36.Vaiti

Aamu sarasti, Michael siristi silmiään ja katsoi valopolkua joka kulki verhojen raon välistä huoneen poikki. Hänen vasen kätensä oli kahlittu sängyn kaiteeseen. Ricky oli laittanut yhden miehistään vaihtamaan vuodevaatteet yöllä heidän ollessa suihkussa, joten ainakin haju oli poissa. Michael ei kuitenkaan ollut varma oliko nukkunut, hänen olonsa oli sekava, vartaloa kivisti joka puolelta. Hänen vatsansa murisi muistuttaen nälästä vaikka häntä ei sillä hetkellä kiinnostunut syödä.

Tämä oli helvetti, hän oli ollut täällä aiemmin, mutta nyt se näytti ja tuntui erilaiselta. Ricky viivytteli hänen kärsimystään, leikitteli viimeisen kerran. Yksi miehistä oli ollut sama joka oli vain viikkoa aiemmin ollut ravintolassa ja kysynyt mitä kala-annosta hän suositteli…

Mies oli jättänyt hänelle anteliaan tipin ja koko sen ajan mies oli vain tehnyt tunnustelutyötä Rickylle.  Michaelia ällötti. Hän oli toivonut osaavansa jo tunnistaa hirviöt, mutta ne olivat liian ovelia … Ainakin hetkittäin.

Michael ei tiennyt riittäisikö hänellä enää voimia taistella. Hänen mielialansa heittelivät. Se että Jean oli tässä mukana, toimien Rickyn kanssa, tuntui musertavan hänet. Kaikki se mitä hänelle oli tehty eilen ja aiemmin…. Ja Jean… Hän ei koskaan olisi voinut uskoa, ei edes niinä Jeanin heikkoina hetkinä, niinä väkivallan ja mustasukkaisuuden puuskina. Tämä Rickyn kanssa suunniteltu kosto… Se tuntui liian julmalta ja kylmältä. Tunteettomalta. Jean tiesi mitä Ricky oli!

Ja Rickyn sanat soivat hänen mielessään: ’Hoitelimme myös Jeanin entisen poikaystävän yhdessä…’ Se oli yksi asia monien muiden joukossa mitä hän ei koskaan ollut oppinut Jeanin menneisyydestä. Mies oli ollut nuoruutensa yksityiskohdista vaitonainen. Perheestään Jean ei puhunut juuri koskaan vaikka Michael oli yrittänyt kysyä. ’He eivät ole muistamisen arvoisia.’ – Jean oli todennut.

Ovi raottui. Michael havahtui ja tunsi kehonsa jännittyvän, tulivatko ne takaisin nyt jo? Jean astui sisään, kantoi aamiaistarjotinta. Michael kurtisti kulmiaan, tarkkaili miestä hiljaa kunnes tämä sulki oven. Hän yritti katsella ympärilleen huoneessa, jossain täytyi olla kamera hän arveli. Jean sulki oven perässään, käveli ikkunan luokse ja avasi verhot saadakseen enemmän valoa huoneeseen. Hän laski tarjottimen hetkeksi pöydälle ennen kuin kääntyi sitten Michaelin suuntaan, katsoi häneen ja tuntui hieman hätkähtävän Michaelin katsoessa suoraan hänen silmiinsä.

Jean tuli päättäväisesti lähemmäs. Ei sanonut sanaakaan ennen kuin kumartui hänen ylleen. ”Lääke”, Jean kuiskasi hiljaa ennen kuin suuteli häntä rajusti Michaelin yrittäessä turhaan pyristellä. Mies työnsi kielellään pillerin hänen suuhunsa ja tarttui hänen kurkustaan. Ote ei ollut niin tiukka että olisi kuristanut silti se pelotti Michaelia. ”Älä sylje, niele…. Se turruttaa kivun.” Jean huohotti lähellä hänen ihoaan ja nuolaisi hänen poskeaan. Mies virnisti ja nousi, käveli hakemaan tarjottimen lähemmäksi. Michael tuijotti häntä yhä hämillään, suutuksissa ja peloissaan samanaikaisesti. Hän päätti kuitenkin niellä Jeanin antaman pillerin.

