2. Kämppikset

LUKU 2.  Ystävystyminen

Niko katseli kun Kamil lähti keittiöstä, jostain syystä pettyneenä siitä, että hän antoi periksi niin helposti. Hän katsoi Mattia, joka hymyili hänelle odottavasti.

”Mennäänkö nyt naimaan?” hän kysyi karkeasti, ja juopuneessa tilassaan Niko vain nyökkäsi, myöntyen ja yrittäen näyttää Mattille tien huoneeseensa. Päästyään sinne Matt kintereillään Niko kompuroi vuoteelle ja Matt seurasi häntä viivyttelemättä, kaatuen hänen päälleen ja melkein tukahduttaen hänet painollaan. Hän kohotti hieman itseään humalaisen suomalaisen päältä ja alkoi sitten kiireesti riisua häntä, piittaamatta Nikon mukavuudesta.

”En anna aina ensitapaamisella, en ole lutka”, Niko yritti selittää tuntiessaan Mattin märät suukot kasvoillaan, vaeltaen sitten alas hänen rinnalleen.

”Joo, kulta, tiedän…” Matt vakuutti, vaikka hänen äänensä antoi selvästi ymmärtää, ettei hän paljon piitannut.

Niko huomasi, vaikkakin hädin tuskin, että Mattin vaatteet tuntuivat kadonneen jossain vaiheessa matkan varrella ja että hänet käännettiin vatsalleen ja valmisteltiin kovakouraisesti. ”Kondomi, käytä kondomia…” hän mutisi sitten; humalassa tai ei, hän muisti aina suojauksen. Hän tunsi itsensä uniseksi, niin uniseksi, että seuraava asia, minkä hän rekisteröi, oli tunne Mattista hänen sisällään, kun tämä oli työntynyt häneen.  Sitten hän huomasi makaavansa selällään, jalat Mattin olkapäillä, eikä hän edes tiennyt, milloin Matt oli vaihtanut asentoa. Hän oli väsynyt ja toivoi, että tämä olisi pian ohi, haluten vain nukahtaa. Hän kuuli Mattin ähkivän ja tunsi hänen hikoavan, huone pyöri Nikon silmissä ja Mattin päästämät äänet kuulostivat oudoilta hänen korvissaan. Matt tuli melko nopeasti, tarkistamatta edes, tuliko Niko myös; Niko ei tullut. Kun kaikki oli ohi, Matt makasi raskaasti Nikon päällä ja siirtyi vasta kun Niko vaati häntä tekemään niin, haluten vain päästä nukkumaan.

*p*p*

Seuraava aamu ei ollut kaikkein miellyttävin Nikon elämässä; oli ollut paljon pahempiakin kuin tämä, kun hän ei halunnut nousta ylös, mutta tämä… hän voihkaisi, tuntiessaan päänsä jyskyttävän halkeamaisillaan kivusta, yritti kohottaa sitä vähän ja voihkaisi sitten uudestaan, epäonnistuen täydellisesti. Hänestä tuntui kuin hän olisi jäänyt ylinopeutta ajavan rekan alle, eikä hän olisi toivonut tätä tunnetta edes katkerimmille vihollisilleen. Hän yritti uudestaan, avaten silmänsä varovasti ja huomaten, että hänen vieressään makasi joku. Ja tämä joku – päätellen siitä, miltä tämä tuntui – oli alasti. Lisäksi, Nikon takamus tuntui aralta ja…

Eiii! Ei taas… Ei, luoja… hän teki sen taas…

Kääntyen ympäri Niko huomasi käytetyn kondomin lojuvan lattialla, hiljainen todistaja viime yön tapahtumista. Sitten hän muisti kaiken, juhlat, useat juomat, jotka hän joi, kotiinpaluun… Ja sitten kaikkein karmein muistikuva välähti hänen mielessään, se kuinka hän oli käyttäytynyt kuin huora, Kamilin edessä, ei yhtään vähempää! Hän… näki mitä he tekivät keittiössä, ei ollut mitään mahdollisuutta, että hän olisi käsittänyt sen väärin…

Helvetti… Sillä hetkellä Niko todella halusi kuolla tajutessaan, että oli luultavasti ruhtinaallisesti munannut kaiken; hän voisi yhtä hyvin pakata tavaransa ja alkaa etsiä uutta asuinpaikkaa, yksikään hetero kundi, edes niin mukava kuin Kamil, ei mitenkään voisi haluta asua homon kämppäkaverin kanssa!

”Huomenta”, hän tunsi vuoteen liikahtavan takanaan ja kääntyi katsomaan nähdäkseen… vieraansa, joka julkeasti tarttui Nikon käteen ja ohjasi sen aamuseisokilleen, liikutti sitten kättä erektiolla, hieroen sitä vähän. ”Valmis uuteen erään?”

”Minulla on tekemistä”, Niko vastasi, vetäen nopeasti kätensä pois ja nousten sitten ylös sängystä. Hän huomasi oman alastoman tilansa ja kurottautui ottamaan lattialla sängyn vieressä lojuvat bokserit. Ne olivat eiliset, eivätkä todellakaan puhtaat, mutta hän halusi peittää itsensä. Sitten, vaikka se saikin hänet hieman pahoinvoivaksi, hän poimi inhottavan jutun lattialta ja heitti sen roskakoriin pöytänsä viereen.

”Ehkä sitten joskus toiste, soita minulle”, hänen vieraansa sanoi venytellessään; Niko katseli hänen lihaksikasta rintaansa, mikä sai tyypin hymyilemään. Sitten hän vihdoin nousi myös Nikon vuoteesta, puki vaatteet ylleen ja lähti huoneesta.

