31.Vaiti

31.luku 

  


Pojan katse oli lasittunut, nuori istui sängyllä lähes liikkumatta ja katsoi jonnekin hänen ohitseen. Ricky huokaisi riisuessaan vyötään, pyöritteli sitä käsiensä välissä ja katseli nuorukaista pettyneenä siitä kuinka passiiviselta tämä vaikutti. Hän ei nähnyt pelkoa, ei odotusta, ei kerrassaan minkäänlaista tunnereaktiota.

”Käy vatsallesi”, Ricky komensi kylmästi ja poika totteli sanomatta sanaakaan, kertaakaan tämä ei ollut katsonut edes hänen kasvojaan. Nämä katuhuorat ikävystyttivät  häntä, liian turtia reagoimaan enää mihinkään, elivät täysin omassa huumeiden turruttamassa maailmassaan. Ricky kaipasi enemmän, hän kaipasi haastetta, jännitystä, huumaavaa vallan tunnetta, sitä että toinen oli täysin hänen armoillaan ja pelkäsi.

Hän iski vyönsä nuorukaisen pakaroille, joka vavahti iskusta, päästi pienen säälittävän voihkaisun muttei muuta, eikä se riittänyt. Ricky iski uudestaan ja uudestaan, muisteli parempia aikoja. Michael oli ollut täydellinen uhri ja samalla ehkä hänen suurin virheensä, hän oli ollut ahne ja nyt… Michaelin lähdön jälkeen hän oli joutunut pitämään matalaa profiilia, turvata selustaansa ja siksi… hänen oli tyydyttävä näihin säälittäviin kodittomiin huoriin, joita kukaan ei osannut enää kaivata.

Ricky tiesi käyneensä liian ylimieliseksi Michaelin suhteen, itsensä suhteen, sen ettei jäisi kiinni. Olisi ollut fiksua jättää Michael alun perinkin Meksikoon, se olisi ollut turvallisempaa, hän olisi voinut käydä ystävänsä luona säännöllisesti tapaamassa poikaa. Mutta ne olot olisivat muuttaneet Michaelin nopeammin, hänestä olisi tullut yhtä turta ja tahdoton kuin tästä katuja kuluttaneesta, kodittomasta nuoresta. Viemällä Michael New Yorkiin, näennäiseen normaaliin elämään, hän oli saanut herkutella vallalla pidempään, pitänyt himmeää toivon kipinää hereillä pojassa, kipinää jonka piti todellisuudessa olla harhaa. Ilmeisesti hän oli kuitenkin pahasti aliarvioinut pojan luonteen.

Michael ei kuitenkaan ollut palannut kotiinsa, se oli ollut helppo tarkistaa. Mutta jokainen päivä jona poika pysyi kadoksissa häneltä, oli riski. Niin kauan kun Michael oli elossa, tämä voisi mennä viranomaisten luokse ja julma totuus hänen kannaltaan oli, ettei hän voisi mitenkään kieltää etteikö Michael olisi asunut hänen luonaan, jos asiaa tarkemmin tutkittaisiin. Edes hänen kontaktinsa eivät voisi loputtomiin suojella häntä riskeeraamatta omia salaisuuksiaan.
Ajatus kiukutti häntä ja hän löi nuorukaista sängyllä kovempaan, niin että hänen ihonsa meni rikki selästä ja alkoi vuotamaan verta saaden tämän nyyhkyttämään kivusta ja Rickyn tyytyväiseksi reaktiosta.

Joku oli auttanut poikia. Hänen äitinsä oli soittanut, kysynyt miksi joku väitti että hänellä oli pojanpoika josta hän ei ollut kuullut, poika joka asui Rickyn luona. 

