16.luku

Jami istui keittiön pöydän ääressä höyryävä teekuppi edessään. Kello läheni vasta neljää iltapäivällä, mutta ulkona alkoi jo olla pimeää. Lumesta ei ollut vielä edes lupaustakaan vaikka oli jo joulukuun alku. Hänen kätensä vapisivat hieman tuodessaan teekupin huulilleen, rinnassa ollut puristava tunne oli itsepäisesti jäänyt aamusta asti ja ajoittain se tuntui lähettävän aaltomaisen puistatuksen koko hänen vartalonsa lävitse. Jami sulki silmänsä ja huokaisi, hänen olisi pitänyt vain tulla suoraan kotiin töistä edellisenä päivänä, olisi pitänyt…

Lopulta ovikello soi ja Jami nousi lähes vastahakoisesti mennäkseen avaamaan. Oven takana oli odotetusti Sonja, joka vaikutti omalta hilpeältä itseltään, laukku toisella olallaan ja pullo valkoviiniä kädessään ja vähemmän odotetusti Joni, joka katsoi häneen varovasti hymyillen selvästi miettien olivatko heidän välinsä kunnossa ja samaa kysymystä Jami oli miettinyt itsekseen.

Sonja halasi häntä tulleessaan sisään.
”Vaikutat väsyneeltä, kuinka myöhään oikein olit eilen ulkona?”

”Aika myöhään…” Jami myönsi vaisusti ja myös Joni astui peremmälle eteiseen ja Jami katsoi nuorempaa miestä nolostuneena. ”Kuule Joni, se eilinen…” Hän aloitti rapsuttaen niskaansa. ”Anna anteeksi, olin typerä ja olin kännissä jos se yhtään selittää käytöstäni.”

”Ei se mitään, se on jo unohdettu… Eiköhän sitä itse kukin ole ottanut välillä liikaa…” Joni hymyili. ”Mikä on vointi?”

”Ei mikään voittaja fiilis…” Jami myönsi.

”No eiköhän se siitä.” Joni lohdutti. ”Minun on nyt mentävä, halusin vain pistäytyä hetkeksi, jotta välillemme ei jäisi mitään… hm… kireyttä.”

”Kiitos kun tulit, minua nolottaa eilinen aikalailla.” Jami nyökkäsi. ”Sano Mishalle terveisiä.”

”Minä sanon, pitäkää hauskaa!”

Kun Joni oli lähtenyt Jami käveli keittiötä kohti Sonja perässään.
”Otatko viiniä?” Nainen kysyi etsiskellen jo laseja kaapista.

”Uh… taidan pitäytyä teessä…” Jami sanoi ja istahti takaisin kuppinsa ääreen, tee oli hänen harmikseen jo haalennut.

”Joitko niin paljon eilen?” Sonja kummasteli ja otti lasin vain itselleen hieman pettyneenä siitä ettei saanut Jamista juomisseuraa.

”Liikaa…” Jami myönsi, piteli kuppia käsiensä välissä ja katseli ystäväänsä onnettoman näköisenä.

”No, tapahtuiko eilen jotain muuta?” Sonja kysyi hieman huolestuneena ja istuutui miestä vastapäätä. Jami näytti epäröivän.

”Taisin mokata eilen tosi pahasti…” Jami lopulta sopersi, hänen silmänsä kimmelsivät hieman ja Sonja huolestui todenteolla.

”Kerro?” Nainen pyysi pehmeästi.

”Tuota… muistatko kun olen puhunut siitä asiakkaasta, joka aina jättää tippiä?” Jami aloitti.

”Muistan.” Sonja nyökkäsi.

”No, törmäsin häneen eilen klubilla ja… hän tarjosi minulle drinkin, jos toisenkin ja… ” Jami sulki silmänsä ja pudisti päätään. ”Aamulla heräsin hänen luotaan….alasti…” Jami katsoi Sonjaa ja kirosi itsekseen kun tunsi ensimmäiset kyyneleet poskillaan. ”Minulla on niin paska olo, Sonja….” Hän sopersi. ”Join liikaa ja minulta katkesi filmi…. En oikeasti muista miten päädyimme hänen luokseen, mutta ilmeisesti…” Jami naurahti ilottomasti. ”Ilmeisesti harrastimme seksiä ja se oli kuulemma mahtavaa….”

”Miten niin ilmeisesti?” Sonja hämmästeli.

”En oikein muista siitä mitään, muistan vain utuisia pätkiä sieltä täältä…” Jami vaikersi. ”Muistan, että taisin flirttailla hänen kanssaan, muistan että meillä oli hauskaa klubilla, saatoimme tanssia… mutta sitten kaikki alkaa hämärtyä… Minua kaduttaa niin helvetisti, en tiedä mitä teen, mitä sanon Ivolle? Ilmeisesti käytimme kondomia, niin se mies sanoi, mutta minä en muista ja minua pelottaa että jos hän valehtelee? Mitä minä teen Sonja?” Jami vapisi hieman. ”Entä jos olenkin saanut jonkun tartunnan? Minun on pakko kertoa Ivolle, en voisi elää itseni kanssa jos… ”Hän alkoi käydä hysteeriseksi. ”Mutta tiedän, että Ivo jättää minut jos kerron, mutta en voi olla kertomattakaan, enhän? En voi mitenkään keksiä tekosyitä olla harrastamma Ivon kanssa seksiä ennen kuin tiedän tulokset ja sitä paitsi olen surkea valehtelija…” Sonja nousi ja käveli ystävänsä luokse halatakseen häntä.

