8. Kämppikset

Kirjoittajan kommentti: Tämä luku oli todella pitkä ja päätin puolittaa. Tarkoitus editoida tuota loppuosaa vähän enemmän. Valitettavasti, vaikka Roni ottaa itseäni nyt aika suuresti aivoon, joudumme kärsimään hänestä vielä tovin 😅

LUKU 8

Kello oli yhdeksän aamulla, kun Kamil lähti kouluun. Puoli kymmeneltä Roni liittyi Nikon seuraan keittiössä, paljain jaloin ja yllään vain t-paita ja bokserit.

”Unohdit housut”, Niko huomautti valmistaessaan kahvia, yrittäen olla katsomatta eksäänsä.

Roni virnisti hänelle ja tuli lähemmäs, kunnes seisoi vain muutamien senttien päässä hänestä. ”Hitto, sinä näytät upealta aamuisin… mmm… pieni viikinkini…”

Nikon silmät levisivät, kun Roni kietoi kätensä takaapäin hänen ympärilleen. Hän älähti ja työnsi tämän pois ja sieppasi haarukan pöydältä osoittaen sillä Ronia. ”Oletko ihan sekaisin?!” hän kysyi mulkaisten toista.

”Sekaisin?” Roni hymyili huvittuneesti, mutta perääntyi joka tapauksessa ja istui pöydän ääreen.

”Aivan, muista: et koske minuun, onko selvä? Et ainakaan tuolla tavalla”, Niko sanoi ärtyneenä.

Roni työnsi vaaleita hiuksiaan korvansa taakse, kohotti kulmiaan ja jatkoi Nikon katselemista ärsyttävä hymy kasvoilleen liimattuna. ”Et tarkoita sitä tosissasi…” hän sanoi, kun Niko otti kahvia itselleen.

”Tarkoita mitä?” Niko otti maidon jääkaapista, kaatoi sitä kuppiinsa ja sekoitti, yrittäen näyttää välinpitämättömältä istuessaan pöydän ääreen Ronia vastapäätä.

”Että hän on parempi rakastaja kuin minä”, Roni hymyili ja nousi ylös hakeakseen kahvia. Hän vilkaisi Nikoa, yhä hymyillen.

Niko tuhahti. ”Kyllä tarkoitin. Anteeksi vaan, mutta et todella ole niin hyvä kuin luulet olevasi. Älä silti huoli, voithan aina harjoitella.”

”Sinun kanssasi?” Roni silitti hänen hiuksiaan kevyesti istuessaan takaisin alas.

”Ei! Ei minun kanssani, senkin idiootti!” Niko suuttui. Roni hämmensi häntä, tapa jolla tämä kosketti häntä ja katsoi häntä, muistutti häntä ajasta jolloin he olivat olleet yhdessä ja onnellisia. Tunteet olivat olleet niin voimakkaita kun he olivat olleet yhdessä: intohimo, rakkaus, viha, he riitelivät ja tekivät sovinnon, Roni sai hänet tuntemaan itsensä halutuksi ja tämä myös satutti häntä. Se oli hämmentävää.

”Toivottavasti Kamil ymmärtää, kuinka onnekas hän on”, Roni sanoi, katsoen Nikoa suoraan silmiin samalla kun joi kahviaan. Niko vilkaisi häntä ja sitten hänen katseensa ajelehti pois; hän tunsi olonsa epämukavaksi, tilanne oli niin outo. Hän oli rakastanut tuota miestä ja hän oli särkenyt hänen sydämensä palasiksi tavalla jolla lähti. Hän muisti kuinka oli turhaan yrittänyt soittaa miehelle, lähettää teksiviestejä joihin ei vastattu, eikä siinä ollut järkeä. Ja se olo oli ollut kerta kaikkiaan inhottava, hän ei ymmärtänyt mikä oli vastaamattomuuden syynä, kun mikään heidän viimeisessä kohtaamisessaan ei ollut antanut viitteitä siihen.

”Sanooko hän rakastavansa sinua?” Roni kysyi rauhallisesti, hymyillen. Hän kykeni selvästi näkemään epävarmuuden Nikossa, toinen ei ollut koskaan ollut hyvä piilottamaan tunteitaan, ei ainakaan häneltä.

”Minä… me emme ole olleet yhdessä niin kauan…” Niko mutisi, siemaisi kahviaan, katsoi poispäin.

”Rakastatko sinä häntä?” Roni kysyi.

”Se ei kuulu sinulle, Roni!”

”Tarkoittaako tuo kyllä?”

Niko nousi ylös ja täytti mukinsa uudelleen. Hän ei todellakaan halunnut keskustella TÄSTÄ Ronin kanssa. ”Kuule, sinä olet minun entinen poikakaverini ja…” Hän huokaisi. ”Sinä luultavasti lähdet kotiin pian, eikö niin? Tämä on pieni asunto ja… Kamil on todella väsynyt kun hän tulee kotiin…” ’joten lähde nyt vain’, Niko olisi halunnut lisätä.

”Olen suunnitellut viipyväni ainakin viikon; ei tänne asti lennetä vain muutaman päivän takia”, Roni sanoi, nousi ylös ja joi kahvinsa loppuun. ”Muista, että minä rakastan sinua, Niko, se ei muutu… Olin idiootti, mutta olen muuttunut…” Roni kosketti pehmeästi hänen hiuksiaan ja suuteli hänen päälakeaan ennen kuin Niko ehti reagoida. ”Menen nyt pukemaan päälleni.”

