10.Vaiti

10.luku

George tulosti Rickyn lähettämän tiedoston ja silmäili paperit nopeasti läpi. Mies palaisi muutaman päivän kuluttua ja halusi pojan opettelevan jo valmiiksi uuden identiteettinsä historian. George oli jokseenkin helpottunut, että Ricky palaisi aikomuksenaan viedä poika mukanaan. Mies oli ollut poissa jo kaksi viikkoa ja Georgen alkoi olla entistä vaikeampaa kohdella poikaa kylmän välinpitämättömästi. Itse asiassa hän oli jo muutaman kerran ollut hellempi seksissä kuin mitä Ricky olisi toivonut, valmistellut pojan huolellisesti ja pitänyt liikkeensä hitaina. Ei poika siitä nauttinut kuitenkaan, mutta ainakin oli lakannut itkemästä sen aikana ja pysynyt hiljaa.

Michael istui tutuksi käyneessä nurkkauksessa ja luki, kirjat olivat ainut keino paeta sitä kammottavaa todellisuutta, jossa hän oli. Hän kuuli askeleet, muttei liikahtanut, tiesi tulijan olevan George. Hän alkoi jo uskoa Rickyn todella jättäneen hänet miehen luokse lopullisesti, eikä ollut kuitenkaan täysin varma olisiko se huono vaihtoehto. Mies ei puhunut paljoa, katseli häntä kuitenkin oudosti ja oli ollut viimeisimpinä kertoina huomattavasti hellempi, jos hän jäisi Georgen luokse, ehkä olisi mahdollista vedota tähän ja lopulta saada vapaus takaisin kokonaan? – Michael pohti.

Ovi aukeni ja mies astui sisään kantaen illallistarjotinta. He silmäilivät toisiaan, Michael pysyi paikallaan, hieman hämillään siitä, että George toi ruokaa palvelijan sijaan. ”Tule istumaan”, mies sanoi lyhyesti ja laski tarjottimen pöydälle. Michael nousi varoen, lähestyi pöytää; grillattua lihaa, vihanneksia ja perunoita, kulhollinen vanukasta. Myös ruoka oli viimepäivinä parantunut, Michael vilkaisi miestä ennen kuin istui. ”Syöhän sitten”, George sanoi ja Michaelin tarttuessa haarukkaan mies laski paperit pöydälle.

”Sinun pitäisi lukea ja opetella nämä tiedot.” Mies sanoi ja istui alas viereiselle tuolille. Michael kurottautui varoen paperia kohden, nimi: Michael Anthony Larkin, syntynyt; 20.7.1979, vuoden aiemmin kuin hänen oikea syntymäaikansa ja lista muista tiedoista, perheestä ja opiskelusta, vieraat tiedot, jotka kuuluisivat nyt hänelle. Michael ei voinut olla ajattelematta perhettään ja tunsi ikävän kirpaisevan vatsanpohjassaan. ”Ricky palaa muutamanpäivän kuluttua, opettele nämä hyvin ja ole niin nöyrä kuin mahdollista hänelle.” George sanoi ja poika käänsi hämmentyneen katseensa tähän. George huomasi hymyilevänsä hieman jäykästi, Ricky ei pitäisi tästä, mutta tuskin poika kertoisi. ”Jos miellytät häntä, pääset pois tästä huoneesta, ymmärrätkö? Niin on parempi. Vapauttasi et saa mutta…No, haluathan sinä jo nähdä ulkoilmaakin?” George jatkoi hermostuneena ja kurtisti kulmiaan. ”En saisi kertoa sinulle tätä”, hän sanoi lopulta. Michael oli hetken hiljaa ja nielaisi.

”Miksi sitten kerrot?” Hän kuiskasi, kuin peläten keskustelun päättyvän, tekevänsä virheen ja jäävän epätietoisuuteen.