”Voi Jami… Kaikki järjestyy…” Hän sanoi ja Jami halasi häntä tiukasti ja itki.

”Olen niin paska poikaystävä, epäilin Ivoa ja sitten teen tällaista… Mihin minä menen kun hän heittää minut ulos? En halua mennä vanhemmilleni, he sanoisivat että hehän varottivat minua ja…” Jami nyyhkäisi. ”Saanko tulla sinun sohvallesi siksi aikaa että löydän oman asunnon?”

”Etkö sinä nyt hypi asioiden edelle?” Sonja kysyi. ”Minusta kuulostaa oudolle, että muistisi pätkii noin pahasti. Eihän sinulla aiemmin ole filmi tuolla lailla katkennut?” Nainen hämmästeli irtautuessaan halauksesta, katsellen ystävänsä kasvoja.

Jami pyyhkäisi silmiään, huokaisi. ”Ei ihan tällä tavoin, nuorempana oli yksittäisiä hetkiä, kerran toin kotiini yhden kundin jonka nimeä en aamulla muistanut… Se oli noloa… mutta ei näin paha….” Hän kohautti olkiaan. ”Ehkä se pahenee vanhentuessa?”

”26-vuotiaana?” Sonja kohotti kulmaansa. ”Emme me nyt niin ikäloppuja ole. Miten paljon oikein joit? Selvästi normaalia enemmän?” Sonja kyseli istuutuen takaisin alas. Jami yritti muistella.

”En muista tarkkaa määrää… Mutta eri juomia sekaisin… Se ei koskaan ole hyvä idea.” Hän vastasi. Tosiasiassa häntä itseäänkin hämmästytti miten vähän hän muisti asioita klubilta lähtemisen ja aamun väliltä ja vaikka hän muisti tanssineensa Akin kanssa, hän ei muistanut että he olisivat esimerkiksi suudelleet tai lääppineet toisiaan… Hän kuitenkin muisti hämärästi, että he olivat matkustaneet autolla, taksilla ilmeisesti… ja kuski oli näyttänyt tuimalta… Aki oli kuiskutellut jotain hänen korvaansa… loput oli yhtä hattaraa, väläyksiä jotain josta hän oli miltei saada kiinni, ne muistikuvat olivat kuin verhon takana, kiusoittelevasti siinä, mutta verho oli niin raskas ja pitkä että hän vain sotkeutui siihen yrittäessään saada sitä auki.

Sonja oli hetken hiljaa. ”Hän siis tarjosi sinulle juomista?”  Hän kysyi ja Jami nyökkäsi.

”Muutaman.”

”Näitkö juomasi koko ajan?” Sonja kysyi ja Jami ymmärsi mitä nainen ajoi takaa.

”Luuletko, että hän olisi voinut laittaa siihen jotain?” Jami kysyi varuillaan.

”Sellaista tapahtuu”, Sonja sanoi. ”Eikö sinulle ole opetettu? Älä koskaan jätä juomaasi valvomatta tai anna tuntemattoman tarjota ilman että olet vähintään näkemässä tilauksen?” Hän torui.

”Hän ei ollut tuntematon…” Jami sopersi. ”Hän oli…”

”Asiakas.” Sonja huokaisi. ”Jami… tämä on aika vakava juttu, jos hän on huumannut sinut…” Jami puraisi huultaan, maistoi teetään, joka oli jo iljettävän viileää ja sai hunajan makeuden korostumaan.

”Se on vakava syytös, en voi todistaa mitään….” Jami sanoi lopulta. ”En haluaisi uskoa sitä ja samalla en haluaisi uskoa, että olen pettänyt Ivoa…”

”Jos se on totta, niin oikeastaan sinä et ole pettänyt…” Sonja totesi. Jami puristi silmänsä kiinni, hänen päätään särki.

”Totuus on, että minä myös join paljon… En voi lähteä syyttelemään jostain mistä en ole varma… Tiedän, että olin ihan helvetin typerä ja kadun sitä ja nyt maksan typeryydestäni kovan hinnan…”

Tekstiviestin ääni keskeytti heidän keskustelunsa ja Jami tarttui puhelimeensa. ”Kiitos vielä upeasta yöstä, olet ajatuksissani 😉 Ota rohkeasti yhteyttä, jos kaipaat taas joku ilta ’juttuseuraa’….”  Viesti oli Akilta, ilmeisesti hän oli myös tallentanut miehen numeron kännykkäänsä vaikkei muistanut sitäkään. Jami tunsi vihlaisun rinnassaan ja hän päästi epätoivoisen huokauksen, halusi hautautua jonnekin syvälle syyllisyyden peittonsa alle, unohtaa koko illan, loputkin siitä.

”Keneltä viesti oli?” Sonja kysyi, vaikka vähän jo arvasi. Jami ojensi kännykkänsä ystävälleen ja antoi Sonjan lukea itse.

”Aki”, Sonja toisti nimen ääneen. ”Siinä nimessä on selvästi huono kaiku.” Hän nyökkäsi.

”Kuinka niin?” Jami kysyi.

”Serkkuni entinen poikaystävä oli myös Aki… Eeva jätti hänet, kuulemma loppujen lopuksi aika törppö… Toisaalta en nyt tiedä onko Eevan sana luotettavin…” Jami tuijotti Sonjaa hetken.

”Keskityttäisiinkö kuitenkin nyt tähän minun ongelmaani? Mitä minä teen, Sonja?” Jami kysyi surkeana.

