8.luku

Misha ei oikein tiennyt miten esittäisi asian Jonille, millaisella hetkellä tarjoaisi sormuksen tälle, ainakin heidän täytyisi olla aivan kahden. Jonin syntymäpäivän aamu alkoi rauhallisena, päivä oli aurinkoinen ja suhteellisen lämmin, verrattuna kahteen edelliseen. Misha tiesi Jonin odottavan jotakin, hän odotti lahjaa, Misha oli sanonut sen olevan yllätys ja että antaisi sen hänelle illalla. Joni rakasti lahjoja, Misha pohti osittain huvittuneena minkälainen mökötyskohtaus syntyisi jos lahjaa ei tulisi. He olivat sopineet menevänsä kaupunkiin syömään ja muutamalle drinkille Galinan ja Pavelin kanssa, ehkä hän voisi tarjota sormuksen sitten illan päätteeksi, jos löytyisi sopiva hetki kahden?

Isoäiti oli valmistanut lettuja aamiaiseksi ja kutonut Jonille villasukat; voisi käyttää niitä sitten syksyn viilettyä tämä selitti ja Joni hymyili kiittäen naista, selvästi hyvillään, että Anna oli muistanut hänen syntymäpäivänsä. Misha ehdotti kävelylle menoa, sormusrasian hän oli ottanut varmuudeksi ulkoiluhousujensa taskuun, jossa se nyt heidän kävellessään rauhallista maalaistietä tuntui polttelevan. Misha piteli kättään taskussaan ja tunnusteli rasiaa sormillaan kuin varmistaen sen olemassa olon. Häntä hermostutti, tunne oli outo, Joni kulki hänen vierellään selvästi hyväntuulisena, hymyillen ja tarkkailen ympäristöä.

”Nyt olen tarpeeksi vanha juomaan myös Jenkeissä. Ihan laillisesti.” Joni tokaisi yllättäen ja Misha katsahti poikaystäväänsä hämmentyneen huvittuneena.

”Ja tämäkö on tärkeä seikka?” Misha kysyi ja Joni virnisti hänelle.

”Minä haluaisin käydä New Yorkissa”, nuorempi mies ilmoitti ja tarkkaili hänen ilmettään. ”Emmekö voisi mennä? Vaikka syksyllä?” Misha huokaisi.

”Miksi juuri sinne?” Hän kysyi, jostain syystä USA ei millään tavalla kiehtonut häntä matkakohteena. Toisaalta, hän saattoi arvata Jonin syyn hinkua kyseiseen kaupunkiin. ”Ei, anna kun arvaan, haluat mennä shoppailemaan? Tarvitsemme vähintään viisi laukkua mukaan tyydyttämään vaatehimosi.”

”No… ei niin kauas mennä pelkästään shoppailemaan…” Joni kielsi, mutta hymyili perään. ”Tietenkin olisi typerää myös mennä sinne ja olla shoppailematta yhtään.”

”Niin, niin…” Misha virnisti. ”No, katsotaan nyt…” Hän sanoi vaikka tiesi jo sillä hetkellä löytävänsä itsensä ihmettelemästä vapaudenpatsasta vielä saman vuoden puolella, jos kerta Joni niin kovasti halusi mennä… He kävelivät hetken hiljaisuudessa, kunnes…

”Leikitäänkö sotaa?” Joni ehdotti äkisti ja virnisti. Hänen silmänsä loistivat, hymy oli tarttuva.

”Sotaa?” Misha hämmästeli hymyillen takaisin.

”Niin, etkö sinäkin lapsena leikkinyt sotaa joskus?”

”Hm… Kyllä…” Misha myönsi. ”Ja nytkö sinä haluat leikkiä sellaista? Mitä me teemme? Oksista aseet vai?” Hän kysyi huvittuneeseen sävyyn.

”Vaikka ja Misha… ei sen tarvitse olla ihan sellaista leikkiä kuin lapsena”, Joni sanoi ovelaan sävyyn, kääntyen niin, että käveli selkä edellä, kasvot Mishaa kohden, vihjaileva katse silmissään ja Mishaa kieltämättä alkoi kiinnostaa tämä leikki. Heidän kävelypolkunsa oikealla puolella oli melko tiheää metsikköä toisella puolella satunnaisia taloja ja viljapeltoja.

