29.RSS

Joni:

Kammoksuttu perjantai saapuu ja jos multa kysytään niin ihan liian nopeasti! Oon väsynyt enkä ole nukkunut hyvin, pariin päivään ei ole oikein tehnyt seksiäkään mieli ja Misha ei ole painostanut vaikka selvästi sitä haluttaisi. Lupasin, että kun kaikki tää paska on ohi, niin mun halut varmasti palautuisi normaali lukemiin. Synkkä ajatus mielessä tosin pohtii, että jos kaikki epäonnistuu niin voi olla, että mun halut ei palaudu enää ikinä. Mishan pienessä selibaatissa pitäminen on varmaan silleenkin hyvä juttu, että sitten sillä on entistä kiireempi hakea mut pois Peten luota, siis toimii eräänlaisena vakuutuksena myös!

Harmistuneena pukeudun Peten vaatimuksena olleisiin seksikkäisiin vaatteisiin ja mulla on oikeasti vähän huono-olo. Tunnen itseni ihan uhrilampaaksi, kamalaa! Pete on oikeasti voinut keksiä mitä tahansa, se mua huolestuttaa, me ei tiedetä sen suunnitelmia ollenkaan. Misha on mun luona käyttäessäni aikaa valmisteluun. Laitan hiuksiani peilin edessä jokseenkin masentuneena ja Misha istuu mun sängyllä tarkkailemassa mua.

”Näytät tosi kuumalta”, se toteaa ja hymyilen peilinkautta laiskasti, jotenkin ei jaksa nyt innostua moisista kommenteista.

”Se kai on tarkoitus”, totean monotonisesti ja huokaan antaessa uuden kriittisen katsauksen ulkomuodolleni; hyvin istuvat harmaansiniset farkut ja tummansininen puvunpaita, jätän muutaman ylimmän napin auki. Ahdistaa. Misha nousee sängyltä ja kävelee mun taakseni, se asettaa kätensä mun olkapäille ja katsotaan toisiamme peilinkautta.

”Illalla mä vien sut mun kotiin ja rakastelen sua koko yön, usko pois, kaikki menee hyvin.” Se vakuuttaa irrottamatta katsettaan mun silmistä. Nyökkään hitaasti ennen kuin siirrän katseeni takaisin itseeni. Voisinpa olla yhtä varma siitä, että kaikki tosiaan tulee menemään hyvin.

”Ei sitten mitään typeriä riskejä, jooko Misha”, pyydän. ”Äläkä juo mitään, tai sun frendit, alkoholi ja tuliaseet ei sovi yhteen, muista se.” Huokaan ja rupeen etsimään tavaroitani, autonavaimiani ja lompakkoa.

”Joni, en mä nyt tyhmä ole, en tietenkään joisi nyt.” Se vakuuttaa ja katsoo muhun vakavana. Nyökkään ja yritän jotain hymyntapaista.

”Okei… No… Mun pitää varmaan lähteä, etten myöhästy…” Totean ja Misha kävelee mun luokse suudellen kiihkeästi ja vastaan lähes samankaltaisella epätoivolla. En haluaisi lähteä.

”Älä pelkää rakas, me nähdään ihan pian, vannon sen.”

”Okei”, nyökkään ja irrotan otteeni poikaystävästäni hieman vastahakoisesti. ”Nähdään”, lisään ja kävelen kohti eteistä Misha perässäni. Puen kenkäni ja takkini, Mishan tarkkaillessa mua tiiviisti. Sen frendit tulee hieman myöhemmin hakemaan sen, oletus on, että meillä on ainakin yhden illallisen ajan pelivaraa.

”Viivyttele sitä”, Misha muistuttaa. ”Keinolla millä tahansa.” Se lisää ja aistin, että senkin hermostuneisuus on jo kasvamassa.

”Keinolla millä tahansa”, nyökkään ja kävelen lähemmäksi suudellakseni sitä vielä kerran ennen kuin lähden. ”Rakastan sua”, kuiskaan. ”Ja mä luotan suhun”, lisään. ”Nyt on mentävä.” Sanon ja pakotan itseni kiireesti etuovea kohden ennen kuin muutan mieleni lähtemisestä täysin.

”Mä rakastan sua Joni, me nähdään pian!” Misha lisää painokkaasti juuri ennen kuin suljen oven takanani. Tässä sitä nyt mennään…

**^^**^^**

Ajan autoni portille, joka on kiinni ja huokaan raskaasti kurottautuessani avoimesta ikkunasta painamaan nappia sisäpuhelimeen.

”Olet vähän myöhässä”, Peten ääni vastaan ja mumisen jonkin sortin anteeksipyynnön tapaisen ennen kuin ovet aukeavat. Kolahdus niiden sulkeutuessa mun auton takana kuulostaa jotenkin uhkaavalle. Entä jos ne oikeasti epäonnistuu pääsemään sisään? Jos Pete ei suostu tapaamaan Markoa? Kammottava tunne laskeutuu mun vatsanpohjaani, kun saan autoni parkkeerattua. Huokaan vielä kerran syvään; Show must go on’ biisi alkaa soida mun päässäni, kun nousen ulos autosta ja kävelen kohti etuovea. Päästessäni ylimmän askeleen ovelle se aukenee mun edessäni ja pälvikalju hovimestariksi pukeutunut mies toivottaa tervetulleeksi. Voi helvetti, me ei siis olla kahden, ajattelen hymyillessäni hieman vaivaantuneena miehelle, joka kaikesta huolimatta vaikuttaa jotenkin jopa häiritsevän asialliselle.

