37. Lapselliset leikit

Suudelmia, pehmeät kädet liikkuivat hellästi hänen alastomalla ihollaan ja saivat hänet tuntemaan olonsa kuumaksi ja kiihottuneeksi. Joni toi kätensä pehmeisiin vaaleisiin hiuksiin ja huokaisi tuntiessaan miehen suutelevan hänen kaulaansa. He kieriskelivät lakanoilla, vartalot kietoutuneina yhteen. Äkkiä valot välkehtivät ja huone pimeni, hellä kosketus muuttui väkivaltaiseksi, vartalo hänen yllään tuntui äkkiä niin painavalta, että tuntui kuin tukehtuisi sen alle, hengitys oli raskasta, suudelmat vaativia ja Joni pyristeli toista vasten tuntien paniikinomaista tarvetta vapautua. Kauhu kulki hänen lävitseen, mies ei ollut Misha, pitkät tummat hiukset olivat vapaina ja valuivat miehen olkapäille, siniset silmät hehkuivat pimeydessä ja kasvot vääntyivät epämiellyttävään virneeseen. Joni halusi huutaa, mutta ei saanut ääntään kuulumaan ja hänen vartalonsa kieltäytyi liikkumasta; raskas ja kontrolloimaton.

Chris piteli häntä allaan vaivatta ja nauroi. Nauru kaikui huoneessa eikä Joni saanut muodostettua ääntäkään kutsuakseen apua. Hänen huulensa liikkuivat, mutta ääntä ei kuulunut. ”Senkin huora! Petit minut ja siitä hyvästä saat kuolla!” Joni näki terän välkehtivän yläpuolellaan ja se laskeutui hänen rintaansa kohden järkyttävällä nopeudella, Chris nauroi mielipuolisesti. Tällä kertaa Joni huusi.

Huutonsa vavahduttamana nuorukainen istuutui vuoteella nopeasti kädet nousten rinnalleen tutkimaan mahdollisia vahinkoja.

”Joni… Joni, rauhoitu”, ääni yritti rauhoitella ja aluksi nuorempi mies koetti karistaa lohtua tarjoavat kädet iholtaan, hänen mielensä yhä järkkyneenä todellisuuden ja painajaisen välille. ”Olet kunnossa, näit vaan painajaista taas. Olen tässä ja olet turvassa.” Misha veti hänet lähelleen ja Joni painoi kasvonsa miehen rintaa vasten, vapisten hänen syleilyssään. Vaalea mies silitteli Jonin hiuksia ja odotti tämän rauhoittuvan. “Vain unta”, Misha toisti keinuttaen Jonia syleilyssään hitaasti. ”Haluatko puhua siitä?” Hän kysyi ja hetken Joni oli hiljaa.   

”En, en oikeastaan…” Joni vastasi. ”Se oli vain painajainen, kuten sanoit…” Hän lisäsi ja yritti parhaansa rauhoittua samalla kun ei voinut olla miettimättä, jos Chris voisi todella tappaa hänet tilaisuuden tarjoutuessa. He eivät voineet pitää Chrisiä vangittuna iäisyyksiä, tulisi päivä, kun hänet vapautettaisiin eikä siihen päivään luultavasti menisi muutamaa vuotta kauempaa ja mitä jos Chris ei voisi vain antaa anteeksi ja unohtaa? Jonia pelotti, muttei ollut valmis lausumaan pelkoaan ääneen jolloin siitä tulisi jollakin tavalla todempi.

“Mennään takaisin nukkumaan”, Misha sanoi ja he kävivät takaisin maaten vieretysten. Jonin pää lepäsi Mishan rinnalla ja tämä silitteli hänen käsivarttaan hitaasti, kumpikaan ei enää sanonut sanaakaan. Heidän mielensä olivat kääriytyneet omien huolenaiheidensa ympärille. Joni murehti Chrisiä ja tämän mahdollista vapautumista ja Misha sitä syyllisyyttä jota tunsi maattuaan Jonin kanssa, kun oli kivuliaan selvää, ettei tämä olisi ollut valmis ottamaan sitä askelta. Misha ei ollut varma kuinka heidän suhteensa voisi toimia näin, ehkä hän ei vain ollutkaan tarpeeksi hyvä Jonille? Ajatus sai hänet tuntemaan olonsa jokseenkin masentuneeksi, mutta Misha ei tiennyt miten voisi antaa itselleen anteeksi.

