7.luku

Oli aika ottaa uusi askel päästäkseen lähemmäksi. Ajan varaaminen oli helppoa, Jami oli Eevan serkun Sonjan paras ystävä ja seurusteli Jonin nykyisen poikaystävän isoveljen kanssa. Myöhemmin Aki hämmästelisi sattumaa, että oli sattunut juuri Jamin asiakkaaksi, siitä saisi keskustelua, ehkä hän saisi Eevan ja Sonjan välit paremmiksi, ehkä joku järjestäisi juhlat ja ehkä sitä kautta hän pääsisi luikertelemaan Jonin elämään. Aki hymyili selaillessaan lehteä, hän piti projekteista, päämääristä joita saavuttaa ja niiden tuomasta jännityksestä.

”Kuusisto?” Miehen ääni kysyi ja Aki nosti katseensa, hymyili ja laski lehden. ”Teillä oli aika?” Nuorempi mies kysyi ja Aki nyökkäsi nousten ylös.

”Ei tarvitse teititellä, en kai minä niin vanha ole”, hän virnisti ja nuorempi mies tuntui punastuvan hieman.

”Anteeksi, olen tainnut palvella jo liian monta eläkeläistä tänään”, tämä naurahti. ”Tänne päin.” Aki seurasi parturia, salonki oli melko iso, yli kymmenen työntekijää, päivä tuntui olevan vilkas. Aki katseli edellään kulkevaa parturia, mies oli häntä selvästi lyhyempi, hoikka, söpö, hyvä perse.

”Ole hyvä”, mies sanoi ja Aki istuutui alas asiakastuoliin. Jami asetti hänelle kapan päälle. ”Haluatko, että pestään?” Hän kysyi ja Aki mietti hetken.

”Mikä ettei”, hän vastasi, päänhieronta tuntui aina hyvälle ja hän oli utelias miltä Jamin kädet tuntuisivat. He siirtyivät pesupaikalle, lämmin vesi hyväili hänen hiuksiaan, parturin sivellessä sormiaan niiden lävitse.

”Onko vesi sopivaa?”

”Mmm…Oikein hyvä.” Aki sanoi sulki silmänsä. Shampoon levitys, vahvat napakat sormet, ei pelkkää hivelyä, juuri sopiva voimakkuus, tämä oli nautinto. Hoitoaineen hidas hieronta oli edellistäkin parempaa, sääli ettei Eevalla ollut yhtä taidokkaita sormia. Tyttö menetteli, Akin asteikolla yhdestä kymmeneen, hän oli antanut Eevalle viisi ja puoli; tuotti tyydytyksen, muttei tarjonnut mitään erityisen jännittävää. Aki oli melko varma, että kyllästyisi tyttöön nopeasti, ajoittain hän jopa kaipasi hetkiä Chrisin kanssa. Suuseksistä hän oli antanut Chrisille seitsemän ja puoli, se oli jo hyvä pistemäärä, vankilaympäristö oli tuonut oman jännitysmomenttinsa, mutta ei Aki niin hullu ollut, että olisi kaivannut takaisin kyseiseen paikkaan.

Eevan pistemäärää nostatti tämä projekti, se toi oman potkunsa. Tyttö oli vain säälittävän huono ottamaan suihin. Mutta ei Eevan tarvinnut surra, Aki antoi vain harvoin kellekään yli kahdeksaan, vain yksi oli saanut yhdeksän, mutta kymmentä ei ollut saanut vielä kukaan; sen täytyisi olla jotain täydellisen spektaakkelimaista.

”Miten haluat, että leikataan?” Parturi kysyi heidän palattuaan paikalle.

”Lyhyt, helppo, luotan sinun näkemykseesi”, Aki virnisti.

”Hmm.. Tykkäätkö laittaa hiuksiasi millään?”

”Käytän vahaa, en aina, mutta melko usein…” Aki nyökkäsi ja katsoi nuorempaa miestä peilinkautta. Millaiseenkohan pistemäärään tämä voisi yltää?

”Saako leikata koneella takaa ja sivuilta vai mieluummin saksilla?”

