43. Vaiti

Kirjoittajan kommentti: Seuraavaksi keskityn saamaan jatkoa Mishalle & Jonille. Mutta myös englanninkielisiin tarinoihin nyt, kun olen onnistunut kasvattamaan lukija piiriä tuolla Wattpadin suunnalla.

Näissä loppu pään osissa on nyt aika vähän samaa edelliseen versioon, korkeintaan jonkinlaista runkoa. Jos vanhassa muistatte jonkun jutun mistä piditte, niin mielelläni kuulisin ne jotta voi sisällyttää tähän. En oikein itse pysty lukemaan sitä vanhaa ilman jonkinlaisia häpeän väristyksiä 😅 (Huomasin, että nuo vanhat englanninkieliset versiot ovat vähän vaikeasti luettavia, osa tekstistä on aika sumpussa, koitan fiksailla, kun aika antaa periksi!)

Ja vielä korostan; palaute olisi ihanaa, tärkeää ja toivottua, ihan kaikenlaiset mietteet, lyhyetkin 🥺

43.luku

Yksityisetsivä, jonka Sam oli palkannut, oli saanut tietoja Rickyn kontakteista ja tehnyt itsestään täten hyödyllisen, vaikka olikin epäonnistunut katastrofaalisesti siinä kaikkein tärkeimmässä. Tutkittavien miesten lista oli kasvanut ja lopulta myös kadoksissa ollut poika oli löytynyt, elossa, traumatisoituneena, vangittuna kellarista, jossa tätä oli pidetty muutaman viikon. Sen oli ollut tarkoitus olla yksi Rickyn sairaskokeilu lisää, erilainen kuin Michaelin kanssa, riski, muttei yhtä suuri sillä pojan ei luultavasti koskaan ollut tarkoitus vapautua vankilastaan muuten kuin kuolemalle.

Pojalla oli ollut huono tuuri. Oli ollut sattuman oikku, että tämä oli sattunut kohtaamaan Rickyn sillä pimeällä hiljaisella tiellä, lähdettyään ystävänsä juhlista humaltuneena ja riideltyään tyttöystävänsä kanssa. Ricky oli pysäyttänyt auton, tarjonnut kyytiä, eikä pojalla luonnollisesti voinut olla mitään aavistusta minkälaiseen elämää tuhoavaan painajaiseen hän astui hyväksyessään tarjouksen.

Ricky ei ollut voinut vastustaa kiusausta, kukaan ei nähnyt häntä, niin hän ajatteli ja sillä hetkellä hän oli ollut tavattoman turhautunut jo pitkään. Hän uskoi kohtalon johdatelleen pojan hänelle, uskoi kohtalon haluavan hänen ottaa tilaisuus vastaan.

Pojan kertomukset asian suhteen olivat sekavia, hän oli kuitenkin pystynyt kertomaan, että Ricky oli raiskannut hänet, jonka jälkeen hänet oli huumattu ja hän oli herännyt siitä kellarista.

Useampi mies oli raiskannut hänet vankeutensa aikana, kuinka monta, poika ei osannut kertoa. Mies, jonka talossa poikaa oli pidetty, oli eläkkeelle jäänyt oikeuden tuomari, jonka vaimo oli jo kuollut kymmenen vuotta aiemmin ja aikuiset lapset muuttaneet maailmalle. Mies oli tunnettu hyvämaineisena ja arvostettuna miehenä, jonka pimeä puoli tuli järkytyksenä kaikille, jotka luulivat tunteneensa hänet.

Poika oli siis elossa, mutta Michael arveli, ettei tämä koskaan pystyisi palata normaaliin elämään ja se painoi hänen omaatuntoaan. Olisi pitänyt puhua aiemmin, olisi pitänyt…

Rickyn syytelista paisui entisestään, eikä mikään valamiehistö vapauttaisi häntä tai hänen rikostovereitaan, niitä, jotka oli saatu kiinni siis. Michael tiesi yhtä hyvin kuin Jack, että osa niistä, jotka olivat riistäneet myös heitä, kulkivat yhä vapaana, eikä heitä kenties koskaan saataisi vastuuseen. Mutta he eivät kenties myöskään haluaisi ottaa mitään riskejä, että heitä voitaisiin yhdistää Rickyyn ja Joeen ja tekivätkin parhaansa siivotakseen pienimmätkin yhdistävät jäljet. He tuskin siis tulisivat hänen tai Jackinkaan perään, nyt kun asia oli näin julkinen, se asia toi vain hitusen lohtua, mutta se pieni ripauskin antoi jotain.