”Voinko ottaa takkinne, herra?” Se kysyy, se on aika lyhyt mies, lyhyt, paksu ja epäonnisella kampauksella. En ehdi vastata kun se on tekemässä jo työtä käskettyä.

Pete astuu nurkan takaa ja hymyilee maireasti. ”No niin, tervetuloa vain Joni.” Se sanoo. ”Näytät hyvälle”, se jatkaa. ”James, luotan, että illallinen on jo valmis?” Se kysyy pingviinipukuun pukeutuneelta pullukalta, joka nyökkää.

”Toki herra, voitte käydä ruokailuhuoneeseen.”

James? Mietin itsekseni, mitä helvettiä Pete oikein pelaa? Tän on pakko olla joku ihme leikki, sillä James on nyt jo vähän liian stereotyyppinen eikä Marko missään vaiheessa maininnut minkään hovimestarin olemassa olosta. ”Seuraa”, Pete komentaa ja hiljaisena kuljen sen perässä pälyillen epäluuloisena ympärilleni.  

Astutaan suuren ruokailuhuoneeseen, joka on katettu kolmelle, epäilykset heräävät välittömästi. Mitä hittoa se on oikein suunnitellut? ”Istu ole hyvä”, Pete sanoo häiritsevän sokerisesti ja vetää päätytuolin mulle, vilkaisen siihen epäluuloisena ennen kuin istuudun.

”Seuraamme liittyy vielä yksi vieras”, Pete sanoo ja luon uuden vihaisen katseen siihen.

”Ei ollut puhetta muista”, sähähdän ja Pete tuijottaa mua hymyillen.

”Minun ehdoilla, Joni, muista se”, se sanoo lopulta. ”Ja tämän ihmisen kyllä tunnet, ei huolta.” Mietin kuumeisesti ketä se voisi tarkoittaa, Markoako? Käsittääkseni Marko ei kuitenkaan vielä ollut soittanut sille.

Ovi avautuu ja pullukka hovimestari astuu sisään kantaen samppanjapulloa. Se kaataa siitä jokaiseen lasiin. ”Joko meidän toinen vieraamme on saapunut?” Pete kysyy.

”Ei aivan vielä, herra.”

”Hmh, myöhässä hänkin, kuinka huonotapaista”, Pete huokaa, kunnes hymyilee ja tarttuu lasiinsa. ”No juodaanhan me malja, Joni.” Se kehottaa ja katsoo merkitsevästi mun lasia kohden. Nostan sen epäröiden. ”Yhteiselle viikonlopulle”, se kilisyttää ja hymyilen vaivaantuneena haluamatta juoda moiselle. ”Juohan nyt Joni”, se kehottaa ja lopulta tottelen. ”Minulla on sinulle lahja”, Pete sanoo sitten arvoituksellisesti ja ottaa esiin pitkän rasian jonka asettaa mun eteeni, katson sitä hieman typertyneenä ja kohotan kulmaani. ”Avaa se.” Pete kehottaa ja huokaisten teen niin. Rasiasta paljastuu nahkainen koirankaulapantaa muistuttava esine, siinä on jopa sellainen hakanen mihin oletettavasti voi kiinnittää ketjun. Katsahdan Peteen kysymysmerkkinä ja se hymyilee imelästi. ”Kokeillaan sopiiko se”, Pete sanoo ennen kuin nousee, ottaa korun rasiasta ja kävelee mun taakseni.

”En halua sitä”, älähdän kun tunnen nahkaisen pannan asettuvan kaulani ympärille.

”Noh Joni, muista mikä oli sopimuksen nimi”, Pete naurahtaa ja kietoo pannan mun kaulani ympärille kiinnittäen sen, tunne on epämiellyttävä mutta ei kuristava, mua vaan ahdistaa tuntea jotakin mun kaulani ympärillä, en ole koskaan pitänyt solmioistakaan erityisemmin. Sitä paitsi tää tuntuu nöyryyttävältä. Istun ahdistuneena paikallani väristen hieman, kun Pete jatkaa availemalla mun paitani nappeja. Se koskettaa mun rintaani ja huokaa tyytyväisenä. Paidan napit on kokonaan auki ja vilkaisen epätoivoisena kelloa, ne voisi oikeasti jo tulla! Sain jo tarpeekseni, kiitos!  ”Hmm… kyllä hyvää kannattaa odottaa”, se myhäilee kunnes repii mun koko ylävartalon paljaaksi. ”No niin, nyt olet sopivasti pukeutunut”, se naurahtaa ja hengitän kiihdyksissä. Tekisi mieli lähteä menemään ja äkkiä. ”No, no, rauhoitu… paljon kivaa vielä edessä”, se virnuilee ja annan sille pahimman mulkaisuni.