”Ei sillä ole väliä”, George tuhahti jännittyneenä. ”Kuuntele nyt, tämä on tärkeää.” Hän jatkoi ja sipaisi leukaansa. ”Rickyn kanssa ei ole leikkimistä, sinun on parasta aina tehdä niin kuin hän sanoo. Hän ei epäröisi satuttaa tavoilla joita et osaa vielä edes kuvitella. Tämä on hänen pelinsä, sitä on mahdotonta voittaa. Pidä se mielessäsi.”

Michael siirteli ruokaa lautasellaan, mies oli selvästi kiihdyksissä, ehkä jopa peloissaan? Pelkäsikö hänkin Rickyä? ”Etkö voisi auttaa minua? Annan mitä tahansa, teen mitä tahansa, jos päästät minut menemään.” Michael rukoili lopulta ja mies tuhahti, nousi ylös tuohtuneena.

”Etkö kuunnellut!? Sen miehen kanssa ei leikitä poika! Ota neuvostani vaari, se on ainut apu jonka voin tarjota! Syö ruokasi ja opiskele nuo tiedot!” Mies huudahti, marssi kohti ovea ja paiskasi sen kiinni perässään. Michael kuuli avaimen kääntyvän lukossa. Hän laski haarukkansa voipuneena, tunsi kyyneleiden jälleen kohoavan silmiinsä. ’Tämä on hänen pelinsä, sitä on mahdotonta voittaa!’ Sanat kaikuivat hänen mielessään ja silti Michael ei halunnut uskoa niiden olevan totta. Hän alistuisi peliin, mutta unelmoisi silti mahdollisuudesta vapauteen, ehkä jonakin päivänä?

**^^^**^^**^^**^^**

Ricky oli jo ehtinyt kaivata poikaa, hänen kärsivällisyytensä odotukselle alkoi huveta ja hän todella toivoi Michaelin olevan valmis vietäväksi Yhdysvaltoihin. Hän ja hänen ystävänsä pitäisivät muutamaa viikkoa myöhemmin juhlat, jonne hän halusi ottaa pojan mukaansa, tietäen, että hänen läheisin ystävänsä toisi oman huoransa mukanaan, Ricky halusi pistää paremmaksi.

Hän virnisti nähdessään Georgen, joka odotti pihamaalla auton parkkeeratessa talon eteen. Mies hymyili hänelle ja kutsui palvelijansa ottamaan Rickyn laukut.

”No, miten täällä on mennyt?” Ricky kysyi heidän astuessaan sisälle.

”Uskon, että olet tyytyväinen tuloksiin, luulen pojan olevan valmis.” George vastasi. ”Otatko juomista?”

”Kiitos”, Ricky suuntasi välittömästi kohti kuvaruutua. Michal makasi sängyllä ja nukkui, mies virnisti ja nuolaisi huuliaan. Poika näytti niin kutsuvalta nukkuessaan, niin viattomalta ja Ricky halusi riistää tuon rauhan. George astui hänen vierelleen ja ojensi lasillisen brandyä hänelle. Ricky ei irrottanut katsettaan kuvaruudusta ja kohotti lasillisen huulilleen.

”Pyydä palvelijaasi kattamaan kolmas lautanen, Michael saa syödä tänään kanssamme.” Ricky sanoi hymyillen itsekseen.

”Kuten tahdot”, George nyökkäsi ja poistui huoneesta. Hän yritti ajatella poikaa niin vähän kuin mahdollista, ei halunnut myöntää itselleen, että tulisi kaipaamaan tätä tietyn tavoin. Ricky joi lasinsa tyhjäksi, laski sen pöydälle ja meni sitten hakemaan pojan laukun, josta valitsi tälle vaatteet. Hän käveli kohti porraskäytävää, laskeutui portaat alas ja avasi lukon. Poika havahtui hereille oven avautuessa ja painuessa kiinni miehen takana.

”Kultaseni, oliko ikävä?” Ricky virnisti ja astui hitaasti kohti sänkyä. Michael nousi istumaan, katsoi mieheen jännittyneenä ja pakotti itsensä pysymään aloillaan.

