35.Vaiti

35.luku




Alkoi olla jo myöhä. Jean istui sohvallaan pää painuksissa, viskilasi kädessään. Hänen kätensä vapisi nostaessaan lasin huulilleen. Se olisi kai enää vain ajankysymys, kun alkaisi todenteolla tapahtua. Ajatus oli kytenyt hänen mielessään jo useita päiviä ennen kuin hän oli toiminut ja viinan rohkaisuttamana hän oli laittanut vihjeen Rickylle Michaelin olinpaikasta.

Hän halusi Michaelin takaisin, millään muulla ei ollut merkitystä. Ja hän halusi että Michael todella osaisi taas arvostaa häntä, että hän ymmärtäisi. Michaelin täytyi siis nähdä miltä hän oli suojellut häntä, miltä Jean oli pelastanut tämän. Häntä täytyi muistuttaa.

Suunnitelmassa oli omat riskinsä, epäonnistuessaan he kuolisivat molemmat. Hänen olisi voitettava jollain keinoin Rickyn luottamus, sitten hän voisi taas olla sankari! Toki Michael joutuisi aluksi kärsimään, mutta Jean tappaisi Rickyn ja sitten Michael taas rakastaisi häntä. Hänen alkoholin sumentamassa mielessään juoni oli täydellinen.

Odotettuaan jonkin aikaa hän oli muutama päivä sitten soittanut Rickylle. Mies oli ollut yllättynyt. ”Saitko vihjeeni?” Jean oli kysynyt. Oli oltava itsevarma. ”Vein huorasi, koska sinä et enää halunnut pelata kanssani, halusin kostaa.”

”Ja Michael petti sinut kuten se aikaisempi?” Ricky oli kysynyt aavistuksen huvittuneena.
”Minun pitäisi olla vihainen, mutta koska kerroit…”

”Haluan kostaa hänelle.” Jean oli sanonut uhmakkaana. ”Haluan tehdä sen kanssasi. Olisin voinut kannustaa häntä puhumaan poliiseille sinusta, mutta en tehnyt sitä, päinvastoin.”

Ricky oli sanonut antavansa hänelle anteeksi, vaikka Jean tiesi ettei siihen voisi luottaa. Hän otti riskin ja päätti katsoa mitä tapahtuu. Ricky oli jo matkalla ja epäröinti ja katumus olivat pienen hetken kalvaneet Jeania puhelun jälkeen. Se kuitenkin oli jo peruuttamatonta.

Edellisenä yönä Jean oli herännyt keskellä yötä ja nähnyt Sebastianin makuuhuoneensa ovensuussa. Hän oli seissyt siinä ja katsonut häntä, päästänyt iljettävän korahduksen ja tuonut kätensä kurkulleen joka oli pulpunnut verta. Jean oli havahtunut ja tajunnut nähneensä vain painajaista. Samalla hän ymmärsi juuri tehneensä sopimuksen paholaisen kanssa. Ricky aikoisi murhata Michaelin kaiken lopuksi ja hänen oma suunnitelma saattaisi epäonnistua. Jean oli kuitenkin valmis kuolemaan jos ei saisi Michaelia pelastettua.  Hänen vatsanpohjaansa kiristi, hän vapisi, toi uudemman kerran lasin huulilleen.


Kun ovikello soi Jean hätkähti ja katsoi kohti ovea. Hän hengitti muutaman kerran syvään, tyhjensi lasinsa ja nousi vapisevin askelin. Nyt oli liian myöhäistä perääntyä.


**^^**^^**^^**

Michael oli innoissaan, hän ei olisi malttanut odottaa vanhempiensa tapaamista. Hän oli onnistunut saamaan loppuviikon vapaata. Tiistain työpäivä oli pitkä, aamun ja aamupäivän hän oli auttelemassa Santoa keittiössä, hän oli saanut tehdä sitä yhä useammin ja Santo arveli että hän olisi pian valmis ottamaan hänet  keittiöön myös viikonlopun kiireiseen iltaan.

He olivat puhuneet ruokalistan muuttamisesta, Michael oli varovaisesti huomauttanut menun olevan vähän liian sekalainen ja että sitä olisi hyvä muuttaa valitsemalla joku suunta, ehkä teemaviikkoja erikseen. Santo oli hänen kanssaan samoilla linjoilla, mutta heidän pitäisi vain vakuuttaa toinen pääkokki; Adrien, joka oli melko jääräpäinen ja joka oli isolta osalta vaikuttanut listaan. Adrien oli työskennellyt Murielin kanssa jo lähes kolmekymmentä vuotta, joten hänellä oli se etu heihin nähden. Useimmiten kaikki valitukset tulivat kuitenkin Adrienen ollessa vuorossa. Mies uskoi kuitenkin valittajilla olevan vain sivistymätön maku.

”Me juonimme tämän jotenkin…” Santo oli sanonut hänelle sinä aamuna kun he olivat kahden keittiössä. ”Uskon että Murielkin alkaa pikku hiljaa nähdä että muutos olisi ravintolan eduksi. Ja jonakin päivänä sinusta tulee vielä toinen pääkokeista, usko pois!” Michael oli naurahtanut.

”Sen päivän kun näkisin.” Hän oli huokaissut sitten ja hymyillyt.

”Kyllä sinä näet.” Santo oli taputellut hänen selkäänsä.
Hänen vanhempansa saapuisivat keskiviikkoiltapäivänä neljän aikaan.  Michael suunnitteli tuovansa vanhempansa ravintolaan torstaina syömään ja toivoi että voisi itse valmistaa heidän ruokansa. Siinä ei kuulemma olisi mitään ongelmaa, Michael oli tullut läheisiksi useimman työtoverinsa kanssa ja he odottivat myös näkevänsä hänen vanhempansa.

Iltapäivän ja illan Michael työskenteli salin puolella. Kun hänen vuoronsa viimein päättyi iltayhdeksältä, Michael oli melko uuvuksissa ja odotti pääsevänsä kotiin. Sam oli luvannut tehdä lämpimiä voileipiä ja antaa hänelle pitkän hartiahieronnan kylvyn jälkeen. Michael hymyili onnellisena ajatellessaan sitä.
 Hän oli luvannut Samille tulla kotiin taksilla. Vaikka Jean ei ollut häirinnyt häntä useaan viikkoon, ei Sam silti luottanut että mies pysyisi poissa. Samuelilla itselläänkin oli iltavuoro ja koska hän työskenteli toisella puolella kaupunkia oli järkevämpää että molemmat tulisivat suoraan kotiin, Sam oli luultavammin jo kotona kun Michael tulisi.