”Kuten sanoin, luotan sinun näkemykseesi, tee minusta komea”, hän virnisti ja parturi hymyili joskin Aki aisti tietyn väkinäisyyden hymyn takaa.

Alkoi tavanomainen keskustelu, sää oli aina turvallinen, parturi harmitteli että kunnon lämpimiä päiviä oli ollut niin harvoin, edellisenä kesänä oli varmasti tuskailtu helvetillistä hellettä joka ei hellittänyt. Ihmiset tykkäsivät valittaa ja sää oli hyvä aihe, talvella oli liian kylmä, liian paljon lunta, tai vaihtoehtoisesti aivan liian leutoa ja lumesta ei tietoakaan, kun sitä ei ollut, sitä kaivattiin, kun sitä oli, siihen tuskastuttiin. Kesällä oli joko liian kuuma, liian kylmä, liian sateista tai liian kuivaa, Aki ei muistanut kenenkään koskaan kehuneen, että sää olisi ollut koko vuoden täydellinen.

”Minusta sää on ollut oikein mainio, jos on liian kuuma niin ei oikein jaksa tehdä mitään.” Hän päätti kommentoida.

”Niin, on sekin totta”, parturi myönsi työskennellessään. ”Ei pitäisi valittaa, koskaan ei kai ole juuri sopivaa kesää ilmojen suhteen.” Tämä naurahti ja Aki hymyili.

”Paitsi silloin kun oli lapsi, silloin ilmat oli aina paremmat, kysy keltä tahansa.”

”Aika kultaa muistot.” Parturi nyökytteli. ”Joko olet pitänyt kesälomasi?” Puheenaihe vaihdettiin.

”Ei minulla ole oikeastaan lomaa, aloitin juuri uudessa paikassa.”

”Millaista työtä teet, jos saa kysyä?”

”Melko tylsää, vakuutusmyyntiä yksityishenkilöille.” Aki kohautti olkiaan, parempi sekin kuin ei mitään. Työn hän oli saanut sukulaisensa kautta, joka oli valmis katsomaan hänen menneisyyttään läpi sormien ja antamaan uuden mahdollisuuden. Tämä sukulainen oli kuitenkin monen muun tavoin tietämätön rikoksista joita Aki oli tehnyt jo teini-ikäisestä ja joista hän ei vain yksinkertaisesti ollut jäänyt kiinni. Hän osasi kuitenkin olla valloittava persoona tarvittaessa ja myyjänä hän oli loistava puhelahjojensa vuoksi. ”Mutta ainakin sillä voi tienata hyvinkin, jos osaa myydä.” Raha oli aina kiehtonut häntä.

No, työ on työtä, harrastuksilla voi aina tasapainottaa, jos arki tuntuu tympeältä.” Parturi järkeili ja hymyili, Aki vastasi tämän hymyyn.

”Se on totta”, hän myönsi, harrastuksilla tosiaan saattoi saada suurtakin jännitystä ja sillä hetkellä hänen suosikkiharrastuksekseen oli noussut Chrisin avustaminen ja tämän pakkomielteen ruokkiminen. Lopputulos saattaisi olla joko rahakas tai nautinnollinen, parhaassa tapauksessa sopivasti molempia. Jonilla ei tuntunut olevan pulaa rahasta eikä sen puoliin tämän isukillakaan. Mikään ei kuitenkaan ollut täysin selvää, sillä Chrisin osuus koko juttuun oli haastavin, Chris oli arvaamaton, omien kiihkeiden tunteidensa ohjailtavissa, eikä Aki ollut täysin varma voisiko loppujen lopuksi hallita kanadalaista kaltereiden ulkopuolella. Chris kiehtoi häntä, osittain juuri arvaamattomuutensa vuoksi

”Entä sinä, milloin sinä pidät lomasi?” Aki kysyi.

”Pidän lomani vähän pätkissä, loppukuussa yhden viikon ja sitten alkusyksyllä pienen pätkän, tämä on tätä yrittäjyyden ihanuutta, pitää ensin keskustella pankkitilin kanssa ja usein vastaus pitkästä lomasta on negatiivinen.”

