17.luku

Ivo katseli ulos keittiön ikkunasta teekuppi kädessään. Ilta oli pimennyt ja ankea, talo hiljainen, aivan liian hiljainen. Hän ei pitänyt hiljaisuudesta, ei näin pitkään. Jamin lähdöstä oli viikko ja Dima oli uppoutunut opiskeluunsa, joko lukkiutuneena huoneeseensa pänttäämään tai kirjastoon, useimmiten kirjastoon viime päivinä voidakseen keskittyä. Oli totta että Ivo kaipasi seuraa ja ehkä hän oli liian usein keskeyttänyt Diman opiskelun sitä etsiessään.

Ivo silmäili keittiötä, likaisia astioita tiskipöydällä, tiskikoneessa oli puhtaat eikä hän ollut jaksanut tyhjentää sitä. Hedelmäkulhossa oli banaaneja jotka olivat muuttuneet ruskeiksi, Jami olisi heittänyt ne jo roskiin, kaupassakin tämä aina etsi niitä jotka vihersivät, Ivo taas oli sitä mieltä että banaaneiden kuuluikin olla vähän tummuneita. Toisaalta, kuten Jamikin huomautti usein, Ivo kuitenkin jätti ne usein syömättä ja sitten heillä oli vain ruskeita haisevia banaaneja korissa, kuten nyt.

Ivo jätti keittiön haluamatta alkaa siivoamaan. Hän tuli olohuoneeseen, rojahti sohvalle ja avasi television. Uutisissa kerrottiin itsemurha iskusta Lähi-idässä, useita kymmeniä siviilejä oli kuollut, mikä sai Ivon huokaamaan syvään, samaa masentavaa paskaa viikosta toiseen. Hän vaihtoi kanavaa missä joku pullea nainen itki sitä, ettei saanut enää syödä suklaata ja kokoajan pitäisi olla menossa lenkille, ulkonakin satoi, ilmeisesti joku laihdutusohjelma. Ivo vaihtoi uudestaan kanavaa, tällä kertaa hän osui jollekin kokkikanavalle ja oli miltei kutsumassa Jamia katsomaan sillä jostain syystä tämä katsoi kaikki mahdolliset; kokkaa minulle illallinen, suvulle illallinen, viiden euron illallinen, neljän julkkiksen illallinen, sinkuille syötävää, mitä niitä nyt olikaan? Ennen kuin Jamin nimi karkasi hänen huuliltaan hän kuitenkin muisti olevansa yksin.

Hän oli aikaisemmin yrittänyt saada houkuteltua jonkun ystävistään oluelle, mutta jostain syystä kaikki oli kiireisiä sinä lauantaina. Ivo vaihtoi uudestaan kanavaa,  ohjelmassa haastateltiin vanhaa pariskuntaa, jotka istuivat käsikädessä ja puhuivat hymyillen siitä kuinka aikoinaan 50-luvulla olivat tavanneet tansseissa. Pariskunnan vaihtaessa katseita toistensa kanssa heistä välittyi ihailu ja rakkaus, Ivo tunsi kummallista liikutusta, olihan se melko herttaista olla yhdessä niin pitkään ja pysyä rakastuneena. Hän vaihtoi vielä kerran kanavaa, jonkinlainen sinkkuohjelma missä keski-ikäistynyt mies vaeltelin laivan käytävillä ja puhui siitä, kuinka mukavaa olisi löytää seuraa, illat olivat niin yksinäisiä usein. Mies näytti jokseenkin reppanalta Ivon silmiin ja hän koki ahdistavan hetken kuvitellessaan itsensä samaan tilanteeseen 15-vuotta myöhemmin, kun kaikki hänen viimeisetkin sinkkuystävänsä olisivat yhtäkkiä pariutuneet, Dima olisi naimisissa, Misha ja Joni samoin ja adoptoineet vielä lapsen jostain Kiinasta, varmasti sekin olisi vielä tulevaisuudessa mahdollista. Ja sitten hän olisi yksin, se kummallinen viinaan menevä Ivo setä, joka tulisi kylään yllättäen ja pyytämättä ja… Ivo pudisti päätään, sulki television ja nousi; se tulevaisuuden näkymä oli kaikkea muuta kuin haluttava.

Hän näpräili puhelintaan, selasi osoitekirjaansa ja tuijotti näytöllä Jamin nimeä ja numeroa ja tiliin yhdistettyä valokuvaa. Ivon täytyi myöntää; hän ikävöi Jamia. Hän oli ollut jo niin tottunut tämän läsnäoloon ja ehkä lipunut pitämään Jamia myös jollakin asteella itsestäänselvyytenä, että… Ivo pysähtyi miettimään myös niitä asioita, joista Jami oli häntä moittinut, joista Joni ja Mishakin olivat varovasti huomauttaneet tai ehkä ei niin varovaisestikaan, ei ainakaan Misha.