”Olit poissa pitkään”, Michael kuiskasi epäröiden ja katsoi lattiaa, hän muisti Georgen neuvon. ”Luulin, ettet ehkä enää tulisi.”

Ricky katsoi poikaa uteliaana. ”Toivoitko niin?” Hän kysyi ja seisahtui Michaelin eteen. Poika oli hetken hiljaa, epävarmana siitä mitä vastata.

”Pelkäsin jääväni tänne”, hän sanoi lopulta, veti syvään henkeä rauhoittuakseen ja nosti lopulta katseensa. Ricky hymyili, kohotti kätensä hänen poskelleen ja silitti hetken hänen ihoaan.

”Ei Michael, kuulut minulle, muistatko?” Hän kysyi. ”En näkisi sellaista vaivaa jättääkseni sinut tänne.” Michaelia puistatti, hän käänsi katseensa ja Ricky laski vaatteet sängylle hänen viereensä, ennen kuin ryhtyi avaamaan housujaan. ”Minulla on sinulle alkupala ennen illallista”, hän sanoi ja otti elimensä esiin, hieroen sitä muutamin hitain vedoin. Hän tarttui pojan leuasta. ”Tee hyvin, niin saat pukeutua.” Hän kuiskasi ja ohjasi pojan päätä lähemmäksi. ”Imehän nyt, näytä mitä osaat.”

Hyödytöntä taistella, oli vain yritettävä miellyttää. Michel liikkui lähemmäksi, suuteli elimen päätä ja otti sen lopulta huuliensa väliin. Hän toi kätensä molemmin puolin miehen lantiota ja imi. Mies huokaisi nautinnosta, toi kätensä pojan hiuksiin ja alkoi liikuttaa lantiotaan, pannen tämän suuta nopeammalla tahdilla, saaden tämän kakomaan. Ricky virnisti nähdessään kyynelten valuvan pojan silmistä, kuolan tämän suusta ja tunsi oman kiihkonsa kasvavan. ”Kohta saat maistaa”, hän huokaisi tukistaen Michaelia kovakouraisesti. ”Nielet sitten kaiken!”

Michael puristi silmänsä kiinni ja tunsi miehen jännittyvän samalla kun jo tutuksi käynyt maku purkautui hänen suuhunsa. Hän nieleskeli, tällä kertaa hän ei oksentaisi, oli pakko miellyttää, pakko päästä tästä vankikopista. Kun mies viimein vetäytyi hänen suustaan, Michael nieleskeli, hengittäen kiihtyneesti. Kuola ja sperma valuivat hänen suupieliään pitkin ja Ricky putsasi jäljet sormillaan tuoden ne sitten hänen suuhunsa. ”Putsaa”, mies komensi, Michael totteli voipuneena. ”Hyvä poika, olet jo paljon parempi”, mies kehui, napitti housunsa takaisin kiinni. ”Pue sitten yllesi”, hän komensi ja Michael nyökkäsi jännittyneenä, pilkahdus toivoa.

Hän pukeutui Rickyn katsellessa ja kun hän oli valmis, Ricky tarrautui hänen käsivarteensa ja talutti kohti ovea. Michaelia huimasi; viimein! Viimein hän näkisi muutakin kuin nämä synkät seinät! Vaikka ote oli tiukka, Michael ei välittänyt, hänen koko huomionsa oli suunnattuna oveen, jonka edessä he nyt seisoivat ja jonka lukon Ricky käänsi auki. ”Muista, pakeneminen olisi hyödytöntä ja yritys rangaistaan ankarasti”, Ricky sanoi vakavalla äänellä heidän noustessaan portaita, hän ei kuitenkaan irrottanut otettaan Michaelin käsivarresta. ”Ymmärrätkö?”

”Ymmärrän”, Michael kuiskasi. He saapuivat ruokailuhuoneeseen, jonka pöytä oli jo katettu ja jossa George jo odotti. Ricky ohjasi Michaelin istumaan itsensä ja Georgen väliin. Hector kaatoi heille viiniä ja poistui huoneesta.

