49.Lapselliset leikit

Joni tunsi kämmeniensä hikoavan, hän istui isänsä vieressä oikeussalissa ja katsoi hermostuneena tuomareita kohden, jotka olivat aikeissa antaa päätöksensä. Hän oli nukkunut melko huonosti koko yön nähden enimmäkseen painajaisia siitä kuinka Chris tulisi hakemaan kostonsa. Häntä pelotti, oliko hän kuitenkin tehnyt virheen viedessään tämän oikeuteen? Mitä jos he päästäisivät Chrisin vapaaksi? Hän tunsi voivansa pahoin vatsanpohjassaan asti, kuuli sydämensä hermostuneet lyönnit korvissaan ja tunsi voivansa pyörtyä, jos nousisi jaloilleen.

Hän vilkaisi nopeasti Chrisiä kohti, joka tapasi hänen katseensa ja Joni nielaisi tuijotuksen intensiivisyydestä, aistien surua kylmyyden takana. Joni oli myös surullinen, ei hän halunnut olla tässä paikassa yhtään sen enempää kuin Chris halusi. Hän mieluummin olisi toivonut kaiken pois; olisi onnellisesti elänyt elämänsä ilman tätä kokemusta. Oli kuitenkin kivuliaan selvää, että jos Chris ei saisi rangaistustaan, ei hän pääsisi koskaan vapaaksi entisensä otteesta.

Lopulta he totesivat Chrisin syylliseksi entisen kumppanin toistuvaan pahoinpitelyyn, pakottamisesta sukupuoliyhdyntään ja vapaudenriistoon. Se, että he olivat olleet parisuhteessa ja asuneet yhdessä tuntui tekevän rikoksesta lievemmän ja vähemmän traumatisoivan. Todettiin, ettei ollut tarpeeksi todisteita tuomita Chrisiä tapon yrityksestä ja toistuvista seksuaalisista pahoinpitelyistä.

Joni ei ollut varma mitä ajatella kuunnellessaan heidän jatkavan, kuinka syytetyllä ei ollut aiempaa rikosrekisteriä ja kuinka hänen (uhrin) vammat eivät olleet vakavia tai pysyviä, mikä teki pahoinpitelystä luonteeltaan lievemmän. He päättivät, ettei ollut todisteita rikoksen etukäteen suunnittelusta, vaan se oli tehty äkkipikaisen mustasukkaisuuden kourissa. Lopputuloksena Chris tuomittiin ensikertalaisena ehdottomaan kahden vuoden vankeusrangaistukseen, työlupa maassa oleskeluun sitä myötä raukeaisi ja kärsittyään tuomion miehen täytyisi palata kotimaahansa. Chrisin täytyi ottaa osaa myös terapiaan, joka auttaisi häntä parantumaan väkivaltaisista taipumuksistaan. Chrisille määrättiin pysyvä lähestymiskielto, hän ei saisi ottaa yhteyttä Joniin millään tavoin ja lisäksi hänet määrättiin myös maksamaan Jonille 8500€ korvauksia sairaala ja oikeuskulujen lisäksi.

Se oli ohitse. Chrisin asianajaja sanoi jotakin tälle, mahdollisesti siitä kuinka he voisivat yhä valittaa päätöksestä, Joni arveli. Tuntui jotenkin epätodelliselle, vartijat tulivat hakemaan Chrisin pois, oikeussali alkoi tyhjetä ja Joni tunsi olonsa hämmentyneeksi. Hän ei oikeastaan ollut odottanut Chrisin saavan paria vuotta enempää ja sisimmässään hän tiesi, että kaksi vuotta luultavammin kääntyisi yhdeksi. Hänen asianajajansa sanoi, että he voisivat tehdä vetoomuksen, ettei tuomio ollut tarpeeksi ja Joni oli vain lopen uupunut koko juttuun. Se oli mitä oli, mutta ainakin se oli ohitse, tai ainakin Joni halusi sen olevan. Sillä hetkellä Joni halusi Chrisin vain karkotettavaksi, mahdollisimman kauas itsestään ja toki he voisivat valittaa minkä tahtoisivat, mutta mitä hyötyä siitä loppujen lopuksi olisi?

“Haluan vain mennä kotiin”, Joni sanoi ja nousi. “En halua enää käsitellä tätä, se on ohi.” Hän huokaisi. Isä nousi myös, loi tuohtuneen katseen syyttäjään, katseen joka kertoi, ettei hän ollut valmis hyväksymään niin alhaista tuomiota jonka hänen poikansa ilmeisesti oli.

He ajoivat takaisin kotiin, Misha hänen kanssaan takapenkillä isän ajaessa. Joni pysytteli enimmäkseen hiljaa vastaillen epämääräisesti, kun isä tai Misha yrittivät puhua hänen kanssaan.

Oliko koko juttu epäoikeudenmukainen? – Totta kai oli. Hän voisi huutaa ja valittaa siitä, mutta kaikki mitä se tekisi, olisi vain viedä hänen omaa energiaansa ja luultavammin päättyisi muutoin hedelmättömäksi. Joni katsoi taivasta kohden autonikkunasta, sinä päivänä oli pimeää, alkoi sataa hitaasti ja puut huojuivat tuulessa.

Hän yritti prosessoida tapahtunutta, mutta koko hänen kehonsa ja mielensä tunsi viime kuukausien aiheuttaman uupumuksen. Joni halusi nukkua, halusi vain mennä vuoteeseen ja viivästyttää väistämätöntä tulevaisuuden suunnittelua.

He saapuivat talolle ja Joni nousi autosta, hän tuijotti kotirakennustaan hetken, seisten sateessa joka voimistui, hän ei välittänyt kastumisesta. Misha oli pian hänen vierellään, käsi laskeutuen hänen yläselälleen ja yhdessä he menivät sisälle.

“Mitä tapahtui?” Katja kysyi heti heidän päästyään eteiseen. Joni riisui märän takkinsa ja kenkänsä.

“Hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi”, Joni vastasi rauhallisella äänellä kasvot paljastamatta tunteitaan. Katja nyökkäsi hitaasti ja vilkaisi miestään, joka näytti enemmän tai vähemmän tuohtuneelta. “Taidan mennä lepäämään nyt, olen melko väsynyt.” Joni jatkoi ja suuntasi kohti portaita ja huonettaan.

Misha tunsi suuttumusta, päätös tuntui isolta vitsiltä, vaikka toki he olivat osanneet odottaa jotakin vastaavaa, kuitenkin… Hän vilkaisi Jonin isää, joka tapasi hänen katseensa ja molempien mielessä oli sama ajatus; jos oikeus ei tapahtuisi lain kautta, olisi heidän pakko ottaa se omiin käsiinsä. Silti, sillä hetkellä Jonin hyvinvointi oli tärkein ja niinpä Misha seurasi poikaystäväänsä.

“Oletko varma, että olet kunnossa?” Misha kysyi suljettuaan oven heidän takanaan. Joni hymyili väsyneenä ja siirsi päiväpeiton syrjään sängyltään.


“Voin niin hyvin kuin mahdollista. Harmi, etten murtanut yhtään luuta tai viipynyt kauemmin sairaalassa, vai mitä?”

”Älä puhu tuollaisia”, Misha torui. “Mikään ei ole tärkeämpää kuin se että selvisit yhtenä kappaleena ja hengissä… Silti, kai sinä teet valituksen siitä tuomiosta?”

Joni huokaisi raskaasti, mietti hetken Mishan sanoja ennen kuin pudisti päätään. ”En näe pointtia siinä. Lue uutisia Misha, kaksi vuotta ja lähestymiskielto. Rahallisia korvauksia ja lopulta hän joutuu lähtemään. Se on kaikki mitä oikeastaan saatoin odottaa.”