Toki Ricky oli ottanut huomioon, että tällainen päivä saattaisi tulla ja se olisi tarkoittanut, että hänen olisi välittömästi pitänyt kuljettaa Michael takaisin Meksikoon ja hävittää todisteet, luovuttava pojasta lopullisesti. Hänen selityksensä oli, että hän oli kerran nuoruudessaan rakastanut meksikolaista naista ja lähes  kaksikymmentä vuotta myöhemmin samainen nainen oli ottanut yhteyttä ja väittänyt Michaelin olevan hänen omansa. Alun järkytyksen ja uskottavan tarinan kuuntelemisen jälkeen hän oli ottanut Michaelin luokseen asumaan veljenpoikanaan, haluten tutustua tähän paremmin. Mutta myöhemmin molemmat paljastuivat huijareiksi ja paljastuttuaan he olivat paenneet. Ricky oli todennut kylmästi, omaksuen loukatun miehen roolin, ettei halunnut tästä nöyryytyksestään enää puhuttavan, ei halunnut poliiseja tutkimaan; se mikä oli tapahtunut oli unohdettava kokonaan.

Mutta tapausta ei voinut kokonaan niin vain lakaista maton alle, hänen äitinsä otti uudenlaisen kiinnostuksen hänen elämästään, miksi Ricky ei ollut löytänyt vaimoa rinnalleen?
Hänen isänsä oli jo kuollut ja hänen äitinsä oli iäkäs; 84-vuotias ja huolissaan hänen tulevaisuudestaan, mahdollisuudesta saada kumppani ja perillisiä. Ricky oli saanut toimia rauhassa jo vuosia, mutta yhtäkkiä hänen äitinsä ja vanhemmat sisaruksensa halusivat puuttua hänen elämäänsä. Hän lähestyi 44-vuoden ikää, miehelle se ei ollut vielä ikä eikä mikään saada lapsia, hänen oma isänsä oli ollut 48-vuotias hänen syntyessään. Mutta Ricky ei ollut kiinnostunut tuottamaan perillisiä saatikka ottamaan itselleen vaimoa. Tilanne ärsytti häntä, sillä Michaelin tilanteen jälkeen hän tunsi itsensä pakotetuksi rakentamaan parempi kulissi ja se tarkoitti että hänen olisi saatava uskottava naisystävä joka kuitenkin antaisi hänelle tietynlaista vapautta ja rauhaa hoitaa omia asioitaan.

Naisen löytäminen ei ollut ongelma, New York oli pullollaan sinkkunaisia joiden biologinen kello tikitti uhkaavasti ja he olisivat taistelleen kynsin ja hampain taloudellisesti menestyneestä miehestä, jolla kaikenlisäksi riitti ulkonäköä. Yhtäkkiä hän oli löytänyt itsensä tilanteesta jossa hänen tuttavansa, ne jotka tunsivat vain hänen kulissipersoonansa, järjestivät hänelle sokkotreffejä heidän mielestään sopivien naisten kanssa. Eikä Ricky ollut nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin leikkiä mukana ja esittää olevansa tosissaan etsimässä vaimoa. Kenties se ei olisi maailmanloppu? Hän oli ajatellut. Oli vain löydettävä nainen, joka olisi puuttumatta liikaa hänen harrastuksiinsa ja reissuihinsa, nainen, joka ei kyselisi liikaa. Se oli toiminut joillekin hänen tuttavilleen.

Loppujen lopuksi sopivan naisen löytäminen oli melko helppoa. Kirstin Hayes oli 40-vuotias, jäänyt leskeksi muutamaa vuotta aiemmin ja tästä liitosta hänelle oli jäänyt kaksi lasta. 16-vuotias poika ja 9-vuotias tyttö. Hänen edesmennyt miehensä oli ollut naista 25 vuotta vanhempi ja varakas, nainen oli tottunut ylelliseen elämäntapaan, mutta parhaillaan joutui käymään perintötaisteluita miehen aikuisten lapsien kanssa. Varat oli osittain jäädytetty ja Ricky tuli tilanteeseen sopivalla hetkellä auttamaan Kirstiniä oikeustaistelussa.

