2. Olet yhä sinä

A/N: Kiittäkää koronaa siitä, että töissä on hiljaista, asiakkaat peruu aikojaan, koska he ovat koronassa ja siispä minulla on aikaa kirjoittaa 😅 Kiitollisena myös miehelleni, joka kannattelee taloudellisesti näiden aikojen yli. Katsotaan milloin kirjoitan sen bestsellerin ja korvaan kaiken! 😂

Ja mahtavaa, jos kommentoit tai äänestät. Kaikki palaute on arvokasta!

2.luku

Eelis katsoi jännittyneenä miestä, joka katsoi häneen takaisin ja virnisti silmäillessään hänen vartaloaan. ”Olet miehistynyt”, tämä sanoi. ”Näytät helvetin hyvältä.” Kurkkua kuristi, Eelis katsoi kiusaantuneena poispäin. Samalla kun toinen vilkaisi kohti ovea ja astui askeleen lähemmäksi.

Sydän löi nopeaan, hän ei saanut sanaa suustaan. Tero, oli ollut vuotta ylemmällä lukiossa ja Eelis muisti, varsin kiusallisesti, kuinka eräissä bileissä ikuisuus sitten, hän oli juonut ihan liikaa ja jotenkin he olivat päätyneet Teron kanssa vessaan, missä… Niin, hän oli ottanut Terolta suihin. Vannoutuneelta heterolta, joka pelasi jääkiekkoa ja oli seurustellut erään todella rasittavan tytön kanssa, ollen oikeastaan melko rasittava itsekin, joskin kuuma ja silloin Eeliksen juotua aivan liikaa… Se oli tuntunut hyvältä idealta, todistaa jotain… Todistaa, että oli oikeassa ja oli nähnyt tämän vilkuilevan itseään useamman kuin kerran, sillä tavalla… Senkin jälkeen Tero oli jaksanut väittää olevansa täysin hetero ja että heidän vessakohtaamistaan ei laskettu, kunnes taas seuraavissa bileissä oli humalassa koittanut saada häneltä persettä, johon Eelis, no silloin Joni, ei ollut alkuunkaan lämmennyt.

Ilmeisesti, Teron ilmeestä päätellen, hän oli jälleen juonut sen vannoutuneen heteron kadoksiin.

”Tämä tuo muistoja, vai mitä?” Tero kysyi, arvelenkin viitaten kylpyhuone ympäristöön. Mies seistoi nyt aivan hänen edessään, lukiten hänen vartalonsa itsensä ja lavuaarin väliin ja Eelis haistoi oluen hänen hengityksestään, toinen mikä toi epämiellyttävät muistot kohisten mieleen. Ne eivät oikeastaan liittyneet Teroon, vaikka osittain myös siihen. Hänen kätensä puristuivat nyrkkeihin huomaamatta, hengitys oli kiihkeää. ”No, miksi et sano mitään?” Tero ihmetteli, kohottaen kulmaansa ja oli niin idiootti, että kurottautui koskettamaan hänen lantiotaan, jolloin Eelis viimein heräsi toimintaan ja tyrkkäsi toisen kauemmaksi voimalla.

”Vittu, älä koske minuun!” Hän sähähti ja Tero naurahti hieman hämillään, kunnes äkillisesti vakavoitui ja raapi niskaansa.

” Ne huhut taitavat siis olla totta, että se sinun exäsi…” Eeliksen silmät suurenivat, kun se kammottava häpeä ja paniikki levisivät hänen sisällään. Samalla hetkellä vessan ovi avautui ja vanhempi mies astui sisään katsoen heitä hetken hämmentyneenä, mutta Eelis käytti tilaisuuden hyväkseen ja pakeni vessasta. Hän asteli kiireesti sinne missä Sarah yhä istui ja kun nainen katsoi häneen, hymy vaihtuen hämmentyneeksi, kysyväksi katseeksi. Eelis otti takkinsa.

”Olen pahoillani, minun on mentävä.” Eelis sanoi ja ryhtyi pukemaan takkia ylleen samalla, kun käveli jo kohti ulko-ovea tehden parhaansa pidätelläkseen itkua. Hän oli halunnut päästä pakoon näitä huhuja… Hän ei halunnut ihmisten tietävän… Ne olivat arvailuja, joissa oli paljon totta ja se oli iso syy, miksi hän oli halunnut pois ja muuttaa nimensä. Samalla kun toinen osa ihmisistä arvaili totuuksia, toinen pieni osa oli saanut käsiinsä niitä alastonkuvia ja … se oli kaikki aivan liikaa.

