2.Lapselliset leikit

 2. Luku

Kello tikitti tasaiseen tahtiin jossakin huoneen pimeydessä pitäen hänet hereillä, turhautuneena Joni käännähti selälleen, siristi silmiään ja tuijotti kohti kattoa. Hitaasti hänen silmänsä tottuivat pimeyteen ja hän pystyi erottamaan muotoja. Hän ei saanut unta, Joni olisi voinut olla valveilla koko yön; valvoa ja juhlia. Huokaisten hän kurotti kohti puhelintaan tarkistaakseen ajan; 1:50… Puhelimen sinertävä valo tuntui äkkiä aivan liian kirkkaalta huoneen pimeydessä ja Joni nosti peittoa sen suojaksi ennen kuin tarkisti, että hänen ystävänsä nukkui yhä.

Hiljainen kuorsaus läheisestä vuoteesta kertoi tarvittavan ja Joni huomasi pian tuijottavansa jälleen kattoa. He olivat olleet heidän luokkatoverinsa synttäreillä aiemmin ja koska Diman koti oli lähempänä, hän oli ehdottanut, että Joni tulisi yöksi. Ehdotus oli tuntunut järkevältä; he olivat juoneet, eikä Joni halunnut hänen isänsä huomaavan sitä ja toiseksi Joni oli toivonut näkevänsä Mishan, mutta vanhempi poika ei ollut vielä kotona; ehkä se oli yksi syy mikä valvotti häntä?

 Missä Misha oli? Jossakin Clubilla? Entä jos hän olikin yötä jonkun miehen luona? Ehkä Mishalla oli poikaystävä? Ei sillä, että Joni antaisi tällaisten pienten yksityiskohtien seistä hänen tiellään.

Jälleen hän kirosi, että oli vasta 17, miten typerä ikä se olikaan; kaikesta oli maksettava jo aikuisen tavoin, lapsituki oli loppunut (hänen isänsä automaattisesti oli siirtänyt summan hänen tililleen) ja oli vain typeriä kotibileitä jonne mennä JA kaiken maailman papereihin tarvitsi vanhempien allekirjoituksen! Ja hänen 18-vuotis syntymäpäiväänsä oli vielä yli kahdeksan kuukautta; ärsyttävää!

Jälleen hän punoi mielessään suunnitelmaa vietellä Misha, hänen olisi oltava kärsivällinen ja lopulta hän onnistuisi. Hänen isänsä olisi ollut ylpeä, jos hän olisi panostanut yhtä paljon läksyihinsä kuin hän panosti juonitteluun.

Joni huokaisi uudemman kerran, hän oli tylsistynyt, hän ei saanut unta vaikka kuinka yritti. Lopulta hän päätti nousta hakeakseen lasillisen vettä alakerrasta; hän hiipi hiljaa lattian poikki, varoen herättämästä Dimaa, vaikka poika tuntuikin olevan syvässä unessa.

**^^**

Mishalla oli ollut parhaat treffit kuukausiin. Mikaelin kanssa oli helppo jutella, hän oli hyvä tanssija ja… he olivat suudelleet ja hyväilleet toisiaan, jos Mikaelin ei olisi tarvinnut mennä töihin seuraavana aamuna, Misha oli varma, että treffit olisivat päättyneet kiihkeämmällä tavalla.

 Toisaalta, aina oli olemassa seuraava kerta, Misha ajatteli kotimatkalla. Ehkä Mikael olisi kokeilemisen arvoinen? Jopa poikaystävänä? Hän oli älykäs, komea… kaikinpuolin kiinnostava…

Kotiin saavuttuaan, Misha suuntasi ensimmäisenä keittiöön, tarkoituksenaan napata jotakin iltapalaa ja ehkä oluen ennen nukkumaan menoa. Sytyttäessään valot hän näki… kenetpä muunkaan kuin hemmotellun kakaran!

Mitä hittoa Joni oikein teki heidän keittiössään? Misha pani merkille pojan vähäisen vaatetuksen; ihoa myötäilevät bokserit ja hihattoman paidan paljastaen jäntevän, hyvin muokkautuneen vartalon… Poika katsoi häneen ja virnisti, hän piteli vesilasillista kädessään ja nojautui keittiöntasoa vasten.

“Eikö lasten pitäisi olla jo kotonaan? Nukkumassa omissa sängyissään, omissa nalleyöpuvuissaan?” Misha kysyi rauhallisesti ja nosti kulmaansa, vaikka ei voinutkaan estää likaisia ajatuksia nousemasta mieleensä.

”Lasten ehkä pitäisi”, poika vastasi leikkisällä äänensävyllä. ”Mutta jos et sattunut huomaamaan, en ole enää lapsi”, Joni hymyili. ”…Veljesi kutsui minut.” Hän lisäsi.

Misha tuijotti kakaraa hetken, katsoi kuinka poika nosti lasin huulilleen ja joi. ”Villi-ilta?” Hän kysyi sitten, miltei viattomaan sävyyn.

Misha katsoi häntä tarkkaavaisesti, tuli lähemmäksi ja virnisti.

”Näen vain lapsen, ja mitä tein ei ole lasten kuultavaa”, Misha sanoi, käveli jääkaapille ja otti pullon olutta, tuntien olonsa jokseenkin tyytyväiseksi itseensä.