Tilanne oli hänen kannaltaan helppo. Lapset eivät olleet läheisiä isänsä kanssa, joka oli ollut auttamaton työnarkomaani, eivätkä juurikaan vastustelleet äitinsä uutta suhdetta, etenkin kun se tarkoitti mahdollisuutta pitää se elintaso johon he olivat tottuneet ja talo jossa he olivat varttuneet. Kirstin oli helppo hurmata kalliilla lahjoilla ja viikonloppumatkoilla eikä nainen ollut seksuaalisesti kovin halukas; Kirstin tuntui pitävän seksiä enemmänkin velvollisuutena ja tuntui olevan hyvillään siitä ettei Ricky erityisemmin painostanut makuuhuoneen puolelle. Näön vuoksi ja jottei herättäisi epäilyjä Ricky kuitenkin teki ajoittaisia aloitteita seksiin, makuuhuoneessa, pimeässä, valot kiinni. Tylsää, mutta menetteli ja he olivat molemmat tyytyväisiä.

Silläkin hetkellä Kirstin kuvitteli hänen olevan työmatkalla, eikä olisi voinut kuvitellakaan todellisuutta. Kun Ricky oli valmis, jätti hän vapisevan, veren tahriman nuoren sängylle ja astui ulos huoneesta.
”Mitä pidit?” Hänen ystävänsä kysyi.

”Menetteli”, Ricky kohautti olkiaan välinpitämättömästi. ”Taso alkaa huonontua.”

”Minkäs teet”, toinen mies sanoi ja avasi huoneen oven tarkastaakseen pojan kunnon. ”Ricky!” Hän ärähti. ”Tuo maksaa enemmän, mitä sanon muille? Katso nyt missä kunnossa hän on!”

”Minkäs teet”, Ricky virnisti toistaen ystävänsä sanat. ”Tässä, enempää en maksa, hanki ensi kerralla jotain tasokkaampaa.” Hän lätkäisi rahat miehen kouraan, joka katsoi häntä paheksuen muttei uskaltanut juurikaan protestoida.

Samana iltana Ricky matkusti Hamptoniin tuttavaltaan vuokraamaansa kesähuvilaan, jonne Kirstin oli saapunut jo aiemmin lastensa kanssa.  He olivat kutsuneet ystäviä grillaamaan, lämmin ilma ulkona houkutteli nuoret altaalle ja Rickyn katse hakeutui ajoittain vähäpukeisiin nuorukaisiin. Kirstinin poika Jeffrey ei ollut niinkään kummoista katseltavaa; vielä liian lapsekas sekä kasvoiltaan, että vartaloltaan ja vaikka Ricky piti nuorista eihän kuitenkaan halunnut heidän näyttävän lapsilta, mutta poikamaisilta aikuisuuden kynnyksellä tai vähän sen yli. Sen sijaan Kirstinin sisarenpoika, Jared, joka oli tullut heidän vieraakseen koko viikoksi, oli toista maata. Poika täyttäisi samalla viikolla seitsemäntoista, oli komea ja urheilullinen, tummahiuksinen, juuri sellainen joka kiinnitti Rickyn huomion ja nostatti tämän halun.

Ricky tunsi kiinnostuksensa lisääntyvän, huomasi pohtivansa mitä kaikkea tekisi pojalle jos saisi mahdollisuuden ja kuinka voisi järjestää tuon mahdollisuuden. Nämä ajatukset olivat vaarallisia, sellaisia jotka olivat saaneet hänen ottamaan riskin Michaelin kanssa ja totuus oli ettei hänellä olisi varaa samanlaiseen tai edes lähellä olevaan riskiin enää. Silti, hän ei saanut niitä ajatuksia vaimennettua. Hänen kieroutunut mielensä yritti jo tarjota erilaisia vaihtoehtoja sille kuinka voisi saada haluamansa ilman, että jäisi kiinni, mutta olisi oltava kärsivällinen ja suunniteltava; ilman suunnitelmaa ei kannattanut edes yrittää lähteä toteuttamaan jotakin niin riskialtista. Jos poika katoaisi, poliisit haluaisivat kuulustella jokaista tämän lähipiirissä ja se tarkoittaisi myös häntä. Pienikin huolimattomuus kostautuisi. 

