32. RSS

Kirjoittajan huomio; Antin nimi muutettu Kimiksi, koska… No, halusin hänestä suomenruotsalaisen Jessen tavoin, englannin kielisessä versiossa Antti oli jo valmiiksi Kim, joten… Koitan vielä itsekin tottua tähän muutokseen 😅 Muokkailen muutenkin tarinaa pikkuhiljaa tuolta alusta, ei mitään radikaalia kuitenkaan. Kertokaa, jos vanha nimi on kummitellut jossakin vaiheessa vastaan; muokkaus tehty 3.11.21

32.luku

Jesse:

Hullu ilta, mutta luojan kiitos kaikki päättyi hyvin ja se on aika lailla Kimin ansiota. Ilman sitä, me ei luultavasti oltais päästy sisään riittävän ajoissa. Meidän välit on olleet oudot, eikä juurikaan olla puhuttu sen kummallisen baari-illan jälkeen, mulla on ollut ikävä sitä ystävänä, sellaisena mitä meidän välit on aikaisemmin olleet.

”Sä toimit Kim tosi hienosti tänään.” Kehun, kun ollaan asetuttu Jonin autoon. Minä kuskin penkille, Marko mun viereen ja Kim taakse. Se punastuu hieman ja laittaa turvavyön kiinni. Mietin kuulostaako mun kehuni vähän laimeelta tai liian yritetyltä. Murehdin usein liikaa aina miltä asiat kuulostaa. ”Ilman sua tää ilta ois todennäköisesti päättynyt todella huonosti.” Päätän lisätä.

”No en mä nyt mitään ihmeellistä tehnyt”, se kohauttaa olkiaan. ”Olihan se ihan pirun outoa. En ajatellut, että Pete ois tollanen sekopää…En mä ikinä voisi tehdä toiselle noin.”

”Tiedän, ettet voisi.” Sanon pehmeästi ja katson sitä peilin kautta. ”Tuskin Pete enää yrittää mitään vastaavaa. Ne taisi molemmat pelästyä aika lailla.” Sanon ja käynnistän auton.

”Olihan ne aika pirun noloja.” Marko naurahtaa. ”Kim, kiitos myös mun puolesta.” Se sanoo ja katsahtaa takapenkille. Kim antaa pienen vaivaantuneen hymyn Markolle.

”En oikeesti tarvii kiitellä,- mitä muuta mä oikeastaan olisin voinut tehdä… Kyllä mä mietin, soitanko poliisit vai soitanko Jesselle, ahdisti ihan kiitettävästi.”

”Varmasti, olihan toi ihan paska tilanne sullekin!” Marko parahtaa.  ”Asutko sä yksin?” Se kysyy sitten, samalla kun ajan porteista ulos. Katsahdan Kimiä peilin kautta ja tajuan että sitä varmaan oikeasti ahistaa tää ilta enemmän, kuin kehtaa sanoa.

”Joo.” Se vastaa hiljaa.

”Ehkä sun ei ois hyvä olla tänään yksin.” Mietin ääneen.

”Hei, tuu meidän kanssa mun vaarille yöksi, haetaan vaikka sun yökamat mukaan?” Marko ehdottaa innostuneen kuuloisena ja Kim katsahtaa sitä jotenkin hämmentyneenä.

”Emmä tiiä, eks se oo vähän outoo, jos mä tungeksin sinne?” Se miettii.

”Ei Alexanderia haittaa, ja meistä se ois kiva, jos tuut, vai mitä Jesse?”

”Olisi, musta ois kiva jutella pitkästä aikaa, mulla on ollut sun ystävyyttä ikävä.” Sanon ja vilkaisen sitä taustapeilin kautta.

”No, mua vähän nolottaa se mitä viimeksi sanoin.” Se mutisee hiljaa. ”Ja se kaikki muu.”

”Älä suotta. Mä haluun, että voitaisiin taas olla ystäviä. Onnistuisko se?” Kysyn ja Kim ensin nyökkää hitaasti.