”No…” Nainen aloitti. ”Teit virheen… Ihmiset tekevät virheitä ja sinä kadut sitä eikö niin? Siitä olen samaa mieltä, että olet surkea valehtelija… Parempi, että Ivo kuulee tämän jutun sinulta kuin jotain muuta kautta, eikö niin?”

Jami nyökkäsi hitaasti, hän tiesi sen, mutta pelkäsi eikä uskonut Ivolta löytyvän ymmärrystä sillä jos Ivo kertoisi hänelle samanlaisen tarinan hän tiesi kuinka vaikeaa olisi pysyä rauhallisena ja niellä koko tarina muistamattomuudesta. ”No… sinun on parasta tehdä tilaa sohvaltasi…” Jami totesi alistuneeseen sävyyn.

**^^**^^**^^**

Ivo tuli kotiin sunnuntai iltapäivänä, hyvällä tuulella.
”No, et kai sinä vielä mökötä?” Hän kysyi Jamin otettua hänet melko vaisusti vastaan ja nyt he olivat keittiössä missä nuorempi mies oli valmistanut heille päivällistä. ”Toin sinulle tuliaisiakin.” Ivo hymyili ja Jami katsahti häntä, yritti hymyillä kattaessaan pöytää. ”Ja pyysin Dimaa tulemaan kotiin vähän myöhemmin… Saamme olla aivan kahden…” Ivo jatkoi, liikkui hänen taakseen kietoen kätensä hänen ympärilleen ja painoi suudelman hänen ohimolleen. ”Voisimme sopia kunnolla, mitä olet mieltä?” Jami irtautui otteesta lempeästi.

”Olen aika väsynyt…” Hän sanoi välttelevästi. ”Syödään nyt ensin.” Ivo katseli kumppaniaan hieman kyllästyneenä tämän ailahtelevaisuuteen ja pitkään mökötykseen. Hän olisi itse halunnut jo unohtaa koko typerän kinan, ilmeisesti Jamilla oli muuta mielessä.

He istuutuivat pöydän ääreen syömään, Ivo oli kaatanut heille viiniä toivoen että Jamikin pian rentoutuisi.
”No, haluatko nyt sanoa mikä sinua vielä harmittaa? Se etten muistanut kertoa työmatkastani aiemmin? Se ettet päässyt mukaan? Vai kenties Galina?”  Ivo kysyi lopulta turhautuneena, Jamin vain siirrellessä ruokaa lautasellaan poissaolevan näköisenä.

Jami oli aluksi hiljaa ja pudisti päätään, hän tunsi kyyneleiden kohoavan silmiinsä: Ivo oli yrittänyt olla niin ihana heti saavuttuaan kotiin ja hän ei voinut karistaa sitä kuvottavaa syyllisyyden tunnetta jota kantoi harteillaan ja hän pelkäsi, pelkäsi sanoa niitä sanoja ääneen jotka varmasti merkitsisivät Ivon menetystä. Jami halusi voida löytää keinon kertoa totuus kauniimmin, hellemmin, tavalla jonka Ivo voisi antaa anteeksi, mutta sitä ei ollut, ei ilman valhetta ja siihen hän ei pystynyt.

”Mikä sinun on?” Ivo kysyi jo huolestuneeseen sävyyn ja Jami toi katseensa poikaystäväänsä, joka katsoi häntä takaisin sellaisella lempeydellä ja aidolla huolella, että se sai hänet lopulta murtumaan.

”Minä mokasin, en tiedä voitko antaa minulle anteeksi… Rakastan sinua, enkä haluaisi menettää sinua, mutta pelkään… ” Jami aloitti vapisevalla äänellä, Ivon kulmat kurtistuivat, ilme vakavoitui.

”Mitä?” Ivo kysyi miltei varuillaan, kai aavistellen jo hänen reaktiostaan, Jami tunsi kyyneleiden valuvan silmistään, pöydällä olevan kynttilän liekki lepatteli levottomasti kuin valmistautuen myrskyyn kunnes leppyi tasaisemmaksi ja Jami nyyhkäisi.

”Join aivan liikaa… Olin vihainen, tiedän että se on kehno tekosyy, mutta…” Jami nielaisi muutaman kerran, yritti löytää äänensä jatkaakseen, samalla Ivo tuijotti häntä hiljaa, vakavana ja jännittyneenä. ”Olin ulkona ystävieni kanssa ja kadotin heidät… Törmäsin klubilla yhteen asiakkaaseeni, hän tarjosi minulle juotavaa, en edes muista monta join… En muista kunnolla loppuiltaa, kaikki on sumeaa….” Jami otti uuden vapisevan hengähdyksen. ”Aamulla heräsin hänen luotaan.” Hän sai lopulta sanottua ja hetkeksi laskeutunut hiljaisuus tuntui painostavalta eikä Jami meinannut uskaltaa katsoa Ivoa silmiin.

”Heräsit?” Ivo kysyi käheästi. ”Makasit hänen kanssaan?” Ääni tiukentui ja Jami nosti lopulta katseensa. Ivon siniset silmät olivat tummentuneet kiihtymyksestä, katseessa oli jotain sellaista mitä Jami ei ollut ennen hänessä nähnyt; pettymystä? Surun sekaista suuttumista, loukkaantuneisuutta ja epäuskoa.

