11. Lapselliset leikit


-Kohti pohjoista-


Jonin olo ei ollut lainkaan parantunut hänen herätessään aamulla. Oikeastaan koko yö oli mennyt enemmän tai vähemmän levottomasti, hän oli nukkunut vain lyhyitä pätkiä ja nähnyt sekavia unia. Kouluun Joni ei halunnut mennä, hän ei halunnut kohdata juuri ketään nöyryyttävän päivänsä jälkeen.

Isä oli yhä vihainen, kireämpi kuin koskaan aiemmin, käski hänet koulusta suoraan kotiin, se sopi kyllä, sillä Jonilla ei ollut aikomustakaan edes lähteä talosta. Kun muut olivat menneet, hän vaelsi talossa jokseenkin ahdistuneena kunnes päätyi omaan huoneeseensa. Dima lähetti tekstiviestin ja kysyi missä hän oikein oli, johon Joni vastasi olevansa kipeä, eikä tulisi kouluun seuraavanakaan päivänä.

Väsyneenä poika käpertyi sängylleen, pieniosa hänessä elätteli yhä toivetta että kuulisi jotain Mishasta. Ihan mikä tahansa olisi riittänyt, tekstiviesti, sähköposti, puhelu… Hän toivoi, että mies tajuaisi virheensä ja pyytäisi anteeksi, sanoisi, ettei tarkoittanut pahoja sanojaan, mutta niin ei tapahtunut. Ei sanaakaan, ei mitään.

Iltapäivällä Ivo kuitenkin soitti ja kysyi josko hän oli kunnossa. Joni valehteli voivansa hyvin ja neuvoi miestä ettei tämän kannattanut soittaa, sillä jos hänen isänsä saisi tietää, koituisi miehelle siitä vain ongelmia. Joni oli varma ettei onnistuisi vakuuttamaan isälleen, ettei Ivo ollut koskenutkaan häneen, ei niin kuin isä kuvitteli. Hän kuitenkin lupasi pitää Ivoon yhteyttä sähköpostitse.

**^^**^^**

Askolla oli ollut parempiakin päiviä. Juuri kun hän oli miltei taipunut vaimonsa neuvoon olla lähettämättä Jonia pohjoiseen; eräs lehti ja puhelu Jonin opettajalta saivat hänet muuttamaan mielensä uudestaan.

Kuvat hän oli nähnyt sattumalta viedessään eräitä työpapereita työntekijälleen, joka istui työpöytänsä ääressä huomio täysin käännettynä lehteen käsissään. Ärsyyntyneenä moisesta laiskuudesta työntekoon Asko oli hiipinyt miehen taakse ja silloin nähnyt kuvat; hänen poikansa… hänen 17-vuotias poikansa poseeraamassa alushoususillaan! Ja mies joka katsoi kuvia, ei vain vilkaissut mainosta vaan tosiaan tuijotti intensiivisesti, selvästi tiedostamatta sitä kuka seisoi hänen takanaan. Asko repi lehden miehen kädestä ja mies katsoi ylös hätkähtäen pelokkaana.

”Eikö sinun pitäisi tehdä töitä?!” Asko kysyi kireästi vaivoin hilliten raivoaan.

”Toki, anteeksi, minä vain-” Mies änkytti hämillään. ”Poikanne tekee mallin töitä?” Mies kysyi osoittaen lehteä ja katui pian, että oli sanonut sanaakaan.

”Takaisin työn pariin!” Asko murahti ja viskasi paperit pöydälle miehen eteen, jos se ei olisi ollut laitonta antaa potkut niin mitättömästä syystä, hän olisi varmasti tehnyt sen. ”Tarkkailen sinua!” hän varoitti sen sijaan ja kiiruhti paikalta lehti kädessään.

**^^**^^**^^**

”Missä Joni on?” Asko kysyi heti päästyään kotiin.

”Huoneessaan, miten niin?” Katja, joka istui keittiössä Sinin kanssa, vastasi hämillään. Mies ei kuitenkaan vastannut vaan asteli ripein askelin kohti yläkertaa, jossa pojan huone sijaitsi.

Joni istui tietokoneensa ääressä ja viestitteli ystäviensä kanssa, kun hänen isänsä astui huoneeseen näyttäen siltä kuin jokin olisi puraissut häntä takamuksesta. Asko heitti lehden pöydälle pojan eteen. Joni vilkaisi isää ennen kuin otti lehden ja katsoi omaa kuvaansa hymyillen hieman. ”Tämä kuvahan on aika onnistunut.” Hän totesi vaikka tiesi isän olevan raivon partaalla.

”Mitä minun täytyy tehdä saadakseni sinut kuriin?!”

”Kuriin?” Joni toisti ja kohotti kulmaansa.

”Sinulla on seksisuhde 14 vuotta vanhemman miehen kanssa ja sitten nämä kuvat! No katso nyt niitä!” Joni katsoi lehteä uudemman kerran hymyillen, hänen vartalonsa näytti upealta; ahkerasta treenaamisesta oli ollut hyötyä.

”En oikein ymmärrä mitä sinä nyt vaahtoat, isä.”

”Nuo kuvat… ne ovat lähellä pornoa.” Isä sähähti, joka sai pojan nauramaan.

”Isä, se on alusvaatemainos, se ei ole pornoa. Tiedätkö, porno on sitä kun ei ole vaatteita lainkaan ja joku toinen on kuvassa koskettelemassa-”

”Nyt riittää!” Asko huudahti. ”Minä kielsin sinua! Muistan selvästi sanoneeni ei, en ole allekirjoittanut lupaa, joten voitko kertoa miten hitossa tämä on mahdollista?!”

”Omapahan on vartaloni! Jos haluan esitellä sitä, se on minun asiani. Jos olisin 18, olisin tehnyt sen joka tapauksessa ja mitä väliä muutamalla kuukaudella on? Ihmisvartalo on kaunis asia, no, jos siitä pitää huolta ja olen nuori, joten…”

”Joni, siinäpä se, olet nuori, liian nuori ymmärtämään-!” Asko henkäisi syvään ja yritti rauhoittaa itsensä, hänen päätään särki. ”Menet esittelemään miltei alastonta vartaloasi lehdessä, mistä kuka tahansa voi nähdä kuvat ja tuolla on paljon sairaita ihmisiä jotka…”

Joni pyöräytti silmiään kyllästyneenä, isä oli niin vanhanaikainen. Ei tajunnut mistään mitään. ”Luuletko etten tiedä? Isä, kuuntele, nämä pahat kieroutuneet ihmiset kävelevät ihan tuolla päivänvalossakin. Mitä sitten jos joku… no koskettelee itseään kun katsoo kuviani? Ei minun tarvitse tietää, en halua tietää, joku saattaa nähdä minut ihan todellisessa elämässäkin ja tehdä niin. Maailmassa on tuhansia alusvaatemalleja, olen vain yksi heistä joten lakkaa jo skitsoilemasta!”

