11.Vaiti

11.luku

Kaksi viikkoa kului, sen ensimmäisen yön jälkeen Ricky oli ollut jälleen häiritsevän normaali, niin normaali kuin miehelle ylipäätään oli mahdollista. Tämä teki pitkiä päiviä töissä, joista Michael oli kiitollinen sillä halusi viettää aikaa miehen kanssa niin vähän kuin mahdollista. Ulos meneminen oli kiellettyä ja vaikka Michael usein ajatteli kiellon rikkomista ja yritystä paeta, ei hänen rohkeutensa riittänyt. Hän uskoi miehen uhkauksiin löytävänsä hänet hetkessä sillä tunsi paljon ihmisiä jotka tiesivät heidän todellisen suhteensa laadun ja olivat valmis palauttamaan karanneen orjan. Kuritus yrityksestä olisi ankarampi kuin mitä Michael osaisi kuvitella. Pelon siemen oli istutettu ja se levitti juuriaan syvemmälle.

Usein Michael mietti myös mahdollisuutta soittaa kotiinsa, muttei uskaltanut tehdä sitäkään, Ricky pyysi häntä muistamaan, että tiesi missä hänen perheensä asui ja että hänen olisi mahdollista järjestää vaikeuksia myös heille, jos Michael niskuroisi.

Torstai-iltana Ricky oli ilmoittanut heidän lähtevän viikonlopuksi tämän ystävän luokse Bostoniin, he lähtisivät heti Rickyn käväistyä töissä lyhyesti perjantaina ja mies halusi Michaelin peseytyvän huolellisesti ja pukeutuvan vaatteisiin, jotka Ricky oli valinnut tälle valmiiksi. Michael aavisti pahaa, osasi jo odottaa, että Ricky antaisi ystävänsä käyttää häntä.

Yöllä hän nukkui levottomasti ja aamulla Rickyn lähdettyä ahdistus vain syveni. Hän peseytyi ja pukeutui vaatteisiin, jotka muistuttivat Brittiläisen poikakoulun uniformulta, jo se lisäsi hänen pahaa aavistustaan. Lopulta ei kuitenkaan ollut muuta tehtävää kuin pakata laukkunsa ja odottaa. Hän yritti olla ajattelematta tulevaa iltaa, muttei onnistunut työntämään pelkoaan pois, vaikka hän tavallaan tiesi mitä odottaa silti Rickyn tuntien se voisi olla mitä tahansa jolle olisi mahdotonta valmistautua.

Michael katseli vaitonaisena maisemia ikkunasta heidän ajaessaan kaksin autossa. Ricky hyräili itsekseen ja ahdistus kerääntyi Michaelin vatsanpohjassa. Hän ei kuitenkaan kysynyt, eikä Ricky kertonut mitä tulisi tarkalleen ottaen tapahtumaan. Ulkona alkoi sataa lunta, mitä lähemmäksi Bostonia he pääsivät, sitä valkoisemmaksi maa kävi. Joulukuu oli jo lähes puolissa välissä, ajoittain Michael ajatteli haikeana kotiaan, vanhempiaan ja sitä mitä he mahtoivat nyt joulun alla tehdä, kaipasivatko he häntä, kuten hän kaipasi heitä?  Elämä kotona alkoi päiväpäivältä tuntua kaukaisemmalta, kuin unenomaiselta toiselta elämältä. Michael ei oikeastaan uskonut enää näkevänsä kotiaan tai ketään niistä ihmisistä joita rakasti, ehkä niin oli parempi kaiken jälkeen. Jos he kotona tietäisivät mikä hänestä olisi nyt tullut, eivät he luultavasti edes haluaisi katsoakaan häneen.

Neljän tunnin ajomatkan jälkeen he parkkeerasivat suuren valkoisen kivitalon eteen, joka sijaitsi Bostonin keskustan ulkopuolella. He ottivat laukkunsa ja Ricky johdatteli Michaelin sisälle, yhä virnuillen itsekseen häiritsevän hyvätuulisena, Michael todella pelkäsi sitä mitä mies oli suunnitellut. Vaalea, keski-ikäinen, tavallisen perheenisän oloinen mies avasi oven heille ja hymyili.