Toistaiseksi hänen oli tyydyttävä katselemaan, fantasioimaan. Altaalla oleskelevat nuoret muistuttivat häntä omasta nuoruudestaan, Jared muistutti juuri riittävän määrän Evania; komea, suosittu, kohtelias… Kenties hän aina etsi piirteitä Evanista, Michael oli ollut tähän astisista täydellisin, Jared vain hailakka kopio ja kuitenkin tarpeeksi lähellä. Tarpeeksi lähellä herättämään sen kohtalokkaan pakkomielteen Rickyssä, joka kasvaisi päivien kuluessa, jota Ricky tiesi että hänen olisi vaikea hallita.


Myöhemmin illalla, vieraiden lähdettyä, hän houkutteli Kirstinin makuuhuoneeseen ja heidän harrastaessaan seksiä Ricky fantasioi mielessään niistä asioista joita halusi tehdä Kirstinin sisarenpojalle. Nainen hänen allaan oli vain väline hänen orgasmilleen ja kun hän saavutti oman kliimaksinsa Kirstin tuntui lähinnä vain helpottuneelta siitä että pääsi nukkumaan, kevyt suudelma poskelle, nainen käänsi kylkeään ja toivotti hyvät yöt. Ricky hymyili itsekseen, nousi vuoteelta, oli liian aikaista ja hänen ajatuksensa yhä levottomia orgasmista huolimatta. Hän kävi nopeasti suihkussa, vaihtoi ylleen aamutakin ja käveli alakertaan kaataakseen itselleen lasillisen viskiä.

Ricky katseli ulos pimenneeseen yöhön, ajatteli Jaredia, josta hänen ajatuksensa hitaasti lipuivat Michaeliin. Hänen olisi yritettävä enemmän löytääkseen karkulaisensa, Michaelin löytäminen voisi hetkeksi hillitä sen tarpeen joka hänellä oli heräämässä Kirstinin sisarenpoikaa kohtaan, tarpeen joka houkutteli liian suureen riskiin. Jos hän löytäisi Michaelin, hän voisi ehkä jollain tasolla rentoutua ja siirtyä eteenpäin. Ja kuinka herkullista olisikaan löytää Michael? Ricky nosti lasin huulilleen, ajatus kuumotti hänen ihoaan ja hän tunsi sykkeensä nousevan. Kuinka iso järkytys Michaelille olisi nähdä hänet? He molemmat tietäisivät jo ensimmäisestä katseesta kuinka sen täytyisi päättyä. Ehkä sitä ennen hänellä olisi kuitenkin aikaa herkutella tilanteella, muutama päivä ainakin, kenties enemmän, se riippuisi tilanteesta. Hänen täytyi löytää Michael tai hyväksyä oma alakyntensä asiassa ja se ei ollut vaihtoehto.


 **^^**^^**^^**^^**

Michael oli herttaisen liikuttunut jo pelkästään siitä, että Sam teki hänelle aamupalan vuoteeseen syntymäpäivänsä aamuna ja etenkin pienestä kuppikakusta johon Sam oli laittanut kynttilän. Ilmeisesti jo pelkkä aamupala olisi riittänyt Michaelille syntymäpäivänsä muistamiseksi, eikä tämä ollut odottanut edes sitä.

”Tulen sitten hakemaan sinut illalla töistä”, Sam sanoi heidän valmistautuessaan lähtemään. ”Monelta sinä pääsitkään?” Hän kysyi vaikka tiesi täydellisesti päivän kulun, halusi vain harhauttaa kumppaniaan entisestään vaikka olikin täysin selvää ettei tällä ollut pienintäkään aavistusta muiden järjestelyistä.
”Seitsemältä työvuoroni mukaan, mutta voi olla että joudun jäämään ylitöihin. Ravintolassa on tänään joku yksityistilaisuus illalla ja sitä ennen on paljon järjestettävää.”

