3. Kämppikset

LUKU 3.  Jotakin enemmän

Niko heräsi ensimmäisenä sinä aamuna ja muistaessaan miten oli nukahtanut Kamilin syliin edellisenä iltana, hän ei voinut olla virnistämättä, eikä ollut varma, oliko hän enemmän nolostunut vai huvittunut siitä.

Hän kävi pitkässä, kuumassa suihkussa ja harjasi hampaansa ennen kuin meni keittiöön etsimään jotain syötävää, jotakin helposti valmistettavaa; purkillinen jogurttia, kurkunpaloja ja hunajaa. Hän istui pöydän ääreen odottaessaan teevetensä kiehuvan. Hän kastoi kurkunpaloja jogurttiinsa ja hunajaan ja kohotti katseensa kuullessaan askelten lähestyvän keittiötä. Kamil näytti väsyneeltä, Niko huomasi.

”Huomenta”, Niko tervehti haukatessaan kurkunpalaa.

”Huomenta”, Kamil vastasi valmistaen itselleen vahvan kupillisen kahvia, hänestä tosissaan tuntui, ettei hän ollut nukkunut silmänräpäystäkään yöllä, eikä hän ollut parhaalla tuulellaan; tämä päivä oli päivä helvetistä, ensin oppitunnit yliopistolla ja sitten työtä yhdeksään illalla. Hän otti siemauksen kahvistaan ja huokasi. ”Tätä minä tarvitsin…” Hän katsoi tarkemmin Nikoa ja hänen jotakuinkin omituista aamiaistaan.

”Anteeksi, että nukahdin eilen illalla…” Hän mutisi kahvimukiinsa. ”Taisin yliarvioida kestävyyteni…”

Niko hymyili hänelle. ”Ei se mitään, ja minä olen pahoillani, että… käytin sinua ihmistyynynä.”

”Eipä mitään”, Kamil hymähti hieman, ”sellaista ei yleensä tapahdu minulle, mutta… älä huoli, minä en… se ei…” Hän änkytti nyt, tietämättä oikeastaan mitä hän edes halusi sanoa toiselle. Että hän ei välittänyt? Ehkä. ”Teen pari voileipää, haluatko sinä?”

”Ei kiitos, minulla on kaikki tarvittava.” Niko vastasi, katsellen kevyttä aamiaistaan. ”Se oli tarkemmin ajatellen aika hassua, olen varma, että et ole tottunut miehen nukkuvan sylissäsi.” Hän hymähti sitten. Kovin monet heterot kaverit eivät ottaisi niin hyvin sitä, että homo mies nukahtaisi heidän päälleen, hän ajatteli itsekseen.

”No, en ole”, Kamil nyökkäsi, ryhtyen valmistamaan voileipiä itselleen. ”Luultavasti ihan samoin sinäkään et ole tottunut nukahtamaan jonkun syliin, reaktiostasi päätellen. Näytit pelästyneeltä”, hän nauroi. Niko punastui, eikä niinkään kevyesti. Jos Kamil vain tietäisi, mitä hän ajatteli hänestä! Ja sitten hän vajosi kaukaisiin muistoihinsa, muistoihinsa siitä millaista oli ollut, kun oli todella ollut joku, jota pidellä öisin…

Kamil huomasi muutoksen Nikossa, yhtäkkiä hiljainen ja… niin vakavan näköinen myös. Hän mietti, oliko koskettanut jotakin hänen menneisyytensä arkaa kohtaa? Hän mietti hetken, pitäisikö hänen sanoa jotakin siitä, mutta hänen luontonsa voitti lopuksi; hän ei ikinä puhunut tunteista, tunteet olivat jokaisen oma asia, hän ei haluaisi keskustella ongelmistaan kenenkään kanssa. Hän hoitaisi ne itse.

”Menen nyt kylpyhuoneeseen”, hän kertoi, tietämättä oikeastaan miksi. Hän pesi mukinsa ja meni pikaiseen suihkuun, hänen kämppiksensä oli ilmeisesti käyttänyt melkein kaiken kuuman veden. Jotakin, mistä hänen pitäisi myös keskustella hänen kanssaan.

**^^**^^**

Koulussa Nikolla ei ollut paras päivä ja hän alkoi miettiä, muuttuisiko se koskaan. Matt löysi hänet lounastauon aikana. Niko istui ulkona penkillä, luonnostellen maisemaa edessään, kun käsipari peitti hänen silmänsä takaapäin.

”Arvaa kuka?” Hän kuuli tutun, venyttelevän äänen, ja hän nosti kätensä kasvoilleen yrittäen saada toisen kädet pois.

”Matt?”

”Ihan oikein, kulta”, tyyppi kuulosti siltä kuin olisi hymyillyt, mutta vihdoin hän siirsi kätensä. Pian pitkä kaveri seisoi hänen edessään, varjostaen auringon. Niko ei sanonut mitään, toivoen, että jos hän pysyisi mykkänä, tyyppi häipyisi. Hän kieltäytyi olemasta hänen kultansa. Mutta hetken kiusallisen hiljaisuuden jälkeen, Nikon yritettyä jatkaa luonnosteluaan, Matt katsoi sopivaksi istua hänen viereensä.

”Minua panettaa”, Matt ilmoitti hänelle, mikä sai Nikon kynän pysähtymään paperilla ja hänen silmänsä laajenivat. Hän ei ollut ihan varma, miten pitäisi vastata noin… idioottimaiseen kommenttiin, joten hän katsoi parhaaksi pysyä vaiti ja teeskennellä, ettei ollut kuullut toista. Mutta sitten käsi laskeutui hänen reidelleen, alkaen hieroa sitä häpeämättömästi, lähestyen hänen…

”Hei, sanoinko, että voit koskea minuun?” hän tiuskaisi, mutta se ei saanut kättä häipymään.

”Tule minun luokseni, haluan panna sinua.”

”Ei kiinnosta.” Niko sanoi ärtyneesti ja nousi ylös, yrittäen koota tavaransa.

”Älä nyt, kulta, voisit edes imeä sitä.” Matt oli noussut myös seisomaan, ottanut kiinni hänen kädestään ja asettanut sen haaroihinsa, missä hänen kalunsa oli alkanut kovettua. Niko veti kätensä vapaaksi.

”Ei; en halua koskea sinun vehkeeseesi, nyt, jätä minut rauhaan.” Hän marssi kohti koulurakennusta, tarkistamatta, seurasiko tyyppi häntä. Että kehtasikin! Keskellä koulun pihamaata!

Hänellä todella oli huono maku miesten suhteen, kun hän oli humalassa, se oli nyt vahvistettu. Vaikka Matt olikin komea, hän oli myös idiootti. Koko lopun koulupäivän hän tunsi itsensä järkyttyneeksi ja vihaiseksi, vihaiseksi itselleen siitä, että oli erehtynyt makaamaan Mattin kanssa ja nyt… vaikutti siltä, että jokainen homo koulussa tiesi, että hän oli homo ja… kyllä, helppo… UGH, se oli lievästi sanottuna ärsyttävää. Ja Matt, niin paljon kuin hän inhosikin myöntää sitä, ei ollut ensimmäinen mies, jonka kanssa hän oli maannut sinä aikana, kun hän oli viipynyt Coloradossa. ’Voit syyttää pelkästään itseäsi, Niko’, hänen mielensä nalkutti hänelle. ’Lopeta juominen ja aloita selibaatti, hanki itsellesi dildo ja vähän pornoa pitämään sinut tyytyväisenä’, hän käski itseään. ’Se olisi turvallista, dildo ei ikinä tuomitsisi sinua, tai ahdistelisi sinua. Se olisi aina saatavilla.’ Kyllä, se oli totta, mutta… ei se olisi oikeastaan sama asia, olisiko? Ja ehkä jonain päivänä hän löytäisi miehen, joka voisi olla hänen kanssaan muunkin kuin seksin vuoksi, muun kuin pelkän ystävyyden vuoksi ja jonkun, joka jäisi. Tai ehkä hänet oli tuomittu elämään koko loppuelämänsä yksin, muuttumaan joksikin hulluksi taitelijaksi, joka leikkaisi korvansa ja asuisi haisevassa asunnossa kissalauman kanssa? Hyvä on, hän liioitteli taas. ’Niko, sinä olet vain 20 vuotta vanha’, hän muistutti itseään, ’sinulla on vielä monia vuosia edessäsi, etkä sinä jää Coloradoon iäksi.”

Vihdoin koulupäivä oli ohi, mutta kävellessään kotia kohti hän näki Mattin taas, tämä tarjosi hänelle kyytiä kotiin, mistä Niko kieltäytyi ja kääntyi sivutielle, minne tyyppi ei voinut seurata häntä autonsa kanssa.

Hän tunsi olonsa uupuneeksi ehtiessään kotiin. Hän valmisti itselleen pari ketsuppi-juustovoileipää, jotka hän lämmitti mikrossa saadakseen juuston sulamaan niiden päällä. Miksi Mattilla ylipäänsä oli pakkomielle hänen kanssaan makaamisesta? Hän oli ollut puoliksi unessa, kun he olivat… tehneet sen… joten se ei ollut voinut olla niin kiihottavaa? Olisiko voinut? Ja hän voisi olla parempi sängyssä, hän voisi olla loistava, hän nyökkäsi päätään tälle. Ehkä tyyppi vain piti puolitajuttomien miesten naimisesta? Kuka tiesi? Hän huokasi, kun hänen puhelimensa piippasi viestin merkiksi; Mattilta. Tämä oli hänen tyypillistä tuuriaan. Kun hän ei ollut vähääkään kiinnostunut, he jatkoivat yrittämistä ja kun hän oli kiinnostunut; ei ollut pienintäkään mahdollisuutta, että toinen olisi ollut, se oli niin turhauttavaa.

Syötyään voileipänsä hän meni huoneeseensa tekemään kotitehtävänsä ja maalaamaan hieman. Aika kului nopeasti aina kun hän maalasi, ja vihdoin hänestä tuntui, että hän tarvitsisi välipalan. Hän meni takaisin keittiöön.

Hän päätti syödä taas kurkkuja, nämä olivat hieman pienempiä, hän istui pöydän ääreen kurkkujensa ja hunajapurkkinsa kanssa, kastaen yhden hunajaan ja nuollen makeuden siitä. Se oli oikeastaan aika perverssiä, hän tajusi sitten, katsoen lähemmin kädessään pitelemäänsä kurkkua; se oli oikeastaan saman kokoinen kuin… hän kikatti… penis… Hän kastoi sen taas hunajaan, vei sen suuhunsa ja imi sitä. Hän ei ollut ikinä oppinut syväkurkkutekniikkaa, ehkä hän voisi harjoitella sellaisella kohteella, joka ei yrittäisi mennä syvemmälle kuin hän oli valmis hyväksymään. Hän yritti rentouttaa kurkkuaan ja sulki silmänsä yrittäen kuvitella jotakin… jotakin muuta kuin kurkkua… Hän kuvitteli miehen, jonka silmät olivat… ruskeat? Tummat hiukset ja… hm… silmälasit? Ehkä. Hän tiesi jo, ettei ikinä onnistuisi pysymään selibaattipäätöksessään.

Kamilin päivä oli vihdoin ohi. Hän työskenteli pienessä baarissa ja sellaisina iltoina kuin tämä oli ollut, hänen täytyi purra hampaitaan yhteen voidakseen olla huutamatta turhautumisesta. Eräs mies oli taas yrittänyt iskeä häntä. Eivätkö he tajunneet, ettei hän ollut kiinnostunut yhden yön jutuista? Ja tyyppi oli yrittänyt myös kouria häntä! Hän oli pakotettu käskemään melko voimallisesti toista pitämään likaiset näppinsä erossa hänestä, mikä oli johtanut siihen, että johtaja oli huutanut hänelle ja käskenyt olemaan kohteliaampi asiakkaille. Johtaja tuntui vain sulkevan silmänsä sille ahdistelulle, mitä hänen työntekijänsä joutui kestämään. Kamil saattoi olla homo, mutta se ei antanut juopoille oikeutta kouria häntä.

Hän oli melko ärtynyt ja nälkäinen ja hän uneksi päivästä, jolloin voisi lopettaa typerän työnsä, uneksi päivästä jolloin voisi kertoa tarkalleen typerälle, mulkulle pomolleen, mitä ajatteli hänestä. Mutta toistaiseksi, hänen täytyi vain niellä se, koska hän tarvitsi rahat. Hän kävi ajatuksissaan läpi jääkaapin sisällön; ehkä hän voisi tehdä munasalaattia?

Hän sulki etuoven perässään hiljaa, aiheuttaen tuskin mitään ääntä mennessään huoneeseensa. Hän laski laukkunsa lattialle ja päätti, että ennen kaikkea hänen täytyisi syödä.