”Kyllä mä haluaisin, että saataisiin välit korjattua. Anteeksi, että olin törppö. Hävettää oikeestaan aika paljon.” Se myöntää.

”Alotetaan puhtaalta pöydältä?” Ehdotan. ”Mulla on ihan oikeesti ollut sua ikävä.” Sanon ja tarkoitan sitä. Uskon myös, että kun Kim löytää jonkun, niin se unohtaa ihastumisen tunteet muhun.

”Mullakin sua.” Se sanoo lopulta hiljaa ja hymyilee.

”Jes, käydäänkö hakemassa sun yökamat?” Marko hymyilee. ”Ois ihan tosi siistiä, jos tulisit, haluun tutustuu Jessen parhaaseen kaveriin paremmin.”

”Jos oot varma, ettei sitä sun vaaria haittaa?” Antti kysyy ujosti.

”Oon sata varma.” Marko nyökyttelee.

Kim:

Kieltämättä yksin olo ei olisi tuntunut nyt kovin kivalta ajatukselta. Olisin vaan päätynyt kelailemaan tätä iltaa ja mitä olisi voinut tapahtua. Entä, jos en ois pystynyt soittamaan Jesselle tai kellekään toiselle?

Vaikka mun keho reagoi Jonin läheisyyteen, en usko, että olisin mitenkään pystynyt panemaan sitä pakotettuna siihen. Ja mitä sitten olisi tapahtunut? Mitä Pete sitten ois tehnyt? Se ajatus on ahdistava, todella ahdistava.

Ja mua nolottaa ihan järkyttävästi se mitä oon aikaisemmin Jesselle selittänyt ihastumisestani ja rakkaudesta ja se suudelma siellä mökillä. Mä en halua olla näin säälittävä ja vastenmielinen tyyppi. Mä haluaisin, että joku voisi katsoa mua samalla tavalla, kun Jesse ja Marko katsoo toisiaan. Tai se miten Misha ja Joni haluaa toisiaan. Ja samalla hirvittävä epäily mun mielessä, ettei sitä tuu koskaan tapahtumaan. Olen tällainen surkea, säälittävä iljetys, jota joku Peten kaltainen pervokin rupes säälimään niin, että järjesti mulle vastentahtoisen panon.

Se, että Marko sano mua Jessen parhaaksi kaveriksi tuntuu yllättävän hyvältä, huolimatta siitä mitä olisin halunnut Jesselle olla ja se että Jesse on valmis aloittamaan puhtaalta pöydältä. Mua on harmittanut tosi paljon se, miten asiat meidän välillä meni ja oon pelännyt menettäneeni sen kokonaan. Mutta ehkä meidän välit voi tosiaan vielä korjaantua lähes ennalleen?

Kello on kymmenen pintaan, kun tullaan Markon vaarin luo. Kun ajataan pihaan, vanha harmaantunut mies köpöttelee kuistille, pidellen kävelykeppiä ja sen kasvot heti kirkastuvat helpotuksesta, kun Marko astuu ulos autosta.

”Luojan kiitos olette kunnossa!” Kuulen vanhuksen sanovan, kun astun itsekin ulos autosta. Mulla on vähän epävarma olo, entä jos sitä oikeesti ärsyttää, että mäkin tungen tänne kutsumattomana? ”Menikö kaikki hyvin, ketään ei sattunut?” Se kysyy, kun Marko on tullut sen luokse ja halaa sitä.

”Ei muuta kuin niitä pervoja. Ne sai hyvin nolon opetuksen!” Marko nauraa.

”Olin minä kyllä huolissani.” Vanhus myöntää.

”Kimin ansiosta päästiin sisään!” Marko hihkaisee ja ne molemmat katsoo muhun, taidan punastua, en tosiaan usko ansaitsevani kehuja. ”Kerron kaiken sisällä, mutta ajateltiin, ettei Kimin ole hyvä olla yksin nyt, oli aika rankka ilta.”

