1.Olet yhä sinä

1.luku

Hän oli viimein käynyt parturissa, hänen hiuksensa olivat melko paksut ja ne kaipasivat jonkinlaista mallia. Kai se oli jonkinlainen merkki, ettei hän ollut täysin välinpitämätön ulkonäkönsä suhteen, ettei se tietty turhamaisuus ollut täysin nujerrettu. Eelis ei analysoinut asiaa enempää, päätteli, ettei kuitenkaan halunnut näyttää ihan metsäläiseltä. Hiukset saivat jäädä puolipitkiksi, mutta nyt ne eivät aivan yltäneet ponnarille.  

Syksy oli edennyt, lokakuu hiipi jo kohti marraskuuta ja se kieltämättä ahdisti häntä. Alettiin lähestymään epämiellyttäviä vuosipäiviä kohti; Chrisin vapautuminen vankilasta… Mies hiipi hänen ajatuksiinsa tahtomatta, se oli yksi asia, jota oli vaikea käsitellä. Ne viimeiset hetket Chrisin kanssa, viimeiset keskustelut. Kaikki olisi voinut mennä toisin… Hän oli myöhemmin kuullut, että Chrisillä oli ollut joku… Joku, joka olisi voinut… jos Chris olisi antanut mahdollisuuden ja… kurkkua kiristi.

”Etsi joku joka tuo sinut takaisin… sellaisena kuin olit, sen osan jonka rikoin… Sinun pitäisi matkustella, siitä sinä unelmoit… Toteuta ne haaveet, Joni… Lupaa?

Hän tosiaan oli rikki, se oli totta. Ja nyt hän yritti löytää ja korjata itsensä, välillä se ahdistava ajatus nousi pintaan; tekiköhän tämän, koska oli luvannut. Luvannut miehelle, joka oli rikkonut hänet? Sen enempää hän ei koskaan uskaltanut ajatella, ennen kuin hätäisesti pakotti ajatuksen Chrisistä ulos tajunnastaan. Hänen serkkunsa oli sanonut, että se mies, jonka kanssa Chris oli ollut, olisi halunnut jutella hänen kanssaan. Eelis ei ymmärtänyt miksi, eikä ollut valmis siihen. Hän ei halunnut ajatella, sulki sen mielestään ja jatkoi niin kuin kykeni.

Dima oli käynyt hänen luonaan pitkän viikonlopun. Se oli ollut hieman vaivaannuttavaa, koska Eelis ei oikein tiennyt miten olla ja Dimaa selvästi vaivasi, ettei hän osannut olla kuten ennen, vaikka ymmärsikin syyn. Eelis teki kuitenkin parhaansa, hänen mieltään oli poltellut kysymykset Mishasta ja kyllähän Dima otti veljensä puheeksi ilman, että hän kysyi. Ei Mishalla ollut ketään toista, hän eli kuulemma aika tylsää elämää. ”Hän rakastaa sinua”, Dima oli sanonut vakavasti eräänä iltana, kun oli saanut suostuteltua hänet läheiseen pubiin. Se kouraisi hänen sydäntään ja Eelis oli mennyt hieman lukkoon.

”En ole enää sama ihminen.” Hän oli lopulta sanonut ja nostanut tuoppinsa katsomatta ystäväänsä, koska ei halunnut nähdä ilmettä, joka epäilemättä oli tuskastunut. ”Kyllähän sinäkin sen huomaat.”

”Joni…” Dima oli huokaissut.

”Eelis”, hän oli nopeasti korjannut ja kohdannut ystävänsä katseen jääräpäisenä. Dima oli tuijottanut takaisin ja oli ollut helppoa nähdä, miten hänen mielensä koetti hakea sopivaa vasta-argumenttia. ”Joko meinaatte mennä uudestaan kihloihin Lindan kanssa?” Hän oli vaihtanut puheenaihetta ja Dima oli huokaissut syvään ennen kuin oli ilmeisesti päättänyt antaa painostuksen olla ja hyväksyä aiheet, joista hän mieluummin keskusteli.