Joni tunsi lievää ärtymystä, mutta teki parhaansa salatakseen sen, sillä tiesi, että se oli juuri mitä Misha halusi hänen tuntevan, sen sijaan hän hymyili, näytellen ettei sanoilla ollut vaikutusta.

”Lapsi niinkö?” Joni kysyi, astuen lähemmäksi vailla kiirettä, kunnes hän seisoi niin lähellä toista, että olisi voinut koskettaa. Hän katsoi ylös Mishan silmiin. ”Vakuutan, että ’lapseksi’ tiedän kuitenkin enemmän kuin mitä voisit kuvitella… ja tiedän, että näet edessäsi enemmän kuin pelkän lapsen.”

Mishan silmät kaventuivat, hänen oli pakotettava itsensä olemaan katsomatta pojan vartaloa, haluamatta tunnustaa sanojen totuutta, haluamatta pelata peliä, jota poika tuntui pelaavan. Ryhdistäytyen, hän kumartui aavistuksen eteenpäin ja haistoi.

”Hyvä on, näen jotakin enemmän, näen humaltuneen lapsen, jonka tulisi olla kotona nukkumassa eikä yrittämässä iskeä minua.” Hän hymyili ja taputti pojan päätä. ”Kuuntele… en tiedä mitä peliä pelaat, mutta saatat polttaa näppisi. En puhu itsestäni; mutta jos tarjoat itseäsi muille noin, joku saattaa käyttää sitä hyväkseen.” Misha astui askeleen taaksepäin ja avasi pullon, hymyillen katsoessaan pojan kauniita kasvonpiirteitä.

Joni tunsi olonsa entistä ärtyneemmäksi, hän tahtoi sanoa jotakin pahansuopaa miehelle, hän halusi… Mutta ei, hän ei antaisi periksi, no se ei siis ollut yhtä helppoa kuin hän oli aluksi kuvitellut, mutta se sai hänet vain haluamaan sitä entistä enemmän.

”Tunnut ajattelevan korkeasti sinun…” Hän aloitti, osittain käyttäen Mishan omia sanoja aiemmalta kerralta, pysähtyen kesken lauseen aivan kuten hänkin oli tehnyt, ”-viehätysvoimastasi huomaan.” Hän päätti, ”halusin vain keskustella ystäväni isoveljen kanssa, mutta näen, että se ei johda mihinkään, olkoon siis.” Joni huokaisi ja kääntyi lähteäkseen, kävellen hitaasti, vailla kiirettä takaisin Diman huoneeseen nukkumaan. Ennen pitkää hän vielä onnistuisi.

Kakara oli pirun ärsyttävä ja Misha huokaisi väsyneenä. Tuollaisella asenteella oli vain ajasta kysymys kun poika onnistuisi ärsyttämään väärää henkilöä.

Kävellessään huoneeseensa, Mishan ajatukset olivat vielä hyvin keskittyneinä poikaan, niin keskittyneitä, että hän oli jo unohtanut miten hauskaa hänellä oli ollut treffeillään. Hän ei voinut käsittää miten Jonin onnistui ärsyttämään hänet niin helposti ja miten hän sai hänet unohtamaan kaiken muun. Poika selvästi pelasi jotakin peliä hänen kanssaan, mutta mikä tahansa hänen pelinsä oli, Misha ei antaisi tämän saada voittoa, jota hän selvästi janosi.

 *************************************************

Joni katsoi henkilöllisyystodistusta kädessään; Mikko Saari, eräs hänen ystävistään, 20-vuotias. Mikko, joka oli itse juuri saanut ajokortin, oli todennut ettei hänellä itsellään ollut enää tarvetta henkilöllisyystodistukselle; joten Joni sai hyvillä mielin pitää sen.

Joni tarkasteli kuvaa; ainakin Mikko oli tumma hiuksinen kuten hän, ja jos kuvaa katsoi nopeasti; ehkä hän ei jäisi kiinni?

Oli perjantai-ilta ja hänen jokseenkin pakkomielteeksi muodostunut tavoitteensa oli johdattanut hänet tähän pisteeseen; jos hän ei ollut tarpeeksi vanha clubeille; hän vain valehtelisi olevansa. Oli kuitenkin selvää, ettei hän mitenkään voisi voittaa, ellei pääsisi samoihin paikkoihin kuin Misha.

Pukeutuneena lempivaatteisiinsa hän saapui clubille, jossa tiesi Mishan olevan sinä iltana. Kun ovimies tarkasti hänen väärää henkilöllisyystodistustaan Joni hymyili miehelle ja katsoi suoraan hänen silmiinsä itsevarmaan tyyliin, joka tuntui toimivan sillä pian mies oli kiinnostuneempi katsomaan hänen kasvojaan kuin vertaamaan niitä kuvaan, mies hymyili takaisin ja viittoi hänet sisälle.

Joni tunsi jonkinasteista ylpeyttä itsestään: se oli käynyt yllättävän helposti

Kovin kauaa hän ei ehtinyt olla yksin kun sai jo seuraa; noin kolmekymppinen mies; pitkä, tumma, lihaksikas, hyvin miehekäs… Joni arveli miehen olevan monen bottomin unelma, muttei juurikaan hänen omaan makuunsa, miehen kasvot eivät olleet järin kiinnostavat ja hän itse kiinnitti paljon huomiota kasvoihin, lisäksi mies oli aivan liian vanha, luultavasti jo lähempänä neljääkymmentä kuin kolmea… Mutta koska hän ei vakavissaan etsinyt seuraa, kaikki loppujen lopuksi oli vain peliä; mies sopi siihen tarkoitukseen paremmin kuin hyvin.