Se kammottava tunne levisi, oli vaikea saada henkeä, ei hitto… Ei nyt, ei täällä. Oli päästävä kotiin, turvaan, nopeasti.

Sarah oli napannut oman takkinsa ja seurasi uutta ystäväänsä hämillään. ”Elis!” Hän kutsui ja kiiruhti askeliaan. ”Elis”, hän kutsui pehmeämmin pysäyttäessään toisen, joka vapisi kauttaaltaan ja tällä oli selvästi vaikeuksia saada henkeä. Sarah oli huolissaan ja hämillään. ”Hei, oletko kunnossa?” Hän kysyi. Eelis vältteli hänen katsettaan, haukkoi yhä henkeään ja yritti taistella kyyneleitä vastaan. ”Hei, kaikki on hyvin. Otetaan taksi, saatan sinut kotiin.” Sarah sanoi.

Eelistä nolotti, kohtaus ehti mennä ohi heidän odottaessaan taksia, samalla, kun Sarah oli rauhoitellut häntä. Mutta vaikka se oli mennyt ohi, Sarah oli silti halunnut saattaa hänet kotiin ja se hävetti entistä enemmän… Häntä nuorempi ja pienempi nainen saattoi hänet kotiin, koska hän ei ollut saanut itseään kasaan, eikä sen todella pitäisi mennä niin! Hän oli luvannut itselleen, että olisi vahvempi. Ja samalla hänen itsetuntoaan söi, että Tero, se ylimielinen, muka hetero jääkiekkoilija, jolta hän kerran teininä oli ottanut suihin, tiesi huhut Chrisistä ja hänestä.

Hävetti ihan luvattoman paljon! Eikä Eelis oikein tiennyt mitä voisi sanoa Sarahille, niin ettei tämä pitäisi häntä täysin sekopäänä. He olivat hänen asunnossaan ja nainen silmäili häntä huolestuneena, samalla, kun valmisti heille teetä.

”Haluatko kertoa mistä tuossa oli kyse?” Sarah kysyi lempeästi.

Eelis istui keittiön pöydän ääressä ja otti kiitollisena vastaan naisen tarjoaman teekupin. Hän piteli sitä käsiensä välissä.

”Paniikkikohtaus…” Hän mutisi ja vältteli katsomasta Sarahia.

”No sen verran minäkin ymmärsin. Minulla on ystävä Irlannista, joka on kärsinyt niistä ajoittain.” Nainen hymyili ja nyt Eelis katsahti tätä. Sarah oli istuutunut pöydän ääreen vastapäätä häntä. Eelis pyöritti lusikkaansa teekupissa hiljaa.

”No se tatuointikin liittyy tähän…” Eelis myönsi, hän tunsi sydämensä alkavan lyödä taas kiivaammin. Hän katsahti taas naista lyhyesti, joka nyökkäsi.

”Olen hyvä kuuntelija ja kaiken lisäksi hyvä pitämään salaisuudet.” Sarah hymyili rohkaisevasti. Se hymy lievitti ahdistusta vain hieman, samalla kun Eelis mietti, kertoisiko hän todella. -Hänhän halusi jättää sen taakse ja olla uusi ihminen ja hitto! Hän oli hiljaa, nosti kupin huulilleen, joi siitä hitaasti ja huokaisi.

”Edellinen suhde… tai edeltävän edeltävä… Se oli tosi paska ja … Hän teki tämän.” Eelis kosketti arpea, joka oli naamioitu tatuoinnilla, mutta iho oli erilainen siitä. ”Ei pelkästään tätä, muuta myös… sellaista mistä ei näy jälkiä…paitsi, no… tuo paniikki… hm… ” Hänen sydämen sykkeensä kiihtyi jo pelkästään tästä pienestä informaation palasesta ja hän pelkäsi uutta paniikkikohtausta. Samalla Sarah oli nyt ymmärtänyt, että hän oli homo, koska hän oli käyttänyt sanaa ”he” ja hän ei uskaltanut katsoa naiseen.

Sarah oli hiljaa, lähinnä vain koska ei oikein tiennyt mitä sanoa niin, että se kuulostaisi sopivalta. Hän näki, kuinka ahdistunut Eelis oli. ”Olen pahoillani”, hän sanoi lopulta, niin lempeästi kuin mahdollista ja varoen hän liikutti kätensä koskettamaan Eeliksen kättä, joka kuitenkin säikähti hieman, ennen kuin katsoi häneen ja hyväksyi kosketuksen. ”Kuten sanoin, olen hyvä kuuntelija. Vannon käsi sydämellä”, Sarah nosti kätensä rinnalleen, ”että mitään mitä kerrot minulle ei lähde huuliltani ulkopuolisille.”