Outo näky toivotti hänet tervetulleeksi keittiössä; Niko, joka imi kurkkua kuin viimeistä päivää… Hän kohotti kulmiaan ja selvitti kurkkuaan, epätietoisena siitä, kuinka pitäisi käyttäytyä sellaisen näyn edessä, näyn, joka oli samaan aikaan huvittava, mutta myös oudosti… kiihottava?

Niko melkein tukehtui, veti nopeasti kurkun ulos suustaan ja laski sen pöydälle, ikään kuin se säästäisi hänet nolostumiselta, mikä oli jo myöhäistä. Hän yski sitten ja yritti selvittää kurkkuaan.

”Um, hei”, hänen onnistui sanoa saatuaan puhekykynsä takaisin. Hän ei tiennyt, pitäisikö hänen nauraa? Keksiä jokin tekosyy? Hän yritti nopeasti keksiä jonkin tekosyyn, joka olisi täysin järkeenkäypä, tekosyyn miksi kurkun työntäminen syvälle nieluun oli täysin normaalia, eikä sisältänyt mitään seksuaalista. ”Öhöm…” hän aloitti, katsellen kurkkua, joka lojui pöydällä hänen edessään. Sellaista tekosyytä ei tosin ollut, vai oliko?

Kamil ei voinut sille mitään, Niko näytti niin huvittavalta juuri silloin, niin pakokauhuiselta ja niin sanattomalta, hänen huulensa värisivät naurusta, se oli purskahtamaisillaan hänen suustaan, mutta jos hän nauraisi, Niko nolostuisi entisestään. Mutta se mitä hän voisi tehdä, oli yrittää keventää tunnelmaa hieman.

”Harjoittelitko jotain?” Se ei ollut se, mitä hän oli halunnut sanoa, se vain yksinkertaisesti livahti hänen suustaan. Ja tällä kertaa, hän ei voinut olla virnistämättä. Se todella oli niin hillitöntä, nähdä Niko niin punastuneena ja hämmentyneenä, hän oli söpö sillä tavalla. Ei niin, että hän olisi välittänyt… eihän?

Mitään tekosyytä ei ollut, Niko tiesi sen ja hän tiesi, että Kamil tiesi sen. Joten hänen täytyi myöntää tappionsa. Hän nauroi, nyt kun hän ajatteli sitä, hänen oli täytynyt näyttää melko hulvattomalta. Hän vei kätensä kuumalle, punastuneelle iholleen ja pudisteli päätään nauraen pehmeästi. Sitten hän selvitti kurkkuaan vielä kerran, pakottaen itsensä katsomaan Kamilia silmiin.

”On aina hyvä harjoitella, tiedähän, ja haluan olla paras kaikista.” Sanat livahtivat hänen suustaan.

”Ei ole mitään väärää siinä, että haluaa olla paras”, Kamil kohautti harteitaan ja katsoi jääkaapin sisälle. Hän otti esiin ainekset salaatintekoon, ja pestyään kätensä hän alkoi valmistaa sitä. Niko istui hiljaa pöydän ääressä, tuijottaen pimeään iltaan.

”Tapahtuiko tänään mitään mielenkiintoista?” Kamil kysyi istuttuaan syömään pöydän ääreen. Kukkurainen lautasellinen salaattia asetettiin Nikon eteen.

”Um…” Hän aloitti, miettien, pitäisikö hänen kertoa Mattista, mutta päätti, ettei hänen ongelmansa sen tyypin kanssa kiinnostaisi Kamilia. ”Ei, eipä oikeastaan, samaa vanhaa, samaa vanhaa.” Hän leikitteli salaatilla ennen kuin maistoi sitä ja nielaisi. ”Entä sinulla?”

”Oikeastaan…” Kamil sanoi ottaessaan lusikallisen salaattia, ”yksi tyyppi yritti kouria minua siellä baarissa, jossa työskentelen. Hän ei vain tajunnut, että en ole kiinnostunut…” Hän keskeytti puheensa, miettien, miksi kertoi sen? ”Ja yliopistolla oli kiirettä myös, taas paljon kotiläksyjä tehtävänä…” hän huokasi, ottaen toisen lusikallisen salaattia.

”Ai”, Niko aloitti, hieman yllättyneenä. ”Minä inhoan, kun sitä tapahtuu…” hän kertoi sitten. ”Um… tarkoitan kourimista…”

”Joo, ne eivät vain tajua, että kun sanot ’näpit irti’, tarkoitat sitä…” Kamil nyökkäsi.

”Niin…” Niko olisi luullut, että hetero kaveri olisi enemmän raivostunut siitä, että joku homo kouri häntä, mutta oliko tämä jotain, mitä tapahtui Kamilille usein? Niko nousi ylös. ”Salaatti oli tosi hyvää, Kamil, kiitos, mutta taidan säästää loput myöhemmäksi, olen vielä melko täynnä voileivistä, jotka söin aiemmin.”

”Eipä kestä, ja joo, voit syödä sen myöhemmin.” Kamil nyökkäsi ennen kuin jatkoi. ”Halusin tosissani katkaista sen typerän mulkun kädet. Mitä sinä teet, kun joku… yrittää… ugh, kun pelkästään ajattelen sitä… ugh…” Syötyään salaattinsa loppuun hän nousi seisomaan pestäkseen lautasensa.

”Minä voin pestä sen”, Niko tarjoutui. ”Ja toivoisin, että voisin antaa sinulle jotain neuvoja, kuinka selvitä sellaisesta, mutta pelkäänpä etten voi. Olen itse kamala sellaisissa tilanteissa… Ihan vaan, kävele pois jos voit, tee selväksi, ettei se ole tervetullutta.”

”Kiitos, Niko… no, minun pitää mennä suihkuun, minulla on taas aikainen aamu huomenna, hyvää yötä.”

”Hyvää yötä…” Niko vastasi ja katseli hänen menevän, hän alkoi pestä astioita ajatuksiinsa vajonneena, tuntien itsensä vielä vähän noloksi kurkkuvälikohtauksen vuoksi.

**^^**^^**

Niko ei päässyt eroon Mattista, joka näytti kehittäneen hänen vainoamisestaan jonkinlaisen oudon harrastuksen. Äkkiä Matt oli kaikkialla, missä hän oli, hänen lempikahvilassaan, ravintolassa ja videoliikkeessä, missä hän työskenteli parina iltana viikossa. Hän oli myös ottanut tavakseen ilmestyä kirjastoon silloin, kun Niko tavallisesti meni sinne.

Niko yritti muuttaa rutiinejaan, onnistuen siinä melko hyvin, ainoa paikka missä hän ei oikeastaan voinut paeta tai piiloutua oli videoliike. Matt oli myös tajunnut sen pian.

Oli perjantai-ilta, kun Matt käveli sisään muutamien ystäviensä kanssa. Niko kirosi, katsoi avuttomasti takahuoneeseen päin, minne hänen työkaverinsa oli hävinnyt; taas yksi pitkä kahvitauko. Hän seisoi tiskin takana, yrittäen järjestää joitakin videoita ja näyttää kiireiseltä, aina välillä hän vilkuili epäluuloisesti Mattia ja hänen ystäviään, jotka selailivat videoita, juttelivat ja nauroivat jollekin. Mutta hän tunsi Mattin katseen itsessään, pian hän näki tämän lähestyvän.

”Etsiskelen hyvää pornoa, mitä suosittelet?” Matt nojautui tiskiin ja katseli häntä.

”Aikuisten osasto on tuolla”, Niko osoitti suunnan, katsomatta Mattiin. ”Etsi itse.” Hän lisäsi.

”Milloin pääset kotiin?” Matt kysyi. Kello oli melkein yhdeksän, ja kauppa suljettaisiin kymmeneltä, hän saisi lähteä noin varttitunti sulkemisajan jälkeen.

”Miksi?”

”Voisin odottaa sinua… tule minun luokseni, katsotaan yhdessä pornoa.”

”Ei kiitos.” Niko kieltäytyi niin kohteliaasti kuin pystyi.

”Sinä vain leikittelet kanssani, tiedän, kuinka kovasti haluat sitä, Niko, näin sen sinä iltana… kaikki se kiusoitteleminen ja flirttailu… tiedän mitä haluat…” Sanottuaan sen Matt meni aikuisten osastolle, hän kääntyi ympäri kerran, vilkaisi häntä nopeasti ja iski silmää. Niko katseli ympärilleen tietämättä kuinka hänen pitäisi reagoida noihin sanoihin.

Ja myöhemmin Matt palasi, asettaen aikuisten videot tiskille, rajua homopornoa. Niko ei katsonut tarkemmin, hän vain otti dvd:t ja asetti ne koteloiden sisälle.

”Se tekee kuusi dollaria”, hän sanoi soinnuttomasti, niin kylmästi ja välinpitämättömästi kuin kykeni, hänen todella täytyi saada Matt tajuamaan. Hän ei tarvinnut seksisuhdetta ja se oli kaikki, mitä Mattilla oli tarjottavana. Jotenkin Niko tiesi, että jos hän sanoisi kyllä toiselle, hän olisi pian korviaan myöten jossakin sellaisessa, mitä ei pystyisi käsittelemään. Ja seksi Mattin kanssa… Se ei ollut mitään sellaista, mitä hän jäisi kaipaamaan… Tyyppi oli yksi niistä, jotka yksinkertaisesti välittivät vain omasta nautinnostaan, ja muut ihmiset olivat pelkkiä välineitä, ainoastaan leikkikaluja hänelle.

”Tykkään tuosta pelistäsi, ja olen valmis pelaamaan.” Matt sanoi laskiessaan rahat tiskille ja lähti, viitaten ystäviään seuraamaan.

Silloin hänen työkaverinsa palasi.

”Mistä jäin paitsi?” Hän kysyi haukotellen, mihin Niko vastasi vain pyörittelemällä silmiään.

Oli helpotus huomata, ettei Matt ollut odottamassa häntä, ja hän saattoi kävellä kotiin ilman ongelmia. Ahdistelija laski hänen mielialaansa, huoraksi leimautuminen koulussa laski sitä vielä enemmän. Eivät kaikki niin ajatelleet, mutta jotkut, ja hän yritti vain nauraa sille ystäviensä kanssa, mutta silti se painoi häntä.

Hän oli itse aiheuttanut sen itselleen, hän muistutti itseään vielä kerran. Hän se oli juonut, hän oli kutsunut Mattin yöksi ja… Ikään kuin se ei olisi ollut tarpeeksi typerää, kaksi viikkoa sen jälkeen, toisissa juhlissa, hän oli juonut taas ja päätynyt ottamaan suihin joltain tyypiltä kylpyhuoneessa. Kyllä, hän oli aiheuttanut sen itselleen ja tästä lähtien hänen todella täytyisi olla varovainen alkoholin kanssa, koska ilmeisesti se herätti hänessä jonkun inhottavan, kullinnälkäisen huoran, joka oli helposti ohjailtavissa ja käytettävissä. Hän ei ollut sellainen, no, ainakaan hän ei halunnut olla sellainen.

Raskaasti huokaisten hän aukaisi heidän asuntonsa oven ja käveli sisään, ihana aterian tuoksu tervehti häntä eteisessä.

”Hei, oletko vielä hereillä?” Niko kysyi löytäessään Kamilin keittiöstä.

”Joo, pidin ruuan lämpimänä sinua varten, ajattelin, että olet varmaan nälkäinen tullessasi takaisin.”

Niko hymyili ja nyökkäsi, tuntien olonsa jo hieman paremmaksi, ihan kuin olisi kotona, Kamil teki sen kodiksi.

”Istu alas, näytät uupuneelta”, Kamil sanoi ja tarjoili hänelle täyden lautasen. ”Vettä? Maitoa?”

”Vesi käy hyvin, kiitos.”

Kamil istui häntä vastapäätä. ”Millaista oli töissä?” hän tiedusteli.

”No, tiedäthän… ikävää… näännyttävää… samaa vanhaa, samaa vanhaa.” Niko vastasi, maistaen ruokaa. ”Entä sinä? Millainen oli päiväsi?”

”Tarpeeksi hyvä”, Kamil hymyili. ”Juttelin tänään äitini kanssa ja…”

”Mitä hänelle kuului?” Niko kysyi, tajuten äkkiä miten vähän hän tiesi Kamilin perheestä.

”Ihan hyvää, heille kaikille kuuluu hyvää, heidän kanssaan jutteleminen saa minut aina ikävöimään kotiin.”

”Joo, tiedän miltä sinusta tuntuu…” Niko nyökkäsi, maisten vettä. ”Mitä sinun vanhempasi tekevät työkseen?” hän kysyi sitten, uteliaana.

”No… äitini on kokki, hän työskentelee yhdessä ravintolassa…” Kamil hymyili.