”Ei Joni, kuuntele sinä minua. Syy miksi tämä häiritsee minua on se, että näistä kuvista voi saada sen käsityksen, että sinä-”

”Mitä? Että olen lutka? Isä oikeasti! Käyttäydyt niin… vaarimaisesti! Muista nyt, olen poika, en tyttö.”

”Miten se liittyy tähän?” Isä kysyi väsyneenä.

”No…” Joni kohautti olkiaan. ”En nyt varmaankaan tule luoksesi jonakin päivänä ja kerro että odotan lasta jollekin idiootille.” Joni virnisti. ”Osaan kyllä pitää oman puoleni. ”

”Joskus epäilen että pystyt.” Isä huokaisi. ”Viimeaikainen käytöksesi puhuu erikieltä, teet typeriä valintoja… Olet nuori ja luulet, ettei mikään voi vahingoittaa sinua.”

”Mitä sinä oikein pelkäät, isä?”

”Pelkään, että jonain päivänä poliisi koputtaa ovelleni ja tuo huonoja uutisia.”

”On todennäköisempää, että joutuisin auto-onnettomuuteen kuin…”

”Joni! Teet kaikkesi ollaksesi välittämästä rajoista, jotka asetan sinulle! On kuin et välittäisi tippaakaan!” Asko veti syvään henkeä. ”Kuulin myös että lintsaat koulusta ja jos se ei ole tarpeeksi, niin myös arvosanasi ovat laskeneet radikaalisti.”

”Ehkä minua ei vain kiinnosta koulunkäynti enää. Haluan pitää tauon, tehdä töitä ja mennä sitten armeijaan. Haluan miettiä asioita ja kerätä rahaa.”

”Ja mitäköhän työtä kuvittelit tekeväsi ilman koulutusta?!”

”Mallintöitä”, Joni vastasi. ”…Ja ehkä, no voisin varmaan saada töitä jostain ravintolasta.”

”Mallintöitä…” Asko tuhahti. ”Mitä tapahtui niille puheille opiskella poliisiksi? Sinun täytyy käydä koulusi loppuun sitä varten.”

”No mietin sitä ja ehkä se olekaan sitä mitä haluan… Voisin päästä pitkälle mallina, ne sanoivat minulle, että-”

”Se ole oikeaa työtä!”

”No anteeksi vain isä mutta voin kyllä vakuuttaa että se on!”

”Ja entä sitten kun vanhenet? Usko pois, se voi tuntua kaukaiselta nyt, mutta kuten kaikki meistä, myös sinä vanhenet, ainakin totisesti toivon niin!”

”Tiedän! En ole idiootti!” Joni huusi. ”Tämä on minun elämäni, minun valintani! Ja minä haluan nähdä maailmaa ja tehdä erilaisia asioita! En halua tuhlata nuoruuttani nenä kiinni jossain vanhoissa kirjoissa! Ja tiedätkö… ainahan voin vain etsiä jonkun rikkaan miehen.” Joni virnisti tietäen, että ärsyttäisi isää.

”No sepä vasta loistava suunnitelma!” Asko tuhahti sarkastisesti.

”Se on vain varasuunnitelma.” Joni kohautti olkiaan.

”No, ymmärränkö siis oikein, sinulla ei ole aikomustakaan palata kouluun?”

”En keksinyt sitä yhtäkkiä. Mutta… ei, en tällä hetkellä aio mennä kouluun. Ehkä joskus myöhemmin? Ensi kesänä kun olen 18 aion mennä ulkomaille.”

Hetken isä katsoi poikaansa hiljaisena, epätoivo hänen sisällään levisi hänen ymmärtäessään, ettei voisi oikeastaan tehdä mitään estääkseen poikaansa. Hän ei voisi pakottaa Jonia käymään lukionsa loppuun, hän ei voisi pakottaa tätä jäämään kotiin seuraavana kesänä. Joni lähtisi, muuttaisi pois ja sitten olisi jo liian myöhäistä.

”Siinä tapauksessa voit viettää talven isovanhempiesi luona.” Hän päätti roikkuen viimeisen oljenkorrenvarassa, jonka näki. Jos hän lähettäisi Jonin pois houkutusten keskeltä, yksinkertaisemman ja hiljaisemman elämän keskelle, ehkä olisi vielä mahdollisuus? Pieni mahdollisuus, mutta silti mahdollisuus että poika tulisi järkiinsä. Maalla olisi vähemmän mahdollista, että Joni tapaisi jonkun joka käyttäisi häntä hyväkseen, kuten se vanhempi mies oli tehnyt.

”En lähde.” Joni sanoi tiukasti.

”Kyllä lähdet, voit olla hyödyksi siellä, voit miettiä uudelleen päätöksiäsi ja välttää hankaluudet joita tunnut etsivän täältä.”

”Et voi pakottaa minua!”

”Itse asiassa voin, olet yhä alaikäinen, mikä tarkoittaa että voin.” Asko hymyili hieman.

”Tuo on niin ala-arvoista! Tajuatko?!” Joni huusi. ”Luuletko sen auttavan paskan vertaa lähettää minut pois? Anna kun kerron; se ei auta!”

”Älä käytä tuota kieltä kanssani. En muuta mieltäni, olen jo varannut sinulle lennon Ouluun ja soittanut vanhemmilleni. He hakevat sinut kentältä huomenna aamupäivällä joten sinun on syytä alkaa pakata. Me tulemme perässä jouluksi. Ja tämä on sinun parhaaksesi, Joni.” Joni nousi ylös raivon partaalla.

”Se ei ole minun hyväkseni!” Hän huusi, kädet puristautuen nyrkkeihin. ”Luoja! Miksi sinun pitää olla niin kontrolloiva!? Tämä on minun elämäni enkä halua tuhlata sitä matkustamalla jonnekin Jumalan selän taakse, kuuntelemaan jotain pirun idiootteja!”

”He ovat isovanhempasi, osoittaisit jotain kunnioitusta!”

”Kyllä minä heitä kunnioitan! Voin tulla mukaanne ja tavata heidät jouluna, mutten halua jäädä ja sinun ei pitäisi pakottaa minua! Olen JO seitsemäntoista!”

Asko katsoi poikaansa väsyneenä. ”En näe muuta vaihtoehtoa, Joni. Et voi tehdä enää mitään, mikä muuttaisi mieleni.” Joni seurasi isäänsä ulos huoneesta.

”Tulet katumaan sitä isä, vannon sen!” Hän huusi, mutta Asko ei vastannut. Mies yritti pysyä rauhallisena ja käveli alakertaan. ”Tajuatko että olen aikuinen kohta?! Et voi kontrolloida minua! Et voi elää elämääni puolestani!” Joni seurasi isäänsä keittiöön.

”Jos käyttäytyisit kuin aikuinen niin asia olisi täysin eri! Mutta et tee niin Joni! Olet hyvin epäkypsä!” Asko kääntyi katsomaan lastaan. ”Tiedätkö miten vaikeaa sinun on elättää itsesi tekemällä mallin töitä? Se on kuten sanoit; olet poika, et tyttö, kerro minulle kahden menestyneen miesmallin nimet?” Hän kysyi ja Joni kiristi hampaitaan.