Öisin, Michael heräsi toistuviin painajaisiin. Yöt alkoivat ahdistaa häntä ja ne olivat raskaita heille molemmille. Samaan aikaan Sam teki parhaansa pyörittää normaalia arkea kaiken keskellä ja käydä töissä. Se oli Samille pakohetki, olla töissä ja Michael tiesi sen.

Ei hän yksin ollut näinä hetkinä. Jack oli jäänyt kaupunkiin muutamaksi viikoksi, vaikka hänen miehensä oli jo palannut Kanadaan edellä ja sitten oli hänen äitinsä. Joku oli aina hänen kanssaan, toki se oli osaksi myös johtuen hänen leikkaushaavastaan, mutta osittain kenties pelosta hänen haurasta mielentilaansa kohtaan, joka vaihteli aalloittain. Välillä hän oli päättäväinen, että selviäisi, välillä se oli vaikeampaa.

Hänen ei tarvinnut mennä oikeudenkäyntiin Yhdysvaltoihin. Hänen todistuksensa kuvattaisiin videolle. Jack aikoi mennä, halusi kuulemma katsoa niitä paskiaisia viimeisen kerran silmästä silmään ja toivottaa heille hyvää matkaa helvettiin, sillä sitä vankila-aika tulisi heille todennäköisesti olemaan. Jos heitä ei lukittaisi eristyksiin, he joutuisivat lopun aikaa pelätä, milloin muut vangit näyttäisivät raivonsa heidän rikoksiaan kohtaan.

Ja Jack kannusti häntä puhumaan. Se oli hirvittävän vaikeaa, sillä mieluummin Michael olisi halunnut kuvitella, ettei mitään siitä viimeisimmästä helvetillisestä vuorokaudesta olisi tapahtunut. Ennen sitä oli ollut… Hän oli ajatellut, että kykenisi onnelliseen ja jokseenkin normaaliin elämään Samin kanssa… Mutta nyt. Se oli nostanut pintaan ne kaikki entisetkin traumat Rickyn kanssa ja muodostaneet sellaisen taakan, jota tuntui mahdottomalta ravistella pois.

Todellisuus oli, julma todellisuus, etteivät he voisi saada Samin kanssa takaisin sitä mitä heillä oli jo ollut.

Sam halusi sitä, toivoi sitä ja Michaelia särki katsoa miten päättäväisesti toinen koitti vakuutella, että he onnistuisivat. Mutta tämä tilanne oli kaukana normaalista ja olisi sitä vielä pitkän aikaa.

Jack oli siinä ja Jack ymmärsi häntä, he ymmärsivät toisiaan ja Michael halusi tarrautua siihen tukeen, jonka saisi toisesta. Jackin lähtö lähestyi ja Michael pelkäsi sitä, kaikki tuli takaisin niin voimalla, se ero ennen lähtöä Pariisiin, se pelko.

Sinä iltapäivänä Sam oli mennyt töihin ja hänen äitinsä oli kaupungilla käymässä. Jack oli houkutellut hänet läheiseen kirkkoon kanssaan. Sekin oli jo paljon, että Jackin onnistui houkutella hänet ulos. Se hermostutti häntä, pelkäsi katseita, mutta niitä ei loppujen lopuksi ollut tavalla, jota hän oli pelännyt.

Toki lehdet olivat kirjoittaneet asiasta ja toki toimittajat olivat koettaneet saada häneenkin yhteyttä jonkinlaisen haastattelun toivossa, mutta ilmeisesti Sam ja hänen vanhempansa olivat saaneet tilanteen rauhoittumaan ja hänen oli annettu olla rauhassa. Miljoonien ihmisten kaupungissa, hän oli loppujen lopuksi vai yksi nuori mies tuhansien muiden joukossa, niin hän vakuutti itselleen, niin Jack vakuutti hänelle.