”Vai niin”, Sam koitti niellä virneen joka pyrki hänen kasvoilleen. ”No, kunhan eivät pidä sinua liian pitkään syntymäpäivänäsi.” Hän sanoi ja Michael katsahti häneen hymyillen.

”Päivä muiden joukossa, en ole asiaa juurikaan mainostanut.” Hän sanoi ja Sam nyökkäsi ja katseli kumppaniaan, joka hymyili ajatuksissaan hieman kaihomielisen näköisenä. ”Mitä mietit?” Sam uteli.

”Menneitä vain, isoäitiä ja kotia…” Michael sanoi ja otti takkinsa naulakosta. ”Lähdetäänkö?” Hän kysyi sitten hymyillen. Sam nyökkäsi ja otti oman takkinsa ennen kuin he poistuivat ulos. Hän toivoi, että Michael rohkaistuisi pian ottamaan yhteyttä vanhempiinsa ja uskoi tämän olevan jo melko lähellä sitä pistettä.



Lounasaika töissä oli melko kiireinen, kunnes iltapäiväksi asiakasvirta rauhoittui jossakin määrin ja Olivia pyysi Michaelia lähtemään tukkuun hänen kanssaan. Kaikki kuului suunnitelmaan; Michael täytyi saada pois ravintolasta siksi aikaa, että muut pystyivät järjestämään tilat hänen juhliaan varten. Sam ja Kitty tulivat myös paikalle neljän aikaan, Kitty halusi ottaa vastuun koristelusta, Santo oli valmistanut sellaisia ruokia joista Michael oli nauttinut lapsuudessaan ja joiden Sam toivoi vaikuttavan Michaelin haluun ottaa yhteyttä vanhempiinsa. Myös kakku oli tehty vastaamaan kuvausta kakusta josta Michael oli kertonut Samille, mieleenpainuvin hänen lapsuudestaan: kakku jossa oli merta ja merirosvolaiva. Michael oli täyttänyt kuusi vuotta ja hänestä kakku oli ollut mahtavinta ikinä.

Koska Santo ei ollut sokerileipuri oli Sam tilannut kakun yhdeltä taitavimmalta kakkuleipurilta Pariisista, joka oli tehnyt laivan kannelle myös merirosvo Michaelin ja Samin, hieman riskillä Sam oli pyytänyt tätä myös tekemään versiot Michaelin vanhemmista ja kun hän oli kertonut Kittylle suunnitelmasta oli nainen loukkaantunut että eikö häntä ollut mukana ja niinpä Sam oli pyytänyt leipuria valmistamaan vielä yhden hahmon. Lopulta juttu oli vielä paisunut niin, että Sam oli katsonut parhaaksi pyytää myös Michaelin työkavereista hahmot.

Kakku oli upeampi kuin mitä hän oli uskaltanut kuvitella, Laiva oli tehty suuntaamaan kohti saarta jolla hahmot Michaelin vanhemmista odottivat ja vilkuttivat. Sam toivoi ettei Michael suuttuisi tai loukkaantuisi ideasta vaan saisi ennemminkin yhden töytäisyn lisää ajatukselle ottaa yhteyttä heihin, samalla hän tiesi ottaneensa riskin.

”En tainnut vielä onnitella sinua, sinullahan taisi tänään olla syntymäpäivä?” Olivia totesi heidän parkkeerattuaan tukun eteen. Hän hymyili hieman, Michael suhtautui päivään selvästi vähättelevästi ja Oliviaa kutkutti ajatus siitä miten tämä reagoisi iltaan. Kaikkihan nyt yleensä pitivät siitä, että heitä muistettiin, eikö?

”Joo, 22-vuotta tuli täyteen.” Michael hymyili ja nousi autosta Olivian kanssa.

”Ollapa vielä niin nuori…” Olivia huokaisi, potien jo lievää kolmenkympin kriisiä. Michael katsahti naiseen, hymyillen omalla herttaisella tavallaan.

