30. Lapselliset leikit

 

Suvi liikahti sohvalla mulkoillen miestään samalla kun hieroi kädellään vatsaansa, kuin toivoen sen helpottavan oloaan.

”Mitä se kusipää sanoi?” Hän kysyi, irrottamatta katsettaan miehestä. Adam huokaisi raskaasti, tunsi olonsa täysin uupuneeksi, hän ei ollut nukkunut hyvin päiväkausiin, Suvi synnyttäisi pian ja hänen paras ystävänsä oli pidätetty. Vaikka hän oli vihainen Chrisille siitä mitä tämä oli tehnyt, osa hänestä ei kuitenkaan voinut olla murehtimatta, että tämä olisi täysin yksin, jos hänkin nyt kääntäisi selkänsä. Ei Chris ollut läpeensä paha, hän oli hämillään ja loukkaantunut, se ei tietenkään oikeuttanut mitään, mutta…

Adam kohautti olkiaan ja istuutui alas. ”Hän tarvitsee apua,” hän kuiskasi lopulta ja vilkaisi selvästi tuohduksissa olevaa vaimoaan, raskaus tuntui vain kärjistävän naisen tunteita.

“Minä kerron mitä se perverssi kusipää tarvitsee: kunnon selkäsaunan! Hitto jonkun pitäisi repiä hänen peniksensä irti ja syöttää se sioille siitä hyvästä mitä hän teki serkulleni!” Suvi huusi kiihtymyksen kourissa ja alkoi sitten itkeä. ”Sinun olisi pitänyt varoittaa meitä hänestä!”

”En tiennyt hänen voivan tehdä tällaista!” Adam huusi tuohtuneena takaisin ja Suvi mulkoili häntä epäileväisenä kyyneltensä läpi.

”Et tiennyt kuinka mustasukkaiseksi hän saattaisi käydä? Etkö koskaan nähnyt merkkejä siitä, että hän voisi turvautua väkivaltaan?”

Adam katsoi vaimoaan surullisena, tietämättä kuinka vastata. ”Chrisin isä on väkivaltainen idiootti, on aina ollut. Hän pahoinpiteli Chrisin äitiä ja häntä myös, kun Chris oli lapsi. Minä… Olen nähnyt miten vaikeaa hänellä on ollut ja kuinka…” Adam huokaisi päätään pudistaen. ”Olin vain lapsi itsekin, en tiennyt mitä tehdä silloin.”

“Se ei ole tekosyy…” Suvi kuiskasi. “Tunnen ihmisiä väkivaltaisista perheistä ja arvaa mitä; he eivät pahoinpitele nykyisiä perheenjäseniään.”

”Tiedän, ettei se ole tekosyy! Mutta se on selvästi vaikuttanut häneen ja Chris tarvitsee apua päästäkseen yli ongelmistaan!”

“Olen varma, että he järjestävät hänelle jonkun jolle puhua kunhan hänet on tuomittu.” Suvi vastasi jokseenkin kylmästi. ”En halua olla missään tekemisissä sen miehen kanssa enää koskaan, enkä halua sinunkaan olevan.”

Adam nousi jaloilleen. ”Hän on ystäväni, Suvi! En voi vain kääntää selkääni hänelle! Olen tuntenut Chrisin vuosikausia!”

“Ja minä olen sinun vaimosi! Synnytän kohta yhteisen poikamme ja Joni on osa perhettäni! En halua sitä miestä lähellemme enää koskaan!”

Adam kääntyi ikkunaa kohden hengittäen kiihtyneenä. ”Olen vihainen hänelle, tuohduksissa, mutta jos Chris katuu ja on valmis etsimään apua, jos hän myöntää sen mitä on tehnyt, minä olen luvannut tukea häntä.”

”Sellaiset ihmiset eivät muutu! En halua ottaa sitä riskiä, että hän käyttäisi ystävyyttäsi päästäkseen uudelleen serkkuni lähelle, enkä myöskään halua häntä lapsemme lähelle!”

Adam katsoi Suvia surkean näköisenä. Vuosia sitten, heidän ollessa lapsia Chris oli kerran paennut heidän kotiinsa uuden selkäsaunan tieltä ja Adam oli vannonut heidän ystävyytensä nimiin, että olisi aina läsnä, että he olisivat aina toistensa tukena…

“Tein lupauksen… En voi rikkoa sitä, en jos Chris tulee järkiinsä ja tekee kuten pyysin.”

“En voi käsittää sinua Adam! Chris olisi voinut tappaa Jonin! Hän helvetti raiskasi serkkuni! Ja Jonin täytyy elää ja selvitä sen asian kanssa koko lopun ikänsä! En voi enkä tule koskaan antamaan Chrisille sitä anteeksi!”

Adamin pysyessä vaiti, Suvi nousi kömpelösti jaloilleen. ”Valitse,” hän sanoi. ”Minä ja vauva tai Chris?” Hän hengitti kiihtyneenä: voisiko Adam todella valita sen väkivaltaisen kusipään heidän sijastaan? Adam katsoi häneen kärsivin silmin.

”Ole kiltti…”

“Onko se todella niin vaikeaa?” Suvi tunsi kyyneleiden kasaantuvan silmiinsä ja hiljalleen valuvan poskiaan pitkin. Näky oli sydäntä särkevä ja Adam pudisti kevyesti päätään, käveli vaimonsa luokse ja halasi tätä.

“Rakastan sinua,” hän kuiskasi. “Tiedät sen.”

“Sitten olemme yksimielisiä tästä?” Suvi kysyi ja Adam nyökkäsi jäykästi.

”Kyllä…” Mies vastasi käheällä äänellä.

**^^**^^**^^**

Chris tuijotti seinää kykenemättä nukahtaa. Äänet sellin ulkoa ja lopulta hiljaisuus joka seurasi, häiritsivät, eikä Chris tiennyt kumpi oli oikeastaan pahempi. Huone tuntui kutistuvan jokaisella hetkellä, hän halusi ulos, mutta seinät olivat liian paksuja ja ovi liian painava. Sänky. pöytä, pieni televisio ja vessa, se olisi voinut olla pahemminkin, mutta hän halusi vapautensa.

Aikaa ajatella, aikaa hänellä todella oli riittämiin ja jatkuvasti hänen ajatuksensa lipuivat samoille teille. Joni… Missä hän oli nyt? Oliko hän kotona perheensä kanssa? Oliko hän sen miehen kanssa? Se ajatus nostatti joka kerta voimakkaan vihan tunteen, hänen sormensa puristautuivat nyrkkeihin, kynnet painautuivat ihoa vasten ja jättivät siihen jäljen.

Chris sulki silmänsä ja hengitti syvään, yritti rauhoittua. Joniin sattui, Joni oli loukkaantunut ja se johtui… ’Minä tein sen,’ ääni hänen sisällään kuiskasi ja hetken Chris istui aloillaan maistellen sanoja ääneti. ’Mutta hän ansaitsi sen,’ toinen ääni järkeili. ’Ansaitsiko todella?’ Uusi ääni epäili. ‘Olet aivan kuten isäsi!’ Chris veti polvena rintaansa vasten ja puri hampaitaan tiukasti yhteen. ’Ei!’ Hän tunsi olonsa hermostuneeksi ja yksinäiseksi, jopa pelokkaaksi. Kuinka hän oli päätynyt tähän? Hän ei ollut kuten isänsä! Hän ei koskaan ollut halunnut olla!

Joni oli lutka… Hän petti… Joni teki tämän, kaikki oli hänen syytään ja nyt Chris oli se, joka kärsi…

Ja sitten muistot syöksyivät hänen mieleensä: Kuinka Joni oli hymyillyt, kuinka Chris oli pitänyt tämän hymykuoppia hellyttävinä, Jonin naurun sointu, se miltä hänen alaston lämmin iho oli tuntunut hänen omaansa vasten. Se miltä Joni näytti kun hän nukkui, levollinen, viaton… Chris muisti Jonin hymyilevän hänelle, tullen lähemmäksi, suudellen hänen huuliaan ja se miltä se oli tuntunut… Miltä oli tuntunut olla Jonin halujen kohde… Ja sitten se oli muuttunut… Milloin? Mikä oli se tarkka hetki kun kaikki oli muuttunut? Milloin Joni oli lakannut rakastamasta ja haluamasta häntä?

