31. Lapselliset leikit

Joni heräsi seuraavana aamuna ja näki Mishan nukkuvan läheisellä nojatuolilla asennossa, joka ei voinut olla mukava. Se taisi juuri kuten hän oli pelännyt; valokuvilla oli kielteinen vaikutus. Miksi muuten Misha nukkuisi nojatuolilla, sen sijaan että olisi nukkunut hänen vierellään kuten kahtena edellisenä yönä? Joni ponnisteli jaloilleen, tunsi tarpeen mennä vessaan, ärsyyntyneenä ja vihaisena, tai ehkä vain turhautuneena?

Misha heräsi ääniin, avasi silmänsä ja katsoi Joniin, joka oli jalkeilla yrittäen vetää college housuja jalkoihinsa. Misha hieroi silmiään ja liikahti, tunsi huonosti nukutun yön aiheuttaman jäykkyyden niskassaan.

”Mihin olet menossa, Joni?” Hän kysyi.

”Vessaan”, hän vastasi ja suuntasi kohti ovea katsomatta häneen.

”Joni?” Misha huokaisi ja nojautui eteenpäin tuolillaan.

”Lasken kohta housuihini…” Joni tuhahti ja poistui huoneesta. Misha juoksutti sormiaan hiustensa läpi ja vilkaisi kelloa; 8.30. Hän ajatteli kuvia, koko tilannetta ja venytteli kipeitä lihaksiaan, odottaen Jonin tulevan takaisin. Hän kohotti katseensa, kun Joni astui huoneeseen. Nuorempi mies loi häneen epäröivän katseen, lähestyi sänkyä ja istui alas. Misha kurtisti kulmiaan tarkkaillessaan häntä.

”Mitä mielessäsi liikkuu?” Misha kysyi.

”Mitä liikkuu sinun?” Joni kysyi puolestaan ja veti peittoa ylemmäs sylissään. Misha oli hetken hiljaa ja katsoi käsiään yrittäen selvittää omia ajatuksiaan, odotus sai Jonin hermostumaan. ”Tiesin, että sinua häiritsisi se… Et voinut edes nukkua vieressäni”, Joni huokaisi ja katsoi poispäin, ristien kätensä rintansa ylle.

Misha kohotti katseensa, nousi ja käveli ääneti lähemmäs ennen kuin istui sängynlaidalle Jonin viereen. Hän kurottautui ottamaan Jonin käden omaansa, mikä yllätti nuoremman miehen. Misha silitteli Jonin kämmentä peukalollaan hellästi ja muisti jotakin, joka sai hänet hymyilemään pehmeästi.

”Pornotähti, niinkö?” Hän kysyi ja vilkaisi Jonin kasvoja lempeän hymyn häilyessä yhä hänen kasvoillaan. Joni räpytti silmiään, punastui ja katsoi poispäin. ”En minä sinua syytä, Joni… Sinä olet ja olit nuori ja usein käyttäydyt hieman typerästi ja hän käytti sitä hyväkseen.” Joni kiristi hampaitaan; ’käyttäydyt typerästi?’

”Kuule, minä olin humalassa silloin, todella humalassa ja hyvä on, olisin voinut tehdä valinnan olla juomatta niin paljon, mutta se oli minun syntymäpäiväni ja minä en kaipaa sinun arvosteluasi!”

”Rauhoitu”, Misha huokaisi. ”Sanoinhan etten syytä sinua.”

”Mutta sanoit myös, että käyttäydyn typerästi”, Joni muistutti ja mulkoili miestä, ennen kuin veti kätensä tämän otteesta, tuntien olonsa jotenkin epämukavaksi.

”No, niin sinä käyttäydyt”, Misha vastasi. ”Älä ala murjottamaan nyt, ei ole mitään syytä. En vain ymmärrä mikset kertonut aiemmin?”

Joni leikki peiton kulmalla katsoen alaspäin. ”Koska…” Hän aloitti. ”Se on nöyryyttävää ja…” Hän huokaisi.

”Sinä todella luulit, että tuomitsisin sinut?” Misha kysyi, tuntien yhä hienoista pettymystä siitä, että Joni oli ajatellut niin.

”Niin”, Joni kuiskasi. ”Et vain sinä, mutta uskon, että moni tuomitsisi jos he näkisivät ne kuvat.”

”Ihmiset, jotka eivät ehkä ymmärrä olosuhteita”, Misha sanoi. ”En lähtisi tuomitsemaan väkivaltaisen suhteen uhria. Hän tiesi mitä teki sinulle.”

”En halua olla uhri”, Joni huokaisi ja veti polvet rintaansa vasten. Misha oli hetken hiljaa, hän oli miettinyt miksi Joni oli jäänyt, oli aina miettinyt miksi joku jäisi väkivaltaisen kumppanin kanssa ja jos Misha oli oikein rehellinen, hänen oli myönnettävä, että hän oli pitänyt tällaisia ihmisiä vain täydellisen tyhminä, vailla itsekunnioitusta. Oli epätodennäköistä, että väkivaltainen ihminen muuttaisi tapojaan; Jonin ja Chrisin tapauksessa tilanne olisi luultavasti kehittynyt vain pahemmaksi. Nyt kun Misha tiesi syyn, kun hän tiesi kiristyksestä, koko tilanne oli helpompi ymmärtää. ”Ei siinä ole hävettävää”, Misha lopulta vastasi. ”Häpeä on hänessä, ei sinussa. Sellaiset ihmiset usein etsivät jonkun, jonka saavat taivuteltua tahtonsa alle ja…”

Joni naurahti tähän kuivasti. ”Ja minä olin juuri täydellinen, niinkö? Sanot, että näytän heikolta.” Joni katsoi poispäin ärsyyntyneenä. ”Että näytän uhrilta…”

