9. Lapselliset leikit

-Pelit, joita pelaamme-

Joni ei tiennyt miksi se oli ollut niin tärkeää nähdä, että Misha oli mustasukkainen ja hän tiesi miehen olevan! Se aiheutti suurta tyydytystä koko lauantaipäiväksi ja jopa hänen isänsä oli jokseenkin epäluuloinen nähdessään hänen virnuilevan itsekseen.

Joni myös viihtyi Ivon seurassa, vaikka hänen tunteensa vanhempaa miestä kohtaan eivät olleet sellaisia, joita hänen olisi pitänyt tuntea mitä seurustelemiseen tuli, mutta muuten… No tämä seikka mietitytti Jonia; Ivo oli komea, mukava ja paljon sellaista mitä voisi pitää hyvin haluttavana, mutta mikä sitten esti hänen tunteidensa kehittymisen pidemmälle? Ivon ikä? Vai ehkä se, että tämä oli Mishan isoveli? Joni ei oikeastaan olisi halunnut ajatella tätä seikkaa, mutta se oli jatkuvasti hänen mielessään tai oikeastaan Misha oli hänen mielessään.  Hän ei ollut koskaan tuhlannut yhtä paljon aikaa toisen ihmisen ajatteluun kuin hän tuhlasi Mishaan. Ja milloin Mishan reaktioista ja mustasukkaisuudesta oli tullut niin tärkeitä hänelle? Toki se oli alkanut halusta saada Misha huomaamaan hänet ja haluamaan häntä ja Misha oli halunnut häntä… Misha oli maannut hänen kanssaan… ja sitten oli ollut kuin ei huomaisikaan ja nyt…

Joni puri alahuultaan mietteliäänä; halusiko hän Mishan? Mutta hänhän vihasi miestä! Eikö? Hän oli halunnut kostaa? Nyt kun hän kuitenkin ajatteli vaaleahiuksista venäläismiestä; Mishan sinisen harmaita silmiä ja täyteläisiä huulia; sitä miltä ne tuntuivat hänen omiaan vasten, hänen alaston lihaksikas vartalonsa ja pehmeä iho.  Navasta alkava vaalea polku karvaa, joka kulki kohti Mishan… Joni tunsi poskiaan kuumottavan, ihoa kihelmöi ja hän halusi taistella vastaan, ei halunnut ajatella miestä jota vihasi… tosin hän alkoi olla yhä epäilevämpi, josko voisi kutsua sitä vihaksi…

Hän murahti turhautuneena ja hautasi kasvonsa tyynyään vastaan, huolimatta siitä kuinka hän yritti karistaa ajatukset mielestään hän ei onnistunut ja tahtomattaan ne saivat hänet kiihottumaan. Hänen lantionsa liikahti, painautuen tiukemmin patjaa vasten hänen mielensä yhä taistellessa vastaan, viha sekoittui järjettömältä tuntuvaan haluun; joka sai hänet tosissaan epäilemään, josko vihaa koskaan oli ollutkaan. Ehkä hän vihasikin itseään enemmän? Vihasi koska Misha sai hänet tuntemaan näin? Sai hänet menettämään kontrollin itsestään. Jotenkin Mishan oli onnistunut muuttamaan hänet, jotenkin saanut hänet epäilemään omaa itseään ja sitä mitä halusi.

Ajatukset kuljettivat hänet takaisin siihen yöhön, tarjoten hänelle mielikuvia ja muiston kosketuksesta ihollaan ja Joni tunsi punan leviävän kasvoilleen, tunsi tykytyksen, veren pakkautuvan voimalla alas saaden hänen elimensä kovettumaan. Joni halusi koskettaa itseään helpottaakseen oloaan ja samalla halusi yhä olla antamatta periksi.

Tämä hämmentyneisyys ajoi hänet hulluksi… ja hän tunsi olonsa niin järjettömän kiimaiseksi. Hänen silmänsä sulkeutuivat ja Joni puski uudestaan patjaa vasten. Hän puri huultaan, hän ei saisi, ei voisi, ei Mishan vuoksi… ei tämän mielikuvalle.

Hengitys muuttui kiihkeäksi, hallitsemattomaksi, lämpö virtasi joka puolelle kehoa ja juuri kun Joni oli antamassa itselleen luvan koskettaa, koputus ovella sai hänet hätkähtämään. Nuorukainen veti peiton ylleen, teeskennelläkseen että oli ainoastaan ollut päiväunilla ja…

”Hmm… Mitä?” Hän vastasi koputukseen uneliaaseen sävyyn.

”Olitko nukkumassa?” Isän ääni kysyi ja Joni käännähti selälleen, kiihottuneisuuden tilan ollessa laskeutunut.

”Joo, yritin”, Joni haukotteli. ”Mitä nyt?”

”Tulin vain sanomaan, että olemme lähdössä pian. Sini on päiväunilla ja kaksoset leikkivät pihalla. Jääkaapissa on ruokaa, voit lämmittää sen uunissa.” Asko hymyili ja sai pojan kurtistamaan kulmiaan hämmentyneenä.

”Odota… Mitä?” Hän nousi istualleen.

”Katja ja minä lähdemme ulos; elokuviin ja myöhemmin syömään. On meidän vuosipäivämme ja sinä lupasit vahtia sisaruksiasi.” Isä sanoi hitaasti.

”Tänään?? Mutta on lauantai!” Joni valitti.

”Niin on ja sinä lupauduit jo kuukausi sitten.”

”Mutta… minulla oli suunnitelmia”, Joni sanoi katsoen isäänsä.

”No sittenhän sinun täytyy vain peruttaa ne. Voit elää yhden illan näkemättä ystäviäsi, Joni. Me emme pääse ulos usein Katjan kanssa, joten ole kiltti, tämä yksi ilta.” Isä pyysi väsyneeseen sävyyn.

”No, milloin te tulette takaisin?” Joni kysyi huokaisten alistuvasti, oli ehkä parasta miellyttää isää tämän kerran ja perua treffit Ivon kanssa.

”Ennen puoltayötä.” Asko hymyili. ”Joten, laita lapsen nukkumaan aloissa, lukitse ovet ennen yhdeksää ja… jos menet saunaan niin voit ottaa yhden oluen jääkaapista.” Joni kohotti kulmaansa.

”Yhden oluen? Paras lauantai ikinä.” Hän murahti sarkastisesti.

”Joni”, isä varoitti.

”Joo, joo… oliko jotain muuta?”

”Keittiössä on myös sipsejä ja Coca-Colaa, mutta jos he eivät syö kiltisti niin he eivät myöskään saa herkkuja, okei? Ja vuokrasin muutaman elokuvan teille viihdykkeeksi.”

”Loistavaa”, Joni mutisi ja nousi ylös sängyltä; hänen lauantai-iltansa oli nyt virallisesti tuhoon tuomittu.

**^^**

”Muista lukita ovet, okei?” Isä muistutti auttaessaan takin vaimonsa ylle.

”Jep.”

”Ja minulla on avaimet mukana, joten sinun ei tarvitse avata ovea pimeän jälkeen.” Joni ei voinut olla nauramatta.

”Luoja, mitä sinä oikein pelkäät tapahtuvan, isä?”

”No… ei sitä koskaan tiedä… Minulla olisi vain parempi olo jos teet niin. Naapurustossa on tapahtunut muutama murtovarkaus lähiaikoina.”

”No enpä usko, että murtoveikot soittaisivat ovikelloa.” Joni virnuili, johon isä vastasi vakavalla katseella. ”Hyvä on, hyvä on. En avaa ovea jollen odota jotakuta.”

”Etkä odota, et tänä iltana.”

Joni pyöräytti silmiään isälle, tuleva ilta ei vaikuttanut lainkaan hauskalta.

Kun vanhemmat olivat lähteneet, Joni haki puhelimensa soittaakseen Ivolle.

”Hei Joni, tuliko jo ikävä?” Pirteä ääni kysyi.

”Eh…” Joni ei ollut odottanut moista. ”Totta kai”, hän päätti lopulta vastata ja hymyili itsekseen. ”Mutta valitettavasti minun on peruttava suunnitelmamme.”

”No se on sääli, minä jo niin odotin tapaamistasi.”

”Um, niin, no vanhempani… Heillä on joku typerä vuosipäivä ja minun pitää vahtia lapsia. Se on syvältä, mutta lupasin ja-”

”Se on ihan okei kulta, toki minun on ikävä sinua, mutta ehkä voimme nähdä huomenna?”

Kulta?! Joni kauhisteli sanattomasti ja nielaisi.

”Huomenna… joo, taidan olla vapaa silloin.”

”Loistavaa! Soitan sinulle huomenna, nauti illastasi. Ajattelen sinua! Pusi, pusi.” Joni räpytti silmiään, tämä puhelu oli totisesti enemmän kuin mitä oli odottanut. Hän kuuli taustalta kuuluvan räsähdyksen, aivan kuin lasi olisi särkynyt?

