7. Lapselliset leikit

-Potku takamukselle-

Päästessään kotiin Joni meni suoraan suihkuun, hän tunsi olonsa jotenkin likaiseksi ja inhottavaksi ja sitä tunnetta ei edes saippua tai vesi tuntunut pesevän pois. Hänen ei olisi pitänyt tehdä sitä, hänen ei olisi pitänyt mennä Kasperin luokse tai antaa sen mennä niin pitkälle! Nyt häntä kadutti koko juttu alusta loppuun. Jos hän ei puhuisi siitä kellekään ja jos Kasper pitäisi suunsa kiinni myös, niin silloin hän voisi vain lakaista kaiken maton alle ja teeskennellä kuin sitä ei olisi koskaan tapahtunut.

Suihkusta tultuaan ja vietettyään hetken yksin aikaa omassa huoneessaan, hän tallusti alakertaan, olohuoneeseen, missä hänen isänsä ja Katja katsoivat yhä televisiota, sanaakaan sanomatta hän laskeutui makuulle vapaalle sohvalle heidän lähelleen.

Asko katsoi poikaansa yllättyneenä ja sitten vaimoaan. Joni vietti enää harvoin aikaa heidän seurassaan, pojalla oli huoneessaan kaikki mukavuudet ja tuntui olevan vaikeaa saada häntä ulos pesästään paitsi ruokailuun.

”Tulit kotiin aiemmin kuin olin ajatellut”, isä sanoi katsoen häneen.

”Niin…”

”Olitko Kasperin kanssa?”

”Joo…”

”Tapahtuiko jotain?” Isä kysyi hivenen huolestuneena, tietämättä mitä ajatella; Joni tuli ajoissa kotiin ja hakeutui omin tahdoin heidän seuraansa.

”Ei…”

”Eikö?”

”No… me erosimme”, Joni vastasi.

”Ai”, Asko tokaisi ja vilkaisi uudemman kerran vaimoaan, ennen kuin siirsi katseensa takaisin esikoiseensa, ”saanko kysyä miksi?”

”Jätin hänet, hän alkoi ärsyttää minua.”

”Ymmärrän…” Asko ei tiennyt mitä muutakaan sanoa, Joni tuntui olevan haluton puhumaan.

”Isä?”

”Niin?”

”Onko meillä yhtään kaakaota?”

”Luulen, että on. Haluaisitko, että valmistan sinulle kupillisen?”

”Kiitos”,

”Entä voileipiä?”

”Kyllä, kiitos isä.” Asko nousi hymyillen hieman, hetken aikaa hänestä tuntui kuin olisi saanut poikansa takaisin.



**^^**^^**^^**^^**

Koulussa, huolimatta siitä mitä Joni oli sanonut, Kasper loi kaipaavia katseita hänen suuntaansa. Joni yritti olla välittämättä pojasta ja Eevasta, joka puolestaan katsoi häneen kuin hän olisi ollut se paha tyyppi! Eikä Joni ollut varma mitä Kasper oli Eevalle kertonut.

Perjantaina lounastauolla Kasper tavoitti hänet käytävällä.

”Kuuntele Joni, tiedän, että pyysit minua pysymään poissa, mutta…”

”Ja minä tarkoitin sitä”, Joni sanoi tiukasti ja jatkoi tietään kohti ruokalaa missä tiesi ystäviensä odottavan. Kasper tarttui hänen käteensä ja sujautti hänelle jonkin sortin kirjeen. ”Ole kiltti ja lue tämä, olen oikeasti pahoillani, tarkoitan sitä.” Joni veti kätensä vapaaksi ja jatkoi matkaansa, jätti Kasperin taakseen, mutta hän ei heittänyt kirjettä poiskaan.

Haettuaan ruokaa hän käveli kohti pöytää jonka ääressä hänen ystävänsä istuivat, mukaan lukien Dima, Joni oli onnellinen, ettei Eeva ollut tämän seurassa.

”Kasperin ja sinun juttu ei siten toiminutkaan?” Dima kysyi ja otti haarukallisen ruokaa suuhunsa. Joni pudisti päätään.

”Ei, olisi pitänyt luottaa ensivaistooni.” Joni vastasi ja laski kirjeen pöydälle, miettien pitäisikö hänen vain unohtaa se.

”Mitä tapahtui?”

”Jätin hänet.”

”Tiedän, Eeva kertoi, hän ei vain ymmärrä miksi.”

”Mitä se hänelle kuuluu?” Joni kysyi ärsyyntyneenä.

”Kasper on hänen ystävänsä ja hän kertoi, että Kasper on ollut todella maassa.”

”Ihan oikein hänelle”, Joni nyökkäsi ja maistoi vesilasistaan.

”Hm…tekikö hän jotakin?” Dima kyseli, Joni kurtisti kulmiaan katsoessaan häneen.

”Eevako laittoi sinut asialle?” Lähestulkoon lammasmainen katse Diman kasvoilla kertoi kaiken ja sai Jonin pyörittämään silmiään. ”Se ei kuulu hänelle.” Hän tokaisi mikä sai Diman luovuttamaan ja jatkamaan ruokailuaan. Joni piti Dimasta osaksi juuri siksi, että tämä tiesi milloin hiljentyä. Hän ei painostanut jos huomasi toisen haluttomuuden puhua.

Lopulta uteliaisuus otti voiton ja hän päätti lukea mitä Kasper oli kirjoittanut. Hän laski kirjeen syliinsä pöydän alle, pois muilta uteliailta katseilta, taittoi paperin auki ja alkoi lukea.

”Joni, olen pahoillani siitä mitä tapahtui. Olen ollut ihastunut sinuun jo ensimmäisestä vuodesta lähtien ja kun viimein katsoit minuun, puhuit minulle, annoit suudella ja kutsuit lähellesi, olin onneni kukkuloilla! Olen rakastunut sinuun ja en missään nimessä halunnut satuttaa sinua! Sinusta menee helposti vähän sekaisin ja minulle kävi niin. Toivon, että olisit sanonut aikaisemmin, jos et halunnut sen menevän niin pitkälle. Silti, tiedän että tein väärin ja pyydän anteeksi koko sydämestäni.

