26.Vaiti

26.Luku

Haave, oli olemassa haave päästä pois. Michael ei ollut kuullut Samista sanaakaan lähes viikkoon ja oli surullinen muttei kuitenkaan yllättynyt. Jean tuntui olevan asiasta liiankin tyytyväinen, Michael tiesi kuinka palavasti mies halusi ilkkua: minähän sanoin.

Michael ei juuri viihtynyt enää kotona Jeanin kanssa, työ oli hänen pakopaikkansa, työpaikallaan hänen olonsa oli rauhallinen ja hän sai suunnattua ajatuksensa muuhun. Kuitenkin, yhä useammin hänen mieleensä hiipi ajatus jättää Jean, voisiko hän tehdä sen? Kävellä pois ja aloittaa alusta? Auttaisiko Eric häntä vaikka mies olikin Jeanin ystävä? – Michael ei tiennyt. Hän epäröi, mutta halusi vapaaksi. Osaisiko hän asua yksin? Pärjäisikö hän yksin? Mitä jos Ricky palaisi?

Michael toivoi, että olisi voinut palata kotiin, tai edes soittaa, mutta pelkäsi. Jos hän palaisi kotiin Ricky löytäisi hänet välittömästi ja se oli riski sekä hänelle itselleen, että vanhemmille. Ricky voisi olla valmis vaikka mihin!

Michael mietti usein myös Samia, kaikesta huolimatta, hän oli onnellinen, että oli saanut tavata miehen ja Kittyn myös. Lyhyen hetken aikaa he olivat tarjonneet mahdollisuuden leikitellä sillä ajatuksella, että hänkin olisi normaali. Hän ei uskonut Samin palaavan ja siksi, sinä sateisena iltapäivänä työskennellessään, Michael oli miltei tiputtaa tarjottimen nähdessään Samin ravintolan ulkopuolella, katsomassa sisään, katsomassa häneen ja kun heidän katseensa kohtasivat Sam hymyili vaimeasti, miltei hämillään olevan oloisena ennen kuin suuntasi kohti ravintolan ovea.

Michael tunsi sydämensä hakkaavan ja kulki kiireesti kohti baaritiskiä kuullessaan etuoven avautuvan. Hän hymyili hätäisesti asiakkaalle tiskin edessä, joka tilasi oluen ja Michael ryhtyi laskemaan kylmää juomaa hanasta samalla kun vilkuili Samia kohden. Vaalea mies lähestyi hitain askelin, katsoi häneen, ilme oli vakava ja samalla surullinen. Michael ojensi oluen asiakkaalle ja rahasti, mies poistui ja Sam astui nyt tiskin eteen.

Michael katsoi miestä epävarmana. ”Haluatko oluen?” Hän kysyi hänen äänensä vavahtaen hieman. Michael yritti rauhoittua, se oli vaikeaa. Sam huokaisi ja nyökkäsi lopulta.

”Kiitos”, Vaalea mies sanoi ja ojensi rahan Michaelille, tämän laskiessa juoman hänen eteensä. Ravintolassa ei ollut kiire. ”Milloin voisimme jutella? Monelta pääset?” Sam kysyi.

Michael epäröi. ”Tunnin päästä”, hän vastasi lopulta vaimeasti, heidän katseensa kohtasivat ja Michaelin yllätykseksi Sam hymyili lempeästi.

”Tulisitko käymään luonani niin voidaan jutella rauhassa?”

Michael loi Samiin aavistuksen pelästyneen katseen. Hän ei ollut käynyt Samin luona aiemmin, he olivat aina tavanneet muualla ja nyt… Kutsuiko Sam hänet luokseen, koska tiesi hänen olleen huora ja ehkä kuvitteli nyt, että…? Nähden Michaelin säikähdyksen, Sam yhtäkkiä ymmärsi miltä ehdotus saattoi kuulostaa.

”Ihan vain jutella”, Sam kiirehti lisäämään. ”Käytäisiin hakemassa jostain noutoruokaa?”