”Ei”, Misha huokaisi. ”Et näytä siltä, äh…” Hän piti tauon miettiäkseen sanojaan, sillä Joni oli nyt niin herkällä tuulella. Totuus oli, ettei hän ollut hyvä löytämään oikeita sanoja. Hän ajatteli taaksepäin sitä 17-vuotiasta poikaa, joka Joni oli ennen ollut, ei niin kauan aikaa sitten ja… Hänessä oli ollut tiettyä huolettomuutta, joka oli saattanut toimia syöttinä. Tietyn verran naivia viattomuutta, joka ikävä kyllä oli nyt tiessään. Mutta heikko? Ei, heikoksi hän ei Jonia kutsuisi. Misha huokaisi ennen kuin aloitti epäröiden. ”Hyvä on… No… Sinä olit 17 ja hän 25, paljon kokeneempi tietääkseen mistä naruista vetää…”

”Tiedän mikä meidän ikäeromme on! Se on tullut esille jo niin useaan otteeseen, että olen kyllästynyt kuulemaan siitä! Kyllästynyt kuulemaan hänen kokemuksestaan ja iästään!” Joni keskeytti.

”Etkö voisi vain kuunnella mitä yritän sanoa?” Misha huokaisi keskeyttäen hänet vuorostaan. Joni vilkaisi häneen vaiteliaana ja nyökkäsi. ”Se ei tee sinusta heikkoa, jos huomautan, että sinuun verrattuna hänellä on paljon enemmän fyysistä voimaa. Minä tappelin hänen kanssaan, muistatko? Jos et olisi tullut väliin, on hyvin mahdollista, etten nyt istuisi tässä puhumassa sinulle.” Nyt Joni katsoi häneen varovasti. ”Kun näin sinut silloin en uskonut, että voisit liikahtaakaan omin avuin ja sitten sinä yhtäkkiä olitkin siinä ja pelastit hyvin mahdollisesti henkeni. Se ei totisesti ole sellaista, mitä heikko ihminen voisi tehdä.” Joni hymyili hieman ja he katselivat hetken toisiaan hiljaa. ”Miten olisi, jos toisin sinulle nyt hieman aamiaista? Sitten voisin soittaa poliiseille ja kertoa niistä kuvista?” Joni nyökkäsi hitaasti.

”Kiitos Misha”, hän kuiskasi.

”Ei ongelmaa”, Misha nousi ja käveli ovea kohden. ”Kuvat ovat siis hänen koneellaan?”

”Niin, Chrisillä on jokin salasana siihen, en voinut kirjautua, kun yritin.” Misha nyökkäsi ja yritti hymyillä Jonille rohkaisevasti.

”Kyllä poliisit tämän selvittävät”, hän sanoi ja poistui huoneesta.

Joni huokaisi; kaikki kävi helpommin kuin mitä hän oli kuvitellut. Misha ei syyttänyt häntä, eikä Ivo ja pian poliisit tekisivät työtään, jotta kuvat eivät pääsisi julki ja Chris tuomittaisiin, mutta kuinka pitkäksi aikaa? Entä jos hänet päästettäisiin pelkällä ehdonalaisella? Ajatus sai Jonin voimaan aavistuksen pahoin, hän oli lukenut tuomioita vastaavista tapauksista ja oli todennäköistä, että Chris tuomittaisiin korkeintaan kahdeksi vuodeksi. Chrisin vapauttaminen pelotti sillä Joni oli jokseenkin varma, että mies antaisi kyllä kuulua itsestään sen jälkeen, tavalla tai toisella.

**^^**^^**^^**

Asko avasi oven ja astui sisään poikansa huoneeseen, hän katsoi ympärilleen ja ajatteli itsekseen. Hän olisi halunnut, että Joni olisi kotona heidän kanssaan. Joni oli hänen lapsensa ja Asko halusi olla paikalla tänä vaikeana aikana hyvitelläkseen mennyttä.

”Isi?” Hän kääntyi kuullessaan tyttärensä äänen.

”Niin kultaseni?” Hän hymyili lempeästi ja tyttö lähestyi.

”Missä Joni on?” Sini kysyi. “Hän lupasi tulla leikkimään kanssani.” Asko huokaisi ja istui Jonin sängynlaidalle.

”Veljesi on sairaana, hän ei voi tulla tapaamaan teitä muutamaan viikkoon.” Sini istui hänen vierelleen halaten vaaleaa kissapehmoleluaan rintaansa vasten, lelua, jonka Joni oli antanut hänelle edellisenä jouluna.

”Onko hän tosi kipeä?” Tyttö kysyi huolestuneena ja Asko kosketti hellästi hänen hiuksiaan.

”Hän toipuu kyllä, tarvitsee vain paljon lepoa.”

”Onko Clish hänen kanssaan?” Sini ei koskaan ollut oppinut sanomaan miehen nimeä kunnolla. Asko kiristi hampaitaan, jo pelkkä miehen nimen kuuleminen nostatti vihan pintaan, mutta hän teki parhaansa rauhoittuakseen tyttärensä edessä.

”Ei”, Asko vastasi niin rauhallisesti kuin kykeni. “Emme tule näkemään Chrisiä enää, Joni on ystäviensä kanssa.”

“Miksi?”

“Joskus on parempi että pari eroaa, tällä kertaa niin oli parempi Jonille.”

Sini oli hetken hiljaa, vaikuttaen mietteliäältä ennen kuin nyökkäsi. ”En pitänyt Clisista, hän teki Jonin surulliseksi.” Asko katsoi tytärtään yllättyneenä; oliko hän todella huomannut jotakin mitä muut heistä eivät olleet? Tyttö katsoi ylös ja hymyili. ”Teen Jonille kortin!” Hän päätti. “Parane pian kortin!” Hän lisäsi ennen kuin ponnahti ylös sängyltä ja juoksi ulos huoneesta kutsuen kaksosia avukseen.