”En usko, että olen nyt valmis enempään…” Eelis myönsi. ”En haluaisi ajatella sitä. Haluaisin jättää sen taakse, mutta se on vaikeampaa kuin uskoin.”

”Ymmärrän sen. Mutta usein auttaa, kun sen ensin käy läpi jonkun kanssa.” Sarah kallisti päätään. ”En painosta sinua. Ymmärrän, että se on välillä vaikeaa. Yksi asia, mitä en itse mielelläni levittele; Minulla oli suhde naimisissa olevan miehen kanssa ja tulin raskaaksi… Se … No, iso syy miksi Lontoo alkoi kiinnostaa… En halunnut lasta, en ollut valmis ja se mies ei taatusti ollut valmis! Jouduin salaamaan sen perheeltäni, matkustin ystäväni kanssa tänne viime syksynä ja… No, minusta ei tullut äitiä, kuten näkyy. Enkä oikeastaan tunne siitä syyllisyyttä muuten kuin silloin, kun käyn perheeni luona. He saisivat sydänkohtauksen, jos tietäisivät mitä olen tehnyt. Se ei ole laillista Irlannissa. Mutta en minä siitä mielelläni puhu, en tiedä miten useimmat ajattelevat sellaisesta, enhän minä tiedä mitä sinäkään ajattelet siitä! No mutta, siinä se on, olen tehnyt abortin ja ollut kevytkenkäinen, huono nainen.”

Eelis katsoi Sarahiin, hän hymyili hieman, varoen, kuin ei olisi varma oliko se oikea reaktio tällaiseen. Samalla hän oli hyvillään, että Sarah oli avautunut hänelle ja se lisäsi luottamusta. ”En tuomitse sinua”, hän sanoi. ”En tietenkään. Olen itse kaukana täydellisestä.” Hän lisäsi ja vaikeni hetkeksi. Sarah oli luottanut häneen, mutta ei tuntunut oikealta kertoa omaa tarinaansa. Se kuulosti niin järjettömältä. ’Entinen poikaystäväni sieppasi minut hullun vankila kaverinsa kanssa, raiskasi ja pahoinpiteli minut ja… lopuksi…’ Eelis kävi läpi sitä mielessään ja tunsi kuvotuksen vatsanpohjassaan ja se jokin selittämätön, epämääräinen kipu, jota oli vaikea avata edes itselleen…. Chris oli kuollut. Poliisit ampuivat hänet. Kaikki olisi voinut mennä toisin, ihan kaikki, jos… Hän nojautui kyynärpäänsä varaan, peitti hetkeksi kasvonsa, kyyneleet polttivat silmäkulmia ja hän nieleskeli sillä ei halunnut itkeä, ei nyt, ei enää. Hän aisti Sarahin huolestuneen katseen ja laski lopulta kätensä. Sarah oli saattanut sanoa jotain ja Eelis katsoi naista hämillään.


”Toivottavasti et pidä minua ihan sekopäänä nyt…” Eelis sanoi hiljaa. ”Siihen suhteeseen liittyy vaan paljon kaikenlaista…” Hän nielaisi raskaan painon kurkustaan, tai yritti, mutta se tuntui sitkeältä ja kiristi yhä. ”Näin entisen tutun miestenhuoneessa ja se muistutti siitä. Haluaisin vain unohtaa sen kaiken.”

”Ymmärrän kyllä ja kun olet valmis, niin kuuntelen kyllä.” Sarah hymyili lempeästi. ”En painosta sinua enempää.”

”Kiitos”, Eelis hymyili varovasti takaisin.

Kun Sarah lähti omaan kotiinsa, Eelis jäi mietiskelemään. Hän selasi puhelintaan, mietti hetken ja avasi tallentamansa kuvat, rintaa kaihersi ja silmiä pakotti, sormi lipui hellästi kuvaruudulla Mishan kasvojen yllä. Äkillinen ikävä tuntui riipivältä ja hetken… Eelis vaihtoi whatsapp ruutuun, avasi keskusteluikkunan ja tuijotti heidän viimeisempiä viestejään loppukesältä.