”En muista siitä juurikaan, mutta niin ilmeisesti… Olin alasti.” Jami myönsi ääni särkyen. Ivo katsoi poispäin hengitti kiihtyneesti, kunnes iski nyrkkinsä pöytään niin voimalla että lasit heilahtivat ja miltei läikyttivät juoman pöydälle.

”Helvetti, Jami!” Ivo kirosi ja nousi ylös. ”Helvetti sinun kanssasi!” Hän asteli muutaman kerran levottomasti pöydän edessä ja katsoi itkevää poikaystäväänsä tuohtuneena.
”Ensin sinä epäilet minua ties mistä ja sitten petät itse!” Hän tiuskaisi.

”En tarkoittanut…” Jami sopersi. ”Ei siinä pitänyt käydä niin!” Hän itki ja nousi ylös yrittäen lähestyä Ivoa.

”No se tästä vielä puuttuisi että olisit suunnitellut sitä!” Ivo tiuskaisi, torjuen Jamin yrityksen koskettaa.

”Anna anteeksi… En oikeasti muista miten päädyin hänen luokseen… Rakastan sinua!”

Ivo tuijotti häntä, hengitti yhä kiihtyneesti ja hänen silmänsä kimmelsivät. ”Tiedoksesi vain, en ole missään vaiheessa pettänyt sinua, enkä olisi uskonut, että sinä tekisit sen minulle!”

”Ei siinä pitänyt käydä niin…” Jami pystyi vain sopertamaan ja nähdessään kyyneleet Ivon silmissä murtui hän itkemään entistä kovemmin. ”Anteeksi, anna anteeksi…” Hän hoki ja yritti jälleen koskettaa Ivoa joka heilautti tylysti hänen kätensä pois.

”Juuri nyt en halua edes katsoa sinua.” Ivo sanoi ja kääntyi kohti eteistä.

”Minne sinä menet?” Jami kysyi seuraten poikaystäväänsä. ”Ivo?” Hän nyyhkytti miehen laittaessa takkia ylleen. ”Ivo, ole kiltti?” Ivo kiristi hampaitaan, laittoi kengät jalkoihinsa ja kääntyi ulko-ovea kohti. ”Älä jätä minua…” Jami anoi.

”En halua viettää yötä kanssasi saman katon alla juuri nyt.” Ivo sanoi, nappasi autonsa avaimet ja poistui ulos.  Ovi pamahti kiinni kuuluvan kolauksen kera Ivon perässä ja Jami itki lohduttomasti. Hän ei voinut uskoa mokanneensa näin pahasti, hän ei ollut pettäjä, hän ei koskaan ollut pettänyt, miksi niin kävi nyt? Hän oli kuvitellut tämän tilanteen mielessään usein viime viikkoina, mutta niissä roolit olivat toisinpäin kuin nyt ja hän tunsi sanoinkuvaamatonta kuvotusta itseään kohtaan.

Ivo ajoi päämäärättömästi autollaan, yrittäen samalla rauhoittua ja sulatella Jamin paljastusta. Hän tunsi olonsa nöyryytetyksi ja loukatuksi, hän ei tiennyt kuinka ylittää sitä tunnetta. Toki hän oli itsekin flirttaillut, välillä tuntenut himoa muita ihmisiä kohtaan, mutta ei ollut vienyt sitä pidemmälle eikä tosiaan olisi voinut uskoa Jamin ajautuvan pettämään. Ehkä oli parempi pysyä sinkkuna? Olla muodostamatta romanttista tunnesidettä kehenkään sillä ilmeisesti siitä ei ollut kuin harmia.

Ivo ei oikeastaan tiennyt minne mennä, miten alkaa selvittämään ajatuksiaan. Kotiin hän ei halunnut, ei jos Jami oli siellä ja muutaman kerran hänen puhelimensa soi ajon aikana tämän yrittäessä soittaa. Ivo tunsi hermojaan kiristävän, lopulta hän löysi itsensä parkista Jonin ja Mishan asunnon liepeiltä. Vaikka he olivat Mishan kanssa läheisiä, he samalla ajautuivat liian herkästi naljailemaan toisilleen eikä Ivo oikeastaan olisi halunnut puhua asiasta Mishalle, jos tämä kuittailisi siitä hänelle eikä Mishan kanssa ollut helppoa käydä vakavaa keskustelua. Lopulta hän päätyi valitsemaan Jonin numeron, hänelle tuntui helpoimmalta puhua asiasta.

Joni työskenteli koneellaan keittiönpöydän ääressä suunnitellen Sonjalle liikunta- ja ruokapäiväkirjaa hänen kännykkänsä soidessa.
”Hei Ivo, joko pääsit kotiin?” Hän kysyi hymyillen. Misha joka oli viettänyt aikaansa pelaamalla tietokoneella tuli samalla hetkellä keittiöön hakemaan juomista ja vilkaisi poikaystäväänsä.

”Oletko kotona?” Ivo kysyi.

”Joo.” Joni vilkaisi Mishaan, joka nappasikin omenan pöydällä olevasta kulhosta ja katsoi häneen kysyvästi. Ivon ääni kuulosti hieman oudolta, masentuneelta ehkä, eron huomasi sillä yleensä hänen äänessään oli jokseenkin keveä tai hilpeä sointu.

”Misha on varmaan myös?”

”On… Kuinka niin?”

”No… Voitko tulla alas? Käydään kahvilla jossain?”

”Voit sinä tännekin tulla?”

”No… varmasti voisin… mutta puhuisin mieluummin kanssasi kahden.”