Asko tunsi syyllisyyden pistoksen, nojautui eteenpäin ja lepuutti kyynärpäitään polviensa yllä, hän hieroi kasvojaan käsillään. Miten hän ei ollut huomannut? Hän oli kysynyt tämän kysymyksen useasti itseltään viime päivien aikana, muttei kuitenkaan ollut keksinyt vastausta.  Joni oli ollut masentunut ja stressaantunut; selvä muutos hänessä, muutos, josta Chris oli huomauttanut. Synkkä, iloton hymy kohosi miehen kasvoille ja hänen sormensa puristautuivat nyrkkeihin. Isänä hän tunsi, että hänen olisi pitänyt tietää, puristaa tieto pojastaan vaikka väkisin. Asko mietti, josko Marianna olisi pettynyt häneen, epäonnistuttuaan täyttämään tämän viimeisen toiveen pitämään hyvää huolta heidän pojastaan, pitämään tämä turvassa.

”Hei”, Katjan pehmeä ääni sai hänet nostamaan katseensa. Hänen vaimonsa hymyili lempeästi ja lähestyi, nolostuneena Asko käänsi kasvonsa peittääkseen omat kyyneleensä. ”Miehetkin saavat itkeä, se ei muuta arvostustani sinua kohtaan”, Katja kuiskasi tuntien miehensä ajatuksen juoksun jo hyvin. Hän istui tämän vierelle ja silitti hellästi hänen hiuksiaan. 

“Olen ihan kunnossa, minä vain…”

”Sinua pelottaa Jonin puolesta, se on ymmärrettävää…” Katja painoi huulensa miehen poskelle lyhyeen suudelmaan. ”Joni paranee kyllä, odota vain…”

Asko nyökkäsi ja nousi. “Mietin, että voisin remontoida hänen huoneensa. Maalata seinät ja…” Hän kääntyi ja katsoi sänkyä kulmiaan kurtistaen. ”Hankkia hänelle uuden sängyn, paremman sängyn.” Asko kääntyi katsomaan ulos ikkunasta. ”Uudet verhot ehkä, tiedäthän… tekisin huoneesta viihtyisän. Jos aloitan nyt, niin voisin saada kaiken valmiiksi viikossa, sitten Joni voisi palata kotiin.”

Katja katsoi häneen mietteliäänä noustessaan. ”Oletko varma, että Joni haluaa tulla takaisin?”

”Mitä tarkoitat? Totta kai hän haluaa, hän asuu siellä vain niin kauan kunnes pahimmat ruhjeet paranevat. Koti on hänelle paras paikka. Olen varma, että jos selitämme asiat, niin lapset ymmärtävät kyllä. Se mies on hänelle aivan liian vanha!”

Katja ei voinut olla hymyilemättä tähän. ”Mutta hänhän on nuorempi kuin… hm… Se on vain neljä vuotta, Asko.” Mies kääntyi ja kurtisti kulmiaan.

”14!” Hän korjasi.

“Kulta”, Katja aloitti, nousi ylös ja lähestyi. ”Et vieläkään ole käsittänyt sitä?” Miehen ilme kertoi vastauksen; täydellinen hämmennys. ”Kuka tuli luoksesi kertomaan epäsopivasta suhteesta Jonin ja veljensä välillä? Tämä huolestunut ja vastuuntuntoinen nuorimies, joksi häntä kutsuit?” Hän piti lyhyen tauon ennen kuin jatkoi. ”Sama mies, joka etsi Jonia, joka tiesi jonkin olevan vinossa. Se mies, joka pelasti Jonin hengen, vei hänet sairaalaan ja tarjosi kotiaan Jonin toipumisen ajaksi. Se joka oli Jonin vierellä kun vierailimme.”

Asko katsoi vaimoaan, hänen huulensa raottuivat, mutta hetkeen hän ei löytänyt sanoja. Hän juoksutti sormiaan hiustensa läpi. ”Niinkö todella?” Hän kysyi lopulta ja Katja ei voinut olla naurahtamatta pehmeästi.

”Niin, todella”, hän nyökkäsi.

”Miksi sitten… Miksei hän vain kertonut minulle?”

”Hänellä tarkoitat ketä?”

 “Jonia…”

“No, annoitko hänelle kunnon tilaisuutta kertoa? Olit niin asettunut päätökseen lähettää hänet pois, että…” Katjan sanat saivat miehen murahtamaan ja kääntämään katseensa ikkunaan.

”Olen kamala isä, jos en olisi lähettänyt häntä sinne…”

Katja huokaisi, tuli lähemmäksi ja halasi häntä takaapäin. ”Et ole kamala isä”, hän sanoi ja suuteli hellästi miehensä niskaa. ”Sillä hetkellä toimit miten uskoit olevan Jonille parhaaksi… On hyödytöntä jossitella jälkikäteen. Meidän on keskityttävä tähän päivään ja tehdä asiat paremmiksi nyt. Jos Joni välittää siitä miehestä, jos se mies välittää Jonista, kuten vahvasti uskon asian olevan, niin ole kiltti äläkä sekaannu siihen. Kuuntele Jonia, mutta älä painosta häntä puhumaan.”

Asko huokaisi ja lopulta nyökkäsi. Pieni osa hänestä halusi yhä kinata, hän ei uskonut, että Jonin oli viisasta aloittaa uutta suhdetta tällaisessa tilanteessa, mutta hän tiesi myös, että tällä kertaa hänen olisi parempi pysyä ajatuksistaan vaiti, ainakin Jonille.

**^^**^^**^^**

“Toimme sinulle lisää vaatteita”, Asko sanoi ja laski laukun lattialle, samalla kun tarkkaili poikaansa huolestuneena.

“Kiitos.”

“Mikä on vointisi?” Isä kysyi ja käveli lähemmäksi vetäen tuolin poikansa vuoteen vierelle.

