19. RSS

Jesse:

Sovittiin, että tavataan satamassa, oon ajoissa, oon aina ajoissa ja usein vihaan omaa pakkomiellettäni olla ajoissa, koska pelkään, että myöhästyn ja luulen… luulen, että mun olisi pitänyt antaa Markon odottaa mua.

Päivä on lämmin, ei ole tarvetta käyttää pitkähihaista. Kaksi pientä lasta vanhempineen, syöttää ankkoja lähistöllä. Tyttö kikattaa, poika yrittää napata siskoltaan leipää, koska on jo käyttänyt omansa. Äiti kieltää ja antaa uuden palan kirkkaasta muovipussista. Mies hölkkää ohitse.

 

En oo varma mitä oon tekemässä, treffeille Markon kanssa… Markon! Kundin jonka kanssa mun nykyinen ex petti mua; syy miksi en oo enää sen kanssa. Tää on hullua, eikö? Käytännössä oon vaihtamassa kundin joka siirtyi sängystä sänkyyn, kundiin, joka on… huorannut persettään ympäriinsä, jos huhut pitää paikkansa… Mitä oikein ajattelin? Mitä ajattelen nyt? Mun pitäisi lähteä, eikö? Vaan lähteä ja unohtaa koko typerä ajatus treffeistä. Se oli fiksua, fiksuinta mitä oon tehnyt aikoihin; treffit Markon kanssa, Mr. Paris Hiltonin? Oikeesti…

Nousen, valmiina pakenemaan paikalta.

”Moi Jesse, anteeks et oon myöhässä, mä-” Käännyn tutun äänen suuntaan; vaaleat, kulutetut farkut, jotka istuu sen ylle täydellisesti, valkoinen hihaton paita, aurinkolasit jotka se nostaa otsalleen. Se näyttää syötävän hyvälle. ”myönnän, etten uskonut että tulisit, mutta oon iloinen että oot täällä.” Se sanoo.

”joo,” sanon typerästi tuijottaessani sitä, tilanne vaan on niin outo.

”Aika kuuma päivä, en oikein osannut päättää mitä pukisin.”

”Joo sama ongelma,” Sanon ja mietin onko mun vaatteet varmasti tarpeeksi sopivat? Miltä näytän?

”Näytät hyvältä Jesse,” Marko sanoo kuin lukien mun ajatukset.  ”Tykkään sun paidasta, onko se uus?”

”Ai, joo, kiitos. Ostin sen eilen.”

”Kiva,” epämukava hiljaisuus seuraa. ”En oo koskaan ennen ollut oikeilla treffeillä, joten anteeksi jo etukäteen, en ollenkaan tiedä miten pitäisi käyttäytyä.” Se nauraa hermostuneesti.

”Oikeasti? Et koskaan?” Kysyn ja Marko pudistaa päätään.

”Niin, yleensä… no yleensä tapaan kundin, ne haluaa seksiä ja, um… ja joskus ne soittaa joskus ne ei soita.” Se kohauttaa olkapäitään, puree alahuultaan.

”Heh,” naurahdan typerästi, luoja, oon idiootti tänään, yritä nyt sanoa jotain järkevää Jesse, JÄRKEVÄÄ! Hetken mietin pitäisikö mun edes antaa treffien jatkua, voiko tästä tulla mitään hyvää? Mutta sitten katson Markon silmiin, näen epävarmuuden ja toivon. No, se ei oo täydellinen, se on maannut ympäriinsä, mutta tarkoittaako se sitä ettei mun pitäisi antaa sille mahdollisuutta? Ja sitten muistan päivän sen huoneessa, muistan sen isän ja sen miten Marko nauroi kun pompittiin sen sängyllä ja annettiin sen isän ymmärtää että tehtiin jotain  täysin muuta. Jokin Markossa… En tiedä varmasti, mutta tiedän olevani kiinnostunut. Näin vilauksen sen elämästä eikä mulla ollut aavistustakaan, että se voisi olla sellaista. Sen isä…hm… ehkä se selittää miksi Marko on tehnyt asioita joita se on tehnyt?