”Sinähän olet vielä nuori.” Hän sanoi.

”Kiitos… ei vain aina tunnu siltä, sinun iässäsi ajattelin, että kun täyttää kolmekymmentä niin on jo ikäloppu.”

”No se olisi aika surullista.” Michael virnisti. ”Siitähän elämä voi vasta alkaa… Nuoruuden typeryydet takana ja tietää ehkä mihin suuntaan on menossa.” Hän kohautti olkiaan. ”Minä ainakin odotan sitä vaihetta, olisi hienoa olla kolmekymmentä.” Oli aika jolloin hän oli vahvasti epäillyt ettei pääsisi sinne asti ja jopa 25 vuottakin olisi saavutus, vieläkään hän ei täysin uskaltanut luottaa tulevaan ja niin kauan kun Ricky olisi olemassa maanpäällä hän tuskin pystyisikään ja jokainen vuosi oli saavutus.

Olivia naurahti. ”No tulen varmasti muistuttamaan sinua tuosta kahdeksan vuoden päästä.” Hän virnisti. ”Muistiko Sam sinua mitenkään?”

”Hän teki minulle aamiaisen vuoteeseen.” Michael hymyili valloittavasti. ”Ja sain sellaisen kuppikakun jossa oli kynttilä… Sam on surkea kokki, mutta aamiaista hän osaa tehdä.” Hän lisäsi nauraen pehmeästi. ”Hän tulee hakemaan minut töistä ja menemme sitten kai jonnekin syömään.”

”Sam on hyvä tyyppi.” Olivia hymyili. ”Ja niin komea…” Hän huokaisi…”Olette ällöttävän täydellisiä molemmat.” Hän vitsaili ja sai ujon hymyn nuoremmalta kollegaltaan.

”Sam on ihana.” Michael myönsi. ”Enemmän kuin mitä voisin toivoa.”

Myöhemmin he palasivat ravintolaan taka-oven kautta. Santo hääräsi keittiössä apukokkinsa kanssa Olivian ja Michaelin purkaessa tavaroita autosta. Santo vilkaisi Oliviaan ja nyökkäsi merkiksi että kaikki oli valmista salin puolella. ”No niin Michael, palataanko sitten normaaleihin hommiin? Päästetään Cerise tauolle.”

”Totta kai”, Michael hymyili ja tarkisti päälisin puolin, että hän vaatteensa olivat siistit, ennen kuin suuntasi kohti ovea Olivia perässään.

”Yllätys, hyvää syntymäpäivää!” Kuului heti Michaelin astuttua huoneeseen. Michael nosti kätensä hämmästyneenä kasvoilleen, Sam hymyili hänelle tuli hänen luokseen halasi ja suukotti hänen poskeaan, muiden hihkuessa onnen toivotuksia. Michael oli hetken täysin vailla sanoja, hän katseli epäuskoisena huoneessa olevia työtovereitaan, Kittyä, Ericiä ja Paulia, koristeita, kynttilöitä ja tarjoilua. Celeste toi hänelle ja Samille lasin kuohuvaa, myös Santo ja Benard astuivat ulos keittiöstä.
”Et tainnut odottaa tätä?” Santo virnisti.

”En todella.” Michael myönsi. ”Kiitos, en tiedä mitä sanoa…” Hän jatkoi liikuttuneella äänellä.

”No niin, avaa ensin lahjasi!” Kitty sanoi kärsimättömänä.