Kestää hetki ja pingviini mies avaa juhlallisesti ruokasalin ovet. ”Herra Matikainen on saapunut”, se julistaa ja käännyn yllättyneenä tulijaa kohti. Antti?!

Katson suu hämmennyksestä auki Anttia, joka astuu sisään huoneeseen näyttäen vähintään yhtä yllättyneeltä nähdessään mut. Se tuijottaa mua kysyvästi ovensuusta ja ottaa muutaman epäröivän askeleen peremmälle.

”Sanoinhan Antti, että minulla on sinulle herkullinen yllätys”, Pete naurahtaa ja tuon katseeni siihen, sen ilme on lähes pirullinen. Se tietää niin pirun hyvin että minä ja Antti hädin tuskin siedetään toisiamme. Mietin kuumeisesti kertoiko Antti sille mitä täsmälleen ottaen kävi sillä mökillä. ”Mitä pidät Antti?” Se kysyy. ”Istu toki alas siihen Jonin viereen ja ota vähän kuohuvaa.” Antti tuijottaa mua edelleen jokseenkin epäuskoisen näköisenä ennen kuin istuutuu mun toiselle puolelle. ”Noh veikö kissa kielen?” Pete kiusoittelee.

”En tiedä mitä odotin, mutta en ainakaan tota…” Antti mumisee vilkuillen mua ja mun paljasta ylävartaloa jotenkin vaivaantuneen näköisenä, voin kyllä kertoo, että mä tässä kaikista vaivaantunein olen!

”Mitä helvettiä sä oikein meinaat?” ärähdän ja katson miestä, joka selvästi nauttii tästä ihan päättömästä tilanteesta. Se juo lasinsa tyhjäksi ja nauraa.

”Noh… Joniseni…” Se aloittaa sokerisesti ja nojautuu pöydän yli hieman lähemmäksi mua. ”Minä kun olen ottanut tämän Matikaisen tässä vähän niin kuin oppipojakseni”, vilkaisen Anttia kohden, joka tuijottaa punastuneena pöydän pintaa. En edes tiedä haluanko Peten jatkavan. ”Ja tässä yksi-ilta juttelimme ja hän kertoi poikuutensakin olevan vielä tallella, eihän se nyt sovi, ei minun oppipojalleni. Kyllä se tuossa iässä pitää jo päästä kokeilemaan ja sitten minä keksin, että sinä kun nyt tulet tänne ja olette jo vanhoja tuttuja, niin kyllä sinäkin varmaan ihan mielelläsi autat Anttia tutustumaan lihallisiin iloihin.”

Tuijotan Peteä täysin typertyneenä ja sitten Anttiin nähdäkseni sen reaktion tähän järjettömyyteen, sen kasvon on häpeästä punaiset ja se ei edes uskalla katsoa muhun; edes jotain hyvää! Se varmasti pitää Peten ideaa ihan yhtä naurettavana kuin minä.

”Väärä luulo”, totean kuivasti. ”Pete, tää oikeasti menee jo naurettavuuden puolelle, et voi olla tosissasi.”

”Muistaakseni sopimus oli, että tulet tänne ja loppu siitä on minun käsissäni.” Se tuhahtaa ja hetken keskeyttää sama pullukka, joka leikkii jotain helvetin butleria tässä Peten sairaassa leikissä. ”Ah, alkuruokaa!” Pete taputtaa käsiään ja Antti hörppii samppanjalasiaan hermostuneesti tyhjäksi. Miksi helvetissä se ei sano mitään???

Mua alkaa jotenkin naurattaa koko homma, tää ei oikeasti voi olla todellista. Pingviini kataa viiniä meille kaikille ja pudistelen päätäni alkaen jo hihittää. ”Antti hei, lopetetaan tää leikki oikeasti, eihän tässä ole mitään järkeä?” Katson kohti itseäni nuorempaa ja pulleampaa kundia, joka mulkoilee mua kulmiensa alta vaiteliaana, kumma kyllä sitä ei naurata yhtään… Sen sijaan se ottaa haarukkansa ja alkaa maistella alkupalaa joka näyttää olevan kampasimpukoita ja jonkinlaista salaattia.

”Ei tämä ole leikkiä Joni, luulin, että tiesit.” Pete hymyilee maireasti ja alkaa myös itse syödä. Kuuntelen kellon äänekästä tikitystä, seuraan viisareiden liikettä, ihan oikeasti missä Misha ja muut viipyy? Missä Marko viipyy, eikö sen pitänyt soittaa Petelle?

”No Joni, eikö sinulle maita?” Pete tiedustelee ja mulkaisen siihen uudemman kerran ennen kuin pudistan päätäni. ”Ja Antti olet kovin hiljainen, etkö pidä yllätyksestäni?” Se kysyy ja Antti nostaa päätään pureskellen suutaan tyhjäksi. Se katsoo muhun ja yritän edelleen etsiä jonkinlaisia huumorin merkkejä.

”Ihan kiva”, se tokaisee ja katson siihen epäuskoisena.

”Ihan kiva?!” Kähisen. ”Antti, sä et pidä musta! Sähän suoraan vihaat mua!” Yritän muistuttaa ja se katsoo mua jokseenkin ilmeettömänä takaisin, kun Peteä naurattaa.

