9. Kämppikset

Kirjoittajan kommentti: Tässä kesti nyt hieman enemmän, koska muokkasin tätä lukua aika perusteellisesti, upotin joitain juttuja vanhasta versiosta tähän myös ja ajattelin, että laitan linkin loppuun vanhasta versiosta, jos sen haluaa lukaista. Olisi aivan todella mahtavaa, jos jaksaisitte antaa sitten jotain näkemystä kumpi toimii paremmin, mikäli molemmat versiot lukee 🙂 Ja vaikkei lue sitä toista, niin kertokaa, toimiiko tämä? Peukuttakaa edes ylös tai alas, jos ei muuta ❤️ 😅

9.luku

Tunnit matelivat sinä päivänä, ja ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun oli aloittanut opintonsa, ei Kamil olisi voinut vähempää piitata niistä. Hän vilkaisi kelloa parin minuutin välein, haluten tietää, kauanko kestäisi ennen kuin heidän treffinsä alkaisivat.

Ja vihdoin viimeinen tunti koitti, se, jonka hän oli päättänyt jättää väliin. Se alkoi 15.45, joten hänellä oli varttitunti ylimääräistä aikaa. Hän sieppasi takkinsa ja puki sen ylleen, kantaen kirjojaan laukussa olallaan. Hän meni ulos rakennuksesta ja odotti portaiden yläpäässä. Alkoi jo hämärtää ulkona ja viilentyä, myös. Hänen nenänsä kylmeni melko nopeasti, mutta hän ei edes ajatellut sitä. Se ei ollut tärkeää; hän piti katseensa pääsisäänkäynnissä, odottaen, että Niko tulisi ulos.

Nikon keskittyminen oli ollut melko lailla olematonta koko päivän, hän ei kyennyt juurikaan ajattelemaan muuta kuin treffejä Kamilin kanssa ja hän mietti, minne he menisivät. Hänen onnistui jopa sivuuttaa ajatuksensa Ronista, joten sen täytyi todella tarkoittaa, että hän oli korviaan myöten ihastunut puolalaiseen kämppikseensä.

Viimein kello löi neljä ja Niko ei aikaillut pakatessaan tarvikkeensa ja kiiruhtaessaan kohti heidän tapaamispaikkaansa sisäänkäynnin edessä, missä hän huomasi ilokseen Kamilin jo odottavan.

”Hei!” Niko hymyili ja halasi toista, suuteli Kamilin nenänpäätä, joka oli jo muuttunut hieman punaiseksi kylmästä. ”Onko kylmä?” hän virnisti.

Kamil kietoi kätensä Nikon ympärille, välittämättä kuka näkisi ja hymyili lämpimästi. ”Vähän, muttei enää”, hän vastasi, painaen otsansa Nikon otsaa vasten. Vastaus sai Nikon virnistämään onnellisena, hän tunsi perhoset vatsanpohjassaan, luoja hän tykkäsi toisesta pojasta. Se määärä millä hän Kamilista piti, tuntui samalla hieman pelottavalta sen jälkeen mitä hän oli joutunut kokemaan Ronin kanssa. Entä, jos Kamilkin yhtäkkiä vain lähtisi ja jättäisi hänet? Mutta Kamil ei ollut tippaakaan niin kuin Roni, hän muistutti itseään ja tunsi olonsa hieman varmemmaksi.

”No, mihin me mennään?” Hän kysyi jännittyneenä, päätettyään jo, ettei antaisi minkään pilata mielialaansa tänään.

”Ensin yhteen kahvilaan, missä voidaan syödä jotain”, Kamil sanoi vapauttaessaan hänet, mutta tarttuessaan sen sijaan hänen käteensä. ”Sitten voitaisiin mennä jonnekin? Pubiin? Yökerhoon? Elokuviin ehkä?” Kamil antoi hänelle vaihtoehtoja. ”Tai jotain muuta, mitä haluaisit tehdä.”

”Hm, menisin mielelläni elokuviin, tiedän, ettet erityisemmin pidä yökerhoista tai pubeista, vai kuinka?” Niko virnisti ja heilutteli heidän käsiään edestakaisin heidän kävellessään.

”En yleensä pidä niistä”, Kamil nyökkäsi myöntävästi. ”Mutta oikeassa seurassa…” Hän virnisti. ”Se voisi olla hauskaa, ja voitaisiin tanssia, haluaisin tanssia sinun kanssasi”, hän sanoi, muistaen illan, jolloin he olivat menneet yökerhoon saadakseen Mattin pois Nikon kimpusta.

””Haluaisin myös tanssia sinun kanssasi… ja… se ei ole ainoa asia, mitä haluaisin tehdä kanssasi”, Niko virnisti.

Kamil hymyili Nikon vihjaileville sanoille, mutta sen sijaan, että olisi punastunut niistä, hän oli itse asiassa kiinnostunut. ”Sitten meitä on kaksi, jotka haluavat tehdä muutakin kuin vain tanssia.”

Niko kohotti kulmiaan, yhä virnuillen. Hän liikahti lähemmäs Kamilia, päästi irti hänen kädestään antaakseen sen levätä hetken toisen takamuksella ja puristi sitä tiiviisti ennen kuin tarttui jälleen hänen käteensä.

”En voinut vastustaa”, hän selitti viattomasti hymyillen. Hän halusi Kamilia niin kovasti, ja ellei Roni olisi ollut heidän asunnossaan, hän olisi ehdottanut vain pikaista päivällistä ja sitten suoraa kotiin menoa. Hän huokasi; miksi Ronin täytyi olla siellä, ja miksi hän ei kyennyt olemaan luja ja julma ja käskemään tätä suksia saman tien hittoon? Välillä hän niin toivoi, että osaisi olla kovempi ihminen.

Kamil kikatti; he käyttäytyivät kuin idiootit, keskellä talvista katua, missä ihmisiä oli ympärillä… Hyvä on, ei niitä ollut kovin monta, mutta muutama kuitenkin. Nikon käsi hänen takamuksellaan oli varmasti näyttänyt jotakuinkin säädyttömältä ja kuukausi aikaisemmin hän olisi ollut huolissaan ihmisten reaktiosta… Nyt se oli vain merkki siitä, että Nikolla oli hauskaa hänen kanssaan, ihan niin kuin hänelläkin oli Nikon kanssa. Niko siirsi kätensä hänen takamukseltaan ja katsoi häneen, hymyillen ihastuneena, kunnes siirsi katseensa takaisin katuun heidän edessään. He kävelivät vieretysten kohti kahvilaa.

”Harmi kyllä, luulen, että on liian aikaista yökerhoille.” Niko pohti heidän kävellessään ja samalla koetti kuumeisesti miettiä missä toisaalla voisivat toteuttaa … halunsa….

Niko taisi olla oikeassa, Kamil mietti ja samalla ei voinut olla tuskastumasta, kun mietti Ronia ja sitä että tämän läsnäolo teki mahdottomaksi mennä vain kotiin ja vetäytyä Nikon kanssa makuuhuoneeseen. Tai ei se mahdotonta olisi, mutta Kamili tiesi, että pelkkä tyypin ärsyttävä naama saisi hänen halunsa katoamaan. Se katoaisi, koska tilalle nousisi vahva tuskastuminen siitä, että Nikon exä oli viereisessä huoneessa luultavasti kuuntelemassa, eikä ovia edes saanut lukittua. ”No, käydään ensin syömässä ja mietitään sitten mitä tehdään.” Kamil päätti ja koetti karistaa ajatukset Nikon typerästä exästä mielestään.