Vihdoin, Niko ajatteli ärtyneenä; hän oli ollut varma, ettei tyyppi aikoisi ikinä lähteä. Hän otti puhtaat vaatteet vaatekomerosta ja päätti tarvitsevansa kipeästi suihkua. Hän todella tunsi olonsa kamalaksi, kaikkien krapuloiden äiti jyskytti hänen päässään. Käytyään suihkussa ja kuivatessaan itseään hän kuuli etuoven aukeavan ja sulkeutuvan ja hetken hän luuli, että se oli hänen yövieraansa, palaamassa takaisin syystä tai toisesta… sitten hän kuuli tulijan menevän toiseen huoneeseen ja lähtevän sieltä hetken päästä, menevän keittiöön. Sen täytyi olla Kamil…

Niko tunsi pelon vihlaisun; hän tiesi, että hänen täytyisi kohdata Kamil ennemmin tai myöhemmin, mutta myöhemmin olisi parempi…

*p*p*

Kamil ei herännyt parhaimmalla tuulellaan; hän huomasi CD-soittimen lojuvan tyynyllä vieressään. Tarkistettuaan sen hän huomasi soittimen menneen itsestään pois päältä jossain vaiheessa yöllä. Hän laittoi sen pöydän yläpuolella roikkuvalle hyllylle, pienen CD-kokoelmansa viereen. Sitten hän muisti Nikon tuoneen vieraan kotiin, kolmelta aamulla. Ja hän aikoi ilmeisesti… harrastaa seksiä tyypin kanssa.

Kamil huokasi; hänen täytyisi puhua Nikon kanssa, vieraiden tuomisesta kotiin. Ei sillä, että Kamil olisi välittänyt, hän vain halusi, että Niko olisi… hienotunteisempi tulevaisuudessa. Koko tilanne sai hänet äärimmäisen kiusaantuneeksi, hän ei todellakaan ollut tottunut siihen, että vieraat kourivat… jotakuta hänen keittiössään.

Se tosiasia, että Niko oli homo oli suuri yllätys myös. Kamil ei odottanut, että hänen kämppäkaverillaan olisi sama… mieltymys kuin hänellä itsellään, mutta hän kyllä huomasi eron heidän välillään. Kun hän itse kasvoi maassa, jossa homoutta pidettiin kuolemansyntinä, Nikon täytyi tulla täysin erilaisesta ympäristöstä; hänen avoimuutensa seksin suhteen oli selvästi huomattavissa. Ei hän ollut huora, ei Kamil pitänyt häntä sellaisena… mutta hän itse ei ikinä olisi niin avoin tai rohkea… vuosien eläminen niin sanotusti kaapissa olivat vaikeita päästä yli, niin vaikeita, että kahden Amerikassa eletyn vuoden jälkeen yksikään hänen luokkatovereistaan ei tiennyt hänen olevan homo. Hän ei ikinä kieltänyt olevansa homo, mutta ei myöskään mainostanut sitä, että oli, eikä kukaan oikeasti epäillyt hänen ’pelaavan toisessa joukkueessa’…

Kamil huokasi taas noustessaan ylös; hän ei odottanut keskustelua Nikon kanssa, hän olisi halunnut välttää sitä, hän oli varma, että se tuntuisi heistä molemmista kiusalliselta. Lisäksi hän oli varma, että Nikolla olisi helvetinmoinen krapula… Hän meni kylpyhuoneeseen, kävi pikaisessa suihkussa (mikä ei ollut erityisen miellyttävä kokemus, ammeessa otetut suihkut eivät koskaan ole) ja palasi huoneeseensa, puki ylleen sunnuntaivaatteensa ja päätti, että voisi mennä kirkkoon sinä päivänä. Hän tuli katolisesta maasta, katolisesta perheestä ja vaikka katolinen kirkko ei erityisesti pitänyt homoista, Kamil silti tunti tarvetta osallistua jumalanpalvelukseen aina silloin tällöin. Hän ei ollut kovin uskonnollinen, mutta syvään juurtuneet tavat istuivat tiukassa. Hän lähti hiljaa asunnosta, toivoen, että vieras olisi häipynyt kun hän tulisi takaisin.

Palatessaan kirkosta Kamil jätti takkinsa huoneeseensa ja meni keittiöön valmistamaan aamiaista itselleen ja Nikolle, vaikka hän epäilikin, ettei Niko kykenisi nielemään mitään kiinteää tänä aamuna, ei oltuaan niin humalassa. Tai ehkä hän kykenisi? ’Hän sanoi juovansa’, Kamil mietti hetken keittäessään vettä kahvia varten ja sitten kaataessaan kupillisen itselleen. Ehkä hän oli tottunut juomisen jälkiseuraamuksiin?

*p*p*

Niko ilmestyi keittiöön, huomaten heti Kamilin siistit vaatteet; pelkästään se sai hänet entistäkin nolommaksi viimeöisen käytöksensä vuoksi. Hänestä näytti kuin Kamil olisi valmistautunut viralliseen ’Sinä olet homo joten antaa heittää’ – puheeseen… Niko punastui rajusti, tuntien häpeän aallon, mutta hän huomasi Kamilin punastuvan myös.

”Hmm… ha-haluatko kahvia?” Nikon kämppis kysyi, kuulostaen ujolta jostain syystä. Se sai Nikon tuntemaan olonsa hieman varmemmaksi; ehkä hän saisi Kamilin luopumaan ajatuksesta potkaista hänet ulos asunnosta?