Oli kaunis syksyinen päivä, turisteja oli liikkeellä normaaliin tapaan, mutta kappeli oli suuri ja avara ja ihmiset kohtelivat tilaa sellaisella kunnioituksella, jonka se ansaitsi. He kävelivät hitaasti Jackin kanssa kohti alttaria, Michael katseli taidokasta lasimaalausta hiljaisena. Jack oli hänen vierellään, mutta ei aluksi puhunut, Michael tunsi toisen läheisyyden ja tuen ilman sanoja.

Rakennus oli vanha, satoja vuosia ja siinä avarassa hiljaisuudessa pystyi miltei aistia historian havinan. He sytyttivät molemmat kynttilät kuolleiden muistolle ja hiljentyivät niiden edessä. Pehmeää puheensorinaa jostakin kauempaa. Michael katsoi, kuinka valo levisi kappeliin korkeista ikkunoista ylhäällä. Hän tunsi ensimmäistä kertaa sitten tapahtuneen, jonkinlaisen rauhan leviävän sisälleen.

Michael ei ollut varma enää uskostaan, se oli myönnettävä. Jos Jumala koetteli, toki Hän oli koetellut Michaelia kylliksi. Ja kaikki se paha mitä viattomat kärsivät pahuuden käsissä… Michael kurtisti kulmiaan, Jack hapuili hänen kättään ja puristi.

”Mennään istumaan”, Jack kuiskasi ja Michael nyökkäsi. He kävelivät hiljaisuudessa istumaan taemmas, kauemmaksi kiertelevistä turisteista. He olivat hiljaa vielä, kenties Jack aisti, että hänen oli hyvä antaa rauhoittua vielä tovin.

Hänen vanhempansa pitäisivät tästä kirkosta, -Michael huomasi ajattelevansa ja pohti jos ehdottaisi heille vierailua täällä, seuraavan kerran, kun isäkin olisi kaupungissa. Ja se oli kenties pisimmälle, mitä hän uskalsi ajatella tulevaa.

”En haluaisi, että lähdet…” Michael kuiskasi lopulta hiljaa ja Jack tarttui hänen käteensä, puristi hellästi ja silitteli hänen kämmentään peukalollaan.

”En minäkään haluaisi jättää sinua”, Jack myönsi pitäen äänensä niin matalana, ettei heidän keskusteluaan voisi kuulla. ”Mutta oikeudenkäynti on pian.” Hän sanoi ja oli hetken hiljaa ennen kuin jatkoi. ”Se on tärkeää … Viimeistellä tämä, saattaa heidät vastuuseen. Kuinkahan monta elinkautista he saavat?” Jack pohti, hymyillen mutta hymystä puuttui ilo.

”Tuhat?” Michael ehdotti.

”Toivottavasti, mutta kaipa yksi riittäisi.” Jack sanoi hiljaa ja yritti hymyillä. Hän näki tuskan Michaelin silmissä. Hän tiesi osan siitä olevan pelkoa, sillä Jeania ei vieläkään ollut löydetty. Michael oli hiljaa, katseli heidän käsiään ennen kuin nosti katseensa.

”Kaikki tuntuu niin…” Hän henkäisi ja Jack näki tämän silmien vetistävän, hän puristi Michaelin kättä lujempaa.

”Sinä jaksat, sinä selviät”, Jack vakuutteli. Michael nyökkäsi, tunsi kyynelten valuvan silmistään nyt avoimemmin. Hän veti syvää henkeä ja katsoi kohti alttarimaalausta. Hän halusi uskoa, Jackin sanoihin, hän halusi selvitä, ei vain ollut varma minkä suunnan ottaisi elämälleen. Kaikki tuntui särjetylle.

Hän olisi halunnut kokiksi, olisi mielellään elänyt sitä elämää, jota oli ollut rakentamassa Samin kanssa. Katkeruus kivisti hänen kurkkuaan, kun hän ajatteli sitä mitä oli menettänyt. Jos Ricky ei olisi tullut ja jättänyt hänet rauhaan. Hän olisi mennyt lentokentälle vanhempiaan vastaan Samin kanssa ja olisivat nauraneet ja itkeneet ja tutustuneet toisiinsa uudestaan eron jälkeen.

