21.RSS

Kun saavun viimein kotiin, tunnen outoa pettymystä siitä, etten oo kuullut sanakaan Mishasta reissun aikana. Olin varma, että se soittaisi mulle tai jotain ja olin varma, että mua ärsyttäisi, mutta ei, ei mitään! Ja sitten tajusin, etten edes tiedä sen sukunimeä, eikä mulla oo sen puhelinnumeroa.

Toinen pettymys on löytää mun asunto hiljaisena ja tyhjänä. Toinen asia mistä olin varma; että löytäisin sen täältä kun palaisin ja paikka olisi sekaisin ja pahimmillaan täynnä meluavia venäläisiä tyhjentämässä mun baarikaapin sisältöä. Mutta ei, ei jälkeäkään Mishasta.

No kaipa se on vain hyvä juttu. Huokaan väsyneenä ja katson kelloa; puoli yhdeksän. Lasken laukkuni makuuhuoneen lattialle, en jaksa purkaa sitä heti, muuten kuin ottamalla välttämättömät hygieniatarvikkeet esiin, jotka kuljetan mukanani kylppäriin. Riisuudun hikisistä vaatteista ja päätän ottaa pitkän kylvyn.

Lojun ammeessa rentona, mutta aina kun oon kuulevinani ääniä rapusta, valpastun ja huomaan pettyväni joka kerta kun askeleet kaikkoaa mun ovelta. Unohtiko se mut? Eikö se enää haluakkaan nähdä mua kaiken sen jälkeen? Ja miksi vitussa mua edes liikuttaa kyseinen asia!? Mun pitäis olla helvetin iloinen, mun pitäis olla onneni kukkuloilla, sain mitä halusin! Pääsin eroon siitä pompottelevasta, itsekkäästä, helvetin seksikkäästä paskiaisesta. Hankaan ihoani vimmalla pesusienen ja suihkusaippuan kanssa. Hetkinen, seksikkään? Ei Joni, ei. Sä et todellakaan halua olla sen perverssin mielipuolen kuuliainen bottom, ehei. Hah, ohimennyt juttu! Se tapahtu ja se on mennyttä, takaisin normaaliin rytmiin. Uudet kundit odottaa kielipitkällä.

Lopulta totean olevani niin puhdas kuin ihminen vain voi olla, huuhtelen itseni ja nousen ylös ammeesta, vedän tulpan ja tuijotan hetken typeränä veden katoamista ammeen pohjalle.

Pukeudun puhtaisiin vaatteisiin ja tallustan keittiöön hakemaan oluen jääkaapista. Jospa telkkarista tulis joku hyvä matsi? Kello on jo 21:20, se ei oo tulossa? Olin niin varma, että se tulisi. Missäköhän se on? Mitäköhän se tekee? Onkohan se kunnossa? Jos sille onkin sattunut jotain?

Ei helvetti mies! Nyt lopetat tän! Voisin miltei huutaa, kun tajuan minne mun ajatukset on jälleen harhaillut.

”Vihaan sitä kundia, se on ärsyttävä mulkku, mä oon erittäin onnellinen jos mun ei enää koskaan tarvii nähdä sen naamaa.” Sanon itselleni ääneen, nyökkään ja otan ison hörpyn pullostani kuin vahvistukseksi. Samassa ovikello soi.

”Misha,” Nousen ylös vähän liiankin nopeasti ja lasken oluen alas pöydälle. Malttamattomana riennän ovelle, kuin mikäkin kuuliainen koiranpentu tervehtimään isäntäänsä. – Säälittävää…  Henkäisen syvään ja yritän saada otteen itsestäni, en halua näyttää siltä kuin mulla olisi ollut sitä ikävä.

 

”Pete?” Totean hämmentyneenä, se oli viimeinen ihminen jonka odotin näkeväni oveni takana. Se käyttää mun hämmennystäni hyväkseen ja astuu sisään. ”Mitä-?” Aloitan, mun käsi lepää yhä ovenkahvalla, mutten ehdi tehdä tai sanoa mitään kun kaksi isompaa kaveria astuu sisään Peten perässä ja sulkee oven. Peräännyn vaistomaisesti.