”Tiedätkö, se mitä tapahtui, oli epäreilua ja julmaa, mutta et sinä ole kadonnut, Joni.” Dima oli sanonut hyvästellessään hänet ennen kuin lähti lentokentälle. ”Mutta me olemme kärsivällisiä ja odotamme. Laitan viestin, kun olen kotona. Nähdään joulun tienoilla!” Dima oli taputellut hänen olkapäätään, koska aisti ettei hän ollut valmis halaamaan ja sitten tämä oli lähtenyt.

Eelis oli tuntenut olonsa epämukavaksi. Hän oli luvannut perheelleen, että menisi kotiin jouluksi, vaikka oikeastaan olisi mieluummin pysytellyt yksin Lontoossa ja skipannut koko joulun. Nyt häntä houkutti tehdä juuri niin, hän ei halunnut läheistensä odottavan, hän tiesi, että he halusivat takaisin sen version hänestä, joka hän oli ollut, mutta he odottaisivat turhaan! Ei, hän voisi koskaan olla kuten ennen.

_____________________

James oli alkanut tuijotella häntä yhä enemmän. Se ahdisti, hän teki parhaansa vältelläkseen toisen katsetta, jotta ei antaisi mitään merkkiä sille, että tämä uskaltaisi lähestyä. Sarahin seuran hän otti kiitollisena vastaan, hieman yllättyneenä siitä, että nainen edelleen hakeutui niin luontevasti hänen seuraansa. He kävivät lounaallakin aina yhdessä. Eelis alkoi rentoutua hänen seurassaan, hän jopa puhui enemmän, niin että aloitti itsekin keskustelua, se tuntui yllättävän normaalilta.

”No, mitä sinä meinaat tehdä viikonloppuna?” Sarah kysyi heidän istuuduttuaan lounaalle kampuksen ruokalaan. Eelis katsoi naista ja kohautti olkiaan.

”Huomenna on töitä aamusta, sitten treenaan… käyn varmaan juoksemassa, luen, rentoudun, sellaista… Niin ja kaipa olisi hyvä aloittaa jouluostoksia, välttäisi sitten ruuhkat myöhemmin.” Hän vastasi ennen kuin otti haarukallisen kanasalaattia. Siitä hän itseasiassa oli onnellinen, että pystyi yhä juosta, vaikkakin oli oltava varovainen polven kanssa ja vältettävä kovia alustoja. Sarah katsoi häntä kohottaen kulmaansa.

”Ei hitto Elis”, nainen sanoi. ”Käytkö sinä oikeasti koskaan ulkona?” Hän kysyi jokseenkin huvittuneena. Eelis kurtisti kulmiaan.

”No… Juurihan sanoin meneväni lenkille ja kenties ostoksille”, Hän vastasi hymyillen hieman vinosti, hänen äänensävynsä oli kiusoitteleva, joka yllätti hänet itsensäkin. Sarah oli niin paljon hänen seurassaan, että hän alkoi tosiaan rentoutua. Sarah pudisteli päätään, virnuillen ja puristi salaattinsa päälle kevytsalaattikastiketta pienestä pussista.

”Tiedät, etten tarkoittanut sitä.” Hän sanoi. ”Kai sinä nyt joskus alkoholia juot? Vaikka nyt opiskellemmekin näin terveyspainotteista alaa, niin eihän se nyt herran tähden tarkoita, että pitäisi olla absolutisti. Tai saat sinä kai absolutisti olla, mutta voit silti käydä baareissa. Se on normaalia! Ole kiltti ja tule huomenna kanssani pubiin? Yhdelle edes?” Sarah kysyi ja kun hän oli hiljaa hetken mietiskellen asiaa, Sarah jatkoi houkuttelua. ”Tilaat vaikka limua, jos alkoholi ei maistu, mutta lähtisit nyt, siellä soitetaan livemusiikkia.”

Eelis kallisti päätään hieman, pureskeli ruokaansa hiljaa. Sarah katsoi häneen kiinteästi, miltei anoen. ”En ole absolutisti, mutta juon tosi harvoin nykyisin.” Eelis lopulta vastasi, hymyillen hieman. Kai hän voisi kokeilla sellaista normaalia, jota hänen ikäisensä nuoren kuuluisi? Ei kai se olisi niin kamalaa? Ja Sarah, no… heistä oli tullut kavereita, teki hyvää olla kavereita, edes yksi tässä vieraassa kaupungissa.

