36. Luku

Yksi vanhemmuuden vaikeimpia hetkiä oli katsoa vierestä, kun aikuinen lapsi teki huonoja päätöksiä eikä niihin enää ollut keinoa vaikuttaa. Muita keinoja vaikuttaa, kuin puhuminen, ja Asko oli totisesti yrittänyt. Hän ei ollut ainoa. Misha oli tehnyt parhaansa, Dima ja Ivo, Jonin muut ystävät, mutta Jonin päätä ei saanut käännettyä.

Joni oli aikuinen, pian 22-vuotias ja ratkaisut olivat hänen omiaan. Se oli vain hyväksyttävä. Asko ei voinut kääntää poikansa päätä, hän pystyi vain tulla hänen mukaansa, kun Joni teki ensimmäiset askeleensa huonon päätöksen suuntaan.  

Lontoo oli valtava kaupunki ja trauma oli aivan liian tuore.Asko mietti odotellessaan poikaansa läheisessä puistossa sillä aikaa, kun tämä oli osallistumassa pääsykokeseen. He olivat tulleet edellisenä päivänä ja käyneet katsomassa asuntoa, jonka Joni aikoi vuokrata yksityiseltä vuokranantajalta. Tarkoitus oli viipyä Lontoossa vielä seuraavat kaksi yötä ja Joni voisi samalla miettiä olisiko todella valmis muuttoon.

He olivat aikaisemmin keväällä saaneet ylipuhuttua Jonin luopumaan edellisestä asuntotarjouksesta ja harkitsemaan muuttoa vielä tarkemmin. Joni oli käynyt Mishan kanssa yhdessä terapiassa, mutta hän oli kuitenkin kokenut, vain muutaman kerran jälkeen, etteivät he saaneet tarvittavia avaimia, jotta heidän olisi järkeä jatkaa suhdetta. Misha oli ymmärrettävästi turhautunut. Mitä mies voisi tehdä, jos toinen oli niin vakaasti päättänyt, että eroaminen olisi paras ratkaisu?

Asko tiesi, että hänen poikansa rakasti Mishaa. Rakasti niin paljon, että kuvitteli tämän olevan Mishalle parasta. Joni kenties kuvitteli, että aloittamalla puhtaalta pöydältä, voisi jotenkin pyyhkäistä kokemansa kauheuden kadoksiin. Se oli järjetöntä. Asko pelkäsi, miten ihmeessä Joni pärjäisi täällä yksin ja kaukana ihmisistä, jotka tunsi ja jotka rakastivat häntä?  Ei sellaista traumaa voinut noin vain unohtaa.

Asko oli puhunut Mishan kanssa. Hän oli pyytänyt miestä olemaan kärsivällinen, jaksamaan vielä. Tämä vaihe, oli osa matkaa ja Asko oli varma, että ennen pitkää Joni huomaisi virheensä ja peruisi hullun suunnitelmansa tai palaisi pian kotiin, jos todella päättäisi muuttaa. Hän todella toivoi että Joni tulisi tolkkuihinsa ennen muuttoa.

Asko oli myös puhunut terapeutin kanssa, käsitelläkseen omia tuntemuksiaan. Tapahtunut oli ollut iso kriisi kaikkien heidän elämässään. Nainen ei luonnollisesti voinut paljastaa asioita, joista oli puhunut Jonin kanssa, mutta antoi hänelle tukea auttaa hyväksymään se, että vaikka hän ei voinut enää kieltää aikuista poikaansa, hän auttaisi parhaiten olemalla läsnä, kun Joni teki päätöksensä. Jos kaikki menisi pieleen, Jonin olisi helpompi myöntää erehdyksensä, kun he eivät olisi olleet liian jyrkkiä kieltämään sitä.