Misha sai tuskin silmällistäkään unta lopun yötä, liian monta ajatusta vilisi hänen mielessään. Joni tulisi näkemään lisää painajaisia, hän tarvitsi apua eikä Mishan usko enää riittänyt siihen, että voisi tarjota sitä apua Jonille. Hän oli turhautunut ja vihainen itselleen. hänen olisi pitänyt tietää paremmin! Jos hän ei voinut hillitä himoaan Joniin, niin ehkä heidän ei pitäisi olla niin lähekkäin? Jonin täytyi olla hämillään; hän ei ollut valmis suhteeseen ja tämä… Maata yhdessä samalla vuoteella ei voinut olla viisasta enää.

Misha oli ajatellut olevansa tasapainoinen, joku jolla pysyi kontrolli käsissään, mutta edellinen yö oli todistanut ajatuksen vääräksi ja nyt… Tämä tapahtui liian nopeasti, heidän tulisi olla vain ystäviä, toki se oli mitä Joni tarvitsi enemmän. Hänen ei tarvinnut tuntea painetta seksiin ja Misha pelkäsi jotenkin luoneensa sellaisen ilmapiirin. Misha ei tiennyt kuinka puhua tästä Jonille, mutta jotenkin hänen täytyi. Ehkä myöhemmin… Misha vilkaisi toisen nukkuvaa muotoa ja tunsi surun kulkeutuvan lävitseen. Hän kyllä välitti Jonista, halusi tätä enemmän kuin ketään toista, mutta juuri nyt… Ajoitus oli vain niin täydellisen väärä. Heidän tulisi olla ystäviä, vain ja ainoastaan ystäviä; Jonin vuoksi.

Kello tuli seitsemän aamulla, kun Misha viimein nousi ja vilkaisi toista joka yhä nukkui. Hän yritti olla niin hiljaa kuin pystyi pukeutuessaan sillä ei halunnut herättää nuorempaa miestä. Ovi kuitenkin narahti auetessaan muistuttaen häntä siitä, että hänen olisi pitänyt öljytä saranat aikoja sitten.

”Paljon kello on?” Jonin väsynyt ääni kysyi ja Misha käänsi kasvonsa tähän, käsi leväten ovenkahvalla.

“On yhä aikaista, voit mennä takaisin nukkumaan”, hän vastasi ja yritti hymyillä.

”Olet jo pukeissa”, Joni huomasi ennen kuin hieroi silmiään.

“Niin, pitää hoitaa muutama asia, nukuhan vain, okei?” Misha hymyili hieman hätäisesti ennen kuin raotti ovea enemmän livahtaakseen ulos ja sulkien oven perässään. Hän ei todella tiennyt kuinka puhua Jonille asiasta.

Misha suuntasi alakertaan ja pesi astiat edelliseltä illalta ja laittoi kahvinkeittimen päälle. Hänen hartiansa tuntuivat raskailta hänen ajatellessaan sitä mitä hänen oli tehtävä. Se todella tuntui ainoalta vaihtoehdolta saada kontrolli takaisin ja se paremman miehen rooli joka hän halusi olla. Huolimatta siitä kuinka kivulias ajatus oli, heidän olisi pakko palata ystävyyteen, odottaa hieman kauemmin ollakseen jotakin suurempaa. Misha oli vakuuttunut niin olevan parempi.