”Loistavaa!” Sarah löi kätensä yhteen. ”Voidaanko leikkiä, että ne olisivat treffit?” Hän kysyi juuri, kun Eelis oli juomassa vettä lasistaan, mikä sai hänet miltei tyrskäyttämään juomansa ja hänen hetkellinen huolestunut ilmeensä sai Sarahin hihittämään. ”Et sinä minusta ole kiinnostunut, kyllä minä sen tiedän. Haluaisin vain voittaa vedon.” Eelis katseli naista hämillään.

”Vedon?” Hän kysyi varuillaan.

”Niin, en kai minä edes virallisesti ole siinä osallisena. Mutta olisin villi hevonen, kurvaan varjoista ja voitan sen. Minulla on sellainen tunne, että sinusta olisi hyvä, jos voitan.” Sarah hymyili, lempeästi miltei. ”Okei, en tiedä, olet kenties jotenkin suloisen epätietoinen, kuinka helvetin kuuma olet tai jotain?” Sarah kohotti kulmaansa ja Eelis meni entistä enemmän hämilleen, sanattomaksi ja taisi jopa punastua?! – Hänen entinen minänsä olisi järkyttynyt hänen reaktiostaan. ”Sinut on äänestetty kuumimmaksi miespuoliseksi ensimmäisen vuoden opiskelijaksi ja voitko kuvitella, että minä en päässyt edes mitalli sijoitukselle naisten kategoriassa?” Sarah virnuili sille, miten hämmentyneelle hän yhä näytti. ”Joka tapauksessa, olet myös aika salaperäinen, etkä koskaan ole vielä osallistunut näihin opiskelijajuhliin, joten, nyt on kuulemma kilpailu siitä, kuka onnistuu viemään sinut treffeille ja arvuutellaan, olisiko se nainen vai mies.”

Eelistä ahdisti ajatus aika tavalla, hän oli ollut jo melko onnellinen, että hän oli saanut olla suhteellisen rauhassa. Hän ei oikeastaan tiennyt mitä sanoa, meni aika lukkoon. ”Eli tässä on minä, kaverisi, joka tarjoaa apua.” Sarah sanoi. ”Olen saanut sellaisen viban, ettet välttämättä olisi kovin innoissasi iskuyrityksistä. Olenko oikeassa?”

Eelis katsoi naisen silmiin, ne olivat syvän siniset, hiukset olivat hunajaisen vaaleat, jotka oli leikattu pitkäksi polkaksi, nykerö nenä, suloinen sellainen, hänen hymynsä oli avoin ja useimmiten lempeä. Jos hän olisi hetero, Sarah olisi varmasti hänen makuunsa. ”Miksi tekisit niin?”

Sarah hymyili ja kohautti olkiaan. ”Koska pidän sinusta, kaverina siis ja kuten sanoin, olen huomannut, ettet oikein nauti siitä, kun joku yrittää tulla liian lähelle. Minäkin taidan välillä puskea rajojasi. Luulen, että osaan lukea ihmisiä melko hyvin.”

”Hmm… en voi väittää vastaan”, Eelis lopulta sanoi ja katseli naista virnistäen hieman. ”Meillä on siis treffit.” Se olikin hänen elämänsä ensimmäinen kerta; treffit naisen kanssa! Vaikkakin, no he kumpikin tiesivät, ettei se ollut todellista. Silti, pieniosa Eelistä pohti, jos hänen uusi minänsä onnistuisikin kiinnostua Sarahista, sillä tavalla?

**^^**^^**

Mies kierteli hänen ympärillään, kauhu puristi rintaa ja hän yritti turhaan kiskoa käsiään vapaaksi. Epätoivo pyyhkäisi hänen lävitseen, mies seisoi hänen edessään, eikä hän halunnut katsoa tämän kasvoihin. Mutta mies kumartui, lähemmäksi ja lähemmäksi, virne oli vahingoniloinen ja julma. ”Huoralle huoran kohtalo…Löytäisin kyllä ostajan…usko pois…” Miehen käsi kurottautui häntä kohti ja Eelis heräsi omaan huutoonsa.

Hän tuijotti pimeää makuuhuonettaan hengästyneenä. Kurottautui laittamaan lampun päälle yöpöydällään. Kaikki oli hyvin, se oli unta, se oli ollut vain unta. Hän vapisi yhä voimakkaasti, sydän pamppaili kiihkeästi. ”Se oli vain unta.” Hän toisti itselleen ääneen. Hän oli alkanut vihaamaan öitä, tuskin oli yhtäkään ilman näitä painajaisia.