”Okei… Onko jotain tapahtunut?” Joni kysyi ihmeissään.

”Liittyy Jamiin…” Ivo myönsi ja Joni mietti oliko Jamin epäilyt sittenkin olleet oikeita. Misha tarkkaili häntä uteliaana puhelun ajan ja haukkasi omenastaan.

”No, missä sinä nyt olet?”

”Olen teidän parkkipaikalla.”

”Tulen kohta alas”, Joni lupasi.

”Hyvä, nähdään pian.”

”No, mitä Ivo halusi?” Misha kysyi Jonin lopetettua puhelun.

”Lupasin mennä juttelemaan hänen kanssaan, liittyy kuulemma Jamiin.”

”Ja Ivo ei sitten voinut tulla tänne?” Misha kohotti kulmaansa.

”No, kai kyse on jostain sellaisesta mistä hän ei vielä halua puhua sinulle…” Joni kohautti olkiaan ja nousi. Misha tuhahti, pyöritellen silmiään.

”Tämä alkaa mennä jo naurettavaksi.” Misha totesi ja kun Joni katsahti häntä Misha jatkoi. ”Onhan se nyt vähän erikoista, että minun isoveljeni on jatkuvasti turvautumassa minun kihlattuni neuvoihin.”

”Hän taitaa vain kaivata ystävää.” Joni sanoi ja painoi suudelman Mishan poskelle.

”Ja minä en kelpaa?” Misha ihmetteli.

”No… Sinä olet hänen veljensä…Ja tuota, no, näetkö itsesi todella siinä tilanteessa, että pystyisit kuuntelemaan vakavasti Ivon parisuhdeongelmia?” Joni virnisti. ”En usko, että sinäkään olisit ensimmäisenä puhumassa Ivolle, jos meillä olisi jotain ongelmia?” Misha mietti hetken ja huokaisi.

”Hyvä on, taidat olla oikeassa… Mutta varo vaan, pian löydät itsesi palloilemasta vuoroin Ivon luota ja vuoroin Jamin luota, kuuntelemassa kuinka he haukkuvat toisiaan.” Misha nyökkäsi, johon Joni naurahti, joskin hieman hermostuneeseen sävyyn.

”No tuskinpa vain?” Hän mietti.

Joni tuli parkkipaikalle ja käveli kohti Ivon autoa, joka oli käynnissä. Hän istuutui pelkääjänpaikalle.
”No, haluatko kertoa mitä tapahtui?” Joni kysyi. Ivo oli hetken hiljaa.

”Jami petti minua.” Hän sanoi kaunistelematta ja vilkaisi Joniin joka näytti hämmästyneeltä.

”Jami?” Nuorempi mies kysyi ja Ivo nyökkäsi.

”Niin… ” Mies hieroi silmiään ja huokaisi. ”Käydäänkö vaikka kahvilla?”

”Okei.” Joni nyökkäsi ja kiinnitti turvavyönsä.

”Tuota… Oliko se tapahtunut perjantaina?” Joni kysyi varovasti Ivon ajaessa.

”Ilmeisesti. Tiedätkö siitä jotain?”

”Näin Jamin alkuillasta, silloin hän oli jo ottanut muutaman ja oli aika huonolla tuulella… Ja eilen vaikutti aika vaisulta kun vein Sonjan sinne.”

Ivo nyökkäsi, hänen tunteensa olivat yhä ristiriitaisia. Hänen puhelimensa piipitti tekstiviestin merkiksi ja Ivo arveli senkin olevan Jamilta.

”Mitä Jami sanoi siitä? Oliko se joku hänen tuttunsa?” Joni kysyi yhä hieman epävarmana siitä miten paljon oli hyväksyttävää kysellä.

”Asiakas kuulemma, tapasivat klubilla sattumalta… Jami väittää olleensa niin kännissä ettei oikein muista mitään…” Ivon äänensävy vaihtui neutraaliksi, hän vaikutti samanaikaisesti jotenkin väsyneeltä että kyllästyneeltä.

”No hän oli aika humalanhakuinen kun näin hänet.” Joni myönsi.

”No… et kai sinäkään silti Mishaa pettäisi vaikka olisit kuinka humalassa? Humala on huono tekosyy törttöilylle….” Ivo huokaisi. ”Myönnän, en aina itsekään ole ollut puhdaspulmunen, mutten sentään ole harrastanut seksiä toisten kanssa suhteemme aikana.”

He tulivat  huoltoaseman kahvilaan, joka onneksi oli melko hiljainen siihen aikaan illasta. Ivo luki tekstiviestin matkalla pöytään kahvikuppi toisessa kädessään, se oli Jamilta kuten hän oli arvellut. ”Menen Sonjan luokse yöksi, olen jo matkalla sinne. Voit tulla kotiin. Toivon, että voit antaa minulle anteeksi, mutta ymmärrän että olet vihainen ja tarvitset aikaa…”

”No?” Joni kysyi uteliaana.

”Jami on mennyt Sonjan luokse. Pyytelee kovasti anteeksi.” Ivo sanoi ja istuutui alas Jonin tavoin.

”Mitä aiot tehdä, tiedätkö vielä?”

Ivo pudisti päätään ja maistoi kupistaan. ”Äh, en tiedä onko minusta tähän…” Hän huokaisi. ”Ehkä minun on tarkoitettu olla yksin”, hän mietti ja yritti hymyillä. Joni kallisti päätään ja pyöritti lusikkaansa kahvimukissa. Hän yritti miettiä mitä sanoisi, ilman että kuulostaisi typerältä, mutta huokaisi lopulta ja toi kupin huulilleen.