”Se ei ole tarpeeksi”, Misha kinasi. Chris ei edes ollut saanut tuomiota raiskauksesta vaan pakottamisesta yhdyntään! Ajatus sai hänen verensä kiehumaan, sillä hän tiesi totuuden, hän näki sen lopputuloksen päivittäin! Joni vilkaisi häneen ennen kuin istuutui sänkynsä laidalle.

”Ehkä ei, mutta… On ollut pitkä vuosi, minulla ei ole enää energiaa ja loppujen lopuksi, jos todella ajattelet sitä, ei ole merkitystä, istuuko Chris vuoden vai viisi vuotta, se millä on merkitystä, on että joku auttaisi Chrisiä paranemaan. Haluan vain jättää tämän jutun taakseni ja…” Jälleen Joni huokaisi. ”No, nyt vain haluan nukkua, mietin sitä muuta myöhemmin.” Hitaasti Joni nousi ja käveli Mishan luokse. ”Anna minulle kaksi päivää, jooko? Minun tarvitsee vain levätä, tee sinä omia juttujasi ja kun olen levännyt tarpeeksi tulen luoksesi”, Joni asetti kätensä Mishan olkapäille ja katsoi häneen.

“Mutta…” Misha yritti kinastella ja Joni laski sormensa vaalean miehen huulille.

“Ei muttia. Misha kiltti, vain kaksi päivää, se on ainoa mitä pyydän, ainoa mitä tarvitsen nyt.” Misha katsoi Jonia huolestuneena, ei oikeastaan olisi halunnut jättää tätä. Outo rauhallisuus minkä hän aisti poikaystävässään tuntui huolestuttavalta. Hän kietoi kätensä Jonin vyötärön ympärille pidellen tätä hetken lähellään.

“Olet siis kunnossa nyt? Et tunne oloasi… masentuneeksi tai mitään?” Hän ei voinut olla kysymättä ja Joni naurahti väsyneesti.

“Masentuneeksi? Vähän, mutta pääsen kyllä yli siitä. Hei, haluan vain levätä, siinä kaikki. Aion kyllä jatkaa elämääni, jos sitä murehdit.” Joni virnisti ja Misha kurtisti kulmiaan.

“Tuollaisesta ei pitäisi edes vitsailla.” Hän sanoi ja huokaisi. “Hyvä on, kaksi päivää ja sitten haluan nähdä sinut.”

”Niin sinä näetkin”, Joni lupasi ja suuteli Mishan poskea. ”Mene nyt ja näen sinut perjantaina.” Misha katsoi Jonia vielä kerran huolestuneena, suuteli hätäisesti huulille ennen kuin jätti vastahakoisena huoneen.

**^^**^^**^^**^^**

Joni vietti suurimmanosan seuraavista päivistä huoneessaan, tullen alakertaan vain syödäkseen tai kävi vessassa, mutta enimmäkseen hän vain nukkui. Saatuaan tarpeeksi lepoa, Joni mietti koko koettelemustaan ja kuinka käsittelisi sen. Hän ei nähnyt montaa vaihtoehtoa, hän voisi joka jäädä aloilleen masentuneena, tuntien vihaa ja katkeruutta, velloen menneessä ja siinä epäoikeudenmukaisuudessa jonka tuomio oli tuottanut tai hän voisi vetää syvää henkeä ja tehdä parhaansa jatkaakseen elämäänsä kaikesta huolimatta. Jälkimmäinen tuntui kuitenkin parhaimmalta ratkaisulta. Mennyttä ei voinut pyyhkiä pois, mutta hän olisi tarpeeksi vahva jatkaakseen siitä huolimatta. Chris oli vankilassa ja hänellä oli pysyvä lähestymiskielto, Jonin oli pakko uskoa että se oli tarpeeksi pitääkseen miehen poissa. Kuva-asia oli epäonninen, mutta sille ei oikeastaan voinut tehdä muuta kuin toivoa, että poliiseilla oli kaikki kopiot tai että jonkin ihmeen kautta Chris tulisi järkiinsä.

Oli perjantai kun Joni päätti hakea Mishan töistä, tietoisena siitä, että hänen poikaystävänsä käytti julkisia kulkuneuvoja Ivon tarvitessa autoa. Hän ei juuri ollut ajanut onnettomuuden jälkeen, mutta tiesi, että mitä pidemmälle lykkäisi sitä, sen vaikeammaksi se tulisi. Hän ei kertonut isälleen, joka varmasti saisi jonkin huolikohtauksen asian vuoksi, mutta kertoi Katjalle, joka oli hyvin kannustava.

Ei ollut kiirettä, hän muistutti itselleen ajaessaan. Tunne olla ratin takana oli jokseenkin vapauttava. Ensimmäisen kerran pitkään aikaan, hänestä tuntui kuin voisi ottaa elämänsä takaisin hallintaansa. Lopulta Joni saapui parkkipaikalle ja löysi vapaan ruudun johon jättää autonsa. Hän suuntasi sitten kohti rakennusta jossa Misha työskenteli. Hän hymyili vastaanotossa työskentelevälle naiselle, joka vaikutti tunnistavan hänet.


“Hei, etsin herra Volochovia, eikö hänen pitäisi päästä pian lähtemään? Joni kysyi seisahtuen vastaanottotiskin eteen.

“Kyllä. Haluatko, että soitan hänelle ja kerron hänen poikaystävänsä saapuneen?” Nainen virnisti ja Joni hymyili aavistuksen ja nyökkäsi. Hän katsoi naisen ottavan luurin ja tekevän soiton.

Misha oli yllättynyt kuullessaan Jonin olevan paikalla. Se sai hänen olonsa onnelliseksi ja hermostuneeksi samaan aikaan, hän toivoi tummatukkaisen voivan jo paremmin. Miksi muuten hän olisi tullut paikalle? Hermostuneisuus puolestaan johtui siitä, että eräät hänen työtovereistaan eivät koskaan antaisi hänen kuulla loppua tästä, Cecilia heidän joukossaan. Silti, Joni oli tullut näin pitkälle, ainakin hän voisi näyttää hänelle hieman paikkoja.

Misha käveli vastaanottoon ja hymyili Jonin nähdessään, nuorempi mies hymyili hänelle takaisin.

“No hei, kuinka sinä pääsit tänne?”

“Autolla tietenkin, halusin tulla hakemaan sinut.” Joni selitti ja silmäili Mishaa, joka oli pukeutunut puvunhousuihin ja siistiin kauluspaitaan, tunnistuskortti roikkui hänen rinnallaan.

“Niinkö?” Misha kysyi yllättyneenä. “No, tulehan sitten, anna kun näytän sinulle paikkoja. Minulla on vielä muutama asia hoidettavana, mutta siinä ei pitäisi mennä kauaa.”

Joni käveli hänen rinnallaan, yhä hymyillen hänelle. “Näytät muuten todella komealta”, hän kehui ja Misha hymyili takaisin.

“Niin sinäkin”, hän kehui takaisin ennen kuin johdatteli Jonin toimistoon. Usea pari uteliaita silmiä seurasi heitä ja Misha oli tietoinen siitä. Hän ei tehnyt isoa numeroa homoudestaan, ei sanonut sitä, ellei sitä kysytty, mutta ei se ollut enää salaisuus, että hän seurusteli Jonin kanssa, eräs lehtiartikkeli oli varmistanut sen. “Pääsit tänne hyvin?” Misha kysyi heidän kävellessä hänen pöytäänsä kohti.