Joni makasi sängyllä hämillään Mishan aikaisesta poistumisesta. Hän veti toisen miehen tyynyn rintaansa vasten ja halasi tiukasti, saaden lohtua sen tutusta tuoksusta. Hän tuijotti ovea ja kuunteli hiljaisia ääniä alakerrasta. Mikä voisi olla niin tärkeää, sunnuntai-aamuna, että täytyi nousta jo seitsemältä? Muu kuin päästä pois hänen luotaan? Katuiko Misha edellistä yötä? Ajatteliko tämä hänestä huonoa, koska hän oli käyttäytynyt niin… lutkamaisesti?… Tai ehkä miestä ärsytti herätä hänen toistuviin painajaisiinsa? Joni puri varoen alahuultaan ja tunsi vatsanpohjaansa kääntävän huolesta ja epävarmuudesta. Jos Misha olikin vain pettynyt häneen?

Joni oli ainakin pettynyt itseensä, edellinen ilta ei ollut mennyt lainkaan niin kuin hän olisi halunnut. Painajaiset vaivasivat ja ajatukset Chrisistä ja tulevasta oikeudenkäynnistä, hän pelkäsi jonkin olevan vialla hänessä, miksei hän ollut kyennyt saamaan orgasmia? Mikä oli estänyt häntä? Misha oli kuitenkin tehnyt kaiken oikein ja… Joni tunsi olonsa turhautuneeksi, entä jos hän ei kyennyt enää nauttimaan seksistä? Ja jos hän ei voisi nauttia siitä niin… Misha ei enää haluaisi häntä, kukaan ei haluaisi, ja hän jäisi lopuniäkseen yksin. No, ehkä siitä elämästä ei olisi muutenkaan paljon jäljellä – Joni ei voinut estää synkkää ajatusta astumasta mieleensä. He päästäisivät Chrisin vapaaksi ja tämä tulisi lopettamaan sen minkä oli aloittanut. Entä jos Chris todella haluaisi riistää hänen henkensä? Äkkiä Joni alkoi voida pahoin siitä ajatuksesta, että Chris päästettäisiin pelkällä varoituksella, ettei häntä edes karkotettaisi, että he vain taputtaisivat miestä päähän ja sanoisivat, ettei moinen käytös ollut suotavaa tulevaisuudessa. Mutta Chris toistaisi tekonsa, hän hankkisi aseen ja… Joni murahti ja nousi istualleen, hänen pulssinsa kiihtyi, vartalo vapisi, mikä häntä oikein vaivasi?

Chris tulisi ja tappaisi hänet. Niin kaikki päättyisi; Chris tappaisi hänet, koska hän oli käyttäytynyt kuin lutka. Joni yritti rauhoittua ymmärtämättä äkillistä voimakasta pelkoaan, vaistoa epätoivosta ja kaaoksesta. Hän tunsi edellisen yön tapahtumat arkuutena sisällään ja hänen olonsa oli kaikin puolin hämmentynyt, kuin hänellä ei olisi ollut lainkaan kontrollia ja hän tarvitsi sen kontrollin takaisin. Seksi ei ollut toiminut, mitä hän voisi siis tehdä? Joni ei ollut varma, mutta yksinolo pelotti häntä.

Joni huokaisi, juoksutti sormiaan hiustensa läpi ja koetti rauhoittaa levottoman mielensä. Chris oli pidätetty eikä pääsi häneen enää käsiksi vapautumisensa jälkeen. Oli pakko uskoa siihen, muutoin hän tulisi hulluksi murehtiessaan siitä.

Hän ei saanut unta; tunsi tarvetta saada jonkinlaisen vahvistuksen sille, että kaikki oli yhä hyvin hänen ja Mishan välillä. Joni nousi varoen ja yritti olla välittämättä kivuntunteesta. Pukeuduttuaan hän käveli alakertaan pienin askelin. Misha joi kahvia ja luki sanomalehteä pöydän ääressä.

“Hei,” Joni tervehti pehmeästi astuessaan huoneeseen. Ilme Mishan kasvoilla oli yllättynyt ja tämä nousi välittömästi jaloilleen.

