46.Lapselliset leikit

“Haluan lisää…” Tummasilmäinen nuorukainen kuiskasi kiivetessään hänen syliinsä.

”Lisää? Oletpa halukas…” Hän totesi liu’uttaen kätensä kiinteiden pakaroiden ylle ja puristaen niitä. ”Rakastan sinua tällaisena, kiimaisena ja halukkaana…” Hän lisäsi kääntäen nuoremman miehen nopeasti sängylle selälleen ennen kuin kiipesi tämän päälle suudellen vaativasti. ”No, minä haluan antaa sinulle lisää…” Hän kuiskasi näykkäisten toisen alahuulta ja vetäen sitä aavistuksen. ”Haluan panna sinua uudestaan ja uudestaan, rajusti, kovaa… Haluatko sitä? Haluatko, että työnnän sen sisään ja panen kunnolla?”

”Haluan… Chris, ole kiltti… nopeasti.. anna se minulle… haluan sitä…” Hänen rakastajansa rukoili kärsimättömästi ja sai hänet virnistämään. Hän levitti nuoremman miehen jalat puskien tätä vasten kovana ja valmiina.

”Haluan sitoa sinut, Joni… Haluan sitoa sinut ja naida sinua koko yön…”

”Chris, minä-”

Ääni keskeytyi kovaan kolaukseen. Chris murahti, avasi silmänsä ja löysi itsensä yksinäisestä sellistään, turhautuneena ja erittäin kiimaisena, ärsytti herätä niin miellyttävästä unesta!

“Sinulle on vieras, Hanratty”, vartija ilmoitti kylmällä äänensävyllä avattuaan oven. ”Liiku.” Chris kohotti kulmaansa, virnistäen miehelle, joka selvästi inhosi häntä. Useimmat vartijat käyttäytyivät melko neutraalisti häntä kohtaan, muttei tämä. Hän nousi tarkoituksellisen hitaasti, helpottuneena ettei hänen kiihottumisensa tila ollut enää näkyvä. Chris tunsi toiveikkuutta, että vierailija olisi Joni, jonka oli jo täytynyt ymmärtää oma parhaansa. Pian he voisivat toteuttaa hänen unensa.

Hän seurasi vartijaa vierailuhuoneeseen ja istui alas odottamaan. Hän ei voinut olla ajattelemasta seksiä sillä hän ei koskaan ollut yhtä kauan ilman sitä kuin nyt. Idea Jonin sitomisesta alkoi kiinnostaa häntä entistä enemmän ja tällä kertaa, kun he pääsisivät takaisin Kanadaan, hän varmasti kokeilisi sitä.

Kun Asko astui sisään Jonin sijaan, Chrisin virne hyytyi. Hän tunsi äkkiä olonsa hermostuneeksi, kämmenet alkoivat hikoilla ja hän ryhdistäytyi tuolillaan. Hän tiesi tämän olevan huonomerkki, Joni oli mennyt itkemään isukilleen. Asko istui vastapäiselle paikalle, tiukka ilme kasvoillaan, sellainen viha silmissään ettei Chris ollut nähnyt vastaavaa ennen. Chris oli aina pitänyt Askosta ja oli halunnut miehen pitävän myös hänestä. Jollakin kummallisella tavalla, hän oli jopa ollut kateellinen Jonille siitä, että tällä oli niin mahtava isä. Hänen poikaystävänsä ei ollut edes osannut arvostaa tuota tosiasiaa. Itse asiassa, oli paljon asioita, joita Joni ei osannut arvostaa kunnolla. Se oli ärsyttänyt Chrisiä ja saanut hänet haluamaan kouluttaa poikaystävänsä tavoille.

Asko kohotti kulmaansa nostaessaan luurin korvalleen ja odottaen hänen tekevän samoin. Chris nielaisi ja seurasi esimerkkiä tietämättä mitä odottaa. Hetken he olivat molemmat hiljaa. Asko mulkoili häntä inhoten, hengittäen jännittyneesti.

”Ymmärrät miksi olen tullut tänne?” Asko kysyi lopulta. Chris kohautti olkiaan hymyillen tiukasti.

”Voin arvata”, hän vastasi niin rauhallisesti kuin pystyi.

“On niin vaikeaa edes katsoa sinuun”, Asko sanoi ja veti syvää henkeä. ”Varoitin sinua kerran satuttamasta poikaani ja rikoit sanasi… Olet petkuttanut meitä kaikkia enkä voi koskaan antaa tekojasi anteeksi.” Chris kiristi hampaitaan, hänen katseensa tiukkeni. ”Et enää koskaan tule poikani lähelle, ymmärrätkö?”

Chris oli hiljaa, ei pitänyt siitä, että häntä komenneltiin, ei pitänyt tavasta jolla Asko puhui hänelle. Hän hymyili vinosti, muttei vastannut. ”Annat myös jok’ikisen kuvan takaisin jolla olet kiristänyt poikaani.” Asko lisäsi.

”Poliisit veivät jo kuvat. Ehkä haluat tarkistaa heiltä siltä varalta, että joku heistä olisi pitänyt niistä osan”, Chris vastasi hymyillen. ”Poikasi todella ymmärtää miten poseerata kiihottaakseen toista miestä.” Hän ymmärsi nyt menettäneensä pelin Jonin isän kanssa, hän ei koskaan enää pääsisi tämän paremmalle puolelle eikä sillä siis ollut enää merkitystä mitä hän sanoi. Asko kavensi katsettaan, tunsi vihansa kasvavan.

”Nyt sinä kuuntelet minua, kerrot kerrankin totuuden; onko sinulla enemmän kopioita kuvista vai ei?”

”Ne eivät ole hallussani.” Chris vastasi hämärästi ja kohautti olkiaan.

”Oletko antanut ne jollekulle? Oletko julkaissut niitä?”

”Äläs nyt, älä huijaa itseäsi, poikasi ei ole mikään isin pikku enkeli, tuskin olen ainut jolle hän on poseerannut alasti. Poliisit veivät kuvat kuten sanoin, onko kopioita olemassa? Kukapa tietää”, jälleen Chris kohautti olkiaan hymyillen. ”Joni ei ole niin viaton kuin haluat ajatella. Hän on huoleton ja harrastaa irtosuhteita. Yritin olla hyvä hänelle, mutta se ei ollut tarpeeksi. Joni särki sydämeni pettämällä, kuinka voisin unohtaa? Hän pettää sen uuden miehensäkin, katsokaa vain.”

Asko tunsi kuinka alkoi vapista vihasta, Chris oli onnekas seinästä heidän välillään. ”Jos et jätä poikaani rauhaan, niin voin vannoa että tulet katumaan sitä! Ymmärrätkö? Älä aliarvioi minua.”