Kello oli 02:35, yleensä hän myös heräsi melko samaan aikaan. Näinä hetkinä, kun hän heräsi siihen mieltä ravisuttavaan pelkoon, hän toivoi, ettei olisi yksin. Ja samalla jollain tasolla hän tiedosti, että hänen olisi hyvä jatkaa terapiaa. Hän oli valehdellut perheelleen, että jatkoi, mutta se ei ollut totta. Ja nytkin, hän hyvin nopeasti vakuutti itselleen, että pärjäsi kyllä. Joten, kuten muinakin öinä, hän nousi ja meni hakemaan lasillisen vettä.

Hän seisahtui ikkunan eteen ja katsoi ulos kadulle, missä ajoi muutamia autoja ohi. Kaupunki ei nukkunut, oli tavallaan lohdullista, että oli muitakin, jotka eivät joko nukkuneet hyvin tai olivat muuten vain hereillä.

Päätä särki, Eelis hieroi ohimoitaan. ”He ovat kuolleet. Se oli vain unta.” Hän kuiskasi itselleen. ”Kaikki on hyvin, vain unta.” Hän toisti ja tunsi rintaansa kouraisevan, kun ajatteli, miten hyvältä olisi tuntunut painautua vahvaa rintaa vasten ja tuntea lohduttavan käden sivelyt hiuksissaan ja se kuiskaus hänen mielessään; ”kaikki on hyvin, kaikki järjestyy”, oli hänen äänellään. Itsepäisyys kuitenkin vakuutti, että hänen täytyi korjata itsensä yksin, eikä odottaa muiden, etenkään Mishan, paikkaavan niitä haavoja hänen puolestaan.

Eelis tuli vuoteelleen kyljelleen ja otti paksun tyynyn, jota puristi rintaansa vasten ja hiljalleen hän vaipui rauhallisimpiin uniin, jotka olivat toisella tapaa julmia, kun herätessään tajusi niiden olleen vain unta. Ja silti, yhä uudestaan, hän jaksoi vakuutella itselleen, että näin asioiden piti olla.

***

Lauantai, oli ”treffipäivä.” Ajatus tuntui oudolta, hän meni töihin kuntosalille aamulla. Paikka oli melko iso, isompi kuin Eljaksen paikka. Omistajaa hän ei ollut vielä nähnyt kovinkaan usein, tällä oli kuulemma useampi paikka, jota pyöritti ja piti itsensä kiireisenä muiden harrastusten ja henkilökohtaisen elämänsä suhteen, erityisesti sen jälkimmäisen. Halusi omistaa aikaa perheelleen, mikä oli tietenkin ihailtava piirre ja kenties kadehdittavakin, sillä rahallisesti se oli miehelle kuulemma mahdollista. Paikkaa pyöritti nainen, jolle oli annettu täydet valtuuden hoitaa kuntosalin asioita, ja joka oli palkannut myös Eeliksen.

Sinä lauantaina, Eelis näki jälleen vilauksen omistajasta. Tämä oli kieltämättä komea mies, blondi, joka ilmeisesti yhä oli hänen heikkoutensa ja muistutti välittömästi Mishasta, vaikka kasvoissa ei juurikaan ollut samaa ja mies lähenteli varmasti jo neljääkymmentä. Silti, komea tämä oli ja sen Eelis saattoi myöntää itselleen, samalla tiedostaen sen harmillisen tosiasian, ettei hänen uusi minänsä ollut yhtään sen enempää hetero, kuin edellinenkään.

