12.luku

Aika kului nopeasti. Sinä päivänä ilma oli harmaa ja sateinen, puut pudottelivat viimeisiä kellastuneita lehtiään talven tieltä. Joni istui sängyllä, katsoi ulos ikkunasta ja yritti vakuuttaa itselleen päivän olevan kuin mikä tahansa toinen. Lopulta hän nousi, oli asioita hoidettavana, elämä jatkui kuten se oli jatkunut tähänkin asti. Hän pakkasi salitavaroitaan, yritti harhauttaa ajatuksiaan miettimällä Jamin hiusnäytöstä jossa hän oli suostunut auttamaan. Näytökseen oli enää kaksi viikkoa ja Jami oli jännityksestä ja innosta sekaisin, soitteli usein puhuakseen joistain yksityiskohdista tai ideoista joita hän oli saanut, välillä onnistuen kiristämään Jonin jo valmiiksi koetuksilla olevia hermoja.

Hän katsoi kelloa; 10.00 aamulla, vatsanpohjaa kouraisi ikävästi. Joni kävi hakemassa shampoon ja suihkusaippuan kylpyhuoneesta, palasi makuuhuoneeseen ja sulloi ne laukkuunsa. Misha oli vielä aamulla empinyt töihin menoa, ehdottanut useasti viikon ajalla, että voisi pitää etäpäivän, Joni oli kieltänyt häntä vannonut ettei nähnyt sille tarvetta.
”Lupaathan soittaa jos tulee jotain?” Misha oli pyytänyt vielä ennen lähtöään ja Joni oli naurahtanut ihmetellen mitä olisi voinut tulla, mutta lupasi yhtä kaikki.

Isä oli myös soittanut aamulla, kysellyt hänen vointiaan, kaikki tuntuivat olevan huolissaan siitä miten hän jaksoi. He olivat naurettavia, kaikki oli hyvin ja kaikki tulisi olemaan. Päivä oli aivan tavallinen perjantai, kuin mikä tahansa. Paitsi ettei ollut… Joni pysähtyi tuijottamaan laukkunsa sisältöä, hänen rintaansa kiristi, vatsanpohjaa kouraisi uudemman kerran. Kaikki oli pakattu, Joni nosti laukun ja siirtyi eteiseen. ”Sinä kuulut minulle, Joni.. Ja me tulemme olemaan taas yhdessä”, ääni kuiskasi hänen mielensä syövereistä ja sai hänet värähtämään.

Joni kiristi hampaitaan ja puki takin päälleen. Hän ei antaisi menneen ottaa valtaa itsestään. Päättäväisenä hän lähti asunnosta ulos harmauteen. Kun hän tuli autolleen, huoli hiipi uudestaan hänen mieleensä. Jo useampana yönä hän oli havahtunut hereille nähtyään painajaista, muutaman kerran myös Misha oli herännyt hänen vaikerrettuaan unissaan. Misha oli huolissaan ja Joni yritti tehdä parhaansa ettei itse vaikuttaisi huolestuneelta, se kieltämättä oli ajoittain vaikeaa. Muutaman kerran hän oli nähnyt unta lähestyvästä kuolemasta Chrisin hahmossa, mutta unet olivat vain unia; hän yritti vakuuttaa itselleen. Joni oli puhunut pitkään Adamin kanssa ja tämä oli luvannut olla Chrisiä vastassa, luvannut tehdä kaiken minkä saattoi auttaakseen ystävänsä jaloilleen ja sitä myötä (tai niin Joni toivoi) unohtamaan hänet tyystin.

Joni ajoi uimahallin salille, oli viime aikoina käyttänyt sitä ja joskus käynyt myös uimassa kuntoilun jälkeen. Seuraavalla viikolla hänen oli tarkoitus tavata Jyri ja Eljas, joka oli pitämässä kuntosalinsa avajaiset pian. Mahdollisesti hän siirtyisi treenaamaan sinne. Kun hän vaihtoi pukuhuoneessa vaatteitaan, hän mietti oliko Chris kenties jo vapautettu, oliko tämä jo lentokentällä? Joni ei olisi halunnut pohtia asiaa, hän olisi halunnut uskoa että Chris oli suorittanut tuomionsa, palaisi kotiinsa ja jatkaisi elämäänsä. Heidän tiensä ei enää kohtaisi, eihän?