Michael epäröi ja lopulta nyökkäsi. ”Hyvä on”, hän vastasi vaimeasti. ”Minä-” hän pudisti päätään hieman hajamielisenä. Ovesta astui sisään pariskunta pienen lapsen kanssa. ”Minun on mentävä palvelemaan heitä”, Michael mutisi ja otti kaksi ruokalistaa mukaansa.

”Minä odotan”, Sam lupasi.

He poistuivat ravintolasta Michaelin vuoron päätyttyä, molemmat hiljaisina. ”Mitä sinun tekisi mielesi syödä?” Sam kysyi. Michael kohautti olkiaan.

”Ihan sama”, hän vastasi. Ruoka ei nyt ollut ensimmäisenä hänen mielessään.

”Kiinalaista?” Sam ehdotti ja Michael suostui.

He hakivat noutoruuan ja hyppäsivät metroon, muutama asema ja jäivät pois. Michael tunsi Samin hiljaisen tarkkailun, mutta matkalla he eivät puhuneet paljoa. Päästyään perille, Sam avasi oven ja antoi Michaelin astua sisään edellään. Asunto tuoksui aivan Samille, Michael ajatteli ja huomasi hymyilevänsä hieman. Hänen mieleensä muistui kerta jolloin oli mennyt ensimmäistä kertaa Jeanin luokse ja hänen hymynsä vaimeni.

”Tuota, mennäänkö keittiöön?” Sam ehdotti hieman kömpelösti asetettuaan heidän takkinsa henkariin ja Michael nyökkäsi ujosti.

Keittiössä Sam ryhtyi purkamaan noutoruokapakkauksia ja asetti lautaset pöydälle kehotettuaan Michaelia istumaan alas. Tummatukkainen seurasi vaaleaa miestä katseellaan, epävarmana mitä odottaa.

”Haluaisitko oluen?” Sam kysyi ja Michael nyökkäsi.

”Kiitos”, hän vastasi ja Sam otti kaksi pulloa jääkaapista kaataen molempien laseihin ennen kuin lopulta istui alas pöydän ääreen, hän hymyili hieman hermostuneena Michaelille ja tarttui haarukkaansa.

”No niin, hyvää ruokahalua”, hän virkkoi ja virnisti ja Michael kohotti kulmaansa ottaessaan haarukkansa.

”Sam, ethän sinä kutsunut minua tänne vain syömään?” Michael rohkeni lopulta kysyä ja Sam nielaisi ruuan suussaan katsoen hänen silmiinsä. Michael aisti toisen hermostuneisuuden.

”En, en vain siksi.”

”Sen vuoksi mitä kerroin, mitä Jean kertoi sinulle”, Michael totesi ja Sam nyökkäsi.

”Anteeksi etten tullut puhumaan sinulle aiemmin, minä vain…” Sam huokaisi ja otti hörpyn lasistaan ennen kuin jatkoi. ”Wills, sukunimesi on oikeasti Wills.” Michael näytti säikähtäneeltä ja siirsi katseensa. ”Michael Benjamin Wills ilmoitettiin kadonneeksi 20.päivä lokakuuta vuonna 1997.” Michael huomasi vapisevansa, hän ei tiennyt mitä sanoa. ”Vanhempasi etsivät sinua.” Sam jatkoi ja Michael nousi jaloilleen, käänsi selkänsä, häntä itketti. Sam nielaisi ja laski haarukkansa, katsoi toisen selkää ja vapisevia hartioita. ”Kertoisitko minulle nyt koko tarinan?” Sam kysyi, epävarmana siitä tulisiko hänen nousta ja lohduttaa jotenkin, vai pelottaisiko kosketus toista nyt?

Michael nieleskeli kyyneleitään ja kietoi käsivartensa ympärilleen, hän kääntyi lopulta hitaasti Samia kohden.

”Miten sinä…?” Hän aloitti epävarmana.