Katson vuoroin kaikkia kolmea, miehet joita en oo nähnyt ennen, on kuin revitty jostain vuoden bodarilehden sivuilta, ihan helvetin rumia vielä kaiken muun hyvän lisäksi. Pete hymyilee mulle, sen hymy on outo, saa mut hermostumaan.

”Panit Markoa mun mökillä,” Se sanoo suoraan, yhä hymyillen, nyt se alkaa olla jo melko karmivaa… Hetkeen en löydä sanoja.

”Tota Pete, jos puhutaan tästä myöhemmin, oon aika kiireinen ja… mun täytyy pyytää teitä lähtemään.” Kävelen jo takaisin kohti ovea, aikomuksenani päästää ne ulos, mutta toinen miehistä tarttuu kiinni ja työntää voimalla lähintä seinää vasten, mun pääni kolahtaa kivuliaasti saaden mut parkaisemaan. Vahvat kädet puristaa mun käsivarsia niin voimakkaasti, että luulen päätyväni mustelmille. Se katsoo mua, virnistää pahaenteisesti.

 

”Päästä irti! Mitä helvettiä tää on… Pete?” Kysyn osaksi vihaisena ja osaksi pelokkaana.

”Sun ei olisi pitänyt koskea siihen mikä on mun, Joni, tiedät sen… Raivostun kun joku koskee mun omaisuuteen ilman lupaa. Miten aiot hyvittää tän?” Se tulee lähemmäksi, rauhallisin askelin, sen hymy ei koskaan hälvene. Sen nostaa kätensä ja hyväilee sormillaan mun huulia. Paniikki kohoaa mun rinnassa, värähdän ja käännän kasvoni, Pete laskee kätensä ja uskallan viimein katsoa sitä.

”Puhutaan tästä, ok? Pyydä sun ystäviä lähtemään, istutaan alas ja jutellaan.” Yritän pysyä rauhallisena ja neuvotella. Mies joka pitelee mua paikoilla isoilla käsillään, jonka hengitys on jotenkin katkonaista ja kiihtynyttä samaan aikaan, joka katsoo mua kuin seuraavaa ateriaansa, vilkaisee Peteen, joka nyökkää hiljaa.

En ehdi ymmärtää mitä tapahtuu, suora isku mun vatsaani, ilma pakenee mun keuhkoistani ja putoan polvilleni maahan, kaksin kerroin, haukon henkeäni epätoivoisena, hetken luulen pyörtyväni.

”Viekää se makuuhuoneeseen,” Kuuluu käsky jostakin sivulta.

Miehet nostaa mut vaivatta ja rahaa mut asunnon poikki, ne tönäisee kuin yhteistuumassa mut makuuhuoneen lattialle. Verenmaku täyttää mun suuni. Kaikki tapahtuu niin nopeasti. Ennen kuin tajuan edes huutaa, toinen vetää mun polvilleni lattialta ja sen hikinen käsi peittää mun suun.

”Kaunis,” Ruma hirviö kuiskaa, kuuma hengitys mun ihollani, värisen tahtomattani. En ole koskaan ollut yhtä peloissani kuin nyt. Missä se ärsyttävä venäläinen viipyy kun tarvitsen sitä? Rukoilen mielessäni yhä hartaammin, että Misha tulisi, että se käyttäisi avaintaan ja estäisi sen mitä tahansa nää miehet aikoo tehdä.