**^^**^^**^^**^^**

Jännitys kipristeli vatsanpohjassa, Chrisin oli vaikea uskoa päivän saapuneen. Vapaus! Odotus oli jännityksen ja pelon sekaista. Kun hän käveli ulos sellistään, vartijan saattelemana, turvaovien läpi, kohti aulaa. Hän sai tavaransa, passinsa, henkilökorttinsa, kännykänsä… Lähes puolitoista vuotta oli kulunut hänen pidätyksestään ja pitkästä aikaa hän oli saanut pukeutua omiin vaatteisiinsa. Marraskuinen päivä oli harmaa ja tihkusateinen, vankilasta hänet saatettiin suoraan lentokentälle, vieraanvaraisuus oli päättynyt eikä hän ollut enää tervetullut.  Joni oli ainoa asia mitä hän tässä maassa jäisi kaipaamaan, minkä vuoksi hän olisi ollut valmis jäämään jos olisi voinut. Ajattelikohan Joni häntä nyt? Kaipasiko Joni häntä koskaan? –Ei, miksi se huora häntä kaipaisi, kun hänellä oli jo toinen… Kuinka nopeasti Joni olikaan pystynyt siirtymään eteenpäin, uuteen suhteeseen ja vieläpä kihloihin; se satutti… Ehkä hän ei koskaan ollut merkinnyt Jonille mitään muuta kuin hetkellistä huvia?

Hän katsoi ulos lentokentän avarista ikkunoista, passi ja lentolippu käsissään odottaessaan kuulutusta koneeseen. Hän muisteli aiempia kertoja samaisella kentällä, muisti kuinka onnellinen oli ollut, syli täynnä odotusta, toiveita… Kesä jolloin Joni oli tullut täysi-ikäiseksi… Jos kelloja olisi voinut siirtää, Chris olisi halunnut palata siihen kesään ja niihin odotuksiin. Valheellista tai ei Jonin puolelta, Chris oli ollut onnellinen silloin.

Hetken hän leikitteli ajatuksella ettei nousisikaan koneeseen, että ottaisi taksin, pyytäisi Akilta osoitteen ja ajaisi suoraan tapaamaan Jonia. Mutta hänen lähtönsä huomattaisiin ja he luultavasti pidättäisivät hänet jo ennen kuin hän pääsisi perille. Se ei ollut siis viisasta. Silti, tarve poltti hänen rintaansa, hänen oli nähtävä Joni vielä. Heidän olisi oltava kahden. Chrisin tunteet olivat ristiriitaisia, ajoittain täynnä katkeraa vihaa ja toisaalta kaipausta ja tunnetta jonka hän tulkitsi rakkaudeksi. Joni oli hänen.

Lennon aikana Chris sai jonkin verran nukutuksi, vaikka suurimmaksi osaksi hänen levottomat ajatuksensa pitivät hänet hereillä. Adam oli luvannut olla häntä vastassa, hän oli järjestänyt hänelle asunnon. Chris mietti työnhakua, voisi olla vaikeaa selittää puolentoista vuoden tauko hänen CV:ssään ja jos he soittaisivat hänen edelliselle työnantajalleen… Chris mietti voisiko kysyä töitä samasta firmasta jossa oli ollut ennen muuttoaan Suomeen, mutta pelkäsi että he olisivat tietoisia hänen rikostuomiostaan. Hän pelkäsi, ettei enää voisi jatkaa pelialalla jota oli rakastanut.

Kello oli kaksi iltapäivällä paikallista aikaa kun kone laskeutui. Chris seurasi muita matkustajia ulos koneesta tuntien olonsa oudoksi, hän mietti miten pidempään aikaan vangituista tuntui ensimmäinen päivä vapaudessa. Hän halusi oluen, kylmän rentouttavan oluen, hän tilaisi myös pizzaa siitä ravintolasta josta oli aina pitänyt. Koneessa tarjoiltu ruoka oli ollut yhtä kammottavaa kun hän muisti, vankilassa ruoka oli ollut hämmentävän laadukasta, vaikka niissä olosuhteissa oli vaikeaa nauttia mistään.