”Voisin kyllä kertoakin-” Joni sähisi. ”Mutten ole koskaan sanonut tavoittelevani maailmanlaajuista kuuluisutta! Tienaan kyllä rahaa sen kautta, jos et ole huomannut!”

”Sinulla oli ennen niin paljon korkeampia tavoitteita. En halua sinun tuhlaavan elämääsi kun tiedän sinun pystyvän paljon parempaan!”

”Milloin olen sanonut haluavani tehdä mallintöitä ikuisuuden?! Haluan vain tauon opiskelusta, mitä hiton väärää siinä on?! Useat ihmiset tekevät niin! Useat ihmiset eivät kirjoita lukiosta ja he pärjäävät mainiosti ilmankin!”

”Se ei ole ainoa asia mikä huolettaa minua. Olet nuori ja kapinoit kaikkea vastaan mitä pyydän sinulta. Juoksentelen ympäriinsä vailla minkäänlaista suuntaa, teet mikä on hauskaa ajattelematta seurauksia. Olet yksinkertaisesti liian nuori…”

”Mitä? Harrastamaan seksiä? Seurustelemaan? Olen homo, mitä helvetin väliä? Mitä sitten jos panen toisten miesten kanssa? Se ei ole… Jos olisit hetero, emme kävisi tätä keskustelua, myönnä se!”

Askon kasvot kuumottivat kuullessaan poikansa puhuvat niin. Hän selvitti lopulta kurkkuaan. ”Hyvä on Joni, luultavasti emme. Kukaan nainen ei voi satuttaa sinua, kuten toinen mies voi.”

Joni räpytti silmiään ja puhkesi epäuskoiseen nauruun. ”Voi vittu!” Hän puuskahti. ”En tiedä missä helvetin kuplassa sinä kasvoit, mutta katsoisit ympärillesi ja lukisit uutisia! Naiset voivat kuule olla ihan tasan yhtä kieroja pahoja paskoja! Ihan yhtä vitun pahoja perseen puristelijoita! Joten haista paska! Etkö ymmärrä ettet voi lukita minua jonnekin suojellaksesi minua! Elämä ei toimi niin! Haluan elää sen itse! Anna minun tehdä omat päätökseni! Päästä irti, äläkä pakota minua menemään sinne!”

”Tein jo päätökseni”, Asko aloitti hitaasti. ”Et tee viisaita valintoja, ne huolestuttavat minua. Haluan sinun vain kypsyvän ja asuvan paikassa jossa on… turvallista.” Raivo välähti Jonin silmissä ja hän tarttui lähimpään esineeseen näkyvillä; lasinen kukkavaasi jonka hän paiskasi lattialle johon se särkyi.

”Vihaan sinua!” Hän huusi ja ryntäsi takaisin omaan huoneeseensa, paiskaten oven lujaa perässään.

**^^**^^**^^**

Katja katsoi miestään epävarmana. ”Aiot todella viedä suunnitelmasi läpi?” Hän kysyi vilkaisten yläkertaa kohti.

”Kyllä.” Mies vastasi lyhyesti, samalla kun otti oluen jääkaapista. Hänen oli todella rauhoitettava hermonsa.

”Uskotko sen olevan viisasta?”

”Kyllä! Mitä muutakaan voin tehdä?”

”Puhu hänelle.”

”Puhu hänelle?? Kun hän kuuntelee niin hyvin?!” Asko pudisti päätään. ”Syytät minua hänen hemmottelustaan ja nyt, kun päätän rangaista häntä, sanot että minun tulisi vain taputtaa hänen päätään ja sanoa kaiken olevan hyvin??”

”En sanonut niin”, nainen huokaisi. ”Minä vain…No, mitä se hyödyttää, että lähetät hänet muualle?” Katja istuutui alas ja katsoi miestä; toisen heistä olisi ainakin hyvä pysyä rauhallisena.

”Ensinäkin varmistan, ettei hän näe sitä miestä enää, toiseksi; hän ei joudu vaikeuksiin, kolmanneksi hän saa aikaa ajatella tätä typerää päätöstä lopettaa koulu kesken.” Katja nyökkäsi, muttei vieläkään uskonut sen ratkaisevan mitään, hän tunsi Jonin jo tarpeeksi hyvin ja pelkäsi tämän vain pahentavan asioita.

”Et voi estää häntä tapaamasta muita miehiä.” Nainen sanoi. ”Totuus on, että alle vuosi ja Joni täyttää 18. Pelkään että päätöksesi lähettää hänet pois saa hänet vain kapinoivaan voimakkaammin. Hän voi karata, hän voi lähteä omilleen. Kai muistat millaista se on tuossa iässä. Mitä enemmän esteitä vanhempasi asettavat tiellesi, sitä voimakkaammin haluat rikkoa ne.” Katja oli ollut melko voimakastahtoinen omassa nuoruudessaan ja saattoi vain toivoa, että Asko näkisi hänen näkökulmansa. ”Jos hän haluaa tavata sitä miestä…” Hän aloitti epäröiden.

”Ei!” Asko karjaisi. ”Hän saa kyllä tapailla jotakuta oman ikäistään, muttei sitä miestä! Tämä keskustelu on ohi, Katja. Pidän päätökseni.” Mies nyökkäsi ja poistui huoneesta.

Ei Asko yleensä ollut niin jyrkkä, yleensä mies oli hyvin lempeä ja kuunteli hänen mielipiteitään, ainoa herkkä aihe tuntui olevan Joni ja hänen kasvatuksensa. Huokaisten syvään Katja päätti lähestyä Jonia, yrittää puhua tälle ja saada jotakin järkeä koko järjettömyyteen. Hän oli valmis ottamaan riskin siitä että saisi vihaisen teinin raivonpurkauksen osakseen.

Hän koputti pojan ovelle hiljaa. ”Joni, voinko tulla sisään?” Hän kysyi, mutta kun vastausta ei kuulunut, hän päätti avata oven ja kurkistaa sisään.

”Älä…” Joni mutisi istuen sängyllään, kasvot kohti ikkunaa.

”Oletko kunnossa?” Katja kysyi ja astui peremmälle välittämättä kielteisestä vastauksesta.

”En lähde sinne”, poika pudisti päätään katsomatta äitipuoleensa, ääni oli murtunut ja poissa tolaltaan. Nainen istui alas tuolille kuitenkin jättäen etäisyyttä heidän välilleen jota poika tuntui tarvitsevan. Joni kuulosti siltä kuin olisi itkenyt ja Katja tiesi, ettei tämä haluaisi mainintaa siitä.

”Tiedätkö, sinulla voi olla ihan hauskaakin.” Hän aloitti johon poika tuhahti.