He olisivat menneet järviseudulle Samin vanhempien mökille ja kenties hänen omat vanhempansa olisivat voineet tulla mukaan ja tutustua Samin perheeseen. Hän olisi mennyt viranomaisten luokse ja paljastanut Rickyn eikä hänen ei olisi tarvinnut pelätä enää… Hän olisi jatkanut Santon opissa kohti unelmaansa tulla kokiksi… Hän olisi päässyt käymään kotona ja kenties… Hän olisi puhunut Tonyn kanssa ja… Toki sen hän voisi tehdä vieläkin, mutta niin paljon rikkinäisempänä versiona itsestään.

Kyyneleet polttivat hänen silmiään, tuska painoi hänen rintaansa ja Jack veti hänet lähelleen, antoi itkeä itseään vasten. Tällaiset tunteenpurkaukset tuntuivat luvallisilta ympäristössä, jossa he olivat ja ihmiset olivat tarpeeksi hienotunteisia ollakseen kiinnittämättä liikaa huomiota itkevään nuorukaiseen ja hänen ystäväänsä.

”Sinä selviät”, Jack kuiskasi uudemman kerran ja Michael halusi uskoa siihen, vaikka ei ollut lainkaan varma, miten.

**^^**^^**^^**

Elämä jatkui, kuten elämän täytyi.

Michael heräsi toistuviin painajaisiin, se oli tietenkin luonnollista ja Sam tunsi tiettyä avuttomuutta niiden edessä. Hän ei itsekään nukkunut kovin hyvin, tilanne oli äärimmäisen raskas, hänelle kenties eri tavalla kuin Michaelille, mutta raskas yhtä lailla.

Jatkuva ahdistus ja paino rinnan päällä, hän ei olisi halunnut seurata uutisointia asiasta. Hän halusi takaisin sen helpon ja keveän elämän, joka hänellä oli ennen ollut. Samalla hän tunsi syyllisyyttä ajatellessaan niin. Hän rakasti Michaelia, rakasti koko olemuksellaan, mutta tämä… Tämä oli vain niin paljon vaikeampaa kuin mitä hän oli koskaan voinut kuvitella. Elämä ennen oli ollut niin järjettömän helppoa, eikä hän ollut osannut arvostaa sitä silloin.

Hänen olisi kenties pitänyt osata ottaa enemmän apua myös itselleen ja puhua jonkun ammattilaisen kanssa, mutta hän ei osannut. Sam yritti jääräpäisesti selviytyä, vakuutti itselleen, ettei hänellä ollut oikeutta valittaa, koska Michael oli kokenut sen järjettömimmän ja pahimman.

Hän oli uupunut, sitä ei voinut kieltää, mutta jos hän vain toimisi ja pitäisi langat käsissään ennen pitkää kaikki järjestyisi. Niiden täytyi järjestyä. Olisi oikeudenkäynti ja Ricky ja ne muut pidätettäisiin lopun iäkseen. He löytäisivät Jeanin ja… kaikki järjestyisi. He rakentaisivat elämänsä uudestaan.

Jack oli jäänyt kaupunkiin muutamaksi viikoksi ennen kuin matkustaisi osallistuakseen oikeudenkäyntiin.  Sillä välin hän oli päivittäinen vieras heidän kotonaan. He puhuivat Michaelin kanssa pitkiä pätkiä, asioista, joista Michael ei avautunut hänelle ja Sam tunsi itsensä väkisin ulkopuoliseksi.

Hänen kotinsa, ei ollut enää hänen. Hänen elämänsä ei enää ollut hänen. Hiton vaikeaa. Sam halusi entisen takaisin, halusi niin kiihkeästi ja… ne hetket, kun he olivat kahden. Michael tuntui etäiseltä, omassa kuplassaan, jonne Sam ei päässyt samalla tavalla kuin Jack pääsi.

Sinä lauantai-iltapäivänä Michael vietti aikaa vanhempiensa kanssa ja Sam tuli Kittyn luokse käymään. Oikeudenkäynti alkaisi seuraavalla viikolla ja vaikka heillä kellään ei ollut epäilystäkään, etteikö miehiä tuomittaisiin lukkojen taakse vuosikymmeniksi, se oli silti stressaavaa.