”Um, okei… kiitos…samoin… nähdään sitten?” Joni änkytti. ”Heippa!”

”Näkemiin, Joni.”

Puhelun loputtua Joni istuutui alas ja tuijotti kännykkäänsä pöydällä yhä kummastuneena. Pusi, pusi?…outoa… hyvin outoa… ja kulta? Se kieltämättä hermostutti häntä hieman.

**^^**^^**^^**

Ivo istui olohuoneessa katsellen TV:tä, hieman huvittuneena kaikesta mitä hänen ympärillään viimeaikoina tapahtui. Dima oli ärsyyntynyt häneen, se ei suuremmin häirinnyt Ivoa sillä hän oli varma, että kun hänen nuorimmainen veljensä saisi tietää totuuden, niin tämä antaisi anteeksi. Sillä Välin Ivo suhtautui melko rennosti koko juttuun. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun hänen veljensä olivat ärtyneitä hänelle, ehkeivät koskaan vielä näin pahasti, mutta Ivolla oli kuitenkin loistelias päämäärä; rakkaus.

Lopulta mies nousi hakeakseen oluen itselleen. Hän tuli keittiöön missä Misha pesi astioita. Juuri silloin Ivon puhelin alkoi soida keittiön pöydällä, mihin hän oli sen jättänyt; Jonin ajoitus ei olisi voinut olla täydellisempi.

”Hei Joni, tuliko jo ikävä?” Hän kysyi pirteänä, mutta ennen kaikkea äänekkäästi, jotta Misha kuulisi joka sanan.

”Eh…” Poika kuulosti yllättyneeltä ja äänensävy sai Ivon virnistämään. ”Totta kai…Mutta valitettavasti minun on peruttava suunnitelmamme.”

”No se on sääli, minä jo niin odotin tapaamistasi.” Ivo sanoi mikä ei ollut edes valhe.

”Niin, no vanhempani… Heillä on joku typerä vuosipäivä ja minun pitää vahtia lapsia. Se on syvältä, mutta lupasin ja-” Ivo vilkaisi Mishaa kohti, nähden tämän ilmeen muuttuneen tuimemmaksi ja tiskit saivat melko raivokkaan pesukäsittelyn.

”Se on ihan okei kulta, toki minun on ikävä sinua, mutta ehkä voimme nähdä huomenna?” Ivo naureskeli sisäisesti, hän olisi maksanut sievoisesti, jos olisi voinut nähdä pojan ilmeen sillä hetkellä, Mishan ilme oli ainakin näkemisen arvoinen; miltei murhanhimoinen katse luotuna suoraan häntä kohti.

”Huomenna… joo, taidan olla vapaa silloin.” Poika selvästi epäröi.

”Loistavaa! Soitan sinulle huomenna, nauti illastasi. Ajattelen sinua! Pusi, pusi!” Lasi tippui lattialle ja särkyi pirstaleiksi ja Ivo vilkaisi veljeään kulmaansa kohottaen. Misha kirosi hiljaisesti ja kumartui lattialle poimiakseen lasinpalaset

”Okei… kiitos…samoin… nähdään sitten?” Joni änkytti; poika parka. ”…Heippa!”

”Näkemiin, Joni.” Ivo lopetti puhelun.

”Sinun pitäisi olla varovaisempi Misha, nuo lasit eivät olleet halpoja.”

Misha murahti jotakin mistä Ivo ei saanut selvää ja sai hänet virnistämään. Hän asteli jääkaapille ja otti oluen jota varten oli tullut huoneeseen, ennen kuin poistui lisäämättä sanakaan. Oli vain ajan kysymys milloin kaikki asettuisi paikoilleen; Ivo oli varma siitä.

**^^**^^**^^**^^

Joni oli melko varma, ettei koskaan haluaisi omia lapsia, mikä kyllä toimi hyvin ottaen huomioon hänen seksuaalisen suuntautumisensa. 5-vuotiaat kaksoispojat saattoivat olla hyvin ärsyttäviä ja… työläitä! He olivat äänekkäitä ja juoksivat eri suuntiin. Illallisen syöminen tuntui kestävän pienen ikuisuuden. Heillä tuntui olevan joku oma salainen kielensä jota kukaan ulkopuolinen ei voinut ymmärtää ja… KYLLÄ; he olivat ärsyttäviä.

Sini, hänen pikkusiskonsa puolestaan seurasi häntä kuin hai laivaa ja Jonin oli ollut pakko vaihtaa myös tämän vaippa, johon hän ei todellakaan olisi vapaaehtoisesti kirjautunut! Joni miltei oksensi joutuessaan pesemään tytön takamusta. Oli tosiaankin täysin varmaa, ettei hän koskaan, missään olosuhteissa, hankkisi omia lapsia.

Päivän lopussa Joni oli täysin uupunut. Lopulta oli kuitenkin hiljaista ja hän jopa nautti piirroselokuvasta, jota he katsoivat; Nemo, tuntui itse asiassa olevan jopa päivän kohokohta (no Mishan mustasukkaisen ilmeen todistaminen oli ollut kohokohta, mutta jos sitä ei otettu huomioon…) Pelottavinta kuitenkin oli, kun hän jossakin vaiheessa huomasi jopa pitävänsä sisarustensa seurasta. Hän piteli Siniä sylissään, vastasi kaksosten typeriin kysymyksiin ja tunsi olonsa oudon imarreluksi, kun ymmärsi heidän ihailunsa itseään kohtaan.

Joni ei tietenkään koskaan kertoisi kellekään, että oli viettänyt lauantainsa lapsenvahtina, mennyt nukkumaan yhdeksältä ja huomannut että piti kaikista kolmesta suunnattomasti.

**^^**^^**^^**

Seuraavana päivänä Ivo tuli hakemaan hänet ja he ajoivat takaisin miehen talolle. Joni oli aavistuksen pettynyt huomatessaan heidän olevan kahden. Hän oli toivonut näkevänsä Mishan ja mitä jos-? No lauantainen puhelu oli ollut vähintäänkin outo ja sai hänet miettimään mitä Ivon sanat oikeastaan tarkoittivat ja…

”No, miten lastenvahtiminen meni?” Ivo kysyi heidän istuuduttuaan keittiöön.

”Hm… katsotaan…” Joni risti kätensä pöydälle, katsoen kohti Ivoa joka kaatoi hänelle lasillisen mehua. ”Se oli melko rasittavaa, en tiedä miten äitipuoleni tekee sen joka päivä… Katsoimme Nemon ja Shrekin ensimmäisen osan ja jouduin vaihtamaan Sinin kakkavaipan.” Joni irvisti inhotuksesta ja sai Ivon nauramaan.

”Voi pikkuista.” Ivo taputti Jonin päätä virnistellen.

”Hmm… No mikä on suunnitelma?”

”Suunnitelma on… tehdä lounasta Mishalle ja Dimalle, jotka tällä hetkellä ovat… no Dima on Eevan luona ja Misha… salilla luulisin.” Ivo käveli jääkaapille ja otti ulos aineksia lounasta varten. ”He piileksivät minulta.” Mies kuiskasi.

”Asiat ovat niin huonosti?”

”No, kyllä he siitä yli pääsevät.” Hän nyökkäsi ja Joni ei voinut olla tuntematta hienoista syyllisyyttä, sillä loppujen lopuksi hän ei ollut tosissaan jutussa mukana… ja entä jos Ivo olisi?

”Me olemme molemmat vanhimpia.” Joni totesi siemaistessaan juomaansa. Ivo loi häneen uteliaan katseen. ”Veljeni ovat nyt 5-vuotiaita, joten se tekee miltei saman ikäeron minun ja heidän välilleen, kuin sinun ja Mishan välille… Sisareni on 2-vuotias, joten…” Joni oli sanomaisillaan, että ikäero oli sama kuin Ivon ja Diman välillä kun ymmärsi, että… Ivo hymyili, nyökkäsi, muttei myöskään sanonut sitä ääneen, hänen ei tarvinnut.

”Millaisia sinun vanhempasi olivat?” Joni kysyi haluten vaihtaa puheenaihetta.

”Hm…” Ivo aloitti pilkkoessaan vihanneksia. ”Isä oli melko ankara, teki pitkiä päiviä töissä ja halusi meidän olevan kovanahkaisia. Hän oli kai melko perinteinen mies arvoiltaan; uskoi, että vaimon paikka on kotona lasten kanssa, kun mies puolestaan kantaa ruuan pöytään… Äiti puolestaan oli melko hellä, hiljainen, en usko hänen olleen kovin onnellinen… Eihän sitä silloin lapsena ymmärtänyt, mutta myöhemmin aikuisen..”

”Onko sinulla ikävä häntä?” Joni kysyi.