Adam odotti häntä kuten oli luvannut, hänen ystävänsä hymyili ja heilutti kättään. Chris ei luottanut häneen enää, hän ei luottanut hänen ystävyyteensä, mutta hymyili kaikesta huolimatta, Adam saisi pysyä siinä uskossa, että Chris uskoi heidän ystävyytensä pysyneen vahvana.  He halasivat toisiaan, Adam taputteli miehekkäästi hänen selkäänsä ja Chris mietti kuinka oudolle tämä yksinkertainen, ystävällinen kosketuskin tuntui.
”Miten lento meni?” Adam kysyi ja Chris tunsi jonkinasteista huvittuneisuutta. Kysymys oli niin tavanomainen, kuin hän olisi juuri tullut lomamatkalta.
”Toi minut perille, eli niillä perustein hyvin.” Chris vastasi hymyillen vinosti. ”Tarvitsen oluen. Tarjoatko?” Hän kysyi, aikoen käyttää häikäilemättömästi hyväkseen ystävänsä syyllisyyden tuntoa, joka johtui siitä että hän oli muuttamassa Yhdysvaltoihin typerän vaimonsa kanssa.

”Totta kai, minne haluat mennä?” Adam kysyi. ”Pitäisikö meidän ensin käydä katsastamassa uusi kotisi?”

”Käydään ensin yhdellä tuossa.” Chris sanoi ja suuntasi kohti lähintä lentokenttäravintolaa. Adam seurasi kiltisti perässä ja mukisematta tarjosi hänelle ylihinnoitellun juoman. Chris otti ensimmäisen kulauksen, sulki hetkeksi silmänsä juoman soljuessa alas hänen kurkustaan. ”Mmh… tätä minä kaipasin…” Hän sanoi. ”Aion tänään vetää kunnon kännit.” Hän lisäsi ja vilkaisi ystäväänsä. ”Oletko sinä mukana, isukki?” Hän virnisti. ”Vai vaatiko vaimo että pysyt selvin päin?”
”Suvi tietää, että olen kanssasi. Ajattelin yöpyä luonasi, jos se vain sopii? Ensimmäinen yö on varmasti outo…” Adam sanoi ja Chris tuijotti häntä hetken ennen kuin nyökkäsi hitaasti.

”Olen yllättynyt… Olin varma, että Suvi haluaisi sinun viettävän niin vähän aikaa kanssani kuin mahdollista. Mutta että ihan yöksi? Vanginvartijasi on armollinen.”

”Chris, älä viitsi…” Adam huokaisi.

”Mitä?” Chris kysyi. ”Et pidä että kutsun vaimoasi siksi, hyvä on, mutta niinhän se usein menee. Vaimo vartioi miestään ja kieltää kaiken hauskan.” Chris joi ahnaasti tuopistaan, katseli ympärillä olevia ihmisiä, iloisia ja nauravia, lähdössä kenties matkalle. Pariskuntia… Häntä ärsytti kuinka onnelliselta niin moni näytti.

”Ei se nyt ihan noin mene.” Adam huokaisi. ”Ei Suvi vartioi minua, sitä paitsi sinä et todellakaan ole paras henkilö puhumaan asiasta!” Hän lisäsi hieman ärsyyntyneenä ja Chris katsoi ystäväänsä, joka selvästi tuntui hämmentyvän sillä he molemmat tiesivät mihin hän viittasi ja Chris arveli ettei Adamin ollut tarkoitus ottaa Jonia puheeksi. Chris hymyili, tunsi ärsyyntymistä ja oli paljon mitä hänen teki mielensä sanoa, mutta tiesi että hänen oli parasta olla vaiti ja vaihtaa aihetta. Adamin täytyi luulla, että hän oli päässyt yli Jonista, ettei hän kantanut minkäänlaista kaunaa.