Chris katsoi häneen vakavasti hetken ennen kuin hymyili. ”Olen pahoillani, että asiat päätyivät näin. On helppoa osoittaa syyttävä sormi pelkästään minuun ja unohtaa poikanne viat, Joni on kaikkea muuta kuin täydellinen. Kuitenkin… Rakastan häntä yhä, uskot minua tai et, en voi unohtaa häntä. Olen valmis antamaan anteeksi Jonille, jos hän antaa anteeksi minulle.”

Asko tuijotti miestä epäuskoisena, oliko tämä järjiltään? ”Pysy vain kaukana Jonista, älä enää ikinä ota häneen yhteyttä; se on ohi teidän välillänne. Tulet katumaan sitä, jos et kuuntele.”

Chris kallisti päätään, muttei vastannut, katsoi kuinka Jonin isä nousi ja lähti. Hän oli ärsyyntynyt enemmän kuin mitään muuta; heillä ei ollut oikeutta yrittää uhkailla häntä näin, ei oikeutta määräillä hänen tekemisiään. Olisi pitänyt arvata, että Joni menisi vinkumaan isukilleen, tietenkin kaikki uskoivat Jonin olevan täysin vailla syytä; hän ei kuitenkaan ollut, eikä Chris voinut antaa asian vain olla.

**^^**^^**^^**^^**

Hän saattoi kuulla naurun kaikuvan olohuoneesta ja ääni sai hänet hymyilemään, tuntui niin hyvältä tulla kotiin tuohon tervehdykseen. Hän riisui takkinsa ja kenkänsä ennen kuin suuntasi olohuoneeseen seisahtuen oviaukkoon, hetken vain tyytyväisenä seuratessaan pientä perhettään, kaunista vaimoaan ja poikaansa leikkimässä Jonin leluautoilla istuen toisiaan lähekkäin.

“Isi!” Poika kiljaisi nähdessään hänet. Lapsi hypähti lattialta nopeasti ja juoksi hänen luokseen. Asko polvistui ja halasi lastaan.

”Hei pikku apinani, oliko kiva päivä tarhassa?” Hän virnisti ja pörrötti pojan hiuksia.

”Äiti tuli hakemaan minut aikaisin ja menimme eläintarhaan ja sain nalle tikkarin ja uuden lelun! Haluatko nähdä ne isi?”

”Totta kai, missä ne ovat?”

”Menen ja haen ne!” Poika nyökkäsi ja ryntäsi huonettaan kohti. Asko katsoi vaimoaan kallistaen päätään.

”Etkö ollut töissä?” Hän kysyi hämillään. Marianna alkoi kerätä Jonin autoja lattialta lelukoriin vältellen hänen katsettaan.

”Sanoin heille tarhassa, että pidän Jonin kanssani kotona muutaman viikon. Haluan järjestää hänelle isot syntymäpäiväjuhlat ja kutsua kaikki”, nainen selitti hymyillen ja nousi. ”Jos ilma on hyvä, voimme juhlia puutarhassa. Voitko kuvitella, että poikamme täyttää jo viisi? Aika menee niin nopeasti, eikö menekin?” Hän käveli ikkunan ääreen käsivarret kiedottuna rintansa ylle.

“Mutta… Luulin ettei sinulla ole lomaa? Sinähän vasta aloitit siinä uudessa paikassa”, Asko kurtisti kulmiaan ja Marianna vilkaisi häneen.

”Irtisanouduin, en viihtynyt siellä muutenkaan… Kaikki se juoruaminen, liikaa naisia, he olivat ilkeitä minulle ja… Haluan viettää aikaa poikani kanssa, kun vielä voin; hän kasvaa niin nopeasti.” Asko kuuli surun hänen äänessään ja vaikka hänen vaimonsa hymyili, hänen silmänsä kimmelsivät kyyneleistä joita hän selvästi yritti peitota.

”Marianna…?” Hänen lauseensa keskeytyi Jonin palatessa alakertaan.

”Katso isi, leijona!” Poika piteli uutta pehmoleluaan ylhäällä hänen nähtäväkseen. ”Grrr!” Hän lisäsi ja työnsi lelua lähemmäksi kikattaen isän hypähtäessä taakse.

”Voi ei! Leijona yrittää syödä minut!” Hän meni mukaan leikkiin ja juoksi pakoon pojan jahdatessa häntä lelunsa kanssa. Asko piiloutui tuolin taakse ja Joni hiipi toiselta puolelta, hypähti hänen päällensä ja alkoi kutittaa, he molemmat nauroivat ja Marianna katseli heitä sivusta hymyillen haikeana.

Kun Joni oli mennyt nukkumaan myöhemmin, Asko lähestyi vaimoaan uudestaan. Nainen istui olohuoneessa, katsellen ulos, lasi viiniä käsissään.

”Jokin on vialla, mitä on sattunut?” Hän kysyi huolissaan. Marianna oli usein vaihtanut työpaikkaa, valittaen ettei muut naiset pitäneet hänestä, silti hän aina ennen oli puhunut siitä ennen kuin lopetti ja oli ainakin hankkinut uuden työn varalle. Asko istui vaimonsa viereen ja Marianna käänsi kasvonsa häneen. Nainen tarttui hänen käteensä, hymyili surullisena katsellessaan heidän liitettyjä käsiään. Askon huoli kasvoi.

”Olen sairas”, Marianna kuiskasi lopulta ja sai hänet kurtistamaan kulmiaan. Hän oli valitellut pahoinvointia ja päänsärkyä usein viimeaikoina, Asko oli ollut toiveikas, että se tarkoitti tämän olevan uudestaan raskaana ja oli kannustanut vaimoaan lääkäriin mitä tämä oli pitänyt tarpeettomana.

”Sairas?” Hän kysyi, pelokkaana kuulla lisää. Marianna nosti katseensa hänen silmiinsä ja nyökkäsi.

”Minulla on syöpä”, hän sanoi ja hetken Asko vain tuijotti häneen haluamatta antaa sanojen upota.

”Syöpä”, hän toisti. ”Rintasyöpäkö?” Hän kysyi sen ollessa ainut joka tuli hänen mieleensä ja jota hän piti helposti voitettavana. ”Me hoidamme sen sitten”, hän nyökkäsi. ”Älä murehdi ollenkaan kultaseni”, hän hymyili ja kosketti vaimonsa poskea. ”Rakastan sinua ja me voitamme tämän. Mitä tapahtuu seuraavaksi? He aloittavat hoidot heti eikö niin? Milloin he poistavat kasvaimen?”