“Pääsin, kiitos kysymästä. Oli oikeastaan mukavaa ajaa pitkästä aikaa”, Joni vastasi. Hän huomasi katseet myös, mutta mallin taustallaan hän oli ainakin aiemmin ollut tottunut siihen, että hänet huomattiin ja nyt hänen piti tottua noihin katseisiin uudestaan.

“Haluan esitellä sinulle erään ihmisen”, Misha sanoi ja käveli lähemmäs Cecilian pöytää joka tietenkin oli jo huomannut heidät kauempaa.

“Hei Joni. Olen Cecilia”, nainen esitteli itsensä ja sai Mishan pyöräyttämään silmiään.

“Hauska tavata, Misha on puhunut sinusta paljon”, Joni hymyili.


“Toivottavasti ei mitään pahaa”, nainen vastasi ilkikurisen pilkkeen välkehtiessä tämän silmissä hänen katsoessaan vaaleaa miestä.

“Ei tietenkään”, Misha vastasi iskien naiselle silmäänsä.

”Mishalla on sinun kuvasi pöytälaatikossaan, olen nähnyt sen”, Cecilia hihitti ja Joni katsahti yllättyneenä poikaystäväänsä joka puolestaan loi Ceciliaan jokseenkin happaman katseen.

”Ei minun tulisi olla pöytälaatikossa, minun pitäisi olla pöydälläsi, eikö niin?” Joni kiusoitteli ja Misha huokaisi.

”Niin, niin… Okei, olet tavannut Cecilian ja nyt… Minun on hoidettava muutama paperi hoidettavana ennen kuin voimme lähteä.” Misha sanoi ja johdatteli Jonin omat pöytänsä luokse.

”Oli mukava tavata sinut Joni!” Nainen huusi heidän peräänsä.

Joni istuutui Mishan työpöydänreunalle Mishan viimeistellessä joitakin dokumentteja koneellaan. Hän katsoi ympärilleen toimistoa missä suurin osa ihmisistä alkoi lähteä kotiin viikonlopuksi, aina silloin tällöin hän huomasi jonkun katsovan heidän suuntaansa mikä sai hänet kääntämään oman katseensa. Misha vilkuili poikaystäväänsä myös ajoittain, Jonin läsnäolo häiritsi jokseenkin hänen keskittymistään. Joni hymyili hänelle, näytti siltä kuin… Kuin kaikki olisi ollut normaalisti ja hyvin. Misha ei kuitenkaan uskonut sen olevan totta.

Hän oli jatkanut suunnitelman toteuttamista Jonin isän kanssa. Jyri tunsi joitakin ihmisiä vankilasta jossa Chris kärsisi tuomionsa eikä menisi kauaa kunnes…

“Onko tämä mukava työpaikka?” Joni keskeytti hänen ajatustensa kulun. Misha katsoi ylös ja nyökkäsi.

”Viihdyn kyllä. Minusta on mukavaa, kun voin käyttää myös äidinkieltäni joidenkin asiakkaiden kanssa ja … suuriosa työkavereista ovat mukavia.” Misha hymyili. Joni huomasi vaalean kiharatukkaisen, silmälasipäisen miehen katsovan heitä pitkään, hetken näyttäen siltä kuin olisi ollut tulossa heidän luokseen, mutta muutti sitten mieltään ja suuntaansa. ”Pieni hetki…” Misha mutisi keskittyen näyttöön ja Joni pohti kuinka moni mies ja nainen olivatkaan kiinnostuneet hänen poikaystävästään.


“Ota vain aikasi”, Joni sanoi rauhallisesti muistuttaen itseään, että kaikesta huolimatta, Misha kuitenkin halusi olla hänen kanssaan.

“Lähden nyt, nauttikaa viikonlopusta!” Cecilia iski silmäänsä ja vilkutti heille.

“Sinä myös Ceci!” Misha vilkutti takaisin ja Joni hymyili naiselle.


“Sinä otat työsi liian vakavasti Misha, useimmat ovat jo lähteneet.” Joni kommentoi hymyillen hänelle.

“Niin no, valitettavasti minulla on töitä rästissä…” Misha huokaisi.

“Minun ja oikeudenkäynnin vuoksi?” Joni kysyi ja Misha katsoi ylös häneen ja hymyili.

“Chris on se ongelma, et sinä”, vanhempi mies vakuutti ja hieroi Jonin reittä hetken ennen kuin keskittyi takaisin tehtäväänsä. Joni hymyili ja katsoi uudestaan ympärilleen. Paikka näytti oudolta kaikkine tyhjine pöytineen ja koppeineen, suurelta ja… autiolta, paikka voisi olla pelottava yöllä.

“Voisin ryhtyä sihteeriksesi, tai tämän koko toimiston”, Joni virnisti. “Voisin keittää kahvia ja hoitaa juoksevia asioita tai ryhtyä henkilökohtaiseksi assistentiksi sinulle, mitä luulet?”

“Pelkäänpä, että ihmisillä täällä ja etenkin itselläni olisi kovia vaikeuksia keskittyä, jos sinä juoksentelisit täällä.” Misha virnisti takaisin.

“Ai kovia vaikeuksiako?” Joni kiusoitteli ja virne nuoremman kasvoilla sai Mishan huokaamaan ja pudistamaan päätään hymyillen.

“Ole varovainen tuon suusi kanssa”, Misha hymyili. Hän oli hiljaa hetken ja päätti sitten kysyä. “Oletko miettinyt uudestaan valituksen tekemistä?”

“En”, Joni vastasi katsoen häneen ja näki pettymyksen syntyvän sinisten silmien taakse. “Jos syyttäjä haluaa sen tehdä, se on hänen asiansa. Minä vain.. No, se on ohi minulle. Ei puhuta siitä enää, jooko?” Misha katsoi häneen ja nyökkäsi hieman vastahakoisesti. Loppujen lopuksi sillä ei ollut väliä, Chris saisi selkäsaunan joka tapauksessa.

Misha viimeisteli raportin ja sulki tietokoneen. “Hyvä on, olen valmis, voimme lähteä”, hän sanoi ja Joni hypähti alas pöydältä. “Minne haluaisit mennä?”

“Voimmeko mennä teille?” Joni kysyi ja otti kuvan Mishan työpöydän ylimmästä laatikosta asettaen sen pöydän päälle. “Minun kuuluu olla tässä.” Hän virnisti ja Misha pyöräytti silmiään ennen kuin kumartui suutelemaan Jonin otsaa.

“Hyvä on ja totta kai voimme mennä”, Misha myöntyi.

“Ovatko Ivo ja Jami siellä?” Joni kysyi heidän kävellessä ulos toimistosta.

“En ole varma”; Misha vastasi. “Miksi?”

“No, minua vähän nolottaa”, Joni tunnusti. “Se mitä sanoin Jamille, kuinka suutahdin niin. Mitä hän mahtaa nyt ajatella minusta?”


“Hän sanoi ymmärtävänsä. Älä ole nolostunut suotta, äläkä huolehdi, sinulla on aikaa puhua hänen kanssaan myöhemmin, olen varma”, Misha lohdutti.

Kun he tulivat Mishan kotiin, ei Ivosta tai Jamista näkynyt jälkeäkään. “Ehkä he menivät ulos drinkille”, Misha pohti.

“Autolla?” Joni ihmetteli ja Misha kohautti olkiaan.

”He voivat olla myös Jamin luona. Alan nähdä veljeäni yhä harvemmin. Olemme tosin molemmat olleet kiireisiä.” Misha käveli keittiötä kohti. ”Haluatko jotain juomista? Cokista? Jäätkö yöksi?”

Joni seurasi poikaystäväänsä hymyillen hieman. “Ajattelin jääväni ja… voisin ottaa oluen, jos teillä on?”

“Toki, siksi kysyinkin.” Misha vilkaisi häneen, hymyili ja avasi jääkaapin.

