9. vanha versio

Kirjoittajan kommentti: Tässä alkuperäinen versio. Pojat siis menivät klubille tässä ja se tuntui nyt aika epäloogiselle, sillä en usko niiden olevan avoinna niin aikaisin iltapäivällä, edes jenkeissä 😀 Ja muutenkin, no, ajattelin, että Kamil ei kuitenkaan vaikuta sellaiselta, joka…. Annan teidän lukea, nyt ensin. Olkaa hyvä 🙂

****************

Tunnit matelivat sinä päivänä, ja ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun oli aloittanut opintonsa, ei Kamil olisi voinut vähempää piitata niistä. Hän vilkaisi kelloa parin minuutin välein, haluten tietää, kauanko kestäisi ennen kuin heidän treffinsä alkaisivat.

Ja vihdoin viimeinen tunti koitti, se, jonka hän oli päättänyt jättää väliin. Se alkoi 15.45, joten hänellä oli varttitunti ylimääräistä aikaa. Hän sieppasi takkinsa ja puki sen ylleen, kantaen kirjojaan laukussa olallaan. Hän meni ulos rakennuksesta ja odotti portaiden yläpäässä. Alkoi jo hämärtää ulkona ja viilentyä, myös. Hänen nenänsä kylmeni melko nopeasti, mutta hän ei edes ajatellut sitä. Se ei ollut tärkeää; hän piti katseensa pääsisäänkäynnissä, odottaen, että Niko tulisi ulos.

Nikon keskittyminen oli ollut melko lailla olematonta koko päivän, hän ei kyennyt ajattelemaan muuta kuin treffejä Kamilin kanssa ja hän mietti, minne he menisivät.

Hänen hyvää tuultaan häiritsi vain hienoisesti Mattin satunnainen, karmiva seuraaminen ja tuijotus taukojen aikana, mutta onneksi se ääliö ei ollut yrittänyt tulla puhumaan hänelle. Ei ennen kuin Niko kiirehti kohti sisäänkäyntiä pari minuuttia neljän jälkeen.

”Niko!” hän kuuli Mattin kutsuvan häntä juuri kun hän astui ulos. Niko vilkaisi häntä olkansa yli, mutta ei vastannut ollessaan jo menossa Kamilia kohti.

”Hei!” Hän hymyili ja halasi häntä, suuteli hänen nenänpäätään, joka oli jo muuttunut hieman punaiseksi kylmästä. ”Onko kylmä?” hän virnisti, sivuuttaen kokonaan Mattin, joka tuijotti heitä hetken hiljaa ennen kuin meni takaisin sisään.

Kamil vilkaisi Mattia ja tunsi heti… mustasukkaisuutta? Miksi he seurasivat Nikoa tällä tavalla, Matt, Roni… jotkut muut kaverit, joiden hän oli nähnyt vilkuilevan tätä? Miksi he eivät vain… antaneet periksi? Mutta saatuaan lämpimän tervehdyksen Nikolta hänen mustasukkaisuutensa hävisi ja tilalle tuli huoli.

”Vähän”, hän vastasi, painaen otsansa Nikon otsaa vasten. ”Yrittikö hän jotain kummaa?” hänen oli pakko tietää. Jos yritti, Kamil arveli, että hänen täytyisi jälleen tehdä asialle jotain.

Niko pudisti päätään. ”Ei, hän vain… tuijotti. Hän on outo. En piittaa.” Niko kohautti harteitaan. ”No, mihin me mennään?” Hän kysyi jännittyneenä, päätettyään jo, ettei antaisi minkään pilata mielialaansa tänään.

”Ensin yhteen kahvilaan, missä voidaan syödä jotain”, Kamil sanoi vapauttaessaan hänet, mutta tarttuessaan sen sijaan hänen käteensä. ”Sitten voitaisiin mennä jonnekin? Pubiin? Yökerhoon? Elokuviin ehkä?” Kamil antoi hänelle vaihtoehtoja. ”Tai jotain muuta, mitä haluaisit tehdä.”

”Hm, menisin mielelläni elokuviin, ja tiedän, ettet erityisemmin pidä yökerhoista tai pubeista, vai kuinka?” Niko virnisti ja heilutteli heidän käsiään edestakaisin heidän kävellessään.

”En yleensä pidä niistä”, Kamil nyökkäsi myöntävästi. ”Mutta oikeassa seurassa…” Hän virnisti. ”Se voisi olla hauskaa, ja voitaisiin tanssia, haluaisin tanssia sinun kanssasi”, hän sanoi, muistaen illan, jolloin he olivat menneet yökerhoon saadakseen Mattin pois Nikon kimpusta.