”Internetistä löytyy paljon, jos vain näkee vaivaa etsiä.” Sam vastasi ja kallisti päätään. ”Istuisit alas? Kerro minulle?” Hän pyysi rauhalliseen sävyyn. Michael tunsi vatsanpohjaansa kääntävän, tuntui niin oudolta, Sam tiesi kuka hän oli, kuka hän oli ollut. Osittain hän tunsi olonsa jokseenkin helpottuneeksi ja toisaalta häntä pelotti menneisyyden kohtaaminen. Sam oli eri asia kuin Jean, joka tiesi kaiken hänestä. Tuskin edes Eric tiesi koko totuutta, sitä, että hänen kokonimensä oli Michael Benjamin Wills ja että hänellä oli yhä vanhemmat, jotka eivät koskaan olleet saaneet tietää mihin hän oli kadonnut. Toistaiseksi vain Jean tiesi koko hänen tarinansa kaikkine yksityiskohtineen täällä. ”Michael, pyydän?” Sam toisti ja Michael vilkaisi noihin sinisiin silmiin joiden lämpö veti häntä puoleensa, katse, joka puhui hellyydestä, mahdollisuuksista parempaan. Michael ei uskonut olevansa tuon lämmön arvoinen, mutta halusi kurottautua sitä kohden. Sam oli jotakin niin todellista, normaalia, siitä maailmasta johon hän oli kerran itsekin kuulunut ja nyt… Oliko hän valmis kertomaan tarinansa? Olisiko Sam valmis kuulemaan sitä? Voisiko Sam katsoa häneen senkin jälkeen? Hän oli valmis kokeilemaan.

”Siitä on niin kauan…” Michael kuiskasi. ”Et saa kertoa kellekään kuka olen.” Hän jatkoi ja istui takaisin paikalleen.

”Miksi?” Sam kysyi hämillään.

”Koska… hän etsii minua…” Michael vastasi ja kohtasi Samin huolestuneen katseen hetkeksi ennen kuin laski katseensa takaisin alas lasiinsa ja huokaisi vapisten. ”Jos kerron sinulle, et saa kertoa kellekään?” Michael lopulta sanoi ja vilkaisi häneen kulmiensa alta. Sam nyökkäsi.

”En kerro”, hän lupasi. Michael oli hiljaa hetken, tuijotti lasiaan ilmeettömänä ennen kuin nosti sen huulilleen ja maistoi.

”En tiedä mistä aloittaa…” Hän sanoi varoen. Sam tiesi ja nyt… Hän voisi kertoa loputkin, tuntui niin oudolle. Hänen vanhempansa etsivät häntä? Oliko se todella totta?

”Aloita vaikka siitä kuinka lähdit kotoasi?” Sam ehdotti, kun Michael ei ollut sanonut hetkeen mitään.

”Olin rakastunut parhaaseen ystävääni, siitä kai kaikki alkoi…” Michael sanoi hitaasti. ”Olin seitsemäntoista ja olin rakastanut Tonya salaa jo muutaman vuoden, siitä tuntuu olevan ikuisuus nyt…” Tummatukkainen huokaisi, pyöritellen sormeaan lasin reunalla. ”Kun Tony sitten kerran suuteli minua, ajattelin hetken, että … kaikki unelmani kävisivät toteen.” Michael katsoi varovasti Samueliin, joka katsoi häneen takaisin hymyillen surullisena. ”Olin kerran melko suosittu, yksi niistä joiden tekemisiä ja sanomisia kunnioitetaan, yksi niistä joita ihaillaan ja joiden lähellä halutaan olla. Minulla oli tyttöystäväkin, Jenny… Jenny oli kaunis, sellainen tyttö jonka kaikki pojat haluavat. Minä vain halusin Tonyn. Hetken kuitenkin…” Michael puraisi huultaan ja laski katseensa. ”Jälkikäteen olen usein miettinyt, että jos olisin vain jatkanut sitä esitystä, edes lukion loppuun, en olisi nyt tässä. Mutta… jossittelu on kai turhaa?” Sam ei sanonut mitään, ei halunnut keskeyttää. Hän katsoi nuorempaa miestä ja odotti tämän jatkavan tarinaa jonka aavisti olevan vaikeaa kuultavaa.