Kitty oli tilannut heille lounasta ja oli kattanut pöydän valmiiksi, kun hän saapui. Sam mietti miten ennen kaikkea he olisivat syöneet ja juoneet, jatkaneet myöhemmin kenties jonnekin pubiin ja siitä yökerhoon. Vitsailleet keveästi ja juoneet aivan liikaa, niin että hän olisi kenties päätynyt jälleen iskemään jonkun miehen, jonka nimeä ei enää aamulla muistaisi ja…

 Hän tunsi jälleen ahdistuksen kipeän kouraisun, kun ymmärsi häpeäkseen kaipaavansa sitä. Kitty kaatoi viiniä hänen lasiinsa ja omaansa ja he istuivat pöydän ääreen.

”Miten menee?” Kitty kysyi ja hymyili pehmeästi nostaessaan lasin huulilleen. Sam kohautti olkiaan ja hymähti.

”Menee”, hän tyytyi vastaamaan ja tarttui haarukkaansa kohtaamatta ystävänsä katsetta, joka kieltämättä olisi huolestunut.

”Miten sinä jaksat, Sam?” Kitty kysyi ja Sam nosti katsettaan. Sam kohautti olkiaan, hän ei rehellisesti tiennyt ja kysymys tuntui oudolle sillä hän ei juurikaan ollut pysähtynyt miettimään omaa jaksamistaan kaiken keskellä.

”Hm… Päivä kerrallaan”, hän vastasi ja kohautti olkiaan, ennen kuin tarttui viinilasiinsa ja maistoi.

”Olen ystäväsi ja minulle voit puhua rehellisesti ja kaunistelematta”, Kitty muistutti.

Sam tuijotti alas lautastaan ja kiristi hampaitaan, jostain syystä tunteet uhkasivat nousta pintaan voimalla. Häntä itketti ja se oli hieman säälittävää, joten hän teki parhaansa nieleskelläkseen kyyneleet alas. Kitty kuitenkin tunsi hänet liian hyvin ja katsellessaan ystäväänsä, hänen omat silmänsä alkoivat vetistää, sillä hän tunsi tämän tuskan.

”Sam…” Nainen kuiskasi musertuneella äänellä ja kurottautui pöydän yli tarttuakseen hänen käteensä.

Kun Sam tunsi puristuksen kädellään, hän kohotti katseensa naisen kyyneleistä kostuneisiin silmiinsä ja murtui. Se ravisutti hänen kehoaan, hän nyyhkäisi ja kyyneleet puskivat väkisin hänen kasvoilleen ja varsin säälittävästi, – omasta mielestään. Hän alkoi nyyhkiä kuin pieni lapsi, pian vollottaen täysin hallitsemattomasti.

Kitty nousi, kiersi pöydän ja nojautui halaamaan häntä tiukasti. ”Anna sen tulla”, hän kuiskasi, itkien nyt itsekin. Hän tunsi Samin tuskan, tiesi sen, se oli hänen omassa rinnassaan. ”Shh…” Hän silitti Samuelin vaaleita hiuksia hellästi.

”Hitto”, Sam kirosi, yritti saada itsensä kasaan koettamalla tasata hengitystään. Hän pyyhki kasvojaan ja koetti naurahtaa, hämillään omasta hajoamisestaan. Miksi hän nyt hajosi? Kun Michael oli hengissä ja löydetty ja oikeudenkäynti passittaisi ne hirviöt vankilaan loppu iäkseen. Kaikki järjestyisi, kaikki tulisi hyväksi… Mutta Michael… Sam ojentautui ottaakseen viinilasinsa.

”Anteeksi… Taidan olla vain ihan pirun väsynyt.” Hän myönsi ja Kitty katsoi häneen lempeän äidillisesti.

”On ihan ok. olla väsynyt”, nainen sanoi ja otti kulauksen omasta lasistaan ennen kuin istui. ”On ok romahtaa, tekee hyvää välillä romahtaa, jotta voi rakentua uudestaan.” Hän sanoi filosofiseen sävyyn ja Sam kohotti kulmaansa, naurahtaen uupuneesti. ”Myönnettäköön ei ehkä mieliinpainuvin sanonta, joka jäisi elämään”, Kitty virnisti ja pyyhkäisi omia kyyneleitä kasvoiltaan.

”Hah, ehkä ei, mutta minä arvostan sitä.” Sam nyökkäsi ja otti uuden kulauksen lasistaan, jonka jälkeen Kitty kaatoi hänelle lisää.

”No niin, puhu minulle. Anna tulla, kaikki kaunistelemattomat tunteesi”, Kitty yllytti.

