18.Vaiti

18.luku

Pariisi oli kaunis kaupunki, Michael katseli kiinnostuneena ohikulkevia ihmisiä ja rakennuksia joita he ohittivat. Nämä kadut olivat myös muistojen valtaamat, hän oli kerran ollut täällä perheensä kanssa ja toisen kerran Rickyn kanssa. Rickyn kanssa hän oli kuitenkin nähnyt vain syrjäisimmät kujat ja kuppilat. Nyt hän kulki Jeanin vierellä, kuunteli hänen, Ericin ja Paulin esittelyä kaupungista ja ajoittain näki kahvilan tai ravintolan, jonka aikoinaan yli kymmenen vuotta aiemmin, oli ohittanut äitinsä ja isänsä seurassa. Täällä hän oli lähempänä perhettään kuin vuosiin ja hänen sydämensä kaipasi kotiin enemmän kuin sanat osasivat kertoa.

 He kävivät yhdessä Seinen risteilyllä, päivä oli aurinkoinen ja lämmin, Jean seisoi hänen vierellään kannella ja puhui rauhallisella äänellä nähtävyyksistä joiden ohi jokiristeilijä lipui. Tuntui oudolta olla siinä, oudolta olla äkkiä muiden normaaleiden ihmisten parissa ja kuulua siihen. New Yorkissa hän oli aina tuntenut olonsa ulkopuoliseksi, muut normaalit ihmiset olivat olleet kuin kangastuksia joihin oli mahdotonta saada yhteyttä. Nyt hän katseli hiljaisena ympärilleen, turisteja jotka räpsivät kuvia, nauravia lapsia ja aikuisia. Viiden nuoren naisen porukka, ehkä saman ikäisiä kuin hän itse, seisoi hieman kauempana, nostivat samppanjalasejaan ja ottivat kuvia toisistaan, kikatellen keskenään, puhuen kieltä, joka kuulosti hassulta hänen korvissaan. Michael katsoi heitä hymyillen, mietti millaista olisi ollut, jos hän ei olisi lähtenyt Rickyn mukaan vaan mennyt opiskelemaan ja… Nyt hänelläkin olisi voinut olla ystäväporukka jonka kanssa käydä huolettomana juhlimassa ja matkustamassa ympäri maailmaa, katsoa sitä eri silmin, viattomana ja unelmia täynnä.

Jean kosketti hänen kättään ja Michael käänsi katseensa mieheen, joka hymyili lempeästi. Michael tunsi kiitollisuuden sekaista lämpöä rinnassaan ja painautui hieman lähemmäksi. Hän kaipasi Jackia, mutta ensikertaa pitkään aikaa hän muisti asioita itsestään jotka luuli jo kadottaneensa.

”Mitä sinä mietit chéri?” Jean kuiskasi hänen korvaansa ja Michael hymyili hieman, katseli veden välkehtivää pintaa.

”Mietin kuinka onnekas olen, että tapasin sinut,” Michael kuiskasi ja Jean ei voinut olla hymyilemättä, hän toi kätensä Michaelin harteiden ympärille ja painoi kevyen suudelman tämän päälaelle.

”Menisimmekö syömään tämän jälkeen?” Eric kysyi astuen lähemmäksi. Michael nosti katseensa, vilkaisi Jeaniin, joka nyökkäsi.

”Mennään vain, haluan tarjota Michaelille kunnon ranskalaisen illallisen.”

Sinä iltana Michael antoi itselleen luvan rentoutua. He söivät ja joivat, Eric ja Paul kertoivat juttuja, jotka saivat hänet nauramaan vapautuneemmin kuin vuosiin. Miehet olivat olleet yhdessä jo viisitoista vuotta ja Michaelista oli kiinnostavaa katsella heidän keskinäistä suhdettaan, kysellä siitä. Toki he riitelivät, Eric sanoi, toki katseet välillä harhailivat muualle, mutta he olivat olleet uskollisia toisilleen ja aikoivat sitä olla vastaisuudessakin. Villit seksiseikkailut saivat jäädä muille, – Paul oli naurahtanut ja hymyillyt Ericille, joka oli hellästi koskettanut tämän kättä ja vihjaillut, että heidän keskenään käymät seikkailut olivat kyllä tarpeeksi villejä. Maailmassa oli hyvääkin, rakkaus oli mahdollista, kun ei odottanut siltä liikoja.

Sinä yönä Jean oli hänelle erityisen hellä ja Michael uskoi, että ajan myötä, hänen tunteensa miestä kohtaan vahvistuisivat, jo nyt hän tunsi kiintymyksensä heräävän.

 Ensimmäisinä viikkoina Jean vietti paljon aikaa hänen kanssaan, he kävivät tutustumassa kaupunkiin, jotta Michael oppisi liikkumaan siellä paremmin, käyttämään metroa ja lukemaan karttoja. Eric ja Paul olivat usein heidän mukanaan ja Michael tunsi olonsa jokseenkin turvalliseksi vaikka yhä ajatteli ja kaipasi Jackia päivittäin.

Oltuaan kuukauden Pariisissa, Jean halusi järjestää juhlat, sekä hänen kunniakseen, että ystävänsä Patrickin, joka oli palannut pitkältä ulkomaanreissulta. Michaelia hermostutti, hän ei olisi halunnut juhlia, sillä juhlat olivat tulleet jo sanana edustamaan jotakin kammottavaa ja kivuliasta hänelle itselleen. Hän tiesi kyllä pelkonsa olevan aiheeton, kyseessä ei olisi mitään seksuaalista, Jean halusi hänen vain tapaavan ystävänsä, mutta silti se ei lievittänyt hänen ahdistuneisuuttaan.