”Tietysti”, hän vastasi, nyökäten varovasti, koska jyskytys hänen päässään ei mennyt pois. Hän ei ollut varma, mitä muuta hänen pitäisi sanoa Kamilille; pitäisikö hänen pyytää anteeksi ja sanoa, ettei sitä tapahtuisi enää koskaan? Mutta Niko tiesi, ettei voisi luvata sitä tapahtuvan koskaan enää; hän piti juhlimisesta, hän piti juomisesta ja juodessaan… Se vaikutti aina hyvältä idealta, ja hän epäili sillä olevan paljon tekemistä sen kanssa, ettei hänellä ollut poikakaveria, mutta… tämä ei ollut oikea keino, hän saattoi sanoa sen. Itse asiassa hänestä tuntui kamalalta viime yön vuoksi, eikä seksikään ollut erityisen tyydyttävä kokemus. ”Tuota… sattuisiko sinulla olemaan… särkylääkettä? Tuota, päätäni varten?”

”Vain aspiriinia”, Kamil nyökkäsi ja osoitti kaappia, missä hän säilytti lääkkeitään ja ensiapupakkausta.

Niko avasi sen ja otti särkylääkkeet, nielaisi yhden pillerin kylmän veden kanssa. Sitten Kamil kysyi kysymyksen, jota Niko oli pelännyt. ”Niko… voidaanko jutella?”

Niko tunsi heti pelon kylmän väristyksen. ”Joo”, hän vastasi hiljaa. Hitsi, nyt hän kuulisi kunniansa…

”Tuota…” Niko saattoi nähdä, ettei tämä ollut helppoa Kamilille; tämä alkoi valmistaa kahvia Nikolle, mutta onnistui läikyttämään vähän siitä pöydälle. ”Sinä olet aikuinen ja… minä olen aikuinen…” hän änkytti hermostuneesti. Jos Niko ei itsekin olisi ollut hermostunut, hän olisi virnistänyt. ”On ihan ok, jos tuot jonkun käymään… mutta arvostaisin sitä, jos… tekisit sen vähän hillitymmin…”

”Olen pahoillani viime yöstä… se oli… typerää…” Niko nielaisi ja nyökkäsi hieman päätään. ”Sitä ei tapahdu enää”, hän soperteli, silmäili sitten nopeasti Kamilia, katse hänen siisteissä vaatteissaan… ’Voi luoja’, hän voihkaisi ajatuksissaan, ’ mitä hän mahtaakaan ajatella minusta nyt… hän on fiksu ja siisti ja… minä tuon kännissä kotiin vieraita…’

”En kieltänyt sinua… tuomasta ketään käymään… ihan vaan… tee se hillitymmin…” Kamil änkytti edelleen saadessaan kahvin valmiiksi. Sitten hän ojensi mukin Nikolle. ”Tässä, toivotaan, että se auttaa vähän.”

”Kiitos”, Niko vastasi kiitollisena, ottaen kahvin ja juoden sitä hitaasti, taas toiveikkaana. Hän onnistui jopa hymyilemään hieman, hänen huulensa nytkähtäen. ”Olitko ulkona jossain?” hän kysyi, katsellen taas Kamilin vaatteita, toivoen palauttavansa keskustelun takaisin normaaliksi.

”Joo, kirkossa”, Kamil vastasi, ottaen hitaan siemauksen omasta kahvistaan. ”Käyn joskus kirkossa. Tiedäthän, puolalaiset ovat katolisia, joten… se on joskus toinen luontoni. Mutta en ole liian uskonnollinen”, hän nauroi hieman.

Nikosta tuntui, kuin hän olisi saanut sydänkohtauksen kuullessaan sanan ’katolinen’. Hänen kannaltaan ei olisi voinut olla enää huonommin, hän oli kuullut, että katoliset olivat uskonnollisuudessaan vahvasti homoseksuaalisuutta vastaan. Hän asui katolisen koulupojan kanssa, joka juuri viime yönä oli todistanut kuinka hän… voih, hän oli KEVYTKENKÄINEN HOMO, eiii… häneltä melkein meni ohi loput Kamilin puheesta, hän oli liian keskittynyt yrityksiinsä olla pyörtymättä. Oli ihme, ettei Kamil heittänyt häntä ulos asunnosta viime yönä! Hän veti äkkinäisesti henkeä, vetäen samalla vahingossa hieman kahvia henkeensä ja alkaen yskiä.

”Hei, ole varovainen!” Kamil taputti häntä selkään. ”Kuvittele otsikot: ’Puolalaisen opiskelijan valmistava kuolettava kahvi tappaa suomalaisen’”, hän hykerteli.

Niko yski hieman lisää ja se vihdoin auttoi, hän kykeni hengittämään normaalisti. Hän katsoi Kamilia arasti. ”Eli… tuota… taidan… mennä nukkumaan vielä…” hän seisoi siinä hieman kiusaantuneena ja päätti sitten paeta huoneeseensa, jättäen Kamilin yksin keittiöön.

Kamil tuhahti, nähdessään kämppiksensä melkein juoksevan huoneeseensa. Niko suhtautui siihen paremmin kuin hän oli odottanut; Kamil oli varma, että jos Niko joskus yllättäisi hänet itse teossa sillä tavalla, hän ei kykenisi katsomaan tätä silmiin ainakaan viikkoon.

*p*p*

Kamil oli paljon paremmalla tuulella maanantaiaamuna, vaikka se olikin uuden koulu- ja työviikon alku. Maanantai ei muutenkaan ollut niin paha päivä; Kamil aloitti oppituntinsa myöhään, eikä hänen täytynyt mennä töihin, joten hän voisi oikeastaan opiskella enemmän. Tiistai vasta oli helvetillinen päivä, tunnit alkoivat aikaisin aamulla ja sitten iltapäivä töissä baarissa. Kamil nousi ylös ja meni kylpyhuoneeseen suorittamaan kaikki aamutoimensa; sitten hän pukeutui ainoastaan nauhoilla sidottaviin harmaisiin suosikkiverryttelyhousuihinsa (kaikki hänen t-paitansa olivat likaisia ja hänen täytyisi tosiaan pyykätä) ja meni keittiöön valmistamaan aamiaista itselleen ja kämppäkaverilleen.