He tulivat viihtyisään kahvilaravintolaan, jossa ei ollut vielä kovin montaa ihmistä. Kamil piti paikasta, oli käynyt muutaman kerran ja keitot olivat ainakin olleet hyviä ja ennen kaikkea hinnat olivat suhteellisen edullisia, mikä toimi hyvin opiskelija budjetille. He istuutuivat pöytään ja katselivat ruokalistoja.

”Oletko sinä syönyt täällä ennen?” Niko kysyi ja vilkaisi Kamilia.

”Olen, muutama kerran. Kasvis- ja kanakeitto oli todella hyvää ja leipä tulee paikallisesta leipomosta, paljon parempaa kuin se höttö mitä kaupassa myydään. Kokeilin viimeksi sitä missä on siemeniä”

”Hm, kanakeitto kuulostaa hyvälle näillä pakkasilla, hm ja se leipä mistä puhuit, otan ne.” Niko päätti ja laski menun alas pöydälle hymyillen Kamilille onnellisena. Kamil laski oman listansa myös ja Katseli Nikoa samanlaisella hymyllä, molemmat nojautuivat pöytää vasten. He näyttivät varmasti pöhköiltä ulkopuolisten silmiin, mutta he olivat täysin omassa kuplassaan, toistensa lumoissa. Niko hivutti jalkaansa Kamilin jalkaa lähemmäksi pöydän alla ja kallisti päätään leikkisästi, toinen vastasi hänen liikkeeseensä ja virnisti. Nikon miltei teki mieli riisua kenkänsä, jotta voisi hävyttömästi hivuttaa varpaitaan Kamilin säärtä pitkin. Hitto toinen näytti seksikkäältä; hän ajatteli.

He havahtuivat, kun keski-ikäinen naistarjoilija pöydän vieressä selvitti kurkkuaan, valmiina ottamaan heidän tilauksensa. Niko miltei punastui, koska ei ollut varma miten selkeältä heidän keskinäinen flirttailu oli näyttänyt ulkopuolisen silmiin. Nainen kuitenkin hymyili heille tietävän näköisenä, vaikuttaen siltä ettei se ainakaan vaivannut häntä. Niko huomasi itsekkin virnuilevansa naisen lähdettyä, häntä hihitytti, hän oli niin ihastunut Kamiliin!

”Mitä luulet, miten sinun vanhempasi suhtautuisivat tähän?” Niko kysyi heidän juteltuaan muista arkisimmista asioista.

”Mihin?” Kamil esitti tietämätöntä ja virnisti, saaden Nikon tönäisemään tämän jalkaa pöydän alla leikkisästi, ennen kuin hän hymyili ja selvensi.

”Siihen, että istut suomalaisen kämppiksesi kanssa yhdessä syömässä, treffeillä. Pojan joka, vaikka ehkä kuuluu vielä kirkkoon, mutta luterilaiseen, koska tottumus, on oikeastaan pakana. Pojan, joka on aika ihastunut sinuun….” Hän puhui matalalla äänellä, jotta lähellä olevat ihmiset eivät kuulisi heidän keskusteluaan niin hyvin.

Kamil punastui hieman Nikon sanoille, mutta samalla ne saivat hänet hymyilemään korvasta korvaan, joskin… No, mitä hänen vanhempansa ajattelisivat? Hän katsahti Nikoon alta kulmiensa. ”No…heidän poikansa on myös aika ihastunut tähän pakanalliseen luterilaiseen.” Hän myönsi ja hymyili toiselle, punan yhä sävyttäessä hänen poskiaan. Sitten hän vakavoitui hetkeksi. ”Mutta se mitä he ajattelisivat siitä… en totta puhuakseni ole uskaltanut ajatella.” Se kieltämättä vaivasi häntä. Täällä hänen oli onnistunut rentoutua, täällä Nikon kanssa kaikki tämä, tämä hetki, tuntui luonnolliselta ja hyvältä, mutta hän tiesi, ettei se olisi sitä kotona Puolassa.

Kamil oli suloisen näköinen, kun hän punastui ja Nikon sydän oli pakahtua onnesta kuullessaan Kamilin myöntävän ihastuksensa ääneen. Tietenkin, olihan se selvää, ei Kamil olisi muuten tässä tai pyytänyt häntä treffeille. Silti se tuntui hyvältä kuulla ääneen lausuttuna. Niko puraisi huultaan. ”Tietääkö siskosi?” Hän kysyi. Kamil oli hiljaa hetken ja nosti lusikallisen keittoa suuhunsa, nielaisi ja laski lusikan alas.

”Hän ehkä aavistaa, mutta emme ole puhuneet siitä. Vielä.” Kamil oli harkinnut siskolleen kertomista, hän halusi kertoa jollekin Nikosta, mutta heidän suhteensa oli vielä niin tuore ja hauras, Ronin ilmestyminen oli tehnyt etenemisestä epävarmaa.

”Vielä”, Niko toisti ja hymyili. ”Aiotko kertoa?”

”Haluaisin”, Kamil myönsi ja katsoi häneen. ”Wiolettalle kertominen olisi helpompaa kuin vanhemmille.”

”Sitten sinun pitäisi kertoa hänelle.” Niko hymyili. ”Ja kenties sitten… voisi olla helpompi kertoa myös vanhemmillesi? Ja tämä välimatka voi antaa heille aikaa sulatella sitä.”

Kamil mietti Nikon sanoja, olisihan se helpompaa olla, jos voisi olla avoin. Puhelimessa hänen äitinsä välillä varovasti uteli josko hän oli tavannut ketään mukavaa tyttöä ja se tuntui kiusalliselta. Hän oli kuvitellut sen keskustelun mielessään monet kerrat, mutta useimmin hänen oli vaikea nähdä, että vanhempien reaktio asiaan olisi kovin suopea. Kenties Niko oli myös siinä oikeassa, voisi olla helpompi kertoa asia tämän välimatkan päästä. Joskushan he kuitenkin alkaisivat ihmetellä sitä yhä enemmän miksi hän ei koskaan esitellyt heille ketään tyttöä tai naista.

”Tiedän, että se on vaikeaa”, Niko sanoi, kun Kamil oli ollut hiljaa ja mietiskelevän näköinen jo tovin. Ja hetken hän pelkäsi, että oli kenties pilannut heidän treffejensä lupaavasti alkaneen kevyen ja flirttailevan tunnelman. ”Kerran se kuitenkin vain kirpaisee.” Hän päätti lisätä ja hymyili kannustavasti, kun toinen kohtasi hänen katseensa.

”Ehkä.” Kamil myönsi ja vastasi Nikon hymyyn, hän ei halunnut murehtia asiaa juuri nyt. Nikon sormet hipaisivat varoen hänen kättään, joka lepäsi pöydällä ja se aiheutti mielyttävät lämpimät väristykset hänen kehoaan pitkin.

