11.Kämppikset

”Niko… Minä … rakastan sinua.” Kamil kuiskasi. Niko katsoi hämillään toisen silmiin, sydän tuntui jättävän yhden lyönnin välistä ja hän henkäisi. Hymy kohosi hänen huulilleen, hieman epäuskoinen, koska ei ollut aivan varma kuuliko hän oikein vai kuvitteliko hän? Sanoiko Kamil todella…? Ja kun hän ei heti vastannut, Kamil punastui ja katsoi poispäin sellaisella ujoudella, joka herätti Nikon epäilyksestään ja hän päästi pienen onnellisen vingahduksen huuliltaan, joka sattoi olla naurahdus, tai jotain siltä väliltä. Hän toi kätensä Kamilin poskelle ja käänsi toisen katseen itseensä ennen kuin kumartui suutelemaan tätä, hymyillen suudelmaan, johon toinen nyt vastasi.

”Minäkin rakastan sinua, Kamil!” Niko kuiskasi eikä voinut lakata hymyilemästä. He suutelivat uudestaan. ”Luoja minä rakastan sinua…” Niko kuiskasi ja naurahti onnellisena.

Kamil kieräytti hänet alleen, katseli hänen kasvojaan ja hymyili yhtä pöhköin näköisenä. Ja he suutelivat, vartalot kietoutuivat liki toisiaan. Mitään vastaavaa Kamil ei ollut tuntenut aiemmin, se oli jopa hieman pelottavaa tuntea sellaista onnea, koska pelkäsi että joku veisi sen. Ja jos joku veisi sen… Ei oli typerää pelätä sellaista nyt!

He päätyivät rakastelemaan uudemman kerran.

 ”Meistä tulee seksipupuja…” Niko kuiskutteli jälkikäteen heidän maatessa lähekkäin. Nikon pää lepäsi hänen rintaansa vasten ja Kamil oli kietonut kätensä hänen vartalonsa ympärille. Niko silitteli hänen käsivarttaan rauhallisesti.

”Seksipupuja?” Kamil kysyi hieman huvittuneena ja kummissaan.

”Niin… Minusta ainakin… haluan sinua koko ajan…” Niko selvensi ja taivutti päätään hieman nähdäkseen hänen kasvonsa, Kamil hymyili hänen virneelleen.

”Kai meistä sitten tulee seksipupuja…” Kamil pohdiskeli ja hänen hymynsä vaihtui virneeksi.  ”Mutta kai seksipupujenkin pitää nukkua välillä?”

”Niin… pitää saada energiaa aamuksi… Sitten haluan sinut uudestaan!” Niko uhosi ja rentoutui hänen syleilyynsä. Kamil kosketti toisella kädellään hellästi hänen kasvojaan ja siirsi kätensä hänen hiuksiinsa, katsellen häntä hiljaa. Niko oli niin komea, komein mies, jonka hän oli nähnyt ja tuntui vain komistuneen hänen silmissään. Jos Nikolta olisi kysynyt, hän olisi ajatellut samoin Kamilista.

”Kamil, tämä kai tarkoittaa, ettemme enää ole vain kämppiksiä, vai mitä?” Niko kysyi oltuaan hetken hiljaa. Hän nosti päätään ja katsoi Kamilin ruskeisiin silmiin. Kamil hymyili hänelle.

”Niin… etkös sinä sanonut, että me olemme seksipupuja?” Hän kiusoitteli toista lempeästi ja Niko näytti hänelle kieltään ja naurahti.

”Tiedät mitä tarkoitin.” Niko sanoi ja puraisi huultaan. ”Olemme urospuolinen susipari.” Hän sanoi ja sai Kamilin naurahtamaan.

”Susipari?” Kamil kohotti kulmaansa huvittuneena.

”Niin.” Niko nyökkäsi. ”No minä rakastan sinua ja sinä minua ja me harrastamme seksiä, niin on kaiketi turvallista sanoa, että seurustelemme. Olemme pariskunta?” Niko kysyi ja kallisti päätään.

”Mmm….” Kamil oli miettivinään ja toi sormensa huulilleen ennen kuin virnisti. ”Kyllä, luulen että niin on turvallista sanoa.” Hän sanoi ja se virne muuttui pöhköksi, rakastuneeksi hymyksi. Hän ei tosiaan muistanut milloin olisi ollut näin onnellinen!