Niinpä hän hyväksyi miehen ehdotuksen istua alas hänen kansaan ja antoi miehen tarjota hänelle juomista. Raukka ehkä luuli saavansa seksiä illan lopuksi, mutta Joni ei välittänyt, antoi miehen kuvitella mitä halusi, kaikki joutuivat joskus pettymään. Sillä välin idiootti sai kyllä kuluttaa rahojaan häneen, jos niin tahtoi.

Joni katseli tanssilattiaa kohti, toivoen näkevänsä vilauksen Mishasta, kun mies hänen vierellään alkoi silittää hänen reittään, katsoen häneen tavalla joka enemmänkin ällötti Jonia.

”Olet tosi seksikäs poika…” Mies kuiskutteli hänen korvaansa ja Joni koetti olla irvistämättä, sen sijaan hän hymyili tietävästi,

”Kiitos…” Hän sanoi ja käänsi katseensa takaisin kohti tanssilattiaa.

Ja viimein hän näki hänet, tai oikeastaan heidät ja he tanssivat. Joni katseli miestä jonka kanssa Misha oli; hoikka, ruskeahiuksinen, selvästi lyhyempi Mishaan verrattuna… Joni ei nähnyt mitään erikoista Mishan treffiseurassa, ihan söpö; tuli ensimmäiseksi mieleen, mutta maailma oli täynnä samankaltaisia; hän oli odottanut Mishalta vähän enemmän.

Toisaalta se oli vain parempi näin, se kohotti hänen itsevarmuuttaan sillä hän tiesi olevansa paremman näköinen kuin Mishan tanssipartneri, hitto; hänhän osasi jopa tanssia paremmin!

”Haluatko tanssia söpöliini?” Idiootti hänen vierellään kysyi ja Joni kohotti kulmaansa; söpöliini?! Mistä hitosta mies poimi iskurepliikkinsä, jostain heterorakkauskomediasta?  Ja kestipä ihmeen kauan ennen kuin tyyppi oli ymmärtänyt hänen huomionsa olevan täysin muualla!

”Vaikka”, Joni vastasi katsomatta mieheen ja nousi ylös, hän käveli kohti tanssilattiaa edes tarkistamatta seurasiko mies.

Mies tarttui hänen käsivarteensa ja käännytti hänet ympäri saavutettuaan heidän päämääränsä ja Joni hymyili. Hän oli jo unohtanut miehen nimen, eikä hänellä ollut halua opetella sitä, hänellä ei kuitenkaan ollut pienintäkään aikomusta nähdä miestä illan jälkeen.

Joni kuunteli musiikin rytmiä ja alkoi tanssia, hymyillen katseelle jonka mies hänelle antoi; puhdasta nälkää. Katse miehen silmissä kertoi täsmälleen mitä hän halusi ja mielessään Joni nauroi; hän ei koskaan antaisi sitä. Hän ei tuntenut mitään miestä kohtaan, eikä koskaan voisi, mutta jos tämä oli tarpeeksi typerä kuvitellakseen muuta, niin miksi korjata häntä? Mies voisi viedä likaiset fantasiansa kotiinsa.

Mutta pian miehen kädet tulivat liian tutuiksi hänen vartalonsa kanssa ja Jonia inhotti, hänen lihaksensa tuntuivat jännittyvän kosketuksen alla silkasta ällötyksestä, mutta silti hän ei vetäytynyt kokonaan poiskaan; oli tärkeää, että Misha näkisi, että hän oli haluttu, näkisi, että hän oli parempi kuin kuka hyvänsä hänen seuralaisensa oli.

 Misha oli päättynyt viedä Mikaelin ulos sinä iltana, samalle clubille jossa he olivat olleet aiemmin ja tänä iltana… Tämä ilta olisi SE ilta. Hän tiesi Mikaelin haluavan sitä yhtä paljon kuin hänkin ja kyllä, he olisivat voineet mennä suoraan Mikaelin luokse, mutta… tämä oli paljon jännittävämpi tapa; kerätä kiihkoa ja himoa.

He istuivat Mishan jo miltei kantapöydäksi muodustuneeseen paikkaan; hieman eristettynä melusta ja hässäkästä, antaen heille mahdollisuuden muullekin kuin juttelulle, jos heistä tuntuisi siltä myöhemmin. He olivat jutelleet, flirtailleet ja katselleet toisiaan tavalla joka lupasi jotain tulevasta yöstä.

 Mikael oli ehdottanut tanssimista johon Misha suostui mielellään, tarttuen toisen käteen ja johdatellen tämän tanssilattiaa kohden, aloittaen kiusoittelevat tanssin; esileikin ensimmäinen osa. Viattomat kosketukset, jotka oikeastaan eivät olleet niin viattomia ja Misha virnisti tanssikumppanilleen, veteäen tämän lähemmäksi ja koskettaen yhä rohkeammin, miltei jo valmiina kuiskaamaan, että ehkä heidän pitäisi…

Ja juuri silloin hän näki sen pirun kakaran, tanssimassa jonkun miehen kanssa, paljon vanhemman miehen kanssa… Pojan täytyi olla järjiltään, Misha ajatteli nähdessään miten mies katseli tätä, puhumattakaan kosketuksista… Tuolla menolla poika joutuisi vaikeuksiin. Ja miten ihmeessä tämä oli edes päässyt sisään?!