”Olet oikeassa.” Chris sanoi niin rauhallisesti kuin kykeni ja tyhjensi tuoppinsa. ”Mennään.” Hän lisäsi sitten ja nousi. He kävelivät hiljaisina Adamin autolle, ilma oli kolea, mutta kuiva ja aurinko pilkisteli ajoittain pilvien raosta. Chris vilkaisi ystäväänsä jonka kulmat olivat kurtistuneet pohdiskelevaan ilmeeseen, he kulkivat vierekkäin, mutta Adam tuntui vieraalta, etäiseltä… Heidän ystävyytensä oli muuttunut eikä Chris uskonut sen koskaan voivan korjautua samanlaiseksi kuin ennen. Adamia iljetti se mitä hän oli tehnyt, vaikka yrittikin näyttää muuta. Chrisin teki mieli kysyä milloin Adam oli viimeksi nähnyt Jonin, mutta hänen täytyi pysyä asiasta vaiti.

Automatkalla Adam yritti parhaansa viritellä keskustelua, mutta se pysyi pinnallisena ja Chris vetosi väsymykseen. Adam kertoi käyneensä kaupassa jo aikaisemmin, lupasi olutta löytyvän sillä oli arvellut sen maistuvan hänen ensimmäisenä vapautensa päivänä. Chris mietti kuinka moni hänen entisistä tuttavistaan tiesi mitä oli tapahtunut ja olisiko sittenkin ollut fiksumpaa vaihtaa maisemaa kokonaan.  Ahdistus kiristi hänen rintaansa ja hän toivoi alkoholin helpottavan.

Kolmikerroksinen kerrostalo, asunto oli yksiö ylimmässä kerroksessa, pienempi kuin hänen edellisensä. ”Toivottavasti tämä kelpaa?” Adam sanoi. ”Naapurusto vaikutti miellyttävältä, rauhalliselta…” Chris katseli ympärilleen, Adam oli nähnyt paljon vaivaa, isoimmat huonekalut olivat paikallaan, nurkissa oli pahvilaatikoita joissa oli hänen tavaroitaan Suomesta. Chris tiesi, että hänen pitäisi olla kiitollinen, ilman Adamia kotiin paluu olisi ollut kaksin verroin ankeampi.

”Kiitos, Adam.” Chris sanoi. ”Kyllähän täällä pärjää.” Hänen tietokoneensa oli sijoitettu pöydälle ikkunan ääreen, makuutila oli eristetty verholla. Sohva, pieni sohvapöytä, televisio.

”Sain hankittua tavaroita käytettynä melko edullisesti, voit ostaa uusia jos tahdot myöhemmin, ajattelin että näillä pääset kuitenkin alkuun.” Adam selitti ja Chris käveli pieneen keittiöön katsellen ympärilleen. Hän tunsi jonkin verran liikuttuneisuutta nähdessään Adamin hankkineen jo joitain ruokatarvikkeita valmiiksi. Hän avasi jääkaapin ja hymyili nähdessään alahyllyn olevan täynnä olutta.

”Kiitos, olisin ollut aika pulassa ilman sinua.” Chris myönsi ja vilkaisi ystäväänsä, joka hymyili, tällä kertaa selvästi vapautuneemmin, hyvillään. Chris tunsi olonsa hämmentyneeksi, hän ei ollut varma mihin enää luottaa, hän oli uskotellut itselleen että Adam aikoi hylätä hänet, ettei hänellä ollut ketään, ainoastaan Aki… Nyt hän ei ollut täysin varma mihin uskoa. Hän otti kaksi olutpulloa ja avasi ne, ojensi toisen ystävälleen.

”Autan sinua niin paljon kuin pystyn, olet vanhin ystäväni.” Adam sanoi. ”Tilataanko pizzat?” Hän ehdotti. ”Voitaisiin sitten ottaa erä playstadionilla.” Hänen äänensä oli korostetun hilpeä ja hetken Chris halusi uskoa, että kaikki mennyt oli vain pahaa unta, että oli mahdollista palata entiseen. He voisivat taas olla ystäviä Adamin kanssa, kaksi sinkkua vailla huolia, pelata pelejä yömyöhään ja juoda olutta, mutkatonta ja yksinkertaista.

”Kuulostaa suunnitelmalle.” Chris nyökkäsi ja Adam virnisti.

