22.Vaiti


22.luku

Michael ei loppujen lopuksi rohjennut kertoa Jeanille, että oli lupautunut illalliselle Samin kanssa. Hän tiesi, ettei Jean antaisi lupaa siihen, mahdollisesti tulisi vahtimaan häntä työpaikalle ja sitä Michael ei halunnut. Hän ottaisi riskin, lupasi tulla kotiin kahdeksaksi ja toivoi, että keksi siihen mennessä keinon kertoa totuuden suututtamatta rakastajaansa.

Koko työpäivän ajan Michael tunsi jännityksen nipristelevän vatsanpohjassaan, hän vilkuili kelloa, joka hitaasti, mutta varmasti kulki kohti kuutta. Mitä ihmettä se mies todellisuudessa halusi? Oliko hänkin homo? Tiesikö mies että hän oli? Entä jos… Jos se olisikin joku juoni tai julma pila? Jos Patrickilla olikin jotakin tekemistä asian kanssa? Miksi hän oli suostunut? Oli hullua lähteä tuiki tuntemattoman miehen kanssa syömään! Entä jos… Michael henkäisi syvään ja yritti rauhoittua, oli vain otettava riski, ei voinut saada ystäviä jos ei ottanut riskejä tutustua tuntemattomiin. Voisihan olla ettei se mies edes tulisi? Michael pohti ja tiesi jo valmiiksi pettyvänsä jos niin kävisi.

Varttia vaille kuusi Sam kuitenkin astui sisään ravintolan ovista ja hymyili nähdessään hänet, Michael vastasi hymyyn hieman jännittyneenä ja häkeltyneenä poltteesta jonka tunsi rinnassaan. Sam lähestyi baaritiskiä, jonka takana Michael hääräsi, laski juomia asiakkaille, jotka niitä olivat tilanneet. ”Hei”, vaalea mies tervehti ja Michael nyökkäsi hänen suuntaansa, palveli edelliset asiakkaansa loppuun ennen kuin käänsi täydellisen huomionsa mieheen.

”Minulla menee vielä hetki, haluaisitko olutta odottaessasi?” Hän kysyi ja Sam nyökkäsi istuen alas. Hän tarkkaili Michaelia tiiviisti tämän laskiessa juoman hänelle ja Michael yritti parhaansa olla punastumatta tai läikyttämättä juomaa hänen kätensä vapistessa hieman. Miehen katse oli kiinnostunut, mutta lempeä, eikä Michael aistinut mahdollista uhkaa, minkä oli jo oppinut lukemaan tietyistä ihmisistä, joskus saattoi kuitenkin erehtyä. Ne ihmiset, jotka peittivät todelliset karvansa niin taitavasti, olivat kaikkein vaarallisimpia.

”Käyn vaihtamassa vaatteeni ja tulen sitten”, Michael lupasi tarjottuaan oluen Samille.

”Odotan”, mies virnisti ja sai Michaelin hymyilemään.

”Tietääkö miesystäväsi, että olet menossa treffeille?” Olivia kiusoitteli, Michaelin suunnatessa kohti pukuhuonetta.

”Eivät nämä ole treffit”, Michael kielsi. ”Menemme vain syömään, mahdollisina ystävinä.”

”Niin, niin, luulenpa että treffikumppanillasi on toisenlaiset ajatukset”, nainen iski silmäänsä. ”Ja Michael, joskus vaihtamalla kyllä paranee”, hän lisäsi virnistäen, joka sai Michaelin punastumaan hämmennyksestä.

”Älä puhu hupsuja…” Hän mutisi ennen kuin kiiruhti vaatteiden vaihtoon miesten pukuhuoneeseen, jonne Olivia ei voisi seurata.

Sam odotti jännittyneenä, joi oluttaan hitaasti samalla kun rukoili mielessään, että Michael olisi kuin olisikin homo. Tietyt reaktiot nuorukaisessa antoivat toivoa siihen suuntaan, kuten se kuinka suloisesti tämä punastui ja Samilta ei ollut jäänyt huomaamatta kuinka tämän kädet olivat vapisseet aavistuksen olutta ojentaessa. Ehkä hänellä voisi olla siis mahdollisuus? Sam oli toiveikas.