Hänen työnkuvansa oli melko samanlainen kuin aiemmin. Hän enimmäkseen palveli vastaanotossa ja oli sovittu, että hän olisi valmis menemään apuun, jos joku asiakkaista tarvitsi apua tai neuvoja laitteiden kanssa. Myöhemmin, hänen toimenkuvaansa voitaisiin laajentaa, mutta toistaiseksi Eelis oli tyytyväinen tähän. Se tuntui tarpeeksi tutulta. Suurin osa asiakkaista oli mukavia, mutta kyllä siihen porukkaan aina mahtui muutama hankala ja sitten niitä, jotka flirttailivat, tehden parhaansa saadakseen hänestä reaktiota, joka ahdisti. Hän oli ennen osannut suhtautua siihen paremmin, huumorilla, itsevarmuudella ja vitsaillen heille takaisin, mutta nyt hän ei oikein osannut sitä tehdä. Näitä flirttailijoita löytyi molemmista sukupuolista ja olivat pääsääntöisesti häntä vanhempia. Keski-ikäiset naiset olivat loppujen lopuksi olleet suorasukkaisempia, ne muutama mies taas melko hienovaraisia, kuitenkin niin, että hän oli aistinut kiinnostuksen.

Noin tunti ennen hän työvuoronsa loppua, James asteli sisään, treenilaukku olallaan. James hymyili heidän katseidensa kohdatessa ja Eelis tunsi olonsa hieman vaivaantuneeksi, koska tuossa hymyssä oli jotain sellaista toiveikkuutta, jonka hän tunnisti. ”Hei, en tiennytkään, että sinä olet töissä täällä! Aikamoinen sattuma.” James naurahti. Eelis hymyili tai ainakin koetti, toivoi että hänen hymynsä näyttäisi edes jotenkin luontevalta.

”Joo… aloitin syyskuussa.”

James katsoi häntä, hymyili yhä, hänen silmänsä olivat vihreänharmaat, -Eelis pisti ensi kertaa merkille, hiukset tummanruskeat ja lyhyet, kulmassa oli lävistys. He olivat aika saman ikäisiä.

”Niin, tuota… En minäkään ole täällä hetkeen käynyt, se kampuksen sali on halvempi, mutta…” James kohautti olkiaan. ”Täällä on enemmän laitteita.” Hän nojautui lähemmäs tiskiä ja katsoi häntä yhä, liian tarkkaavaisesti. Eelis liikahti hermostuneena.

”Niin… se on totta.” Hän vastasi, kun ei parempaakaan sanottavaa keksinyt.

”Joo… pitäisi uusia jäsenyys tai… ehkä sellainen kymppikortti?” Toinen sanoi ja kohotti kulmaansa tavalla, joka tuntui kummallisen vihjailevalta. Eeliksellä oli typerä olo, hän ei oikein osannut ottaa tilannetta haltuun sillä asiakaspalvelutasolla, joka olisi pitänyt.

”Kymmenen kerran kortti on kolme kuukautta voimassa.” Hän vastasi lopulta ja tunsi olevansa jossain vaivaannuttavassa Suomi elokuvassa, töksähtelevin repliikein. ”Hm, kuukausikortti on 35puntaa… Mutta se tulee vähän edullisemmaksi, jos otat useamman kuukauden kerrallaan.”

”Kokeilen sitä kuukautta, katsotaan sitten…” James vastasi ja Eelis nyökkäsi.

”Okei… Olit siis käynyt täällä aikaisemmin, tietosi varmaan löytyvät koneelta, sanotko vielä sukunimesi?” James raapi niskaansa.

”No se oli oikeastaan sellainen lahjakortti juttu silloin, joten… Ei varmaan löydy nimelläni, um Brighton.” Tämä lopulta sanoi ja hymyili hieman lammasmaisesti. Eelis alkoi epäillä, ettei tämä nyt ollutkaan sellainen sattuma, joksi toinen oli sitä aluksi kuvaillut.

”Okei, hm, no syötetään tiedot tänne, ei hätää.” Eelis hymyili hieman ja kyseli Jamesin puhelinnumeron, osoitteen ja markkinointiluvan. Maksettuaan, James katseli häntä jotenkin epäröivästi.

”Tuota… Tänään on yhdet opiskelijajuhlat, oletko sinä tulossa?” Hän kysyi ja nyt Eelis tunnisti jo selkeästi tuon toiveikkuuden kysymyksen takana.

”Hm… No minulla on itseasiassa muuta.” Hän vastasi, jälleen hieman kiusaantuneena. ”Treffit Sarahin kanssa.” Hän sanoi ja nielaisi, nähdessään välähdyksen pettymystä Jamesin katseessa.