 Kun Michael astui ulos ravintolasta aikeinaan kävellä läheiselle taksiasemalle, hän havaitsi kadunkulmassa itkevän pojan. Poika oli arviolta noin seitsemän tai kahdeksan ja katseli pelokkaana ja eksyneen oloisena ympärilleen. ”Madre, madre!” Poika kutsui ja sattui katsomaan häneen Michaelin hidastaessa askeliaan. ”Por favor… sénjor, ayuda me?” Poika itki, Michael tuli lähemmäksi, hän kyykistyi lapsen tasolle.

”Ei hätää. Kadotitko äitisi?” hän kysyi espanjaksi.
Poika nyökkäsi itkuisin silmin. ”Minua pelottaa.”

”Ei mitään hätää, minä autan sinua. Etsitään äitisi.” Hän lupasi ja katsoi ympärilleen kadulla. Häntä ärsytti muiden ihmisten välinpitämättömyys lapsen hätää kohtaan. ”Asutteko täällä vai oletteko käymässä?” Hän kysyi.

”Olemme käymässä”, poika vastasi hiljaa. ”Tädilläni.”

”Mihin suuntaan äitisi lähti? Muistatko?” Hän kysyi, mietti jo pitäisikö hänen saattaa poika poliisiasemalle. Poika katseli ympärilleen ja pudisti päätään.

”Tätini asuu tuolla”, Poika osoitti suunnan. ”Minua pelottaa kävellä yksin.”

”Onko sinne pitkä matka?”

”Ei.” Poika pudisti päätään.

”Minä voin saattaa sinut. Kenties äitisikin on siellä.”

”Kiitos, herra.” Poika sanoi hiljaa ja pyyhki silmiään, Michael hymyili lempeästi.

 ”Soitan vielä ystävälleni että tulen vähän myöhässä”, hän sanoi pojalle, joka odotti hänen vierellään. Sam ei juuri sillä hetkellä kuitenkaan vastannut ja Michael lähetti nopeasti tekstiviestin: ”Tulen vähän myöhässä, älä ole huolissasi. Löysin eksyneen lapsen ja saatan hänet tätinsä luokse.”

Kun Michael oli saanut viestin lähetettyä hän lähti kävelemään vieretysten pojan kanssa ja yritti puhua tälle rauhoittavasti matkalla. Hän kyseli mistä poika oli kotoisin ja oliko heillä ollut mukava lomareissu Pariisissa. Poika oli melko vaisu ja Michael arveli tämän olevan vain peloissaan vieraasta kaupungista jossa oli kadottanut äitinsä. ”Älä huoli, äitisi kyllä löytyy.” Hän sanoi vielä.

Lopulta he kääntyivät syrjäisemmälle kadulle. ”Täälläkö tätisi asuu?” Michael kysyi hieman epäillen.
”Tuolla kulman takana.” Poika vastasi. He kääntyivät pojan osoittamaan suuntaan.

”Äiti, äiti!” Poika hihkaisi. Syrjäisellä umpikujalla roskisten lähellä seisoi nainen ja mies. Nainen itki nähdessään poikansa juoksevan kohti ja Michael hymyili hetken, hänelle kuitenkin tuli pian kummallinen olo. Kadunvarressa ei ollut asuinsisäänkäyntiä. Nainen kyykistyi ja syleili poikaansa samalla kun katsoi häneen itkuisin silmin. Michael oli ymmällään, hän katsoi naisen vierellä seisovaan mieheen jonka kasvoja hän ei heti erottanut, kunnes tämä astui hitaasti hieman lähemmäksi niin että valaistus paljasti hänen virnuilevat kasvonsa.
Michael päästi epätoivoisen, järkyttyneen henkäisyn.
”Siitä on pitkä aika… Michael.” Ricky sanoi ja otti uudemman askeleen lähemmäksi.
’Pakene, pakene!’ Hänen mielessään jyskytti ja Michael kääntyi nopeasti vain törmätäkseen toiseen mieheen joka otti hänestä välittömästi kiinni, painaen käden hänen suulleen ja aseen hänen ohimolleen.

”Rauhassa nyt poika”, vieras ääni hengitti hänen korvaansa. Samalla Ricky kaivoi lompakkonsa ja heitti rahaa kyykistyneen naiset eteen, joka yhä katsoi häntä kohti anteeksipyytävänä ja itkuisena, ennen kuin laski päänsä rutistaen lastaan lähemmäksi.

”Muista… jos puhut tästä sanallakaan niin kärsitte molemmat, kontaktini tietävät missä asutte.” Ricky uhkasi naista. ”Häipykää!” Hän lisäsi. Nainen sieppasi rahat, nosti poikansa syliinsä ja pakeni paikalta.

”Tiesin että tämä olisi paras keino houkutella sinut ansaan.” Ricky myhäili .”Voi, voi kadotin äitini, yhyy”, hän ilkkui ja samalla Michael kuuli auton lähestyvän, pysähtyen jonnekin heidän taakseen. Ricky seisoi aivan hänen lähellään nyt, katsoi hänen kasvojaan hymyillen.

”Olit todella tuhma Michael, kun karkasit minulta…” Hän sanoi ja Michael tunsi kyyneleiden valuvan alas kasvoiltaan. Hän pelkäsi, pelko tuntui lamaannuttavalta ja järkyttävältä. Ja hän tunsi Rickyn tarpeeksi hyvin ettei hyödyttänyt yrittää esittää urheaa. Se vain saisi miehen entistä väkivaltaisemmaksi. Hän pelkäsi ja häntä suututti samaan aikaan. Michael olisi halunnut huutaa raivosta ja epätoivosta, kaiken oli pitänyt kääntyä hyväksi! Hän oli juuri näkemässä vanhempansa! Miksi juuri nyt?