”No niin, olen valmis, lähdetäänkö?” Ääni kysyi hänen läheltään ja Sam kääntyi katsomaan ihastuksensa kohdetta. Arkivaatetuksessaan nuorukainen oli ehkä jopa astetta jumalaisempi ilmestys ja hetken Sam tunsi itsensä sanattomaksi, hänen mielensä oli jo ehtinyt lyhyesti kuvitella miltä tuntuisi riisua nuo vaatteet yksikerrallaan, kunnes… Sam selvensi kurkkuaan, hymyili ja nousi ylös.

”Lähdetään”, hän sanoi ja yhdessä he suuntasivat kohti ulko-ovea Michaelin uteliaiden työtovereiden seuratessa heitä katseellaan.

Michael tunsi Samin katseen ihollaan, hymyili ujosti ja häkeltyneenä siitä miltä miehen huomio sai hänen olonsa tuntumaan. ”Tuota… mitä haluaisit syödä?” Michael kysyi rikkoakseen hiljaisuuden, joka oli kestänyt jo hetken aikaa. Sam hymyili, katseli häntä yhä heidän kävellessään.

”Sinä saat päättää, minä tarjoan, mutta sinä päätät minne menemme”, hän vastasi ja Michael tunsi jälleen nipistyksen vatsanpohjassaan, lähes varmana siitä, että Sam oli myös homo ja kiinnostunut hänestä, tuo katse kertoi paljon ja… Eniten häntä kuitenkin hermostutti hänen oma herännyt kiinnostuksensa. Eihän hän edes tuntenut miestä! Vielä, – hänen mielensä muistutti ja sai Michaelin olon entistä hämmentyneemmäksi.

”Tässä lähellä on yksi hyvä intialainen paikka, mennäänkö sinne?”

”Olen täysin johdateltavissasi,” Sam virnisti ja tunsi tyytyväisyytensä kasvavan huomatessaan vienon punan kohoavan toisen poskille. ”Kauan olet asunut täällä, Michael?” Hän kysyi sitten uteliaana heidän kävellessään nuorukaisen valitsemaan suuntaan.

”Hieman yli vuoden,” Michael vastasi ja vilkaisi miestä epävarmasti sillä tiesi joutuvansa valehtelemaan monesta asiasta. 

”Mistä päin Brittejä olet?” Sam jatkoi uteluaan.

”Lontoosta,” Michael valehteli ja mietti oliko hänestä koskaan tehty katoamisilmoitusta, jos oli niin millainen?

”Ihanko totta? Minäkin olen!” Sam ilmoitti hymyillen. ”Harmi ettei koskaan törmätty siellä, iso kaupunkihan se on, mutta…” Hän kohautti harteitaan. ”Ehkä olemme joskus käyneet samoissa yökerhoissa, mitä luulet?” Sam katsoi Michaeliin vihjailevasti hymyillen ja oletti tämän jo aavistavan mistä oli kyse, sillä nuorempi mies loi häneen ujon, hymyilevän, mutta samalla hämillään olevan katseen.

”Asuin muutaman vuoden New Yorkissa ennen tänne tuloa…” Michael vastasi kysymykseen.

”Ja sinä taidat olla melko nuori, 22 tai 23 ehkä?” Sam arvuutteli johon Michael pudisti päätään ja hymyili.

”21,” hän vastasi. ”Minkä ikäinen sinä olet?”

”25, eli en liian vanha, enhän?” Sam virnisti nauttien jo liikaa siitä kun sai Michaelin punastumaan.

”Melko nuori sanoisin,” Michael vastasi ja naurahti lempeästi Samin ilmeelle. Hän mietti olisiko nyt sopiva hetki kertoa Jeanista? Miten kertoisi sen, ettei se kuulostaisi typerälle? Pitikö mies näitä treffeinä vai jonakin muuna?

”Pidät siis vanhemmista?” Sam päätti kiusoitella rohkaistuneena. Michael puraisi huultaan, katsoi hetkeksi poispäin ja hymyili, toivoen ettei hänen hymynsä vaikuttanut liian apealta.

”Minä tuota… Minulla on miesystävä… asumme yhdessä… hän on 33…ja…” Michael tunsi sydämensä takovan kiivaasti, hermostuneena, hän vilkaisi Samiin peläten että tämä ehkä suuttuisi, joko siitä, että hän oli homo tai siitä, että oli kuvitellut saavansa jotain muuta, näkevänsä signaaleja hänestä ja nyt…

Sam ei voinut kieltää, ettei olisi tuntenut pettymyksen pistosta rinnassaan, kuitenkin hän pakotti hymyn kasvoilleen. Miesystävä oli sentään voitettavissa oleva este, jos Michael olisi sanonut olevansa heterosuhteessa, tilanne olisi toinen. Vielä oli toivoa. ”Oletteko onnellisia yhdessä?” Hän kysyi lempeällä äänellä, joka selvästi rauhoitti toista. Viipyilevä vastaus ja katse Michaelin silmissä kertoivat toisen totuuden kuin minkä hänen sanallinen vastauksensa antoi.