Marianna oli hiljaa, siemaisi viiniään ennen kuin laski lasin pöydälle. ”Se ei ole rintasyöpä”, hän sanoi. ”Minun ei varmaan pitäisi edes juoda, mutta… Onko sillä enää merkitystä?” Hän naurahti oudonkuuloisesti, nosti kätensä suunsa eteen. Asko katsoi vaimoaan hämillään, mutta ennen kaikkea huolissaan. Marianna huokaisi, pudisti päätään ja hymyili. ”Se on aivoissani, niin hankalassa paikassa, ettei sitä voida leikata”, hän piti pienen tauon ja tuijotti lasiaan kohti. ”He arvelevat minulla olevan vielä muutama kuukausi jäljellä, noin kolme ehkä, muutama kuukausi aikaa järjestää kaikki”, Marianna kuulosti yllättävän rauhalliselta mikä teki vaikeaksi ymmärtää tilanteen vakavuus.

“Muutama kuukausi? Mitä sinä oikein puhut? On olemassa hoitoja…” Hänen äänensä alkoi murtua eikä hän halunnut uskoa sitä mitä hänen vaimonsa yritti kertoa. ”En välitä kuluista, jos emme saa oikeaa hoitoa täältä etsimme sitä ulkomailta.”

”Rakas”, Marianna kuiskasi liikkuen lähemmäksi suudellakseen hänen poskeaan, hellästi hän sipaisi miehensä hiuksia katsoen tätä surullisena. ”Tämä on taistelu jota et voi voittaa, jota minä en voi voittaa ja sinun on hyväksyttävä se.”

”Älä sano niin, älä luovuta! Me voitamme tämän, et vain saa luovuttaa!” Hän piti käsiään vaimonsa olkapäillä, katsoen häntä sekaisin anomuksen, suuttumuksen ja surun tuntein. Marianna kurtisti kulmiaan.

”En haluaisi jättää sinua, en tietenkään! Muttei ole mitään mitä voisimme tehdä, älä tee tätä vaikeammaksi kuin se jo on! Yritän parhaani hyväksyä sen, olen kuolemassa Asko ja meidän on puhuttava asioista, järjestettävä kaikki nyt kun olen vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa tehdäkseni sen.” Marianna nousi, henkäisi syvään ja silitti käsillään vaatteitaan. Hän ei kiinnittänyt huomiota miehensä murheelliseen katseeseen, tietoisena, että jos kiinnittäisi, hän murtuisi itsekin kyyneliin ja hänen täytyi olla vahva nyt. ”Haluan viettää aikaa Jonin kanssa, en halua hänen vielä tietävän, anna minulle nämä muutama viikko, olen varma, ettei hän edes ymmärtäisi sitä, hän on vielä niin pieni ja… Haluan nauttia tästä jäljellä olevasta ajasta, en halua sinunkaan näyttävän surulliselta… Tiedän, että pärjäät, jos voit ottaa vähän vapaata töistä niin arvostaisin sitä. Olisi mukavaa viettää aikaa perheenä ennen kuin minun on mentävä. Ja Jonin syntymäpäiväjuhlat, haluan niiden olevan isot ja onnelliset kaikkien ystäviemme ja perheenjäsentemme kesken. En halua heidän tietävän vielä, se vain pilaisi tunnelman. Kerromme kaikille myöhemmin, jooko?”

Mariannan puhuessa, saaden sen kuulostamaan kuin olisi vain menossa pitkälle matkalle, Asko yritti parhaansa ymmärtää tilannetta jossa ei tuntunut olevan järkeä. Marianna oli vasta 27vuotias, kuinka hän saattoi olla kuolemassa? Kuinka hän saattoi jättää hänet?

Jonin käytös oli samanlaista kuin äitinsä, yritti pysyä rohkeana niin kauan kunnes paine kävi liian suureksi kestää yksin. Marianna ei ollut kertonut epäilevänsä jonkun olevan pahasti vialla terveytensä kanssa, hän oli piilottanut sen, mennyt lääkäriin yksin ja vasta saatuaan lohduttomat tulokset, oli hän kertonut. Aikaiset viikot Marianna oli käyttäytynyt kuin synkkiä pilviä ei ollut lähimaillakaan; vasta sairauden ottaessa lujemman otteen, kun se oli heikentänyt hänet ja kun hän ei ollut pystynyt jatkamaan normaaleja rutiinejaan, hän oli murtunut ja itkenyt pelkoaan kuolla. Seurasi lyhyt vaihe jolloin Marianna ei olut halunnut hyväksyä aikaista kuolemaansa, jota seurasi uusi rauhallisuuden aalto ja lopulta viimeinen hyväksyminen. Asko ei ollut koskaan kyennyt hyväksymään sitä vaimonsa tavoin, se tuntui liian yhtäkkiseltä ja aikaiselta, yhtenä hetkenä Marianna oli ollut hänen vierellään ja seuraavana, siinä hän oli ollut; 25vuotias leski ja yksinhuoltaja viisivuotiaalle pojalleen, molemmat surren rakkaan vaimon ja äidin menetystä.

Hän oli selvinnyt surustaan Jonin vuoksi, poika oli ollut ainut syy pakottaa itsensä ylös sängystä joka aamu ja jatkaa heidän elämäänsä ja hitaasti, jokaisen päivän, viikon ja kuukauden myötä se tuli helpommaksi tehdä niin. Asko näki paljon Mariannaa heidän pojassaan; tämän silmissä, hymyssä ja naurussa. Mariannan viimeiset järkevät sanat oli pyyntö pitää huolta Jonista, antaa tälle onnellinen lapsuus ja suojella tätä vaaroilta ja Asko olikin tehnyt niin. Ehkä hän oli ajoittain vetänyt roolinsa yli, hän ei ollut osannut estää itseään hemmottelemasta Jonia, ehkä liian usein hän oli antanut periksi täyttääkseen lapsen mielihalut ja toisaalta yrittänyt kaikkensa estääkseen mahdolliset vaarat jotka vaanivat. Joni oli ollut hänen koko maailmansa ja hänen surunsa oli tehnyt vaikeaksi päästää toista naista tarpeeksi lähelle koskettaakseen hänen sydäntään. Katja oli onnistunut ollessaan periksi antamaton, ymmärtäväinen ja huolehtiva. Kuolinvuoteellaan Marianna oli sanonut toivovansa hänen menevän uudestaan naimisiin, halusi hänen rakastavan ja olevan onnellinen. Marianna oli pyytänyt varmistamaan, että uusi vaimo osaisi kuitenkin rakastaa myös heidän poikaansa ja olla tälle hyvä äitipuoli. Asko oli nyt varmempi kuin koskaan, että Marianna olisi hyväksynyt Katjan täysin. 

Asko ei ollut tyytyväinen, kun Joni oli eräänä päivänä ollessaan viidentoista, tullut kotiin ja kertonut, että joku mallitoimisto halusi hänet listoilleen. Joni oli tarvinnut hänen lupansa eikä Asko ollut aluksi halunnut antaa sitä. Hän oli ollut huolissaan mallimaailman ihmisistä, poikansa nuoruudesta ja tietämättömyydestä mahdollisia vaaroja kohtaan, mutta siihen mennessä poika oli jo oppinut mistä naruista vetää. Joni oli kinannut, kiukutellut ja anonut ja lopulta saanut hänet allekirjoittamaan lupakaavakkeen.