”Sinun pitäisi olla nukkumassa, on yhä aikaista”, vaalea mies sanoi pidellen kahvikuppia käsiensä välissä.

”Miksi minun uneni tulisi olla tärkeämpää kuin sinun?” Joni kysyi kallistaen päätään ja lähestyen hitaasti. ”Minua ei enää nukuta.” Hän lisäsi hymyillen ja päästyään tarpeeksi lähelle hän painoi suudelman Mishan poskelle.

Misha selvitti kurkkuaan, tunsi olonsa epämukavaksi. ”Kuinka voit?” Hän kysyi ja käveli kohti kahvinkeitintä. ”Haluatko?” 

Joni nyökkäsi ja istuutui. ”Voin hyvin, entä sinä?” Hän kysyi tietoisena siitä mihin Misha viittasi, muttei halunnut kertoa tälle että tunsi jonkinasteista kipua jottei huolestuttaisi miestä turhaan.

”Hyvä”, Misha nyökkäsi ja ojensi kahvikupin Jonille.

”Kiitos”, Joni hymyili ja kurottautui koskettamaan Mishan kättä hellästi. Mies hymyili, mutta Joni aisti kiusaantuneisuuden.

“Onko sinun nälkä?” Misha kysyi kävellen kohti keittiötasoa. ”Ehkä voileipiä?” Hän ehdotti ja Joni kallisti päätään. Jokin oli muuttunut, jokin oli pielessä eikä hän pitänyt siitä tunteesta.

”Ei minun ole nälkä”, hän vastasi ja piti katseensa Mishassa.

”Sinun olisi silti hyvä syödä”, Misha sanoi katsomatta häneen ja alkoi valmistaa leipiä. Joni nousi ja lähestyi hitaasti.

“Olen pahoillani, että herätin sinut taas”, Joni sanoi, kosketti Mishan vyötäröä ja suuteli tämän niskaa. Vaalea mies hätkähti hieman ja astui taaksepäin.

”Se on ihan ok, painajaiset ovat täysin ymmärrettäviä…” Misha nyökkäsi vilkaisten häneen nopeasti.

“Mikä on pielessä?” Joni kysyi. “Käyttäydyt omituisesti”, hän huomautti ja mies huokaisi epäröiden hieman.

“Oletko varma, että voit hyvin, Joni?” Misha kysyi. ”Tule, sinun tulisi istuutua”, hän lisäsi ja johdatti hänet takaisin pöydän ääreen. Joni istuutui katsoen miestä hämillään. ”Olen pahoillani”, Misha sanoi selvästi hermostuneena.

“Mistä?” Joni kysyi katsoen kuinka Misha palasi voileipien valmistamisen pariin.  

“Viime yöstä”, Misha vastasi hiljaa. ”Sen ei olisi pitänyt tapahtua… Minä… Olen pahoillani, satutin sinua ja olen pahoillani.” Hetken aikaa Joni tuijotti miestä hiljaa.

“Sinulla ei ole mitään syytä olla pahoillasi, halusin sitä aivan yhtä paljon ja olen kunnossa”, hän vastasi lopulta.

“Ei…” Misha pudisti päätään. “Sinä…” Hän huokaisi. “Tein väärin, se oli liian aikaisin ja on selvää ettet ole vielä valmis enkä halua painostaa sinua… On väärin, että tunnet kuin… Sinun olisi harrastettava seksiä kanssani… En halua sinun tuntevan niin. Viime yö oli virhe, menetin kontrollin ja niin ei saa enää tapahtua.”

Joni tunsi pulssinsa kiihtyvän. ”Misha…” Hän aloitti, mutta tämä keskeytti hänet.

”Minusta on parempi, että olemme vain ystäviä nyt, sinun vuoksesi. Tarvitset aikaa ja me kiirehdimme, oli minun virheeni tehdä niin. Välitän sinusta Joni, minä… Haluan auttaa sinua, en vain tiedä osaanko antaa sinulle apua jota tarvitset.”