Ajattelen sinua, jos vain antaisit mahdollisuuden? Tiedän, että voisin tehdä sinut onnelliseksi, palvoisin maata jalkojesi alla! En satuttaisi sinua enää ikinä! Rukoilen sinua, yksi mahdollisuus, jotta voisin todistaa rakkauteni. En tiedä mitä teen, jos et anna anteeksi, sydämeni on särkynyt. Ole kiltti Joni, olen onneton ilman sinua.”


Joni tunsi vatsansa kääntyvän, hän ei pitänyt tästä, hän ei halunnut tai tarvinnut Kasperin rakkautta, eikä todellakaan tarvinnut tätä syyllisyyttä. Hän oli ärsyyntynyt; asiat eivät todellakaan menneet niin kuin hän olisi halunnut.

Dima oli kutsunut hänet käymään koulun jälkeen ja matkalla he olivat tavanneet Eevan ja Kasperin. Joni katsoi parhaaksi pysyä vaiti ja välttää katsomasta toista poikaa, ajatellen, että se oli paras keino välittää viesti tälle. Häntä ei taivuteltaisi suhteeseen, jota hän ei halunnut. Joni ei rakastanut Kasperia, ei ollut edes ihastunut, koko juttu oli ollut virhe alusta asti, virhe jota ei valitettavasti voitu korjata.

Eeva tuntui olevan ärsyyntynyt, hän tunsi tämän vihaisen katseen itsessään ja kun Dima kysyi, voisiko tavata tytön myöhemmin, hän vain käännähti kannoillaan ja käveli pois ystävänsä kanssa. Eeva käyttäytyi kuin Dima olisi yhtä syyllinen kuin Joni, ystävänsä loukkaamiseen. Dima oli selvästikin hämillään ja hieman poissa tolaltaan tyttöystävänsä jäisen käytöksen vuoksi.

”Dima, on turhaa yrittää ymmärtää naisia; se aiheuttaa vain tarpeetonta päänsärkyä. Hän kyllä toipuu tuosta, mitä tahansa se nyt onkaan joka häntä vaivaa.” Joni koetti lohduttaa heidän istuessaan Diman huoneessa.

”Niin kai… pitäisikö minun soittaa hänelle?”

”Ei missään tapauksessa.” Joni vastasi. “Pelataanko jotain, vaikka Tekkeniä? Tiedätkö, luulen, että sinulle tekisi hyvää hakata vähän animoituja hahmoja.” Joni virnisti ja tähän Dima myöntyi.

Kaksi tuntia myöhemmin Eeva tuli käymään.

”Okei, mitä sinä teit ystävälleni Joni?” Hän kysyi äristen heti kun saapui Diman huoneeseen pojan saattelemana.

”Mitä minä tein!?” Joni tuhahti.

”Niin! Hän itkee ja on onneton ja… se on kaikki sinun syytäsi!” Hän syytti ja sai Jonin nousemaan jaloilleen.

”Mikset kysy mitä Kasper teki?” Joni sähähti, Eeva nosti leukaansa.

”Kasper on suloinen poika, joka jostain järjettömästä syystä rakastaa sinua! En kyllä tosiaan käsitä miksi, olet ylimielinen, itserakas paskiainen!”

”Anteeksi?! Kuka hitto sinä olet tuomitsemaan minua, et edes tunne minua!”

”Tunnen tarpeeksi hyvin; tyypillinen mies, joka tietää olevansa hyvännäköinen ja käyttää sitä omaksi edukseen, käytit ystävääni ja siksi en voi koskaan pitää sinusta. Olet Kasperille velkaa anteeksipyynnön!” Eeva korosti sanojaan ristimällä kätensä rintansa ympäri ja nyökkäsi painokkaasti. Joni oli raivoissaan. Dima seisoi hämmentyneenä tyttöystävänsä vierellä, selvästi epävarmana kumman puolen ottaisi ja sillä hetkellä Joni oli hyvin ärsyyntynyt tähänkin.

”Luulen, että ystäväsi unohti kertoa sinulle jotakin Eeva…”

Molemmat loivat häneen hämmentyneen katseen, mutta Joni ei halunnut selittää itseään tarkemmin.

”Jätän teidät hetkeksi kahden juttelemaan, koska en todella käsitä miten minun asiani kuuluisivat sinulle Eeva!” Joni sanoi lopulta ja poistui huoneesta.



**^^**^^**^^**^^**

Ivon viikko ei totisesti ollut parhain mahdollinen. Misha oli yhtä ”hyvällä” tuulella ja oikukas kuin raskaana oleva nainen ja Ivo saattoi vain toivoa, että hänen veljensä menisi jonnekin, tapaisi jonkun, mieluiten Jonin, koska huolimatta siitä miten paljon Misha koetti sitä kieltää; Joni oli selvästikin päässyt tämän ihon alle.

Jopa nyt Misha piileskeli. Kun hänen keskimmäinen veljensä oli nähnyt Jonin tulevan kotiin Diman kanssa, Misha oli miltei juossut omaan huoneeseensa, missä oli nyt viettänyt jo yli kaksi tuntia, sanoen ettei tulisi alas ennen kuin Joni olisi lähtenyt. Selvästikin tämä teki heidän kohtaamisensa melko mahdottomaksi, vaikka heidän todella pitäisi puhua rauhallisesti siitä mitä olivat tehneet ja mitä tunsivat toisiaan kohtaan.

Ivo huokaisi ja päätti, että oli parempi alkaa valmistamaan päivällistä, Misha ei selvästikään aikonut tulla alakertaan sitä tekemään.

Kesken ruuanlaiton Joni astui huoneeseen.

”Hei”, Ivo hymyili.

”Hei”, Joni vastasi ja vastasi hymyyn hieman väsyneenoloisena. ”Dimalla ja Eevalla on jotain kahdenkeskistä juteltavaa, siksi päätin tulla tänne.” Hän selitti.

”Ymmärrän, kuulinko teidän riitelevän?” Ivo kohotti kulmaansa.

”Joo, Eeva ei oikein pidä minusta.”

”Onko siihen jokin tietty syy?”

