6.Vaiti

6. Luku

He eivät istuneet samassa vaunussa junassa, tai kulkeneet lähekkäin Lontoossa. Ricky oli varma poliisien käynnistävän etsinnät heti kun vanhemmat huomaisivat pojan kadonneen, eikä halunnut ottaa riskejä. Hän selitti pojalle miksi oli oltava varovainen. Vakuutti, että myöhemmin voisi kyllä ottaa yhteyttä vanhempiinsa, mutta voisi paljastaa olinpaikkansa vasta myöhemmin kun nämä olisivat rauhoittuneet.

Pojan naiivius oli suloista, uskoi kaiken niin kiltisti vaikkakin oudoksui aluksi; miksi motelli jos miehellä oli rahaa? – he eivät halunneet herättää huomiota, Ricky ei halunnut poliisien sekaantuvan. Michael oli vielä alaikäinen, jos hän olisi ollut 18, kaikki olisi ollut helpompaa. Hän totesi pojalle, että tämän tulisi pitää tätä seikkailuna, se tuntui onnistuvan sillä poika lakkasi kyselemästä typeriä ja jopa suostui miehen ehdotukseen muuttaa tyyliään; he vaalensivat hänen hiuksiaan vaaleamman ruskeiksi, ostivat tälle uudet vaatteet ja myöhemmin menivät kaupunginlaidalla olevaan pieneen parturiin, jossa tämän hiuksen leikattiin hieman lyhyemmiksi. He ottivat uudet passikuvat, poika oli hämmentynyt, mutta liian sokaistunut kaikista valheista joita Ricky kuiskutteli hänen korvaansa, hän oli luovuttanut koko elämänsä miehen käsiin, henkilöpaperinsa ja passinsa, kontaktien kautta oli helppo hankkia pojalle uusi identiteetti;

Michael Anthony Larkin. Poliisit etsisivät Michael Benjamin Willsiä. Myöhemmin Ricky kutsuisi häntä veljenpojakseen, Matthews oli ollut vain peitenimi, ei hänen omansa.

Michael oli jännittynyt, nämä muutokset arveluttivat häntä; ei hän ollut ajatellut sen vaativan niin paljon, kaikki kuitenkin tapahtui niin nopeasti ja Ricky oli taitava puhumaan.

Hän tarkasteli muuttunutta ulkonäköään pienen motellihuoneen peilistä, kallistellen päätään puolelta toiselle. Michael ei ollut koskaan aiemmin värjännyt hiuksiaan ja vaikka vaaleammatkin tuntuivat sopivat hänelle, oli hänen silti vaikea totutella niihin. Hän pyyhkäisi hiukset kevyesti otsaltaan, johon ne tuntuivat itsepäisesti valahtavan ja lopulta otti purkin vahaa, jolla sotki hiuksensa tyyliin joka tuntui kotoisammalta olemalla samalla kuitenkin erilainen. Hän mietti tunnistaisiko äiti, jos näkisi hänet, mietti mitä isoäiti olisi sanonut ja häntä hymyilytti hieman; tilanne oli hassu samalla kun se oli myös jännittävä.

Mies astui huoneeseen, katseli häntä hieman huvittuneena ja Michael käänsi päänsä, virnisti.

”Mitä pidät?” Hän kysyi, nousi ylös ja esitteli uutta tyyliään. Mies lähestyi ja katseli häntä uteliaana.

”Näytät oikein hyvältä”, mies myönsi. ”Pyörähdä ympäri,” hän pyysi ja Michael totteli hymyillen. Miehen katse liikkui arvioiden pojan vartaloa pitkin, mietti miltä tämä näyttäisi alasti. Ajatus pyytää poikaa riisuutumaan houkutteli, mutta totta puhuakseen, Ricky ei voinut olla varma pystyisikö hillitsemään itsensä kylliksi. Joten hän katsoi parhaaksi odottaa kunnes oli saanut pojan turvallisesti perille.  Hän kumartui kuitenkin suutelemaan pojan täyteläisiä huulia, koskettaen tämän kasvoja hellästi. ”Olet todella komea”, hän kehui johon poika virnisti tyytyväisenä.

”Niin sinäkin”, Michael kuiskasi ja kurottautui suutelemaan miestä uudelleen. ”Kauan joudumme vielä odottamaan?” Hän kysyi lopulta ja siveli miehen kaulaa sormillaan hitaasti, edeten tämän rinnalle.