”No niin, eli kun vielä asumme yhdessä, olemme susipari!” Niko nyökkäsi päättäväisesti ja hymyili, naurahti Kamilin ilmeelle. ”Suomessa sanotaan susipariksi sellaista pariskuntaa, jotka asuvat yhdessä mutta eivät ole saaneet papin aamenta! Sinun kirkostasi tuskin saamme sellaista koskaan.”

”Eli…” Kamil aloitti hitaasti. ”Emme siis ole seksipupuja vaan susia! Seksisusia?” Hän nauroi.

”Nimenomaan!” Niko virnisti ja suuteli häntä.

”Hyvä on… mutta ehkä pidetään se meidän välisenämme, se susi juttu. En ole ainakaan vielä valmis sanomaan vanhemmilleni, että olen susisuhteessa toisen uroksen kanssa.” Kamil hymyili pehmeästi.

”Minä haluan kertoa omalle perheelleni sinusta”, Niko sanoi. ”Mutta sinun ei tarvitse vielä, minä ymmärrän kyllä.” Hän lisäsi ja Kamil toi kätensä hänen kasvoilleen.

”Kyllä minä vielä joku päivä kerään rohkeuteni… Ehkä… aloitan siskostani.”

”Luulen, että siitä on hyvä aloittaa.” Niko myönsi ja kumartui uuteen pehmeään suudelmaan. Hän oli vaikea uskoa onneaan, he todella olivat Kamilin kanssa nyt pari?

*****

Aamulla Niko heräsi ensimmäisenä; hän venytteli varovaisesti ja katsoi Kamilia, poikaystäväänsä! Se nostatti uudestaan sen pöhkön hymyn hänen huulilleen. Tämä oli paras aamu ikinä! – Hän päätti ja halusi tehdä poikaystävälleen, susiparilleen! Aamiaista vuoteeseen osoittaakseen kiintymystään.

Niko nousi ylös niin hiljaa kuin kykeni ja paleli hieman pelkissä alusvaatteissaan. Hän otti viltin tietokonetuolin päältä, kietoi sen ympärilleen ja vilkaisi jälleen Kamilia tarkistaakseen, nukkuiko toinen yhä. Nähdessään toisen nukkuvan ja kuullessaan Kamilin hiljaisen kuorsauksen hän virnisti jälleen ennen kuin livahti ulos makuuhuoneesta.

Keittiössä hän katsoi ulos ikkunasta; oli kaunis talviaamu, satoi hiljaa lunta. Hän huokasi äkillisestä tyytyväisyydestä; tällaista päivää ei tulisi viettää koulussa, vaan sängyssä!  Kiimaisina kuin puput, tai siis sudet! Niko hihitti ajatuksilleen, ennen kuin hänen katseensa vaelsi hänen kännykkäänsä, joka yhä lojui keittiön pöydällä. Hän meni lähemmäs ja vilkaisi sitä; Roni oli yrittänyt soittaa hänelle muutaman kerran ja jättänyt tekstiviestin. Niko huokaisi lukiessaan sen läpi; se kusipää yritti edelleen! ”Roni, mene kotiin”, hän kirjoitti lyhyen vastauksen ja lähetti viestin.

Nyt miellyttäviin asioihin, Niko piristyi. Mitä hänen pitäisi tehdä aamiaiseksi? Jotain yksinkertaista, mutta romanttista. Mikä oli romanttista? Hunaja oli romanttista! Hmm, paahtoleipää? Oliko paahtoleipä romanttista, hän mietti. Se voisi olla! Paahtoleipää, munia, hunajaa, hedelmiä? Oliko heillä yhtään hedelmiä? Heillä oli kurkkua – sitä voisi pitää vihanneksena tai hedelmänä.

Ongelma oli, ettei heillä ollut leivänpaahdinta. Niko huokaisi, hän oli jo asennoitunut tekemään paahtoleipää… Ihmisethän tekivät sitä ennen vanhaankin, eikä heillä silloin ollut leivänpaahdinta, eikö?