Sam hymyili väsyneenä, surkeana ja vailla iloa. ”Michael näkee joka yö painajaisia”, Sam aloitti. ”Hän kavahtaa kosketustani”, hän nielaisi raskaasti. ”Nukun sohvalla ja menen lohduttamaan häntä, kun hän herää. Usein… Hänen katseensa on tyhjä enkä tiedä mihin hän on mennyt.” Sam otti uuden siemauksen lasistaan katsomatta ystäväänsä. ”Olen onnellinen, että hän on elossa, mutta välillä… Ja nyt tulee se rumaosuus… ” Häntä hävetti jo pelkkä ajatus.

”Välillä ajattelen, että olisin kenties onnellisempi, jos en olisi koskaan tavannut häntä.” Sam ei todella kehdannut katsoa ystäväänsä, sillä tämä ajatus oli niin väärä, että se ahdisti häntä itseäänkin. Ajatus, josta hän ei voinut olla soimaamatta itseään.

”Se on luonnollinen ajatus, Sam”, Kitty lohdutti.

”Et siis ajattele, että olen kusipää?” Sam kysyi varovasti ja uskalsi viimein katsoa punahiuksista ystäväänsä, joka hymyili lempeästi.

”Ei ajatuksia voi hallita, eikä niitä tarvitse hävetä.” Kitty oli hetken hiljaa. ”Tässä tilanteessa, ajatuksessa on myös totuus. Se, että myönnämme ääneen, että todennäköisesti olisit onnellisempi, ei vie pois sitä tosiasiaa, että rakastat Michaelia, eikö niin?” Kitty kysyi ja kallisti päätään.

”Rakastan helvetisti”, Sam myönsi hetken hiljaisuuden jälkeen.  ”Ja siksi tämä on niin pirun vaikeaa. Vihaan niitä miehiä. Vihaan sitä, että tämä meni niin pahaksi ja että… Miksi en painokkaammin työntänyt Michaelia puhumaan aiemmin? Miksi hän ei suostunut hakemaan apua, vaikka yritin? Miksi en yrittänyt lujemmin. Ja nyt… Onko tätä mahdollista korjata, voiko hän toipua ja… Onko minulla työkaluja hänen auttamiseensa?” Sam huokaisi turhautuneena.

”Osa minusta haluaisi vain juoda pääni täyteen ja unohtaa tämän kaiken, jos en rakastaisi kaikki olisi helpompaa… Jos…” Sam puri huultaan. ”Osa minusta haluaisi paeta ja luovuttaa ja samalla tiedän, että vihaisin itseäni, jos tekisin sen.”

”Minä ymmärrän, Sam”, Kitty vannoi. ”Ymmärrän hyvin. Siksi on hyvä, että puhut siitä.” Hän sanoi. ”Tämä on hiton vaikea tilanne, myös sinulle, erityisesti sinulle.”

”Ei”, Sam sanoi hiljaa ja pudisti päätään. ”Ei minulle, vaan Michaelille.” Hän huokaisi. ”En edes voi yrittää kuvitella millaisessa myllerryksessä hänen mielensä on.” Sam tuijotti lasiaan tovin ennen kuin kurottautui ottaakseen sen käteensä. ”Nyt on vaikeaa, mutta… En halua luovuttaa. Tosiasia on, että ennen Michaelia… En ole tuntenut mitään vastaavaa.” Hän sanoi ja kohtasi ystävänsä katseen. Kitty hymyili hänelle rohkaisevasti, silmät kimmeltäen liikutuksesta.

”Selviätte tämän yli Sam”, Kitty sanoi, ”tiedän sen.”

Sam katsoi ystäväänsä ja nyökkäsi hitaasti. Hän toivoi Kittyn olevan oikeassa. Hän halusi saavuttaa onnen Michaelin kanssa, halusi uskoa sen olevan vielä mahdollista, vaikka pieni osa hänen mielessään epäilikin.

**^^**^^**^^**^^**

Jean seurasi uutisia jännittyneenä. Oikeudenkäynti oli alkanut Yhdysvalloissa. Ranskan viranomaiset etsivät häntä, mutta toistaiseksi hänen oli onnistunut pysyä piilossa ja siitä hän sai kiittää Patrickia.

