32.Vaiti

32.luku




Kun Michaelilla oli vapaapäivä jolloin Sam ei saanut omaa työvuoroaan järjestyttyä vapaaksi, oli tämä pyytänyt Kittyn pitämään kumppanilleen seuraa.  Michael oli ajatellut käyvänsä kaupungilla yksin, mutta puolenpäivän aikaan ovikello soi ja Kitty seisoi oven takana. ”Lähdetäänkö ostoksille?” Nainen kysyi hymyillen. Michael tiesi Samin pyytäneen naisen seurakseen, hän tiesi toisen olevan levoton Jeanin vuoksi jonka Michael oli muutamaan otteeseen nähnyt työpaikkansa ulkopuolella katsoen sisään ajoittain surumielisenä toisinaan taas mustasukkaisen vihamielisenä.

Tekstiviestejä Jean lähetteli yhä satunnaisesti. Välillä kauniita rakkausrunoja välillä taas sellaista törkyä ettei niitä kehdannut ääneen lukea. Samin levottomuus oli siinä suhteessa ymmärrettävää, Jeanin mielenliikkeet tuntuivat täysin arvaamattomilta. Lisäksi tämä tuntui sulkeneen myös Ericin ulkopuolelle elämästään, väittäen tämän valinneen puolensa kun alkoi kaveeraamaan Samin kanssa.

Michael huokaisi ja hymyili, päästi Kittyn sisään asuntoon. ”Vaihdan vain vaatteeni”, hän myöntyi. Tietyllä tapaa hän oli kaivannut omaa aikaa, mutta ei pistänyt Kittyn seuraa pahaksikaan. Vaikka hänen ajoittain kävi Jean sääliksi, ymmärsi hän toisaalta Samin huolen eikä pitänyt itsekään ajatuksesta että joutuisi tilanteeseen jossa hänen olisi kohdattava Jean yksin.

Kitty oli vähän kuin isosisko jota hänellä ei koskaan ollut, Michael piti naisen huumorista ja positiivisesta elämänasenteestaan. Nytkin Kitty intoutui kertomaan epäonnistuneista treffeistään jonkun ranskalaisen miehen kanssa, joka oli lähes koko illallisen ajan jollain sivulauseella päätynyt mainitsemaan entisen tyttöystävänsä, ei kovin mairittelevaan sävyyn mutta häiritsevän usein mikä kieli siitä ettei mies ollut päässyt tästä yli. Kitty oli turvautunut vanhaan kikkaan jossa muka sai tärkeän työpuhelun kesken kaiken; asiakkaalla oli meikkikriisi ja hänen oli riennettävä paikalle.

”Miksi kaikki kunnon miehet ovat  joko varattuja tai homoja tai molempia?” Kitty lopulta pohti ääneen ja virnisti Michaelille.

”Kitty, kaikki kunnon miehet eivät ole joko varattuja tai homoja”, Michael muistutti hymyillen lempeästi ja hetkeksi nainen tuntui punastuvan. ”Se oikea tulee vielä vastaan, kun vähiten odotat.”

”Niin taisi käydä sinulle ja Samille…” Kitty totesi hymyillen takaisin.

”Niin, siinä on hyvä esimerkki.” Michael nyökkäsi.

”Onko Jean vielä vaivannut sinua?” Kitty kysyi.

”Hän on antanut meidän olla melko rauhassa…” Michael vastasi mietteliään oloisena. ”Eric sanoi ettei juuri ole nähnyt häntä, tai siis, Jean ei suostu puhumaan hänelle…” Hän kohautti olkapäitään. ”En tiedä, toivon että kaikki on hänellä kuitenkin hyvin.”

”Olet liian hyvä, Michael.” Kitty sanoi johon Michael naurahti kuivasti ja pudisti päätään.

”Ei, en liian hyvä… Minussa on monia vikoja ja ne viat ovat osa syynä kaikelle tapahtuneelle. Jos olisin täydellisen hyvä, en olisi koskaan lähtenyt kotoa… ”

”Meissä kaikissa on omat vikamme, se ei lievennä sitä tosi asiaa että olet yksi kultaisemmista ihmisistä joita olen tavannut. Jaksat vielä ajatella Jeanista hyvää vaikka hän ei ansaitse sitä.”

”Jeanissa on vikansa, mutta hänkään ei ole läpensä paha. Hän on tehnyt myös hyviä asioita minun vuokseni enkä voi unohtaa sitä.”

Kitty oli hetken hiljaa ja nyökkäsi. Sen rinnalla mitä hän oli Rickystä kuullut, oli Jean lähestulkoon pyhimys. Kitty myös arveli, että pian he saisivat tietää lisää törkyä Rickyn pinnan alta, eikä se ei olisi kaunista. Hän vain toivoi, että Samin palkkaama etsivä saisi kaiken kaivettua pian tai edes tarpeeksi jotta miehen puuhat voitaisiin tuoda viranomaisten tietoon.

He kävivät yhdessä lounaalla ja keittiövälinekaupassa jonne Michael oli saanut lahjakortin. Muodostui ajatus, että he tekisivät illalla ruokaa Samille, joten Michaelin ostettua joitakin tarvitsemiaan välineitä he siirtyivät ruokakauppaan. Michaelilla oli mielessään resepti jota halusi kokeilla ja lähetti Kittyn metsästämään osaa aineksista sillä aikaa kun itse meni katsomaan mausteita. Hän tutkaili purkkeja ajatuksissaan.

”Mitä täältä uskaltaa ottaa?” Naisen ääni kuului jostakin hyllyn takaa kysyvän englanniksi. ”Miksi pitää olla niin vaikeaa kirjoittaa tuoteselostetta englanniksi? Eikö sen nyt pitäisi olla itsestään selvää.” Tämä jatkoi puuskahtaen.

”Onhan näissä joissakin, esimerkiksi tässä…” Toinen ääni sanoi.

”Näytäs…”

Michael laski maustepurkin kädestään ja otti toisen. Häntä hymyilytti hieman kuunnellessaan naisten puhetta, aksentti kuulosti kotoisan tutulta.