”Hyvä on, yökerhoon siis”, Niko myöntyi. ”Haluaisin myös tanssia sinun kanssasi… ja… se ei ole ainoa asia, mitä haluaisin tehdä kanssasi”, hän lisäsi virnistäen.

Kamil hymyili Nikon vihjaileville sanoille, mutta sen sijaan, että olisi punastunut niistä, hän oli itse asiassa kiinnostunut. ”Sitten meitä on kaksi, jotka haluavat tehdä muutakin kuin vain tanssia.”

Niko kohotti kulmiaan, yhä virnuillen. Hän liikahti lähemmäs Kamilia, päästi irti hänen kädestään antaakseen sen levätä hetken toisen takamuksella ja puristi sitä tiiviisti ennen kuin tarttui jälleen hänen käteensä.

”En voinut vastustaa”, hän selitti viattomasti hymyillen. Hän halusi Kamilia niin kovasti, ja ellei Roni olisi ollut heidän asunnossaan, hän olisi ehdottanut vain pikaista päivällistä ja sitten suoraa kotiin menoa. Hän huokasi; miksi Ronin täytyi olla siellä, ja miksi hän ei kyennyt olemaan luja ja julma ja käskemään tätä suksia saman tien hittoon?

Kamil kikatti; he käyttäytyivät kuin idiootit, keskellä talvista katua, missä ihmisiä oli ympärillä… Hyvä on, ei niitä ollut kovin monta, mutta muutama kuitenkin. Nikon käsi hänen takamuksellaan oli varmasti näyttänyt jotakuinkin säädyttömältä ja kuukausi aikaisemmin hän olisi ollut huolissaan ihmisten reaktiosta… Nyt se oli vain merkki siitä, että Nikolla oli hauskaa hänen kanssaan, ihan niin kuin hänelläkin oli Nikon kanssa. Ja jos hän ei kyennyt vastustamaan…

”Onko totta, että joissakin yökerhoissa on sellaisia yksityishuoneita?” Kamil kysyi hymyillen pienesti ja viattomasti.

Nikon huulet raottuivat yllätyksestä. Millaisia mielikuvia se saikaan aikaan! ”Joissain ehkä, ja ne, joissa ei ole, pitäisi haastaa oikeuteen”, Niko kuiskasi, nuollen äkkiä kuivia huuliaan. ”Ja… kiinnostaisiko sinua… etsiä… sellainen paikka?” Hän kohotti kysyvästi kulmiaan.

”Kovasti”, Kamil nyökkäsi, kertomatta hänelle, että hän olisi mieluummin nyt kotona, tekemässä juuri sitä, mistä he puhuivat… mutta se idiootti Roni oli siellä, onnistuen menestyksellisesti tekemään se mahdottomaksi! ”Tiedätkö mitään hyviä paikkoja? Tai… voitaisiin mennä elokuviin, ehkä siellä on jotain todella huonoja elokuvia menossa…”

Niko yritti miettiä nopeasti. ”Elokuvateatteri voisi olla yksi paikka, siellä on… yksi todella, todella tylsä elokuva… eräs tyttö luokaltani kertoi nähneensä sen poikakaverinsa kanssa ja he olivat päätyneet tekemään…” hän virnisti, ”no, joitakin rakkausjuttuja… ai niin, ja on myös yksi yökerho, missä pöydät ovat aika syrjäisiä, joten… Hm, kyllä, paikkoja on”, hän sanoi. ”En ole koskaan… tehnyt sitä kummassakaan paikassa…” hän kiiruhti lisäämään. Hän ei halunnut, että Kamil luulisi hänen olevan tottunut etsimään sellaisia paikkoja. ”Päätä sinä, yökerhossa tosin voitaisiin tanssia ja…” Niko yritti hillitä itseään ja innostustaan, hän todella, todella halusi Kamilia nyt, ja hän tiesi, että kuolisi, elleivät he löytäisi mitään paikkaa.

”Elokuvateatteri vai yökerho…” Kamil teeskenteli miettivänsä asiaa; virnistys ilmaantui hänen huulilleen ja hän vilkaisi Nikoa merkitsevästi. ”Se on KOVA valinta… hmm…”

Kuinka ilkeää, Niko ajatteli ja sitten… hän sujautti toisen kätensä Kamilin taskuun.

”Kova on”, hän myöntyi, ”mutta sinun täytyy valita toinen”, hän virnisti antaen nopean suukon Kamilin poskelle.

”Tuota… yökerho, haluan todella tanssia sinun kanssasi”, Kamil nyökkäsi päättäväisesti. ”Ja ole kiltti, osoita vähän armoa himokkaalle puolalaiselle kämppiksellesi ja mennään sinne mahdollisimman nopeasti, jos kerran tiedät hyvän paikan.”