”Joko olet tylsistynyt?” Ricky kysyi huvittuneena, hänen pulssinsa hieman kiihtyen nuorukaisen kosketuksesta, houkutus alkoi käydä ylivoimaiseksi. Pojan alahuuli mutristui hieman.

”Olen, täällä ei ole mitään tekemistä”, tämä valitti ja Ricky hymyili hieman, antoi kätensä laskeutua pojan kyljillä. Mies mietti hetken ja lopulta laski kätensä pojan jalkoväliin hieroen tätä housujen kankaan läpi. Michael huokaisi yllättyneenä ja mies tunsi virneensä kasvavan.

”Tuntuuko hyvälle?” Hän kysyi ovelaan sävyyn jatkaen liikettä, voimistaen sitä, poika nyökkäsi ja Ricky avasi hitaasti housujen vetoketjun ja livautti kätensä alushousujen sisään. Nuoruus ja kokemattomuus, tähän ei tarvittaisi paljoa ja tuottamalla mielihyvää pojalle hän saisi tämän unohtamaan epäilyksensä entistä paremmin.

Vaati uskomattoman paljon itsehillintää olla antamatta omalle himolle periksi pojan maatessa lopulta raukeana sängyllä orgasminsa jälkeen. Tämä luultavasti olisikin ollut melko myöntyväisessä mielentilassa, mutta Ricky halusi odottaa, kun se lopulta tapahtuisi hänen omilla ehdoillaan, maistuisi palkinto entistä suloisemmalta. Lapsi rukka ei vielä tiennyt, mikä häntä odotti. Mies virnisti ajatuksilleen; se olisi todella kaiken vaivan arvoista.

Pariisista he matkustivat Meksikoon, pojan ihmetellessä syytä Ricky sanoi haluavansa viettää pidennettyä lomaa, hemmotella häntä vielä viikon ja tutustua ennen kuin hänen olisi todella palattava töihin.

Ricky johdatteli luottavaisen teinin lentokentän läpi kohti parkkipaikkaa missä auto jo odotti. He lastasivat laukkunsa takakonttiin kuljettajan avustuksella, joka oli vähäsanainen, kovakasvoinen Meksikolainen mies. Päivä oli kuuma eikä autossa ollut ilmastointia, Ricky oli valmis luopumaan tuosta ylellisyydestä toistaiseksi, siirtymisen oli hyvä käydä mahdollisimman huomaamattomasti, kuljettajalle hän oli jo maksanut ruhtinaallisesti ja tiesi ettei mies puhuisi ulkopuolisille myöhemmin, jos sattuisikin että pojan jäljet jotenkin osattaisiin jäljittää maahan.

Michael tunsi hien valuvan otsaltaan ja avasi tuskastuneena paitansa nappeja, löyhytteli lentolipullaan kasvojaan ja vilkaisi miestä hymyillen väsyneenä huomaten tämänkin kärsivän kuumuudesta. ”Kuinka kauan vielä?” Hän kysyi, he olivat ajaneet jo kolme varttia ja asutus alkoi käydä harvemmaksi.

”Kärsivällisyyttä kultaseni”, Ricky hymyili ja hieroi pojan reittä. ”Kohde on matkan arvoinen”, hän lupasi. Michael nyökkäsi luottavaisena ja siirsi katseensa ikkunasta avautuviin maisemiin; kaunista – hän ajatteli.

”Voimmeko myöhemmin käydä katsomassa Maya intiaaniasutuksen raunioita?” Hän kysyi. ”Olen aina halunnut nähdä ne.”

”Ehkä jos aikaa riittää”, Ricky vastasi tyynesti ja toi katseensa poikaan hymyillen tälle. Tosiasia oli, ettei poika tulisi viikkoihin näkemään muuta kuin väliaikaisen asumuksensa seinät. Puolentoista tunnin ajomatkan jälkeen tila tuli näkyviin. Paikka oli idyllinen ja kaunis maatila, jolla laidunnettiin hevosia ja kasvatettiin viiniköynnöksiä. Michael katsoi ympärilleen ihastuneena näkemästään.

”Täällä on kaunista”, hän henkäisi. ”Voimmeko me käydä ratsastamassakin?” Hän kysyi innostuneena ja vilkaisi miestä, joka hymyili salaperäisesti.

”Pitäisitkö siitä?” Ricky kysyi viimein auton parkkeerattua ja Michael nyökkäsi.

”Isovanhemmillani Irlannissa on hevostila, olen ratsastanut lapsesta asti.”