Ivo istui jälleen keittiönpöydän ääreen. Hän oli loukkaantunut Jamin pettämisestä, se oli loukannut hänen egoaan, eikö se ollut normaalia tuntea niin? Eivätkä he olleet puhuneet sen illan jälkeen, Jami oli antanut hänen miettiä asioita rauhassa. Alkuviikosta Ivo oli ollut sitä mieltä ettei voisi antaa anteeksi, sinkkuna oli hyvä jatkaa, olihan häntä välillä ahdistanutkin parisuhde, se että oli kysyttävä joltakin lupaa mennä. Jami loukkaantui asioista joita hän ei aina ymmärtänyt, mutta jotka hänen olisi pitänyt ymmärtää. Jos Misha olisi kohdellut Jonia samalla tavalla kuin hän oli kohdellut Jamia, hän olisi huomauttanut siitä veljelleen; tämä ajatus oli alkanut selkiintyä hänelle viikon kuluessa ja oli yhä selkeämpi sinä iltana.

Oliko hän todella edes kuunnellut Jamia? Oliko hän ollut siinä mielentilassa, että oli helpolla tarttunut tilaisuuteen ottaa aikalisä heidän suhteestaan? Hän mietti omaa vierailuaan Venäjällä, illallista Galinan ja muiden kanssa, varastettuja katseita naisen kanssa. Hän oli saattanut Galinan kotiinsa ja nainen oli ovella tarjonnut hänelle mahdollisuutta jäädä teelle, mutta katse puhui muusta ja lyhyen hetken Ivon täytyi myöntää, että oli harkinnut jäävänsä. Hän oli valinnut kuitenkin oikein, toivottanut Galinalle hyvät yöt ja mennyt yöksi isoäitinsä luokse. Mutta hän oli harkinnut ja se oli totuus.

Ja entä Jami? Myös Sonja oli lähettänyt hänelle sähköpostia vedotakseen ystävänsä puolesta. Sonja kertoi Jamin olevan aivan rikki koko jutun vuoksi, eikä tämä ollut vieläkään muistanut illan tapahtumista kaikkea. Sonja oli esittänyt epäilyksensä, että Jamin juomaan oli sujautettu jotain terästystä. Ivo oli aluksi sivuuttanut Sonjan epäilyksen, vain halulla kehitellä tekosyitä ystävänsä puolesta, mutta entä jos Sonja oli oikeassa?
Ivo muisteli heidän suhteensa alkua, sitä huumaa, onnea ja kaikkea. Hän muisti pettymykset joita oli tuottanut Jamille heidän suhteensa aikana ja jotka tämä oli sietänyt ja antanut anteeksi. Eikö hän ollut velkaa Jamille edes sen, että kuuntelisi rauhassa kun tämä kertoisi oman versionsa tapahtumista ja siitä miten toivoisi asioiden jatkuvan?

Hän mietti halusiko todella katkaista välinsä Jamiin ilman, että edes yrittäisi kuunnella? Hän mietti elämää ilman Jamia, elämää yksin, iltoja yksin, vanhenemista yksin… Hän tiesi miten vaikeaa sopivan kumppanin löytäminen oli, väliaikaista seuraa löysi ehkä helposti, mutta sellaista jota jaksaisi katsoa pidempään? Sellaista johon luotti? Viime viikkoon asti hän oli luottanut Jamiin täysin, ehkä liikaakin, luottanut siihen, ettei Jami ainakaan lähtisi, kenties kokenut olevansa vahvemmassa asemassa heidän suhteessaan, se oli typerää. Nyt kun Jami oli poissa hän ymmärsi kuinka tätä kaipasi, eikä ketään voisi pitää itsestäänselvyytenä. Jami oli ollut loukkaantunut ja surullinen, hänen vuokseen ja siksi Jami oli juonut ja… Se ei oikeuttanut pettämistä, mutta se tarjosi selityksen … Hän oli saanut Jamin surulliseksi ja kun he olivat alkaneet seurustelemaan hän oli ajatellut tekevänsä kaikkensa, jotta Jami olisi onnellinen ja siinä hän oli epäonnistunut. Ivo huokaisi syvään, avasi jälleen kännykkänsä, tuijotti hetken Jamin numeroa ennen kuin painoi soittaakseen.

Jami makasi sohvalla, kaukosäädin kädessään selaillen eri kanavia kunnes pysähtyi katsomaan Sinkkuillallista, sarja jossa Brittiläiset sinkut saivat valita viidestä menusta kolme kiinnostavinta ja mennä sitten näiden laatijoiden luokse illallisella, toiveena löytää rakkaus. Hän tuijotti ruutua, vaikkei oikein jaksanut keskittyä, hän ajatteli Ivoa. Mitähän mies teki sillä hetkellä? Kenties tämä oli baarissa ystäviensä kanssa, pitämässä hauskaa ja haukkumassa häntä? Kaipasiko Ivo häntä yhtään? Jami huokaisi ja sammutti television, laittoi tietokoneensa kautta musiikkia; Elvistä. ”Are you lonesome tonight” alkoi soimaan ja kuvasi hänen tunteitaan täydellisesti. Hän kävi täyttämänsä lasinsa, lauloi sanoja hiljaa musiikin mukana, ajatteli Ivoa ja alkoi pillittämään kuin nainen.