”Jäätävä määrä sokeria! Yök…” Nainen sanoi ja Michael kohotti hieman katsettaan, näki hyllyjen rakosien välistä vilauksen naisista, toisella oli pitkät luonnon kiharat hiukset, toisella vaaleat ja lyhyet, he näyttivät tutkailevan pakettia toisen kädessä, kunnes laittoivat sen pois.

”Mitä me sitten otamme? Sinulle ei kelpaa mikään tänään.” Vaalea nainen huokaisi samalla kun Michael liikkui hyllyväliä eteenpäin etsien tiettyä maustetta joka häneltä uupui.

”Äh… En tiedä, ehkä meidän olisi kuitenkin pitänyt mennä johonkin ravintolaan syömään?” Tummempihiuksinen huokaisi liikkuen hyllyn toisella puolella lähes samaan tahtiin eteenpäin kuin Michael.

”Päättäisit jo, Jenny….”

Michael kohotti päätään vaistomaisesti nimen kuulleessaan. Nainen toisen puolella tarttui johonkin pakkaukseen ja hetkeksi hyllyjen raosta heidän katseensa kohtasivat. He näkivät toistensa kasvot vain osittain, Michael nielaisi, hetkeksi hän jähmettyi aloilleen. Vihreänharmaat silmät katsoivat suoraan häneen täynnä ihmetystä. ”H-hei?” Jennyn huulet muodostivat epävarman tervehdyksen tai kysymyksen. Michael perääntyi hämillään, jonkinasteisessa järkytyksessä. ”Odota…” Jenny pyysi, mutta Michael tiesi ettei ollut valmis kohtaamaan tätä, ei nyt, ei näin. Hän kääntyi ja pujotteli hyllyjen välistä kohti kassaa. Matkalla hän törmäsi Kittyyn. ”Minne sinä noin kiireellä?” Nainen naurahti.

”Minun on päästävä ulos… Tarvitsen raitista ilmaa…” Michael sanoi ja kiirehti hämmentyneen ystävänsä ohitse. Kitty jäi seisomaan keskelle hedelmäosastoa kori kädessään katselleen kuinka Michael lähes tulkoon ryntäsi ulos kaupan ovista. Kitty käänsi päätään kuullessaan kiirehtivät askeleet suunnasta josta Michael oli tullut.

Nuori, hoikka, tummahiuksinen nainen, vaaleassa kesämekossa katseli hämillään ympärilleen. Tämän perässä tuli pian toinen samanikäinen vaaleahiuksinen nainen. ”Mihin sinä rynnit Jenny?” Toinen henkäisi pysähtyen ystävänsä vierelle.

”M-minä… Olisin voinut vannoa nähneeni … Michaelin.” Tummahiuksinen kurtisti kulmiaan yrittäen yhä pälyillä ympärilleen kaupassa.

”Nytkö näet jo aaveita?” Toinen kysyi. ”Kuule, meidän on varmaan parempi mennä jonnekin ravintolaan syömään, ei tästä muuten tule mitään.”

”Entä jos se oli hän? Ei se ole mahdotonta…” Tummahiuksinen vielä yritti ja vasta kun hänen katseensa kohtasi Kittyn, tajusi tämä että oli koko ajan tuijottanut. Kitty antoi hermostuneen hymyn ja kääntyi kohti kassoja. Hän olisi voinut vannoa että tunsi yhä kuumottavan katseen takaraivossaan eikä oikein tiennyt mitä tehdä. Selvästi nainen oli joku Michaelin menneestä, joku jota tämä ei halunnut nähdä ja vaikka uteliaisuus poltteli Kittyn rinnassa ei hän uskonut oikeudekseen mennä puhumaan naiselle.

”Kuule Jenny… Kyllä Michaelin vanhemmat tietäisivät jos hän eläisi vapaata elämää Pariisissa… Tämä johtuu vain eilisestä kun puhuimme hänestä, se oli joku toinen.” Kitty tunsi korviaan kuumottavan tyttöjen lähestyessä. Nämä kävelivät tyhjin käsin kassojen ohi ja kun Kitty kohotti katseensa hän havaitsi Jennyksi kutsutun katsovan häneen mietteliäänä ennen kuin tämän ystävä tarttui Jennyn kädestä ja patisti ulos liikkeestä kanssaan.

Michael livahti läheiseen kahvilaan kiihdyksissä ja samalla häpeissään tapahtuneesta. Hän käveli tiskille, yritti rauhoittua ja tilasi kahvin ennen kuin siirtyi syrjäisimpään pöytään jonka löysi. ”Odotan sinua Cafe Adassa.” Michael lähetti tekstiviestin Kittylle ennen kun laittoi puhelimensa takaisin taskuunsa ja nosti kupin huulilleen. Hän mietti yllättävää kohtaamista menneensä kanssa, pohti oliko Jenny tunnistanut häntä? Toisaalta, jos hän oli tunnistanut Jennyn, miksi tämä ei tunnistaisi häntä? Mutta ehkä Jenny ei uskoisi omia silmiään, he eivät olleet nähneet täysin toistensa kasvoja…

Muistot tuntuivat vyöryvän hänen mieleensä, asioita joita hän oli yrittänyt työntää syrjään mielestään sillä ne aiheuttivat niin kipeää ikävän tunnetta ja katumusta. Jenny… Hän hymyili hieman haikeana ja katsoi ulos kahvilan ikkunasta kadulle. Hän oli välittänyt tytöstä, heillä oli ollut hetkensä, Jenny oli ollut hyvä ystävä ja Michael tiesi että oli loukannut tätä.

Jennyllä oli ollut koira, jonka nimi oli Filo. Koira oli ollut valkoinen, pieni ja pörröinen, osaksi villakoira ja osaksi terrieri, veikeän näköinen. He olivat käyttäneet Filoa lenkeillä ja puhuneet elämästä. Jenny oli unelmoinut perheestä, siitä kun he jonakin päivänä perustaisivat perheen saisivat lapsia ainakin kolme… Ja Michael olisi niin kovin halunnut tarttua siihen unelmaan, mutta joka kerta kun he makasivat yhdessä vuoteella hänen huoneessaan tai Jennyn, hyväilivät toisiaan ja suutelivat oli hänen mielensä vaeltanut muistoihin hämyisestä tallista kesäisenä yönä Irlannissa kun hänen isoisänsä tallipoika Liam oli ensikertaa suudellut häntä ja yrittänyt taivutella muuhun mihin Michael ei ollut suostunut koska ei ollut valmis. Mutta hän oli kuvitellut kuinka tilanne olisi edennyt tai fantasioinut Tonysta ja onnistunut kiihottumaan… Mutta Jennynkään kanssa hän ei koskaan ollut mennyt pidemmälle vaikka tyttö olisi ollut halukas.