”Totta kai, tervetuloa. Kyllä tänne mahtuu. Tulkaa sisään, niin keitetään vähän teetä. On teillä varmaan nälkäkin? Tehdään vähän voileipiä myös” Vanhus jutustelee ja kääntyy kohti ovea. ”Mukava se on vanhalle miehelle saada seuraa!”

Tulee vähän parempi fiilis, sellainen lämpöinen ja vähän nostalginen. Mun oma ukki kuoli viime keväänä ja me oltiin aika läheisiä. Kun kävelen Jessen vierellä sisälle vanhaan rintamamiestaloon, tulee vahvoja muistikuvia omaan ukkiin ja mummiin. Ne asui myös tällaisessa talossa ja lapsena tuli oltua paljon niiden luona, etenkin kesäisin. Se oli semmoinen paikka, missä mun oli aina hyvä ja tervetullut olo. Sitä on ihan hirveä ikävä, mummi kuoli jo viisi vuotta ukkia aikaisemmin.

”Tulee ukki mieleen.” Selitän Jesselle, kun riisun kenkiäni eteisessä ja se hymyilee mulle.

”Alexander on kyllä tosi mukavan oloinen”, Jesse hymyilee. ”Musta on oikeesti tosi kiva, kun tulit tänne meidän kanssa.” Se vielä lisää. Marko on jo mennyt vaarinsa kanssa peremmälle.

”Kiva, kun sain tulla.” Sanon ja oon hetken hiljaa, kun riisun takkiani. ”Tota… toi mies ei kuulosta kyllä suomalaiselta?” Sanon hiljaa, vähän ihmeissäni ja mietin, että se näyttää myös hyvin eri puusta veistetyltä kuin Marko.

”Ei ne oo sukulaisia. Alexander on venäläinen ja oli suhteessa Markon isoenon kanssa, se on jo kuollut vuosia sitten.” Jesse vastaa ja katon sitä vähän hämmentyneenä.

”Ai, oho.” Sanon vähän typerästi, kun en muutakaan keksi.

”Markolla ei ole oikeen ketään enää jäljellä. Sen isä on alkoholisti, äidistä ei tietoa ja sen isovanhemmat on myös kuolleet joitain vuosia sitten.” Jesse kuiskaa perään. ”Hyvä, että sillä on Alexander.”

”No joo.” Nyökyttelen, enkä voi olla ihmettelemättä miten ihmeessä Marko voi vaikuttaa noin huolettomalta ja positiiviselta, jos sen menneisyys on tuollainen? Jätän ihmettelyni omaan tietooni ja siirrytään takit riisuttuamme keittiöön, missä on jo teekattila porisemassa. Marko on nostellut pöydälle voileipätarvikkeita.

”Käykö teille tällainen hyvän yön tee? Auttaa kuulemma rauhoittumaan?” Vanhus kyselee. ”Minä en siitä tiedä, kun on näin vanha niin ei sitä niin hyvin osaa enää nukkua.” Se naurahtaa hiljaa. ”Olavi näihin uskoi. On jäänyt tapa sitten juoda itsekin iltaisin.”

”Kuulostaa hyvältä, kiitos.” Vastaan ja katselen miestä uteliaana, kun se häärää sellaisen vanhanaikaisen pannun parissa, teekin on sitä irtoversiota eikä pusseissa.

”Tällä tavoin tulee parempaa teetä.” Se puhelee. Ja katselen keittiötä, joka on lämmin, kodikas ja vanhanaikainen. En näe edes mikroa missään. Näen yhdellä hyllyllä vanhan radion, sellaisen 50-lukumaisen, ne ovat jotenkin söpöjä.

Marko ojentaa mulle valmiiksi tehdyn juustovoileivän ja kiitän hämilläni, pian vanha mies kaataa jo mukiini teetä ja mua jotenkin nolottaa olla palveltavana näin.

”Kiitos.” Sanon hiljaa ja Marko väläyttää mulle aurinkoisen hymyn.