”Erosin hänen ystävänsä kanssa ja se ilmeisesti on syy tarpeeksi.”

Ivo ei ollut yllättynyt suhteen nopeasta päättymisestä, hän olisi yllättynyt jos se olisi kestänyt. Hän otti pullon kokista jääkaapista ja kaatoi Jonille lasillisen.

”Kiitos”, poika hymyili, otti lasin käsiensä väliin ja siemaisi.

”Vaivaako sinua jonkin muu? Tai se mitä hän ajattelee?” Ivo kysyi.

“Ei, olen jo tottunut. Tai siis; tiedän, etten voi miellyttää kaikkia, tiedän, että osaan olla vähän…hm… ärsyttävä?” Joni virnisti. “Totuus kuitenkin on, että sitä voisi viettää koko elämänsä yrittämällä olla mukava kaikille ja silti olisi niitä jotka eivät pidä sinusta. Joten miksi edes yrittää miellyttää kaikkia?”

”Me olemme keitä olemme, niinhän?” Ivo hymyili.

”Aivan.”

Joni kallisti päätään tarkkaillessaan Ivoa joka työskenteli hellan ääressä. Hän näytti paljon Mishalta ja samalla kuitenkin erilaiselta, jos Misha oli pitkä, niin Ivo sitten… olin hullun pitkä ja leveämpi mutta kaikki se oli pelkkää lihasta ja Joni saattoi helposti kuvitella tämän työskentelevän henkivartijana tai vastaavana.

”Luulin, että Misha yleensä kokkaa”, Joni sanoi.

”Niin, yleensä, mutta nyt hän on kiireinen opiskelunsa kanssa…ja ei minua haittaa kokata silloin tällöin”, Ivo vilkaisi poikaa ja hymyili.

”Tarvitsetko apua?” Joni tarjoutui mikä hieman yllätti miehen.

“Ei, pärjään kyllä, kiitos ”, Hän vastasi, mutta mietittyään hetken…. ”toisaalta, jos haluat, voisit maistaa ja kertoa mielipiteesi?”

”Okei”, Joni tuli lähemmäksi ja seisahtui miehen vierelle. ”Mitä se on?”

”Naudanliha stroganoffia”, Ivo virnisti, otti lusikan ja kastoi sen lihakastikkeeseen ennen kuin toi sen lähemmäksi Jonin suuta. ”Varovasti, se on kuumaa.” Joni katsoi ylös ja virnisti, jokin miehessä… Joni oli napannut miehen useammin kuin kerran katsomasta häntä… Hän otti lusikan suuhunsa ja maisteli.

”Mm…hyvää.. ja minä kun luulin etten pidä stroganoffista, kokkaat hyvin.” Hän nuolaisi huuliaan mikä sai miehen huulet kääntymään hymyyn.

“Kiitos”, Ivo katsoi poikaa uteliaana. “ Se ei siis kaipaa mitään?”

”Ei ollenkaan”, Joni nyökkäsi ja sai äkkiä idean; mitä tapahtuisi jos hän flirttailisi Ivolle?

”Etkö koskaan väsy huolehtimaan veljistäsi, olemasta heidän huoltajansa?” Hän aloitti keskustelua.

”He kasvavat, onneksi”, Ivo vastasi ja ryhtyi valmistamaan salaattia. Se ei totisesti ollut helppoa; kun heidän vanhempansa olivat kuollet ja jättäneet hänet huoltajaksi, mutta tässä he kuitenkin olivat ja pärjäsivät melko mukavasti nykyisin.

”Niin ja aika isoja he jo ovatkin”, Joni virnisti. ”Mutta, etkö koskaan toivo, että asuisit yksin? Jotta voisit… hm, mennä naimisiin? Saada lapsia?”


Ivo loi uuden uteliaan katseen poikaan, flirttailiko Joni hänelle? Tämän katse ja ääni puhuivat sitä kieltä… Ivo pystyi helposti myöntämään, että Joni oli komea nuori mies; oli helppoa menettää järkensä tämän vuoksi, niin kuin Mishalle tuntui käyneen… Hän voisi ehkä käyttää tätä seikkaa, työntääkseen veljensä oikeaan suuntaan, Ivo tiesi olevansa se jonka kanssa Misha kilpailisi, yleensä niin kävi.

”En ole tavannut naista joka kiinnostaisi tarpeeksi, saadakseen minut kahlittua kihlasormuksella.” Ivo sanoi totuuden mukaisesti. ”Elämä on täynnä vielä kohtaamattomia tilanteita ja kuka tietää kenen kanssa päädyn, ei sen tarvitse olla välttämättä nainen.” Hän virnisti ja katsoi poikaa merkitsevästi.

Joni hymyili tuntien olonsa tyytyväiseksi itsekseen, Ivo flirttaili takaisin ja Joni oli utelias miten pitkälle se voisi mennä.

”Olen varma, että olet särkenyt monia sydämiä”, Joni ymmärsi olevansa todella selvä flirttaillussaan, mutta hän halusi testata ja imartelu yleensä toimi.


 Ivo kohotti kulmaansa, Jonin sanat saivat hänet virnistämään, niiden tarkoitus kävi hänen ymmärrykseensä nopeasti.

”On ollut oma osuuteni”, hän nyökkäsi. Oikeastaan, hän oli kyllä ollut varovainen, ettei satuttaisi ihmisiä joiden kanssa oli ollut, mutta se ei vain aina ollut mahdollista silloin kun tunteet olivat pelissä.

Ivo ymmärsi, että Joni oli hyvin nuori ja toiseksi hän oli melko varma, ettei Joni ollut edes kiinnostunut hänestä. Hänen olisi pitänyt olla sokea, jos olisi ajatellut toisin, mutta hänen murjottava veljensä tarvitsi kunnon potkua takamukselle ja hän voisi… ”Sama taitaa päteä sinuun”, hän sanoi suoraan.

”Ehkä, se on osa elämää, luulen…” Joni kohautti olkiaan.