Michael muisti koulun diskot, muisti tanssineensa Jennyn kanssa Whitney Houstonin kappaleen tahtiin; ’I will always love you’ ja Jenny oli kuiskannut kappaleen olevan heidän sen surumielisestä sanomasta huolimatta. Heidän kuitenkin kävisi paremmin. Michael sulki hetkeksi silmänsä ja hymyili surullisena, Jenny ei oikeastaan tiennyt miten hyvin sanat loppujen lopuksi kuvailivat heitä vaikkakaan Michaelin rakkaus tyttöä kohtaan ei ollut intohimoista oli se kuitenkin ollut jonkin asteista rakkautta. Hän katseli mietteliäänä kahvikuppinsa sisältöä pyöritellen lusikkaansa siinä. Kuinka monesti niiden ensimmäisten viikkojen aikana Rickyn kanssa hän oli toivonut jatkaneensa valhetta Jennyn kanssa pidempään? Miettinyt olisiko sittenkin voinut kääntää oman päänsä ja sydämensä jos olisi vain yrittänyt kovemmin? Kuinka helppoa elämä olisi voinut olla, kuinka erilaista? Silti…  jos hän olisi jäänyt, hän olisi väistynyt kokemasta sitä kauheutta minkä oli kokenut mutta valhe ei olisi tuonut onnea, erilaisia ongelmia vain jotka tuntuisivat suurilta kun ei tiennyt pahemmista…

Mutta hän olisi voinut kuitenkin jäädä…  eri polkuja oli niin monta… Niin eri tapoja sille miten kaikki olisi voinut mennä ja kukaan ei voinut kieltää etteikö hän olisi valinnut niistä huonointa. Jennyn näkeminen nostatti sen kaiken voimakkaana pintaan ja se ikävä jota hän tunsi entistä kohtaan, läheisiään kohtaan, tuntui raastavalta.

Hän oli ollut Pariisissa jo kaksi vuotta… Pariisi oli suosittu matkustuskohde vaikkakin suuri kaupunki… Ei ollut ihme että sinä aikana kun hän oli ollut Pariisissa oli kaupungissa ollut samaan aikaan myös henkilöitä joita hän tunsi, silti yhteen törmäämisen sattuma oli pieni, etenkin tavallisessa kaupassa… Isoäiti olisi sanonut sitä merkiksi ylempää. Michael pystyi miltei kuulemaan isoäitinsä kuiskauksen; sinun on nyt aika ottaa yhteyttä kotiin, ei enää tekosyitä Michael. Hänen teki mielensä vastata, että kaikesta huolimatta häntä hirvitti, että hän tunnisti merkin mutta hän pelkäsi. Michael havahtui ovelta kuuluvaan kilahdukseen sen avautuessa ja hän kohotti katseensa Kittyyn, joka katseli ensin ympärilleen kunnes löysi hänet.

Nainen hymyili, lempeästi, kysyvästi, ehkä hienoisen moittivasti ja Michaelia nolotti pakenemisensa joka tuntui jossain määrin lapselliselta mutta samalla, mitä muuta hän olisi voinut tehdä? Kitty tuli lähemmäksi, laski ostoskassit viereiselle vapaalle tuolille ennen kuin istuutui alas vastapäätä häntä. ”Haluatko kertoa minulle mitä juuri tapahtui?” Michael oli hiljaa hetken, pyöritteli lusikkaa kahvikupissaan ja tarkkaili liikettä. Hän kohautti olkiaan, kuin ei olisi osannut puolustella omaa käytöstään.

”Se oli entinen tyttöystäväni…” Hän lopulta kuiskasi.

”Okei…” Kitty vastasi hitaasti ja Michael katsahti häneen kulmiensa alta.

”En ollut valmis kohtaamaan Jennyä.” Hän lisäsi. ”Se tuli niin odottamatta…” Kitty nyökkäsi hänelle katseli yhä lempeästi.

”Ymmärrän…” Hän sanoi ja laski kätensä hetkeksi koskettamaan Michaelin kättä.

”Luuletko että he tunnistivat minut?” Michael kysyi huolissaan.

”Se brunette ainakin epäili nähneensä sinut.” Kitty vastasi ja oli hetken hiljaa tarkkailen Michaelin huolestunutta ilmettä. ”Eikö tämä …” Hän aloitti, mutta Michael keskeytti.

”Ole taas yksi merkki siitä että minun olisi otettava yhteyttä kotiin?” Michael ehdotti hymyillen varovasti ja Kitty nyökkäsi.  ”Ehkä… Yritän kerätä rohkeutta sitä varten.” Hän lupasi.

”He ajattelevat sinua…” Kitty sanoi. ”Tieto olisi helpotus, usko pois.” Hän lisäsi. Michael joi kahvinsa loppuun ja nyökkäsi hitaasti.

”Jos Rickyä ei olisi… En usko että epäröisin…” Michael lopulta myönsi. ”Kai sinä ymmärrät?” Kitty katsoi häneen vakavana.

”Ymmärrän”, nainen vastasi hymyillen surullisena. Hän toivoi asian pian järjestyvän parhain päin.


Kun Sam tuli kotiin hän löysi kumppaninsa ja ystävänsä keittiöstä kokkaamassa. Tai tarkalleen ottaen Michael kokkasi ja Kitty istui keittiönpöydän ääressä juomassa viiniä pilkottujen vihannesten äärellä.
”Täällä tuoksuu hyvälle”, Sam kommentoi hymyillen ja tuli lähemmäksi antaakseen Michaelille suudelman poskelle.

”Toivon sen myös maistuvan hyvälle.” Michael hymyili.