”Ai, no sitten, onhan se varmasti tuota… hauskempaa. Hienoa! Kivaa iltaa teille, tulkaa joku toinen kerta sitten… tai jos jaksatte yhdessä myöhemmin niin… Joo, nähdään sitten maanantaina viimeistään!” James kuulosti hieman pakotetun pirteältä, mikä vahvisti Eeliksen epäilystä, että tämä oli tosiaan toivonut… Hän tunsi kiitollisuutta Sarahille ja samalla oli hieman pahoillaan Jamesin puolesta. Jos he olisivat tavanneet jonain toisena hetkenä, joskus ennen kaikkea, myös ennen Mishaa… Hän olisi lähtenyt Jamesin kanssa bileisiin ja heillä kenties olisi ollut ihan hauskaakin. Mutta nyt… Eelis tosiaan uskoi, että sellainen oli taaksejäänyttä elämää. Hän vielä katsoisi, arvostaisi mieskomeutta, mutta siinä kaikki.

**^^**^^**

Myöhemmin hän tapasi Sarahin kaupungilla ja tämä oli selvästi laittautunut. Sarah ei yleensä käyttänyt meikkiä juurikaan, mistä Eelis rehellisesti piti enemmän myös naisissa, sillä tämä oli varsin luonnollisen kaunis, mutta nyt hän oli todella panostanut myös kasvojensa maalaukseen… Jos Sarah ei olisi sanonut ymmärtävänsä, että hän ei ollut sillä tavalla kiinnostunut hänestä, Eelis olisi ollut huolissaan.

”Näytät kauniilta.” Hän kehui tulleessaan lähemmäksi ja tarkoitti sanojaan, huolimatta siitä, että Sarah olisi tosiaan ollut kaunis ilman meikkiäkin. Sarah hymyili hänelle otettuna.

”Kiitos ja sinä komealta.” Hän virnisti. Hitto, Eelis tosiaan piti hänen aksentistaan. Hän hymyili varovaisesti ja kiitti.

”Sinulla oli ilmeisesti mielessä paikka?” Hän kysyi.

”On, paras irlantilainen pubi Lontoossa, sieltä saa hyvää ruokaakin! Tänään on minun fusku päiväni, joten älä tuomitse mitään, mitä illan aikana näet!” Sarah nauroi.

”En aikonut, sillä tänään on minunkin fuskupäiväni”, Eelis virnisti antaen Sarahin johdatella itsensä pubia kohti. ”Ja itseasiassa olenkin aika nälkäinen, tein kunnon treenin ennen kuin lähdin työpaikalta.”

”No sen uskon.” Sarah virnisti vilkaistessaan häntä. ”Nyt ainakin pidät huomenna myös lepopäivän, sillä aion juottaa sinut iloiseksi! Tai ainakin yrittää!”

Eelis pyöräytti silmiään, mutta hymyili heidän kävellessään. Hän ei ollut juonut itseään ’iloiseksi’, kuten Sarah asian asetteli, kuukausiin… Edellisen kerran… Se oli ollut New Yorkissa Mishan kanssa, kun he olivat olleet siellä klubilla ja… hän ei halunnut ajatella. Se sattui liikaa. ”Ainahan voit yrittää…” Hän kuitenkin myötäili.

”Ja parhaani yritän!” Sarah vannoi.

’The tipsy hill tavern.’ Eelis kohautti kulmaansa pubin nimelle. Ilmapiiri oli lämmin, vanhahtava, kodikas. Lämpimiä värejä ja kuvia, musiikkia, melko paljon ihmisiä, muttei liikaa. Se miten paikka erosi niistä mitä Helsingistä löytyi, oli se, että täältä sai oikeasti myös ruokaa. Irlantilaistyylistä kotiruokaa, mutta myös hampurilaisia ja ranskalaisannoksia. Eelis päätyi tilaamaan lihamuhennosta, joka oli valmistettu lampaanlihasta ja annoksen mukana tuli sekä perunoita, että leipää. Juomaksi hän tilasi guinessin. Sarah puolestaan päätyi fish and chips annokseen, joka olikin melko valtava.

 ”Sanoinhan; älä tuomitse! Aion syödä tämän kokonaan.” Sarah vielä muistutti heidän istuuduttuaan pöytään.