 “Parempi”, Joni hymyili varoen ja vilkaisi Katjaa kohden, joka seisoi oviaukossa ennen kuin astui peremmälle.

”Äänesi kuulostaa jo paremmalle ja näytät…” Katja aloitti.

”Enemmän elossa olevalle?” Joni vitsaili saaden äitipuolensa hymyilemään pehmeästi.

”Sitä myös.”

“Missä lapset ovat?” Joni kysyi ja muutti asentoaan mukavammaksi.

”He ovat vanhempieni luona”, Katja vastasi. “He kyselivät sinusta”, hän lisäsi ja istui sängyn reunalle.

“Kerroimme, että olet sairastunut ja siksi he eivät voi tulla tapaamaan sinua”, isä jatkoi, johon Joni nyökkäsi.

”Kerro heille, että minulla on heitä ikävä”, hän sanoi ja tunsi olonsa hieman epämukavaksi.

“Totta kai”, Katja hymyili. “He tekivät sinulle parane pian kortin ”, hän sanoi, otti käsilaukkunsa ja etsi sen. ”Tässä.”

”Kiitos”, Joni tarttui käsin askarreltuun vihreään korttiin, jossa oli hassuja piirroksia ja teksti: Parane pian Joni!’ Se tuntui liikuttavalle ja sai hänet hymyilemään hieman. “Tämä on suloinen.”

“Olet heille hyvin rakas”, Katja sanoi hymyillen lempeästi. Joni laski kortin pöydälle ja henkäisi syvään.

”Minun on kerrottava teille jotakin… No… Haluan, että kuulette sen mieluummin nyt kuin oikeudenkäynnissä.” Joni ei voinut katsoa vanhempiinsa, häpesi liikaa. ” Chris kiristi minua… ja siksi annoin sen jatkua…” Hän kuiskasi epäröiden, vilkaisi heihin nopeasti ja näki suuttumuksen asettuvan isänsä kasvoille.

“Mitä?” Asko kysyi käheän tuohtuneella äänellä. Joni huokaisi, tunsi äitipuolensa puristavan hänen kättään lohduttavasti.

”Jatka vain”, Katja kannusti.

”Chrisillä on alastonkuvia minusta… Olin 18 ja hyvin humalassa, kun hän otti ne… Anteeksi isä, en halunnut…” Jonin ääni vapisi hieman, hänen kasvojaan kuumotti häpeästä, hän ei voinut katsoa kumpaakaan ja veti kätensä irti Katjan otteesta. ”Hän uhkasi, että lähettäisi kuvat teille ja isovanhemmille, kaikille tutuilleni, julkaisisi ne verkossa ja…” Joni pudisti päätään. ”Olen pahoillani…”

Asko puristi kätensä nyrkkeihin. Jos hän olisi saanut Chrisin nyt käsiinsä, hän oli melko varma, että olisi kyennyt murhaan. Hänen hengityksensä kulki tiiviinä, hänen vartalonsa vapisi vihan kulkiessa hänen suonissaan.

“Joni, ei sinun tarvitse pyytää anteeksi… kaikki on hyvin…” Katja sanoi ja kurottautui halaamaan poikaa, hän tunsi Jonin sydämen kiihkeän, pelokkaan rytmin, tunsi kuinka hän vapisi. ”Kaikki hyvin, emme syytä sinua… On hyvä että kerroit, älä ole huolissasi.” Joni vilkaisi isäänsä epävarmasti, isä ei ollut sanonut vielä mitään.

Katja vilkaisi miestään haluten antaa tälle potkun, jotta hän puhuisi; tuohtumus näkyi selvästi tämän kasvoilla.

”Onko hän julkaissut ne?” Asko saattoi viimein kysyä, yrittäen kuulostaa niin rauhalliselta kuin kykeni.

“En ainakaan tiedä, että olisi…” Joni vastasi. “En usko, että hänellä oli aikaa, mutta… En voi olla varma. Poliisit tietävät kiristyksestä.” Asko nyökkäsi ja katsoi poikaansa tarkemmin; sillä hetkellä tämä näytti niin pelokkaalta ja eksyneeltä, näky oli särkeä hänen sydämensä.

”Hei…” Isä aloitti pehmeämmällä äänellä. “Tiedäthän etten ole vihainen sinulle?” Hän kysyi. ”Jos kuulostan tai näytän vihaiselta, niin se kaikki viha on suunnattu Chrisiä ja itseäni kohtaan… Olen pahoillani, että aiempi käytökseni on saanut sen aikaan, että sinua hermostuttaa kertoa tällaisesta minulle. Jos olisin ollut parempi vanhempi…”

“Isä, lopeta… Olet ollut paras isä mitä voisin toivoa… En halua syyttelyä… Jos menemme sille tielle, niin voisin myös sanoa, etten ole ollut hyvä poika, olen ollut itsepäinen ja vaikea…”

”Tavallinen teini-ikäinen”, Asko hymyili. ”Joka on hyvin tärkeä meille! Älä huolehdi, toivon, että tulevaisuudessa kerrot asioista jotka vaivaavat sinua, vaikka ne tuntuisivat nololta puhua. Olemme sinun vanhempasi, on meidän tehtävämme auttaa sinua ja haluamme sen tehdä.”

Joni tunsi olonsa helpottuneeksi, se oli mennyt paremmin kuin hän oli ajatellut. Mutta eihän se voinut olla näin helppoa, eihän? ”Kiitos,” hän sanoi ja hymyili hieman saaden hymyn takaisin. Isä kosketti hänen polveaan ja taputti sitä hellästi.

Oveen koputettiin ja Misha kurkisti sisään. Hän selvitti kurkkuaan, kun Jonin vanhemmat käänsivät katseensa häneen. ”Mietin vain, jos haluaisitte vaikka kupin kahvia tai teetä, tai kenties mehua?” Hän kysyi.