”Kaikki sitten saivat tietää, että olen homo… Tony taisi kertoa muille, kun paljastin tunteeni. Se koski eniten… Me olimme tunteneet ihan vauvasta asti, olimme niin läheisiä. Teimme kaiken yhdessä, vietimme kesätkin aina yhdessä, Tonyn perhe oli minulle lähes yhtä läheinen kuin omani ja sama toisinpäin. Tony oli ensirakkauteni ja hän särki sydämeni, siitä se kipu kai eniten johtui… Halusin vain unohtaa sen, löytää jonkun jolle kelpaisin, jonkun joka välittäisi minusta, rakastaisi minua… Vanhempani eivät ottaneet kovin hyvin uutistani, he ovat melko uskovaisia katsos”, Michael hymyili surullisena ja katsahti Samiin. ”Eivät he minua kuitenkaan ulos heittäneet, eivät edes uhanneet… Kun katsoo taakse, kaikki näyttää niin erilaiselta nyt, silloin ajattelin kaiken olevan minua vastaan. Se mies… ” Michael nielaisi ja veti syvää henkeä. ”Olin hämilläni ja eksyksissä, hain niin kovasti hyväksyntää ja se mies osasi puhua pääni pyörryksiin.” Jälleen Michael piti tauon ja otti hörpyn lasistaan.

”Siepattiinko sinut?” Sam kysyi varoen. ”Sivulla, josta löysin katoamisilmoituksesi, oli maininta, että sinun arveltiin lähteneen vanhemman miehen seurassa ja että viimeisin varma havainto sinusta, oli Lontoon juna-asemalla, josta sinun arveltiin matkustaneen Pariisiin. Jäljet kuitenkin katkesivat siihen.”

Michael katsahti häneen, hänen rintaansa kouraisi. Kysymys jota hän oli kysynyt itseltään kaikki ne vuodet; etsivätkö vanhempani minua, sai nyt vastauksen. Hän ei tiennyt miten suhtautua, ikävä oli kova, mutta pelko lähes yhtä vahva. Ja kuinka paljon katoamisilmoitus merkitsi? Eihän se tarkoittaisi automaattisesti, että vanhemmat yhä etsisivät ja kaipaisivat? Vai tarkoittiko? Olisivatko he vihaisia hänelle? Varmasti he eivät ainakaan haluaisi katsoa häneen, jos tietäisivät sen mitä hän oli aikeissa kertoa Samille.

”Lähdin vapaaehtoisesti sen miehen mukaan”, Michael vastasi lopulta. ”Olin seitsemäntoista ja se mies…” Michael epäröi hetken. ”Ricky”, hän miltei kuiskasi nimen. ”Oli neljänkymmenen. Pariisissa hankimme minulle uuden passin, olin typerä… En aavistanut pahaa… Matkustimme Meksikoon, en edes kunnolla osannut kyseenalaistaa yhtäkkistä muutosta suunnitelmissa, luotin häneen niin sokeasti… Sitten olinkin Meksikossa ja…” Jälleen Michael otti hörpyn lasistaan. ”Minut pidettiin siellä kuukauden, se tuntui niin paljon pidemmältä… Minut lukittiin pieneen huoneeseen, jossa oli myös kylpyhuone ja vain yksi pieni ikkuna katonrajassa, liian korkealla ylettää, en nähnyt kelloa ja ikkunakin laudoitettiin umpeen….” Äkkiä pelko hiipi hänen rintaansa, oli vaarallista puhua tästä, oli vaarallista Samille tietää. ”Et saa puhua tästä kellekään, okei?!” Michael vaati äkkiä tiukasti kohdaten sinisten silmien surullisen ja pelokkaan katseen.

Sam ei tiennyt mitä sanoa, hän nielaisi. ”En puhu…” Hän lupasi lopulta käheällä äänellä. ”Kerro minulle vain koko juttu?” Hän pyysi ja Michael puraisi jälleen epäröiden huultaan.