”Niinkö tosiaan?” Ricky kysyi ja virnisti ennen kuin avasi auton oven ja astui ulos. Michael seurasi esimerkkiä, hiljainen kuski otti heidän laukkujaan takakontista. Michael kiitti miestä espanjaksi ja hymyili, mies ainoastaan mulkaisi häneen ennen kuin kääntyi Rickyn puoleen.

”Oliko tässä kaikki Sir?” Ricky nyökkäsi, kaivoi taskustaan nipun seteleitä ja ojensi ne miehen kouraan.

”Kiitos, olen yhteydessä myöhemmin.” Hän sanoi hiljaa pitäen katseensa pojassa, joka katseli kohti hevosaitausta astuen jo muutamia askelia lähemmäksi sitä. Kuski palasi autoon ja käynnisti moottorin, talon etuovi aukeni miltei samalla hetkellä. Ricky katsoi kohti ystäväänsä ja virnisti tämän kävellessä heitä kohti. Michael vilkaisi taakseen kohti pois ajavaa autoa.

”Michael”, hän kuuli Rickyn kutsuvan ja käänsi kasvonsa tähän hymyillen. Rickyn vierellä seisoi toinen keski-ikäinen, pitkä, tumma, hieman pullea ja viiksekäs mies. Molemmat katsoivat häntä ja toinen kuiskasi jotakin Rickylle Michaelin lähestyessä. ”Tässä on ystäväni George, hän omistaa tilan. George, tässä on Michael josta kerroin.” Michael ojensi kätensä kohteliaasti ja mies tarttui siihen hymyillen ja katsellen häntä tavalla, joka sai hänen olonsa äkkiä jotenkin epävarmaksi.

”Täällä on todella kaunista”, Michael sanoi yrittäen karistaa oman epävarmuutensa. ”Omistatteko paljon hevosia?”

”Muutaman kymmenen”, George vastasi. ”Toivon, että tulet viihtymään täällä.” Mies lisäsi. ”Olette varmasti uupuneita pitkän matkan jälkeen, ehkä haluaisitte peseytyä? Voimme sitten syödä illallista yhdessä.” 

”Kiitos”, Michael nyökkäsi ja oli aikeissa ottaa laukkunsa.

”Palvelijani hoitavat ne”, George kuitenkin sanoi. ”Seuratkaa,” hän viittoi. Ricky astui hänen vierelleen ja laski kätensä hänen alaselälleen heidän kävellessään kohti taloa. Michael katsoi häneen ja mies hymyili.

”Hector!” George kutsui lähestyessään ovea ja pian esiin astui pitkä, hieman hontelonoloinen meksikolaissyntyinen mies, jonka silmät harittivat hieman. ”Tuo vieraani laukut sisälle”, George sanoi ja mies nyökkäsi ja virnisti leveästi Michaelin katseen kohdatessa hänen omansa, paljastaen vinonhammasrivinsä. Mies käveli hieman ontuen kohti laukkuja. ”Hector on hieman yksinkertainen, jos ymmärrätte, mutta kuitenkin hyvä palvelija. Ei juuri puhu.” George nauroi ja avasi oven heille.

”Ihanteellinen palvelija siis.” Ricky virnisti ja antoi Michaelin astua sisään edellään. ”Olet laittanut kaiken valmiiksi?” Hän kysyi ystävältään.

”Kyllä, tätä tietä”, mies johdatteli heitä pitkää käytävää pitkin portaikolle, joka johdatti alas. ”Tännepäin,” hän virnisti Michaelille, joka kulki heidän välissään. Michael vilkaisi taakseen Rickyyn, joka hymyili.

”Mene vain edelläni kultaseni”, hän sanoi ja Michael seurasi Georgea alakertaan. Niiden päädyssä oli lukollinen ovi jonka George avasi ja astui edellä sisään.

Michael seurasi, he tulivat makuuhuoneeseen jossa oli yksi leveä parisänky, kirjoituspöytä, kirjahylly, televisio ja kultakehyksisiä peilejä, värit olivat tummia ja korkeassa huoneessa oli vain yksi pieni ikkuna ylhäällä katonrajassa juuri maanpinnan korkeudella. ”Kylpyhuone on täällä”,  George sanoi hymyillen ja viittoen Michaelia peräänsä. Michael seurasi ja kurkisti sisään, huone ei ollut iso, mutta sisälsi tarvittavan; kylpyammeen, vessan ja lavuaarin, myös tässä huoneessa värit olivat tummanpuhuvat ja raskaat. ”Haluat varmasti peseytyä ensin, tässä on sinulle pyyhe, näytän ystävälleni toisen kylpyhuoneen joten saat hetken olla rauhassa, illallinen on valmis pian.”