”Vaikea tilanne. En tiedä mitä tekisin sinun sijassasi, olisin varmaan yhtä hukassa ajatusteni kanssa.” Hän myönsi pidellen kuppia käsiensä välissä. ”Enkä voi oikein sanoa mitä sinun kuuluisi tehdä. Jami on ystäväni myös, enkä olisi uskonut että hän olisi…” Joni pudisti päätään.

”Niinpä.” Ivo nyökkäsi, kelasi asioita mielessään, mietti miten äkkiä asiat saattoivatkin muuttua päälaelleen.

”Hänellä on varmasti ollut kovapaikka kertoa sinulle…” Joni aloitti. ”Jos nyt jotain hyvää, vaikka se ei nyt tunnu siltä, hän tunnusti nopeasti.”

”Jami on surkea valehtelija”, Ivo hymähti. ”Ei hän olisi pystynyt salaamaan tätä näyttämättä syylliseltä…”

”Rakastatko Jamia?” Joni kysyi hiljaa tarkkaillen Ivon kasvoja.

”No… en minä häntä näin pitkään olisi katsellut, jos en rakastaisi… Hänessä on puolia jotka ärsyttävät minua välillä aivan helvetisti ja sitten samalla… ”Ivo kohautti olkiaan. ”Helvetisti piirteitä joita arvostan… ja jopa ne ärsyttävät piirteet… tietyllä tapaa niihinkin kiintyy…” Hän huokaisi ja katsoi Jonia. ”Mutta tämä… tämä episodi saattaa olla vähän liikaa… Kaikki se ja mistä se alkoi… ” Hän kurtisti kulmiaan. ”En tiedä… Tämä tuli niin yllätyksenä ja nyt minulla on jotenkin typerä olo.”

Joni nyökkäsi, toivoi osaavansa sanoa jotakin lohduttavaa, mutta kaikki sanat tuntuivat typeriltä hänen mielessään. Sen sijaan hän kosketti Ivon kättä ja puristi hellästi.
”Ei sinun tarvitsee tietää nyt mitä haluat tehdä. Mieti rauhassa muutama päivä ja yritä vaikka sitten puhua Jamin kanssa.” Ivo hymyili hänelle ja Joni irrotti otteensa.

”Kiitos Joni… Jotenkin minua helpottaa jo pelkästään, että sain puhuttua sinulle.”

”Kiva olla avuksi”, Joni hymyili takaisin. ”Olethan sinäkin kuunnellut minun ongelmiani jo monesti.”

”Onko siitä kanadalaisesta muuten kuulunut mitään?” Ivo kysyi, haluten hetkeksi jotain muuta ajateltavaa kuin Jami.

”Ei”, Joni nyökkäsi. ”Taisin hermoilla suotta?” Hän kohautti olkiaan ja maistoi kahviaan. ”Kai minä vielä jollain tasolla odotan pelonsekaisesti, että jotain voi vielä tapahtua… mutta, ehkä kaikki on nyt todella hyvin sen suhteen.”

”Toivotaan niin, sinulla on kuitenkin aika monta ihmistä puolellasi. Chris olisi hullu jos yrittäisi jotain ja hän varmasti ymmärtää sen.”

”Jotain hyvää siitä, että hän on eri kansalaisuutta.” Joni hymyili.

”Totta.”

**^^**^^**

Chris oli soittanut Ryanille muutaman kerran ja nuorempi mies oli jokaisena kertana kutsunut hänet luokseen esittämättä sen kummempia kysymyksiä. Kyse oli vain seksistä, Chris ei halunnut heidän välilleen muuta ja Ryan hyväksyi sen. Mahdollisesti tällä oli muitakin vastaavia suhteita eikä Chris ollut niistä juurikaan kiinnostunut. Ryan ei tiennyt hänen oikeaa nimeään, vaikka kenties epäili sen olevan jotakin muuta kuin Nathan ja Ryan hyväksyi roolinsa Chrisin fantasiassa. Seksi heidän välillään oli kiihkeää ja rajua, Chris ei koskaan halunnut nähdä Ryanin kasvoja aktin aikana, eikä nuorempi mies tuntunut siitä pahastuvan.

Satunnainen seksi Ryanin kanssa ei kuitenkaan tuonut helpotusta sille jäytävälle tunteelle hänen rinnassaan; kaipuu, katkeruus ja yksinäisyys sekoittuivat ja kasvattivat möykkyä hänen sisäänsä; siltä se tuntui.

Välillä oli vaikeaa enää tunnistaa sitä joka hänestä oli tullut. Chris ei ollut koskaan värjännyt hiuksiaan, eikä hän ollut varma missä hetkessä ajatus oli syntynyt, mutta hän löysi itsensä parturin tuolista ja kertoi haluavansa blondiksi ja kuvaili hiustyyliä jonka halusi. Nuori nainen, joka hänen hiuksiaan laittoi oli puhelias ja liian utelias Chrisin makuun. Hän vastaili tytön kysymyksiin lyhyesti ja otti lopulta lehden jotta saisi utelun loppumaan; keino tepsi.

Kun prosessi oli valmis, Chris hämmästeli peilikuvaansa ja sitä miten paljon hiustyyli saattoi muuttaa. Hän mietti tunnistaisiko Joni häntä jos he näkisivät sattumalta, vastaus saattaisi hyvinkin olla kielteinen mikä toisaalta oli hyvä asia tulevan kannalta. Ehkä Joni kuitenkin pitäisi tästä muuttuneesta tyylistä enemmän, olihan siinä vaikutteita hänen nykyisestä kumppanistaan.