”Kai lopun voi arvata?” Michael kysyi hiljaa. ”Sen mitä siinä huoneessa tapahtui? Se mies on hirviö, sadisti… Hän halusi minusta huoran ja teki sen, se ei ollut valintani. Papereissa olin hänen veljenpoikansa ja todellisuudessa…. ”Michael kohautti olkiaan ja sulki silmänsä hetkeksi. Hänen kännykkänsä alkoi soida hänen vieressään pöydällä, johon hän oli sen laskenut ja Michael tuijotti turtana Jeanin nimeä ruudulla. Hän ei vastannut, ei halunnut, ei jaksanut ja hetkeksi hänen katseensa kohtasi Samin. ”Sitä kesti lähes kolme vuotta. Oli toinenkin poika, Jack, joka oli samassa tilanteessa kuin minä. Me… löysimme lohtua toisistamme, päätimme kerätä rahaa jotta voisimme paeta. Jack alkoi myydä itseään kadulla ja kun sain tietää, halusin itsekin auttaa samaan rahaa kasaan nopeammin ja sillä tavoin tapasin Jeanin. Jackin mielestä minun tuli pysytellä vain Jeanissa, koska tämä kohteli minua hyvin ja antoi hyvin rahaa. Pian Jean halusi tietää pulastamme ja tarjoutui auttamaan.” Michael tyhjensi lasinsa ja nousi. Hän kiersi hetken huonetta hitaasti ja Sam pohti josko tämä aikoi jatkaa.

”Mitä Jackille kävi?” Sam kysyi lopulta. Michael oli yhä hiljaa hetken ja kohautti olkiaan.

”Jean ei halunnut häntä mukaan, uskon niin, uskon, että hän järjesti asian niin.” Tummatukkainen oli seisahtunut ikkunan eteen ja katsoi mietteliäänä ulos. ”Minulle piti jälleen järjestää uusi passi ja identiteetti, Jean hoiti sen ja hän lupasi, että järjestäisi meidät molemmat tänne, minut ja Jackin, että voisimme yhä tapailla toisiamme vaikka asuisinkin Jeanin kanssa. Uskoin siihen, mutta sinä aamuna jona meidän piti lähteä, oli Jack poissa ja jättänyt vain kirjeen jälkeensä. Kirjeessä luki, että hän oli tavannut toisen.” Michael kietoi käsivartensa ympärilleen ja katsoi yhä ulos jo hämärtyneeseen iltaan. Hänen kännykkänsä alkoi soida uudestaan ja nuorempi mies vilkaisi siihen, ennen kuin kohtasi Samin katseen. Michael ei tehnyt elettäkään nostaakseen puhelinta, mutta selvästi sen pirinä hermostutti häntä. ”Minun pitäisi mennä.” Hän totesi soiton lakattua. ”Olen pulassa jo nyt, minulla ei ole selitystä hänelle.”

”Sinä et rakasta Jeania”, Sam sanoi, enemmän todeten kuin kysyen. ”Täytyykö sinun todella aina juosta hänen pillinsä mukaan?” Hän kysyi hieman vaivaantuneena siitä mitä oli kuullut, mutta hän ei halunnut Michaelin lähtevän, heillä oli vielä paljon puhuttavaa. Tummat silmät katsoivat häneen vakavana, hieman surumielisinä.

”Huolimatta kaikesta mitä Jean on… Hän kuitenkin pelasti minut. Sitä ei voi ymmärtää, jos ei sitä ole kokenut. Olen kiitollinen hänelle, aina…”

”Michael”, Sam aloitti, piti toiseen katseen. ”Hän ehkä pelasti sinut, mutta se ei tarkoita, että sinun tulisi uhrata koko elämäsi hänelle!” Michaelin silmät kimmelsivät ja Sam tunsi omiensakin kostuvan ajatellessaan sitä mitä oli juuri kuullut, sitä kuinka järkyttävää se kaikki oli.

”Ei Jean ole niin paha…” Michael sanoi lopulta käheällä äänellä.