Hän yritti parhaansa peittää oloaan Jeanilta ja kun juhlailta saapui, Michael pukeutui parhaimpiinsa tehdäkseen miehen ylpeäksi, hän joi muutaman lasin viiniä ja tunsi rentoutuvansa. Tämä oli sellainen ilta kun hän todella kaipasi pilvenpolttoa, kuvitteli miltä sätkä tuntuisi hänen huuliaan vasten, se ensimmäinen henkäisy, se lämmin kevyt olo joka seurasi… Jos joku olisi tarjonnut, Michael tiesi ettei olisi osannut kieltäytyä.

Eric ja Paul tulivat aiemmin kuin muut tarkoituksella, sillä vaikka Michael ei puhunut Jeanille kuinka epämukavaksi hän tunsi olonsa tulevasta, tiesi mies sen sanomattakin. Hän jutteli miesten kanssa, joi lisää viiniä ja jopa nauroikin hieman. Ei ollut mitään pelättävää, hän hoki itselleen, se mitä Rickyn kanssa oli tapahtunut, oli mennyttä, hän ei ollut enää pakotettu makaamaan tuntemattomien kanssa.

Patrick saapui seuraavaksi, mies oli Jeanin ikätoveri ja he olivat tunteneet toisensa lähes 20 vuotta.

”Jean,” mies hymyili, tarttui ystävänsä olkapäistä ja suuteli hänen molempia poskiaan. ”Näytät hyvältä,” hän kehui.

”Samat sanat, hienoa nähdä pitkästä aikaa!” Jean sanoi ja taputteli Patrickin selkää toverillisesti. ”Tule, haluan esitellä sinut rakkaalleni.” Hän sanoi lähes innostuneeseen sävyyn ja johdatteli ystäväänsä peremmälle, kohti olohuonetta, missä Michael oli Ericin ja Paulin kanssa.

Eric oli ollut juuri kertomassa hauskaa kommellusta edellisestä työpäivästään, kun Jean ja Patrick astuivat huoneeseen saaden miehen hiljenemään. Michael hymyili uteliaana katsellessaan Jeania ja tämän ystävää, mutta syrjäsilmällään huomasi Ericin jokseenkin synkän ilmeen, mikä ei tuntunut sopivan tämän yleensä lempeille ja nauravaisille kasvoille.

”Chéri, tässä on paras ja vanhin ystäväni Patrick, Patrick tässä hän on, minun suloinen, nuori brittini, Michael.” Mies kohotti kulmaansa, hymyili jokseenkin vinosti ojentaessaan lopulta kätensä hänelle, johon Michael tarttui hymyillen hieman. Mies ei ollut erityisen komea, jokseenkin erikoisen näköinen, hänen kasvonsa olivat kapeat, nenä hieman kyömy, haalean vihreät silmät joiden alla oli selvät silmäpussit, ohuet huulet ja arkisen väriset ruskeat hiukset vedetty taakse. Patrick oli hoikka ja lähes samanpituinen kuin Jean, pukeutunut kalliisiin, tyylikkäisiin vaatteisiin.

”Hauska tutustua,” Michael sanoi ja mies katsoi häntä arvioiden päästä varpaisiin ja nyökkäsi jokseenkin ylimielisesti ennen kuin irrotti otteensa hänen kädestään.

”Viehättävää,” mies mutisi ja vilkaisi Jeania huvittuneena. Mies sanoi Jeanille jotakin ranskaksi, joista Michael tunnisti ainoastaan sanat; Anglais putain, jotka tarkoittivat englantilaista huoraa, perään mies nauroi ja vilkaisi uudestaan Michaelia ennen kuin kääntyi keittiötä kohden, Jean hymyili näytti jopa hieman huvittuneelta ja Michael nielaisi.

”Jean!” Eric sähähti kireästi ja tiuskaisi ranskaksi jotain, Michael tunsi puristuksen rinnassaan, korvissa humisi ja hän nosti vapisten lasinsa huulilleen. Hän kuuli Jeanin vastaavan jotakin rauhallisella äänellä, ennen kuin kumartui lähemmäksi, suuteli Michaelin otsaa ja hymyili kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut.

”Näytät seksikkäältä…” Jean kuiskasi, Michael värähti tahtomattaan. Ovi kello soi ja Jean meni avaamaan.

”Eric, mitä se mies sanoi?” Hän kysyi hiljaa. Myös Paul näytti totiselta katsoessaan paheksuvasti Patrickia kohden.

”Ei sillä ole väliä, Michael. Tuo mies on idiootti eikä koskaan muutu, en ole koskaan pitänyt hänestä.” Eric kuiskasi yhä kireään sävyyn.

”En ole minäkään,” Paul myönsi ja Eric vilkaisi häneen painaen suudelman itseään pienempikokoisemman ja vaaleamman miehen poskelle, joka hymyili vaimeasti takaisin.

”Patrick ehdotteli joskus humalapäissään Paulille ties mitä,” Eric lopulta jatkoi. ”Yritti kähmiäkin ja laittoi humalan piikkiin, en siedä tuota kusipäätä alkuunkaan.” Paul hieroi miesystävänsä käsivartta.