Asko oli epäillyt Jonin olevan homo jo ennen kuin oli sattumalta nähnyt tämän suutelevan vuotta vanhempaa poikaa. Joni ei ollut käyttäytynyt mitenkään tyttömäisesti, se ei ollut herättänyt epäilystä vaan se ettei pojalla tuntunut olevan minkäänlaista kiinnostusta tyttöjä kohtaan ja tämä oli tuntunut enemmän katselevan muita miehiä. Osaltaan myös Jonin järjetön kiinnostus muotiin, vaatteisiin ja ulkonäköön oli herättänyt hänen epäilyksensä, vaikka toki moni teini-ikäinen oli moisista kiinnostunut huolimatta seksuaalisesta suuntautumisesta.

Jonin homous ei millään lailla vaikuttanut hänen rakkauteensa poikaansa kohtaan, hän oli hyväksynyt asian melko nopeasti vaikka ajoittain yhä toivoi, että tämä olisi ollut hetero. Ainut syy toiveeseen oli ehkä hänen hieman vanhanaikainen ajatuksensa, että naiset olisivat lempeämpiä eivätkä voisi tuottaa samanlaista harmia kuin toiset miehet. Se mitä Chris oli tehnyt, oli se mitä hän oli aina pelännyt voivan käydä, kuitenkin Asko oli järkyttynyt sen tapahduttua miehen käsistä, johon he kaikki olivat oppineet luottamaan, se teki rikoksesta entistä pahemman.

Se ei ollut oikein, Chrisin täytyi maksaa ja hänen suurin pelkonsa sillä hetkellä oli että mies pääsisi liian helpolla. Chris vaikutti pakkomielteiseltä, vaara ei ollut ohi ja miehen täytyi ymmärtää jättää Joni rauhaan iäksi. Näiden syiden vuoksi Asko oli valmis lähes mihin tahansa, se ei olisi laillista mutta hän ei enää välittänyt. Hän halusi Chrisin maistavan omaa lääkettään, halusi jonkun hakkaavan hänet, toki silloin mies ymmärtäisi hänen tarkoittaneen sanojaan? – Pysyä kaukana hänen pojastaan tai pahempaa seuraisi.

Asko löysi itsensä seisahtuneena olohuoneen ovensuusta, muistot leikkivät hänen mielessään hänen katsellessa neljää lastaan ja Mishaa, jotka pelasivat lautapeliä olohuoneen lattialla. He nauroivat ja näyttivät nauttivan olostaan, Joni tuntui olevan rauhallinen ja vaalea mies hänen vieressään loi ajoittain ihailevia katseita häneen. Asko toivoi asioiden pysyvän näin, toivoi että olisi keino ajaa kaikki synkät pilvet kauemmas, antaa hänen poikansa nauttia nuoruudestaan ja uudesta, paremmasta ihmissuhteestaan.

Joni oli ensimmäinen, joka aisti hänen läsnäolonsa ja käänsi kasvonsa hänen hymyillen. ”Hei isä, milloin oikein tulit kotiin? Emme kuulleet sinua.”

”Vasta hetki sitten”, hän vastasi hymyillen esikoiselleen. Asko käveli lähemmäs ja istuutui nojatuolille. ”Missä Katja on?”

”Olen täällä keittiössä!” Hän kuuli vaimonsa vastaavan. “Illallisen pitäisi olla valmis puolessa tunnissa, toivottavasti et ole vielä kovin nälkäinen?”

”Uskon etten kuole nälkään vielä.” Asko vitsaili hymyillen laiskasti itsekseen. Lapset jatkoivat pelaamista Jonin ja Mishan kanssa ja Asko istui paikallaan katsoen heitä. Ajoittain hän huomasi vaalean miehen katsovan häntä koti huolestuneena, tietoisena hänen suunnitelmastaan tavata Chris sinä päivänä, minkä he olivat salanneet Jonilta. Misha oli selvästi halukas kuulemaan, mitä Chris oli sanonut, mutta tämän täytyisi vielä odottaa.

**^^**^^**^^**^^**^^**

Myöhemmin illallisen jälkeen Joni ja Misha menivät yläkertaan Jonin huoneeseen. ”Haluaisitko katsoa jonkun elokuvan?” Joni kysyi sulkien oven heidän perässään ja Misha nyökkäsi hajamielisesti, kädet taskuissaan katsoen ulos. Joni kurtisti kulmiaan; Misha oli vaikuttanut kummallisen hiljaiselta koko illan. ”Mitä haluaisit katsoa?” Hän kysyi ja vanhempi mies kohautti harteitaan.

”Mikä tahansa kelpaa…” Misha vastasi ja istuutui sängylle näyttäen olevan hukkunut ajatuksiinsa.

”Maija Poppanen?” Joni ehdotti vain nähdäkseen kuunteliko Misha ja sai tältä nyökkäyksen.

”Joo”, vaalea mies vastasi nojaten leukaansa käsiensä varassa. Joni pyöräytti silmiään.

”Uskotko oikeasti, että haluan katsoa sen?”

“Mitä?” Misha kysyi ja nosti katseensa häneen.

”Mikä sinua vaivaa?”

”Ei mikään, valitse vain joku elokuva. Minua vähän janottaa, haen meille limua, jooko?” Misha hymyili ja nousi, odottamatta vastausta mies lähti huoneesta. Joni katsoi hänen peräänsä hämillään, jotain oli tekeillä eikä hän tiennyt mitä. Hetken Joni pohti, josko hakisi jonkun typerän piirretyn siskonsa huoneesta, vain nähdäkseen reagoisiko Misha mitenkään hänen kummalliseen valintaansa. Lopulta hän kuitenkin päätyi valitsemaan Rotta rallin – elokuvan, joka takuuvarmasti saisi hänet nauramaan.

Hän laittoi kaiken valmiiksi ja odotti. Juuri kun Joni ajatteli, että Mishalla kesti liian kauan, ja oli aikeissa mennä katsomaan, mikä häntä viivytti, alkoi miehen kännykkä soimaan pöydällä. Uteliaana Joni päätti vilkaista kuka soittaja oli; Rauno. Kuulosti vanhanmiehen nimeltä, voisiko se olla joku Mishan töistä? Hän pohti ja istui takaisin sängylleen. Soittaja vaikutti kuitenkin sitkeältä ja annettuaan puhelimen soida monta kertaa, hän soitti uudestaan. Soittoäänikin oli erilainen kuin Mishan tavanomainen, hyvin ärsyttävän kuuloinen itse asiassa ja säästääkseen korviaan moiselta kauheudelta Joni päätti lopulta vastata.