”Hauskaa? Keskellä ei mitään? Siellä ei ole mitään! Ei mitään muuta kuin metreittäin lunta ja metsää! Ja…” Joni hengähti ja pudisti päätään.

”Voisit mennä hiihtämään ja…”

”Vihaan hiihtämistä.”

”Okei, no… serkkusi ovat siellä, voit viettää aikaa heidän kanssaan.”

”Varmaan ihan helvetin hauskaa hengailla jonkun 15-vuotiaan tytön ja 8-vuotiaan pojan kanssa. Heh, ei kiitos.”

”Suvi on siellä hänen sulhasensa kanssa, tiedäthän se kanadalainen mies. He ovat nuoria ja voit viettää aikaa heidän kanssaan. He ovat siellä ainakin loppiaiseen asti.”

Suvi oli neljä vuotta Jonia vanhempi ja he olivat usein leikkineet yhdessä lapsina. Vietettyään vuoden Kanadassa aupairina Suvi oli tavannut Adamin, 25-vuotiaan oikeustieteiden opiskelijan ja he olivat kihlautuneet vain kolmen kuukauden seurustelun jälkeen. Joni ikävöi Suvia, he olivat aina tulleet juttuun ja hetken hänestä ei enää tuntunut niin pahalta lähteä, mutta silti…

”En välitä vaikka siellä olisi koko helvetin armeijallinen kanadalaisia! Haluan jäädä kotiin!” Hän murahti ja veti syvää henkeä. ”Etkö voisi jutella isälle?” Hän kysyi ja vilkaisi äitipuoltaan.

”Yritin, mutta en saa häntä muuttamaan mieltään. Ehkä te molemmat tarvitsette vain aikaa rauhoittua?” Hän mietti ääneen. ”No.. koeta ajatella sitä lomana?” Hän ehdotti, mutta Joni pysyi vaiti ja tuijotti ulos ikkunasta. Poika mietti äitipuolensa sanoja, karkaaminen oli kyllä käynyt mielessä, mutta hänen olisi pitänyt miettiä sitä pidempään; mitä tehdä ja mihin mennä. Hiljaa hän alistui kohtaloonsa; toistaiseksi, hän ajatteli, epäilemättä hetkeäkään, etteikö saisi isänsä katumaan päätöstään.

**^^**^^**^^**

Isä oli saattanut hänet lentokentälle, odottanut hänen kanssaan kunnes Joni oli ylittänyt turvatarkastuksen. Isä oli yrittänyt olla kiltti, sanonut miltei täsmälleen samat asiat kuin Katja siitä, että hänen tulisi koettaa nauttia ajastaan. Isä oli ostanut hänelle karkkia; aivan kuin hän olisi ollut sama 5-vuotias kakara kuin joskus, joka voitiin lahjoa makeisilla. Isä ei tajunnut, oli jumittunut jonnekin menneeseen. Jonia ärsytti, hän oli jo lähes aikuinen!

Tuntia myöhemmin Joni saapui lentokentälle Ouluun missä hänen isoisänsä odotti. Vartijan vaihto, Joni ajatteli synkkänä lähestyessään tuiman näköistä isoisäänsä, mies oli 72-vuotias, uskonnollinen, ankara ja… Joni tiesi koko vierailun olevan helvettiä.

”No niin, olet kasvanut Joni, etkös olekin?” Mies totesi ja silmäili hänen kolmea laukkuaan, ottaen niistä yhden kantaakseen. Joni ei osannut pakata kevyesti, vaikka olisikin keskellä ei mitään, ei se tarkoittanut tekosyytä pukeutua huonosti.

”Varmaan….” Joni huokaisi kyllästyneenä.

”Isäsi kertoi sinun hankaluuksistasi.” Hän jatkoi. ”Venäläinen?” Isoisä pudisti päätään. ”Ei poika, he tietävät vain huonoja uutisia. Sinun olisi parempi löytää joku mukava tyttö. Ei hätää, me korjaamme tämän.”

”Kiitos, mutta ei ole mitään mitä korjata.” Joni tuhahti.

”Se nähdään.” Ajomatka kesti lähes 40minuuttia kentältä, he jättivät Oulun kaupungin taakseen ja ajoivat hiljaiselle maaseudulle. Kesällä paikalla oli enemmän ihmisiä, turisteja kesämökeillä ja… No jotkut palasivat jouluksi, nauttiakseen kunnon valkeasta joulusta. Jonia kuitenkin masensi nähdä korkeat lumikinokset ja jylhät metsämaisemat, edessä olevat päivät, jotka tiesivät totaalista tylsistymistä.

”Isoisoisäsi kääntyisi haudassaan jos kuulisi viimeisimmästä vedostasi.” Isoisä sanoi rikkoen hiljaisuuden heidän väliltään. ”Ryssän kanssa!” hän tuhahti ja pudisti päätään.

”Olen melko varma, että jos hän ei kääntynyt haudassaan siitä syystä, että olen homo, niin tämä ei enää hetkauta mihinkään suuntaan.” Joni huokaisi ja tutki kynsiään.

”Olet vielä nuori ja hämmentynyt ja nuo venäläiset…”

”Lopeta jo! Olen tiennyt olevani homo, niin kauan kuin muistan.” Joni ärähti. ”Voin vakuuttaa että venäläiset ovat täysin syyttömiä siihen.” Hän sanoi ja onnistui vain vaivoin pidätellä nauruaan, kun tajusi tilanteen huvittavuuden.

”Hmh… Naapurin Maija on kysellyt sinusta.” Isoisä sanoi, välittämättä hänen sanoistaan. Maija oli isoisän vanhan ystävän pojantytär. Varakasta perhettä yhtä lailla. He omistivat muun muassa ravihevosia, kuten Jonin isovanhemmat ja olivat ilmeisesti melko menestyneitä alalla.

”Ja tämän tulisi kiinnostaa minua millä tavoin?” Joni kohotti kulmaansa.

”No kyllähän sinun fiksuna poikana pitäisi ymmärtää, hän on vapaa, sinä olet vapaa…”

”Ukki… Olen homo, muistatko?” Vanha mies katsoi häneen kulmat kurtussa.

”Se menee varmasti ohi, et ole vain tavannut oikeaa tyttöä vielä.” Mies hymyili hieman ja Joni halusi iskeä päätään ikkunaa vasten ja huutaa.

”Ei mene! Olen homo ja naiset eivät kiinnosta minua pätkääkään!” Joni huusi ja risti kätensä rintaansa vasten. Hän halusi kotiin.

He saapuivat talolle, jossa isoäiti jo odotti valmiin lounaan kera. ”Tein sinulle vuoteen isäsi vanhaan huoneeseen; voit viedä laukut sinne ja vaihtaa asua ennen lounasta, jos haluat.” Isoäiti sanoi katsellen häntä hymyillen. ”Olet maalla nyt, Joni. Ei tarvitse pukeutua niin hienosti.”

Joni pyöritti silmiään ja suuntasi kohti yläkertaa sanomatta sanaakaan, hän ei uskonut saavansa yhtä ainutta ystävällistä sanaa huuliltaan sillä hetkellä.