Michael avasi ensin työtovereiltaan saadun lahjan, joka sisälsi kokin asun. Hän katsoi epäuskoisena Murielia, Santoa ja muita jotka hymyilivät leveästi. ”Jotta saadaan opintosi kunnolla käyntiin, pitäähän uudella apukokillamme olla asianmukainen asu.” Santo sanoi.
Ja Michaelia hetken nolotti kyyneleet jotka pyrkivät hänen silmiinsä, hän oli niin liikuttunut ja tunsi siinä hetkessä ylitsepursuavaa onnea, joka tuntui hullulta ja epätodelliselta kaiken sen pahan jälkeen mitä hän oli nähnyt ja kokenut. Hän halasi Santoa ja Murielia ensin ennen kuin kävi muutkin työtoverinsa läpi. ”Olen miltei sanaton…” Hän sopersi. ”Olette kaikki mahtavia ja olen onnekas, että olen löytänyt niin hyviä ystäviä joiden kanssa työskennellä. Kiitos!” Hän sanoi.

”Sitten minun lahjani.” Sam pyysi. Michael avasi paketin; täydellinen setti kokkiveitsiä ja hän tiesi ettei ne olleet halpoja. ”Jokainen kokki tarvitsee myös hyvät työvälineet.” Sam hymyili.

”Kiitos… Nämä ovat upeita…” Michael suuteli Samia muiden nähden ja punastui hieman muiden hurratessa hyväksyvästi.

Kitty oli hankkinut lahjan yhdessä Paulin ja Ericin kanssa. Lahjakortti keittiövälineliikkeeseen ja Julia Childin resepti kirjat, joka oli ollut Paulin idea. ”Samin keittiössä on varmasti puutteita tulevan kokin silmiin, joten saat itse hankkia tarvikkeet joita uskot tarvitsevasti.” Kitty virnisti. ”Toivottavasti et ole pettynyt pelkkiin kokkivälineisiin?” Hän lisäsi huolestuneena, johon Michael naurahti lempeästi.

”Ei, nämä lahjat ovat parhaita… Kokin ammatti on sellainen mistä olen haaveillut jo lapsesta. Kiitos vielä teille kaikille, en usko että osaan kiittää teitä tarpeeksi!”

”Hymysi on riittävä kiitos.” Muut vakuuttelivat.

”No niin, käydään sitten pöytään.” Muriel opasti. Tarjolla oli erilaisia tapaksia, pääruuaksi vasikkaa viinikastikkeessa ja höyrytettyjä vihanneksia, mukaillen reseptiä jota hänen isoäitinsä oli tavannut tehdä. Jälkiruuaksi oli Espanjalaista paahtovanukasta, myöskin sellainen jälkiruoka jota hänen isoäitinsä oli usein tehnyt. Michael arveli Samin kertoneen vinkkejä Santolle.

Myöhemmin illalla kakku tuotiin esiin. Michael ei koskaan ollut nähnyt mitään yhtä taidokasta, miltei liian kaunis syötäväksi hän aluksi ajatteli ja kun hän tuli lähemmäksi huomasi hän marsipaanista tehdyt hahmot. Hän ei löytänyt sanoja, liikutuksen aalto pyyhkäisi yhä voimakkaammin hänen lävitseen. ”Kuvitellaan, että tuo saari on Englanti, jota kohden matkaamme…” Sam kuiskasi hänen korvaansa. ”Vien sinut vielä kotiin, tiedän, että olet siihen pian valmis.” Sam jatkoi ja Michael kääntyi halaamaan häntä muttei osannut heti vastata.

”No niin, leikkaa kakku!” Kitty hihitti.

”Mistä minä uskallan leikata? Se on liian hieno.” Michael naurahti.

”Aloitetaan vaikka tästä reunasta”, Sam ehdotti. ”Hahmot voidaan säästää.” Hän virnisti.

Oli jo myöhä, kun he pääsivät kotiin. Oven sulkeuduttua heidän perässään Michael veti Samin kiihkeään suudelmaan. ”Kiitos, teit syntymäpäivästäni täydellisen.” Michael kuiskasi.

”Sitten olen tyytyväinen, että onnistuin.” Sam hymyili sipaisten Michaelin hiuksia rakastavasti samalla kun nuorempi mies riisui hänen takkiaan virnistellen vihjailevasti, uusi suudelma. Samin takki tippui lattialle ja Michaelin seurasi pian perässä, Michael tarttui Samin kädestä ja johdatteli hänet makuuhuoneeseen.