”Tiedän, vanhempani ovat molemmat yrittäjiä”, Aki hymyili, he olivat olleet myös paljon pois kotoa, Aki oli saanut liian usein viihdyttää itseään, monet olisivat paheksuneet hänen keinojaan. ”No, meinaatko lähteä minnekään reissuun?”

”En usko, yritämme myydä nykyistä asuntoa ja katsella sitten uutta.”

”Muutatteko kauas?”

”Pysymme varmasti samalla alueella.”

”Ja missäköhän se on?” Aki kysyi ja parturi selvästi epäröi hetken, ehkä kysymys oli liian tungetteleva.

”Espoossa.” – Sopivan ympäripyöreä vastaus.

”Minua ei Espooseen saisi, kamala paikka, kamalat etäisyydet, peltoja ja asutusaluetta, hajanaista ja järjetöntä.”

”Noin minäkin ennen ajattelin”, Jami virnisti. ”Olen kasvanut Vantaalla.”

”Vantaa on hyvä paikka, siellä minä asun.” Aki hymyili.

”Missä päin?”

”Tikkurilassa.”

”Vanhempani asuvat Ilolassa, siellä minä vartuin, Tikkurila on siis hyvin tuttupaikka.”

”Minun isovanhempani asuivat myös Ilolassa”, Aki sanoi.

”Ihan totta? Pieni maailma.” Jami hymyili.

”Kuka tietää, ehkä mekin olemme joskus törmänneet. Taidat kuitenkin olla minua nuorempi?”

”Olen 26-vuotias.”

”Ah, olen sinua viisi vuotta vanhempi.” Aki oli kyllä varma, että muistaisi Jamin, jos olisi nähnyt tämän aiemmin. Tiettyjä kasvoja hän ei koskaan unohtanut ja Jamilla oli juuri sellaiset kasvot, kiinnostavat kasvot. Kyllä, Aki olisi pannut tämän merkille jo nuorena.

He keskustelivat kouluista joissa olivat käyneet, Tikkurilasta ja jostain syystä harhautuen Hotelli-Vantaaseen bilepaikkana. Jami tuntui sopivan avoimelta, tämä teki tehtävän helpoksi oli vain käyttäydyttävä niin, että toinen saisi hänestä hyvän vaikutelman. Kassalla Aki antoi Jamille 5euroa tippiä; pienyrittäjiä on tuettava, hän sanoi ja Jami hymyili kiitollisena. ”Taisit saada vakiasiakkaan”, Aki vielä lisäsi ja he toivottivat toisilleen hyvää päivän jatkoa. He tapaisivat pian ja Aki pääsisi uuden askeleen lähemmäs, Chris olisi tyytyväinen.

**^^**^^**^^**

Jami tuli kotiin seitsemältä, Ivo ei vielä ollut tullut vaikka pääsikin yleensä viideltä. Jami huokaisi, otti kanan jääkaapista huoneenlämpöön ja soitti miesystävälleen.

”Hei, missä viivyt?” Hän kysyi Ivon vastattua, taustalla kuului hälinää ja naurua.

”Poikkesimme oluelle parin työkaverin kanssa, perjantain kunniaksi”, Ivo vastasi selvästi iloisella tuulella. Jami huokaisi.

”No, ajattelitko tulla kohta kotiin?” Hän kysyi, ei olisi halunnut kuulostaa nalkuttavalta avovaimolta.

”Juu, lähden täältä pian”, Ivo lupaili.

”Hyvä, alan tehdä ruokaa.” Jami vastasi. ”Nähdään.”

”Jep, pusi pusi.” Jami pyöräytti silmiään hymyillen aavistuksen ja sulki puhelimen. Hän kaatoi itselleen lasin valkoviiniä, laittoi musiikkia ja alkoi pestä salaattiaineksia. Ivo oli useimmiten ihana, mutta saisi petrata tietyissä asioissa, kuten siinä, että ilmoittaisi jos tulisi myöhempään kotiin. He olivat jo eilen puhuneet, että tekisivät ruokaa yhdessä.