”Et tapaile ketään?” Joni kysyi samalla kun pohti oliko jo liian läpinäkyvä. ”Mietin vain kun en ole nähnyt sinua kenenkään kanssa ja sinun kaltaisesi mies, seuran saaminen pitäisi olla melko helppoa.” Hän selitti.

”Ehkä olen vain hienovarainen?” Ivo virnisti ja toivoi olevansa salaperäinen. ”Ja piilotan seuralaiseni nuoremmalta veljeltäni, joka…” hitto, Misha saattaisi tappaa hänet, mutta mitä sillä oli väliä? ”On selvästikin pidätellyt… ehkä hän saattaisi olla tarpeeksi röyhkeä varastaakseen minulta?”


”Onko niin tapahtunut, onko veljesi varastanut sinulta?” Joni kysyi virnistäen, tuntien olonsa uteliaaksi.

”Me molemmat olemme varastaneet”, Ivo tarjosi puolitotuuden, jos hän todella välitti ja halusi jotakuta, ei olisi mahdollisuuttakaan, että Misha voisi varastaa häneltä.

“Mielenkiintoista”, Joni huomautti. “Luulisin, että se voisi johtaa isoihin riitoihin, mutta teillä on selvästikin läheinen, veljellinen suhde, jos osaan lukea oikein.” Ivo mietti Jonin sanoja; kyllä he riitelivät Mishan kanssa, mutta onneksi he molemmat tiesivät milloin lopettaa, milloin sanoa liika on likaa ja jättää asia sikseen. Ja nyt oli LIIKAA, tarpeeksi tätä lapsellista murjottamista, esittämistä, ettei mitään ollut tapahtunut, ettei Misha olisi maannut Jonin kanssa, ettei hän olisi nauttinut ja ettei hän halusi lisää!

”Se voisi johtaa vaikeuksiin”, Ivo nyökkäsi ja virnisti Jonille. “Muttei sen tarvitse, jos Misha ei ole kiinnostunut…sinusta?” Hän lisäsi rohkeasti.

Joni oli yllättynyt, oliko se todella näin helppoa? Ehdottiko Ivo, että he…?


”Veljesi…” Joni aloitti. ”On tehnyt enemmän kuin selväksi, ettei hänen kiinnostuksensa kulje suuntaani, eikä minun kulje hänen.” Hän katsoi Ivon silmiin, yritti peittää hermostuneisuutensa. ”Joten siitä ei syntyisi vaikeuksia.” No niin siinä se oli, kortit olivat Ivon käsissä.

Ivo hymyili; bingo, yksi kärpäsistä ansassa.

”Ei lainkaan”, Ivo virnisti, ajatellen kuinka raivoissaan Misha olisi kun kuulisi, että hän aikoi tapailla Jonia.

Joni miltei naurahti ääneen, koko tilanne tuntui niin absurdilta ja… hänen onnistui koota itsensä ja antaa Ivolle jokseenkin ujon, mutta kuitenkin flirttailevan hymyn.

”Joten…” Hän aloitti. ”…Nyt kun olemme todenneet, ettei siitä ole ongelmia, niin…” Hän henkäisi, katsoi miestä tarkkaavaisena.

”Mennäänkö treffeille?” Ivo kysyi, päättäen että oli parempi hypätä suoraan asiaan. ”Klubille? Tiedän, että sinulla on väärä henkilöllisyystodistus, joten…” Hän virnisti omalle loistavalle idealleen; se olisi täydellistä, usuttaa Misha menemään Klubille ja sitten myöhemmin hän saapuisi paikalle Jonin kanssa, Misha muuttuisi vihreäksi mustasukkaisuudesta!

“Kuulostaa hauskalle”, Joni myöntyi ja mietti mitä Misha sanoisi jos ja kun hän kuulisi treffeistä, hän miltei tirskahteli ajatukselle, kunnes tajusi mitä oli tekemässä ja pakotti itsensä lopettamaan, hänen ei pitäisi välittää, mutta niin kauan kunhan Misha kärsisi, edes hiukan, olisi hän tyytyväinen.



**^^**^^**^^*^^**^^**^^**

Perjantaina, viikkoa myöhemmin Ivo päätti laittaa suunnitelmansa käytäntöön; viedä Joni ulos ja jotenkin järjestää, että Misha olisi siellä samaan aikaan. Mishan käytös ei ollut juurikaan parantunut ja samanaikaisesti Dimalla tuntui olevan ongelmia tyttöystävänsä kanssa joten talossa valitsi tietty jännittynyt ilmapiiri, jonka Ivo toivoi laukeavan niin pian kuin mahdollista.

Kello oli neljä iltapäivällä, kun Misha tuli kotiin. Tilanne oli riistäytymässä käsistä; sen sijaan, että hän olisi unohtanut, hän jatkoi koko jutun kelaamista mielessään, hän ajatteli Jonia ja… se ajoi hänet hulluuden partaalle! Se alkoi vaikuttaa hänen opiskeluunsakin, toistaiseksi hän oli voinut erottaa tunteensa logiikasta, mutta tämä… kakaran oli jotenkin onnistunut menemään liian pitkälle! Hän otti vallan hänen ajatuksistaan ja nyt huolimatta siitä miten paljon hän halusi sen kieltää, hän ei voinut. Joni oli hänen mielessään jatkuvasti sotkien hänen elämänsä; teki hänestä kireän ja ärtyisän ja hän tiesi minkälaiseksi maanvaivaksi oli muodostunut muutamassa päivissä veljilleen, mutta hän ei voinut lopettaa!

Misha halusi tulla humalaan ja unohtaa, mutta pelkäsi, että jos hän juopuisi, hän tekisi jotakin typerää. Hän tuli keittiöön ja mutisi tervehdyksen Ivolle, ennen kuin tuli jääkaapille ja otti itselleen oluen.

”Rankka päivä?” Ivo kyseli.

”Jokseenkin, koe oli aika vaikea ja he antoivat paljon kotitehtäviä.” Misha kohautti olkiaan ja istuutui pöydän ääreen, avasi pullon ja otti ison kulauksen kylmää juomaa.

”Hm, tiedätkö mitä tarvitsisit?” Ivo kysyi ja nousi ottaakseen itselleen myös oluen.