”No mitä siellä tapahtui?” Vanhus kysyy, istuuduttuaan alas meidän kanssa. Marko alkaa selostaa ja mua taas nolottaa miten se ylistää mun osuutta, vaikka enhän mä loppujen lopuksi tehnyt muuta kuin soitin Jesselle ja näppäilin portin koodin. Ne jaksavat vakuuttaa, että se oli kuitenkin rohkeesti tehty, enpä tiedä, tuntuu jotenkin väkisin tehdyltä yritykseltä piristää mua. Päätän kuitenkin olla hiljaa ja hörppiä teetäni.

Myöhemmin Alexander esittelee kotiaan pyynnöstäni. Haluan jotain muuta ajateltavaa, kuin ne tapahtumat aiemmin. Esillä on paljon upeita tauluja ja se kertoo, että ne kaikki on Markon isoenon maalaamia. ”Markokin tykkäsit kyllä pienenä ainakin maalata.” Se sanoo katsahtaen blondia lempeästi, josta itsekin alan samaan ihan erilaisen kuvan kuin aiemmin.

Eihän se ole yhtään niin tyhjäpäinen, miesbimbo, jota aiemmin ajattelin. On todella hämmentävää nähdä täysin eri puoli ihmisestä, jota oot pitänyt ärsyttävänä.

Musta tuntu ihan tosi pahalta, kun kuulin, että Jesse oli alkanut seurustelemaan Markon kanssa. Mä en ymmärtänyt sitä yhtään, mutta nyt… En tiiä… Marko on jotenkin outo, vähän mystinen. Se typerä blondi, jota se esitti, oli ehkä juuri sitä; esitys? Ja vieläkin, kaiken tuon ylienergisen hössötyksen alla, on oikeasti jotain tosi herkkää, kaunista ja jotain, joka on ottanut pahasti siipeensä. Ehkä siksi se on luonut tollaisen kuoren, selviytyäkseen? -Mietin itsekseni.

”Tykkään mä vieläkin maalata”, Marko tunnustaa. ”Mutta siitä on tooosi pitkä tauko, kun oon maalannut viimeksi. Ei mitään Olaviin verrattavaa.”

”Kaikki alkaa jostain. Tule tänne maalaamaan, kun ehdit. Turhaan ne Olavin välineet tuolla pölyyntyy, maalit pitäisi vaan uusia, muuten siellä on tilat käytettävissä. Jonain päivänä teet sitten sen Olavin kesken jääneen maalauksen loppuun.” Alexander ehdottaa ja Marko näyttää jotenkin järkyttyneeltä, vaikka samalla oon aistivinani tiettyä kiinnostusta.

”Apua, enhän mä voisi! Pilaisin sen taatusti.”

”Etkä pilaisi.” Alexander kieltää. ”Minä ostan sinulle maalit ja tulet sitten harjoittelemaan, kun tahdot. Se piristäisi minua.”

”Okei. Vain, koska se piristää sinua!” Marko hymyilee ja näyttää tosi onnelliselta. Sen hymy on tosi tarttuva ja näen, miten rakastavasti Jesse sitä katsoo. Se on jotenkin katkeran suloista, mun rintaa kouraisee vielä vähän, mutta samalla huomaan, että jonkinlainen ymmärrys ja hyväksyntä laskeutuu mun sisälle ja rauhoittaa mun sydäntä.

Jesse ei tule koskaan olemaan mulle muuta kuin ystävä, se on onnellinen Markon kanssa. Ja Marko, vaikka aikaisemmin ajattelin, ettei se ansaitse Jessen hyvyyttä, jotenkin nyt tunnen ja näen, että kyllä se oikeastaan ansaitsee ja tarvitsee sitä!

Mä voin olla ja mä voin löytää rauhan, kun mä päästän irti ja hyväksyn sen, että Jessellä on Marko ja että ne ovat onnellisia yhdessä. Mä voin olla, kun hyväksyn ja myönnän, että ollaan vain ystäviä. Samalla mä jatkan toivotonta haaveiluani siitä, että mä voisin itsekin joskus löytää jonkun, joka rakastaisi mua.