Tämä, muuttaminen ulkomaille, oli ollut Jonin haave pitkään ja hän ei voinut muuta kuin antaa lapsensa toteuttaa se jos hän todella niin päätti. Pelon sekainen huoli risteili hänen sisällään, hän oli naivisti kuvitellut, ettei huoli enää olisi niin kova, kun hänen poikansa olisi aikuinen, nyt hän oli tullut ymmärrykseen, ettei se huoli tainnut koskaan loppua. Hän ei voisi jäädä tänne, hänellä oli kolme muuta lasta; alaikäistä! Ja vaimo ja työ. Ja silti Joni oli hänen lapsistaan se, josta hän oli aina ollut eniten huolissaan.

Tällaisina hetkinä hän kaipasi edesmennyttä vaimoaan erityisen paljon, samankaltaisena ihmisenä Marianna olisi kenties osannut auttaa heidän poikaansa paremmin. Kuinka erilaista elämä olisikaan voinut olla, jos Marianna olisi saanut elää heidän kanssaan?

**^^**^^

”No, miten meni?” Asko kysyi, kun Joni iltapäivällä käveli hänen luokseen kampukselta. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen, hyvin kesäinen.


”Ihan hyvin luulen, jopa se haastattelu.” Joni kohotti olkiaan ja hymyili. ”Itseasiassa se meni yllättävän hyvin!”

”Hm, no se on mukava kuulla.” Asko sanoi ja yritti parhaansa hymyillä kannustavasti. Hän oli toki iloinen nähdessään poikansa niin hyväntuulisena pitkästä aikaa. Joni oli itseasiassa hämmästyttävän rento, verrattuna miten ahdistuneelta tämä oli vaikuttanut aina kotona kun he olivat ihmisten ilmoilla. Nytkin Asko oli valmistautunut, että Joni olisi saanut jo ensimmäisen iskun osallistuessaan pääsykokeisiin, ymmärryksen ettei todella olisi valmis. Hän oli odottanut, että Joni kenties tulisi hänen luokseen hieman itkuisena ja sanoisi haluavansa kotiin. Nyt hän ei ollut varma, miten reagoida ja tulisiko hänen olla hyvillään vai ei. Romahdus saattaisi tulla myöhemmin, jos hän todella muuttaisi yksin ja keneen Joni voisi sitten turvautua?

He menivät yhdessä syömään. Joni vaikutti niin paljon omalta vanhalta itseltään, että se tuntui oudolta. Kuin sitä tammikuista ei olisi tapahtunut ja siitä oli vain neljä kuukautta! Käytös oli kovin erilaista, kun vertasi siihen mitä se oli pahimmillaan ollut kotona. Ehkä tämä käytös täällä, oli kuitenkin vain hyvin näyteltyä, Joni halusi vakuuttaa itsensä ja hänet että pärjäisi?

Asko siirteli ruokaa lautasellaan mietteliäänä, häntä ahdisti tilanne suunnattomasti, mitä hän voisi vielä sanoa?

”Et tunne täältä ketään.” Hän lopulta sanoi ja katsahti poikaansa, joka nosti haarukallisen suuhunsa ja pureskeli hiljaisena ennen kuin puhui.

”Tutustun.” Hän sanoi ja hymyili. ”Pyydän Eljakselta suosituksia ja koitan etsiä täältä töitä ennen syksyä.”

”Joni, siitä on vain neljä kuukautta.” Asko ei voinut olla sanomatta ja näki Jonin hampaiden kiristyvän.

”Selviän.” Hän sanoi. ”Täällä mikään ei muistuta siitä.” Hän jatkoi ja katsoi isäänsä. ”Uudet ihmiset, uusi elämä.” Hän hymyili. ”Oloni ei ole ollut näin hyvä kuukausiin.”

”Entä Misha?” Asko kysyi ja Joni oli hiljaa. ”Hän rakastaa sinua, sinä rakastat häntä, sellaista rakkautta ei kannata hukata. Sellaista toista ei välttämättä tule vastaan.” Joni ei vastannut, söi hiljaisena, mutta hänen ilmeensä oli aavistuksen kireä. ”Toivon, että tekisitte tämän yhdessä.”