Pete kävelee lähemmäksi, tyytyväinen ilme kasvoillaan, kuin huumattuna omasta vallastaan. Se laskeutuu hitaasti, polvistuen mun eteeni, molemmat sen ystävistä pitelee mua paikoillaan. Petellä ei olisi mitään mahdollisuutta mua vastaan yksin, se tietää sen. Pete tuo kätensä mun paidan alle, silittelee mun vatsaani hetken, ennen kuin nostaa paidan niin ylös kuin saa. Yritän rimpuilla turhaan, kun kolme paria käsiä riisuu mua, koetan huutaa, mutta sekin tuntuu hyödyttömälle. Liikaa käsiä.

Tapasin Peten kun olin 18, hengailin sen ja sen ystävien kanssa ja usein se ehdotteli mulle jotain; kieltäydyin joka kerta. Tiesin mitä se halusi, enkä todellakaan aikonut missään olosuhteissa antautua sen bottomiksi. Lopulta se tuntui tajuavan ja lakkasi yrittämästä. Ystävyys on ehkä liian vahva sana meidän suhteelle, samojen ihmisten kanssa hengailu, kyllä, mutta  ystäviä? Ei, en oo koskaan pitänyt Petestä ja mun olisi pitänyt pitää selkeä hajurako meidän välillä niin kuin mulle neuvottiin. Mutta olin nuori ja rakastin juhlimista, hitto, oon vieläkin nuori ja rakastan juhlimista ja Pete ja sen tuttavat järjesti aina parhaat bileet.

Ja nyt, se aikoo käyttää Markoa tekosyynä saadakseen mut? Vastoin mun tahtoani, mutta se pitää sitä oikeutettuna? Tuntuu vaikealta hengittää, mun sydän lyö kiivaana ja väsymättömänä. Rukoilen ainoaa ihmistä mun luokseni, joka voisi pelastaa mut nyt.

”Nostetaan se sängylle,” Yksi niistä sanoo, yritän sokean ja kasvavan kauhun vallassa potkia jaloillani ja huitoa käsilläni, haluan huutaa, jos huutaisin, joku naapureista varmasti kuulisi, mutta välittäisikö kukaan?

Sänky tuntuu häiritsevän pehmeältä mun paljaan selkäni alla, voimakkaat kädet pakottavat pysymään paikoillaan. Tukehdun, tunnen tukehtuvani ja huolimatta kaikista yrityksistä en pääse vapaaksi. Haluan huutaa, mutten pysty tuottamaan kuin säälittävää muminaa. En hallitse itseäni, vartaloani, luulin olevani vahva. Tunnen, kuinka toinen mies vetää housuja mun jaloista, ilma tuntuu häiritsevän viileältä mun paljaalla iholla vaikka on kesä.

”Joni, Joni,” Peten ääni, sen kasvoilla lepää epämiellyttävä virne, sen käsi pyyhkäisee mun otsaani ja hiuksia häiritsevän hellästi, tyyntä myrskyn edellä. Se hymyilee, kuinka helppoa se onkaan hymyillä kahden körilään auttaessa! ”Olet ollut paha poika, sua pitää rankaista, sulle pitää opettaa nöyryyttä.”

En voi muuta kuin tuijottaa sitä, tunnen sydämeni hakkaavan ja oon varma, että ne voi kuulla sen, korvissa humisee, enkä oikein ymmärrä koko tilannetta ja samalla ymmärrän sen täysin. Epätodellista, ei tällaista tapahdu oikeasti, vain painajaisissa…  Pete seisoo sängyn edessä, katsoo suoraan mun silmiini omahyväinen hymy huulillaan.

”Otan ensimmäisen vuoron,” Se sanoo ja avaa hitaasti vyönsä, huudan, mutta huuto on tukahdutettu, samalla toinen miehistä kiskoo mun reisiä erilleen. ”Kun oon valmis,” Pete virnistää, katse yhä tiiviisti mun silmissä. ”Saatte oman vuoronne.”

En kykene ajattelemaan selkeästi, pelko muuttuu paniikiksi, en pääse vapaaksi, jokainen yritys on turha. Mun omassa asunnossa, mun omalla sängyllä ja se on painajainen josta en voi herätä ja osa musta epäilee yhä tapahtuuko se oikeasti.