”Niin”, se toteaa. ”Mutta on sulla silti hyvä perse”, se tokaisee ja tunkee lisää ruokaa suuhunsa. Mä räpytän hämmentyneenä silmiäni ja mietin, josko tää kaikki on kuitenkin unta.

”Niin, Joni, ei sinulla ehkä paras luonne ole, mutta seksikäs kroppa sinulla on ja se nyt riittää tänä viikonloppuna, kun olet täällä.” Pete hymyilee ja nostaa viinilasin huulilleen. Ne on molemmat selvästi sekaisin.

Pingviini palaa korjaamaan astiat. ”Teille on puhelu aulassa, herra”, se ilmoittaa katsoen Peteä kohti.

”Kuka?”

”Esitteli itsensä Markoksi”, se sanoo ja yritän olla huokaamatta helpotuksesta. Pete kohottaa kulmaansa katsellen muhun.

”Vai niin… No jopas sattui…” Se myhäilee ja nousee ylös. ”Mutta ensin…” Se lähestyy mua ja katson siihen epäluuloisena. Ähkäisen Peten kiinnittäessä käsiraudan mun ranteeseen ja toisen pöydänjalkaan. Pöytä itsessään on niin massiivinen ja painava, ettei sitä tosta vaan lähdetä nostelemaan yksin.

”Mitä helvettiä?” Älähdän ja Pete hymyilee.

”Mitä tahansa, muista se Joni”, Pete katsoo muhun ja siirtää sitten katseensa Anttiin. ”Voit viihdyttää itseäsi tässä välillä, se on nyt kytketty, niin ei se ainakaan karkaa”, Pete nauraa räkäisesti taputellessaan mun paljasta olkapäätä, ennen kuin poistuu.

Antti katsoo Peten perään ja ovea joka sulkeutuu sen jäljessä. Istun hetken aloillani jännittyneenä tarkkaillen Anttia. ”Sä et oikeasti halua tätä, vai mitä?” Aloitan varovasti ja Antti tuo katseensa muhun onnistuen olemaan jopa häiritsevän ilmeetön. ”Sä et oikeesti voi haluta mua…” Jatkan ja Antti antaa katseensa laskeutua mun alastomalla rinnalla maistellen viiniään. ”Antti?!” Ähkäisen levottomana ja kiskon hyödyttömästi kahlittua kättäni.

”Sitä saa mitä tilaa, Joni.” Antti sanoo lopulta. ”On totta etten tykkää susta, jopa inhoan sua. Miten helvetin kauan oonkaan joutunut kuunnella sun ilkkumista, halveksuvia katseita… ja se miten paskasti kohtelit Jesseä… Silti sä vaan purjehdit sen kaiken läpi, kaikki antaa sulle anteeksi niin helposti, koska oot niin komea, räpytät vaan nättejä silmiäsi ja that’s it… ” Antti tuhahtaa ja kallistaa päätään katselleessaan arvioivasti mun paljasta yläkroppaa. ”Voi, voi miten sua mahtaa inhottaa ajatus, että tää pullukka pääsis panemaan sua… Mä vihaan sua niin paljon, että haluan sua. Haluan antaa sulle kunnolla, näyttää just se miten helvetin paljon sä ärsytät mua. Sinä ja sun kaltaiset mallipojut. Hah, kuka nauraa sitten?” Se virnuilee katkeraan sävyyn ja nielaisen raskaasti.

”Et sä oikeasti ole tällainen Antti…” Pudistan päätäni. ”Sä et ole paha ihminen… etkä todella halua, että sun ensimmäinen kertasi olisi…” Mun ääni värähtää katsoessani siihen. ”Auttaako, jos sanon miten pahoillani oon? Tiedän miten paska oon ollut, mutta mä oon muuttunut, ihan totta…” Kun en saa reaktiota, mun mieli yrittää raksuttaa epätoivoisena ratkaisun löytämiseksi. ”Sitä paitsi, mä oon sua vanhempi, sä et voi tehdä tätä mulle!” Okei… Toi oli laimeaa… Mutta hei, mä oon epätoivoinen! Antti alkaa nauraa, se hytkyy siinä paikoillaan hetken ja pyyhkäisee silmäkulmiaan.

”Mitenköhän se liittyy tähän?” Se kysyy, suupielet nykien, helppohan se on kun sillä ei ole jotain saatanan koirankaulapantaa, eikä sitä ole kytketty käsiraudoilla aloilleen.

”No… se on vaan väärin… Sen takia…” Mutisen ja tartun hermostuneena viinilasiini, aivot yrittää raksuttaa uutta vastausta, keinolla millä hyvänsä…

Antin naurukohtaus on ohi ja se katsoo muhun jälleen ilmeettömänä tyhjentäen lasiaan tasaisesti, kai hakien siitä rohkeutta tulevaan. Sitten keksin uuden ratkaisun (joka kieltämättä on lähes yhtä surkea kuin ensimmäinen, mutta kuitenkin mielestäni jo muutamaan asteen parempi ja ehkä jopa toimiva!)