”Tervetuloa”, hän sanoi mittaillen Michaelia katseellaan. ”Todella kaunis poika, Ricky.” Mies kehui ihaillen ja Ricky virnisti. Michaelia puistatti jokseenkin irstas tapa jolla mies katsoi häneen ja erityisesti nähdessään perhekuvan seinällä, jossa sama mies hymyili onnellisen näköisenä vaimonsa ja kahden tyttärensä kanssa.

”Enkö sanonut niin?” Ricky kysyi ja mies nyökkäsi.

”Michaelko sinun nimesi oli?” Mies kysyi sitten ja hymyili hänelle, Michael nyökkäsi hitaasti. ”Hyvä, tulehan sitten Michael, seuraa minua.” Vaalea mies viittilöi ja astui kohti portaita. Michael vilkaisi epävarmasti Rickyä kohden, joka nyökkäsi ja niinpä Michael seurasi miestä. ”Ricky, Joe odottaa olohuoneessa, tehkää olonne mukavaksi”, mies huikkasi kävellessään ja Michael värähti hieman. Heitä olisi kolme? Hän mietti ja tunsi sydämensä lyöntien kiihtyvän. Mies johdatteli hänet eteenpäin käytävällä ja avasi oven. ”Menehän sisälle poika, syö ja rentoudu, tulen hakemaan teidät myöhemmin, kun vieraamme saapuvat.” Michael säpsähti ja katsoi mieheen pelokkaana, tämä hymyili yhä. ”Menehän nyt.” Hän komensi hieman tiukkaan sävyyn ja Michael liikkui vastahakoisesti sisälle makuuhuoneeseen, ovi sulkeutui hänen takanaan, avain käännettiin lukkoon. Hän vapisi, oli vaikea hengittää, eikä hän aluksi edes havainnut toista poikaa huoneessa.

”Luojan kiitos!” Ääni huokaisi ja sai Michaelin säpsähtämään ja kääntämään katseensa sängyllä puolittain makaavaan puolittain istuvaan nuorukaiseen. ”Minä jo ajattelin, ettet ehkä tulisikaan ja sitten minun olisi hoideltava kaikki kymmenen yksin! Ne kun joskus vielä jaksavat useamman erän, sittenkö sitä onkin takapuoli ja leuka hellänä.” Poika naurahti ja Michael tuijotti tätä ällistyneenä tajuamatta ensin täysin mitä tämä edes puhui. Poika nousi istualleen ja hymyili, tällä oli vaaleanruskeat hiukset ja pähkinänruskeat silmät, vaalea iho, hän oli hyvin komea. ”Osaatko puhua?” Hän kiusoitteli ja Michael havahtui.

”Minä tuota… Mitä sinä juuri sanoit?” Michael kysyi häkeltyneenä ja toinen poika nousi sängyltä tarkkaillakseen häntä lähemmin.

”Hitto sinä kyllä olet kaunis”, poika totesi ja kierteli hänen ympärillään. ”Ai niin! En esitellyt itseäni, minulla ei oikeasti ole mitään käytöstapoja, niissä olen huono. Olen Jack.” Poika virnisti ja ojensi kätensä hänelle. Michael tarttui siihen epäröiden, Jack oli hieman häntä itseään pidempi.

”Olen Michael”, he kättelivät lyhyesti.

”Hauska tutustua Michael, minusta on oikeasti todella hienoa saada kaveri. En juuri tapaa oman ikäisiäni enää, minkä ikäinen muuten olet? Minä olen yhdeksäntoista.” Jack käveli hakemaan pöydällä olevasta kulhosta omenan ja katsoi häneen odottavasti. ”Haluatko hedelmän? Tai suklaata? Tai voileivän?”