Hetken Joni ainoastaan tuijotti Mishaa yrittäen ymmärtää mitä tämä sanoi. ’En vain tiedä osaanko antaa sinulle apua jota tarvitset.’  Mishan ääni soi hänen korvissaan ja hän räpytti silmiään. He olivat maanneet yhdessä, hän tunsi yhä arkuutta Mishan oltua hänen sisällään ja nyt… ”Jätät siis minut, minun takiani?” Hän kykeni viimein kysymään käheän epäuskoisella äänellä, kuulostaen rauhallisemmalta kuin miksi tunsi olonsa.

Misha huokaisi ja kohautti olkiaan tuntien olonsa jokseenkin hämmentyneeksi. Se ei kuulostanut oikealle, kun Joni sanoi sen ääneen eikä hän tiennyt enää mikä oli oikein.

“Joni… Luulen, että tarvitset enemmän aikaa. Kaikki tämä tapahtuu niin nopeasti, liian nopeasti ja sen täytyy olla hämmentävää sinulle ja edellinen yö…” Misha jatkoi voileipien valmistusta antaakseen hermostuneille käsilleen jotakin tekemistä.

Joni nielaisi raskaasti, katsoi ulos ikkunasta ja pudisti päätään; hän tunsi kyyneleet silmissään. ”Mikset voi vain kertoa minulle totuutta sen sijaan, että teeskentelet tekeväsi tämän minun parhaakseni?”

“Joni… Minä todella yritän tehdä sinun parhaaksesi… Välitän sinusta, tiedät, että välitän. Se tapahtui liian aikaisin, enkä voinut kontrolloida itseäni, ehkä en vain osaa kanssasi ja…”

“Tehdä minun parhaakseni?” Joni kysyi tuntien olonsa entistä tuohtuneemmaksi jokaisella hetkellä. Hän käänsi kasvonsa Mishaa kohti. ”Lakkaa laittamasta sanoja suuhuni! Lakkaa puhumasta kuin tietäisit paremmin mitä tunnen tai tarvitsen! Se on paskapuhetta! Mikset vain sano kuinka asiat ovat?! Mikset sano, ettet halua olla kanssani koska se on niin helvetin monimutkaista! Koska entiseni raiskasi minut ja koska hän on vankilassa, koska sinua pelottaa! Koska et voi katsoa minuun tai helvetti edes koskettaa minua muistamatta, että minut raiskattiin!”

“Joni, en minä noin sanonut!”

”Mutta tarkoitat sitä! Myönnä se! Se loukkasi sinun suurta egoasi, etten kyennyt tulemaan eilen, koska sinun täytyy tuntea itsesi helvetin suureksi kuninkaaksi, joka voi tehdä kaiken ja kontrolloida kaikkea! Etkä voi! Et minun kanssani! Äläkä tee päätöksiä puolestani ja puhu siitä miltä minusta tulisi tuntua!” Joni vapisi kauttaaltaan, hän ei voinut vaientaa itseään nyt, liian tuohduksissa kun kaikki tuntui hajoavan ympärillä. Hän ei saanut kontrolloitua omia sanojaan, kipu, joka oli kasaantunut suureksi möykyksi hänen sisälleen, halusi jonkinlaisen vapautuksen ja kohteen. Hän itki ja Mishan silmät olivat myös kostuneet. Mies halusi sanoa jotakin väliin, mutta Joni ei antanut hänelle tilaisuutta. ”Tämä on kaikki sinusta, sinun täydellisestä elämästäsi ja kontrollista; mutta et voi kontrolloida kaikkea! Minä olen yksi niistä ja minulla on omat mielipiteeni enkä helvetti soikoon tarvitse tätä paskaa sinulta!”

”Joni kiltti, kuuntele nyt, en tarkoittanut tätä… Minusta on vain parempi, että me…”

“Että emme ole niin läheisiä kuin eilen”, Joni päätti hänen puolestaan. ”Hyvä on, sinun valintasi, annan periksi. Ollaan ystäviä ja unohdetaan kaikki muu. En haluaisi sotkea sinun täydellisesti järjestettyä elämääsi kaikella sillä paskalla jota valitettavasti kannan mukanani.”