”Rauhoitu nyt rakas, siitä on jo vuosia ja hän todella oli humalassa,” Paul huokaisi ja vilkaisi sitten Michaelia hymyillen hieman. ”Se ei muuta sitä seikkaa, että hän on idiootti, selvin päin tai humalassa, mutta Jean on sokea hänen vioilleen, valitettavasti… Jos voit, niin yritä vältellä häntä parhaasi mukaan.”  Mies neuvoi.

”Ymmärrän joitakin sanoja ranskaa, tiedän miksi hän kutsui minua.” Michael sanoi vaimealla äänellä. Eric huokaisi.

”Patrick on niin helvetin täynnä itseään,” hän sanoi kireästi. ”Ilman syytä! Hän on ruma, sivistymätön moukka, joka yrittää peittää puutteitaan kalliilla vaatteilla ja yleispätevän paskan jauhamisella.” Mies puuskutti ja tyhjensi lasinsa. Michael ei voinut olla miettimättä jos se tilanne mikä Paulin ja Patrickin välillä oli tapahtunut, oli oikeasti pahempi kuin miltä miehet saivat sen kuulostamaan, Ericin suuttumus miestä kohtaan tuntui niin suurelta.

”Te varmasti tiedätte, Jean on varmasti kertonut mitä…” Michael aloitti epävarmasti ja sekä Eric että Paul katsoivat häneen surullisina.

”Sinulla ei ollut vaihtoehtoja, ei sellaisesta voi syyttää tai tuomita.” Eric sanoi hiljaiseen sävyyn. ”Älä anna sen määrittää sinua Michael, äläkä anna sellaisten typerien ihmisten kuten Patrick määrittää sinua…” Mies vilkaisi kohti keittiötä kuullessaan Jeanin nauravan Patrickin kanssa, myös Michael katsoi samaan suuntaan. Eric epäröi hetken, vilkaisi Pauliin, joka hymyili vaimeasti hänelle tietäen sanattomasti mitä hän ajatteli. ”Michael, joskus kun Jean juo… hän on… No, hän ei ehkä aina ajattele käytöstään tai sanomisiaan, hän kyllä välittää sinusta ja…” Mies huokaisi, poika katsoi häneen suurin kysyvin silmin. ”…Patrickin seura ei tee Jeanille hyvää, minusta se mies tuo Jeanin huonoimmat puolet esiin.” Michael nyökkäsi ja yritti hymyillä.

”En usko enää hätkähtäväni vähästä, en sen jälkeen, mitä olen jo nähnyt. Jean on kuitenkin ollut minulle äärettömän hyvä, en voi tuntea kuin kiitollisuutta.” Eric hymyili surullisena ja kosketti pojan olkapäätä.

”Pidän sinusta suuresti Michael, älä koskaan anna kenenkään vähätellä sinua, äläkä varsinkaan tee sitä itse. Olet aivan yhtä hyvä kuin kuka tahansa muu.” Eric virnisti ja Michael naurahti hieman nolostuneena.

”Opettelen vielä muistamaan kuka olin ennen, pienin askelin, ehkä pääsen perille?” Michael vastasi hiljaa ja hymyili.

”Varmasti pääset.”

Ilta kului, lisää Jeanin ystäviä oli tullut paikalle, Michael oli kyllä esitellyt itsensä kohteliaasti jokaiselle, mutta pysyi enimmäkseen Ericin ja Paulin seurassa, joiden lähellä hän tunsi olevansa turvassa. Jean ja Patrick tuntuivat olevan kovaäänisimmät jutellessaan neljän muun miehen kanssa. Alkoholia kului paljon ja Michael huomasi Jeanin käytöksen muuttuvan humalatilansa kasvaessa, hän ei tiennyt mistä miehet puhuivat, sillä keskustelu käytiin ranskaksi, mutta Jeanin eleistä ja äänenpainosta huomasi muutoksen. Michael ei itse juonut paljoa, usein hänen ajatuksensa harhailivat Jackiin, mietti missä ja mitä toinen teki samalla hetkellä, kaipaus ei tuntunut hellittävän.

”Tuota, Michael… Meidän olisi lähdettävä kotiin, Paulin sisaren lapsella on kastajaiset huomenna.” Eric selitti ja vilkaisi Jeania ja muita miehiä kohden jokseenkin huolestuneena. ”Tee itsellesi palvelus ja mene nukkumaan ajoissa,” Eric sanoi tuoden katseensa takaisin häneen ja hymyili lempeästi. Michael nyökkäsi.

”Olenkin hieman väsynyt,” Michael myönsi, eikä myöskään tuntenut minkäänlaista halua liittyä Jeanin muiden ystävien seuraan, humaltuneen miesporukan seura tuntui ahdistavalta, etenkin nähtyään millä tavoin häntä katsottiin.

”Nähdään taas pian Michael, muista että minulle ja Paulille saat aina soittaa, jos tulee jotain asiaa tai… muuten vain.”  Michael hymyili.

”Kiitos, Eric, Paul,” hän halasi molempia ja katsoi sitten heidän hyvästelevän muut. Ahdistus kasvoi miesten lähdettyä. Michael tunsi pelon hiipivän vatsanpohjaansa ja yritti hokea itselleen, että oli täysin turvassa Jeanin ollessa paikalla. Hän kulki kohti makuuhuonetta, haluten livahtaa turvaan katseilta.