”Ah, se selittää… tämän ja…” Niko katsoi lautastaan ja sitten Kamilia, hymyillen. ”Sinä kokkaat hyvin.” Hän sanoi sitten, otti toisen lusikallisen ruokaa ja söi.

”Kiitos.”

”Entä isäsi?”

”Hän on opettaja, hän opettaa matikkaa.”

”Ja sieltä sinun älykkyytesi sitten tulee… hm… kyllä, siinä on järkeä.” Niko nyökkäsi taas hymyillen. Kamil hymyili takaisin, kyllä, hänen isänsä oli ollut se, joka oli tähdentänyt kuinka tärkeää oli opiskella. Hän oli ankara mies mitä opiskelemiseen tuli, ja työntekoon, mies joka halveksi laiskuutta. Kamil oli pikkupojasta lähtien opetettu työskentelemään kovasti päästäkseen pitkälle elämässä.

”Onko sinulla sisaruksia?” Niko kysyi seuraavaksi.

”On, sisar, hän on melkein kuudentoista nyt.” Kamil nousi hakemaan itselleen lasillisen vettä. ”Entä sinun perheesi?” hän kysyi sitten, selkä pöytää vasten.

”No, äitini… hän on kustannustoimittaja, ja isäni… hän oli, tai on yhä, taitelija”, Niko vilkaisi Kamilia, kohottaen kulmakarvojaan. ”Mutta hän jätti meidät, kun olin kolmevuotias, niin että en muista paljon hänestä. Vain sen, että luullakseni yritin olla kuten hän, sillä tavoin aloin piirtää ja maalata ja kauan aikaa vain jatkoin sitä, ajattelin, että jos olisin tarpeeksi hyvä, hän tulisi takaisin, se oli hölmöä, mutta lapsena se vaikutti järkevältä…”

”Hm… voin ymmärtää sen, ei se ole hölmöä…” Kamil nyökkäsi.

”Näytän samalta kuin hän, ja minulla on intohimo taiteeseen kuten hänellä… Ne ovat ainoat, mitä minulla on jäljellä hänestä… Hän ei välitä… Mutta isäpuoleni, hän on mahtava, voin kutsua häntä isäksi ja hän eroaa oikeasta isästäni kuin yö päivästä. Hän on iso, lempeä, parrakas mies, liikemies. Vakaa ja järkevä siinä missä biologinen isäni oli… no, erilainen. Ja minulla on velipuoli ja sisar, veljeni on kahdeksan ja sisareni kymmenen…” Niko oli hetken hiljaa ennen kuin jatkoi. ”Täytyy olla vaikeaa äidille saada lapsi, joka jatkuvasti muistuttaa häntä miehestä, joka särki hänen sydämensä… Tiedän, että hän rakastaa häntä yhä, eikö ole tyhmää, rakastaa jotain, joka satutti niin pahasti? En ikinä tajunnut sitä, en ennen kuin… no, ei se ole tärkeää ja taas minä vain lavertelen ja pitkästytän sinut kuoliaaksi…”

”Et sinä pitkästytä minua ollenkaan”, Kamil hymyili lämpimästi.

”No, kiitos Kamil, ruuasta, mikä oli loistavaa, ja keskustelusta. Olen väsynyt ja taidan käydä vain nopeassa suihkussa ennen nukkumaan menoa, joten hyvää yötä.”

”Hyvää yötä.”

**^^**^^**

Jälleen joutilas lauantai. Kamil odotti aina lauantaita kuin vapahdusta. Kaksi viime viikkoa olivat olleet kuin helvettiä sekä yliopistolla että töissä, eikä hän nyt halunnut mitään enempää kuin vain rentoutua. Hän oli vuokrannut pari elokuvaa ja halusi Nikon katsovan niitä kanssaan. Hän koputti kevyesti Nikon huoneen ovelle.

”Joo?”

”Niko?” Kamil kurkisti huoneeseen. ”Ai, onko sinulla kiire?” Hän kysyi, nähdessään toisen maalaavan.

”Ei niin kiire”, Niko hymyili. ”Tule sisään.” Hän kutsui puhdistaessaan maalaussiveltimensä. Kamil astui sisään ja tuli lähemmäs katsomaan maalausta telineessä; se oli maisemakuva, kesäilta järvellä, kahden ihmisen varjot käpertyneinä rinnakkain laiturilla.

”Tuo näyttää hienolta! Maalasitko sen omasta päästäsi? Mielikuvituksestasi?”

”Osa siitä on… mielikuvitusta… osa muistoa, osa valokuvan apua.” Niko kertoi, hymyillen hänelle nopeasti. ”No, mitäs nyt?”

”Minä olin vain… vau, tuo maalaus on todella hyvä! Halusin aina kyetä maalaamaan, mutta piirtäminen on kaikki mitä osaan, enkä sitäkään kovin hyvin.”

”Sinun pitäisi näyttää minulle joskus töitäsi. Ja ehkä… jos haluat, voin ehkä opettaa sinua maalaamaan?”

”Se olisi… kiitos, tykkäisin siitä, vaikka en tiedä, löydänkö ikinä aikaa siihen.” Kamil katseli kuvaa hyvän aikaa, tuntien itsensä alakuloiseksi pari sekuntia. ”Joka tapauksessa…” hän ravisti päätään, ”teetkö mitään tänä iltana?”

”Tänä iltana? Ei, ajattelin vain pysyä kotona ja, en tiedä, rentoutua…” Niko vastasi, uteliaisuus ja toivo äkkiä heräten. Ketä hän yritti huijata? Hän oli ihastunut Kamiliin. ”Tuota, miksi?”

”Hm, oletko koskaan katsonut Tähtien sotaa?” Kamil kysyi.

Niko ei ollut koskaan katsonut, osaksi sen takia, ettei hän oikeastaan ollut mikään suuri scifi-fani, mutta… Se oli Kamil, joka kysyi, joten se sai hänet uteliaaksi…

”Tähtien sotaa? Ei, en ole.”

”Kuule, et tiedä, mitä menetät!” Kamil melkein huusi innoissaan. ”Ihan tosissasi et…? En ikinä uskonut tapaavani jotakuta, joka ei ole katsonut sitä. ”Hän virnisti. ”Minä aion yrittää käännyttää sinut siihen! Me katsotaan se tänä iltana!”

Niko ei voinut olla nauramatta sille. ”Hyvä on, sopii, mutta… Minun täytyy puolestani kysyä sinulta jotain…”

”Toki”, Kamil virnisteli yhä. ”Kysy pois, vastaan jos pystyn.”

”No, minulla on eräs koulutehtävä, meidän pitää maalata muotokuva jostakusta, elävästä mallista… voisitko sinä… olla mallina minulle?”

”Eikö muuta?” Kamil oli yllättynyt, hän oli odottanut jotain vakavampaa. ”Ei se ole ongelma.”

”Kiitos, tuota, oletko vapaa nyt? Vai?” Niko kysyi.

”Joo, olen vapaa nyt, voit käyttää minua”, Kamil sanoi, muistaen sen kerran, kun Niko oli antanut hänen käyttää läppäriään, jotta hän löytäisi epätoivoisesti tarvitsemaansa tietoa.

”Hienoa!” Niko hymyili, tyytyväisenä siitä, että Kamil oli suostunut. Yksi tyyppi, jota hän oli pyytänyt aiemmin, ja joka oli suostunut, oli jotenkin saanut vaikutelman, että suostuminen johtaisi johonkin seksuaaliseen, joten Niko oli kertonut hänelle löytäneensä jonkun toisen ja nyt hän todella oli.

Hän otti esiin uuden maalauspohjan, asettaen edellisen kuivumaan huoneen nurkkaan.

”Nyt, mihin sinut laitettaisiinkaan…” Hän mietti ääneen. ”Sängylle, kyllä”, Niko nyökkäsi, huomaten että valo siellä oli juuri täydellinen. Kamil noudatti hänen toivettaan ja istui sängylle.

”Kauanko aiot työskennellä tuon maalauksen kanssa?”

”Hm, en ole varma, voidaan pitää taukoja, luonnostelen sinut ensin, maalausvaihe kestää kauemmin, saatan pyytää sinua uudestaan jonain toisena päivänä… Muista; olen täydellisyyden tavoittelija…” Niko virnisti ja istui alas. Sitten hän katsoi Kamilia, miettien millaista asentoa hänen pitäisi pyytää tältä.

”Huomasin”, Kamil nyökkäsi ottaen tossunsa pois ja asettaen jalkansa vuoteen reunalle, sitten hän toi kätensä polvilleen. ”Sinulla on pakkomielle täydellisyydestä. Jopa tämä kurkku…” Hän tyrskähti, kykenemättä lopettamaan. ”Sori, se oli ilkeää, minun ei olisi pitänyt muistuttaa siitä.”

Niko hymähti. ”Ei se mitään, nauraisin sille itsekin… tarkoitan… joo…” Hän vaikeni hetkeksi, purren huultaan ennen kuin jatkoi. ”No, minusta on mukavaa nauttia hyvästä, mehukkaasta kurkusta aina kun voin, eipä siinä muuta… Nyt, voisit nojautua taakse vähän, ota tyyny, ihan mitä vaan, että tunnet olosi mukavaksi, ja katso tänne, minua kohti, ok?”

Kamil tyrskähteli naurusta, vetäytyen kaksinkerroin sängyllä. Niko yritti kiusata häntä. ”Oliko se sinapin kanssa? Vai ketsupin tällä kertaa?” Hän ei voinut olla kiusaamatta vuorostaan toista.

”Ei, se oli hunajan kanssa tällä kertaa, suloisen, makoisan hunajan… mmh.” Niko oli päättänyt olla nolostumatta niin helposti. ”Nyt, mene asentoon, Kamil…” Hän vilkaisi toista.

”Näinkö?” Kamil venytti vartaloaan, maaten kyljellään, toinen käsi tukemassa päätä. ”Kuten Titanicissa.”

”Jos Titanic saa sinut innostumaan…” Niko kohotti kulmaansa ja jatkoi. ”Joo… hm, tavallaan pidän sinusta noin…” Äkillinen muisto välähti Nikon mielessä, muisto, joka tappoi hänen hymynsä.

”Nyt… jos pyytäisin sinua riisumaan vaatteesi ja pukeutumaan pelkkään jalokiveen kaulassasi, tekisitkö sen minun vuokseni? Jotta olisi kuin oikea Titanic.” Hän hykerteli alkaessaan luonnostella.

”En, en ole yhtä kurvikas kuin Kate Winslet, jalokivi ei näyttäisi puoliksikaan niin hyvältä minulla kuin se näytti hänellä.” Kamil vastasi, huomaten hienoisen muutoksen Nikon mielialassa, mikä sai hänet vähän uteliaaksi, mutta jälleen kerran hän puri huultaan ollakseen kysymättä enempää kysymyksiä.

”No, kannatti kokeilla.” Niko huokasi pilailevasti ja sitten hän keskittyi käsillä olevaan työhön… tutkien Kamilia tarkasti ja antaen kätensä seurata, mitä hänen silmänsä näkivät. Hän mietti, tiesikö Kamil kuinka komea oli, hän mietti, oliko tällä aavistustakaan miten hänen äänensä sai hänen polvensa heikoiksi ja kuinka… Kamil ei ollut kuten useimmat, ei vain pelkkä komea kaveri… ei, hänessä oli… niin paljon enemmän, hänen kasvonpiirteensä… hänen luonteensa… hänen älynsä… Jopa silmälasit olivat täydelliset hänellä. Yksin Kamilin ääni, syvä, miehekäs ja silti… Niko katsoi syvälle ruskeisiin silmiin vain kääntääkseen pian katseensa takaisin piirrokseensa. Hänen suunsa oli kuiva.

”Sopiiko, jos kuuntelen musiikkia samalla kun maalaat?” Kamil kysyi, ja Niko salli itsensä katsoa Kamilia silmiin, sallien itsensä hymyillä ja saada se näyttämään normaalilta.

”Sopii tietysti, kuuntelen itsekin yleensä musiikkia samalla kun maalaan”, hän kertoi. ”Mutta pyydän, ei saman kappaleen toistamista kymmenen kertaa peräkkäin!”

”Ai, miksi ei?” Kamil oli aidosti yllättynyt. ”Minusta on mukavaa kuunnella jotain, mistä pidän…” Hänen lauseensa oli niin vääristynyt, että hän nauroi sille, mitä oli juuri sanonut. ”Okei, ei kuunnella samaa kappaletta kymmenen kertaa peräkkäin. Lupaan.” Hän hymyili eikä voinut olla lisäämättä: ”Mutta kaksikymmentä on okei?” Hän kysyi iskien silmää.

