10.luku

”Tule ylös”, Aki huusi ikkunasta ja heitti hänelle avaimet jotka Eevan onnistui juuri ja juuri saada kiinni. Tyttö hymähti, katsoi kuinka mies sulki ikkunan ja hävisi näköpiiristä. No, Aki ei ehkä ollut romanttisin mies maanpäällä, mutta hän oli komea ja… salaperäinenkin. Askeleet kaikuivat portaikossa Eevan kävellessä ylös, tämä oli ensimmäinen kerta kun hän vieraili Akin luona, yleensä mies tuli aina hänen luokseen, mutta oli lopulta antanut periksi hänen uteluilleen vierailla. Kasper oli kysynyt oliko hän rakastunut mieheen, katsellut häntä pitkään kuin epäillen sen voivan olla mahdollista, Eeva oli hymyillyt ystävälleen, sanonut ettei aina tarvinnut olla kyse rakkaudesta, ei niin nopeasti, korkeintaan ihastuksesta… Aki oli kovin erilainen kuin Dima ja Kasperkin oli huomannut sen.

Eeva seisahtui oven eteen ja käänsi avainta lukossa. Aki ei ollut vastassa eteisessä. ”Jätä avaimet siihen lipaston päälle”, kuului toisesta huoneesta ja Eeva vilkaisi ympärilleen laskien avaimet alas Akin pyytämään paikkaan. Muisto siitä kuinka lämpimästi Dima oli aikoinaan hymyillyt aina hänet nähdessään, muisto kuinka tämä oli painanut huulensa hänen poskelleen ja kuiskannut ehtineensä jo ikävöidä häntä vaikka he olisivat vasta nähneet edellisenä iltana, saivat hänet hetkeksi surulliseksi.

Eeva hätkähti Akin hiipiessä hänen taakseen ja nipistäessä hänen takamustaan. ”Näytät hyvälle…” Mies henkäisi hänen korvaansa ja asetti kätensä hänen rinnoilleen. Eeva hymyili, hivenen vaivaantuneina muistoistaan, kaipuusta menneeseen.
”Kiitos”, hän vastasi ja kääntyi. Aki oli lähes yhtä pitkä kuin Dima oli ja Eeva joutui kallistaa päätään katsoessaan ylös. ”Niin sinäkin.” Hän kujersi. Hänen tunteensa olivat sekaisin, välillä hän ajatteli voivansa unohtaa Diman ja keskittyä Akiin, välillä hän elätteli kuvitelmaa jossa Dima kertoisi haluavansa hänet takaisin, ilmoittaisi jättävänsä Lindan jos vain saisi uuden mahdollisuuden hänen kanssaan. 

Aki suuteli häntä, vaativasti, rajusti. Nosti hänet ylös ja kantoi makuuhuoneeseen, romantiikka oli tiessään, yhä useammin Eeva tunnisti kaipaavansa sitä. Dima oli ollut hellä, hän oli  ollut Dimalle ensimmäinen ja Eeva muisti toivoneensa että olisi itsekin odottanut omaa ensimmäistä kertaansa jotta olisi voinut jakaa sen Diman kanssa. Dima oli ollut lempeä ja kärsivällinen ja alkoi olla yhä vaikeampaa ymmärtää niitä syitä jotka olivat saaneet hänet luopumaan pojasta, välillä hän tunsi katkeruutta isäänsä kohtaan jonka ennakkoluuloilla oli ollut iso vaikutus.
Aktin päätyttyä Aki makasi raukeana hänen vierellään hetken ennen kuin nousi. ”Käyn suihkussa”, mies ilmoitti, katsahti häneen ja hymyili. Eeva hymyili takaisin tuntematta tyydytystä, koska sitä ei ollut annettu, mutta Aki ei ollut ensimmäinen mies joka sitä ei liiemmin edes yrittänyt vuoteessa tai sitten todella kuvitteli muutamien huokauksien riittävän. Kaipuu korvensi hänen rintaansa. Ainakin hänellä oli poikaystävä, eikä tyydytys seksistä ollut niin tärkeää; Eeva yritti uskotella itselleen. Tärkeämpää oli läheisyys, se riitti, sen täytyi riittää…. 

Eeva kietoi peiton vartalonsa ylle ja katseli ympärilleen; makuuhuone oli yksinkertaisesti sisustettu ja siisti, harvinaisen siisti yksinelävän miehen makuuhuoneeksi. Ei mitään ylimääräistä, uteliaana Eeva nousi ja vilkaisi miehen vaatekomeroon; jokainen paita siististi viikattu kuin viivoittimella asetettuihin pinoihin; selvästi siistein mies jonka kanssa hän oli ollut. Kun Aki palasi suihkusta valmiiksi puettuna hän vilkaisi Eevaan, ennen kuin ryhtyi vetämään lakanaa vuoteesta. ”Käy sinäkin suihkussa niin lähdetään sitten ulos syömään.” Aki sanoi. Eeva kohotti hivenen kulmaansa, oliko hänen tuoksunsa niin epämiellyttävä, että siitä oli heti päästävä eroon vaihtamalla lakanat? Loukkaantuneena, Eeva pudotti peiton lattialle.
”Missä kylpyhuone on?” Hän kysyi ja Aki vilkaisi häneen ennen kuin siirsi huomionsa lattialla lojuvaan peittoon.
”Käytävän vastapäätä.” Mies vastasi ja poimi peiton lattialta vetäen pussilakanan pois.

Eeva olisi kaivanut seksin jälkeistä lämpöä, mutta Aki ei omien sanojensa mukaan ollut kiehnäävää sorttia. Välillä tuntui kuin olisi seurustellut kahden eri ihmisen kanssa, joista toinen oli huomioonottava ja kohtelias etenkin kun muita ihmisiä oli läsnä ja toinen kylmä ja etäinen, tämä toinen puoli alkoi nostaa päätään nyt useammin kuin aivan alussa. Eeva oli kuitenkin kehunut Akia niin voimakkaasti ystävilleen ja perheelleen ettei heti halunnut myöntää olleensa ehkä väärässä tämän suhteen, ei niin itselleen kuin lähimmilleen.

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen ja he kävelivät rauhallisesti kaupungin katuja etsiessään sopivaa illallispaikkaa. Pian Eeva huomasi heidän lähestyvän paikkaa, jossa oli käynyt ensitreffeillä Diman kanssa, viihtyisä pieni Nepalilainen ravintola joka oli ollut Diman suosikkipaikka. Hymynkare viivähti hänen huulillaan muistojen tulviessa hänen mieleensä. Silloin oli ollut syksy ja ulkona oli satanut vettä, Eeva ei ollut koskaan aiemmin syönyt Nepalilaisessa ja hän muisti pelänneensä, että ruoka olisi kovin tulista mitä se ei kuitenkaan ollut.
”Mennäänkö tuonne?” Aki kysyi havaittuaan hänen katseensa ja hetken Eeva epäröi. He seisahtuivat ravintolan eteen ja Aki tutkaili ruokalistaa. Ikkunasta Eeva huomasi hämmästyksekseen Diman ja Jonin sisällä; pelkkää sattumaa, tai kohtaloa? –Eeva pohti ja tunsi sydämensä hakkaavan jännityksestä. Ehkä jos he menisivät sisään, Dima huomaisi heidät ja tulisi mustasukkaiseksi? Tilaisuus oli liian uskomaton hukkaan heitettäväksi, sen täytyi olla kohtaloa, kohtalo halusi hänet ja Diman takaisin yhteen.

”Mennään vain, olen jo nälkäinen.” Eeva lopulta vastasi ja Aki hymyili itsekseen ennen kuin siirtyi avaamaan ravintolan oven päästäen Eevan edellään sisään.

**^^**^^**^^**

Joni oli tullut suoraan salilta tapaamaan Diman heidän etukäteen sopimassaan ravintolassa. He yrittivät tehdä yhteisistä tapaamisista vähintään kerran kuukaudessa tapahtuvan rituaalin, jossa he aina vuorotellen päättivät ajankohdan ja paikan. Usein he olivat käyneet syömässä, mutta välillä myös pelaamassa sulkapalloa tai pubissa nauttimassa muutaman oluen. Kyllähän he tapasivat muutenkin, kun Dima tuli käymään Lindan kanssa tai yksin veljiensä luona, mutta heistä tuntui tärkeältä ylläpitää ystävyyttä myös keskittymällä vain toistensa seuraan. Dima oli kerran ilmaissut pelkäävänsä, että heidän ystävyytensä muuttuisi jollain tavoin, kun Joni seurusteli hänen veljensä kanssa ja tämä rituaali oli tehty sen estämiseksi.