”Mitä jos Ivo haluaisi muuttaa yhteen Jamin kanssa?” Joni kysyi Mishan ojentaessa hänelle avatun pullon.

“No, kai sen on tapahduttava ennen pitkään, en ajatellut asua veljeni kanssa koko lopunikääni”, Misha virnisti. “Haluatko lasia?”

“Äh, mitä suotta”, Joni sanoi. “Täällä on tilaa, voisitte kaikki kolme asua täällä”, Joni sanoi heidän kävellessä olohuoneeseen.

“Ehkä, mutta joskus on hyvä siirtyä eteenpäin. Itse kaipaisin jo muutosta.”

“Niin…” Joni istuutui sohvalle ja katsoi häneen. “Minunkin pitäisi etsiä uutta paikkaa, niin paljon kuin rakastankin perhettäni… Se on… No, isä kohtelee minua yhä kuin lasta välillä, se ei ole hauskaa.” Joni virnisti ja siemaisi pullosta Mishan istuessa hänen vierelleen.

“Hän on huolissaan sinusta, se on ihan ymmärrettävää”, Misha sanoi. “Ja… en tiedä… Ehkä sinun ei ole hyvä asua yksin… Tiedäthän… Chrisin jälkeen… ja kaikkea.” Joni kohotti kulmaansa ja katsoi blondia hiljaa.

“Jos en halua asua vanhemmillani enää, eikä minun tulisi asua yksin… Kenen kanssa ehdotat, että minun tulisi asua?” Joni virnisti. “Koiran? Voisin hankkia sellaisen ison ja vihaisen, sittenhän en olisi yksin, vai mitä?” Hän kiusoitteli, aavistaen kyllä Mishan ajatuksen.

“Koira vaatii paljon huolenpitoa, et voi jättää sitä yksin kovin pitkäksi aikaa, melko stressaavaa yksinasuvalle.” Misha sanoi ja katsoi häneen nostaessaan pullon huulilleen.

“No, ehkäpä järkevän poikaystävän voisi jättää yksin välillä, jopa viikoksi tai kahdeksi ja löytää hänet sitten yhä elossa ja terveenä”, Joni virnisti jälleen.

“Niin voisi hyvin käydä.” Misha myönsi. “Kuule, niin kauan kuin asumisjärjestelymme pysyvät kuten ne ovat nyt, olet tervetullut viettämään aikaasi tänne tai jopa muuttamaan tänne kokonaan, jos vanhempasi alkavat käydä hermoillesi. Mieti sitä, jooko?” Misha ei halunnut painostaa Jonia ja ehkä yhteisen asunnon hankkiminen olisi liian aikaista, mutta hän ei myöskään halunnut Jonin asuvan yksin, ei niin kauan kun Chris oli yhä samassa maassa, ajatus oli ehkä typerä, mutta… No hänestä oli vain parempi jos Jonilla oli joku samassa taloudessa ja mieluusti olisi itse ollut se ihminen. Joni kallisti päätään ja liikkui vaaleaa miestä lähemmäs.

Tummatukkainen toi kätensä vaaleisiin pehmeisiin hiuksiin ja nojautui eteenpäin koskettaakseen huulillaan kevyesti toisia. Hän katsoi syvälle sinisiin silmiin ja hymyili ennen kuin nojautui uuteen syvempään suudelmaan. Misha huokaisi, suudelmat muuttuivat hitaasti rohkeimmiksi ja hän vapisi, halu ja turhautuneisuus sekoittuivat, niin lähellä ja silti niin kaukana. Misha halusi enemmän ja tiesi ettei hän voisi viedä sitä pidemmälle, kuitenkin Joni aina houkutti häntä.

Jotenkin he päätyivät makuulle sohvalle, Joni Mishan alle, innokkaana ja vastaanottavana ja vasta kun nuorempi mies tunsi Mishan erektion ja suudelmien muuttuvan vaativimmiksi, Mishan lantion puskiessa hänen omaansa vasten, suudelmat hidastuivat Jonin osalta. Pelko hiipi hänen rintaansa, muistot polttavasta kivusta ja siitä avuttomuuden tunteesta, kun ei päässyt irti tuskaisesta otteesta. Joni tuntui jähmettyvän ja Misha tuli pian muutoksesta tietoiseksi, vaalea mies murahti ja nousi ylös sohvalta.

Joni katsoi poikaystäväänsä anteeksipyytävästi, hän tunsi olonsa syylliseksi ja vääräksi, ei sen pitäisi mennä näin, hän tiesi sen ja hän oli aivan yhtä turhautunut. Mishan selkä oli käännettynä häneen, mies hengitti syvään, kädet lantiollaan. “Haittaako jos käyn suihkussa?” Hän kysyi vilkaisten Joniin olkansa yli. Joni tiesi syyn ja vaikka se sai hänen olonsa oudoksi, hän nyökkäsi.

“Ei tietenkään”, hän vastasi hiljaa.

“En viivy kauaa”, Misha lupasi ennen kuin suuntasi alakerran sauna- ja suihkuhuoneeseen. Joni puraisi huultaan, osa hänestä halusi mennä Mishan perään, halusi yllättää hänet, riisuutua ja vain… tehdä sen. Toinen puoli taas sai hänet jähmettymään aloilleen pelosta ja syyllisyydentunnosta. Oli turhauttavaa olla sellainen, hän ei oikeastaan ymmärtänyt ongelmaansa, tai tavallaan ymmärsi ja toisaalta… Miksei hän voinut vain antaa mennä? Kun sisimmässään hän tiesi, että Mishan kanssa se olisi erilaista ja hyvää. Misha ei halunnut häneen sattuvan, hän ei ollut kuten… Chris ajatteli hänen olevan lutka, oikeus ajatteli niin ja… Kaikki se kummitteli hänen tajuntaansa. Hän halusi seksiä Mishan kanssa, muttei tiennyt miten ylittää pelkonsa. Miten niin yksinkertainen asia saattoikin muuttua niin monimutkaiseksi?

Mishalla kesti ja Joni tiesi kyllä minkä vuoksi. Kun vaalea mies palasi, pyyhe vyötärönsä ympärillä, kosteus kimallellen tämän iholla, syyllinen ilme kasvoilla, Joni katsoi tätä varoen. Sisimmässään tummatukkainen oli surullinen siitä, etteivät he vielä voineet tavoittaa sitä normaaliutta. “Onko kaikki hyvin?” Misha kysyi lähestyen ja Joni nyökkäsi.

”Luulen, että meidän pitäisi mennä siihen terapiaan yhdessä, pian”, Joni sanoi ja Misha nyökkäsi kävellen takaisin sohvalle.

”Anteeksi jos tein olosi epämukavaksi”, Misha sanoi koskettaen Jonin hiuksia hellästi ja tummatukkainen pudisti päätään hitaasti.

”Ei se sitä ole”, Joni vakuutti. ”Tarkoitan… ei sinun tarvitse olla pahoillasi, vaan minun.” Hän sanoi ja toi kätensä koskettaakseen Mishan kosteaa rintaa. Kookkaampi mies otti hänen kätensä ja suuteli kämmentä.

”Eikä pitäisi”, Misha sanoi ja jälleen Joni katsoi häneen. ”Ei se ole sinun syytäsi”, Misha jatkoi ja Joni kohautti olkiaan.

”Inhottaa vain olla tällainen…” Hän huokaisi.

“Terapia auttaa kyllä, tiedän sen”, Misha sanoi ja veti poikaystävänsä hellään halaukseen, sisimmässään saaden lisää syitä vihata Chrisiä ja oikeuttaa hänen hakkaamisensa.