Kaksikymmentä vaille kahdeksan, Jamin maha murisi, taas sellainen työpäivä ettei oikein ollut kerennyt syömään. Hän alkoi kypsentää kanaa toivoen, että Ivo sattuisi tulemaan sopivasti. Ei haitannut jos kana vähän jäähtyisi, salaatin kanssa se menisi hyvin.

Viittätoista yli kahdeksan, kana oli kypsä, jäähtynytkin ja Ivoa ei näkynyt eikä kuulunut, Jamia ärsytti, sitten iski huoli, oliko jotain sattunut? Hän soitti Ivolle vain todetakseen ettei tämä ollut edes lähtenyt pubista.

”Oho, en huomannut ajan kulua”, Ivo pahoitteli. ”Lähden tulemaan ihan pian.”

”Niin, niin…sen kun istut kaljalla. En voi enää odottaa syömisen kanssa.” Jami murahti ja lopetti puhelun. Ivo käyttäytyi välillä kuin pikkupoika. Jami istuutui alas syömään yksin, maisteli viiniä ja katsoi ulos ikkunasta. Häntä itketti, vakuutteli itselleen että se johtui väsymyksestä, mutta tosiasiassa hän oli alkanut pelkäämään, että Ivo oli kyllästynyt häneen. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Ivo unohti. Miten kävisi, kun he muuttaisivat kaksin? Halusiko Ivo sitä enää? Selvästi toista tuntui jossain määrin vaivaavan tulevat muutokset, se että Misha ja Joni häipyisivät omilleen. Joniin mies oli selvästi kiintynyt, heillä tuntui olevan jokin erityinen suhde keskenään jota Jami ei aina ymmärtänyt, ei sen puoliin ymmärtänyt Mishakaan.

Syötyään Jami käpertyi sohvalle viltin alle, täytetty viinilasi kädessään. Televisiosta tuli joku typerä tosi tv-ohjelma, unelmien poikamies tarkalleen ottaen, monesko kausi tämäkin oli? Yksi naisista itki kameralle, hän ei saanut tarpeeksi huomiota poikamieheltä, kaikki muut naiset olivat ihan typeriä, lapsellisia ja täysin vääriä, miehen täytyisi huomata että hän oli täysin aito ja tosissaan mukana. Poikamiehen otsa ei liikkunut, kulmakarvat olivat jäätyneet samaan asentoon ja lopulta Jami ei pystynyt keskittymään muuhun kuin tämän liikkumattomaan otsaan. Oliko mies ottanut botoxia? Ja tuostako nuo kaikki naiset kilpailivat niin epätoivoisina? Jami pyöräytteli päätään ja maistoi viiniä, yritti olla ajattelematta Ivoa ja sitä miten myöhässä tämä oli ja pohtia josko tämä olikin jumiutunut flirttailemaan esimerkiksi jonkun naisen kanssa. Jos Ivo tulisi kotiin ja sanoisi, että se on ohi nyt, hän kaipasi tissejä ja sitten, Jami murahti itselleen; hänhän oli juuri luvannut itselleen olla ajattelematta moista. Hän ei halunnut olla tällainen, säälittävä mustasukkainen takertuja…

Kello oli kaksikymmentä vaille kymmenen, kun ovi kävi. Jami kurtisti kulmiaan, televisiossa botoxi otsainen mies suuteli yhtä epätoivoisista naisista. Jami maistoi uudestaan lasistaan, pysyi aloillaan, eteisessä kolahti jokin ja Ivo kirosi, Jami kiristi hampaitaan. Kului hetki, askeleet lähestyivät, Jami piti katseensa televisiossa, nainen oli saanut ruusun ja hihkui onnesta puhuessaan kameralle ja haistatellessaan muille naisille pitkät; I win you bitches! – Viehättävää…