”Chéri, tule tänne,” Jean kutsui, virnisti ja taputteli polveaan, kaikki katsoivat häneen, Michael nielaisi.

”Olen hirvittävän väsynyt, Jean,” hän vastasi.

”Höpsis, tule nyt tänne hetkeksi,” Jean vaati. Michael kirosi mielessään, sydän tykytti nopeaan.

”Ihan hetkeksi,” hän lopulta myöntyi näkemättä vaihtoehtoa kieltäytyä. Hän käveli hitain askelin miestä kohden, kuuli hiljaista supatusta, ei uskaltanut katsoa kehenkään. ”Anteeksi,” hän kuiskasi, kun erään miehen jalat olivat tiellä, Michael oli jo unohtanut nimet, mies naurahti ja siirsi jalkojaan. Jean veti hänet istumaan polvelleen.

”Onko sinulla ollut hauskaa, chéri?” Jean kysyi humaltuneella äänellä ja sipaisi hänen huuliaan. Michael nyökkäsi vaivaantuneena ja yritti hymyillä. ”Annas pusu,” Jean virnisti ja toi päätään lähemmäksi. Michael värähti, nojautui hieman eteenpäin ja yritti antaa nopean suukon miehen huulille, joka kuitenkin otti hänestä kunnon otteen ja suuteli nälkäisesti saaden Michaelin ähkäisemään yllättyneenä, muut hurrasivat humaltuneina. Michael pyristeli suudelmasta, sydän löi yhä villimmin, paniikissa, vanhoja epämieluisia muistoja.

”Otatko poika vähän juotavaa niin piristyt?” Yksi miehistä kysyi ja ojensi lasiaan jo lähemmäs, Michael pudisti päätään.

”Haluan mennä nukkumaan, anteeksi Jean…” Hän yritti nousta.

”Harvinaisen tylsää seuraa tämä sinun huorasi, Jean… Vaikka ehkä tuo ulkonäkö korvaa muut puutteet.” Patrick nauroi ja sai jonkin Michaelin sisällä napsahtamaan hän pyristeli voimalla Jeanin otteesta ja nousi, hengittäen kiihtyneenä.

”En tullut tänne ollakseni huorasi, Jean ja ystäviesi viihdyke! Sinä lupasit minulle, ettei minun tarvitsisi enää kestää tällaista! Sinä lupasit!” Michael huusi tuohtuneena miehelle ennen kuin riensi makuuhuoneeseen paiskaten oven kiinni perässään.

Jean huokaisi raskaasti, ymmärsi jotenkin sumeasti tehneensä ison virheen ja oli jo nousemassa mennäkseen pyytämään anteeksi. ”Anna sen huoran olla, hänen pitäisi olla kiitollinen sinulle ja ryömiä jaloissasi sen vuoksi mitä olet tehnyt hänen hyväkseen!” Patrick sanoi tiukasti. ”Nöyryyttä tuollaiselle kakaralle pitäisi opettaa.”

”Patrick, hänellä on nimikin, käytä sitä.” Jean tuhahti ja nosti pullon huulilleen päättäen lopulta antaa Michaelin olla rauhassa. Hänen päätään särki ja hänen mielensä synkkeni. Lopulta Jean pyysi jokseenkin tylysti ystäviään lähtemään sillä halusi nukkua huonon olonsa pois. Sinä yönä Jean nukkui sohvalla.

Michael nukkui huonosti koko yön, hän kuuli miesten lähtevän, kuuli Jeanin kiroavan itsekseen ja viskovan jotakin alas pöydältä, hän kuuli lasin särkyvän ja kyhjötti vapisten aloillaan. Jean ei tullut sinä yönä hänen luokseen ja hän kuunteli miehen humalaista kuorsausta muutoin hiljaisessa rakennuksessa. Hän pelkäsi, että mies olisi hänelle vihainen ja samalla muistutti itseään, että hänellä oli ollut oikeus sanoa mitä sanoi. Eric oli oikeassa, hän ei saisi antaa menneen vaikuttavan, menneen jota ei ollut itse valinnut. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Kun Jean heräsi, hän seurasi ääniä keittiöstä ja löysi Michaelin tiskaamasta. Poika käänsi katseensa häneen, oli selvästi varuillaan ja Jean huokaisi raskaasti lähestyessään. ”Olen pahoillani, Michael,” hän sanoi ja suuteli tämä poskea hellästi. ”Olin idiootti eilen, voitko antaa anteeksi?” Michael nyökkäsi vaimeasti ja Jean sipaisi hänen hiuksiaan.

”En pidä Patrickista,” Michael kuiskasi ja jatkoi tiskaamista.

”Älä hänestä välitä… Patrick ei aina ajattele mitä sanoo.” Jean painautui Michaelin selkää vasten ja laski kätensä hänen lantiolleen.

”Jean, saanko pyytää jotakin?” Michael kysyi varoen.

”Mitä haluat, chéri?” Mies suuteli hänen niskaansa, liikutti käsiään hänen sivujaan pitkin.

”Jotta voisin päästä yli menneestä, toivon, ettet kertoisi ihmisille siitä mitä olin, että olin…prostituoitu… Eilen minusta tuntui epämukavalta, kun kaikki tiesivät.”