”Kuppi kahvia kyllä maistuisi, kiitos”, Katja vastasi.

”Kahvia, kiitos”, Asko nyökkäsi vaimonsa perään.

”Joni?”

“Hmm… Joo, tuo vain.” Joni päätti saaden hellän hymyn mieheltä.

“Tuon tarjottimen tänne ylös, ei mene kauaa.”

”Mitäpä jos tulisin auttamaan sinua?” Asko ehdotti ja nousi jo ylös. Misha kohotti kulmaansa, mutta hymyili, hän vilkaisi kohti Jonia ja oli näkevinään huolen häivähdyksen hänen kasvoillaan.

”Kiitos.”

Asko seurasi nuorta miestä alakertaan, tarkkaillen tätä huolellisesti heidän tultuaan keittiöön. Nuorukainen oli pitkä ja vahvan oloinen, pidempi kuin hän itse oli ja ruumiinrakenne oli lähellä sitä mitä Chriskin oli. Asko huomasi olonsa hieman epämukavaksi.

Misha tuli kahvinkeittimelle ja alkoi valmistaa kahvia, Jonin isän läsnäolo tuntui jokseenkin hermostuttavalta, koska hän halusi tehdä hyvän vaikutuksen mieheen. Hän halusi sanoa jotakin fiksua, mutta mitä se voisi olla?

”Näyttää siltä, että on tulossa lämmin viikonloppu…” Hän aloitti. “Tosin lämmin sää ja juhannusaatto aiheuttavat enemmän hukkumisia ja se ei ole hyvä.” Okei, mitä hemmettiä hän oikein jauhoi? Tällä tavalla ei tehty vaikutusta! Puhua nyt säästä ja hukkumisista?! “Koska ihmiset juovat liikaa alkoholia ja…” Tämä ei pelastanut tilannetta.

“Niin, no, ihmisten pitäisi jo tietää paremmin… Ei pitäisi mennä uimaan humalassa…” Asko kurtisti kulmiaan.

”Niin… Mitäs te… tuota, jäättekö kotiin vai menettekö jonnekin myöhemmin? Mökille?” Heti kun viimeinen sana oli lähtenyt hänen huuliltaan, Misha toivoi, että olisi voinut ottaa sen takaisin. Mies hymyili jokseenkin synkeästi.

“Jäämme kotiin, tilanne kun on mikä on, ei ole paljon aihetta juhlaan.”

”Niin tietenkin”, Misha nyökkäsi.

”Lapset pettyvät, he odottivat lomansa viettämistä mökillä, mutta nyt… Aiomme myydä paikan.”

“Se on ymmärrettävää,” Misha myönsi tuntien keskustelun hieman epämukavaksi.

”Joka tapauksessa… Haluan kiittää sinua siitä mitä teit, että autoit Jonia, pelastit hänet… En tiedä mitä olisin tehnyt, jos…” Asko piti lyhyen tauon ja pudisti päätään haluamatta sanoa loppuun lausettaan. ”Olen pahoillani, etten kiittänyt sinua aiemmin, on vain ollut niin vaikeaa ymmärtää tätä kaikkea.”

Misha katsoi mieheen. “Ei ole mitään syytä kiittää minua… Tarkoitan…” Hän huokaisi epäröiden. ”En tiedä mitä tekisin itsekään jos… jos Joni ei olisi enää täällä.”  He olivat molemmat hetken hiljaa, hiljaisuuden rikkoi lopulta kahvinkeittimen porina. Misha selvitti kurkkuaan ja kääntyi etsiäkseen kupit.

“Jonin täytyy olla melko hämillään nyt… Hän tarvitsee aikaa,” Asko aloitti. ”Aikaa saadakseen voimansa takaisin ja kuka tietää milloin oikeudenkäynti saadaan järjestettyä.”

Misha vilkaisi mieheen; ’joten älä yritä painostaa poikaani uuteen parisuhteeseen.’ Hän oli miltei varma, että se oli mitä mies todella halusi sanoa.

”Niin, ymmärrän kyllä”, hän nyökkäsi.

”Ei sillä, että vastustaisin”, Asko korjasi nopeasti. ”Tarkoitan… No aion kysyä nyt suoraan: Onko sinun ja Jonin välillä jotain?”

Tällaisista asioista puhuminen vanhempien kanssa oli uutta Mishalle. Hänen omat vanhempansa olivat kuolleet ja hän oli onnistunut välttämään entisten poikaystäviensä vanhempien tapaamisen. Ei sillä, että Joni olisi hänen poikaystävänsä… vielä? Mutta voisiko hän olla? Myöhemmin? Joka tapauksessa, tämä keskustelu oli hermostuttava.

”Se on… monimutkaista”, hän aloitti epäröiden. ”Mutta… Pidän hänestä”, Misha myönsi. ”Enkä painostaisi häntä mihinkään mihin hän ei ole valmis, ymmärrän, että se vie aikaa.”

”Hyvä, olen helpottunut kuullessani tuon”, Asko hymyili. ”No niin, anna kun autan sinua noiden kuppien kanssa.”

’No, se ei mennyt ihan poskelleen, eihän?’ Misha pohti ja hymyili miehelle.

**^^**^^**^^**

Myöhemmin samana iltana, Diman ja Lindan lähdettyä kotiin, Joni makasi sängyllä katsellen Mishaa, joka siemaili hitaasti oluttaan nojatuolissa istuen.

“No… Mitä isäni halusi?” Joni kysyi. “Mitä hän sanoi sinulle?” Joni oli halunnut kysyä aiemmin, mutta tilaisuuksia ei ollut paljon.