Hänen kännykkänsä alkoi soimaan sillä hetkellä. Ricky hymyili ja kaivoi puhelimen hänen taskustaan, katsoi näyttöä. ”Sam soittaa”, hän totesi ja katsoi häneen yhä virnuillen. ”Taitaa olla uusin poikaystäväsi. Samuel Wentworth, rikasta sukua. Niin, kyllä minäkin osaan selvittää asioita.” Samalla Ricky katkaisi puhelun ja sammutti hänen kännykkänsä. ”Tämä on parempi hävittää, mutta heitä se matkalla ulos autosta.” Hän puhui ystävälleen.

Ricky kosketti hänen poskeaan, hymyili ja nyökkäsi sitten miehelle hänen takanaan joka lähti raahaamaan häntä kohti tummaa pakettiautoa, hänen suunsa peitettiin, kädet sidottiin selän taakse. Kun hänet tyrkättiin autoon ja suljettiin ovet kolmas mies piteli häntä aloillaan kun toinen sitoi hänen jalkansa yhteen. Ricky astui rauhallisesti taakse heidän kanssaan. Yksi hyppäsi ulos ja sulki ovet. Ricky jatkoi julmaa hymyään katsellessaan häntä ja Michael tiesi päiviensä olevan luetut. Ricky ei päästäisi häntä vapaaksi elossa.

Tuntui vaikealta hengittää, hän tunsi paniikin alkavan nousta. Renkaiden tasainen humina, liikenteen melu taustalla, välillä auto ajoi epätasaista katua ja hän tunsi päänsä kolahtavan runkoa vasten. Takatilassa heidän kanssaan oleva mies piteli häntä, Ricky katseli ja pysyi epäilyttävän hiljaa. Hän vain katsoi ja hymyili, kenties voitonriemuisena siitä että oli saanut hänet kiinni ja pääsisi antamaan rangaistuksensa. Samalla Michael tiesi kuinka mies nautti saadessaan katsoa pelon nousevan hänessä ja sen ymmärryksen kuinka lopullinen tilanne hänen kannaltaan oli.

Michael mietti kuinka pitkään hänellä olisi vielä aikaa. Tämä yksi yö? Vuorokausi? Muutama päivä? Kenties viikko? Hän ei halunnut kuolla, hän ei halunnut kaiken päättyvän näin. Hän ei halunnut jättää Samia, hän halusi vielä nähdä vanhempansa. Pelon sekainen viha kyti hänen vatsanpohjassaan. Oliko Jean kertonut Rickylle mistä hänet löytäisi? Voisiko Jean olla niin julma?

Hänen takanaan istuva mies nosti hänet istumaan jalkojensa väliin. Toinen käsi oli hänen hartioidensa ympärillä, toinen painautui hänen jalkoväliään vasten. Michael päästi tukahtuneen itkun. Rickyn virne kasvoi. Mies hänen takanaan nauroi ja samalla hieroi häntä kovakouraisesti.
”Kohta pidetään hauskaa, vai mitä Michael?” Ricky hymyili julmasti. ”Muistatko vielä miten mukavaa meillä ennen oli?”

Michael puristi silmänsä kiinni, hän ei halunnut nähdä hirviön kasvoja. Ja se todellisuus mitä tapahtuisi ennen hänen kuolemaansa iski entistä kovemmin. Tällä kertaa Ricky ei osoittaisi edes sitä pientä armoa että huumaisi hänet. Tällä kertaa ei olisi merkitystä millaisia jälkiä jättäisi. Ricky haluaisi että hän tuntisi kaiken ja kärsisi, siitä Michael oli varma.

Liikenteen melu taustalla alkoi vaimeta, he olivat jättäneet Pariisin. Hän ei jaksanut enää rimpuilla, tiesi tuhlaavansa vain energiaansa. Hänen mielialansa heittelivät. Hän ajatteli Samia ja perhettään, kauhu muuttui katkeruudeksi ja suruksi. Hetken hän tunsi olevansa täysin turta, ehkä jos hän olisi täysin passiivinen kuolema olisi nopeampi? Ricky turhautuisi ja … Samalla hän ei ollut valmis… Kenties olisi vielä jokin keino? Ihme joka pelastaisi hänet?

Auto ajoi hiekkatielle, Michael kuuli rapinan renkaiden alla. Vauhti hiljeni ja lopulta auto pysähtyi nytkähtäen. Ricky avasi köyden hänen jalkojensa ympäriltä. Ovet avattiin ja hänet raahattiin kovakouraisesti ulos. Vanha, kaksikerroksinen maalaistalo, syrjemmällä oli navetta jossa luultavammin ei enää pidetty eläimiä, ruoho oli päässyt pitkäksi. Rickyn ote oli tiukka, liian tiukka jotta hän olisi päässyt kiemurtelemaan vapaaksi. Lähettyvillä ei näkynyt naapurirakennuksia, hiekkatietä reunusti metsä; sinne voisi juosta ja kenties piiloutua?

He tulivat sisään, Michael siristi silmiään yhtäkkisessä kirkkaudessa. Hän kuuli puhetta, kolahdus jostain etäämmältä, he suuntasivat ääniä kohti. Miehiä oli siis vielä lisää? Michael yritti uudemman kerran rimpuilla ja Rickyn naurahtamaan. ”Noh, noh Michael, sinua odotetaan.” Hän sanoi ja työnsi hänet edellään olohuoneeseen. Ensimmäisenä Michael näki Joen.

Mies istui huoneen vastakkaisella puolella, viskilasi kädessään, katsoi häneen ja hymyili. Vanha kaappikello tikitti kovaäänisesti  huoneen nurkassa; Michael katsoi sitä 22.40 He olivat siis ajaneet ainakin tunnin, ehkä hieman pidempään. Hän kuuli miesten puhuvan jotakin, sanat puuroutuivat hänen korvissaan, sekoittui nauruun.