”Saattaa tulla tilaisuuksia, jolloin käymme yhdessä illallistammassa tai että otan sinut mukaan virallisiin juhliin, odotan silloin, että käyttäydyt etiketin mukaisesti.” Jälleen Michael nyökkäsi, katsoi ulos ikkunasta pimenneeseen iltaan, huoneessa tuntui olevan kirkkaampaa mikä sai hänen silmiään särkemään hieman, kaikki oli niin kovin erilaista, tilanne oli outo.

Hän ei tiennyt monta viikkoa oli jo kulunut, jopa vaatteet hänen yllään tuntuivat oudon vierailta ja samalla helpottavalta pitää. Michael ei tiennyt kuinka kauan olisi enää jaksanut. ”Syöhän nyt”, Ricky kehotti, oli hetken hiljaa kunnes virnisti. ”Myöhemmin saat vielä kaksinkertaisen jälkiruuan.” Hän näki katseen miesten välillä eikä Michaelille jäänyt epäselväksi, mitä jälkiruualla tarkoitettiin. Se tuntui kuuluvan nyt hänen elämäänsä, eikä siltä voinut paeta, oli vain yritettävä sulkea se pois mielestä heti kun se oli ohi.

Hän söi hitaasti, pitäen katseensa ikkunoissa; ulkoilma tuntui nyt niin kovin kiehtovalta, hän olisi halunnut mennä ulos ja tuntea illan viileyden ihollaan.

”Mikä on nimesi?” Ricky kysyi yllättäen ja Michael kohotti katseensa hämmentyneenä, kunnes ymmärsi mitä mies haluaisi hänen vastaavan.

”Michael Anthony Larkin.” Hän sanoi tasaisesti ja kurottautui vapisevin käsin juomaan lasistaan.

”Minkä ikäinen olet?”

”Olen 18”, Michael vastasi hiljaa.

”Mitä vanhempasi tekevät?” Kysymys riipaisi hänen rintaansa, sillä hänen ikävänsä kotiin oli sanoin kuvailematon, kaikesta huolimatta hän rakasti vanhempiaan.

”Isäni, Arthur Larkin on kuollut, vanhempani eivät olleet naimisissa ja äitini on kotoisin Espanjasta, isäni tunnusti minut vain hetkeä ennen kuolemaansa ja setäni…” Michael käänsi kylmän katseensa Rickyyn, joka virnisti tyytyväisenä. ”Oli minulle ja äidilleni hyvin suopea. Hän kustansi opintoni yksityiskoulussa Espanjassa ja nyt, kun äitini kuoli pitkäaikaiseen sairauteen, hän kutsui minut luokseen, lupasi kustantaa jatko-opinnot Yhdysvalloissa.” Poika kiristi hampaitaan ennen kuin pakotti itsensä jatkamaan. ”Olen sedälleni hyvin kiitollinen, äitini puolelta minulla ei ollut enää sukua jäljellä.”

”Suku on minulle hyvin tärkeä” ,Ricky virnuili ja nosti lasin huulilleen katsellen häneen. ”Miksi olit käymässä Meksikossa?”

”Minulla on ystäviä Meksikossa, pidän taukoa opinnoistani ja aloitan koulun Yhdysvalloista vasta ensilukukautena. Halusin vierailla ystävieni luona ennen kuin setäni tulisi hakemaan minut luokseen. Setäni lupasi kustantaa minulle yksityisopetuksen ennen lukukauteni alkua, jotta pääsen hyvin alkuun opiskelutovereideni kanssa.”

”Oikein hyvä Michael.” Hän mietti hetken. ”Tuolle sinun aksentillesi on tehtävä jotain”, hän totesi sitten, kurtistaen kulmiaan. Michael oli hiljaa hetken, hänen kämmenensä hikosivat, hän ei halunnut mennä takaisin siihen huoneeseen!