”Öh… en kiitos…tuota…” Michael laski kätensä vatsalleen yhä hämillään koko tilanteesta.

”Et kertonut vielä ikääsi”, Jack muistutti ja haukkasi ison palan hedelmästä.

”Olen 17 tai siis… Valeminäni on 18.”

”Valeminäsi? Vau! Öh… Siis mitä se tarkoittaa?” Jack kysyi uteliaana pureskellen ahnaasti omenaansa. Michael katsoi ympärilleen ja istui lähimpään tuoliin.

”No, se joka esitän olevani, jotta… En oikein tiedä mitä saan puhua.”

”Kuule, ole huoleti, minulle varmasti mitä tahansa, olemme samassa veneessä.” Jack virnisti ja istui myös alas pöydän ääreen, syötyään omenan hän valitsi appelsiinin ja alkoi kuoria sitä. Michael vilkaisi ympärilleen. ”Esität siis jotakuta toista?”

”Niin… Ricky haluaa varmistaa, ettei perheeni löydä minua, en pääse kotiin, vaikka haluaisin.”

Michael vastasi hiljaa ja katsoi yhä levottomana ympärilleen.

”Sieppasiko hän sinut?” Jack kurtisti kulmiaan.

”E-ei…Lähdin hänen mukaansa, koska hän valehteli minulle, en pääse pakenemaan.” Michael vastasi ääni vapisten ja Jack katsoi tähän surullisena. ”M-mitä tänään tapahtuu?” Hän kysyi sitten.

”Voi luoja…” Jack huokaisi ja nousi. ”Et tiedä?” Hän kysyi ja Michaelin pudistaessa päätään surkeana Jack ravasi hetken edestakaisin lattiaa pitkin, hän ei olisi halunnut olla se joka kertoi, tavallaan olikin sen jo sanonut, mutta poika tuntui olevan hieman poissa tolaltaan, ja ehkä tämä tosiaan ei ollut kuullut. ”Hieman myöhemmin tänne tulee lisää miehiä, yhteensä heitä on kuulemani mukaan kymmenen ja… No, me olemme se viihdyke.” Hän vastasi ja katsoi nuorempaa poikaa, joka näytti hetken siltä kuin puhkaisi itkuun, kesti hetki ja tämä alkoikin nauraa jokseenkin hysteerisenä. Jack seisoi avuttomana vieressä, pian nauru muuttui itkuksi.

”Kymmenen?” Michael toisti ja pudisti päätään. ”Onko täällä vessaa?” Hän kysyi äkisti ja kun Jack osoitti kohti sivussa olevaa ovea, poika ryntäsi sinne. Hetken kuluttua Jack kuuli tämän oksentavan. Hitaasti vanhempi poika astui lähemmäksi kylpyhuonetta, koputti oveen varoen.

”Hei, oletko ihan ok? Saanko tulla sisään?” Jack huhuili ja kuullessaan vaimean myöntymisen merkin hän avasi oven ja astui sisään. Michael oli kyyristyneenä lattialla, hengittäen kiihtyneenä, pyyhkien kyyneleitään. Jack astui lähemmäksi ja polvistui tämän viereen.

”Osaisinpa lohduttaa jotenkin, mutta rehellisesti sanoen en tiedä yhtään mitä sanoa.”

”Ei sinun tarvitse sanoa mitään, mikään ei tee tästä helpompaa.” Michael kuiskasi vaimeasti. Jack laski kätensä hänen olalleen ja hieroi sitä hetken.

”Odota, haen sinulle vesipullon niin voit huuhtoa suusi.” Jack sanoi ja nousi.

”Tai sitten voisin vain jatkaa oksentelua heidän päälleen, mokomat iljetykset.” Michael hymähti. Jack ei voinut olla naurahtamatta.

”Suosittelen kuitenkin ettet tee sitä.” Jack sanoi lempeällä äänellä, tunsi sääliä poikaa kohtaan; oli selvää, että kaikki oli hyvin uutta tälle. Jack haki vesipullon, palasi ja auttoi Michaelin sitten seisaalleen. Hän pysytteli vieressä pojan huuhtoessa suunsa. ”Tulehan sitten, yritä syödä jotakin”, Jack johdatteli pojan pöydän ääreen.