”Hyvät treenit?” Dima kysyi Jonin istuutuessa alas pöydän ääreen häntä vastapäätä.

”No miten sen nyt ottaa, luulen, että minun täytyy vaihtaa salia”, Joni huokaisi ja kiitti tarjoilijaa joka tuli tuomaan heille ruokalistat.

”Ottaisitteko jotain juomista?” Tarjoilija kysyi.

”Olut kiitos,” Dima sanoi ja Joni mietti hetken.

”Kivennäisvesi.” Hän päätti ja Dima kohotti kulmaansa.

”Olen autolla”, Joni naurahti. ”Sitä paitsi huomenna varmasti juon enemmän kuin pitäisi, Ivon tarjoilut tuntien.” Hän lisäsi.

”Niin, niin.” Dima nyökkäsi hymyillen. ”Vieläkö Misha on ahdistunut huomisesta?”

”Voi kun vain näkisit…” Joni huokaisi. ”Käskin häntä mennä tänään muutamalle kaverinsa kanssa, koska en jaksa kuunnella hänen vainoharhaista pohdintaansa.”  Joni pyöritteli päätään ja tutki menua.

”No, ei siellä oikeasti mitään hirvittävän noloa ole”, Dima virnisti tietoisena joistakin juhlien yksityiskohdista.

”Hirvittävän, mutta kuitenkin vähän? Pitäisikö minun puolestani huolestua?” Joni mietti hymyillen ystävälleen. Tarjoilija palasi heidän juomiensa kanssa ja laski ne pöydälle.

”Oletteko valmiita tilaamaan?” Tarjoilija kysyi ja Dima katsoi ystäväänsä kysyvästi.

”En edes yritä lausua tuota, mutta numero 32, kiitos.” Joni hymyili.

”Ja minulle 26, kiitos.” Tarjoilija hymyili ja otti heidän menunsa.

”Mitä otit?” Joni kysyi.

”Tandoori lammasta”, Dima vastasi. ”Entä sinä?”

”Jotain kana juttua se oli.” Joni vastasi ja maistoi vesilasistaan.

”Niin, miten se salihomma, miksi sinun pitää vaihtaa?”

”No… Monta syytä, toissa päivänä yritin neuvoa kahta hintelää teinipoikaa laitteissa, koska näytti siltä, että he vielä rikkovat itsensä… Siitähän nämä idiootit innostuivat, luulivat että yritän iskeä heitä tai jotai, niin varmaan…” Joni tuhahti ja pyöräytti silmiään. ”Siellä ne sitten vainoharhaisina kyttäsivät minua, ja homottelivat hiljaa keskenään…Ärsyttäviä.” Joni huokaisi. ”Mutta, ei tämä vielä mitään… Sitten sinne on pesiytynyt joku minun ’ihailija’ ryhmäni tai jotain… Ensin niitä oli vain yksi, sitten toinen ja tänään kolme… Sellaisia noin kolmekymppisiä salimarkkuja… Tai miksi niitä nyt kutsuisi, tuijottelevat kokoajan… todella ahdistavia… En oikein tiedä odottavatko ne tilaisuutta hakata minut pukuhuoneessa, vai sitten… no toinenkin vaihtoehto on yhtä karmiva …Välillä siellä on myös sellaisia supattelevia ja kikattelevia teinityttöjä joille myös tunnun olevan jokin kummallinen nähtävyys. Tänään sitten viimeinen tikki oli kun yksi vanha ukko rupesi pukuhuoneessa juttelemaan siinä kun vaihdoin suihkun jälkeen vaatteita ja kutsui minut kesämökilleen…Yök.”

”Oi voi”, Dima naurahti myötätuntoisena.

”Itse en onnistu näkemään tässä huumoria.” Joni sanoi, mutta hymyili kuitenkin. ”On pakko olla olemassa joku parempi sali, ehkä se on jo aikakin vaihtaa, olen käynyt tuolla teini-ikäisestä asti… Tai sitten pitää rakentaa kotisali, ainakin saisi olla rauhassa.”

”No, on sinullakin ongelmat…” Dima myönsi ja maistoi lasistaan.

”Ai niin, tällä viikolla sain myös joltain tuntemattomalta facebookiin viestin. Väitti olevansa elokuvaohjaaja ja haluavansa tehdä elokuvan kanssani; Suomalainen homo versio Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä, kääpiöt hänellä kuulemma oli jo mielessä, voitko kuvitella?” Dima naurahti tähän niin että tyrskäytti juomat suustaan, mutta Joni jatkoi. ”Olisin kuulemma loistava ”Lumikki” ja perään tyyppi yritti vakuutella, että kyse on ihan vakavasti otettavasta elokuvasta. Niin varmaan, vakavasti otettavaa pornoa… Vastasin sille, että kuule, kuvaa pornot ihan yksinäsi ja blokkasin sen. Ihme pervoja sitä onkin liikkeellä.” Dima pyyhki vettä silmäkulmistaan.

”Apua, en halunnut tällaisia mielikuvia päähäni! Kammottavaa.” Hän nauroi.

”No arvaa vaan miltä tuntui itse lukea se viesti.”

”Kerroitko Mishalle?” Dima kysyi rauhoituttuaan.

”En vielä, ehkä joskus myöhemmin kun haluan naurattaa häntä.” Joni hymyili. ”Ties vaikka se olisi joku Mishan tai hänen ystäviensä pila.”

”No aika huono pila, ei Misha ainakaan vitsailisi tuollaisesta…” Dima nyökkäsi ja Joni katsoi parhaaksi ettei kertoisi Mishan kerran herkkänä hetkenä höpisseen hänelle jotain miespuolisesta Lumikista.

”Niin tyhmä en olisi ollut edes teininä että olisin voinut vakavissani harkita moista, miten idioottina ihmiset minua oikeasti pitävät?”

”No noita kummallisia yrittäjiä riittää, on Lindakin saanut osansa niistä.” Dima sanoi.

”Miten teillä muuten menee? En ole nähnyt Lindaa hetkeen.”

”Hänellä on paljon töitä… paljon ilta ja yövuoroja… Linda tulee kotiin ja minä olen jo menossa nukkumaan tai aamulla hän tulee ja minä olen lähdössä… En tiedä miten käy nyt kun aloitan opiskelun syksyllä.” Dima kohautti olkiaan hieman surullisena.

”Tuleeko Linda huomenna juhliimme?” Joni kysyi hieman huolestuneena ja Dima nyökkäsi.

”Kai se tästä… nyt on vain vähän haastavaa.”

”Voisiko Linda yrittää vähentää työvuorojaan?”

”Kyllä hän varmasti vähentääkin syksyllä, kun hänenkin opiskelunsa jatkuvat.” Dima mietti. ”Ehkä minua vain harmittaa, että emme voi viettää lomaa yhdessä… ”

”No kai kaikilla pareilla on välillä hankalaa.” Joni mietti.

”Niin…” Dima huokaisi, tarjoilija toi heille litteää rapeaa leipää alkupalaksi, joka maistui jännälle ja jonka nimeä Joni ei muistanut. ”Eeva pyysi minua kaverikseen facebookissa… En ole vielä vastannut, mutta…” Dima aloitti.

”Älä sano, että ajattelet häntä…” Joni huokaisi. ”Sitä paitsi, kuulin että Eeva seurustelee, Sonja kertoi.” Enempää Joni ei ehtinyt sanoa, sillä juuri sillä hetkellä ravintolan ovi avautui ja tutun näköinen nuori nainen astui sisään seuralaisensa kanssa. ”Ei ole mahdollista…” Joni päivitteli, tilanne oli kuin parhaastakin saippuaoopperasta jossa juuri puheenaiheena ollut henkilö astuu sisään.