Onneksi Sonja ei ollut näkemässä, Jami ajatteli maisteli viiniä ja tunsi olonsa säälittäväksi. Ehkä hän ei olisi käyttäytynyt niin säälittävästi, jos Sonja olisi ollut kotona, mutta tämä oli mennyt tyttökavereidensa kanssa ulos ja tapaaminen oli sovittu jo aikoja sitten, eikä Jami ollut halunnut tämän peruvan suunnitelmiaan hänen vuokseen. Hän istui takaisin sohvalle, katseli pöydällä lepattavaa kynttilänliekkiä. Kappale loppui ja vaihtui ”Unchained melodyksi” mikä sai hänet itkemään ehkä entistä enemmän, se oli aina ollut yksi hänen suosikeistaan, erityisesti Elviksen esittämänä. Hänellä oli niin hirvittävä ikävä Ivoa, että se tuntui raastavalta kivulta hänen rinnassaan. Ajatus siitä, että hän oli menettänyt Ivon oman typeryytensä seurauksena tuntui sietämättömältä.

Muistikuvat illasta Akin kanssa olivat yhä hämäriä ja rikkonaisia. Hän oli saanut kiinni rikkonaisen muistikuvan siitä kuinka mies oli liikkunut hänen yllään ja huohottanut, mielikuva kuvotti häntä. Mutta sitä miten siihen tilanteeseen oli edetty Jamilla ei edelleenkään ollut selkeää havaintoa. Hänen vaatteensa oli seuraavana aamuna löytynyt pitkin poikin asuntoa ja olohuoneen pöydällä oli ollut kaksi viinilasia joista toinen oli tyhjä ja toisen pohjalla oli tilkka punaviiniä, senkään juomisesta Jami ei muistanut mitään. Aki oli myös ollut aamulla epäilyttävän pirteä, tarjonnut kahvia ja… Olihan se vähän kyseenalaista, jos hän oli ollut niin humalassa että oli kadottanut muistinsa ja Aki puolestaan… Järkevä ihminen ei harrastaisi seksiä, jos toinen oli täysin naamat, eihän?

Jami katsoi surullisena pimenneeseen iltaan, hänen olisi haettava ennen pitkää loput tavaransa Ivon luota, he eivät olleet puhuneet sunnuntain jälkeen ja hänen toiveensa Ivon anteeksi annosta alkoi hiipua. Kaikki tuntui raskaalta, niin vaikealta, olla taas siinä pisteessä jossa kaikki täytyi aloittaa alusta. Nykyinen työtilannekin hiersi häntä, lisäksi… Mitä ihmettä hän teki Akin kanssa? Hän ei ollut erityisen innostunut ajatuksesta, että mies jatkaisi hänen asiakkaanaan, jotenkin se tuntui kiusalliselta nyt, kun kaikki oli epäselvää… Ja Ivo… se ajatus oli raskain kestää; Ivon menettäminen… Jotenkin se olisi vain opittava hyväksymään, hän ei voisi pakottaa tätä anteeksiantoon. Jami pyyhkäisi silmiään, huokaisi syvään.

Hän miltei säikähti hänen kännykkänsä alkaessa soittamaan tuttua sävelmää. Sydän jätti ensin pari lyönti väliin ja alkoi sitten pamppailla kiihkeän epäuskoisesti: Ivo? Lauantai-iltana? Vapisevin käsin Jami tarttui kännykkäänsä selvitti kurkkuaan, yritti hengittää muutaman kerran syvään kuulostaakseen rauhalliselta, normaalilta, siltä ettei olisi juuri pillittänyt kuin teinityttö…. ”Hei”, hän sai vastattua äänellä, joka kuulosti hennon epäröivältä ja Jami puraisi huultaan, huomasi jälleen purevansa huultaan odottaessaan miehen vastausta, hän kuuli Ivon hengityksen.
”Hei.” Mies vastasi, hetken hiljaisuus, syvä huokaisu. ”Tuota…” Ivo takerteli. ”Mitä kuuluu?” Hän kysyi ja Jamia miltei nauratti, häntä jännitti ja se purkaantui omituisena hihityksenä, mikä nolotti häntä.
”Mitäs tässä… ” Hän henkäisi, epäröi, halusi sanoa niin paljon, toivoi niin paljon ja pelkäsi pettyvänsä tai sanovansa jotakin väärin, jotakin sellaista mikä pilaisi kaiken. Soittiko Ivo päättääkseen heidän suhteensa virallisesti, vai pyytääkseen häntä takaisin? Tietenkin hän toivoi jälkimmäistä enemmän kuin mitään ja pelkäsi ensimmäistä enemmän kuin mitään. ”Ikävä sinua…” Hän kähisi ja puristi silmänsä kiinni, kuulostiko hän typerälle? Olisi pitänyt sanoa jotakin muuta. ”M-mitä sinulle?”

Ivo hymähti, Jami pystyi miltei kuvittelemaan kuinka mies nojautui taakse ja sipoi hiuksiaan. ”Meidän pitäisi varmaan jutella.” Ivo sanoi ja Jami tunsi kouraisun sydämessään. ”Kasvotusten siis.” Ivo selvensi.

”Niin”, Jami nyökkäsi ponnekkaasti vaikka toinen ei voinut nähdä sitä.

”Missä olet?”

”Sonjan luona, yksin…” Jami vastasi. ”Hän meni tyttö kavereittensa kanssa ulos, minä… minulla ei ollut sopivaa huulipunaa…”

Ivo naurahti hiljaa, se tuntui helpottavalta, ainakin Ivo edes yritti vielä nauraa hänen typerille vitseilleen. ”No, olen yksin kotona myös, tulisitko käymään täällä?”