”Toin sinulle aamupalaa…” Jean sanoi, Michaelin ylävartalo oli paljas, hänellä oli alushousut, peitto oli tippunut lattialle tai jätetty siihen Jean ei ollut varma. Hän näki ruhjeet, käsivarsissa, reisissä, lantiossa alkavia mustelmia. Käsirauta oli säädetty sen verran tiukalle ettei Michael juuri päässyt liikkumaan.

”En siis kuole vielä tänään… vai onko tuo viimeinen ateriani?” Michael kysyi käheällä äänellä, katse kaventuen.

”Ei ole viimeinen…” Jean sanoi hiljaa.

”Joko tiedät miten se tapahtuu? Ampuuko hän minut, käyttääkö hän veistä? Vai raiskaatteko  minua niin kauan kunnes kuolen?” Michael kysyi, hänen äänensä kuitenkin murtui loppua kohden ja kyyneleet alkoivat valua hänen silmistään.

Jean katsoi hetkeksi poispäin, hän oli selvinpäin ja hänestä tuntui pahalle. Hän tarvitsi ryypyn.

”En tiedä…” Jean sanoi hiljaa. Mies tuli lähemmäs ja laski tarjottimen läheiselle pöydälle. Michael katsoi höyryävää teekuppia, puolikasta appelsiinia, paloiteltua omenaa, croisanttia, lasillista appelsiinimehua.  Tuntui irvokkaalle että Jean oli tarjoamassa hänelle niinkin kaunista aamiaista sen rumuuden jälkeen mitä hänelle oli eilen tehty. Kyyneleet valuivat yhä hänen silmistään. Olihan Jean kohdellut häntä huonosti, mutta mitään tällaista hän ei olisi voinut kuvitella. Mikä oli ollut totta heidän välillään? Ja se pilleri… Selvästi se ei ollut Rickyn idea, miten Jean oli saanut sen miehen ohitse? Miksi hän nyt tarjosi helpotusta, jos oli osittain järjestänyt hänet tänne.

 ”Michael… minä…” Jean aloitti hiljaa, samalla kun kaivoi käsirautojen avaimen jonka Ricky oli antanut. Hän löysäsi kahletta jotta Michael voisi halutessaan istuutua syömään. Hän pudisti päätään ja selvitti kurkkuaan. ”Voit istuutua jos haluat.”

Michael käännähti kyljelleen ja voihkaisi, hänen kätensä oli turta, puuduksissa ja kipeä oltuaan pitkään samassa asennossa. Hän kävi vaivalloisesti jonkinlaiseen kylkiasentoon.

”Miksi Jean? Vihaatko minua näin paljon että… että minun täytyy kuolla näin?… Milloin sinä ja … Ricky? Luoja en ymmärrä…”

”Se ei ole mitä luulet”, Jean sanoi hiljaa, hän vaihtoi englannin ranskaksi ja Michael katsahti häneen kurtistaen kulmiaan. Hän mietti puhuiko kukaan muista hirviöistä ranskaa?

”En edes tiedä mitä luulen”, Michael sähähti, ranskaksi myös. ”Kerroit Rickylle mistä minut löytää…”

”Heikko hetkeni, todella heikko.” Jean kuiskasi ärtyneen näköisenä.

”Hän tarkkailee meitä… täällä täytyy olla kameroita…” Michael sanoi hiljaa katsoen Jeania inhoten.

”Kenties…” Jean siirtyi sängylle ja toi kätensä Michaelin reidelle hyväillen häntä ja Michael yritti turhaan paeta kosketusta. Jean toi kätensä hänen jalkoväliinsä. ”Jos täällä on kameroita hänen täytyy nähdä minun ahdistelevan sinua, satuttavan sinua.” Hän sanoi ja Michael puristi silmänsä kiinni katkerana. ”Jos et olisi alkanut vehtaamaan sen Samuelin kanssa, emme olisi tässä sotkussa.” Jean jatkoi ja nappasi tiukan otteen Michaelin hiuksista. ”Olisin suojellut sinua.” Michael naurahti katkerana ja sylkäisi päin Jeanin naamaa.

”Siinä sinun suojelullesi!” Hän sähähti ja Jean tukisti häntä kovempaa iskien avokämmenellä hänen kasvojaan.