”Helvetti, tää huora melkein potkaisi mun miehuutta,” mies joka pitelee mun jalkojani erillään huomioi ja totta helvetissä taistelen vastaan, en voi antaa niiden vain tehdä tätä!

Pete polvistuu lattialle ja koskettaa mun peppua, se huomaa mustelman siinä; koskettaa ja saa mut värähtämään.

”Joku on käynyt täällä ensin, Joni?” Se kysyy yllättyneenä.

“Päästä mut, tai mun poikaystävä pitää huolen siitä, että te kaikki kärsitte!” Sähisen saadessani tilaisuuden puhua. Luoja, voisin ryömiä Mishan jalkoihin, tekisin mitä tahansa se multa pyytäisi, jos se vain tulisi paikalle nyt ja pelastaisi. Poikaystävä? En oo varma, mutta… En oikeastaan pistäisi vastaankaan, tiedän vain, että haluan Mishan nyt heti, haluan sen paikalle tällä sekunnilla.

”Poikaystävä? Uusi näin nopeasti?” Pete nostaa kulmaansa, sen sormi vaarallisen lähellä mun… Mies joka pitelee mun käsiä ja ylävartaloa paikoillaan, suutelee mua yllättäen, se nuolee, tekee ällöttäviä ääniä. Puren sen kieltä; mitäs tunkee sen mun suuhun. Mies ulisee hetken ja lyö mua rauhoituttuaan poskelle.

”Älä vittu tee tota enää tai satutan sua helvetin lujaa!”

Käsiä joka puolella mun kehoa, en pysty pakenemaan. Pete työntää sormensa mun sisään ja huudahdan käden tukkiessa uudestaan mun suuni. Koko tilanne ottaa yhä todellisemman muodon.

”Rauhassa nyt, ihan rauhassa…”  Ääni kuiskailee mun korvaan, rauhoittavana, etäisenä, valheellisena. ”Hyvä poika.”

Kun mun toivoni alkaa jo kuolla, kun jo uskon ettei kukaan tule ajoissa apuun, että mut todella tullaan raiskaamaan ja hakkaamaan mun omassa makuuhuoneessa, kuulen armeliaan äänen; avain kääntyy etuoven lukossa; yritän huutaa, osaksi helpottuneena, osaksi pelokkaana, Pete yrittää jo työntää itseään sisään, mutta Mishan ääni; joka kutsuu mun nimeä, pysäyttää sen. Suljen silmäni, alan uskoa, että Jumala on todellinen.


**^^**^^**^^**^^**

Vodka:

Oon yrittänyt parhaani olla ottamatta yhteyttä mun pikku bottomiin, en halua että se luulee voivansa kontrolloida mua ajattelemalla, etten voi vastustaa sen viehätystä. Ei, mun pitää olla se jolla on ohjakset ja se tarkoittaa sitä, että mun on saatava se ihmettelemään ja epäilemään, tuun se luokse kun se sopii mulle, ei toisin päin.

Viikonloppu ei oo koskaan tuntunut yhtä pitkältä kuin nyt, toivon todella, että se on ollut kiltti poika, ehkä hieman tuhma niin voin rangaista sitä, mutta vain hieman.

Sunnuntai, hengailen ystävieni kanssa, illalla mennään meidän vakio pubiin ottamaan muutama. Vilkuilen kello ja mietin mikä aika olisi sopiva mun vierailulle. Hitto mua panettaa, en malta päästä sen sisälle uudestaan.

”Onkohan se odottanut jo tarpeeksi?” Kysyn ystäviltäni. Dimitri katsoo aikaa.

”No… sinuna menisin jo, tarvitset panoa, eiköhän sekin tarvitse samaa,” se nauraa,

”Ja mä sanon; anna odottaa vielä vähän,” Johanna ehdottaa puolestaan.

”Kyllä, se on jo odottanut tarpeeksi; mene,” Niko sanoo.