Niko räpytteli silmiään, hämmentyneenä ja vihaisena. Hän muisteli sitä tuskaa jota oli tuntenut, kun Roni lakkasi kaiken yhteydenpidon. Hän muisti kuinka oli pelännyt jotain pahaa tapahtuneen. Mutta ei, tuo IDIOOTTI oli vain… Niko ei vieläkään ymmärtänyt sitä ja Ronin laimeat tekosyyt, olivat juuri sitä: tekosyitä! – Ja hän tuli muistaa se.

Ronilla oli suunnitelma. Hän hymyili mennessään Nikon makuuhuoneeseen. Hän oli pysytellyt hereillä yöllä ja miettinyt asioita. Kamil ei vaikuttanut kaverilta, joka osoittaisi tunteitaan avoimesti; totta kai tätä ärsytti, että hän oli täällä, mutta tämä ei ollut saanut mitään mustasukkaisuuskohtauksia. Se oli melkein hassua, Roni ajatteli, hän itse olisi toiminut täysin päinvastoin. Roni ei olisi ikimaailmassa sallinut, että toinen olisi jäänyt, hänellä ei olisi ollut vaikeuksia heittää toista ulos, ei millään pahalla… Joten, Nikon ja Kamilin suhde oli uusi ja hyvin herkkä, Niko oli epävarma… Kaikki mitä Ronin tarvitsi tehdä, oli vietellä Niko sanoilla, jotka tämä ehkä haluaisi kuulla uudelta poikakaveriltaan; se oli oikeastaan ihan liian helppoa.

Syötyään aamiaisensa loppuun Niko meni huoneeseensa, missä Roni oli. ”Minun pitäisi lähteä kouluun, oletko valmis?” hän kysyi varovasti. 

Roni vilkaisi häntä, hymyili ja sammutti tietokoneen. ”Joo, enköhän…”

”Tuota, oli… hyvä, että meillä oli mahdollisuus puhua ja kaikkea…” Niko mutisi. Roni virnisti ja tuli lähemmäs, silitti hänen hiuksiaan pehmeästi, hänen kätensä liukui alas hänen poskeaan ja hän katseli kaipaavasti toista silmiin.

”Minulla tosiaan oli ikävä sinua…” hän kuiskasi, koskettaen Nikon nenänpäätä. ”Yhtä asiaa varmasti kadun koko loppuelämäni…” Hän huokasi, hymyili surullisesti ennen kuin meni eteiseen, Nikon seuratessa hänen takanaan. Roni virnisti selkä Nikoon päin käännettynä; hän tiesi, että Niko muistaisi nyt…

He lähtivät yhdessä asunnosta ja sanoivat hyvästit ennen kuin erosivat omille suunnilleen. Niko lupasi tavata hänet ennen kuin Roni lentäisi takaisin Suomeen ja hän ajatteli, että se olisi niin yksinkertaista. Että illalla hän ja Kamil olisivat vain kahden.

Koulun jälkeen hän meni kauppaan; hän halusi tehdä jotain mukavaa Kamilille, hyvittää hänelle, ja kenties valmistaa hänelle päivällisen? Hän ei ollut hyvä ruuanlaitossa, hän tiesi sen, mutta hän voisi yrittää vain seurata jotain reseptiä, eikö?

Käytyään kaupassa hän palasi kotiin. Kello oli viisi iltapäivällä, mutta hänen yllätyksekseen – melko epämukavaksi yllätykseksi – hän näki Ronin seisovan heidän ovensa edessä.

”Mitä sinä täällä teet?” Niko voihkaisi, etsi avaimiaan ja laski ostokset käsistään.

”Minut ryöstettiin, okei? Kaikki rahat, luottokortit… Niko… En tiedä, mitä tehdä, tai minne mennä, ole kiltti? En tiedä, minne muualle menisin.” Roni pyysi epätoivoisesti.

”Minä… uh!” Niko avasi oven ja ravisti päätään. Häntä ärsytti, ääni hänen päässään huusi häntä sanomaan Ronille tiukasti, että ei kiinnosta ja painu kuule vittuun! Mutta kuten aina, tuo ilkeämpi puoli hänessä nujertui sen pehmeämmän alle, mikä kai useimmiten oli kaiketi hyvä asia, paitsi nyt, koska tuo kiltteys teki hänelle itselleen hallaa. ”No, tule sitten sisään…” hän huokasi ja se kovempi puoli hänessä levitteli käsiään turhautuneena. Hitto, olisi niin paljon helpompi olla kovempi ja vittumaisempi ihminen, -hän ajatteli itsekseen.

”Kiitos… sinä olet kullanmuru, Niko, oikeasti, kiitos paljon.”

”Joo, ihan miten vaan…”

Niko meni suoraan keittiöön ja alkoi purkaa ruokakassia. Hän oli ärtynyt, ärtynyt siksi, ettei kyennyt sanomaan ’ei’ ja ärtynyt siksi, koska tiesi, miten vaikeaa olisi selittää tämä Kamilille.

”Haluatko, että autan sinua?” Roni kysyi.

Niko vilkaisi häntä; toinen seisoi keittiön oviaukossa ja hymyili hänelle. ”Ei… teen päivällistä.”

Roni alkoi nauraa, ja Niko vilkaisi häntä pahasti. ”Mikä nyt on noin hauskaa?”

”No, sinä, ja se, että sinä teet päivällistä… Myönnä pois, Niko, sinun kokkaustaitosi ovat surkeat.”

”Eivät ole!” Niko murjotti. ”Sinä olet ilkeä…”

Roni tuli lähemmäs ja pörrötti hänen hiuksiaan; ilmeisesti Ronilla oli jonkinlainen pakkomielle hänen hiuksistaan.

”Olen pahoillani, en tarkoittanut sillä mitään pahaa; ei kaikkien tarvitse osata tehdä ruokaa.” Hän virnisti.