Salilla Chris kävi yhä useammin, joku olisi voinut sanoa sen olevan hänen toinen kotinsa. Häntä kiinnosti aloittaa nyrkkeily uudestaan todenteolla elävää vastustajaa vastaan, mutta sitä ennen hän halusi hioa taitojaan, palauttaa vanhan mieleen.

”Chris?” Tutun kuuloinen ääni keskeytti hänen treeninsä eräänä lauantai iltapäivänä, kun hän oli hakkaamassa säkkiä. Chris kääntyi katsomaan miestä, jonka ilme oli hämmästynyt ja hieman epäuskoinen. ”En ollut tunnistaa sinua.” Leo sanoi ja Chris pyyhkäisi hikeä otsaltaan, osaamatta aluksi sanoa mitään. Hän ei ollut juuri nähnyt vanhoja tuttujaan paluunsa jälkeen ja siinä Leo nyt oli, eikä tämä ollut muuttunut juurikaan.

”Siitä on pitkä aika”, Chris totesi, tietämättä oikein miten suhtautua tähän yllättävään jälleennäkemiseen. Osaisiko hän enää olla se ihminen jonka Leo muisti?

”Todella”, Leo hymyili. ”Luoja… Kuulin huhun että olet palannut, mutta…” Hän kohautti olkiaan näyttäen yhä olevan jokseenkin hämillään tai kenties kiusaantunut. ”Vau, jännä nähdä täällä.” Hän lopulta huokaisi virnistellen tavalla joka vaikutti teennäiseltä Chrisin silmiin.

”Jännä todella…” Chris nyökkäsi. Syntyi hetken kiusallinen hiljaisuus.

”Tuota… mitä sinulle kuuluu, Chris?” Leo kysyi rikkoakseen hiljaisuuden ja Chris kohautti olkiaan.

”Paskaakos tässä.” Hän sanoi, yrittäen keventää kommenttiaan virnistyksellä. ”Entä sinä? Vieläkö samassa firmassa?”

”Joo… Minnekäs minä sieltä osaisin lähteä….” Leo hymyili. ”Missä sinä olet töissä nykyisin?” Chris tunsi olonsa kiusaantuneeksi, eikä oikein olisi halunnut vastata sillä se tuntui jotenkin nololta kertoa.

”No… se nyt on vain väliaikainen työ, ihan ok, samalla etsin oman alan töitä…” Chris vastasi.

”Okei, oletko ottanut pomoon yhteyttä? En tosin tiedä onko meillä paikkoja edes auki tällä hetkellä, tiukat ajat.”

”En vielä.” Chris vastasi, toki hän oli ajatellut sitä, mutta kenties pelkäsi jo etukäteen torjuntaa tai sitä, että hänen vankilatuomionsa nousisi esiin.

”No, kannattaa aina kysyä, laita vaikka avoinhakemus.” Leo hymyili. ”Tuota… Haluatko vaikka käydä kahvilla tämän jälkeen? Olisi ihan kiva vaihtaa kuulumisia enemmänkin.”

Chris hyväksyi Leon ehdotuksen ja treenin jälkeen he suuntasivat läheiseen kahvilaan. Chris tunsi olonsa oudoksi, se joka hän joskus oli ollut oli alkanut käydä yhä vieraammaksi hänelle itselleen eikä hän tiennyt miten käyttäytyä Leon seurassa. Kuinka paljon toinen tiesi tapahtumista jotka olivat tuoneet hänet takaisin?
He tilasivat kahvia, istuutuivat ikkunapöytään ja Leo hymyili hänelle.

”Uusi tyyli sopii sinulle, vaikka minun täytyy myöntää, että pidin pitkistä hiuksistasi…”

Chris yritti hymyillä ja nyökkäsi. ”Muutos tekee hyvää välillä.”

”Se on totta…” Leo nosti kahvikupin huulilleen ja katsoi Chrisiä. ”Se ei sitten toiminut sen suomalaisen kanssa?” Hän kysyi varovasti, hän oli kuullut muutamia huhuja muttei ollut varma niiden paikkansa pitävyydestä. He olivat joskus sekoilleen Chrisin kanssa, viettäneet yhdessä muutamia öitä, ehkä yrittäneet jotain tapailun kaltaista, mutta ei siitä koskaan ollut tullut mitään syvempää vaikka Leolla ei ainakaan silloin olisi ollut mitään sitä vastaan.

”Ei oikein…” Chris hymähti, pyöräytti lusikkaansa kahvikupissaan. ”Hänellä oli toinen.”

”Olen pahoillani…” Leo sanoi ja tiesi ettei voisi lähteä utelemaan Chrisiltä yksityiskohtia. Chris ei koskaan ollut osoittanut väkivaltaisia merkkejä häntä kohtaan ja ehkä siksi hän ei ollut täysin valmis uskomaan huhuja, vaikka ne samalla olivat osa syy sille miksi hän ei ollut yrittänyt ottaa Chrisiin yhteyttä aiemmin.

”Minkäs sille voi.” Chris sanoi. ”En minä Suomessa oikein viihtynytkään.” Hän sanoi vähättelevästi ja Leo nyökkäsi.