”Minun pitää olla yksin, se on parempi. En halua seurustella. Anteeksi.” Hän oli kirjoittanut ja hän muisti kuinka oli katsonut Mishan kirjoittavan vastaustaan uudestaan ja uudestaan, kunnes useiden minuuttien jälkeen Misha oli lopulta lähettänyt vastauksensa:

Misha: Ei sinun tarvitse pyytää anteeksi…

Misha: En ymmärrä päätöstäsi, mutta hyväksyn sen, en voi muuta. Olen täällä, kun olet valmis. Rakastan sinua.

Joni tunsi palan kurkussaan. Nytki hänen teki mieli laittaa viesti Mishalle, mutta eihän oikeastaan tiennyt mitä sanoa ja…Hän oli vielä ihan liian kesken.

Selvästi hän ei ollut toipunut tarpeeksi ja nämä paniikkikohtaukset… Entä, jos hän saisi sellaisen kampuksella tai töissä? Se tuplaisi sen nolostuksen määrän. Hänen oli siis vastahakoisesti myönnettävä, että tarvitsi vielä apua. Huokaisten Eelis päätti laittaa viestin sille miehelle. ”Voidaanko sopia uusi tapaaminen? Se on vaikeaa, niin kuin sanoit, mutta haluan voida elää sen kanssa.”  

Mies vastasi jo seuraavana aamuna. ”Minulla on vapaata jo huomenna, jos se sopii sinulle? Voitaisiin tavata vaikka Hydeparkissa, the lodge kahvilan kupeessa puolenpäivän jälkeen? Olen se tummahiuksinen vähän päivettyneen näköinen, reilu kolmekymppinen kaveri harmaassa villakangastakissa 🙂”

 Eelis hymyili hieman, mietti hetken ennen kuin vastasi. ”12.30? t. Tummahiuksinen ja ehkä vähän kalpea 🤔 parikymppinen.” Hän lähetti viestin ja sai pian vastauksen. Häntä vähän ahdisti koko juttu, mutta päätti tehdä parhaansa, ettei tällä kertaa peruisi. Hän halusi alkaa voida paremmin ja jos hyvin kävisi, päästä jopa niistä painajaisista eroon!

**^^**^^**^^**

Marraskuu lomalle, ei ollut ihanteellinen ajankohta. Se oli ehkä kaikista kuukausista ankein ja erityisesti tänä vuonna se oli sitä kaksin verroin, mutta Mishalle ajankohta tuli tarpeen. Hän oli uuvuksissa, lopen uuvuksissa. Se oli ensimmäinen kerta, kun hän matkusti Venäjälle sen jälkeen mitä oli tapahtunut. Asia oli kohdattava; hän järkeili. Eikä hän ollut nähnyt isoäitiään kasvotusten, mistä hänellä oli kieltämättä syyllinen olo. Anna oli myynyt talon ja muuttanut keskustaan pieneen kaksioon lähelle hänen enoaan. Se oli järkevää ja tuntui hieman helpottavalta, että isoäidillä oli perhettä lähellä. Misha ei myöskään olisi mielellään palannut paikkaan, jossa se kamaluus oli tapahtunut.

”Sinä näytät väsyneeltä”, isoäiti sanoi hieman moittivaan, mutta samalla lempeään sävyyn halatessaan häntä. Misha naurahti, joskin nauru oli uupunut ja vahvisti isoäidin toteamuksen.

”Sinua on hyvä nähdä”, Misha sanoi. ”Anteeksi etten ole käynyt.” Hän pahoitteli.

”Älä siitä murehdi, sinulla on ollut vaikeaa. Tulehan nyt, tein ruuan valmiiksi.” Anna sanoi ja Misha ei voinut olla tuntematta syyllisyyden pistosta.

”Ei sinullakaan helppoa ole ollut”, Misha sanoi seuratessaan isoäitiään keittiöön, missä nainen ohjasi hänet istumaan. Anna huitaisi kädellään keveästi, joskin samalla hänen hymynsä oli surumielinen.

”Minä pärjään kyllä.” Isoäiti vakuutti ja Misha katseli häntä mietteliäänä ottaessaan ruokaa. ”Miten Joni voi?” Anna kysyi lempeään sävyyn ja Misha kohautti olkiaan.

”Yhä Lontoossa, opiskelee, käy kuulemma töissä. Vaihtoi nimensä.” Misha hymähti ja nosti haarukallisen suuhunsa, pureskeli ja nielaisi ennen kuin puhui. ”Näin on kuulemma parempi, että me emme…” Hänen äänensä vaimeni ja hän otti uuden haarukallisen. Hitto se teki kipeää, olla erossa näin.