”Et ole onnellinen.” Sam sanoi. ”Eikö olisi aika, että ajattelisit pitkästä aikaa itseäsi kaiken tuon jälkeen mitä olet kokenut?” Ja jälleen Michaelin kännykkä pärähti soimaan ja tummatukkaisen silmät alkoivat kyynelehtiä, hän nielaisi ja oli jo astumassa lähemmäs tarttuakseen puhelimeensa, mutta Sam laski oman kämmenensä sen ylle ja veti itsensä lähelle. Hämmentynyt katse ruskeissa silmissä, pelokas. ”Jean käyttää sinua hyväkseen yhtä lailla.” Sam sanoi tiukasti. ”Eikö ole jo aika lopettaa tämä? Michael, sinulla on perhe ja ystäviä jotka yhä miettivät mitä sinulle on käynyt ja sinä voit päättää sen tietämättömyyden tuskan!”

”Sinä et ymmärrä Sam!” Michael tiuskaisi. ”Se ei ole niin yksinkertaista!”

”Miksi ei olisi?” Sam kysyi yrittäen pitää itsensä rauhallisena. ”Voit yhä mennä poliisien luokse ja tehdä ilmoituksen siitä miehestä.”

”Voi luoja sinä et todella ymmärrä!” Michael parahti, jännittyneenä ja selvästi tuohduksissa. ”Tajuatko millainen hirviö Ricky on?!”

”Totta kai ymmärrän ja sen vuoksi poliiseille on ilmoitettava! Ei tuollaisen miehen kuulu olla vapaana!”

”Ei, sinä et ilmoita poliiseille! Vaikka he tutkisivat Rickyä siinä kestäisi ja sillä välin…” Michael hengitti kiihtyneenä. ”Minut tapettaisiin, et todella ymmärrä Sam! Ricky on rikas, hänellä on vaikutusvaltaa ja kontakteja! En voi palata kotiin vaikka haluaisin, koska en vaarantaisi vain itseäni vaan myös heidät! Poliiseille ei saa kertoa! Et saa kertoa kuka olen!” Michael lähes vapisi ja alkoi sitten itkeä. Sam nielaisi, Michael tuntui olevan täysin poissa tolaltaan, eikä Sam ollut aavistanut, että reaktio voisi olla näin voimakas. Hän nousi hitaasti.

”Rauhoitu, en tee mitään enkä kerro kellekään, jos niin tahdot.” Hän lähestyi hitaasti ja Michael katsoi häneen varuillaan, yhä itkien. ”Rauhoitu, Michael…” Sam pyysi, tunsi omien silmiensä kostuvan, hän kurotti kättään koskettaakseen toista ja lopulta kietoi kätensä nuoremman miehen ympärille halatakseen, Michael nyyhki ja vapisi ja Sam sulki hänet hellästi rintaansa vasten, toi kätensä tummiin hiuksiin ja silitti eikä toinen pistänyt vastaan. ”Shh…” Sam kuiskasi. ”Kaikki järjestyy”, hän kuiskasi ja yllätyksekseen tunsi Michaelin käsien kietoutuvat hänen ympärilleen.

”Etkö inhoa minua nyt?” Michael kuiskasi oltuaan pitkän aikaa hiljaa.

”Miksi inhoaisin?” Sam kysyi irrottamatta otettaan.

”Olen ollut huora…” Michael nyyhkytti ja Sam kiristi hampaitaan, hän kurtisti kulmiaan tuntien vihaa sellaisia ihmisiä, sellaisia hirviöitä kohtaan, jotka olivat voineet tehdä jotakin niin hirveää viattomille nuorille.

”Et ole Michael”, Sam kuiskasi. ”Sitä sinä et ole ollut. Sinua käytettiin hyväksi todella julmalla tavalla ja nyt…” Hän huokaisi ja siirsi päätään, käsi nousten Michaelin leualle hellästi kohottaen toisen katseen omaansa. ”Nyt me selvitämme tämän sotkun hitaasti ja pala kerrallaan.”

Michael nielaisi, hänen kännykkänsä soi uudestaan ja sai hänet perääntymään Samin lämpimästä syleilystä. Hän oli pyörällä päästään ja peloissaan. Jean olisi jo suunniltaan. ”Minun on mentävä kotiin… Jean odottaa minua jo.”

”Haluatko mennä?” Sam kysyi varoen, lempeästi. Michael puri hampaitaan yhteen ja vältteli Samin katsetta.