”Tulin kertoneeksi heille, kun olin tavannut sinut, kerroin puhelimessa kuinka olin tavannut tämän erittäin komean ja suloisen huoran ja no… En silloin tiennyt, että saisin sinut mukaani.” Huora sana särähti Michaelin korvaan, se miten helposti Jean sen sanoi.

”Ymmärrän,” Michael kuiskasi. ”Mutta voitko luvata, ettet kerro sitä muille ja pyytää ystäviäsi, etteivät hekään levittäisi sitä jokaisen vastaantulijan tietoon? Haluaisin olla vain minä, Michael, ihan tavallinen, niin kuin muut.” Michael käänsi katseensa Jeanin silmiin, joka hymyili ja sipaisi hänen poskeaan.

”Hyvä on chéri, minä lupaan.” Jean vakuutti ja suuteli hänen huuliaan. ”Panettaa,” hän kuiskasi perään. ”Jätä tiskit, niin mennään makuuhuoneeseen.” Michael nyökkäsi, teki niin kuin Jean halusi, tämä oli myöntynyt hänen pyyntöönsä, se oli tärkeintä.

**^^**^^**^^**

Patrick kävi heidän luonaan usein, seikka jota Michael inhosi. Kuten Paul oli varoittanut, Jean tuntui olevan sokea ystävänsä vioille ja aina kun Jean ei ollut näkemässä, Patrick kosketteli ja kiusoitteli Michaelia, puristeli takamuksesta tai haaroista, kuiskutteli iljettävyyksiä hänen korvaansa ja oli jopa muutaman kerran yrittänyt suudella häntä ollessaan juopunut. Patrick kohteli häntä väheksyvästi, miehen silmissä hän oli huora, joka ei ansainnut siitä syystä tasavertaista kohtelua. Michael ei ollut uskaltanut kertoa Jeanille, tuskin tämä edes uskoisi; ystävän sana huoran sanaa vastaan; Patrick oli nauranut kerran. Mies väitti myös, että hänen hallussaan oli muutamia pornovideoita, joissa hän esiintyi, videoita, joissa Michael vaikutti nauttivansa olostaan täysin rinnoin. Michael ei halunnut uskoa siihen, mutta toisaalta hän ei muistanut läheskään kaikkia kertoja, ehkä hän pilvessä olleessaan olikin vaikuttanut nauttivan vaikka todellisuudessa oli ollut täysin muissa maailmoissa. Michael ei tiennyt, hän oli hämillään. Patrick väläytteli ideaa näyttää videot Jeanille, mitä Michael ei halunnut tämän tekevän. Vaikka Jean tiesi, voisi se silti järkyttää nähdä todellisena.

Kuukaudet kuluivat, Jean oli kertonut rakastavansa häntä, mies toisteli sitä usein heidän ollessaan kahden ja Michael vastasi tuntevansa samoin. Se ei ollut samanlaista rakkautta, jota hän oli tuntenut Jackia kohtaan tai Tonya, hän välitti Jeanista ja oli kiintynyt tähän, halusi miehen arvostusta ja hellyyttä, mutta rakkauden tunne ei ollut kiihkeä tai pakahduttava, se oli monimutkainen ja syntynyt hiljalleen. Kun he olivat kahden, kun Jean oli selvin päin, oli Michaelin olo tyyni ja turvallinen, mutta kun Jean joi tai oli Patrickin kanssa, jokin muuttui ja se muutos oli epämiellyttävä.

Jean oli myös mustasukkainen, jos joku vierasmies tuli juttelemaan Michaelille clubilla, syntyi riita, jos Jean uskoi Michaelin katsovan jotakuta väärällä tavalla, flirttaillen hän raivostui. Michael ei tiennyt mikä tämä väärä katse oli, joka sai Jeanin kiihtymään. Hän oli varuillaan, yritti tehdä parhaansa, jotta Jeanilla ei olisi aihetta kiihtyä.

Kun Jean oli töissä, Michael opiskeli ranskaa. Hän saattoi usein kävellä pitkin Pariisin katuja kuulokkeet korvillaan, opetellen ranskan kielen sanoja ja ilmauksia. Hän käveli pitkiä reittejä, käyskenteli hitaasti Seinen vartta, ajoittain istuskeli puistoissa, katseli ihmisiä. Se oli yksi hänen mielipuuhistaan; tarkkailla muita, tavallisia ihmisiä, pieniä varastettuja hetkiä heidän onnestaan tai murheistaan. Hän mietiskeli asioita paljon, itseään ja sitä mihin oikeastaan kuului, omaa arvoaan maailmassa. Hän yritti muistaa pojan, joka kerran oli ollut, muistaa sen minkä oli kadottanut saadakseen siitä edes palasen takaisin.

Tietty melankolia oli seurannut häntä, taakka harteilla joka ei tuntunut lähtevän edes ravistamalla, tyhjyys sisällä; jotakin puuttui. Hänen perheensä oli yksi iso osa sitä ja sitten oli jotakin muuta, jotakin mistä oli vaikea saada kiinni kunnolla. Mikä tahansa se oli, olisi se pala, se ratkaiseva pala, joka ehkä saisi hänet tuntemaan olonsa onnelliseksi. Siitä oli ikuisuus, kun hän oli viimeksi ollut onnellinen, Jeanin kanssa hän oli tyytyväinen, eikä hän voinut valittaa, ehkä tyytyväisyys oli parasta mitä hän saattoi enää pyytää.