”Älä edes aloita siitä kakarasta…” Misha varoitti, mihin Ivo hymyili ja pudisti hieman päätään.


”Ei, parempi että unohdat hänet, älä anna Jonin vaikuttaa sinuun niin. Menisit ulos, pidä hauskaa ystäviesi kanssa ja…” Ivo huokaisi. ”Meitä kyllästyttää katsella sinua tällaisena, minua ja Dimaa… Ja murjottaminen kotona perjantai-iltana, oikeasti Misha? Tätäkö kutsut hauskaksi? Tämä ei ole tapaistasi.”

Misha ei ollut odottanut tätä, Ivo ei yrittänytkään saada häntä yhteen Jonin kanssa! Hän ymmärsi, ettei ollut oma itsensä, mutta toisaalta seksin harrastaminen Jonin kanssa ei ollut hänen tapaistaan myöskään ja hän oli tehnyt sen! Mutta jostakin kummallisesta syystä hän oli maannut Jonin kanssa ja nyt jonkin kieroutuneen rangaistuksen vuoksi hän ei voinut unohtaa sitä!

”Ehkä yritän rentoutua, mm, vuokraan jonkun filmin ja vietän rauhallisen illan kotona?”

”Vuokraat jonkun elokuvan? Rauhallinen ilta kotona?” Ivo toisti, ”Hyvä luoja Misha! Mitä sinulle on oikein tapahtunut?” Ivo nosti kulmaansa, “Tiedätkö, luulen tietäväni mistä tämä johtuu; haluat pysyä kotona, koska et voi unohtaa häntä ja se on vain surullista!” Ivo pudisteli päätään.

Ei ollut helppoa Mishalle, olla Ivolle ystävällinen kun tämä hieroi suolaa avoimeen haavaan.

”Voin kyllä unohtaa hänet! Minähän olen jo unohtanut!” Hän huudahti, vaikka tiesi valehtelevansa.

”Mikset sitten mene ulos, pidä hauskaa ystäviesi kanssa niin kuin ennen, ehkä jopa tapaat jonkun mukavan?” Ivo ehdotti.


Ivon rauhallinen ääni ja hänen sanansa saivat Mishankin rauhoittumaan, tämä oli juuri sellaista käytöstä mitä hänen tulisi välttää; ärähtäminen ilman syytä, huutaminen ja…

”Ehkä”, hän puuskahti ja otti uuden siemauksen oluestaan.

”Tiedän, että sinulla tulee olemaan hauskaa…” Ivo virnisti ja leikkisästi töytäisi hänen käsivarttaan. Misha oli hiljaa ja mietti Ivon sanoja, hän oli oikeassa; ehkä hänellä olisi hauskaa, ehkä hän jopa tapaisi jonkun, joka saisi hänet unohtamaan kakaran.

“Hm… voisin mennä ulos.”

Ivo hymyili helpottuneena, luojan kiitos se toimi!

”Hyvä päätös, no niin; nyt näen veljeni jonka tunnen ja jota rakastan.” Hän nyökkäsi, nyt hänen tarvitsi enää selvittää mihin Misha menisi, ilman, että Misha saisi tietää, että hän tiesi. Melko kieroutunutta? Mutta Mishan täytyi luulla, että hän oli tosissaan viettelemässä Jonia, hänen täytyi avata veljensä silmät.

Misha teki lopullisen päätöksensä seistessään suihkussa lämpimän veden alla, kyllä, ulos meneminen oli juuri mitä hän tarvitsi, hän soitti ystävilleen ja kolmen tunnin kuluttua hän lähti kotoa.

**^^**^^**^^**^^**


18.30 Joni sai viestin Ivolta, jossa luki, että hän hakisi hänet kahdeksalta.

Joni alkoi valmistella, hivenen hermostuneena, Ivo oli paljon vanhempi, Ivo oli ollut 14 kun hän oli syntynyt ja… Joni pudisti päätään, Ivo oli komea ja… tämä todella ärsyttäisi Mishaa… Hän tunsi olonsa hämmentyneeksi, tekikö hän tämän Mishan vai itsensä vuoksi? – Hän ei ollut enää varma.

Hän piti Ivosta, mutta pitikö hän Ivosta siinä mielessä? Joni ei ollut juurikaan ajatellut sitä ennen kuin nyt. Suutelisiko Ivo häntä? Ja jos mies suutelisi, mitä hän tekisi? Se voisi olla melko outoa, eikö? Joni päätti että nämä kysymykset aiheuttivat tarpeettoman päänsäryn. Hän menisi ulos, pitäisi hauskaa ja … tapahtui mitä tapahtui.

Suihkusta tultuaan hän valitsi vaatteensa huolellisesti, jotakin… jotakin joka saisi hänet näyttämään tarpeeksi vanhalta, tosin Ivo kyllä näytti tarpeeksi vanhalta heidän molempien puolesta ja Ivon seurassa hän luultavasti pääsisi sisään melko helposti.

Isälleen hän sanoi menevänsä ystävänsä juhliin ja kuten monta kertaa aiemmin häntä käskettiin tulemaan ajoissa kotiin yöksi; mikä harvoin loppujen lopuksi tapahtui.

Hän käveli muutaman korttelin bussipysäkille, jonka luona oli käskenyt Ivon odottaa. Joni oli varma, ettei hänen isänsä hyväksyisi hänen tapailuaan 31-vuotiaan miehen kanssa.

Joni näki Ivon jo odottamassa autossaan ja kun Joni tuli lähemmäksi mies astui ulos autostaan, kiersi sen ja avasi oven hänelle. Joni istuutui, mutisi hämmentyneen kiitoksen; hän ei ollut osannut odottaa moista elettä.

”Ajattelin, että voisimme mennä ensin johonkin pubiin, on melko aikaista.” Ivo sanoi käynnistäessään autonsa. Hän vilkaisi poikaa vierellään, tunsi olonsa hivenen hermostuneeksi, hän ei ollut tehnyt mitään tällaista ennen, hän ei ollut koskaan mennyt näin pitkälle ennen todistaakseen veljelleen miten typerä tämä oli.