”Poika rukka… Mahtaa olla hämillään”, Anna huokaisi. ”Se oli niin hirveä juttu.”

Misha nyökkäsi ja jatkoi hiljaisena syömistä. ”En ole luovuttanut” hän sanoi sitten. ”Annan hänelle aikaa ja tilaa, mutta en ole luovuttanut, odotan.” Hän sanoi sitten ja hänen isoäitinsä hymyili. Hän kurotti pöydän yli koskettaakseen tyttärenpoikansa kättä ja puristi hellästi.

”Hän toipuu kyllä.” Anna vakuutti. ”On hyvä kuulla, ettet ole luovuttanut. Hän on suloinen poika, joka ansaitsee sinut.”

Anna oli kutonut Jonillekin lapaset. Nainen ojensi ne Mishalle heidän syötyään. ”Ajattelin, jos voit antaa ne hänelle. Ehkä näette jouluna?” Anna pohti. ”Toki minä neuloin teille kaikille kolmelle myös.” Misha katseli lapasia käsissään ja hymyili hieman haikeana.

”Nämä ovat hienot, uskon, että hän tykkäisi. En vain tiedä suostuuko hän nähdä minua.”

”Miksi ihmeessä ei suostuisi?” Anna ihmetteli ja Misha kohautti olkiaan.

”Hänellä on nyt vain tällainen vaihe. Luulee sen olevan minulle parhaaksi.”

”Pyh, no sitten hänelle täytyy vain näyttää, että hän on väärässä.” Anna nyökkäsi ja taputteli Mishan käsivartta. ”Toimita ne hänelle jouluksi, tavalla tai toisella. Ehkä ensi kerralla, kenties jo kesällä hän tulisi sinun kanssasi tänne?”

Misha tyytyi olemaan hiljaa ja hymyili isoäidilleen. Totta puhuakseen hän mietti olisiko Joni koskaan valmis palaamaan Venäjälle, hän saattoi yhdistää tapahtuneen liian vahvasti tänne. Ja vaikka hän ei ollut luovuttanut Jonin suhteen, välillä oli vaikeaa valaa uskoa itseensä. Välillä se epäilys nousi mieleen; odottiko hän turhaan? – Dima oli kertonut vierailustaan Jonin… Eeliksen luona ja joutunut myöntämään hänelle, että tämä tuntui yhä jääräpäiseltä halussaan uskoa, että heidän oli parempi erossa. He eivät olleet edes viestitelleet loppukesän jälkeen.

Sinä iltana, pohdittuaan asiaa tovin, hän avasi viimeisimmän whatsappissa heidän keskusteluikkunansa ja tuijotti sitä tovin. Ikävä kaihersi voimakkaana, hän aloitti kirjoittamalla viestiä, poisti ja kirjoitti uudestaan, poisti ja päätti nukkua yön yli. Seuraavana päivänä, kun ajatus ei vielä puoleenpäivään mennessäkään ollut jättänyt häntä rauhaan, hän päätti laittaa viestin. ”Tuletko jouluksi kotiin?” Se vaikutti tarpeeksi viattomalta.

Mutta kun päivä kului, eikä Joni vastannut, Mishaa alkoi ärsyttää. Ärsytys vaihtui vuoroin peloksi, että jotain oli sattunut, sitten kivuksi, että Joni oli vain yksinkertaisen jääräpäisesti päättänyt, ettei enää haluaisi olla missään tekemisissä hänen kanssaan ja se… Se tuntui helvetin pahalta. Siksi Pavelin järjestämät kotibileet samalle illalle tulivat enemmän kuin tarpeen ja Misha aikoi juoda sydänsurunsa unohduksiin!

Pavel oli onnistunut viimein muuttamaan omilleen, joskin hyvin lähelle vanhempiaan. Pavel ja muut hänen ystävänsä olivat myös arvelleet hänen kaipaavan vain hauskaa iltaa, paljon vodkaa ja rentoa yhdessäoloa. Misha tapasi aluksi Galinan ja he kävivät syömässä, nainen huomasi hänen humalanhakuisen olonsa ja oli siitä hieman huolissaan. Mutta Misha ei halunnut puhua, hän halusi voida pitää hauskaa ja ennen kaikkea unohtaa!

Stanislav, tämän tyttöystävä Tatiana, Peter, Dina, Natasha, Ksenya, muutamia muita, samoja, jotka olivat olleet paikalla silloin, kun Joni ja hän…Misha ei halunnut ajatella.