Astuessaan huoneeseen, Joni katsoi ympärilleen. Hän laski laukkunsa sängylle, huone oli viihtyisä, se oli myönnettävä. Silti hän halusi kotiin, ystäviensä luokse, ihmisten, jotka hyväksyivät hänet täysin sellaisena kuin oli.

Hän seisahtui ikkunan eteen ja katsoi ulos. Hän oli ollut täällä monia kertoja lapsena. Isä oli lähettänyt hänet tänne, kun äiti oli tehnyt kuolemaa, eikä kukaan ollut halunnut hänen näkevän sitä viimeisten hetkien kauheutta. Mutta hän oli tiennyt, tiennyt ettei äiti voinut hyvin ja hän oli ollut peloissaan. Hän muisti sen pelon. Isovanhemmat olivat tehneet parhaansa lohduttaakseen ja saadakseen hänen olonsa turvalliseksi, se oli katsottava heidän hyväkseen.

Hän oli ollut täällä usein sen jälkeenkin. Miltei kaikki kesälomat ennen kuin Katja oli tullut kuvioihin ja sen jälkeen lyhyempiä pätkiä kesäisin. Joulut vuoroteltiin, joko täällä tai Katjan vanhemmilla. Edellisenä vuotena oli ollut Katjan vanhempien vuoro, tänä vuonna se olisi muutenkin ollut täällä; aatoksi he kokoontuisivat hänen setänsä luokse, joka asui lähellä.

Ajatus karkaamisesta oli totisesti juolahtanut hänen mieleensä, se oli myönnettävä. Mutta minne hän menisi? Hänellä oli jonkin verran omaa rahaa, mutta vuokratakseen asunnon tarvitsi huoltajan luvan, joten… Hänen täytyi odottaa. Vähän reilu seitsemän kuukautta, se tuntui ikuisuudelta mutta menisi loppujen lopuksi nopeasti. Sitten hän olisi täysi-ikäinen, eikä kukaan voisi estää häntä!

Joni istui sängylle avattuaan laukkunsa, hän ei oikein tiennyt mitä hänen isoäitinsä oletti hänen pukevan, sillä koko hänen vaatevarastonsa oli melko lailla samaa tyyliä; kalliita vaatteita jotka sopivat hänen vartalolleen kuin räätälöidyt, ei liian tiukkoja muttei takuulla liian löysiäkään, tiukat juuri oikeista paikoista mutta niin, että jättivät varaa mielikuvituksellekin.

Hemmetin Misha -Joni ajatteli, oliko mies todella ollut tämän arvoinen? Hän pohti mutta huomasi yhä toivovansa jotakin hänestä, anteeksipyynnön, jota tiesi sisimmässään saavansa odottaa ikuisuuden. Misha halveksi häntä ja jotenkin hänen olisi vain hyväksyttävä se seikka. Ei enää koskaan, Joni ajatteli, hän ei koskaan enää anelisi saadakseen Mishan huomion tai kenenkään toisen miehen. Tästä eteenpäin muut miehet saisivat mennä mahdottomuuksiin hänen takiaan, ei toisin päin. Päätös ei kuitenkaan lieventänyt kipua, jota Joni tunsi rinnassaan.

Lopulta vaihdettuaan mukavimpiin vaatteisiin jotka laukuistaan löysi, Joni käveli alakertaan, istui alas pöydän ääreen isovanhempiensa kanssa. Ruoka oli jo katettu hänen nenänsä eteen ja sen katseleminen sai hänet voimaan pahoin… Perunaa ja lihakastiketta ja lihassa oli selviä läskipaloja! Joni tiesi oksentavansa, jos ne joutuisivat hänen suuhunsa.

”No syöpäs nyt poika, nuoren miehen pitää syödä reippaasti, olet aivan liian laiha.” Isoäiti sanoi nähdessään hänen ainoastaan liikuttavan ruokaa lautasellaan siirtämättä haarukallistakaan suuhunsa.

”En ole laiha!” Joni protestoi, hän oli ihan normaalipainoinen, terve ja treenattu. Ehkä isovanhemmat luulivat että ollakseen normaali piti olla pullea? Joni ei ollut varma mutta otti lopulta palan perunaa ja kastiketta suuhunsa; ilman läski lihapalaa. Ruoka ei juuri maistunut miltään, hän erotti vienon suolan ja pippurin maun, muut mausteet olivat ilmeisesti pannassa. Joni yritti leikata läski osia lihoista ja siirtää ne kauemmaksi. Pahaksi onnekseen Joni sattui katsomaan isoäitiään; nainen piti suutaan jo valmiiksi auki vaikka vasta kauhoi ruokaa lautaseltaan, näky sai Jonin värähtämään inhosta.

”Mikä siinä lihassa on vikana?” Isoisä kysyi.

”Siinä on läskiä.” Joni vastasi vilkaisten miestä.

”Totta kai siinä on läskiä! Sehän sitä makua antaa! Syöhän nyt.”

Joni työnsi lautasen kauemmaksi syötyään niin paljon kuin pystyi koskematta limaisiin läskilihapaloihin. ”En voi syödä näitä, oksennan jos kokeilen.” Joni sanoi ja isoäiti katsoi häneen loukkaantuneena.

”Etkö enää pidä mummin ruuasta?”

”Pidän”, Joni valehteli. ”En vain pysty syömään läskiä…” Hän ei halunnut loukata isoäitinsä tunteita, he olivat olleet läheisiä hänen lapsuudessaan ja toivoi että voisivat olla sitä taas. Se vain tarkottaisi, että isovanhempien olisi hyväksyttävä hänen homoutensa täysin. 

 Ehkä, jos hän kuitenkin käyttäytyisi parhaimpansa mukaan, niin joulun jälkeen isä antaisi hänen palata kotiin?

”No ei se haittaa, otetaan sitten jälkiruokaa.” Nainen hymyili, keräsi astia pöydästä ja palasi ison kääretortun kanssa. ”Sinä kun olet aina rakastanut makeaa, pienenä poikanakin aina kyselit mummilta kakkua.” Sanottuaan tämän isoäiti leikkasi hänelle ison palan lautaselle ja työnsi sen hänen eteensä. Joni huokaisi, mennyt oli mennyttä ja ei hän enää rakastanut makeaa yhtä intohimoisesti, ei ainakaan tällaista. Haluamatta tuottaa isoäidille pettymystä hän päätti kuitenkin syödä koko palan, hän voisi myöhemmin tehdä pidemmän treenin, muutakaan tekemistä kun ei juuri ollut.

”Huomenna tulet kanssamme kirkkoon.” Isoisä sanoi. ”Lähdemme puoli kymmeneltä joten laita itsesi valmiiksi ennen sitä. Jumalanpalvelus alkaa kymmeneltä.” Jonia ajatus ei innostanut, hän halusi kitistä vastaan, mutta isoisälle kitiseminen ei tuntunut viisaalta. Joni tiesi häviävänsä, jos yrittäisi. Hän myös todella uskoi, että oli parempi yrittää käyttäytyä heidän edessään, jotta he kertoisivat hänen isälleen, että hän oli käyttäytynyt kiltisti. Isän olisi PAKKO päästää hänet takaisin kotiin.