”Oletko hirvittävän vihainen?” Ivon ääni kysyi läheltä ja Jami käänsi tähän hitaasti katseensa. Ivo piteli pientä kukkakimppua kädessään, lurpahtaneita päivänkakkaroita ja jotain ruohonkorsia, oli seassa yksi ruusukin, koko komeus oli kääritty talouspaperilla niiden varsista, Ivo katsoi häntä mutristi alahuultaan. ”Toin sinulle tällaisen, kukkakaupat olivat kiinni, mutta … No, arvelin ettei muutama kukka haittaisi, kun kävelin puiston kautta”, Jami kohotti kulmaansa, Ivo tuli lähemmäksi. ”Älä ole vihainen”, mies pyysi ja ojensi kukkiaan lähemmäksi, Jami yritti pitää ilmeensä tasaisena, mutta se oli vaikeaa. Ivo säälittävän kukkapuskansa kanssa oli jotenkin koominen näky. Ivo istuutui sohvalle hänen viereensä tuoksahtaen oluelle. ”Anteeksi.” Tämä pyysi ja kosketti hänen reittään. Jami suoristautui.

”Puhuimme eilen, että vietämme yhdessä tämän perjantain.” Jami sanoi. ”Minua ei haittaa, jos välillä menet oluelle kavereittesi kanssa, se mikä minua haittaa, on että teet sitä ilmoittamatta ja silloin kun meillä on suunniteltuna jotain yhteistä.” Hänen äänessään oli kireä sointu ja hän keskitti katseensa television kuvaruutuun. Naiset talossa puhuivat pahaa yhdestä tytöstä, joka oli juuri mennyt kahden ulos kireä otsaisen botoxi miehen kanssa. Ivo oli hiljaa, yrittäen tarjota kukkapuskaa hänelle, jota Jami ei huolinut.

”Anteeksi muru”, Ivo tokaisi avuttomasti, jotenkin hämillään.

”Olet jo 35, milloin alat käyttäytyä kuin aikuinen? Aikuiset ihmiset ymmärtävät tällaiset asiat, aikuiset ihmiset eivät revi istutuksia puistosta.”

”Onko kahdeksankymmentä luvun lapsille käynyt jotain, joka tekee heistä noin vakavia, kuulostat aivan Mishalle. Johtuuko se lapsuuden viettämisestä katsellen huonoja permanentteja ja olkatoppauksia?” Ivo virnisti humaltuneena. Eipä sillä, niitä samoja permanentteja ja olkatoppauksia oli hänkin lapsuudessa joutunut todistamaan ja vielä pidemältä ajalta. ”En koskaan halua olla niin vanha, että pitäisi alkaa käyttäytyä kuin ’aikuinen’. Välillä menen oluelle ystävieni kanssa ja välillä olen liian hajamielinen muistamaan mitä olemme sopineet.” Hän lisäsi ja kohautti olkiaan.

Jami oli hiljaa ja maistoi lasistaan, Ivo ei muistanut häntä, se oli huolestuttavaa. Ivo laski kukat pöydälle, kun Jami ei tuntunut niitä huolivan ja katsoi sitten kuvaruutua.

”Tuon miehen otsa ei liiku”, hän totesi. ”Mikä tekee tuosta hymystä jotenkin karmivan…”

Jami oli yhä hiljaa ja siemaili viiniään jotenkin kireän näköisenä. Ivo kosketti hänen käsivarttaan.

”Hei… anna anteeksi”, hän pyysi.

”Pidätkö minua tylsänä?” Jami kysyi puolestaan ja Ivo kohoti kulmiaan hämmästyneenä. ”Ehkä olet jo kyllästynyt minuun, kun se kerta on sinulle niin helppoa unohtaa minut.”

”Enhän minä sinua ole missään vaiheessa unohtanut.” Ivo sanoi. ”Toin nuo kukatkin, sinä mielessäni.” Hän osoitti pöydälle.