”Siitä ei ole epäilystäkään! Miten päivänne meni?” Sam kysyi kaataessaan itselleen lasin viiniä. Michael tuntui menevän jotenkin vaikeaksi ja Kitty puolestaan tarkkaili tätä odottavasti. ”Ette kai törmännyt Jeaniin?” Hän kysyi huolissaan.

”Ei”, Michael pudisti päätään keskittäen katseensa valmistamaansa ruokaan entistä tiukemmin.

”No jotain on kuitenkin tapahtunut?”

”Kerrotko sinä Michael vai kerronko minä?” Kitty kysyi ja Michael vilkaisi häneen ennen kuin huokaisi.

”Ei mitään vakavaa Sam.” Hän kiirehti sanomaan. ”Olimme kaupassa ja näin… entisen tyttöystäväni… Plymouthista… ” Michael piti pienen tauon. ”Lähdin paikalta ennen kuin hän ehti kunnolla tajuta että se olin minä.”

”Ja minä jäin hölmistyneenä ostosten kanssa!” Kitty parahti, mutta hymyili perään. ”No, olisin varmaan Michaelin asemassa paennut myös paikalta.” Hän myönsi.

”Aikamoinen sattuma.” Sam totesi johon Michael ei voinut olla kuin nyökkäämättä.

”Se oli outoa.” Hän sanoi. ”Tuli liian odottamatta…”

”Luuletko että hän tunnisti sinut?” Sam kysyi.

”Kuulin heidän puhuvan kun Michael oli lähtenyt. Kyllä hän epäili nähneensä, mutta toinen sanoi hänen näkevän vain aaveita.” Kitty tunnusti, mitä ei ollut vielä sanonut Michaelille. ”He taitavat uskoa sinun kuolleen.” Hän lisäsi ja Michael oli silminnähden jännittynyt.

”Ehkä niin on parempi.” Michael sanoi hiljaa.

”Että vanhempasi luulevat sinun kuolleen?” Sam tuhahti. ”Tuskin!” Michael kurtisti kulmiaan.

”En halua nyt puhua tästä, kattaisitko pöydän Sam?” Hän kysyi ärtyneenä. Miljoonat ajatukset risteilivät hänen mielessään, muistot menneestä, kaipuu, ikävä ja pelko. Hän ei tiennyt mitä edetä, tulevaisuus tuntui epävarmalta ja yksi pienikin harkitsematon liike saattaisi kostautua.

Sam hyväksyi Michaelin toiveen, ajatellen kuitenkin että satunnainen kohtaaminen oli oikeastaan ollut hyväksi. Michael oli jo harkinnut yhteyden ottamista, nyt hän oli saanut yhden sysäyksen lisää.



**^^**^^**^^**

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna he suuntasivat Nizzaan tapaamaan Samin vanhempia.

Michael tunsi jännityksen kuplivan vatsanpohjassaan, entä jos Samin vanhemmat eivät pitäisi hänestä? Sam oli vakuutellut, että sellainen vaihtoehto olisi mahdoton mutta Michael ei uskaltanut täysin luottaa siihen. Eivätkö Samin vanhemmat haluaisi pojalleen jonkun samoista lähtökohdista tulleen kumppanin? Varakkaan ja menestyneen, sellaisen joka hallitsi etiketit ja… Mitä tahansa näissä piireissä vaadittiin.

Michael tavallaan toivoi, että Sam olisi ollut tavallisesta keskiluokkaisesta perheestä, varakkaat ihmiset hermostuttivat häntä. New Yorkissa hän oli nähnyt ja tavannut Rickyn kautta useita jotka olivat liian tottuneita etuoikeutettuun asemaansa, rahalla sai ostettua mitä vain. Hänen kaltaisensa nuori oli ainoastaan heidän halujaan varten, esine jonka tunteet olivat merkityksettömiä. Tietenkin Michael ymmärsi että se puoli jonka hän oli nähnyt ei ollut koko totuus, kuitenkin samalla häntä ahdisti ajatus vähättelevästä katseesta. Mutta Sam vaikutti niin lempeältä ja tavalliselta, ehkä perheen omaisuus oli kuitenkin hillittyä.

Kun he saapuivat lentokoneella Nizzaan oli päivä kaunis ja aurinkoinen, kuumempi kuin Pariisissa. Heille oli järjestetty kyyti lentokentältä Samin vanhempien huvilalle. Michael katseli maisemia hiljaisena auton ikkunasta; palmuja, sinistä taivasta, kaduilla käveleviä ihmisiä ja liikennettä. He ajoivat tiellä josta näkyi suoraan turkoosin meren ympäröimälle rannalle ja kaukaa hän saattoi nähdä rannalla käyskentelevät ihmiset. Michael hymyili. ”Täällä on kaunista.” Hän totesi ja Sam tarttui hänen käteensä, puristi lempeästi.

”Voidaan myöhemmin illalla kävellä yhdessä rantaan, paikkaan mikä on suljettu yleiseltä turistirysältä. Huomenna voimme käydä uimassa, jos haluat?” Michael katsahti Samiin uteliaana ja nyökkäsi.

”Kuinka se on suljettu?” Hän kysyi.

”No se on vain sen asuinalueen käyttöön…Mikä tekee rannasta huomattavasti miellyttävämmän vierailla.” Sam hymyili. ”Rauhallista.”

Michael nyökkäsi, yksityinen ranta rikkaille ja valituille siis. Hän päätti olla sanomatta sitä ääneen. Lopulta he ajoivat vehreälle asuinalueelle jolla oli toinen toistaan hienompia huviloita. Kuski pysähtyi hetkeksi kauniin rautaportin eteen, puhui jotakin sen sivulla olevaan radiopuhelimeen ennen kuin portit avautuivat ja he pääsivät ajamaan niistä läpi. Michael nielaisi heidän ajaessaan hitaasti hiekkatietä joka johti vaalean persikan sävyisen kivitalon eteen, puutarha oli hyvin hoidettu, nurmikko kuin kynsisaksilla trimmattu, hieman kauempana Michael näki lasitetun terassin ja uima-altaan. ”No niin, oletko valmis tapaamaan vanhempani?” Sam hymyili kääntyen hänen puoleensa ja Michael kohtasi poikaystävänsä katseen. Hän yritti hymyillä vaikka sisimmässään oli jännityksestä miltei tolaltaan. Jos tämä huvila kuului Samin vanhemmille niin he olivat varakkaampia kuin mihin hän oli valmistautunut.