Michael nyökkäsi, miehet hymyilivät ja sulkivat huoneen oven mennessään. Michael haukotteli hieman, lento oli ollut pitkä ja jännitys oli kasautunut jo useamman päivän ajaksi. Hän oli kyllä nukkunut koneessa hieman, mutta arveli väsymyksensä johtuvan ennen kaikkea stressistä. Hän kierteli huonetta riisuutuen hitaasti, laskosti vaatteensa siististi sängylle ja kietoi pyyhkeen lantionsa ympärille ennen kuin käveli kylpyhuoneeseen.

Tuntui oudolle olla talossa, Michael ajatteli pestessään itseään. Koko juttu tuntui yhä oudolle ja jotenkin surrealistiselle, häntä miltei nauratti kun ajatteli mitä oli oikeastaan tehnyt. Nauratti, pelotti ja jännitti yhtä aikaa. Mitä nyt tapahtuisi? Mies varmasti haluaisi viedä heidän suhteensa intiimimmälle tasolle, toistaiseksi Ricky oli ollut hellä ja huomaavainen, tuottanut hänelle mielihyvää eikä painostanut. Totta puhuakseen Michaelia kyllä hirvitti ajatus ensimmäisestä kerrasta, hän oli unelmoinut siitä pitkään, mutta hänen unelmissaan se oli tapahtunut Tonyn kanssa, eikä hänen tunteensa ystäväänsä kohtaan vieläkään ollut kuolleet. Ei rakkautta voinut haudata niin helpolla, ei kun se oli kestänyt jo niin pitkään, ei edes tieto sen yksipuolisuudesta ollut sitä lannistanut, tuonut vain enemmän tuskaa.

Tonyn ajatteleminen toi pelon pintaan herkemmin, koska se sai Michaelin ajattelemaan koko sitä tilannetta jossa oli ja miksi oli valinnut tämän tien. Sisimmässään hän tiesi ettei rakastanut Rickyä, ettei edes todella uskonut tämän suhteen kestävän elinikää. Kuinka se voisi? Mies oli kaksi kertaa vanhempi! Hän tunsi olonsa äkkiä jotenkin hirvittäväksi, sydän löi tiheään, oliko hän kuitenkin tehnyt huonon valinnan? Tiesiköhän mihin laittoi itsensä? Epäilys jäyti hänen mieltään ja kasvoi voimalla, Michael alkoi voida pahoin.

Hän nousi ylös kylpyammeesta, kuivasi itsensä ja yritti rauhoittua. Ei tämä ollut ensimmäinen kerta sitten kotoa lähdettyään kun hän olisi tuntenut epävarmuuden piston. Kaikki järjestyisi kyllä, oli luotettava siihen. Michael astui makuuhuoneeseen, suuntasi kohti sänkyä jolle oli jättänyt vaatteensa vain huomatakseen, että ne olivat kadonneet. No, olivathan ne olleet hikiset, ehkä ne oli viety pesuun? Michael mietti ja katsoi ympärilleen etsien laukkujaan uskoen että ne olisi tuotu huoneeseen, niistä ei kuitenkaan näkynyt jälkeäkään.

Poika kietoi pyyhkeen tiukemmin vyötäisilleen ja käveli kohti ovea aikomuksenaan etsiä Ricky. Ovi oli kuitenkin lukossa, Michael kokeili kahvaa muutaman kerran ja kiskoi ovea haluamatta ensin uskoa sen hyödyttömyyttä. Ehkä se oli mennyt lukkoon vahingossa? Hän mietti.

”Ricky?” Hän kutsui koputtaen muutaman kerran. Hiljaisuus. Hän kutsui miehen nimeä uudemman kerran ja koputti kovemmin, odotti mutta ketään ei tullut. Poika nielaisi raskaasti, tunsi sydämensä sykkeen kiihtyvän ja laski kätensä hetkeksi vatsalleen. ”Rauhoitu, hän tulee kyllä kohta.” Hän kuiskasi itselleen. Totta kai mies tulisi hakemaan hänet, eihän hän tiennyt miten liikkua talossa tai minne mennä. Hänellä ei ollut vaatteitakaan. Ricky tulisi aivan pian; Michael vakuutti itselleen ja käveli hieman avuttomana ympäri huonetta kunnes istui sängylle odottamaan.