Hän naputti etusormellaan huuliaan miettiessään asiaa; paistinpannu vai uuni? Paistinpannu kuulosti paremmalta. Mutta entä sitten munat? Olkiaan kohauttaen hän päätti pitäytyä paistinpannussa. Niko kuumensi sen levyllä, laittoi siihen hieman voita öljyn sijasta, sillä voi maistui aina paremmalta. Ja he molemmat tarvitsivat energiaa. Hän otti kaksi palaa paahtoleipää ja laittoi ne kuumalle pannulle, ja koska munille ei jäänyt tarpeeksi tilaa hän päätti laittaa ne paahtoleipien päälle. Hetken hän seurasi kypsymistä; munat kypsyivät liian hitaasti.

Hän päätti pilkkoa kurkkua odotellessaan, otti tarjottimen ja asetti sille teen, kurkkuviipaleet ja hunajan ja meni sitten taas paistinpannun luo. Miksi munien kypsyminen kesti niin kauan?! Ne pitäisi kääntää, hän tajusi ja käänsi leivät. Osuessaan pannuun muna levisi ja Niko huokasi murheellisena, koska se ei näyttänyt enää hyvältä.

Hetken kuluttua hän käänsi jälleen leipäviipaleet; molemmat olivat munanvalkuaisen peitossa samalla kun keltuaiset olivat yhä pannulla kerääntyneinä hassun näköiseksi paakuksi. No, ei näöllä ollut väliä, maku oli tärkeää, Niko päätti ja asetti paahtoleivät pienille lautasille, keltuainen päällimmäiseksi. Saadakseen sen näyttämään paremmalta hän lisäsi hieman kurkunpaloja, salaatinlehtiä ja tomaattia. ’Hienoa’, hän ajatteli, hieman ylpeänä itsestään. Hän löysi myös keksejä kaapista ja lisäsi niitäkin muutaman tarjottimelle.

Kun kaikki oli valmista, hän otti tarjottimen ja suunnisti takaisin Kamilin huoneeseen.

”Hyvää huomenta”, hän kehräsi tullessaan vuoteen luo. Kamil vain kääntyi unissaan, ja Niko jätti tarjottimen pöydälle ennen kuin siirtyi istumaan hajareisin Kamilin syliin. ”Huomenta”, hän kuiskutteli kumarruttuaan lähemmäksi toisen kasvoja. ”Tein sinulle aamiaista.” hän lisäsi ja suuteli Kamilia hellästi huulille.

Kamil avasi silmänsä hitaasti, hieman yllättyneenä nähdessään Nikon täysin hereillä ja hänen päällään.

”Huomenta…” hän mutisi unisesti ja haistoi teen ja paahtoleivän. Hänen kätensä laskeutuivat Nikon lanteille. ”Aamiaista, niinkö?” hän kysyi hymyillen hieman. ”Minun oli tarkoitus kokata sinulle!”

”Pelkäät minun aamiaistani, niinkö?” Niko kiusoitteli naurahtaen. ”Älä huoli, luulen, että siitä tuli ihan maistuvaa. Olen aika ylpeä itsestäni! Tein paahtoleipää munien kanssa. Paistoin ne pannulla ja luulen, että niistä tuli ihan hyviä. Haluatko maistaa?”

”Tietysti, anna minun vain nousta istumaan”, Kamil pyysi ja kurotti ottamaan silmälasinsa pöydältä Nikon noustessa hakemaan tarjottimen. Niko laski tarjottimen Kamilin syliin ennen kuin istui jälleen hänen lähelleen, tarkastellen Kamilin ilmettä ja vilkaisten sitten aamiaista, taas Kamilia, odottaen.

”Se paloi vain hieman, tästä, näetkö… mutta muuten se on… tuota…” Niko osoitti paahtoleivän palanutta kulmaa, puri sitten huultaan kasvoillaan huolestunut ilme, mikä pian vaihtui hymyksi. ”Voisin kyllä käydä ostamassa paahtimen kaupasta ensikerraksi, se on helpompaa.”

Kamil otti toisen leivän, näki pienen möykyn keltuaista vihannesten joukossa, eikä voinut olla nauramatta. ”Se näyttää söpöltä, ihan sinulta”, hän sanoi huomatessaan Nikon hämmentyneen ilmeen, mikä kirkastui onnelliseksi hymyksi.