Eeva katsoi heidän suuntaansa ja tuntui hieman hätkähtävän huomatessaan Jonin tuijotuksen. Naisen miesystävä joka vaihtoi muutaman sanan tarjoilijan kanssa ryhtyi kuitenkin johdattamaan Eeva suoraan heidän viereistä pöytää kohti ja Jonin oli vaikea enää uskoa, että kyseessä oli pelkkä kummallinen sattuma.

Dima katsoi ystäväänsä hämillään ja vilkaisi sitten taakseen nähdäkseen mitä Joni tuijotti. Hänen katseensa kohtasi Eevan kanssa ja hetken tuntui siltä kuin kaikki sanat olisivat juuttuneet kurkkuun.

”H-hei”, Dima sai lopulta sanottua ja Eeva hymyili. Dima naurahti häkeltyneenä. ”Kuinka kummallinen sattuma”, hän lisäsi.

”Niin on”, Eeva myönsi katsellen entistä poikaystäväänsä ja tuntien sydämensä takovan rinnassaan jännityksestä. Aki auttoi kevyen takin Eevan yltä ja katseli Dimaa ja Jonia uteliaana, joista jälkimmäinen vaikutti kaikkea muuta kuin ilahtuneelta.

”Nämä ovat sinun ystäviäsi?” Aki kysyi teeskennellyllä viattomuudella ja hymyili. Eeva naurahti hivenen hermostuneena katsoi Dimaan ja sitten Akiin.

”Vanhoja koulutovereitani lukiosta”, Eeva vastasi vilkaisten jälleen Dimaa etsien merkkejä tämän rektiosta. ”Dima”, Eeva esitteli ojentaen kättään vaaleatukkaisen miehen suuntaan. ”Ja Joni… Tässä on poikaystäväni Aki.” Aki hymyili ja nousi ojensi kätensä ensin Dimalle kätelläkseen tätä.

”Hauska tutustua”, hän sanoi ja Dima hymyili joskaan ei vaikuttanut niin innostuneelta tapaamisesta. Aki siirsi katseensa Joniin ja ojensi kätensä myös tälle. Tummatukkainen nuorukainen katsoi häneen hieman väkinäisesti hymyillen ennen kuin ojensi kätensä ja kätteli häntä, vaikka Aki huomasi selvän innottomuuden tutustua Jonin silmistä, oli tämän käden puristus silti sopivan jämäkkä mistä Aki piti, hän vihasi yli kaiken velttoja käden puristuksia.
Hän pisti myös merkille sormuksen Jonin nimettömässä; kihloissa? Hän mietti miten Chris reagoisi tähän uutiseen, luultavasti repisi pelihousunsa.
”Taidan tunnistaa sinut…” Aki jatkoi päästettyään irti Jonin kädestä.  ”Olen nähnyt kuviasi…”

Joni hymähti, olisi halunnut jatkaa illan viettoa Diman kanssa kahden, mutta se vaikutti nyt mahdottomalta. ”Se on mahdollista”, hän vastasi laimeasti ja vilkaisi miestä silmiin vielä kerran;  pistävän vihreissä silmissä oli jotain hyvin etäisesti tuttua, mutta Joni arveli vain kuvittelevansa. Tarjoilija oli tuomassa menuja Akille ja Eevalle, mutta  oli nyt hieman hämillään mille pöydälle asettelisi ne.

”Haluaisitteko istua meidän kanssamme?” Dima yhtäkkiä möläytti ja Joni tunsi ystävänsä tarpeeksi hyvin tietääkseen, että toisen ylenpalttinen kohteliaisuus sekoitettuna hermostuneisuuteen oli tuonut kysymyksen tämän huulilta. Tuskin Dima oikeasti halusi nauttia illallista entisen tyttöystävänsä ja tämän uuden miesystävän kanssa. Joni katsahti ystäväänsä hivenen järkyttyneenä ja Dima loi häneen anteeksipyytävän, avuttoman katseen.

”Mikä ettei, voisi olla hauskaa.” Aki vastasi ja istuutui Diman viereen niin, että oli Jonin vastakkaisella puolella ja Eevalla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin istuutua Jonin viereen.
 Dima hymyili ystävälleen pahoittelevasti samalla kun tarjoilija asetti ruokalistat pöytään. Hän otti samalla Eevan ja Akin juomatilaukset; Eeva tilaisi lasillisen viiniä ja Aki olutta.

”Haluatteko ruokanne vasta samaan aikaan kuin ystävänne?” Tarjoilija kysyi Jonilta ja Dimalta.

”Tuo vaan nyt jo, jos se on valmista, minulla on nälkä.” Joni vastasi välittämättä olla kohtelias, häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa jutella Eevan kanssa tai tutustua tämän kumppaniin. Tarjoilija nyökkäsi ja Dima katsoi häntä tavalla joka paheksui hänen tylyä asennettaan.

Akia huvitti pojan asenne,  oli mielenkiintoista olla näin lähellä häntä. ”Mitäs te kaksi teette nykyisin, opiskeletteko vai?” Aki tiedusteli.

”Aloitan lääketieteellisessä syksyllä, tällä hetkellä teen toimistohommia.” Dima vastasi. Joni siemaili rauhalliseen tahtiin vesilasistaan ja katseli ulos ikkunasta kunnes tajusi, että pöytään syntynyt hiljaisuus luultavammin tarkoitti, että hänenkin vastausta odotettiin.

”No, olet nähnyt kuviani”, Joni hymyili teennäisesti katsoessaan miestä vastakkaisella puolellaan, samalla yrittäen sietää Eevan läsnäoloa vierellään. Nainen tuhahti hänen vastaukselleen ja Joni jatkoi. ”Mutta haen  takaisin opiskelemaan syksyllä.”

”Mitä alaa, jos saan kysyä?” Aki tiedusteli.

”Liikunta-alaa luultavammin.” Joni vastasi ja jälleen hänelle tuli kumma tunne katseensa kohdatessa Akin katseen. Tunne joka oli yksinkertaisen outo ja sai hänet siirtämään katseensa nopeasti toisaalle.

”Hienoa”, Aki vastasi ja samalla tarjoilija jo kantoi pöytään heidän juomansa, sekä Jonin ja Diman ruuat että Naan-leivät.

”Entä… Mitä sinä teet?” Dima kysyi kohteliaasti.

”Myyn vakuutuksia.” Aki hymyili. ”Miten on pojat, onko vakuutuksenne kunnossa?” Mies virnisti ja Joni sai kylmiä väreitä, mikä oikeus tuolla tyypillä oli pojitella heitä?

”Aivan loistavassa kunnossa.” Joni vastasi hieman tylysti ja repi palasen naan-leivästä.

”Oletko varma? Usein noin nuorena ei osata ajatella pitkälle… Varautua kaikkeen mahdolliseen ja aina voi olla sopivaa kilpailuttaa vakuutuksia.” Aki huomautti ja maisto olutlasistaan. ”Katsotaas nyt,  sinäkin olet ystäväsi tavoin kihloissa, eikö niin Joni?” Hän kysyi ja Joni katsoi miestä kyllästyneenä, kohotti kulmaansa ja odotti tämän jatkavan. ”Asutte yhdessä?”

”Niin…” Joni sanoi ja odotti epäileväisellä kannalla jatkoa. Miksi tyyppiä hänen kihlautumisensa kiinnosti. Vakuutustarkastajissa tai myyjissä oli aina jotakin hämärää…

”No onko teillä henkivakuutukset ja tapaturmavakuutukset ja jos on niin kenet on merkitty edunsaajaksi?” Aki tiedusteli. Joni oli hetken hiljaa ja veti syvään henkeä.

”Kuules”, hän hymyili jälleen teennäisesti. ”Tulin tänne nauttiakseni perjantai-iltapäivästä ystäväni kanssa ja aikomukseni oli syödä hyvin ja jutella hänen kanssaan. Suunnitelmiini ei kuulunut jutella asioistani vakuutusmyyjän kanssa, erityisesti liittyen tapaturmiin tai kuolemaan, joten kiitos, mutta ei kiitos.”