Misha ei ollut varma milloin oli lakannut tanssimasta, ehkä kun mies jonka kanssa Joni tanssi, oli todella alkanut kouria häntä.

“Jokin hätänä?” Mikael kysyi koskettaen hänen käsivarttaan jokseenkin huolestuneen näköisenä.

“Tuo poika…” Misha mutisi tullen vihaiseksi. “Hän on pikkuveljeni ystävä ja luokkatoveri, en tiedä miten hän on päässyt sisään, mutta hän on aikeissa joutua pulaan, katso…” Misha nyökkäsi päätään Jonin suuntaan.

“Oi…aika namu”, Mikael huomasi.

“Oi aika typerä”, Misha lisäsi äkkiä. “Typerä kakara varmaan raiskataan kohta, jos ei ole varovainen… Luoja vihaan tuota teiniä, käskin häntä olemaan varovainen!” Hän murahti, vetäisten syvään henkeä ennen kuin katsoi takaisin Mikaeliin. “Anteeksi Miki… Tunnen vain itseni velvolliseksi, koska hän on veljeni ystävä…” Misha valehteli. Tosiasiassa hän tunsi itsensä velvolliseksi, koska oli ärsyttänyt Jonia ja ilmiselvästi poika oli jollakin tavoin ihastunut häneen ja yritti tehdä häntä mustasukkaiseksi. “Luulen, että minun on parasta pitää tilannetta silmällä.”

Joni ei oikeastaan nauttinut tanssista, ei koska mies alkoi selvästi olla yhä innokkampi; puristi hänen takamustaan vähän turhan kovakouraisesti.

“Sinulla on hyvä perse”, mies kuiskasi. ”Helvetin hyvä…”

Joni koetti pyyhkäistä kaiken nauramalla. “Rauhoitus vähän”, hän virnisti ja vetäytyi kauemmaksi niin paljon kuin pystyi; mies silmäili häntä oudosti, katseella joka teki hänen olostaan entistä epämukavemman.

“Olet sinä vain aika pakkaus…” Mies virnisti ja Jonin teki mieli jo paeta paikalta, mutta juuri silloin hän näki Mishan katsovan heidän suuntaansa, joten hän pakoitti itsensä hymyilemään miehelle, toivoen ettei se näyttänyt liian väkinäiseltä.

“Haluatko lähteä? Voitaisiin mennä minun asunnolle jatkamaan…” Mies kysyi ja Joni pudisti päätään, pelkkä idea sai hänet voimaan pahoin.

“Viihdyn täällä”, hän sanoi teeskennellen viatonta todelliselle ehdotukselle.

 Misha ei enää tanssinut; hän oli huomannut!

“No anna kun tarjoan sinulle uuden drinkin, täällä on melko kuuma”, mies virnisti iskien silmäänsä ja vilkaisten viimeisen kerran kohti Mishaa, Joni suostui. Mies johdatteli hänet takaisin pöytään ja pyysi odottamaan kunnes oli palannut juomien kera. Joni ei jurikaan kuunnellut, liian kiireinen mietteissään oliko hänen juonensa toiminut? Ja voisiko se toimia? Ja mihin Misha oli hävinnyt?

Pieni järjen ääni hänen sisällään uskalsi kysyä miksi hän oikeastaan oli tekemässä mitä oli? Mikä järki siinä oli? Ja mitä hän oikein loppujen lopuksi halusi todistaa? Miksi oli niin tärkeää saada Mishan huomio, jos hänellä ei ollut aikomustakaan loppujen lopuksi viedä tilannetta pidemmälle. Mutta Joni oli jo liian uppoutunut omaan lapselliseen leikkiinsä kuunnellakseen järkeä.

“Tässä”, mies virnisti ja laski juoman hänen eteensä. “Toivottavasti pidät, erikoisdrikki, erityiselle pojalle…” Vieläkään Joni ei jaksanut keskittyä kuunnellakseen; hän ei välittänyt miehestä ja katselikin yhä ympärilleen pystymättä näkemään Mishaa missään. Ehkä he olivat lähteneet? Hänen mielialansa laski ajatuksesta ja hän tarttui juomaan jonka mies oli tuonut maistaen hieman.

“En oikein pidä makeasta…” Hän päätti sanoa miehelle, joka tuntui ostaneen hänelle jonkun hemmetin tyttöjen drinkin!

“Hyvä on juo nyt edes vähän niin ostan sinulle oluen seuraavaksi.” Mies lupasi ja siemaisi omasta lasistaan. Joni otti ison kulauksen juomasta ja värähti, juotuaan lasin puolilleen ja todettuaan, että maku ei muuttunut sen paremmaksi, hän päätti juoneensa tarpeeksi. Hän jopa tunsi olonsa hieman huonovointiseksi.