”Eli kaksi; kyllä, yksi; ei? Mä meen,” Tyhjennän tuoppini ja lasken sen pöydälle.

”Nähdään” Ja sano sille, että me halutaan tavata se!” Johanna huutaa perään, tyydyn vilkuttamaan ja jatkan matkaani.


Viimein saavun sen ovelle vain vähän ennen kymmentä, otan avaimeni ja käännän sitä lukossa.

”Joni?” Kutsun.

Outo tunne. Kaikki ei ole kohdallaan, omituisia ääniä makkarista, pettääkö se taas? Mutta sitten… tukahdutettu huuto? Jotain tosi kummallista on tekeillä. Riennän kohti makuuhuonetta ja työnnän oven auki. En todellakaan odottanut kohtaavani tällaista näkyä, hengähdän järkyttyneenä. Joni makaa sängyllä alasti, kaksi miestä pitelee sitä aloillaan kun kolmas… Katson kolmatta tarkemmin, vyö auki, housut auki, valmiina… Voi helvetti! Vain mun kuolleen ruumiini ylitse! Tartun tästä helvetin runkkarista kiinni, joka tuskin ehtii tajuta mitä tapahtuu, lyön sitä kerran ja työnnän voimalla seinää vasten.

”Päästäkää Joni vapaaksi, NYT!” Karjun toisille miehille. Mies joka pitelee Jonin jalkoja, päästää irti ja lähestyy, mutta pitää välimatkan. Tää kaveri on iso, mutta tiedän pystyväni voittamaan sen. Toinen pitelee yhä rimpuilevaa Jonia aloillaan.

Mies jonka työnsin juuri kohti seinää nousee hitaasti lattialta. On oltava nopea. Lyön nyrkilläni isomman miehen naamaa ja siirryn nopeasti pois alta ennen kuin sillä on aikaa reagoida, sen nenä alkaa vuotaa verta.

”Parempi päästää irti mun poikaystävästä NYT! Tai vannon, että kärsitte!”

”Rauhoitu, me vaan… pelleiltiin vähän.” Mies joka oli aikeissa työntää peniksensä mun bottomin sisään yrittäää rauhoitella. Haluan. tappaa. sen. Tuijotan sitä nähden vain ja ainoastaan punaista, tartun sitä kurkusta ja puristan.

”Jos koskaan löydän teidät mistään Jonin läheltä; ootte niin kuolleita!” Karjun, valmiina repimään siltä vaikka pään irti, jos se ei kuuntele. Se näyttää siltä kuin voisi laskea alleen, mikä säälittävä tekosyy mieheksi. ”Ymmärrätkö?” Se nyökkää nopeasti, tuijotan sitä hetken silmiin.

”Ymmärrän, ymmärrän,” se lopulta sopertaa ja päästän siitä irti.

“Aki, Markus, mennään.” Se sanoo karhealla äänellä, mun koko kroppa vapisee raivosta, Oon oikeesti vain sekuntien päässä siitä tilasta, että voisin tappaa. Enkä voi päästä tota miestä niin helpolla, joten, ennen kuin sillä on aikaa poistua huoneesta isken sitä voimalla kasvoihin ja potkaisen munille. ”Ja mä vittu tarkoitin mitä sanoin; senkin sairas perverssi!” Se kiljuu kivusta kuin mikäkin nainen ja lopulta, ystäviensä avustuksella saa raahattua ruman pärstänsä ulos asunnosta. 

Yritän parhaani rauhoittua, katson kohti Jonia joka istuu vaiteliaana ja aavistuksen vapisten ylös, sen silmien alle on muodostunut kyyneleitä, väri on paennut sen kasvoilta. Kuka tahansa olisi järkyttynyt tollasen jälkeen.

”Ootko kunnossa?” Kysyn pehmeästi, huolestuneena, lähestyn sänkyä. Se katso mua, nyökkää ja lopulta, mun yllätyksekseni halaa mua tiukasti. Kiedon käteni sen ympärille ja silitän sen alastonta selkää.