”Millaista se sitten voisi olla?” Misha tiedusteli kallistaen päätään katsellessaan poikaystäväänsä. Joni oli luvannut korvaavansa hänelle sen muutamapäivä sitten tapahtuneen, mutta toistaiseksi sopivaa tilaisuutta ja paikkaa ei ollut ilmaantunut. Joni katsahti heidän ympärilleen nopeasti ja kun ei nähnyt ketään, hän virnisti tyytyväisenä.

”Sinun täytyy napata minut ensin!” Hän sanoi sitten ennen kuin kääntyi ja juoksi metsänlaitaa kohden. Misha räpytti hetken silmiään ennen kuin tajusi juosta poikaystävänsä perään.

Jonia nauratti juostessaan puiden lomassa, oksat raapivat hänen vaatteitaan ja maasto oli sen verran epätasainen että oli varottava kompastumasta. Joni vilkaisi taakseen, hänellä oli Mishaan nähden hyvä etumatka ja kun Misha kompastui Joni aikoi jo hetken palata taakse katsomaan sattuiko häneen, mutta nähdessään vaalean miehen kiroavan ja nousevan kömpelösti pystyyn pyyhkien vaatteitaan Joni päätti tämän olevan tarpeeksi kunnossa ja saattoi itse käyttää tilaisuuden piiloutumiseen. Hän kätkeytyi nopeasti kahden ison kiven taakse ja kurkki niiden välistä pidätellen vaivoin nauruaan Mishan katsellessa hämmentyneenä ympärilleen.

”Joni?” Hän kutsui ja tummatukkainen kyyristyi yrittäen hiipiä hiljaa vieläkin näkymättömämpään kohtaan, leikin päätteeksi Jonilla oli kyllä vakaa aikomus jäädä kiinni muttei ehkä ihan heti.

Misha katsoi ympäristöä tarkoin ja kuunteli, kävellessään hän poimi maasta oksanpätkän osittain huvittuneena tilanteesta ja osittain kiihottuneena, kieltämättä hän olikin kaivannut hieman rajumpia leikkejä, silti Joni oli nyt onnistunut yllättämään hänet täysin. Misha ei ollut varma kuinka pitkälle voisi viedä leikkiä Jonin kanssa, pelkäsi sitä häilyvää rajaa jonka yli menemällä saattaisi laukaista pelkotilan kumppanissaan. Oksat rasahtelivat hänen kenkiensä alla, Misha vilkuili ympärilleen pannen merkille todennäköisimmät piiloutumispaikat. Häntä hymyilytti, romanttinen kosinta olisi nyt melko haastavaa, oliko se sitä? Kosinta? Se tuntui hullulle, ehkä enemmänkin lupaus… Lupaus viettää loppu elämä yhdessä ja jos Joni aikoi jatkossakin tehdä tällaista, ainakin hän tekisi siitä elämästä mielenkiintoisen.

”No suomipoika, kyllä sinut vielä löydetään…” Misha puheli virnuillen ja antoi katseensa kiertää hitaasti ympäröivää metsää. ”Ja kun sinut löydetään, kuulut meille…”

Joni puraisi huultaan, pidätteli hengitystään ja nauruaan ryömiessään maastossa, sammal oli aavistuksen kosteaa ja hänen vaatteensa varmasti jo likaiset, mutta se ei sillä hetkellä liiemmin surettanut häntä. Hän kuunteli Mishan askelia, kuunteli kuinka oksat rasahtelivat hänen kenkiensä alla ja arvioi äänten avulla heidän etäisyyttään. Äkkiä tuli kuitenkin hiljaista ja Joni hätkähti, odotti jännittyneenä aloillaan, mutta hiljaisuuden jatkuessa, hän nousi aavistuksen polvilleen kurkistaakseen kivien välistä, pälyillen innostuneen hermostuksen kourissa näkisikö poikaystäväänsä. Sydän hakkasi nopeaan, se oli leikkiä, mutta se oli jännittävää.

Joni säikähti näkyvästi tuntiessaan jonkin tökkäävän hänen selkäänsä ja käänsi päätään. Misha seisoi virnuillen tyytyväisen oloisena hänen takanaan osoittaen kepillä hänen selkäänsä.

”Nyt olet sotavankini”, Misha myhäili.

Joni puraisi huultaan, käänsi päätään ja katsoi häneen häiritsevän viattomasti. ”Olen armoillasi”, hän aloitti. ”Anon suopeuttasi, teen mitä tahansa jotta saisin pitää vapauteni.” Misha laski ’aseensa’ hitaasti ja Joni kääntyi kasvotusten häneen. Hitaasti nuorempi mies nosti kätensä hänen housujensa etumukselle, kiusoittelevan viaton katse, ujo hymy. ”Oi suuri valloittaja, anna minun pitää vapauteni”, virne leikki Joni katseessa ja Misha nielaisi.