Niko katseli aineksia, jotka oli ostanut. Hän voisi tehdä salaattia, se ainakin olisi helppoa ja hän oli ostanut kanaa. Hänen ei tarvitsisi tehdä muuta kuin yksinkertaisesti kypsentää kana ja sitten pilkkoa vihanneksia; helppoa, sen täytyi olla.

Kiinnittämättä huomiota eksäänsä hän alkoi lukea ohjeita paketista; ensin täytyi kuumentaa liesi, ja laittaa tietenkin paistinpannu liedelle ja avata sitten kanapaketti.

”Sinun täytyy odottaa kunnes pannu on kuuma ennen kuin laitat ne sinne”, Roni sanoi.

”Tiesin sen!” Niko tuhahti ärtyneenä, vaikka itse asiassa… hän ei ollut tiennyt sitä. Ronin ei kuitenkaan tarvinnut sitä tietää. Odottaessaan hän alkoi pestä vihanneksia.

Roni istui pöydän ääressä, katseli Nikoa ja hymyili itsekseen kun toinen koetti kevyesti kädellään pannun yläpuolelta sen lämpötilaa, ja tuntui hyväksyvän sen, koskapa otti kanan.

”Laita pannuun ensin öljyä”, Roni ei voinut estää itseään, hän virnisti katsellen Nikon lihasten jännittyvän.

”Aioinkin tehdä sen…” Niko mutisi, katsomatta häntä, kurottaen huomaamattomasti ottamaan oliiviöljyn, joka ei ollut, itse asiassa, ollut missään lähelläkään liettä.

Vihdoin Niko saattoi ryhtyä kypsentämään kananpaloja, jotka olivat jo valmiiksi marinoituja; ainakaan hänen ei tarvitsisi huolehtia mausteista. Hän otti työnsä vakavasti, hän ei halunnut pilata sitä, joten hän päätti, että turvallisinta olisi pysytellä lähellä liettä ja vasta kun kanat olisivat valmiita, hän voisi ryhtyä valmistamaan muuta.

Kymmenen minuutin kuluttua kanat vaikuttivat valmiilta, hän käänsi lämmön pois ja otti pannun jäähtymään. Sitten hän saattoi ryhtyä pilkkomaan kasviksia.

Loputtomalta ja helvetilliseltä tuntuneen päivän jälkeen Kamil oli iloinen päästessään takaisin kotiin, hän ei malttanut odottaa syömistä, suihkussa käyntiä ja sitten suoraan nukkumaanmenoa.

Astuessaan sisään hän kuuli Ronin iloisen äänen tämän sanoessa jotain suomeksi. Kamil puri hampaitaan yhteen ja paukautti oven kiinni äänekkäästi. Mitä helvettiä toinen VIELÄ täällä teki?

Oven paukahdus säikäytti Nikon ja sai Ronin hiljenemään; Niko lähti keittiöstä ja meni nopeasti eteiseen.

”Hei”, hän tervehti Kamilia ujosti, tietäen, että toinen todennäköisesti oli ärtynyt tapahtumien saamasta käänteestä, eikä hän voinut syyttää tätä.

”Hän on vielä täällä?” Kamil valitti, hän ei halunnut alkaa huutaa Nikolle, joka todennäköisesti oli viaton. Kaikki oli sen käärmeen syytä, Kamil saattoi vaikka lyödä vetoa. ”Etkö sinä käskenyt hänen lähteä?” hän kysyi riisuessaan kenkiään.

”Yritin, mutta hän… no, joku varasti hänen lompakkonsa ja luottokortit, hän… hänellä ei ole muuta paikkaa, minne mennä”, Niko yritti selittää. ”Mutta… tein sinulle illallista”, hän hymyili auttaen Kamilia riisumaan takkinsa. ”Sinä olet varmasti nälkäinen.”

Kamil muisti nyt, että hänen oli ollut tarkoitus tehdä päivällistä Nikolle eilen, mutta hän oli täysin unohtanut.

”Kiitos”, hän yritti olla mutisematta. Ruoka, jonka Niko oli valmistanut, saattoi olla… mielenkiintoista. ”Mitä sinä teit?” hän kysyi antaen nopean suukon Nikon poskelle.

”Kanasalaattia ja ostin ranskanleipää sen kanssa”, Niko kertoi, hymyillen lähes ylpeästi.

”Okei, otan riskin”, Kamil virnisti ja meni sitten keittiöön, missä hän heti huomasi Ronin. Nyt seurasi hankala kysymys: mitä hänen pitäisi sanoa? Hei? Mitä sinä täällä teet? Milloin aiot lähteä? Miksi olet yhä täällä? ”Öö…” oli kaikki, mitä hän loppujen lopuksi sai sanottua.

”Hei taas, anteeksi tästä, tiedän, ettet odottanut näkeväsi minua, ja olen pahoillani käyttäessäni vieraanvaraisuuttanne hyväkseni vielä kerran”, Roni sanoi hymyillen anteeksipyytävästi, mikä näytti Kamilista kamalan epäaidolta. ”Mutta toin sinulle lahjan, sen mistä puhuttiin eilen, jätin sen huoneeseesi”, hän sanoi vilkuillen samalla Nikoa, joka laittoi Kamilille lautasellista salaattia.

”Ai… kiitos”, Kamil nyökkäsi ja istui pöydän ääreen. ”No, mitäs sinulle tapahtui?” hän kysyi haluten tietää, kuinka toinen selittäisi viipymisensä täällä. Niko oli maininnut jotain kadonneista rahoista? Lompakosta?