Huoneessa ei ollut kelloa, mutta Michael oli varma, odottaneensa jo useamman minuutin. Hän vilkaisi katonrajassa olevaan ikkunaan; aurinko paistoi, kohta joku tulisi. Levottomuus kasvoi hetki hetkeltä, Michael ryhtyi lopulta laskemaan minuutteja mielessään ja päästyään viiteen ja pääteltyään että oli odottanut jo ainakin puolituntia hän alkoi todella sisäistää, ettei kaikki ollut kuten pitäisi. Hän nousi, käveli uudestaan ovelle, kutsui miehen nimeä ja koputti. Epätoivo kasvoi, hän kiskoi ovenkahvaa hyödyttömästi, ei olisi halunnut itkeä, halusi yhä uskoa, että kaikelle oli jokin järkevä selitys, mutta mikä se edes voisi olla?

Ulkona alkoi hämärtää. Michael vaelsi pitkin huonetta, katseli ikkunaa, joka oli aivan liian korkealla, että siitä pääsisi kiipeämään ulos, vaikka siirtäisi pöydän sen alle, oli korkeus ja ikkunan pienikoko silti melko mahdoton. Michael pyyhki kyyneleitä silmiensä alta, epätietoisuus oli pahinta. Hänellä ei ollut aavistustakaan miksi hänet oli lukittu huoneeseen ja mitä tulisi nyt tapahtumaan.

Hän tutki huoneen jokaisen nurkan ja lopulta hän huomasi ylhäällä katonrajassa ikkunan vastakkaisella puolella muutaman kameran, nopeasti katsottuna niitä ei huomannut niin helposti, sillä ne olivat upotettu maalausten viereen ja saivat ne miltei näyttämään niihin kuuluvilta. Michael jähmettyi. Mitä oli oikein tekeillä?

**^^**^^**

Ricky nosti lasin huulilleen ja virnisti. ”Kestipä kauan, että hän huomasi ne”, hän virkkoi ystävälleen tuijottaen tv-ruutua.

”Poika parka”, George virkkoi huvittuneena ja täytti oman tyhjäksi käyneen lasinsa. ”Otatko lisää?” Hän kysyi Rickyltä, joka nyökkäsi ja ojensi lasinsa lähemmäksi, pitäen katseensa kuvaruudussa. Hän hymyili julmasta mielihyvästä, jonka sai pojan lisääntyvästä ahdingosta. Michael ravasi pitkin huonetta, etsien reittiä vapauteen jota ei kuitenkaan olisi. Ricky näki tämän silmäilevän ikkunaa.

”Mitä luulet, kauan menee kunnes hän yrittää sitä?” Hän kysyi Georgen istuessa hänen vierelleen ja kurottautuessa ottamaan sormin naposteltavaa syötävää viereiseltä pöydältä.

”Kauan aiot antaa hänen olla yksin tuolla?” Toinen mies kysyi ja Ricky mietti hetken pyöritellen lasia kädessään.

”Olen väsynyt, lento oli pitkä… Huomenna, kun olen levännyt menen hänen luokseen.” Hän vastasi ja nosti lasin uudestaan huulilleen. ”Tämä on yksi mieli hetkistäni, katsella kuinka paniikki kasvaa hiljalleen. Epätieto siitä mitä tapahtuu seuraavaksi, antaa hänen rauhassa miettiä sitä.” Ricky myhäili.

”Onko hän yhä koskematon?” George kysyi ja Ricky nyökkäsi.

”Huomenna palkitsen kärsivällisyyteni”, hän vastasi ja oli hiljaa hetken. ”Sinun on myöhemmin parasta laudoittaa tuo ikkuna, uteliaiden vieraiden varalta.”

”Kauan aiot pitää häntä täällä?” George kysyi.

”Niin kauan kuin on tarpeen, kunnes olen varma että olen murtanut hänet tahtooni.” Ricky hymyili. ”Hänenlaistaan olen etsinyt jo pitkään.”

”Pitäisikö hänelle viedä jotain syömistä?” George pohti ja Ricky oli hetken hiljaa.

”Ei hän nälkään kuole, syököön aamulla”, hän vastasi saaden sairasta mielihyvää pojan kasvavasta kärsimyksestä; tämä oli nyt täysin hänen armoillaan, juuri niin kuin Ricky oli kokoajan halunnut. Sitä vallan tunnetta oli vaikea kuvata sanoin.