Kamil maistoi varovaisesti, tietäessään kuinka tottumaton Niko oli kokkaamaan… mutta hänen yllätyksekseen se oli oikeastaan melko maukasta. ”Se on hyvää”, hän mutisi nieltyään ja puraisi toisen palan.

”Hurraa! Voin laittaa niitä joskus toistekin! Paahtoleipää á la Niko.” Niko virnisti, otti kurkunpalan ja kastoi sen hunajaan ja imi sitä katsellessaan Kamilia.

”Hm, mietinpä mitä tuo sinun ilkikurinen ilmeesi tarkoittaa”, Kamil taivutti päätään ja maistoi teetään. Niko vain kohautti harteitaan, virnisti ja jatkoi vihanneksen nuolemista. Kamil yritti estää ajatuksiaan vaeltamasta sinne, minne ne vaarallisesti olivat menossa. ”Et elä pelkällä kurkulla, Niko, ota toinen paahtoleipä.”

 ”Ah, hyvä on.” Niko hymyili. ”Voin tehdä sinulle lisää, jos jää nälkä.”

”Tämä riittää kyllä, kiitos.” Kamil vakuutti ja katsoi kelloa; melkein yhdeksän. ”Meidän pitää laittautua pian valmiiksi kouluun”, hän huomautti.

Niko oli hetken hiljaa. ”Ei pidä”, hän sanoi ja söi vihdoin kädessään pitämänsä kurkun sen sijaan, että olisi vain leikkinyt sillä. Kurkun jälkeen hän tarttui toiseen paahtoleipään ja alkoi syödä. Toisella kädellään hän otti keksin, jonka tarjosi sitä Kamilin haukattavaksi.

”Mikäli muistan oikein, nyt on torstai, joten kyllä vain, kouluaamu”, Kamil nyökkäsi ennen kuin haukkasi palan keksistä.

”Kyllä, on torstai”, Niko vain hymyili. ”Syö”, hän rohkaisi Kamilia, joka katsoi häntä epäluuloisesti, mutta söi joka tapauksessa.

He söivät aamiaisensa loppuun jonka jälkeen Niko nousi ylös nostamaan tarjottimen takaisin pöydälle. Hän otti uuden kurkunpalan mukaansa palatessaan istuimelleen, eli Kamilin syliin.

”Mitä suunnittelet, ruotsalaispentu?” Kamil kysyi hieroen kiireettömästi Nikon alastonta selkää.

”Päivää sängyssä”, Niko hymyili. ”Sinun kanssasi.”

”Mutta Niko, meillä on koulua”, Kamil huomautti jälleen ja antoi hänelle nopean suukon

Niko painoi suudelman Kamilin huulille. ”Haluan jäädä tähän.”

”Niin minäkin haluaisin”, Kamil vei kätensä Nikon hiuksiin, heidän otsansa painautuivat toisiaan vasten. ”Mutta meidän tosiaan pitää laittautua pian valmiiksi; eikö sinun koulusi ala tunnin päästä?”

”Joo, mutta alkakoon, haluan viettää päivän yksin sinun kanssasi.”

”En halua jäädä jälkeen opinnoissa…” Kamil sanoi. ”En tullut tänne vetelehtimään.”

Niko huokasi, asettaen kätensä Kamilin kasvojen ympärille. ”Aina se vastuuntuntoinen, niinkö?” Hän hymyili hellästi. ”Ota kurkkua”, Niko virnisti ja kiusoitteli hellästi Kamilin huulia vihanneksenpalalla.

Kamil ei voinut olla hymyilemättä, hän raotti huuliaan.

”Hyvä poika”, Niko kiusoitteli virnistäen. Kamil otti palan ja pureskeli. ”Vietä päivä minun kanssani”, Niko pyysi sitten, kuljettaen jäljellä olevaa palaa Kamilin kaulalla, alas hänen rinnalleen ja sitten nänneille.

”Meillä on velvollisuuksia…” Kamil huokasi katsellessaan Nikoa, joka parhaillaan nuoli kurkun mehua hänen rinnastaan, katsoen häntä viattomasti. ”Sinä ja sinun kurkkusi…” Kamil hymyili pehmeästi, mutta ei voinut kieltää, että se mitä Niko teki tuntui hyvältä ja sai hänen huomionsa.