”On, aina välillä. On ikävä heitä molempia, vaikka isä ei ollut helpoin ihminen maailmassa, niin oli hänessä hyvääkin. Mishalle ja Dimalle heidän kuolemansa oli rankempaa, koska se sattui niin yhtäkkiä. Misha oli kuitenkin vasta 15-vuotias ja Dima vain 11. Minä olin jo asunut omillani hyvän tovin. He joutuivat aluksi muuttamaan tukiperheen luokse, eivätkä oikein viihtyneet siinä perheessä…Oli aika työlästä saada heidän huoltajuutensa, mutta lopulta se onnistui.” Ivo vilkaisi poikaa. ”Mutta kuten sanoin, olemme pärjänneet melko hyvin mielestäni.”

”Dima ei oikeastaan koskaan puhu siitä, millaista hänen elämänsä oli ennen.” Joni huomasi. He olivat Diman kanssa tutustuneet toisiinsa yläasteella, kun Dima jo asui pysyvästi veljensä luona.

”Niin, en ihmettele. Dima nyt vain on aina ollut vähän hiljaisempi ja varautunut.  Misha puolestaan osaa kyllä olla äänekäs ja jääräpäinen, mutta hänkin osaa kyllä kätkeä tunteensa ja ajatuksensa kun se parhaiten hänelle sopii..” Ivo katsoi Jonia uudemman kerran ja huomasi kiinnostuksen pojan silmistä, kun hän oli maininnut Misha nimen. Kun Joni huomasi Ivon katseen, hän katsoi kuitenkin nopeasti poispäin. Ivo hymyili itsekseen. ”…tai silloin kuin se ei olisi hyväksi.”

”Miksi kutsut häntä joskus Vodkaksi?” Joni ei voinut kätkeä uteliaisuuttaan, häntä kiinnosti tietää lisää eikä osannut oikein puhua Mishalle itselleen; miestä ei selvästikään tuntunut kiinnostavan keskustelu hänen kanssaan.

”No”, Ivo virnisti. ”Kun Misha oli teini-ikäinen, löysin hänet usein varastamasta baarikaapistani… 16-vuotias Misha huoneessaan juomassa vodka pullostani… Ja kyllä, hän todella piti vodkasta ja hänen alkoholin sietokykynsä on melko vahva… Minä kyllä yritin olla vihainen, usko pois, mutta se oli vain jotenkin niin huvittava näky…”

”Eli Misha oli 16-vuotias ja joi vodkaa?” Joni kohotti kulmaansa ja Ivo naurahti.

”Totta, ymmärrän mitä ajat takaa… Tosiasia on, että veljeni osaa olla melko tekopyhä, myöntää hän sitä tai ei. Hän usein asettaa itsensä ylemmälle jalustalle… Hän näkee sinut liian nuorena juomaan, kun sinun iässäsi hän varmasti joi kaksin verroin enemmän kuin sinä nyt.”

”Tekopyhä todella.” Joni tuhahti. ”Onko hän koskaan seurustellut?” Hän kysyi sitten kallistaen päätään hieman.

”Kyllä”, Ivo nyökkäsi entistä varmempana siitä, että Jonilla oli tunteita Mishaa kohtaan. ”Mutta hän kyllästyy helposti, koska ne joiden kanssa hän on ollut, ovat ihastuneet häneen liian helposti, ovat olleet valmiita antamaan kaikkensa liian pian… Misha haluaa ja tarvitsee jonkun joka osaa haastaa hänet,  jonkun joka ajaa hänet hulluksi ja kiihkeäksi samaan aikaan… joku joka…” Ivo piti pienen laskelmoidun tauon samalla kun otti lisää aineksia jääkaapista. Hän vilkaisi uudestaan Joniin, joka kuunteli hiljaa; hiljaa ja selvästi kiinnostuneena. ”…jonkun, jota hän luulee ehkä vihaavansa.”  Ivo päätti ja katsoi suoraan Jonin silmiin, jotta tämä ymmärtäisi vihjeen. Pojan ilme muuttui ja tämä laski katseensa selvästi nolostuneena.

”Ja tässä kohtaa kysyn sinulta kysymyksen, Joni.” Ivo astui lähemmäksi ja istui pöydän ääreen Jonia vastapäätä. ”Mitä sinä tunnet veljeäni kohtaan?”

Joni tunsi paniikin nousevan rinnassaan, hiljaisuus, joka laski huoneeseen lisäsi paineen tuntua ja sai hänen sydämensä laukkaamaan. Joni vihasi yllätetyksi tulemista, kun hän ei ollut suunnitellut vastaustaan valmiiksi ja…

”Mikä kysymys tuo on olevinaan?” Hän kysyi hermostuneena, mielen lyödessä yhä tyhjää.

”Se on hyvin järkiperäinen kysymys ja minun täytyy tietää vastaus, ennen seuraavan askeleen ottamista.” Ivo hymyili mitään sanomattomalle ilmeelle Jonin kasvoilla. ”Seuraava askel on, joko viedä suhteemme pidemmälle… tai auttaa sinut ulos siitä, Joni.”

Joni pudisteli päätään ja katsoi poispäin.

”Sinun veljesi on idiootti.” Hän mutisi, kädet lepäsivät pöydän päällä ja tuntuivat jotenkin ulkopuolisilta hänen kehoonsa; Joni ei tiennyt mitä tehdä niillä. ”Misha on idiootti”, Joni toisti ja nyökkäsi sanoilleen. ”Tunnen, että veljesi, Misha, on idiootti.” Hän tuntui kadottaneen muun sanavarastonsa.

”No idiootti hän todella on.” Ivo naureskeli huvittuneena. ”Suurin idiootti maanpäällä, koska ei salli itsensä huomata tiettyjä asioita… siksi yritän saada hänet huomaamaan. Kysymys kuuluukin… haluatko sen tapahtuvan?”

Joni katsoi häneen, ruskeat silmät hämmennyksestä ammollaan, hänen huulensa raottuivat ja sulkeutuivat vuoroin, saaden nuorukaisen näyttämään jotenkin avuttomalta ja epätoivoiselta samaan aikaan.

”En tiedä mitä haluan”, Joni hengähti. ”Mutta hän ei voi vaan maata kanssani ja silti kutsua minua kakaraksi!” Hän puuskahti perään ja katsoi poispäin. ”Siksi hän on idiootti.”

”Siitä olimme samaa mieltä. En sano että se tulisi olemaan persikkaista alusta alkaen.” Ivo katsoi poikaan sympatialla. ”Itse asiassa, niin hyvin kuin tunnen veljeni hän tulee kieltämään kaiken… Mutta etkö sinäkin kieltänyt tiettyjä asioita?” Hän kurottautui ja tökkäsi Jonin käsivartta, hymyillen yhä hellästi tälle.

”Vihaan häntä… haluan vihata häntä… En tiedä milloin lakkasin vihaamasta vai vihasinko koskaan häntä oikeasti… En ymmärrä tunteitani, en ymmärrä miksen saa häntä mielestäni.”

”Luulen, ettet ole ainoa kyseisen ongelman kanssa”, Ivo virnisti. Hänen veljensä oli ollut äärettömän herkkä, mitä tuli ’kakara aiheeseen’ ja kukaan ei ollut koskaan aiheuttanut samankaltaista tuskastumista Mishassa.  Ivon mielestä tämä viittasi vain yhteen asiaan; hän oli ihastumassa Joniin, nopeasti ja pahasti ja koska Misha ei antanut itsensä hyväksyä mitä oli tapahtumassa, hän kielsi sen, kielsi tuntevansa mitään. Joni katsoi häneen uudestaan.

”Tiesitkö… alusta alkaen?” Hän kysyi epäröiden.

”Joni, olen ihaillut sinua siitä hetkestä kun näin sinut ensimmäistä kertaa. Ihaillut mutten koskaan ajatellut toimia sen eteen koska olet niin nuori. Ja sen jälkeen kun näin-” Ivo keskeytti lauseen ja selvitti kurkkuaan.

”No, kun näin teidät kahdestaan ja katsottuani veljeni itsepäisyyttä, päätin yrittää avata hänen silmänsä… Valehtelisin jos väittäisin, etten ole tuntenut houkutusta, kun olemme olleet kahden… Jos olisit sanonut nyt, ettet välitä Mishasta pätkääkään ja jos olisin uskonut sen, luulen, että olisin katsonut ikäeromme läpi sormien ja… No, joka tapauksessa, se olisi ollut väärin minulta. Joten… nyt kun tiedän mitä välillämme on… mitä jos pitäisimme vähän hauskaa idiootin veljeni kustannuksella?”

Joni hymyili tuntien olonsa rentoutuneemmaksi, paniikki jota hän oli ensin tuntenut, tuntui jättävän hänet ja tuntui kuin jotain raskasta olisi samalla nostettu hänen harteiltaan.

”Se kyllä kuulostaa hauskalta”, hän virnisti takaisin Ivolle.