”Ai niin, en melkein pystynyt uskomaan sitä. Menin huoneeseeni ja huomasi, että lompakkoni oli kadonnut. Valitin siitä, luulen, että siivoojat veivät sen, mutta minulle sanottiin, ettei asialle voinut tehdä juuri mitään.” Roni pudisti päätään raskaasti huokaisten. ”Kotona ei tällaista tapahdu, vai mitä, Niko?”

Niko vilkaisi eksäänsä ja asetti lautasen Kamilin eteen. ”Ei varmaan”, hän kohautti harteitaan ja esti itseään kutsumasta Ronia idiootiksi. Miksi hän oli jättänyt lompakkonsa sinne? Eikö hän muka ollut matkustanut tarpeeksi tietääkseen paremmin? ”Mitä haluaisit juoda, Kamil?” hän kysyi sitten.

”Vettä vain, kiitos”, Kamil vastasi niin kohteliaasti kuin pystyi ja kääntyi sitten Roniin päin. ”No, oli typerää jättää rahat hotellihuoneeseen, sinun olisi pitänyt ottaa ne mukaasi.”

Roni katseli häntä hetken hiljaa, outo hymy leikitteli hänen huulillaan. ”Kyllä, se oli typerää, mutta tosiaan pelkkä inhimillinen erehdys, minä unohdin.” Hän huokasi taas katsellen Nikoa. ”Ajatukseni olivat varmaan liian täynnä muistoja ja ajatuksia Nikon tapaamisesta jälleen, kun olin ajatellut niin paljon häntä. Saatoin tuskin uskoa, että pääsisin vihdoin puhumaan hänen kanssaan… Nuo vihreät silmät, hänen hymynsä… kaunista.” Roni huokasi uneksuvasti. ”Ymmärrät varmaan, Kamil.”

Niko kohotti kulmiaan tuntien olonsa hieman pahoinvoivaksi. Oliko Roni aina ollut noin mauton? Ja jos oli, niin; yök… Ja mikä tärkeintä, oliko hän todella nauttinut noista mauttomista puheista silloin ennen?

”Kauniita sanoja”, Kamil myönsi ja lisäsi nopeasti: ”Puheet ovat halpoja, eivätkä aina tarkoita mitään. Pidän enemmän teoista.”

Niko vilkuili vuoroin molempia ja asetti lasillisen vettä Kamilin eteen ennen kuin istui hänen viereensä. ”Minä luulen, että yhtäläinen määrä sanoja ja tekoja on hyvä, vaikka taidan myös pitää enemmän teoista”, hän sanoi vilkaisten Ronia; tämä oli jättänyt hänet todella julmasti, eikö se puhunut voimakkaammin kuin mitkään sanat, joita tämä nyt voisi esittää? Miten hän voisi enää ikinä luottaa Roniin sen jälkeen?

”Laitan teetä”, Niko lisäsi sitten tuntien olonsa jälleen hieman epämukavaksi. Joskus hän tosin ei voinut olla toivomatta, että Kamil kertoisi hänelle, mitä tunsi häntä kohtaan, hän ei vieläkään ollut ihan varma siitä ja pelkäsi pilaavansa kaiken tunnustamalla omat tunteensa hänelle; entä jos se pelästyttäisi Kamilin?

”Salaatti oli hyvää”, Kamil kehui, ja Niko hymyili jälleen ylpeästi tarjoten teetä hänelle.

”Kiva, että pidit”, hän nyökkäsi. ”Otatko teetä, Roni?” hän kysyi hymyn kadotessa hänen kasvoiltaan kun hän katsoi tätä.

Roni nyökkäsi, hänen katseensa oli tiiviisti liimaantunut Nikoon, melkein epätoivoisena saada hänet huomaamaan.

Kun Niko toi teekupin Ronille, tämä tarttui hänen ranteeseensa. ”Tein virheen ja olen katunut sitä joka päivä… etkö voisi antaa anteeksi?” hän pyysi suomeksi. ”Jos antaisit vain yhden mahdollisuuden korjata sen?”

Ärtyneenä Niko veti kätensä irti toisen otteesta; se oli pelkästään äärimmäisen kiusallista. ”Miksi minun pitäisi?” Niko kysyi mulkoillen häntä.

Kamil tuijotti Ronia hieman vihaisesti, oliko tyyppi noin hidasjärkinen? Suomea, mitä hän sanoi? Jotain, mitä halusi salata häneltä? Jotain, mistä hän ei pitäisi?

”Eikö sinusta ole epäkohteliasta puhua kieltä, jota jotkut eivät ymmärrä?” hän katsoi merkitsevästi Ronia.

”Olen pahoillani, se ei ollut mitään tärkeää, ihan vain yksityinen… asia, yksityinen anteeksipyyntö, jos niin haluat”, Roni kohautti harteitaan. ”No, sinä olet siis puolalainen”, hän sanoi raskaan hiljaisuuden kestettyä hetken.

”Joo, niin olen”, Kamil vastasi heti. Sitten hän nousi ylös, hymyillen kireästi Nikolle. ”Taidan mennä nyt suihkuun ja sitten nukkumaan, olen… olen väsynyt. Sinä nukut minun kanssani, eikö?”

”Tietenkin, liityn seuraan ihan kohta”, Niko hymyili Kamilille juoden yhä teetään. ”Tarkoitan, kun olet käynyt suihkussa, tulen huoneeseesi”, hän tunsi tarvetta korjata sanojaan.

Jäätyään kahden keittiöön Nikon kanssa, Roni päätti olla hukkaamatta tilaisuutta. Kun Niko nousi ylös pesemään mukiaan, hän seurasi nopeasti ja käänsi hänet itseensä päin, vangiten hänet itsensä ja pöydän väliin.