**^^**^^**^^**

Chris ei oikeastaan koskaan ollut kuvitellut päätyvänsä vankilaan, oikeaan vankilaan muiden vankien kanssa jotka tarkkailivat häntä. Chrisin mielestä muiden katseet olivat ennen kaikkea epäilyttäviä kuin mitään muuta ja hän mulkoili heitä takaisin, haluten saada heidät ymmärtämään pysyä hänestä kaukana. Hän ei ollut välittänyt ystävystyä työtovereidensa kanssa ja välitti muodostaa ystävyyssuhteita tässä paikassa yhä vähemmän. Kuitenkin, nämä kaikki olivat rikollisia, kuka tiesi mistä heidät oli tuomittu, Chris ei nähnyt kuuluvansa joukkoon. Häntä kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti ja oli täysin Jonin ja tämän uudenpoikaystävän syytä, että hän oli päätynyt tähän paikkaan. Oli tämäkin tapa viettää hänen 28-vuotis syntymäpäiväänsä, lukittuna tähän Jumalan hylkäämään paikkaan!

Joku olisi saattanut kuitenkin sanoa, että vankila-aika voitiin kuvailla liian helpoksi Suomessa. Kaikkea kontrolloitiin kyllä, mutta silti sait katon pääsi päälle, parempaa ruokaa kuin moni vanhus tai lapset koulussa söivät, sait työskennellä vankilantiloissa, oli mahdollisuus käydä vankilan kuntosalilla, sait jopa katsoa tietyn määrän TV:tä! Silti, Chris näki kaiken ainoastaan synkkänä, hänen jokaista liikettään vahdittiin, hän ei päässyt ulos kun halusi ja kaikki oli rajoitettua. Jos hän halusi käyttää puhelinta, oli vanginvartija hänen vieressään kuunnellakseen hänen jokaisen sanansa ja Chris halusi enemmän yksityisyyttä!

Ei, että hänellä olisi ollut montaa tärkeää puhelua soitettavana. Hän oli yhä suuttunut Adamille ja hänen muut ystävänsä Kanadassa tai hänen vanhempansa eivät tuntuneet kovin halukkailta pitämään yhteyttä. Hän enimmäkseen puhui asianajajansa kanssa, joka uskoi heidän voivan lyhentää hänen tuomiotaan ja saamaan maksuja alemmiksi valittamalla päätöksestä. Chris oli suostunut siihen, se vaikutti epäreilulta ja hän ei halunnut maksaa senttiäkään sille mokomalle huoralle, joka oli pettänyt hänet. Hän ei uskonut sekuntiakaan, ettei Joni olisi ollut intiimisti sen blondin ryssän kanssa. Totta kai hän oli! Syytökset raiskauksesta olivat myös naurettavia. Hänellä oli oikeutensa, helvetti! Hänen mielialansa vaihtelivat ensimmäisten päivien aikana, osittain haluten unohtaa Jonin, osittain toivoen pahaa hänelle ja tämän uudelle miehelle ja suurempi osa ei ollut valmis päästämään irti.

Viha velloi hänen sisällään ja Chris pysytteli suurimmaksi osaksi vaiti. Hän teki niin kuin vaadittiin, pohdiskeli hiljaa itsekseen ja yritti erottaa itsensä muista. He tuijottivat häntä ja hän oli tietoinen siitä, mutta yritti parhaansa olla välittämättä. Neljäntenä päivänä, joku idiootti päätti lähestyä häntä lounaalla, ne olivat kaikki idiootteja Chrisin silmissä.

”Olet Kanadasta, etkö?” Vieras yritti aloittaa keskustelua ja Chris mulkoili miestä kulmiensa alta, liikutellen ruokaa lautasellaan. Mies oli melko tavallisen näköinen, vaaleanruskeat hiukset ja vihreät silmät, hänen ikäisensä – Chris arveli. Ilman partaa, virnettä ja heidän ympäristöään, mies olisi saattanut vaikuttaa tarpeeksi mukavalta, jotta tälle voisi jutella, mutta vain jutella. Chris ei tuntenut minkäänlaista fyysistä vetoa mieheen, Chris piti enemmän miehistä jotka olivat… no, enemmän sellaisia kuin Joni, nuorempia ja kevyempirakenteisia häneen itseensä verrattuna

”Kyllä.” Hän vastasi lyhyesti ja keskittyi takaisin ruokaansa.

“Tiedätkö, ystävä voisi olla hyvä olla olemassa täällä, älä eristä itseäsi, muut miehet alkavat puhua”, mies neuvoi ja kun Chris pysytteli hiljaa, hän huokaisi. “Olen Aki, muuten.” Jälleen Chris katsoi häntä, yhä hiljaa hetken.

“Chris”, hän lopulta vastasi.

“Ja minä tiedän mitä teit Chris, syyn miksi olet täällä.” Kun kanadalainen loi häneen kysyvän kummastuneen katseen, Aki virnisti. “Älä ole huolissasi, olen ystävä, ymmärrän sinua. Ole kuitenkin varovainen, on muitakin jotka tietävät ja he eivät ymmärrä kuten minä. No, minun on mentävä, mutta jos haluat jutella, niin etsi minut käsiisi”, mies iski silmäänsä ja jätti Chrisin pohdiskelemaan heidän lyhyttä keskusteluaan.

Ei kestänyt kuitenkaan kauaa. Chris oli ollut vankilassa vähemmän kuin viikon kun se tapahtui. Hän käyskenteli pihalla omissa ajatuksissaan kun kuuli huudon.

”Hei homo!” Se huudettiin selkeällä englannilla ja totta kai hän tiesi huutajan tarkoittavan häntä, mutta Chris kieltäytyi katsomasta miehen suuntaan. ”No, kyllä sinä kuulit minua homo, etkö niin?” Silmäkulmastaan Chris saattoi nähdä tatuoidun miehen lähestyvän seuraajiensa kanssa. Chris pysyi hiljaa ja vaihtoi suuntaan, tietäen, että hänen oli parasta yrittää välttää tarpeeton draama. ”Olenko liian ruma sinulle vai? Tai kenties liian vanha?” Mies tuhahti ja muut nauroivat. Chris pyöräytti silmiään.

”Minua ei kiinnosta keskustelu sinun tai ystäviesi kanssa”, Chris vastasi vilkaisten miestä, joka todella ei ollut katsomisen arvoinen. Mies oli treenattu kyllä, mutta tällä oli liikaa tatuointeja ja arpiset kasvot. Mies ei varmasti alunalkuaankaan ollut komea, mutta oli sitten pilannut ulkonäkönsä vielä enemmän, tämä oli jossakin kolmenkymmenen yläpuolella, Chris arveli.

“Keskustelu? Kuka puhui mitään keskustelusta, homo?” Mies kysyi huvittuneella äänellä ja neljä miestä, jotka tällä oli mukanaan, levittäytyivät niin että onnistuivat tukkimaan Chrisin pakoreitit. “Pidät kauniista pojista niinkö?” Mies kysyi ja lähestyi. Muut vangit kauempana loivat uteliaita katseita heidän suuntaansa, kun ne jotka olivat lähellä, ne jotka ympäröivät hänet katsoivat inhoten.

”Mitä te haluatte?” Chris kysyi lähes kyllästyneeseen sävyyn.

”Et olekaan niin kova yksin, niinkö?” Mies kysyi. ”Nautitko sen mallipojan raiskaamisesta? Senkin sairas paskiainen”, mies sylkäisi hänen jalkoihinsa. ”Onko kivaa hakata heikompiasi?”

”Mitä jos pitäisitte vain huolta omista asioistanne.” Chris tuhahti ja yritti liikkua miehen ohitse, joka kuitenkin tönäisi hänet voimalla taakse ja ennen kuin Chris saattoi reagoida, oli toinen iskenyt nyrkkinsä hänen kylkeensä.