”Misha ei tiedä mikä häneen iski.” Ivo virnisti leveästi pystyen jo näkemään veljensä ilmeen. ”Joten, kun hän tulee kotiin…hmm… Voin joutua suutelemaan sinua ja koskettelemaan enemmän, onko se ok?”

Joni puraisi huultaan ja mietti mitä oli juuri myöntänyt. Hän oli myöntänyt, että todella piti Mishasta ,että halusi häntä ja nyt… Hän nyökkäsi Ivon kysymykseen, antoi hänelle pienen hymyn. ”Se on ihan ok, kestän kyllä.” Hän vastasi. ”Uskotko todella, että-?” Hän aloitti, kaikki tapahtui niin nopeasti.

”Kyllä, olen varma, että Mishalla on tunteita sinua kohtaan… Olen kuitenkin tuntenut hänet hänen koko ikänsä… meidän tapailumme ajaa hänet lopulta kuilun yli.” Ivo sanoi ja hymyili tavalla, joka sai Jonin luottamaan hänen sanoihinsa. Nyt leikki saattoi todella alkaa.

**^^**^^**^^**^^**

Misha tunsi olonsa uupuneeksi niin henkisesti kuin fyysisesti. Oli kuin jokin näkymätön voima olisi imenyt kaiken energian hänestä. Misha ei nukkunut hyvin ja tunsi jatkuvaa levottomuutta sisimmässään. Hän syytti kakaraa; se oli kokonaan hänen syytään, hänen ja Ivon. Ja Ivo ei todellakaan tehnyt asioista helpompaa; hän virnisteli jatkuvasti kuin täysin sokeana sille mitä aiheutti! Oli kulunut vasta viikko ja se todella oli viikon liian kauan! Kakara oli ollut ainoastaan kerran heidän talossaan sen viheliäisen yökyläilyn jälkeen, mutta ilmeisesti Ivo oli nähnyt tätä useammin. Mitä he oikein tekivät kahden? Misha ei ollut varma halusiko edes tietää. Se oli vain liian sairasta heidän ikäerollaan!

Misha oli varma, että se oli vain seksiä Ivolle, mitä muuta se voisi olla? Kakara oli kakara, älyllinen keskustelu tämän kanssa oli sula mahdottomuus!  Mutta tullessaan kotiin eräänä päivänä ja löytäessään tuon irvokkaan pariskunnan kuiskailemassa toisilleen, hihittelemässä hiljaa kuin jakaen syviä salaisuuksia… juttelen… Misha ei ollut varma kumpi häiritsi häntä enemmän; se että suhde perustuisi täysin seksille vai se, että siitä olisi kehkeytymässä jotakin enemmän.

Mutta eikö Ivo puhunut kokoajan siitä miten hyvältä Joni näytti? Sen täytyi olla vain seksiä… Ivon kanssa puhuminen tuntui kuitenkin hyödyttömältä, hän ei vain halunnut kuunnella… Oli vain ajan kysymys milloin kakara tulisi viettämään yönsä uudestaan Ivon sängyssä ja… Misha suorastaan vihasi ajatusta, hän ei ollut varma kuinka kauan pystyisi katsomaan outoa pariskuntaa sivusta.

Lauantai-iltana, heidän oli tarkoitus viettää aikaa perheen kesken niin kuin ennen, vain he kolme veljestä katsoen elokuvia juoden muutaman oluen, normaali rauhallinen koti-ilta; juuri se mitä he tarvitsivat.

Ivo oli mennyt ulos vuokraamaan filmin, hän ja Dima istuivat olohuoneessa. Dima luki kirjaa, Misha selasi tv-kanavien läpi ja odotti.

”Oletko yrittänyt puhua Ivolle?” Misha kysyi lopulta.

”Hmm… olen, mutta… Ivo tuntuu olevan aina liian kiireinen kuunnellakseen ja Joni myös.” Dima mutisi ja huokaisi syvään.

”Ehkä voimme yrittää puhua hänelle tänään. Tiedäthän; saada hänet rentoutumaan ensin ja puhua sitten järkeä hänelle.

”Hm… voisimme yrittää.” Dima nyökkäsi.

”Luulen-” Misha aloitti, mutta samalla hetkellä ulko-ovi kävi ja hän vaikeni.

”Kotona!” He kuulivat Ivon äänen huhuilevan. “Ja toin vieraan mukanani!” Kommentti sai Mishan silmät suurenemaan hänen pelätessään pahinta. Ei kai taas?!

”Toivottavasti-” Ivo aloitti astuessaan olohuoneeseen pidellen suurta muovista popkorniastiaa sylissään, hymyillen iloisesti ja samalla kuitenkin pahankurisesti. ”…teitä ei haittaa. Ajattelin, että olisi mukavaa viettää aikaa meidän neljän kesken?”   Misha ei voinut olla miettimättä, jos Ivo tosiaan oli suunnattoman typerä; eikö hän huomannut, että aina kun he viettivät aikaa heidän NELJÄN kesken, syntyi ongelmia?!

Misha murahti harmistuneena, mutta pysyi omalla paikallaan; jos he halusivat istua sohvalla, heidän olisi istuttava erillään!

Joni seisoi Ivon vierellä ja hymyili molemmille tervehdykseksi, ainoastaan Dima tervehti takaisin kuulostamatta kovin innokkaalta.

”Hnn…” Misha äännähti, pystymättä tervehtiä kakaraa kunnolla, hän vältteli tummatukkaisen pojan katsetta.

*Luulin, että vanhemmat olisivat kasvattaneet sinut paremmin Misha. Tervehtiminen ei tapa sinua. Sitä paitsi, valitat aina, että hän käyttäytyy kuin kakara, mutta juuri nyt se on kyllä sinä joka käyttäytyy typerästi ja lapsellisesti.* Ivo ojensi häntä puhuen venäjäksi, mitä hän teki harvoin, kun heillä oli vieras, joka ei ymmärtänyt kieltä.

Misha lähetti hänelle kylmäkiskoisimman mulkaisun jonka onnistui ja katsomatta poikaan kohti hän mutisi; ”hei.”

Jonin oli vaikeuksia olla hihittämättä Mishan käytökselle, mutta onnistui pidättämään itsensä siitä. Hän loi Ivoon tietävän katseen, ennen kuin teki tiensä kohti sohvaa ja koska Misha oli istuutuneena sen keskelle, ei Jonilla ollut muuta vaihtoehtoa kuin istuutua tämän viereen.

”Tiedän, ettet ole iloinen nähdessäsi minut täällä, mutta voisimme edes yrittää tulla juttuun, eikö?” Joni sanoi vilkaisten miestä.

Miksi hänen pitäisi yrittää? Misha halusi kysyä itsepäisesti, mutta sitten Ivo istuutui hänen viereensä ja asetti popkorniämpärillisen hänen syliinsä.

*Sanokin toisin ja saan sinut katumaan sitä.* Ivo mutisi heidän äidinkielellään, hymyillen herttaisesti kuin ei olisi juuri uhannut veljeään. ”Dima, voitko laittaa filmin pyörimään?” Hän kysyi nuorimmalta tällä kertaa suomeksi ja antoi uuden merkittävän katseen Mishalle.  *No miten on, aiotko olla kohtelias vieraallemme?* Sen sijaan, että Misha olisi vastannut, hän otti kourallisen popcornia ja tunki ne suuhunsa; Hah!

Joni tunsi tutun kouristuksen vatsansa pohjassa istuessaan niin lähellä Mishaa, hengittäminen normaalisti ei ollut koskaan ollut yhtä työlästä ja hän koetti parhaansa rauhoittua, rentoutua ja ennen kaikkea olla järkkymättä tutun partaveden tuoksusta. Joni halusi vakuuttua omasta tyyneydestään, mutta hänen sydämensä hakkasi villinä, kun hän kurottautui ottamaan paahdettua maissia Mishan sylissä olevasta kulhosta. Joni huomasi jopa kätensä vapisevan aavistuksen. Sisimmässään Joni halusi lyödä itseään, miksei hän voinut keskittyä? Mikä häntä oikein vaivasi?

Mishan syli… Joni mietti… hänen ajatuksensa karkasivat suuntaan, jonne ne eivät olisi saaneet… Hän naposteli popcornia hitaasti ja yritti keskittyä johonkin muuhun.

Jonin kiemurtelu oli ajaa Mishan hulluksi, etenkin kun Ivo asettautui mukavaksi ja työnsi häntä yhä lähemmäksi kakaraa! Ja Joni kurotteli popcornia hänen sylistään!… se oli.. no… Jonin olisi pitänyt lopettaa tuo ylimääräinen kiemurtelu ja popkornin hapuilu!

”Mikä filmi se on?” Misha kysyi yrittäen pysyä rauhallisena.