”Haluatko apuani vai et?” Hän kysyi. ”Haluatko kuolla täällä vai oletko minun?” Michael kavensi katsettaan ja hengitti kiihtyneesti.

”Luuletko että Ricky päästäisi sinut menemään, Jean? Ei, tämä kaikki…. ” Michael sulki hetkeksi silmänsä. ”Hän ei välitä kenestäkään kuin itsestään ja on valmis uhraamaan kenet tahansa jos se hyödyttää häntä jotenkin”. Michael katsoi uudestaan Jeanin silmiin. ”Sinä olet syntipukki ja hän aikoo tappaa meidät molemmat, siitä olen varma.” Jean kiristi hampaitaan.

”Kenties, mutta tärkeintä on että hän luulee minun luulevan, että selviän. Ja minä selviän, jos sinä haluat selvitä minun kanssani. Pelastin sinut jo kerran ja olen valmis tekemään sen uudestaan, mutta silloin kuulut minulle.” Michael tarkkaili miestä hiljaa ja kiihtyneenä. Jean oli sekaisin, jakautunut persoonallisuus tai jotain… Mies halusi olla hänen pelastajansa ja oli järjestänyt hänet tähän helvettiin jotta voisi pelastaa hänet uudestaan?! Samalla riskeerannut oman elämänsä…

Totuus kuitenkin oli että miehiä oli liian monta ja hän yksin oli liian heikko. Jeanin apu antaisi ainakin mahdollisuuden. Michael oli hiljaa, kurkkua kuristi. Ricky oli sadisti ja miten tahansa mies oli suunnitellut hänen murhansa, se tuskin olisi nopea. ”Haluan pois, Jean…” Michael kuiskasi käheästi. ”En halua kuolla, en tällä tavalla…” Kuolema tarkoittaisi  että Ricky voittaisi. Se ei saanut tapahtua.

”Lupaatko minulle, olemme taas yhdessä?” Jean kysyi toiveikkaana. Michael halveksi miehen keinoja, rakkaus oli kuollut. Hän ei tiennyt miten Jean kuvitteli että he pääsisivät pakoon muita. Miehillä oli ylivoima. Silti, siinä hetkessä Michael oli valmis tarttumaan edes siihen pieneen mahdollisuuteen.

”Auta minua…” Michael pyysi. ”Tarvitsen sinua, Jean.” Se tuntui vaikealta sanoa, mutta se oli totta. Hän ei ikinä antaisi Jeanille anteeksi tätä, mutta juuri nyt miehen täytyi uskoa siihen että saisi tekonsa hyvitettyä.

Rickyn leikit eivät voisi jatkua kauaa, ei enää. Sam tiesi kuka mies oli, Ricky tanssi kuilunreunalla ja Michael mietti ymmärsikö mies sitä.  Hänen kannaltaan se saattoi kuitenkin olla liian myöhäistä? Voi kuinka hän silti janosi nähdä hirviön lopullisen tuhon. Jos miestä ei pysäytettäisi ties kuinka monen elämän tämä ehtisi vielä tuhota ennen kuolemaansa.

”Me, pääsemme pois täältä, yhdessä. Luota minuun.” Jean kuiskasi ja painoi uuden suudelman hänen huulilleen.

**^^**^^**^^**

Sam ei ollut nukkunut. Huoli Michaelin kohtalosta tuntui fyysisenä kipuna hänen rinnassaan. Sam nuokkui keittiönpöydän ääressä ja joi viidettä teekupillistaan samalla kun tuijotti kännykkäänsä joka lepäsi pöydällä hänen edessään. Hän toivoi että kännykkä soisi ja hänelle ilmoitettaisiin että Michael oli löytynyt. Viranomaiset tutkivat nyt myös Rickyn mahdollista osuutta asiaan ja Sam toivoi että hänelle ilmoitettaisiin että mies oli yhä kotimaassaan. Se että Ricky olisi osallistunut, ei voisi tehdä asioista kuin huonomman.