Milloin Jonista oli tullut niin etäinen?

Jonin kasvot, kun tämä oli surullinen, katse kun hän oli peloissaan… itku… kun hän rukoili armoa…

’Minä tein sen,’ ääni kuiskasi jälleen. Chris tunsi olonsa uupuneeksi ja epätoivoiseksi, äkillinen viha: tällä kertaa häntä itseään kohtaan, itseinho… Kunnes hän muisti sen blondin, pitkän miehen ja hänen mielialansa otti äkkikäännöksen; se johtui hänestä, oli aina johtunut.

Se mies oli saanut Jonin ensin ja sitten Joni oli vain käyttänyt häntä hyväkseen, Joni ei ollut koskaan edes rakastanut häntä, ei… Joni himoitsi sitä venäläistä ja he olivat naineet hänen selkänsä takana, kuinka kauan sitä oli jatkunut?! ’Se huora!’ Joni oli nyt sen miehen kanssa… Hänet korvattaisiin ja Joni jatkaisi elämäänsä kuin Chrisiä ei koskaan olisi ollut: ajatus siitä, sai hänen verensä kiehumaan, mielikuvat siitä, kuinka Joni oli kietoutunut toisen miehen ympärille saivat hänet voimaan pahoin raivosta. Kuinka hän saattaisi kestää sen?

Joni ei välittänyt, eihän?

Mutta hänen täytyi… Chris tarvitsi häntä…

Jos voisi kääntää kelloja, palata ajassa taakse, korjata asiat niin, että Joni olisi jälleen hänen omansa. Hänen täytyi jotenkin korjata tilanne. Hän tarvitsi Jonia ja jos hän saisi tämän jälleen vierelleen niin kaikki järjestyisi.

Joni ei voinut jättää häntä; Joni tarvitsi häntä aivan yhtä paljon, hänen täytyi.

Chris mietti sitä mitä Adam oli sanonut, hän ajatteli sitä mitä oli tapahtunut. Hän yritti pakottaa itsensä pysymään rauhallisena ja saamaan selkeän kuvan kaikesta. Viimeaikoina kaikki oli kääntynyt niin utuiseksi, hän oli menettänyt hallinnan ja jokin muu oli ottanut sen haltuunsa, jokin synkkä ja pelottava, jota Chris itsekään ei täysin ymmärtänyt.

’Jos en saa häntä, niin ei kenenkään toisenkaan pitäisi.’

Chris tunsi kyyneleiden kertyvän silmiinsä ja juoksutti sormiaan toistuvasti hiustensa läpi. Mitä oikein oli tapahtumassa? Miksi näin oli käynyt?

Hän tarvitsi Jonia, hänen täytyi nähdä Joni. Kaipuu oli niin voimakas ja järjetön, että se tuotti kipua hänen sisimpäänsä. Joni oli hänen ja Jonin täytyi antaa anteeksi, jotenkin kaiken täytyi järjestyä.

Kun Chris jälleen ajatteli sitä, kuinka Joni makasi sen vaalean miehen syleilyssä, uusi raivonaalto kulki hänen lävitseen ja Chris huomasi vapisevansa. Mitä oikein oli tapahtumassa? Hän pelkäsi, pelkäsi itseään. Ehkä heidän olisi parempi vangita hänet, ehkä jos niin kävisi, hän voisi saada apua?

Hän pyytäisi Adamia pitämään Jonia silmällä. Hän voisi kirjoittaa Jonille kirjeen ja pyytää tätä odottamaan. Hän hakisi apua ja Joni huomaisi että hän pystyi muuttumaan. Jonin täytyi odottaa… Hänen täytyi ja hän odottaisi, eikö?

Huone vaikutti niin pieneltä, oli vaikea hengittää sen sisällä.

**^^**^^**^^**

Herätyskello pärähti soimaan, Misha huokaisi ja kurottautui hiljentämään ärsyttävän pirinän kädellään. 7.30 aamulla, työpäivä edessä ja Misha tunsi olevansa uuvuksissa. Yö ei ollut juurikaan edellisiä helpompi; Joni oli herännyt kolmesti tai neljästi ja samalla herättänyt hänet tahattomasti. Misha käänsi kasvonsa tummahiuksiseen nuorukaiseen vierellään, jonka väsyneet silmät olivat puolittain avoinna.

”Työ kutsuu,” vaalea mies kuiskasi. ”Ivo huolehtii sinusta sillä välin kun olen poissa, ok?”

”Näytät väsyneeltä,” Joni kuiskasi ja Misha naurahti lempeästi.

“Niin sinäkin kakara, yritä saada lisää unta.” Mies siirsi kätensä pörröttääkseen Jonin hiuksia ajattelematta tarkemmin ja samalla mietti hiljaa kuinka outo tilanne todella oli. Kun Joni oli pyytänyt häntä nukkumaan vierelleen, hän oli tuntenut outoa lämpöä rinnassaan, samaa lämpöä kuin tunsi nyt saadessaan uupuneen hymyn nuorukaiselta. ”Jää vuoteeseen, okei? Jos tarvitset jotakin, niin Ivo tuo sen sinulle.”

“Hyvä on, pomo…” Joni kuiskasi ja yritti virnistää, mikä ei kuitenkaan oikein onnistunut.

Misha hymyili ja nousi vastahakoisesti. Hän mietti miksi tuntui niin epämukavalle jättää Joni vaikka tiesi Ivon pitävä tästä hyvää huolta. Miksi hän silti oli huolissaan?

“Hyvää työpäivää,” Joni toivotti hiljaisella äänellä.

”Kiitos,” Misha sanoi ja jälleen ajattelematta asiaa sen kummemmin hän kumartui peittelemään nuoremman miehen paremmin. Kun Joni katsoi häneen yllättyneenä, Misha selvitti kurkkuaan. ”Nukuhan nyt kakara.”

“Okei,” Joni kuiskasi ja hymyili, katsoi kun Misha kääntyi ja alkoi kerätä tavaroitaan ennen kuin tämä käveli kohti ovea. Ovensuulla mies kääntyi vielä katsomaan häntä.

“Silmät kiinni,” Misha muistutti.

”Okei, pomo…” Joni vitsaili ennen kuin totteli käskyä.

Misha suuntasi kylpyhuonetta kohden käydäkseen pikaisesti suihkussa ja sen jälkeen meni omaan huoneeseensa pukeutuakseen. Hän ei olisi halunnut mennä töihin, he kysyisivät mitä hänen poskelleen oli tapahtunut ja Misha ei tiennyt alkuunkaan kuinka vastata.

Kahvia, hän todella tarvitsi kupillisen kahvia ja Ivokin pitäisi herättää. Käynnistettyään kahvinkeittimen hän suuntasi kohti Ivon makuuhuonetta ja koputti oveen.

“Ivo, nouse ylös, minun on pian lähdettävä.” Hän kuuli kahinaa, raskaan huokaisun ja lopulta lähestyvät askeleet. Ivon silmät olivat vain puolittain auki ja hänen hiuksensa tuntuivat sojottavan kaikkiin mahdollisiin suuntiin.

“Kahvia…” Hän murahti käheällä äänellä.

“Keittiössä,” Misha vastasi ja pyöritti silmiään ennen kuin kääntyi kyseisen huoneen suuntaan.

Ivo seurasi laiskoin askelin, huokaisi uudestaan istuutuessaan viimein keittiöpöydän ääreen.

“Mihin aikaan oikein menit nukkumaan?” Misha tiedusteli valmistaessaan veljelleen kahvikupillisen ja laskiessaan sen hänen eteensä. Ivo kohautti olkiaan, otti kupin käsiensä väliin ja maistoi.

“Ah, heti parempi,” hän huokaisi muutaman hörpyn jälkeen. ”Hmm… kolmelta kait,” hän vastasi lopulta.

“Ja mitä teit jalkeilla niin myöhään?” Misha nosti kulmaansa kysyvästi ja kaatoi itselleen kupillisen. Aamiaisen hän joutuisi jättämään väliin, jottei myöhästyisi töistä.

”Pelasin,” Ivo huokaisi. Jälleen Misha pyöräytti silmiään.

“34vuotias sinkku mies pelaamassa playstationia keskellä yötä on vain surullinen tapaus.”