Seisoessaan jääkaapin edessä, yrittäessään keksiä jotain, mitä Niko pitäisi syömäkelpoisena hän mietti edellispäivän tapahtumia. Niko vietti lähes koko päivän huoneessaan, piileskellen häneltä, mitä luultavimmin. Kamil päätti, että voisi tehdä munakasta; se vaikutti tarpeeksi kansainväliseltä Nikon vatsalle. Hän otti esiin pari munaa ja laittoi kaiken valmiiksi.

Se, että Niko oli homo kuten hän itsekin, ei muuttanut mitään Kamilille. He olivat kämppiksiä, ja tähän asti se toimi hyvin. Miksi se tosiasia, että Niko oli homo, muuttaisi mitään? He olivat liian erilaisia, Niko oli taiteilija ja hyvä sellainen, päätellen kuvista, joita hän oli näyttänyt Kamilille lauantaina. Nuo kuvat tekivät Kamilin hieman kateelliseksi; hän rakasti piirtämistä ja oli joskus toivonut tulevansa taidemaalariksi, tai sarjakuvapiirtäjäksi. Ne olivat hassuja unelmia; kuka voisi elättää itsensä maalaamalla hänen kotimaassaan? Sen vuoksi hän päätti opiskella taloustiedettä. Hän oli aina todella hyvä matematiikassa ja logiikassa ja kaikki sanoivat hänelle, että hän oli älykäs ja ahkera. Kun hän voitti stipendin Amerikkaan, hän ei epäröinyt hetkeäkään. Se oli hänen elämänsä tilaisuus, hänen vanhempansa kun olivat liian köyhiä auttaakseen häntä opiskeluissa Puolassa.

Kaikki oli valmista, Kamil alkoi valmistaa aamiaista; hän kuumensi vähän voita ja rikkoi sitten munat paistinpannuun, alkaen sekoittaa niitä, etteivät ne palaisi. Hän toivoi, että Niko söisi ne normaalisti, ILMAN ketsuppia, siis. Ajatus ketsupista ja sekoitetuista munista sai Kamilin hieman huonovointiseksi… ne kaksi väriä, punainen ja keltainen, eivät näyttäneet turhan hyviltä lautasella.

*p*p*

Herääminen herätyskellon ääneen ei ollut se, mitä Niko halusi tehdä sinä aamuna. Hän tunsi olonsa yhä hieman huonoksi, fyysisesti ja mikä tärkeintä – moraalisesti. Häntä hävetti se, mitä hän oli tehnyt ja jos hän pystyisi, hän välttelisi Kamilia tänään… tai vielä parempaa, loppuviikon… hän kirosi omaa typeryyttään; miksi hän makasi sen tyypin kanssa? Ja miksi hän ylipäänsä toi hänet kotiin?! Jos hän voisi, hän potkaisisi itseään kovaa… Hän nousi ylös ja meni hitaasti kylpyhuoneeseen, missä hän tyhjensi rakkonsa ja kävi kylvyssä, sitten hän palasi huoneeseensa, pukeutui puhtaisiin vaatteisiin ja kuivasi hiuksensa parhaansa mukaan. Hän tunsi mahansa murisevan, joten hän päätti tarkistaa, olisiko keittiössä mitään syömäkelpoista.

Munat sihisivät iloisesti paistinpannussa kun Niko ilmestyi keittiöön seuraten herkullista ruuan tuoksua, täysissä pukeissa, hiukset vielä hieman kosteina äskeisen suihkun jäljiltä. Hän avasi suunsa sanoakseen ’Huomenta’ tai mitä tahansa oli tapana sanoa aamuisin… ja jäi siihen asentoon, tuijottaen silmät suurina näkyä edessään.

Tähän asti hän oli nähnyt Kamilin pukeutuneena paitoihin, verryttelypuseroihin ja neulepuseroihin jotka piilottivat hänen vartalonsa täysin katseilta, mutta nyt hän seisoi siinä ilman paitaa…

’VOI LUOJA!’ hän tuijotti hyvin muodostunutta rintaa, ei liian lihaksikasta, huomaten hennon polun tummaa karvaa kulkevan alas… ’Hän näyttää… mahtavalta!’ Niko unohti hengittää hetken aikaa. Ja hän yritti epätoivoisesti repiä uteliaat silmänsä alastomasta ylävartalosta edessään. Hän kostutti äkkiä kuivilta tuntuvia huuliaan ja seisoi siinä kuin joku idiootti. ”Eiii, Niko, katso poispäin! POISPÄIN… Nyt, lopeta tuijottaminen! NYT!’

”Huomenta”, Kamil väläytti hänelle hymyn huomatessaan kämppiksensä seisovan ovella, sitten hän kääntyi munakkaan puoleen. Niko mietti näyttikö hän yhtä punastuneelta kuin tunsi olevansa. Hän huomasi myös Kamilin hyvän tuulen; hänen puolalainen kämppiksensä näytti siltä kuin olisi yrittänyt pidätellä virnistystä. ”Munakasta”, hän ilmoitti Nikolle ja kutsui hänet pöytään käden liikkeellä. Niko istui alas ja hetken kuluttua hänelle tarjoiltiin lautasellinen herkulliselta tuoksuvaa aamiaista. ”Mutta… ole kiltti, älä lisää siihen ketsuppia…” Kamil pyysi.