”Jesse, mä ymmärrän jos sä et…”

”Ajattelin että voitaisiin mennä suomenlinnaan,” keskeytän sen nopeasti, ”piknikille, on niin nätti ilma.” Marko hymyilee jokseenkin helpottuneena.

”Joo, kuulostaa hyvälle, rakastan piknikkejä.” Se sanoo kuulostaen innostuneelta, sitten se punastuu. ”Anteeks, kuten sanoin, en oo ennen ollut oikeilla treffeillä.”

”Ei haittaa, ensimmäinen kerta kaikelle, eikö?” Hymyilen. ”Kävellään satamaan?”

”Okei,”

**^^**^^**^^**^^**

Me löydetään rauhallinen paikka kalliolla, asetan viltin maahan ja usutan Markoa istumaan alas mun kanssa.

”Täällä on kaunista,” se hengähtää, sulkee silmänsä ja hengittää syvään kesän raikasta ilmaa.

”Niin on,” nyökkään. Marko avaa silmänsä ja katsoo muhun, tällä kertaa sen silmät näyttää kirkkaan vihreiltä; kauniit.

 

“Mansikoita?” tarjoan, se kurottautuu ja ottaa yhden kulhosta.

”Rakastan mansikoita,” se virnistää ja katson kuinka marja katoaa sen täyteläisten huulien kautta sen suuhun. ”Mmmh.” sen silmät sulkeutuu, se nuolaisee huuliltaan maun ja äkkiä mulla on vaikeuksia keskittyä mihinkään muuhun. ”herkullista,” se kertoo.

”Kuohuviiniä?” kysyn.

“Kyllä kiitos, vau, kuoharia ja mansikoita, täydellistä.” Se virnistää, ”Jesse, kai sä tiedät, että on helpompiakin tapoja päästä mun housuihin.” Marko naurahtaa., katson sitä ja melkein läikytän kaatamani kuohuviinin lasista. ”Mä vaan vitsailen, oikeesti, lopetan.” Se punastuu, ojennan toisen lasin sille ja se kiittää mua.

Kuulen kun joku ulkomaalainen pariskunta lähestyy etsiessään piknikpaikkaa. Nainen katsoo meitä silmät ammollaan, Marko nostaa lasinsa sille.

“Cheers and yes; we are GAY.” Se nauraa ja mies katsoo meitä peräti järkyttyneenä, ottaa virnistelevän naisen käden ja johdattaa sen nopeasti pois.

”Marko, oikeesti,” pudistelen päätäni jokseenkin huvittuneena.

”Mitä?” se räpyttelee silmiään viattomana. ”Tiedän, että se nainen mietti, joten ajattelin vain tehdä sen onnelliseksi ja kertoa totuuden. Ajattele nyt, se ois voinut menettää vaikka yöunensa pohtimalla näkikö se homopariskunnan vai ei, ei sillä että me ollaan vielä pariskunta, mutta…er… joka tapauksessa nyt se nainen voi ennä kotiinsa ja kertoa ystävilleen että näki kaksi homoa piknikillä, ihmeellistä.” Kohotan kulmaani ja lasken loput piknikruuat viltille.

“Oh, suklaakakkua! Saanko?” Marko kysyy malttamattomana.

”Siitä vain,” virnistän.

”Kiitos,” se kurottautuu ottamaan palan ja syö, miltei kuin ei olisi koskaan nähnyt yhtä paljon ruokaa kerralla.

”Sori, mun pöytätavoissa on parantamisen varaa, eikö?”

”Älä huolehdi, musta on kiva kattoa kun syöt,”

”Hmmm, kinkyä,” se vitsailee, virne välkehtien sen silmissä.