”Joen sinä muistatkin, mutta on täällä toinenkin tuttusi”, Ricky sanoi. ”Jean, etkö aio tervehtiä entistä rakastajaasi?” Hän kysyi ja Michael hätkähti. Katsoi toiselle sivulle ja näki Jeanin. Mies istui sivummalla nojatuolissa, hänelläkin oli viskilasi kädessään ja mies vältteli hänen katsettaan. Michael henkäisi järkyttyneenä, ensimmäinen ajatus oli että Ricky oli napannut hänetkin koska Jean oli se joka oli auttanut häntä. Toinen ajatus oli tietoisuus siitä, että Jean istui siinä kuin yksi ”vieraista”. Hän oli ymmällään, koitti hakea miehen katsetta jonka tämä lopulta antoi, katsetta oli vaikea tulkita. Jean ryhdistäytyi tuolillaan ja katsoi häneen pidempään, katse kaventuen, hymyillen vinosti.

”Jean, mitä tämä on?” Michael ähkäisi.

”Niin tosiaan, et taida tietää Michael?” Ricky sanoi, huulet lähellä hänen korvaansa ja Michael aisti tutun sairaan virneen tämän kasvoilla. ”Jean ja minä…” Hän aloitti. ”No, meillä on yhteinen historia. Meillä oli hauskaa yhdessä jonkin aikaa. Kauankos sitä kesti Jean? Puolivuotta? Jean oli hyvä oppilas.” Michael katsoi Jeaniin järkyttyneenä, joka nosti oman katseensa, kiristi hampaitaan, tuima ilme kasvoillaan. Michael ei halunnut ymmärtää sitä mitä Ricky kertoi hänelle, että kaiken sen ajan Jean oli… Mitä? Oliko kaikki ollut jokin sairas leikki hänelle?

”Tiedän, minun pitäisi olla vihainen Jeanille. Hän vei sinut… mutta toisaalta, taisin opettaa hänet hyvin. Ja nyt… Et ole ensimmäinen poikaystävä joka petti Jeanin, ensimmäisenkin hoitelimme yhdessä.”

Michael katsoi Jeania ja itki, hän halusi kysyä miksi, mutta ei saanut sanoja muodostettua. Hänen ajatuksensa olivat sekaisin, oli vaikea tietää mikä oikeastaan oli totta. Hän haukkoi henkeään, paniikki alkoi uudelleen nousta pintaan Rickyn avatessa hänen paitansa vetoketjun. Michael koitti potkaista. Hän riuhtoi ympäriinsä. Kuuli kuinka miehet nauroivat.

”Jean! Miten voit tehdä tämän?! ” Michael huusi itkunsekaisesti, saamatta enää katsekontaktia. Ricky avasi köyden hänen käsiensä ympäriltä ja Michaelin onnistui lyödä miestä joka luotti omaan ylivoimaansa.

”Helvetin saastaiset hirviöt!” Michael karjui. Ricky löi häntä kasvoihin ja hän kaatui. Hän jatkoi rimpuilua. Ricky kirosi, muut auttoivat häntä, Michael ei kunnolla nähnyt heidän kasvojaan, hänen vaistonsa otti vallan ja taisteli tapahtuvaa vastaan niin hyvin kuin vain pystyi, suostumatta myöntämään kuinka toivoton hänen tilanteensa oli. Hän puri Rickyä niin kovaa kuin pystyi samalla kun kynsi tätä ja tunsi hetkellistä tyydytystä miehen karjuessa kivusta.

Hänet raahattiin väkivalloin viereiseen makuuhuoneeseen. Ricky sulki oven heidän perässään. ”No niin, Michael, vain me kaksi niin kuin vanhoina hyvinä aikoina.” Michael perääntyi, katseli vauhkona ympärille huoneessa, toisella sivulla oli parisänky, jonka vasemmalla puollella oli yöpöytä, ikkunan edessä kirjoituspöytä. Paljon muuta huonekaluja ei huoneessa ollut muutamien kaappien lisäksi.

Ricky puolestaan herkutteli tilanteella, riisui vyötään hitaasti ja lähestyi. ”Et tiedäkään kuinka olen haaveillut tästä tilanteesta.” Mies sanoi. ”Sanoin että jos karkaat, löytäisin sinut ennen pitkää ja varmistaisin että kärsisit. No niin, täällä sitä nyt ollaan.” Michael tunsi vapisevansa, hän mietti voisiko rikkoa ikkunan ja paeta, mutta huoneessa ei ollut mitään pientä esinettä. Se olisi kuitenkin järkevin reitti yrittää pakoa sillä oven toisella puolella odotti Jeanin lisäksi neljä muuta miestä.  ”Et pääse pakenemaan.” Ricky virnisti. ”Saat toki huutaa niin paljon kuin haluat, itse asiassa odotan sitä innolla. Lähimmät naapurit ovat usean mailin päässä.”

Michael puristi kätensä nyrkkeihin, silmät kaventuivat ja kimmelsivät vihasta. Ricky hymyili, nuoremman miehen tilanne oli vailla toivoa. Hän kuitenkin yllättyi Michaelin käydessä hänen kimppuunsa valtavalla raivolla ja hetken hän joutui tosissaan painimaan jotta sai taltutettua nuoremman miehen. Hän painoi Michaelin vatsalleen lattiaa vasten, pidellen polveaan tämän yläselällään. Hän oli jopa aavistuksen hengästynyt itsekin.

Michael karjui raivosta ja turhautumisesta. Hetken hän oli jo toivonut että saisi iskettyä hirviötä niin voimalla että saisi aikaa paeta ikkunan kautta. Ricky nuolaisi hänen niskaansa, hengitti raskaasti hänen korvaansa vasten. ”Olet kyllä ainutlaatuinen… Ikävöin sinua…” Mies huohotti. ”Sääli…” Ricky käänsi hänet kovakouraisesti ympäri ja otti veitsen esille jolla osoitti hänen kasvojaan. Michael tunsi kyyneleet uudestaan silmissään. Ricky siveli veitsen lavealla puolella hänen poskiaan lähes hellästi. ”Vuodet ovat kohdelleet sinua hyvin… Olet kauniimpi kuin muistin.” Ricky painoi huulensa hänen omilleen. ”Nautitaan nyt näistä viimeisistä hetkistä.” Michael värisi Rickyn työntäessä kielensä hänen suuhunsa ja siirtyen koko painollaan hänen päälleen.