7.luku

Vatsanpohjaa kivisti, oli nälkä, päätä särki ja pelko kasvoi. Michael makasi sängyllä vapisten, aamu alkoi sarastaa eikä kukaan vieläkään ollut käynyt huoneessa. Entä jos Rickyn ystävä olikin kaiken takana? Jos Rickylle oli vain tapahtunut jotain? Jos George ei päästänyt häntä hänen luokseen? Mies oli kuitenkin katsonut häntä niin oudosti… Ricky tulisi ja kaikki olisi vain ollut erehdystä ja he pääsisivät jatkamaan matkaansa Yhdysvaltoihin; Michael halusi uskoa siihen, oli pakko pitää toivoa yllä, se oli ainut mitä hänellä oli.

Väsymys sai hänet torkahtamaan, nälkä piti unen laadun heikkona ja jonkun ajan kuluttua hän havahtui ääniin. Ovi aukeni raolleen ja Michael yritti nousta tokkuraisena, haparoiden. Hän näki vilauksen Georgen hontelosta palvelijasta, joka työnsi tarjottimen huoneeseen ja sulki oven miltei välittömästi sen jälkeen. ”Odota!” Michael kutsui heikolla, karhealla äänellä. Päästyään ovelle ja todettuaan sen olevan yhä lukossa, hän nojautui raskaasti sitä vasten ja tunsi pettymyksen sekaisen pelon vavahdukset rinnassaan. ”Päästäkää minut pois!… Ricky!?” Hän huusi ja hakkasi hetken ovea nyrkeillään, huusi ja vaikersi kunnes voimat loppuivat kesken.

Poika laskeutui polvilleen lattialle, katsoi tarjotinta, jolle oli katettu hedelmiä, leipää ja vettä. Hän pyyhki kyyneleitä silmistään väsyneenä, mietti hetken kunnes kurottautui ottamaan palan omenaa. Lattia oli viileä ja talo tuntui hiljaiselta. Michael vilkaisi kohti ikkunaa, söi varoen hedelmäpalaansa, oli nälkä, mutta pelko hidastutti syömistä. Hän toi katseensa katonrajassa oleviin kameroihin, näki valon ja liikkeen, joka kertoi niiden olevan päällä.

Se oli ansa. Joku kuvasi häntä ja tarkkaili, tämä kaikki oli suunniteltu. Michael laski omenapalasen takaisin lautaselle, ei pystynyt syömään, mielikuvitus laukkasi villinä; mitä nyt tapahtuisi? Hän istui yhä lattialla, pelkkä pyyhe ympärillään, kietoi käsivartensa polviensa ympärille ja itki. Hän halusi kotiin, halusi äidin luokse, halusi herätä nähdä äitinsä, joka kertoisi, että kaikki oli hyvin. Hetken hän oli niin; tuudittaen itseään ja nyyhkien hiljaa.

Ei tällaista tapahtunut; hän ajatteli lopulta. Tämän täytyi olla vitsi! Kaikelle oli joku selitys ja kaikki olisi hyvin. Ricky tulisi pian ja selittäisi tilanteen ja he nauraisivat yhdessä ja lähtisivät New Yorkiin! Niin kuin oli puhe! Michael kohotti katseensa, yritti rauhoittua ja ajatella järkevästi. Kaikki järjestyisi! Hän päätti, pyyhki kyyneleensä ja kurottautui ottaakseen palan leipää. Hän söi varoen, pieniä puraisuja ja hoki itselleen, että kaikella oli järkevä selitys sillä tällaista ei voinut sattua, ei hänelle.

Hetket kuluivat ja musertava epätoivo voitti toivon, hän laski osittain syömänsä leivän alas ja nousi, kokeili jälleen ovea; hyödytöntä. Miksi? Miksi hänet lukittiin tänne? Mitä hän oli tehnyt ja missä Ricky oli?

Ehkä George oli murhaaja? Jos hän olikin murhannut Rickyn ja pian olisi hänen vuoronsa? Michael vapisi ja perääntyi kohti ikkunaa. Mietti hetken kunnes lopulta työnsi pöydän ikkunan alle, kiipesi sen päälle ja kurottautui. Hänen sormensa ylsivät ikkunan ohuelle pielelle, hän näki ruohoa ja hiekkaa ja…Michael nousi varpailleen ja yritti saada lisää pituutta saadakseen jäykkää ikkunaa auki; hyödytöntä. Hän karjahti väsyneenä ja itki, vain vähän, täytyi jaksaa vielä vähän, löytää toinen koroke… Ikkuna oli kapea, mutta ehkä se juuri ja juuri onnistuisi? Täytyi vain uskoa.