Niko kohotti kulmiaan. ”Kaksikymmentä on totisesti parempi kuin kymmenen”, hän nyökkäsi. ”Huomaa sarkasmi”, hän sanoi hymyillen huvittuneesti. ”Ei, taiteilija saa valita musiikin, malli saa yksinkertaisesti olla hiljaa ja kuunnella.” Niko nousi ylös, selasi läpi CD:tään. ”Hm… Within Temptation.” Hän nyökkäsi, ottaen esiin CD:n ja laittaen sen päälle.

”Rakastan sitä yhtyettä!” Kamil äkkiä puuskahti.

”No kappas vaan, meillä on jotain yhteistä.” Niko hymähti, Kamil katsoi häntä tavalla, mikä sai väreet kulkemaan hänen selkärankaansa pitkin, sellainen miellyttävä ’sinä olet vaikeuksissa’. ”Kun maalaan… tarvitsen lauluja, jotka… hm… lauluja, jotka saavat minut tuntemaan ja muistamaan ja näkemään… Tuomaan minut takaisin siihen päivään, kun kuulin laulun ensimmäisen kerran tai pelkästään… muistuttamaan minua jostain tapahtumasta… Muistot ovat väriä, tuoksua ja ääntä… Maalaukset ovat osa taiteilijan sielua… Musiikki ja maalaaminen kulkevat käsi kädessä.”

Kamil vain katseli häntä; ilme hänen kasvoillaan, hänen hoikkien käsiensä liike, keskittyminen. Hänen äänensä syvyys ja kuinka omistautuneelta tälle hän vaikutti; taide oli hänen intohimonsa, sen saattoi nähdä, kuulla ja… he todella olivat erilaisia, eivätkö olleetkin? Niko oli sellainen ihminen, jollaisesta hänen vanhempansa olisivat varoittaneet häntä, uneksija, kuljeksija, ihminen joka… eli hetkessä, ihminen joka ei katsonut kauas eteenpäin? Joka näki tämän päivän, eikä vaivannut itseään seuraavilla? Ja silti, samaan aikaan, se kiehtoi Kamilia. Hän oli aina yrittänyt olla sellainen, joka yritti seurata hänelle asetettuja sääntöjä, yritti täyttää hänelle asetetut odotukset, eikä hän ollut koskaan tuntenut sellaista intohimoa mihinkään kuin Niko tunsi maalaamistaan kohtaan. Kamil pudisteli päätään, ei, hänellä oli tavoite, hän tiesi, mitä halusi ja… Hän tiesi.

”Mitä koulukavereillesi kuuluu?” Niko kysyi haluten rikkoa heidän välilleen laskeutuneen hiljaisuuden.

”Sitä tavallista… ajattelevat suuria itsestään ja katsovat alaspäin vähemmän onnekkaita. Entä sinun?”

”No… tällä hetkellä… minä olen se kevytkenkäinen, helppo ruotsalaispoika, kyllä… Joten, ilmeisesti joku ei pitänyt suutaan tukossa ja kerrankin olen tavallaan iloinen, että he yhä vain luulevat minun olevan ruotsalainen.”

”Niinkö he sanovat? Kusipäät…” Kamil mutisi, mutta ei voinut mitään sille ulkoa opitulle nalkuttavalle äänelle päässään, joka sanoi, että Nikon olisi pitänyt ajatella sitä ennen kuin makasi sen tyypin kanssa. Mutta heti kun se ajatus oli muodostunut, Kamil inhosi itseään sen vuoksi; ei se ollut Nikon syy.

”Joo, no, luultavasti olen onnekas, kun kukaan ei ole vielä hakannut minua sen vuoksi, joten… niin… Ainakin tiedän, että minulla on vaihtoehtoja, jos joskus kyllästyn kurkkuun.” Niko yritti vitsailla, se oli tapa, aina kun jotakin vakavaa tuli eteen hän yritti pilailla ja saada kaiken mahdollisen huvin irti siitä.

”Voit olla varma, että jos he koskaan yrittävät tehdä jotain… mitä tahansa, olen ystäväsi”, Kamil sanoi vakavasti, edes paljoa ajattelematta, se tuli suoraan hänen sydämestään.

Niko katsoi häntä hiljaa, yllättyneenä Kamilin vakavasta äänestä, ikään kuin hän olisi todella tarkoittanut mitä sanoi, ja siitä oli kauan aikaa kun viimeksi…

”Kiitos, Kamil”, hän sanoi.

”Eipä mitään, oikeasti…” Ja tällä kertaa, Kamil punastui. Niko katsoi poispäin, tietäen kuinka… tarpeetonta oli, että joku tuijotti, kun itse punastui…

”Olet melkein valmis”, hän huomautti sitten, katsoen tekemäänsä piirustusta. ”Enää pari yksityiskohtaa…”

Kamil makasi liikkumatta, ei ollut mitään tekemistä paitsi… tuijottaa kämppistään. Hän oli vältellyt kiinnittämästä liian paljon huomiota hänen ulkonäköönsä, mutta nyt… tavallaan melkein pakotettuna tekemään sen, hän katsoi. Hänen hiuksensa; pehmeät, kullanruskeat; se sai hänet miettimään, millaista olisi koskettaa noita hiuksia, leikkiä niillä. Hänellä oli isot, vihreät silmät ja silmäripset, joiden vuoksi moni tyttö olisi valmis melkein tappamaan… Hänen kasvonsa, ei liian naismaiset, mutta nätit, ja silti pehmeät… Ja kun hän hymyili… Kamil ravisti päätään, hän ei voinut kääntää katsettaan pois… Hän ajatteli, että Nikon täytyi olla melko suosittu miesten keskuudessa, luultavasti hänellä oli ollut ainakin pari poikaystävää?

Kamilin mieleen muistui se ainoa poikakaveri, joka hänellä oli ollut, lukion kolmannella luokalla… He olivat seurustelleet muutaman kuukauden, ja he olivat jopa maanneet yhdessä, mutta… Sitten toinen oli pistänyt välit poikki, oikeastaan kertomatta Kamilille miksi. Sellaista ei ollut helppo unohtaa.

Ja Niko muistutti häntä, hänen huolettomuutensa… no, Niko ei ollut aina huoleton, oliko? Sinä päivänä hän oli näyttänyt hänelle surulliset kasvonsa, sinä päivänä hän oli… Ehkä hän ei loppujen lopuksi ollutkaan pelkkä helppo ruotsalaispoika?

Niko katsoi Kamilia, hän näytti väsyneeltä…

”Tiedätkö mitä? En millään saa tätä valmiiksi tänään, joten lopetetaan tältä päivältä, laitetaan jotain syötävää ja katsotaan sitä sinun elokuvaasi.”

”Ruoka ja elokuva kuulostaa hyvältä”, hän nousi ylös ja venytteli käsivarsiaan ilmassa. ”Haluatko jotain erityisesti?”

”Hm… no… pitäisin kovasti pasta bolognesesta… mutta oikeastaan mikä tahansa kelpaa… tai ei… tuota…” Niko virnisti, ja sai virnistyksen takaisin.

”Pasta bolognesea siis.”

Niko siivosi huoneensa, huolehtien hyvin siveltimistään, sitten hän valitsi joitakin hieman rennompia vaatteita ja suunnisti kylpyhuoneeseen suihkuun.

Kamil oli valmistamassa illallista, kun Niko tuli huoneeseen yllään rennot vaatteet, jotka sopivat hänelle hyvin ja Kamil huomasi, kuinka raikkaalta hän tuoksui. Hän ravisti päätään; miksi hän piittaisi?

”Tämän pitäisi olla valmista noin viidessätoista minuutissa”, Kamil ilmoitti. ”Toivottavasti et ole liian nälkäinen…”

”No, luulen, että pärjään varttitunnin kuolematta nälkään, tosin hädin tuskin.” Niko virnisti istuessaan alas, katsoen kun Kamil puuhaili hellan ääressä.

”Voin kattaa pöydän valmiiksi.” Hän sanoi sitten ja nousi ylös etsiäkseen lautaset ja lasit kaapista.

Kamil sai aterian valmiiksi ja tarjoili sen molemmille, sitten hän istui Nikon viereen ja alkoi syödä.

”Mmm… se tuoksuu niin hyvältä”, Niko sanoi, puristaen vähän ketsuppia ruualleen, mutta vähemmän kuin mitä hän tavallisesti käytti. Hän maistoi vähän. ”Taivaallista”, hän huokasi. ”Sinun kokkauksesi tekevät tulevan vaimosi todella onnelliseksi.”

Kamil melkein tukehtui kuullessaan sanan ’vaimo’; aviomies sopisi paremmin! Hän yritti nopeasti keksiä jonkin välttelevän vastauksen.

”No, äitini… hän sanoi, ettet koskaan tiedä, milloin sinun täytyy osata tehdä ruokaa… muuuutta… toistaiseksi teen ainoastaan itseni onnelliseksi sillä.”

”Minun äitini yritti minun kanssani, mutta hän antoi periksi… Voin ehkä tehdä joitain yksinkertaisia ruokia mutta muuten joudun turvautumaan muihin ihmisiin ja hyviin ihmisiin, jotka valmistavat ruuan, jonka voin lämmittää mikrossa… ei kovin terveellistä… niin… mutta toivon, että jonain päivänä, jos olen onnekas, minulla olisi joku huolehtimassa siitä, minusta…” Niko kohautti harteitaan ja jatkoi syömistä.

”Ja sinä huolehtisit siivoamisesta, niinkö?” Kamil otti haarukallisen pastaa, osa siitä roikkui vähän ja hänen oli pakko imaista yksi pasta suuhunsa. ”Anteeksi…” Hän nuoli kastikkeen huulistaan.

Niko katseli häntä hiljaa ennen kuin vastasi. ”Joo, huolehtisin, ei voi ottaa antamatta.” Hän hymyili. ”No, jotkut voivat… tiedät, mitä tarkoitan.” Hän päätti lisätä.

”Joo, luulisin, että tiedän, jotkut voivat…” Kamil vastasi, ajatellen ensimmäistä poikaystäväänsä; hän vain otti ja häipyi. Hän katsoi lautastaan hetken, mutta pudisti sitten päätään. Ei ollut mitään järkeä muistella mennyttä. Se vain tapahtui. Tomek oli ollut hänen ensimmäisensä, mutta hän ei ollut koskaan odottanut hänen olevan viimeisensäkään. Hän löytäisi jonkun jonain päivänä, jonkun vastuullisen, jonkun, jolla oli selkeät tavoitteet mielessään, jonkun joka tietäisi mitä hän haluaisi, jonkun johon hän voisi luottaa.

Ruuan jälkeen Kamil meni hakemaan elokuvan pöydältään; ’Uusi toivo’, vanhin osa ’Tähtien sota’-tarinasta. Sitten hän meni Nikon huoneeseen, koputtaen ovelle, mutta avaten sen odottamatta toisen ’sisään’-kutsua. Se oli enemmänkin varoitus, että hän tulisi sisään. Hän ei halunnut yllättää toista tekemästä juttuja… kuten se kurkku-välikohtaus; se oli juuttunut hänen päähänsä melko pitkäksi aikaa, varmasti antaen hänelle yhden tai kaksi märkää unta.

Niko hymyili Kamilille, ojentaen hänelle lasin viiniä.

”Ajattelin, että tykkäisit?” Hän sanoi.

”Kiitos”, Kamil sanoi ottaen lasin ja ojentaen Nikolle elokuvakotelon. ”Tästä elokuvasta puhuin. Se on todella jännittävä!”

Niko tutki sitä ennen kuin otti DVD:n ulos. Häntä hieman huvitti nähdä Kamil niin innoissaan siitä.

”No, katsotaan se sitten”, hän sanoi, asettaen DVD:n paikoilleen ja valmiiksi. Sitten hän istui vuoteelleen, järjestäen tyynyt ja etsi siitä mukavan kohdan. Hän maistoi omaa viiniään ja huokasi tyytyväisyydestä. Lauantai-ilta ilman uloslähtöä oli oikeastaan aika mukava.

Kamil oli täysin näytön lumoissa kun musiikki alkoi ja liikkuvat kirjaimet näkyivät, kertoen tarinan alun. Hänestä tuntui kuin pieneltä lapselta jälleen, lapselta joka rakastui galaktiseen seikkailuun kauan, kauan aikaa sitten. Hän maistoi hitaasti viiniä silloin tällöin.

Niko vilkuili Kamilia, totta puhuen hän oli kiinnostuneempi katselemaan kämppistään ja hänen reaktioitaan elokuvaan kuin elokuvaa itseään. Hänestä se oli söpöä, Kamil oli söpö ja hän hymyili itsekseen, pakottaen itsensä katsomaan takaisin näytölle ja seuraamaan elokuvaa, josta monet olivat puhuneet, elokuvaa, joka joidenkin hänen ystäviensä mukaan oli pakko nähdä.