”Ehkä on siis parempi, että äännän espanjalaisittain”, Michael sanoi tehden juuri niin. ”Kun olemme julkisilla paikoilla.” Hän hymyili hieman väkinäisesti. ”Setä.” Ricky katsoi poikaan hämmästyneen ilahtuneesti.

”Sinä todella olet jotakin erityistä, kultaseni! Olen erittäin tyytyväinen sinuun nyt.”

George loi poikaan uteliaan katseen ja piilotti hymynsä viinilasinsa taakse. Saattoi olla, että Ricky aliarvioi pojan täysin, saattoi olla, että hän oli tehnyt sen myös itse.

**^^**^^**^^**

Kaksi päivää myöhemmin, Michael istui autossa Rickyn vierellä matkalla samalle lentokentälle jolta he olivat tulleet. Michael istui vaitonaisena, maisemia katsellen, mietti miten lyhyessä ajassa asiat saattoivat muuttua niin perusteellisesti. Mikään ei näyttänyt enää samalta, kuin se oli näyttänyt hänen tullessaan, taivas ei näyttänyt yhtä siniseltä, maisemat eivät näyttäneet yhtä kauniilta, hänen unelmansa olivat särkyneet, toivon liekki paljon enää vaimeana, muttei ollut täysin sammunutkaan.

Hän käveli Rickyn vierellä, ojensi lippunsa ja väärennetyn passinsa virkailijalle, pakotti hymyn ja nyökkäsi. Mielessään hän kuvitteli kuinka huutaisi äkisti Rickyn siepanneen hänet, mutta pelkäsi likaa, uskoi Rickyn pelotteluun. Mies oli uskotellut virheiden johtavan hänet paljon synkeimpiin oloihin, kuin mitä hänen mukavuuksin varusteltu vankihuoneensa oli, pimeä huone vailla ainuttakaan huonekalua, useampien miesten käyttäessä häntä mielensä mukaan.

”Olet hyvin hiljainen tänään, Michael”, Ricky huomautti lennon aikana.

”Olen väsynyt, setä.” Michael vastasi hiljaa, miltei hymähti sanoilleen ja tuijotti ilmeettömänä eteenpäin, silmäkulmastaan hän saattoi nähdä miehen hymyilevän tyytyväisenä hänen vastaukselleen.

Lentokentältä heitä vastassa oli auto kuljettajineen. Oli viileä, myöhäinen marraskuinen ilta ja New Yorkissa satoi vettä. Michael seurasi ympäristöä katseellaan, tunsi vesipisarat ihollaan ja katsoi kohti taivasta. Kuljettaja avasi hänelle oven. ”Olkaa hyvä, herra Larkin”, mies sanoi, Michael vilkaisi miestä ja kiitti vaimeasti, istui alas takapenkille Rickyn viereen.

”Menikö lento hyvin, sir?” Kuljettaja kysyi Rickyltä.

”Kiitos, Jones, oikein miellyttävästi.” Ricky vastasi kohteliaaseen sävyyn. ”Veljenpoikani on vain hieman väsynyt, tavattuaan ystäviään Meksikossa.” hän naurahti ja selasi papereita, jotka oli ottanut salkustaan.

”Villejä juhlia vai? Voi kyllä minäkin muistan millaista oli olla nuori kerran.”

”Ei, emme olleet juhlissa, olen vain nukkunut huonosti, ilmastointi ystäväni asunnossa oli rikki.” Michael vastasi, muistaen edelleen ääntää espanjalaisittain. Hän ei ollut täysin varma, miksei vain myöntänyt juhlia, vale oli vale, eikö? Tai ehkä hän halusi vain keksiä omansa?

”Oh, kunnon opiskelija vai?” Kuljettaja pohti ja Ricky, joka silmäili yhä papereitaan, päätti vastata.

”Totta kai, veljenpoikani on hyvin tunnollinen”, Ricky sanoi ja vilkaisi poikaan hymyillen. ”Setäänsä tullut.”