He nousivat autosta, Michael tunsi jalkojensa vapisevan. Siinä auringonpaisteessa talo tuntui jylhemmältä kuin mitä hän oli aiemmin nähnyt vaikka se ei pitänyt täysin paikkansa.  Kuinka Samin vanhemmat voisi ikinä hyväksyä häntä? Sam tuli hänen vierelleen. Etuovi aukeni ja ulos astui lempeästi hymyilevä, vaaleahiuksinen ja rennon tyylikäs keski-ikäinen nainen miehensä kanssa, joka oli vaimoaan vanhempi, pitkä ja harmaahiuksinen, hoikka. Mies hymyili vaimonsa tavoin heidän astuessaan lähemmäksi.

”Ihanaa nähdä, pitkästä aikaa!” Nainen halasi Samia lämpimästi ennen kuin siirsi huomionsa Michaeliin. ”Tervetuloa, saako sinuakin halata?” Hän kysyi yhä hymyillen, ojentaen jo hieman käsiään. Michael nyökkäsi hymyillen lähes arasti ja vastaanotti naisen halauksen. Samin tervehtiessä isäänsä. ”Katsos nyt sinua, Sam ei liioitellut lainkaan puhelimessa.” Nainen naurahti pehmeästi ja Michael katsahti kumppaniaan hämillään. ”Olet upean näköinen.”

”Kiitos.” Michael vastasi ujosti ja kätteli Samuelin isää samalla.

”Gregory Wenthworth ja vaimoni Ellen. Olet oikein tervetullut, oli jo aikakin Samuelin vakiintua.” Mies hymyili niin että juonteet hänen ohimoillaan syvenivät. Kaiken kaikkiaan pariskunta oli ulkoisesti oikein charmikkaita. Michael ei aistinut heissä ylimielisyyttä, ainoastaan lempeää uteliaisuutta.

”Michael… Michael Wills…” Hän vastasi yllättäen sekä itsensä että Samin käyttämällä ensi kertaa pitkään aikaan oikeaa sukunimeään. Tuntui miltei unenomaiselta sanoa se ääneen.  ”Hauska tavata.”

”No niin tulkaa toki sisälle”, Ellen viittoi. ”Ja älkää huolehtiko laukuistanne, Albert hoitaa ne.” Hän kiirehti sanomaan kun Michael katsahti auton suuntaan jonka luona heidän kuljettajanaan toiminut mies nosti tavaroita takakontista.

”Onko Lisa jo täällä?” Sam kysyi heidän kävellessä sisälle. Lisa oli Samin vanhempi sisko.

”On, hän tuli jo aamulla ja on parhaillaan rannalla Joshuan kanssa.” Ellen vastasi. Joshua puolestaan oli Lisan kolmevuotias poika.  ”Lupasivat tulla takaisin illallisaikaan.”

”Voitte mennä yläkertaan siistiytymään ja lepäämään hetkeksi jos haluatte? Tulkaa sitten olohuoneeseen kanssamme, kun jaksatte. Illallinen on seitsemältä, vai onko teillä jo nälkä?”

”Ei, söimme kyllä matkalla.”

Sam johdatteli Michaelin yläkertaan vierashuoneeseen joka oli laitettu heitä varten. Albert toi heidän laukkunsa perässä ja jätti heidät lopulta kahden. Huoneessa oli parveke jolta avautui näkymä uima-altaalle, Michael avasi parvekkeen oven katsellakseen ulkoaluetta tarkemmin. ”Mitä pidät?” Sam kuiskasi hänen takanaan kietoen kätensä hänen vyötärönsä ympärille ja suuteli hänen niskaansa.

”Olen lähes sanaton… En odottanut tällaista…” Michael myönsi. ”Onko tämä talo vuokrattu vai?” Hän kysyi miltei toivoen että vastaus olisi myöntävä.

”Ei. Tämä on ollut vanhempieni omistuksessa jo lähes kymmenen vuotta.” Sam vastasi. ”Joskus he vuokraavat tätä muille, kun ovat itse kotona.” Michael nyökkäsi.

”Minua pelottaa ajatella millainen heidän talonsa sitten on.” Hän kuiskasi johon Sam naurahti hyväntahtoisesti.

”Miksi ihmeessä?”

”Tämä on niin paljon… Sellaista mistä tavallinen ihminen voi vain haaveilla ja minä olen tavallinen…”

”Olet paljon enemmän kuin tavallinen Michael…” Sam kuiskasi ja Michael hymähti hymyillen, laski kätensä Samin kädelle.

”Niin no… Onhan elämäni ollut aika kaukana tavallisesta tähän asti. Ehkä valitsin sanani väärin… Jos vanhempasi tietäisivät mistä olen tullut…”

”He hyväksyisivät sinut silti.” Sam kiirehti sanomaan ja kääntyi niin että oli kasvotusten Michaelin kanssa. ”He eivät tiedä siitä mitä sinulle on tapahtunut, se ei ollut minun asiani kertoa, mutta en pitäisi sitä huonona että he tietäisivät.” Michael katsoi häneen epäröiden.

”Ehkä he luulisivat sinun olevan kanssani säälistä?” Hän mietti johon Sam tuhahti.

”Vanhempani tuntevat minut paremmin.” Sam sanoi tiukasti. ”Äläkä vähättele itseäsi.” Hän tarttui Michaelin käteen. ”En perustaisi suhdetta pelkällä säälillä, koko ajatus on typerä! Jos tuntisin pelkkää sääliä sinua kohtaan olisin tarjonnut apuani, en sydäntäni.”

Michael nolostui. ”Anteeksi… Olen vain vieläkin päästäni pyörällä kaikesta mitä on tapahtunut, kaikesta tästä, kuin olisin väärässä paikassa …”

”Rentoudu.” Sam sanoi rauhoittavasti ja halasi häntä. ”Se mitä me omistamme tai emme omista ei kerro meistä mitään, se on materiaalia. Ymmärrän perheeni olevan etuoikeutettu, he ymmärtävät sen myös. Älä tuomitse heitä tai minua sen vuoksi mitä omistamme.”