”Okei, joo…. Totta kai”, Jami nyökytteli ja hänen katseensa osui lähes tyhjään viinilasiinsa. ”Tuota… Minun pitää katsoa miten bussit kulkee… en oikein voi ajaa enää…” Päässään Jami yritti laskeskella raaskisiko tuhlata taksiin, hän joutuisi kulkemaan kahdella bussilla eikä aikataulut koskaan osuneet hyvin yhteen, etenkään siihen aikaan illasta ja lauantaina.

”Voi tulla hakemaan, en vielä ehtinyt korkata pulloa”, Ivo hymähti ja Jami mietti kuulostiko tämä moittivalta sen suhteen, että hän oli juonut… Ajatus oli typerä, koska Ivo ei koskaan ollut se joka osoitti syyttävällä sormella niitä jotka joivat, mutta kenties nyt kun hän oli jo hölmöillyt…

”Kiitos, se olisi kiva.” Jami nyökkäsi.

”Soitan kun olen alhaalla, menee noin puolituntia tai vähemmän.”

”Okei, olen valmis.”

Puhelun loputtua Jami ryntäsi nopeasti suihkuun, halusi tuoksua mahdollisimman raikkaalle ja hyvälle Ivon vuoksi. Halusi olla mahdollisimman houkutteleva, sellainen joka saisi Ivon heltymään. Oikeat vaatteet olivat myös tärkeitä, hän sai itselleen järjettömän kiireen aikaiseksi yrittäessään saada itsensä näyttämään mahdollisimman hyvältä parissakymmenessä minuutissa ja harmikseen useat hänen lempipaidoistaan olivat ryppyisiä, oli tyydyttävä toiseksi parhaaseen vaihtoehtoon.

Kun Ivo soitti olevansa alhaalla, Jami oli juuri ja juuri valmis. Hän tarkisti ulkonäkönsä nopeasti peilistä ennen kuin puki ulkovaatteensa ja lähti asunnolta. Häntä jännitti lähes yhtä paljon kuin mennessään ensitreffeille Ivon kanssa, tai oikeastaan enemmän, mutta jännitys oli erilaista. Hän ei tiennyt mitä Ivo ajatteli, olisiko hänen katseensa moittiva ja pettynyt? Olisiko hänen sanansa ilkeitä ja kylmiä? Vai olisiko Ivo valmis harkitsemaan sovintoa ja sitä että he voisivat yhä jatkaa yhdessä? Pian hän näkisi.

Jami asteli kohti käynnissä olevaa autoa jonka sisällä Ivo istui odottamassa. Syke nousi, epävarmuus kasvoi.
”Hei”, Jami tervehti avattuaan oven. Hän hivuttautui pelkääjän paikalle ja katseli kumppaniaan tutkiskelevasti. Oliko Ivo enää hänen kumppaninsa? Mitä he olivat nyt toisilleen? Virallista eropäätöstä ei kumpikaan ollut lausunut, mutta he molemmat tiesivät, että kortit olivat Ivon käsissä.

”Hei.” Ivo nyökkäsi ja lähti ajamaan Jamin kiinnitettyä turvavyönsä. Jami yritti parhaansa tulkita ilmettä toisen kasvoilla, se oli joko keskittynyt tai tuima, mutta Ivo vältteli hänen katsettaan tai sitten keskittyi ajamaan; mikä oli ehkä loogisempi vaihtoehto. Ivon huulet raottuivat kuin sanoakseen jotain, nopea vilkaisu, kunnes katse kiinnittyi jälleen ajotiehen eikä mies sittenkään puhunut. Hiljaisuus tuntui painostavalle.

”Kuinka olet voinut?” Jami kysyi varovasti ja Ivo kohautti harteitaan.

”Olosuhteisiin nähden?” Ivo aloitti. ”Ihan ok. Entä sinä?”

”No… Rehellisesti, viikko on ollut aika rankka… Mutta kai minä ansaitsen sen.” Jami sanoi varovasti ja Ivo vilkaisi häneen kunnes keskittyi takaisin tiehen ja kurtisti kulmiaan.

”No sen takia meidän pitää keskustella.” Ivo sanoi ja hetkeksi autoon laskeutui hiljaisuus.

”Niin…” Jami myönsi, katsellen Ivoa. Oli yhä mysteeri mitä tämä ajatteli tilanteesta, mihin se oli menossa. ”Minä…” Jami aloitti. ”En oikeasti ymmärrä miten siinä pääsi käymään niin… Tiedän, että se kuulostaa typerälle, mutta olen miettinyt sitä iltaa pääni puhki ja… missään vaiheessa en muista edes harkinneeni, että lähtisin hänen luokseen… mutta enhän minä kunnolla muista loppu iltaa…”

Ivo kiristi hampaitaan. ”Jutellaan kun päästään kotiin.” Hän sanoi, haluamatta antaa tunne kuohulle valtaa kun hän ajoi.

’Kotiin’, Jami ajatteli, pieni typerä toivon kipinä heräsi kun Ivo nimitti sitä kodiksi, kuin viitaten heihin molempiin, sen sijaan hän olisi voinut sanoa: kun päästään perille, tai kun päästään minun luokseni.