”Mennään”, Niko nyökkäsi ja otti kiinni Kamilin kädestä. Hän oli yhtä mieltä, että halusi sinne mahdollisimman nopeasti. ”Se ei ole kovin kaukana.” Hän käytännöllisesti katsoen raahasi Kamilin sinne koko viidentoista minuutin kävelymatkan. ”En ole koskaan ollut yökerhossa näin aikaisin”, Niko kikatti kun he menivät kohti sisäänkäyntiä. Siellä ei olisi kovin paljon ihmisiä, mikä saattaisi olla sekä hyvä että huono asia. Hyvä asia siksi, että olisi vähemmän silmiä näkemässä heidät ja huono asia koska… no, henkilökunnalla olisi helpompaa seurata jokaista paikalla olevaa ihmistä.

Kamil katseli ympärilleen uteliaasti heidän tullessaan sisään; paikassa ei ollut vielä tungosta, sisällä oli vain muutama ihminen. ”Näyttää kivalta”, hän hymyili Nikolle ja päästi irti hänen kädestään.

”Haluatko jotain juotavaa? Ja me unohdimme kokonaan syömisen”, hän kikatti. Hänestä tuntui niin huolettomalta juuri silloin, niin keveältä ja ongelmattomalta. ”Musiikki on myös hyvää”, hän huomasi. ”Tykkään tästä. No, mehän voidaan syödä jälkeenpäin”, Niko virnisti. ”Juuri nyt olen nälkäisempi maistamaan sinua”, hän antoi katseensa kulkea alemmas Kamilin vartaloa. ”Ehkä kuitenkin ensin juomista”, hän kikatti mennessään kohti baaritiskiä. ”Mitä sinä haluat?”

”Olutta?” Kamil mietti ääneen, seisten nyt ihan Nikon vieressä, hangaten hänen lantiotaan vasten ja tuntien olonsa tuhmemmaksi kuin koskaan ennen.

Niko teki tilauksen. Hänen oli vaikeaa hallita itsensä, kaikki hänen aistinsa olivat kohdistuneet Kamilin läheisyyteen ja hän todella tunsi itsensä himokkaammaksi kuin koskaan ennen.  Hän maksoi baarimikolle, joka näytti virnistävän heille tietäväisenä.

”Mennäänkö istumaan tuonne?” hän ehdotti osoittaen muutamien yksinäisten pöytien suuntaan.

Se oli ensimmäinen kerta Kamilin elämässä kun hän oli niin avoimesti… flirttaileva. Hän ei laskenut mukaan sitä kertaa, kun he olivat menneet yökerhoon pelaamaan pientä peliään; silloin se oli jotain erilaista ja se päätyi siihen mihin oli päätynyt vain koska hän oli… suuttunut. Tänään… hän halusi olla flirttaileva, hän halusi näyttää Nikolle, että hänen kanssaan oli hauska olla, ja ettei hän tarvinnut Ronia… Hän heitti Ronin mielestään, tämä oli viimeinen ihminen, jota hän halusi ajatella juuri nyt.  Hän meni Nikon kanssa kohti pöytiä; ne olivat piilossa varjoissa antaen jonkinasteista yksityisyyttä.

He istuivat alas, Niko painautui lähelle häntä ja otti siemauksen hänen oluestaan ennen kuin laski sen pöydälle. Hän liikutti sormiaan Kamilin niskassa, hengittäen hänen tuoksuaan, hieraisten huuliaan hänen leukaansa vasten.

”Ihosi tuntuu niin lämpimältä”, hän mutisi.

Kamilin huulet vääntyivät pieneen hymyyn, hänen kätensä irrotti otteensa olutlasista ja asettui sen sijaan Nikon reidelle, hieroi sitä hitaasti samalla kun hänen päänsä kääntyi kohti Nikoa ja hän pyrki koskettamaan tämän huulia omillaan. Hän antoi Nikolle pehmeän suukon samalla kun hänen kätensä vaelsi ylemmäs ja ylemmäs tämän reidellä. Hän puraisi varovasti toisen huulta.

”Pidän sinun kosketuksestasi”, hän mutisi pyyhkäisten huuliaan Nikon poskea vasten.

Niko voihkaisi, Kamilin käsi kiusasi häntä; se meni lähemmäs ja lähemmäs, eikä silti tarpeeksi lähelle, ja hän alkoi menettää kaiken kyvyn ajatella selvästi. Hän toi huulensa jälleen lähemmäs Kamilin huulia, melkein suudellen, mutta kun Kamil liikautti päätään eteenpäin, Niko siirtyi taakse, virnistäen. Hänen kätensä liukui alas Kamilin vyötäröä, sitten edemmäs hänen reidellään.