Adam soitti pizza tilauksen sillä välin kun Chris kytki pelikonsolin. Hänellä oli epätodellinen olo, vielä edellisiltana hän oli ollut sellissään Suomessa ja nyt hän oli viettämässä iltaa parhaan ystävänsä kanssa kotona Kanadassa, oliko Adam yhä hänen paras ystävänsä? –Chris pohti ohi mennen ja tunnisti ikävän jota oli tuntenut tällaisia hetkiä kohtaan.

Hetken, Chris tunsi olonsa kevyeksi, hetkeksi hänen onnistui huijata itseään ja unohtaa. He uppoutuivat pelaamiseen, nauroivat, kuin aikaa ei olisi kulunut ja he olivat kaksi teinipoikaa jotka pelasivat pelikonsolilla vaikka heidän olisi pitänyt tehdä läksyjä.

He joivat olutta, istuivat lattialla nojaten sohvaa vasten.
”Milloin te muutatte?” Chris kysyi lopulta ja syntyi hetken epämukava hiljaisuus.
”Itse asiassa…” Adam aloitti aavistuksen vaivaantuneena. ”Olemme jo muuttaneet… Suvi on Aaronin kanssa jo uudessa kodissamme… Lähden itse ajamaan sinne ensi viikolla.”

Chris nyökkäsi, tunsi painon laskeutuvan rinnalleen, epämukava tunne kurkussa, se olikin ollut liian hyvää ollakseen totta. Pian hän olisi jälleen yksin eikä Chris oikein tiennyt mitä tehdä.
”Tulen toki käymään, mahdollisimman usein.” Adam lupasi ja Chris vilkaisi häneen.

”Suviko päästäisi sinut? Vai luuleeko hän tälläkin hetkellä, että olet vanhempiesi luona?”

”Hän tietää, että olen täällä.” Adam sanoi ja vastaus yllätti Chrisin. Hän pyöritteli ohjainta kädessään.

”Senkin, että aiot jäädä yöksi?” Chris hymähti ja Adam nyökkäsi. Chris kurtisti kulmiaan, hän epäili Adamin valehtelevan ja Adam tuntui aistivan sen.

”Joni sai puhuttua Suville järkeä, hän ei enää aio estää meitä tapaamasta.” Jälleen Chris oli yllättynyt.

”Joniko?” Hän kysyi. ”Mitähän sitten sanoi?” Hän ei voinut olla kysymättä.

”Sen, että me olemme olleet ystäviä ikuisuuden ja ettei Suvin tulisi estää sitä.” Adam vastasi tarkkaillen hänen ilmettään. ”Joni ei toivo sinulle pahaa, kai tiedät sen?” Hän kysyi. Chris oli hiljaa, kurtisti kulmiaan ja otti hörpyn pullostaan. Hän hymähti lopulta. Joni olisi varmasti halunnut hänen pysyvän lukkojen takana pidempään, – hän ajatteli mutta hillitsi aikeensa sanoa se ääneen.

”Ei tietenkään”, Chris lopulta huokaisi. ”Kunhan hänen ei enää tarvitse nähdä minua.” Hän lisäsi ja ajatteli mielessään, että siinä toiveessa Joni saisi pettyä.

”Järjestin sinulle työhaastattelun maanantaiksi.” Adam vaihtoi puheenaihetta ja Chris katsoi ystäväänsä uteliaana. ”Se ei ole sitä mihin olet tottunut, mutta se olisi alku ja voisit samalla etsiä oman alasi töitä… Muistatko Ethanin?” Adam kysyi ja päätteli ystävänsä ilmeestä tämän muistavan. Ethan oli seurustellut Adamin tädin kanssa aikoinaan, he olivat jo eronneet mutta Adam oli pysynyt Ethanin kanssa yhteydessä. ”No juttelin hänen kanssaan, heillä olisi avoin paikka varastolla ja sanoi että jos sinua kiinnostaa… Se on melko ruumiillista työtä…”

Chris oli hetken hiljaa. ”Saisi ainakin lisää treeniä.” Hän vastasi lopulta ja Adam hymyili. Ei Chris ollut typerä, hän tiesi että työn saaminen olisi vaikeaa ja sillä hetkellä ottaisi kiitollisena minkä tahansa vastaan josta saisi rahaa ja jonkinlaista rutiinia päiviinsä. Hän kerryttäisi voimaansa, ottaisi hiljalleen elämänsä haltuun ja suunnittelisi jälleennäkemistä Jonin kanssa.