Ricky repi veitsellä hänen t-paitansa rikki. Michael yritti turhaan vielä riistää veitsen Rickyn kädestä, he kamppailivat. Michael luotti siihen ettei Ricky vielä tosissaan aikonut tappaa häntä, ei ennen kuin saisi huvituksensa. Hän oli oikeassa, mutta Ricky oli voimakkaampi ja löi häntä melko voimalla kasvoihin saaden hänet pökerryksiin.. Ennen pitkää Michael tajusi olevansa painettuna sänkyä vasten vatsalleen, alasti ja Ricky oli hänen takanaan. ”Viimein… Sinusta on tullut ärhäkkä, minä todella nautin tästä…” Ricky huohotti hänen korvaansa. Michael sulki silmänsä, puristi ne tiukasti kiinni ja yritti löytää turvapaikkaansa, siihen johon hänen ei ollut pitkään aikaan tarvinnut paeta, mutta joka oli enää ainut vaihtoehto.

**^^**^^**
Jean täytti lasinsa, hän tiesi vapisevansa ja toivoi että muut miehet eivät kiinnittäisi siihen huomiota. Hän kiristi hampaitaan, kuuli Michaelin huudot viereisestä huoneesta ja tunsi voivansa pahoin. Jokainen huuto oli kuin tikarin isku hänen sydämeensä. Muut miehet huoneessa naureskelivat, odottivat vuoroaan silmät kiiluen kuin nälkäiset sudet. Ja kun joku heistä katsoi häneen Jean pakotti virneen kasvoilleen ja kohotti lasiaan. Hän ei ollut ajatellut Rickyn ottavan apuvoimia niin paljon mukaansa, tilanne ei näyttänyt kovin hyvältä. Ainakin kahdella heistä oli ase vyötäisillään.

Kun Michael oli katsonut häneen ja hän oli nähnyt ne kysymykset katseen takana ja samalla mennyt oli vyörynyt hänen tajuntaansa; Sebastianin kuolinyö, sellaisine yksityiskohtineen jotka hän oli aiemmin onnistunut sulkemaan tajunnastaan. Tämä voisi päättyä todella huonosti.

Lopulta Michaelin huudot vaimenivat hiljaiseksi itkuksi. Huoneen ovi avautui, Ricky seisoi ovensuussa alusvaatteisillaan. ”Jean”, hän hymyili. ”Sinun vuorosi.” Hän sanoi ja Jean tiesi tämän olevan testi jossa hän pelkäsi epäonnistuvansa. Hän kuitenkin hymyili ja nyökkäsi, tyhjensi lasinsa ja nousi. Hän yritti keskittyä, hän ajatteli kuinka Michael oli tullut hakemaan tavaroitaan Samin kanssa, ajatteli sitä kuinka kauan he olivat varmasti jo flirttailleet ennen kuin Michael oli jättänyt hänet. Hänen täytyi kerätä vihaa ja katkeruutta, täytyi nähdä Michaelin petturuus. Jos hän ei tekisi tätä, jos hän olisi hellä, Ricky epäilisi.

Jean astui huoneeseen, Michael joka oli ollut puolittain sängyn yllä, liikkui tuskallisen näköisesti polvilleen lattialle ja yritti päästä jaloilleen. Hän vilkaisi taakseen ja Jean näki hänen itkuiset kasvonsa, hänen huulensa oli halki, poskipäässä vertavuotava haava. Jean kiristi hampaitaan. ”Älä vielä mene minnekään…” Hän sanoi tiukkaan sävyyn, tuli Michaelin taakse ja heitti uudestaan sängylle. Tilanne ei kiihottanut häntä ja se tuntui hirvittävälle, Ricky katsoi vieressä. Jean yritti antaa mielensä johdatella hänet eri tilanteeseen., yritti kuivitella että oli Michaelin kanssa kahden. Hän iski avokämmenellä Michaelin pakaraa ja sai tämän parkaisemaan. Hän avasi housunsa puski itseään entistä rakastettuaan vasten. Michael yritti rimpuilla.
”Jean! Senkin paska! Valehteleva kusipää! Vihaan sinua!” Michael huusi, Jean painoi hänen kasvonsa hetkeksi patjaa vasten ärsyyntyneenä koko tilanteesta.

”Minähän varoitin sinua… sinähän tätä kerjäsit…” Jean sähisi. Hän olisi suojellut Michaelia, kaikki olisi hyvin jos Michael ei olisi jättänyt häntä. He olisivat voineet olla onnellisia. Michael oli valinnut tämän, ei hän. Jean päästi irti Michaelin takaraivosta ja nuorempi mies nosti päätään haukkoen henkeään. Jean painoi Michaelia patjaa vasten ja hieroi itseään vasten tunsi kovettuvansa. Hän keräsi kaiken ärtyneisyytensä, keskittyi siihen, onnistui hetkeksi sulkemaan mielestään sen että Ricky seisoi heidän takanaan ja katsoi. Lopulta hän työntyi Michaelin sisään, nuorempi mies parkaisi kivusta, eikä Jean halunnut kuulla hänen huutojaan. Hän toi toisen kätensä Michaelin suun eteen, pani häntä vailla tunnetta ja lopulta saavutti orgasmin.

Jean nousi, sylkäisi Michaelin selälle. ”Tämä on omaa syytäsi.” Hän sanoi, veti housunsa ylös ja vilkaisi Rickyyn joka hymyili tyytyväisenä. Michael itki lohduttomasti sängyn edessä lattialla eikä Jean voinut enää katsoa häntä. Katumus iski jälleen voimakkaana, ei sen ollut pitänyt mennä näin… Hän tarvitsi juomista, Ricky sanoi hänelle jotain ja Jean pakotti itsensä hymyilemään. ”Savukkeen paikka”, hän sai sanottua ja käveli ulos huoneesta.

Jean täytti lasinsa viskillä, kaivoi savukkeen taskustaan. Pian hän kuuli Michaelin jo kertaalleen vaimenneen itkun kovenevan; nälkäiset sudet olivat saaneet vuoronsa. Jean ei halunnut kuulla sitä, hän avasi takaoven terassille polttaakseen tupakkansa rauhassa, muttei silti välttynyt ääniltä. Michaelin huudot kuuluivat ulos asti, Jean hieroi kasvojaan. Mitä helvettiä hän olikaan tehnyt?