Dima oli jokseenkin vaivaantunut ja alkoi katua että oli pyytänyt pariskunnan heidän pöytäänsä, hän katsahti Eevaa, joka vaikutti myös aavistuksen nolostuneelta. Sen sijaan, Aki naurahti ja repäisi palasen rapeaa leipää kulhosta katsoen Jonia. ”Hyvä on, pahoitteluni. Ehkä voimme puhua vakuutuksistanne myöhemmin, Eevan ystäville voin neuvotella hyvät alennukset.” Aki otti käyntikorttinsa ja laski yhden molempien eteen pöydälle. Joni vilkaisi korttia, vakaalla aikomuksella jättää se paikalleen.

”Onko Kasperilla ollut vielä keikkoja?” Dima päätti hetken hiljaisuuden jälkeen yrittää vaihtaa puheenaihetta, jonka myös Eeva otti kiitollisena vastaan, jopa hän huomasi että Aki käyttäytyi hieman kummallisesti.

Kiusallisen päivällisen jälkeen, Joni ei aikonut haaskata aikaa pöydässä yhtään sen kauempaa.
”Dima, käyn kassalla maksamassa laskumme.” Hän ilmoitti Diman lopetellessa omaa ruokaansa. Joni nousi ylös ja odotti Eevan väistävän. ”No niin…” Hän katsahti pariskuntaa, keksimättä juurikaan mitään lisättävää. ”Hauskaa iltaaa teille.” Hän päätti lopulta sanoa ennen kuin poistui kassan suuntaan ja jäi sinne odottamaan Dimaa.

”Tuo oli helvetin kiusallista”, Joni totesi heidän päästyään ulos ravintolasta.

”Kieltämättä”, Dima myönsi.

”Olet aivan liian kiltti, en ymmärrä miksi halusit kutsua heidät istumaan kanssamme ja tuo Eevan mies oli ehkä vielä ärsyttävämpi kuin Eeva itse. Sonja vielä väitti Eevan miehen olevan miellyttävä, katinmarjat…”

Dimaa huvitti Jonin sanavalinta. ”En ajatellut, se vain pääsi suustani… ” Hän lopulta vastasi. ”Ja olihan se tyyppi aika kummallinen, vähän turhan vanha Eevalle, vai mitä?”  Joni katsahti ystäväänsä ja kohotti kulmaansa.

”Et kai ala tosissaan haikailla Eevan perään?” Joni kysyi huolestuneena. ”Muista miten inhottavasti hän teki, ei kukaan järkevä ihminen päätä seurustelusuhdettaan sähköpostilla.”

”Mmh…” Dima nyökkäsi ja Joni huokaisi raskaasti.

”Sinulla ja Lindalla on nyt vaikeaa ehkä ja aika kultaa muistot… Muistele mieluummin millaista sinulla ja Lindalla on ollut hyvinä aikoina ja korjaa se. Älä vain mene hölmöilemään Eevan kanssa.”

”Rakastan Lindaa, haluan, että meidän suhteemme toimii. Olemme kihloissa sentään.” Dima sanoi. ”Minua vain vaivaa… Tuo oli ravintola jonne minä vein Eevan treffeille silloin alussa ja nyt hän toi tuon hyypiön sinne. Minä en ole käynyt tuolla syömässä Lindan kanssa.”

”Sen sijaan veit minut, aw Dima, olen liikuttunut.” Joni naurahti ja tuuppasi Diman käsivartta leikkisästi. ”Ihan totta Dima, Eeva on idiootti, anna menneen olla mennyttä.”

”Ei hän oikeasti ollut niin paha, meillä oli paljon hyviä hetkiä, hänen isänsä ei vain sietänyt minua… Ehkä se vaikutti….” Joni loi ystäväänsä merkitsevän katseen heidän pysähtyessä Jonin auton viereen. ”Mutta kuten sanoit mennyt on mennyttä”, Dima hymyili.

”Hyvä.” Joni hymyili ja taputti ystävänsä olkapäätä. ”No, haluatko kyydin kotiin?”

”Kiitos.” Dima nyökkäsi ja kiersi auton matkustajan puolelle.

**^^**^^**^^**

”En tiedä miksi suostuin tähän…” Misha nurisi takapenkillä Diman kyyditessä heitä. Nuorempi veli katsahti heihin peilin kautta ajaessaan ja hymyili. ”Katson, että sinä olet osa syyllinen jos se on jotain kauheaa”, hän päätti vielä lisätä.

”Ivo haluaa vain ilahduttaa teitä…” Dima lohdutteli. ”Ihan totta, hauskaa siitä tulee.”

Misha mulkoili pikkuveljeään epäileväisenä, hän tunsi olonsa typeräksi. Siinä hän istui, siisti kauluspaita yllään, solmio kaulassa; hän vihasi solmioita, pukua hän ei sentään ollut suostunut pukemaan ja oli kumppaninsa tavoin valinnut siistit farkut.
Ivo oli kutsunut Diman aikaisemmin paikalle ja sitten ehdottanut, että he menisivät kolmistaan ajelulle. Misha oli aluksi pannut vastaan; luonnollisesti, todellisen syyn ajelulle täytyi liittyä johonkin Ivon järjestämään naurettavuuteen.

”Odotan vain, että tämä päivä olisi pian ohi”, Misha huokaisi ja tunsi Jonin käden hakeutuvan omaansa, he katsoivat toisiaan ja nuorempi mies virnisti.

”Uskon, että meillä tulee olemaan hauskaa, rentoudu nyt.” Joni kannusti.  Hän vilkaisi ystäväänsä, joka tuntui olevan taas oma pirteä itsensä eikä ollut ainakaan toistaiseksi maininnut sanaakaan Eevasta.

Dima huokaisi ja parkkeerasi autonsa. ”No niin, mennään ottamaan yhdet drinkit.” Hän sanoi ja nousi ylös autosta. ”Ja sinä Misha voit lakata kiukuttelemasta, on toki kauheaa, että veljesi yrittävät järjestää teille hienot kihlajaisjuhlat, voiko kamalampia sukulaisia ollakaan?” Dima tuhahti sarkastiseen sävyyn Mishalle, joka kömpi ulos autosta. Joni hymyili ystävälleen, tämä oli oikeassa moittiessaan Mishaa, joka nyt osasi sentään näyttää hieman syylliseltä.

He kävelivät viihtyisän merenrantaravintolan terasille ja Dima tilasi heille oluet tyytyen itse virvoitusjuomaan kuskin asemassa. Päivä oli kaunis ja lämmin; Ivo ei olisi voinut onnistua paremmin päivän valinnassaan. Misha katseli maisemia heidän ympärillään samalla kun siemaili oluttaan. ”Hyvä on, yritän parhaani rentoutua…” Hän lopulta huokaisi, tarttui Jonin käteen ja katsoi nuorempaa veljeään anteeksipyytävästi. ”Tiedät etten oikein nauti olostani huomion keskipisteenä. ”

”Onneksi Joni voi nauttia teidän molempien edestä”, Dima vitsaili katsahtaen ystäväänsä joka tuhahti hänelle hymyillen. ”Älä edes yritä väittää ettet nauttisi juhlien keskipisteenä olosta.” Dima naurahti ja nappasi juomansa pillin huultensa väliin. Joni kohautti olkiaan.

”Riippuu juhlista”, Tummatukkainen mies hymyili. ”Toivon, että voin nauttia tänään, kunhan ette ole keksineet mitään… noloa.”

”Noloa? Mekö?” Dima kysyi virnistäen. ”Miksi me sellaista tekisimme?”

”Tuo virne huolettaa minua.” Misha sanoi katselleen pikkuveljeään epäleväisenä ja Dima nauroi.

”Anna nyt jo olla Misha.”

Kun he olivat tyhjentäneet tuoppinsa, Dima vilkaisi kelloaan ja ilmoitti, että he voisivat palata takaisin kotiin. Misha huokaisi syvään nähdessään kadun varteen pysäköidyt autot ja vaikka päivä oli erityisen lämmin, piha vaikutti epäilyttävän hiljaiselta. Etuoveen oli kiinnitetty vaaleanpunainen sydän johon oli kirjoitettu heidän nimensä, Misha vilkaisi Joniin päätään pudistellen. ”Voidaanko kääntyä takaisin? Karataan jonnekin?” Joni virnisti ja ennen kuin hän ehti vastata mitään, Dima laski kätensä heidän molempien selille.