”Ymmärrät väärin, en tuomitse… Mutta myönnän että minulla on kai jonkinlaisia ennakkoluuloja…”
”Hyvä on, pian ne murtuvat, näet kyllä.” Sam hymyili ja painoi suudelman hänen nenänpäälleen. ”Nauti nyt, rentoudu ja nauti, muuta en pyydä.”

”Minä yritän.” Michael virnisti.

”Aloitetaanko sillä että käydään yhdessä suihkussa?” Sam virnisti.

”Okei…” Michael vastasi ja nojautui suutelemaan Samuelia halukkaasti.

”Okei…” Sam naurahti pehmeästi suudelmaan.


Myöhemmin he istuivat illallispöydän ääressä Samin perheen kanssa. Heillä oli mukanaan oma taloudenhoitaja joka hoiti sekä ruuanlaiton että tarjoilun. Michael koitti suhtautua asiaan rentoutuneesti, haki tarjoilevan naisen katseen ja hymyili tälle kiitokseksi. Samuelin perhe vaikutti kuitenkin rennoilta asemaansa nähden ja vaikka kaikki olivat pukeutuneet siististi, ei ilmapiiri antanut vihiä liiallisesta jäykkyydestä.

”Mistä päin Englantia olet, Michael?” Ellen kysyi katsellen häntä uteliaana.

”Olen Plymouthista.” Michael vastasi.

”Sinussa on jotain tuttua, ajattelin että olisit saattanut olla Lontoosta, mutta… Ehkä vain kuvittelen nähneesi sinut aiemmin.”

”Tai sitten se johtuu siitä, että lähetin sinulle kuvan meistä kuukausi sitten.” Sam naurahti aistien Michaelin lievän kiusaantuneisuuden.

”Niin sitä se varmasti on.” Ellen myönsi. ”Ja entä vanhempasi, mitä he tekevät?”

Michael maistoi viiniään yrittäen samalla rauhoittua. Tuntui oudolta puhua hänen perheestään, kipeältä.

”Äitini on espanjanopettaja, hänen äitinsä oli kotoisin Espanjasta… Ja isäni, hän on arkkitehti, hän on alun perin Irlannista. He tapasivat opiskeluaikanaan Lontoossa ja päätyivät asumaan äitini kotikaupunkiin.”

”Sinulla on siis melko kiehtovat sukujuuret.” Samin sisko hymyili.

”Kai niinkin voisi sanoa”, Michael hymyili. ”Vietin monta kesää Irlannissa lapsena isovanhempieni luona. Isoäitini kotikaupungissa en ole käynyt vielä, se puoli suvustani on valitettavasti jäänyt etäiseksi.”

”Mutta emmeköhän korjaa senkin asian pian.” Sam katsahti häneen hymyillen ja Michael katsoi häneen takaisin samanlaisella lempeydellä joka sai Samin siskon voihkaisemaan ihastuksesta.

”Voi olen niin onnellinen että veljeni on viimein löytänyt jonkun noin ihanan!” Lisa henkäisi. Michael punastui hieman, mutta oli samalla kommentista hyvillään.

”Sam kertoi että työskentelet tällä hetkellä tarjoilijana ja että alat opiskelemaan kokiksi?” Gregory kysyi. Michael hymyili ja nyökkäsi.

”Se on ollut lapsuuden haaveeni ja olen onnekas, että nykyinen työyhteisöni tukee minua haaveessani. En tiedä riittäisikö energiani vielä hakeutumaan hyvään kouluun, mutta saan kokemusta työpaikkani kautta ja ehkä myöhemmin voin hankkia viralliset paperit opinnoista.”

”On aina hyvä olla tavoitteita.” Gregory hymyili.

”Entä… onko sinulla sisaruksia?” Ellen uteli, johon Sam naurahti.

”Voisitte antaa Michaelin levähtääkin välillä tältä kuulustelultanne!” Hän huomautti hivenen huvittuneeseen sävyyn.

”Olen pahoillani jos…” Ellen aloitti. ”Minun ei tietenkään ole tarkoitus tehdä oloasi epämukavaksi, Michael. Olen vain utelias, me molemmat taidamme olla, olet kuitenkin ensimmäinen jonka Sam tuo näytille poikaystävänään. ” Nainen hymyili lempeästi ja vilkaisi miestään, joka nyökytteli juodessaan viiniä.

”Ei minua haittaa.” Michael vakuutti. ”Minulla oli sisar, mutta hän kuoli vain muutaman päivän ikäisenä eikä äitini voinut enää saada lisää lapsia.” Hän vastasi hieman epäröivään sävyyn kun ei ollut varma oliko se sopivaa kertoa. Hän ei ollut puhunut asiasta Samille, mennyt tuntui vain viime päivien aikana palautuneen hänen mieleensä kohinalla. Hän oli ollut viisivuotias kun se tapahtui, koko perhe oli odottanut tulokasta innolla, mutta synnytys oli alkanut kuukautta ennen laskettua aikaa ja ollut vaikea. Tyttö oli sinnitellyt muutaman päivän, mutta menehtyi lopulta. Hän muisti äitinsä surun ja oman halunsa saada äiti taas hymyilemään vaikkei oikein tiennyt miten onnistuisi. Hän oli ollut lähellä, muisti piirtäneensä äidille kuvan jossa sisko oli onnellisena pilven reunalla ja hän oli sanonut äidille Jumalan pitävän siskosta varmasti hyvää huolta ja äiti oli alkanut itkemään. Ensin Michael muisti pelästyneensä, että oli sanonut väärin, mutta sitten äiti oli halannut häntä, hymyillyt ja sanonut hänen olevan oikeassa. Kaikella oli oma tarkoituksensa, myös kärsimyksellä ja menetyksellä vaikka sitä oli vaikea ihmisen aina ymmärtää.