”Joni, käyttäydyt nyt lapsellisesti etkä kuuntele!” Misha tiuskaisi turhautuneena.

“Voi kyllä minä kuuntelen, kuulen sinua oikein hyvin”, Joni tuhahti jokseenkin voipuneena. ”Tarvitsen jonkun, joka ei pelästy pienestä, joka ei tee päätöksiä puolestani. Tarvitsen miehen, johon voin luottaa kaikessa ja näen nyt, etten voi luottaa sinuun. Saat minut tuntemaan oloni epävarmaksi, minun täytyy kokoajan arvailla tunteitasi minua kohtaan ja… Olen vain niin väsynyt, Misha… Tiedät mitä tunnen sinua kohtaan ja… Helvetti! … Jos et voi seisoa rinnallani tässä, niin älä!”

Misha tunsi olonsa yhä kurjemmaksi, hän näki virheensä nyt ja halusi korjata sen tietämättä miten. ”Joni…” Hän sanoi käheällä äänellä ja lähestyi tätä yrittäen koskettaa, halata, jotakin…

“Älä! Älä koske minuun!” Joni sähisi ja perääntyi. “On selvästi parempi, että lähden!”

”Joni! Helvetti vieköön!” Misha kirosi. “Älä ole itsepäinen kakara ja kuuntele minua!”

Joni ei sanonut sanakaan vaan riensi kohti yläkertaa. ”Joni!” Misha seurasi häntä.

”Jätä minut rauhaan! Sanoit jo kaiken mahdollisen eikä minun tarvitse kuulla enempää!” Joni sähisi. ”Äläkä koske minuun!” Hän lisäsi, kun Misha yritti kurottautua hänen käsivarttaan kohti.

Diman huoneen ovi paiskautui kiinni Mishan silmien edessä. Vaalea mies hengitti kiihtyneenä, tuohduksissa ja ärsyyntyneenä. Näin ei pitänyt tapahtua! Miksi Jonin pitikin olla niin itsepäinen? Epäröityään hetken, Misha päätti koputtaa. ”Joni, kuuntele minua. Älä ole naurettava, avaa tämä ovi ja puhu minulle! Ymmärrät kaiken väärin!”

“Olen kyllästynyt puhumaan senkin venäläinen paskiainen!” Kuului vihainen vastaus, joka sai Mishan kontrollin napsahtamaan. ’Venäläinen paskiainen?!’ Hänen mielensä huusi; mikä antoi kakaralle oikeuden kutsua häntä siksi, kaiken sen jälkeen mitä hän oli tehnyt tämän hyväksi? Joni osasi olla oikea draama kuningas!

”Hyvä on! Jos haluat olla itsepäinen kakara niin sen kun olet!” Hän huusi ja suuntasi kohti omaa huonettaan tuntien olonsa tuohtuneeksi tilanteesta, joka oli räjähtänyt täysin käsistä. Jonin täytyi rauhoittua jotta he voisivat keskustella järkevästi kuin kaksi aikuista, niin, sitä he juuri tarvitsivat.

Joni istui Diman vuoteen reunalla, hänen alahuulensa vapisi ja hän tunsi olonsa pelokkaaksi ja yksinäiseksi. Häneen koski Mishan sanat, se kuinka kaikki oli hajonnut. Misha ei halunnut olla hänen kanssaan aivan kuten hän oli pelännyt, tuntui pahalta, että Misha oli ensin antanut hänelle toivoa ja vetänyt sitten maton hänen altaan. Eikö se paskiainen tajunnut, että hän rakasti häntä? No, ei Misha oikeastaan ollut paskiainen, ei todellakaan kun vertasi Chrisiin… Misha oli hyvä ja saattoi saada kenet tahansa. Miksi Misha tai kukaan haluaisi olla hänen kanssaan nyt? Jonin täytyi myöntää, ettei millään enää voinut olla haluttua kumppanimateriaalia kaiken tapahtuneen jälkeen ja mustasukkaisen entisen istuessa kaltereiden takana. Ei, ei hänellä ollut oikeutta odottaa Mishan olevan hänen kanssaan, sen jälkeen kun Chris oli… pilannut hänet.