”No niin, rohkeasti vain, kerran se vain kirpaisee.” Dima rohkaisi ja Joni avasi oven, eteinen oli täynnä kenkiä, mutta talossa oli hiljaista. Joni vilkaisi kihlattuaan, hymyili tälle ja kosketti hänen olkapäätään huvittuneena tämän lähes tuskastuneesta ilmeestä.

”Yrittääkö hän yllättää meidät?” Misha mutisi potkiessaan kengät jaloistaan. ”Olisi nyt saman tien järjestänyt kokonaan yllätysjuhlat, tämä on naurettavaa…” Hän jatkoi marmattamista hiljaisella äänellä. ”Tiedämme että vieraat ovat täällä…”

”Niin ja olisit vihannut täydellistä yllätystä tätäkin enemmän…” Joni kuiskasi hänen korvaansa ja virnisti. Hän tarttui Mishan kädestä. ”Ollaan nyt vain Ivolle mieliksi.” Hän jatkoi ja lähti taluttamaan vastahakoista kumppaniaan olohuonetta kohti, Dima heidän perässään.

”No niin…. Laita se soimaan…. Äkkiä! He tulevat.” He kuulivat supatusta. Misha katsahti jälleen kumppaniaan, vakuuttuneena että seuraisi jokin massiivinen imelyyden huipentuma, eikä hän ollut  pettymyksekseen väärässä. Kaiuttimista pärähti soimaan Christina Perrin: A thousand years juuri kun he astuivat olohuoneeseen joka oli täynnä hymyileviä ihmisiä; Jonin perhe, hänen serkkunsa Jyri, Ivo, Jami, Cecilia joka pidätteli onnenkyyneliä ja Mishan vahingonilosta virnuilevia ystäviä. Sonja asteli heitä kohden kaksi kuohuviinilasia kädessään hymyillen korvasta korvaan, samanaikaisesti kun Linda kiersi heidän taakseen tuomaan myös Dimalle lasillisen ja tehokkaasti estämään Mishan suunnitelman paeta paikalta. ”Onnea Misha ja Joni!” Ihmiset huudahtivat yhteen ääneen, osa remakan naurun säestyksellä (lähinnä Mishan ystävät) ja Misha yritti vaivaantuneena jotakin hymyn kaltaista,  joka saattoi hivenen muistuttaa myös irvistystä. Hän huomasi karmeat sydämen muotoiset foliopallot ja kukkakoristeet.

Huonetta oli raivattu ja sinne oli tuotu pöytä jolle oli asetettu tarjoiluja, pienellä sivupöydällä oli lahjoja. Mishan korvissa humisi, ihmiset tulivat onnittelemaan heitä lähemmin,  halasivat, Jonin isä kätteli häntä ja Mishan onnistui hymyillä jo hieman luontevammin. Televisioruudulle oli laitettu pyörimään valokuvia heistä lapsuudesta nykyhetkeen, myös muutamine yhteiskuvineen. ”Miltä tuntuu olla ’naimisissa’?” Hänen ystävänsä Sami kuiskasi hänen korvaansa kiusoittelevaan sävyyn ja Misha hymähti, katseli ympärilleen ja katsahti Jonia, joka vaihtoi hyväntuulisena muutaman sanan vanhempiensa kanssa. Joni näytti onnelliselta ja se kirvoitti vapautuneemman hymyn myös Mishan kasvoille.

”Hyvälle.” Hän lopulta vastasi ja siemaisi lasistaan. Seurasi Ivon puheen vuoro, jossa hän toivotti kaikki vieraat tervetulleeksi ja väitti tienneensä jo alusta asti Mishan ja Jonin kuuluvan yhteen. Siis jo siitä hetkestä, kun Joni oli ensimmäisen kerran astunut heidän ovestaan sisään. Hän kuvaili Jonin isää hätkähdyttävin sanankääntein kuinka hän oli varma nähneensä Mishan silmistä himon jo ensisilmäyksellä, johon Misha oli tuhahtanut ja Joni nauranut hieman hämillään. Ivo kuvaili heidän myrskyisää alkutaivaltaan, lapselliselta tuntunutta kissahiiri leikkiä, hänen omaa yritystään tuupata paria yhteen mikä oli päätynyt katastrofiin ja johtanut tilanteeseen josta Ivokin oli hetken pelännyt ettei korjauksen mahdollisuutta enää olisi.  Mutta siinä he nyt olivat, esimerkillisen onnellinen pariskunta joilla oli koko yhteinen elämä vielä edessä. Vieraat kilisyttivät jälleen lasejaan ja toivottivat onnea.

Jyri päätti ”nolata” serkkunsa näyttämällä kaikille kotivideon vuosikymmenen takaa, missä Joni  hauskuutti Jyriä ja tämän ystäviä esittämällä  jonkin asteisen sokerihumalan jälkimaineissa keksimänsä suomalais-unkarilaisen mustalaistanssin. Joni oli ehtinyt jo onnellisena unohtaa koko videon olemassa olon, mutta onnistui ylipääsemään häpeän tunteestaan ja nauroi muiden kanssa.

”Milloin saamme uusinta esityksen?” Jyri kysyi videon päätteeksi.

”Katsotaan myöhemmin illalla, kun olen saanut tarpeeksi juotavaa”, Joni naurahti.

”Voi tuosta minä kyllä muistutan.” Misha uhosi, nyt jo rentoutuneempana.

Syömisen jälkeen, Ivo vaati heitä leikkaamaan myös kakun hääseremonia tyyliin ja Misha oli jo alistunut kohtaloonsa ja päätti että Ivo olisi voinut järjestää jotain vieläkin naurettavampaa ja siksi suostui kakunleikkaamiseen. Hän ei kuitenkaan ajatellut ottaa sitä vakavasti ja kun Joni nauraen polkaisi jalkansa lattiaan heidän leikatessaan kakkua, Misha näytti hetken hämmentyneeltä.
”Se tarkoittaa veli hyvä, että Joni tulee määräämään kaapinpaikan.” Dima virnuili ja Misha katsoi nauravaa kumppaniaan kunnes hymyili itsekin ilkikurisesti.

”Sopii yrittää.” Misha tokaisi rauhalliseen sävyyn.

”Ja parhaani yritänkin”, Joni päätti nyökäten.

Kakun syönnin jälkeen, Jonin isä kilisytti yllättäen omaa lasiaan ja kaikki hiljenivät.

”En usko olevani kovin hyvä puheiden pitäjä, mutta ajattelin yrittää…” Hän aloitti vaatimattomaan tyyliin. ”Kun jäin yksinhuoltajaksi Jonin ollessa vasta viisi, olin itsekin vielä melko nuori ja myönnän että olin peloissani. En tiennyt miten pärjäisin kasvattajana, saatoin vain yrittää parhaani. Välillä ammuin yli, hemmottelin sinua… Kenties hemmottelin liikaakin monien mielestä, en vain yksinkertaisesti sietänyt katsoa suruasi ja halusin tehdä parhaani ollakseni hyvä isä tietämättä miten varminten onnistua. Vanhemmuuteen ei ole valmista reseptiä, on mentävä päivä kerrallaan, yritettävä luottaa vaistoihinsa ja siihen että ne ovat oikeita.
Muistutat paljon äitiäsi, sinulla on vahva luonne ja välillä ajattelin kauhulla etten yksinkertaisesti pärjäisi kanssasi. Katja astui elämäämme ja auttoi meitä molempia, vaikket ehkä itse aluksi sitä nähnytkään niin. Kaikkien niiden isällisten pelon ja huolen hetkien jälkeen, olen onnellinen seistessäni nyt tässä ja nähdessäni poikani kasvaneen tasapainoiseksi aikuiseksi ja löytäneensä itselleen rakastavan kumppanin. Jos äitisi olisi nyt täällä, hän iloitsisi suhteestanne aivan yhtä paljon kuin me.
Rakkaus ei aina ole helppoa, on tärkeää arvostaa toista ja hyväksyä toisen viat, välillä tulee sanottua pahasti mutta sanat ovat aina korjattavissa. Älkää koskaan unohtako arvostaa toisianne tai olla kiitollisia pienistä arjen hetkistä, myös negatiiviset tunteet kuuluvat kaikkiin ihmissuhteisiin kunhan osaa myös päästää niistä irti eikä hautoa niitä syvemmiksi. Älkää unohtako puhua toisillenne, kysyä toistenne päivästä, kuunnella. Toivon teille kaikkea hyvää ja tiedän teidän tukevan toinen toisianne. Olette jo käyneet läpi vaikean asian yhdessä, sellaisen jälkeen kaikki muu on lastenleikkiä. Onnea vielä kerran Joni ja Misha!” Joni isä kohotti lasinsa ja muut tekivät samoin. Joni tuli halaamaan isäänsä liikuttuneena tämän puheen jälkeen.