Kamil tiesi, että hänen pitäisi hillitä itsensä, eikä antaa mennä loppuun asti; mikä tuntui turhauttavalta, mutta hän antoi kätensä kiivetä ylemmäs, hypätä Nikon nivusten ohi, asetti sitten kätensä hänen vatsalleen ja sujautti sen paidan alle; hän kosketti lämmintä vatsaa.

Niko nuoli jälleen huuliaan, hän tunsi olonsa hieman sekavaksi; hän tiesi minne kaikki veri oli menossa. Hän yritti rauhoittaa itseään, mutta se tuntui mahdottomalta. Hän sujautti toisen kätensä Kamilin paidan alle; tunsi hänen selkänsä lämmön ja sileyden, hän pyyhkäisi poskeaan Kamilin poskea vasten, löysi hänen korvanlehtensä ja otti sen hampaidensa väliin. Hän halusi… halusi niin kovasti… tarvitsi…

”Sinä huijaat”, Kamil henkäisi hänen korvaansa, jännityksen väreet kulkivat koko hänen vartaloonsa sieltä, missä toisen käsi oli. ”Nyt meidän pitäisi tanssia vähän”, hän ehdotti, yrittäen kuvitella heidät molemmat heidän hyvin kiihottuneessa tilassaan… ”Itse asiassa; miksi ei?” Ehkä hän halusi kiduttaa itseään? Koska se tulisi olemaan… kyllä, kovaa.

”Tanssia?” Niko toisti hitaasti. ”Joo, tanssitaan…” hän kuiskasi. Heidän tilassaan he saattaisivat pistää pystyyn melkoisen esityksen muille ihmisille, mutta hän ei piitannut muista, ei tällä hetkellä, hän piittasi vain Kamilista. Hän ponnisteli seisaalleen ja tarjosi kätensä Kamilillle; se tulisi olemaan kidutusta, mutta kuinka suloista kidutusta!

Aivan kuten Kamil oli odottanutkin; tanssiminen tulisi olemaan kivulias kokemus… mutta sen arvoinen. Hänen verensä virtasi jo nopeammin hänen suonissaan ja hän nuoli huuliaan odottavasti kun Niko johdatti häntä kohti tanssilattiaa, hänen kätensä tarttuneena Nikon käteen. Vihdoin he olivat siellä, ketään muita ei ollut tanssimassa tähän aikaan; yhä liian aikaista. ”Sinä viet”, Kamil virnisti hänelle haastavasti.

Niko virnisti takaisin. Hän epäili olisiko hänellä rohkeutta tanssia näin ilman alkoholia ja näin aikaisin kenenkään muun kuin Kamilin kanssa, mutta nyt Kamil oli hänen huumeensa, eikä hän välittänyt siitä, kuka katselisi.

Pehmeät äänet, pehmeät liikkeet, Nikon silmien katse, joka porautui hänen silmiinsä, pitäen heidät yhdessä… Kamilin sormet pyyhkäisivät kevyesti Nikon käsivartta, toisen käden levätessä hänen olkapäällään. Heidän tanssinsa jokainen hetki sai Kamilin haluamaan siepata Niko jonnekin, missä he voisivat päättää toisen tanssinsa, sen, joka paloi heidän veressään.

Niko ei tiennyt, paljonko vielä kestäisi; vihdoin hän antoi periksi halulle suudella Kamilia kovaa huulille, melkein väkivaltaisesti, hän veti toisen lähemmäs, voihkien, tuntien itsensä äärimmäisen turhautuneeksi, koska kaikki mitä hän halusi, oli… seksiä… vaatteet pois ja Kamil ottamassa hänet.

”Haluan sinua niin kovasti”, hän kuiskasi, tanssien yhä lähellä häntä, hänen käsiensä vaeltaessa levottomasti hänen kylkiään pitkin.

Kamil haukkoi henkeään kuullessaan Nikon sanat. ”Hetken päästä meidät pidätetään julkisesta siveettömyydestä”, hän varoitti, koska jokin osa hänen mielestään oli jo lakannut välittämästä ihmisistä, jotka olivat kokoontuneet tänne. ”Koska haluan riisua sinulta nuo vaatteet, katsoa sinua, ottaa sinut…” Kamililla ei ollut aavistustakaan, mistä nuo sanat tulivat, ne ilmaantuivat hänen huulilleen ja… ensimmäistä kertaa sanat tulivat helposti häneltä, ja ne tuntuivat keveiltä; hänestä tuntui kuin hän voisi kertoa toiselle kaiken, mitä tämä kysyisi – jos tämä olisi kysynyt.