”Mishan puhelimessa Joni.”

”Ai… Moi… eh… Onko Misha siinä?” Hämmentynyt, mutta oudon nuorekas ääni kysyi.

”Ei juuri nyt, mutta tulee varmasti pian, onko asia jotain kiireellistä?” Joni kysyi ja istuutui.

”No tuota…” Seurasi pitkä tauko ja Joni kuuli kuiskuttelua ja musiikkia taustalta. Hän odotti kunnon vastausta ja pyöräytti silmiään tarkastellessaan kynsiään. Mies selvästi oli jonkin sortin idiootti.

”Haloo?”

”Niin kuka sinä olitkaan?” Ääni kysyi.

“Mishan poikaystävä.” Ja jälleen taustalle syntyi kuiskuttelua, hän etäisesti kuuli oman nimensä mainittavan ja myös; Mishan uusi poikaystävä, jota seurasi uusi pitkä hiljaisuus.

”No käske hänen vain soittaa minulle takaisin!” Toinen tiuskaisi ja lopetti puhelun. Joni huokaisi ja laski puhelimen pöydälle, selvästi Mishan ystävät olivat idiootteja. Hän otti lehden ja kävi makuulle sängylleen lukemaan.

Misha palasi huoneeseen kantaen kahta coca-cola lasia. Hän oli puhunut Askon kanssa Chrisin tapaamisesta ja mies oli kertonut kuinka pakkomielteiseltä ja epävakaalta Chris oli vaikuttanut. He molemmat olivat yhtä mieltä siitä että jotain täytyi tehdä ja että Jonin serkun paikantaminen oli paras vaihtoehto sillä hetkellä.

Joni makasi sängyllään vatsallaan ja vilkaisi häneen olkansa yli.

”Joku tyyppi nimeltä Rauno soitti ja pyysi sinua soittamaan takaisin. Vastasin vain koska soittoääni oli niin ärsyttävä.” Misha kirosi hiljaa mielessään, tuli lähemmäs ja laski lasit pöydälle. ”Rauno kuulostaa vanhan miehen nimeltä, mutta hänen äänensä kuulosti nuorelta”, Joni jatkoi ja nosti kulmaansa kysyvästi ennen kuin istuutui. ”Hän ei myöskään vaikuttanut tyytyväiseltä kun sanoin olevani sinun poikaystäväsi. Kuka hän on?”

”Hän on entiseni”, Misha vastasi huokaisten raskaasti ja katsoen Jonia joka kurtisti kulmiaan. Miksi hitossa Misha oli antanut entiselle poikaystävälleen spesiaalin soittoäänen? Soittelivatko he toisilleen usein? Tapasivatko he toisiaan? Oliko Mishalla ikävä entistä suhdettaan?

”Vai niin…” Joni vastasi hivenen kylmään sävyyn. “No, hän haluaa sinun soittavan takaisin, joten tee se nyt. En halua hänen keskeyttävän kun katsomme elokuvaa.” Joni yritti parhaansa niellä mustasukkaisuuden ja epävarmuuden jota tunsi. Voisiko hän syyttää Mishaa, jos tämä ikävöi entistään, joka luultavasti hyppisi riemusta, jos vain saisi mahdollisuuden harrastaa kiihkeää seksiä Mishan kanssa? Ajatus vaivasi Jonia ja samalla hän ei kuitenkaan halunnut alkaa natisemaan asiasta enempää siitä pelosta, että alkaisi kuulostaa Chrisiltä.

Misha tarkkaili Jonia, joka selasi lehteä niin nopeasti, ettei varmasti pysähtynyt kunnolla lukemaan. Ilme tummatukkaisen kasvoilla kertoi paljon ja Misha huokaisi. ”Hän soittelee joskus, usein ollessaan humalassa. Minä olin se joka jätti hänet, enkä ole koskaan katunut sitä päätöstä, ymmärrätkö?” Misha piti katseensa poikaystävässään, joka katsoi ylös häneen ja nyökkäsi.

“Hyvä on, uskon sinua. Soita hänelle, se on ihan okei”, hän vakuutti.

”Ei minun tarvitse soittaa hänelle; minulla ei ole mitään sanottavaa hänelle, eikä hänellä voi olla mitään uutta sanottavaa minulle.” Misha sanoi, otti puhelimensa ja laittoi sen äänettömälle. ”Noin, ongelma ratkaistu, ei häiriötekijöitä”, hän hymyili ja nousi sängylle Jonin vierelle. ”Minkä elokuvan valitsit?” Hän kysyi ja suuteli Jonin korvanlehteä pehmeästi.

“Rotta rallin…” Joni vastasi ja otti kaukosäätimen painaen playtä. Sisimmässään hän ei voinut olla pohtimatta, jos Misha ei yksinkertaisesti halunnut puhua entisensä kanssa hänen edessään ja mieluummin odotti sopivaa hetkeä yksin.

Misha makasi hänen takanaan sängyllä, käsi kiedottuna hänen ympärilleen ja Joni yritti parhaansa rentoutua ja nauttia elokuvasta, olla murehtimatta Mishan entisestä ja… kaikesta. Misha suuteli hänen kaulaansa, hyväili etusormellaan hänen poskipäätään ja Joni tunsi miehen lämmön itseään vasten. He eivät vieläkään harrastaneet seksiä ja vaikka Misha oli vakuuttanut, ettei odottaminen ollut ongelma, Joni ei voinut olla pohtimatta, tarkoittiko tämä sitä todella.

Hitaasti Joni kääntyi selälleen, katsoi vaaleaa miestä ja toi kätensä tämän poskelle. Misha nojautui suutelemaan häntä ja suudelma oli pehmeä ja hellä, elokuva pyöri taustalla ja Misha nojautui hitaasti hänen ylleen. Joni tunsi painon laskeutuvan oman vartalonsa ylle, tunsi sydämensä lyövän nopeammin ja nopeammin, pitäisikö hänen ehdottaa sitä? Pitäisikö hänen tarjota mahdollisuutta? Hän pohti ja samalla tunsi pienen paniikin kertyvän sisällä, jos hän vain saisi drinkin tai kaksi ensin rentoutuakseen, sitten… Mutta eihän se ollut oikein, hänen ei pitäisi tuntea tarvetta juoda ensin harrastaakseen seksiä. Kipu pelotti häntä; kipu oli mitä hän muisti kerroista Chrisin kanssa, sen jälkeen kun mies oli alkanut käyttää väkivaltaa. Hän tiesi sen olevan erilaista Mishan kanssa, mutta pelko oli silti olemassa…

He olivat maanneet yhdessä vain kolmesti ja kaikkina niinä kertoina hän oli ollut humalassa ja nyt… Joni ei osannut karistaa hermostuneisuuttaan, hän ei tiennyt voisiko saada itsensä rentoutumaan tarpeeksi, jotta… Olisi ollut helpompaa, jos Misha ei olisi niin… hyvin varustettu… Joni oli ennen kaikkea turhautunut, hän ei halunnut olla tällainen, niin hämillään ja vaivaantunut, hän halusi pystyä nauttimaan seksistä kuten ennen, puhtaalla omatunnolla, mutta Chris oli pilannut sen.