”No…” Jami kohautti olkiaan, maistoi viiniä, lasi olisi pian tyhjä ja hän alkoi tuntea olonsa humaltuneeksi. ”Unohdat suunnitelmamme… Olet mieluummin ulkona ystäviesi kanssa…” Jamia ärsytti miltä hänen sanansa kuulostivat, katkerilta ja … marisevilta. ”Olisit ilmoittanut, niin minun ei tarvitsisi odottaa täällä kuin typerys, olisin voinut mennä ulos omien ystävieni kanssa…”

”Anteeksi”, Ivo kuiskasi sivellen Jamin vatsaa pehmeästi ja nuorempi mies ei voinut olla värisemättä. ”En ole kovin hyvä tällaisessa… Olen ollut itsenäinen niin pitkään, olet ensimmäinen kumppani jonka kanssa asun…” Hän sanoi, oli hetken hiljaa ja lisäsi ”Toivottavasti viimeinen. Yritän parantaa tapani.” Jami katsoi häneen epäröiden, hiljaa ja Ivo virnisti. ”Tehdäänpä näin…” Hän aloitti, nousi ylös, otti lasin Jamin kädestä, laski sen pöydälle ja veti tämän sitten perässään. ”Saat antaa minulle piiskaa, koska olin tuhma.” Hän tokaisi vekkulimaisesti ja veti nuoremman miehen kanssaan kohti makuuhuonetta. Jami naurahti hämillään.

”Mitä?” Hän kysyi. Makuuhuoneessa Ivo päästi irti hänen kädestään ja ryhtyi tyynesti riisumaan housujaan, käyden sitten vatsalleen makuulle sängylle.

”No niin, anna mennä, olen ollut tuhma avomies, ansaitsen tämän.” Jami katseli miesystäväänsä huvittuneena, ihaillen tämän lihaksikkaita pakaroita katseellaan ennen kuin hitaasti lähestyi sänkyä ja istuutui sen laidalle.

”Oletko tosissasi?”

”Kyllä, no niin, minä odotan ja kestän kuin mies.” Ivon äänessä oli kiusoitteleva sävy. Jami kohotti kulmaansa, ei voinut olla hymyilemättä. Hän laski kätensä Ivon pakaroille sivellen niitä hetken, ennen kuin läimäytti kevyesti oikeaa. ”Ei kuule tunnu missään.” Ivo virnisti. ”En opi, jos et lyö kovempaa”, hän yllytti. Jamia nauratti, kiihotti samanaikaisesti ja hän nosti kämmentään hieman ylemmäs ennen kuin läimäytti sen vanhemman miehen pakaroita vasten.

”Mmh, no se jo tuntuikin vähän, uudestaan, anna mennä.” Ivo hymyili, käänsi päänsä niin, että näki kumppaninsa. Hänen silmissään loisti leikkisä virne ja Jami kohotti uudestaan kämmenensä ja läimäisi jälleen hieman kovempaa kuin aiemmin. Ivo huokaisi ja liikahti hieman, oikea pakara punoitti hieman. ”Uudestaan”, hän pyysi ja Jami läimäytti tällä kertaa vasenta puolta. Ivo vaikersi mielihyvän ja kivun rajamailla, hän puraisi huultaan ja katsoi sumein silmin nuorempaa miestä. Jami tunsi veren pakkautuvan alas, kireä tunne housuissa, uusi läpäisy, hän naulitsi katseensa Ivon kasvoihin ja Ivo nuolaisi huuliaan, hymyili ovelasti. Jami toi kätensä sivelläkseen pakaroita hellästi, hän liu’utti sormeaan Ivon pakaroiden välissä, kunnes pysähtyi tämän aukolle painaen hellästi ilman, että tunkeutuisi sisälle. Ivo voihkaisi odottavasti, katsoi häneen kuin anoen.

”Haluatko sitä?” Jami kysyi käheästi, he katselivat toisiaan ja Ivon aiempi hymy korvautui virneellä.

”Tiedät kyllä…” Mies vastasi ja Jami hymyili tälle himokkaana ennen kuin avasi housujaan. Hetken hän tyydytti itseään kädellään, niin, että Ivo saattoi nähdä, samalla kun kiusoitteli tämän aukkoa sormellaan. Ivo ynähti malttamattomana, painoi lantiotaan patjaa vasten. Lopulta Jami nousi riisuakseen itsensä, nappasi sitten liukasteen yöpöydän laatikosta ja kiipesi Ivon päälle. He olivat molemmat kokeilunhaluisia, useimmiten Ivo oli top, mutta he halusivat vaihdella riippuen millä tuulella olivat ja tänään molemmat selvästi halusivat samaa. Oli jotakin äärimmäisen kiihottavaa ottaa Ivon kaltainen vahva mies, se sai Jaminkin tuntemaan olonsa vahvemmaksi kuin mitä oli. Jami virnisti, levitti liukastetta ja liu’utti kaluaan Ivon pakaroiden välissä. Hän huokaisi, puraisi huultaan, äärimmilleen kiihottuneena. Ivo kiemurteli kärsimättömänä hänen allaan. ”Jami… luoja… Älä kiusaa minua enempää…” Mies vaikersi.