”Pidätkö minusta ja kurkuistani?” Niko kehräsi suloisesti, hieroen päätään Kamilin rintaa vasten kuin kissa.

Kamil nauroi. ”Pidän, mutta ihan oikeasti, meidän pitää mennä kouluun! Minulla ei ole varaa jäädä taas pois tunneilta.”

Niko murjotti, vei kurkunpalan suuhunsa ja söi sen. Sitten hän katsoi Kamilia koiranpennun ilme kasvoillaan.

”Meillä on yhteinen viikonloppu, Niko.”

”Mutta haluan tämän päivän”, Niko huokasi, virnisti sitten ja painoi Kamilin makuulle. ”Otetaan tämä päivä, ole kiltti… Nämä pienet velvollisuuksilta varastetut hetket ovat arvokkaampia, enemmän muistamisen arvoisia… Ulkona sataa lunta ja on niin kaunista, tee tästä päivästä merkityksellinen minun kanssani. Jos menet kouluun, tämä on kuin mikä tahansa muu päivä… enkä ole valmis menemään sinne…” Hän kumartui suutelemaan Kamilia, kosketellen hänen hiuksiaan. ”Velvollisuudet voivat odottaa, elämä ei voi…” Hän kuiskasi. ”Ole kiltti, vain tämä yksi päivä, siinä kaikki mitä pyydän.”

Kamil huokasi, katseli toista, hänen kirkkaita vihreitä silmiään; niin täynnä toivoa, eikä hän halunnut nähdä sen toivon särkyvän edessään. Oli yhä vaikeampaa sanoa ei.

”Sinulle on vaikeaa sanoa ei…” Hän kuiskasi, huokasi ja hymyili. ”Joten en sano. Hyvä on, ollaan huolettomia, tämä yksi päivä.”   

Niko hymyili leveämmin. ”Hurraa! Et kadu tätä, lupaan sen…” Hän sanoi ja kumartui alas suutelemaan rakastajaansa.

Kamil kietoi kätensä hänen ympärilleen, vastasi suudelmaan ja veti häntä lähemmäs, kunnes heidän alastomat rintansa olivat täysin toisiaan vasten. Hänen sormenpäänsä kulkivat alas Nikon selkärankaa hänen pakaroilleen, hieroivat niitä hellästi alusvaatteiden läpi ja saivat Nikon vetämään henkeä.

”Ollaanko alasti?” Niko kuiskasi suudelmien välissä, ja Kamil katsoi häntä hymyillen toisen innokkuudelle.

”Ollaan…” Hän vastasi nyökäten päätään ja huomasi kuinka Nikon silmät tuntuivat kirkastuvan entisestään, hymy hänen kasvoillaan kasvoi. Hellävaraiset kädet kulkivat hänen vartaloaan alas hankkiutumaan eroon hänen boksereistaan. Vaatekappale laskeutui huolimattomasti lattialle, ja pian Nikon bokserit seurasivat sitä.

Lämmin, hoikka vartalo ryömi jälleen hänen päälleen, heidän kovettuneet elimensä hankautuivat toisiaan vasten. ”Minusta on ihanaa olla alasti sinun kanssasi”, Niko kuiskasi ja sai Kamilin nauramaan hellästi samalla kun hänen kätensä siirtyivät jälleen lepäämään hänen rakastajansa pyöreille pakaroille. Niko punastui Kamilin nauraessa, hän ajatteli Kamilin pitävän häntä hassuna. ”Sanoinko jotain tyhmää?” Hän ihmetteli, ja Kamil katsoi häntä virnistäen ennen kuin kurottautui suutelemaan häntä. Niko oli pahuksen suloinen tänä aamuna, hän ajatteli itsekseen.

”Et, minustakin on ihanaa olla alasti sinun kanssasi, kuten huomaat.” He suutelivat uudestaan, syvään ja kauan.

”Huuliani kihelmöi”, Niko kikatti. ”Minusta on ihanaa myös suudella sinua”, hän kuiskasi ja jatkoi sitä, huokaisten keinuttaessaan lantiotaan allaan makaavaa vasten.

Kamil hieroi yhä Nikon takamusta, rakastaen tunnetta toisen vartalosta, nauttien läheisyydestä; stressi oli nyt kadonnut.