”Olemme,” Michael sanoi ja nyökkäsi yrittäen vahvistaa sanojaan sillä. ”Jean on… tehnyt vuokseni paljon.”  Sam nyökkäsi ja tiesi että hänen olisi edettävä varovaisesti nuorukaisen kanssa, tungettelematta ja kärsivällisesti. Michael oli haaste, Sam oli aina rakastanut haasteita. ”Entä sinä? Tapailetko ketään tai?” Michael kysyi, välttääkseen mahdollisen epämukavan hiljaisuuden.

”Olen sinkku ja aion nyt olla rehellinen Michael,” Sam vastasi ja hymyili. ”Ehkä jo aavistitkin, mutta pyysin sinut syömään kanssani, sillä minusta olet hemmetin… söpö,” hän oli jo miltei sanonut seksikäs, mutta söpö tässä tapauksessa tuntui fiksummalta sanavalinnalta. ”Toivoin, että olisit myös homo ja no… ainakin yksi toivoistani toteutui. Toivon, ettet pelästy suorasukkaisuuttani, hyväksyn kyllä sen että olen suhteessa ja haluaisin silti tutustua sinuun, ystävänä ilman taka-ajatuksia, jos sinulle sopii?” 

Michael ei voinut olla hymyilemättä, rehellisyys oli jotakin mitä hän arvosti ja ystävät olivat todella sitä mitä hän kaipasi. ”Haluaisin tutustua ja saada lisää ystäviä,” hän vastasi.

”Hyvä, Kitty, se punatukkainen nainen joka oli kanssani syömässä, paras ystäväni, tutustuisi sinuun mielellään myös. Varoitan kyllä, hänkin ehti jo katsella sinua sillä silmällä,” Sam naurahti.

”Eivät naiset minua pelota,” Michael hymyili ja Sam loi häneen uteliaan katseen.

”Miehetkö pelottavat?” Michael naurahti hämillään ja katsoi hetkeksi poispäin.

”Joskus, jotkut…” Hän kohautti harteitaan. ”Jos he ovat liian…”

”Päällekäyviä?” Sam arvasi ja Michael nyökkäsi.

”Vaikka, osaavat jotkut naisetkin olla liian tungettelevia…” Michael piti pienen tauon, pelkäsi kuulostavansa typerältä. ”Ystäväsi vaikutti mukavalta, tutustuisin häneen mielelläni.”

”Lähde joskus kanssamme drinkille,” Sam ehdotti.

”Voisin lähteäkin,” Michael nyökkäsi ja päätti olla murehtimatta siitä mitä Jean saattaisi sanoa. Hän ei halunnut olla tilivelvollinen, eikä hänen tulisikaan olla.

He saapuivat pieneen, viihtyisään Intialaisravintolaan, jossa Michael oli käynyt kerran Ericin kanssa syömässä, olisi tuntunut jotenkin oudolta viedä Sam sellaiseen paikkaan, jossa hän oli käynyt Jeanin kanssa. He istuutuivat alas vapaaseen pöytään ja tutkivat tarjoilijan ojentamia listoja.

”Mitä sinä teit New Yorkissa?” Sam kysyi vilkaisten häneen listansa yli.

”Olin tarjoilija, niin kuin täälläkin,” Michael valehteli ja hymyili pehmeästi miehelle. ”Olin, nuori, malttamaton ja lähdin tavoittelemaan jotakin suurta, mutta kuten moni muu edelläni, jouduin pettymään todellisuuteen.” Sam kallisti päätään ja tutkiskeli nuorukaisen kasvoja uteliaana.

”Mitä sinä lähdit tavoittelemaan?” Hän kysyi ja Michael kohautti olkiaan.