”Häh?” Niko onnistui vihdoin lopettamaan alastoman rinnan JA karvajuovan tuijottamisen ja kuuli Kamilin sanovan jotain… munista?

”Syö”, Kamil sanoi hymyillen säteilevästi, sitten hän istui toiselle tuolille ja alkoi lapioida munia suuhunsa aivan kuin ei olisi nähnyt ruokaa viikkoihin.

Istuessaan Kamilia vastapäätä Niko tunsi itsensä idiootiksi. Hän yritti keskittyä syömiseen, mutta silmäili kämppistään jatkuvasti. ’Joudun suoraa päätä helvettiin, enkö vain?’ hän ajatteli synkästi. ’Tässä minä himoitsen tuota kunnollista katolista koulupoikaa… minä, tunnettu homolutka… LUTKA!’ hänen mielensä kirkui kun hän leikitteli lautasellaan olevalla ruualla. Hän ei TODELLAKAAN halunnut kohdata ketään juuri nyt ja hän mietti, kuinka moni ihminen oli ollut juhlissa. Kuinka moni oli todistanut hänen… käytöstään? Ja hänet leimattaisiin… no… ulkomaalaiseksi kummajaiseksi, joka tykkäsi… Hän halusi iskeä päätään pöytään. ’Hyvä on, syö nyt vaan!’ hän muistutti itseään ja alkoi syödä hajamielisesti, miljoonien kysymysten täyttäessä hänen päänsä.

Kamil havahdutti hänet unelmistaan nousemalla seisomaan, menemällä jääkaapille ja ottamalla ketsuppipullon esiin, asettamalla sen sitten hänen eteensä. ”Toivottavasti se maistuu sinulle paremmin ketsupin kanssa.”

Niko melkein aukaisi suunsa yllättyneenä. Mitä? Ai, ketsuppi, tosiaan, hän otti pullon ja pursotti hieman munien päälle. Syvään huokaisten hän jatkoi syömistä, ketsuppi näytti oudolta munien päällä, mutta hän arveli kaiken kuitenkin sekoittuvan hänen mahassaan… Hän mietti hetken, voisiko ketsuppia syödä liikaa ja millaista olisi… käyttää ketsuppia sinapin sijaan kurkun päällä ja muistutti itseään kokeilemaan sitä myöhemmin.

Syötyään hän nousi ylös ja pesi lautasensa.

”Kiitos aamiaisesta”, hän sanoi Kamilille ja meni huoneeseensa keräämään koulutarvikkeensa, yrittäen olla katsomatta kämppistään uudestaan. Ja ajattelematta häntä myöskään. Ja epäonnistuen, Kamilin hyvärakenteinen vartalo kun oli yhä hyvin suuresti hänen mielessään.

Valmistellessaan tavaroitaan oppitunteja varten hän kuuli kevyen koputuksen huoneensa ovelta. ”Joo?” hän kysyi.

”Toimiiko läppärisi nyt?” Kamil avasi oven raolleen ja työnsi päänsä sisään; Niko huomasi hänen katselevan ympärilleen uteliaasti ja mietti, pitikö hänen kämppiksensä näkemästään.

”Joo, kyllä itse asiassa”, hän nyökkäsi päätään, tuntien yhä itsensä noloksi ja toivoen, että se menisi ohi pian.

”Voisinko…” Kamil epäröi ja Niko huomasi, että tällä hetkellä hänen kämppiksensä ei näyttänyt liian varmalta, aivan kuin hän itsekin olisi nolostunut jostakin, ”…käyttää sitä? Minun pitäisi tarkistaa muutamia tietoja ja…” hän keskeytti taas.

”Ai, joo, totta kai, ilman muuta, minä vain tökkään sen päälle sinua varten.” ’Okei, hetkinen vaan, TÖKKÄÄN sen päälle? Missä sinä opit englantia, Niko? TÖKKÄÄN SEN PÄÄLLE???’ Niko pyöritteli silmiään mielessään. ”Siis, tarkoitan, käynnistän sen”, hän korjasi nopeasti itseään, ajatellen, että nyt hän kuulosti vieläkin typerämmältä. Hän laski hermostuneesti läppärin pöydälleen, avasi ja käynnisti sen, selin Kamiliin. Mielessään hän yhä kuuli itsensä, toistellen typerää sanavalintaansa.

”Hmm, Niko, voisitko nopeasti opettaa minulle, kuinka käyttää pienokaistasi? En haluaisi rikkoa sitä”, Kamil pyysi sitten.

Niko vilkaisi olkansa yli Kamilia ja nyökkäsi sitten. ”Joo, tietysti voin, se on melko helppoa, tuota, mitä haluat tehdä?” hän kysyi kun koneen taustakuva tuli esiin; kolme kissaa ja pörröinen koiranpentu, yhdellä kissalla oli päänsä päällä puhekupla, jossa luki ’Luulen, että joukossamme on vakooja’, ja kissoilla oli epäluuloinen katse silmissään, kun koiranpentu yritti kieli ulkona näyttää mahdollisimman viattomalta. Niko rakasti sitä kuvaa. Hän katsoi taas Kamilia. ”Voit istua alas niin näytän sinulle.”

”Minun täytyy löytää tietoja projektiin netistä, joten… miten nettiä käytetään läppärissä?” hän kysyi istuessaan tuolille.  