 ”Kuule, mun poikaystävällä on kuulemma HIV, mulla on aika varmasti myös, koska… no… Misha ei usko kondomeihin ja me ollaan oltu sängyssä ihan sika monta kertaa… Et ihan oikeasti halua panna mua. Siis mulla voi HIVin lisäksi olla vaikka mitä!”

”No käyttäisin muutenkin kumia”, Antti tuhahtaa. ”En ole niin tyhmä, kuin mitä sä ilmeisesti olet.”

”Mutta on siinä silti riskinsä…” parahdan hiljaa ja Antti hymyilee oudosti, huvittuneen lempeänä jopa ja se on juuri aikeissa sanoa jotain kun Pete tulee takaisin.

Se istuutuu hymyillen pöydän ääreen ja mun sydän hakkaa tuhatta ja sataa. ”No kuinkas teillä täällä on mennyt?” Se kysyy ja Antti yrittää jonkin sortin arvoituksellista hymyä kuitenkin punan hiipiessä sen kasvoille.

”Hyvin”, se kähisee lopulta ja tyhjentää sen lasin. Pete soittaa kelloa, siis ihan oikeasti sellaista heilutettavaa vanhanaikaista kelloa ja pingviini on taas paikalla tällä kertaa pääruuan kanssa. Se täyttää Antin ja Peten tyhjentyneet lasit ja omani joka oli puolillaan. Kello tikittää, Pete hymyilee ja kuolen jännityksestä tietää mitä Marko sanoi.

”Se olisi Marko halunnut tulla käymään tänään, hassu yhteensattuma”, Pete sanoo lopulta ja nuuhkaisee lautasellaan höyryävää linturuokaa. ”Ah, fasaania!” Se hymyilee jokseenkin juonikkaasti ja vilkaisee muhun. ”Markon vuoro on kuitenkin myöhemmin, vai mitä Joni?”

’Helvetin, helvetin, helvetti!’ Mun mielessä jyskyttää. Miten ne pääsee sisälle siitä portista?

”No kovinpa kalpeaksi muutuit ja ruokakaan ei tunnu maistuvan? Taitaa niin jo odotuttaa?” Pete myhäilee vilkuillen mun ja Antin välillä. Antti on jälleen vajonnut hiljaisuuteen, ruokailuvälineet kilahtelee lautasta vasten, sillä ei ainakaan ruokahalun puutteesta ole vaaraa.

”Joni juuri ilmoitti arvelevansa, että sillä on HIV”, Antti sanoo lopulta yhtä mitäänsanomattomalla äänellä kuin puhuisi säästä.

”Ai oikein HIV?” Pete kysyy ja kohottaa kulmaansa.

”Joo”, yskäisen vähän jotta se tehostaisi niiden HIV pelkoa. ”Ties mitä muitakin tauteja, on ollut kurja olo viime aikoina, sellainen heikko…” Nyökkään ja yritän näyttää tosi surkealta.

Pete tuijottaa mua hetken. ”Jaa…” Se sanoo.

”Joo ikävää se on… Näin nuorena ja kaikkee…” Nyökkään. ”Mut hei, jos sä sitten vaikka irrotat tän mun käden tästä niin mä voisin vaikka lähteä kotiin? Voittehan te Antin kanssa kahdestaan keksiä jotain kivaa? Toi Pingviini… tai Siis toi James olis varmaan myös ihan kiinnostunut… teidän kanssa… Marko muuten sanoi myös, että silläkin on kaikki hassuja oireita…” Päätän lisätä, ettei Markokaan enää kiinnostaisi sitä. Päätän yskiä vähän lisää. ”Kamalaa…”

Pete pyöräyttää silmiään ja huokaa. ”Hyvä yritys Joni, mutta ei mee läpi…”

”Miten niin ei mee! Siis mä oon ihan tosissani, oon ihan järkyttävän tautinen!” Nyökkään. ”Mä en ainakaan koskisi näin tautiseen tyyppiin… siis jos vois vielä valita!”

”Tekisi mieli sitoa sun suus… loppuis tommonen turhanpäiväinen ininä…” Pete tuhahtaa, katsoo muhun ja hymyilee. ”Antti, anna sille kunnon kielari.”  Se sanoo ja Antti melkein tukehtuu ruokaansa. Se yrittää koota itseään ja sen kasvot on menneet taas ihan pinkeiksi.

”Ei kannata Antti…” Mä sanon mulkoillen sitä. ”Saat vielä jonkun tartunnan.”

”Hiljennä nyt saatana tuo huora ja nopeasti!” Pete ärähtää lopulta, sen huumorintaju taisi juurikin loppua. Mäkin pelästyn niin, että hiljenen. Antti nousee haparoiden pystyyn, se katsoo mua huulet ohuena viivana, hengittää jotenkin pinnallisesti ja jännittyneenä. Liikahdan hermostuneena.

”Mä saatan sitten purra! En lupaa mitään!” Yritän viimeisenä keinona ja näen kuinka Antti vilkaisee Peteä hermostuneena.