”Ei ole nälkä”, Michael huokaisi.

”Ota nyt edes yksi hedelmä.” Jack kannusti, johon Michael huokaisi ja kurottautui väsyneesti ottamaan yhden omenan. ”Mistä olet kotoisin? Oletko britti?” Jack kysyi ja Michael nyökkäsi.

”Olen, entä sinä, mistä olet?”

”Texasista”, Jack hymyili.

”Arvelinkin, että olet etelästä”, Michael koetti hymyillä takaisin, hymy tuntui vieraalta hänen kasvoillaan.

”Sinähän ihan vapiset”, Jack huomasi.

”Pelottaa,” Michael myönsi rehellisesti. ”Voin pahoin jo pelkästä ajatuksesta. Halusin vain…Olisin vain halunnut poikaystävän”, hän huokaisi. ”Luoja kuulostan varmasti naurettavalta!” Hän puuskahti sitten ja puri alahuultaan varoen, ajatteli Tonya ja kaipasi.

”Ei se ole naurettavaa”, Jack sanoi pehmeällä äänellä ja kallisti päätään. ”Kyllä minäkin sitä halusin ja kyllä minulla kerran poikaystävä oli, olin itse 15 ja se tyyppi collegessa, sitten no…ei se ollut ihan sitä mitä odotin, seksiä, alkoholia ja huumeita, poikaystäväni ystäviä, olin ihan pentu silloin. Olin sellaisessa nuorisokodissa, karkasin sieltä neljätoistavuotiaana. Kadulla ei ollut montaa vaihtoehtoa, aloin myymään itseäni saadakseni rahaa ruokaan.” Jack kohautti olkiaan, Michael katsoi tähän järkyttyneenä.

”14-vuotiaana?” Hän toisti ja Jack hymyili, kaivoi sätkän paitansa taskusta ja sytytti sen.

”On pelattava niillä korteilla, jotka jaetaan, hyviä ei riitä kaikille”, hän sanoi ja imi sätkästään ennen kuin ojensi sitä Michaelia kohden. ”Ota, se rentouttaa vähän.” Jack rohkaisi ja Michael katsoi häneen epäröiden.

”Maria? En ole koskaan käyttänyt huumeita.” Hän sanoi varoen, Jack hymyili.

”Tämä ei tapa sinua, luota minuun. Tulevasta yöstä tulee pitkä ja raskas, kestät paremmin, jos olet pilvessä.” Michael nyökkäsi hitaasti, otti sätkän ja imi, se sai hänet yskimään ja Jack naurahti lempeästi. ”Kyllä se siitä,” hän vakuutti ja Michael ojensi sätkän takaisin hänelle, he polttivat sitä vuorotellen. Michael tunsi olonsa kevenevän, hän tarkasteli käsiään kuin ei olisi aiemmin nähnyt niitä tai miten ne liikkuivat kun niitä heilutti ilmassa. Vanhempi poika katsoi häneen huvittuneena. ”Eikö olekin jo parempi olo?”

”On, ihan kuin voisi lähteä lentoon.” Michael nyökkäsi ja nousi, kävellen ikkunaa kohden.

”Älä kuitenkaan kokeile”, Jack nauroi.

”En”, Michael virnisti ja seisahtui ikkunan eteen. ”Olisi hauskaa osata lentää, avaisin vain ikkunan ja lentäisin kotiin, mitähän äiti ja isä sanoisivat.” Hän hihitti kuvitellessaan tilannetta.

”Ihanaa kun tulit kotiin poika?” Jack ehdotti ja virnisti. Michael ei vastannut, haahuili huoneessa keinuen kuin kuulisi musiikkia, kohotellen käsiään kattoa kohden.

”Täällä on hiukkasia Jack!” Hän huudahti.