“Ja 24vuotias mies, joka käyttäytyy kuin keski-ikäinen on vielä surullisempi,” Ivo virnisti. ”Omapahan on elämäni, saan tehdä sillä mitä haluan.”  Misha katsahti häneen, muttei kommentoinut asiaa.

”Joni nukkuu vielä, ainakin toivon, että nukkuu…Hmm… Tee hänelle sellainen jogurttijuoma aamiaiseksi; vähän hunajaa sekaan ja pakastimessa on vadelmia ja mansikoita ja…”

“Misha, oikeasti, kuten juuri ystävällisesti muistutit; olen 34, luulen, että osaan valmistaa hänelle aamiaista.” Ivo naurahti huvittuneena.

“No,” Misha kohautti olkiaan yrittäen olla välittämättä veljensä äänensävystä. ”Annoin hänelle kipulääkkeen pari tuntia sitten, joten jos Joni tarvitsee lisää niin voit…”

”…Odottaa muutaman tunnin ja antaa uuden annoksen aamiaisen jälkeen,” Ivo virnisti. ”Hyvä on kanaemo, luulen, että pärjään. Olettehan vielä Dimankin kanssa onnistuneesti hengissä.”

Misha mulkaisi häneen jokseenkin happamana. ”Ei sitten mitään typeriä vitsejä tai ideoita, Joni on loukkaantunut ja tarvitsee paljon lepoa.”

“Tiedän,” Ivo hymyili.

“Ja minä en ole mikään hemmetin kanaemo!”

“Niin, niin…” Ivo nyökkäsi ja kurottautui ottamaan lehden samalla kun maistoi jälleen kahviaan. ”Etkö sinä myöhästy kohta?” Hän kysyi sitten ja katsoi huvittuneena, kuinka Misha kirosi, kaatoi lopun kahvin alas kurkustaan ja riensi sitten keräämään loput tavaroistaan.

”Nähdään myöhemmin kanaemo!” Ivo huusi veljensä perään.

“Haista paska Ivo!” Kuului ärsyyntynyt vastaus eteisestä.

”Minäkin rakastan sinua! Heippa!”

**^^**^^^**

Ivo hymyili astuessaan huoneeseen. “Hyvää huomenta,” hän sanoi kirkkaalla äänellä astuessaan peremmälle aamiaistarjotinta kantaen.

Tummahiuksinen nuorimies istui sängyllä, tyynyt asetettuna huolellisesti hänen selkänsä taakse. Joni yritti hymyillä, mutta yritys vaimeni pian. ”Huomenta,” hän kuiskasi. Ivo laski tarjottimen pöydälle ja avasi verhot. Aurinko oli kirkas, ärsytti Jonin silmiä hetken ennen kuin ne tottuivat valoon.

“Kaunis päivä. Näyttää tulevan lämmin viikonloppu,” Ivo puhui. “Kuinka jaksat?”

“No…” Joni aloitti. “Selviän,” hän vastasi pidettyään pienen tauon.

“Toin sinulle tällaisen jogurtti hässäkän. Misha antoi selkeät ohjeet,” Ivo vinkkasi silmäänsä pojalle, otti lasin ja ojensi sen tälle ennen kuin veti tuolin vuoteen vierelle. Hän katsoi Jonia, joka piteli lasia käsiensä välissä ja joi hitaasti pillistä. ”Tarvitsetko kipulääkettä?”

“Ehkä vähän myöhemmin,” Joni vastasi ja ojensi sitten tyhjän lasin takaisin Ivolle, joka laski sen pöydälle.

”Noh, haluaisitko katsoa jonkun elokuvan? Vai haluaisitko, että luen sinulle?”

Joni huokaisi. “En tiedä, kai voisin katsoa televisiota, jos se käy?”

“Toki,” Ivo hymyili ja nousi. ”Anna kun autan sinut ylös.” Joni siirsi jalkansa lattialle ja nousi hitaasti Ivon avustuksella. ”No niin, kiedo kätesi harteitteni ympärille; nostan sinut ylös,” Ivo neuvoi.

“Ei, ole kiltti ja anna minun yrittää liikkua itse,” Joni pyysi henkäisten syvään. ”En kestä sitä, että minua kanniskellaan ympäriinsä kuin isoa vauvaa.”

”Se on siis vain veljeni miellyttämiseen?” Ivo kysyi hieman huvittuneeseen sävyyn, johon Joni hymyili hieman ja pudisti päätään.

”En vain jaksa kiistellä asiasta hänen kanssaan.”

Ivo naurahti tähän. “Ymmärrän. No voithan sinä yrittää liikkua itse, mutta olen aivan tässä vierelläsi.”

Joni käveli hitain askelin, Ivon käsi hänen olkapäällään. Portaat olivat vaikea osuus ja kun pidempi mies ehdotti uudelleen, että voisi kantaa hänet Joni kieltäytyi nopeasti. Hän halusi tehdä tämän itse, halusi todistaa, että pystyi. Pieniä askelia, yksi kerrallaan, Joni otti tukea kaiteesta ja kun hän viimein pääsi alakertaan, hän hymyili hieman, miltei ylpeästi, henkäisi syvään ja katsoi Ivoa kohden.

“Misha taitaa pettyä nyt kun hänellä ei ole enää tekosyytä kantaa sinua,” Ivo vitsaili.

“Hän pääsee yli siitä,” Joni hymyili ja jatkoi matkaansa sohvaa kohti, Ivo perässään. Hän istuutui varoen alas ja katsoi ulos; kaunis ilma masensi häntä; Joni olisi halunnut nauttia siitä ja… Hän halusi voimansa takaisin, halusi jättää koko jutun taakseen.

Ivo käänsi television päälle ja laittoi yhden komedian DVD soittimeen, jota Joni ei ollut vielä katsonut. Hyräillen itsekseen mies kävi hakemassa vartalovoiteen huoneestaan ja palasi, istui Jonin vierelle ja nosti hellästi pojan jalat syliinsä. ”Jalkahieronta,” Ivo selvensi yksinkertaisesti.

“Ai… Kiitos…”

Ivo hymyili ja puristi voidetta kämmenelleen, lämmittäen sitä käsiensä välissä ennen kuin alkoi levittää Jonin paljaille jaloille. ”Sinulla on kauniit jalat,” hän kommentoi hetken kuluttua, hieroen Jonin oikeaa kantapäätä samalla. ”Mukavat ja pehmeät. Ah, taidat pitää minua omituisena, mutta olen aina ihaillut hyvin hoidettuja jalkoja.”

Joni katsoi häneen varuillaan olevan huvittuneena. ”Jalka fetissi?” Hän kysyi ja Ivo kallisti päätään katsoen häneen yhä virnistellen.

”Ei mitään pervoa, lupaan,” mies vastasi.

“Hyvä,” Joni hymyili takaisin ja rentoutui hieman Ivon jatkaessa. Hieronta tuntui hyvälle ja auttoi harhauttamaan hänen mieltään hieman kivusta. ”En edes muista milloin jalkojani olisi hierottu,” Joni kuiskasi katsoessaan kohti televisioruutua.

“Pidätkö siitä?” Ivo kysyi.

“Pidän, tuntuu hyvälle,” Joni vastasi hiljaa.

“No se on hyvä,” Ivo nyökkäsi hymyillen itsekseen ja jatkoi sitä mitä oli tekemässä ajoittain vilkuillen ruudulla pyörivää elokuvaa.

“Tämä ei taida olla se millaiseksi kuvittelit kesälomasi,” Joni huokaisi jonkin ajan kuluttua. ”Pikkuveljesi ystävästä huolehtien… Tarvitsen vain muutaman jutun asunnosta, voisin sitten siirtää teille rahaa netin kautta.”

Ivo kurtisti kulmiaan. “Minkä rahan?”

“Minun rahani tietenkin, maksun ruuasta ja muista kuluista. Tarvitsen tilinumerosi.”

Ivo huokaisi katsoen nuorukaista. “Joni, en tarvitse rahojasi,” hän sanoi.

”En aio asua täällä ilmaiseksi,” Joni sanoi. ”Haluan maksaa oman osuuteni, minun täytyy tehdä se… sitä paitsi, jos he tuomitsevat Chrisin…” Joni piti pienen tauon. ”Uskon, että hänen täytyy maksaa minulle kuitenkin jotain, kaikista kuluista ja särystä ja koska te olette auttaneet minua, niin osan siitä rahasta pitäisi kuulua teille.”