”Ei ennen kuin olemme antaneet sinulle opetuksen, mulkku!” Uusi isku hänen vatsaansa, kasvoihin, Chris maistoi veren ja yritti huutaa. Vartijat tuntuivat sopivasti olevan muualla, tai ehkä he vain eivät välittäneet tapahtuvasta. Uusi isku ja Chris kuuli ällöttävän rusahduksen jonka pääsi hänen nenänsä murtuessa. Kaksi piteli häntä aloillaan, yksi piti vahtia ja porukan johtaja toisen ystävänsä kanssa jakeli iskuja. Chris yski verta, kipu oli turruttavaa ja hän kuuli etäisesti ihmisten huutavan, omituisia ääniä. Hän ei koskaan ollut välittänyt oppia suomea kunnolla, vain sanoja sieltä täältä. Sanat kuulostivat niin erilaisille kun Joni oli puhunut niitä, niin paljon pehmeimmiltä ja ystävällisimmiltä, nyt ne olivat kylmiä, karheita ja rumia. Syrjäsilmällään Chris näki Akin etäämmällä, mies näytti huolestuneelta ja huusi jotakin, hän näki vartioiden juoksevan heitä kohti ja huutavan, he kohottivat aseensa niitä kohden jotka ympäröivät häntä. ”Kuuntele nyt tarkasti – pysy helvetin kaukana Lehdosta, ymmärrätkö? Tai lupaan ettei tämä ole tässä!” Se oli viimeisin asia minkä Chris kuuli mieheltä vartijoiden tullessa paikalle ja hän löysi itsensä maasta yskien ja haukkoen henkeään. Hän kuuli kummallista puhetta, vaikersi kivusta ja kirosi vartioiden yrittäessä auttaa häntä. Hän saattoi nähdä kuinka jengin johtaja johdateltiin kovakouraisesti pois, eikä tämä näyttänyt alkuunkaan katuvalta; mies jopa virnuili tyytyväisen näköisenä, kun jotkut muut vangit taputtivat hänelle – oli niillä helvetti otsaa!

“Pysy aloillasi, meidän on vietävä sinut sairaalaan”, yksi vartioista sanoi. Chris hädin tuskin kuunteli, hän oli vihainen ja häneen koski joka puolelle. “Pysy helvetin kaukana Lehdosta, ymmärrätkö? Tai lupaan ettei tämä ole tässä!” Sanat kaikuivat hänen korvissaan ja saivat hänet vakuuttuneeksi, että tämä oli Jonin tai tämän uuden poikaystävän tai jopa Jonin isän tekosia. Kivussaan hänen vihansa kasvoi, tämä oli jotakin mitä hän ei koskaan unohtaisi ja se oli hän jota kohtaan oli tehty väärin; siitä hän oli varma. Hän näyttäisi heille, näyttäisi koko helvetin porukalle – sen Chris vannoi itselleen.

**^^**^^**

Joni istui pöytänsä ääressä lukulasit silmillään ja pieni vihko kirjan vieressä jota hän luki, välillä alleviivaten siitä kohtia. Hän oli päättänyt keskittyä, hän ei ollut varma vielä mitä tuleva toisi, mutta yhdestä asiasta hän oli varma; pienet askeleet johtivat suurempiin ja päämäärien asettaminen auttoi. Sillä hetkellä hänellä oli yksi suuri tavoite; elämänsä jatkaminen Chrisin kanssa kompastumisen jälkeen ja kaksi pienempää tavoitetta; lukion päättäminen kunnialla ja terapia Mishan kanssa, jotta he saavuttaisivat normaalin seksielämän. Hänellä ei ollut enää montaa lukion kurssia jäljellä ja kirjoituksiin joihin hänen oli pitänyt osallistua syksyllä, lykkääntyivät nyt kevääseen. No, hän olisi ehkä kaksi vuotta luokkatovereitaan jäljessä, mutta sillä ei ollut merkitystä, hän halusi päästä kirjoituksista kunnialla itsensä vuoksi ja arveli, että saisi oikeastaan huomattavasti paremmat arvosanat kuin jos olisi kirjoittanut aiemmin sillä silloin häneltä oli puuttunut täysin keskittymiskyky, hänen päänsä oli ollut täynnä kaikesta muusta mm. muista miehistä ja seksistä…

Oli neljä iltapäivällä, kun hänen kännykkänsä soi. Joni hymyili hieman nähdessään soittajan olevan hänen serkkunsa. ”Hei Suvi”, hän tervehti.

”Hei, kuulin juuri uutisia joiden tiedän piristävän sinua!” Nainen sanoi kuulostaen hyvin innostuneelta.

“Hmm.. synnytit ihmelapsen?” Joni arveli virnistäen. “Älä huoli, suoritan kyllä kummisedän velvollisuuteni, tulen sinne viikonlopuksi.” Hän lupasi. Suvi oli lykännyt ristiäisiä, sillä hän todella halusi Jonin lapsensa kummisedäksi ja arveli, että hänen oli parasta odottaa kunnes Chris olisi tuomittu.

“Ei, ei se sitä ole. Chris on hakattu vankilassa!” Suvi virnisti tuntien suurta tyytyväisyyttä asiasta, tyytyväisyyttä jonka hänen oli pitänyt pitää kurissa miehensä kerrottua asiasta. Adam ei ollut vaikuttanut tyytyväiseltä ja halusi nähdä ystävänsä pian varmistuakseen, että tämä oli kunnossa. “Melko pahoin kuulin! Hän on yhä sairaalahoidossa ja kuulemma hänen nenänsä ei koskaan tule olemaan ennallaan!” Nainen nauroi ilkeästi ja Jonin oli nielaistava. Rehellisesti hän ei tiennyt mitä ajatella. “No, sano nyt jotakin, olethan onnellinen, etkö? Se kusipää sai mitä ansaitsi! Jos hänet olisi vaan vielä raiskattu niin tietäisi miltä sekin tuntuu!” Suvi ei ehkä harkinnut sanojaan loppuun asti, sillä ne saivat Jonin ainoastaan voimaan pahoin ja tuntemaan olonsa epämukavaksi. “Joni?”

”Kuinka pahoin? Milloin se sattui?” Joni saattoi viimein kysyä, yrittäen kuulostaa niin rauhalliselta kuin suinkin pystyi. Ehkä oli ollut liikaa toivottu, ettei hänen enää koskaan tarvitsisi kuulla entisestään. Oli asioita, jotka eivät koskaan kadonneet.

“Eilen…” Suvi vastasi yllättyneenä niin innottomasta vastauksesta. “Hän on sairaalassa ja joutuu olemaan siellä joitakin päiviä, tai niin kuulin.”

“Ja k-kuka sen teki?”

“Jotkut miehet, jotkut toiset vangit, ilmeisesti heitä oli useampi kuin yksi… Ja ilmeisesti he eivät pitäneet siitä mitä Chris teki sinulle… Kuule, tärkein asia on se, että se kusipää sai edes pienen maistiaisen omasta lääkkeestään ja sinun kuuluisi olla iloinen siitä!”


“Niin… Tietenkin”, Joni vastasi jokseenkin laimeasti haluamatta serkkunsa kuulevan hänen todellisia huoliaan asian suhteen. Äkkiä asiat joihin hän ei ollut kiinnittänyt niin paljon huomiota aiemmin, alkoivat tehdä järkeä. Kuinka hänen isänsä ja Misha olivat käyttäytyneet ja sitten Jyrin vierailu… Sisimmässään Joni alkoi tuntea suuttumusta. “Kiitos, kun kerroit minulle. Nähdään viikonloppuna ja jutellaan sitten lisää, okei?”