**^^**^^**^^**^^**

Adam vei hänet maanantai-aamuna haastatteluun, he olivat viettäneet viikonlopun yhdessä ja Chris tunsi hiljalleen luottamuksensa palaavan ystäväänsä. Tulevaisuus ei näyttänyt niin mahdottomalta ja synkältä kuin hän oli pelännyt. Adam jäi odottamaan häntä. Haastattelija oli kuuttakymmentä lähestyvä mies, joka sanoi työskennelleensä lähes koko ikänsä eri varastoilla, hän oli aloittanut jo 16-vuotiaana.
”Ethan kehui sinun olevan sopiva meille, työ vaatii hyvää fyysistä kuntoa…” Mies katseli häneen ja hymyili. ”Sinulla näyttää sitä olevan.”

”Olen tehnyt parhaani.” Chris vastasi ja hymyili takaisin. Mies vilkaisi hänen papereihinsa.

”Olet työskennellyt aikaisemmin pelisuunnittelijana…” Mies totesi ja Chris mietti tiesikö tämä hänen vankilatuomiostaan. ”Melko erilaista hommaa kuin se mitä teemme täällä, oletko koskaan ajanut trukkia?”

”Olen, työskentelin muutaman kesän yhdellä varastolla noin kymmenen vuotta sitten, pienempi kuin tämä, mutta kuitenkin… Ja nautin fyysisestä työstä, istun tarpeeksi tietokoneiden ääressä vapaa-aikanani.” Mies oli hetken hiljaa ja katseli häntä.

”No, sittenhän tiedät millaista tämä työ on. Moni kyllästyy täällä nopeasti, työ on melko rutiininomaista ja itsenäistä.”

”Nautin rutiineista ja työskentelystä jossa voin kuunnella omia ajatuksiani.” Chris vastasi ja jälleen mies oli hetken hiljaa, katsahti hänen papereihinsa kunnes hymyili hieman.

”Meillä kaikilla on menneisyytemme, et ole ainut täällä jolla on ollut pienoisia ongelmia lain kanssa, mutta uskon toisiin mahdollisuuksiin. Jos syntyy rähinöintiä, lennät ulos kuin leppäkeihäs, ymmärrätkö? Noudatamme uusien kanssa neljän kuukauden koeaikaa.” Chris nyökkäsi. ”Entä onko sinulla kysyttävää?”

”Milloin voin aloittaa?” Chris kysyi ja mies hymyili.

”Vaikka jo huomenna, voidaan hoitaa saman tien työsopimus valmiiksi.”

Chris tunsi lievää helpotusta varmistettuaan työpaikan, se oli sentään alku veikkakin kaukana hänen unelma työstään. Jos hän jäisi kotiin hän tiesi että tulisi vain hulluksi, oli saatava tehdä jotakin, mitä tahansa.

Aki oli jättänyt hänelle viestejä, pyysi ottamaan yhteyttä heti kun pystyisi, mutta Chrisillä ei ollut heti mielenkiintoa vastata. Adam vietti hänen kanssaan neljä päivää ja Chris toivoi, että tämä voisi jäädä. Hän ymmärsi pelänneensä että olisi menettänyt Adamin ja siksi pyrkinyt jo etäännyttämään tunteensa, valmistautunut hylkäykseen. Mutta niiden neljän päivän aikana, Adam käyttäytyi kuten ystävän olettaisi, Adam oli antanut hänelle anteeksi.

Adamin lähtöpäivä tuli kuitenkin liian nopeasti. ”Ehkä tulen joskus käymään New Yorkissa.” Chris pohti viimeisenä iltana. ”Kuinkahan tarkasti ne tarkastavat jokaisen matkustajan rikostaustan?”

”En osaa sanoa.” Adam vastasi, hymyili varovasti.