Ivo nyökkäsi hitaasti. “Jos tämä on sinulle tärkeää, niin en kiellä sinua, mutta se ei ole myöskään tarpeen. Tarjoa meille vaikka pizzat joskus, se riittää meille varsin hyvin,” Ivo iski silmäänsä.

Joni hymyili. “Kiitos Ivo, haluan maksaa omat kuluni täysin.”

”Ei minua ennen ole kiitetty rahojen vastaanottamisesta,” Ivo naurahti.

”En kiitä vain siitä, vaan kaikesta, auttamisestani ja…”

“Hei, ei mitään ongelmaa. Minusta on vain mukava. että voimme tehdä tämän sinun hyväksesi.” Ivo tarkkaili Jonia hetken. ”Se oli Mishan idea, tiesithän? Tuoda sinut tänne.”

 Joni kallisti päätään hieman. “Ajattelin, että se olisi ollut sinun…” Hän kuiskasi.

Ivo pudisti päätään. “Se oli loistava idea tosin,” mies vakuutti. “Hän välittää sinusta enemmän kuin osaa sanoa.”

Joni huomasi punastuvansa hieman ja katsoi poispäin. ”Uskon, että hän tuntee syyllisyyttä menneestä.”

Ivo naurahti. ”Sitäkin. Katsos, Misha voi olla itsepäinen muuli välillä, mutta hän välittää sinusta ja alkaa vasta nyt käsittää kuinka paljon. Hän oli todella peloissaan puolestasi sinä yönä, en ole koskaan nähnyt häntä sellaisena.”

Joni oli hetken hiljaa ajatellen sitä. Hän oli aavistanut sen tietenkin, mutta kuitenkin tunsi olonsa epävarmaksi. Oli liian monta hämmentävää asiaa, asioita jotka hänen tuli selvittää; valokuvien tuottama huoli oli yksi niistä.

“Haluaisitko kahvia tai teetä?” Ivo kysyi ja Joni nyökkäsi ääneti, mikä sai miehen virnistämään. ”Kumpaa siis otat?” 

”Teetä, kiitos,” kuului hiljainen vastaus.

Ivon virne hälveni nähdessään Jonin niin ajatuksissaan. ”Mikä on pielessä?” Hän kysyi.

”Minä-” Joni epäröi ja katsoi ylös. Voisi olla helpompaa kertoa Ivolle? Vanhempi mies oli jotenkin helpommin lähestyttävä tällaisessa asiassa, sillä Ivo ei ollut koskaan tuominnut häntä kuten Misha. ”Jos saisin sen teen ensin,” Joni lopulta vastasi hiljaisella äänellä.

“Hyvä on,” Ivo nyökkäsi ja nousi pohtien josko Joni olisi viimein valmis puhumaan, hän toivoi tämän olevan.

5 minuuttia myöhemmin hän palasi nuorukaisen luokse ja ojensi hänelle toisen kupin varmistaen, että tämä sai sen pidettyä turvallisesti käsiensä välissä. Ivo istui sitten alas ja pysäytti elokuvan hetkeksi, jotta he voisivat puhua.

“Tiedäthän, että voit kertoa minulle, mitä hyvänsä se on,” Ivo sanoi istuttuaan Jonin vierelle.

Joni nielaisi ja katsoi alas teemukiinsa. ”Mitä kaikelle Chrisin tavaroille käy, jos hänet tuomitaan?” Hän kysyi varoen mikä sai Ivon kurtistamaan kulmiaan.

”Kun hänet tuomitaan,” mies korjasi. ”Luultavasti tavaroille järjestetään joku paikka ja joku jonka hän itse valitsee huolehtimaan asioistaan ja omaisuudestaan sillä välin, kun hän on estynyt.”

Joni nyökkäsi ja tunsi käsiensä hieman vapisevan. ”Luuletko että he ovat jo… vieneet hänen tavaroitaan?”

”En ole varma, Joni.” Ivo vastasi katsellen nuorukaista huolissaan.

“Hmm… Luuletko, että he voisivat… antaa Chrisille hänen kannettavan tietokoneensa… tai jotain?” Joni oli selvästikin hermostunut, mutta Ivo päätti olla kommentoimatta asiaa, toivoen pojan vain jatkavan puhumista, mihin tahansa suuntaan tämä olikaan menossa.

”En, en totisesti usko, että he antaisivat hänen käyttää omaa tietokonetta sen enempää kuin kännykkäänsä vankilassa. Miksi kysyt?”

Joni henkäisi syvään. “Chris kiristi minua…” Hän kuiskasi niin hiljaa, että Ivo hädin tuskin kuuli.

”Hän teki mitä?”

“Kiristi… Minä… Halusin kyllä lähteä ja yritinkin… heti ensimmäisen kerran jälkeen, mutta…” Joni pudisti päätään, vapisi entistä voimakkaammin ja yritti karttaa Ivon katsetta. ”Hänellä on valokuvia ja…”

”Ihan rauhassa Joni,” Ivo puhui pehmeällä äänellä ja laski oman mukinsa pöydälle, auttaakseen Jonia tasaamaan käsiensä vapinan jottei poika läikyttäisi kuumaa teetä ylleen.  ”Voit kertoa minulle,” hän kannusti alkaen hiljalleen ymmärtää kuvion.

“En muista tilannetta, mutta… tiedän… me juhlimme sitä, kun täytin 18 ja…” Joni vilkaisi Ivoon ja viittoi tätä ottamaan teekupin vapisevista käsistään minkä mies teki. ”Hän toi minulle kokoajan lisää juomista, luulin, että meillä oli hauskaa… Muut lähtivät ja en muista siitä yöstä enempää. Muistan vain, että olimme keittiössä ja sitten kaikki on… sumeaa.”

Ivo kiristi hampaitaan kuunnellessaan vakavana.

”Sitten, talvella, hän näytti minulle… minä…” Joni toi kätensä otsalleen katsoen lattiaa kohden surkeana. ”Niistä kuvista näkee, kaiken… Kaiken minusta, jopa… Jopa sen kun … tiedäthän… imen häntä… Se on ainut osa minkä Chrisistä näkee…” Joni naurahti ilottomasti ja hermostuneesti. ”Chrisin… elin… suussani… ja hän sanoi, että lähettäisi ne kuvat kaikkialle… Jopa perheelleni ja se… se on vain niin hirvittävän nöyryyttävää… Chris sanoi kerran myös kuvanneensa salaa kun me… en tiedä… En kestä, jos ne tulevat julki, mitä se tekisi maineelleni tai tulevaisuudelleni? Helvetti!” Joni yritti estää itseään itkemästä, muttei kyennyt siihen. Hän oli viimein sanonut sen, sitä ei voinut ottaa enää takaisin ja se tuntui samalla helpottavalta, että pelottavalta.

Ivo veti hänet lähelleen ja kietoi kätensä hellästi hänen ympärilleen, varoen satuttamasta poikaa. ”Älä ole huolissasi Joni, on hyvä, että kerroit minulle.” Sisimmässään Ivo tunsi raivon kumpuavan Jonin entistä kohtaan, mutta yritti rauhoittua Jonin vuoksi. ”Oletko kertonut poliiseille kuvista?” Hän kysyi ja Joni, joka pyyhki kyyneleitä silmistään, pudisti päätään.

“Olet ensimmäinen joka tietää,” Joni kuiskasi käheällä äänellä. ”En tiedä josko hän on jo tehnyt niille jotakin,” hän lisäsi voiden hieman pahoin. ”En tiedä mitä tehdä Ivo, en tiedä kuinka kestäisin kantaa sitä leimaa otsallani lopun ikäni… sen on vain niin noloa.”

“Jos hän on käyttänyt kuvia kiristämiseesi, kuten sanoit, niin minusta on parasta kertoa poliiseille.” Ivo sanoi silitellen Jonin hiuksia.

Joni kietoi käsivartensa ympärilleen silitellen vasenta käsivarttaan hermostuneena. ”Olin 18… Kai olin antanut suostumukseni? En halua ihmisten näkevän… En halua heidän ajattelevan, että…” Hän pudisti päätään ja nielaisi. ”En koskaan halunnut olla tällainen ihminen… enkä ymmärrä kuinka päädyin tähän.”