”Kiitos, isä… Olet maailman paras isä.” Hän kuiskasi ja isä hymyili kiitollisena, myös Misha tuli kiittämään Askoa puheesta, jota tämä yhä hieman vähätteli olankohautuksin, sanoen että olisi pystynyt parempaankin jos olisi suunnitellut. Jonia huvitti isänsä perinteinen suomalainen vaatimattomuus, ominaisuus josta hän itse oli perinyt vain hippusellisen jos sitäkään.

Jonin perhe viipyi vielä hetken, ennen kuin Asko päätti että heidän oli parasta suunnata kotiin, jotta nuoret saisivat keskittyä juhlimaan.

***^^**^^**

Puoli seitsemän aikaan illalla ovikello soi ja Ivo meni avaamaan. Suvi seisoi oven suussa hymyillen, juhlamekko yllään, laukku olallaan ja lahjakassi toisessa kädessään.

”Vieläkö sopii tulla?” Nainen kysyi jopa hieman arasti.

”Totta kai, hienoa että pääsit sittenkin.” Ivo hymyili. ”Oletkin yksin?” Hän kysyi ja Suvi nyökkäsi.

”Jätin Aaronin vanhemmilleni hoitoon, Adam on…. Kotona.” Suvi laski laukkunsa lattialle ja riisui kevyen pusakkansa. ”Toivon, että tarjous yösijasta on vielä voimassa, Ouluun on kovin pitkä matka.”

”Tietenkin”, Ivo nyökkäsi. ”Diman huone on vapaa, voin viedä laukkusi yläkertaan. Misha ja Joni ovat ulkona.” Hän jatkoi aistien ettei Suvilla ollut kaikki hyvin. Ehkä riitaa Adamin kanssa? Nainen kuitenkin hymyili urhoollisesti ja kiitti häntä. ”Olisitko kenties halunnut juotavaa ensin? Kuohuviiniä tai viiniä, olutta ja siideriäkin on.”

”Kuohuviini maistuisi.” Suvi hymyili ja Ivo johdatteli naisen keittiöön ojentaen hänelle lasin ja otti sitten jääkaapista avatun pullon josta kaatoi tälle. Hänen teki mieli kysyä oliko Suvilla kaikki hyvin, mutta arveli hetken olevan väärä.

”Kiitos, menen etsimään Mishan ja Jonin…” Suvi väläytti uuden hymyn ja Ivo nyökkäsi.

”Tulen itse pian perässä, vien vain laukkusi ylös.”

Suvi tuli takapihalle ja näki Mishan ja Jonin muiden ihmisten keskellä juttelemassa iloisesti. Joni näytti onnelliselta Mishan vierellä, hän nauroi keveästi ja lempeä ilta-aurinko ympäröi juhlaväen.

”Onneksi olkoon!” Suvi hihkaisi jo kauempaa ja tuli lähemmäksi. Hän halasi ensin serkkuaan joka näytti yllättyneeltä nähdessään hänet ja sitten Mishaa. ”Toin teillle lahjankin, mutta pahoittelen etten ollut kovin kekseliäällä päällä.” Hän naurahti ja ojensi lahjakassin, jossa oli pullo kuohuvaa sekä Ikean lahjakortti.

”Kiitos, tämä tulee tarpeeseen.” Misha hymyili tarkoittaen lahjakorttia ja Suvi naurahti Jonin ilmeelle.

”Vielä me käännytämme sinut niin, että rakastat Ikeaa. Senkin snobi.” Suvi kiusoitteli.

”Ihanaa, että pääsit, luulin ettet tulisi.” Joni hymyili. ”Tämä yllätys on paras lahja.”

”Jätin poikani vanhempieni huomaan. Ihanaa päästä vähän juhlimaan, pitkästä aikaa! Olen niin onnellinen teidän puolestanne.”

”Jäikö Adam kotiin?” Joni kysyi.

”Jäi… hänellä on töitä…” Suvi nyökkäsi ja katsahti ympärilleen. Hän kurtisti kulmiaan, ”Onko tuo…?” Hän aloitti muttei ehtinyt jatkaa lausettaan loppuun.

”Pirpana?” Jyrin ääni kysyi, mies tuli lähemmäksi. ”Luoja, sinähän se olet!” Joni katseli hieman hämillään serkkujaan joista toinen oli hänen äitinsä puolelta ja toinen isän ja  jotka nyt katselivat toisiaan suu auki kunnes pääsivät tarpeeksi lähelle toisiaan ja halasivat.

”En ollut tunnistaa sinua!” Suvi henkäisi.

”En ole enää niin komea”, Jyri virnisti ja sipaisi siilitukkaansa. ”Sinä puolestaan…” Mies astui askeleen taakse ja levitti käsiään tehden ihailevan eleen. ”Olet upea.”

”Kiitos”, Suvi tirskahti. Joni katsahti Mishaa, joka kohotti kulmaansa hieman kysyvästi ja Joni ei voinut muuta kuin kohottaa olkiaan, serkkujensa syventyessä vaihtamaan kuulumisia.

”En tiennyt, että he ovat tunteneet toisensa aiemmin?” Misha kysyi kaksikon ajautuessa juttelemaan hieman kauemmaksi.

”Ovat he tavanneet, kun olin lapsi… Suvi oli meillä katsomassa perääni sen kesän,  kun Jyri oli vielä myös kuvioissa ja isä oli alkanut seurustella Katjan kanssa, taisin olla aika hankala silloin… Suvi oli neljäntoista tai viidentoista ja Jyri… No hänhän oli silloin kaksikymmentä, ei siinä ole voinut olla mitään… suurempaa… Olimme kuitenkin muutamia kertoja Jyrin ja hänen ystäviensä mukana.” Joni sanoi hieman epäilevään sävyyn katsellessaan paria jotka nyt naureskelivat keskenään ja istuivat vierekkäin puutarhatuoleille. Rehellisesti sanottuna hän ei voinut olla täysin varma, sillä oli itse ollut niin järjettömän ihastunut Jyrin ystävään Eljakseen, että oli roikkunut tämän kannoilla aina tilaisuuden tullen jättäen Suvin ja Jyrin keskenään. Hän halusi kuitenkin uskoa, ettei Jyri olisi yrittänyt mitään niin nuoren tytön kanssa. ”Pitää tarkkailla tilannetta…”

Ilta jatkoi, ihmiset alkoivat humaltua ja Jyri ja Suvi tuntuivat viihtyvän toistensa seurassa huolestuttavan paljon. Illan viiletessä ihmiset alkoivat hakeutua sisään ja kun Joni huomasi etteivät hänen serkkunsa olleet muiden joukossa, hän päätti lähteä etsimään heitä ulkoa ja löysikin heidät talon takaa, Jyrin hellästi sivellessä Suvin kasvoja toistensa liki. Joni selvitti kurkkuaan ja kaksikko irtaantui toisistaan nopeasti.

”Suvi, voisimmeko jutella kahden?” Joni kysyi ja Suvi katsoi häneen selvästi nolostuneena, posket punoittaen siemaisten lasistaan hermostuneena.

”Odotan sisällä.” Jyri sanoi ja katsahti molempia ennen kuin poistui.

”Mitä oikein on tekeillään?” Joni kysyi toisen serkkunsa poistuttua.

”Ei mitään”, Suvi vastasi aavistuksen humaltuneena, sipaisi hiuksiaan ja käveli terassin suuntaan jotta voisi istuutua alas.