”En halua olla parisuhteessa.” Joni lopulta vastasi. ”En pysty siihen, en nyt.”

”Ja tähänkö pystyt?” Isä huokaisi ja kohtasi poikansa uhmakkaan katseen.

”Pystyn. Jos pystyn tähän, kenties myöhemmin pystyn olla myös toisen. Haluan rakentaa elämäni uudestaan, ymmärrätkö?”

”Minun on vaikeaa.” Asko myönsi. ”Vaikea ymmärtää miksi et voisi tehdä sitä kotona ja Mishan kanssa. Ihmisten parissa, jotka rakastavat sinua.”

”Tämä on minun valintani… Rakastan Mishaa, se on totta. Tiedän, että hän rakastaa minua. En halua, että hän lakkaa rakastamasta.” Joni selitti ja Asko kurtisti kulmiaan. ”Tämä on liian vaikeaa nyt. Ei kukaan jaksa sellaista, huolimatta mitä lupaa.” Joni kohautti olkiaan. ”Voi olla, että Misha löytää toisen, ennen kuin olen valmis, ehkä en ole koskaan valmis? En halua, että hän odottaa sitä. Minua ahdistaa ajatus, että hän tuhlaa vuosia kanssani ja pettyy ja … me riitelisimme ja olisimme ilkeitä toisillemme.” Joni puraisi huultaan. ”Hän ei osaisi myöntää, ettei jaksa. Eroaisimme katkeroituneena toisillemme. En halua sitä. Ymmärrätkö nyt?”

Asko oli hiljaa ja katsoi mietteliäänä poikaansa. ”Etkö silti voisi tehdä tätä kotona?” Hän kysyi lopulta.

”En.” Joni vastasi ja hymyili hieman. Askolla tuli tunne, että Joni nautti siitä tietoisuudesta, ettei hän voisi estää tätä.

”Olet yhtä itsepäinen kuin äitisi.” Asko huokaisi ja Joni hymyili.

”Jatkan terapiaa.” Hän lupasi. ”Pauliina antoi minulle yhteystietoja. Täällä on kuulemma myös joku mies, joka tarjoaa vertaistukea tai jotain.” Joni kohautti olkiaan ja nosti vesilasin huulilleen. ”Tiedän, että olet huolissasi, mutta minä pärjään. Rakennan itseni uudestaan ja Misha… Misha on vapaa elämään omaa elämäänsä sillä välin. En odota, enkä halua, että hän laittaa oman elämänsä jäihin. Joten älä kannusta häntä odottamaan, okei?”

Asko nyökkäsi hieman vastahakoisena. ”En voi tehdä päätöksiä puolestasi, vaikka myönnän että tässä tilanteessa haluaisin.” Hän hymyili lempeästi. ”Kunhan tiedät, jos päätät pitää pääsi ja muuttaa tänne, että voit palata kotiin koska tahansa ja soittaa minulle milloin tahansa, vaikka keskellä yötä.”

”Tiedän isä.” Joni hymyili.

**^^**^^**

Palattuaan isänsä kanssa kotiin, Joni koki yhä vahvasti, että maiseman vaihdos ja uuden elämän rakentaminen oli hänelle itselleen paras ratkaisu. Hän oli aikonut muuttaa joko tapauksessa vaikkei olisi saanut opiskelupaikkaa heti, mutta kaikkien, mukaan lukien hänen itsensä, yllätykseksi hän oli päässyt läpi ja opiskelu alkaisi syyskuussa. Hän allekirjoitti sähköisesti vuokrasopimuksen asunnosta, jota olivat isänsä kanssa käyneet katsomassa.