Poltettuaan yhden, Jean kaivoi toisen tupakan, hän ei halunnut palata sisälle vielä. Takaovi avautui, Jean kääntyi katsomaan ja näki Rickyn. Mies virnisti.
”Etkö halua katsoa?” Hän kysyi. Jean otti hörpyn lasistaan, tiesi Rickyn yhä testaavan häntä, alituisesti tarkkaillen hänen reaktioitaan.
”Olen minä ennekin nähnyt kun tuota huoraa pannaan. Ystävälläni oli videoita. Sitä paitsi, sain jo huvini, nyt olen raukea ja väsynyt.”
Ricky nyökkäsi ja istuutui hänen viereensä. ”Saatan antaa sinulle anteeksi sen että veit hänet, mutta ymmärräthän Jean, jos vielä kerrankin asetut tielleni niin saat kärsiä siitä.” Ricky sanoi ja hymyili kun Jean katsoi häneen.
”Älä huoli. Halusin vain näpäyttää sinua, olin ärsyyntynyt kun et enää tarvinnut minua. Michaelin vieminen oli minun kostoni siitä. Sinä opetit minut kostamaan.” Hän sanoi ja katsoi Rickyn silmiin tiukasti, tällaista kieltä Ricky ymmärsi, Jean tiesi sen. Hetken mies tarkkaili häntä ilmeettömästi, kunnes jälleen hymyili sairasta hymyään. Mies ei välittänyt kenestäkään muusta kuin itsestään, muut ihmiset olivat pelkkiä pelinappuloita, viihdykettä joilla Ricky pelasi oman mielensä mukaan kunnes mahdollisesti kyllästyi.
 
”Hyvin pelattu, Jean.” Ricky myönsi miltei ihailevaan sävyyn. ”Michael oli vain harvinaisen sitkeä meille molemmille. Sääli, hänen kanssaan on hauska leikkiä, pitäisin hänet mielelläni pidempään mutta se taitaa olla mahdotonta. Eiköhän se hänen uusi poikaystävänsä ole jo hälyttänyt poliisit. Ehkä meillä kuitenkin on vielä muutama päivä.”

Jean oli hiljaa. Hän aavisti Rickyn suunnitelman lopun vaikka mies ei sitä paljastanutkaan. Hän luultavammin halusi että hän olisi pääepäilty Michaelin katoamisessa. Eikä hän voisi jäädä eloon paljastamaan totuutta. Ricky halusi hänen luulevan että olisi turvassa, mutta niin typerä Jean ei kuitenkaan ollut. ”Eivät he meitä täältä heti löydä.” Jean myönsi. Hän tarvitse ne muutamat päivät jotta voisi miettiä vaihtoehtoja uudestaan; hänen olisi saatava ase.

**^^**^^**

Michael ei tiennyt mitä kello oli. Hän makasi vatsallaan sängyssä hämärässä huoneessa, oikea käsi lukittuna sängynpäätyyn. Hirviöt olivat jättäneet hänet hetkeksi rauhaan, mutta Michael tiesi heidän palaavan, enemmin tai myöhemmin. Hänen vartaloaan särki, hän oli oksentanut, virtsannut alleen eikä hän voinut tehdä asialle mitään. Hänen olonsa oli nöyryytetty, hän nyyhki hiljaa, huoneessa haisi virtsa, oksennus ja sperma, haju oli iljettävä ja sai hänet miltei antamaan ylen uudestaan, mutta mitään ei enää tullut ulos. Kauan tätä täytyi kestää?

Lopulta huoneen ovi avautui, oven takaa tulvi valoa huoneeseen. Michael käänsi väsyneenä päätään, näki Rickyn. Mies tuli lähemmäksi, nyrpisti nenäänsä. ”Taidat haluta pesulle?” Hän totesi. ”Vaikuttaa siltä että meidän on vaihdettava myös vuodevaatteet.” Hän virnisti. ”Haiset kammottavalle.” Hän lisäsi, ikään kuin Michael ei olisi sitä tiennyt. Ricky avasi käsiraudat ja nosti hänet ylös, Michael sähähti kivusta, silmissä sumeni ja hänen jalkansa miltei antoivat periksi. Ricky piteli häntä ja talutti kylpyhuoneeseen. Hän työnsi Michaelin suihkukoppiin ja Michaelin oli otettava seinästä tukea, hän vapisi kauttaaltaan. Ricky riisuutui ja tuli suihkuun hänen kansaan.
”Muistatko kun ennen kävimme suihkussa yhdessä?” Ricky kysyi kääntäen hänet ympäri ja tullen häntä vasten. Samalla hän avasi suihkun hanan.

”Ei enää…ei enää…” Michael vaikersi ymmärtäessään että mies aikoi raiskata hänet uudestaan.
”Voi Michael, emmehän me ole edes kunnolla päässeet alkuun.” Hän sanoi, otti suihkun pään ja kasteli Michaelin huolella. ”Ensin sinut täytyy kuitenkin pestä.” Ricky huohotti. Hän otti sitten saippuaa ja alkoi hieroa sillä hänen pahoinpideltyä vartaloaan. Kirveli, Michael vaikersi, tunsi olonsa voimattomaksi. Kun Ricky tunkeutui lopulta häneen, Michael oli lähes varma että pyörtyisi pian. Sillä hetkellä hän olisi halunnut aseen jolla ampua itsensä, vain jotta tämä loppuisi.

Hän ymmärsi sumeasti oman mielialansa, oliko hän tosiaan antamassa periksi? Hän kuolisi ja Ricky jatkaisi tätä, uhri vain vaihtuisi. Ei… Hän halusi aseen jotta voisi ampua Rickyn tohjoksi. Hän halusi tappaa Rickyn, hän halusi leikata miehen peniksen irti ja silputa sen. Sitten hän ampuisi kaikki loputkin miehistä. Hän halusi päättää tämän pahuuden. Hän halusi selvitä.