”Rikkautta kai, mainetta, onnea…” Hän luetteli ja hymyili hieman surumielisesti. ”En tiedä, olin nuori ja typerä…”

”Nuorena on sallittua olla typerä ja virheistä oppii,” Sam järkeili ja oli tyytyväinen päätettyään käyttää äitinsä tyttönimeä. Lontoolaisena Michael saattaisi tunnistaa hänen oikean sukunimensä ja yksiasia mitä Sam oli aina karsastanut, oli onnen onkijat, ihmiset jotka kiinnostuivat vain varakkuuden tähden. Koska hän ei vielä tuntenut nuorukaista paremmin, oli varminta valehdella ja teeskennellä tavallista keskituloista. 

”Riippuu virheistä…” Michael vastasi ja katsoi parhaaksi vaihtaa aihetta. ”Entä sinä Sam, mitä sinä teet työksesi?”

”Olen henkilökohtainen liikuntaohjaaja, työskentelen eräällä kuntosalilla. Jonakin päivänä minusta olisi hienoa perustaa oma kuntosali, mutta saa nähdä… ” Sam hymyili. ”Näytät siltä että treenaat, ehkä haluaisit joskus tulla tutustumaan paikkaan jossa työskentelen? Voisin ohjata sinua, jos olet kiinnostunut tietenkin, ei sillä että ajattelisin sinun tarvitsevan kipeästi apua mutta… No se on tekosyy tutustua sinuun paremmin.”

”Voisin ehkä tullakin,” Michael hymyili ja siirsi sitten katseensa lähestyvään tarjoilijaan. Hän tilasi itselleen Tandoori kanaa ja oluen, Sam puolestaan valitsi miedommin maustetun annoksen, kanaa korma, olutta ja kannullisen jäävettä.

”Millainen perheesi on?” Sam kysyi tarjoilijan tuotua heille heidän juomansa. Michael oli hetken vaiti.

”En ole heihin yhteydessä, he eivät hyväksyneet sitä mitä olen ja…” Hän kohautti olkiaan, liu’uttaen sormeaan hitaasti lasin kylmää pintaa pitkin, seuraten liikettä katseellaan. ”Minulla ei ollut syytä jäädä, Jean on oikeastaan ainut ketä minulla on.” Hän nosti katseensa takaisin Samiin ja yritti hymyillä.

”Oletko yrittänyt ottaa yhteyttä vanhempiisi? Tietävätkö he missä olet? Joskus ihmisillä kestää sopeutua asioihin, olet kuitenkin heidän lapsensa…” Michael kiristi hampaitaan, Sam ei voinut aavistaa kuinka tuskallista hänen oli puhua perheestään, kuinka lähelle kyyneliä se hänet toi. Ehkä jos hän ei olisi hävennyt mennyttä niin paljon, yhteydenotto olisi voinut olla mahdollista, mutta…

”Eri lapsi kuin he luulivat kasvattaneensa… Se on liian monimutkaista, enkä mielelläni puhuisi siitä. He eivät halua kuulla minusta ja se siitä.” Hän huokaisi. ”Entä sinä? Millainen sinun perheesi on?”

”No…” Sam aloitti, tuntuisi typerältä ylistää kuinka läheinen ja rakastava suhde hänellä oli omiin vanhempiinsa sen jälkeen mitä Michael oli kertonut suhteestaan omiinsa.

”He hyväksyvät minut, minä hyväksyn heidät,” Sam naurahti pehmeästi. ”Olen ollut onnekas monessa suhteessa. Lisäksi minulla on vanhempi sisar, joka on naimisissa.”

”Mikä sai sinut muuttamaan Pariisiin?” Michael kysyi uteliaana.

”Uudet kokemukset, maiseman vaihdos, Kitty, rasittava ex,” Sam luetteli ja virnisti. ”Syitä löytyy aina, olen aina halunnut asua ulkomailla, matkustella ja nähdä maailmaa, niin moni puhuu siitä ja niin monella se jää vain puheeksi, halusin tehdä sen ennen kuin vanhenen ja jämähdän tapoihini. Oikeastaan, opiskeleminen liikunnanohjaajaksikin oli satunnainen päähänpisto, jota en kuitenkaan ole katunut hetkeäkään. Joskus on otettava riskejä ja uskallettava. Niin kuin sinäkin olet uskaltanut.” Sam huomasi viivyttelevän surumielisyyden nuoremman miehen silmistä, jota tämän hymy ei onnistunut karkottamaan.

”Elämä on kai arpapeliä… Riskien ottaminen voi helposti myös epäonnistua… Jos olen rehellinen, jos voisin valita toisin jälkikäteen… New York oli virhe, mutta se on mennyttä nyt, eikä sitä voi muuttaa.”