Kun hänen puhelimensa yhtäkkiä alkoi hälyttämään Sam hätkähti ja miltei läikytti teensä, mutta hälytys olikin vain muistutus; hae Michaelin vanhemmat kentältä. Hän sammutti hälytyksen tuntien olonsa entistä kurjemmaksi. Michael oli odottanut tätä niin paljon, kuinka innoissaan hän olikaan ollut edellisenä aamuna ennen kuin he olivat lähteneet töihin.

”En voi käsittää että näen vanhempani huomenna. Minua jännittää niin hirveästi että se on miltei huvittavaa! Miten voi jännittää näin paljon? Tai en tiedä edes onko se jännitystä vai innostusta, äh olen ihan sekaisin!” Sam muisti Michaelin päivitelleen eteisessä heidän tehdessä lähtöä. Hän oli naurahtanut ja suudellut toisen poskea.

”Koita nyt pysyä pöksyissäsi kuitenkin. Huominen tulee nopeasti.” Hän oli vilkaissut kelloaan.”Mutta nyt me tosiaan olemme kohta armottoman myöhässä, molemmat!”

Kuinka epäonninen ajoitus… Sam ajatteli ja tunsi kiristyksen rinnassaan, silmiä kirveli. Vanhemmat olisivat vähintään yhtä innoissaan ja… Hän ei tiennyt miten kohdata heidät. Miten hän kertoisi että Michael oli jälleen kadonnut? Hän ei tiennyt mitä voisi sanoa, mutta ei ollut aikaa jäädä pohtimaan sitä.

Sam nousi, raahautui makuuhuoneeseen ja pukeutui. Sängyllä oli Michaelin yövaatteet, yöpöydällä Michaelin edellisenä aamuna jättämä teekuppi. Kupissa oli vielä kolmasosa teetä, joka oli jäänyt kiireessä juomatta.

Se nostatti kyyneleet hänen silmiinsä, valtava kipu kouraisi rintaa. ”Sinun täytyy tulla takaisin. Tule takaisin.” Hän kuiskasi ääneen.

Raskain sydämin Sam saapui lentokentälle. Ihmisiä alkoi lipua porteista. Sam nosti kyltin rintaansa vasten: Mr.& Mrs. Wills. Hän näytti surkealta ja tiesi sen.

Nainen oli kaunis; tumman ruskeat, luonnon kiharat hiukset, hoikka ja tyylikäs. Mies hänen rinnallaan oli pitkä, kookas, muttei lihava. Kuvassa jonka Michael oli näyttänyt, miehen hiukset olivat olleet tumman ruskeat, lähes mustat, mutta nyt ne olivat lähes kokonaan harmaantuneet. Sam mietti oliko Michaelin katoaminen harmaannuttanut miehen nopeammin.

Pariskunta katseli ympärilleen ja Sam tiesi heidän hakevan poikaansa katseellaan. Hänen sydäntään kouraisi se innostunut, odottava hymy joka väreili heidän kasvoillaan. Se muuttui aluksi hienoiseksi hämmennykseksi heidän nähdessään hänet ja kyltin jota hän piteli. Nainen haki kuitenkin poikaansa yhä katseellaan, täytyihän hänen olla jossain lähellä? Mies sen sijaan katsoi suoraan hänen silmiinsä ja odottava ilo katosi noista tumman sinisistä silmistä nopeasti. Mies veti vaimonsa rinnalleen, tarttui hänen käteensä lempeästi.

Nainen oli yhä hämillään heidän lähestyessään, mutta mies tuntui jo tietävän mitä hän sanoisi. Ilon tilalle oli tullut huoli, kasvot olivat vakavoituneet ja kalvenneet.

”Samuel?” Mies kysyi ja Sam nyökkäsi surkeana, hän laski kyltin sivulleen.

”Henry Wills”, mies ojensi kätensä ja Sam tarttui siihen, löytämättä heti ääntään. Miehen silmät kimmelsivät. Nainen katseli yhä levottomana ympärilleen.

”Missä Michael on?”

”Olen pahoillani”, Samin ääni oli käheä. ”Hän ei päässyt.” Hän nielaisi. Tämä ei ollut oikea paikka puhua.