**^^***^^**

”Hei, serkku”, joku kuiskasi hänen korvansa juuressa ja Joni kääntyi yllättyneenä.

”Suvi”, Joni hymyili pitäen äänensä matalana. ”Missä se sinun kanadalaisesi on?”

”Adam tulee vasta huomenna.” Suvi heilautti kättään. ”Miten sinä voit? Olet kasvanut ainakin hirmuisesti! Mitä siitä on oikein aikaa, kaksi vuotta?”

”Kaksi ja puoli tarkalleen.” Joni virnisti katselleen vanhempaa serkkuaan. ”Oli ikävä sinua.” Hän tunnusti ja Suvi kietoi kätensä hänen olkiensa ympäri ja painoi suukon hänen poskelleen.

”Kyllä minunkin oli ikävä sinua.” Suvi sanoi katsoen häntä tarkemmin. ”Ja sinä ryökäle olet jo minua pidempi!”

”Shh, hiljaa kirkossa! Saarna on miltei alkamassa.” Isoäiti tiuskaisi kurtistaen kulmiaan. Joni vakavoitui vain hetkeksi ennen kuin virnisti serkulleen.

”Olen viimeksi ollut kirkossa omissa konfirmaatio juhlissani.” Hän kuiskasi. ”Olen ollut tuhma… mikä sinun tekosyysi on?” Missä muu perheesi on?”

”He nukkuvat…” Suvi virnisti, pappi viittoi ihmisiä seisaalleen ensimmäistä virttä varten. ”Voit uskoa kuinka pettyneitä isovanhemmat ovat heihin… Varmaan saan nyt jotain ekstra pisteitä, huolimatta siitä, että tulin ainoastaan pelastaakseni sinut… Uskon että Jumala hyväksyisi…minä…”

”Joni ja Suvi alkakaa laulaa ja lopettakaa supiseminen.” Isoäiti sanoi ärsyyntyneellä äänellä.

”Niin Joni, laulaisit nyt; sinulla on ääni kuin enkelillä, anna meidän kuulla se!” Suvi kiusoitteli muistaen kuinka isovanhemmat olivat pakottaneet pojan laulamaan kun tämä oli ollut lapsi. Jonilla oli kyllä kaunis ääni, mutta Suvi tiesi miten tämä oli vihannut laulamista vanhoille naisille jotka sitten nipistelivät hänen poskiaan, taputtelivat päätä ja ihailivat kuinka kaunis poika tämä oli, suurine nappisilmineen.

Joni mulkaisi serkkuaan enemmän huvittuneena, kuin vihaisena. Hän liikutti huuliaan hymnin mukaan, mutta vain teeskenteli laulavansa miellyttääkseen isoäitiä.

”Ensikerralla laula kuuluvammin, tuskin kuulin sinua.” Isoäiti kuiskasi heidän istuuduttuaan alas.

”Ei minun ääneni ole enää yhtä suloinen, kuin joskus.” Joni vastasi nopeasti ja toivoi että isoäiti ei enää vaatisi häntä laulamaan.

”Haluan kuulla sinut, ensikerralla.” Nainen kuitenkin sanoi.

”Ole varovainen Joni, jos et laula täällä hän saattaa pakottaa sinut siihen jouluaattona.” Suvi virnisti ja töytäisi hänen kylkeään.

”Karkaisin ennemmin.” Joni totesi ja hetken he istuivat hiljaa kuunnellen papin saarnaa.

”Olet tervetullut yöpymään meille”, Suvi kuiskasi ja Joni kääntyi katsomaan serkkuaan.

”Oikeasti?”

”Totta kai”, Suvi hymyili. ”Ellet sitten mieluummin jää isovanhemmille?”

”Ei, en. Haluan tulla teille.”

”Hyvä, sitten voin kertoa sinulle kaiken ihanasta Adamistani.” Suvi huokaisi uneksivasti ja hymyili.

”Tuskin maltan odottaa”, Joni tuhahti huvittuneena.

**^^**^^**

”Haittaako teitä jos varastan Jonin muutamaksi yöksi?” Suvi kysyi isovanhemmilta heidän lähdettyään kirkosta. Vanha nainen katsoi miestään ja sitten poikaa.

”No, jos haluat mennä? Ja lupaat olla kiltisti?” Isoäiti kysyi, johon Suvi nauroi.

”Totta kai hän on kiltisti! Katson hänen peräänsä, Jonilla ei ole mitään mahdollisuutta tehdä tuhmuuksia.”

”Hyvä on sitten, mutta sinun on syytä soittaa isällesi, Joni.” Tähän Joni pyöräytti silmiään, hän todella tunsi olonsa pahaiseksi 5-vuotiaaksi.

He hakivat Jonin vaatteita isovanhempien talolta, ennen kuin ajoivat lyhyen matkan hänen setänsä talolle. Joni toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi koko perheen voimin ja Joni oli varma viihtyvänsä heidän luonaan paremmin kuin isovanhempien, missä nukkumaanmeno aika oli ollut jo yhdeksältä, aamutoimet alkoivat kuudelta ja missä hänet pakotettiin kuuntelemaan uskonnollisia hymnejä ja isoisän tarinointia siitä, miten ennen kaikki oli ollut paremmin.

Illallisen jälkeen Joni, Suvi ja Nina menivät saunaan ja kun Nina oli mennyt, Suvi tarjosi serkulleen muutaman oluen.

”No, anna mennä. Tiedän, että haluat kuollaksesi kertoa sinun taivaallisesta Adamistasi.” Joni virnisti ja Suvi kikatti.

”No, hän on 25-vuotias ja opiskelee oikeustieteitä. Adam on pitkä, komea, hauska ja kohtelias. Rakastan häntä niin uskomattoman paljon!” Suvi huokaisi. ”Hän on niin erilainen kuin miehet täällä. Hän on avoin ja niin huomaavainen! Tapasimme yhdessä kahvilassa. Istuin siellä yksin, luin lehteä ja hän käveli luokseni ja kysyi voisiko liittyä seuraani… Ei kukaan täällä lähestyisi niin! Ihmisten pitää kerätä rohkeutta ensin viinasta, eikö?”

”Taitaa olla”, Joni hymyili. ”No, muutat sitten sinne kun olette menneet naimisiin?”

”Kyllä”, Suvi nyökkäsi hymyillen. ”Ikävöin häntä niin kovin, emme ole nähneet kuukauteen ja aion hukuttaa hänet suudelmiin huomenna!”

”Hienoa… ja minä olen sitten pakotettu tyytymään Ninan seuraan.” Joni huokaisi. ”Sinä kun olet liian kiireinen kaiken sen halimisen keskellä.”