Ivo toi kätensä Jonin leualle ja pakotti pojan katsomaan ylös. ”Kuuntele, olet yhä hyvin nuori. Kuulostaa siltä, että hän on tiennyt täydellisen hyvin mitä on tehnyt. Mieti nyt Joni; hän juottaa sinut humalaan, puhuu sinut valokuviin joita et muista ja tämähän tapahtui ennen kuin muutitte yhteen, eikö?” Joni nyökkäsi hitaasti. ”Ja hän ehdotti yhteen muuttoa, eikö? Hänellä oli kaikki järjestettynä ja valmiina ja ainut mitä sinun tarvitsi sanoa, oli kyllä?”

Hämillään Joni nyökkäsi jälleen ja Ivo katsoi häneen surullisena. ”Hän tiesi mitä teki ja teki parhaansa yrittääkseen omistaa sinut, jopa ajatteli askeleen pidemmälle, ottamalla sinusta tällaisia kuvia… Sinä tosiaan olet salannut kaiken tämän sisällesi koko tämän ajan?” Ivo kysyi ja Jonin katse lipui alas. Ivo veti pojan uuteen halaukseen ja tunsi Jonin vapisevan.

”Se ei tainnut olla ensimmäinen kerta kun hän pakotti sinut?” Ivo kysyi lopulta hiljaa ja surullisena.

“En halua muistaa…” Joni kuiskasi murtuneena ja vetäytyi kauemmaksi tuntien olonsa epämukavaksi. ”Helvetti,” hän kirosi ja peitti kasvonsa käsillään.

”Hei, kaikki on hyvin, olen urhea nuori mies, yksi askel kerrallaan, niinhän? Kerrot minulle nyt ja se on hyvä, et ole yksin. Mutta sinun on myös kerrottava poliiseille, että hän on kiristänyt sinua. He tarkastavat asian ja hoitavat sen, älä ole huolissasi.”

“Se on vain niin… nöyryyttävää… Olen hirveä lutka vai mitä?”

“Ei!” Ivo kielsi jyrkästi. “Nämä ovat hänen ajatuksiaan! Hän on manipuloinut sinua, tehnyt niin monta vääryyttä sinua kohtaan. Sinulla ei ole mitään hävettävää Joni, ei kuvista tai mistään. Tiedän, että olet peloissasi, mutta he selvittävät tämän ja kukaan ei ajattele sinusta yhtään vähempää. Olet vasta 19vuotias, Joni.”

“En pitkään…” Joni keskeytti ja huokaisi. “Kaksi viikkoa ja olen 20,” ja kyyneltensä läpi hän yritti hymyillä saaden lempeän hymyn takaisin. Ivo kurottautui pyyhkimään kyyneleitä peukalollaan.

”Edessäsi on vielä monia onnellisia vuosia, usko pois. Se voi tuntua vaikealta ajatella nyt, mutta tulee aika, jolloin kaikki tämä on takana. Ja Joni, on aina ihmisiä jotka ovat typeriä ja sanovat ja tekevät typeriä asioita, mutta huolimatta kaikesta, muista aina, että mikään tästä ei ole sinun syytäsi.” Joni nyökkäsi hitaasti, vaikka ei täysin kyennyt uskomaan omaan viattomuuteensa, silti Ivon lohduttavat sanat tuntuivat helpottavan. Hän ei ollut edes ymmärtänyt ennen kuinka paljon taakkaa oli kantanut pysymällä vaiti. Pelkoa tunnustaminen ei kuitenkaan vienyt täysin.      

”Jos haluat, niin voin viedä sinut huomenna poliisiasemalle, voimme kertoa siitä yhdessä, okei?” Ivo ehdotti lempeällä äänellä.

”Mutta entä jos Chris on jo tehnyt kuville jotakin… Entä jos ne ovat jo netissä tai jossain?” Joni murehti.

”Siitä on turha murehtia nyt Joni,” Ivo kuiskasi. Mies tiesi, että jos se olisi asioiden laita, niin ei ollut juuri mitään mitä voisi tehdä, internet oli miltei mahdoton paikka hallita. ”Kaikki tekevät virheitä ja…” Ivo huokaisi. ”Mitä yritän sanoa on…”

“Jos se tapahtuu, niin se tapahtuu ja minun on vain käsiteltävä se?” Joni totesi turhautuneena. ”Vihaan häntä! Vihaan Chrisiä!… Kunpa en koskaan olisi tavannut häntä! Kunpa en olisi niin helvetin tyhmä!” Joni parahti ja kääntyi poispäin Ivosta. “Se ei ole reilua,” hän kuiskasi.

Ivo kosketti hänen olkapäätään. “Kaikki kääntyy vielä hyväksi, lupaan sen, Joni.”

”Sinun ei tulisi luvata asioita joita et voi pitää,” Joni kuiskasi, henkäisi syvään ja katsoi häneen. ”Olen pahoillani, olen vain niin turhautunut… sattuu, näytän kamalalle ja… Haluan takaisin ne kaksi vuotta jotka tuhlasin.”

Ivo nousi, otti teekupin ja polvistui Jonin eteen. ”Tässä, juo vähän teetä,” hän sanoi ja asetti kupin pojan käsien väliin. ”Sinä et näytä kamalalle.”

”Älä valehtele Ivo,” Joni kuiskasi.

”En valehtele,” vanhempi mies hymyili lempeästi. ”Hieman ruhjeilla, mutta olen nähnyt pahempaa. Ruhjeesi paranevat täysin ja olet aivan yhtä komea kuin ennen, se olisi voinut olla pahemmin.”

“Joten minun tulisi olla kiitollinen?” Joni kivahti ja katsoi sitten häpeissään alas. ”Olen pahoillani Ivo, minä vain…”

“Ei mitään anteeksi pyydettävää, ymmärrän kyllä.”

Joni nyökkäsi ja maistoi teetään. ”Ehkä jos vain teen sen päätöksen, niin kaikki järjestyy.” Hän sanoi ja katsoi ulos.

“Tuo on oikeaa puhetta,” Ivo virnisti ja nousi seisaalleen pörröttäen Jonin hiuksia. ”Teit oikein, kun kerroit minulle,” hän sanoi kun Joni katsoi ylös häneen. ”Me korjaamme tämän,” Ivo lupasi. ”Mutta nyt, jatketaan elokuvan katsomista.”

**^^**^^**^^**

Misha huomasi kyllä katseet joita sai työtovereiltaan. Mustelma oli yhä näkyvä ja tietoisuus siitä sai hänen olonsa jotenkin inhottavan epävarmaksi. Toistaiseksi kukaan ei ollut kuitenkaan sanonut tai kysynyt mitään ja Misha toivoi asian pysyvän niin.

Huokaisten syvään, Misha istuutui pöytänsä ääreen ja käynnisti tietokoneensa. Hänen ajatuksensa karkasivat jatkuvasti kotiin Jonin luokse. Totta kai Ivo pitäisi hyvää huolta pojasta. Ivo ja Joni olivat aina tulleet hyvin toimeen keskenään, itse asiassa, he olivat tulleet toimeen niin hyvin, että… Misha kurtisti kulmiaan, oli yhä aikoja jolloin hän mietti mitä näiden kahden välillä oikeasti oli tapahtunut. Oliko todellisia tunteita ollut mukana? Entä enemmän suudelmia ja kosketuksia? Ja miksi hitossa hän mietti asiaa nyt?!

“Oho, on tainnut olla melkoiset juhlat?” Tuttu naisääni havahdutti Mishan ajatuksistaan ja hän katsoi ylös nähdäkseen Cecilian, yhden hänen läheisimmistä työtovereistaan, naisen pöytä oli hänen omansa vieressä. ”Näytät kaamealta,” nainen totesi tavanomaiseen suoraan tyyliinsä ja istuutui hänen työpöytänsä reunalle pidellen kahvikuppia käsiensä välissä.

”Ja hyvää huomenta sinullekin,” Misha tuhahti vilkaisten tätä.

“Totta puhuakseni, luulin, että olisit poissa koko loppuviikon sillä huominen on vapaa,” Cecilian huulille hiipi pieni virne nähdessään hänen hämillään olevan ilmeensä.

”Huominen on vapaa?” Misha kysyi ja nainen ei voinut olla kikattamatta.