”No, Jesse, meidän on ilmeisesti tarkoitus kysellä toisiltamme asioita, vähän niin kuin haastatella toisiamme? Katsoa täyttääkö toinen haettavan paikan kriteerit?” Marko kysyy ja siemaisee viiniä lasistaan, miltei naurahdan ääneen sille miten vakavalta se kuulostaa, mutta sen sijaan tyydyn virnistämään.

”Haastatella?” Kysyn, no kaipa sen voi niinkin asettaa? ”No, voidaan vaan puhua asioista niin kuin normaalisti.”

”Okei,” se nyökkää pohdiskelevan oloisena, ”työskentelet kahvilassa, eikö?”

”Joo, meen armeijaan tammikuussa ja sen jälkeen, no, luulen, että haluan opiskella lääkäriksi.”

”Armeijaan vai?”

”Jep, ootko ite jo käynyt?” Marko pudistaa päätään,

”En, luulen että meen siviilipalvelukseen. Ajattelin sen niin, että tän maan turvallisuudelle saattaisi olla paljon parempi jos mua ei päästetä raskaiden aseiden lähettyville.”

”Niinkö?” naurahdan ja revin palan patonkia. 


”Niin ja lisäksi mun suvulla on ollut kammottavan huono onni niin kauan kuin tiedän. Mun isoisovanhemmat kuoli viime sodassa ja ilmeisesti mun isoeno; mun isoäidin isoveli katosi, viholliset vei sen mukanaan, se oli vain 15-vuotias. Mun isoäiti, joka asuu vanhainkodissa, sen muisti reistailee, se väittää, että sen veli olis… raiskattu… En tiedä, mutta joka tapauksessa, pitkä tarina lyhyesti; tällä historialla en halua mennä armeijaan, en voisi tappaa ketään, jos vaikka jostain kumman syystä syttyisi sota… Joten, siviilipalvelus, toivon vähän, että voisin suorittaa sen jossain kirjastossa, olla kirjojen suojelija tai jotain yhtä hullua.”


”Tiesitkö muuten, että mun isoäiti ja sen nuorempi veli asui Tukholmassa, sen jälkeen kun ne jäi orvoiksi?” Marko muuttaa puheen aihetta,

”Ai asui?”

”Joo,” se nyökkää, ”ja sun isäs on ruotsalainen, eikö? Ootko koskaan asunut ruotsissa?”

”Oon joo, synnyin itse asiassa tukholmassa, muutettiin tänne kun olin neljä.”

”Ruotsalaiset on niin hotteja,” se sanoo juuri kun oon ottamassa kulauksen viiniä ja miltei tukehdun siihen, en voi olla nauramatta.

”Onko mitään kansalaisuutta jota et pitäisi…hm… seksikkäänä?” Marko on hiljaa hetken imeskellen mansikkaa, pohtiva ilme sen kasvoilla.
”Hm… ei, mitään ei tuu mieleen… oh! Paitsi, tiedätkö sen heimon, joilla on vähän niin kuin lautanen suussaan? Se mitä ne tekee on, ne ottaa alahuulen, tekee reiän siihen ja tunkee jonkun ihme lautasen sinne, näin kerran dokumentin siitä ja mun täytyy sanoa; se olisi vaan outoa, tarkoitan, miten sitä suudellaan, kun sun alahuuli on melkein kilometrin päässä ylähuulesta? Eikö ne pidä suutelemisesta?” Markon kasvoilla on keskittynyt , mietteliäs ilme  ja mun on vaikea pitää tasaista naamaa.

”Tiedätkö mitä Marko? En todellakaan tiedä,”

”Niin, kaipa se on niitä elämän ihmeellisiä mysteerejä,” se kohauttaa olkapäitään.

 

”Armeijaan meno mahtaa harmittaa,” se sanoo sitten.

”Niin no, en odota sitä innolla… metsässä rämpimistä, vaeltamista raskaiden rinkkojen kanssa, palella teltoissa, aikaiset herätykset…Kuten sanoin, en odota sitä innolla, luojan kiitos se on vain alle vuoden.”