Mitä tarkoitusta oli enää millään? – Joni pohti. Ehkei sitä ollut… Hän ei voinut kuitenkaan jäädä taloon nyt, se sattui liikaa ja torjunnan jälkeen olisi se ollut liian outoa. Hitaasti Joni nousi ja alkoi koota tavaroitaan kasaan. Hänen mielensä horjui suuttumuksen ja surun välillä, osittain ymmärtäen Mishaa ja toisaalta pitäen tätä paskiaisena, koska oli jälleen tehnyt tämän hänelle. Hän oli niin hämillään ja eksyksissä, mutta eniten hänen sisimpäänsä vain sattui. Joni ei halunnut ajatella, liian paljon oli vielä edessä eikä hän ymmärtänyt kuinka saisi kerättyä tarpeeksi energiaa sen kohtaamiseen. 

Pakattuaan tavaransa, Joni avasi oven ja suuntasi kohti alakertaa. Misha, joka kuuli hänen askeleidensa äänet, astui ulos huoneestaan ja seurasi.

”Joni, mitä oikein teet?”

”Miltä näyttää?” Nuorempi mies kysyi tympeään sävyyn. “Lähden kotiin.”

“Älä lähde näin, meidän on puhuttava”, Misha yritti järkeillä ja seurasi häntä eteiseen jonne Joni pysähtyi laittaakseen kengät jalkoihinsa.

”Mitä puhuttavaa enää on?” Joni kysyi katsoen häneen. “Sanoit mitä halusit. Haluat olla ystäviä, vain ystäviä, hyvä on, mutta älä odota minun jäävän tänne, se sattuu liikaa.”

“Joni…” Misha sanoi surkealla äänellä. Koko juttu oli vain mennyt niin väärin, hän ei ollut halunnut satuttaa Jonia, se oli viimeisin asia jota hän oli halunnut ja kuitenkin hän oli tehnyt juuri sen! Hän välitti Jonista eikä halunnut hänen lähtevän, ei tällä tavalla. ”Älä mene”, hän pyysi.

“En voi jäädä tänne enää, etkö helvetti voi käsittää sitä!?” Joni huusi turhautuneena ja huitoi Mishan kädet kauemmaksi, tämän yrittäessä estää häntä ottamasta laukkujaan.

“Etkö voi vain kuunnella minua! Etkö voi keskustella aikuismaisesti sen sijaan että karkaat kuin joku…”

”Kuin kakara?” Joni tuhahti. “Niin, ehkä olen vain niin helvetin epäkypsä, etten voi! Oli virhe tulla tänne; maksan teille kaikesta kunhan pääsen kotiin.” Joni kurottautui ovea kohti.

“Joni!” Misha kutsui ja seurasi nuorempaa miestä kuistille. Joni heitti laukkunsa auton takakonttiin ennen kuin kiersi auton ja istuutui kuljettajan istuimelle. ”Joni, anna minun selittää!” Misha yritti, mutta oli liian myöhäistä. Hän kykeni vain seisomaan aloillaan ja katsomaan kuinka Joni ajoi pois heidän pihatieltään. Kuinka kaikki saattoikin mennä pieleen niin nopeasti? Misha ei tiennyt kuinka korjata tilanne, hänen päätään alkoi särkeä eikä hän todella halunnut alkaa selittää tätä kaikkea Ivolle, joka ei vieläkään ollut palannut treffeiltään…

Jatkuu…

Web published: My Secret Shore 15.heinäkuuta, 2011

© KOLGRIM 

Jatka lukuun 38

My Secret Shore HOME