”Komedia, suosittelivat sitä vuokraamossa, joten ajattelin miksi ei? Tunnelma on ollut melko kireä kotona.” Ivo sanoi ja otti myös kourallisen popkornia. ”Hei, miksi ei vaihdettaisi paikkoja? Että voisin istua lähempänä…” Ennen kuin Ivo pysti viimeistelemään lausetta, Dima, joka oli saanut filmin pyörimään istui Mishan ja Ivo väliin saaden olon sohvalla yhä tukalammaksi! Petturi! Misha ajatteli tuntiessaan Jonin vartalosta huokuvan lämmön kylkeään vasten, saaden hänet aivan liian tietoiseksi tämän läheisyydestä. Misha pystyi jopa aistimaan Jonin vienon partaveden tuoksun, oliko se sama jota tämä oli käyttänyt sinä yönä? Misha tunsi olonsa hermostuneeksi.

”Onko sinulla epämukava olo?” Joni kysyi Mishan yrittäessä tehdä jotakin lieventääkseen omaa hermostuneisuuttaan.

”Ei”, hän mutisi. Jos hän sanoisi ’kyllä’, Joni siirtyisi jonnekin muualle, luultavammin Ivon syliin ja Misha ei halunnut sitä! ”Minulla on ihan mukava näin.” Hän lisäsi.

”No, se on hyvä.” Joni nyökkäsi ja nojautui taaksepäin, laskien päänsä selkänojaa vasten. Joni ei oikein tiennyt mitä tehdä käsillään, ne tuntuivat jotankin kammottavan ylimääräisiltä, vailla järkevää paikkaa johon asettaa kyseiset raajat. Joni käänsi päänsä Ivon suuntaan.

”Ivo”, hän kuiskasi tavoittaen miehen katseen. ”Onko sinulla mukava olo?” Hän virnisti ja mies vastasi virneeseen välittömästi.

“Täällä on melko ahdasta”, Hän vastasi Jonin kysymykseen ja virneen katoamatta huuliltaan hän ehdotti; “Mitä jos tehtäisiin enemmän tilaa muille?”

“Luulen, että se olisi kaikille mukavampaa.” Joni nyökkäsi ja nousi ylös sanoen; “anteeksi.” Mishan suuntaan. Hän käveli Ivon luokse ja istahti miehen syliin kietoen kätensä tämän ympärille. “Noin enemmän tilaa kaikille”, poika hymyili herttaisesti.

Misha heitti myrkyllisen katseen kyyhkyläisten suuntaan ja vaihtoi asentoaan mukavammaksi; ainakin näennäisesti, sisimmässään hän tunsi olonsa kaikkea muuta kuin mukavaksi. Diman huokailuista päätellen, pojalla oli myös vaikeuksia pidätellä ärsyyntymistään.

Mutta Ivo ei tuntunut huomaavan lainkaan! Hän vain kietoi Jonin syleilyynsä ja virnisteli hieroessaan huuliaan kevyesti pojan kaulaa vasten, kuin haluten maistaa tätä! Se oli… häiritsevää!

Misha ei kyennyt keskittymään elokuvaan, hän yritti, mutta… viha oli käymässä ylitsepääsemättömäksi; hän halusi repiä kakaran Ivon sylistä ja… Hän loi uuden katseen pariskuntaan; hän halusi… hän ei halunnut Ivon koskevan Joniin! Hänen ei pitäisi kosketella Jonia tuolla tavoin, hänellä ei ollut oikeutta siihen! Miksi? No koska… Joni oli liian nuori ja koska… Misha mietti hetken, Joni… se kakara! Se pirun kakara! Hänen hengityksensä kiihtyi uhkaavasti; se varmastikin paljastaisi hänet pian…

“Olen saanut tarpeekseni!” Dima lopulta ärähti ja nousi ylös nähtyään suudelman jonka Ivo oli painanut hänen ystävänsä huulille.

“Hän on minun koulukaverini ja se on helvetin sairasta, että tapailet häntä! Tai kosket häneen! Puhumattakaan siitä, että makaat hänen kanssaan!” Dima oli raivoissaan; oli harvinaista, että poika korotti ääntään tällä tavoin ja…

“Dima-” Joni sanoi pehmeällä äänellä, yllättyneenä… Toki hän oli tiennyt, että Dima halusi heidän lopettavan suhteen, mutta että hän suuttui tällä tavoin…

“Kaikki on hyvin, Joni”, Ivo sanoi rauhallisella äänellä. “Ymmärrän miltä sinusta tuntuu, Dima, mutta-”

*Ai ymmärrät? Sinä panet koulutoveriani! Sinä, minun huoltajani! Mitä helvettiä kuvittelet minun tuntevan!?* Dima oli vaihtanut kielen venäjäksi, jättäen Jonin tietämättömäksi sille mitä hän sanoi.

“Joni, anna minun puhua Dimalle… on ehkä aika kertoa hänelle totuus.” Ivo kuiskasi Jonin korvaan niin että kuiskaus jäi vain heidän välilleen. Joni nyökkäsi ja nousi ylös miehen sylistä.

*Dima, voimmeko puhua hetken?* Ivo kysyi nousten seisaalleen.

*Haluan, että lopetat tuon naurettavan suhteen ystäväni kanssa, teetkö sen?* Dima kysyi ja risti kätensä rintansa ympäri. Ivo huokaisi väsyneenä, näki Mishan seuraavan kiinnostuneena heidän keskusteluaan, odottaen hänen vastaustaan.

*En, olen pahoillani Dima, mutten halua tehdä sitä.*

*Hän on liian nuori, Ivo… sinun tulisi kuunnella Dimaa eikä ajatella sinun… vehkeelläsi.* Misha puuttui keskusteluun mulkoillen isoveljeään ja vilkaisi sitten kohti Jonia, joka istui sohvalla äärimmäisen hämmentyneen näköisenä.

*Voin vain sanoa tämän; olen pahoillani, että ajattelette näin, mutta tämä on minun ja Jonin välinen asia, jos hän haluaa olla kanssani niin vain se merkitsee. Sitä paitsi, tämä on hyvin epäkohteliasta Jonia kohtaan… puhua hänen seurassaan ilman, että hän voi ymmärtää mitä sanomme.* Ivo sanoi katsoen kohti Jonia ja sitten veljiään. *Sen tultua selväksi…* Ivo otti pienen tauon, ”Joni, hae takkisi, mennään jonnekin muualle, selvästikin nämä kaksi pitävät suhdettamme liian vaikeana niellä.”

Joni nousi ja katsoi epävarmana ystäväänsä ja Mishaa… no ainakin Misha tuntui olevan mustasukkainen? Mutta samaan aikaan Diman suuttumus tuntui sangen epämukavalta käsitellä. Joni kuitenkin päätti pysyä vaiti ja teki kuten Ivo oli sanonut.

*En tule hyväksymään tätä.* Dima sanoi tiukasti. *Minusta se on väärin; käytät häntä vain hyväksesi.* Ivo katsoi nuorinta veljeään pitkään ja lopulta Mishaa, joka katsoi takaisin, muttei sanonut sanaakaan.

*No, ajattelette mitä ajattelette… Mutta tämä on oma elämäni ja siispä teen myös omat valintani.* Hän mutisi ja käveli eteiseen missä Joni jo odotti.

“Minne oikein menemme?” Joni kysyi.

“Ulos”, Ivo vastasi lyhyesti ja puki takkinsa ylleen. “Mennään.”

**^^**^^**^^**

“Dima ei tainnut ottaa sitä kovin hyvin”, Joni sanoi heidän istuessaan autossa matkalla kohti keskustaa.

“Ei, hän luulee, että käytän sinua hyväkseni.” Ivo sanoi tuijottaessaan ilmeettömänä tietä heidän edellään.

“Olen pahoillani… Meidän pitäisi lopettaa, en halua että menetät välisi veljiisi, ei se ole sen arvoista.” Kuluneen viikon aikana Joni oli tullut välittämään miehestä suuresti, niin kuin välittäisi hyvästä ystävästä, eikä hän halunnut hankaloittaa miehen elämää omien itsekkäiden toiveidensa tavoittamiseksi. Ivo vilkaisi häneen ja hymyili.

“Hei, tiesinhän minä mihin itseni asetan, Joni… Misha on myöntämäisillään tunteensa tiedän sen ja Dima… No…” Ivo huokaisi; ajatus siitä, että Dima kuvitteli hänen käyttävän Jonia hyväkseen oli sangen kiusallinen. “Ehkä… jos vain kerromme Dimalle totuuden?”

Joni oli hiljaa hetken.

“Kertoa, että kaikki on vain Mishan vuoksi…että pidän Mishasta…” Joni sanoi ääneen kuin maistellen sanoja suussaan. Hän katsoi ulos ikkunasta. Mitä Dima ajattelisi? Entä jos… Misha kuitenkin torjuisi hänet? Dima tietäisi ja kuinka hän voisi kohdata ystävänsä sen jälkeen? Ja miksi hän tunsi äkkiä olonsa niin epävarmaksi?