”Hyi helvetti, ne oli niin rumia… hirveen rumia…” Se kuiskaa, pitelee mua yhä tiukemmin.

”Hirveen rumia,” se toistaa.
”Ne on poissa nyt, tule, pukeudu; mennään mun luokse.” Joni nyökkää ja nousee ylös hitaasti.

”Beibi…” Kävelen sen luokse, kun huomaan sen pukeneen paitansa väärinpäin, sen hämmentynyt katse kohtaa mun omani.

”Sun paita on väärinpäin,” Kerron sille ja se katsoo itseään.

”Oho,” Se kommentoi pudistaa päätään, riisuu paitansa ja kääntää sen oikein.

”Soitan taksin,” sanon ja seuraan kuinka se kerää vaatteensa lattialta, kävelee keittiöön ja heittää ne roskikseen. Se pakkaa tavaroittaan; hammasharja, deodorantti, vaihtovaatteet. Sängyn edessä se pysähtyy, katsoo lakanoita hiljaa kunnes vetää ne sängyltä ja vie kylpyhuoneeseen, jossa se tunkee ne suoraan pesukoneeseen.

 

”Ootko varma, että oot kunnossa?” Kysyn huolestuneena.

”Joo, totta kai,” Se vastaa, muttei onnistu vakuuttamaan mua.

Taksissa, se tarttuu hiljaa mun käteeni ja pitelee sitä, katsoen samalla ulos ikkunasta.

”Kiitos, Misha,” Se kuiskaa ja kääntyy katsomaan mua.

”Ei kestä. Hm… Mun ei parane jättää sua enää yksin. Näyttää siltä, että…” Haen hetken oikeita sanoja. ”Viehätät varaa?” Joni hymyilee pienesti ja laskee lopulta päänsä mun olkaani vasten.

”Tarkotitko sitä poikaystävä juttua? Kutsuit mua sun poikaystäväksi,” se kysyy.

”Kyllä, tarkoitin.” Vastaan ja samalla tuon käteni sen hiuksiin, juoksutan sormiani niiden seassa.

 ”Okei,”

”Okei mitä?”

”Okei, oon sun poikaystävä,” Hymyilen ja kiedon käteni sen ympärille. Näen hymyn naisen huulilla, joka ajaa taksia ja taisin jopa kuulla pienen, hiljaisen; aw?

Raukkapieni on kokenut kovia tänään, joten päätän luopua sen kouluttamisesta täksi illaksi, tai oikeastaan niin kauaksi aikaa, kunnes voin olla varma, että se on kunnossa. Kuinka pitkälle ne oikein meni? Olisi pitänyt tulla aiemmin, se oli vain sekunneista kiinni, ettei ne… Joni näyttää niin nuorelta nyt, jotenkin haavoittuvaisemmalta kuin aiemmin, se istuu tv:n edessä sohvalla.

”Haluaisin lasillisen jotakin vahvaa.” Se sanoo lopulta. ”Saisinko?” se kysyy katsoen mua.

”Tuon sulle jotakin, ootko nälkäinen?” Kysyn kävellessäni kohti keittiötä.

”En, väsyttää vain,” Se sanoo, kävelen sen luokse ja tarjoan sille lasillisen rommicolaa,

”Musta tuntuu, että sun pitäisi syödä jotain, teen sulle omeletin,” sanon tarkkailtuani sitä hetken.

”Sä teet mulle?” Se nostaa kulmaansa epäilevännäköisenä, nyökkään ja poistun takaisin keittiöön.

Jätän omeletin hautumaan hellalle ja palaan Jonin luokse kaksi olutta mukanani. Annan toisen sille, se hymyilee kiitollisena ja ottaa huikan.

”Tiedätkö, se on ihan ok jos… jos itkettää…jos tuntuu siltä, on ok itkeä.” Luoja mä oon huono tällaisessa.