Kamil venytteli, kun viimeinen kohtaus oli esitetty, kohtaus kruunajaishuoneessa, missä prinsessa palkitsi Luke Skywalkerin ja Han Solon. Hän alkoi hyräillä melodiaa, joka oli ikuisesti juuttunut hänen päähänsä. Hän jopa muisti laulun siihen, laulun jonka hän oli keksinyt itse. Hän virnisti, eikö hän ollutkin hölmö? Olla niin hulluna elokuvaan.

”No? Mitä pidit siitä?” Kamil kysyi, katsoen Nikoa.

”Joo, se oli… tuota, vau, melko hyvä.” Hän nyökytteli päätään uudestaan ja uudestaan, mikä sai hänet pian tuntemaan itsensä idiootiksi, joten hän lopetti. ”Onko sinulla kaikki nuo elokuvat?” Hän kysyi.

”Luulen, että ne ovat kaikki vuokrattavissa, se on scifi-klassikko”, Kamil ilmoitti ottaessaan pitkän siemauksen viiniään.

”Hm… joo, luulen, että meillä on ne töissä.” Niko nyökkäsi. ”Haluaisitko katsoa toisen elokuvan?”

”Tietysti.”

”No, millaisista pidät eniten?”

”Voin katsoa ihan mitä vain, paitsi todella siirappisia brasilialaisia rakkaustarinoita…” Hän kohautti olkiaan. ”Näytä jotain, mistä sinä pidät.”

Niko nauroi. ”Eli ei sitten siirappisia brasilialaisia rakkaustarinoita…” Hän nousi ylös ja meni selaamaan DVD:tään. ”Hm, annan sinulle esimerkkejä… Monty Python, Taru sormusten herrasta, minulla on ne kaikki, um, Big Fish, Stephen Kingin Hohto, Lemmikkien hautausmaa… Titanic…” Tämän kohdalla Niko virnisti hänelle. ”Ja monta muuta, jos mikään näistä ei kiinnosta sinua.”

”Hm, Taru sormusten herrasta on liian pitkä minulle. En voi sietää Stephen Kingiä… Monty Python on hyvä, mutta… no jaa, katsotaan siirappinen amerikkalainen rakkaustarina ja nautitaan Kate Winsletin kurvikkaista muodoista”, hän vitsaili.

”Okei, Kate Winsletin kurvikkaita muotoja siis, vaikka minusta Leo onkin hieman viihdyttävämpi kuin hän.” Hän virnisti. ”Tiedätkö, tämä on niin hölmöä, mutta kun näin elokuvan ensimmäistä kertaa itkin itseni uneen koska Jack kuoli, mutta tekosyyni on, että olin vasta yhdentoista… tosin saatan yhä itkeä, pyydän anteeksi jo etukäteen.” Hän laittoi elokuvan päälle. ”Tiedän, se on niin homoa tykätä Titanicista niin paljon kuin minä tykkään, mutta… No, se että itken lopussa on vieläkin homompaa, mutta olkoon.” Hän virnisti levittäen kätensä ja osoittaen sitten itseään, hän istui jälleen sängylle ja päätti riisua sukkansa.

”Toivottavasti sinua ei haittaa?” Hän tajusi kysyä Kamililta, hän ei uskonut, että hänen jalkansa haisisivat tai mitään, ihan vaan… mistä sen tiesi, Kamil saattoi kuulua niihin outoihin ihmisiin, joiden mielestä jalat olivat inhottavia. 

”Miksi haittaisi?” Kamil katsoi hänen jalkojaan; hyvin muodostuneet ja ilmeisesti hyvin hoidetut. Mukavat jalat.

”Hm… en tiedä miksi.” Niko hymähti.

Kamil ei tosiaan pahemmin piitannut siirappisista rakkaustarinoista, ja kun vihdoin oli vajoamis-osan aika, hänen täytyi estellä itseään kommentoimasta välillä epärealistisia erikoistehosteita; tämä oli yksi Nikon lempielokuvista, joten hän arveli, ettei toinen ilahtuisi jos hän alkaisi äkkiä kritisoida sitä.

”Voinko käyttää peittoasi?” Hän kysyi hetken kuluttua, alkaessaan palella.

”Joo, jos sopii, että jaat sen?” Niko kysyi, tuntien itsensä myös hieman viluiseksi.

”Tietysti sopii, lämpenemme nopeammin”, Kamil sanoi noustessaan ylös, jotta peite voitaisiin nostaa sängyltä.

Niko nosti peitettä ja kun Kamil istui taas alas, hän peitteli heidät molemmat sillä. Kun Kamil liikahti löytääkseen paremman asennon, hänen käsivartensa kosketti vahingossa Nikon käsivartta. Hän toivoi, ettei Niko välittäisi, hän ei viitsinyt siirtyä.

Nikon sydän alkoi lyödä nopeammin ja hän uskalsi tuskin liikkua, kaikki mitä hän sillä hetkellä pystyi ajattelemaan oli Kamilin käsivarsi koskettamassa hänen omaansa ja hän tunsi itsensä jälleen 13-vuotiaaksi. ’Se on vain kahden käsivarren pehmeä, tahaton kosketus, ei enempää, ei vähempää.’ Hän yritti sanoa itselleen.

Laiva oli uppoamassa, joka kerran kun hän katsoi elokuvaa, hän toivoi, että jotenkin se ei uppoaisi, mutta joka kerta se upposi. Hän liikahti vain ihan vähän lähemmäs Kamilia, koettaen onneaan ja yrittäen saada sen näyttämään vahingolta.

Kamil katsoi Nikoa sivusilmällä, huomaten hänen painautuvan kovemmin häntä vasten, hän ei välittänyt siitä, hän muisti, että niin dramaattiset kohtaukset liikuttivat Nikoa helposti, hän arveli, ettei Niko edes huomannut kuinka lähelle hän oli juuri siirtynyt.

”Tiedätkö”, hän aloitti kuiskaten, nojautuen lähemmäs, jotta toinen voisi kuulla häntä, ”nuo eivät ole oikeita ihmisiä, katso tuota miestä, joka on putoamassa kaiteelta, hänen kätensä ja jalkansa ovat taipuneet luonnottomaan kulmaan, se on nukke, jäljitelmä. Ja tiesitkö, että oikeastaan he kuvasivat jotkut kohtaukset uima-altaassa?”

”Tiedän, ettei se nyt ole todellista… tiedän… mutta… kerran se oli… se tapahtui oikeasti ja se on minusta surullista.” Niko sanoi.

”No, se tapahtui, totta. Surullista on, että Cameron teki isot rahat niiden ihmisten kuolemalla”, hän katsoi Nikoa vakavasti, huokaisten.

”En ole koskaan ajatellut sitä niin, eikä minusta… No, minusta on väärin tehdä elokuva jostakin, joka on vielä niin uutta ja rahastaa sillä… mutta tämä. En luule… no, en halua ajatella, että se on tehty pelkän rahan vuoksi, he ovat ajatelleet tätä paljon, ja mikä tärkeämpää, minusta se on hyvä, jotta emme unohtaisi… Kun kasvoin isoksi, kulutin paljon aikaa lukemalla Titanicista, en tiedä miksi, mutta niin minä tein.” Hän jatkoi kuiskaten. ”Kun olin laivalla äitini kanssa lapsena, halusin väkisin nukkua päivävaatteet päällä, koska pelkäsin, että laiva uppoaisi kuten Titanic. Olin hölmö, olen aina ollut hölmö sillä tavoin, olen yhä.”

”Ei se ole hölmöä, Niko, sinulla on oikeus pelätä asioita, joita et voi itse hallita”, Kamil vastasi kuiskaten, unohtaen sillä hetkellä kohtaukset merikatastrofista.

”Niin… Hukkuminen pelottaa minua, melkein hukuin kerran, leikin toisten lasten kanssa ja putosin uimapatjalta. En päässyt pinnalle, luulin että kuolisin, mutta yksi mies oli nähnyt sen ja oli tarpeeksi nopea saamaan minut ylös.” Niko oli myös unohtanut elokuvan ja katsoi Kamilia.

”Muistan kerran… tätini opetti minua uimaan. Olin tosi nuori, jotain… viiden ehkä… ja hän piteli minua. Olimme joella, joka virtasi asuinpaikkani halki. Joka tapauksessa, hän päästi minusta irti hetkeksi ja vajosin pinnan alle. Outo juttu, koska en ollut yhtään peloissani, muistan katselleeni ympärilleni vedessä, näin kiviä pohjassa ja auringonsäteitä… Muistan, että kun tätini nosti minut pois vedestä, halusin taas takaisin.” Hän hymähti. ”Kuka nyt on outo?”

”Joten ehkä, en tiedä… olit kala edellisessä elämässäsi tai jotain.” Niko virnisti. ”Auringonsäteitä vedessä, kuulostaa nätiltä, luulen… luulen, että haluan maalata sen jonain päivänä; lapsi uimassa valon täyttämässä vedessä.” Hänellä oli jo kuva mielessään.

”Kala? Ei, ei kala, inhoan kaloja, ne ovat kylmiä ja limaisia.” Hän värisi, mikä sai Nikon nauramaan.

”Okei, eli ei sitten kala, jokin lämmin ja…” Hän vaikeni hetkeksi, huomaten nojautuvansa vaarallisen lähelle Kamilia, ajatellen… Hän päätti, että oli paras vetäytyä hieman poispäin. ”Jotain lämmintä”, hän toisti melkein ääneti.

”Jääkarhu?” Kamil vitsaili jälleen, muistaen kuinka toinen oli kertonut joidenkin amerikkalaisten luulleen, että Suomessa oli jääkarhuja.

”Joo, jääkarhu, ne pitävät uimisesta, eivätkö pidäkin? Tai sitten niiden täytyy… hm…” Nikon kännykkä alkoi soida ja keskeytti hänen ajatuksensa. Hän nousi ylös etsimään sitä.

”Haloo.”

”Hei kulta, tulen käymään, haluatko nussia?” Se oli Matt. Niko tunsi jännittyvänsä. Hän saattoi kuulla Mattin äänestä, että tämä oli humalassa.

”Mene kotiin nukkumaan.” Hän sanoi kylmästi.

”Ääh, tulen käymään, panettaa niin kovasti…”

”No, minä en voi auttaa sinua siinä, sori.” Hän sanoi ja lopetti puhelun.

Kamil huomasi, että Niko oli huonolla tuulella.

”Taitaa olla aika myöhä… ja minä valtaan taas sinun sänkysi.” Hän nousi ylös, laskien peitteen vuoteelle ja hänelle tuli heti kylmä. ”Kiitos viinistä ja elokuvasta, seuraavalla kerralla minä tuon juomat mukanani.”

Niko yritti hymyillä. ”Ok, kiitos seurasta ja hyvää yötä…” Hän kuiskasi, toivoen, että Kamil jäisi.

”Um… Nuku hyvin?” Se oli enemmänkin kysymys kuin toivotus. Taas Niko vain hymyili väsyneesti istuessaan vuoteelleen.

Kamil meni huoneeseensa ja riisui housunsa. Hän kävi makuulle, huomaten, että hänen peittonsa oli kylmä, hän värähti hieman. Oli ollut niin lämmintä siellä peitteen alla ja niin lähellä Nikoa. Hän ajatteli sitä, ennen kuin nukahti; toinen ei ollut niin huoleton kuin hän oli ensin luullut, hänessä oli syvällisyyttä. Mikä teki hänestä joskus niin pinnallisen, kun hän oikeasti oli syvällisempi?

Niko tunsi itsensä yksinäiseksi ja viluiseksi. Hän halusi jonkun pitämään hänet lämpimänä, koskettamaan häntä, suutelemaan häntä. Hän sulki silmänsä huokaisten raskaasti, toivoen, että saisi pian unta. Mutta hän ei kyennyt millään nukahtamaan. Hän kuunteli kellon tikitystä, muuten oli hiljaista.

Äkkiä hän kuuli koputusta ulko-ovelta, hän nousi istumaan ja kuunteli, mutta koputus muuttui sinnikkäämmäksi, hän hyppäsi ylös sängyltään ja meni avoin jaloin huoneen poikki, yllään vain hihaton paita ja bokserit. Oli jäätävän kylmä, hän kietoi kätensä ympärilleen kiirehtiessään avaamaan oven. Heti oven avattuaan hän katui sitä; se oli Matt, erittäin humalainen Matt.

”Kulta…” Vahvat kädet kietoutuivat hänen ympärilleen ennen kuin hänellä oli aikaa reagoida.