Aki oli ehtinyt levitellä hänen kuviaan ulkopuolisille ja osa olikin päätynyt jollekin pornosivustolle mistä ne oli kyllä saatu poistettua, mutta kopioita olisi varmasti jo muualla. Joni ei välittänyt tietää minne asti kuvia oli päätynyt, hän ei halunnut selvittää, hän halusi unohtaa. Hän aloittaisi uuden elämän Lontoossa, uudella nimellä; Eelis Sairola, sukunimi tuli hänen äidin äidiltään, jota Joni ei koskaan ollut tavannut. Sukunimen vaihdos ehdittiin virallistaa juuri ennen hänen muuttoaan Lontooseen heinäkuun alussa.  Etunimeään hän ei vaihtanut, ottaisi vain toisen nimensä viralliseen käyttöön. Tosiasiassa, kuva-asia oli se sysäävä voima joka oli siivittänyt hänen päätöstään jättää kaikki entinen.

Kaikki muut hänen lähellään olivat edelleen sitä mieltä, että muutto oli huono idea, mutta he olivat luovuttaneet, kun näkivät ettei hänen päätään voinut kääntää. Misha oli vihainen hänelle tai kenties ei vihainen, vain pettynyt ja tuskastunut. He olivat riidelleet asiasta, mutta lopulta Mishakin oli antanut uupuneena periksi. He olivat saaneet sovittua, että pitivät toistaiseksi ostamansa asunnon sijoitusasuntona, jossa Dima sai alkuun olla vuokralla ennen kuin löytäisi itselleen sopivamman.  Joni halusi uskoa, että enemmin tai myöhemmin Misha ymmärsi heidän eronsa olevan myös hänen parhaakseen.

Haavoittunut toipilas ja uskollinen sankari, joka parantelisi hänen haavojaan ja käsittelisi silkkihanskoin. Joni ei halunnut heidän suhteensa ajautuvan sellaiseksi. Jos kaikki olisi mennyt toisin, heillä olisi ollut kiihkeä parisuhde, jossa he olisivat vuoroin rakastaneet ja vihanneet ja rakastaneet lisää ja seksi olisi ollut iso, olennainen osa. Tämä mitä heillä kaiken jälkeen olisi ollut, oli liian kaukana siitä mitä sen kuuluisi olla.

Joni toivoi, että saisi kasattua itsensä, jos ei entiselleen niin uudeksi versioksi, joka olisi jollain tavoin lähellä sitä mitä oli ollut. Hänellä oli rahaa jonka avulla pärjäisi hyvin alkuun, niin että hän pystyi rauhassa etsiä työpaikkaa. Eihän Lontoossa asuminen missään nimessä mitään halpaa ollut, joten työpaikan oli hyvä löytyä ennen pitkää, jos ei halunnut tuhlata kaikkia säästöjä tai olla isän rahojen varassa.

Asunto oli yksiö, hyvien kulkuyhteyksien varrella, kampukselle pääsi metrolla ja kokonaisaikaa meni vain noin puolituntia. Isä auttoi häntä muutossa, Mishalle heidän eronsa oli vielä liian kipeä paikka ja hän tarvitsi aikaa. Joni ymmärsi sen, mutta elätteli toivoa, että ajan kanssa Misha olisi valmis rakentamaan suhdetta ystävinä.

Usko, että hän pärjäisi yksin, oli ollut helppo, kun isä oli ollut hänen kanssaan. Joni ei myöntänyt, mutta hetki, kun isän piti lähteä, hänen oli pitänyt purra hammasta ja tehdä parhaansa peittääkseen yhtäkkinen pelkonsa jäädä yksin. Rintaa kouraisi. Pärjäisikö hän kuitenkaan? Joni oli miettinyt, kun isä oli epäröiden ja hieman vastahakoisena jättänyt hänet uuteen asuntoonsa.

Hän oli katsonut ulos kadulle ikkunasta, näki kun hänen isänsä oli astumaisillaan mustaan taksiin. Isä katsoi taakseen vielä kerran, kohti ikkunaa, jossa näki hänet ja Joni nosti kätensä tervehdykseen pakottaen hymyn kasvoilleen ja toivoi ettei isä nähnyt kyyneleitä hänen silmissään. Kun taksi ajoi pois, Joni antoi kyyneleiden tulla. Hän istui hitaasti lattialle katsellen asuntoaan itkuisin silmin, se yksinäisyyden tunne kolahti raskaana. Oliko hän kuitenkaan valinnut oikein? Ääni hänen mielessään epäili.