Viimein auto pysäköi tuttuun autokatokseen ja he nousivat ulos autosta. Lukittuaan auton, Ivo käveli Jamin edellä kohti ulko-ovea, mutta antoi Jamin mennä edellään sisälle. Hetken oli pimeää kunnes Ivo sytytti valot eteiseen, he riisuivat takkejaan, Jami katseli vanhempaa miestä kysyvästi, lähes odottavasti ja Ivo oli selvästi jollain tavoin vaivaantunut tilanteesta.
”Otatko juomista?” Ivo kysyi. ”Olutta? Tai viiniä?… Mehuakin löytyy…” Ivo sanoi, hymyillen jo hieman, lähes huvittuneesti, kuin aavistaen ettei Jami ainakaan valitsisi mehua ja se sai nuoremman miehen miltei punastumaan.

”Voisin ottaa oluen.” Jami vastasi ja seurasi Ivoa lähes epäröivästi kohti keittiötä.

”Voit odottaa olohuoneessa.” Ivo kuitenkin huikkasi katsomatta häneen kunnes poistui keittiön kulman taakse. Olohuoneessa oli hämärä valaistus, Jami oli ehtinyt jo kaksiviikkoa aikaisemmin laittaa jouluvalot ikkunaan, jotka sillä hetkellä olivat huoneen ainoa valonlähde. Hän käveli kohti valokatkaisimia, pohti hetken, kunnes päätti sytyttää ainoastaan kattoon upotetut himmeät lamput jotka kulkivat huoneen reunoja pitkin. Sitten hän istui alas sohvalle, katseli ympärilleen, olohuoneen pöydällä oli likainen kahvimuki ja pieni lautanen, jotka hänen olisi tehnyt mieli siivota muualle samoin kuin siistiä pöydälle jääneet lehdet. Jamin onnistui kuitenkin hillitä itsensä.

Ivo palasi, ojensi hänelle avatun olut tölkin ja istuutui itsekin alas sohvalle jättäen heidän välilleen kuitenkin yhden ihmisen menevän tilan. Ivo tarkkaili häntä, nosti tölkin huulilleen ja oli hetken hiljaa mietteliään näköisenä.
”Oletko nähnyt sitä miestä?” Ivo kysyi lopulta ja Jami pudisti hämillään päätään.

”En ole kiinnostunut hänestä. Hän on asiakkaani, se on kaikki mitä hän oli minulle ennen sitä iltaa… ja se on kaikki mitä haluan hänen olevan edelleen…” Jami aloitti. ”Tai oikeastaan en ole varma haluanko hänen olevan edes sitä.” Jälleen Ivo oli hetken hiljaa kuin punniten hänen vastaustaan.

”Ette ole olleet yhteydessä?”

”Hänellä on numeroni, hän laittoi jonkun viestin, mutten ole vastannut.”

”Se mies haluaisi jotain enemmän?” Ivo kysyi ja Jami kohautti olkiaan.

”Ehkä hän sai jo mitä halusi.”

”No kerro nyt siitä illasta… Mitä tapahtui?”

Jami huokaisi, katseli tölkkiä käsiensä välissä ennen kuin otti hörpyn. ”Olin vihainen sinulle, tai ehkä pettynyt…” Jami sanoi varovasti. ”Pelkäsin kai… Oli semmoinen ole ettet välitä minusta oikeasti tai… et niin paljon kuin minä välitän sinusta… Älä ymmärrä väärin.” Jami kiirehti sanomaan ja nosti katseensa Ivoon. ”En syytä sinua virheestäni… Minulla oli vain todella huono päivä silloin… oli ilkeä myös Jonille…” Hän laski katseensa uudestaan tölkkiin sillä koki Ivon katseen jollakin tavoin painostavana. ”Olin kateellinen hänelle kai, typeräähän se on mutta… No kai yritän selvittää minkälaisessa tunnetilassa olin… Menin pubista muiden ystävieni kanssa baariin… olin jo silloin aika humalassa kun törmäsin Akiin…” Hän kurtisti kulmiaan yrittäessään laittaa palasia yhteen. ”Olin aika yllättynyt nähdessäni hänet siellä… tai olihan minulla ollut sellainen olo välillä, kun hän oli asiakkaana, että hän yritti flirttailla… mutta en ollut varma.” Jami vilkaisi Ivoon nopeasti, joka yhä kuunteli hiljaa ja nyökkäsi merkiksi jatkaa.

”Annoin hänen tarjota minulle juotavaa ja lopulta myönnän että vastasin hänen flirttiinsä, jollain tasolla, mutta ajattelin jättää sen ainoastaan siihen… Me tanssimme jossakin vaiheessa, sen muistan hämärästi… Hän tarjosi minulle lisää juotavaa… Ja…No, tiesin juoneeni aivan likaa, että minun pitäisi lopettaa mutten kai osannut lopettaa ajoissa… Loppu ilta on todella hämärää… Päädyin hänen kanssaan kai taksiin… kaikki on hämärää… katkonaisia palasia…olimme sängyssä siitäkään en juuri muista mitään vain sen että…” Jami vaikeni ja katsoi arasti Ivoon, jonka ilme oli tuima. ”Heräsin aamulla hänen vuoteestaan ja olin alasti…” Jami jatkoi vaimealla äänellä, joka murtui lopuksi. ”Anteeksi Ivo… En olisi halunnut että niin tapahtuu, se ei ollut tarkoitukseni ja jos voisin ottaisin sen koko illan takaisin…” Hän nyyhkytti, Ivo nousi ja tyhjensi tuoppinsa, käänsi hänelle selkänsä.