“Hän halusi kiittää minua”, Misha vastasi hymyillen hieman. ”Että pelastin sinut. Tosin, en usko, että hänen olisi tarvinnut kiittää.” Misha tunsi olonsa miellyttävän keveäksi nautittuaan muutaman oluen ja drinkin, varmistettuaan ettei Jonia haitannut, jos he muut joisivat hieman alkoholia.

“Ai…” Joni ei ollut varma ensin mitä sanoa. Hän muisti yön Mishan kanssa ja aamun kun hän oli herännyt tuntien kauhun sekaista paniikkia rinnassaan ja viestin jonka hän oli jättänyt jälkeensä.  ”Mikä sai sinut lähtemään perääni?” Hän päätti kysyä. Misha katsoi häneen, otti uuden siemauksen pullostaan ennen kuin vastasi.

”Halusin viimeinkin selvittää välimme, halusin vastauksia. Epäilin jo, ettei hän kohtele sinua oikein, mutten tiennyt kuinka paha tilanne todella oli.”

Joni nyökkäsi. “Entä jos se ei olisi ollut niin paha?” Hän uskaltautui kysymään. “Jos olisit löytänyt minut kotoa yksin?”

”Olisin tehnyt parhaani vakuuttaakseni sinut jättämään hänet”, Misha vastasi rehellisesti, alkoholi, jonka hän oli illan aikana nauttinut, sai hänet rehellisemmäksi ja avoimemmaksi. Joni hymyili tähän, vaikkakin hänen hymynsä oli hieman melankolinen; kuinka hän toivoikaan, että se olisi mennyt niin, että hän olisi voinut säästää itsensä ja Mishan näkemästä elämänsä pohjahetkeä.

”Se olisi kai tapahtunut ennemmin tai myöhemmin”, Joni huokaisi siirtäen katseensa kohti ikkunaa.

”Mikä?”

“Tämä, mitä Chris teki… Siitä ensimmäisestä kerrasta kun hän…” Joni epäröi, hän ei halunnut sanoa sitä sanaa: raiskasi, se tuntui liian vaikealle. ”Hakkasi minut, tiesin, että vaikka en välittäisi kuvista… Mahdollisuus lähteä ja päästä ulos ilman… ’draamaa’  olisi mahdotonta.”

“Haluatko puhua siitä? Suhteestanne ja…” Misha kohautti olkiaan tuntien olonsa jokseenkin oudoksi. ”Tunteista?” Hän ei ollut hyvä tällaisessa.

”Tunteista?” Joni naurahti hiljaa ja katsoi häneen. ”On suloista, että ehdotat moista, mutta ei, olen kunnossa, en ole sillä tuulella, että jaksaisin käydä sitä helvettiä läpi… Haluan… Jotakin muuta ajateltavaa, jotakin kevyttä ja viatonta.” Pieni tauko. “Kerro minulle tarina?”

 “Tarinako?” Misha kohotti kulmaansa.

“Niin”, Joni hymyili hieman. “Hmm.. Tarina juovuksissa olevasta nallesta, jolla on riippuvuus vodkaan ja hämmentyneestä avaruusoliosta, joka on kiinnostunut nalleista?” Joni virnisti.

“Varastitko sinä alkoholia, kun Ivo tai minä emme katsoneet?” Misha kysyi hivenen huvittuneena. ”Tiedäthän, ettet saisi juoda lääkityksesi kanssa.”

”En olekaan juonut, haluan vain tarinan.”

“No, minä en ole hyvä tarinan kertoja, olen pahoillani… Voin kyllä lukea sinulle jotakin?” Misha ehdotti.

”Jos haluan, niin voin jo lukea itse, koska silmäni ei ole enää turvoksissa. Haluan, että kerrot minulle tarinan. Anna mennä, älä ole niin tiukkaperse.”

”Tiukkaperse?” Misha kohotti kulmaansa.

“Niin.”

“En ole tiukkaperse”, Misha kinasi.

“Joskus olet”, Joni hymyili. ”Ja perseesi on kyllä melko tiukka, vai haluatko kiistellä siitäkin?” Joni kysyi huvittuneena, johon Misha naurahti.

”Tiedän, että takamukseni on jumalainen, mutta ei enempää siitä.”

  “No, se tarina? Olen varma että Ivo kertoisi minulle, jos pyytäisin. Pitäisikö minun kysyä sittenkin häneltä?”

Misha huokaisi; ilmeisestikin Joni tiesi mistä naruista vetää ja Ivo kortti toimi kuin rasvattu. ”Hyvä on…” Hän murahti. ”No…” Misha aloitti ja pysähtyi miettimään. ”Olipa kerran…” ’Näinhän tarinat yleensä alkoivat, eikö niin?’ Hän mietti ja tunsi olonsa jokseenkin typeräksi ja huvittuneeksi samaan aikaan. ”Eräs… kettu…”

”Kettu? Missä se nalle on?” Joni kysyi.

“Kuka tätä tarinaa kertoo? Minä vai sinä?”

“Sinä…”

“Ole sitten hiljaa ja kuuntele,” Misha virnisti ja maistoi jälleen oluttaan. ”No niin tämä kettu siis, ei ollut mikään tavallinen kettu, sen sijaan että hänen turkkinsa olisi ollut punainen, se oli musta ja hän oli todella komea pikku kettu ja tiesi sen. Kaikki ihailivat häntä, mutta hän saattoi olla myös melko ärsyttävä.”

”Ai niinkö?” Joni kysyi huvittuneena. “No, oliko sillä ketulla nimeä?”

”Hmm…” Misha mietiskeli hetken ennen kuin antoi vastauksensa virneen säestämänä. ”Foxy.”

”Kuinka yllättävää…” Joni virnisti takaisin. “No, jatkahan.”

“No, eräänä iltana Foxy tunsi olonsa tylsistyneeksi. Hän halusi seikkailun ja niinpä hän päätti mennä kävelylle… Pimeään metsään, jonne menemisen hänen perheensä oli aina kieltänyt, mutta Foxy oli itsepäinen.”