“Juhannusaatto, hölmö! Maailman mahtavin juhla, joka antaa ihanan tekosyyn juhlia aamunkoittoon tai ainakin siihen saakka kunnes olet liian kännissä tajutaksesi mistään mitään. Et kai sinä ole voinut unohtaa Vodka rakas?” Cecilia kohotti kulmaansa ja Misha muisti jälleen miksi ei ollut hyvä idea esitellä ihmisiä hänen isoveljelleen; tämän antama typerä lempinimi tuntui leviävän vauhdilla.

”Olin unohtanut,” Misha tunnusti, tuijottaen tietokoneenruutua väsyneenä. Hänen olisi soitettava ystävilleen ja peruttava oma osallistumisensa yhteiseen mökkireissuun.

“Tämä on siis vakavaa, mitä oikein on tapahtunut?” Cecilia kysyi.

“Se on pitkä tarina, pitkä ja epämiellyttävä,” Misha huokaisi, jaksamatta käydä asiaa enää läpi.

”Tappelu juhlissa?” Nainen jatkoi tiedusteluaan.

“Ei,” Misha vastasi lyhyesti. Oli outoa ajatella, että siitä oli alle viikko; lauantaina Joni oli ollut vielä kunnossa ja sinä yönä he olivat… Siitä tuntui olevan ikuisuus nyt.

“Olen huolissani sinusta,” Cecilia huokaisi. ”Oletko kunnossa?”

Misha katsoi häneen, yritti hymyillä mikä onnistui vain heikosti. ”Kuule, olen ihan kunnossa. Eräs ystäväni loukkaantui vain pahoin, enkä oikein jaksaisi jutella siitä.”

“Hyvä on, ymmärrän kyllä. Haluaisitko, että toisin sinulle kahvia?”

”Kiitos, se olisi hienoa.” Misha vastasi ja nainen hypähti alas hänen pöytänsä reunalta.

”Ei kestä ja… Jos haluat puhua myöhemmin… Noh, pidä mielessäsi, että olen hyvä pitämään salaisuuksia,” Cecilia iski silmäänsä ennen kuin meni hakemaan lupaamansa kahvin.

Päivä tuntui raahautuvan sangen verkkaisesti eteenpäin ja oli vaikea keskittyä. Vaikka Misha usein ajatteli, että voisi soittaa kotiin tarkistaakseen Jonin voinnin, hänen onnistui joka kerta estää itseään tekemästä sitä. Hän ei halunnut vaikuttaa liian… Miltä? Misha ei oikeastaan ollut varma, mutta hänen tulisi silti pidättäytyä tekemästä soittoa.

Myöhemmin Cecilia oli hakenut heille lounas patongit läheisestä subway ravintolasta, joita he nyt söivät työpisteidensä ääressä. Misha pystyi tuntemaan naisen katseen harhautuvan häneen ajoittain, samalla kun tämä selaili internet sivuja joilla takuuvarmasti ei ollut mitään tekemistä heidän työasioidensa kanssa.

“Olen niin koukussa facebookiin,” Cecilia huokaisi lopulta. ”Tämä on naurettavaa oikeastaan. Tiedät kuinka naurettavaa se on ja silti kulutat aikaasi tehden näitä typeriä testejä. Millainen kenkä olet? Oh! Tein juuri testin siitä milloin menetän järkeni ja vastaus on… rumpujen pärinää…. 14. huhtikuuta 2021, minulla on siis vielä aikaa!” Hän nauroi ja Misha vilkaisi naiseen hymyillen hieman hajamielisesti.

“Sinua todella vaivaa jokin,” Cecilia huomautti, kun Misha ei tuntunut reagoivan mihinkään hänen sanomisiinsa normaalilla tavallaan. ”Haluan vanhan kunnon Vodkan takaisin,” hän jatkoi mutristaen suupieliään alaspäin.

”Anteeksi, viime päivät ovat vain olleet melko rankkoja,” Misha huokaisi, johon nainen nyökkäsi osaan ottavasti. Cecilia olisi halunnut udella lisää, mutta onnistui hillitsemään kielensä ja palaamaan uusien testien pariin.

Syötyään Misha yritti palata töidensä pariin, vilkuillen Ceciliaa huvittuneena, nainen tuntui yhä olevan uppoutunut asioihin joita työnantaja tuskin katselisi suopeasti.

”Tiedätkö Ceci, voisi olla hyvä ajatus tehdä välillä töitäkin,” hän huomautti ja sai vienon virneen vastaukseksi.

”Pian,” nainen vastasi keskittäen katseensa takaisin koneensa näyttöön.

Misha vilkuili kelloa jatkuvasti: vasta 13.30, aika todella tuntui menevän kuolettavan hitaasti. Ainoa positiivinen asia oli ylimääräinen vapaapäivä jonka hän aiemmin oli unohtanut.

“Hei Misha,” ääni keskeytti hänen ajatuksistaan ja Misha nosti katseensa toiseen työtoveriinsa Eetuun. Mies oli hänen ikäisensä ja palkattu yritykseen muutamaa kuukautta aiemmin. Ihan mukava tapaus, söpökin tietyllä tapaa, hoikka, ei kovin pitkä, silmälasipäinen ja vaaleat hieman laineikkaat hiukset.

”Hei,” Misha vastasi jokseenkin väsyneesti, mutta muisti kuitenkin hymyillä.

“Mitä kasvoillesi on tapahtunut?” Toinen ei malttanut olla kysymättä mikä sai Mishan kurtistamaan kulmiaan harmistuneena, miksi ihmiset eivät voineet vain pitää huolta omista asioistaan?

”Ei mitään mistä sinun tarvitsisi huolehtia,” hän vastasi jokseenkin viileästi, mikä sai Eetun punastumaan.

”Olen pahoillani, tiedänhän minä, ettei se kuulu minulle, minä vain.. no… Joka tapauksessa, pomo pyysi minua tuomaan nämä asiakaspaperit sinulle, asiakas on venäläinen ja no…” Pienempi mies hymyili ja ojensi hänelle paperit.

“Kiitos ja olen pahoillani, taisin kuulostaa hieman tylyltä, on vain ollut raskas viikko.”

“Toki, ymmärrän.” Toinen nyökkäsi ja seisoi yhä pöydän edessä. Misha kohotti kulmaansa kysyvästi. “Tuota, sinun pitäisi soittaa tuolle miehelle ja sopia tapaaminen ensiviikoksi,” Eetu selvensi.

“Hyvä on,” Misha nyökkäsi, mutta silti mies ei liikahtanut. ”Oliko jotakin muuta?” Hän kysyi ja yritti hymyillä kohteliaasti mikä jäi jokseenkin laimeaksi yritykseksi.

“Osa meistä tapaa töiden jälkeen viereisessä pubissa ja… ajattelin jos… ehkä haluaisit tulla mukaan? Tarkoitan… jos et ole liian kiireinen tai mitään…”

”Olen kiireinen, joku toinen kerta ehkä,” Misha vastasi ja tarkasteli papereita, jotka Eetu oli hänelle tuonut.

”Niin, joo… joku toinen kerta. Hauskaa juhannusta!”

”Kuin myös.”

Eetu puraisi huultaan pettyneenä ja kääntyi kävellen takaisin omalle työpisteelleen Cecilian seuratessa tätä katseellaan. Nainen käänsi sitten kasvonsa Mishaa kohden.

”Melko tylyä,” hän kommentoi virnistäen hieman. Misha kohotti katseensa ja kurtisti kulmiaan.

”Mikä?”

“Älä nyt viitsi! Tuo poikarukka on totaalisen ihastunut sinuun, yritti pyytää sinua ulos ja sinä tuskin edes katsoit häneen. Se on melko kylmää.”

“Ihastunut minuun? Älä ole typerä, nainen.”

“En ole! Oikeasti, Eetu on ihastunut sinuun, olisit nähnyt miten pettynyt hän oli, kun huomasi ettet ollut töissä aikaisemmin.”

“Jos hän pitää minua kuumana niin minkä minä sille voin?” Misha virnisti ennen kuin hänen ilmeensä vakavoitui. ”Joka tapauksessa, hän ei ole minun tyyppiäni.” Hän sanoi ja yritti jälleen palata työntekoon.

Cecilia huokaisi. ”No mikä ihme hänessä nyt on vikana?”