”Joni…” Pete aloittaa uhkaavalla äänellä. Se nousee ja tarttuu lujasti mun leuasta. ”Nyt kehottaisin sua pelaamaan mukana… Lopeta toi saatanan vikinä ja kuuntele. Mä lupaan sulle, jos puret meistä kumpaakaan, niin leikkaan sun korvan irti, okei?” Se nappaa pöydältä terävän veitsen ja heiluttaa sitä mun silmien edessä uhkaavana. ”Ja jos sitten vieläkin kuuluu jotain ininää, niin seuraavaksi on sun kielen vuoro.” Se puristaa mun leukaa lujemmin ja kyyneleet kohoaa mun silmiini. ”Ymmärrätkö?” Se kysyy tiukasti ja koska en pysty vastaamaan kovan puristuksen vuoksi, nyökkään ääneti päätäni ja Pete päästää irti. Se istuu takaisin paikoilleen ja hymyilee. ”No niin Antti, anna mennä…” Se kannustaa ja me molemmat tuijotetaan jännittyneinä toisiamme ennen kuin se lähestyy hitaasti. Katson suoraan sen silmiin ja yritän nähdä ihmistä niiden takana. Jotenkin en vain suostu uskomaan, että Antissa olisi niin pahaa puolta, että se voisi oikeasti tehdä tän. Se laskee hikiset kämmenensä mun olkapäille, katselee muhun hermostuneen oloisena ja tunnen oman vartaloni jäykistyvän kauhusta. ”No älä odota vaan toimi, kunnolla vaan”, Pete käkättää ja Antti vilkaisee siihen nopeasti. ”Et kai sinä pelkää?”  Antti kurtistaa kulmiaan ja lopulta painaa huulensa mun omilleni, istun aloillani jännittyneenä, vapisten hieman, vaistomaisesti yritän vetäytyä vähän taaksepäin. Antin huulet on jotenkin kylmät ja…nihkeät? ”Kunnolla sanoin!” Pete huutaa ja Antti ähkäisee miltei äkäisesti mun suuhuni, näykkäisee mun huulia ja pakottaa kielensä mun suuhuni. Kuulen etäisesti Peten nousevan, se tulee mun taakseni ohjaa Antin kädet mun kasvojeni sivuille kun se itse laskee omansa mun käsivarsille, jotka haluaisi huitoa itseni vapauteen.  ”Noin…” Pete myhäilee. Antin huulet tuntuvat epävarman hapuilevilta, aggressiivisilta ja aroilta samaan aikaa, sen kieli seikkailee mun suussani epätoivottuna vierailijana ja mun oma kieli taistelee hämmentyneenä tunkeilijaa vastaan, tietämättä oikein mitä sille pitäisi tehdä! Lopulta Antti vetäytyy suudelmasta, hengittäen hieman kiihtyneenä, vilkuillen vuoroin mua ja vuoroin Peteä. Peten ilmettä en pysty näkemään, mutta kuulen sen hengityksen.

”No, miltä tuntui?” Peten ääni kysyi ja Antti nuolaisee huuliaan hämillään olevan näköisenä.

”Ihan hyvälle”, se ähkäisee ja kohottaa kulmaansa kuin kysyen. Mulkoilen sitä moittivasti ja vilkaisen jälleen kelloa. Melkein tunti on jo mennyt, missä helvetissä se mun mafioso kuppaa?

Pete astuu yhtäkkiä mun sivulle ja vetäisee mut ylös tuolilta. Älähdän yllättyneenä, mun käteni on yhä lukittuna pöydänjalkaan. ”Istuhan Antti alas”, se kehottaa ja jälleen Antti luo muhun hieman hämmentyneen katseen ennen kuin tottelee. ”Ja nyt voi Joni istua siihen Antin syliin, suutelette uudestaan.”

Ärisen vihaisena. ”No en vittu voi kääntyä, kun mun saamarin käsi ei taivu!” Kihisen raivostuneena. ”Vai mun takaraivoako haluat sen suutelevan??!” Mulle se tosin kävisi mieluummin… Ei tarvis katsella Antin naamaa… Kuitenkin, koko tilanne ahdistaa niin paljon, että alkaa vaan vituttamaan.

”Oot sä kyllä tollanen pikku villikissa”, Pete myhäilee ällöttävään sävyyn.

”Vitut mä mikään pieni oon sulle!” Sähisen ja se nauraa, irrottaa pöytään kahlitun käsiraudan osan, pakottaa mun kädet selän taakse ja lukitsee ne sinne. Antti istuu tuolilla naama yhä punaisena ja pälyillen hermostuneena mun kasvoja samalla kun Pete tönäisee mua eteenpäin hajareisin Antin syliin. No tämäpä on mukavaa… Pete todella haluaa nöyryttää mua ihan kunnolla Antin avulla. Kiristän hampaitani yhteen, katson kohti ruokailuhuoneen ovea ja mietin missä helvetissä ne oikein viipyy.