Michael katsoi miestä jälleen ja hymyili väkinäisesti. Vaihtoehtoja ei ollut, oli yritettävä miellyttää.

He saapuivat monikerroksisen kerrostalon eteen, kuljettaja auttoi heitä laukkujen kanssa ja he kävelivät hisseille. Jo pelkkä rakennuksen aula oli ylellinen, mies ei ollut valehdellut rikkaudestaan, vaikka oli valehdellut kaikesta muusta. Michael tarkkaili Rickyä hississä; miksi mies teki tämän? Miksi kaikki tämä vaiva? Eikö rahalla olisi saanut vaihtuvia seuralaisia tai ehkä jonkun tarpeeksi epätoivoisen kadulta nöyrtymään miehen komenneltavaksi, jos saisi rahaa siitä hyvästä? Miksi juuri hän?

Mies päästi hänet edellään kattohuoneistoonsa, auttoi takin hänen yltään ja asetti sen naulakkoon. He olivat kahden. Michael tunsi miehen katseen selässään ja hän seisoi varuillaan huoneiston tilavassa eteisessä tietäen, että kaikki se kauneus ympärillä oli pelkkää koristetta, rikkaudella ei ollut merkitystä enää. Kuinka lapsellinen hän olikaan ollut sitä janotessaan. ”Tule peremmälle, kultaseni.” Ricky asetti kätensä hänen selälleen ja johdatteli edellään olohuoneeseen. ”Istu alas. Ottaisitko lasillisen viiniä?” Ricky kysyi rauhalliseen sävyyn ja Michael katsoi tätä epäillen.

Mies käyttäytyi miltei kuin heidän tilanteensa olisi täysin normaali, mutta Michael tiesi sen voivan muuttua silmänräpäytyksessä. ”Jos haluat juoda lasillisen viiniä, setä, voin juoda seurassasi.” Michael vastasi hampaitaan kiristäen. Ricky avasi pullon ja katsoi häneen huvittuneena.

”Onko tuo sarkasmia mitä kuulen äänessäsi?” Mies kysyi, kaatoi punaviiniä kahteen lasiin ja toi sitten toisen hänelle.

”Jos toivot sen olevan, setä.” Michael vastasi ja katsoi poispäin ottaessaan lasin.  Ricky naurahti, käveli lähemmäksi ikkunaa ja katsoi häneen.

”Sinä huvitat minua, Michael.” Hän sanoi ja kallisti päätään.  Michael ei vastannut, maistoi lasistaan ja katsoi kohti abstraktia maalausta vastakkaisella seinällä pohtien mitä se edes mahtoi esittää? Miehen kieroutunutta mieltä kenties? Hän pohti sitten, pannen merkille tummat värit ja erikoiset koukerot. Michael huomasi hymyilevänsä katkerana ajatuksilleen.

”Onko sinun nälkä?” Mies kysyi yllättäen ja Michael pudisti päätään.

”Ei,”

”Toistaiseksi olet tehnyt kaiken oikein, älä tuota minulle pettymystä nyt.” Ricky sanoi tiukalla äänellä. ”Unohdit vastauksestasi jotakin oleellista”, hän muistutti. Michael oli hetken hiljaa ja katsoi mieheen väsyneenä.

”En ole nälkäinen, kiitos, setä.” Hän vastasi ja mies hymyili.

”Käyn säännöt läpi, ne ovat hyvin yksinkertaiset; Kunnioitat minua kaikissa tilanteissa, minä omistan sinut nyt, olet aina kohtelias ja kuuliainen. Toistaiseksi saat liikkua talossa vapaasti, on vain yksi huone, joka on kielletty, ovi on lukossa ja näytän sen pian. Sinulla on oma makuuhuoneesi, mutta aina kun niin tahdon, nukut vieressäni ilman vastalauseita. Et saa poistua asunnolta. Ennen pitkää saat lisää vapauksia, mutta ne kaikki on ansaittava. Ymmärrätkö?” Ricky kysyi, Michael kiristi jälleen hampaitaan ja katsoi tummanpunaista nestettä lasissaan.