Päätä särki. Joni pyyhki silmiään, katsoi sitten vasenta kättään, jota yhä ”koristi” se ruma arpi. Ne mielikuvat yrittivät puskea hänen tajuntaansa.  ”Tiedätkö miten isäni merkitsi äitini aikoinaan?” Chrisin ääni kaikui hänen tajunnassaan. Joni sulki silmänsä.”Sormuksen saa irti helposti, tuo jälki on ikuinen….Olet minun.” Joni tunsi voivansa pahoin. Hän ei halunnut muistaa. Hän ei halunnut! Ja hän nousi, puri hampaitaan tiukasti yhteen. Hän ei halunnut muistaa.

Hän oli aikeissa mennä keittämään kahvia, kun hänen puhelimensa soi. Hän säpsähti, vieläkin, vaikka soittoäänikin oli muutettu, hänen ensimmäisen reaktionsa puhelimen ääneen, olisi se muistikuva siitä, kun Aki oli soittanut hänelle toistuvasti ennen sieppausta. Se ei voinut olla Aki, se ei voinut olla Chris, he olivat kuolleet; Joni muistutti itseään, kun käveli puhelimensa luo, jonka oli jättänyt keittiönpöydälle.

’Misha’, Joni katsoi nimeä ruudulla ja pyyhki nopeasti silmiään, selvitti kurkkuaan, jottei kuulostaisi siltä, että oli itkenyt. Hän tunsi helpotusta ja kaipuuta nähdessään nimen ruudulla

”Hei”, hän vastasi ja hymyili surkean olonsa läpi.

”Hei kakara”, Misha sanoi ja Joni tunsi lämpimän kouraisun rinnassaan.  ”Miten menee?” Hän kysyi. Joni naurahti hieman.

”Hyvin. Olen iloinen, että soitit.”

”Oletko?” Misha kuulosti mietteliäältä.

”Tietenkin olen.” Joni vakuutti.

”Saitteko jo tavarat paikoilleen?” Misha kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

”Joo. Ei niitä ollut paljon. Tämä on aika pieni asunto, mutta ihan kiva.”

”Kokolattiamatto?” Misha arvaili.

”Joo. Aika perus britti. Täällä ei ole kuivauskaappia astioille, voitko kuvitella? Joku tyhmä teline. Ja ei astianpesukonetta, mitenköhän pärjään… Ja vessassa on sellainen tyhmä hana.”

”Tyhmä hana? Onko keittiössä fiksumpi?” Misha pohdiskeli.

”Ei sekään ole kovin fiksu.” Joni myönsi.

”Ahaa. Meilläpä on sellainen fiksu hana, se tiesi heti minkälaisella lämmöllä halusin pestä käteni, muistutti vielä, että kannattaa ottaa saippuaa välillä.” Misha vitsaili typerästi.

”Ihan jäätävän huono vitsi.” Joni naljaili lempeästi.

”Tiedän. Pidit kuitenkin.”

”Niin.”

”Olisi kiva nähdä joskus se sinun typerä hanasi. Ja se kokolattiamatto, sitä odotan erityisesti.”

”Enemmän kuin minun näkemistäni?”

”No se olisi bonus.” Misha vastasi ja Joni hymyili katsellessaan keittiön ikkunasta ulos. Hänen teki mieli sanoa, että ikävöi Mishaa, muttei halunnut antaa tälle turhaa toivoa.

”Saat sinä tulla, joku kerta. Haluan että pysymme ystävinä.” Hän sanoi ja Mishan hetkellinen hiljaisuus kertoi, että se ystävyys oli vielä kipeä pala, sen jälkeen mitä he olivat olleet.