”Oletko läheinen siskosi kanssa?” Niko päätti tiedustella, sillä halusi oppia tuntemaan toisen vielä paremmin ja syventää heidän yhteyttään. hänen sormensa kosketteli yhä kevyesti Kamilin kättä, juurikaan välittämättä mitä muut ympärillä ajattelisivat, jos katsoisivat heihin.

”Kyllä me yhteyttä pidämme säännöllisesti, osaamme ärsyttää toisiamme myös melko hyvin, mutta se taitaa olla luontaista sisaruksille.” Kamil virnisti.

”Todella”, Niko virnisti. ”Ainakin, kun katson sisarpuoliani, heillä on niin pieni ikäero, että ovat jatkuvasti toistensa kurkussa, mutta samalle he kyllä puolustavat toisiaan henkeen ja vereen, jonkinlainen viha-rakkaus suhde kaiketi.” Hän pohdiskeli huvittuneena. ”Olisi hienoa, joskus päästä tapaamaan siskosi…” Hän lisäsi ja katsoi toiseen, joka selkeästi koki vielä jonkinlaista vaivaantuneisuutta asian suhteen.

”Miten on, lähdetäänkö jonnekin muualle? Pubiin vaikka alkuun?” Niko sitten ehdotti ja liikautti jälleen jalkaansa Kamilin jalkaa vasten ehdotteleva katse silmissään. Kamil virnisti, tyytyväisenä harhautuksesta, pois niistä ajatuksista miten tulisi ulos kaapista uskonnolliselle perheelleen.

”Mennään, maksan vain laskun.” Hän nyökkäsi ja kaivoi lompakkoaan.

”Maksetaan puoliksi”, Niko sanoi ja otti myös oman lomppakonsa.

”Mutta…minä pyysin sinut treffeille ja silloin-” Kamil oli jo sanomassa, eikö se ollut oikea oppinen tapa silloin toimia? Sitä paitsi, jos hän aikoi kilpailla sen limaisen Ronin kanssa, tämä oli nyt vähintä mitä hän voisi tehdä! Oliko tämä kilpailu, -hän mieti sitten.He olivat jo myöntäneet ihastuksen toisilleen, eikö se tarkoittanut, että… hän oli voiton puolella? Ja samalla hän mietti, mitä voittaminen tarkottaisi? -että he olisivat… että heistä tulisi? Nikosta tulisi hänen… poikaystävänsä?

”Ja pyh, tässä ei ole mitään perinteistä Kamil”, Niko iski silmäänsä. ”Sitä paitsi, taidan olla sinulle velkaa. Siitä joka jääköön nimeämättä tarkoitan. Minua nolottaa, että joudut sietämään häntä.” Hän puraisi huultaan, katui, että oli maininnut heidän kiusallista kolmatta pyörää edes tämänkään vertaa…

”Ei mietitä sitä tänään, jooko?” Kamil pyysi ja hymyili hänelle, katseella joka tuntui sanovan; haluan keskittyä tänään vain sinuun ja siihen oli hyvin helppo myöntyä.

He maksoivat ja lähtivät ravintolasta, kävellen liki toisiaan, jakaen ajoittaisia vihjailevia katseita, jotka kertoivat heidän haluistaan. Pubi ei ollut se paikka, jonne he olisivat halunneet eniten mennä, mutta sen olisi kelvattava, kun paikka, jossa sänky odotti, odotti myös heidän epätoivottu ja kiusallinen vieraansa.

Niko ei ollut käynyt ennen siinä pubissa, jonne he suuntasivat, mutta hän oli kuullut siitä. Sen omisti vanhempi homopariskunta ja siellä ei todella katsottaisi pahalla kahta miestä, jotka halusivat olla toisilleen enemmän kuin ystäviä. Sen sijaan ne asiakkaat, jotka katsoivat pahalla sellaisia pariskuntia, saivat hyvin nopeasti lähtöpassit. Kun hän oli ehdottanut paikkaa Kamilille, vihjaillen että saisivat kuherrella siellä melko vapaasti, oli toinen suostunut varsin innokkaasti, lannistumatta edes bussimatkasta joka heidän oli otettava päästääkseen kohteeseensa.

Kun he tulivat sisään, pubissa oli jo joitakin muita, heitä selvästi vanhempia pariskuntia, miehiä, jotka loivat heihin uteliaita katseita, mutta niissä katseissa ei ollut mitään uhkaavaa. Niko otti varmuudeksi Kamilia kädestä ja he katsoivat toisiaan hermostuneen ja odottavan kikatuksen väreillessä heidän huulillaan. Kamil tunsi olonsa rennoksi, pubin ilmapiiri oli vapaa ja hyväksyvä, oli yllättävää miten nopeasti se tunne valtasi. Tai kenties hän oli vain niin Nikon läheisyyden aiheuttamassa euforiassa?

He tulivat baaritiskille ja mies tiskin takana katsoi heitä hyväntuulisesti virnistäen. ”No, mitäs laitetaan?” Hän kysyi.

”Olutta”, Kamil sanoi, katselle Nikoa, seisten aivan tämän vieressä, hangaten hänen lantiotaan vasten ja tuntien olonsa tuhmemmaksi kuin koskaan ennen. ”Sama”, Niko vastasi myös täysin toisen lumossa.

Baarimikko voinut olla hymyilemättä nuorukaisille laskiessaan näille heidän tilaamansa juomat. Mies sanoi hinnan, joka sai pojat heräämään aavistuksen transsistaan ja hetkellinen hyväntahtoinen kinailu kumpi saisi maksa ja lopulta se oli tummempi poika, jolla oli silmälasit.

Se oli ensimmäinen kerta Kamilin elämässä kun hän oli niin avoimesti… flirttaileva. Niin ettei edes välittänyt miten muut heitä katsoivat. Hän ei laskenut mukaan sitä kertaa, kun he olivat menneet yökerhoon pelaamaan pientä peliään; silloin se oli jotain erilaista ja se päätyi siihen mihin oli päätynyt vain koska hän oli… suuttunut. Tänään… hän halusi olla flirttaileva, hän halusi näyttää Nikolle, että hänen kanssaan oli hauska olla, ja ettei hän tarvinnut Ronia… Hän heitti Ronin mielestään, tämä todella oli viimeinen ihminen, jota hän halusi ajatella juuri nyt.  Hän meni Nikon kanssa kohti pöytiä; valiten sen syrjäisimmän nurkkapöydän katseilta, joka oli mahdollista.

He istuivat alas, Niko painautui lähelle häntä ja otti siemauksen hänen oluestaan ennen kuin laski sen pöydälle. Hän liikutti sormiaan Kamilin niskassa, hengittäen hänen tuoksuaan, hieraisten huuliaan hänen leukaansa vasten.

”Ihosi tuntuu niin lämpimältä”, hän mutisi.

Kamilin huulet vääntyivät pieneen hymyyn, hänen kätensä irrotti otteensa olutlasista ja asettui sen sijaan Nikon reidelle, hieroi sitä hitaasti samalla kun hänen päänsä kääntyi kohti Nikoa ja hän pyrki koskettamaan tämän huulia omillaan. Hän antoi Nikolle pehmeän suukon samalla kun hänen kätensä vaelsi ylemmäs ja ylemmäs tämän reidellä. Hän puraisi varovasti toisen huulta.

”Pidän sinun kosketuksestasi”, hän mutisi pyyhkäisten huuliaan Nikon poskea vasten.