”Hiukkasia?” Jack nauroi.

”Paljon hiukkasia, värikkäitä, ihania, katso!”

”Juu hienoja ovat”, Jack myötäili, vaikkei nähnyt Michaelin kuvailemia hiukkasia, oli kuitenkin huvittavaa seurata miten haltioissaan nuorempi poika tuntui näistä näkymättömistä ihmeellisyyksistä olevan. Jack nousi, käveli Michaelin luokse ja nuuhkaisi tämän korvanlehteä. Michael hihitti ja kääntyi kasvotusten hänen kanssaan ja Jack ei voinut vastustaa kiusausta ja toi kätensä tummahiuksisen pojan poskelle. ”Olet kaunis”, hän kuiskasi.

”Niin sinäkin”, Michael virnisti ja hymyillen Jack painautui lähemmäksi, hipaisi huulillaan pehmeästi Michaelin huulia, joka sai toisen henkäisemään. Michael laski kätensä Jackin käsivarrelle, nojautui lähemmäksi ja he suutelivat toisiaan hellästi. He naurahtivat, katsoivat toisiaan virnistellen ja suutelivat uudestaan. Jack kuljetti käsiään hänen kyljillään, Michael toi kätensä Jackin hiuksiin haltioissaan niiden pehmeydestä. Hetkeksi he molemmat unohtivat tyystin sen mikä odotti muutamien tuntien kuluttua. Jack suuteli hänen kaulaansa, kosketteli häntä varoen ja viattoman hellästi ja Michael piteli tätä lähellään, silitteli Jackin selkää ja vastasi pienin suudelmin takaisin.

Lopulta Jack nosti katseensa häneen, silitteli jälleen Michaelin poskea tullen jälleen tietoiseksi tulevasta, häntä huolestutti miten Michael jaksaisi sen. Hän itse oli jo tottuneempi tilanteeseen, vaikkei se siltikään tehnyt siitä helppoa. ”Kuule, antaisitko minun valmistella sinut”, hän kuiskasi ja Michael räpytti isoja ruskeita silmiään hämmentyneenä, yhä pilvessä.  Jack hymyili hieman. ”Iltaa varten”, hän jatkoi varoen. ”Se ei koske niin paljon jos valmistellaan sinut huolellisesti.” Michael havahtui tilanteeseen ja pelko hiipi takaisin hänen rintaansa. ”Antaisitko minun tehdä sen?” Jack kysyi ja hieroi hitaasti Michaelin käsivarsia. ”Katsos kun ne miehet saattavat olla hyvinkin kärsimättömiä, he ovat heteroita leikkiviä, mieleltään kieroutuneita perheenisiä, jotka tietävät anaali seksistä juuri sen verran että tietävät mitä tunkea minne ja että heistä se tuntuu hyvälle.”

Michael naurahti hermostuneena. ”Ricky ei ole hellä, tiedän sen sattuvan”, hän sopersi.

”Niin, mutta tehdään tämä kunnolla, niin sattuu vähemmän, jooko?” Michael nyökkäsi, olisihan hän yli tuhat kertaa mieluummin harrastanut seksiä Jackin kanssa, kuin Rickyn tai kenenkään jotka heitä odottaisivat, se että hän antaisi pojan koskettaa itseään, oli pieni juttu. ”Hyvä, riisuudu ja käy sängylle vatsallesi.” Jack pyysi, Michael nyökkäsi, käveli sängylle ja riisui alavartalonsa paljaaksi ennen kuin kiipesi sängylle, huokaisi ja odotti. Jack haki liukasteen ja lähestyi, istui sängylle Michaelin viereen ja katseli tätä, hän kosketti nuoremman pojan pyöreää ja kiinteää takamusta, kohtasi tämän katseen ja hymyili lempeästi. ”Olet todella kaunis”, hän kuiskasi avatessaan purkin korkin ja levittäessään öljymäistä nestettä kädelleen.