“No, olen varma ettei hänessä ole mitään vikaa. Sanoin vain, ettei hän ole tyyppiäni; hän vaikuttaa niin ujolta ja herttaiselta, että se on… No se ei ole kovin seksikästä ja toiseksi; hän näyttää myös niin heiveröiseltä, että pelkäisin särkeväni hänet, jos päätyisimme sänkyyn.

“No ohhoh mitkä puheet!” Cecilia nauroi. “Oikeasti Misha! Joko he ovat liian lyhyitä, liian pitkiä, liian lihavia, liian hoikkia? Liian blondeja, liian ärsyttäviä, liian kilttejä, liian tarrautuvia, liian itsenäisiä, aina liian jotakin! Luoja sinua on vaikea miellyttää!” Nainen loi häneen merkitsevän katseen. ”Tuolla asenteella päädyt onnettomaksi ja erittäin yksinäiseksi,” hän lisäsi hymyillen hieman.

 Misha kohautti harteitaan ja hymyili takaisin. ”Ehkä vain tiedän mitä haluan enkä tyydy vähempään.”

“Täydellistä ihmistä ei ole olemassa, kai tiedät sen?”

“Tiedän,” Misha vastasi. “Ja nyt, minä olen hyvin kiireinen, joten…”

”Häiriköin sinua taas paremmalla ajalla,” Cecilia vastasi ja kääntyi takaisin työnsä pariin.

**^^**^^**

Viideltä Misha oli kotona, tuhottoman pitkältä tuntuneen työpäivän jälkeen. Mutta ainakin hän oli onnistunut pitämään itsensä kurissa ja välttää typerät tarkistuspuhelut kotiin. Hän potki kengät jaloistaan ja kuunteli televisiosta kantautuvia ääniä. Herkullinen ruuan tuoksu leijaili keittiöstä ja sai hänen vatsansa murisemaan nälästä.

Jonin Misha löysi olohuoneesta. Poika oli sohvalla puolittain istuvassa asennossa, ohut viltti vedettynä jalkojen ja rinnan ylle.

”Hei,” Misha tervehti ja Joni käänsi katseensa häneen hymyillen hieman.

”Hei, miten päiväsi meni?” Hän kysyi hiljaa ja Misha lähestyi istuutuen alas nojatuolille Jonin viereen. Hän kohautti olkiaan.

”Se oli… siedettävä,” vaalea mies vastasi ja virnisti. “Muuttui paremmaksi, kun minua muistutettiin, että huominen on vapaa. Oli täysin unohtanut, että on juhannusaatto.”

“Ai, niinpäs onkin,” Joni oli täysin unohtanut juhlan myös, siinä tilassa jossa hän oli, juhannus tuntui merkityksettömältä. ”Onko sinulla suunnitelmia?”

Misha kohautti olkiaan. “Kuten sanoin, olin unohtanut, eli ei mitään tärkeää,” hän vastasi. ”Ajattelin, että voisin soittaa Dimalle ja kysyä jos hän tulisi Lindan kanssa tänne huomenna. Voisimme pelata korttia ja jotain sellaista, mitä olet mieltä?”

Joni nyökkäsi. “Se olisi mukavaa,” hän vastasi. Mikä tahansa, joka harhauttaisi hänen mieltään ajattelemasta Chrisiä ja omia vammojaan olisi tervetullutta.

“Misha, oletkin jo kotona, en kuullut autosi ääntä.” Ivo hymyili astuessaan ulos keittiöstä. ”Tein juustokeittoa,” hän julisti. ”Istukaa te kaksi missä olette, minä tarjoilen!” Hän lisäsi ennen kuin katosi takaisin keittiöön.

“Hän on epäilyttävä silloin kun hän on noin avulias,” Misha totesi ja jos Joni olisi voinut nauraa vailla järkyttävää kipua, hän olisi sen tehnyt, sen sijaan hän tyytyi varovaiseen virneeseen.

”Ivo on mahtava,” hän sanoi ja Misha vilkaisi häneen lievän huolestuneisuuden välittyen hänen kasvoiltaan.

“Miten päiväsi on mennyt?” Hän kysyi. “Mitä te teitte?”

Joni ei ollut valmis kertomaan Mishalle kuvista. Hän uskoi Ivon tekevän sen hänen puolestaan ja piti sitä helpompana ratkaisuna, sillä ei ollut varma miten mies suhtautuisi siihen, eikä kokenut olevansa valmis näkemään tämän mahdollista järkyttynyttä ensireaktiota. Ivolle kertominen oli tuntunut helpommalta sillä Joni luotti paremmin siihen, ettei vanhin veljistä tuomitsisi häntä. Mishan kanssa asiat eivät koskaan olleet niin selkeitä. Toisaalta Misha oli nyt ollut niin lempeä ja hellä häntä kohtaan, eikä Joni halunnut menettää sitä.

“Siinähän se… Lepäillessä, katsoessa telkkaria, ei oikein ole muutakaan tekemistä.” Joni vastasi juuri ennen kuin Ivo palasi.

**^^**^^**^^**

Kello läheni puoltayötä, kun Ivo istui keittiöön pöydän ääreen drinkkilasi käsissään. Hän mietti sitä mitä Joni oli kertonut hänelle aiemmin päivällä ja oli pahoillaan pojan puolesta, kaikesta siitä mitä tämä oli joutunut kantamaan harteillaan usean kuukauden ajan pystymättä kertomaan kellekään. Se tuntui kohtuuttoman suurelta taakalta etenkin niin nuorelle.

“Vielä ylhäällä?” Ivo käänsi päätään veljensä äänen suuntaan ja nyökkäsi hymyillen heikosti samalla kun kohotti lasiaan.

”Ehkä nukahdan paremmin juotuani tämän,” hän sanoi tarkkaillen Mishaa. ”Sinäkin näytät melko väsyneeltä, joko Joni nukahti?”

Misha nyökkäsi. “Voisin ottaa drinkin myös,” hän sanoi ja käveli kohti pulloa jonka Ivo oli jättänyt keittiötasolle. ”Miten päivänne oikeasti meni?” Misha kysyi pystymättä peittämään epäilystä äänestään.

“No…” Ivo aloitti ja piti lyhyen taon. Koska Misha ei maininnut asiaa, hän epäili, ettei Joni ollut vielä kertonut tälle. ”Hän kertoi minulle syyn sen asian takana mitä olemme miettineet. Sen miksi hän ei lähtenyt aiemmin.” Ivo nojautui taaksepäin tuolillaan ja pyöritteli lasia kädessään katsellen nesteen liikettä sen sisällä. Misha kohotti kulmaansa kysyvästi.

”Ja?”

”Se mies kiristi hänet jäämään eräiden kuvien avulla.”

“Minkä kuvien?” Misha keskeytti hieman kireään sävyyn.

“Voisit antaa minun kertoa loppuun…” Ivo huokaisi. “Ilmeisesti hän oli juottanut Jonin humalaan hänen syntymäpäivänään kaksi vuotta sitten ja kannustanut häntä sitten poseeraamaan alastonkuvia varten… No pornokuvia ne enemmänkin ovat… Joka tapauksessa, saadakseen Jonin jäämään, hän oli uhannut lähettää kuvat hänen perheelleen ja julkaista ne netissä… Joni ei muista hetkeä jolloin kuvat olisi otettu; hän muistaa, että Chris oli kannustanut häntä juomaan, joten vaikuttaa siltä, että se kusipää on suunnitellut kaiken tarkkaan.”

Misha tuijotti veljeään hiljaisena ja tyhjensi lopulta lasinsa sisällön yhdellä jäykällä heilautuksella ennen kuin kaatoi itselleen toisen. Lopulta hän käveli pöydän ääreen ja istui alas.

“Ja hän kertoi sinulle tämän tänään?” Hän kysyi ärsyyntyneeseen sävyyn.

“Kyllä.”

“Uskomatonta,” Misha siemaisi juomaansa tuntien alkoholin polton kurkussaan ja pudisti päätään. ”Miksi helvetissä hän ei kertonut minulle? Minä kysyin, eikä mitään, menen yhdeksi päiväksi töihin, jätän sinut hänen kanssaan ja hän kertoo kaiken!”

Ivo kurtisti kulmiaan. ”Olet siis ärsyyntynyt siitä, ettei Joni kertonut sinulle ensin?”