Talo sijaitsi Dijonin kunnassa ja oli kuulunut Patrickin vanhemmille. Patrickin äiti oli kuollut jo seitsemän vuotta aiemmin ja hänen isänsä vasta edeltävänä vuonna ja Patrick oli päättänyt pitää talon kesäasuntonaan toistaiseksi ja Jeanin onneksi tämä oli tehnyt niin.

Ei Patrick ollut erityisen riemuissaan Jeanin sotkettua hänet kuvioon mukaan, mutta ei ollut myöskään kääntänyt hänelle selkäänsä, kun Jean oli soittanut hänelle hädissään ja kertonut tarvitsevansa apua.

Ei Jean vieläkään ollut kyennyt kertomaan Patrickille koko totuutta, mutta myönsi olleensa mukana Michaelin sieppauksessa, myönsi tunteneensa Rickyn. Patrick sai kaunistellun totuuden; hän oli ollut Rickyn uhri yhtä lailla, painostettu osallistumaan, kieltäytyminen olisi ollut varma kuolema. Hän kertoi pelastaneensa Michaelin kuolemalta, mikä osin toki oli totta. Mutta se, mikä totuudesta puuttui, oli hänen osallisuutensa siihen, miten Ricky oli päätynyt heidän jäljilleen.

Ricky halusi Jeanin kuolevan, sekin oli varmasti totta, mutta jälleen se miten he olivat päätyneet, sinne oli Jeanin kaunisteltua versota. Hänen oli ollut pakko satuttaa Michaelia, siksi poliisit eivät uskoisi hänen olevan uhri ja jos hänet pidettäisiin, hän kuolisi viimeistään vankilassa sillä Ricky janosi kostoa.

Patrick oli ollut hänen ystävänsä pitkään ja halusi uskoa häntä, oli altis uskomaan häntä. Eikä hänen ystävällään juurikaan ollut kunnioitusta Michaelia kohtaan alun perinkään. Edes tarina pojan taustasta ei tuntunut liikuttavan tätä suuresti ja hän tuntui pitävän kaikkea suurelta osin Michaelin omana syynä. Patrickin uskollisuus ja sympatia oli Jeanin puolella ja niinpä hän suostui piilottelemaan ystäväänsä.

Toki se ei ollut helppoa sillä luonnollisesti poliisit kuulustelivat kaikki Jeanin tuttavat ja olivathan he jo käyneet tässäkin talossa etsimässä, mutta Jeanin oli ollut mahdollista piiloutua ja Patrick oli varsin menestyksekkäästi esittänyt tietämätöntä.

Patrick käytti taloa itse säännöllisesti etätyöskentely kausinaan, joten hänen vierailunsa taloon eivät herättäneet epäilyksiä naapurustossa.

Sebastianin kohtalo oli alkanut kalvaa Jeanin omaatuntoa kasvavissa määrin ja Patrickin hieman vastahankaisella avustuksella hänen oli onnistunut toimittaa poliiseille nimetön tunnustus Sebastianin kuolin yön tapahtumista. Ruumista ei todennäköisesti enää löydettäisi, Ricky oli sanonut hävittäneensä sen, mutta kenties löytyisi muita vihjeitä tai silminnäkijöitä sille, että Ricky todella oli kohdannut Sebastianin tämän katoamispäivänä.

Jean tunsi, että voisi tunnustuksellaan ostaa jonkinasteista hyvitystä omalle osuudelleen asian suhteen. Sebastianin omaiset saisivat varmistuksen sille mitä he varmasti olivat jo epäilleen vuosia, Sebastianilla oli ollut lupaava ura edessään, hänellä ei ollut omia syitä kadota jäljettömiin.

Jeanin oli pestävä oma mielensä omista rikoksistaan, hän uskotteli itselleen olevansa tasa-arvoinen uhri Michaelin rinnalla. Riistetty ja satutettu ja hän oli ollut sankari, joka ei saanut ansaitsemaansa kiitosta. Ilman häntä Michael olisi kuollut ja hän oli ollut rohkea kaikissa toimissaan tämän pelastamiseksi ja siitä… Hän ansaitsi kiitoksen, jonka aikoi vielä lunastaa, oli vain oltava kärsivällinen ja antaa pölyn laskeutua. Ennen pitkää hän ja Michael olisivat vielä yhdessä, siihen Jean valitsi uskoa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s