Michael hymyili hieman, yhä jännittyneenä ja tunsi lopulta Jackin laskevan kätensä takaisin hänen takamukselleen. ”Levitä jalkojasi hieman”, Jack pyysi ja jälleen Michael totteli. ”Työnnän nyt sormeni sisääsi varovasti”, Jack selitti ja silitteli hänen alaselkäänsä samalla rauhoittavasti. Michael henkäisi, Jack oli hyvin varovainen ja hellä, se ei tuntunut lainkaan pahalta. ”Ja nyt toinen sormi”, Jack sanoi hetken päästä, nuolaisten huuliaan, tunsi kiihottuvansa.

Michael huokaisi, Jackin kosketus tuntui yllättävän hyvältä ja kun sormet kääntyivät hänen sisällään, hieroen hänen eturauhastaan vasten Michael ähkäisi yllättyneenä nautinnosta, puna kohosi hänen poskilleen tuntiessaan veren pakkautuvan hänen elimeensä. ”Tuntuuko hyvälle?” Jack kuiskasi, tunsi oman elimensä jäykistyvän housuissaan. Michael ynähti myöntyvästi, vaikuttaen hieman nolostuneena kiihottumisestaan. Jack kumartui lähemmäksi ja suuteli hänen korvanlehteään. ”Minustakin tuntuu hyvälle”, hän kuiskasi. ”Lisään kolmannen sormen.”

Michael nosti lantiotaan hieman ja nuolaisi huuliaan huohottaen, hän ei ollut uskonut voivansa kiihottua näin kovin, hän miltei olisi halunnut pyytää Jackia sisäänsä ja hämmentyi hieman ajatuksistaan, hän vilkaisi toista poikaa olkansa yli, näki tämän sumentuneen katseen, raottuneet kosteat huulet ja pullotuksen tämän housuissa. ”Olisimmepa vain kaksin”, Michael kuiskasi ja Jack nyökkäsi, kumartui suutelemaan häntä, tällä kertaa suudelma oli pidempi ja kiihkeämpi, he naurahtivat hämillään. Jack kävi makuulle hänen vierelleen, yhä sormeillen Michaelia.

”Haluaisin sinua niin paljon, koskee…” Jack virnisti puskien lantiotaan peitettä vasten. Michael nyökkäsi hengästyneenä ja liikkui lähemmäksi voidakseen suudella toista uudelleen, hän ei ollut varma, johtuiko kaikki pilvestä vai mistä, mutta hän todella olisi halunnut kokeilla millaista se olisi loppuun asti Jackin kanssa, mutta Ricky varmasti suuttuisi jos saisi tietää.

”Anna minun valmistella sinut”, Michael pyysi. Jack oli hetken hiljaa ja nyökkäsi, hieman huolissaan että tilanne saattaisi pian riistäytyä täysin käsistä. Hän tiesi ettei saisi harrastaa seksiä Michaelin kanssa, Joe oli sanonut niin, mutta … luoja se oli houkuttelevaa. Hitaasti Jack veti sormensa Michaelin sisältä ja riisui housunsa, hän virnisti Michaelin katseen laskeutuessa hänen jäykistyneelle elimelleen, nuorempi poika puraisi huultaan, katsoi hänen kasvoihinsa ennen kuin toi kätensä koskettaakseen elintä uteliaana. Jack henkäisi.

”Luoja…Michael… hitto…” Jack naurahti hengästyneenä, sormien kietoutuessa varmemmin hänen elimensä ympärille.

”Taidan olla aika pilvessä”, Michael virnisti ja liikutti kättään, nuolaisten huuliaan.

”Ja minä kyllä laukean kohta jos jatkat.” Jack hymyili.

”Haittaako se?” Michael kysyi. Jack oli hetken hiljaa ja virnisti.

”Ei, jos emme jätä todisteita”, hän huohotti. ”Voitaisiin… jos haluat… ottaa suihin toinen toisiltamme?” Michael mietti hetken.

”Okei.”