“Mikä hätänä?” Misha kysyi, kun Jonin vastaus suudelmiin alkoi menettää innokkuuttaan. Joni katsoi häneen ja Misha pystyi lukemaan tunteiden taistelun hänen silmistään. Hän hymyili hellästi ja suuteli hänen otsaansa hellästi ennen kuin liikkui hänen päältään takaisin hänen vierelleen. ”Luulen, että meidän pitäisi kelata hieman taakse, vai mitä?” Hän virnisti, tarkoittaen sekä elokuvaa, että heidän etenemistään. Misha tarttui kaukosäätimeen ja kelasi kohtauksia taaksepäin siihen hetkeen jolloin he olivat vielä katsoneet. Joni tarkkaili Mishaa ja pohti miten kauan tämä voisi rehellisesti vielä odottaa kunnes Chris ei enää täyttäisi hänen mieltään kuiskauksin. Kun he asettuivat takaisin elokuvan seuraamiseen, Joni tarttui Mishan käteen ja puristi sitä tuntien puristuksen takaisin. Joni ei halunnut menettää Mishaa, muttei voinut olla murehtimatta, että tämä kyllästyisi häneen pian ja valitsisi mieluummin entisensä, jonka kanssa seksielämä voisi ainakin olla normaali.  

**^^**^^**^^**

Misha katsoi ympärilleen, aurinko paistoi ja järvenpinta oli peilityyni, vihreää, tumman vihreä puunlehvistö ja ruoho, laiska kesäinen iltapäivä. Joni makasi viltillä joka oli levitetty ruoholle ja hän itse makasi rentoutuneena auringonottotuolilla. Nuorempi mies katsoi häneen ja hymyili ja Misha vastasi hymyyn ihaillen rakastajansa puolialastonta muotoa ajatellen että mieluusti näkisi tämän täysin alasti. Sanoja ei ollut. Joni virnisti ja nousi, alkoi kävellä mökkiä kohti samalla kun katsoi olkansa yli häneen viettelevästi ja Misha kallisti päätään, silmät seurasivat toisen loittonevaa selkään. Maisemassa oli jotakin tuttua ja samalla jotakin outoa, hän alkoi tuntea olonsa kummallisen levottomaksi.

Misha katsoi ympärilleen uudestaan ja näki auton; hän ei ollut nähnyt sitä aiemmin ja mietti kuinka oli voinut sivuuttaa sen. Auto ei ollut hänen eikä Jonin ja mikä kummallisempaa; yhtäkkiä taivaalta alkoi leijailla lumihiutaleita, yksi laskeutui hänen nenänpäälleen ja ojennetulle kämmenelleen. Hän katsoi uudestaan autoa ja muisti nähneensä sen aiemmin, paniikintunne iski välittömästi ja hän käänsi nopeasti katseensa ovea kohti, joka juuri sulkeutui Jonin perässä.  Hän yritti huutaa, mutta ääntä ei kuulunut ja kun hän yritti liikkua, hänen kaikki liikkeensä tuntuivat kömpelöiltä ja hitailta, kuin hän ei olisi kyennyt hallitsemaan kehoaan.

Seuraavaksi hän kuuli Jonin avunhuudon, hänen poikaystävänsä kutsui hätääntyneenä hänen nimeään ja Misha teki parhaansa päästääkseen mökille, mutta hänen vartalonsa kieltäytyi tottelemasta, kuten sen olisi pitänyt. Hän kompuroi, yritti uudestaan huutaa saamatta vieläkään ääntänsä kuuluviin ja mökki tuntui yhä olevan liian kaukana. Jonin huudot olivat kuuluvia ja epätoivoisia, ne soivat hänen korvissaan ja saivat paniikin kasvamaan.

Viimein hänen onnistui saavuttaa kuisti ja ovi, suuresta ikkunasta hän saattoi nähdä sisään. Chris oli siellä, Joni oli vangittuna hänen alleen kädet sidottuna yhteen ja toinen mies liikkui hänen alastoman vartalonsa yllä raiskaten häntä. Misha yritti kiskoa ovea auki, huutaen raivosta, pelosta ja epätoivosta. Ovi ei kuitenkaan liikahtanut, eikä hän saanut lasiakaan rikki, hän ei päässyt sisään. Chris näki hänet, katsoi suoraan häneen, hiukset auki ja valuen villisti olkapäille, hän virnisti ja hänen kasvonsa tuntuivat vääristyvän kuin paholaisen. Veitsi, mies piteli veistä, nosti käsivartensa ja heilautti sen voimalla alas puukottaen Jonin rintaa, verta oli kaikkialla ja Misha huusi.

“Misha…” Jonin ääni, etäinen ja huolestunut. “Misha”, lähempänä ja hän tunsi hellän kosketuksen rinnallaan. Misha avasi silmänsä haukkoen henkeään, tunsi kylmän hien ohimoillaan, sydämen hakatessa kiihkeästi pelosta ja hämmennyksestä. Hän katsoi Jonin huolestuneita kasvoja yläpuolellaan ja nopeasti Misha tarttui poikaystävänsä käteen puristaen sitä lujasti, helpottuneena nähdessään hänet kunnossa. Se oli vain ollut unta, kammottavaa, kuvottavaa unta.

”Näit vain painajaista”, Joni sanoi pehmeään sävyyn ja suuteli hänen otsaansa. ”Kaikki on hyvin”, hän lisäsi silitellessään Mishan kosteita hiuksia. Kerrankin se oli näin päin; Joni ajatteli itsekseen Mishan vetäessä hänet rintaansa vasten yrittäessään rauhoittua. Joni tunsi miehen vapisevan hieman ja kurtisti kulmiaan tarkkaillessaan rakastettunsa kasvoja, hän ei koskaan ollut nähnyt Mishaa tällaisena, niin selvästi järkyttyneenä ja poissa tolaltaan. ”Mistä sinä oikein näit unta?” Hän kysyi.

“En mistään…” Misha mutisi ja Joni huokaisi raskaasti.

”No, täytyihän sen olla jotakin… Kertoisit nyt, puhuminen auttaa”, hän rohkaisi ja jatkoi Mishan hiusten silittelyä. ”Olenhan minäkin kertonut painajaisistani sinulle.”  