”Enkö kertonut, että Adam tulee ystävänsä kanssa?”

”Hm, et…” Joni katsoi serkkuaan uteliaana.

”Adam raukka, hän taitaa olla niin hermostunut perheeni tapaamisesta, että halusi ottaa parhaan ystävänsä Chrisin mukaan… Ja se tarkoittaa, että vaikka kuinka haluaisin lukita itseni Adamin kanssa yhteen huoneeseen, en voi tehdä sitä.”

”Sinun tuleva aviomiehesi on pelkuri!” Joni kiusoitteli, mikä sai naisen töytäisemään hänen käsivarttaan.

”Ole hiljaa, ei hän ole!”

”Oletko varma?” Joni kohotti kysyvästi kulmaansa.

”Kyllä! Todella”, Suvi nyökytteli. ”Ja sinun on parasta olla kohtelias hänelle tai… laitan Chrisin pieksemään sinut ja älä epäile ettei hän pystyisi, kuulin että hän harrastaa nyrkkeilyä.” Suvi virnisti ja Joni pudisteli päätään.

”Tuskin maltan odottaa.” Joni tuhahti.

”Tiedän.” Nainen kikatti, hetken hiljaisuus laski.

”Eikö sinua pelota yhtään? Jättää kaikki taakse?”

”Toki, mutta vietin jo vuoden siellä, sain uusia kavereita ja pidän ihmisistä siellä, pidän Kanadasta. Ehkä se on helpompaa muuttaa kun luonto on melko samanlaista kuin täällä ja ilmasto. Tulen varmasti ikävöimään perhettäni ja ystäviäni, enkä valehtele ja väitä että tuntuu helpolta lähteä. Mutta uskon kaiken menevän hyvin, minulla on Adam ja tulen toimeen mahtavasti hänen perheensä kanssa. Tulen käymään joka vuosi, joka kesä jos vain mahdollista.”

”Haluaisin asua jossain toisessa maassa lyhyen aikaa, mutten usko että voisin muuttaa pysyvästi. Taidan pitää oudosta pikku maastamme liikaa ja luulen… No, pidän isästäkin, useimmiten, mutta älä vain kerro hänelle!” Joni virnisti. Suvi kuljetti sormeaan huuliensa poikki ja nyökkäsi.

”En sano sanaakaan.” Nainen lupasi hymyillen. ”No, mikä se juttu siitä venäläisestä on?” Joni siemaisi oluttaan ja huokaisi.

”Se on pitkä tarina, onnettomalla lopulla.”

”Olen pelkkinä korvina.”

”No, se on niin typerää. Minä olin typerä. Jos kerron, niin lupaatko ettet kerro kenellekään?”

”Voit luottaa minuun.” Suvi lupasi.

”Ihastuin ystäväni isoveljeen”, Joni pudisti päätään hymyillen hennosti. ” Se kaikki vaikuttaa niin kovin typerältä nyt.” Joni laski kätensä paljaalle rinnalleen. ”Pelkäänpä, että egoni otti melko kolauksen tänne.” Joni käänsi katseensa serkkuunsa ja virnisti. Suville hän oli aina pystynyt olemaan rehellinen, vaikkeivät he olleet nähneet vuosiin. Suvi seurassa Joni pystyi rentoutumaan ja olla oma itsensä, he ymmärsivät toisiaan. ”Minä… menetin poikuuteni hänelle, olimme molemmat humalassa ja sain kai mitä olin kerjännyt… Joka tapauksessa, nyt hän vihaa minua, ajattelee että olen lutka ja no… yritin käyttää hänen vanhempaa veljeään Ivoa tehdäkseni Mishan mustasukkaiseksi. Ivo on 31 ja isä luuli että olen ollut hänen kanssaan. En jaksa mennä yksityiskohtiin, mutta ymmärrät varmaan.” Joni huokaisi raskaasti ja nosti oluttölkin huulilleen.

”Voi Joni, sen miehen on täytynyt olla idiootti kun on päästänyt sinut menemään. Varmasti hän tajuaa sen ennemmin tai myöhemmin. Pystyt kuitenkin parempaan, kuka sinua ei tahtoisi? Jos et olisi serkkuni ja hm… homo… Minä ainakin iskisin kimppuusi, saattaisin jopa unohtaa Adamin. ” Hän nauroi. ”Minä vain vitsailin, rakastan Adamia, mutta kyllähän sinä ymmärrät?”

”Ymmärrän. Kiitos, että piristit minua. Toivon kuitenkin ymmärtäväsi, jos kerrot kenelläkään, että olet oikeasti näin pehmo sisältä, niin minun täytyy tappaa sinut.” Joni virnisti. ”Enhän voi vaarantaa tarkkaan luotua mainettani kylmäsydämisenä narttuna.” Poika nauroi ja Suvi tarttui hänen käteensä puristaen hellästi.

”Älä huoli narttu, salaisuutesi on turvassa.”

**^^**^^**^^**

He saapuivat lentokentälle aamupäivällä. Suvi oli puhunut Adamista jo niin paljon, että Joni alkoi voida jo pahoin kuullessaan nimen. Toisaalta kanadalaisten vierailusta saattaisi tulla melko kiinnostava, jopa huvittava. Nina oli jo menettänyt itsehillintänsä kuullessaan potentiaalisesta sinkusta kanadalaisesta joka saapuisi yhdessä Suvin sulhasen kanssa. Epäilemättä tyttö fantasioi jo tupla häistä ja sen sellaisesta huolimatta siitä että oli vasta 15 ja mies olisi… 25? Niin kuin Adam?

Osa Jonista tunsi pientä sääliä näitä kahta miestä kohtaan; he tulivat isommasta kaupungista, oliko heillä mitään tietoa siitä mihin olivat astumassa? Oliko heillä aavistusta millaisen hullun perheen tapaisivat? Ainakin joku toinen tuntisi olonsa kurjaksi hänen lisäkseen ja se jokseenkin lohdutti Jonia.

”Adam!” Suvi kiljahti äkisti hänen vierellään, saaden Jonin hätkähtämään. Nainen juoksi kohti kahta miestä, molemmat olivat pitkiä ja tummahiuksisia. Toisen Joni tunnisti kuvasta jonka Suvi oli näyttänyt edellisenä iltana; Adam oli… no ystäväänsä hoikempi. Toisen miehen pitkät hiukset olivat solmittu ponihännälle taakse, silmät olivat jäisen siniset, leveä rintakehä, miltei ylimielinen katse tämän komeilla kasvoilla. Hetken Joni viihdytti itseään mielikuvalla, jossa Suvi juoksisikin Chrisin käsivarsille Adamin katsellessa kauhistuneena vierestä. Niin ei kuitenkaan käynyt ja Adam sulki morsiamensa syleilyynsä. Joni mietti että voisi myös olla hauskaa, jos hän itse ryntäsi halaamaan Chrisiä tämän nimeä huutaen ja rutistaen lujaa. Mies saattaisi pelästyä niin, että palaisi jo seuraavalla lennolla Helsinkiin ja sieltä takaisin Kanadaan. Kotona tämä valittaisi että suomalaiset olivat hulluja ja että joku yli-innokas teini, oli ahdistellut häntä. No se olisi voinut olla hauskaa ja jos Joni olisi ollut humalassa, hän olisi ehkä toteuttanut idean, mutta ei, hän oli liian väsynyt hullutteluun, ehkä myöhemmin?