”Haluatko sen jo sisääsi?” Jami kysyi virnistäen, itsekin jo melko malttamattomana.

”Tiedät, että haluan…” Ivo huokaisi ja Jami siirsi peniksensä miehen aukkoa vasten, pyöritteli päätä hetken sen suulla, ennen kuin teki ensimmäisen työnnön ja katsoi haltioituneena kuinka hänen kalunsa pää upposi Ivon sisään, tämän voihkaistessa hänen allaan. Jami teki uuden työnnön kunnes oli kokonaan perillä ja pysähtyi hetkeksi, odotti, suuteli Ivon niskaa ja siirsi käsiään ylös tämän selällä pysähtyen olkapäille. Jami aloitti hitaat liikkeet, sulki silmänsä mielihyvän liikkuessa hänen kehoaan pitkin. Ivo voihkaisi, nosti lantiotaan jotta sai tuotua kätensä hyväilläkseen omaa elintään Jamin työntöjen tahdissa.

”Nopeammin”, Ivo pyysi ja Jami virnisti, kiihdytti tahtia puristaen Ivon olkapäistä lujemmin. Rytmikäs läpsintä ja huokailu täyttivät huoneen. Ilma oli raskas, tuoksui seksille ja hielle. Mielihyvä kasvoi liian kovaksi vastustaa ja Jami saavutti orgasminsa ensimmäisenä, hän pysähtyi, tasasi hengitystään, siirsi kätensä hellästi Ivon lantiolle ja odotti rauhoittuvansa ennen kuin vetäytyi hellästi Ivon sisältä. Vanhempi mies kääntyi hymyillen selälleen ja Jami suuteli hänen huuliaan pehmeästi ennen kuin siirtyi alemmas rinnalta tämän vatsalle ja lopulta tuoden huomionsa täysin kumppaninsa erektiolle.

Kummankin saavutettua tyydytyksensä, Jami käpertyi raukeana Ivon kainaloon. ”Ja sinäkö luulit, että pitäisin sinua tylsänä”, Ivo virnisti silitellen Jamin käsivartta. ”Hupsu… Ensikerralla, jos vielä luulet niin, niin minun on vuorostani annettava piiskaa sinulle.” Jami nosti katseensa miesystäväänsä ja hymyili tälle vekkulimaisesti.

”Lupaatko?” Hän kysyi ja Ivo kohotti kulmaansa huvittuneena, toi kätensä Jamin kylkeä pitkin tämän pakaralle ja puristi.

”Vannon sen.” Vanhempi mies lupasi. ”Senkin hupsu, kuinka minä voisin ikinä kyllästyä sinuun?” Hän mumisi ja painoi suudelman Jamin huulille, jonka nuorempi mies otti hyvillään vastaan.

”Rakastan sinua, senkin iso jästi…” Jami kuiskasi.

”Jästi?” Ivo virnisti ja taputteli sitten hellästi Jamin pakaraa. ”Kyllä minäkin sinua rakastan pikkuinen ja olet aina ajatuksissani vaikken sitä tarpeeksi usein muista sinulle kertoa.” Uusi suudelma otsalle. Jami hymyili, sulki silmänsä, hänen maailmansa murtuisi, jos Ivo lakkaisi rakastamasta häntä ja nyt, kaikki oli jälleen korjattu, ainakin siksi hetkeksi.

Jatkuu…

8.luku
 Kommentoi 

         Web published: 14.huhtikuuta 2013.

            My Secret Shore

© KOLGRIM