”Minusta on mukavaa, että törmäsimme… Mietin että ottaisin sinuun yhteyttä kun kuulin paluustasi, mutten sitten ollut varma… Emme juurikaan pitäneet yhteyttä kun olit poissa.” Leo sanoi ja Chris myönsi itsekseen sen olevan totta, loppujen lopuksi hän ei itsekään ollut juuri nähnyt vaivaa pitääkseen yhteyttä entisiin kavereihinsa mikä selittäisi myös heidän hiljaisuuttaan. Osa hänestä tiedosti kuinka kiinni oli ollut Jonissa ja kuinka pahasti oli sitä yhä…

”Se on totta”, Chris myönsi.

”Mutta kuule, pidämme omakustanteiset pikkujoulut työporukalla viikonloppuna, voisit liittyä seuraan? Tiedän, että moni meistä näkisi sinut mielellään. Rento tilaisuus kuten ennen, silloin kun olit vielä mukana, mennään syömään jonnekin ja sitten baariin. Mitä olet mieltä?”

Chris kohautti olkiaan. ”No, katsotaan, saatan vaikka tullakin.” Hän vastasi, yllättäen jopa itsensä. Ehkä siitä ei olisi haittaa hakeutua vanhojen tuttujen seuraan?

”Hienoa, onko sinulla vielä numeroni? Olen tainnut hukata omasi.”

He vaihtoivat puhelinnumeroitaan ja Leo lupasi soittaa maanantaina kun tietäisi paremmin muiden suunnitelmat. Chris palasi kotiinsa, jossa hiljaisuus tuntui painostavalta, oli tuntunut niin paljon paremmalta tulla kotiin jonkun toisen luokse, Jonin luokse. Ja ennen… ennen hän oli ollut aktiivisempi ja sosiaalisempi, he olivat viettäneet paljon aikaa Adamin kanssa, heidän yhteisten ystävien, Suvi oli ollut siinä porukassa myös, kun he olivat alkaneet seurustelemaan.

Chris kirjautui koneelleen, häkeltyneenä kaikista äkillisistä muistoista entisestä, hänestä itsestään. Toki hänellä oli silloinkin ollut omat erakkomaiset hetkensä, sellaiset kun hän halusi olla yksin, mutta ei tällaista… Ei hän silloinkaan kovin onnellinen ollut ja hetkittäin hän oli ahdistunut Adamin ja Suvin syventyvästä suhteesta, jo silloin hän oli pelännyt sen tietävän tuhoa heidän ystävyydelleen. Hän löysi pian itsensä katsomasta Jonin kuvia mietteliäänä, välillä hän oli käynyt kurkistamassa entisensä facebook profiilia, joka antoi hyvin rajoitetusti tietoa ulkopuolisille, mutta ainakin näytti tuoreemman kuvan kuin mitä hänen omansa olivat. Kuvassa Joni näytti hyvinvoivalta, hyväkuntoiselta ja onnelliselta. Chris halusi ottaa yhteyttä Joniin ja välillä ,kuten silläkin hetkellä, hän pohti josko laittaisi vaan viestin, ystävällisen viestin, sellaisen joka voisi saada Jonin vastaamaan.  Oliko sellaista mahdollista edes laatia?

Keskusteluikkuna välähti taustalla. Aki; kuka muukaan… Chris näpäytti ikkunan esiin. ”Ostin lentoliput sinne, tulen ennen joulua,15.päivä, varmaan ok?”

He olivat puhuneet siitä, totta kai ja vaikka ajoittain Akin ideat tuntuivat hyviltä, yhä useammin Chris huomasi ahdistuvansa tämän innokkuudesta asian suhteen, jokin Akissa häiritsi häntä kasvavassa määrin. Toisaalta, välien katkaiseminen Akiin tuntui nyt huonolta idealta.

”Ok”, hän päätyi vastaamaan. ”Joudun kyllä arkena olla töissä…”

”Ei haittaa, kyllä minä tekemistä löydän ;)”

”Kauan viivyt?”

”Viikon verran… Sain muuten hankittua Jonin uuden numeron, laitan sen sinulle kohta tekstiviestinä. Suosittelen kuitenkin ettet ainakaan vielä yritä soittaa hänelle siihen, suunnitellaan tulevaa paremmin kun tulen sinne.”

Joni oli vaihtanut puhelinnumeronsa salaiseksi, kun Chris oli aiemmin yrittänyt etsiä sitä, vaikka tiesi ettei soittaminen olisi ollut hyvä idea muutenkaan.
”Mistä sait sen?”

”Kerron sitten enemmän kun nähdään. Nyt minun pitää mennä, palataan asiaan!”

Chris huokaisi syvään. Hän sai pian tekstiviestin Akilta ja tallensi Jonin uuden numeron kännykkäänsä. Epäilys kalvoi hänen mieltään Akin suhteen, mihin kaikki oli menossa? Chris yritti miettiä asiaa järjellisesti, rationaalisesti mikä tuntui vaikealta, hän tunsi olevansa solmussa eri tunteiden välillä. Hän halusi Jonin, hän oli vuoroin vihainen, vuoroin katkera ja mustasukkainen, vuoroin pahoillaan siitä miten kaikki oli mennyt. Osa hänestä tiedosti, että polku jolle Aki oli häntä johdattelemassa Jonin suhteen, olisi sellainen jolta ei olisi paluuta, kaikki muuttuisi peruuttamattomasti. Mihin asti hän oli valmis menemään?

 17.luku

Web published:.28.joulukuuta 2014.

  My Secret Shore

© KOLGRIM