”Kuulin säännöt, en voi kuin totella, se ymmärränkö miksi teet tämän on eri asia.” Ricky naurahti ja käveli lähemmäksi kunnes seisoi hänen edessään, mies tarttui hänen leuastaan ja kohotti hänen katseensa itseensä.

”Olen aina halunnut oman orjan”, hän kuiskasi ja sipaisi Michaelin alahuulta peukalollaan, saaden pojan värähtämään. ”Näin sinut ja tiesin sinun olevan täydellinen… En koskaan päästä sinua menemään, löytäisin sinut aina… löytäisin ja se olisi sinun loppusi, lupaan sen.”

Michael oli vaiti, ei ollut mitään sanottavaa, ei mitään mikä muuttaisi asioita. Mies astui taemmas, hymyili ja maistoi lasistaan. ”Seuraa, näytän sinulle muut huoneet.”  He tulivat keittiöön, kalliita keittiövälineitä, arvokas sisustus. ”Osaatko laittaa ruokaa?” Mies kysyi ja Michael vilkaisi häneen ja nyökkäsi. ”Hyvä, valmistat ruuan minulle aina silloin kun päätän illallistaa kotona.” Jälleen Michael nyökkäsi. Kokkaaminen saattoi jopa tuoda lohtua, olihan kokin ammatti ollut yksi hänen unelmistaan muiden joukossa. Ricky johdatteli hänet eteenpäin ja näytti kylpyhuoneen, asunnossa oli niitä kaksi, kolme makuuhuonetta; yksi mitä Ricky kutsui työhuoneekseen, joka oli kielletty ja lukittu.

”Ja tässä on sinun huoneesi”, Ricky virnisti avatessaan toisen makuuhuoneen oven. ”Minulla on eräs tuttava, joka toimii sisustussuunnittelijana, kerroin hänelle veljenpoikani muutosta, Andrea auttoi mielellään.” Michael astui sisään huoneeseen; katsoi kirjoituspöytää, vuodetta, kirjahyllyjä ja tauluja, kaikki oli hyvin siistiä, neutraalia ja viatonta; täydellinen opiskelutila 18-vuotiaalle. Astuessaan lähemmäksi pöytää Michael näki sille asetetut kirjat. ”Opiskelet historiaa, jos joku kysyy.” Ricky sanoi ja Michael käänsi katseensa tähän, kulmaansa kohottaen. ”Sinähän olit kiinnostunut historiasta, kultaseni?” Mies virnuili ja Michael pakotti uuden hymyn kasvoilleen.

”Otitko myös huomioon, että joku saattaisi kysyä missä koulussa?”

”Otin, toistaiseksi sinun ei tarvitse vaivata sillä päätäsi.” Ricky hymyili. ”Juo lasisi tyhjäksi ja riisuudu alusvaatteisillesi, siirrä päiväpeite syrjään ja käy sitten sängylle kuin olisit menossa nukkumaan.” Michael katsahti häneen hämmentyneenä.

”Tulen pian”, mies sanoi. ”Odotan löytäväni sinut sängyltä kun palaan”, hän lisäsi ja poistui huoneesta. Michaelin riisuuduttua hän teki niin kuin mies oli käskenyt ja siirtyi sängylle makuulleen, painoi päänsä tyynyä vasten ja sulki silmänsä. Hän yritti ajatella jotakin muuta samalla kuin odotti hetkeä jolloin se olisi jo ohi, vaikka ei se tainnut koskaan olla kokonaan ohi, oli vain hetkiä välissä, kunnes mies keksisi jälleen jotakin uutta.

”Älä liiku”, Rickyn ääni käski ovensuulta, Michael huokaisi raskaasti, kuunteli miehen askeleiden lähestyvän ja avasi silmänsä. Hän katsoi hämillään kuinka mies asetti kameraa jalustalle lähelle sänkyä.