”Oletko todella onnellinen täällä? Hänen kanssaan?” hän kysyi, ja Niko siristeli silmiään hänelle, väsyneenä näihin leikkeihin.

”Olen! Tuhannennen kerran, olen!”

”En usko sinua”, Roni ei antanut periksi. ”Varmasti et ole unohtanut, et ole voinut.”

”Päästä minut menemään, nyt!” Niko sihahti, tuntien itsensä levottomaksi tässä asemassa. Ronin kasvot olivat liian lähellä…

”Jos muistutan sinua…” Roni otti hänen kasvonsa käsiensä väliin, antamatta Nikon liikkua kun hän pyyhkäisi huulillaan toisen huulia, ”lämmöstä…” hän kuiskasi, ”kaikista niistä öistä… intohimosta”, hänen huulensa antoivat ensimmäisen varovaisen suudelman Nikolle. ”Sinun vartalosi kiemurteli nautinnosta allani, halusta, vastaanottavaisena… se voisi olla sellaista taas, jos vain annat mahdollisuuden, kulta. Olen muuttunut paremmaksi, lupaan…” Ja sitten, antamatta Nikolle mahdollisuutta vastata, hän suuteli tätä syvästi, pakottaen toisen pysymään paikallaan ja ottamaan sen vastaan.

Kamil ehti kylpyhuoneeseen ja muisti sitten, että oli halunnut kysyä Nikolta Mattista; hän oli nähnyt tämän jälleen päivällä, tämä oli ollut kännissä kuten tavallista ja sanonut aikovansa ottaa Nikon takaisin. Kamil huokasi raskaasti kävellessään eteisen läpi. Vaikutti siltä, että Niko oli hyvin suosittu: Matt, Roni ja muutama muu tyyppi, joita oli aluksi ollut, mutta jotka olivat onneksi jääneet pois.

Keittiön ovi oli auki, kuten hän oli jättänyt sen, Kamil astui sisään ja sitten nopeasti ulos, palasi kylpyhuoneeseen, näky poltti hänen silmiään. Uusi suudelma ja jälleen kerran Niko ei näyttänyt siltä, että olisi pannut pahakseen… Kamil puri hampaitaan yhteen. Ketä he oikein olivat? Mitä he olivat? Ei ketään…

Nikon onnistui vihdoin työntää Roni pois ja kirosi mielessään häntä ja hänen lihaksiaan. ”Kuinka sinä kehtaat…” hän sähisi pyyhkien suutaan. ”Kamil on viereisessä huoneessa! Mitä vittua sinä kuvittelet tekeväsi?! Hän sentään antaa sinun jäädä tänne!”

”Älä viitsi, Kamil on hölmö…” Roni pyöritteli silmiään. ”Sinä et edes tiedä, rakastaako hän sinua!”

”Jälleen kerran: se ei kuulu sinulle!” Niko sihisi. ”Hyvää yötä”, hän mutisi ja lähti, meni nopeasti Kamilin huoneeseen ja sulki oven äänekkäästi perässään merkiksi Ronille, ettei tämän kannattanut edes yrittää seurata.

Kamil katseli vihaisesti itseään peilistä; miksi se edes häiritsi häntä? Sen ei pitäisi! Se ei saisi! Hän huuhtoi kasvonsa kylmällä vedellä, pesi hampaansa ja päätti palata huoneeseensa, yrittää nukkua… mutta se näky… Hän pudisti päätään ja käski itseään lopettamaan. Nikolla oli täysi oikeus valita kenet halusi ja selvästi se joku oli Roni! Hänen pitäisi lopettaa murjotus. Hän meni takaisin huoneeseensa, näki Nikon istuvan sängyllään ja muisti vasta sitten, että toinen olisi siellä.

Ja Niko hymyili hänelle, riisuutuneena jo hihattomalle paidalle ja boksereille. ”Oliko hyvä suihku?” Niko kysyi kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja se hämmensi Kamilia.

”Sellainen kuin suihku nyt yleensä on”, hän kohautti harteitaan, riisui vaatteensa ja istui sängylle. ”Ruvetaan nyt vaan nukkumaan, olen väsynyt”, hän sanoi vähän… happamasti.

Niko tunsi itsensä jälleen epävarmaksi, hän inhosi sitä, kun ei tiennyt, mitä Kamilin päässä liikkui, hän inhosi epävarmaa tunnetta siitä, oliko tervetullut Kamilin sänkyyn. Joka tapauksessa hän laskeutui makuulle toisen viereen ja kurottautui antamaan hänelle hyvänyön suukon.

Kun Nikon huulet koskettivat hänen huuliaan, sekavat ajatukset valtasivat Kamilin; mitä se tarkoitti? Hän oli Ronin kanssa ja sitten… He eivät todella voineet olla tällä tavalla! Se oli joko hän tai Roni, Niko ei voinut saada heitä molempia! Kamil ei ollut halukas jakamaan! Hän liikutti huuliaan hieman, mutta ei oikeastaan vastannut suudelmaan, salli vain Nikon suudella häntä. Heidän pitäisi selvittää asiat, Kamilin täytyi saada tietää, missä mentiin.

”Öitä”, hän mutisi ja käänsi selkänsä Nikolle, joka heti tunsi itsensä torjutuksi.

Se saattoi johtua Ronista, Niko ajatteli ja hän olisi halunnut kertoa Kamilille, että ei ollut mitään syytä olla huolissaan, että tämä merkitsi hänelle enemmän kuin Roni. Hän olisi halunnut kertoa Kamilille, että hän rakasti tätä, mutta sisimmässään hän tiesi, ettei Kamil ollut valmis kuulemaan sitä, ja sattuisi liikaa nähdä millaista kiusaantuneisuutta hänen paljastuksensa varmasti aiheuttaisi. No, ainakin hän saattoi huijata itsensä uskomaan, että Kamil saattaisi tuntea samoin häntä kohtaan.