”No Antti, siinä sulla on hyvän näköinen kundi sylissä, saa sitä koskettaakin…” Pete nauraa. ”Purista sen persettä,” Antin epävarmoilta tuntuvat kädet liikuvat mun vyötärölle ja mun tekisi mieli huutaa. ”Persettä Antti!” Pete tuhahtaa ja tunnen sen liikkuvan kärsimättömästi mun taakseni, se ottaa Antin kädet ja asettaa ne mun takamukselleni. ”Purista! Noin!” Pete nauraa ja työntää mua tiiviimmin Anttia vasten. ”Liikutahan Joni lantiotas, keinuta vähän!” Se sanoo ja mä ärisen raivosta. Antin elin alkaa jäykistyä ja mua alkaa oksettaa.

”T-tota…” Antti aloittaa jokseenkin hermostuneen kuuloisena. ”M-mun olis pakko käydä vessassa”, se änkyttää ja en nyt ihan olisi tota odottanut, mutta…. Luojan kiitos!

Pete naurahtaa. ”Vessassa?” Se kysyy huvittuneen yllättyneenä. ”Nyt?”

”E-ei voi mitään… luonto kutsuu niin se kutsuu…”

Olisin sen elimen jäykkyydestä voinut päätellä, että sitä kutsuu joku ihan muu, mutta en tosiaan aio valittaa! Lisäaika on nyt tarpeen. En näe Peten kasvoja, mutta Pian se repii mut kovakouraisesti Antin sylistä, joka välittömästi laskee kätensä jalkovälilleen piilotellen erektiotaan. ”No kiiruhdahan sitten, viihdytän sillä aikaa itse meidän vierasta…” Pete henkäisee pidellen mua itseään vasten, käsivarsi mun kurkun ympärillä. Antti mulkoilee meitä kohden jokseenkin vaivaantuneen oloisena ennen kuin kääntyy nopeasti kohti ruokailuhuoneen ovea. Ovi kolahtaa kiinni sen perässä.

”No mitä oot pitänyt tähän asti Joni?” Pete henkäisee mun korvaani, siirtää kätensä mun vyötärön ympäri ja näykkäisee mun korvanlehteä. ”Ajattele nyt, saat viedä Antin poikuuden, siitähän sä pidät, vai mitä? Annat Antillekin vähän persettä.”

”Oot ihan vitun sairas”, ärähdän ja yritän turhaan liikkua.

”Voi kuule… et ole vielä nähnyt puoliakaan… Mulla on sulle monta kivaa yllätystä varattuna.”

Jälleen ruokailuhuoneen ovet avautuu ja pingviini alias James alias whatever astuu sisään tarjottimen kanssa. ”Ah jälkiruuan aika!” Pete henkäisee iloisena ja vetää mut mukanaan istuessaan alas.

Missä Helvetissä Misha viipyy???

**^^**^^**^^**

Misha:

Pyörittelen asetta hermostuneena käsissäni, istutaan pakettiautossa muutaman kortteerin päässä sen mulkun talosta ja vilkuilen jatkuvasti kelloa. Mun mielestä meidän pitäisi jo olla siellä! Katson tiukasti Markoa, joka puhuu puhelimeensa.

”Pete, mä… mulla on ikävä sua… Mä vähän mietin ja mä oikeasti haluisin sun kanssa reissuun… Niin… Joo… Mut hani… Enkö voisi tulla tänään sun luo? … Oon jo matkalla… Ai… Mut… Jos mä odottaisin sun makuuhuoneessa?” Se alkaa vääntelehtiä hermostuneena ja vilkaisee mua kohti. Jesse istuu sen vieressä, käsi Markon reidellä näyttäen huolestuneelta. Se jotenkin aina näyttää huolestuneelta. ”Mutta en mä jaksaisi odottaa ensiviikkoon! Haluan nähdä sut nyt!” Marko parahtaa. ”Pete…”

Kurtistan kulmiani ja katson Markon ilmettä, se nielaisee ja laskee puhelimensa. ”Se löi luurin mun korvaan…” Se sanoo vaiteliaasti.

”Mitä?!” Ärähdän. ”Sä sanoit, että se ihan varmasti päästää sut sisään!”

”No mä luulin niin… mut… se saattaa aavistaa jonkun olevan pielessä.”

”Helvetti!” Ärähdän. Tungen aseen vyötärölläni roikkuvaan asekoteloon ja avaan pakun oven. ”Nyt vittu sitten näytät millä muulla tavalla sinne pääsee sisään!” Tiuskaisen. ”Oottakaa te muut täällä!” Sanon mun frendeille. En halua, että naapurusto alkaa soittelemaan poliiseille epäilyttävästä kundilaumasta, ollaan kuitenkin pukeuduttukin siihen tyyliin, ettei ihan ainakaan pyhäkoululaisilta näytetä. Jesse ja Marko nyt on ihan omissa normaaleissa asuissaan. Marko kipittää mun perässä Jessen kanssa.

”Misha, rauhoitu”, Marko sanoo ja tarttuu mun käsivarteen pysäyttääkseen mut. ”Kyllä me sinne päästään, älä huoli.”

”En pidä viivytyksistä, en nyt!” Tuhahdan, mutta rauhoitan askeliani. Mielessäni käyn läpi erilaisia vaihtoehtoja siitä, mitä talon sisällä saattaa olla meneillään. Ahdistaa ihan vitusti, lupasin Jonille tulla ajoissa.