Ja muut katsoivat häntä aluksi, sillä vaivaantuneella tavalla, he tiesivät heidän eronneet, tiesivät mitä Jonille oli tapahtunut. Mitä sellaiseen voisi edes sanoa? -Ei Mishakaan tiennyt.  Hän teki parhaansa, jotta käyttäytyisi mahdollisimman rennosti, huolettomasti, hän ei halunnut alkaa puhumaan asiasta tai Jonista, ei nyt.

Joten hän veti roolin päälle, ehdotti ensimmäisenä pokeripeliä ja kaatoi itselleen ison vodka drinkin. Osa suostui peliin innokkaana, samalla kun pieni ryhmä naisia muodostivat oman keskustelu porukkansa ja syrjäkorvallaan Misha oli kuulevinaan Dinan kuiskailevan siitä kuumasta mallipojasta, ja kävi kaatamassa itselleen lisää juomaa. Hän oli huomaavinaan, miten naiset vilkuilivat häneen jotenkin säälivästi ja se ärsytti häntä, joten hän kaatoi itselleen lisää juomaa ja minuutteja myöhemmin nauroi äänekkäästi muiden miesten mukana jollekin Peterin kertomalle typeryydelle. Stanislav katseli häntä, virnisti hieman, katse oli vihjaileva ja kiinnostunut. Misha pyyhkäisi suutaan ja katsoi takaisin toista miestä haastavasti. Oli marraskuu ja hän oli viimeksi harrastanut seksiä Jonin kanssa silloin, juuri ennen kuin… Hitto se kouraisi rintaa. Hän halusi unohtaa.

”Misha, pitäisiköhän sinun rauhoittaa tuota juomistahtia?” Galina arveli hänen vierellään ja katsoi häneen hieman huolestuneena. Misha mulkaisi ystäväänsä loukkaantuneena.

”Kyllä minä omat juomiseni osaan hoitaa!” Hän vastasi, tylymmin kuin olisi ehkä halunnut ja nousi mielenosoituksellisesti haparoiville jaloilleen ja suuntasi kohti keittiötä täyttämään lasinsa. Rehvakkaasti se oli hän, joka lopulta ehdotti, että heidän pitäisi siirtyä baariin, jälleen muut suostuivat hänen ehdotukseensa innokkaina ja ainoastaan Galina jaksoi tarkkailla häntä huolestuneena. – Ihan turhaan, hän oli kunnossa, piti vain hauskaa ja joi itsensä iloiseen unohdukseen, se oli ainakin tarkoitus.

Baarissa Stanislav halusi tarjota hänelle drinkin, he istuivat vierekkäin, hämmentävän vierekkäin. Stanislavin tyttöystävä istui hieman kauempana, mutta Misha huomasi tämän ajoittaiset, hienovaraiset, mutta uteliaat katseet heidän suuntaansa. Mishaa tunsi olonsa oudoksi, ajatuksesta, että Stanislav… No, tämä oli tuntunut olevan kiinnostunut heistä molemmista, joskin, Misha oli saanut käsityksen, että erityisesti Jonista… Mutta nyt, hän katsoi humaltuneena, kun Stanislavin käsi laskeutui hänen reidelleen pöydän alla ja hän värähti hieman. Misha nielaisi, katsoi hämillään toisen kasvoihin ja Stanislav hymyili samalla, kun nosti lasin huulilleen.

”Haluatko nähdä rekkani?” Stanislav kysyi ja Misha räpytti silmiään, käsi liikkui hieman ylöspäin kohti hänen nivusiaan ja hänen kehonsa, joka oli kaivannut tällaista kosketusta, reagoi siihen.

”Rekkasi?” – Siksikö Stanislav sitä kutsui? Hänen humaltuneet aivonsa miettivät huvittuneena, vaikka toinen osa kyllä ymmärsi, ymmärsi oikein hyvin ja kiinnostui. Hän oli humaltunut ja halusi unohtaa… Jos voisi vain unohtaa kaiken välissä ja muistaa sen, kuinka joskus, vuosia sitten oli tuntenut halua vierellään istuvaa miestä kohtaan, joka nyt ehdotti…

”Se on parkissa tässä aika lähellä.” Stanislav virnisti ja Misha nosti kulmaansa huvittuneena. Toisen käsi oli yhä hänen reidellään, ajatukset Jonista uhkasivat nousta pintaan, se teki kipeää ja hän halusi eroon siitä kivusta. Stanislav tarjosi hänelle keinoa, hänen sykkeensä kiihtyi ja hän katseli kiinnostuneena kättä hänen reidellään. Entä jos Joni ei vain enää koskaan haluaisi häntä? Mishan humaltunut mieli pohdiskeli ehdotusta, käsi nosti lasin huulilleen haluten tulla vain entistä isompaan humalaan ja lakata ajattelemasta.