”Joutuiko hän töihin?” Nainen katsoi häneen haluamatta uskoa sitä mitä jo näki hänen katseestaan. Ruskeat silmät, niin samanlaiset kuin Michaelin, täyttyivät jo kyynelistä joita vastaan nainen selvästi koitti taistella.

”Ehkä voisimme puhua jossain syrjemmällä…” Sam ehdotti hiljaa.

”Ei…Tämä ei voi tapahtua…” Nainen alkoi nyyhkyttämään. ”Sano että hän on kunnossa!”

Ihmiset vilkuilivat heitä uteliaina. Sam nielaisi. ”Sano että hän on kunnossa! Haluan nähdä poikani!”

”Shh… Evelyn, rauhoitu.” Mies veti tottuneesti vaimonsa syleilyynsä.

”Olen pahoillani… Michael katosi eilen illalla… Poliiseille on jo ilmoitettu.” Samin ääni oli katkonainen. Tämä oli hirveää. Tämä oli painajainen. Nainen alkoi itkeä, vaikertaa ja Sam tunsi romahtavansa siihen karmeaan todellisuuteen. Äidin riipivä suru tuntui vetävän hänetkin epätoivon pohjalle. Hän ei tiennyt tulisiko Michael enää takaisin.

**^^**^^**

Henry Wills tunsi kipeän piston rinnassaan. Sen hetken Jumala tuntui ilkkuvan hänelle. Sen hetken hänen uskonsa horjahti, mutta se ei ollut ensimmäinen kerta. Niiden viiden vuoden aikana usko oli horjahdellut usein mutta hänen oli onnistunut päästä sopuun Jumalansa kanssa. Jumala koetteli, tämä saattoi kuitenkin olla jo liikaa.

Evelynin romahtaessa, hän löysi kuitenkin voimansa jolla laittoi syrjään hetkeksi oman kipunsa ja sen tunteen että halusi heittäytyä maahan ja luovuttaa. Hän oli vahva ja antoi sitä voimaa vaimolleen. Hän ei suostuisi uskomaan etteikö vielä näkisi poikaansa.

He saapuivat Samuelin asunnolle. Tunnelma oli outo. He olivat asunnossa, jossa heidän poikansa oli ollut vain vuorokautta aiemmin. Miehen seurassa, jota heidän poikansa rakasti ja joka selvästi rakasti häntä. Nuorukainen oli murtunut, se oli selvää. Silti tämän onnistui toimimaan järkevästi ja kannattelemaan itseään tavalla jota Henry arvosti.

He kaikki olivat vaitonaisia tunne ryöpyn jäljiltä. Sam tarjoutui keittämään teetä ja he ottivat tarjouksen vastaan. Viisi vuotta kaipausta ja nyt he olivat niin lähellä. Henry katseli ympärilleen, kuvia oli paljon. Suru kouristi rintaa. Hän oli miettinyt olisiko hänen poikansa kovin muuttunut.

Kuvassa johon hänen vaimonsa oli tarttunut, Michael hymyili Samuelin syleilyssä onnellisen näköisenä. Poika oli aikuistunut toki, mutta näytti kuitenkin samalta kuin hän muisti. Miehen silmät alkoi jälleen vetistää.

Kyyneleet tulvahtivat myös Evelynin silmiin ja nainen vapisi. Hän oli uskonut voivansa viimein sulkea poikansa syleilyynsä, kuvitellut voivansa pyytää anteeksi ja vakuuttaa omaa rakkauttaan. Henry laski kätensä hänen olkapäälleen. ”Miksi…” Hän vaikersi. ”Miksi…”

Mies halasi vaimoaan. Hän ei osannut vastata, sanoja ei löytynyt. ”Hän löytyy vielä. Michael löytyy pian.” Henry vakuutteli pehmein kuiskauksin. ”Hänen on pakko löytyä.”

Poliisit tulivat käymään Samin asunnolla ja saivat vahvistuksen Samin kertomalle. Michael oli sama poika, joka oli kadonnut viisi vuotta aikaisemmin Plymouthista, Englannista.

Samalla he saivat tiedon, että Richard Larkin oli kuin olikin postunut maasta kaksi päivää aiemmin. Sam tunsi sen kommottavan kouraisun rinnassaan, hän tiesi nyt Rickyn olevan Michaelin katoamisen takana vaikkei sitä voitu vahvistaa. Heille kerrottiin myös että Herra Larkinia oltiin koitettu tavoittaa toiseen katoamiseen liittyen.