Se ei vienyt kauaa; hänen silmissään sumeni ja hän räpytteli useamman kerran yrittäen kohdistaa katseensa johonkin selkeään kiintopisteeseen, mutta se ei auttanut, itseasiassa hänen näkökenttänsä vain huononi. Joni katsoi ympärilleen nähden kaiken kahtena ja unenomaisena sumuna, hänen kätensä lepäsivät pöydän pintaa vasten ja sydämen lyönnit kiihtyivät. Päätä jomotti ja jopa musiikki alkoi kuullostamaan oudolta. Joni pudisti päätään kevyesti; sekään ei auttanut.

“Onko kaikki hyvin beibi?” Mies kysyi näyttäen jokseenkin huvittuneelta mitä Joni nyt kykeni erottamaan. Hän ymmärsi olevansa pulassa, ymmärsi, että hänen oli päästävä pois miehen luolta niin äkkiä kuin mahdollista, ennen kuin hän voisi yhä huonommin eikä voisi liikkua omin avuin.

“K-kotiin…menen…kotiin”, hän mutisi vapisevalla äänellä ja nousi hitaasti ylös; hänen jalkansa tuntuivat heikoilta, täriseviltä, hänen vartalonsa muuttuen hetki hetkeltä vaikeammaksi hallita, paniikki alkoi kasvaa. Hän katsoi ympärilleen, suuntaan jossa tiesi oven olevan ainakin uskoi tietävänsä, hän nousisi taksiin ja menisi kotiin; mutta täytyi olla nopea.

Joni käveli eteenpäin hoiperrellen kuin olisi juonut useamman drinkin, hän ei ollut koskaan aiemmin saanut itseään yhtä huonoon kuntoon ja tiesi miksi; pelko otti vallan ja ajatukset eivät kulkeneet. Hän oli menettämässä hallinnan itsestään ja hänen mielensä muuttui yhä sumeammaksi pystymättä tuottamaan järkevää ajatusta tai suunnitelmaa; pakko päästä kotiin oli ainoa mikä jyskytti nyt hänen takaraivossaan.

“Anna kun autan kulta”, Mies oli aivan hänen vierellään ja otti hänen käsivartensa taluttaen häntä ulos. Ja niin paljon kuin Joni halusikin protestoida hänen jäsenensä eivät totelleet ja sanat takertuivat kurkkuun.

“Poikaystäväni joi liikaa, tiedättehän millaisia nämä nuoret ovat”, Joni kuuli miehen selittävän nauraen ja heikosti hän koitti vapauttaa itsensä otteesta pystymättä tuottamaan muuta kuin heikon nykäisyn.

He saapuivat kirpeään ulkoilmaan.

“Ä-älä…” Joni koetti kun mies veti häntä vierellään yhä voimakkaammin. “H-haluan… k-kot-iin…”

“Älä huolehdi kulta, vien sinut kotiin, auto on täälläpäin..” Joni alkoi nyyhkyttää, hän ei päässyt irti, hän ei saanut hallittua itseään ja mies raahasi häntä suuntaan jonne hän ei halunnut mennä.

 Mishaa ärsytti; tämän oli pitänyt olla hauska ilta, ilta joka päättyisi muuhunkin kuin hyväilyyn! Nyt häntä raivostutti kakaran typeryys; hän näki tämän juovan drinkkiä jonka mies oli tuonut, tajuamatta miten irstaasti mies katseli häntä.

Misha oli johdattanut Mikaelin takaisin pöydän ääreen ja pahoitellut keskeytystä, mutta toinen nuorukainen tuntui ymmärtävän. He yrittivät jatkaa keskustelua Misha kurkistaessa vähän väliä Jonin suuntaan. Hän oli varma että murtaisi pojan jalat kun näkisi hänet seuraavan kerran; kiitokseksi siitä, että tämä oli pilannut hänen iltansa.

 Hän ei ollut varma kuinka monesti oli jo tarkastanut; mutta seuraavan kerran kun hän teki niin, hän näki vain tyhjän pöydän eikä jälkeäkään Jonista tai miehestä.

“Helvetti!” Misha kirosi katsoen seuralaistaan. “He ovat lähteneet, se hemmetin kakara kerjäsi sitä…saamari!” Misha oli hieman poissa tolaltaan… huolestunut.

“Hei, jos se häiritsee sinua noin paljon, niin voisimme mennä etsimään? Voin katsoa vessat, jos haluat katsoa ulkoa?” Mikael ehdotti, johon Misha nyökkäsi.

“Kiitos”, Hän sanoi huokaisten syvään.

Misha otti takkinsa ja suuntasi ulos. Hetken hän mietti sitä mahdollisuutta, ettei löytäisi Jonia, että poika katoaisi sen sileän tien ja se sai hänet entistä huolestuneemmaksi.

Okei, poika oli ärsyttävä, mutta Misha ei halunnut hänen katoavan jäljettömiin, ei tällä tavalla. Ja hän tiesi ettei miehen aikomukset olleet hyviä.

Ulkona oli pimeää ja koleaa, musiikki kuului enää hiljaisena. Misha katseli ympärilleen valppaana ja hetken, liian pitkältä tuntuvan hetken kuluttua, hän näki heidät kaukaisuudessa; mies piteli Jonia, yritti saada tätä autoon…

Misha kiihdytti askeliaan, miltei juoksi ja kun hän pääsi lähemmäksi, hän kuuli Jonin itkevän, näki heikot yritykset vapautua miehen otteesta, joka nyt yritti jo varsin kovakouraisesti saada häntä auton sisälle.