”Hyvä on, sinä tiedät paikat paremmin kuin minä.” Joni hymyili ja jotenkin Ivo tunsi itsensä vanhaksi perverssiksi, tämä oli Diman koulutoveri! Hänen pikkuveljensä koulutoveri! Ja Ivo pystyi aivan liian hyvin muistamaan kuinka oli joskus vaihtanut Diman vaippoja ollessaan teini-ikäinen…

 
Hän toi Jonin pubiin missä ei käynyt usein ja missä ei olisi niin suurta vaaraa tavata ketään tuttuja. Hän ei ollut varma halusiko alkaa selittämään heille mitä teki 17-vuotiaan koulupojan kanssa ulkona perjantai-iltana.

Hän osti heille molemmille oluet, sillä tarvitsi jotakin rentoutuakseen. Ivo tiesi kuitenkin, että hänen oli muistettava pitää huolta omista rajoistaan, ensinnäkin; hän oli liikkeellä autolla, toiseksi; jos hän joisi itsensä humalaan, hän saattaisi unohtaa hyvät tavat; sen että Joni oli niin nuori kuin oli, ja että hän teki tämän Mishan vuoksi, eikä itsensä.

He puhuivat suurimmaksi osaksi Jonin perheestä ja tämän isästä, opiskelusta ja muista asioista joista Ivo olisi voinut puhua Dimankin kanssa, Jonin kanssa flirttailu sai hänet vain tuntemaan itsensä liian vanhaksi perverssiksi tässä vaiheessa.

Kymmeneltä illalla hän viimein ehdotti, että he voisivat siirtyä johonkin clubille. Clubille, joka ”sattumoisin” olisi se sama missä Misha olisi ystävineen.

        Joni suostui, hän viihtyi Ivon seurassa, tosin hänen täytyy kyllä myöntää, että toistaiseksi tuntui enemmän kuin olisi ulkona serkkunsa tai setänsä kanssa kuin varsinaisilla treffeillä… Hänestä tuntui kuin voisi kysyä mitä tahansa Ivolta ja puhua asioista joista ei esimerkiksi voinut puhua isälleen. Ja sitten hän tajusi, että Ivo saattaisi pitää häntä tylsänä ja liian nuorena ja… se ei olisi hyvä, koska hän halusi Ivon pitävän hänestä; jos Ivo pitäisi hänestä niin silloin Misha… Joni miltei huokaisi itsekseen, hän ei voinut olla taaskaan ajattelemasta miestä! – kuinka tuskastuttavaa!

Kun he saapuivat clubille, Ivon hermostuneisuus kasvoi, tässä hän oli; 31-vuotiaana, koettaen leikkiä Amoria kymmenen vuotta nuoremmalle veljelleen! Jos hän ei ansainnut lyöntiä tämän jälkeen niin hän tulkitsisi sen… miksi? Onnistumiseksi vai epäonnistumiseksi?

He jättivät takkinsa narikkaan ja Ivo laski kätensä Jonin alaselälle, miltei hänen pepulleen; he olivat nyt siellä missä Mishakin, joten veljellisen käytöksen oli loputtava tai Misha näkisi sen lävitse.

”Haluaisitko jotakin juotavaa?” Hän kysyi.

”Kyllä kiitos”, Joni hymyili.

“Menisitkö sitten etsimään meille jonkun paikan istuutua, kun haen meille jotakin?”

”Okei”,

 Jonin ei tarvinnut kauaa olla yksin, kun jo joku keski-ikäinen pervo löysi tiensä hänen luokseen, miehellä oli jopa otsaa istuutua samaan pöytään kokeillen jotain tökeröjä iskurepliikkejä. Tuntien olonsa häirityksi, Joni katsoi kohti baaritiskiä jonka luona Ivo oli ja hymyili, osoittaen Ivon miehelle ja sanoi Ivon olevan hänen poikaystävänsä.

Kun Ivo kääntyi ja näki heidät, mies kalpeni silminnähden; näki vaarallisen hymyn luotuna häntä kohden. Joni ei ollut koskaan nähnyt kenenkään pakenevan paikalta yhtä nopeasti kuin mies teki ja se sai hänen olonsa hyväksi, oli kuin hänellä olisi ollut oma henkivartija mukanaan… se sai hänet tuntemaan olonsa… tärkeäksi.

 
”Toivon, ettet joutunut isoihin vaikeuksiin?” Ivo kysyi istuutuessaan alas juomien kanssa. Hän oli nähnyt Mishan istumassa ystävineen hieman lähempänä tanssilattiaa mikä sattui juuri sopivasti Ivon tarkoitusperiin.


 ”En joutunut, mutta onneksi et viipynyt kauaa”, Joni hymyili ja maistoi juomaansa. Hän päätti pian siirtyä lähemmäksi Ivoa, alkoholi, jonka hän oli jo juonut, sai hänet tuntemaan olonsa rentoutuneemmaksi, oikeastaan hän ei ollut täysin varma enää mitä oli tekemässä. Hän syytti Mishaa; kaikki oli ollut hyvin, ennen kuin hän oli tavannut hänet, no, ainakin ennen kuin hän oli maannut Mishan kanssa. Viime päivinä hän oli vain tuntenut olonsa kovin hämmentyneeksi.

Ivon kanssa flirttaillessaan Joni toivoi saavansa takaisin edes osan siitä kontrollista, jonka tunsi kadottaneensa. Hän laski kätensä miehen reidelle, hymyili katsoessaan tätä, koetti karistaa epävarmuuden harteiltaan ja kuitenkin sisimmässään ainoa mitä hän pystyi ajattelemaan, oli se miten Misha saattaisi reagoida nähdessään heidät näin.

Ivo virnisti ajatellessaan kuinka Misha vihastuisi tästä ja hän halusi tarkistaa mitä Joni todella aikoi, joten hän nappasi pojan ranteesta, veti sitä saadakseen pojan seisaalleen ja lopulta istumaan syliinsä.

Tämä yllätti Jonin, Ivon sylissä istuminen sai hänen olonsa hivenen epämukavaksi, oikeastaan se toi hänet jopa lievän paniikin partaalle, mutta hänen onnistui rauhoittua hieman ja pysymään missä oli.