Oli laiha lohtu että viranomaiset ottivat tilanteen vakavasti. Michaelin katoaminen viisi vuotta aiemmin oli avattu uudestaan tutkinalle ja Rickyn mahdollista osuutta asiaan selvitettiin.

Totuus oli, että Rickyn kulissi oli alkanut jo ottaa säröjä ennen kuin Jean oli ottanut yhteyttä.

Richard Larkin oli selvinnyt vuosia, monesta rikoksesta; raiskauksista, sieppauksista ja jopa murhista. Oli ollut vain ajan kysymys milloin hänen ylimielisyyteensä koituisi hänen tuhokseen ja nyt näytti että se hetki oli käsillä. Valitettavasti, sen tuhon aikaansaannilla oli kuitenkin oma uhrinsa.

Katoaminen josta Ricky oli tavoiteltu, liittyi hänen vaimonsa sisarenpoikaan, 17-vuotiaaseen Jared Halliin. Vielä ei tiedetty että Jaredin kannalta oli jo liian myöhäistä. Michaelilla kenties, oli vielä toivoa.

**^^**^^**


         Julkaistu 27.12.2020

Pitkä odotus takana, mutta viimein. Kuulisin erittäin mielelläni palautetta! Myös rakentava kritiikki on tervetullutta. Tämän tarinan haluan, kuten jo aiemmin kerroin, kirjoittaa puhtaaksi ennen kuin 40v tulee itselleni mittariin. Mielellään toki aikaisemmin. Tarkoitus on vielä tehdä muutoksia myös näihin aiempiin uusiin lukuihin, koska aina on varaa parantaa, vai mitä? 😉

            My Secret Shore© KOLGRIM

Guestbook

My Secret Shore HOME     

6 kommenttia artikkeliin ”36.Vaiti

  1. Tykkäsin tästä 🙂 olen lukenut vanhan version (moneen kertaan) ja pidän tästä suunnasta, mihin tarinaa nyt viet. Huomaa että olet kehittynyt kirjoittajana, tarina on jotenkin tasaisempi, eikä ihan niin nopea tempoinen kuin vanha. Jatkoa odotan innolla!

    Tykkää

  2. Hei! Löysin sinun sivustosi viikonloppuna, ja olen lukenut hullun lailla näitä tarinoitasi! Olen täysin rakastunut tarinoihisi ja toivon, että kirjoitat mahdollisimman pian lisää! Toivottavasti Michael selviää ehjin nahoin Rickyn käsistä! Nyt jatkan taas lukemista, taitaa taas mennä tämäkin päivä näitä lukiessa!

    Tykkää

    • Hei! Ja kiitos paljon palautteesta, ihana kuulla että olet tykännyt! 🙂 Uutta osaa Vaitiin olen aloitellut, toivon että saisin sen edistymään lähiaikoina niin, että voisi julkaista. Olen vähän laiskistunut myös olemassa olevien tarinoiden siirtelyssä tänne ja koitan siihenkin saada vauhtia!

      Tykkää

      • Hei, ja kiva kun vastasit! Piti vielä lisätä se, että en lue näitä vain lukemisen ilosta. Tarinasi laittoivat minut miettimään niin montaa eri asia. Neukkuvihaa, homovihaa, pahuutta kaikenlaisessa muodossa. Miksi viha on niin vahva tunne, eikö rakkaus kuitenkin ole vielä vahvempi asia? Eikö ihminen voisi ajatella asioita monelta eri kantilta? Nämä ovat minun ajatuksiani. Meni viikonloppuna yöunetkin, kun nämä sinun tarinasi alkoivat elää päässäni! Täytyy vielä sanoa, että olen Mariannen kanssa samaa mieltä siitä, että tekstisi ovat parantuneet ajan myötä. Pidän siitä, että kerrot ihmisten taustaa, ei pelkkää panemista. Kiitos ja jaksamisia sinulle! 😀

        Tykkää

Vastaa käyttäjälle kolgrim83 Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s