”Tarvitsen lisää juotavaa.” Ivo sanoi. ”Otatko sinä?” Hän kysyi katsomatta nuorempaan mieheen, joka pyyhkäisi silmiään epävarmana.

”Voin ottaa…” Jami vastasi ja Ivon poistuttua kaatoi lopun oluensa alas kurkustaan. Ivo ei varmaan voisi antaa hänelle anteeksi, hän pohti ja tunsi kipeää kaiherrusta rinnassaan.

Keittiössä Ivo henkäisi muutaman kerran syvään yrittäen hillitä raivoa, joka kiehui hänen sisällään. Hän kaatoi itselleen yhden vodkashotin kulauttaen sen yhdellä kaadolla alas kurkustaan, ennen kuin haki punaviinipullon ja kaatoi siitä kahteen lasiin.

”Kuka se mies oikein on?” Ivo kysyi tiukkaan sävyyn palatessaan olohuoneeseen. Jami katsoi häneen hämillään. ”Mikä hänen sukunimensä on? Mitä hän tekee työkseen? Missä hän asuu ja onko hän vielä ollut yhteydessä sinuun?”

”Hän asuu Töölössä.” Jami vastasi yhä epävarmana Ivon mielentilasta itseään kohtaan. Hän otti lasin vastaan jonka vanhempi mies tarjosi ennen istumistaan alas aiemmalle paikalleen. ”Sukunimi taisi olla Kuusisto…” Jami jatkoi tarkkaillen Ivon tuimaa ilmettä, joka tuntui pakottavan rehelliset vastaukset hänestä. ”Hän taisi myydä vakuutuksia… Ja on hän jonkun viestin lähettänyt, mutta… en ole vastannut ja… Hänellä on  parturiaika varattu muutaman viikon päähän… Vakuutan, ettei minulla ole mitään kiinnostusta häntä kohtaan!”

”En halua että tapaat sitä miestä enää.” Ivo sanoi tarkkaillen häntä. ”Et edes asiakkaana.”

”O-okei.” Jami vastasi, nyökkäsi ja maistoi viiniä varovasti. ”Kai minä voisin siirtää hänen aikansa Susalle…” Hän mietti ääneen ja Ivo nyökkäsi.

”Minusta hän voisi siirtää asiointinsa muuhun liikkeeseen.” Ivo totesi kylmään sävyyn. ”Oletan, että tämä seksi välillänne…” Hän aloitti ja piti hetken tauon hillitäkseen kiukkuaan. ”Jos et kerta muista siitä juurikaan… hän pani sinua?” Jami nyökkäsi varovasti ja Ivo kiristi hampaitaan. ”Anna kun arvaan, hänellä oli aamulla ihan hyvä olo?”

”Ainakin parempi kuin minulla…” Jami vastasi vaimeasti. Ivo kulautti lasistaan ja nyökkäsi jäykästi, ennen kuin mutisi jotakin venäjäksi. ”Mitä?” Jami uskaltautui kysymään.

Ivo huokaisi, katsahti nuorempaa miestä, aistien nyt selvästi tämän epävarmuuden ja hän tunsi kylmyytensä murenevan. Tunteet joita hänellä oli Jamia kohtaan tuntuivat palaavan ja hänen suuttumuksensa kohdistui enemmän sen oikeaan kohteeseen. Jami oli ollut typerä, todella typerä ja vastuuton, mutta hän oli surkea valehtelija ja Ivo uskoi, että se mitä Jami kertoi oli totta. Jami olisi voinut suoraan sysätä vastuun täysin sen kusipään harteille, mitä tämä kaikesta huolimatta ei tuntunut tekevän ja otti vastuuta omasta törttöilystään. Kuitenkin, jos Jami tosiaan oli ollut niin humalassa, että oli kadottanut suuren osan muistikuvistaan, oli vähintäänkin kyseenalaista että se mies oli pannut tätä. ”Käyttäydyit typerästi.” Ivo päätti sanoa ja Jami laski päänsä nolostuneena.

”Tiedän.”

”Se oli todella vastuutonta ja toivon, että tulevaisuudessa tiedät paremmin ja olet varovaisempi.” Ivo tiedosti kuulostavansa kuin isältä, joka torui poikaansa, mutta halusi, että Jami kuitenkin miettisi käytöstään.

”Lupaan ettei tällainen enää toistu.” Jami nyökytteli ja katsoi häneen nyt jo hieman toiveikkaana anteeksiannon suhteen. Ivo ole hetken hiljaa, huokaisi ja kosketti Jamin kättä. ”Ikävöin sinua.” Hän myönsi ja Jamin silmät kostuivat.

”Minäkin sinua…” Ivo laski viinilasinsa pöydälle ja otti sitten lasin Jamin kädestä laskien sen omansa viereen ennen, kuin siirtyi nuoremman miehen vierelle ja kosketti hellästi tämän kasvoja.