”Olen pahoillani”, Ellen sanoi ja Michael hymyili hieman ja nyökkäsi. ”Äitisi on varmasti kuitenkin hyvin ylpeä sinusta.” Hän lisäsi ja Sam laski lohduttavasti käden hänen reidelleen pöydän alla hieroen sitä hetken. Michael ei osannut vastata, hän ei halunnut alkaa heti kertomaan kuinka ei oikeastaan ollut nähnyt perhettään liki viiteen vuoteen. Hän tunsi syyllisyyden taakan harteillaan, alkoi tiedostamaan sen mitä Sam yritti hänelle kertoa; vanhemmat eivät tienneet hänen kohtalostaan ja kaikesta huolimatta luultavammin haluaisivat tietää. Hän oli antanut Rickyn myrkyttää mielensä sen suhteen liian tehokkaasti.

Illallisen jälkeen he siirtyivät olohuoneeseen drinkeille. Gregory tarjosi irlantilaista viskiä ja vaikka Michael ei erityisemmin viskistä välittänyt hän tunnisti miehen kohteliaan innostuksen tämän mainostaessa juoman irlantilaisuutta ja päätti ottaa lasillisen.

Ellen ja Lisa intoutuivat kertomaan muistoja Samin lapsuudesta, joista osa saivat Samuelin posket punoittamaan suloisesti muiden naureskellessa hyväntahtoisesti. Michael kuunteli mielellään, hymyili kumppanilleen rakastavasti ja uskaltautui silittämään tämän polvea muiden edessä eikä ele hätkähdyttänyt Samuelin perhettä lainkaan. Ilmapiiri oli rento ja hyväksyvä, perheellinen, Michael piti siitä.

Gregory puolestaan kertoi metsästysharrastuksestaan. ”Oletko sinä koskaan metsästänyt Michael?”

”En, isäni ja hänen isänsä kävivät ajoittain metsällä, itse  en koskaan ollut kiinnostunut. Pidän enemmän kalastamisesta. Äitini isä oli kalastaja ja joskus lapsena kävimme yhdessä veneilemässä. Siitäkin on jo vuosia kun olen viimeksi pidellyt edes onkea.”

”No sittenhän tulet joskus kanssamme sukumme kalastusmökille järviseudulla, vai mitä Sam?” Gregory innostui. Kalastusmökki toi Michaelin mieleen pienen hauraan tönön jossakin järven liepeillä, mutta arveli ettei sellaisesta kuitenkaan olisi kyse.

”Totta kai”, Samuel hymyili ja tarttui Michaelin käteen. ”Upea paikka.”

”Ja paljon kalaa.” Gregory nyökytteli.

”Näkisin paikan mielelläni”, Michael hymyili.

”Hyvä, sitten se on sovittu. Syyskuun ensimmäinen viikko, kai ajankohta sopii teille?” Gregory kysyi ja Samuel katsoi kumppaniaan ajatellen että reissuun voisi samalla yhdistää vierailun Plymonthiin.
”Emmeköhän saa sen järjestettyä, vai mitä Michael?” Hän kysyi ja Michael nyökkäsi varovasti. Paluu Englantiin ja vain kolmen kuukauden kuluttua, pelkkä ajatus sai hänen vatsanpohjansa kipristämään jännityksestä.

”Minun täytyy kysyä vapaata töistä, mutta eiköhän se onnistu.”

”Hienoa!”



Ilta oli hämärtynyt ja viilentynyt heidän kävellessään myöhemmin rantaa kohden Samin kanssa. Sam katsoi kumppaniaan joka käveli mietteliäänä ja vaitonaisena hänen rinnallaan katsellen ympäröiviä maisemia. Sam tiesi Michaelin muistelevan menneitä ja olisi halunnut päästä lähemmäksi niitä ajatuksia ja muistoja, arvoituksia jotka risteilivät toisen mielessä.

”Pidän perheestäsi…” Michael sanoi rikkoen hiljaisuuden. ”En tiedä oliko typerää mainita siskostani illallisella.” Michael lopulta pohti ääneen. ”Toivon etteivät he saaneet kummallista käsitystä minusta, myönnän että olin jokseenkin hermostunut koska halusin heidän pitävän minusta.”

Sam hymyili ja tarttui hänen käteensä. ”He pitivät sinusta, se oli selvää!” Sam naurahti. ”Ei isäni olisi kutsunut sinua mökillemme jos ei olisi pitänyt…. Ja ei, et sanonut mitään typerää, olen iloinen että olit rehellinen… Mutta et ole aiemmin maininnut sisarestasi?”

Michael vilkaisi häneen ja hymyili hieman surumielisenä. ”Siitä on niin kauan, olin vain viisivuotias. Toivoin sisarta ja usein mietin millainen hänestä olisi tullut tai millainen isoveli olisin ollut. Ehkä… jos Maria olisi selvinnyt… typerää kai jossitella, mutta ehkä en olisi lähtenyt kotoa niin helpolla…” Sam pysähtyi ja veti Michaelin lähelleen, halasi häntä. ”Mutta jos lähden sille linjalle, on miljoona muutakin erilaista sattumaa tai valintaa jotka olisivat johtaneet täysin toisenlaiseen lopputulokseen.” Michael mutisi Samin syleilyssä. ”Jos Jackia ei olisi ollut, olisinko menettänyt järkeni? Jos en olisi kohdannut Jeania, olisinko jo kuollut?… jos…”

”Shh…” Sam kuiskasi. ”Olemme nyt tässä.” Hän sanoi ja Michael kohotti katseensa häneen, nyökkäsi ja hymyili.

”Olemme nyt tässä… Olen kiitollinen sinusta Sam, ehkä en olisi koskaan tavannut sinua ilman kaikkea muuta ja se ajatus on …” Hän pudisti päätään. ”En haluaisi olla löytämättä sinua.”

”Samoin…” Sam kuiskasi ja he suutelivat hitaasti toisiaan. Tuuli oli pehmeä ja raikas, puhalsi mereltä päin ja rantaviiva oli jo näkyvissä. Paikka oli siihen aikaan illasta rauhallinen, ehkä jos ilta olisi ollut lämpimämpi olisi paikalla ollut muitakin, mutta Sam oli kiitollinen että he saivat olla kahden. 

He istuutuivat lopulta alas hiekalle ja katselivat merelle päin. ”Ensimmäinen poikaystävä jonka esittelet vanhemmillesi?” Michael kysyi hymyillen. ”Onko se todella totta?” Sam katsoi häneen vastaten kumppaninsa hymyyn ennen kuin tarttui hänen käteensä silitellen kämmentä pehmeästi peukalollaan.