”Matt, minähän sanoin sinulle…” Niko sihisi yrittäessään kiemurrella vapaaksi otteesta. Ulko-ovi sulkeutui Mattin jäljessä ja hän painoi Nikon lähintä seinää vasten. Hän suuteli Nikon kaulaa, nuoli sitä, hänen kätensä vaelsivat alas toisen takamukselle.

”Mitä jos naitaisiin…” Hän mutisi.

”Mitä jos ei, mene kotiin”, Niko käski, yrittäen olla mahdollisimman hiljaa, hän oli jo luvannut Kamilille, että tällaisia ongelmia ei enää ilmaantuisi.

”Minusta on ihanaa, kun leikit vaikeasti saatavaa”, Matt nauroi hiljaa. Kuinka hidasjärkinen tämä tyyppi oikein oli? Niko mietti, kun toinen kouri häntä häpeämättömästi. Hän saattoi haistaa vahvan alkoholin Mattissa, saattoi maistaa sen vetisestä, ei-toivotusta suudelmasta, hän tunsi olonsa huonovointiseksi.

”Mene kotiin, Matt, haluan nukkua…”

”Ihan pikainen vaan, tiedäthän, sinä haluat sitä”, Matt vaati vetäen jo Nikon boksereita alas. Niko veti takaisin, yrittäen epätoivoisesti pitää kiinni vaatekappaleestaan.

”Matt, haluan mennä nukkumaan… lopeta, ole kiltti, tarkoitan sitä.” Mutta vaikutti siltä, että mitä tahansa hän sanoi, Matt ei kiinnittänyt siihen huomiota. Hän tunsi Mattin käden siirtyvän hänen boksereittensa reunan alle puristelemaan hänen paljasta takamustaan, toisen sormet vaarallisen lähellä hänen…

Kamil heräsi eteisestä kuuluviin outoihin ääniin, ne eivät olleet kovin äänekkäitä, mutta silti… Hän kurtisti kulmiaan, yrittäen saada mielensä kirkastumaan unesta, laittoi silmälasit silmilleen ja avasi oven. Häntä tervehti näky hänen kämppiksestään, jonka hänen ensimmäisenä lauantaina näkemänsä tyyppi oli painanut seinää vasten. Hän olisi vain kääntynyt ympäri ja mennyt takaisin nukkumaan, ellei; Niko ei näyttänyt siltä kuin olisi nauttinut olostaan, itse asiassa näytti siltä kuin hän olisi yrittänyt päästä irti otteesta.

”Keskeytänkö jotain?” Hän kysyi tullessaan ulos huoneestaan, puhuen humalaiselle tyypille, jonka käsi näytti olevan Nikon boksereiden sisällä…

”Joo… keskeytät… me aiotaan nussia.” Hän katsoi Kamilia, mutta ei hellittänyt otettaan Nikosta.

”Eikä aiota, Matt, irrota otteesi.” Niko kiemurteli, ja Kamil näki punaista, hän inhosi humalaisia kourijoita, jotka eivät helvetti uskoneet!

Hän irrotti väkisin tyypin kädet Nikon vartalolta ja tönäisi hänet kohti ovea. Toinen oli niin humalassa, että melkein kaatui. Kamil avasi oven ja tönäisi tyyppiä taas, varoen tällä kertaa työntämästä liian lujaa. Hän ei halunnut tyypin kaatuvan ja loukkaavan itseään. Kamil sulki ja lukitsi oven ja kääntyi Nikoon päin.

”Oletko kunnossa? Hän ei tehnyt sinulle mitään?” Hän kysyi.

”Olen kunnossa, luulisin, hän vain… kuolasi päälleni”, hän pyyhki puistatellen märkää kaulaltaan. ”Valitsen todellisia hurmureita, eikö vain?” Hän yritti vitsailla ja tärisi hieman, osaksi kylmästä, osaksi…

”Tai ennemminkin he valitsevat sinut”, Kamil pudisti päätään. ”Tuollaiset ovat pahimpia, minä tosissani vihaan niitä, ihan sama kuinka kovasti yrität ravistella niitä, ne liimautuvat kiinni kuin purukumi kengänpohjaan…” Sitten Kamil huomasi pari juttua; ensinnäkin hän jaaritteli, pidätellen Nikoa pelkissä alusvaatteissa ja oli tavallaan… kylmä… Toiseksi, toinen näytti liian kalpealta ollakseen kunnossa sen jälkeen, mitä hänelle oli tapahtunut.

”Sinä… et ole kunnossa. Yrittikö hän…”

”En tiedä.” Niko sanoi niin rehellisesti kuin kykeni. ”En tiedä”, hän toisti. ”Jos sinä et olisi ollut täällä… minä…” Hän katsoi Kamilia, joka tunsi vihansa nousevan, mutta kaikkein viimeiseksi he kaipasivat jotakuta, joka oli vihainen. Hän meni nopeasti Nikon huoneeseen, otti peiton vuoteelta, toi sen pieneen eteiseen ja kietoi sen Nikon ympärille.

”Mennään keittiöön, keitän sinulle kuumaa teetä.”

”Kiitos”, Niko kuiskasi, kiitollisena Kamilille.

Kun tee oli valmista, Kamil istui pöydän ääreen Nikon kanssa.

”Niko, se idiootti… meidän pitää saada hänet jotenkin pois kimpustasi. Hän ei aio jättää sinua rauhaan noin vain, ja kuten sanoit, en ehkä ole täällä ensi kerralla. Joten, onko ideoita kuinka tämä ongelma ratkaistaan?”

Niko kohotti mukiaan käsiensä välissä, puhaltaen siihen kevyesti, odottaen sen jäähtyvän. Hän tajusi Kamilin olevan oikeassa, Matt ei jättäisi häntä rauhaan niin helposti, tätähän oli jatkunut jo monta viikkoa. Mutta hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka tämän saisi jättämään hänet rauhaan, jos olisi ollut, ongelma olisi ratkaistu jo päiväkausia sitten.

”En tiedä, Kamil, ei ole aavistustakaan… Hän…” Niko yritti löytää oikeat sanat. ”Hän… Hän oli niin humalassa, enkä saanut häntä pois kimpustani”, hän sanoi maistaen teetä. ”En koskaan tajunnut, että olen näin heikko.”

”Ei ole kyse siitä, että on heikko, Niko, humalaisilla on joskus hämmästyttävän suuret voimat. Heitin hänet ulos, mutta ei se ollut helppoa minullekaan”, Kamil lisäsi ja joi kulauksen teetä; hän olisi halunnut ottaa teelusikan ja alkaa juoda siitä, kuten hän teki ollessaan lapsi. Mitä Niko tarvitsi saadakseen tämän typerän juopon… Hän sai äkkiä ajatuksen. ”Hän yritti sinua, koska hän ajatteli sinun olevan helppo. Anteeksi, mutta siltä se minusta näyttää.  Joten sinun täytyy vain saada hänet – ja kaikki muut – tajuamaan, että sinä et ole.”

Niko katseli häntä hiljaa, miettien milloin hän oli tehnyt itsestään sellaisen; helpon? Hän ei ollut aina ollut sellainen. ”Ei se aina ollut…” hän mutisi teemukiinsa. ”Miten minä teen sen? Saan hänet tajuamaan?” Hän kysyi sitten.

Kamil oli kauan hiljaa, juoden hitaasti teetään. Hän ei ollut sellainen, joka kykeni kehittämään kieroja suunnitelmia, mutta hän oli älykäs ja mitä Niko tarvitsi oli…

”Jos sinä… jos joku iskee sinua seuraavalla kerralla, sinun pitäisi sanoa tiukasti ’ei’ sille ihmiselle… Voitko tehdä sen? Ja olisi hyvä, jos se tapahtuisi jossain, missä kaikki nuo idiootit voisivat nähdä sen. Mikä on paras paikka sille?”

”Minä pystyn sanomaan ei, herran tähden”, Niko tiuskaisi ensin, mutta tajusi sitten, että Kamil yritti vain auttaa häntä. ”Anteeksi… minä- no, on yksi yökerho… Tiedän, etten ole vielä 21, mutta minulla on… tuota, väärennetty henkilöllisyystodistus, ja sinne me menemme, minne he menevät…”

”Hyvä. Tarkoitan, ei ole hyvä, että sinulla on väärät henkilöllisyyspaperit”, Kamil virnisti hänelle merkitsevästi. ”Mutta… onko sinulla joku, joka voisi tehdä jotain sellaista? Iskeä sinua, tarkoitan? Me ei voida luottaa siihen, että joku iskee sinua sattumalta…” Hän raapi päätään. Koko ajatus vaikutti hänestä nyt enemmän ja enemmän typerältä.

”Um”, Niko mietti asiaa käyden ajatuksissaan läpi ystäviään koulussa, useimmat olivat tyttöjä, ja tyyppi, joka joskus auttoi häntä matikassa, mutta kukaan ei yllättyisi, jos hän torjuisi sen tyypin… ja sitten oli muutamia muita, mutta heiltä hän ei ikinä menisi pyytämään apua.

”Minä… En tiedä, keneltä kysyä”, Niko sanoi Kamilille, jonka oli vaikea uskoa sitä. Niko oli suosittu, eikä ollut ketään, joka olisi voinut auttaa häntä? Hän ei näyttänyt ujolta, hänellä pitäisi olla laumoittain ystäviä! Kamil ajatteli sitä hetken, no, hänen täytyisi tulla ulos ennemmin tai myöhemmin, eivätkä ihmiset yliopistolla sentään tappaisi häntä siksi, että hän oli homo, hän tunsi muutaman, jotka olivat.

”Niko… ole kiltti, äläkä ymmärrä minua väärin. En normaalisti tekisi tätä, mutta näen että tarvitset apua, enkä halua, että sinut pakotettaisiin jollekin pimeälle kujalle lähiaikoina. Joten mitä sanoisit…”

”Kerrotko minulle, että sinä voisit… auttaa minua?” Niko kysyi varovasti.

”Periaatteessa… kyllä. Minä teeskentelen iskeväni sinua ja sinun täytyy… vakuuttavasti osoittaa, että et ole kiinnostunut.”

Se saattaisi oikeastaan toimia. Kamil näytti… no… taivaalliselta Nikon silmissä ja… Koska hän tietäisi, ettei se ollut todellista ja että Kamil vain teeskentelisi olevansa kiinnostunut… sitten… se voisi olla helppoa?

”Okei, voin tehdä sen.” Hän hymyili. ”Kiitos, Kamil.”

”Eipä mitään, sinä olet ystävä”, Kamil hymyili takaisin, toivoen, että oli tehnyt toisen olon hieman varmemmaksi; Niko ei ollut niin kalpea enää ja hän oli lakannut vapisemasta. ”Meidän täytyy pitää kiirettä, ymmärräthän, mitä pikemmin ne ihmiset tajuavat, ettet ole helppo, sitä parempi sinulle… Itse asiassa, miten olisi huomenna?” Kamil kysyi.

”No, tiedän, että monet heistä ovat siellä huomenna, joten kyllä…” Niko myöntyi.

”Joten…” Kamil virnisti hänelle. ”Meillä on treffit huomenna!” Hän joi teen loppuun ja katsoi Nikoa. ”Tuntuuko paremmalta nyt?”

”Paljon paremmalta, en tiedä, miten kiittäisin sinua, Kamil.”

”Kuten sanoin, eipä mitään.” Hän nousi ylös, mennen tiskialtaalle pesemään mukinsa. ”Sinun pitäisi mennä nyt nukkumaan, sinun täytyy näyttää niin hyvältä kuin mahdollista. Minä en aio iskeä jotain nuhruiselta näyttävää ruotsalaispentua”, Kamil sanoi, varmistaen, että kuulosti pilailevalta.

Niko nauroi pehmeästi. ”Tulen näyttämään upealta sinun vuoksesi, Kamil.” Hän virnisti ja nousi ylös. Hän tunsi olonsa niin paljon paremmaksi, että hän päätti halata Kamilia.

Hänen spontaani halauksensa yllätti Kamilin ja hetken aikaa hän tunsi houkutusta vastata halaukseen, mutta olisi tuhoavaa paljastaa Nikolle, että hän oli myös homo ja hän mieluummin piti tilanteen sellaisena kuin se oli, ettei Niko tiennyt, ehkä tehdäkseen sen jotenkin helpommaksi? Koska Niko oli hieno ystävä ja jos hän tietäisi, sitten… ehkä, hän yrittäisi… no, jos he yrittäisivät, entä jos se ei toimisi? Sitten hän menettäisi hyvän ystävän ja kunnollisen kämppiksen. Joten hän ajatteli, että oli parempi pysyä ystävinä.

Hän meni vuoteeseen ja nukahtaminen osoittautui olevan hieman vaikeaa hänen muistellessaan halausta. Se tuntui… mukavalta. Mutta Niko oli ystävä, eikä mitään muuta.