Niko jatkoi Kamilin kaulan suutelemista, siirtyi hitaasti alemmas hänen rinnalleen, hyväili kuumaa ihoa sormenpäillään, nuoli nännien ympäriltä, suudelma, toinen, alemmas hänen vatsaansa pitkin kunnes hänen huulensa häilyivät Kamilin elimen ympärillä. Niko virnisti ihastuneesti kuullessaan rakastajansa innokkaan huokaisun ja nähdessään tämän lantion työntyvän ylös häntä kohti pyytävällä eleellä. Niko suuteli kovaa pituutta päästä juureen, hänen sormensa pyörittelivät kiveksiä hellästi.

Kamilin huulet raottuivat, niiltä karkasi huokaisu, kädet hieroivat hellästi hänen sisäreisiensä herkkää ihoa samalla kun kuuma suu vihdoin ympäröi hänen sykkivän elimensä. Hänen varpaansa kipristyivät nautinnosta, kaikki ajatukset ja huolet väliin jääneistä koulutunneista olivat unohtuneet. Hänen kätensä kurottautuivat kohti Nikon hiuksia ja hänen silmänsä aukesivat puoliksi, jotta hän voisi katsella rakastajaansa; niin täydellinen, niin kiihottava. Nikon toinen käsi siirtyi tarttumaan hänen käteensä, tummanvihreät silmät olivat täynnä halua ja iloa. Kamil huomasi virnistävänsä takaisin heidän sormiensa kietoutuessa toisiinsa. Se olisi vieläkin täydellisempää, jos hän voisi antaa Nikolle samaa nautintoa, Kamil ajatteli itsekseen.

”Odota”, hän kuiskasi, ja Niko katsoi hämmentyneenä, päästi hänet pois suustaan, suuteli päätä. ”Käänny ympäri”, Kamil pyysi.

”Häh?” Niko räpytteli silmiään, ilmeisesti hänen aivonsa eivät toimineet kovin hyvin nyt.

Kamil nauroi. ”69”, hän kuiskasi, ja Niko hihitti omalle hämmennykselleen.

”Mm, pidän siitä numerosta”, hän virnisti ja päästi irti Kamilin kädestä ennen kuin kääntyi ympäri kuten toinen oli pyytänyt, asettui kyljelleen ja kehotti toista kierähtämään myös kyljelleen. Hän nosti hieman päätään katsoakseen rakastajaansa ja virnisti hänelle innokkaasti ennen kuin palasi käsillään olevaan tehtävään. Hän veti henkeä tuntiessaan Kamilin huulten koskettavan elintään ensimmäistä kertaa tänä aamuna ja sujautti kätensä Kamilin pakaroiden väliin, hänen huulensa hyväilivät kovaa kalua hänen edessään. Ottaessaan Kamilin suuhunsa hän tunsi toisen tekevän samoin hänelle, jäljitellen toisen liikkeitä ja tahtia.

Sylkeä tippui hänen suustaan, ja kostutettuaan sormensa sillä Niko alkoi kiusoitella hellästi Kamilin aukkoa. Hän tajusi kasvavan uteliaisuutensa kokeilla yhden päivän ajan miltä tuntuisi esittää sitä roolia, jonka esittämisestä hänellä ei ollut vielä kokemusta. Hän mietti, haluaisiko Kamil sitä. Suostuisiko toinen, jos hän kykenisi keräämään rohkeutta kysymiseen? Kun hänen sormenpäänsä painautui sisään hän kuuli toisen tukahtuneen voihkaisun ja ajatteli, ettei Kamil tuntunut ainakaan tästä piittaavan, hän oli sormeillut toista ennenkin ja… Hänen ajatuksensa alkoivat harhailla, hänen lantionsa teki hajanaisia työntöjä Kamilin suun tarjoamaa lämmintä kosteutta kohti.