Niko voihkaisi, Kamilin käsi kiusasi häntä; se meni lähemmäs ja lähemmäs, eikä silti tarpeeksi lähelle, ja hän alkoi menettää kaiken kyvyn ajatella selvästi. Hän toi huulensa jälleen lähemmäs Kamilin huulia, melkein suudellen, mutta kun Kamil liikautti päätään eteenpäin, Niko siirtyi taakse, virnistäen. Hänen kätensä liukui alas Kamilin vyötäröä, sitten edemmäs hänen reidellään.

Kamil tiesi, että hänen pitäisi hillitä itsensä, eikä antaa mennä loppuun asti; mikä tuntui turhauttavalta, mutta hän antoi kätensä kiivetä ylemmäs, hypätä Nikon nivusten ohi, asetti sitten kätensä hänen vatsalleen ja sujautti sen paidan alle; hän kosketti lämmintä vatsaa.

Niko nuoli jälleen huuliaan, hän tunsi olonsa hieman sekavaksi; hän tiesi minne kaikki veri oli menossa. Hän yritti rauhoittaa itseään, mutta se tuntui mahdottomalta. Hän sujautti toisen kätensä Kamilin paidan alle; tunsi hänen selkänsä lämmön ja sileyden, hän pyyhkäisi poskeaan Kamilin poskea vasten, löysi hänen korvanlehtensä ja otti sen hampaidensa väliin. Hän halusi… halusi niin kovasti… tarvitsi…

”Sinä huijaat”, Kamil henkäisi hänen korvaansa, jännityksen väreet kulkivat koko hänen vartaloonsa sieltä, missä toisen käsi oli. Joku varmasti huomaisi heidät, kun he käyttäytyivät näin, mutta oliko sillä merkitystä? Nämä ihmiset, heidät ei tarvitsisi nähdä heitä enää koskaan. Hän halusi hukkua siihen tunteeseen, että olivat vain he, hän ja Niko.

”Haluan sinua niin kovasti…” Niko tunnusti hengästyneenä ja hänen sanansa kiihdyttivät Kamilia entisestään, luoja, hänkin halusi, halusi niin kovasti ja heidän huulensa hakeutuivat tosiaan vasten uppoutuen kiihkeään suudelmaan.

Luoja! Mitään tällaista vastaavaa Niko ei ollut ennen kokenut! He eivät edes olleet humalassa! Ja silti… Näin estottomasti! Hän halusi kiivetä Kamilin syliin ja…. ei, ensin hän halusi repiä heidän vaatteensa syrjään, sitten kiivetä Kamilin päälle ja täysin hävyttömästi… ja ihmiset katsoisivat ja Hui! Eihän se käynyt….

”Hetken päästä meidät pidätetään julkisesta siveettömyydestä”, Kamil sai hengähdettyä suudelmien lomasta, koska jokin osa hänen mielestään oli jo lakannut välittämästä ihmisistä, jotka istuivat kenties heistä kauempana, mutta ei niin kaukana etteivät voisi nähdä, jos haluaisivat katsoa. ”Koska haluan riisua sinulta nuo vaatteet, katsoa sinua, ottaa sinut…” Kamililla ei ollut aavistustakaan, mistä nuo sanat tulivat, ne ilmaantuivat hänen huulilleen ja… ensimmäistä kertaa sanat tulivat helposti häneltä, ja ne tuntuivat keveiltä; hänestä tuntui kuin hän voisi kertoa toiselle kaiken, mitä tämä kysyisi – jos tämä olisi kysynyt.

Niko sulki silmänsä ja värisi, he olivat kuin huomaamatta kietoutuneet toisiinsa, niin tiiviisti kuin sen pöydän ääressä oli mahdollista ja heidän toimintansa täytyi olla jo aika läpinäkyvää. ”Luoja haluan sitä myös… haluan niin paljon, en usko että olen koskaan halunnut ketään näin paljon.”

”Voidaanko vain… etsiä joku paikka…” Kamil mietti ääneen.

”Joku paikka…”Niko toisti, luoja hän halusi löytää jonkun paikan… Hiton Roni, hänen mielensä kirosi, ulkonakin oli liian kylmää ja. Hänen huulensa hamusivat Kamilin kaulaa. ”Haluaisin…” Hän huokaisi ja puraisi huultaan, heidän katseensa kohtasivat ja he molemmat jakoivat ymmärryksen kuinka haastavaa sellaisen paikan etsiminen olisi. ”Haluaisin niin paljon, että miltei jo harkitsin vessaa, mutta…” Hän kuiskasi huvittuneena ja virnisti kämppikselleen. ”Vaikka haluan, en taida pystyä tekemään sitä pubin vessassa….”

”Liian likaista.” Kamil nyökkäsi ymmärtäväisesti. ”Emmekä taida olla tarpeeksi humalassa sietämään sitä.” Hän lisäsi ja kurottautui ottamaan oluttuoppinsa pöydältä, Niko seurasi esimerkkiä ja he joivat katsellen toisiaan silmiin, virnuillen.

”Korjaakohan tämä asian?” Niko vitsaili. ”Pitäisikö seuraavaksi tilata jotain vahvempaa ja sitten….” Hän sormensa laskeutuivat vihjailevasti Kamilin reidelle, joka nojautui vastaavasti hitaasti eteenpäin ja painoi huulensa hänen huulilleen.

”En tiedä olemmeko sittenkään ihan valmiita ihan siihen…” Hän hihitti Nikon huulia vasten.

”Hm, ehkä keksimme vielä jotain…” Niko kuiskasi ja siveli Kamilin hiuksia. Samalla hän alkoi jo kuvitella millä sanoilla voisi käskeä Ronia painumaan hittoon heidän asunnosta, koska hän halusi panna Kamilin kanssa rauhassa. Siihen hän ehkä pystyisi, jos hän vain joisi tarpeeksi monta? -Niko mietti. ”Kunnes keksin… ehkä… ehkä tarvitsemme jotain muuta puhuttavaa…” Hän jatkoi vaikka samalla hänen kätensä yhä siveli Kamilin lämmintä ihoa paidan alta ja hänen ajatuksensa olivat sekaisia, koska hän yhä halusi… Ja luoja… Hän ei voisi nousta ylös pöydästä nyt, koska silloin kaikki muutkin näkisivät kuinka paljon hän halusikaan!

”Muuta puhuttavaa…” Kamil toisti, taistellen saman ongelman kanssa kuin Niko. ”Ajatukseni eivät toimi, jos sinun kätesi…” Hän huokaisi ja he nojautuivat hetkeksi toisiaan vasten, lyhyt suudelma, kunnes molemmat suoristuivat ja Niko siirsi kätensä. Hän selvitti kurkkuaan ja nosti olut lasin huulilleen, yritti epätoivoisesti saada ajatuksensa selkeiksi, saada jonkun ajatuksen, muutakin kuin seksi!

”Okei tuota…. mmm… puhutaanko oudoista ruoista?” Hän lopulta ehdotti ja Kamil nosti kulmaansa huvittuneena.

”Okei…”

”Oudoin puolalainen herkku? Tai siis ruoka?” Niko korjasi sillä jostain syystä sanasta herkku tuli hänen mieleensä vain lisää seksuaalisia ajatuksia.