”Hyvää yötä”, hän kuiskasi, laskeutui makuulle ja katseli toista pimeässä, kykenemättä nukahtamaan.

Kamil makasi hiljaa, tunsi Nikon lämmön leviävän peitteen alla ja hän huomasi ärsyttävästi vastaavansa siihen, mikä sai hänet vihaiseksi itselleen. Hän ei voinut pudota yksinkertaisen halun ansaan, eikä hän voinut antaa… Se tuntui tunteilla leikkimiseltä, eikä hän aikonut antaa sen tapahtua. Hän puri hampaitaan yhteen, yrittäen lopettaa fyysisen reaktion. Hän EI aikoisi harrastaa seksiä Nikon kanssa, ei sen jälkeen mitä oli nähnyt!

”Kamil…” kuului silloin varovainen kuiskaus. ”Nukutko sinä?”

”Ei, en nuku”, hän mutisi, yrittäen salata Nikolta äänensä vihaisen sävyn.

Niko liikahti hieman lähemmäs, nosti päätään katsoakseen häntä ja suuteli sitten lempeästi Kamilin paljasta olkapäätä. ”Onko… sinulla jotain mielessäsi?” hän kysyi epäröivästi.

”Ei, olen vain… liian väsynyt nukahtamaan”, Kamil valehteli, ajatellen, että se oli ensimmäinen kerta, kun hän oli valehdellut Nikolle. Oli ollut kertoja, jolloin hän ei ollut kertonut tälle jotain, mutta hän ei ollut koskaan tarkoituksella valehdellut hänelle. Se sai hänet tuntemaan itsensä syylliseksi, mutta hän tukahdutti nopeasti sen tunteen. ”Nuku nyt, Niko, meidän pitää nousta varhain kouluun.”

Niko nyökkäsi, vaikka Kamil ei voinut nähdä sitä ja laski päänsä takaisin tyynylle. ”Nuku hyvin”, hän kuiskasi, miettien, pitäisikö hänen sanoa vielä jotakin, mutta päätti sitten olla sanomatta. Ehkä hänen pitäisi yrittää tehdä jotain mukavaa Kamilille seuraavana päivänä?

Kamil heräsi hieman aikaisemmin kuin Niko. Tämä oli ensimmäinen, mitä hän näki avatessaan silmänsä ja hänen vartalonsa läheisyys tuntui kieltämättä miellyttävältä ja houkutteli häntä suutelemaan toista, aivan kuten hän oli tehnyt joka päivä viimeiset… Mutta ajatus suudelmasta toi hänen mieleensä jälleen muiston SIITÄ suudelmasta, jonka Niko ja Roni olivat jakaneet – vasta eilen… Kamil hieroi kasvojaan ja nousi vuoteesta, hän meni kylpyhuoneeseen ja tunsi olevansa jo nyt huonolla tuulella.

Kylpyhuoneesta hän meni keittiöön valmistamaan itselleen kahvia, yrittäen häätää mielestään kuvan heistä suutelemassa.

Roni heräsi Nikon huoneesta, venytellen, haukotellen ja hymyillen itsekseen katsellessaan ympärilleen. Hän oli hyvällä tuulella sinä päivänä, vakuuttunut siitä, että kestäisi vain muutama hetki kun hän saisi eksänsä suostuteltua palaamaan kotiin kanssaan.

Hän nousi ylös ja pukeutui; farkut, t-paita, hän haroi hiuksiaan sormillaan ja katsoi itseään peilistä, tarkistaakseen, että näytti esiintymiskelpoiselta; mikä ei tietenkään paljon vaatinut. Hän yleensä näytti hyvältä kellon ympäri viikon jokaisena päivänä, tai ainakin hän itse oli vakuuttunut siitä ja… no, monet olivat yhtä mieltä hänen kanssaan.

Hän kuuli suihkun äänen ja hymyili peilikuvalleen. Vain ajan kysymys, hän sanoi jälleen itselleen. Vaikkakin… hänen täytyi myöntää, että hän oli luullut olevan paljon helpompaa saada Niko sänkyyn kanssaan, eikä hän ollut varma, kauanko hänen kärsivällisyytensä vielä kestäisi. Ehkä hän voisi yrittää löytää jonkun toisen sillä aikaa?

Hän lähti vihdoin huoneesta ja meni keittiöön, mistä hän löysi Nikon nykyisen vuoteenlämmittäjän. Hetken hän katseli toista kaveria hiljaa; tämä oli loppujen lopuksi seksikäs, eikä hän todella voinut syyttää Nikoa siitä, että… no, että tämä makasi Kamilin kanssa. Roni virnisti, hänen katseensa vaelsi alas kaverin takamukselle; hän kokeilisi mielellään itsekin.

”Hyvää huomenta”, hän päätti lopulta tehdä läsnäolonsa tiettäväksi ja nojautui ovenpieleen.

”Huomenta”, Kamil mutisi, jättäen pois ’hyvän’, koska tässä aamussa ei ollut mitään hyvää. Hän huomasi toivovansa, että voisi tintata tyyppiä nenään, mutta sen sijaan hän vain keskittyi kahviinsa.

”Onko kahvia jäljellä?” Roni kysyi tullessaan lähemmäs.

”Sitä on kaapissa”, Kamil osoitti sormellaan. ”Ota itse”, hän lisäsi, yrittäen parhaansa ollakseen huomaamatta toista.