Liian usein hän kadotti ajantajun näillä kävelyretkillään, silloin Jean aina soitti hänen peräänsä kiukkuisena ja käski palaamaan heti kotiin, Michael teki niin. Jean oli luvannut hänelle, ettei hän tulisi olemaan vanki, silti hänen kanssaan Michael ei koskaan tuntenut oloaan täysin vapaaksi. Kirjoittamattomia sääntöjä, joita hänen tuli noudattaa, yksi oli olla aina Jeanin saatavilla. Vaikka Jean ei myöntänyt sitä ääneen, oli selvää, että heidän suhteessaan Jean oli se, joka määräsi ja siitä ei sopinut kiistellä.

Toukokuu 2001

Patrickin ääni kantautui hänen korviinsa olohuoneesta, Michael kiristi hampaitaan ja jatkoi vihannesten pilkkomista. Hänen hermonsa olivat kireällä, Patrickin käytös tuntui vain pahentuvan, miehen ylimielisyys oli kuvottavaa ja Jean… Jean ei vain nähnyt sitä. Michael valmisteli ruokaa niin hitaasti kuin kykeni vain välttääkseen miehen seuraa. Pian hän kuuli kuitenkin parvekkeen oven avautuvan, Jeanin mennessä tupakalle, askeleet lähestyivät keittiötä ja Michael liikahti levottomana, vilkaisten olkansa yli Patrickin virnuileviin kasvoihin. Mies lähestyi ja toi kätensä hänen pakaroilleen puristaen ja saaden Michaelin älähtämään, hän yritti väistää, mutta Patrick painautui hänen selkäänsä vasten ja piteli aloillaan keittiötasoa vasten. Mies puski lantiotaan eteenpäin ja nuolaisi hänen korvanlehteään.

”Lopeta,” Michael pyysi, yrittäen rimpuilla.

”Noh, noh…” Patrick nauroi. ”Pidät kuitenkin,” hän kiusoitteli ja toi kätensä alas hänen jalkaväliinsä hieroen kovakouraisesti.

”Patrick lopeta!” Michael huudahti, tunsi kyyneleet silmissään, hän ei enää kestänyt tätä, hän ei kestänyt miehen jatkuvaa ahdistelua, pelkäsi, että tulisi vielä päivä kun Jean olisi poissa pidempää ja Patrick käyttäisi tilaisuuden hyväkseen.

”Jos Jean ei olisi kotona, laskisin housusi alas ja panisin sinua tässä, samalla kun tekisit ruokaa…” Patrick huohotti. ”Pitäisit varmasti, tuollainen huora kun olet. Ehkä haluaisit maksun siitä, kerrohan Michael, mikä on tämän päivän hinta?” Patrick jatkoi hänen kourimistaan. Michael kiristi otettaan veitsestä, potkaisi miestä niin lujaa kuin pystyi, kääntyi ja osoitti vapisten veistä miehen rintaa kohden.

”Älä koske minuun,” Michael sähisi. Patrick nosti kätensä eteensä ja perääntyi hieman, virne pysyi hänen kasvoillaan.

”Rajuja leikkejä Michael,” mies naurahti, Michael hengitti kiihtyneenä ja laski veitsen alemmas.

”Mitä ihmettä täällä tapahtuu?” Jean, joka oli juuri astunut huoneeseen, kysyi ja katsoi hämmentyneenä ystäväänsä ja sitten rakastajaansa, joka seisoi aloillaan vapisten, veitsi kädessään, kyyneleet silmissään.

”On jotakin jota sinun tulisi tietää niin sanotusta ystävästäsi, Jean. Hän ahdistelee minua, kourii ja kertoo jatkuvia likaisia fantasioitaan korviini ja olen saanut tarpeekseni!” Michael sähisi, katsoen uhmakkaana Patrickia kohden.

”Ehkä sinun olisi hyvä tutkituttaa poikaystäväsi pää, tulin tarjoamaan apuani ja hän alkoi uhkailla minua veitsellä!” Patrick tuhahti. ”Ei kai se ihme ole, jos tuollaisella menneisyydellä menee vähän sekaisin, ole varovainen Jean, uhkailee vielä sinuakin!”

”Senkin paska! Perverssi, valehteleva paska!” Michael huusi raivoissaan. Patrick pudisteli päätään.

”Tuo poika on hullu!” Hän sanoi. ”Minä lähden nyt, nähdään myöhemmin Jean, yritä nyt pitää tuo mielipuoli kurissa.”

”Patrick?” Jean kutsui, miehen kävellessä hänen ohitseen kohti eteistä. Hän vilkaisi Michaelia kohden, kurtisti kulmiaan ja seurasi sitten ystäväänsä, joka parhaillaan puki takkia ylleen. ”Minä en nyt oikein ymmärrä mitä tapahtui?”

”Minähän selitin! Michael on hullu, sano minun sanoneen! Soitellaan myöhemmin, Jean.” Patrick murahti ja lähti. Jean pudisteli päätään, tietämättä mitä uskoa. Lopulta hän palasi keittiöön, jossa Michael jatkoi vaiteliaana ruuan valmistusta.

”Chéri, mitä ihmettä tuo oli?”

”Patrick on ahdistellut minua jo pidemmän aikaa, en ole uskaltanut kertoa sinulle aiemmin.” Michael sanoi ja vilkaisi häneen arasti, pelkäsi, ettei Jean uskoisi.