”Kaikkea ei tarvitse kertoa… ” Chris mietti, eivät kai ne voisi jokaisen matkustajan historiaa tarkistaa? ”Yöpymispaikkaa on turha varmaan toivoa.” Hän lisäsi hymyillen vinosti ja Adamin ilme muuttui vaivaantuneeksi, Chris naurahti. ”Ihan siihen Suvi ei taida olla valmis, tiedän.”

”Ehkä jonain päivänä?” Adam lopulta sanoi. ”Hänen täytyy vain nähdä että olet muuttunut, siihen voi mennä aikaa, mutta jos olemme kärsivällisiä. Ja Chris, tiedän että pystyt tähän.”

Chris nyökkäsi, tavallaan hän halusi uskoa Adamia. Osa hänestä halusi voida unohtaa Jonin tyystin, koska hänen muistamisensa sattui. Chris ei vain tiennyt kuinka pystyisi siihen, hänen mielensä oli täynnä ristiriitaisia ajatuksia.

Adamin lähdettyä Chris tunsi olevansa hieman hukassa ja yksin, ahdistus kasaantui. Hän luki kännykästään vanhoja viestejä, Jonin lähettämiä tarkoituksenaan poistaa ne, muttei pystynyt. Hän oli säästänyt parhaimmat. ”Näin viime yönä unta sinusta, se oli kuumaa ja hikistä ja juuri ennen kuin pääsimme parhaaseen osaan, heräsin vuoteestani yksin ja turhautuneena… Olen niin kiimainen, että tulen hulluksi!… Minulla on järkyttävä ikävä sinua, Chris…Menisivätpä päivät kesään vauhdilla.”  Viesti oli lähetetty yli kolme vuotta sitten, sen jälkeen kun Joni oli käynyt hänen luonaan Kanadassa. Chris tunsi ikävän kouraisevan rintaansa, hän toivoi että olisi vieläkin voinut herättää Jonissa tuon saman kiiman, tuon saman ikävän…

Hän kirjautui koneelle, katseli vanhoja valokuvia. He olivat olleet hyviä yhdessä, miksei Joni nähnyt sitä? Google chat pilpatti taustalla, Chris huokaisi ja avasi ikkunan.
”Kaikki ok?” Viesti oli Akilta. Hetken Chris tuijotti keskustelu ikkunaa ennen kuin vastasi.

”Jotakuinkin.”

”Hyvä, huolestuin kun sinusta ei kuulunut mitään.”

”Adam oli luonani, piti järjestellä asioita.” Chris vastasi ja hetken linja oli hiljainen.

”Joko hän lähti?” Aki lopulta kysyi.

”Jep.”

”Hyvä. Joni esiintyy viikon päästä hiusmuotinäytöksessä, ajattelin mennä katsomaan, parturini kutsui minut ;)” Aki kirjoitti ja Chris kurtisti kulmiaan tunsi outoa kiihtymystä. ”Voin ottaa kuvia.” Aki lisäsi ja Chris tunnisti lievän ärsyyntymisen kaiken keskellä. Hän oli arvostanut Akin apua, arvosti sitä yhä, mutta missä raja meni?

”Okei.” Chris vastasi.

”Oletpa lyhyt sanainen”, Aki huomautti.

”Olen vain väsynyt.”

”Katselin lentolippuja, mitä jos tulisin ensi kuussa käymään, voidaan suunnitella paremmin tulevaa?” Chris mietti hetken mitä vastaisi, hän alkoi epäillä halusiko Akin vierailevan, hänen mieltään jäyti ajatus siitä kuinka paljon Aki oikein halusi olla osallisena, mikä hänen motiivinsa oli Jonin suhteen? Joni kuului hänelle, ei siihen tarvittu ketään ylimääräistä.

”Katsotaan, minun pitää mennä, jutellaan myöhemmin.” Chris kirjautui ulos koneelta ennen kuin Aki ehti vastaamaan. Hänen täytyi miettiä, täytyi varmistaa että Aki ei yrittänyt ottaa kontrollia, Chris halusi hallita tilanteen ja nyt häntä epäilytti. Mitä Aki todella halusi?

13.luku

 Web published: 2.elokuuta 2014.

  My Secret Shore

© KOLGRIM