”Hm…” Joni koetti keksiä jotakin fiksua sanottavaa, muttei pystynyt, hän alkoi pelätä, että Ivo haluaisi… että hän haluaisi heidän… Joni ei halunnut ajatella pidemmälle ja hymyili Ivolle. ”Tuoksut hyvälle”, hän sopersi vain sanoakseen jotakin.

Ivo tunsi selvästi miten poika oli jännittynyt heti sillä hetkellä kun oli istuutunut hänen syliinsä ja hänen epäilyksensä oli vahvistettu; Joni ei ollut hänen perässään vaan pelasi täsmälleen samaa peliä kuin hän itsekin. Se sai hänet virnistämään, Misha ei tiennyt minkä kanssa oli tekemisissä, sillä ‘lapsi’ joksi Misha joskus Jonia kutsui, tuntui tietävän täsmälleen mitä halusi ja kuinka sen saisi.

”Pidät siitä?” Ivo kysyi tuntien itsensä hieman kömpelöksi käsiensä kanssa, siitä minne asettaisi ne.

”Joo todella hyvä tuoksu”, Joni sanoi ja antoi hieman epävarman ja kokeilevan pusun Ivon poskelle.
 
Tämä kaikki tuntui hieman oudolle Ivosta, Joni oli hyvin viehättävä, sellainen poika, jota katseli mielellään, mutta toistaiseksi se oli ollut vain sitä hänelle; katsoa sai, muttei koskea. 17-vuotiaana Joni oli aivan liian nuori hänelle; niin sanoi järki. Ehkä jos hän itse olisi ollut nuorempi tai jos Joni olisi ollut vanhempi, Ivo olisi saattanutkin tarttua mahdollisuuteen ja vietellä Joni, Mishan sokeiden silmien edestä. Kuitenkin, 14 vuotta tässä elämänvaiheessa oli aivan liian paljon.

Hän katsoi Jonin juomaa, näki sen olevan puolillaan ja päätti patistaa tämän juomaan se loppuun.

”Miten olisi malja onnistuneille treffeille?” Hän kysyi nostaen omaa lasiaan, jossa ei ollut mitään limonadia väkevämpää. Joni nosti omaa lasiaan ja hymyili.

”Onnistuneille treffeille”, hän toisti ja tyhjensi lasinsa sisällön.

Ivo seurasi esimerkkiä ja Jonin laskiessa lasinsa pöydälle, Ivo usutti tätä nousemaan.

”Nyt voimme tanssia”, Ivo sanoi johdatellen Jonin kohti tanssilattiaa samalla rukoillen, että Misha näkisi heidät.

Joni oli hivenen helpottunut noustessaan Ivon sylistä, tanssimisen kanssa hän oli enemmän sinut. Hän piti musiikista jota he soittivat ja tiesi voivansa tanssia sujuvasti sen tahdissa. Kun hän kääntyi Ivoa kohti, Joni jälleen päivitteli mielessään miten pitkä mies oli, jopa pidempi kuin Misha. Hän hymyili ja alkoi liikkua musiikin tahdissa, kuunnellen sen rytmiä, kosketellen Ivoa varoen, flirttaillen tälle. Ivon kanssa tanssiminen oli kuin peliä Jonille, peliä jota hän nautti pelata.

Ivo katseli poikaa tarkkaavaisesti; Joni todella osasi tanssia. Jos hän tanssisi Mishan kanssa edes kerran, Mishan täytyisi antaa periksi! Ivo tunsi lievää turhautuneisuutta siitä miten itsepäinen veli hänellä oli, veli joka ei osannut myöntää sitä mitä tunsi.

Tämä tanssiminen ei tosiaan tuntunut lainkaan hullummalle… Ivo koetti seurata Jonin liikkeitä; poika tanssi sulavasti ja niin hyvin, että oli helppo sovittaa hänen omat liikkeensä tämän rytmiin sopiviksi ja saada heidän näyttämään kuin kahdelta kiemurtelevalta käärmeeltä, jotka olivat aikeissa paritella.

Joni toi itsensä lähemmäksi Ivon vartaloa, liikutti lantiotaan häntä vasten, tarttui Ivon käteen ja toi sen vyötärölleen. Hän tunsi olonsa kuumaksi, vilkaisi Ivoa ja hymyili; ei tämä ollut hassumpaa, ei ollenkaan.



**^^**^^**^^^**

Misha oli melko keskittynyt omaan juomaansa, kuunteli ystäviensä iloista puhetta ja kommentteja joidenkin kundien pepuista ja… Misha vain ei saanut sitä kakaraa mielestään.

“Hei Misha, eikös tuo ole sinun veljesi?” Hän kuuli erään ystävänsä kysyvän, nyt kaikkien katse oli tanssilattiaa kohden. Ivo oli täällä? Misha kummasteli katsoessaan kohti suuntaa joka hänelle osoitettiin ja hän huomasi ison hahmon, oli melko vaikeaa olla huomaamatta Ivoa etenkin kun hän tanssi tuolla tavalla sen… hemmetin KAKARAN kanssa! Misha tunsi verenpaineensa kohoavan muutamissa sekunneissa. Mitä helvettiä nuo kaksi tekivät täällä?! YHDESSÄ!? Mitä tämä oli? Jotkin pirun treffit?!?

“Kuka tuo namu on hänen kanssaan? Haluaisin tietää mistä tuollaisia löytää.” Yksi hänen ystävistään nauroi ja Misha katsoi tätä tavalla jonka toivoi sanovan: en ole koskaan aiemmin nähnyt, vaikka samalla hänen sisuskalunsa tuntuivat kiehuvan raivosta.

Joni kääntyi niin että hänen selkänsä oli Ivon rintaa vasten ja Ivon kädet olivat… kaikkialla! Misha soi molempien suuntiin varsin myrkyllisen katseen kunnes huomasi että pienen hetken ajan Joni katsoi kohti hänen suuntaansa. Näkikö Joni hänet? Misha perääntyi lähemmäksi seinää, se oli ollut aivan liian lyhyt aika, että Joni olisi erottanut hänet ja hän ei halunnut antaa Jonille mahdollisuutta nähdä häntä uudestaan!