”Mhmm”, Kamil mietti hetken, hänenkin oli vaikea selkeyttää ajatuksiaan. ”Sian aivot munien kanssa”, hän sanoi lopulta ja virnisti. Jotkut ihmiset sanoivat sitä yököttäväksi, mutta Kamilista se oli maukasta. ”Oikeastaan pidän siitä.”

Niko miltei tukehtui olueeseen, hän pyrskähti ja nauroi. ”Sian aivot? Sanoitko todella sian aivot?” Hän varmisti ja ajatus vähän yökötti häntä.

”Lehmänkin aivot kelpaa… ” Kamil virnisti Nikon ilmeelle.

”Okei… Yök.” Niko virnisti takaisin. ”Lupaa, ettet koskaan tarjoa niitä minulle.” Hän pyysi ja katsoi toista huvittuneena.

”Ehkä teen sen salaa ja sitten tykkäätkin siitä.” Kamil kiusoitteli.

”Ei, Kamil. Ei aivoja tai.. Tai mätkin sinua kalakukolla!” Hän nauroi.

”Fishcock?” Kamil toisti ja Niko hihitti entistä enemmän, hänestä ruuan englannin kielinen käännös oli hulvaton.

”Niin, se on perinteinen ruoka Pohjois-Suomesta, se on kalaa leivottuna ruisleivän sisään”, hän selitti. ”Ja isovanhempani rakastavat sitä, ja minusta se on tosiaan vain outoa. Minulla ei ole mitään ruisleipää vastaan, eikä kalaa, mutta yhdessä? Outoa, sen vain sanon, ja luulen, että he joskus lisäävät porsaanlihaa siihen, vain tehdäkseen siitä vieläkin oudompaa… Joka tapauksessa, isoisälläni on vahva usko siihen”, Niko selvitti kurkkuaan ja valmistautui esittämään englantilaisen version isoisästään; hänen karkeasta äänestään ja jatkuvasta kurtistuksesta kasvoillaan: ”’There will be a day Nikolas, when you will enjoy your fish-cock!.’”

Kamil nauroi, mielikuva jonka hän sai mieleensä oli hillitön. ”No, eihän sitä koskaan tiedä, se päivä saattaa vielä tulla”, Kamil nyökkäsi pahanilkisesti virnistäen. Hän ajatteli, että saattaisi olla mielenkiintoista yrittää joskus valmistaa tuota ruokalajia… mutta hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka tehdä sitä ja… ”Haluaisin yrittää sitä joku päivä.”

Niko virnisti. ”Voisin soittaa isoäidille ja pyytää häntä lähettämään tänne yhden, mutta ihmiset lentokentällä saattaisivat luulla sitä joksikin omituiseksi pommiksi tai jotain.” Hän kikatti taas. ”Mutta osaan kuvitella, miten onnelliseksi se tekisi isovanhempani. He olisivat ihan: luojan kiitos, se päivä on vihdoin koittanut!” Hän otti uuden siemauksen lasistaan. Harhautus oli onneksi onnistunut ja saanut sen aivoja sumentavan himon laskemaan hieman. Ainakin niin, että keskustelu oli mahdollista. ”Ja kun kerran alkuun päästään, voisin myös…” Sitten hän nauroi pudistaen päätään. ”Ei, en usko, että olet valmis kuulemaan eräästä oudosta jälkiruoasta mitä meillä on, se saattaisi olla liian outo suomalainen juttu sinulle.”

”Mikä se ruoka on?” Nikon tietämättä hänen sanansa olivat tehneet Kamilin uteliaaksi. Hän piti ruokakokeiluista, vaikka jotkut olivatkin melko outoja, kuten kurkut sinapin kanssa ja ketsuppi lisättynä kaikkeen.

”No”, Niko virnisti. ”Se on perinteinen pääsiäisruoka, se on tehty enimmäkseen vedestä, ruisjauhoista ja maltaista… Sitä voisi kai kutsua jonkinlaiseksi vanukkaaksi, me kutsumme sitä mämmiksi”, hän kikatti. ”Minusta se on aina näyttänyt paskalta laatikossa, vihaan sitä sydämeni pohjasta, minusta se on pelkästään inhottavaa, ei niin inhottavaa kuin miltä näyttää, mutta… todella, paskaa laatikossa”, hän virnisti. ”Kerro sinä jokin toinen outo puolalainen juttu?”

”No, on eräs toinen ruoka, se tehdään sian verestä ja ohrasta”, Kamil muisti.

”Tehdäänkö siitä pieniä, litteitä… hm… tavallaan litteitä kakkuja? Minulla ei ole aavistustakaan, mikä se sana on englanniksi, se on niin turhauttavaa, mutta jos se on sitä, mitä luulen, meillä se on verilettu, olen syönyt niitä ja täytyy myöntää, että pidän niistä.”

”Ei, ei se ole ollenkaan niin kuin kakut… se on enemmänkin…” Kamil nauroi hieman, ”paskaa laatikossa, tai pikemminkin paistinpannussa, koska sitä syödään kuumana.”

”Ai, no sitten se ei ole sama asia”, Niko nyökkäsi nauraen ’paskaa laatikossa’ – viittaukselle. ”Pidätkö siitä ruuasta?”

”Vihasin sitä lapsena”, Kamil leikki lasin reunalla ja joi sitten, olut lasissa alkoi jo huveta. ”Mutta vanhempana aloin pitää siitä… Olen melko seikkailunhaluinen kun ruoka on kysymyksessä”, hän myönsi.

”Joten ehkä me kokeilemme sitä kalakukkoa jonain päivänä, olen utelias tietämään mitä pidät siitä, ja kuka tietää, ehkä minäkin pidän siitä kaikkien näiden vuosien jälkeen?” Niko nauroi. ”Mutta ihan todella; ne aivot”, hän pudisti päätään. ”No, ehkä jos olisin hyvin, hyvin nälkäinen… korostan: hyvin nälkäinen, nääntymäisilläni ja…” Hän joi oluensa loppuun ja asetti lasin pöydälle. ”En toisaalta halua olla sellainen ihminen, joka ei kokeilisi uusia juttuja…”

”Älä koskaan pakota itseäsi tekemään sellaista, mitä et todella halua”, Kamil sanoi ja nosti kätensä Nikon kasvoille lempeästi, he katsoivat toisiaan silmiin ja Niko nojautui lähemmäs suutelemaan häntä. Kamil oli … Hitto, miten hänellä olikaan käynyt tällainen tuuri? – Hän mietti, kun Kamil vastasi suudelmaan sivellen hänen hiuksiaan pehmeästi. Kamil oli erilainen kuin Roni, joka toki oli ollut hyvin kaunopuheinen ja sanonut kaikenlaista siirappista hänelle, mutta nyt oli helppo huomata se ero heidän välillään. Kamilin sanoissa ei ollut mitään näyteltyä, ne olivat vilpittömiä ilman taka-ajatuksia.