“En halua, että Dima on vihainen sinulle minun takiani.” Hän pääti ja hymyili miehelle. Hän tiesi miten vaikealta saattoi tuntua olla syytettynä jostakin mitä ei ollut tehnyt. Ivo hymyili hänelle lämpimästi.

“Mennään kahville jonnekin ja lähetän tekstiviestin Dimalle, en usko, että hän vastaisi juuri nyt puheluun kummaltakaan meistä.”

“Totta.”

**^^**^^**^^**

Dima, emme me oikeasti seurustele Jonin kanssa, Emme ole maanneet yhdessä, mutta ole kiltti äläkä kerro sitä Mishalle, jooko? Tämä on kaikki vain kulissia, tiedät miten jääräpäinen Misha on ja totuus on, että hänellä on tunteita Jonia kohtaan. Jutellaan myöhemmin ja muista; ei sanaakaan!

“No niin, se on lähetetty”, Ivo sanoi ja pisti kännykkänsä syrjään. Joni nyökkäsi ja maistoi kahviaan samalla, kun mietti miten selittäisi kaiken Dimalle, kun hän kysyisi kysymyksiä joihin Joni ei ollut varma osasiko vastata. Miksi tämä esitys? Miksei hän ollut kertonut aiemmin? Joni ei tiennyt miksi halusi Mishaa niin paljon ja milloin oli alkanut välittämään miehestä tällä tavoin?

 Jonia pelotti eniten se, että Misha oikeasti vihaisi häntä ja että Misha ei koskaan vastaisi hänen tunteisiinsa. Milloin kaikki oli muuttunut? Milloin tästä oli tullut niin tärkeää? Joni katsoi ympärilleen kahvilassa, ulko-oven avautuminen kiinnitti hänen huomionsa ja Joni oli yllättynyt nähdessään Kasperin astuvan sisään. Se oli niin hänen tuuriaan; Joni ajatteli katkerana, heidän katseidensa kohdatessa lyhyeksi hetkeksi.

“Onko joku hätänä?” Ivo kysyi huomatessaan muutoksen pojan kasvoilla. Joni katsahti häneen, pudisti päätään ja käänsi huomionsa takaisin höyryävään kahvikuppiin edessään. Ivo kurtisti kulmiaan, katsoi ympärilleen ja näki pojan, jota Joni oli tapaillut aikaisemmin. Tämä oli jonkun tytön kanssa, molemmat olivat pukeutuneet mustaan ja kävelivät kohti tiskiä.

“Joni… Eikö hän ollut poikaystäväsi? Se, joka kävi meidän luonamme kerran?”

“Joo”, Joni vastasi lyhyesti ja siemaisi kahviaan.

Ivo tarkasteli toista poikaa hiljaisena. Kasperin kasvot vaikuttivat kalpeammilta kuin aiemmin, silmissä väsynyt miltei aavemainen katse ja… poika vilkuili vähän väliä hänen ja Jonin suuntaan.

“Mitä teidän välillänne oikein tapahtui?” Ivo kysyi kiinnittäen huomionsa takaisin Joniin; pojat eivät olleet edes tervehtineet toisiaan.

“Jätin hänet.” Joni vastasi kohauttane olkiaan, kuin yrittäen kertoa eleellä ettei se ollut mikään iso juttu.

“Mitä tapahtui sitä ennen?” Ivo kysyi aavistaen, että oli jotakin mitä Joni ei kertonut. Joni kohautti olkiaan uudemman kerran pysyen kuitenkin yhä vaiti. “Joni?”

“Hän oli idiootti?”

“Idiootti? Millä tavalla?”

“Hm… voimmeko lähteä?” Joni kysyi liikahtaen tuolillaan levottomasti. Ivo nyökkäsi ja nousi ylös hänen kanssaan. Hän vilkaisi uudemman kerran Kasperin suuntaan; näytti selvältä että pojalla oli yhä jonkinasteinen ihastus Joniin ja ehkä ero ei ollut helppo hänelle?

He istuutuivat takaisin autoon.

“Joni, mitä tapahtui?” Ivo kysyi käynnistämättä autoa. Jokin selvästi painoi pojan mieltä ja hän oli melko varma, että se oli jotakin enemmän kuin Misha ja heidän suunnitelmansa.

“Sanot kuitenkin, että se oli minun syytäni.” Joni mutisi katsomatta häneen.

“Ja mikäköhän se olisi?” Ivo kysyi rauhalliseen sävyyn, mutta poika ei vastannut. “Miten pitkälle te menitte? Olitteko sängyssä yhdessä?”

“Mmh…”

“Otan tuon myöntävänä vastauksena… eli… makasitte yhdessä, sinä jätit hänet ja nyt…”

“Hän ei lopettanut, okei? Tiedän, että tein itsekin typerästi ja .se kaduttaa minua… Se oli virhe koko juttu ja ehkä se oli kokonaan omaa syytäni, koska annoin sen mennä niin pitkälle.” Joni tuhahti ja risti kätensä rintansa eteen. “Ilkeä Joni särki Kasperin sydämen ja teki hänet onnettomaksi. Totta kai minä olen se pahis, koska en halua puhua hänelle, vaikka hän väittää rakastavansa minua…” Jonin ääni heikkeni kunnes katosi kokonaan.

“Joni”, Ivo katsoi poikaa huolestuneena. “Mitä tarkoitat sillä, kun sanoit ettei hän lopettanut?” Joni kohautti olkiaan uudemman kerran.

“En pitänyt siitä, se sattui…Ja se eteni niin nopeasti siihen pisteeseen…. Pyysin, että hän lopettaisi, mutta Kasper ei kuunnellut… Kyllä hän varmasti kuuli minua, mutta no… olisi kai pitänyt osata sanoa ei aikaisemmin, ennen kuin, tiedäthän… En oikein tiedä miksi annoin sen mennä niin pitkälle.” Joni kohautti harteitaan.

Ivo kurtisti kulmiaan. “Raiskasiko hän sinut?” Hän kysyi hiljaisella, mutta jännittyneellä äänellä, tuntiessaan raivon tunteen leviävän sisällään.

“Ei!” Joni pudisti päätään. “En tiedä miksi sitä pitäisi kutsua… ei se sitä ollut, en tiedä… En pitänyt siitä, eikä hän lopettanut, kun pyysin… Minun ei olisi pitänyt mennä sinne, en ollut ihastunut Kasperiin missään vaiheessa, tiesin sen enkä nyt tiedä miksi tein sen… tai tavallaan tiedän ja silti en tiedä… Äsh, ei tästä taida saada mitään selvää.”

“Kasper teki väärin; hänen olisi pitänyt lopettaa huolimatta kaikesta muusta. Jos toinen pyytää sinua lopettamaan, niin se tulee tehdä, oli sitten tilanne missä vaiheessa tahansa.” Ivo laski kätensä Jonin olalle. “Haluan sinun muistavan tämän… Ja on hyvä, että kerroit minulle.”

“Ei se ole niin iso juttu”, Joni mutisi. “En ole arpeutunut siitä tai mitään sellaista.”

“Mutta se vaivasi sinua, eikö?” Joni vaikeni ja Ivo laski kätensä.

Joni katsoi ulos auton ikkunasta.

“En ole ylpeä itsestäni.” Hän sanoi viimein ja siirsi katseensa mieheen. “Jos voisin pyyhkiä tapahtuneen niin tekisin sen…Haluan, että hän lakkaa tuijottamasta minua… En halua että hän luulee rakastavansa minua, tai että hän sanoo niin, en usko sen olevan totta… Haluaisin vain päästä sen yli, mutten voi koska hän on kokoajan läsnä, tuijottaa minua koulussa ja katsoo minuun kuin olisin särkenyt hänessä jotain… En halua sitä vastuuta.” Joni tunnusti.

“Oletko puhunut hänen kanssaan?” Ivo kysyi ja Joni pudisti päätään.

“Hän yritti puhua kanssani…mutta… en halua puhua hänen kanssaan; en tiedä mitä sanoa hänelle. Olen vihainen… vihainen siitä, että-” Joni huokaisi turhautuneena. “En tiedä”, hän pudisti päätään. “Kaikki on niin hämmentävää.”

“Sinulla on oikeus olla vihainen, se on ihan loogista. Kaikilla on oikeus päättää omasta kehostaan, siitä mitä niille tehdään… Ehkä hän ei tarkoittanut satuttaa sinua. Hänkin on vain ihminen ja ihmiset tekevät virheitä. En tarkoita, että se tekisi siitä hyväksyttyä, mutta luulen että teidän molempien vuoksi olisi hyvä, että puhuisitte… Pidemmän päälle on aina parempi selvittää asiat tai ne voivat tulla kummittelemaan myöhemmin.”

”Ehkä”, Joni nyökkäsi ja mietti asiaa.