”On. Olen tapaillut muita, ollut jonkinlaisissa suhteissa ja osan heistä vanhempani ovat nähneet mutten koskaan esitellyt heitä minään muuna kuin ystävinäni.” Sam selvensi. ”Viimeisin suhteeni ennen sinua… Hänen nimensä on Daniel ja olemme vieläkin ystäviä, hän toivoi aina enemmän mutta tiesin etten voisi antaa sitä. Luulin olevani onnellisempi vapauteni kanssa… Mutta se oli ennen kuin tapasin sinut.” Michael hymyili hieman häkeltyneenä katsoen alas heidän yhteen liitettyjä käsiään.

”Tiedän sitten jonkun ystävistäsi, joka ei tule pitämään minusta tippaakaan…” Hän kuiskasi hymyillen ujosti ja Sam naurahti hieman.

”No ainakin on turvallista sanoa, että Daniel tulee pitämään sinusta enemmän kuin mitä Jean voi koskaan oppia pitämään minusta…” Sam virnisti ja Michael katsahti häneen hienoisella huvittuneisuudella, muttei tiennyt mitä vastata. ”Olen pöhkönä rakkaudesta sinuun, Michael Wills…” Sam kuiskasi hänen korvan juureensa. ”Nautin aina meidän keskusteluistamme… jotka usein ovat paljon monitasoisempia kuin kenenkään toisen kanssa… ja se… ja kaikki muu… Joka päivä opin sinusta lisää ja janoan yhä enemmän…”  Hänen huulensa hyväilivät kevyesti Michaelin poskea ja kaulaa, mikä sai nuoremman miehen hymyilemään ja sulkemaan hetkeksi silmänsä.

”Mo ghrá thú”, Michael kuiskasi  lopulta, avasi silmänsä ja hymyili Samin hämmennykselle. ”Rakastan sinua”, hän selvensi ja Sam hymyili koskettaen hänen kasvojaan.

”Iirin kieltä?” Hän arvasi ja Michael nyökkäsi. ”Osaat myös sitä?”

”Jonkin verran, haluaisin osata enemmän… Mutta se unohtuu, koska harvoin tulee tilaisuuksia joissa voisi käyttää sitä.”

”Se on kaunis kieli, jonka toivoisi säilyvän.” Sam myönsi. Hetken he katselivat toisiaan, ilma tuntui raikkaalle ja Michael tunsi onnen leviävän sisällään. Sellainen hetki jonka hän halusi imeä ja aistia koko kehollaan, muistaa sen aina. Hän kallisti päätään taakse, sulki silmänsä, hengitti ilmaa syvälle keuhkoihinsa ja Sam katseli häntä haltioituneena.

Michael avasi silmänsä, katsoi häneen ja virnisti ennen kuin nousi ylös hiekalta ja potki kengät jaloistaan. ”Mennään uimaan Sam?” Hän haastoi jatkaen riisumalla paitansa.

”Nytkö?” Sam ihmetteli huvittuneena. Michael nyökkäsi.

”Nyt!” Hän sanoi ja lähti jo juoksemaan rantavettä kohti. ”Vai pelkäätkö vaatteidesi kastuvan Sam?” Michael kiusoitteli ennen kuin pulahti veteen. Sam alkoi kiireesti riisumaan omia kenkiään ja paitaansa ennen kuin seurasi kumppaniaan joka oli hetkeksi kadonnut pinnan alle ja nousi esiin nauraen. ”Tämä on virkistävää!” Hän huusi ja Sam seurasi häntä veteen.

”Kylmää tämä on!” Vaalea mies huomautti hymyillen.

”Älä ole tuollainen arkajalka!” Michael nauroi ja pirskoi vettä hänen päälleen.

”Mikäs Paddy se siellä huutelee?” Sam kiusoitteli takaisin, Michaelin kerran pohdittua että oli oikeastaan vereltään eniten irlantilainen kuin espanjalainen tai englantilainen. Unohtaen kylmyyden Sam ui rakastettunsa luokse joka vastaanotti hänet halauksella ja suudelmalla.

”Varo sanojasi Sam… varsinkin jos koskaan tapaat isääni… Hän on irlantilainen henkeen ja vereen vaikkei enää asu siellä.”

”On siis mahdollista, että esittelisit minut isällesi?” Sam kysyi hymyillen, samalla kun sipaisi Michaelin märkiä hiuksia.

”Olen ajatellut sitä… joka päivä yhä enemmän… Minua pelottaa, mutta… haluaisin nähdä heidät.” Michael tunnusti saaden Samuelin hymyilemään leveämmin.

”Älä pelkää, olen kanssasi.” Hän lupasi, varastaen uuden suudelman tummatukkaisen huulilta. ”Syyskuussa olemme joka tapauksessa lähdössä Englantiin… Mutta voimme aina aikaistaa matkaa sinne, jos haluat?”

Michael oli hetken hiljaa, värisi hieman äkillisestä kylmyydestä. ”Meidän on parempi palata takaisin rantaan.” Hän sanoi ja kääntyi jo mennäkseen, Sam pian perässään. Michael vilkaisi häneen. ”Minä todella mietin asiaa, Sam… Ensin minun on kai jotenkin kerättävä rohkeutta soittaa heille.” Hän sanoi noustessaan ylös vedestä.

”Uskallat kyllä.” Sam vakuutti. Ilma tuntui märissä vaatteissa entistä kylmemmältä, he katsoivat toistensa hytiseviä olemuksia, naurahtivat ja tulivat toisiaan lähemmäksi. Michael suuteli häntä.

”Mennäänkö takaisin huvilalle?” Hän kysyi.

”Hyvä idea.” Sam virnisti ja painoi vielä uuden suudelman Michaelin nenänpäälle. Hän oli varma että tulisi tapaamaan Michaelin vanhemmat jo ennen talven tuloa,  tarvittiin enää vain muutama pieni töytäisy asian edistämiseksi.



         Julkaistu 28.5.2015
33.luku

            My Secret Shore© KOLGRIM

Guestbook

My Secret Shore HOME