”Vapaus vaatii tiettyjä uhrauksia, mutta olemme valmiita neuvotteluun”, Misha sanoi paksulla äänellä.

”Minkälaisia uhrauksia?” Joni kysyi kallistaen päätään, käden liikkuessa hitaasti Mishan verhotun elimen yllä, joka alkoi kovettua.


”Olet aika herkullinen näky siinä mutaisena polvillasi edessäni”, hän virnisti. Joni katsoi vaatteitaan jotka kieltämättä olivat hieman ryvettyneet. Heidän katseensa kohtasivat ja Misha tarttui hänen käsivarteensa varmistaen katseellaan, että Joni hyväksyi tilanteen. ”Vien sinut paremmalle neuvottelupaikalle jossa voimme ratkaista tilanteen.” Hän sanoi ja veti poikaystävänsä ylös. Pidellen Jonia yhä tiukasti käsivarresta hän johdatteli tämän syvemmälle metsään varmistaakseen ettei olisi niin suurta vaaraa, että joku satunnainen kulkija yllättäisi heidät. ”Jos haluat, että lopetan ihan missä vaiheessa tahansa niin sano, okei?” Misha kuiskasi heidän päästyään tarpeeksi syrjäiselle ja suojaiselle alueelle. Joni nyökkäsi ja he katsoivat toistensa silmiin hetken ennen kuin Misha kumartui suutelemaan häntä nälkäisesti. Joni ynähti halukkaana Mishan käsien liikkuessa levottomina hänen vartalollaan, hän tunsi poikaystävänsä erektion reittään vasten ja tunsi oman verensä pakkautuvan alas.

”Nyt ensimmäinen ehto…” Misha huohotti ja nuolaisi huuliaan. ”Haluan, että polvistut ja otat suihin…” Joni aisti hienoisen epäröinnin Mishan äänessä ja tämän katseessa ja samalla hän tiesi kuinka tilanne kiihotti Mishaa, tiesi tällaisen olevan sitä mitä toinen himoitsi, mutta samalla varmasti pelkäsi menevänsä liian pitkälle hänen kanssaan. Joni hymyili tälle rohkaistakseen kumppaniaan tilanteessa ja polvistui tottelevaisena maahan. Hän hyväili kädellään pullottavaa etumusta ennen kuin veti ulkoiluhousuja alas ja vapautti elimen varoen alushousujen puristuksesta. Misha huokaisi mielihyvästä tuntiessaan Jonin huulet elimensä ympärillä, kuuman suun hellän hyväilyn. Hän hyväili rakastajansa hiuksia antoi sormiensa kietoutua hellään puristukseen. Misha murahti yrittäessään hillitä lantionsa liikkeet. Tilanne oli järjettömän kiihottava eikä hän koskaan aiemmin ollut harrastanut seksiä metsässä tai ulkosalla ylipäätään. Hän katsoi alas Joniin ihaillen näkyä ja virnisti himokkaana.

”Joni”, Hän kutsui ääni käheänä ja Joni katsoi häneen jatkoi hyväilyä kädellään samalla kuin kaivoi housujensa taskusta pienen pullon liukastetta ja näytti sitä poikaystävälleen hymyillen.

”Kaipasitko tätä?” Hän kysyi ovelasti ja Misha nielaisi himokkaana, nappasi pullon ja pyöritteli sitä hetken sormiensa välissä ennen kuin kumartui hitaasti. Sammal heidän allaan oli pehmeää, Misha kaatoi Jonin selälleen maahan ja kiipesi hänen ylleen. Huulet etsivät toisensa kiihkeään suudelmaan Mishan käden liukuessa Jonin paidan alle. Kuuma hengitys iholla, Mishan elin tuntui raskaalta ja hän tunsi sen sykähtävän kärsimättömänä. Joni huohotti hänen allaan, nykäisi hänen housujaan alemmas ja Misha teki saman hänelle.

Joni naurahti, käännähti kyljelleen, havunneulanen pisteli hänen paljaan takamuksensa alla. Misha tarttui hänen lantiostaan, käänsi ja nosti polvilleen selkä itseään vasten. Ja Joni huokaisi tuntiessaan kuuman kovan elimen pakaroidensa välissä, kiihkeät huulet niskallaan. Näykkäisy, Mishan sormet hakeutuivat hänen aukolleen ja levittivät liukastetta, kaksi työntyi sisälle hellän päättäväisesti ja Joni vavahti. Järjetöntä… Ihanaa… Linnut lauloivat jossakin taustalla, äänet hukkuivat heidän huokauksiinsa.