Tervehdittyään toisiaan suudellen ja halaten, kyyhkyläiset onnistuivat viimein erkanemaan toisistaan. Suvi tarttui Adamin kädestä ja lähestyi Jonia tämän kanssa. Adamin ylimieliseltä näyttävän ystävän seuratessa laiskasti perässä.

”Adam, tässä on serkkuni Joni, Joni tässä on sulhaseni.” Suvi esitteli heidät. Mies hymyili lempeästi.

”Sinä siis olet SE Joni?” Hän kysyi naurahtaen heidän kätellessään. Joni kohotti kulmaansa ja katsahti serkkuaan.

”En tiennytkään olevani näin kuuluisa.” Hän virnisti katse yhä Suvissa, joka punastui ja pyyhkäisi olilleen ulottuvia vaaleita hiuksiaan korvansa taakse.

”No, kun on malli perheessä…” Hän hymyili viattomasti ja kohautti olkiaan ajatellen, että oli parempi jos Joni ei tietäisi kaikkea mitä hän oli kertonut Adamille tästä.

”Ja tässä on ystäväni Chris ”, Adam esitteli ja toinen mies tuli lähemmäksi, katsoi häntä vinosti hymyillen ennen kuin kätteli.

”Tarvitsen tupakan”, Chris sanoi vilkaisten Suvia.

”Mennään ulos, voit polttaa siellä.” Suvi hymyili ja he lähtivät kävelemään kohti parkkipaikkaa. ”Kuinka teidän lentonne meni?”

”Tylsästi, vain Adamin tarinointi sinusta piti minut hereillä.” Chris virnisti ja syytti tupakan heidän päästyään ulos. Suvi kikatti ja katsoi sulhastaan palvoen, mikä sai Jonin pyöräyttämään silmiään. Hän huomasi Chrisin katsovan häntä ja hymyilevän, kun heidän katseensa kohtasivat. Joni hymyili takaisin hieman hämillään.

Adam istui Suvin viereen ja Chris takapenkille Jonin kanssa.

”Asut siis Helsingissä, Joni?” Adam kysyi vilkaisten poikaa.

”Kyllä”, Joni nyökkäsi. Adam katsoi häneen yhä kuin odottaen jotakin ja Joni huokaisi. ”Isäni lähetti minut tänne epäsopivan suhteen vuoksi, 31-vuotiaaseen mieheen.” Joni jatkoi virnistellen. ”En ole varma kuinka pitkään minun on suoritettava rangaistustani, mutta toivon saavani armahduksen joulun jälkeen. Minua kuitenkin syytetään suotta.” Joni nyökkäsi ja vilkaisi ulos auton ikkunasta. Adam naurahti epävarmasti, kuin ei olisi ollut varma oliko tapaukselle aiheellista nauraa.

”Ymmärrän.” Mies sanoi. Chris nojautui ovea vasten ja katsoi poikaa kiinnostuneena; poika oli seksikäs, todella seksikäs ja mikä parasta; homo. Ehkä hänen aikansa ei kävisikään yhtä pitkäksi kuin hän oli kuvitellut?

”31? Ei se ole niin paha, isäsi pitäisi panikoida jos tapailisit neljä- tai viisikymppistä, mutta 31 on ok.” Chris kohautti olkiaan.

”Aivan! Ei se ole NIIN paha!” Joni oli iloinen kuin joku kerrankin oli samaa mieltä hänen kanssaan, no tavallaan, ottamatta huomioon että hän oli kyllä epäröinyt ikäeron vuoksi, kun oli alkanut flirttailemaan Ivon kanssa. ”Mutta se mies on kyllä täysin syytön.” Hän päätti lisätä.

”Mutta hänen veljensä ei!” Suvi nauroi. ”Ja minun täytyy kyllä olla samaa mieltä setäni kanssa jos Jonilla oikeasti olisi ollut suhde sen miehen kanssa. 17-vuotiaan ja 31-vuotiaan maailmat ovat täysin eri tasolla.

”17? Todellako? Näytät vanhemmalta.” Chris hymyili, tietäen että miltei jokainen teini halusi kuulla näyttävänsä kypsemmältä kuin olivat. Jonin tapauksessa hän arveli oikein, sillä teinin huomio oli välittömästi hänessä.

”Kiitos, olen samaa mieltä.” Joni hymyili.

”Ja ajattele nyt tyttö hyvä, milloin vanhempi rakastaja on koskaan ollut huono juttu? Ainakin mies on kokenut, se on hyvä mitä tulee noviiseihin ja neitsyisiin. Monet vain traumatisoituvat seksistä saman ikäisen kanssa.” Chris virnisti ja huomasi hieman huolestuneen katseen, jonka Adam loi häneen, luultavasti aistien hänen aikeensa.

”Ehkä”, Suvi kohautti olkiaan tuijottaen tietä. ”Silti, puhumme nyt 14 vuoden ikäerosta, toisesta joka on vasta astumassa aikuisuuteen ja toisesta joka on täydellisessä iässä perustamaan esimerkiksi perheen.” Hän jatkoi. ”Jos minulla olisi lapsia, niin kyllä minäkin pillastuisin samanlaisessa tilanteessa… Jos Joni olisi vanhempi ja kypsempi en näkisi ongelmaa.”

”Hei! Olen samassa autossa!” Joni protestoi. ”Kuka sanoo etten ole kypsä?” Hän murjotti ja Suvi ei voinut olla nauramatta.

”Tunnen sinut ja luota minuun, ei ole paha juttu jos 17-vuotiaana käyttäytyy kuin… no, 17!” Suvi vilkaisi häneen peilin kautta. ”Neljän vuoden ikäero, joka minulla on Adamin kanssa, on ok.” Hän hymyili.

”En ymmärrä miksi puolustat isääni kun eilen-” Joni protestoi ja Suvi vilkaisi serkkuunsa uudestaan.

”En puolusta ketään, sanoin vain, että ymmärrän häntä.” Chris tarkkaili poikaa hiljaisena, hän näki selvästi ärsyyntymisen tämän kasvoilla. Poika oli melko herkässä iässä; hormonit hyrräsivät ja jopa yksinkertaisemmat asiat voisivat… Keskeyttäen ajatuksensa kulun, Chris hymyili ja katsoi ulos ikkunasta, hänen vierailunsa voisi totisesti olla kiinnostava.

Web published: My Secret Shore 14.maaliskuuta, 2010

© KOLGRIM 2006 – 2012

Jatka lukuun 12

My Secret Shore HOME

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s