”Se on helppoa”, Niko kumartui hieman. ”Tässä on Internet-kuvake, klikkaa sitä ja kas niin; Google on aloitussivunani. No, loppu on helppoa, ihan kuten muutkin tietokoneet toimivat, ja ai niin, hiiri on täällä, läppärissä se voi olla vähän hankala käyttää aluksi, jos olet tottunut käyttämään tavallisia tietokonehiiriä.” Hän katseli kuinka Kamil yritti oppia käyttämään läppärihiirtä, aluksi tällä oli hieman ongelmia osoittimen kanssa, mutta muutaman yrityksen jälkeen hän vihdoin onnistui klikkaamaan Internet-kuvaketta.

”Ok, entä sitten? Muita yllätyksiä?”

”Tuota, ei oikeastaan, sitten vaan mene minne haluat, voit vapaasti poistaa sivuhistorian jälkeenpäin jos haluat… tuota… No, minä vain luonnostelen hieman, joten… Jos sinulla on jotain kysyttävää, kysy vaan, okei?” hän katsoi toista, perääntyen epäröivästi, tuntui oudolta olla niin lähellä häntä nyt.

”Selvä, kiitos, Niko”, Kamil hymyili hänelle kiitollisesti ja kääntyi näyttöön päin. ”Pelastat henkeni taas”, hän aukaisi nopeasti Internetin ja löysi nettisivun, jolla hänen tarvitsemansa tieto oli. ”Niko, onko sinulla paperinpalaa? Minun täytyy kirjoittaa muistiin.”

”Joo, tietysti, minulla on aina paperia”, Niko hykerteli ja antoi hänelle pari sivua muistikirjastaan. Annettuaan ne toiselle hän otti luonnostelulehtiönsä ja asettui vatsalleen vuoteelle piirtämään, yrittäen olla vilkuilematta kämppistään liian paljon. ’Hän on hetero katolilainen, Niko, unohda se.’

Löydettyään tarvitsemansa tiedon ja kirjoitettuaan sen muistiin Kamil sulki Internet-ikkunan. ”Kiitos, Niko, todella. Olen velkaa yhden.” Hän lähti Nikon huoneesta, palaten omaansa. Niko mietti; luultavasti he voisivat silti tulla toimeen, Kamil oli mukava, eikä ainakaan täysin halveksinut häntä. Niko hymyili itsekseen jatkaessaan piirtämistä.

’Ehkä pitäisi yrittää säilyttää meidän ystävyytemme? Ehkä voisin tänä iltana pyytää häntä katsomaan elokuvaa kanssani? Hmmm…”

*p*p*

Kamil tuli takaisin kotiin yliopistolta täydellisen uupuneena. Koe jossa hän oli ollut, oli ollut helvetillinen kuten hän oli odottanutkin sen olevan, ja muut professorit antoivat heille kasoittain tekemistä. Hän voihkaisi astuessaan tyhjään keittiöön. Oli myöhä, eikä hänellä ollut voimia valmistaa ruokaa, hän halusi vain istua alas ja rentoutua. Hän otti yhden oluen jääkaapista. Hän oli ostanut sen hetken oikusta melkein kaksi viikkoa sitten, mutta tähän asti hänellä ei ollut ollut tilaisuutta juoda sitä. Tänään hän tarvitsi sitä. Ja hän voihkaisi jälleen kerran; seuraava päivä oli päivä, jota hän vihasi, hänellä oli sekä oppitunteja, että työtä illalla. Hän avasi oluen pihahduksen saattelemana ja otti hörpyn.

Niko tuli kotiin melko myöhään, ja päivä oli… uh, ei paras mahdollinen päivä, hän oli saanut muutaman sellaisen katseen… Yksi tyyppi sujautti hänelle lapun, jossa oli hänen puhelinnumeronsa ja: ’Soita minulle’. Jep, se oli tullut ilmi, hän oli tullut ilmi ja oli… ilmeisesti helppo. Hm, onneksi ihan kaikki eivät tienneet… vielä ainakaan… Hän suunnisti keittiöön ja näki Kamilin siellä, olutpullo kädessään.

”Hei”, hän tervehti. ”Millainen päivä sinulla oli?” hän tiedusteli, asettaen kauppakassinsa pöydälle ja ottaessaan ostamansa tavarat esiin. Keksejä, omenoita, hilloa, kokista, tomaatteja, pullon uuden makuista ketsuppia, jota hän ajatteli voivansa kokeilla…

”Piiitkä”, Kamil voihkaisi taas. ”Ja huominen on vielä pidempi… sori, minulla ei ole voimia kokata mitään. Syö mitä löydät jääkaapista.” Hän otti uuden siemauksen olutpullosta.

”Joo, ajattelin, että voisin herkutella; keksejä, omenanpaloja, hilloa ja… hm… kokista… ai, ja vuokrasin yhden elokuvan… tuota, haluaisitko liittyä seuraan? Voit jakaa herkut myös?” Niko kysyi varovasti, näyttäen elokuvaa kämppikselleen, ajatellen äkkiä, että mitä hän sanoi oli saattanut kuulostaa hieman pervolta.

Mutta Kamil ei kiinnittänyt huomiota hänen sanoihinsa. Puolalainen opiskelija näytti siltä kuin olisi punninnut hyviä ja huonoja puolia mielessään. Hänen pitäisi mennä nukkumaan aikaisin, muuten hän olisi kuolemanväsynyt seuraavana päivänä, mutta hän ei ollut katsellut elokuvaa pitkiin aikoihin. Köyhät opiskelijat eivät omista televisiota. Hän tunsi houkutusta ja nyökkäsi vihdoin päätään. ”Okei, odota pari minuuttia, minun täytyy käydä nopeasti suihkussa ja olen valmis”, hän virnisti hieman ja joi oluensa loppuun ja meni huoneeseensa.