Joni otti tukea läheisestä puunrungosta, yhä polvillaan, Misha hänen takanaan ja hän tunsi kuinka paksu jäykkä elin liukui hitaasti hänen sisäänsä, Misha peitti hänen voihkaisunsa kädellään hetkeksi, ennen kuin raotti sormiaan antaakseen hänelle mahdollisuuden puhua.

”Kaikki hyvin?” Vaalea mies kuiskasi hänen takanaan pysähtyen hetkeksi ja Joni sulki silmänsä, nyökkäsi, tunsi itsensä kovin täydeksi ja venytetyksi, häivähdys kipua joka laantui ja muuttui hiljalleen muuksi.

”Haluan sinua”, Joni huohotti ja käänsi päätään jotta he voisivat suudella. Mishan sormet viipyivät hetken pehmeinä hänen kaulallaan, kunnes laskeutuivat olkapäille, toinen käsi nosti Jonin käden omalle elimelleen kannustaen tätä hyväilemään itseään ennen kuin toi oman kätensä tiukkaan otteeseen hänen lantiolleen.

Misha raotti huuliaan, katsoi Jonia ja kiihdytti rytmiään, hän tiesi olevansa rajumpi kuin monesti aiemmin mutta samalla tarkkaili poikaystävänsä reaktioita tiiviisti näkemättä epämukavuutta. Etäisesti hän ymmärsi, että joku satunnainen metsänkulkija saattaisi kuitenkin yllättää heidät, mutta samalla uskoi valinneensa paikan tarpeeksi hyvin jotta tuo mahdollisuus olisi minimaalinen.

Misha nosti toisen kätensä Jonin lantiota pitkin tämän paidan alle, ylös rinnalle ja painoi huulensa tämän poskelle. ”Kaunis…” Hän kuiskasi ja siirsi katseensa alas nähdäkseen Jonin hyväilevän itseään; kiihottavaa.

Tilanne oli uusi, jännittävä, Misha tunsi Jonin lihasten supistelevan elimensä ympärillä nuoremman miehen huokaistessa ja saavuttaessaan orgasminsa. Misha seurasi pian perässä ja painautui Jonin selkää vasten uupuneena, naurahtaen hieman. ”Upeaa…” Hän kuiskasi. ”En ole ennen tehnyt tällaista…” Hän jatkoi vetäytyessään hitaasti Jonin sisältä.

”En minäkään…” Joni hymyili, eikä hän olisi uskonut tekevänsä vielä muutamia viikkoja sitten. ”Ehkä Venäjä on sekoittanut pääni”, hän lisäsi virnistäen ja jopa punastuen hieman etsiessään taskustaan kosteuspyyhkeitä ojentaen yhden poikaystävälleen ennen kuin alkoi siistiä itseään. Misha katseli Jonia virnistellen, otettuna siitä miten hyvin tämä oli varautunut tilanteeseen.

”Suunnittelitko tätä pitkään?” Misha ei voinut olla kysymättä. Joni hymyili kohtaamatta hänen katsettaan, nostaessaan housujaan takaisin ylös.

”En kovin pitkään… Näin unta toissa yönä ja…se antoi idean.” Joni myönsi, Misha veti omat housunsa ylös, Jonin hiuksissa oli muutama havunneulanen, heidän molempien vaatteet olivat enemmän tai vähemmän tahrautuneet. Hän veti nuoremman miehen lähelleen ja suuteli.

”Hyvä idea”, hän kehui. ”Ihana Joni…” Misha virnisti ja kaatoi heidät molemmat sammaleelle. Joni nauroi, makasi selällään maassa ja katsahti ylös korkeisiin puiden latvoihin jonka väleistä auringonsäteet pilkistivät. Ympäristö oli rauhallinen, kevyt tuulenvire, linnun lauloivat jossakin etäällä, täällä oli kaunista.

”Olenko siis vapaa nyt?” Joni virnisti katsellen yhä kohti puidenlatvoja ennen kuin käänsi päätään poikaystävänsä puoleen.