**^^**^^**

Sunnuntai-ilta, he molemmat valmistautuivat lähtemään yökerhoon. Niko valitsi vaatteensa huolellisesti, haluten näyttää erityisen hyvältä. Hän valitsi suosikkifarkkunsa, jotka istuivat kuin hansikas, hän ajatteli takamuksensa näyttävän loistavalta niissä. Sitten tiukasti istuva t-paita, myös hänen suosikkinsa. Hän otti pehmeän, mustan rannekkeen ja laittoi sen vasempaan ranteeseensa. Hän tarkisti itsensä peilistä ja antoi viime silauksen hiuksilleen. Pian hänen ovelleen koputettiin.

”Tule sisään.”

Kamil astui huoneeseen ja vilkaisi nopeasti Nikoa; hän todella kiinnitti paljon huomiota ulkonäköönsä.

”Halusin kysyä sinulta, näyttääkö hyvältä”, hän sanoi, tarkoittaen vaatteitaan, joiden valitsemisessa hänellä oli ollut hieman päänvaivaa. Hänellä ei oikeastaan ollut mitään yökerhoon sopivia vaatteita, joten hän oli valinnut ainoat vaatekappaleet, joiden arveli kelpaavan; haalistuneen siniset farkut ja tiukasti istuvan hihattoman paidan, hän arveli, että voisi laittaa sen päälle farkkutakin, jos se ei olisi tarpeeksi hyvä. Ja hänen hiuksensa… no, hänen hiuksensa olivat itsepäiset ja olisi parempi antaa niiden olla kuten ne halusivat olla, eikä yrittää muotoilla niitä.

”No, minäpä sanon sinulle; et tee minulle helpoksi torjua sinua, Kamil. Näytät tosi hyvältä.” Niko virnisti. ”Mutta älä huoli, lupaan pysytellä suunnitelmassa.”

”Tiedätkö, meidän pitäisi mennä yökerhoon erikseen, jos menemme yhdessä kukaan ei usko meidän pientä lavastustamme”, Kamil huomautti.

”Ai, niin meidän pitäisikin, kyllä…” Niko nyökkäsi. ”Joten kumman pitäisi mennä ensin?”

”Mitä jos… En tiedä, ehkä minä voisin mennä ensin, voisin katsella ympärilleni ennen kuin sinä tulet… Joten anna minulle aikaa noin viisitoista minuuttia? Ja minä etsin sinut kun ehdit sinne.”

”Okei, nähdään siellä.”

”Ja ole kiltti äläkä myöhästy, en pahemmin piittaa yökerhoista.” Kamil sanoi ennen kuin lähti.

”En myöhästy, lupaan.”

**^^**^^**

Kamil saapui yökerhoon, tuntien olonsa hieman oudoksi, yökerhot kun eivät todellakaan olleet hänen mielipaikkojaan. Musiikki oli kovalla, ihmiset tanssivat tanssilattialla etuosassa. Kamil meni baaritiskille hakemaan juotavaa, jotain missä ei olisi paljon alkoholia. Viimeinen, mitä hän tarvitsi sinä iltana oli tulla hiprakkaan. Hän odotti Nikoa, siemaillen juomaansa hitaasti ja vihdoin hän näki toisen, tämä kun oli myös ajoissa.

Kamil oli myös huomannut, että herra Kourin-Kaikkia-Kännissä oli myös paikalla, istuen lähellä tiskiä ystäviensä kanssa. Kamil ei ollut varma muistaisiko tyyppi ollenkaan mitä hän yritti tehdä viime yönä ja muistaisiko hän edes kuka Kamil oli. Hän oli nähnyt hänet jo kahdesti, mutta molemmilla kerroilla jokin ihan muu oli pitänyt häntä kiireisenä, eikä hän ollut kiinnittänyt paljon huomiota häneen.

Mutta heti kun Niko oli ilmestynyt yökerhoon, herra Kourija piristyi välittömästi. Joten se oli merkki Kamilille, hänen täytyi ottaa ja ryhtyä iskemään Nikoa. Siitä oli kauan kun hän viimeksi oli iskenyt ketään, hänellä oli ollut liian kiire opiskelujensa kanssa. Hän toivoi silti yhä muistavansa miten se tehtiin.

Hän hihitteli lähestyessään kämppistään,  joka oli parhaillaan tilaamassa itselleen juotavaa. Kamil toivoi vain, ettei kuulostaisi toisen mielestä kornilta.

”Heippa, komistus”, Kamil hymyili ehtiessään lähemmäs Nikoa, kärvistellen mielessään; se oli kuulostanut kornilta.

”Hei”, Niko vastasi hänen hymyynsä ja yritti samalla kuulostaa rennolta. Tuntui oudolta teeskennellä, ettei hän tuntenut Kamilia.

”Huomasin, että olet tavallaan yksin. Seuran tarpeessa?” Kamil nojautui hieman tiskin yli luodakseen rennon vaikutelman, mikä oli niin tyypillistä kaikille noille… kourijoille. Hän katsoi Nikoa laiskasti päästä varpaisiin ja hymyili hyväksyvästi.

”Ehkä tykkään olla yksin”, Niko vastasi virnistäen ja kohotti kulmaansa. Kamil liikahti lähemmäs Nikoa huomatessaan, että viimeöinen häiriköijä oli tullut pari askelta lähemmäs heitä.

”Ehkä haluaisin pitää sinulle seuraa?”

Niko katsoi häntä, päästä varpaisiin ja hymyili. ”Et ole ainoa”, hän sanoi, hänen sydämensä hakkasi nopeasti, hän saattoi tuntea Kamilin katseen itsessään, muiden katseet myös.

”Ei, en ole. Mutta olen paljon mukavampi kuin nuo tuolla”, Kamil sanoi pehmeästi nyökäten päällään kohti haaskalintuja, jotka parhaillaan tuijottivat Nikoa. Ja Niko tiesi, että hän oli, että hän olisi, eikä hän voinut olla toivomatta, ettei tämä olisi pelkkää leikkiä.

”Oletko sinä?” Hän kysyi uteliaasti. ”Oletko parempi?”

”Toivottavasti olen”, Kamil vastasi, nojautuen vielä lähemmäs, saaden sen näyttämään siltä, kuin aikoisi suudella häntä, tai ainakin toivoen niin. Hän kuiskasi niin, että vain Niko saattoi kuulla sen: ”Niko, meidän pitää esittää hieman kauemmin, jos huitaiset minut heti pois, näyttää siltä kuin olisin surkea flirttailemaan, enkä lainkaan huomion arvoinen. Meidän täytyy saada heidät uskomaan, että voit vastustaa kiusausta.”

Niko käänsi päätään hieman. ”Tiedän… meidän pitää esittää…” hän kuiskasi takaisin. ”Joten, näytä minulle, todista, että olet parempi.” Niko sanoi tällä kertaa äänekkäämmin.

Kamil veti syvään henkeä, yrittäen peittää sen Nikolta, sitten hän hymyili toivoen sen näyttäen vihjailevalta olematta kuitenkaan rivo samaan aikaan.

”Tule minun kanssani, minulla on pöytä takana, mukava paikka, missä näin monet katseet eivät häiritse yksityisyyttämme. Voitaisiin… jutella?” Hän kohotti kulmiaan. ”Ja jos haluat, voidaan tanssia. Voisin lyödä mitä tahansa vetoa, että olet loistava tanssija, tuollaisella vartalolla.” Hän kuljetti sormenpäitään toisen käsivarrella, sillä joka oli lähempänä häntä.

Kosketus sai Nikon värisemään ja haluamaan enemmän, hänen täytyi muistuttaa itseään, että se oli vain leikkiä. ”Selvä, voidaan jutella”, hän nyökkäsi, ”ehkä voidaan jopa tanssia.” Hän sanoi hymyillen ja kallistaen päätään sivulle.

Kamil jatkoi sormenpäidensä kuljettamista Nikon käsivarrella, nauttien kuuman ihon kosketuksesta. Hänen kätensä alkoi liikkua hitaammin, liikkeet alkoivat vaihdella enemmän, hänen sormensa piirtelivät pieniä ympyröitä.

”Mennään sitten”, Kamil pujotti sormensa Nikon sormien lomaan, nykäisten hieman Nikon kättä. ”Haluan… puhua sinulle… niin kovasti…” Kamil ajatteli kuulostavansa… esimerkilliseltä perverssiltä.

”Näytä tietä”, Niko sanoi käheästi, nauttien Kamilin kädestä omassaan aivan liian paljon.

He istuivat pöydän ääreen. Kamil nojautui Nikoa kohti aivan kuin haluaisi jatkaa flirttailua, ja hän piti viettelevän hymyn kasvoillaan.

”Tämä on ehdottomasti karmivaa, Niko. He katselevat sinua kuin nälkäiset haukat mehevää, pulskaa kanaa.”

”Tiedän… ja se on karmivaa, minun on pakko ihmetellä huhuja joita heillä on minusta…” Niko kuiskasi, yrittäen myös näyttää siltä kuin flirttailisi. Niko kallisti päätään sivulle ja nojasi käsivarsiaan pöytään. ”Ovatko he vielä siellä?” Hän kysyi, pitäen äänensä matalana.

Kamil nojautui hieman, nähdäkseen paremmin, mutta teki sen tarpeeksi hienovaraisesti ollakseen näyttämättä liian ilmeiseltä. Sitten hän nojautui takaisin Nikoon päin, kasvot niin lähellä toista, että jos hän nojautuisi vielä hieman, hän voisi suudella häntä.

”Ovat. Ja he katselevat yhä, typerät pervot.” Hän mietti hetken, kuiskaten sitten Nikolle: ”Työnnä minut pois.” Ja hän suuteli hänen huuliaan; ei mitään tyyliin ’tunge kieli hänen kurkkuunsa’, vain huulet huulia vasten. Hänen kätensä vaelsi Nikon käsivarrella ja liukui ylös hänen olkapäälleen.

Totta puhuen, viimeinen mitä Niko halusi, oli työntää Kamil pois, mutta hän tiesi, että hänen täytyi, joten hän pakotti itsensä tekemään sen.

”Kuka sanoi, että voisit suudella minua?” Hän kysyi virnistäen ja nojautuen taakse,

”Silmäsi sanoivat, komistus”, Kamil virnisti hänelle. ”Ja ne rukoilivat sitä, myös… mutta jos et halua…” Hän nojautui hieman pois hänestä ja vilkaisi nopeasti kourijaan päin, joka yhä katseli heitä tarkasti. Sitten hän otti siemaisun juomastaan, yrittäen teeskennellä olevansa peluri, joka vain mietti toista keinoa päästä Nikon housuihin.

Niko nuoli huuliaan, yrittäen saada itsensä rauhoittumaan.

”Vai kertoivat minun silmäni sinulle sen? Ja mitä silmäni kertovat sinulle nyt?”

”Hm… mietitäänpä, ne kertovat minulle… että haluat tanssia kanssani todella kovasti…” Kamil virnisti ja lisäsi kuiskaten: ”Se antaa sinulle lisää tilaisuuksia huitaista minut pois.”

”Niin”, Niko kuiskasi. ”No, tykkään tanssimisesta, joten mennään sitten.” Hän nousi ylös ja hymyili ystävälleen.

Kamil nousi ylös hänen kanssaan ja otti jälleen kiinni hänen kädestään, hänen juomansa alkoholi teki hänestä hieman rohkeamman. Hän veti Nikon kohti tanssilattiaa, katsoen hänen silmiinsä heidän liikkuessaan, hymyillen ja saaden uteliaan hymyn takaisin.

Niko kuunteli musiikin rytmiä, tuntien Kamilin käden omassaan ja hän halusi… halusi yrittää, vaikka se olikin pelkkää leikkiä, vaikka… no, Niko halusi Kamilin haluavan häntä samalla tavoin kuin hän halusi Kamilia.

Tanssi oli nopea, mutta Kamil nautti musiikin rytmistä, joka sai hänen verensä virtaamaan nopeammin. Hän näki Nikon vieressään, edessään, hänen vartalonsa liikkuvan täydellisessä sopusoinnussa musiikin kanssa. Sitten hän tunsi hänen kosketuksensa vyötäröllään, varovaisen kosketuksen, hetkeksi Kamil unohti sen olevan pelkkää leikkiä, lavastusta. Hän kurotti kättään toista kohti, tarttuen Nikon ranteeseen ja vetäen hänet lähemmäs, antamatta silti heidän vartaloidensa koskettaa toisiaan.

Niko jäi hetken vietäväksi aina vain enemmän ja enemmän, tuntemukset saivat hänet valtaansa, hän katsoi Kamilin silmiin ja tiesi heti, että se oli ollut virhe, yksinkertaisesti siksi, koska hän tunsi niin paljon enemmän kuin pitäisi. Hän katui aiempaa huolettomuuttaan, merkityksettömiä yhden illan juttuja, jotka aina jättivät hänet tyhjäksi sisältä. Kamilin kaltaisen miehen kanssa se voisi olla niin paljon enemmän, se olisi merkityksellistä.