**^^**^^^**

Ricky oli nukkunut harvinaisen hyvin sinä yönä. Hän haki kupin kahvia ja palasi tv-ruudun eteen tarkkailemaan poikaa. Tämä nuokkui sängyllä ja Ricky virnisti; pian, aivan pian…

”George”, hän kutsui. ”Käske palvelijaasi viemään pojalle syötävää.” Hän sanoi ystävänsä astuttua huoneeseen.

”Hyvä on”, George nyökkäsi.

”Mutta nopeasti, tarjotin sisään ja ovi takaisin lukkoon.” Ricky käski ja George totteli; jopa hänen ystävänsä tiesivät hänen auktoriteettinsa kulkevan heidän omansa ylitse ja se tuntui mahtavalta. Ricky nosti kahvikupin huulilleen ja joi, tarkkailen uutta orjaansa; tuo olento oli todellinen löytö, tuo kauneus niin kovin tuttu ja niin kauan etsitty… Nyt se oli jälleen hänen ja tällä kertaa, se ei karkaisi liian pian.

Lopulta pojan vajottua epätoivoiseen yritykseen paeta ikkunasta Ricky nousi, laski kuppinsa alas pöydälle ja hymyili; oli aika.

Michael huokaisi turhautuneena ja väsyneenä; ulos ei päässyt. Haikeana hän katsoi kohti pientä ikkunaa kohti vapautta, joka kuitenkin oli hänen saavuttamattomissa tätä kautta. Hitaasti hän kiipesi alas pöydältä, oliko hän tosiaan loukussa?

Lopulta hän kuuli askeleita portaikosta ja kääntyi jännittyneenä ovea kohden, hetkeen hän ei uskaltanut hengittää. Avain kääntyi lukossa ja Michael ei voinut muuta kuin seistä aloillaan epävarmana siitä mitä tapahtuisi seuraavaksi. 

Ricky astui sisään ja hymyili kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään epänormaalia, Michael tuijotti miestä hämillään. ”Huomenta kultaseni, nukuitko hyvin?” Mies kysyi ja sulki oven perässään.

”M-mitä tämä on?” Michael kysyi. ”Miksi minut lukittiin tänne?” Hän tunsi olonsa typeräksi, suojattomaksi, kietoi käsivartensa ympärilleen ja perääntyi miehen lähestyessä. Miksi tämä hymyili?

”Mitä luulet?” Ricky kysyi huvittuneena ja lähestyi nuorukaista hitain askelin. Poika oli silminnähden hämillään, pelokas kuin nurkkaan ajettu kauris.

”H-haluan pois…” Michael sopersi perääntyen, pelko kasvoi, mies ei ollut normaali, tilanne ei ollut normaali.

”Pois? Miksi? Pois minne?” Ricky kysyi ja kallisti päätään, lähestyen yhä, suunnitelmallisesti ajaen poikaa nurkkaan sängyn luokse.

”Haluan takaisin kotiin… haluan kotiin”, Michael vaikersi, perääntyi, seinä lähestyi ja mies oli yhä lähempänä. Hän tiesi ettei haluaisin Rickyn koskevan itseensä, tunsi koko olemuksellaan lähestyvän pahan. Miehen silmän olivat tummat, ne vaikuttivat nyt miltei mustilta, kylmiltä ja tunteettomilta. Michael painautui seinää vasten, oli ansassa sängyn ja seinän välissä.

”Kotiin? Mutta sinähän halusit luokseni New Yorkiin? Eikö niin? Asua kanssani ja palvella minua, niinhän?”

”Ei…” Michael tunsi kyyneleiden kohoavan silmiinsä. ”Haluan kotiin!”

”Se on myöhäistä nyt kultaseni”, Ricky hymyili.

”Älä tule lähemmäksi!” Michael parkaisi ja Ricky nauroi kylmästi ja lähestyi sanoista huolimatta, kun Michael yritti rynnätä miehen ohitse, tämä tarttui häneen ja paiskasi seinää vasten, kiskoi pyyhkeen tämän yltä ja toi kätensä pojan leualle; puristi, reitensä hän painoi Michaelin jalkojenväliin, toisella kädellään hän lukitsi Michaelin kädet hänen selkänsä taakse. Ricky hymyili pojan nyyhkyttäessä avuttomana.

”Haluatko tietää mitä tapahtuu?” Ricky kysyi ja puristi poikaa niin lujaa, että sai tämän parkaisemaan kivusta. Mies tunsi hengityksensä kiihtyvän, himon kasvavan ja saaden hänen jalkovälinsä sykkimään.  ”Sinusta tulee uusi kokeiluni, omistan sinut nyt ja sinä teet kaiken niin kuin haluan… Minä määrään ja sinä tottelet.”