“Ongelmia?” Misha kysyi jokseenkin rauhallisella sävyllä päästyään tarpeeksi lähelle.

“Ei mitään ongelmia”, mies vakuutti nopeasti. ”Hän joi vain liikaa, autan hänet kotiin, siinä kaikki.”

“Kotiin… tahdon kotiin…” Joni sammalsi ääni väristen.

“Ei huolta kulta, vien sinut kotiin, istu vain autoon…”

Mishan silmät kaventuivat ohuiksi viivoiksi, sana; kulta, jota mies käytti, sai hänet entistä huolestuneemmaksi.

“Tiedätkö missä hän asuu? Ja että hän on vasta 17? Miksi ostit kakaralle juomia?” Misha kysyi tiukasti, tullen yhä lähemmäksi kunnes saattoi tarttua Jonin käsivarteen.

“Joni?” Misha kutsui. “Oletko kunnossa?”

Joni pudisti päätään, hänen vartalonsa vapisi ja hän olisi kaatunut, elleivät he molemmat olisi pidelleet häntä.

 “Huono olo… sumeaa…”

“Oikeasti, ei tässä ole mitään ongelmaa, yritin vain auttaa hänet kotiin.” Mies vakuutti nopeasti vaikuttaen yhä haluttomalta irroittaa ottettaan pojasta. Misha kohotti kulmaansa; sumeaa? Joni oli ollut kunnossa vain 10, ehkä 15 minuuttia sitten ja nyt hän pysyi hädin tuskin jaloillaan, eikä puhe sujunut vaivatta, Joni oli melko pihalla. Kukaan ei mennyt niin sekaisin vain yhdestä drinkistä, vaikka se olisi vahvaa vodkaa!

“Mitä helvettiä oikein annoit hänelle?” Misha sähähti raivostuneena miehelle, joka viimein irrotti otteensa, pakoittaen Mishan ottamaan tiukemman otteen teinistä pitääkseen tämän pystyssä.

“No pidä sinä sitten huoli hänestä, yritin vain auttaa!” Mies sanoi kiirehtien toiselle puolelle autoa ja ajaen pois ennen kuin Misha ehti miettiä miten menetellä tämän kanssa. Hänelle jäi huumattu nuorukainen, joka sillä hetkellä vaikutti kuin olisi tehty jostakin sienimäisestä aineesta, kykenemätön pysymään pystyssä omin avuin.

“Missä olen?” Joni mutisi hänen rintaansa vasten. “huono olo…”

“Sietäisit saada selkäsaunan tästä hyvästä…” Misha murahti. “Työnnä sormesi kurkkuun ja oksenna”, Misha auttoi poikaa kumartumaan, jottei sotkisi heitä molempia. “Sormi, kurkku”, Misha toisti. “Tee se niin olosi helpottuu”, hän koitti vakuuttaa vaikka samalla mietti kuinka paljon siitä oikeasti olisi vielä hyötyä, huume oli luultavasti imeytynyt jo  verenkiertoon.

Lopulta Joni kuitenkin totteli, pakoitti itsensä oksentamaan kyyneleiden tahratessa tämän kasvot.

“Haluan… Haluan kotiin…” Joni änkytti, mutta Misha oli varma, että jos veisi pojan kotiin tässä tilassa, niin tämän vanhemmat syyttäisivät häntä siitä.

“Sori poju, et mene kotiisi tuossa kunnossa, et ainakaan minun kanssani”, Misha ilmoitti, otti puhelimensa ja valitsi Mikaelin numeron. Hän kertoi hänelle tilanteen ja pahoitteli jälleen illan suunnitelmien peruuntumista ennen kuin lopetti ja soitti taksin.

Taksissa poika lepäsi hänen rintaansa vasten, tärisevänä, kalpeana, puolinukuksissa.

“Typerä kakara”, Misha mutisi katsoessaan häntä. “Olisit voinut satuttaa itsesi todella pahasti.” Hän jatkoi vaikka tiesi, että Joni tuskin kuuli tai ymmärsi häntä tilassa jossa oli.

He saapuivat perille ja Misha auttoi hänet sohvalle lepäämään,

“Nuku tässä, puhumme aamulla.” Misha ilmoitti ja heitti viltin pojan ympärille.

Hän kääntyi, kiipesi portaat yläkertaan huoneeseensa, varmana siitä, että tekisi aamulla pojan elämästä helvettiä. Maatessaan sängyllään hän suunnitteli kostoa; ehkä muutama vale säikäyttämään? Se olisi kakaralle oikein.

**^^**^^**

Joni heräsi yhteen elämänsä kurjimmista aamuista. Hän tunsi olonsa sairaaksi, ehkä hieman kuumeiseksi ja pahoinvoivaksi, hänen päätään jomotti armottomasti ja silmien avaaminen tuotti tuskaa, valo tuntui hyökkäävän kirkkaalta. Saatuaan silmänsä avattua hän tunsi paniikin leviävän ruumiissaan; missä hän oli? Hänellä ei ollut minkäänlaista muistikuvaa siitä kuinka oli päätynyt leposialleen. Viimeisin asia jonka hän kykeni muistamaan, oli että hän oli ollut clubilla ja…Joni istui nopeasti istumaan, katsoi alas ja helppottui hieman nähdessään vaatteet yllään.