Niko hymyili itsekseen, katsellen Kamilin lähtevän. Äkkiä hän saattoi kuvitella toisen opiskelijan olevan hänen poikakaverinsa ja… ’Ei, ei, lopeta heti paikalla, Niko!” Hän asetti keksejä ja hilloa tarjottimelle ja leikkasi pari omenaa paloiksi, täytti sitten kaksi lasia kokiksella, lisäten vähän jäitä, miettien halusiko Kamil kokiksensa jäillä vai ilman. Hän meni huoneeseensa ja käynnisti tietokoneensa, laittaen elokuvan valmiiksi, kääntäen sitten näytön vuodetta kohti. Hän istui alas ja odotti, ottaen omenanpalan pureskeltavakseen.

Kamil kävi nopeasti suihkussa kuten oli sanonutkin ja pukeutui nauhoilla sidottaviin housuihin, jättäen jälleen väliin t-paidan. Hänen täytyisi tosissaan pyykätä, hänellä oli joka tapauksessa enää muutama pari puhtaita boksereita jäljellä… Hän kosketti leukaansa; se oli vähän karhea parransängestä, mutta hänen ei tarvinnut ajaa sitä tänään. Hän pani lasit silmilleen ja siivosi kylpyhuonetta hieman, hän ei halunnut jättää kaikkia jälkiään Nikon siivottavaksi. Jostain syystä hän ei halunnut kämppiksensä pitävän häntä possuna, sikalassa kasvatettuna, vaikka hän inhosikin siivoamista. Sitten hän lähti kylpyhuoneesta, koputti Nikon ovelle ja meni sisään odottamatta. ”No… mitä me katsotaan?”

’Voi luoja, haluaako hän tappaa minut? Hän on ilman paitaa TAAS!’ Niko liikehti hermostuneesti, huomaten kuinka hyvältä Kamil tuoksui. ’Voi luoja… Hän on… tämä on jotain… katolista ilkeyttä… eikö olekin? En tiedä… mutta se on ilkeyttä…’ ”Ring 2, oletko nähnyt sen?” hän kysyi, yrittäen olla näyttämättä hermostuneisuuttaan.

”Olen nähnyt vain ensimmäisen osan, sen japanilaisen version, aika pelottava, se tyttö ryömimässä ulos kaivosta…” Kamil värisi hieman. Normaalisti hän ei pelännyt kauhuelokuvia, mutta tämä oli yksinkertaisesti karmiva. Hän istui Nikon vuoteelle, hänen selkänsä osui kylmään seinään. Ei, ei ollut hyvä… ”Hetki, tarvitsen jotain”, hän sanoi noustessaan ylös ja lähti huoneesta, mennen omaansa hakemaan tyynyään. Kun hän tuli takaisin, hän asetti sen seinää vasten, istun jälleen vuoteelle. Nyt oli paljon parempi! ”Ok”, hän antoi merkin Nikolle. ”Nyt olen valmis.”

”Okei”, Niko nousi ylös laittaakseen elokuvan päälle, ja ennen kuin palasi vuoteelle, hän kurottautui ottamaan tarjottimen lattialta, minne hän oli asettanut sen aikaisemmin ja laski sen itsensä ja Kamilin väliin. Sitten hän istui alas, selkä seinää vasten, polvet vedettyinä rintaa vasten. ”Tässä on lasillinen kokista sinulle, jos haluat”, hän tarjosi Kamilille, joka nyökkäsi ja otti lasin, siemaisten siitä aina välillä. Sitten hän uppoutui elokuvaan, vaikka pieni tyttö karmikin häntä joka paikkaan ryömivine hiuksineen. Jossain elokuvan puolivälissä hän alkoi ihmetellä, miksi oli edes valinnut tämän elokuvan; hänellä saattaisi olla hieman vaikeuksia nukkua tämän jälkeen, ja entä jos hän heräisi kirkuen kuin tyttö?

Vaikka elokuva olikin melko pelottava, Kamil huomasi olevansa vähän vaikuttunut, ehkä siksi, että oli vain liian väsynyt. Hänen silmäluomensa tuntuivat lyijynraskailta. Tyhjennettyään lasinsa hän asetti sen lattialle sängyn viereen ja nojautui taas mukavasti tyynyä vasten, yrittäen katsella elokuvaa, mutta antaen viimein periksi houkutukselle ja sulkien silmänsä kokonaan…

Jossain vaiheessa elokuvan toista puolikasta Niko vilkaisi Kamilia ja näki hänen… nukkuvan kuin vauva! Hänen vuoteelleen, seksikäs puolialaston, vaikkakin katolilainen puolalaisopiskelija, nukahti hänen vuoteelleen ja! Agh! Mitä nyt pitäisi tehdä? Hän ei halunnut siirtää häntä ja… hän päätti jatkaa elokuvan katsomista. Mutta hän ei kyennyt todella keskittymään, edes silloin kun karmiva tyttö oli kuvassa! Kaikki mitä hän tunsi ja kuuli ja… näki, oli HÄN, siinä, hänen vieressään… nukkumassa. Hän päätti peitellä hänet peitollaan ja vei sitten tyhjän tarjottimen keittiöön ja palasi katsomaan elokuvaa. Hän otti tyynynsä ja etsi hyvää kohtaa, päättäen herättää Kamilin myöhemmin, kun elokuva oli ohi. Hän hiljensi ääntä, käpertyi kokoon ja sulki silmänsä pieneksi hetkeksi.

*p*p*

Huone oli pimeä, kun Kamil heräsi, ainoa valo tuli käynnissä olevasta läppäristä. Hänen niskansa tuntui kipeältä, taipuneena epämukavaan kulmaan, hänen jalkansa olivat lattialla ja… Niko oli levittäytynyt hänen syliinsä, ilmeisesti tehden tyynyn siitä. Hänen hiuksensa kutittivat Kamilin vatsaa… hän veti syvään henkeä, yrittäen olla kuvittelematta mitään tuhmaa; hänen kämppiksensä oli vain yksinkertaisesti nukahtanut.