**^^**^^**^^**

Sam saapui kotiin, kello oli viittätoista vaille yhdeksän. Michael olisi viimeistään puoli kymmeneltä kotona. Sam kävi nopeasti suihkussa ja alkoi tehdä iltapalaa heille jonka oli luvannut; lämpimiä voileipiä –hänen bravuurinsa, tarpeeksi simppeliä hänenkin taidoilleen. Michael oli väittänyt niitä maailman parhaiksi lämpimiksi voileiviksi, siitä Sam ei mennyt takuuseen mutta ainakin ne olivat rakkaudella tehty.

Hänen puhelimensa soi juuri kun hän oli valmistelemassa leipiä, Sam ei aluksi vastannut koska oli väsynyt eikä tunnistanut numeroa, mutta soittaja oli sitkeä ja lopulta hän arveli asian voivan olla tärkeä.
”Samuel Wentworth, hienoa että tavoitin teidät!” Vieras mies ääni sanoi hilpeästi puhelimeen. ”Minulla on teille tärkeää asiaa.”
”En halua ostaa mitään, on jo myöhä.” Sam murahti.
”Ei, en minä myy mitään. Luoja paratkoon ei mitään sellaista!” Mies henkäisi. ”Soitan sisarenne puolesta. Olen hänen ystävänsä ja järjestämässä juhlia.” Sam kurtisti kulmiaan.
”Niin mikä teidän nimenne olikaan?” Sam kysyi, pitäen miestä töykeänä ettei tämä ollut esitellyt itseään heti alkuun.
”Trevor Kilney.” Mies sanoi. Sam ei muistanut koskaan kuulleen sisaransa mainitsevan nimeään. ”Olen hänen työtoverinsa.” Mies selitti. Se selittäisi asian, ei hän tietenkään tiennyt kaikkien sisarensa työtovereiden nimeä.

”Mitä juhlia olette järjestämässä, hänen syntymäpäivänsäkin on jo mennyt?”
”Ah, hän on auttanut niin monia. Haluamme kiittää häntä. Kuulkaa, pitääkö hän enemmän ruusuista vai liljoista?”
”Ruusuista…”
”Mietimme ruokapuolta, voisitkohan sanoa…”  Samin puhelin koputti, joku yritti soittaa.
”Anteeksi, voisimmekohan jutella myöhemmin, minä…”
”Ei tässä mene kuin muutama hetki! Pyydän vain pieni hetki ajastanne!” Mies jatkoi pälpätystään, jaaritteli niin että jos Sam olisi halunnut lopettaa hänen olisi pitänyt lyödä luuri miehen korvaan. Hän kuunteli mies puhui ummet ja lammet jostakin ruokakokemuksestaan, miten oli vaikea nykypäivänä saada kunnolla paistettuja kampasimpukoita ravintolassa. Keskustelu alkoi mennä yhä oudompaan suuntaan.
”Kuulkaahan nyt minun pitää lopettaa!” Sam ärähti lopulta.
”No niin, eipä siinä mitään.” Mies sanoi ja lopetti puhelun. Sam oli hämillään, mies ei ollut jättänyt yhteystietojaan ja keskustelu juhlista oli unohtunut. Michael oli sillä välin yrittänyt soittaa, Sam luki poikaystävänsä lähettämän tekstiviestin. Mikä ihmeen eksynyt lapsi?

 Sam tunsi sykkeensä nousevan, hän valitsi Michaelin numeron. Puhelin hälytti hetken normaalisti kunnes katkesi oudosti. Hänen huolensa kasvoi, jokin oli nyt pielessä, puhelu jonka hän oli juuri saanut kenties liittyi tähän. Hän yritti soittaa Michaelille uudestaan mutta nauhoitettu naisen ääni valitteli että tavoittelemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Sam kirosi, meni hieman suunniltaan, hän vapisi ja yritti uudestaan ja uudestaan vain saadakseen saman viestin. ”Missä sinä olet?” Hän huokaisi ääneen. Mitä hän voisi tehdä? Hänen täytyi tehdä jotain!

Sam ryntäsi eteiseen, nappasi takkinsa ja avaimensa ennen kuin lähti asunnosta. Hänen mielessään vilisi erilaiset kauhukuvat siitä mitä olisi voinut käydä. Hän soitti Ericille, joka onneksi vastasi.
”Anteeksi että soitan näin myöhään…” Sam aloitti hermostuneena. ”En saa Michaeliin yhteyttä, puhelin on sammutettu… Hän lähti töistä ja oli tulossa kotiin. Nyt en saa häneen yhteyttä…” Sam jatkoi, katseli ympärilleen ulkona kadulla. Mistä hän voisi etsiä?  ”Oletko nähnyt Jeania?”
”Milloin Michael on lähtenyt töistään?” Eric kysyi huolestuneelta.
”Yhdeksältä. Minä sain helvetin oudon puhelun ja Michael oli yrittänyt soittaa sillä välin, sitten hän laittoi viestin, jostain eksyneestä lapsesta. Hän halusi saattaa lapsen kotiin tai jotain… Äh,  helvetti. Pelkään että… Voisiko Jean…” Sam käveli katua pitkin, etsi taksia katseellaan, ehkä hänen olisi pitänyt soittaa taksi? Sam ei koskaan ollut tuntenut itseään yhtä avuttomaksi.

”En ole nähnyt Jeania useaan päivään”, Eric myönsi. ”Hän ei ole juuri halunnut olla yhteydessä minuun. Mutta koitan soittaa hänelle, voin vaikka käydä hänen asunnollaankin. Soitan sinulle sitten?”

”Okei”, Sam nyökkäsi hieman lannistuneena. Hän oli varma että Jeanilla oli tekemistä asian kanssa.

”Missä olet nyt?” Eric kysyi.

”Olen menossa Michaelin työpaikalle, en keksi muutakaan. Ehkä he ovat nähneet jotain.”

”Kyllä Michael löytyy, ihan varmasti”, Eric lohdutteli ja Sam toivoi sen olevan totta, hän ei halunnut ajatella toista vaihtoehtoa. 

Sam oli Michaelin työpaikalla kymmenen aikaan. Hän oli yrittänyt soittaa poikaystävälleen jo useamman kerran muttei edelleen ei saanut yhteyttä. Hän asteli sisään. Jeff, yksi Michaelin työkavereista katsoi häneen hämillään. ”Jäikö Michaelilla jotain?” Hän kysyi hymyillen Samin tuntua baaritiskin luokse.
”Hän ei ole tullut kotiin, en saa häneen yhteyttä. Pelkään että jotain on tapahtunut. Näitkö kun Michael lähti?”