Misha kääntyi kyljelleen, tuki päätään kätensä varaan ja katsoi alas poikaystäväänsä. ”Vapaa? Minä sain sinut kiinni eikö? Otin ja valloitin, eikö minulle siis kuulu ainakin osa sinusta?” Hän kysyi hymyillen, jos haki täydellistä hetkeä, niin eikö tämä ollut juuri sellainen?

”Osa minusta? Minkä osan haluaisit? Vasemman pakaran?” Joni vitsaili. ”Tehän veitte jo Suomineidolta osan sen vasenta pakaraa, tai reittä, tai molempia vähäsen, muistelen, että meillä oli myös kerran vasen käsi, nyt se on Venäjällä. Jätitte meidät yksikätisiksi.” Misha kohotti kulmaansa, hymyili huvittuneena ja kaivoi sitten pienen rasian housuntaskustaan, jonka laski hiljaisena Jonin rinnalle.

”Mikä tämä on?” Joni kysyi uteliaana tarttuessaan rasiaan.

”Avaa se”, Misha pyysi, tunsi sydämensä takovan rinnassaan, epävarmana siitä mitä Joni sanoisi. Joni katsoi häneen hetken, nousi istumaan, Mishan noudattaessa hitaasti esimerkkiä. Joni avasi rasian ja Misha tarkkaili huolestuneena hänen reaktiotaan. Joni kurtisti kulmiaan, hymyili hieman hämillään, katsoi sormusta uskaltamatta ottaa sitä rasiasta. Se oli valkokultaa ja sen pintaan oli kaiverrettu jotakin tummalla tekstillä. Misha tiesi ettei Joni pitänyt kultaisista koruista, siksi hän oli valinnut valkokullan. Nuorempi mies katsahti häneen kysyvästi, Misha tiesi että hänen tulisi sanoa jotakin ja olihan hän pyöritellyt eri vaihtoehtoja mielessään, harjoitellut niitä päässään, mutta nyt… Nuo täydellisesti harjoitellut lauseet tuntuivat kadonneen hänen kielensä päältä. Hitaasti Misha tarttui Jonin vasempaan käteen.

”En osaa kuvitella vierelläni ketään muuta, toivon, että …” Misha aloitti, vaikeni hetkeksi ja mietti. ”Yritin kyllä suunnitella mitä sanoisin, mutten taida olla kovin hyvä tässä.” Hän naurahti hieman hermostuneesti, Joni katsoi häneen jännittyneenä, hymyili, tuntui jopa vapisevan hieman. ”Mitä yritän tässä kömpelösti kysyä, on, että viettäisitkö lopun elämäsi kanssani? Harmaannuttaisiin yhdessä ja sitä rataa…” Misha hymyili hieman vinosti, tuntui että kämmen hikosi odottaessaan Jonin reaktiota.

Joni oli hetken täysin sanaton, hän ei olisi osannut odottaa tätä Mishalta ja nyt hänen mielensä oli hämmennyksen ja liikutuksen sekoittama. Häntä itketti ja nauratti samaan aikaan, hänen kätensä vapisi ja hän toi sen suunsa eteen naurahtaessaan hämillään ja nolostuneena siitä että silmät alkoivat vuotaa. Misha katseli häneen huolestuneena, kulmat kurtistuivat tietämättä miten tulkita poikaystävänsä reaktiota. ”Järkytinkö sinut?” Misha kysyi epäröiden. Joni katseli häntä, käsi yhä suunsa yllä, silmät kimmelsivät, hän naurahti ja nyökkäsi.

”Kyllä”, Joni vastasi hiljaa ja hetken Misha ajatteli vastauksen olevan viimeisempään kysymykseensä.

”Olen pahoillani jos…” Misha aloitti hieman typertyneenä.

”Ei… Vastaukseni on kyllä… loppu elämälle… en halua harmaantua, mutta… Jami varmaan auttaa siinä asiassa, muulle, kyllä.” Joni nyökytteli, piteli yhä sormusrasiaa kämmenensä yllä. Misha hymyili helpottuneena ja nojautui suutelemaan häntä, Joni naurahti suudelmaan onnellisena ja kiipesi Mishan syliin. ”Tämä on hullua.” Hän totesi hymyillen.

”Niin on”, Misha myönsi ja nappasi uuden suudelman hänen huuliltaan.

”Laitatko sen minulle?” Joni pyysi ja ojensi rasian poikaystävälleen. Misha hymyili ja poimi sormuksen rasiasta.