“Ja typerä?” Joni ehdotti.

“Niin, ja typerä”, Misha myötäili virnistäen. ”Niinpä pieni musta kettu lähti matkaan varoituksista välittämättä ja sitten…” Misha pysähtyi jälleen miettimään.

“Hän tapasi suden?”

“No joo, hyvä on, hän tapasi suden”, jälleen Misha myötäili.

”Ison valkean suden?” Joni virnisti ja Misha jälleen siemaisi oluttaan tarkkaillen toista huvituksen kaareillessa huulillaan.

 “Niin… Iso valkea susi, joka oli… vähän niin kuin pimeän metsän kuningas…”

”Kuningasko?” Joni naurahti hiljaa.

“Niin, kuningas.” Misha nyökkäsi hymyillen. “Ja hän oli hyvin fiksu susi ja rohkea ja…”

”Ja komea ja vahva?” Joni keskeytti jälleen.

“Hmm… Niin, sitä hän oli. No niin, olehan nyt hiljaa, yritän kertoa tarinaa.”

“Hänen nimensä oli Vodka?” Joni ei voinut hillitä itseään ja hihitti.

”Mitä minä juuri sanoin?” Misha kysyi kulmaansa kohottaen.

“Ole hiljaa? Hyvä on… Kuuntelen, jatka.” Joni hymyili.

“Hyvä”, Misha tyhjensi oluensa sisällön ja laski tyhjän pullon pöydälle. ”Joten, iso valkea susi näki pienen mustan Foxyn matkaavan metsää kohden ja päätti seurata typerää pikku kettua jonkin aikaa. Metsässä liikkui paljon vaarallisia otuksia, karhuja ja pahoja harmaita susia, jotka söivät Foxyn kaltaisia aamiaiseksi tai… No, oli vain vaarallista, niin söpölle pikku ketulle matkata yksin synkän metsän siimeksessä. Ja lopulta kuningas päätti tehdä läsnäolonsa selväksi, astui esiin varjoista ja säikäytti pikku Foxyn.”

“Onko Foxy oikeasti NIIN pieni?” Joni ei voinut olla kysymättä.

”Kuninkaaseen verrattuna hän oli”, Misha virnisti ja iski silmäänsä hänelle.

“Vai niin… No, jatka nyt sitten.” Joni pyöräytti silmiään, mutta hymyili.

”No, Foxy totta kai pelästyi sutta ja katsoi sitä varuillaan, kun kuningas astui hänen eteensä. Kuka tahansa muu olisi paennut suden tieltä, mutta Foxy…”

”Oli typerä?” Joni kohotti kulmaansa.

“No, sitä hän oli… Foxy ei ollut pelkuri, mutta hänellä oli myös suuri suu, joka saattoi hänet useasti pulaan. No tämä komea, pikku kettu katsoi tiukasti sutta kohti ja käski häntä siirtymään polultaan. Se sai kuninkaan uteliaaksi tästä söpöstä, mutta hivenen ärsyttävästä ketusta ja samalla huvittuneeksi, mutta hän yritti pysyä tiukkana ja käski kettua kääntymään takaisin, jos ei halunnut tulla ilkeiden harmaiden susien nappaamaksi, tai karhujen syömäksi.. Foxy tietenkin vastasi voivansa huolehtia itsestään loistavasti omillaan ja käski toista siirtymään. Kuningas viimein teki niin; eiväthän ne hänen hautajaisensa olisi. Hän katseli ketun perään, kun tämä liikkui hänen ohitseen ja huvittaakseen itseään hän päätti seurata varmuuden vuoksi, mikä tietenkin ärsytti Foxya.” Misha piti jälleen tauon miettiäkseen mihin suuntaan veisi tarinaa.

”No… Foxy joutui sitten pulaan, oletan?” Joni kysyi. ”Ilkeän harmaan suden kanssa?”

”Niin… Matkattuaan syvemmälle synkkään metsään, hän tuli vastakkain harmaasusien klaanin johtajan kanssa, valkean suden suurimman vihollisen. Harmaa susi iski välittömästi silmänsä pieneen mustaan kettuun ja lähestyi tätä aikomuksenaan puhua sille mukavia, voittaa ketun luottamus ja johdatella pahaa aavistamaton Foxy sitten luolaansa. Foxy oli siis onnekas, että suuri valkea kuningas oli seurannut häntä.”

Joni oli utelias siitä miten Misha aikoi päättää tarinansa; hän ei halunnut keskeyttää tätä enää, sillä ehkä tarina oli Mishan keino kertoa todellisista tunteistaan häntä kohtaan.

“Harmaa susi kysyi mihin Foxy oli matkalla, kierrellen pikkuista ja ihaillen sen silkkistä turkkia ja…” Ja silloin Mishan kännykkä alkoi soida. ”Anteeksi”, hän mutisi ennen kuin vastasi ja Joni katsoi miestä hiljaa, kun tämä puhui venäjäksi puhelimeensa. Misha nousi, käveli edes takaisin huoneessa, hänen äänensä oli kova ja hänen vapaa kätensä huitoi ilmassa tavalla joka miltei sai Jonin hihittämään.  Hän kuuli toisen miehen äänen puhelimen toisesta päästä; kovaääninen myös, miltei vihaisen kuuloinen. Joni jatkoi Mishan tarkkailua, pohtien miksi tämä kuulosti niin erilaiselta puhuessaan venäjää kuin silloin, kun puhui suomea… Venäjäksi Misha kuulosti … uhkaavammalta? Tai ehkä se johtui vain siitä, ettei Joni ymmärtänyt mitä tämä sanoi. Mutta toisaalta hän oli kuullut Diman puhuvan venäjäksi ja se ei kuulostanut lainkaan uhkaavalta. No ehkä Dima oli vai liian hyvä ystävä ollakseen koskaan liian uhkaava. Ja Ivo? Ajatus Ivosta sai Jonin hymyilemään; Ivo oli vain liian hauska, outo ja veljellinen ollakseen millään lailla pelottava. Mutta Misha… Misha oli mysteeri, jonka Joni oli aina halunnut ratkaista.