“Toki, nähdään…” Suvi vastasi jokseenkin hämillään. He sanoivat hyvästinsä ja Joni päätti puhelun käsi vapisten. Hän ei tuntenut olevansa pahoillaan Chrisin puolesta, muttei hän myöskään uskonut pahoinpitelyn ratkaisseen mitään, oikeastaan päinvastoin. Miksi tämän piti käydä nyt? Tuntui vaikealta hallita omia tunteitaan uutisen jälkeen, hän yritti parhaansa rauhoittua, hänen sisaruksensa olivat kotona ja Misha tulisi töistä syömään illallista heidän kanssaan. Hän tarvitsi varmuuden epäilyilleen ennen kuin järjestäisi kohtauksen.

**^^**

Misha oli kuullut uutisen Jonin isältä eikä voinut olla tuntematta tyydytystä asian suhteen. Ehkä tämä oli se mikä saisi sen kusipään ymmärtämään? Misha ei halunnut mitään enemmän kuin Chrisin pysyvän heistä kaukana, pysyvän Jonista kaukana, hänen reviiristään. Hän saapui Jonin vanhempien talolle löytäen poikaystävänsä huoneestaan kirjojensa äärestä ja virnisti.

”Hei”, hän sanoi kävellen lähemmäksi ja suuteli Jonin poskea. ”Tämä on yhä niin outo näky, nähdä sinut opiskelemassa näin vakavasti, minun kiireinen pikku mehiläiseni…” Joni pyöräytti silmiään Mishalle, joka totisesti vaikutti aivan liian iloiselta ollakseen viaton.

”Lopeta”, hän tuhahti hieman kireästi ja työnsi Mishan kädet pois. ”En ole vauva, eikä ole tarvetta puhutella minua kuin olisin”, hän huokaisi ja Misha kurtisti kulmiaan ennen kuin istuutui sänkynsä laidalle.

”Jollain on taas kuukautiset, vai mitä?” Misha kiusoitteli virnistäen ja Joni mulkaisi häntä vihaisena, juuri aikeissa sanoa jotakin takaisin, kun kuuli äitipuolensa huutavan:

”Ruoka on valmista!”

Sanomatta sanaakaan, Joni nousi ja käveli kohti ovea. “Hei, ethän sinä mökötä minulle?” Misha naurahti epäuskoisena ja Joni ainoastaan vilkaisi häneen.

“Ruoka on valmista ja minun on nälkä.” Hän vastasi ja jatkoi matkaansa alakertaan. Misha huokaisi ja seurasi.

Ruokapöydässä Joni tarkkaili perhettään ja Mishaa hiljaisena. Hänen isänsä vaikutti iloiselta ja puheliaalta, ajoittain he vaihtoivat katseita Mishan kanssa ja Joni tiesi. Hän tiesi siitä kuinka he käyttäytyivät, hän tiesi aiemmasta ja he olivat idiootteja jos luulivat, että hän oli yhä tietämätön. Joni pysytteli hiljaa ja jatkuva kulmien kurtistus sai Mishan huolestuneeksi. Vaalea mies katseli häntä jatkuvasti ja Joni teeskenteli, ettei huomannut. Hänellä ei ollut kiinnostusta liittyä keskusteluun, hän oli ainoastaan vihainen ja jos lapset eivät olisi olleet pöydässä, hän olisi antanut heidän kaikkien kuulla sen.

”Menen kävelylle”, Joni sanoi lopulta jättäen puolet ruuastaan koskematta lautaselleen. Joni nousi ja hänen huono tuulensa luonnollisesti huomattiin.


”Nytkö?” Hänen isänsä kysyi.

”Et ole edes syönyt vielä”, Misha lisäsi ja Joni pyöräytti silmiään.

”Ihanko tosi Sherlok?” Hän kysyi ja suuntasi ovea kohti.


”Isi, miksi Joni on huonolla tuulella?” Sini kysyi hämmentyneenä Mishan noustessa.

”Minä menen”, hän sanoi ja seurasi Jonia eteiseen. ”Et voi lähteä yksin”, hän huokaisi tuntien olonsa jokseenkin hämmentyneeksi, hän oli luullut Jonin voivan jo paremmin.

“Ja miksi ihmeessä en voisi?” Joni tiuskaisi. “Olen jo aikuinen, helvetti! Haluan mennä kävelylle!” Hän lisäsi, otti takkinsa ja lähti ulos. Misha kiiruhti hänen peräänsä saatuaan kengät jalkaansa ja napattuaan takkinsa.

“Joni! Helvetti, odota nyt hetki!” Misha huusi hänen peräänsä. Joni ei pysähtynyt, suuntasi vain porttia kohti ja kohti metsäteitä. “Joni? Älä ole niin helvetin epäkypsä! Mikä on hätänä? Kerro minulle?” Misha kiiruhti tummatukkaisen vierelle ja Joni pudisti päätään.

“Mene pois, minun täytyy rauhoittua!” Joni kivahti tuntien kyyneleet silmissään ja hän vihasi sitä miten heikoksi tunsi itsensä. Hän kuuli hiekan liikkuvan kiirehtivien askeliensa alla; tuuli ulvoi, sen kylmä viima sai väreet kulkemaan kaikkialla kehossa ja sai hänet miltei toivomaan, että olisi ottanut huivinsa suojaamaan kaulaansa. Mutta millään sillä ei oikeastaan ollut merkitystä, kaikki oli menossa pieleen, hän tiesi sen, tunsi sen…

Misha seurasi sitkeästi muutaman askeleen poikaystävänsä takana, kunnes saavuttivat metsän. Joni tunsi Mishan lähellään, eikä tiennyt oliko ärsyyntynyt tähän, vai yleisesti maailmaan, vai Chrisiin, vai kenties niihin, jotka olivat hakanneet hänen entisensä. “Tiedän Chrisistä, okei?” Joni sanoi tiukasti ennen kuin pysähtyi. Oli harmaa päivä kuten edelliset, muita ihmisiä ei näkynyt, hetken rauha, hetken olivat vain hän ja Misha.

”Siitä, että hänet hakattiin?” Misha kysyi rauhallisesti ja Joni kääntyi vaalean miehen puoleen, käsivarret kiedottuna rintansa ylle nyökäten hitaasti.

”Kyllä.”

”Hän ansaitsi sen ja enemmän, tiedät sen”, Misha järkeili tullen lähemmäksi.

”Tiedän, että sinä ja isä olette sen takana ja Jyri. Luulitteko kaikki, että olen niin helvetin tyhmä, etten tajuaisi? Etten arvaisi?”

“Ei se niin ole”, Misha kielsi seisten hänen edessään ja kurottautuen epäröiden koskettamaan häntä, mutta Joni vavahti, katsoi ympärilleen ja astui taakse.

”Mitä helvettiä te oikein ajattelitte?” Hän kysyi, kun ei edelleenkään nähnyt ketään.

”Me ajattelimme sinua! Sitä miten hänen tuomionsa ei ollut riittävä! Hänen täytyy ymmärtää pysyä kaukana sinusta! Me teimme sen sinun vuoksesi!” Misha vastasi tiukasti.

”Oi, älä edes yritä tehdä tuota! Tein parhaani mennä eteenpäin!” Joni tunsi kyyneleet silmissään. ”Ja sinä ja isä…” Hänen äänensä alkoi särkyä ja Joni yritti parhaansa rauhoittua. ”Luuletko, ettei Chris tiedä? Ettei hän arvaa?!”