Misha vilkaisi häneen ja maistoi uudestaan lasistaan. ”No, olen viettänyt nämä yöt hänen vierellään, pelastin hänet ja huolehdin hänestä. Olen ollut hyvin huomaavainen, enkö? Ja kannustin häntä kertomaan minulle, mutta ei… sen sijaan hän kertoo sinulle! Vain yhden päivän jälkeen!”

Jos tilanne ei olisi ollut niin synkkä, olisi Ivo purskahtanut nauruun. ”Olet siis mustasukkainen,” hän huomautti pyörittäen silmiään. ”Pääsisit nyt yli siitä, minusta tässä ei ole mitään ihmeellistä.”

Misha mulkaisi häneen uudestaan. ”En ole mustasukkainen,” hän korjasi nopeasti. ”Olen…”

Ivo huokaisi. “Hyvä on, hyvä on, ihan miten vain.” Hän ei ollut nyt tällä tuulella. ”Asia on näin Misha: Jonilla on tunteita sinua kohtaan ja nämä kuvat hävettävät häntä, hän pelkää että ne leviävät. Ja ottaen huomioon menneen, hän saattaa yhä olla varuillaan kanssasi sen vuoksi. Olitpa kuinka huomaavainen Jonia kohtaan nyt, et ollut sitä ennen, olit suoraan sanoen inhottava ja uskon hänen pelkäävän, että syyttäisit häntä niistä kuvista.”

“Tuo on naurettavaa… En tietenkään syyttäisi! Olisi pitänyt arvatta, että siinä oli jotain tällaista takana… En kuitenkaan ymmärrä miksei hän kertonut jollekin aiemmin, Dimalle esimerkiksi. Eihän Joni ennenkään ole hävennyt esitellä vartaloaan.”

“On melko suuri ero olla ylpeä vartalostasi ja esitellä sitä vähissä vaatteissa, kuin että sinusta olisi pornokuvia, jotka saattaisivat levitä kaikkien nähtäväksi.” Ivo muistutti rauhalliseen sävyyn, kireä ilme hänen veljensä kasvoilla kertoi kuinka paljon tämä uusi tieto häiritsi häntä. ”Kuvittele lisäksi miten paljon vaikeammalta tämä tuntuu hänestä sen jälkeen kun se mies on… toistuvasti pakottanut hänet seksiin kanssaan…” Ivo madalsi ääntään loppua kohden ja huomasi Mishan jännittyvän entistä enemmän, jopa kalpenevan hieman.

Toki Misha oli tiedostanut tämän mahdollisuuden, jos Jonia oli pahoinpidelty parisuhteessa, niin seksuaalinen osa oli varmasti ollut osa sitä. Nyt kun Ivo sanoi sen ääneen siitä tuli kuitenkin todellisempaa. Hän palasi mielessään siihen yöhön viikkoa aiemmin kun oli maannut Jonin kanssa, oliko ollut mitään merkkejä joita hän ei silloin ollut ymmärtänyt lukea? Joni oli vaikuttanut itsevarmalta… hän oli halunnut sitä, eikö? Oli ottanut kontrollia tilanteesta ja… Silti syyllisyys nosti rumaa päätään, olisiko hänen pitänyt aistia jotakin? Estää sitä tapahtumasta? Oliko hän tehnyt jotain väärää ja häiritsikö Jonia se mitä heidän välillään oli tapahtunut? Misha tunsi olonsa hämmentyneeksi.

“Typerä kakara…” Hän murahti turhautuneena, pudisti päätään ja katsoi alas leikkiessään lasillaan. ”Hänen olisi pitänyt kertoa minulle, en syytä häntä siitä, mutta se on vain niin hemmetin… typerää.”

Ivo nyökkäsi hitaasti. ”Se on sääli,” hän kuiskasi ja tunsi olonsa masentuneeksi koko jutun vuoksi alkaessaan ymmärtää juuri sen kuinka syvälle ne arvet saattoivat ulottua, syvemmälle kuin mitä he koskaan ehkä voisivat oppia käsittämään. ”Kannustin Jonia kertomaan asiasta poliiseille, toivottavasti tämä ainakin lisäisi jotain sen miehen tuomioon… Toivottavasti hänet karkotettaisiin, en tosin tiedä, uskallanko olla niin suuri optimisti,” Ivo naputti pöydän pintaa etusormellaan, uppoutuneena ajatuksiinsa. Lopulta mies kohotti katseensa takaisin nuorempaan veljeensä. ”Joka tapauksessa, Jonin syntymäpäivä lähestyy pian, meidän pitäisi keksiä jotain piristämään häntä.”

“Milloin ne ovat?” Misha kysyi tuntien lievää ärtymystä siitä, ettei muistanut.

”5.päivä ensikuuta,” Ivo vastasi empimättä ja se tuntui vain lisäävän Mishan sisäistä ärsyyntymistä. Miksi Ivo muisti sen niin hyvin?

Koko tilanne oli ärsyttävä, Misha ei halunnut sen olevan niin monimutkainen, hän halusi… Hän olisi halunnut kääntää aikaa taakse, juuri siihen hetkeen muutamaa vuotta aiemmin, kun Joni oli kiivennyt hänen syliinsä heidän olohuoneensa sohvalla ja… Hän olisi halunnut sen hetken, ravistella Jonia, suudella häntä, antaa hellästi piiskaa takapuolelle saadakseen tämän järkiinsä ja suudella uudestaan, estää Jonia koskaan kohtaamasta sitä väkivaltaista kanadalaista paskiaista. 

”Hyvä on, jotakin mukavaa hänen syntymäpäiväkseen,” hän myöntyi ja kulautti drinkin alas kurkustaan ennen kuin nousi

”Ja Misha, älä edes uskalla pahoittaa Jonin mieltä siitä että hän kertoi minulle ensin,” Ivo varoitti.

“Miksi hitossa minä niin tekisin? En ole idiootti,” Misha tuhahti. ”Hyvää yötä, menen nyt vuoteeseen.”

Ivo nyökkäsi jäykästi. “Hyvää yötä,” hän kuiskasi ja katsoi veljensä perään kun tämä poistui huoneesta.

Misha tuli takaisin Diman huoneeseen ja sulki oven pehmeästi perässään. Hän katseli sänkyä kohden jolla Joni nukkui, huokaisi ja käveli sitten nojatuolille jolle istuutui. Misha kuunteli Jonin hiljaista hengitystä, katsellen ikkunaa kohden. Se oli hemmetinmoinen sääli, hän ajatteli itsekseen. Sääli ymmärtää tietyt asiat liian myöhään. Misha olisi mieluummin ottanut sen entisen ärsyttävän kakaran takaisin kuin antanut Jonin käydä läpi tätä koettelemusta. Voisiko jotakin tällaista korjata? Ja oliko hänellä edes pystyvyyttä olla sitä mitä Joni nyt tarvitsi? Eikö Joni enemmin tarvitsisi jonkun rauhallisen, tyynen luonteenpiirteen omaavan ja…?

Joni avasi silmiään hitaasti, huoneessa oli hämärää mutta hän erotti hyvin Mishan hahmon nojatuolilla ikkunanääressä.

“Ivo kertoi sinulle?” Hän kysyi kuiskaten ja tunsi kireyden tunnun kurkussaan, aistien toisen vaivaantuneet ajatukset. Misha käänsi katseensa häneen yllättyneenä.

”Kyllä, hän kertoi,” mies vastasi. ”Sinun pitäisi nukkua,” hän lisäsi ja kun Joni oli hiljaa, Misha huokaisi ja jatkoi. ”Älä ole huolissasi siitä, me korjaamme sen, se ei ollut syytäsi. Yritähän saada nyt unta.”

“Hyvää yötä Misha,” Joni kuiskasi, olematta täysin vakuuttunut siitä, että Misha olisi sujut uutisen kanssa. Olisi vaikeaa nukahtaa nyt; liian monia kysymyksiä, liian monta epävarmuutta.

“Hyvää yötä Joni,” Misha toivotti katsoen häntä. ”Yritä olla huolehtimatta,” hän lisäsi hiljaa Jonille ja ehkä osittain myös itselleen.

TBC.

Web published: My Secret Shore 14.marraskuuta, 2010

© KOLGRIM 

Jatka lukuun 31

My Secret Shore HOME