”Ehkä vain kuvittelet? Tiedän, ette pidä hänestä, mutta voisit edes yrittää,” Jean tuhahti kireästi.

”En kuvittele Jean! Patrick pitää minua huorana ja on vain ajan kysymys kun hän keksii mennä pidemmälle kuin vain kourimiseen ja minä pelkään sitä Jean!” Michael oli kääntynyt kasvotusten Jeania kohden, tunsi kyyneleet poskillaan. Jean kiristi hampaitaan, ei ollut valmis uskomaan, että hänen paras ystävänsä tekisi sellaista. Patrick tiesi hänen olevan mustasukkainen Michaelista, tiesi, ettei hän halunnut jakaa tätä kenenkään kanssa, Patrick kunnioittaisi sitä! Mutta miksi Michael valehtelisi? Koska ei pitänyt Patrickista? Niinhän hän oli sanonut jo heti alussa. ”Usko minua Jean, ole kiltti,” Michael pyysi, tuli varoen lähemmäksi ja laski kätensä Jeanin käsivarrelle. Mies kiristi hampaitaan.

”Päätäni särkee,” hän murahti ja astui kauemmaksi. ”Menen kävelylle selvittämään ajatukseni.” Hän lisäsi sitten ja jätti Michaelin yksin.

**^^**^^**^^

Patrick istui sohvalla, joi olutta ja oli juuri aikeissa alkaa katsomaan pornoa kun ovikello soi. Hän murahti tyytymättömänä, laski pullon pöydälle ja meni avaamaan.

”Jean,” hän huokaisi yllättyneenä tarkkaillessaan kireän oloista ystäväänsä. ”Tule toki peremmälle.”

”Meidän on juteltava,” Jean sanoi tylysti astuessaan sisään. Patrick sulki oven ja katsoi häneen kysyvästi. ”Haluan totuuden, oletko sinä koskenut Michaeliin?” Patrick huokaisi raskaasti.

”Mennään olohuoneeseen, haluatko oluen?” Hän kysyi ja Jean nyökkäsi, seurasi ystäväänsä. Patrick kehotti häntä istumaan alas ja haki sitten pullon keittiöstä, miettien sopivaa vastausta.

”Hyvä on, minua nolottaa myöntää, mutta muutaman kerran kyllä, olen koskettanut häntä.” Patrick kertoi istuttuaan alas, Jeanin ilme synkkeni silminnähden. ”Mutta vain siksi, koska Michael on flirttaillut kanssani! kiusoitellut ja, hitto, anteeksi Jean, mutta hän on helvetin kuuma, olen vain mies ja… välillä en ajatellut, toimin vain… Mitään isompaa ei ole kuitenkaan sattunut ja lupaan ettei satu. Luulen, että Michael vain kerjää sinun huomiotasi.” Jean kiristi hampaitaan, otti kulauksen oluestaan, kiihtymys kasvoi ja Patrick oli hieman huolissaan, että Jean saattaisi kuitenkin purkaa sen häneen. ”Voisin näyttää sinulle jotakin,” hän sanoi sitten. ”Ehkä se muuttaa käsitystäsi Michaelin viattomuudesta.”  Patrick otti kaukosäätimen ja painoi playta. 

**^^**^^**^^**

Michael odotti jännittyneenä, ruoka oli valmista, mutta hän ei saanut syötyä. Jean ei edes vastannut hänen puheluihinsa. Aika kului, Michael ravasi edestakaisin asunnossa, katsoi kelloa ja yritti vähän väliä turhaan soittaa Jeanille. Hän pelkäsi, että jotain oli sattunut, jos Jean oli joutunut onnettomuuteen? Vai oliko mies vain niin vihainen hänelle? Michael ei tiennyt, mutta pelkäsi.

Kello oli yhdeksän illalla, kun ulko-ovi viimein kävi ja Michael tuli eteiseen huojentuneena. Jean mulkaisi häneen, Michael haistoi alkoholin hänen hengityksestään ja nielaisi epämukavan tunteen laskeutuessa hänen vatsanpohjaansa.

”Missä olit? Olin huolissani Jean, yritin soittaa ja…”

”Huomasin kyllä,” Jean murahti ja riisui takkinsa, omituinen katse silmissään. ”Olin Patrickin luona,” hän vastasi sitten ja kallisti päätään, lähestyi hitain askelin saaden Michaelin perääntymään. Jean naurahti humaltuneena, kunnes vakavoitui ja hänen ilmeensä synkkeni ”Senkin pikku huora!” Jean karjahti ja löi häntä kasvoihin. Michael parkaisi, toi kätensä poskelleen ja katsoi miestä järkyttyneenä. ”Flirttailet ja huoraat, esität viatonta, mutta kyllä minä nyt tiedän! Tiedän mikä saamarin huora sinä olet!” Jean löi häntä uudestaan ja ravisteli, saaden hänet kaatumaan lattialle.

Michael katsoi miestä järkyttyneenä, pidellen kipeää poskeaan. ”Rauhoitu! Mikä sinun on Jean?!” Hän itki. Jean katsoi häneen halveksuen ja sylkäisi lattialle hänen eteensä.

”Näin ne videot, Patrick näytti minulle. Helvetti! Näin omin silmin ja näin miten nautit senkin valehteleva lutka! Flirttailet vielä ystävillenikin, luoja tietää mitä teet niillä kävelyretkilläsi!”