Samin kosketus oli aina yhtä hellä ja Michael uppoutui siihen nautintoon mitä toisen alaston vartalo hänen omaansa vasten tuotti. Muu maailma hämärtyi ja oli vain he kaksi, Sam avasi hänelle sellaisen puolen seksistä jota Michael ei Rickyn jälkeen uskonut olevan mahdollista kokea. Oli miltei kuin hän olisi saanut uuden mahdollisuuden puhtaalta pöydältä, niinä hetkinä Samin kanssa mennyt ei kuiskinut iljettävyyksiä hänen tajuntaansa, oli mahdollista päästää irti edes pieniksi hetkiksi joka sekin merkitsi jo paljon.

Kun he jälkeenpäin makasivat toistensa syleilyssä, Sam hyväili kevein suudelmin hänen kasvojaan, käsillään hänen hiuksiaan ja Michael tunsi olevansa turvassa. ”Luuletko, että voisin tosiaan ottaa heihin yhteyttä?” Michael kuiskasi varovasti, katsellen raollaan olevien verhojen välistä kajastavaa pehmeää katuvaloa. 

”Totta kai.” Sam vastasi ja hymyili. ”Minusta se olisi paras ratkaisu.”

”En edes tiedä mitä sanoisin…” Michael mietti jännittyneenä. ”Siitä on niin hirveästi aikaa… Miten voisin aloittaa?…”

”No… alkuun voit vaikka sanoa; Hei, tässä on Michael… olisin ottanut yhteyttä aiemmin jos olisin voinut.” Sam ehdotti. ”Kyllä se siitä.”

”He järkyttyvät.” Michael sanoi.

”Varmasti”, Sam myönsi. ”Mutta loppujen lopuksi, se järkytys olisi iloinen… He eivät tiedä mitä sinulle on tapahtunut, se varmasti painaa heitä päivittäin.”

”Entä jos he eivät usko että se olen minä? Jos he ovat vihaisia minulle?”

”Rauhoitu”, Sam suuteli hänen poskeaan. ”Eivät he sinulle ole vihaisia. Alkuun he voivat olla epäuskoisia, mutta kun he näkevät sinut… Usko pois, se olisi paras lahja minkä kukaan voi heille antaa.”

Michael mietti asiaa hiljaa, hän tunsi nipistyksen vatsanpohjassaan, kaipuun ja jännityksen sekoituksen, mielikuvat ja toiveet siitä millaista olisi palata kotiin, sekoitettuna pelkoon pettymyksestä ja torjunnasta. Kuvitelma tuntui turvallisemmalta, hänen sydämensä särkyisi, jos vanhemmat eivät haluaisikaan nähdä häntä.  ”Mietin asiaa…” Michael kuiskasi lopulta ja Sam hymyili, sekin oli jo askel ja hän oli varma että lopullinen päätös oikeaan suuntaan kypsyisi täyteen hedelmään pian. Sam tiesi jo seuraavat askeleet joilla saisi johdateltua Michaelin eteenpäin; hän esittelisi Michaelin omalle perheelleen. Hänen äitinsä oli jo ehtinyt useasti kysyä milloin tapaisi tämän herra ihmeellisen, joka oli saanut hänen aiemmin sinkuksi vannoutuneen poikansa pään ja sydämen kääntymään täysin.

Hänen vanhempansa olivat matkustaneen Nizzan huvilalleen viettämään kesälomaansa, Sam voisi viedä Michaelin sinne, jos hän ei ollut vielä täysin valmis palaamaan Englantiin. Hän aikoi puhua asiasta tälle heti seuraavana päivänä, yksi yllätys kerrallaan; Sam oli päättänyt.

Jatkuu…


       

         Julkaistu 1.2.2015

32.luku
Väliluku Evan 

            My Secret Shore© KOLGRIM

Guestbook

My Secret Shore HOME     

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s