Kamil tunsi Nikon sormen työntyvän sisään ja se tuntui oudolta aluksi, mutta ei pahalta, vain oudolta ja tavallaan myös hyvältä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta ,kun Niko oli tehnyt näin. Halusiko Niko vaihtaa osia? Se aiheutti epävarmaa kihelmöintiä; se rooli oli tuntematon hänelle… Pitäisikö hänen sanoa jotain? Jos hän ei sanoisi… Ehdottaisiko Niko sitä tänään? Kamil ei ollut varma, halusiko sitä, tämä tuntui hyvältä, mutta… Hän toivoi silti, ettei Niko ehdottaisi sitä, ei vielä…

Hän vei kätensä Nikon takamukselle, puristellen ja hieroen kiinteitä pakaroita. Hän ei halunnut Nikon kysyvän sitä kysymystä nyt, hän päätti yrittää saada toisen tuntemaan olonsa vielä paremmaksi, jotta tämä unohtaisi ajatukset, joita tällä mahdollisesti oli…

Niko tunsi Kamilin käsien puristavan hänen pakaroitaan ja hän henkäisi. Tämä oli taivas, hän päätti, ja hänen sormensa jatkoivat Kamilin tiukan kanavan tutkimista, hän liikkui hellästi sisään ja ulos; yhä rohkeammin.

Kuului voihkaisuja, huokaisuja ja vuoteen narinaa heidän liikkuessaan, nautinto valtasi heidät molemmat. Heitä kuumotti kaikkialta, he halusivat sen kestävän, kihelmöinti alkoi varpaista ja liikkui kuin aalto koko vartalon läpi. Niko tunsi Kamilin elimen nytkähtävän, ensimmäinen maistiainen… suolainen, ja hän nieli kaiken mitä sai. Hän nuoli hitaasti ja hellästi Kamilin elimen puhtaaksi, suuteli sitä ja tunsi toisen tekevän samoin hänelle. Hän virnisti, veti lempeästi sormensa ulos ja katsoi Kamilia. Tuntui hyvältä nähdä ja tuntea kuinka paljon toinen oli nauttinut, tuntui hyvältä nähdä Kamilin hymyilevän takaisin hänelle.

Unelias ja rentoutunut Niko kääntyi ryömimään takaisin ylös, kasvokkain Kamilin kanssa, suuteli kiireettömästi, silitti hellästi kädellään hänen hiuksiaan. Hetken aikaa molemmat olivat vaiti, vain hyväillen toisiaan, hiostuneet vartalot olivat kietoutuneet toistensa ympärille.

”Voisin viettää koko päivän tällä tavalla…” Niko vihdoin kuiskasi lepuuttaen päätään Kamilin rinnalla, hän sulki silmänsä ja kuunteli rakastajansa sydämenlyöntejä.

”Se tuntuu mukavalta”, Kamil myönsi ja katsoi alas samalla kun leikitteli pehmeästi Nikon hiuksilla. Se oli levollisen miellyttävä hetki, he eivät puhuneet; kuinka monta minuuttia? Oli vaikea sanoa, mutta jopa tämä hiljaisuus tuntui mukavalta heidän välillään. Eikä Kamil enää halunut menettää tätä onnea jonka oli löytänyt Nikon kanssa. Hän halusi voida kuuluttaa sen maailmalle, halusi voida kertoa sen perheelleen, mutta se kieltämättä hermostutti häntä ja samalla alkaessaan murehtia perhettään, hänen mieleensä palasi se mitä oli kuullut edellisenä iltana baarissa Johnin huulilta. Huhut Nikosta.

Kami katseli tuoretta poikaystäväänsä, susipariaan – hän ajatteli hymyillen hieman huvittuneena, joka lepäsi rentona hänen rintaansa vasten ja hänen sydämensä oli pakahtua niistä heränneistä tunteista Nikoa kohtaan. Kamil uskoi tuntevansa Nikon nyt tarpeeksi hyvin tietääkseen, että ne huhut olivat vain sitä: huhuja. Ja hänellä oli ikävä aavistus, kuka ne oli laittanut liikkeelle; Matt…Asia oli selvitettävä, siitä olisi puhuttava, mutta juuri nyt, Kamil halusi nauttia siitä hetkestä, siitä varastetusta hetkestä opinnoilta ja velvollisuuksilta. He ehtisivät selvittää huhut myöhemmin.

______________

A/N: Tässä oli nyt yhdistelmää uudesta ja vanhasta. Ja jotenkin mä niin näen miten mun nuorempi minäni haluaisi lisätä tuohon loppuun; Vai ehtisivätkö??? 🤔😈 Mutta älkää huoliko, hänet pidän nyt kurissa! Eli mitään hirveyksiä ei ole tapahtumassa. Lupaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s