“Mökki… Chris… sinä… En päässyt luoksesi…” Misha huokaisi haluamatta sanoa nähneensä Jonin kuolevan, hän ei edes halunnut ajatella sitä, halusi vain pyyhkiä sen tajunnastaan. Joni nojautui lähemmäksi ja suuteli häntä.

”No, tässä minä olen, se oli vain unta…” Nuorempi mies kuiskasi. Hän oli nähnyt vastaavia painajaisia ja tiesi kuinka kammottavan aidoilta ne välillä tuntuivat. Misha veti hänet makaamaan ylleen ja varasti uuden suudelman.

”Oletko nähnyt muita painajaisia siitä?” Joni kysyi varoen.

”Joskus… En kuitenkaan tällaisia. Oli kesä ja yhtäkkiä alkoi sataa lunta, kai minun olisi viimeistään siitä pitänyt ymmärtää sen olevan unta, vai mitä?” Misha yritti vitsailla

 “Unet ovat kummallisia; joskus sitä on vain vaikea huomata unessa.”

”Niin…” Misha myönsi suudellen Jonia uudestaan. Normaalisti häntä olisi luultavasti kiihottanut pidellä rakastajaansa näin lähellä ja puolalasti, mutta nyt hän oli vain liian häiriintynyt unestaan ja siitä mitä oli siinä nähnyt. Hän kieräytti heidät hellästi kyljelleen ja suuteli Jonin nenänpäätä. ”Parempi käydä takaisin nukkumaan.”

“Niin, voin pidellä kättäsi, jottei sinua ala taas pelottamaan”, Joni virnisti ja sai Mishan hymyilemään.

”Hyvä”, vaalea mies kuiskasi. Joni selvästi nautti uudesta roolistaan lohduttajana ja no… se oli suloista Mishasta.

**^^**^^**^^**

  Ensimmäinen tapaaminen terapeutin kanssa oli eniten hermoja raastava. Joni ei halunnut ihmisten tietävän, että hän tarvitsi terapiaa, huolissaan siitä että ihmiset ajattelisivat hänen oikeasti menneen päästään sekaisin. Hän oli myös liian peloissaan ajaakseen itse nyt, peläten uutta onnettomuutta tai paniikkikohtausta, joten hänen täytyi turvautua isäänsä tai Mishaan kuljetuksissa. Kumpaakaan ei tuntunut haittaavan järjestely, mutta Jonia se silti nolotti.

Terapeutti oli 47vuotias nainen vuosien kokemuksella. Toimisto oli melko mukava, kodikas jopa, erilainen kuin miksi Joni oli sen kuvitellut. Mielessään Joni oli kuvitellut, että hänen täytyisi maata jonkin näköisellä sohvalla, kuten oli nähnyt joissakin elokuvissa, mutta sen sijaan hän huomasi istuvansa melko mukavalla nojatuolilla, kahvikuppi kädessään, joka hänelle oli tarjottu. Tarjolla oli myös keksejä lautasella ja Joni pohti olisiko se ehkä jonkin sortin psykologinen testi ja koska hän ei ollut varma mikä olisi oikea käyttäytymismuoto keksien kanssa, hän päätti olla koskematta niihin.

Terapeutilla, Pauliina Pelkosella, oli olkapäille ulottuvat punaiset hiukset ja silmälasit. Nainen ei selvästikään ollut juuri muodin perään ja ensimmäiset minuuttien aikana toimistossa Joni oli jo arvioinut naisen ulkonäön ja päättänyt tämän kaipaavan todellista muodonmuutosta, jälleen yksi jota hyödyttäisi saada Jamin numero ja ehkä, jos hän osoittautuisi hyväksi työssään, Joni voisi myöhemmin tarjota hänelle pukeutumisvinkkejä.

Nainen puhui rauhallisella äänellä tiedustellen aluksi tavallisia asioita, hän puhui muun muassa säästä ja Joni pohti oliko tämä todella kaiken sen rahan arvoista mitä isä oli tähän valmis laittamaan. Hän voisi kuitenkin puhua säästä kenen kanssa tahansa, eikö? Mutta hän vastaili kysymyksiin kiltisti ja alkoi lopulta rentoutua sen sijaan että miettisi jokaisen eleen tai sanan tarkoitusta ja mahdollisia piilotestejä joilla nainen yrittäisi saada todistettua, että hän oli hullu ja käskisi valkotakkisten miesten hakea hänet pois.

Ja vasta saatuaan hänet rentoutumaan, terapeutti nosti todellisen aiheen esille; Chrisin. Joni tunsi olonsa jälleen epämukavaksi, hänen kahvinsa oli jo kylmennyt ja hän jatkoi lusikkansa pyörittämistä kupissa. Nainen pyysi häntä kertomaan heidän menneestä parisuhteestaan ja Joni yritti tiivistää sen pähkinänkuoreen, hän kertoi oleellisimman: kuinka kauan he olivat seurustelleet, Chrisin mustasukkaisuudesta ja lopulta ensimmäisestä ’tapauksesta’ nimittäen sitä juuri siksi; tapaukseksi.

“Ensimmäinen kerta, kun hän oli väkivaltainen sinua kohtaan?” Pauliina kysyi ja Joni nyökkäsi. ”Oliko se myös seksuaalista?” Joni ei kyennyt katsomaan naista, mutta nyökkäsi joka tapauksessa.  He raapaisivat vasta pintaa ensimmäisellä tapaamisella.

Misha odotti odotushuoneessa häntä ja hymyili hänet nähdessään. ”No kuinka se meni?” Hän kysyi heidän kävellessään ulos rakennuksesta kohti parkkipaikkaa. Joni kohautti olkiaan.

”Ainakaan hän ei vielä diagnosoinut minua hulluksi”, hän vastasi ja Misha naurahti pehmeästi pörröttäen hänen hiuksiaan.

”Monet ihmiset käyvät terapeutilla ilman, että olisivat hulluja”, vaalea mies virnisti ja käveli kuljettajan puolelle. ”Ei ole syytä olla nolostunut”, hän lisäsi avatessaan oven. Joni istuutui pelkääjänpaikalle ja tarkkaili Mishaa, joka käynnisti moottorin.

”Menisitkö sinä?” Hän kysyi ja Misha katsoi häneen hämillään.

“Terapeutille?” Hän kysyi ja Joni nyökkäsi. “Minulla ei ole syytä mennä; sinulla on todella hyvä syy.” Hän vastasi ja nuorempi mies kurtisti kulmiaan.

”Sinä näet painajaisia miltei joka yö nyt, tiedän koska nukun vieressäsi… Chris uhkasi myös sinua, veitsellä kaiken lisäksi! Sinäkin olit hengenvaarassa, joten miksi minun syyni olisi sinun syytäsi suurempi?”