Roni ei juuri tykännyt pikakahvista, mutta sen täytyisi kelvata. Hän valmisti kupillisen itselleen ja maistoi, kuunnellen veden juoksevan kylpyhuoneessa. ”Hän ilmeisesti yhä nauttii pitkistä suihkuista”, hän virnisti, saaden Kamilin vilkaisemaan häntä.

”Hän maksaa puolet vuokrasta, ei ole mitään syytä, miksi hän ei saisi nauttia niistä”, hän mutisi mukiinsa.

Roni virnisti, oli niin ilmeistä, kuinka hän ärsytti Kamilia. Hänestä se oli vain huvittavaa. ”Mahtaako hän olla yhä yhtä innokas kuin ennen, hän melkein näännytti minut silloin, vaikka enpä tainnut valittaa, en todellakaan. Yksi parhaista, ellei PARAS pano mitä minulla on ollut. Halukas kokeilemaan juttuja, tiedätkö? Sitä ei vain voi unohtaa, vai voiko?”

Kamil siristi silmiään, katsellen heidän ei-toivottua vierastaan, joka teki melko epähienoja huomautuksia… aivan kuin se ei olisi mitään, pelkkä mitätön pano… ihan kuin kyse olisi pelkästä seksistä, eikä tunteista. Oliko se sellaista hänen kanssaan? Oliko hän Nikon kanssa vain seksin vuoksi? Ja entä Niko? Oliko tämä hänen kanssaan vain seksin vuoksi?

”Mitä minä voin ja en voi unohtaa on oma asiani”, Kamil vastasi retoriseen kysymykseen. Jos Roni luuli, että hän aikoisi kertoa hänelle intiimeistä hetkistä Nikon kanssa, tämä oli todella tyhmä.

Pukeuduttuaan Niko tuli keittiöön ja löysi heidät molemmat sieltä. ”Hyvää huomenta.” Hän hymyili Kamilille, yrittäen olla huomaamatta Ronia. Alkoi käydä melko uuvuttavaksi, että he molemmat olivat siellä, ja hän toivoi, että Roni vain lähtisi takaisin kotiin pian.

”Huomenta”, Kamil mutisi antaen Nikolle saman vastauksen kuin Ronillekin, täysin samasta syystä. Hän nousi ylös, aikoen mennä kylpyhuoneeseen ja suihkuun ja sitten pukeutumaan. Ajatus siitä, että hänen ei pitäisi jättää noita kahta yksin, tunkeutui hänen mieleensä, mutta hän sivuutti sen. Niko oli vapaa tekemään mitä halusi, ja ilmeisesti hän… ”Menen nyt suihkuun”, Kamil sanoi ja lähti.

”Näytät hyvältä tänä aamuna, kuten aina”, Roni hymyili Nikolle heti kun Kamil oli lähtenyt huoneesta, ja se sai Nikon pyörittelemään silmiään väsyneesti.

”Kiitos…” hän mutisi joka tapauksessa ja meni jääkaapille, mutta ennen kuin hän ehti avata sitä, kädet laskeutuivat hänen lantiolleen ja vetivät häntä lähemmäs.

”Älä!” Niko sihisi, kiemurteli vapaaksi ja kääntyi Roniin päin. ”Sinun pitäisi lähteä tänä iltana”, hän sanoi.

”Minulla ei vieläkään ole yhtään rahaa, älä ole julma, Niko, ole kiltti, rakastan sinua”, Roni vakuutti, huokasi ja tuli taas lähemmäs.

”Et rakasta, ja olen väsynyt tähän samaan keskusteluun!” Niko suuttui. ”Joten älä, älä aloita sitä taas, ole kiltti”, hän pyysi.

Roni katsoi häntä hiljaa, hän saattoi nähdä, että Niko oli ihan reunalla. Vielä vähän kauemmin, vielä hetken aikaa. Niko tarvitsi sanoja, sisimmässään hän oli yhä se naiivi, romanttinen hölmö, ja Roni tiesi, että Kamil ei sanoisi Nikolle sitä, mitä tämä halusi kuulla, ja Kamil, joka oli ärsyyntynyt ja kylmä, kasvattaisi Nikon epävarmuutta, tekisi tämän haavoittuvaiseksi ja valmiiksi poimittavaksi.

”Olen pahoillani, Niko”, hän sanoi pehmeästi. ”Mutta tarkoitan, mitä sanon; rakastan sinua. Tiedän, etten ole käyttäytynyt niin ja kadun, että satutin sinua, todella. Ole kiltti ja usko minua.”

Niko tuijotti häntä hiljaa, hänen vihreät silmänsä kimalsivat, hän näytti loukatulta, epäuskoiselta lapselta, joka oli lähes valmis uskomaan jälleen.

Kamil kävi lyhyessä suihkussa, puki valitsemansa vaatteet ylleen ja tuli sitten ulos kylpyhuoneesta. Hänen mieltään painoivat yhä kaikki ne häiritsevät ajatukset. Hän oli hämmentynyt siitä, mitä tunsi, mitä hänen pitäisi tuntea, mitä tapahtui hänen ympärillään, mitä hänen mielestään pitäisi tapahtua… Hän ei halunnut noita suudelmia Nikon ja Ronin välillä, mutta silti hän ei halunnut… määrätä mitä Niko sai tehdä – ja mitä ei, sen puoleen. Ja jälleen oli kyse siitä, mitä he olivat ja mitä eivät, he olivat yhdessä, mutta he eivät olleet… pari. Olivatko he yhdessä vain seksin vuoksi? Oliko se sitä, mitä Niko tarvitsi, kuten Roni vihjaili? Nämä ajatukset mielessään hän meni takaisin keittiöön ja näki jälleen kerran Nikon ja Ronin tarpeeksi lähellä toisiaan, jotta voisivat suudella.