”Ne leikkaa sun hiukset ihan lyhyiksi myös. Onneksi sulla on nätinmuotoinen kallo… mutta on se silti harmi, tykkään sun hiuksista tolleen.” Se kääntää päätään sivulle ja katsoo mua. Virnistän,

”ne kasvaa takaisin,”

”Totta ja veikkaan, että näytät tosi kuumalta siinä univormussa, toivon, että pääsen näkemään sut siinä,”

”Ehkä pääsetkin,” Marko katsoo mun silmiin ja hymyilee onnellisen näköisenä.
”Luoja, taidan virnuilla kuin joku idiootti nyt,” se nostaa kätensä suunsa eteen. ”ja veikkaan, että punastelen myös,”

”Näytät söpöltä,” sanon ja kurottaudun poistamaan sen käden sen suun edestä kuohuviinin antamalla rohkeudella. Meidän kädet pysyy liitettyinä jonkin aikaa ja tunnen vatsanpohjassani kihelmöivän, hetkeen en osaa sanoa sanaakaan. Kun viimein katson sen silmiin ja näen sen katsovan takaisin, mun sydämen lyöntien tihenevän, tunnen turvallisemmaksi päästää irti sen kädestä.

“Eikö Pete vienyt sua koskaan treffeille?” Miten oikein tapasit sen?” Kysyn, vaikka tiedän että exsistä puhuminen ekoilla treffeillä ei oo paras vaihtoehto, mutta meidän tilanne on erilainen.

”No, me tavattiin… yhdellä clubilla, sen ystävä esitteli meidät toisillemme, se oli… no, se oli vain seksiä aluksi ja sitten se halus nähdä mua useammin ja useammin… No kyllähän me käytiin ulkona, mutta se oli aina isomman porukan kanssa, joten, niitä ei lasketa treffeiksi eihän? Ja kerran se vei mut matkalle Italiaan, Roomaan, sillä oli jotain työjuttuja siellä. Se oli mahtavaa Jesse! Niin paljon nähtävää ja ne kahvilat, parasta kahvia ikinä! Näin myös Colosseumin. En oo aikaisemmin käynyt missään ulkomailla, jos ei Tukholmaa ja Tallinnaa lasketa mukaan. Mutta se oli… no, Pete oli sen liiketapaamisissa ja ainoa aika me oikeastaan vietettiin yhdessä oli hotellihuoneessa, harrastettiin seksiä joka yö, luulen, että se on ainoa syy miksi se otti mut mukaansa, syy miksi se piti mua niin pitkään. Ei se mua rakastanut, en usko, että se on koskaan rakastanut ketään. Se haluaa nuoria kundeja, jotka on hyvässä kunnossa, jotka näyttää hyvältä. Se on ainoa mikä sitä kiinnostaa. Se ei koskaan kysynyt mitä mulle kuuluu, miten mun päivä on mennyt… Pete puhuu itsestään, se on sen lempi puheenaihe. Se osti mulle tavaroita, vaatteita kutsui mua hellittelynimillä, mutta sen suusta ne oli aina jotenkin…hm, alentavia?”

Juuri niin kuin ajattelinkin, Pete on idiootti, joka kohtelee ihmisiä kuin esineitä joita omistaa.

”Sillä oli silmää sullekin Jesse… Saatoit ehkä huomata,” se sanoo,

”No joo, vähän,”

”Se puhui Jonista myös ja teistä yhdessä… Miten te molemmat miellytätte sen silmiä… no mutta, se siitä. Puhutaan jostakin muusta, kuten… hm, ootko koskaan miettinyt muuttamista takaisin Tukholmaan?”

”En tiedä, välillä joo, mutta toistaiseksi oon tyytyväinen täällä, suurin osa mun ystävistä on täällä, mun perhe, vaikka onhan mulla sukua ruotsissakin. Kun pääsen armeijasta, haen varmaan lääkikseen sekä täällä, että siellä, kattoo kumpaan pääsen, jos pääsen kumpaakaan.”

 ”Entä sä Marko?”