”No, kerro!” Sanon kun päästään talon liepeille. Katson isoa rautaporttia ja aitaa joka ympäröi taloa. Tää taitaakin olla monimutkaisempi juttu kuin uskoin. En ole koskaan murtautunut minnekään.

”Pakko kai kiivetä aidan yli”, Marko sanoo. ”Jos kiipeen sun hartioille, niin sä voit auttaa mut yli, yritän päästä sisään ja auttaa teidät siten sinne.” Se huokaa. ”Tiedän koodin talon sisältä, mutten ulkoapäin osaa avata tota porttia.”

”Ihan vitun hienoa…” Kiroan.

”Marko, en halua, että kiipeet sinne… Entä jos… Jos mä menisin? Tai jos soittaisin Petelle?” Jesse ehdottaa ja mulkaisen siihen.

”Niin sittenhän se mulkku ei varmasti epäilisi mitään! Ja muistaakseni Marko muistaa sen koodin, et sinä. Helvetti kiipeen vaikka ite ja murran ikkunan, mua ei nyt enää kiinnosta muu kuin Jonin saaminen pois tuolta!

Jessen kännykkä alkaa soida ja itse kävelen aidan vierustaa yrittäen etsiä parhaimman mahdollisen kohdan ylittää se.

Jesse:

Katson yllättyneenä soittajaa näytöllä; Antti! En ole kuullut siitä viikkoihin, valitsipa sekin ajan soittaa. Päätän kuitenkin vastata seuratessani Mishaa ja poikaystävääni, mä niin tiesin tän olevan huono idea alun alkaen!

”Kuule Antti, nyt on aika huono hetki, mutta jos soitan sulle huomenna?” Vastaan.

”Ei odota…” Antti kuiskaa. ”En tiennyt kelle muullekaan soittaa… Mutta nyt on tilanne päällä…” Se kuulostaa hermostuneelta ja kuristan kulmiani.

”No puhu nopeasti”, pyydän. Marko on jo kiipeämässä Mishan harteille kuikuillaakseen aidan ylitse. Tää on kyllä niin päätön tilanne!

”Oon Peten luona ja…” Antti aloittaa.

”Mitä? Missä sä oot?” Pysähdyn aloilleni.

”Petellä… Joni on täällä… Mä en tiennyt… Se vain sano, että sillä on mulle yllätys… En nyt ihan ajatellut tällaista… Se haluaa että mä…” Antti änkyttää hermostuneena. ”Että no… mä vähän tiedäthän… Jonia… ” Antti änkyttää hermostuneena. ”Vaikka Joni on musta itserakas ja ärsyttävä, niin ei sekään tällaista ansaitse ja enhän mä nyt herran Jumala mikään raiskaaja ole!… Sitä paitsi oon nähnyt sen poikaystävän, se on valtava ja se varmaan nylkisi mut elävältä, jos koskisin Joniin silleen! Pete on ihan sekaisin, se tahtoo satuttaa sitä… Mä en tiedä mitä mun pitäisi tehdä… Pelottaa, että Pete voi mullekin tehä jotain, jos en leiki mukana… Oon nyt vessassa, mutta en voi täällä kauaa piileksiä…ja kun meen takasin, niin se varmaan odottaa, että mä…”

”Odota…” Sanon käheästi. ”Misha, Marko, odottakaa. Antti on siellä, se on sisällä tuolla!” Molemmat kääntyy katsomaan muhun, kuulen Mishan ihmettelevän kuka on Antti, mutta nyt on keskityttävä Antin kanssa keskusteluun. ”Me ollaan täällä talon ulkopuolella, Jonin poikaystävä on täällä myös, me ollaan tulossa hakemaan sitä pois. Tarkoitus on pelästyttää Pete, luojan kiitos että soitit, sä voit auttaa meitä”, hymyilen helpottuneena. Ratkaisu löytyy yllättävästä lähteestä! Haluaisin halata Anttia tiukasti ja päätän tehdä sen heti, kunhan näen sen.

Jatkuu…

Kirjoittajan kommentti:

No joo, tästä nyt tuli tällainen, en itsekkään oikein tiennyt mitä syntyy kun aloitin, se tässä tarinassa on hauskinta, noin niin kuin kirjoittajan näkökulmasta, teistä en tiedä, hah! Mutta Mishakin oli aluksi täysin oma random aivo pupuni ja se ainakin toimi, eikö? 🙂 Olen huono kirjoittamaan murtautumisia (katsokaas, kun en ole koskaan itse moista yrittänyt, hämmästyttävää, eikö? *virn*)ja se tuotti minulle eniten päänvaivaa…  Joten… No sitten mieleeni pälkähti Antti, pitihän Anttikin saada takaisin mukaan tarinaan! Meinasin olla ilkeä ja jättää epäselväksi sen onko Antti tosissaan Peten juonessa, mutta ajattelin että sieltä voitaisiin hyppiä langoilta päälle, tai jotain… Um… No, kritiikkiä saa edelleen esittää ja siis kommentteja ylipäätään!! =) Kolgrim over and out…

 
 Web published: My Secret Shore

28.helmikuuta 2012

© KOLGRIM 

Jatka lukuun 30

My Secret Shore HOME