”Ei enää hölmöilyä tai drinkkejä vierailta miehiltä, okei?” 

”Ei enää ikinä.” Jami nyökkäsi hieman vapisten liikutuksesta jota tunsi, helpotuksesta, siitä että Ivo oli hänen lähellään ja näytti antavan anteeksi.

”Tiedän myös, että olen osaltani laiminlyönyt sinua…” Ivo jatkoi. ”Ja siinä minun pitää petrata.” Hän katsoi Jamin silmiin. ”Kyllä minä sinua rakastan.” Hän sanoi ja Jami nyyhkäisi helpottuneena, pyyhkäisi nolostuneena silmiään.

”Itken kuin tyttö… anteeksi… Rakastan sinua ja pelkäsin niin paljon, että…”

”Shh…” Ivo hymyili hieman ja pyyhkäisi peukalollaan Jamin silmien alta valuvia kyyneliä ennen kuin kumartui suutelemaan häntä hellästi. ”Uusi alku, mitä sanot?”  Jami hymyili Ivolle helpottuneena.

”Uusi alku”, hän nyökkäsi ja nojautui uuteen suudelmaan. Tällä kertaa hän ei mokaisi, tuli mitä tuli.

**^^**^^**^^**

Asiakastapahtuman tuottama hulina alkoi rauhoittua iltaa kohden. Markkinointi tuntui onnistuneen hyvin ja paikalle oli saapunut useita elämäntapamuutoksesta kiinnostuneita, joista ainakin osa aikoi ottaa varaslähdön ennen joulua normaalin tammikuun innostuksen sijaan. Kenties moni ajatteli, että jos aloittelisivat kuntoilun jo muutamaa viikkoa ennen vuoden loppua, voisi jouluna sitten syödä hyvällä omalla tunnolla kupunsa täyteen. Osa taas oli jo valmiiksi luovuttaneet joulukuun suhteen, mutta hymyssä suin ostivat joka lahjakortteja tai kuukausikortteja joiden turvin kuntoilun voisi aloittaa 2.1, heti kun olisi edes vuoden ensimmäisen päivän toipunut uuden vuoden juhlinnasta aiheutuneesta krapulasta tai ähkystä.

Misha oli viettänyt suurimman osan päivistä myös salilla, lähinnä virnuillen Jonille, joka yritti parhaansa tehdä töitä kunnon asiakaspalvelijan tapaan. Misha tuntui nauttivan siitä, että sai häiritä kumppaniaan, vaikka tämä oikeastaan tarkkaili tätä ylpeydellä siitä miten kärsivällinen ja asiallinen Joni osasi olla asiakkaiden kanssa, kuka olisi uskonut?

Sulkemisaika vastaanoton suhteen alkoi olla käsillä. ”Jos käyn kaupassa tässä välissä, niin lähdetään sitten yhdessä kotiin?” Misha ehdotti nojautuen tiskiä vasten jonka takana Joni naputteli vielä konetta.
”Sopii, minulla menee ehkä puoli tuntia vielä.” Joni hymyili.

”Mitään toiveita ruuan suhteen?”

”Hmm… Pastaa… Lohipastaa.” Joni nyökkäsi. ”Ehkä vähän viiniä ruuan kanssa?”

Misha vilkaisi kelloaan. ”Jos oikein riennän, saatan vielä jopa ehtiä Alkoon.” Hän virnisti.

”Taitaa meillä kyllä kotoakin joku pullo löytyä?”

”Mutta onko se sopivaa pastan kanssa?” Misha iski silmäänsä.

”Äh, en minä nipota.” Joni huitaisi kädellään. ”Käy jos ehdit, mutta ei sillä niin väliä.” Hän hymyili. ”Ja tuo minulle niitä hyviä omenoita.”

”Okei, okei…” Misha ei voinut vastustaa kiusausta jo nojautui eteenpäin painaakseen suukon Jonin poskelle jaksamatta välittää mahdollisista paheksujista. ”Nähdään kohta.”

”Nähdään!”

Viisi minuuttia Mishan lähdön jälkeen ovi kävi. ”Hei”, Joni tervehti sisään astunutta miestä ja hymyili kunnes harmikseen tunnisti tämän. Eevan ärsyttävä entinen poikaystävä, se vakuutusmyyjä.

”Hei”, Aki hymyili. ”Melkoinen koiranilma ulkona.” Hän tokaisi ja Jonin onnistui hymyillä jokseenkin teennäisesti takaisin, katsellessaan kuinka miehen takista tipahteli vesipisaroita vahatulle lattialle. ”Missä se kunnon talvi viipyy?”

”Taitaa olla eksynyt New Yorkiin.” Joni vastasi.  ”Voinko auttaa jotenkin?” hän kysyi yrittäen valua tuttuun asiakaspalvelijan rooliin. Mies hymyili, riisui mustat nahkahansikkaansa ja siirtyi lähemmäksi tiskiä. ”Paljon maksaa kuppi kahvia?” Hän kysyi viitaten tiskillä olevaan pannuun.

”Euro viisikymmentä.” Joni vastasi.

”Siinä on kaksi, pidä loput.” Aki hymyili, otti kupin ja kaatoi sen täyteen.” Joni pakotti itsensä jälleen hymyyn, miehessä oli jotakin epämiellyttävää, vaikka hän ei tarkasti osannut sanoa mitä.