He havahtuivat lähestyviin askeliin ja erkanivat toisistaan hieman nolostuneina. Baarmikko hymyili heille ja laski drinkkilasit heidän eteensä. ”Herrat tuolla, halusivat tarjota nämä teille.” Hän virnisti hyväntahtoisesti ja osoitti vanhempaa keski-ikäistä mies pariskuntaa hieman kauempana, mutta pöydästä oli melko hyvä näköyhteys heihin ja se sai sekä Nikon, että Kamilin posket punoittamaan. Miehet nostivat kättään tervehdykseksi ja hymyilivät. ”He ovat aikoinaan tavanneet täällä. Tämä on heiltä vain hyväntahdon ele.” Baarimikko lisäsi. ”Ja… jos haluatte vähän yksityisyyttä, meillä on tuolla takana vähän syrjäisempi paikka”; mies iski silmäänsä ja osoitti suunnan ennen kuin poistui.

Kamil ja Niko katsoivat toisiaan, hämillään ja hymyillen, kunnes pyrskähtivät hieman epäuskoiseen ja huvittuneeseen nauruun. Niko lopulta nosti kättään kiitokseksi pariskunnalle, jotka olivat tarjonneet heille juomat. Ja tarttui omaaan lasiinsa antaen toisen Kamilille, jonka posket yhä punoittivat. ”Kohteliasta ottaa nämä vastaan.” Niko hymyili ja katseli toista ujosti, miettien mitä Kamil oli mieltä baarimikon ehdotuksesta. ”Taisimme olla aika läpinäkyviä.” Hän hihitti sitten ja laski kätensä kokeilevasti Kamilin reidelle, jonka suupielet nytkähtelivät hieman.

”Niin taisimme”, hän myönsi ja katseli Nikoa. Hän oli jotenkin onnistunut sulkemaan koko heidän muun ympäristönsä ulkopuolelle hänen kanssaan. Ja nytkin, vaikka Nikon käsi kieltämättä tuntui hyvältä sivellessään hänen reittään ja ehdotus, että he voisivat… Kamil katsoi suuntaan, jonka baarimikko oli näyttänyt ja maisteli juomaansa. Yht’äkkiä tietoisena puheensorinasta heidän ympärillään ja siitä, että paikka oli täyttynyt lisää siitä kun he olivat tulleet. Jos he nyt nousisivat ja menisivät… Muut varmaan tietäisivät miksi…. Tämä kenties oli ihan tiedostettu asia tässä paikassa. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen ja näki oikeastaan vain miehiä, jotka… Hän katsoi takaisin Nikoon, tunsi olonsa hieman kiusaantuneeksi ja Niko aisti sen, nosti kätensä hänen reideltään ja siirsi sen hänen kasvoilleen.

”Älä koskaan pakota itseäsi tekemään sellaista, mitä et todella halua”, Niko kuiskasi, toistaen Kamilin aikaisemmat sanat ja Kamil hymyili hieman helpottuneena, että Niko ymmärsi. ”Juodaan nämä ja mennään kävelylle?” Niko ehdotti.

”Okei, kuulostaa hyvälle”, Kamil myönsi ja nojautui suutelemaan tätä. Se tuntui hyvälle, he ymmärsivät toisiaan.

Juotuaan juomansa he pukivat päällysvaatteensa ja suuntasivat kohti ovia. He ohittivat pöydän, jossa juomat tarjonneet miehet istuivat, Niko piteli Kamilin kättä ja hymyili pariskunnalle. ”Kiitos”, hän sanoi ja miehet hymyilivät takaisin heille.

”Ei kestä”, Toinen sanoi ja iski silmäänsä tavalla joka oli enemmänkin kannustava kuin mitään muuta.

”Ehkä jokin toinen kerta menemme hyödyntämään sen takatilan.” Niko hihitti heidän tultuaan ulos.

”Ehkä”, Kamil naurahti. ”Luulen, että tarvitsen muutaman rohkaisevan ensin.” Hän virnisti ja Niko painoi suukon hänen poskelleen ennen kuin he lähtivät kävelemään rauhallisesti kohti läheistä puistoa sillä heillä oli jonkin verran aikaa ennen kuin seuraava bussi tulisi.

Ulkona oli kylmää, kylmempää kuin aiemmin ja oli pimeää. Tie oli valaistu katulampuilla ja heidän yläpuolellaan oli taivas, näyttäen aivan tummalta sametilta, missä oli miljoonia pieniä täpliä. Kamil katsoi ylös.

”En muista milloin viimeksi katselin yötaivasta…” hän sanoi hiljaa kurottaessaan kohti Nikon kättä. Niko katsoi myös ylös ja hymyili.

”Nyt on kaunis yö”, Niko huomautti, nauttien Kamilin käden kosketuksesta omassaan; se sai hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi ja lämpimäksi, jopa kylmässä yössä.

Sitten hän katsoi Kamilin kasvoja, ihaillen hänen piirteitään, hymyillen yhä. ”Sinä olet kaunis”, hän sanoi, hieman peloissaan siitä, mitä tunsi toista kohtaan. Hän pelkäsi menettävänsä sen mitä oli Kamilin kanssa löytänyt, sillä tiesi sen menettämisen sattuvan ja tällä kertaa se sattuisi kenties vielä enemmän kuin Ronin kanssa.

Kamil ei uskonut olevansa kaunis, hän oli ihan tavallinen… Mutta Nikon ääni kuulosti niin vilpittömältä ja… lämpimältä, se lämmitti häntä sisältä, ja hän halusi kertoa sen toiselle, mutta… jos hän olisi sanonut sen aiemmin, kun he olivat olleet sen huuman vallassa pubissa, oli ollut hetkiä, jolloin hän olisi ollut valmis sanomaan mitä tahansa, mutta nyt se oli jälleen käynyt vaikeaksi. Ehkä siksi, että se pubissa tarjottu ehdotus oli jotenkin herättänyt todellisuuteen? Ja siihen mitä vaikeuksia olisi kohdattavana todellisuudessa. ”Pidän sinusta, Niko”, hän sanoi, sen enempää hän ei voinut sanoa, huolimatta siitä, että hän ei uskonut sen olevan enää pelkkää pitämistä.

Niko hymyili ja nyökkäsi, hän ei olisi voinut odottaa mitään enemmän. ”Pidän sinusta myös, Kamil”, hän kuiskasi, päättäen pitää todelliset tunteensa vielä omana tietonaan hetken pidempään; se voisi loppujen lopuksi vain säikyttää Kamilin pois.

Seurasi hiljaisuus, mutta se ei ollut epämiellyttävää hiljaisuutta, se tuntui luonnolliselta ja helpolta, mitä Niko ehdottomasti piti hyvänä merkkinä, kaikkien kanssa ei hiljaisuus voisi tuntua näin mukavalta.

”En ole koskaan suudellut ketään tähtien alla”, Kamil kuiskasi hetken kuluttua ennen kuin veti Nikon lähemmäs kasvokkain ja kietoen käsivartensa hänen ympärilleen. ”Voinko kokeilla, miltä se tuntuu?” Oikeastaan edes odottamatta vastausta hän toi suunsa Nikon suulle, suuteli häntä kylmässä, öisessä maisemassa, ja huomasi, että se tuntui juuri siltä, kuin jotkut sanoivat sen tuntuvan – hienolta.

Niko kietoi käsivartensa Kamilin ympärille, ottaen suudelman innokkaasti vastaan, mutta pitäen sen samalla hitaana ja romanttisena. Hän tunsi Kamilin ihon lämmön omaansa vasten, hänen huuliensa pehmeyden… Pieni nautinnon inahdus karkasi hänen suustaan ja katosi Kamilin suuhun. ”Sinä maistut herkulliselta”, Niko kuiskasi vetäytyen irti suudelmasta.