”Mitä siellä tapahtui, jos saan kysyä?” Sam uteli ja Michael kohautti olkiaan väheksyvästi.

”Äh, mennyt on hyvä jättää menneeksi, asia josta en mielelläni puhu, sanon vain että takaisin en halua koskaan. Täällä on hyvä.” Michael hymyili. ”Kauan olet suunnitellut asuvasti Pariisissa?” Hän kysyi sitten vaihtaakseen jälleen puheenaihetta.

Michaelin salaperäisyys kiehtoi Samia entisestään, hän halusi saada selville enemmän, ne asiat mitkä toinen mieluummin kätki, mikä oli se syy? Miksi tuo surumielisyys hänen katseessaan?

”En ole varma,” Sam vastasi. ”Kaikki on avoinna, minusta on hauskaa olla suunnittelematta asioita liian pitkälle ja katsoa mihin elämä kuljettaa.” Michael nyökkäsi hymyillen, mies kiinnosti häntä yhä enemmän. Tarjoilija toi heille heidän ruokansa keskeyttäen keskustelun hetkeksi.

”Onko sinulla jotain erityistä haavetta siitä, mitä haluaisit tulevaisuudessa tehdä?” Sam kysyi ja Michael oli hetken hiljaa ja nyökkäsi.

”Haluaisin olla kokki, ruuanlaitto on ollut aina yksi intohimoistani. Tietenkin, kun olin lapsi, halusin myös olla Indiana Jones, mutta se ei taida olla ihan realistista, vai mitä luulet?” Hän naurahti ja Sam virnisti.

”Eihän sitä koskaan tiedä, välillä on mukavaa haaveilla täysin absurdeista asioista. Sinua kiinnostaa siis sekä kokkaus että… arkeologia?… vai viidakossa seikkaileminen kuluneessa hatussa ruoska kädessä?” Mies kiusoitteli lempeään sävyyn ja Michael päästi uuden naurun pyrskähdyksen.

”Historia kiinnostaa minua, seikkailut myös, erilaiset kuin mille päädyin… Todellinen elämä ei taida olla yhtä mutkatonta kuin elokuvissa…” Hän kohautti jälleen harteitaan ja maistoi ruokaansa.

”Enpä tiedä… Indiana Jones ja mutkaton elämä, jotenkin ne eivät sovi samaan lauseeseen,” Sam naurahti katsoen suoraan Michaelin silmiin.

”En tarkoittanut sitä, vaan… Tarkoitin…” Michael pysähtyi hetkeksi miettimään miten asettelisi sen. ”No, tosielämässä seikkailut eivät menisi niin, elokuvissa hyvä voittaa lopulta, asioita tapahtuu mutta usein miten voimme luottaa siihen että loppu päättyy hyvin, sankari saa rakastettunsa ja paha saa palkkansa, sitä rataa. Tosi elämä ei mene niin… Emmekä edes löytäisi niin mielenkiintoisia asioita kuin herra Jones, viidakosta löytäisimme ehkä vain paljon iljettäviä myrkyllisiä asioita, tai teräviä hampaita, mutta aarretta? –Epäilen,” Michael hymyili ja Sam hymyili takaisin katsellen häneen mietteliäänä. Hän tunsi jokseenkin vahvasti, ettei Michael ollut täydellisen onnellinen miesystävänsä kanssa, oli paljon mitä hän olisi halunnut kysyä, mutta kuitenkin tiesi että tietyt kysymykset olivat vielä liian henkilökohtaisia esitettäviksi.

”Riippuu minkä mieltää aarteeksi… Eikös siitä ole olemassa jokin sanontakin?” Sam mietti. ”Toisen miehen roska on toisen miehen aarre? Tai jotakin sellaista…” Hän naurahti. ”En ole koskaan ollut hyvä muistamaan sanontoja oikein.”

”Uskoakseni se meni jokseenkin noin,” Michael hymyili ennen kuin toi uuden haarukallisen suuhunsa.

”Onko ruokasi kovinkin tulista?” Sam kysyi uteliaana. Michael katsahti häneen ja virnisti.

”Riippuu kai maistajasta,” hän vastasi. ”Jos haluat kokeilla niin ole hyvä,” hän tarjosi. Sam epäröi hetken, henkäisi syvään ja toi sitten haarukkansa poimiakseen ruokaa Michaelin lautaselta. Tummasilmäinen nuori mies tarkkaili häntä odottavin ilmein hänen tuodessaan haarukkansa suuhunsa.