”Te melkein suutelitte toisianne”, Joni tuhahti ja seurasi naista istuutuen alas hänen viereensä. ”Onko teillä Adamin kanssa ongelmia?” Hän kysyi huolestuneena ja hetken Suvi oli hiljaa tuijottaen lasiinsa.

”Olemme riidelleet viimeaikoina”, Suvi myönsi.

”Miksi?”  Suvi vilkaisi Joniin surullisen näköisenä ja Joni osasi jo pelätä vastausta. ”Älä vain sano, että se johtuu…” Hän aloitti tuskastuneena.

”En ymmärrä miksi Adamin täytyy olla yhteydessä siihen nilkkiin”, Suvi tiuskaisi. ”Sen kusipään asiat eivät ole meidän huolemme, mutta silti sain tietää, että Adam on ollut yhteydessä häneen ja yrittää järjestellä hänen asioitaan! Asuntoa ja kaikkea… Ja Adam sai paremman työtarjouksen Jenkeistä, mutta hän epäröi ottaa sitä vastaan, ei meidän vuoksemme vaan sen mulkun vuoksi! Voitko kuvitella?” Suvi tyhjensi lasinsa kiukustuneena. ”Kysyin mikä on hänelle tärkeämpää ja eihän se tossukka osaa vastata, lässyttää vain jotain sen munapään puolesta joten minulla meni hermo! Pakkasin tavarani, otin Aaronin ja matkustimme Ouluun.” Joni tunsi päätään alkavan särkeä.

”Suvi, et voi antaa Chrisin pilata sinun ja Adamin liittoa…” Hän huokaisi tuntien uupumusta koko aihetta kohtaan.

”En minä annakaan, Adam antaa”, Suvi väitteli.

”He ovat olleet ystäviä pienen ikuisuuden, yritä ymmärtää…”

”Joni, miten sinä voit puolustella sitä kusipäätä, kaiken sen paskan jälkeen?” Suvi hämmästeli humaltuneena.

”En puolustele Chrisiä, puolustan sinun miestäsi.” Joni sanoi niin rauhallisesti kuin suinkin kykeni. ”Kuuntele nyt, Adam rakastaa sinua, hän rakastaa teitä ja hän on hyvä mies, vaadit häneltä liikaa. Tilanne on vaikea myös hänelle, mieti sitä ja Adam tekee parhaansa yrittääkseen löytää ratkaisun joka sopii kaikille, kaikesta huolimatta, Chris on hänen lapsuuden ystävänsä.” Suvi kuunteli häntä kulmat kurtussa.

”Chris ei ansaitse sitä oikeutta enää, ei sen jälkeen mitä hän teki sinulle.” Suvi intti ja Jonia alkoi todenteolla ärsyttää koko aiheen puiminen, mutta hän teki parhaansa hillitäkseen itsensä, yrittääkseen vielä kerran puhua järkeä serkulleen.

”Hänkin on ihminen, joka teki rikoksen ja jota itse en enää välitä tuntea, mutta joka tarvitsee apua. Jos kaikki kääntävät hänelle selkänsä, mitkä ovat hänen mahdollisuutensa päästä takaisin kiinni normaaliin arkeen? Suvi, tämä on minulle hirvittävän vaikeaa ja siksi pyydän, että tämä on viimeinen kerta kun puimme tätä asiaa… Älä anna tämän pilata avioliittoasi.”

”Mutta…” Nainen jo aloitti, kunnes Joni huokaisi raskaasti.

”Mieti nyt, olet täällä miltei pussailemassa Jyrin kanssa, tai mistä minä tiedän jos te jo pussailitte! Mutta Jyri on myös ollut vankilassa, hän on tehnyt vääriä asioita, mutta hänkin on saanut toisen mahdollisuuden. Ihmiset tarvitsevat toisen mahdollisuuden ja enempää en nyt jaksa jauhaa tästä. Soita huomenna miehellesi, hän ei ansaitse käytöstäsi.” Joni tuhahti, nousi ja poistui terassilta. Päästyään sisälle hän etsi Jyrin käsiinsä ja vei hänetkin sivummalle.

”Kuule, en tiedä mitä välillänne on ollut, mutta Suvi on naimisissa ja hänellä on pieni poika, joten jos teillä oli jotain, niin se ei ole hyvä idea. OK?” Joni sanoi tiukasti ja Jyri vaikutti hieman huvittuneelta.

”Hyvä on serkku, rauhoitu. Lupaan ettei mitään tapahdu.” Mies sanoi nostaen kätensä pystyyn, virnuillen.

”Hyvä.” Joni huokaisi, häntä alkoi väsyttää ja episodi painoi hänen mieltään.

”Täällähän sinä olet”, Mishan ääni sanoi hänen takanaan ja pian tämä painautui Jonin selkää vasten suudellen hänen niskaansa. ”Kaikki hyvin?” Hän kysyi ja tarkkaili uteliaana Jonia ja tämän serkkua.

”Kaikki hyvin”, Jyri vastasi, hymyili ja kosketti mennessään Jonin olkapäätä, jättäen kihlaparin kahden.

”Onko kaikki todella hyvin?” Misha kysyi epäileväisenä Jonin kääntyessä ympäri kasvokkain hänen kanssaan.

”Toivottavasti, inhottaa setviä toisten parisuhde ongelmia…” Joni huokaisi.

”Adam ja Suvi?” Misha arvasi.

”Niin…” Joni nyökkäsi jättäen kertomatta, että myös Diman ja Lindan parisuhteessa oli jotain pielessä jos vanha suola oli päässyt janottamaan. Hän huokaisi ja laski hetkeksi päänsä Mishan rinnalle.

”Uskallanko arvata mistä he ovat riidelleet?” Misha kysyi ja Joni oli hetken hiljaa.

”Arvaat varmasti, mutta ei nyt puhuta siitä, en jaksa…”

”Hyvä on”, Misha painoi suudelman hänen päälaelleen. ”Nämä ovat meidän juhlamme, yritetään nyt Ivon mieliksi edes näyttää siltä että meillä on hauskaa. Sitä paitsi odotan näkeväni sen mustalaistanssin” Hän lisäsi vielä ja Joni naurahti nostaen päätään.

”En ole vielä tarpeeksi humalassa.” Hän sanoi.

”No sen ehdimme vielä korjata”, Misha virnisti,

”Luulen, että sinulla on oikeasti ollut hauskaa”, Joni huomautti hymyillen.

”Mmmh… Ehkä… Alkoholi auttoi…” Misha naurahti. ”Onhan tämä ollut myös kamalan imelää, mutta ei niin paha kuin pelkäsin…”

Joni läppäisi kevyesti Mishan takapuolta. ”Mitä minä sanoin”, hän naurahti ja yhdessä he palasivat muiden luokse olohuoneeseen, jossa saivat vielä kuulla muutaman humaltuneen puheen. Mukaan lukien Sonjan joka pääasiassa toisteli kuinka äärimmäisen suloinen pariskunta he olivat ja kuinka heidän pitäisi olla oikeus tehdä lapsia kuten muillakin pariskunnilla. Joni ja Misha päättelivät naisen yksinkertaisesti olevan vain niin humalassa, että lasten sijaan tämä tarkoitti avioliittoa, ainakin he kovasti toivoivat niin.

Juhlat loppuivat myöhään, vieraat hiipivät koteihinsa, Sonja majoitettiin olohuoneen sohvalle, sillä nainen oli sammumispisteessä, Suvi puolestaan Diman vanhaan huoneeseen. Suvi oli illan viimeisinä tunteina myös itkenyt Jonille, josko hän oli huono äiti ja kamala vaimo ja Jonille tuli mieleen takavuosien teini bileet missä vähintään yksi tytöistä aina itki, mutta urheasti hän jaksoi lohduttaa serkkuaan ja saattaa tämän lopulta nukkumaan.

Mishakin oli melko uuvuksissa kumottuaan juomia melko ahkeraan aluksi selvitäkseen nolostumisesta ja lopuksi innostuttuaan juttelemaan ystäviensä kanssa. Joni itse puolestaan oli melko selvinpäin ja oli onnistunut välttämään Mishan himoitseman tanssiesityksen, se voisi jäädä yksityiseen hetkeen. Hän  jäi vielä siistimään keittiötä muiden mentyä nukkumaan tai ainakin hän luuli muiden menneen.