”En”, hän lopulta myönsi, yllättäen itsensäkin. Toisaalta, hän oli kertonut Samille jo niin paljon ja Jeanin luota lähtemistä hän oli salaisesti ajatellut jo pidempään.

”Älä sitten mene, jää tänne. Voit nukkua vuoteessani ja minä voin nukkua sohvalla.” Michael vilkaisi Samiin lähes pelästyneenä.

”Kuinka voisin? Jean olisi suunniltaan, jos olisin yön poissa.” Hän katsoi Samiin, halusi syyn jäädä, mutta samalla hän pelkäsi niin kovin. Hänellä ei ollut oikeutta, eikä Samin pitäisi nähdä vaivaa hänen vuokseen ja Jean oli kuitenkin tehnyt hänen vuokseen niin paljon, hän oli velkaa… Olisiko hän paha, jos hän jättäisi miehen?

”Kysyn uuden kysymyksen”, Sam sanoi niin rauhalliseen sävyyn kuin kykeni. ”Haluatko olla koko loppu ikäsi Jeanin kanssa?” Michael puri huultaan, ei vastannut ja siirsi katseensa ikkunaan. ”Pelkäätkö häntä?” Sam kysyi. Michael tunsi hermostuneisuuden vatsanpohjassaan, ei kai hän voisi kertoa? Ja jälleen hänen kännykkänsä alkoi soida saaden hänet miltei hätkähtämään. Jean olisi jo raivoissaan. Michael vilkaisi Samiin ja katse kertoi kaiken tarvittavan. ”Sinun ei tarvitse mennä takaisin. Saat jäädä tänne ihan niin pitkäksi aikaa kuin haluat, voimme yhdessä hakea tavarasi Jeanin luota huomenna.” Michael katsoi häneen, epäröiden, yhä selvästi peloissaan ja Sam hymyili lempeästi. ”Hitto, voimme ottaa vaikka Kittynkin mukaan henkiseksi tueksi.”

”Ei sinun tarvitse tehdä tätä Sam”, Michael kuiskasi. ”Ei sinun tarvitse nähdä tätä vaivaa minun vuokseni.”

”Totta, minun et tarvitse, mutta minä haluan.” Sam sanoi ja kallisti päätään. ”Mitä sanot? Jäätkö tänne?”

Michael laski kätensä vatsalleen, tunsi jännityksen puristuksen vatsanpohjassaan, hänen sydämensä löi kiivaana ja hetken hän katsoi hiljaisena ulos ikkunasta. Lopulta hän nyökkäsi hitaasti ja vilkaisi Samiin. ”Sinuako ei todella haittaisi?” Hän kysyi vielä, hänen äänensä vavahtaessa hieman.

”Ei tietenkään”, Sam hymyili. ”Pidän sinusta ja haluan auttaa sinua.”

”Luoja… Minua pelottaa…” Michael henkäisi. ”Mutta, jos olen rehellinen, en halua mennä takaisin.”

”Sitten”, Sam otti Michaelin puhelimen pöydältä ja ojensi sen tälle. ”Ensimmäinen askel on soittaa ja kertoa se hänelle.” Hän sanoi laskien kätensä nuoremman miehen olkapäälle. ”Älä ole huolissasi, olen tässä.” Sam lupasi. Hän ei täysin ymmärtänyt Michaelin syytä olla menemättä poliisien puheille, sillä uskoi vakaasti lain voivan auttaa. Samalla hän ymmärsi, että tekisi virheen, jos painostaisi asiassa. Michaelin kanssa oli liikuttava varoen, kärsivällisyydellä ja vaikka hänen omat tunteensa olivat yhä hämmentyneitä, välitti hän kuitenkin Michaelista tarpeeksi ettei ollut valmis antamaan periksi.

Jatkuu…

kirjoittajan kommentti: Mielelläni kuulisin kommentteja! Oliko tämä ratkaisu outo tai käyttäytyivätkö M tai S oudosti hahmoja ajatellen?

27.luku 

         Julkaistu 21.05.2012

            My Secret Shore© KOLGRIM

Guestbook

My Secret Shore HOME