Joni:

Herään seuraavana aamuna onnellisena ja turvassa, Mishan kainalossa. Verhot on jäänyt auki ja aurinko lämmittää mun alastonta selkääni. Lepuutan päätäni Mishan rinnalla, kuuntelen sen sydämen sykettä. Ai hitto tässä on hyvä olla, haluaisin olla tässä koko päivän. Kaikki edellisten päivien stressi ja pelko on tiessään, luotan ettei Pete enää uskalla yrittää mitään, ei eilisen nöyryytyksen jälkeen.

Misha vetää mua vielä vähän lähemmäs itseään, se tarttuu mua ranteesta pehmeästi ja liikuttaa alas vartalollaan sen erektiolle. Naurahdan hiljaa. ”Ei helvetti… Taasko?” Kysyn ja nostan päätäni katsoakseni sen kasvoja. Se virnistää, sen vaaleat hiukset on ihan pörrössä, kevyt sänki sen kasvoilla.

”Mitäs oot niin helvetin kuuma.” Se myhäilee ja puristan käteni hellästi sen erektion ympärille. Me ollaan paneskeltu jo pariin kertaan yön aikana, nyt on jo aamu, aamupäivä oikeastaan ja nukuin levollisemmin kuin viikkoihin. Mä oon vaan niin kiitollinen, että pääsin Peten luota ajoissa ja saan nauttia mun blondista pervosta näin. Se oli oikeasti ihan helvetin kiihottavaa, miten Misha tuli pelastamaan mut. Liikutan kättäni sen erektiolla hitaasti, alan itsekin käydä jo kuumana ja kurottaudun suutelemaan sen huulia.

Pian jo kiipeän hajareisin sen päälle, painan uuden suudelman sen huulille ja keinutan vartaloani hitaasti sitä vasten. ”Hitto Joni…” Sen henkäisee suudelmien lomasta. Nousen hieman ja asettaudun paremmin sen ylle niin, että hieron meidän elimiämme vastakkain, pidän katseeni sen katseessa ja mun huulet raottuvat huokaukseen. Mishan katse on himokas, se huohottaa raskaasti, pyyhkäisee kädellä mun hiuksia taakse, ennen kun tuo molemmat kätensä mun kylkiä pitkin pakaroille ja puristaa lujaa.  Laskeudun tiiviimmin sen rintaa vasten ja jatkan liikettä, ei hitto tuun ihan just, ihan hitto just. Lopulta se lämmin, ihana aalto kulkee mun lävitseni ja suljen silmät. Misha tulee pian mun jälkeeni ja maataan raukeina ja hikisinä siinä, iho kiinni ihoa.

Mishan hyväilee mun selkääni nyt hellän rauhallisesti. Mietin, ollaankohan me jotenkin poikkeuksellisen kiimainen pariskunta. Toisaalta on niin helpottavaa nyt olla ihmisen kanssa, jonka halut kulkee linjassa omieni kanssa, enkä enää osaisi kuvitella olevani kenenkään toisen.

Miha kierräyttää mut selälleni sen viereen ja juoksuttaa sormeaan pehmeästi mun rinnalla, samalla kun tutkiskelee mua katseellaan. Sen sormi pysähtyy mun häpyluun ylle. ”Tähänkö ne tuli?” Se kysyy ja mä katsahdan siihen vähän hämillään.

”Hmh?”

”Ne mun nimikirjaimet?” Se selventää ja nousee. Ihmettelen hetken, kunnes se palaa mustekynän kanssa. ”Mä vähän hahmottelen.” Se sanoo ja palaa sängylle mun viereen.

”Mitä hittoa nyt?” Kysyn nauraen, vaikka kyllä mä muistan mistä me aiemmin puhuttiin.

”Mä pidin mun lupauksen ja nyt mä vähän hahmoittelen miten merkkaan sut.” Se hymyilee.

”Pitäiskö kuitenkin käydä suihkussa ensin, oon ihan tahmea.” Huokaan ja lasken pääni rentona tyynylle.