’Mitä muuta hänen olisi pitänyt tehdä sen jälkeen, kun nukahdin hänen sänkyynsä?’

Mutta asento, jossa hän makasi… oli todella… epämukava. Hänen täytyi herättää toinen, ja antaa hänen nukahtaa normaaliin asentoon, muuten Niko saisi hirveitä kramppeja. ”Niko?” hän ravisti kevyesti kädellään kämppiksensä olkapäätä. ”Niko?”

”Vielä viisi minuuttia, nukuttaa”, Niko mutisi hiljaa suomeksi, vääntelehtien hieman, ilmeisesti yrittäen löytää parempaa asentoa ’tyynyltään’ ja hangaten samalla vahingossa vasten jotain sellaista, mitä hänen ei olisi pitänyt hangata. ”Lämmin…” hän tönäisi sitä taas, saaden Kamilin tulipunaiseksi kasvoiltaan. ”Hmmm…”

’No to czad!’ Kamil nielaisi äänekkäästi; tällaista ei ollut ikinä tapahtunut hänelle aikaisemmin! Hänellä ei ollut koskaan ollut miestä nukkumassa hänen sylissään ja tuuppimassa hänen… ”Niko?” hän ravisteli toista hieman lujemmin. ”Herää, mies.”

Niko avasi hitaasti silmänsä, yrittäen nähdä mitä tapahtui ja sitten hän katsoi ylös. ’Voi LUOJA!’ Hän nousi nopeasti istumaan.

”Olen pahoillani!” Hän ei tiennyt, mitä hän tarkalleen ottaen oli tehnyt, mutta se ei luultavasti ollut hyvä… sitten hän tajusi nukahtaneensa Kamilin päälle. ’Voi luoja, toivottavasti en kuolannut hänen päälleen!’ ”Sori”, hän puri huultaan. Hänellä oli kamala tunne, että mitä tahansa hän tekikin Kamilin lähellä, hänen onnistui aina tehdä itsestään täydellinen hölmö…

’Huh, hän heräsi vihdoin…’ Kamil ei tiennyt, mitä olisi tapahtunut, jos Niko olisi kiemurrellut vielä vähän hänen sylissään… hän puri huulensa sisäpintaa. ”Öö, ei se mitään”, hän yritti pitää äänensä normaalina. ”Anteeksi, että nukahdin sänkyysi, sinun olisi vain pitänyt tönäistä minua ja käskeä menemään omaan sänkyyni”, hän mutisi noustessaan ylös ja otti tyynynsä, pitäen sitä edessään. Nikon kiemurtelulla näytti loppujen lopuksi olleen joitain ei-toivottuja vaikutuksia häneen… ”Tuota, kiitos elokuvasta ja… hyvää yötä.”

Hän pakeni huoneeseensa, sulkien oven ja hengittäen syvään.

’Kamil, se on vain Niko, sinun kämppäkaverisi.’

’Joo, sinun homo kämppäkaverisi’, toinen ääni puhui hänen päässään.

’Entä sitten?’

’Hän näytti ja tuntui hyvältä sinun sylissäsi ja…’ Kamil läimäytti lopulta itseään otsaan ja sovitteli tyynyn vuoteeseensa.

’En aio ruveta suhteeseen Nikon kanssa’, hän jupisi mielessään. ’Hän ei ole sellainen, jonka kanssa normaalisti seurustelisin.’ Hänellä oli kerran ollut Nikon kaltainen poikakaveri, eräänlainen uneksija, vapaa lintu. Hän vaikutti niin siistiltä ja… kävi ilmi, että tämä petti häntä. Hän lupasi itselleen, ettei ikinä sekaantuisi keneenkään sellaiseen. Ja Niko… vaikutti olevan juuri niin kuin hän, niin vapaa, niin huoleton… Kamil makasi vuoteellaan, käsivarret päänsä alla. Hän saattoi myöntää sen, Niko oli fyysisesti viehättävä, mutta… Kamilin mielestä ystävystyminen suomalaisen kanssa oli liian arvokasta heitettäväksi ulos ikkunasta muutaman kourimisen vuoksi. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen Kamil vihdoin vajosi uneen.

Niko katseli oven sulkeutuvan Kamilin jälkeen ja huokasi. Hän riisui vaatteensa ja laskeutui makuulle peiton alle, järjestellen tyynyään. ’Hän ei ikinä halua minua sillä tavalla, ja minun viehtymykseni häneen menee ohi, toivon, hän vain vaikuttaa niin…’ Kyllä, sillä hetkellä Kamil vaikutti tyypiltä, joka voisi olla… hmm… poikaystävä, hyvä poikaystävä, ja… Siitä oli jo aikaa kun… Niko muisti, miltä se tuntui, kun… Hän tuijotti seinää pimeydessä, muistaen hänet ja kaikki ne suloiset sanat mitä hän oli sanonut, kuiskaillen hänen korvaansa öisin, saaden Nikon sen lyhyen ajan tuntemaan itsensä… niin arvokkaaksi. Hän sai hänet uskomaan, että hän rakasti häntä ja sitten…

Se oli vieläkin liian tuskallista muistaa; hän oli todellinen syy siihen, miksi Niko halusi paeta, niin kauas kuin mahdollista päästäkseen irti muistoista. Eniten sattui muistaa, kuinka onnellinen hän oli ollut, ja se sattui niin paljon, koska se oli valetta, pelkkää valetta, ei mitään muuta kuin valetta…

3.luku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s