”Ei aavistustakaan, mulla on vaan peruskoulun päästötodistus ja… en tiiä mitä haluan, osaan tanssia ja… um… en tiedä mitä osaan.”

”On paljon mitä voisit tehdä… Joten, tää tanssimisjuttu?” Aloitan,

”Voisin alkaa strippariksi,” se nauraa ja katsoo mua, ”mä vaan vitsailen Jesse. Tiedätkö… Haluaisin työskennellä kirjastossa, mutta… siihen taitaa tarvita jonkun koulutuksen…. Yksi asia on varma, en halua päätyä tilaan jossa mun isä on.”

”Voisit  silti mennä kouluun,”

”Ehkä meenkin.” Se hymyilee ja hymyilen takaisin.




**^^**^^**^^**^^

Kello on miltei kymmenen kun otetaan lautta takaisin kaupunkiin. Ollaan juteltu taukoamatta ja Marko todella kiinnostaa mua entistä enemmän. Me kävellään vielä jonkin matkaa, lähellä merenrantaa.

”Kaunis ilta,” Marko huokaa ja katsoo horisonttiin.

“Niin on,” Vastaan ja pysäytän sen, seison silmätysten sen kanssa ja huomaan, että ollaan lähes täysin saman pituisia.

”Alkaa tulla vähän viileää,” Marko kuiskaa, katson syvälle sen silmiin, se on se hetki; epävarma pitäisikö suudella vai ei, haluaisin  niin paljon ja samalla pelkään.

”Niin,” vastaan lopulta, Marko puree alahuultaan varoen, katsoo mua ja lopulta tuo kätensä mun poskelle, katsoo mua kuin esittäen viimeisen kysymyksen, sen huulet lähestyy omiani ja päätän toimia, mun käsi laskeutuu sen vyötärölle, mun huulet koskettaa varoen ja pehmeästi sen, tuon toisen käteni sen hiuksiin ja me suudellaan, juuri siinä merenrannalla, kevyt kesätuuli liikkuen meidän ohitse, välittämättä siitä kuka saattaisi nähdä. Ja tiedän olevani hukassa.

”Meetkö bussilla kotiin?” Kysyn kuiskaten.

”Joo, entä sä?”

”Junalla, saatan sut bussipysäkille,” sanon ja suutelen sitä uudestaan, sen suu maistuu aivan mintulle, minttupurkalle jota se juuri pureskeli.

”Okei,”

**^^**^^**^^*

”No, toi on mun bussi,” Marko kertoo, haluaisin suudella sitä uudestaan, mutta nyt paikalla on liikaa ihmisiä, osa humalassa ja haluan päästä turvallisesti junalle.

”Ok, soitan sulle huomenna, mihin aikaan luulet, että heräät?”

”Kymmeneltä, ehkä yhdeltätoista, voit soittaa mulle yhdentoista jälkeen tai ihan miten sulle sopii.” Se hymyilee. ”Mulla oli kivaa tänään, se oli erilaista, mutta kivaa. En tiiä millon viimeksi mulla ois ollut yhtä hauskaa.”

”Mulla oli hauskaa myös, nähdään ja hyvää yötä,” kosketan sen kättä varoen, Marko hymyilee.

”Hyvää yötä, tuhannesti hyvää yötä…” se virnistää. ”… ja tässä kohtaa suutelisin sua, mutta haluan, että pääset kotiin turvassa, joten mä vaan kuvittelen tekeväni sen.” Se kuiskaa ja kävelee bussin sisälle, se vilkuttaa mulle ikkunasta ja vilkutan takaisin.

Mihin oikein oon sekaantumassa? Mietin. Voitaisiinko me todella selvitä pariskuntana? Mun sydän sanoo kyllä, se on mun mieli joka epäilee. Ehkä vain ajattelen liikaa? Ehkä tällä kertaa on parasta seurata mun sydäntäni?

Web published: My Secret Shore

26.elokuuta 2007

© KOLGRIM 

Jatka lukuun 20

My Secret Shore HOME