”Tietenkin. Kuten sanoin aiemmin, olen sinulle se mitä tarvitset.” Misha sanoi lopulta. ”Olen täällä, kun tarvitset. Muista se.”

Joni sulki silmänsä ja oli hiljaa, häntä itketti taas eikä hän halunnut Mishan kuulevan sitä.

”Muistan.” Hän vastasi. ”Tuota. Soitellaan myöhemmin, okei?”

”Okei. Laita vaikka kuvia siitä kokolattiamatosta, niin ja typerästä hanasta?” Misha pyysi ja Joni naurahti.

”Okei.”

”Bonus, jos laitat kuvan vielä itsestäsi.” Misha lisäsi haikean kuuloisena ja Jonin rintaa kouraisi.

”Ehkä, typerän hanan kanssa.” Joni kuiskasi.

Misha lopetti puhelun, rintaa kaihersi ikävä ja kyyneleet olivat nousseet silmiin. Ero Jonista oli ollut helvetin vaikea, henkisesti. Se oli sitä yhä. Osa hänestä halusi mennä perässä, olla kuuntelematta vastusteluja. Hän leikitteli ajatuksella, ottaa kuitenkin se työpaikka vastaan Lontoosta, minkä hän oli aikonut ottaa, jos asiat olisivat menneet niin kuin he olivat aiemmin suunnitelleet. Hän muuttaisi Lontooseen, jonnekin lähelle Jonia ja Joni päästäisi hänet lähelleen. He saisivat sen tulevaisuuden, josta he olivat haaveilleet, tulevaisuuden, jonka Chris ja Aki olivat heiltä särkeneet.

Misha leikitteli ajatuksella ja samalla hän tiesi, että hänen oli annettava Jonille tilaa. Jos hän menisi nyt, Joni nostaisi suojamuurit, koska kuvitteli että niin oli parempi. Tällä tavoin, pienin varovaisin askelin, kenties jonakin päivänä Joni ymmärtäisi virheensä ja päästäisi lähelleen uudestaan?

Viestiääni havahdutti Mishan ajatuksistaan; Joni oli lähettänyt itsestään whatsappilla selfien jossa oli kyykistyneenä kylpyhuoneen lavuaarin viereen, lavuaarin viereinen käsi näytti peukaloa ylöspäin ja Joni hymyili. ”Typerä hana, mutta kyllä meistä vielä tulee ystäviä. Hyviä ystäviä.” Misha naurahti, kyyneleet nousivat hänen silmiinsä.

”Varmasti.” Hän vastasi. ”Odotan tapaamista innolla.”

Epilogi

Kirjoittajan kommentti; ajatuksia? Tätä olen nyt hieronut pitkään, tänään pidin kirjoittamiselle vapaapäivän ja tällainen siitä tuli kun annoin vaan mennä. Päätin myös että jätän samantien tuomiolle 😬

2 vastausta artikkeliin “36. Luku

  1. Hei! Luin tarinasi ja mielestäni se oli sellainen looginen jatkumo tarinalle. Joni teki oikean päätöksen halutessaan yksin Lontooseen, hän toipuu ilman Mishaa, isää ja muita läheisiään. Mishalle tämä on varmasti vaikein ratkaisu, mitä hän on tehnyt rakkauden eteen.

    Voisitkin kuvata Jonin/Eeliksen matkaa kasvun tiellä, hänestä tulee mies. Jonilla menee hyvin, tapaa uusia ihmisiä, ehkä ihastuukin johonkin mieheen. Saa töitä ja opiskelut sujuvat hyvin, terapia auttaa pääsemään asioiden yli. Vuodet kuluvat nopeasti ja pikkuhiljaa Misha jää taka-alalle.

    Misha surisi heidän etääntymistä, ei saa otetta omasta elämästään. Ottaa itselleen rakastajan. Tai sitten hänkin lähtee Lontooseen, ottaa sen työpaikan.

    Tällaisia ajatuksia heräsi tästä osasta.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa käyttäjälle Anita Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s