”Anna kätesi”, hän pyysi ja Joni ojensi vasemman kätensä virnistellen. Misha pujotti sormuksen hitaasti hänen sormeensa, häntä hymyilytti ja hän kohtasi Jonin katseen. ”Olet minulle tärkeintä tässä maailmassa”, Misha kuiskasi. Joni puraisi huultaan, hämillään niistä voimakkaista tunteista jotka liikkuivat hänen lävitseen, jotka saivat hänet miltei vapisemaan ja tuntemaan olonsa oudoksi, sekaiseksi onnesta kenties.

”Kuka olisi uskonut…” Joni kuiskasi. ”Sinäkin olet tärkeintä minulle…” Hän lisäsi ja katsoi sormusta sormessaan. ”En olisi koskaan uskonut meneväni kihloihin”, hän sanoi, tilanne tuntui yhä jotenkin epätodelle, huvittavalle ja ihanalle. Misha oli pyytänyt häntä kihloihin? Hän olisi nauranut räkäisesti, jos joku olisi tullut väittämään vielä muutama vuosi sitten, että niin tulisi tapahtumaan. ”Mitä tässä lukee?” Sormuksen pintaan oli kaiverrettu pienellä kaunokirjailulla tekstillä venäjänkielisiä sanoja; Любовь навеки в сердце моём

”Rakkaus sydämessäni on ikuista.” Misha hymyili, jopa punastui hieman. ”Myönnän, että olin hieman hiprakassa, kun tilasin sen.” Jonia nauratti, hän kietoi kätensä Mishan kaulan ympärille.

”Jäisen kuoren alla piileksii iso pehmo…” Hän virnisti. ”Rakastan sinua.” Hetken Joni oli hiljaa, katseli sormustaan uudestaan ennen kuin nosti katseensa. ”Missä sinun sormuksesi on?”

”En hankkinut sitä vielä, en ollut varma suostuisitko.” Misha sanoi.

”Sitten minä saan päättää millainen sinulle tulee.” Joni hymyili. ”Enkä malta odottaa näkeväni isän ilmettä”, hän hihitti ja he suutelivat uudestaan. ”Tai Ivon”, Joni lisäsi. Ja Misha huokaisi, pyöräytti silmiään.

”Siitä tulee melkoinen show.” Hän tiesi ja hymyili vinosti. Ivo varmaan pyörtyisi onnesta ja siitä selvittyään järjestäisi jonkun karmean ison näytöksen koko jutusta… Misha  epäili tulevansa vihaamaan sitä…

Lopulta he lähtivät kävelemään takaisin Annan luokse. Molempien vaatteet olivat mullan ja sammaleen tahrimat, hiukset jossakin määrin sotkussa, he yrittivät parhaansa näyttää mahdollisimman asiallisilta ennen kuin astuivat takaisin hiekkatielle metsästä. Heitä vastaan käveli vanhempi mies, joka työnsi kottikärryllistä risuja. Mies katsahti heihin kummastuneena ensin, mutta nyökkäsi ja tervehti kohteliaasti, johon Misha vastasi mahdollisimman neutraalisti, kuin hänen ja Jonin rähjääntyneessä olemuksessa ei olisi ollut mitään kummallista.

Kun he astuivat sisään eteiseen, Anna tuli heitä vastaan. ”Mitä ihmettä te pojat olette oikein ollut tekemässä?” Nainen kysyi katsellen Jonin normaalisti niin siistejä vaatteita joissa nyt oli multa ja ruohotahroja pitkin poikin, siristäen silmiään hän oli näkevinään myös havunneulasia molempien hiuksissa. ”Tai antaa olla, en ehkä halua kuulla enempää?” nainen lisäsi nostaen kätensä ja poistuen hymyillen kohti keittiötä. Misha vaihtoi huvittuneet katseet Jonin kanssa, Annan ei todella tarvinnut kuulla kaikkea, mutta ehkä jälkimmäisen osan? Misha ei ollut lainkaan varma, miten nainen uutiseen suhtautuisi, useimmat varmasti pitivät heitä pöhköinä ja ehkä he olivatkin, mutta toisaalta oliko sillä merkitystä? He olivat sitoutuneet toisiinsa, eikä muiden mielipiteillä juuri ollut väliä tässä asiassa.

Jatkuu…

9.luku

Kirjoittajan kommentti: Hmm, toivottavasti ei mennyt liian siirappiseksi …. 🙂 No, kertokaahan mielipiteitä, ihan kumpaan suuntaan vain 😉


 Kommentoi 

         Web published: 18.huhtikuuta 2013.

            My Secret Shore

© KOLGRIM