”Kiitos, otatko kuitin?”

”Kiitos, en tarvitse.” Aki vastasi ja jäi hörppimään kahviaan siihen tiskin eteen niin että Joni kiusaantui.

”Jotakin muuta vailla?” Hän kysyi. Harvoin ihmiset pelkkää kahvia tulivat hörppimään kuntosalille. Läheltä löytyi oikeita kahviloitakin, mutta miehellä ei ollut minkäänlaista treenikassia mukana, eikä Joni ollut nähnyt häntä paikalla aiemmin.

”Uutta kuntosalijäsenyyttä.” Aki hymyili. ”Mitäs teillä olisi tarjota?”

”Vaihtoehtoja löytyy, kymppikortista, kuukausikorttiin, vuosikorttiin tai yhdistelmäkorttiin… Riippuu haluatko käydä vain salinpuolella vai jumpissa myös.”

”Hmm… ” Mies myhäili katsellen häntä ja Jonia kyllästytti. Hän naputti kynällä pöydällä olevaa hinnastoa.

”Tuosta löytyvät hinnat ja vaihtoehdot… Ensimmäinen tutustumiskäynti on ilmainen, eli jos haluat vielä miettiä ennen kuin ostat mitään.”

”Mitä sinä suosittelisit?” Aki virnisti ja Joni ei voinut olla pyöräyttämättä silmiään; hitto mikä ääliö.

”No suosittelen vaikka käymään sillä tutustumiskäynnillä.” Normaalisti hän olisi ottanut myyvemmän asenteen ja suositellut jäsenyyttä, mutta jokin hänestä katsoi, että olisi parempi, jos mies valitsisi jonkin toisen paikan treenata.

Aki ei ehtinyt vastata, kun yhtäkkiä Eljas riensi alas portaita kuin myrskyn merkkinä. ”Ulos täältä!” Eljas karjui ja osoitti ulko-ovea. Hänen reaktionsa oli niin voimakas että Jonikin pelästyi. Yleensä Eljas oli itse rauhallisuus. ”Sinulla on tänne ikuinen porttikielto!” Eljas jatkoi Akia osoitellen, joka naurahti jokseenkin hölmistyneenä ja huvittuneena.

”Älä nyt viitsi.” Aki virnisti.

”Kyllä viitsin. Ulos nyt heti ja tämä ei ole pyyntö!” Eljas jatkoi osoittaen itsepintaisesti ovea, toinen käsi puristautuen nyrkkiin. Aki jatkoi virnuilua, nosti kätensä rintansa eteen ja perääntyi muutaman askeleen.

”Asiakaspalvelutaidot sinulla on vielä jokseenkin hukassa, Eljas.” Hän sanoi rauhallisesti ja vilkaisi Joniin joka seisoi yhä tiskin takana hämillään.

”Nyt helvetti ulos täältä tai potkin sinut ulos!” Eljas sanoi yhä painokkaammin. Muutama utelias kuntosalinasiakas oli tullut lähemmäksi vilkuilemaan mitä oikein tapahtui.

”Hullu omistaja”, Aki tuhahti ja hymyili vinosti. ”Hyvä on, hyvä on. Minä lähden, en tällaisessa paikassa haluaisikaan asioida.” Hän sanoi ja kääntyi ovelle. Kun ovi sulkeutui miehen perässä, Eljas henkäisi muutaman kerran syvään, hänen jännittynyt olemuksensa raukesi hiljalleen ja oli kuin hän vasta silloin kunnolla rekisteröisi tilanteen ja sitä seuraavat asiakkaat.

”Kaikki hyvin, rettelöitsijä on nyt poistettu.” Hän hymyili. ”Joni tarjoaa teille ilmaiset palautusjuomat”, hän lupasi ja vähin äänin uteliaat kuntoilijat palasivat treeninsä pariin. Joni katsoi Eljasta huolestuneena.
”Onko kaikki hyvin?” Hän kysyi.

”Totta kai”, Eljas nyökkäsi. ”Jos näet tuon miehen täällä uudestaan, niin ilmoita minulle tai veljelleni ja käske hänen poistua.”

”Okei…” Joni nyökkäsi. ”Mistä tunnet hänet?” Hän kysyi uteliaana ja Eljas katsahti häntä kurtistaen kulmiaan.

”Pitkä tarina…” Hän sanoi vähättelevästi. ”Mutta ei sellainen tyyppi jota haluat tuntea, okei?” Eljas näytti yhä jokseenkin tuohtuneelta ja Joni nyökkäsi. ”Jos käyt viemässä noille äskeisille palautusjuomat ja voit sitten lähteä kotiin.” Mies koitti hymyillä. ”Ja kiitos, olit taas todella mahtavana apuna tänään.”

”Ei kestä.” Joni hymyili takaisin. He toivottivat toisilleen hyvät viikonloput ja Eljas poistui kohti portaita. Joni katseli miehen perään eikä voinut olla pohtimatta mistä Eljas tunsi Akin ja miksi tämän reaktio tätä kohtaan oli ollut niin voimakas. Tietäisiköhän hänen serkkunsa asiasta jotakin?

 18.luku

Julkaistu: 8.3.2015

My Secret Shore

© KOLGRIM

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s