 Katsoessaan ympärilleen tarkemmin, hän tajusi olevansa Diman olohuoneessa? Kuinka ihmeessä hän oli päätynyt sinne? Joni koetti muistaa, muttei pystynyt seuraamaan muistinsa haparia jälkiä kyllin tarkasti.

Hän muisti miehen ja.. Mishan.… Hemmetti… Misha oli tuonut hänet tänne eikä hänellä ollut ainuttakaan muistikuvaa siitä kuinka se oli tapahtunut.

Lopulta hän kuuli jonkun astelevan alas portaita ja pian hän näki ystävänsä veljen seisocan edessään. Hän ei pitänyt katseesta Mishan kasvoilla ja tunsi olonsa epävarmaksi, jopa nolostuneeksi.

“Tervetuloa elävienkirjoihin, toivottavasti se oli sen arvoista; seksi kujalla clubin takana? Se mies oli muuten vanha.” Misha sanoi irvistäen inhosta ja Joni tunsi sydämensä pysähtyvän, väri valahti hänen kasvoiltaan ja hän tunsi olonsa jopa sairaammaksi kuin herätessään.

“Ei…” Joni pudisti päätään, katse lattiassa, yhä ilman muiston häivääkään. “En olisi voinut”, hän koetti vakuuttaa itselleen, sillä se mitä Misha oli juuri sanonut, oli aivan liian iljettävää ollakseen totta.

“Ja kuitenkin teit”, Misha vastasi kylmästi.

Joni tunsi suuttumusta itseään ja Mishaa kohtaan, häpeää ennen kaikkea. Hän nousi ylös, vapisten yhä… Oliko hän todella menettänyt poikuutensa jollekin vanhalla pervolle? Mutta… hänestä ei tuntunut, että… eikö hänen tulisi tuntea… jotakin? Joni tunsi olonsa epävarmaksi ja noloksi; inhoten sitä tunnetta yli kaiken. Hän halusi vain mennä kotiin eikä koskaan enää nähdä Mishaa.

“Menen kotiin…” Hän mutisi kykenemättä katsomaan Mishaa. “Missä takkini on? Vai jätinkö senkin sinne?” Hän kysyi katkerasti. Misha osoitti kohti eteistä, missä Jonin takki oli.

“Kuuntele nyt Joni, se mitä teit eilen, oli sanoinkuvaamattoman typerää. Varoitinhan tarjoamasta itseäsi joillekin pervoille. Ole onnellinen että olin paikalla! Koska muuten olisit tullut raiskatuksi eilen, varmaan useammin kuin kerran.”

Joni katsoi mieheen katkerana, silmät palaen suuttumuksesta ja nöyryytyksestä. Häntä inhotti, ettei kyennyt muistamaan, suututti, että Misha oli valehdellut ja hävetti, että mies oli nähnyt hänet heikoimillaan.

“Vihaan sinua!” Hän sähähti, koska ei saanut suuttumukselleen muutakaan kohdetta. Hän tunsi olonsa avuttomaksi ymmärtäessään Mishan olevan oikeassa; hän oli ollut typerä ja häntä ärsytti, että Misha oli päässyt näpäyttämään häntä siitä. Hän lähti kiireellä, varmana siitä, että kohtaisi uuden riidan kotona; hänen isänsä haluaisi selityksen missä hän oli ollut koko yön ja tälle kertaa huoli oli ollut oikeutettu.

Jossakin mielensä sopukoissa Joni ymmärsi myös, että hänen olisi tullut tuntea kiitollisuutta Mishaa kohtaan. Jos Misha ei olisi puuttunut tilanteeseen; oli mahdollista, ettei hän olisi koskaan päässyt kotiin. Mutta Joni ei halunnut ajatella tätä mahdollisuutta kovin pitkään, eikä hän tiennyt miten pystyisi kohtaamaan Mishan tämän jälkeen.

Misha katsoi Jonin perään kun tämä ryntäsi ulos talosta. Totta kai poika vihasi häntä nyt, hän oli tehnyt sen tarkotuksella; pojan oli hyvä käsittää mitä olisi voinut sattua. Mutta nyt jälkikäteen, Misha ei tuntenut oloaan niin hyväksi siitä mitä oli tehnyt, hän saattoi vain toivoa, että poika ei toimisi enää niin vastuttomasti.

Hän käveli kohti keittiötä, otti mehutölkin jääkaapista ja kaatoi itselleen lasillisen.

“Tiedätkö, jos tuot seuralaisiasi kotiin, voisi olla hyvä viedä heidät sänkyyn asti.” Misha kääntyi ärsyyntyneenä isoveljeään kohti ja mulkaisi tätä. “Katsos kun saattaisit sitten kuulla jotain miellyttävämpää kuin; ‘vihaan sinua’ heti aamusta.” Ivo virnisti ja Misha ei voinut olla murahtamatta.

“Hän ei ollut seuralaiseni, se kakara pilasi treffini! Minun oli jätettävä Mikael yksin, koska tuo pikku idiootti livahti clubille ja lyöttäytyi jonkun limanuljaskan seuraan. Se pervo antoi hänelle jonkun helvetin huumausdrinkin! Hemmetti, mistä lähtien olen ollut joku saamarin lapsenvahti? Kukaan ei maksa minulle sen räkänokan vahtimisesta!” Hän valitti ja päätti valmistaa itselleen aamiaista.