Hän käänsi päätään, Galina katsoi häneen ja Misha näki tuon ärsyttävän huolen naisen kasvoilla. Hän vilkaisi Stanislavin tyttöystävään, joka jutteli muiden naisten kanssa ja nauroi kepeästi. Hänen olonsa oli… hän oli vain niin hemmetin hämillään ja rikki ja halusi vain… Halusi… Stanislav puristi hänen reittään vihjailevasti.

”Mennään…” Misha huomasi vastaavansa. Kun he nousivat, Galina ihmetteli mihin he olivat menossa.

”Käydään ulkona…” Misha vastasi ja tyhjensi lasinsa. Stanislav teki samoin.

”Misha?” Galina huokaisi, mutta he suuntasivat jo ulos. Myös Stanislavin tyttöystävä oli pistänyt merkille heidän lähtönsä, mutta oli ainoastaan hymyillyt kummallisesti, – hemmetin outoa. -Misha ajatteli.

He kävelivät hiljaisina, Misha tunsi kyllä Stanislavin ajoittaiset katseet ja lopulta toinen tarjosi hänelle taskumatin, Misha otti hörpyn vastaan kiitollisena. Rekkaparkki tosiaan oli melko lähellä, he olivat kävelleet alle kilometrin Misha arveli ja toisaalta kävely oli selventänyt sopivasti hänen päätään. No, ainakin sen verran että hän saattoi ihmetellä mitä hittoa oli tekemässä, mutta ei tarpeeksi, jotta olisi kääntynyt.

He seisahtuivat rekan eteen. ”Tässä se on, haluatko tulla katsomaan sisältä?” Stanislav kysyi, muka kasuaalisti vaikka he molemmat varmasti tiesivät mistä tässä oli kyse. Misha otti uuden hörpyn taskumatista, jota yhä piteli. Hän katseli toista miestä, joka joskus nuorempana oli ollut hänen märkienpäiväuniensa kohde, mutta se oli ennen… Ennen Jonia… Ja Misha olisi halunnut nähdä Jonin kasvot ja se kipu… Hitto hän halusi eroon siitä. Hän otti jälleen uuden hörpyn, ennen kuin ojensi sanattomasti pullon Stanislavin käteen. Hän katsoi toista, he molemmat tiesivät, miksi olivat täällä. Misha painautui lähemmäksi, työnsi toisen rekkaa vasten ennen kuin toi nälkäiset huulensa tämän huulille. Yö oli hiljainen, eikä muita näkynyt. Stanislav ähkäisi, vastasi suudelmaan innokkaana, kädet kietoutuivat hänen selkäänsä taakse, kulkivat hänen takamukselleen ja puristivat.

”Mennään sisään ennen kuin joku näkee…” Stanislav huohotti heidän irtauduttuaan suudelmasta. Misha nyökkäsi, oli kulunut liian pitkään, hän oli humaltunut ja himonsa vietävissä, vaikka jokin osa hänestä tiedosti, että hän ei ollut tällainen ja että…

Stanislav avasi oven kuskin puolelta, he nousivat sisään ja könysivät jokseenkin kömpelösti penkkien takana sijaitsevalle kapealle sängylle. Stanislav nojautui suudelmaan, samalla, kun tämän kädet kopeloivat Mishan vartaloa innokkaina pian siirtyen hänen housujensa etumukselle. Misha huokaisi suudelmaan, hänen kehonsa reagoi, veri pakkautui voimalla alaspäin. Siitä oli ihan liian pitkään… Märkiä, humaltuneita suudelmia, Mishan kädet hapuilivat Stanislavin hoikkaa vartaloa, joka… Ajatukset Jonista puskivat mieleen… Hän sulki silmänsä… He päätyivät makuulle ja Stanislav availi kärsimättömänä hänen housujaan. Hänen kätensä oli ujuttautunut hänen alushousujensa sisään, ihastunut huokaisu pakeni hänen huuliltaan. ”Olet valtava…” Stanislav mutisi, irtautuen suudelmasta selvästi haluten katsoa lähempää.