”Herranjumala,” Sam henkäisi ja tavoitteli vesilasiaan. ”Sinä todella pidät mausteisesta ruuasta!”

”Isoäitini oli espanjalainen, olen syönyt mausteisia ruokia pienestä pitäen, siihen tottui,” Michael hymyili. ”Rakastan mausteita,” hän tunnusti.

”Tuleva kokki,” Sam hymyili.

”Kotikokki… Tuskin minusta on muuhun, en ole käynyt edes lukiota loppuun…”

”Koskaan ei ole liian myöhäistä, Michael ja… jos on hyvä, jos on tahtoa, ei välttämättä edes tarvita hienoja kouluja…”

”Nykyaikana Sam? Niin oli ehkä ennen…”

”Kuule, jos unelmasi on olla kokki niin usko siihen, älä tyydy olemassa olevaan, taistele ja päätä että onnistut.” Sam nyökkäsi ponnekkaasti ja joi lisää vettä tuntien yhä mausteiden polttelun kielellään. Michael hymyili ja ojensi leipäkoria lähemmäs.

”Tämä tehoaa paremmin,” hän sanoi ja virnisti miehen katsoessa häneen hämillään ennen kuin tarttui leipäpalaan.

”Kiitos,” Sam hymyili.

”Kiitos itsellesi Sam, kiitos kun pyysit minut syömään. Tämä on ollut… mukavaa,” Michael päätti. Hetken hän miltei tunsi olonsa normaaliksi ja piti siitä tunteesta.

”Ilo on ollut minun puolellani,” Sam virnisti. ”Milloin lähdet kanssamme pubikierrokselle?”

”En ole varma…” Michael epäröi.

”Voit ottaa sen miesystäväsi mukaan, jos tahdot?” Sam ehdotti, ajatellen, että olisi hyvä nähdä minkälaista miestä vastaan joutuisi kilpailemaan.  Michael mietti hetken, hän oikeastaan tiesi jo mitä Jean vastaisi, Jean ei haluaisi hänen menevän sen enempää kuin suostuisi itse tulemaan mukaan. Kuitenkin… Hän janosi niin kovin saada omia ystäviä, tuntea millaista oli istua ja jutella normaaleiden ihmisten kanssa, jotka eivät tienneet hänen menneisyydestään mitään. Michael halusi niin kovasti olla kuten kuka tahansa muu.

”Milloin olette menossa?” Michael kysyi ja katsoi miehen lempeisiin sinisiin silmiin.

”Perjantaina, lähdetkö? Tapaamme kahdeksan aikaan ja käymme ensin syömässä.” Sam katseli häneen toiveikkaana. Michael nosti vesilasin huulilleen ja mietti. Perjantaina Patrick olisi heidän luonaan, he joisivat viiniä Jeanin kanssa ja katselisivat urheilua. Miksi hänellä ei saisi olla omaa elämää? Hän voisi aina kääntyä Erickin puoleen, jos Jean heittäytyisi hankalaksi.

”Ehdin varmaan töistä vasta puoli yhdeksäksi, mutta voin liittyä seuraanne sitten. Miesystävälläni on silloin muita suunnitelmia,” Michael vastasi lopulta ja sai Samin hymyn kasvamaan.

”Voimme siirtää syömistä siihen, että ehdit kanssamme,” Sam vakuutti ja tunsi olonsa oikeastaan helpottuneeksi, että Michael tulisi yksin. Olisi masentavaa katsella, jos Michaelin ja tämän miehen välit olisivatkin kovin läheiset. ”Voidaan sopia, että tavataan puoli yhdeksän työpaikkasi edessä.”

”Se olisi hienoa, kiitos kutsusta Sam,” Michael hymyili.

”Eipä kestä,” Sam naurahti pehmeästi, pystymättä irrottamaan katsettaan nuorukaisesta. Hän ei todella koskaan ollut nähnyt ketään yhtä komeaa tai kaunista miestä ja kuitenkaan Michael ei vaikuttanut lainkaan koppavalta, oli kuin hän ei tiedostaisi omaa viehätysvoimaansa. Tietty herkkyys ja salaperäisyys saivat Samin haluamaan häntä entistä enemmän ja hän aikoisi tehdä kaikkensa voittaakseen tämän haasteen.

 23-24.luku                   

         Julkaistu 14.2.2012

            My Secret Shore© KOLGRIM

Guestbook

My Secret Shore HOME                                   

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s