”Eli säkin pidät lupauksen?” Se virnistää. ”Ihana, tahmea Joni…” Se kuiskuttelee ja kumartuu nuolaisemaan mun navalta spermaa. Hiton pervo.

”Mutta muistat, että sä lupasit kanssa.” Muistutan. Vielä ihan hetki sitten pidin ihmisiä ihan idiootteina, jotka tatuoi kumppaneidensa nimikirjaimia, nyt mä oon yksi niistä saatanan idiooteista ja se ajatus naurattaa mua.

”Tietenkin muistan, saat hahmotella myös.” Se nyökkää ja tuo kynän mun iholle. ”Voidaan suihkun jälkeen harjoitella uudestaan, jos ne on himmentynyt.” Se päättää ja tunnen kun se alkaa piirrellä mun iholle. Se kutittaa vähän ja käännän päätäni sivuun tarkkaillen sen keskittynyttä ilmettä. Hiton outo mies, rakastan sitä ihan vitusti. Ilmeisesti niin paljon, että oon oikeasti antamassa myös myöhemmin tatuoida itseeni sen nimikirjaimet. Kuka olisi uskonut?

Kun myöhemmin suihkun jälkeen Misha tekee meille jonkin sortin brunssia, istun pöydän ääressä ja kelainen eilistä iltaa. Misha antaa mulle kupin kahvia ja pitelen sitä käsieni välissä. Huomaan miettiväni taas Kimiä. ”Mitä te olisitte tehneet, jos Kim ei ois ollut siellä?” Huomaan kysyväni. Misha pysähtyy hetkeksi ja on hiljaa.

”Rehellisesti?” Se kysyy. ”Meinas tulla pieni epätoivo”, se myöntää. ”Tai vähän isompi paniikki. Olisin mä tullut, jotenkin, mutta siinä olisi voinut kestää ja olisi voinut tulla ongelmia kyttien kanssa.”

Nyökkään hiljaa, näin mä vähän aavistin. ”Mua oikeesti hävettää miten paska oon sille ollut”, huokaan ja otan kulauksen kahvia. ”Onhan se oikeesti ihan hyvä tyyppi, ja silleen tavallaan ihan söpö, silleen jos ei haittaa, että on vähän pulska, vai mitä?” Tiedusten ja Misha kohottaa kulmaansa, laskee mun eteen lautasen, jolla on paistettuja munia, pekonia ja salaattia.

”Niin..” Se myöntää.

”Voitaisko me oikeesti auttaa sitä löytää joku? Järkätään jotkut bileet tai jotain.”

”Aika söpöä, että haluut leikkiä jotain amoria”, se virnuilee.

”Hei, no onhan se vähän surullista. Kiva poika, parinkymmenen, eikä juuri kokemusta. Tai niin ymmärsin. Onhan se surullista, ajattele nyt ite, seksitön elämä, ilman läheisyyttä ja hellyyttä ja no seksiä. Onhan se itekseen vähän tylsempää.”

”Pariutumisbileet Kimille.” Se mietiskelee.

”No ei mitään likasta. Tiiätkö, kyllähän sillekin varmaan joku löytyisi, eikö jotkut pidä sellaista ihan kuumana, tai jotain. Silleen et… on jotain mistä ottaa kiinni ja puristaa tai jotain.” Kohotan olkiani, ite en ajatuksesta syty, mua sytyttää Mishan kiinteä, lihaksikas kroppa, joka… Ei hitto, miten voi taas panettaa? Joka tapauksessa, meitä on joka junaan, sehän nyt on todistettu.

”No järkätään bileet, mulla saattaa olla joku sopiva jo mielessä…” Misha virnistää ja tulee lähemmäksi, varastaen suudelman mun huulilta. ”Voidaanko ruuan jälkeen mennä sänkyyn?”

”Taas?” Hymyilen ja katselen sen virnuilevia kasvoja, kun se kohottelee kulmiaan ehdottelevasti. ”Okei, senkin pervo.”

____________________________________

luku 33

©Kolgrim

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s