”En ole flirttaillut, olen ollut uskollinen! Enkä muista kaikkea menneestä Jean!” Michael nousi ylös vapisten, itkien ja perääntyi. ”En muista, en muista mitä olen tehnyt! Poltimme pilveä, joskus hän huumasi minut! En halunnut sitä, en koskaan halunnut sitä elämää!”

”Kyllä minä sinulle näytän!” Jean ärähti, avasi jo vyötään, yritti tarttua häneen. Michael potkaisi Jeanin jalkaan ja ryntäsi makuuhuoneeseen, lukiten oven perässään. Jean kirosi, hakkasi nyrkeillään ovea ja veti kahvasta. ”Päästä minut sisään huora! Avaa tämä saamarin ovi!” Mies raivosi ja Michael toi järkyttyneenä kätensä suunsa eteen, perääntyi ovesta ja lopulta käpertyi huoneen nurkkaan vapisten yhä voimakkaammin, keinuttaen itseään hitaasti. Hän toi kätensä lopulta korvilleen ja sulki silmänsä, ei halunnut kuulla Jeanin rumia, loukkaavia solvauksia. Hän ei koskaan ollut nähnyt miestä tällaisena ja pelkäsi.

Lopulta tuli hiljaista, Michael pysyi kuitenkin aloillaan useamman tunnin. Hänen kasvojaan kivisti, hän pyyhki kyyneleitään ja kuunteli. Lopulta hän nousi ja käveli vuoteelle, käpertyi sille makaamaan, tuijotti ovea saamatta unta. Hän ei tiennyt miten enää uskaltaisi astua ovesta ulos kohdatakseen Jeanin.

Kun Jean heräsi seuraavana aamuna sohvalta, hänen päätään jomotti, suussa oli kuvottava maku. Hän nosti kätensä otsalleen ja yritti tavoitella muistinsa haperoita sirpaleita, lopulta hän nousi hitaasti istualleen, huokaisi ja haroi hiuksiaan. Hän katsoi kohti suljettua makuuhuoneen ovea ja kirosi itsekseen, muisti hämärästi oman raivonsa, sen mitä Patrick oli näyttänyt, alkoholi oli vain pahentanut asiaa. Jean katui, ei Michael ollut valehdellut, kyllä hänen pitäisi se tietää, silti, jokin oli vain napsahtanut hänen sisällään, jokin mitä oli ajoittain vaikea tai miltei mahdoton kontrolloida. Jean tiesi alkoholin olevan iso syyllinen, ajoittain hän yritti siitä syystä vähentää juomistaan, hetkiksi onnistuikin kunnes jälleen ratkesi.

Hän nousi ylös ja käveli hitaasti kohti makuuhuonetta. Kevyt koputus, hiljaisuus. ”Michael,” Jean kutsui mahdollisimman pehmeällä äänellä. ”Chéri, olin hirveä eilen, minua kaduttaa, annatko minulle anteeksi?” Jean kuunteli, kuuli sängyn narahtavan. ”Michael, rakas, ole kiltti… Lupaan etten satuta sinua, avaisitko oven?” Hän pyysi. Hitaita askelia.

”L-lupaatko?” Värisevä ääni kysyi ja Jean huokaisi murheellisena.

”Minä lupaan, vannon. Olin hirveän kännissä eilen, nyt maksan hinnan siitä.” Hän kuuli lukon naksahtavan auki ja Michael raotti ovea. Nuorempi mies oli selvästi peloissaan, Jean astui huoneeseen ja katsoi järkyttyneenä mustelmaa pojan kasvoilla. ”Voi luoja, anna minulle anteeksi, anna anteeksi Michael.” Hän toisteli, kosketti hellästi tämän kasvoja ja lopulta halasi tätä. ”Ne videot, menin vain sekaisin, en kestä ajatusta sinusta muiden kanssa, se on järjetöntä…”

Michael nyökkäsi epävarmana, ei tiennyt mitä ajatella. ”Jean, pelkään sinua, kun juot… entä jos ensikerralla…” Hän aloitti.

”En juo enää väkeviä,” Jean lupasi. ”Älä pelkää chéri, tämä ei enää toistu.” Hän lupasi silitellen Michaelin hiuksia. Michael olisi halunnut ehdottaa, että Jean lopettaisi juomisen ainakin joksikin aikaa kokonaan, mutta pelkäsi suututtavansa tämän ehdotuksella uudestaan.

”E-entä Patrick?” Michael kysyi arastellen.

”Puhun hänelle vielä, se on ollut vain väärinkäsitystä. Olette vain aloittaneet väärällä jalalla, kyllä se siitä.” Jean painoi suudelman Michaelin otsalle. ”Tule, mennään suihkuun yhdessä…” Michael huokaisi ja antoi miehen johdatella itsensä kylpyhuoneeseen, hän saattoi vain rukoilla, että tapaus ei toistuisi, sisimmässään hän kuitenkin tiesi, että Jean tulisi lyömään vielä uudestaan, se harvoin jäi yhteen kertaan lupauksista huolimatta. Rickyyn verrattuna, Jean oli kuitenkin itse pyhimys ja niinpä hän antoi anteeksi, antoi uuden tilaisuuden.

19.luku 

         Julkaistu 31.7.2010

            My Secret Shore© KOLGRIM

Guestbook

My Secret Shore HOME