”Niin sinäkin…” Kamil kuiskasi, painaen nenäänsä Nikon nenää vasten.

”Taidan tykätä Coloradosta”, Niko lisäsi sitten.

”Colorado ei osoittaudukaan loppujen lopuksi niin pahaksi paikaksi…” Kamil mutisi hänen huuliaan vasten. ”Meille molemmille…”

Niko hymyili yhä ennen kuin vetäytyi vihdoin pois, tarttuen jälleen kerran Kamilin käteen. ”Haluan päästä kuumaan suihkuun ja kietoutua lämpimän peiton alle vuoteessa sinun kanssasi”, Niko sanoi, unohtaen sillä hetkellä heidän ei-toivotun vieraansa.

”Kuulostaa siltä, kuin aikoisit vietellä minut”, Kamil virnisti ja suuteli sitten nopeasti hänen poskeaan. He lähtivät kävelemään bussipysäkkiä kohti. ”Ja olen halukas antamaan sinun vietellä minut”, hän lisäsi lämpimästi; tämä tuntui täydelliseltä Nikon kanssa ja hän halusi sen jatkuvan. Kamil oli kaivannut häntä viime päivinä ja…

”Valmistaudu sitten vieteltäväksi”, Niko virnisti ja kurottautui suutelemaan Kamilin poskea. ”Kun pääsemme sisään, myöhemmin makuuhuoneessa, aloitan riisumalla sinut, sitten laitan sinut makuulle, levitän öljyä ihollesi ja aloitan hieromalla niskaasi ja selkääsi… menen alemmas… jaloillesi ja taas ylös…” Niko selitti heidän tultuaan pysäkille, jolla ei onneksi ollut muita sillä hetkellä, bussi tulisi aivan pian. ”No, parempi vain näyttää sinulle sitten…” hän virnisti. ”Ja nyt on kaiketa parasta ajatella taas muuta, kunnes pääsemme kotiin.” Hän hihitti perään.

***

Kun he tulivat viimein kotiin parikymmentä minuuttia myöhemmin, he kuulivat Nikon huoneesta tulevan musiikin, se ei ollut kovin äänekästä, eikä voimakasta, mutta se muistutti häntä heti heidän vieraastaan, vieraasta, jonka olisi pitänyt häipyä jo ajat sitten ja joka… No, hän vain odottaisi, mitä tulisi tapahtumaan, Kamil päätti huokaisten.

Roni tuli eteiseen heitä vastaan. Jos häneltä kysyttiin, niin treffit olivat kestäneet ihan liian kauan ja hän oli odottanut heitä rauhattomana, kuunnellut musiikkia ja pelannut Nikon tietokoneella ja… Hänellä oli myös yllätys heille.

”Hei, oliko kivaa?” hän kysyi katsoen Kamilia, sitten Nikoa, ja taas Kamilia; virnistäen Nikon huomaamatta.

Kamil ei silti voinut olla huomaamatta sitä; omituinen virnistys… tietäväinen virnistys? Mies tiesi, että he olivat olleet treffeillä ja tuntui oudolta, että tämä virnisteli noin, jos hän elätteli jotain typerää toivetta, että saisi Nikon takaisin.

”Joo, meillä oli kivaa”, hän vastasi ohimennen, yrittäen olla välittämättä virnistyksestä.

”Meillä oli todella hauskaa”, Niko vahvisti hymyillen, toivoen, että Roni vihdoin tajuaisi vihjeen omin avuin ja lähtisi; häntä ei tarvittu täällä.

”Haluaisitteko kahvia?” Roni kysyi sitten, koska ilmeisestikään ei mitenkään tajunnut tai välittänyt tajuta, että oli vain epätoivottu kolmas pyörä. ”Tein jälkiruokaa, halusin tehdä jotain mukavaa teille; suklaakakkua… Huomasin, että teillä on vaniljajäätelöä sen kanssa.”

Niko kirosi tuon miehen; tämä tiesi, että se oli hänen lempi jälkiruokaansa ja… hitto, hänen pitäisi sanoa Ronille, että painu nyt jo vittuun täältä! Mutta ne sanat… ne eivät vaan tulleet. ”Teitkö?” kysymys karkasi hänen huuliltaan, ja hän kirosi itseään heti sen jälkeen. ’Kasvata nyt jo selkäranka, Niko!’ Hänen mielensä soimasi.

”Kyllä, sinun suosikkiasi, eikö?” Roni kysyi hymyillen, vilkuillen Kamilia, tuo ärsyttävä, hädin tuskin kätketty virne kasvoillaan. ”Joten, kahvia ja kakkua, miltä kuulostaa?”

”Ei kiitos”, Kamil vastasi kohteliaasti – jos hän luuli, että hän luovuttaisi Nikon juotavasta ja kakunpalasta… hän oli väärässä. Jos Niko haluaisi niitä, tämä voisi ottaa ne, ne olivat vain kahvia ja kakkua. ”Juon teetä sitruunan kanssa, on joka tapauksessa liian myöhäistä kahville.” Kamil ei odottanut, että Roni tekisi sen hänelle – hän ei halunnut sitä – joten hän laittoi nopeasti kupin teetä itselleen.

”Tuota, minun pitää käydä vessassa….” Niko sanoi ja postui. Todellisuudessa hän yritti valaa itselleen rohkeutta sanoa Ronille ääneen, ettei halunnut tämän typeriä, mutta herkullisia kakkujaan ja halusi tämän painuvan helvettiin, koska halusi olla kahden Kamilin kanssa. Niin hänen pitäisi sanoa, mutta miksi se oli niin vaikeaa?

”No, mitä te teitte? Minne te menitte?” Roni kysyi katsoen Kamilia, kun he jäivät kahden.

Hittoako se kuului Ronille mitä he olivat tehneet? Kamil mietti ärsyyntyneenä. Miksi Niko ei voinut sanoa tuolle idiootille, että häivy! ”Teimme mitä halusimme, nautimme toisistamme ja meillä oli hauskaa.” Kamil vastasi tasaisesti ja Roni katsoi häneen huvittuneena.

”Niin, Niko on aika hauskaa seuraa, vai mitä?… Halukas, uusille asioille.” Roni virnisti. Hän ei halunnut mitään niin kovasti kuin työntää Kamil reunan yli.

Kamil puri hampaitaan yhteen ”Miksi minusta tuntuu, että Niko on sinulle pelkkä seksilelu? Hän ei ole”, hän melkein sähisi Ronille. ”Ja minä en kohtele häntä kuin hän olisi sellainen!”

Roni vain hymyili. ”Vakuutan sinulle, Kamil, en koskaan matkustaisi valtameren yli pelkän seksilelun vuoksi, kuten asian ilmaisit.” Hän vaikeni ja joi rauhallisesti kahviaan. ”Seksileluja löytyy paljon helpomminkin”, hän jatkoi. ”Olen tuntenut hänet melkein kolme vuotta, minä olin se, joka… vei hänen poikuutensa… Muistatko sinä ensimmäisen kertasi?”

”En näe mitään yhteyttä niiden asioiden välillä, enkä ole kiinnostunut kuulemaan sinun kertomustasi siitä tapahtumasta”, Kamil melkein kivahti. Mikä tuota tyyppiä oikein vaivasi?! Tämä oli niin valtava limaklöntti!