Michael katsoi miestä pakokauhun vallassa; mies oli hullu! Kuinka hän oli ollut näin sokea? Tämä ei voinut olla todellista!

”Päästä!” Michael vaikersi yrittäen turhaan pyristellä, mies nauroi ja painautui lähemmäksi jolloin hän tunsi tämän erektion itseään vasten. Michael huusi itkien, vääntelehti pystymättä vapautumaan tiukasta otteesta. Mies alkoi hieroa itseään häntä vasten ja nuoli kyyneleitä hänen kasvoiltaan; poika värisi inhosta.

”Mitä vähemmän haluat sitä, mitä enemmän taistelet vastaan, sitä enemmän kiihotun…” Mies läähätti hänen korvaansa ja sai hänet tuntemaan olonsa huonoksi, Michaelia oksetti ja vaistonvarainen rimpuilu jatkui. Hän huusi ja vaikersi miehen lopulta puskiessa hänet alas sängylle, huitoi käsillään ja jaloillaan yrittäessään vapautua otteesta, kynsi miestä joka tuntui vain nauravan koko tilanteelle.

”Juuri noin, kultaseni, taistele, taistele!” Mies hykerteli, piteli Michaelia allaan ja samalla riisui omia vaatteitaan.

Kaikki oli jotenkin utuista, Michael kuuli korvissaan humisevan, hän potki ja huitoi täysin vaistojensa varassa, ymmärtämättä täysin. Ricky löi häntä avokämmenellä kasvoihin, kuiskutteli rivouksia, joita aikoi suorittaa ja jossakin vaiheessa Michaelista tuntui kuin olisi jotenkin tarkkaillut tilannetta sivusta ja vartalo, jota kohden hyökättiin ja joka itsepäisesti rimpuili, olisi kuulunut jollekulle toiselle.

He olivat molemmat alasti, mies hänen päällään, liukastetta, ähinää, puuskutusta. Hirvittävää ja epätodellista, Michael makasi vatsallaan, tuijotti kauhunvallassa tummaa seinää edessään, tuntui kuin hänen ranteensa luut olisivat voineet murtua puristuksesta ja kuitenkin se kipu unohtui voimakkaamman lävistäessä hänet. Se kulki terävänä aaltona hänen ruumiissaan ja sai hänet vikisemään miltei eläimellisesti, ääni jota hän ei koskaan ollut kuullut lähtevän itsestään aiemmin. Silmissä sumeni, oksetti ja Michael saattoi vain rukoilla kivun päättyvän pian. 

Lopulta mies nousi hänen yltään saatuaan oman tyydytyksensä. Michael makasi aloillaan, hän ei uskaltanut liikahtaa ja vapisi kauttaaltaan. Hän halusi uskotella itselleen, ettei äskeistä ollut tapahtunut, sitä ei ollut ja hän ei ollut tässä vaan jossakin muualla. Tämän täytyi olla painajaista, sillä se oli niin järjetöntä! Kipua ei voinut kuvailla sanoin. 

Äkkiä hän tunsi kivuliaan otteen hiuksissaan, mies nosti hänen päätään, polvistuneena alasti sängyn edessä, virne miehen kasvoilla oli epäinhimillinen ja julma. ”Se tuntui juuri niin hyvälle kuin uskoinkin,” Ricky kuiskasi. ”Sinusta tulee vielä oivallinen huora, kultaseni.”

Michael ei löytänyt sanoja, saati ääntään, hän itki vaikertaen, tämä ei voinut olla totta! Hän tuskin huomasi hetkeä, jolloin Ricky oli jo kävellyt ovelle ja avannut sen. Vasta kun mies kutsui ystäväänsä alakertaan, Michael havahtui ja yritti liikkua vaivalloisesti.

Askeleet portaikossa, miehet naurahtivat, huone tuntui pyörivän. Utuista ja epätodellista.

”Pitäähän sinun harjoitella kultaseni”, Rickyn ääni tokaisi huvittuneena toisen miehen päästyä hänen luokseen. Se alkoi alusta ja lopulta Michaelin tajunta antoi periksi, eikä hän enää seuraavana päivänä olisi osannut kertoa kaikkea mitä hänelle oli tehty. Hän oli astunut painajaiseen, eikä tiennyt miten herätä siitä.

8.luku 

         Julkaistu 1.7.2010

            My Secret Shore© KOLGRIM/C.N

Guestbook

My Secret Shore HOME