”Hei kaverit, luonto kutsuu”, hän sanoi ja meni aivan kuten oli sanonutkin kohti vessaa. Miten ihmeessä he olivat tulleet tänne? Miksi? Olivatko he treffeillä? Ja miksi hitossa häntä kiinnostaisi vaikka olisivatkin??

Vessassa Misha tyhjensi nopeasti rakkonsa ja pesi sitten kätensä. Hänen ei olisi pitänyt reagoida Jonin näkemiseen sillä tavoin, hänen olisi pitänyt jättää huomioimatta hänet kokonaan ja… Ivo… miksi Ivo? Miksi hän oli tuonut Jonin tänne? Miksi? He olivat kuin… isä ja poika miltei! Kuinka sairasta!?

Sillä hetkellä Ivo astui sisään ja katsoi häneen yllättyneenä.

“Ai, sinäkin olet täällä?” Hän sanoi, “mikä yllätys.”

Misha teeskenteli yhtälailla yllättynyttä, hän ei aikonut näyttää Ivolle, että oli nähnyt heidät.

“Joo, hassua… Onko ollut hauskaa?”

”On, todella mukavaa, en vain odottanut näkeväni sinua täällä.”

”Oletko yksin?” Misha kysyi vaikkakin tiesi vastauksen.

“En, en ole yksin”, Ivo vastasi ja oli hetken vaiti, “oikeastaan olen täällä erään kanssa jonka tunnet…”

Misha miltei pyrskähti nauruun jostain kumman syystä, kyllä hän tiesi; tiesi hyvin sisältä ja ulkoa.

”No hän varmaankin odottaa sinua?” Misha nosti kulmiaan, ”Hm, minun on mentävä, ystäväni odottavat.” Misha kääntyi nopeasti kohti ovea, valmiina lähtemään.

”Misha”, Ivo kutsui, ennen kuin tämä ehtisi paeta. ”Sinä taisit nähdä meidät?”


Misha pysähtyi ja pakotti kasvoilleen niin välinpitämättömän ilmeen kuin pystyi, ennen kuin nyökkäsi. ”Näin, mitä sitten? Nämä ovat sinun treffisi, eivät minun.” Hän kohautti olkiaan, jotenkin häiriintyneenä siitä, että Ivo oli kiinnostunut jostakusta niin nuoresta kuin Joni oli ja päinvastoin, että se kakara oli hyväksynyt Ivon kutsun treffeille!

”Ja sinua ei siis häiritse?”

”Miksi häiritsisi? Hän ei ole poikaystäväni, me vain harrastimme seksiä kerran, se oli virhe, sitä ei olisi pitänyt tapahtua.” Misha ärähti. “Olen oikeastaan vaan tyytyväinen, että hän on päässyt yli typerästä ihastuksestaan minuun.” hän lisäsi, olematta kovin rehellinen itselleen.

”Hyvä, sitten sinua ei häiritse jos pyydän Jonia yöksi.” Ivo tokaisi.
 

”Ei minua häiritse, hänen isäänsä ehkä häiritsee jos tietäisi, että hänen alaikäinen poikansa on yli kolmikymppisen miehen kanssa.” Hän tuhahti ilkeästi ja karkasi nopeasti paikalta, aikomuksenaan löytää ystävänsä ja poistua tältä viheliäiseltä clubilta.

Misha ryntäsi ulos vessasta, tämä…uutinen!… että Ivo oli tekemisissä kakaran kanssa oli niin pirun häiritsevä! Niin häiritsevä, ettei hän halunnut jäädä sekunniksikaan kauemmin, hän halusi mennä jonnekin kauas, kauan kakarasta ja kauas hänen veljestään, joka kyseli typeriä kysymyksiä! Kuten… HAITTAISIKO häntä, jos hän panisi Jonia?! Miksi hitossa häntä haittaisi?? Miksi?!

Misha kiehui. Näki kakaran, näki Ivon liittyvän tämän seuraan, näki Ivon nojautuvan lähemmäksi kuiskatakseen jotakin ja Joni virnisti hänelle. Hitot heistä, Misha ajatteli, hän ei välittänyt, ei lainkaan!

Kun pariskunta palasi tanssilattialle se oli jo liikaa Mishalle. Sen täytyi olla esitystä, hitot heille! Hän ei jäisi katsomaan tätä! Ivo oli varmasti suunnitellut koko jutun, eikö? Se oli juoni, sitä tämä oli ja hän ei taatusti kävelisi tähän ansaan, hän menisi kotiin, se näyttäisi noille kahdelle!

Ja niin Misha teki, meni kotiin, omaan sänkyynsä ja odotti. Ivo seuraisi pian perässä, tulisi aivan pian, minä hetkenä tahansa… mutta pian muuttui myöhäksi ja…


Seuraavan kerran kun Misha katsoi kelloaan, se näytti yhdeksää aamulla.

Nuristen, pyjamanhousuihin pukeutuneena Misha käveli kohti keittiötä; hänhän oli pirun kotiäiti näille kahdelle, joka varmisti, että he saisivat syödäkseen! Hän ryhtyi valmistamaan aamiaista; pekonia ja munia. Hiljaa mielessään hän ei voinut olla miettimättä miten hänen veljensä treffit olivat päättyneet ja monelta tämä oli tullut kotiin?

Hänen kysymykseensä vastattiin pikemmin kuin hän olisi arvannut, kuullessaan lähestyvät askeleet Misha kääntyi ja samassa hänen silmänsä suurenivat järkytyksestä; Joni seisoi keittiön ovensuussa ja haukotteli.

”Huomenta…” Hän mutisi, “um, onkohan täällä mitään särkylääkettä? Päätäni särkee ja kaikki lihakset ovat hellänä.” Joni valitti unisena astuessaan peremmälle samalla kun Misha yritti yhä toipua shokistaan; tämä ei voinut olla totta, tämän täytyi olla vain pahaa unta, eikö niin??


Web published: My Secret Shore 6.heinäkuuta, 2009

© KOLGRIM 

Jatka lukuun 8

My Secret Shore HOME

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s