Puhelu kesti lähes 20 minuuttia. Misha huokaisi päätettyään sen, hymyili ja vilkaisi Jonia. ”Anteeksi, se oli serkkuni.”

”Olitko vihainen serkullesi?”

“Eh… En, miksi?” Misha kohotti kulmaansa kysyvästi.

“Kuulostit vihaiselta. Kuulosti siltä kuin olisitte riidelleet,” Joni selvensi.

Misha naurahti. ”Niinkö tosiaan?” Hän kysyi ja lähestyi sänkyä istuen sen laidalle, kakaraa katsellen.

”Niin, miksi teikäläiset aina huutavat?”

”Teikäläiset?” Misha kysyi huvittuneena.

”Niin… Venäläiset… Vai kuvittelenko vain… Ivo tai Dima eivät huuda niin paljon, mutta sinä ja muut joita olen kohdannut.”

”No, en osaa oikein vastata tuohon. Mielestäni en huutanut, puhuin selkeällä kuuluvalla äänellä.” Misha nyökkäsi ja virnisti Jonille, kurottautuen silittämään tämän hiuksia hetken mielijohteesta. ”Ehkä sinussa on vain sellainen… ’viba’… jos ’meikäläiset’ ovat huutaneet sinulle. Ärsyttävä kakara viba”, hän vitsaili ja Joni tyrkkäsi hänen kätensä taakse, piilottaen hymyn.

“En ole ärsyttävä kakara, en enää…” Hän mutisi. “Vai olenko?”

Misha katseli häntä hetken hiljaa, tarkkaillen kasvoja, jotka olivat parantumaan päin, turvotus oli miltei poissa, mustelmat vaihtoivat väriään eikä kestäisi kauaa kunnes ne olisivat poissa kokonaan. Lämpimät ruskeat silmät katsoivat häneen odottavasti ja Misha tunsi outoa nipistelyä vatsanpohjassaan, miltei ylitsepääsemättömän tarpeen nojautua eteenpäin ja painaa huulensa hellästi Jonin huulia vasten. Hän tunsi niin outoa lämpöä Jonia kohtaan, että se oli miltei pelottavaa.

”No…” Misha aloitti harkitsematta sanojaan sen tarkemmin. “Minulla on tällainen… pehmeä kohta sellaiselle ärsyttävälle kakaralle… Joten älä karkota häntä kokonaan.” Se oli sen hemmetin alkoholin syytä, Misha oli varma, tuntien olonsa jälleen epämukavaksi. Hän sipaisi Jonin hiuksia tämän otsalta ennen kuin veti kätensä takaisin, selvitti kurkkuaan ja nousi. Hän ei vain ollut hyvä tässä, nämä tunteet ja lämpö hämmensivät ja pelottivat häntä tilanteen ollessa mikä se oli. Joni katsoi häneen ja Mishan täytyi katsoa poispäin, tämä ei ollut oikea hetki… Se ei voinut olla, ei sen jälkeen mitä Joni oli käynyt läpi. Äkkiä Mishasta tuntui oudolle olla samassa huoneessa, nämä ajatukset ja tunteet tuntuivat liian painavilta. ”Taidan mennä katsomaan mitä Ivo tekee… sinun tulisi saada unta”, hän päätti nyökäten ja kääntyi ovea kohti.

Joni ei ymmärtänyt mikä kiire Mishalla oli. ”Et kertonut tarinaa loppuun”, hän muistutti kun mies oli jo ehtinyt ovensuuhun.

”Huomenna, jooko? Nukuhan nyt”, Misha hymyili. “Hyvää yötä”, hän lisäsi ja astui ulos huoneesta.

Joni tunsi olonsa hämmentyneeksi. Mishan ymmärtäminen oli vaikeaa, kukaan ei ollut aiemmin hämmentänyt häntä yhtä paljon. Miksi hän lähti yllättäen? Puhelinsoiton vuoksi? Vai oliko hän sanonut jotain tyhmää? Joni ei ymmärtänyt. Mitä Misha tunsi häntä kohtaan kaiken jälkeen? Huokaisten syvään Joni kääntyi kyljelleen.

Hän ei ollut väsynyt saadakseen unta ja vihasi näitä hetkiä yksin, kun oli liikaa aikaa ajatella, liikaa aikaa ajatella Chrisiä, sitä mitä oli tapahtunut ja lisäksi olla huolissaan tulevasta. Jos vain olisi keino kääntää kelloja, olla jälleen se typerä 17-vuotias ja ymmärtää kuinka kallisarvoista se oli, ymmärtää kuinka pieniä hänen ongelmansa olivat olleet, ymmärtää olla kiirehtimättä aikuisuuteen niin nopeasti. Näinä hetkinä yksin, Jonia pelotti; hän muisti kaiken mitä Chris oli hänelle tehnyt ja hän alkoi voida pahoin muistaessaan miehen kosketuksen vartalollaan, kivuliaan kosketuksen joka oli jättänyt jäljet hänen iholleen. Hän halusi uskoa, että oikeudenkäynnin jälkeen hän voisi jotenkin palata normaaliin elämään, jotenkin työntää kaiken pahan taakseen, olla muistamatta niitä kivuliaita pelonsekaisia väkivallan hetkiä, mutta samalla hän tiesi, ettei unohtaminen mitenkään voisi olla niin helppoa.

TBC.

Web published: My Secret Shore 4.joulukuuta, 2010

© KOLGRIM 

Jatka lukuun 32

My Secret Shore HOME