”Tuota…” Hän lopetti.

Kun he kuulivat Kamilin äänen, Niko kykeni vihdoin pakenemaan Ronin yritystä suudella häntä; tyyppi oli todella kovapäinen. Joka tapauksessa, nyt Niko ei ollut varma, miltä se oli Kamilista näyttänyt, ja ymmärsikö tämä, että se oli ollut ei-toivottua hänen puoleltaan. Hän oli levoton, hyvin levoton.

”Minä… tuota… söitkö jo aamiaista?” hän kysyi, vaikka se ei ollutkaan sitä, mitä hän halusi kysyä. Mitä hän halusi, oli puhua Kamilille. Välittikö Kamil hänestä samalla tavalla kuin hän välitti tästä? Tarvitsiko hän selityksen? Pitikö Kamil häntä poikakaverinaan vai vain… hyvin intiiminä ystävänä?

”Aamiaista?” Kamil tunsi vatsaansa vääntävän, varma merkki siitä, ettei hän pystyisi syömään mitään. ”Tuota, joo, söin”, hän valehteli jälleen. Niko… ei selittänyt mitään, ehkä hän luuli, ettei Kamil nähnyt mitään? Ehkä olisi parempi teeskennellä, ettei hän nähnyt mitään? Kamil kurtisti hetkeksi kulmiaan, hän mietti, mitä voisi sanoa toiselle, ja vahingossa hän tuli katsoneeksi Ronin kasvoja, jotka olivat pienessä virneessä. Ja jälleen kerran Kamil huomasi haluavansa lyödä tyyppiä. Miksi helvetissä hän edes tuli tänne?! Kauanko hän aikoi viipyä?! Ainakin hän viipyi ihan liian kauan! Välittämättä Nikosta Kamil katsoi hänen… mitä hyvänsä. ”Aiotko viipyä täällä kauan?” hän kysyi tylysti.

”Pelkäänpä, että minun täytyy viipyä vielä… vähän aikaa”, Roni vastasi rauhallisesti. ”Minun… vanhempani lähettävät rahaa ja… olen pahoillani tästä vaivasta, mutta ole kiltti ja yritä kestää minua, lähden niin pian kuin saan… rahat.”

Paskapuhetta, Kamil ajatteli. Roni ei ollut lainkaan pahoillaan, ei, kun tällä oli tuo virne kasvoillaan! Sitten eräs ajatus tuli hänen mieleensä; hän ei luovuttaisi noin helposti!

”Niko… voitaisiinko mennä ulos… koulun jälkeen… pitämään vähän hauskaa?” Tuon luulisi pyyhkivän virneen pois Ronin kasvoilta!

”Tänään?” Niko kysyi yllättyneenä, mutta samaan aikaan helpottuneena ja onnellisena. ”Joo, pitäisin siitä kovasti”, hän hymyili vilpittömästi Kamilille, iloisena siitä, ettei tämä ollut niin vihainen hänelle.

”Meillä on siis treffit”, Kamil korosti viimeistä sanaa; siitä Ronin pitäisi tajuta viesti ja… Hän tunsi todella odottavansa, että saisi viettää aikaa kahdestaan Nikon kanssa ilman tämän entistä poikakaveria. Hän yritti heittää näkemänsä suudelmat mielestään. Hän tiesi, että ne olivat olemassa, mutta… Hän voisi yrittää näyttää Nikolle… ”Ehkä heti koulun jälkeen?”

”Joo, koulun jälkeen sopii… Viimeinen tuntini loppuun neljältä, entä sinun?” Niko kysyi yrittäen olla välittämättä Ronin raskaasta tuijotuksesta.

Kamil laski nopeasti mielessään; hän pääsisi pois viideltä, mutta viimeinen tunti ei olisi välttämätön ja hän voisi jäädä pois sieltä. Hän voisi lainata muistiinpanot joltakulta, tai yksinkertaisesti lukea enemmän. ”Neljältä sopii minullekin, missä tavataan?”

”Tuota, koulun edessä, portailla?” Niko ehdotti. ”Tai sitten siellä pienessä puistossa, tiedäthän, missä on se pieni lampi ja penkit?”

”Portailla, ja sitten… katsotaan”, Kamil mietti jo, mitä voisi tehdä, jotta tämä iltapäivä ja ilta olisivat ikimuistoisia ja… hän saisi Nikon tajuamaan; tämä tajuaisi, että hän oli… ainakin yhtä hyvä kuin Roni. Ja näyttääkseen tunkeilijalle, kenellä täällä todella oli merkitystä, Kamil otti pari askelta Nikoa kohti, kietoi kätensä hänen vyötärölleen ja suuteli häntä – ei pelkkä suukko, vaan todella syvä suudelma, jonka oli tarkoitus muistuttaa Nikolle, millaista se oli hänen kanssaan. Hän maistoi huulia, kuljetti kieltään niitä pitkin, tunkeutui sitten Nikon suuhun ja alkoi kiusoitella hänen kieltään omallaan samalla kun hänen kätensä tekivät ympyröitä hänen selkäänsä.

Niko tunsi rentoutuvansa Kamilin otteessa, huokaisten hiljaa suudelmasta. Hän oli kaivannut tätä, kaivannut hänen makuaan, kaivannut sitä, että Kamil suuteli häntä näin. Hän oli kaivannut sitä niin paljon, että se melkein sai hänet unohtamaan kolmannen henkilön huoneessa, kunnes Roni päätti selvitti kurkkuaan. Niko vetäytyi kauemmas, kevyesti punastuneena, hän nuoli huuliaan hymyillen Kamilille.

”Portailla, neljältä”, hän toisti nyökäten päätään.