Ja Misha… Hän katsoi hämärässä tummahiuksista päätä, joka oli kumartunut hänen ylleen tutkiskellen innokkailla käsillään hänen erektiotaan ja hän muisti… Se kerta hänen huoneessaan, kun Joni oli polvistuneena hänen eteensä mittaillen häntä epäuskoisena käsillään ja pojan ilme, raottuneet huulet… ”Se on iso…Oh…” Ja kun Stanislav maistoi häntä huulillaan, Misha sulki silmänsä ja ajatteli Jonia, sitä ensimmäistä kertaa… Hän toi kätensä Stanislavin hiuksiin, tämän huulet hänen elimensä ympärillä, mutta Mishan mielessä oli toinen. Se jonka muistoa hän ei voinut karistaa. Hän antoi itsensä mennä tilanteen mukana ja antautua mielihyvälle.

Ja kun se oli ohi, kun hän oli saanut tyydytyksensä, todellisuus tuntui julmalta. Ja humala tuntui hälvenevän hieman… mutta koska se tyydytys oli annettu hänelle, hän ei voinut jättää Stanislavia roikkumaan ja tarjosi sen myös hänelle, se ei lopulta edes vaatinut paljoa… Misha ei voinut olla miettimättä oliko tämä toisen ensimmäinen kokemus miehen kanssa, vai oliko hänellä niitä jo aiemmin ja samalla hän tunsi syyllisyyttä sekä Stanislavin tyttöystävän puolesta, että Jonin, vaikka he eivät olleet enää yhdessä, -hän muistutti itseään. Tatiana puolestaan…

Kun he olivat siistineet vaatteensa ja pukeutuneet, käsi laskeutui hänen olkapäälleen ja Stanislav tarjosi hänelle taskumatin.

”Älä näytä niin syylliseltä…” Stanislav sanoi. ”Tässä ei ollut mitään väärää…” Hän sanoi ja Misha lopulta kohtasi toisen katseen. ”Se tuntui ihan helvetin hyvältä…”

”Entä Tatiana?” Misha ei voinut olla kysymättä, otettuaan hörpyn ja tarjoten takaisin toiselle.

”Ei häntä haittaa, hän tietää… Meillä on avoinsuhde.” Stanislav virnisti Mishan yllättyneelle katseelle. ”Hän olisi kiinnostunut katselemaan… Arvelimme ettet siihen ole kuitenkaan valmis, ainakaan vielä.” Ja jälleen Stanislav tarjosi hänelle hörpyn minkä Misha otti kiitollisena ja hämmentyneenä vastaan.

”Oletko sitten aiemmin, miehen kanssa?” Hän kysyi.

”Suuseksiä kyllä. Nämä rekkareissut saattavat välillä olla pitkiä.” Stanislav naurahti. ”Sinulla on isoin kalu, jonka olen nähnyt. Upea.” Hän kehui ja Misha hymähti.

”Kiitos.” Hän sanoi ja tuijotteli kohti ohjaamoa.

”Niin ja jos sinä taas Jonin puolesta podet jotain hassua syyllisyyttä, niin onhan sekin aika turhaa.” Stanislav sanoi. ”Ette ole yhdessä nyt.”

”Hmh…” Misha nyökkäsi ajatuksissaan, kaipuu palasi voimalla.

”Hei… ei se tarkoita, ettettekö vielä voisi olla!” Stanislav taputti hänen olkaansa. ”Ja sitä ennen… voin auttaa helpottamaan oloasi…” Stanislav nosteli vihjailevasti kulmakarvojaan, tavalla, joka sai Mishan hetkellisesti naurahtamaan. ”Teen sen mielelläni, milloin vain!”

”Kiitos Stan…” Misha mutisi ja katsahti toiseen hymyillen hieman. Silti, hänen olonsa oli oikeastaan aika kurja. Hitto hänellä oli ikävä sitä kakaraa…

Matkalla Galinan luokse, jonne oli sopinut menevänsä yöksi, Misha sitten viimein katsoi puhelintaan, whatsappiin oli tullut kaksi uutta viestiä, toinen Galinalta, joka ihmetteli mihin hän oli mennyt ja toinen… Jonilta!

A/N: Ajatus ”sekoittaa” eri hahmoja tarinoista mukaan on aina kutkutellut mua. Suurin osa teistä varmaan siis tietää kenen kanssa Eeliksellä on Hyde parkissa tapaaminen? 🙂

Tässä tarinassa eletään vuotta 2014, jolloin Irlannissa laki abortin suhteen oli vielä järjettömän tiukka. Nykyisinhän se on luojan kiitos muuttunut.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s