”Hei, en ajatellutkaan tuomita”, Eelis hymyili. ”Ajattelin myös syödä omani, leipineen ja kaikkineen, kenties tilaan jopa jälkiruuan.” Hän mietiskeli ja tunsi olonsa kummallisen rennoksi. Sarahin seura teki sen, hän ajatteli. Sarahilla ei ollut mitään odotuksia hänen suuntaansa, hän ei tiennyt Jonin menneisyyttä, hänelle he olivat vain opiskelutovereita kotoisin eri maista. Hänen olonsa oli rauhallinen.

 ”No, saitko sinä sitten jonkun palkinnon näistä ’treffeistä’, jos kerta voitit vedon?Eelis kysyi huvittuneena heidän syödessään.

”En vielä. He vaativat todisteita katsos”, Sarah hymyili, dippaillen ranskalaisiaan viinietikka kastikkeeseen, josta ilmeisesti sekä britit että irlantilaiset pitivät herkullisena. Eelis ei sitä ymmärtänyt. ”Aion siis juottaa sinulle vielä muutaman ja suostutella sinut selffieen kanssani.” 

Eelis hymähti ja otti kulauksen tuopistaan. ”Luultavasti saat minut aika helposti humalaan, en tosiaan ole juonut paljoa kuukausiin.” Hän sanoi ja otti uuden haarukallisen ruokaansa.

”Voin kuitenkin siis luottaa, ettet ole heti karkaamassa kotiin ruuan jälkeen?” Sarah kysyi ja jälleen Eelis oli hetken hiljaa ja mietti. Hän katseli muita ihmisiä pubissa, nauravia ihmisiä. Bändi asetteli välineitään lavalla, tunnelma oli kepeä. Se tuntui jotenkin epätodelliselta olla siinä, kuin olisi ollut jotenkin ulkopuolinen ja vieras, sellainen, joka ei sulautunut joukkoon ja muut saattaisivat ennen pitkää huomata sen. Hän kuitenkin katsoi edessään istuvaa naista ja hymyili aavistuksen. Hän halusi sulautua, hän halusi yrittää.

”Voin jäädä vielä toiselle”, hän lupasi.

”Ja kolmannelle ja neljännelle.” Sarah virnisti.

”Katsotaan nyt…” Eelis vastasi hivenen huvittuneena ja nosti lasin huulilleen. Sarah jutusteli keveästi, omaan iloiseen tyyliinsä ja Eelis kuunteli häntä mielellään. Sarah oli häntä vuoden nuorempi, hän oli katolilaisesta perheestä ja koki Lontoon ilmapiirin paljon vapauttavammaksi. Samalla hän kuitenkin kaipasi kotimaataan ja siksi kävi mielellään irlantilaisissa pubeissa. Hän ei ollut vielä ystävystynyt muiden kanssa niin hyvin ja koki jonkinlaista hengenheimolaisuutta Eeliksen kanssa, selittäen, että kenties se johtui siitä, että he molemmat olivat tulleet muualta. Sarah tuntui niin iloiselta ja kuplivalta ihmiseltä, että Eelis piti sitä aavistuksen outona, ettei tämä ollut vielä saanut muita ystäviä, kun taas hän… No, he olivat tutustuneen ainoastaan Sarahin sitkeyden ansiosta.

He tilasivat toiset juomat. Bändi alkoi soittaa, punahiuksisella miessolistilla oli upea ääni ja Eelis katseli lavaa kohti, katseli muita iloisia ihmisiä. Puheensorinaa ja naurua. Rintaa kouraisi, oli kuin katsoisi sitä kaikkea lasin takaa. Oli outoa olla siinä, oli outoa olla elossa, kaiken jälkeen.

 Kun heidän katseensa kohtasivat, Sarah hymyili hänelle. Naisen katse harhautui hänen tatuointiinsa, oli Sarah sitä ennenkin katsellut.

”Okei, mikä tuon tatuoinnin tarina on?” Hän kysyi ja kallisti päätään. Eelis hiljeni hetkeksi, ei oikein tiennyt mitä oli valmis kertomaan. ”Mietin, anteeksi, olen ehkä liian utelias ja ehkä jo hieman hiprakassa, mutta … no, se on sinun kihlasormessasi.”

”Se…” Hän kosketti vasenta nimetöntään oikealla kädellään. ”Hm… oikeastaan aika epämukava tarina, josta en ole valmis puhumaan.” Hän sanoi ja katsoi naista, joka hymyili.