Misha tunsi jännittyvänsä, painajaiset olivat hänelle arka aihe sillä ne edustivat jotakin mikä voisi tapahtua todellisuudessa niin kauan kuin Chris oli yhä maailmassa. ”Koska minä en ollut se, jonka se hullu raiskasi ja hakkasi toistuvasti”, hän tiuskaisi äkisti tarkoittamatta olla niin suora tai tyly. Hän vilkaisi Jonia, joka mulkoili häneen loukkaantuneen oloisena. ”Hei, olen pahoillani… Minä vain… En tarkoittanut sanoa sitä niin, annatko anteeksi?” Joni oli hiljaa ja katsoi ulos ikkunasta. ”Aiotko nyt olla mykkäkoulussa?” Misha huokaisi ja Joni vain mulkaisi häntä uudestaan pahasti ennen kuin toi katseensa ikkunaan. ”Olen pahoillani, mutta se on totta.” Misha vilkaisi Jonia uudestaan. ”Kuule, toivoisin, että osaisin… hm… Tämä on minullekin vaikeaa, puolet ajasta en tiedä mitä päässäsi liikkuu ja tämä on aihe, jota en osaa lähestyä kunnolla.”

“Sinua vain ahdistaa ettemme harrasta seksiä”, Joni mutisi. ”Kukaan ei pakota sinua olemaan kanssani ja tiedän, että entisesti on soitellut sinulle useammin kuin sen yhden kerran. Olet vapaa mies Misha, mene ja kylvä siemeniäsi jos niin tahdot, jätä minut vain kotiin ennen kuin menet.”

”No voi taivaan tähden!” Misha huokaisi pyöräyttäen silmiään, jos tilanne ei olisi ollut niin vakava, hän olisi saattanut nauraa Jonin kylvö kommentille.

”Se on totta, tiedän, että on monia jotka mielellään istuisivat tässä minun paikalleni, monia vailla niitä ongelmia joita minulla on”, Joni nyökkäsi. ”Enkä halua, että olet kanssani vain jonkun typerän velvoitteen vuoksi.”

Misha tunsi päänsäryn lähestyvän. ”Luoja, että osaat olla vaikea välillä”, hän tuhahti ja Joni vilkaisi häneen kulmiaan kurtistaen. ”Saa se nyt jo päähäsi Joni, etten ole kanssasi jonkun typerän velvoitteen vuoksi, vaan koska minä helvetti rakastan sinua, okei?! Ja kyllä minun entiseni soittelee minulle, mutta minulla ei ole minkäänlaista halua mennä hänen luokseen saati mennä levittämään siemeniäni ympäri kaupunkia!” Toinen käsi ratissa ja toinen tehden dramaattisia eleitä ilmassa, Joni yhtäkkiä tunsi olonsa huvittuneeksi katsellessaan poikaystäväänsä. ”Ja nytkö sinä sitten naurat minulle?” Misha kysyi kohottaen kulmaansa vilkaistessaan nuorempaa miestä. Joni toi kätensä Mishan reidelle hymyillen pehmeästi.

”Olen pahoillani”, hän kuiskasi

”Mitä? En oikein kuullut sinua?” Misha kiusoitteli tuntien olonsa jo rennommaksi.

”Olen pahoillani!” Joni toisti voimakkaammalla äänellä. ”Tiedät että tunnen samoin sinua kohtaan ja joskus minä vain… olen huolissani.”

”No lakkaa huolehtimasta, en ole lähdössä minnekään.”

”Miksi sinun entisellä poikaystävälläsi on sitten oma spesiaali soittoäänensä?” Joni päätti kysyä sillä asia oli vaivannut häntä. Misha loi häneen huvittuneen katseen.

”Spesiaali?” Hän kysyi. “Spesiaali olemaan niin ärsyttävä, että tiedän välittömästi, ettei minun tarvitse vastata.”

”Ai?” Joni hymyili. “Olen helpottunut, luulin että pidät siitä laulusta”, hän virnisti ja sai virneen takaisin. ”Hän soittelee sinua, koska haluaisi seksiä kanssasi?” Joni kysyi vakavampaan sävyyn ja Misha nyökkäsi. ”Houkuttaako sinua koskaan?”

“Ei”, Misha vastasi melko nopeaan mikä miellytti Jonia. ”Hän olisi halunnut kokeilla kimppakivaa ja muita outouksia mistä en itse ole kiinnostunut. En valehtele, olen kerran kokeillut kolmenkimppaa kun olin nuorempi enkä pitänyt siitä. En sano, että se olisi ollut huonoa, mutta sai minut tuntemaan oloni oudoksi, se oli parempaa kuviteltuna. Moni asia on parempi jättää vain fantasian tasolle. Keskityn mieluummin vain yhteen ihmiseen tosi elämässä.” Jälleen Misha vilkaisi Jonia. ”Tiedän asioiden olevan monimutkaisia juuri nyt, mutta tiedän missä haluan olla ja se on sinun vierelläsi. Eikä odottelu haittaa minua, koska tiedän miten mahtavaa seksi on välillämme, odottaminen on sen arvoista. Joten, kuten sanoin; lakkaa huolehtimasta, merkitset minulle ihan helvetin paljon.”

“Kuin myös”, Joni kuiskasi.

“Ja jos sinun täytyy tietää niin on sinullakin oma spesiaali soittoäänesi ja se on yksi lempikappaleistani.”

”Niinkö?” Joni kysyi uteliaana. “Mikä se on?”

”Scorpions.. Send me an angel”, Misha vastasi hymyillen.

”Kuka koskaan voisi arvata sinun voivan olla noin siirappinen?” Joni virnisti, epäröi hetken ja kurottautui koskettamaan Mishan käsivartta puristaen sitä hellästi samalla kun katsoi tietä heidän edellään hymyillen. ”Tiedän, että haluan myös olla tässä, sinun vieressäsi, aina”, hän kuiskasi ja laski kätensä syliinsä.

”Pidän tuosta sanastasi… Aina…en tiennytkään sen voivan kuulostaa niin hyvälle”, Misha tunnusti hymyillen ja maisteli Jonin sanoja mielessään, jonkun toisen suusta ne olisivat saattaneet pelottaa häntä, mutta Jonin suusta kuultuna ne tuntuivat niin … oikeille.
 

Joni tunsi olonsa huomattavasti paremmaksi, hän oli kiitollinen Mishasta. Mies oli nähnyt hänet jo pahimmillaan ja kuitenkin oli valmis pysymään hänen rinnallaan, moni muu mies ei olisi ja Joni tiesi voivansa pitää itseään onnekkaana siitä syystä. Oli oltava kärsivällinen muun kanssa, ehkä ajallaan muutkin asiat elämässä helpottuisivat? Oli ainakin yritettävä luottaa siihen.

Web published: My Secret Shore 18.helmikuuta, 2012

© KOLGRIM 

Jatka lukuun 47
My Secret Shore HOME