”Minä tunnen hänet, sisältä ja ulkoa”, Roni jatkoi huvittuneena katsellessaan Kamilin vihaista ilmettä. ”Niko tykkää seksistä ulkona, hän rakastaa sitä, hän on hyvin seksuaalinen… valmis kokeilemaan, hitto, voisinpa lyödä vetoa…” Roni nauroi mielessään, kestäisi vain hetken, ennen kuin Kamil napsahtaisi. ”Lyön vetoa, että hänen salainen fantasiansa on saada meidät molemmat, että me molemmat ottaisimme hänet, tiedäthän…” hän iski silmää Kamilille.

EI HELVETISSÄ! Kamil nousi seisomaan ja edes ajattelematta hän löi Ronia nenään; vetinen rusahdus tuntui hänestä oikein tyydyttävältä.

”Tuo on ainoa tapa, millä olen halukas koskemaan sinuun!” hän sähisi jälleen silmät kaventuneina.

”Hitto!” Roni kirosi tuntiessaan nenänsä alkavan vuotaa verta. ”Vittu!” Hän ei ollut odottanut, että Kamil todella löisi häntä; hän oli aliarvioinut toisen . ”Sinä olet sekaisin päästäsi, helvetti!” Roni huusi.

Niko kuuli Ronin huudon ja tuli nopeasti ulos vessasta, mitä hyvänsä olikin tapahtumassa, se ei kuulostanut hyvältä. Hän meni nopeasti takaisin keittiöön, missä hän näki Ronin kiroavan ja tämän verta vuotavan nenän ja…

”Mitä täällä tapahtuu?” hän kysyi hieman pelästyneenä katsoen Kamilia, joka itse asiassa tärisi vihasta nyt.

”Tuo… tuo… KÄÄRME…” Kamil yritti saada itsensä ja vihansa hillittyä. ”Hän… ehdotti kimppakivaa!”

Niko tuijotti Ronia. ”Voi luoja, et kai?” hän kysyi melko järkyttyneenä, mutta Kamil ei valehtelisi, hän tiesi sen.

”Se oli pelkkä vitsi, helvetti! Tietenkään en olisi tosissani mistään sellaisesta!” Roni huusi. ”Luoja!”

Niko ojensi hänelle paperia, ettei hän valuisi verta kaikkialle heidän keittiönsä lattialle.

”Älä pidä minua idioottina!” Kamil huusi hänelle. ”Helvetti, sinä sanot jatkuvasti asioita minusta ja Nikosta, joiden on TARKOITUS kuulostaa kaksimielisiltä! Sanot, että Niko ei ole seksilelu, mutta sitten väität, että hän ottaisi… meidät molemmat!”

”Okei, Roni, tehdään tämä selväksi”, Niko aloitti kireästi. ”Minä en ottaisi, onko selvä?” Hän katsoi Ronia. ”Minä en halua mitään saamarin kimppakivaa!”

”Niko, sinä tiedät, millainen minä olen, olin aina mustasukkainen sinusta, viimeinen asia, mitä halusin, oli jakaa sinut, on yhä, joten kuulostaako tuo todellakin joltain, mistä voisin olla vakavissani?” Roni katsoi taas Kamilia. ”Anteeksi, tiedän, että minulla on joskus outo huumorintaju, en uskonut, että ottaisit sen tosissasi.”

Se riitti! Kamil oli saanut tarpeekseen hänen valheistaan! Kukaan ei valehdellut niin kuin Roni! Ja jos Niko ei tajunnut sitä… Kuinka sokea täytyi olla, jotta ei näkisi noin ilmiselviä valheita?

”Minä lähden; en voi sietää tuota käärmettä enää!” Kamil ärähti ja meni eteiseen, sieppasi takkinsa ja lähti, jonnekin vain kauas tuosta vehkeilijästä!

”Kamil!” Niko huusi hämmentyneenä toisen perään, mutta kaikki tapahtui niin nopeasti. Ovi läimähti kiinni Kamilin jäljessä ja Niko seurasi ääntä eteiseen, avasi oven ja huusi vielä kerran toisen nimeä, mutta tämä oli mennyt ja kyyneleet täyttivät hänen silmänsä, kun hän tajusi Kamilin todella menneen ja Roni…. SAAMARIN Roni!

”Hän lähti! Senkin kusipää!” hän huusi itkuisena exälleen, joka tuli eteiseen hänen perässään, saatuaan veren vuotonsa jotenkin haltuun. ” Sinä pilaat kaiken!! Haluan, että painut vittuun täältä!” Hän huusi raivoissaan. Ja Roni, katsoi häntä yllättyneenä. Hän ei ollut koskaan nähnyt Nikoa yhtä vihaisena. Hän kohotti kulmaansa, näytti niin ylimielisen huvittuneelta, että se kiihdytti Nikoa entisestään. ”Etkö kuullut!? Haluan sinut ulos!” Niko tönäisi Ronia suutuksisssaan, mutta mies vain naurahti.

”Rauhoitus nyt kulta.” Hän sanoi ja tarttui Nikon ranteista, painaen tätä seinää vasten, rauhoittaakseen tämän. Niko potkaisi toisen jalkaa kiihtyneenä, joka sai Ronin irrottamaan otteensa ja kiroamaan

”Minä en helvetti ole sinun kultasi! Vihaan sinua!” Niko huusi ja hengitti yhä kiihtyneenä. ”Ulos!” Hän huusi ja osoitti tiukasti ovea. Hän toivoi, että Kamililla olisi puhelin mukana ja hän voisi pian soittaa ja pyytää tätä palaamaan, kunhan ensin olisi saanut tuon blondin kyrvän ulos heidän asunnostaan. ”Etkö kuullut? Ota kamasi ja painu helvettiin! NYT!”

Ja silti Roni vain seisoi siinä ja katsoi häneen hymyillen vinosti. ”Hitto sinä olet kuuma, kun suutut.”

Niko huusi raivostuneena ja kääntyi jotta saisi heitettyä miehen kamat ulos itse. Hän oli niin totaalisen yli Ronista!

Alkuperäinen versio kappaleesta

Lisää random jorinoita, mulla oli todella pitkään ”traumoja” mämmistä. Jostain päiväkodista asti, en ymmärtänyt ollenkaan miten jotkut niin rakastavat sitä. Tiedättekö, pääsin mun traumasta yli. Mun nykyinen ruokahävikki ahdistus oli voimakkaampi ja yksi pääsiäinen, mies oli ostanut mämmiä pienen purkin, ja siellä se nökötti koskemattomana jääkaapissa ja päiväys oli menossa just! No, minä huokaisin, päätin, että hitto, syödään sitten! Minä uhraudun! Lätkäisin mämmin lautaselle kauramaidon kera ja… ei hitsi, se olikin hyvää 🤭 Kuopuksen kanssa mulle tuli myös hyvin random himo kalakukkoon 🤣 Kalakukko! Kaikista asioista! Mietiskelin, että ehkä tuo rakas lapseni onkin jälleen syntyvä Savolainen ❤️

Joka tapauksessa, kommentoida voi alle, vaikka sun ruoka traumasta, jos ei muuta 😉

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s