”Okei?” Jack hymyili. ”Käy selällesi, voit samalla levittää liukastetta.” Michael nyökkäsi ja Jack kääntyi ympäri kontalleen hänen päälleen, suudellen hellästi Michaelin elintä ja virnistäen sen nytkähtäessä ja pojan huokaistessa. Jack laski lantiotaan hieman, jotta Michael ylettyisi paremmin ja pian tunsikin jo toisen huulten kosketuksen elimellään.

Michael avasi liukasteen korkin kädet vapisten hieman. Hän kosketti Jackin reikää hellästi, uteliaana samalla kun hamusi tämän elintä huulillaan. Tilanne oli järjetön, outo ja kiihottava. Varoen Michael työnsi sormensa toisen sisälle, tunsi lihasten lämpimän puristuksen ja aloitti hitaan hellän rytmin. Hän lisäsi toisen sormen, tunsi olevansa lähellä laukeamista Jackin kokeneessa otteessa.

Pian Michael tunsi vartalonsa vavahtavan orgasmin lähestyessä ja Jack imi häntä kiihtyvällä tahdilla ja nieli huolellisesti kaiken minkä Michael antoi. Hänen oma laukeamisensa seurasi vain hetkeä myöhemmin ja Michael teki parhaansa saadakseen nieltyä kaiken, auttaen vapaalla kädellään jotta mitään ei tippuisi päiväpeitteelle.

Jälkeenpäin he makasivat vieretysten suudellen toisiaan hellästi. Jack sipaisi hänen hiuksiaan, hymyili, ei olisi halunnut ajatella tulevaa, enemmän häntä häiritsi Michaelin puolesta kuin itsensä, pelotti että suuriosa miehistä keskittyisi tähän sillä tietäisivät tämän olevan tavallinen, kunnon koulupoika ja se taisi olla useimpien fantasia.

”Näin kuvan alakerrassa, sillä miehellä on perhe”, Michael kuiskasi. ”Lapsia, kaksi pientä tytärtä ja vaimo…”

”Tiedän”, Jack kuiskasi takaisin. ”Useimmilla heistä on, sairasta eikö? Vaimo ja lapset ovat reissussa kuulemma. Eivät tiedä lainkaan mitä täällä tapahtuu tänä viikonloppuna.” Michaelia puistatti ja Jack suuteli hänen otsaansa. ”Paras pukeutua, ei ole hyvä jos meidät löydetään näin.” Hän sanoi, nousi ja ojensi kätensä Michaelille auttaakseen tämän ylös. He pukeutuivat hiljaisuudessa. ”Poltetaan taas yksi sätkä”, hän sanoi sitten. ”Parempi oikeasti olla jossain ihan muissa maailmoissa.” Jack yritti hymyillä ja Michael nyökkäsi, toivoi, ettei jälkeenpäin muistaisi mitään. He istuivat alas, Jack sytytti sätkän ja ojensi sen toiselle, laski kätensä tämän reidelle ja silitteli sitä hellästi. Michael katsoi häneen, tunsi kiitollisuutta, että Jack oli siinä. Hän ei tiennyt miten olisi selvinnyt siitä illasta jos olisi ollut yksin.

”Kiitos”, Michael kuiskasi.

”Mistä?” Jack kysyi.

”Kaikesta, toivon, että saamme nähdä useammin tämän jälkeen.”

”Varmasti saamme, Joe on Rickyn paras ystävä”, Jack hymyili. ”Uskon, että näemme usein.” Tähän Michael huokaisi helpottuneena.

”Hyvä”, hän kuiskasi ja laski päänsä hetkeksi toisen olalle. He olivat vasta tavanneet, mutta jo nyt Michael tunsi saavansa välitöntä lohtua pojasta, joka oli jo kokenut paljon pahaa nuoren elämänsä aikana. He eivät vielä tienneet kuinka tärkeiksi lopulta tulisivat toinen toisilleen.

12.luku 

         Julkaistu 11.7.2010

            My Secret Shore© KOLGRIM

Guestbook

My Secret Shore HOME