”Toinen asia…” Ivo aloitti, miettien olisiko parempi olla vain hiljaa, Joni saattoi ottaa hänen sanomisensa väärällä tavalla ja…

”Niin?”

“No… Olet todella hyvännäköinen poika Joni, minkä varmasti tiedätkin…” Ivo aloitti hieman takerrellen ja hänen sanansa saivat Jonin hymyilemään, uteliaana ja otettuna. “…On helppoa mennä hieman sekaisin sinusta-” Ivon sanat särähtivät Jonin korvaan, sillä Kasper oli käyttänyt samaa termiä. Mies jatkoi ”-Mutta myös… On paljon miehiä, jotka ovat kyllä valmiita käyttämään tilaisuuden hyväkseen, jos sellainen tarjotaan… joten… Ole varovainen, Joni… Se mitä saatat pitää viattomana flirttailuna, voidaan tulkita avoimeksi kutsuksi ja-”

Joni oli hiljaa, katsoi kohti ikkunaa tuntien olonsa hieman epämukavaksi. Ivo tarkkaili häntä hetken.

“Valitettavasti tämä ei ole turvallinen maailma, ja sanon tämän, koska haluan, että olet varovainen. Tiedän millaisia ihmisiä tuolla ulkona liikkuu ja sinä… herätät huomiota… Joten, oman turvallisuutesi vuoksi, ole varovainen tavasta jolla esität itsesi muille ja millaisessa seurassa liikut, okei?  Olen oikeasti nähnyt paljon elämäni aikana, pidän sinusta ja haluan nähdä sinun varttuvan.”

Joni ei ollut varma miten vastata, mutta tiesi Ivon olevan oikeassa. Hän muisti illan klubilla, miehen joka oli tarjonnut hänelle juotavaa, joka oli huumannut hänet. Jos Misha ei olisi ollut tarkkaavainen, jos hän ei olisi välittänyt tarpeeksi… Mitkä tahansa Mishan viat olivatkaan, hän oli ainakin välittänyt tarpeeksi etsiäkseen hänet, jos Misha ei olisi tehnyt sitä… Joni ei halunnut edes ajatella sitä… raiskaus jo sanana kuulosti niin synkältä, pahalta, joltakin lopulliselta, joka tahraisi koko lopun elämän. Mutta sillä hetkellä Jonista tuntui, että se oli jotain mitä tapahtui muille, ei sellaista mitä voisi tapahtua hänelle. Hän tiesi ettei Kasper ollut halunnut satuttaa häntä, silti se oli tuntunut väärältä ja samalla, hän ymmärsi tehneensä itsekin väärin, johdatellessaan Kasperia, tietoisena toisen pojan ihastuksesta. Hän koittaisi puhua toiselle, kun saisi tilaisuuden, jotta voisi sopia heidän välinsä.

**^^**^^**^^**

“No mikä tämä juttu sinun ja Mishan välillä oikein on?” Dima kysyi heidän odottaessaan ensimmäisten tuntien alkamista maanantai-aamuna.

“Um…” Joni ei ollut vieläkään varma miten vastata.

“Pidät hänestä?” Dima kohotti kulmaansa. “Outoa”, hän pudisti päätään virne kasvoillaan. “Ja minä kun luulin, ettette voi sietää toisianne! Miten sokea olinkaan!” Hän nauroi ja Joni tarkkaili ystäväänsä yllättyneenä. Dimaa ei siis häirinnytkään tämä? “Se ilta! Kun Ivolla oli ne juhlat ja sinä olit siellä… Näin sinut aamulla ja sanoit nukkuneesi minun huoneessani… Mutta olitkin Mishan kanssa?!” Dima katsoi häneen. “Voi luoja, sinä todella olit!… Ja minä kun ihmettelin miksi sänkyni oli niin siististi pedattu… Tämä selittää kaiken! Misha on niin tekopyhä!”

Joni räpytti silmiään, Dima vaikutti huvittuneelta, ei vihaiselta, ei…

“Täytyy kyllä sanoa, että olen helpottunut.” Dima nyökkäsi. “Luulin, että olitte järjiltänne! Te molemmat! Tapailla nyt Ivon kanssa! Hän on niin vanha!” Dima virnisti.


“Ei Ivo nyt niin vanha ole.” Joni tunsi omituista tarvetta puolustaa miestä.

“On hän jos sinä tapailet häntä!” Dima nyökkäsi varmana. “4-vuoden ikäero on todellakin parempi kuin 14! Toisaalta, oletko varma? Mishasta nimittäin? Tarkoitan, että useimmiten hän käyttäytyy kuin jokin purisi häntä jatkuvasti takamuksesta. Ja hän on todella tekopyhä; maata nyt sinun kanssasi ja sitten… Minun pitäisi oikeastaan olla vihainen Mishalle.”

“Dima… se on…” Joni ei ollut varma mitä sanoa. “Hän kyllä ärsyttää minua, hän ei todellakaan ole täydellinen, enkä ole varma miksi… Minä vain-” Joni huokaisi.

“Se on ihan ok… en sano mitään Mishalle… mutta hän kyllä on todella sokea, eikö?” Dima huokaisi. “Mutta hei… jos alat tapailla häntä ja… no älä sitten unohda, että olen myös sinun ystäväsi enkä ainoastaan Mishan veli, okei?” Dima tökkäsi hänen käsivarttaan.

“En tietenkään unohda”, Joni virnisti. “Vaikka asiat minun ja Mishan välillä päättyisivät kolmanteen maailmansotaan, sinä olet ystäväni… ja kun asioita katsoo järjellä. niin se sota on melko mahdollinen.” Joni nauroi. “Taidan tosiaan olla järjiltäni.”

“Ehkä… vähän… mutten aio valita puolia jos se sota syntyy. Haluan pysyä neutraalina. Ja kai voin sitten pahimman tullessa vierailla aina sinun luonasi.”

“No kiitos vain luottamuksesta!” Joni naurahti tyytyväisenä saatuaan ystävänsä takaisin.

“Milloin vaan.” Dima iski silmäänsä.

**^^**^^**^^**

Jonin oli ollut tarkoitus puhua Kasperin kanssa, mutta poika ei ollut koulussa sinä päivänä eikä seuraavana. Eeva oli kertonut Dimalle Kasperin olevan sairastunut, mutta oli samalla ilmaissut huolensa ystäväänsä kohtaan, sanoi ettei tämä ollut oikein oma itsensä mikä sai Jonin huolestumaan entistä enemmän.

Kasper oli vaikuttanut melko masentuneelta… entä jos hän tekisi jotain typerää itselleen? Joni mietti ja alkoi huolestua siitä.  Hän ei todellakaan kaivannut moista syyllisyyttä jonka se aiheuttaisi.

Keskiviikko iltapäivänä hän päätti mennä tapaamaan Kasperia. Kun hän soitti ovikelloa tuntui kestävän pienen ikuisuuden, ennen kuin soittoon vastattiin, juuri kun hän oli aikeissa lähteä.

“Ai, sinä”, Kasper sanoi ilottomasti, kallistaen päätään.

“Voinko tulla sisään?” Joni kysyi varoen ja toinen poika katsoi häneen hetken, ennen kuin virnisti, kohautti olkiaan ja kääntyi ovelta jättäen sen auki. Epävarmana Joni astui sisään. Hän katsoi kuinka Kasper käveli kohti suuntaa jossa hänen huoneensa oli; pitäisikö hänen seurata? Ennen kuin Kasper katosi kulman taakse, poika käänsi katseensa häneen ja kohotti kulmaansa.

“Mikä hätänä? Pelottaako?” Hän virnuili ja jatkoi sitten matkaansa.

Jonia ärsytti; hänkö muka pelkäisi? Ei tietenkään! Hän potkaisi kengät jaloistaan ja seurasi toista. Musiikki soi kovalla, saksalaista rokkia; synkkää ja äänekästä; talo vaikutti muutoin hiljaiselta.

Astuessaan huoneeseen Joni näki toisen pojan istumassa sängyllään katse kohdistettuna häneen, mitään sanomaton ja samalla jokseenkin huvittunut ilme kasvoillaan. Vasta nyt Joni aisti alkoholin Kasperin hengityksessä, huoneen ilma oli tunkkainen, tavarat  ja vaatteet olivat levällään, tyhjiä kuppeja pöydällä, lautasia joilla oli yhä ruuan jämiä, lattialla taisi lojua jopa pizzalaatikko. Jonia ällötti sotku, hän ei halunnut koskea mihinkään ja erityisesti halusi pitää etäisyyttä Kasperiin.

“Halusit siis tulla tänne ja tarkistaa olenko tappanut itseni sinun vuoksesi?” Kasper kysyi suoraan.