”Sitten emme puhu siitä nyt”, Sarah nyökkäsi ja tarttui lasiinsa.

Eelis oli kiitollinen, ettei Sarah painostanut sen enempää ja pian vaihtoikin keskustelun aihetta kepeämpään suuntaan. Sarah sai hänet nauramaan kertoessaan huvittavia tarinoita perheestään, se oli… Hän ei ollut nauranut kuukausiin, se miltei järkytti häntä itseään, kun tajusi, että ääni oikeasti tuli hänen huuliltaan ja hänen poskensa tuntuivat kummilta ja Sarah katsoi häntä hyvillään, silmät loistaen, kuin todella osaisi nähdä jonnekin syvälle hänen sisimpäänsä ja aavistaa osittain sen synkkyyden mitä hän oli kokenut ja kuinka vaikeaa hänelle oli alkaa elää normaalisti.

Ja pian hän huomasi, että oli jo myöntynyt vielä kolmannelle juomalle. Hän tosiaan oli kahden ison tuopin jälkeen jo melko hiprakassa, Sarah oli saanut hänet suostuteltua myös kuvaan kanssaan, kysynyt saisiko huijata ystäviään kotona, että he tosiaan olivat treffeillä ja ihastuneita ja siinä hetkessä, pitkästä aikaa nauttien jonkinlaisesta normaaliudesta, hän oli suostunut.

Kävellessään baaritiskiä kohden, hän tunsi olonsa yhä hyväksi, sellaiseksi, että voisi tosiaan sulautua näiden muiden normaaleiden ihmisten joukkoon. Sellaiseksi, että oppisi vielä olemaan sinut tämän uuden elämänsä ja identiteettinsä kanssa. Sellaiseksi, että oli mahdollista jättää se kauheus suljetun oven taakse ja unohtaa.

Eelis Sairola, opiskeli fysioterapeutiksi, harrasti potkunyrkkeilyä ja juoksua, salitreenin lisäksi ja työskenteli paikallisella kuntosalilla muutaman kerran viikossa. Hänellä oli ystävä, kaunis ja hauska irlantilaisnainen Sarah McCarthy, joka kertoi huvittavia tarinoita perheestään ja joka antoi hänen olla sellainen kuin oli, vaikkei oikeastaan tiennyt vielä tarkkaan mitä se oli. Hän rakentui hiljalleen ja ennen pitkää hänen uusi minänsä olisi täysin valmis kohtaamaan maailman. Ennen pitkää, hänen läheisensä hyväksyisivät, että sitä Jonia, jonka he olivat tunteneet, ei enää ollut.

Harmillisesti ja varsin kiusallisessa paikassa; miestenvessassa, pestessään käsiään, hän tuli kasvotusten vastaan sen tosiasian kanssa, ettei entistä minää kuitenkaan päässyt niin vain pakoon. Kohtaaman sen tosiasian, että joskus maailma oli vain hämmästyttävän ja turhauttavan pieni.

”Joni?” Mies kysyi hänen takanaan ja kun hän kääntyi, tuijottaen hämmentyneenä miestä takanaan, joka virnisti ilahtuneena.

”Hitto, se tosiaan olet sinä! Siitä on pitkä aika! Mitä sinulle kuuluu?”

2.luku

A/N: Mun piti vähän keskittyä, että käytän oikeaa nimeä, enkä kirjoita Jonia, joka meinaa tulla vähän automaattisesti. Mutta luulen, että Eeliksellä on oikeasti vähän samaa ongelmaa, vaikkei myönnä 😉

Olisi ihanaa, jos kommentoitte tai edes äänestätte, koen tyypillistä epävarmuutta siitä, että onkohan tää tarpeeksi kiinnostava(?) Myönnän, että olen taipuvainen ajattelemaan, että meni metsään, jos ei mitään reaktiota tule, eli on sekin yksi tapa ilmoittaa ettei pidä 😅 Uskon, että kaipaatte Mishaa, kenties seuraavassa luvussa taas vähän hänen kuulumisia, katsotaan!

Tiedän myös, että toi kommentti kenttä alhaalla näyttää kännykällä sekavalta, mutta rohkeasti vaan käyttäkää sitä ❤ 😃

2 vastausta artikkeliin “1.Olet yhä sinä

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s