”M-mitä sinä teet?” Michael kysyi, Ricky kääntyi katsomaan häneen ja virnisti.

”Luulin, että olisit jo tottunut kameroihin kultaseni”, hän sanoi ja kallisti päätään. ”Nyt kuvaamme vähän pornoa,” Hän ilmoitti ja virnisti leveämmin nähdessään pojan kauhistuneen ilmeen. ”Ei tämän pitäisi olla sinulle uutta, miltei kaikki yhteiset kertamme ovat nauhoitettu.” Michael nousi istumaan, hänen hengityksensä kiihtyi ja hän alkoi voida pahoin. ”Kuuntele nyt tarkoin”, Ricky sanoi rauhallisesti. ”Esität nukkuvaa, tulen huoneeseen ja alan hyväillä sinua johon heräät. Kutsut minua sedäksi.”

”Olet sairas!” Michael sähähti, mies virnuili yhä.

”Sinun ei tarvitse esittää pitäväsi tästä”, Ricky sanoi. ”Kaikki mitä sinun täytyy tehdä, on esittää nukkuvaa ja kutsua minua sedäksesi, minä hoidan loput.”

Michael alkoi itkeä. ”En halua tätä! Tämä on sairasta!” Hän pudisti päätään, tunsi paniikin kertyvän. Ricky hymyili Michaelin noustessa vapisten ylös.

”No, käyhän tämä näinkin”, hän totesi itsekseen, painoi nauhoituksen päälle ja lähestyi poikaa. Michael parkaisi miehen kämmenen lämähtäessä hänen poskeaan vasten ja tämän tönäistessä hänet voimalla kohti sänkyä johon hän kaatui.

”Kohta saat kunnon kyytiä poika.” Ricky huohotti hänen päällään repien hänen vaatteitaan. Michael huusi itkun sekaista huutoa; miehen täytyi olla täysin järjiltään! Ricky vangitsi hänen kätensä käsiraudoilla sängynpäätyihin, jatkoi vaatteiden repimistä kunnes sai hänet täysin alasti. ”Katsos mitä sedällä on sinulle…” Ricky otti elimensä esiin ja istui hajareisin hänen rintansa päälle. ”Ota suuhusi ja ime!”

Poika totteli avuttomana, koko tilanne oli kuvottava, mutta hänellä ei ollut keinoa estää sen tapahtumista. Oli vaikea hengittää, mies työntyi väkivalloin hänen kurkkuunsa ja sai hänet kakomaan. Michael sulki silmänsä ja rukoili kaiken päättyvän pian. 

Lopulta mies vetäytyi hänen suustaan, kuiskaili lisää rivouksia joita Michael yritti parhaansa olla kuulematta. Mies levitti liukastetta hätäisesti ja työntyi hänen sisälleen, puristi kurkusta ja läpsi hänen poskiaan. Michael uikutti kivusta joka innosti miestä vain entisestään. Kun se lopulta oli ohi, Ricky nousi tyydytetty hymy kasvoillaan ja sammutti kameran. Michael nyyhkytti hiljaa vuoteella, yhä kahlittuna, joka paikkaa kivisti.

”Et totellut ohjeitani, rangaistukseksi saat jäädä siihen koko yöksi ja miettiä kannattiko niskurointi.” Miehen katse oli kylmä, huumaantunut vallastaan. Hän ei voinut olla ihminen – Michael ajatteli, miehessä ei ollut tippaakaan hyvyyttä. ”Hyvää yötä Michael”, mies sanoi, käveli ovelle ja sulki sen perässään. Hänen vankilansa seinät eivät enää olleet yhtä ahtaat, mutta se ei tehnyt siitä helpompaa. Hänen vangitsijansa julmuudella tai mielipuolisuudella ei ollut rajoja.

11.luku 

         Julkaistu 10.7.2010

            My Secret Shore© KOLGRIM

Guestbook

My Secret Shore HOME