”Itkeä? Miksi mä itkisin? Oon mies enkä mikään saatanan itkupilli.” Se katsoo tv ruutua, kurtistaa kulmiaan ja välttelee mun katsettani.

”Mä…oon tässä, jos tarvitset,” mua hävettää vähän miten kohtelin sitä ensimmäisellä kerralla, kyseenalaistan oman toimintatapani, se taisi sanoa ei silloin ja… toimin väärin.

Joni nostaa kätensä kasvoilleen ja hieroo silmiään.

“Silmiä kirvelee, mennyt joku roska…” se kuiskaa, puree huuliaan ja katsoo poispäin, se vapisee.

”Joni…” siirryn lähemmäksi, kosketan sen olkapäätä ja aluksi se yrittää ravistella mun käteni pois, yhä vältellen mun katsettani.

”Oon kunnossa,” se valehtelee.

“Ei sun tarvitse olla, ei sun tarvitse väittää olevasi. Joni, sut melkein raiskattiin tänään ja luulen, että se on vain parempi sanoa se ääneen, se on parempi myöntää jotta saat sen ulos sun systeemistä.” Näen kuinka se murtuu mun silmieni edessä, sen olkapäät lyyhistyy, se tuo molemmat kätensä suojaamaan kasvojaan. Ja vedän sen itseäni vasten, kiedon käteni sen ympärille, annan sen itkeä ja tuuditan sitä hellästi. 

“Kaikki on hyvin, päästä se vaan ulos, oot turvassa nyt. En päästä niitä sun lähelle enää, mä lupaan.” Ja lopulta se hiljenee, se pysyy mun syleilyssä ja leikin hellästi sen hiuksilla.

”Musta tuntuu, että mun pitäisi lähettää kiitoskortti Cecilialle.” Joni kuiskaa, suutelen sen päälakea, hymyilen.

”Niinkö?”

”Niin… Oon kiitollinen, että se… että sä…” Se huokaa turhautuneena, ”Jos me ei oltais tavattu… makaisin nyt mun makuuhuoneessa; hakattuna ja raiskattuna ja… se olisi ollut Pete, joka…” Ymmärrän mitä se yrittää sanoa ja suutelen sen otsaa.

”Mutta se ei ollut… Oot mun nyt, enkä anna kenenkään toisen saada sua, en varsinkaan siten. Mutta kyllä, voitaisiin molemmat lähettää kiitoskortti Cecilialle.” Hymyilen, haluan todella kiittää sitä naista; kuka olisi voinut tietää, että haaste kesyttää pettävä top, toisi mut, meidät, tähän pisteeseen?
 
”Tunsit ne miehet?” Kysyn viimein, Joni on hiljaa hetken.

”Tunsin yhden niistä,” se myöntää. ”Miehen jonka poikaystävän kanssa petin Jesseä, hm… mistä tulikin mieleen, mun on parempi varoittaa Markoa, sen exsä on ihan sekaisin. Mihinköhän laitoin mun kännykän…” Se nousee sohvalta ja  katsoo ympärilleen.

”Pitäisi ilmoittaa poliiseille tosta,” Totean, Joni katsoo muhun.

”Äh, ei ne usko, ei niitä kiinnosta,” se huitaisee kädellään.

”Entä jos…” Aloitan, mutta Joni keskeyttää mut.

”Ei ne mitään yritä, pelotit ne pois.” Se hymyilee, kävelee mun lähelle ja polvistuu mun eteeni lattialle, se ottaa mun käteni omiinsa. ”Kiitos Misha, kaikesta…” Joni nostaa mun vasemman käden huulilleen ja suutelee sitä. Katson yllättyneenä tätä elettä, yllättyneenä Jonia, se hymyilee, en voi olla hymyilemättä takaisin. Kyllä, tähän kundiin voisin totisesti tottua.


 Web published: My Secret Shore

15. lokakuuta  2007

© KOLGRIM

Jatka lukuun 22

My Secret Shore HOME