Jeff näytti yllättyneeltä, huolestuneelta. ”Näin, mutta ymmärsin että hän kyllä oli menossa suoraan kotiin.

”Näittekö ravintolan ulkopuolella jotain lasta?”
Jeff pudisti päätään. Sam kirosi.

”Okei, hei… tuota…menen nyt etsimään häntä. Soittakaa heti jos Michael sattuisi tulemaan tänne?”

”Tietenkin Sam. Ilmoitathan kun löydät Michaelin?”

”Ilmoitan”, Sam lupasi ja lähti takaisin ulos. Eric oli lähettänyt viestin että Jeanin puhelin oli myös suljettu, mutta hän lähtisi käymään asunnolla. Sam oli kuitenkin melko varma ettei heitä löytyisi sieltä. Epätoivo kasvoi. Hän ei enää keksinyt muuta kuin mennä poliisiasemalle.

Sam saapui asemalle ja käveli suoraan päivystävän konstaapelin luokse. ”Haluan tehdä Ilmoituksen kadonneesta henkilöstä. Olen todella huolissani, etsinnät on syytä aloittaa heti!” Hän sanoi. Mies joka istui vastaanottotiskin takana katsoi häneen.
”Kadonneen nimi ja ikä? Kauan ollut kadoksissa?”

”Michael Harris, kaksikymmentäkaksi… Hän on avopuolisoni, Michael lähti töistä yhdeksältä ja sen jälkeen en ole saanut häneen yhteyttä ja…” Konstaapeli huokaisi kyllästyneenä ja keskeytti hänet.

”Katoamisesta on alle parituntia… Ettei nyt olisi kyse jostain parisuhderiidasta. Ei meillä ole mitenkään aikaa lähteä setvimään kaikkia parisuhderiitoja, hän on aikuinen ihminen ja…”

”Ei kyse ole mistään riidasta!” Sam tiuskaisi tuohtuneena. ”Hän on vaarassa, tiedän sen! Pelkään että hänen entinen miesystävänsä on tehnyt hänelle jotain. Hän ei ottanut eroa hyvin ja uhkaili Michaelia. Hän oli tulossa kotiin ja kun yritin soittaa puhelu katkaistiin ennen kuin hän vastasi. Nyt puhelin on sammutettu. Hänen entisen miesystävänsä puhelimeen ei myöskään saa yhteyttä. Ystävämme on matkalla tarkistamaan hänen asuntonsa parhaillaan mutta…” Sam oli tuohduksissa ja hermostunut.

”Rauhoittukaas nyt.” Mies sanoi hieman pehmeämpään sävyyn. ”Kertokaapa nyt tarkemmin. Kauan tämä entinen miesystävä on uhkaillut? Millaisia uhkaukset ovat olleet?”

Sam huokaisi yritti parhaansa rauhoittua mutta hänen ajatuksensa laukkasivat villeinä ja jokainen sekunti seistä siinä tuntui hukkaan heitetyltä. Entä jos Jean oli ilmoittanut Rickylle? Miksi hän ei ollut pakottanut Michaelia poliisin puheille aiemmin vaikka väkisin? Toisaalta hänen palkkaamansa etsiväkään ei ollut ilmoittanut että Ricky olisi häipynyt maisemista.
Sam kertoi tilanteen tarkemmin, välissä hänen puhelimensa soi ja Eric kertoi ettei Jean näyttänyt olevan kotona, hän oli käynyt soittamassa ovikelloa eikä ovea avattu ja valot olivat pimeinä.

Konstaapeli tarkisti oliko Jeanilla rikosrekisteriä, ei ollut. He pyysivät Michaelin kuvaa mitä Samilla ei sillä hetkellä ollut mukana ja sillä hetkellä hän ymmärsi että nyt jos koskaan oli oikea aika kerto Michaelin oikea tausta. Tapaus kenties otettaisiin vakavammin ja rekisteristä luulisi löytyvän Michaelin kuvakin ensihätään. Se toimi, hänet johdateltiin kuulusteluhuoneeseen jotta he saisivat paremmin yksityisyyttä. Sam odotti huoneessa konstaapelin mennessä soittamaan muutaman puhelun ja tarkistamaan katoamisrekisterin, Michaelistakin oli tehty aikoinaan kansainvälinen katoamisilmoitus. Kello oli kymmentä yli yksitoista kun konstaapeli palasi hänen luokseen printatun ilmoituksen kanssa. ”Tämäkö on poikaystävänne?” Hän kysyi ja Sam nyökkäsi huolesta uupuneena.

”Tilanne on hankala, yritin kannustaa Michaelia puheillenne mutten voinut pakottaa. On mahdollista että mies joka sieppasi hänet viisi vuotta sitten on myös tämän takana.”

”Mikä tämän miehen nimi on?”  Häneltä kysyttiin ja Sam epäröi hetken, kunnes päätti että sekin oli aika tuoda julki.

”Richard Larkin, rikas mainostoimistofirman omistaja, asuu New Yorkissa. Se on joku laajempi ympyrä… Michael pelkäsi että … että jos hän puhuu siitä niin joku miehen kontakteista vahingoittaisi hänen perhettään. Michael asui hänen kanssaan ja mies väitti muille Michaelin olevan hänen veljenpoikansa. Tiedän että tämä kuulostaa uskomattomalle, enkä itsekään en ymmärrä miksi en painostanut Michaelia enemmän kertomaan.”

Eric saapui myöhemmin myös asemalle kuulusteltavaksi tapauksen suhteen haettuaan tuoreemman kuvan Michaelista, tarkemmin yhteiskuva Michaelista ja Jeanista. Asia edistyi, partioille oli ilmoitettu ja Sam saattoi vain rukoilla että joku olisi nähnyt jotakin. Sinä yönä Sam tiesi ettei nukkuisi silmällistäkään.



         Julkaistu 23.8.2016

Palaute olisi kovin toivottua! 🙂
36.luku

            My Secret Shore© KOLGRIM

Guestbook

My Secret Shore HOME