“Vaikutit masentuneelta; et ole ollut koulussa.” Joni sanoi, asettuen kirjahyllyn läheisyyteen. Kasper hymyili hänelle vinosti. “Ja-” Joni katsoi ympärilleen, huomasi nyt avatun pullon vodkaa pöydällä ja tyhjiä oluttölkkejä nurkassa. “Olet juonut.” Hän totesi.

“Niin, mitä sitten?”

“No, huomenna on koulua ja-”

“Ei sinun tarvitse esittää välittäväsi, Joni. Loppujen lopuksi sinähän välität vain itsestäsi, eikö niin?”

Joni tunsi olonsa ärsyyntyneeksi.

“Tulin tänne sopimaan välimme! Tulin kertomaan, että olen pahoillani! Olin melko tyly sinulle, ymmärrän sen nyt, ymmärrän, että olisin voinut hoitaa asiat toisin, eikä se ollut kokonaan sinun syytäsi vaikka teitkin väärin.”

“Ei kokonaan, vai?” Kasper kysyi. “Miksi sinä oikeasti tulit tänne, Joni? Kasvatitko viimein omantunnon? Vai yllyttikö uusi poikaystäväsi? Kehottiko hän sinut tulemaan tänne? Puhumaan minulle? Kerroitko mitä tapahtui?  Ehkä hän suukotteli arvet pois ja sanoi kaiken olevan hyvin?” Joni loi Kasperiin hämmentyneen katseen. “On hitonmoinen sääli, että Dima on hetero, eikö? Jos hän ei olisi, voisit käydä läpi kaikki kolme veljestä, mutta nyt sinun on vain tyydyttävä kahteen vanhimpaan.”

“Mitä sinä oikein yrität vihjata?” Joni kysyi kurtistaen kulmiaan.

“Onko tämä yksi uusista leikeistäsi, Joni? Peli saada Misha mustasukkaiseksi? Tällä kertaa panet hänen isoveljensä kanssa koska minun kanssa paneminen ei aiheuttanut toivottua lopputulosta. Ehkä boonuksena, onnistut myös särkemään Ivon sydämen?”

“En pelaa mitään pelejä!” Joni älähti.

“Niinkö? Oletko varma?” Kasper kysyi noustessaan ylös, vanhempi poika hymyili hänelle, hiljensi musiikkia hieman. “Minusta tuntuu kyllä, että pelaat. Oikeastaan tiedän sen. Kyllähän minua varoitettiin sinusta, mutten uskonut, uskoin naivisti, että ehkä jos olet kiltti sinulle…” Kasper lähestyi yhä, “niin sinäkin olisit kiltti minulle. Olin väärässä. Luuletko, että Misha voisi joskus pitää sinusta? Että hän voisi rakastaa sinua? Kasper kysyi ja Joni kykeni ainoastaan tuijottamaan poikaa. “No?” Kasper oli niin lähellä, että alkoholin lemahdus kävi yhä tiiviimmin Jonin sieraimiin ja sai hänet perääntymään.

“Kyllä hän pitää minusta”, Joni vastasi hämillään ja epävarmana, hän ei pitänyt tilanteesta lainkaan. “Hän haluaa minut.”

“Jos se tosiaan on niin, miksi sitten olet hänen veljensä kanssa etkä Mishan?”

“Ei minun tarvitse selittää elämääni sinulle. Kuten sanoin, tulin tänne tekemään rauhan kanssasi, mutta näen nyt tulleeni turhaan.” Joni kääntyi kohti ovea, mutta Kasper tarttui tiukasti hänen käsivarrestaan.

“Misha on liian hyvä sinulle Joni… Toki hän pani sinua kun tilaisuus tarjoutui, sinä luultavasti flittailitkin hänelle aivan kuten teit minulle… Ja olen kyllä varma ettei löydy montaa jotka kieltäytyisivät tarjotessasi vartaloasi niin auliisti… Mutta siinä se onkin Joni, loppujen lopuksi, mitä muuta voit tarjota?”

“Lopeta Kasper… Olet humalassa ja käyttäydyt kuin ääliö.. sinä olet vain…”

“Mustasukkainen?” Kasper ehdotti. “Tai ehkä minä vain avasin silmäni sille mikä sinä olet; lutka.” Joni koetti vetää käsivarttaan vapaaksi.

“Minun ei tarvitse kuunnella tällaista!”

“Sain mitä halusinkin sinulta, Joni, ja niin sai Mishakin… entä Ivo? Kun hän on upottanut kaluaan tarpeeksi usein sinussa hän kyllästyy myös… Kohtaa tosiasia Joni: Olet lutka! Huora! … Saako se sinut kovaksi; olla niiden ryssien pantavana?… Haluaisitko heidän ottavan sinut samaan aikaan? Olen varma että haluaisit…” Joni tönäisi Kasperin irti itsestään, mutta toinen onnistui yhä tukkimaan ulospääsyn huoneesta.

“Pelottaako?” Kasper kiusasi. “Et taidakaan olla niin kovis ilman ystäviäsi, ethän? Meidän täydellinen mallipoika peloissaan nörtin homopojan edessä?”

“Kasper olet humalassa… jätä minut rauhaan.” Joni yritti uudemman kerran kävellä toisen pojan ohitse, mutta yritys estettiin ja Kasper virnuili yhä. Joni ei halunnut myöntää, mutta häntä kyllä pelotti jo hieman.

“Mitäköhän tämä humalainen hölmö meinaa tehdä, Joni?” Toinen jatkoi kiusoittelua, otti uuden askeleen lähemmäksi mikä sai Jonin perääntymään.

“Lopeta Kasper, vai etkö ymmärrä sanaa lopeta?” Joni kysyi katkeraan sävyyn.

“Ehkä en, tai ehkä en vain välitä koska se tulee sinulta. Sinulta ei saattaa tarkoittaa kyllä ja lopeta että jatka.”

“Olet…. Hullu ja humalassa!” Joni nosti leukaansa.

Kasper hymyili jälleen epämiellyttävällä tavalla. Joni ei halunnut jäädä, hänen olonsa oli epämukava ja hermostunut. Hän koetti toistamiseen liikkua toisen pojan ohitse tuntien olonsa uhatuksi ja ansassa olevaksi kun Kasper seurasi jokaista hänen liikettään. Kasperin hypähtäessä äkisti eteenpäin Joni kavahti taaksepäin säikähdyksestä ja humaltunut nuorukainen nauroi.

“Tämä on upeaa, sinä todella pelkäät minua.” Kasper virnisti, mutta virne katosi pian ja ilme muuttui vakavaksi. “Luuletko että minä-“ Kasper aloitti, katsoi häneen muttei kysynyt kysymystä loppuun.

“Kasper… Minä… Haluaisin todella mennä vain kotiin.”

“Miksi sinä tulit, Joni?” Kasper kysyi uudestaan.

“Minähän jo kerroin.” Joni vastasi, hän oli valmistellut sitä mitä sanoisi Kasperille mutta kaikki oli mennyt totaaliseen pieleen hänen astuttuaan huoneeseen. Kasper kurottautui koskettamaan Jonin kasvoja ja Joni käännähti vapisten pois.

“Misha näkee sinussa tämän; komeat miltei jopa kauniit kasvot ja seksikkään vartalon.. Hänelle se oli vain yksi yö seksiä. Olet hemmoteltu, turhamainen…” Kasper antoi katseensa lipua Jonin vartaloa pitkin ennen kuin katsoi takaisin hänen kasvoihin.

“Huora”, Kasper kuiskasi. “Se sinä olet Joni, miespuolinen huora.” Kasper toisti kylmällä äänellä.

Kasperin sanat satuttivat, kuulla tuo sana ensimmäistä kertaa; heitettynä päin kasvoja. Joni halusi sanoa jotakin yhtä loukkaavaa takaisin, mutta hänen äänensä takertui kurkkuun ja mitään ei tullut mieleen. Silmät alkoivat kostua uhkaavasti.

“Haista paska Kasper!” Hänen äänensä kuulosti katkeralta ja mikä pahinta; loukatulta.

“Sanoin vain totuuden.” Kasper hymähti. “Onnea miesseikkailuihisi.”

Joni työnsi Kasperin tieltään ja kiirehti kohti ovea. Kasper katsoi turtana hänen peräänsä, nojautui pöytäänsä vasten, ovi kolahti äänekkäästi kiinni Jonin perässä. Kasper kääntyi täytti lasinsa ja joi. Osa hänestä halusi juosta toisen pojan perään ja pyytää anteeksi, sanoa ettei hän oikeasti tarkoittanut sanojaan, kertoa että hän rakasti Jonia… Ja toinen puoli tunsi tyydytystä satutettuaan Jonia, aivan kuten Joni oli satuttanut häntä. Joni ansaitsi sen, ääni kuiskasi hänen mielessään, mutta miksi se silti sattui?

Web published: My Secret Shore 30.lokakuuta, 2009

© KOLGRIM 2006 – 2012

Jatka lukuun 10

My Secret Shore HOME

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s