 “Vai livahti Joni clubille?” Ivo pudisti päätään ja käveli kahvinkeittimelle. “No muistathan millaista oli olla siinä iässä? Jopa minä muistan ja siitä on hemmetin paljon enemmän aikaa…Mutta sanoitko siis että Joni huumattiin?” Ivo kysyi.“Juotko kahvia?”

“Kiitos, maidon kanssa…” Musta kahvi saattaisi olla nyt liian vahvaa, Misha ajatteli. “Joni oli aivan sekaisin ja oksensi ,” Misha irvisti. ”Jos näen hänet siellä vielä kerran, niin soitan hänen vanhemmilleen.”

”Taitaa meidän mallipoika olla hieman ihastunut sinuun, kun tulee samalle clubillekin; tuskin ihan sattumaa… Aika söpöä, mutta mitä sinä teet; pelastat komistuksen isolta pahalta sudelta ja sitten jätätkin hänet nukkumaan sohvalle”, Ivo pudisteli päätään ja virnisti. ”Voi Misha, sinulla on vielä paljon opittavaa.”

”En ole mikään helvetin ritari valkealla ratsulla ja Joni ei taatustu ole mikään prinsessa, Joni on niin hemmetin huonotapainen kuin mahdollista!” Misha murahti, tuntien olonsa typeräksi koko jutusta. Ivo saattoi olla oikeassa, Misha tiesi, että hän oli, sillä pikku idiootilla tuntui olevan joku typerä ihastus häneen, eikai hän muuten käyttäytyisi niin lapsellisesti?

“Ja hänen ihastuksensa on sivuseikka; Joni on turhamainen, lapsellinen ja typerä ja minä aion opettaa hänelle opetuksen; ihmiset eivät saa kaikkea mitä haluavat, olivatpa mitten kauniita tahansa.”

Ivo ei voinut pyyhkiä viernettä kasvoiltaan, hän oli huvittuneempi tilanteesta kuin mikä ehkä oli tervettä.

”Vai opetuksen?” Hän kysyi ja kaatoi kahvia kahteen mukiin. ”No hän on ainakin herättänyt jotain sinussa, tämä turhamainen, huono käytöksinen, mutta kaunis poika… Tiedäthän mitä he sanovat?” Ivo kysyi ja piti pienen tauon muistaakseen. ”Rakkaudesta se hevonenkin potkii? No, jotakin sellaista.”

”Mikä helvetin hevonen? Ivo oletko… hullu?” Misha otti oman mukinsa ja kaatoi siihen maitoa, ilmeisestikin hänen veljensä oli seonnut jossakin kohtaa tätä lyhyttä aamua. ”Se poika ei ole herättänyt mitään! EI takuula ainakaan kiinnostustani!”

”Joku tarvitsee hyvää panoa, niin herkällä tuulella.” Ivo kiusoitteli ja siemaisi kahviaan. ”Enkä sitä paitsi ole varma, että uskonko sinua, minusta hänen peppunsa on erittäin kiinnostava ja ei Joni nyt niin paha ole…” Ivo hymyili.

”Hyvä on, olet oikeassa, tarvitsen panoa ja olisin saanut! Jos se helvetin räkänokka ei olisi tullut tielleni!” Misha murisi, ”Enkä voi uskoa, että olet kiinnostunut hänestä! Hän on alaikäinen, Ivo! Alaikäinen! 14-vuotta sinua nuorempi!”

”Ikä on vain numeroita”, Ivo virnuili. ”No niin, unohdetaan se, minusta meidän pitäisi pitää juhlat, tiedäthän; vodkaa, pokeria, kauniita naisia ja komeita miehiä- Miltä kuulostaa?”

”Totta kai, turmellaan Dima kokonaan”, Misha tuhahti. ”Hän asuu kanssamme jos unohdit, joten se tarkoittaa että hän osallistuisi siihen!” Hän muistutti.

”Voidaan lähettää Dima sen tyttöystävänsä luokse, mikä hänen nimensä oli, Eevako?” Ivo virnisti uudemman kerran. ”Misha, olet vasta 21, älä käyttäydy niin nuivasti, elä vähän, olit paljon hauskempi teini-ikäisenä.”

Misha mulkaisi häneen pahansuovasti.

”Ihan miten vaan, järjestät ne kuitenkin suostuin tai en, joten mikä järki edes kysyä minulta?” Misha istuutui pöydän ääreen ja alkoi mutustaa aamupalaansa; hänen aamustaan oli muodustumassa entistä naurettavampi ja hän saattoi ainoastaan syyttää sitä turhamaista kakaraa!”

”Jaa-a kyllä sinä vaan totisesti kaipaat jo sitä panoa, alan jo huolestua sinusta.” Ivo nyökkäsi itsekseen varmana, että se oli ainoa mikä piristäisi Mishan mieltä.

”Ja sinun on parempi olla yrittämättä mitään kummallista, kuten järkätä minut yhteen jonkun tuntemattoman kanssa, ymmärrätkö?” Misha osoitti häntä etusormellaan johon sai ainoastaan vastaukseksi häiritsevät herttaisen ja viattoman hymyn veljeltään.

Web published: My Secret Shore 12.helmikuuta, 2009

© KOLGRIM 

Jatka lukuun 3

My Secret Shore HOME