Sitten Kamil muisti, miksi he olivat täällä; hänen täytyi teeskennellä lähentelevänsä Nikoa ja tähän asti hän ei ollut tehnyt kovin vakuuttavaa työtä. Hän veti Nikon vielä lähemmäs itseään, hänen kätensä asettuivat Nikon vyötärölle, hänen päänsä laskeutui hieman alemmas, kunnes hänen kasvonsa kätkeytyivät toisen kaulan taipeeseen, hänen päänsä ja olkapäänsä väliin. Hän nuuhki hieman, haistaen hänen ihonsa raikkaan tuoksun.  Hänen täytyi muistuttaa itseään, ettei antaisi sen saada häntä valtaansa, hän halusi vain auttaa Nikon eroon ongelmista ja hän halusi säilyttää hänet ystävänä, joten hänen ei pitäisi pilata sitä todella vastuuttomalla käytöksellä.

’Leikkiä, leikkiä’, Niko ajatteli. Siitä oli tullut hänelle kuin jonkinlainen mantra; se oli pelkkää leikkiä, ei totta. Hän vetäytyi irti Kamilista, mutta pysyi lähellä, sulkien silmänsä ja kuunnellen musiikkia, hän käänsi selkänsä Kamilille, toivoen salaisesti tuntevansa hänen kosketuksensa vielä kerran.

Kamil nieli sylkeä, joka oli äkkiä täyttänyt hänen suunsa, hänen ei pitäisi tehdä tätä, ei pitäisi. Mutta hän halusi auttaa häntä, hänen täytyi olla vakuuttava… ’Tekosyitä, Kamil, ja vielä melko surkeita!’ Hän sanoi itselleen. Hänen kätensä kurottautuivat taas toista kohti, vetäen hänet takaisin häntä vasten, hänen kasvonsa painautuivat hänen päätään vasten, sitten niskaa, ja hän tunsi houkutusta suudella sitä, mutta se menisi liian pitkälle, vai menisikö? Hän sulki silmänsä hetkeksi ja hieraisi huuliaan Nikon ihoa vasten, tuntien sen lämmön, ja sitten hän muisti jälleen kerran! ”Niko”, hän kuiskasi. ”Sinun täytyy työntää minut pois.”

Ja taas kerran Nikon täytyi pakottaa itsensä tekemään sen, hän liikahti pois Kamilista, kääntyi ja pudisti kieltävästi päätään, vaikka hänen ajatuksensa kirkuivat KYLLÄ.

Kamil kohautti olkiaan kuin peluri, joka tiesi voivansa odottaa oikeaa hetkeä, mutta hänen mielensä oli tyhjä. Oli hyvä, että Niko oli vastuullisempi heistä heidän molempien puolesta sillä hetkellä, jos hän ei olisi vetäytynyt pois, Kamil olisi yrittänyt enemmän ja se oli jotain, mitä he eivät olleet suunnitelleet tälle illalle. Tämän illan tarkoitus oli osoittaa haaskalinnuille, että Niko EI ollut mikään helppo saalis.

Seuraava kappale oli hidas ja Niko oli epävarma mitä pitäisi tehdä, pitäisikö jatkaa tanssimista? Pitäisikö työntää Kamil pois kokonaan? Ja jos hän lähtisi, pääsisikö hän turvallisesti kotiin? Hän katsoi Kamilia saadakseen vastaukset kysymyksiinsä. Mitä seuraavaksi?

Kamil vilkaisi Nikoa, sitten hän katsoi haaskalintuja, kourija oli heidän joukossaan. Joten, he halusivat nähdä, mitä tapahtuisi hänen ja Nikon välillä? Jälleen kerran Kamil veti hänet lähemmäs, tällä kertaa päättäväisemmin; Nikon täytyi osoittaa heille, että hän ei todellakaan aikonut antaa hänen tehdä mitä tahansa hän halusi. Ja luoja auttakoon, mutta kuinka hän halusikaan tehdä tämän! Hänen kätensä menivät Nikon takamukselle ja hän veti hänet tiukasti itseään vasten. Osa hänen mielestään kirkui hänelle, että hän ei tekisi tätä, että se oli typerää, mutta Nikon vartalo tuntui niin hyvältä hänen omaansa vasten.

Niko oli yllättynyt; Kamil oli hyvä näyttelijä! Ellei hän olisi tiennyt paremmin, hän olisi luullut Kamilin tosissaan haluavan häntä! Niko asetti kätensä Kamilin rinnalle. Hän tönäisi itsensä vapaaksi; ei se kannattanut, se oli pelkkää teeskentelyä, ei todellista.

”Ei”, hän sanoi, varmistaen, että oli tarpeeksi selvää kaikille katselijoille, että se oli hän, joka vetäytyi pois.

Kamil kohotti kätensä ’annan periksi’-eleeseen, osoittaen, ettei aikonut koskea häneen enää. ”Mennään takaisin pöytään”, hän ehdotti osoittaen päällään siihen suuntaan. Niko nyökkäsi, tuntien olevansa hieman pyörryksissä kaikesta, eikä hän ollut varma olisiko hänen pitänyt sanoa ei.

Kun he ohittivat haaskalinnut, Kamil yritti vielä kerran vahvistaa vaikutelmaa, että Niko oli vaikeasti saatava. Hän pysähtyi ja kääntyi ympäri.

”Mitä sanoisit… jos lähdetään näistä juhlista ja mennään minun luokseni?” Hän kysyi.

”Sinun luoksesi? Tekemään mitä?” Niko kysyi, jälleen kerran muistutettuna heidän pelinsä tarkoituksesta.

”Voitaisiin keksiä jotain, mikä viihdyttää meitä, kuluttaa aikaa… mielenkiintoisella tavalla. Mitä sanot, komistus? Sinä ja minä?” Kamil ajatteli olevansa aivan liian kaksimielinen, mutta… jos se auttaisi häntä… Oli vain yksi ongelma; kuinka hän voisi katsoa Nikoa kasvoihin enää? Nolostumatta?

”Haluat siis seksiä kanssani?” Niko kysyi kaunistelematta.

”Kyllä, seksiä, me ollaan molemmat aikuisia”, Kamil hymyili, tuntien samaan aikaan olonsa oudoksi, kuvitellen Nikon ja itsensä vuoteelleen… ’Luoja, Kamil, sinä ET aio tehdä sitä! Hän on sinun kämppiksesi! Lopeta tämä heti!’ Hänen mielensä kirkui hänelle.

”Kyllä, me ollaan molemmat aikuisia, mutta älä luule, että päästän sinut sänkyyni tuosta vain, jos seksi on se, mitä haluat tänä iltana, mene etsimään joku toinen sitä varten.” Tuntui oudolta sanoa se, tietäen, että Kamil oli kaukana siitä, mitä hän nyt esitti.

”Ahh… komistus, et tiedä, mitä menetät…” Kamil siirtyi pois hänen luotaan ja meni tiskille tilatakseen itselleen jonkin miedon juoman; hänen täytyi rauhoittua. Hän toivoi, että haaskalinnut jättäisivät Nikon rauhaan. Hänen pitäisi mennä kotiin.

Niko haki takkinsa ja lähti yökerhosta. Oli paljon viileämpää nyt kuin aiemmin. Hän kietoi käsivartensa ympärilleen. Hän oli hämmentynyt. Sitten hän kuuli jonkun seuraavan häntä, Kamil? Hän katsoi taakseen ja näki, että se oli Matt, joten hän kiirehti askeleitaan.

”Hei, odota, Niko… Minulla on jotain sanottavaa sinulle.”

Niko jatkoi kävelemistä. ”Mitä tahansa se on; en ole kiinnostunut!” Hän tiukaisi takaisin.

”No, mutta Niko… odota”, Matt oli aivan hänen takanaan, tarttuen hänen käsivarteensa ja vetäen hänet lähelle. ”Mitä se oli?” Matt kysyi häneltä.

”Mikä oli mitä? Päästä irti.” Niko yritti toivottomasti vetää käsivartensa vapaaksi.

”Se tyyppi, jonka kanssa olit.”

”Ei mitään, joku tyyppi vain, nyt päästä irti, haluan mennä kotiin ja nukkua.”

Matt veti hänet lähemmäs ja suuteli häntä voimakkaasti. Niko pyristeli hänen otteessaan.

”Päästä irti”, Niko yritti taas suudelmien ja kourimisen lomassa.

Kamil siemaisi tilaamaansa mehua, näki Nikon lähtevän yökerhosta, mutta lähes samaan aikaan hän huomasi kourijan seuraavan häntä. Hän jätti lasin tiskille lähti ulos yökerhosta. Hän katseli ympärilleen, oli pimeää, eikä hän nähnyt, missä he olivat, mutta sitten hän kuuli jotakin. Hän pääsi tarpeeksi lähelle kuullakseen heidän keskustelunsa, ainakin lopun siitä.

Kourija alkoi tosissaan ottaa Kamilia päähän. Hän päätti puuttua asiaan, hän tunsi vihan nousevan ja vaativan häntä tekemään jotakin sille. Hän meni heidän luokseen ja veti tyypin pois pyristelevän Nikon kimpusta.

”Etkö ole kuullut sanaa ’EI’?” Hän kysyi, hädin tuskin tukahduttaen raivonsa.

”Kuule nyt, sinulla oli tilaisuutesi ja menetit sen. Tämä on nyt meidän välistämme, joten häivy.” Matt sanoi tarttuen jälleen kerran Nikon käsivarteen. ”Nikolla ja minulla on joitain selvittämättömiä asioita.”

”Ehkä menetin tilaisuuteni, mutta niin näköjään menetit sinäkin, joten päästä irti hänestä!” Kamil murisi kourijalle, mennen lähemmäs. ”Sinä et taida ottaa torjumista kovin hyvin, vai mitä?”

Niko onnistui vapauttamaan itsensä. Hän katseli kun Matt lähestyi Kamilia, silmäillen häntä vaarallisesti.

”Jotkut ihmiset eivät osaa pitää huolta omista asioistaan, vai kuinka? Haluatko tapella kanssani, mitä?” Matt virnisti.

”Lopeta, Matt, sinä käyttäydyt kuin idiootti”, Niko yritti keskeyttää ja työntää hänet pois.

”Ja jotkut eivät näköjään saa elleivät melkein raiskaa jotakuta”, Kamil murisi taas, nähden tosissaan punaista. ”Suksi helvettiin silmistäni, senkin sairas kusipää! Sinun näkemisesi saa minut haluamaan oksentaa! Ja jätä Niko rauhaan, hän katuu jo maanneensa kanssasi! Sitä paitsi, hän on liian hyvä sinulle!” Kamil huusi kourijalle, ja Niko katsoi heitä jotakuinkin järkyttyneenä. Sitten Matt nauroi.

”Ei huoraa voi raiskata”, hän sanoi vilkaisten Nikoa, jolla sillä hetkellä vihdoin naksahti; hän oli saanut tarpeekseen. Hän kohotti kätensä ja löi Mattia, hän ei ollut koskaan lyönyt ketään, mutta tällä kertaa se tuntui oikealta. Mattin nenä alkoi vuotaa verta.

”En ole huora!” Hän sanoi tiukasti, hengittäen kireästi.

”Vittu, sinä vitun…” Matt alkoi kirota.

Kamilin sydän hypähti tyytyväisyydestä Nikon puolustaessa itseään ja lyödessä kourijaa suoraan naamaan. Kun Matt otti askeleen lähemmäs Nikoa, Kamil päätti, että liika on liikaa ja hän iski häntä nyrkillä kasvoihin niin lujaa kuin pystyi. Hän kuuli ällöttävän äänen, kun hänen nyrkkinsä kohtasi toisen nenän. Matt kumartui ja vei kätensä jälleen nenälleen.

”Luullakseni ei voi hakata sellaista joka selvästi haluaa tulla hakatuksi…” Kamil sanoi, hänen hengityksensä kävi raskaaksi vihasta, hänen rystysiinsä sattui helvetisti. ”Tule, Niko, jätetään tämä idiootti.”

Näky Mattista ja hänen verta vuotavasta nenästään sai Nikon tuntemaan itsensä melko tyytyväiseksi. Hän nyökkäsi päätään, hymyillen Kamilille.

”Mennään”, hän myöntyi ja he jatkoivat kotimatkaansa, rinnakkain. Molemmat tunsivat olevansa hieman hämmentyneitä kaikesta, ääneen sanomattomista tunteista, jotka nyt olivat heidän välillään.

4.luku

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s