”Hei, ei ollut tarkoitus, että sinä jäisit siivoamaan.” Ivon ääni sanoi hänen takanaan ja Joni kääntyi hymyillen.

”Nauttisit nyt, tämä on minulle hyvin harvinaista toimintaa…” Joni naurahti hiljaa.

”No se täytyy myöntää”, Ivo virnisti ja tuli lähemmäksi. ”Se siis tarkoittaa sitä, että sinua vaivaa jokin? Eikö sinulla ollut hauskaa.”

”En vain saa vielä unta, minulla oli hauskaa, kiitos Ivo, oli herttaista että järjestit nämä.”

Ivo katsoi nuorempaa miestä hieman epäillen, ennen kuin tarttui hänen olkapäistään ja johdatteli keittiön pöydän ääreen istumaan. ”Tämä on luonnotonta.” Hän sanoi.

”Mikä?” Joni naurahti.

”Sinun siivousintosi.”

”Älä nyt loukkaa minua Ivo, kyllähän minä tykkään pitää paikat siisteinä.”

”Niin, neuvoa muita miten se tapahtuu.” Ivo kiusoitteli ja Joni hymyili vinosti takaisin. ”Otatko vielä juomista?”

”Maitoa?” Joni ehdotti.

”Maitoa?” Ivo päivitteli.

”Niin, parempi olo aamulla ja voin sitten kiusoitella Mishaa.”

”On sinustakin tullut varsinainen terveysintoilija.” Ivo hymyili, mutta kävi jääkaapilla ja kaatoi Jonille lasillisen maitoa ja otti itse oluen ennen kuin istuutui takaisin pöydän ääreen.  ”Minulle tulee ikävä teitä, kun muutatte”, Ivo tunnusti. ”Ettekö te voisi vielä harkita?”

”Eikö sinustakin olisi helpompaa voida viettää kahden keskistä aikaa Jamin kanssa?”

”No, onhan se onnistunut nytkin…”Ivo mietti.

”Olen kyllä viihtynyt täällä, olen todella… Mutta, se ei tunnu omalta kodilta, tiedäthän? Tämä on niin paljon teidän näköisenne että…”

”Äh, kyllä minä ymmärrän… Totta kai… ” Ivo nyökkäsi. ”Silti… Tulee ikävä keskusteluhetkiämme …” Hän sanoi ja asetti oman kätensä hetkeksi lepäämään Jonin käden päälle pöydälle, puristaen hellästi. ”Misha on onnenpekka… jos olin ollut nuorempi…” Ivo aloitti ja Joni katsoi miestä hivenen vaivaantuneena, Ivo oli juovuksissa sen huomasi tämän puheista ja Joni naurahti hieman veti kätensä hitaasti pois.

”Älä sinäkin ala sekoilemaan Ivo…” Joni sanoi hymyillen, nousi ja hetken mielijohteesta painoi suukon Ivon otsalle. ”Aika mennä nukkumaan, hyvää yötä.”

”Hyvää yötä”, Ivo nyökkäsi hymyillen jääden vielä tyytyväisenä istumaan olutpullo seuranaan.

Harjattuaan hampaansa ja riisuuduttuaan alusvaatteisilleen, Joni kömpi Mishan viereen sängylle, joka ynähti unissaan ja kietoi käsivartensa hänen ympärilleen. Joni toivoi, että seuraavana aamuna kaikki olisivat jälleen normaaleja, eikä hänen enää tarvitsisi leikkiä tohtori Philiä.

Aamulla Joni päätti mennä herättelemään serkkunsa tuoden tälle kupillisen tuoretta kahvia.

”No kuinka täällä voidaan?” Joni virnisti Suville, joka vaikersi vuoteessa ja veti peittoa päänsä yli.

”Uh, oloni on kamala…” Suvi vaikersi. ”Tuntuu kuin joku hakkaisi päätäni vasaralla…”

”Toin sinulle kahvia.” Joni sanoi ja laski kupin pöydän reunalle.

”Yök. Kärsin kamalasta nestehukasta, toisitko mieluummin lasillisen vettä tai jotain?”

”Hyvä on.” Joni myöntyi ja palasi takaisin alakertaan hakemaan ison lasin vettä ennen kuin palasi ylös. Tällä välin Suvin oli onnistunut kammeta itsensä istualleen ja nyt hän haroi sotkuun menneitä hiuksiaan. Joni ojensi naiselle vesilasin ja istuutui alas tuolille sängyn eteen. Suvi loi häneen nolostuneen katseen.

”Taisin käyttäytyä kammottavasti eilen, mitä mahdatkaan ajatella minusta?”

”Eiköhän meistä itse kukin ole käyttäytynyt typerästi humalassa joskus.” Joni hymyili. ”Mikä se Jyri juttu oli?” Hän kysyi. ”Oliko teillä jotain?” Suvi oli hetken hiljaa.

”No, tiedäthän millaista se voi olla…. Pikkukylän teinityttö tulee kaupunkiin ja tapaa komean ja vähän vaarallisenkin oloisen vanhemman kaupunkilaispojan, ihastuin häneen silloin… Jyri kyllä huomasi sen, mutta… Ei se johtanut minnekään, kutsui minua pirpanaksi silloin ja sanoi että katsotaan kun joskus kasvan isommaksi… Kyllä me silloin pussasimme ainakin kerran, ensisuudelmani… En vain koskaan kehdannut kertoa sinulle. Ja eilen… No… oli hassua nähdä niin pitkän ajan jälkeen. Olin vihainen Adamille ja join liikaa… Kiitos kun estit minua tekemästä mitään typerää. Ethän kerro hänelle?”

”En, jos lupaat soittaa miehellesi?” Joni kysyi ja Suvi nyökkäsi. ”Ja jos muistat mitä sanoin eilen, yritä ymmärtää myös miehesi kanta asiasta. Jos esimerkiksi minä tekisin jonkun rikoksen, olisitko sinä valmis unohtamaan koko menneisyytemme ja sen sijan uskoa pelkkää pahaa minusta jatkossa, olisitko sinä valmis hylkäämään minut?” Suvi katsoi häneen mietteliäänä.

”Milloin sinusta on tullut noin aikuinen?” Nainen kysyi hymyillen hieman.

”Ei se ole ollut helppoa ja luota minuun, en ole aina näin järkevä.” Joni virnisti. ”Osaan olla aivan yhtä kakara kuin ennen, aina välillä.” Hän iski silmänsä ja nousi ylös. Ovelle käveltyään Joni vielä kääntyi. ”Mitä jos matkustaisin huomenna kanssasi Ouluun muutamaksi päiväksi?” Hän kysyi.

”Sinä? Ouluun? Ja vielä vapaaehtoisesti?” Suvi nauroi väsyneesti.

”Niin, en ole nähnyt kummipoikaani pitkään aikaan ja… Mummin ja ukin näkeminenkään ei tekisi pahaa, huolimatta siitä kuinka ärsyttäviä he osaavat olla.”

”Mitä Misha siihen sanoisi?”

”Kyllä hän pärjää ilman minua muutaman päivän.” Joni virnisti.

”No, minusta olisi hauskaa jos tulisit.” Suvi hymyili.

”Hyvä, katselen vähän lentolippuja koneelta, sinun on ehkä syytä vielä levätä. Mutta jos haluat niin voit tulla jo syömään aamupalaa alakertaan?”

”Uh taidan kuitenkin vielä nukkua, kiitos Joni. Olen pienen lapsen äiti, en ole tottunut sellaiseen määrään alkoholia mitä join eilen.” Suvi vaikersi.

”Hyvä on, lepää vain, ei mitään kiirettä.” Joni nyökkäsi ja avasi oven. ”Nuku hyvin.” Hän vielä toivotti ennen kuin poistui huoneesta. Oli parempi varata lentoliput pikimmiten, ennen kuin hän ehtisi vielä muuttaa mielensä tai ennen kuin Misha saisi hänet muuttamaan mielensä.

Jatkuu…

11.luku
 Kommentoi 

         Web published: 7.helmikuuta 2014.

            My Secret Shore

© KOLGRIM