Misha kurtisti kulmiaan. Eikö olisi parempi jos Chris tietäisi? Että hän ymmärtäisi, etteivät he vain puhuneet pelkkää paskaa, mutta että he tarkoittivat sitä; Chrisin oli parempi pysyä kaukana Jonista. “Se… Jos hän tietää, se on parhaaksi.”

”Ei helvetissä ole! Senkin idiootit!” Joni huusi turhautuneena. ”Minä olin se joka asuin sen miehen kanssa! Minä kestin kaiken sen paskan häneltä! Ja arvaa ketä hän nyt tulee syyttämään? – Minua! …Luoja…” Joni pudisti päätään ja kääntyi Mishasta, hän tunsi pääsäryn lähestyvän ja käveli muutamia askeleita eteenpäin.

”Hänellä on lähestymiskielto ja vankilan jälkeen hän palaa Kanadaan”, Misha yritti puhua järkeä. Hän seurasi poikaystäväänsä haluten uskoa, että se mikä oli tehty, oli tehty kaikkien parhaaksi. ”Hän ei uskaltaisi tehdä mitään, tiedän sen.”

“Tiedätkö tosiaan?” Joni kysyi väsyneesti ja tuhahti kääntyessään. “Ja tiedätkö myös, ettette jää kiinni teostanne?”

“Miksi jäisimme?” Misha kysyi, vaikka sisimmässään hän oli ollut siitä huolissaan. Joni pudisti olkapäitään ja huokaisi. Hän ei halunnut enää käsitellä tätä kaikkea ja kuitenkin hänet pakotettiin siihen.

“Tunnut unohtavan, että Chrisillä on yhä ne kuvat minusta, jossakin, olen varma siitä. Joten onneksi olkoon, sinä, isä ja Jyri juuri varmistitte tulevaisuuteni jonain helvetin pornotähtenä!” Hän heilautti kättään turhautuneena ja yllättäen turhautuneisuus vaihtui hetkelliseen välinpitämättömyyteen. Hän oli väsynyt. Joni käveli Mishan ohitse palatakseen kotiin. “Minä niin muutan Ruotsiin…” Hän mutisi itsekseen.

Misha kurtisti kulmiaan ja seurasi. “Ja kuinka Ruotsiin muuttaminen auttaisi?” Hän kysyi hieman harmistuneena Jonin ylidramaattiseen käytökseen.

“Helvetti, en minä tiedä! Haluan vain päästä pois!” Joni kivahti ja jatkoi matkaansa kotiin. “Ainakin he antavat pidempiä tuomioita rikollisilleen, eikö?” Joni ei oikeastaan ollut varma, hän vain uskoi lukeneensa jostain että se oli totta.

“No mikset sitten muuta saman tien vaikka USA:han?” Misha vastasi happamasti.

“Ehkä muutankin!” Joni tuhahti takaisin ja hetken he jatkoivat kävelemistään hiljaisina. Joni edellä ja Misha muutaman askeleen jäljessä. Vaalea mies oli ärsyyntynyt koko tilanteesta, Chrisistä, Jonin tuittupäisyydestä, siitä että Joni saattoikin olla oikeassa Chrisin suhteen. Joni saattoi kinata ja olla ilkeä hänelle, hän saattoi olla ärsyyntynyt Joniin, mutta rakkaus oli kuitenkin voimakkaampaa.

Joni vilkaisi Mishaa olkansa yli ja näki happaman ilmeen venäläisen kasvoilla, kuitenkin tämä seurasi hiljaisena. Joni katsoi takaisin eteenpäin ja jatkoi hieman hitaammin askelin samalla kun pohti miten naurettavilta heidän täytyi näyttää kävellessään näin, kuin kaksi ankkaa jonossa. Ajatus oli kummallisen huvittava ja hänen oli taisteltava pitääkseen tasaisen ilmeen. ”Luulen, että muuttaisin kuitenkin mieluummin Ruotsiin…” Hän kommentoi katsomatta poikaystäväänsä. ”Voin aina parantaa ruotsin taitojani, enkä usko, että pidän Amerikasta paljoa… Heillä on kimmeltäviä vampyyreja luojan tähden!” Hän yritti vitsailla. ”Ja pian heillä on Chris samalla mantereella.”

“Mitä sinä sitten Ruotsissa tekisit?” Misha kysyi ja Joni kohautti olkiaan.

“Mallin töitä, ehkä etsisin itselleni ruotsalaisen miehen, lääkärin jonka nimi voisi olla Björn tai Klaus, hän olisi blondi ja talvisin käyttäisi villapaitoja.”

“Ai? No missä minä olisin?” Misha kysyi happamana ja Joni kohautti jälleen olkiaan.

“En tiedä haluaisiko ruotsalainen mieheni jakaa minua.” Hän vastasi.

“No minä en haluaisi!” Misha sanoi tiukasti. “Joni-” Hän aloitti, mutta ei päässyt lausettaan loppuun, kun nuorempi mies jo pysähtyi ja kääntyi hänen puoleensa.


“Ymmärrät kai, että minä ainoastaan vitsailin?” Joni kallisti päätään. “Tällä hetkellä olen ärsyyntynyt sinuun ja isään. Te teitte virheen.” Hän huokaisi ja madalsi ääntään katsoen ettei kukaan ollut lähellä kuulemassa. “Se ei ole oikein, eikä se saa minua onnelliseksi, että Chris on hakattu. En näe mitä hänen pahoinpitelynsä ratkaisisi. Ja te molemmat, sinun ja isän täytyy ymmärtää, että olen aikuinen. En tarvitse teitä suojelemaan minua tekemällä typeriä asioita selkäni takana, okei?” Misha otti muutaman askeleen lähemmäs ja katsoi häneen vakavana.

“Olimme vain huolestuneita… Tuomio jonka hän sai, ei ollut tarpeeksi, ei sen jälkeen mitä hän teki.”

”Ehkä, mutta se on mitä on. Chris on sairas päästään, hänen hakkaamisensa ei saa häntä ymmärtämään sitä.” Kun Misha yritti koskettaa häntä, Joni pudisti päätään ja astui taakse. ”Ei nyt, mennään vain kotiin.” Hän sanoi ennen kuin kääntyi ja jatkoi matkaansa hieman rauhallisempana, mutta sisimmässään yhä huolissaan. Misha käveli nyt hänen rinnallaan, silmäillen häntä huolestuneena ja Joni tunsi sen.

”Olet toisinaan aasi, Misha”, Joni sanoi heidän päästyään lähemmäksi kotia. ”Mutten aio ottaa ruotsalaista miestä tai ketään toista uutta miestä jos sikseen tulee, on aivan liian uuvuttavaa ottaa ja kouluttaa uutta, tiedäthän?” Hän vitsaili, katsoi ylös ja kosketti vaalean miehen käsivartta. ”En varmaan edes muuta Ruotsiin, joten olet aikalailla jumissa kanssani.”

”Hyvä, sillä haluan sinun olevan jumissa kanssani”, Misha sanoi. ”Ja älä turhaan murehdi, olen varma, että Chris ymmärtää nyt.” Jälleen Joni vilkaisi häneen, ymmärtäen kuinka vähän Misha halusi olla väärässä. Joni toivoi, että olisi voinut olla yhtä itsevarma asian suhteen, mutta hän myös tunsi Chrisin ja epäili tämän saneen vain lisää virtaa vihalleen.

”Toivon, että olet oikeassa”, Joni kuitenkin vastasi huokaisten.

”Minä olen”, Misha hymyili itsevarmana ja avasi oven Jonille. Hänen täytyi olla oikeassa, vaihtoehto oli liian masentava edes ajatella.

Jatkuu…

Web published: My Secret Shore 5.huhtikuuta, 2012

© KOLGRIM 

Jatka lukuun 50
My Secret Shore HOME