Niko sulki silmänsä. ”Ole kiltti… voi luoja, tarvitsen sitä… tarvitsen sinua, Kamil”, hän nyökkäsi, vilkaisi ympärilleen ja näki, että lisää ihmisiä oli ilmestynyt. Aika moni mies katseli heitä, mikä ei ollut yllättävää ottaen huomioon, että he olivat ainoita, jotka tanssivat ja heidän tanssinsa laatu…

”En välitä, minun täytyy saada sinut”, hän kuiskasi Kamilille, katsoen jälleen ympärilleen; joku paikka, he tarvitsisivat jonkin paikan ja he tarvitsisivat sen nopeasti! ”Minä… tarvitsen sitä… Luulen, että aivoni ovat pysähtyneet”, hän kikatti ja suuteli Kamilia. ”Sinä… minä… ja… jokin paikka?”

”Pikainen kertaus?” Kamil kysyi ennen kuin antoi Nikolle uuden suukon. Hän tiesi jännittävänsä jousta, joka oli jo liian kireällä mutta tämä… tasapainoilu siveellisen-epäsiveellisen reunalla sai väristykset kulkemaan hänen lävitseen. Hän keskeytti suudelman, joka toi hänet lähemmäs hetkeä, jolloin hän heittäisi kaikki säännöt ulos ikkunasta. ”Joku paikka… mikä tahansa… missä?” Hänen olisi pitänyt valita elokuvateatteri!

”On yksi… pöytä, joka on melko suojaisa, tiedän, että… jotkut… käyttävät sitä… sitten… yläkerrassa… on yksi nurkkaus… voitaisiin livahtaa sinne, se on turvallisempi kuin pöytä… tai sitten vessa, mutta… en ole varma haluanko… julkisessa vessassa, luoja tietää, milloin se on viimeksi siivottu…” Niko kikatti hermostuneesti tarpeesta, joka kasvoi hänen vatsanpohjassaan. ”Joten taidan ehdottaa käytävän nurkkausta, yläkerrassa, mutta… mitä sinä haluat?”

Kamil oli samaa mieltä Nikon kanssa vessasta; mikä tahansa oli parempi.

”Se portaikko-juttu”, hän mutisi, halu haittasi jo hänen puhettaan. ”Näytä tietä…” Hän oli varma, että jos he eroaisivat nyt, se olisi vähemmän epäilyttävää, mutta hän ei hävennyt enää. Jos hän eroaisi Nikosta, hänen pökertyneet aivonsa eivät varmasti ikinä kykenisi löytämään häntä.

Niko nyökkäsi melko kärsimättömänä; hän tarttui Kamilin käteen ja välittämättä mistään tai kenestäkään muusta hän johdatti toisen yläkertaan. Hän näki henkilökunnan seisoskelevan lähellä.

”Odota”, hän kuiskasi, hänen sydämensä löi hurjasti jännityksestä ja kun hän näki, että reitti oli selvä, hän veti nopeasti Kamilin kanssaan käytävän varjoihin. ”Tämä on hullua”, hän kikatti hermostuneena ja jännittyneenä, painautuen toista vasten. ”Mutta luoja, miten tarvitsen sinua”, hän tarttui Kamilin käteen ja painoi sen nivusiaan vasten. ”Tunne, kuinka kiihottunut olen…”

Kamil hymyili hänen huuliaan vasten ja puristi kevyesti hänen elintään. ”Kuuma ja kiihottunut, juuri sellainen, mistä pidän”, hän mutisi Nikon korvaan samalla kun hänen kätensä alkoi liikkua toista vasten, kankaan läpi.

Niko puri huultaan ja kurottautui koskettamaan Kamilia samalla tavalla. ”Hm, kiihottunut myös, huomaan”, hän nuoli huuliaan ja päätti, ettei voisi odottaa, hän ei halunnut odottaa, hän halusi nähdä sen, tuntea sen… Niko alkoi avata Kamilin vyötä ja farkkuja, hän sujautti kätensä sisään ja kun hän löysin kuuman, kovan lihan, hän puristi sitä. ”Mmmh, rakastan sitä, miltä se tuntuu… Rakastan koskea sitä… se on niin täydellinen ja kova… ja paksu”, hän kuiskasi nuolaisten vielä kerran huuliaan, katsoi Kamilia silmiin ja liikutti lantiotaan kohtaamaan paremmin hänen kosketuksensa.

”Melko suorapuheisia, vai ollaanko?” Kamil virnisti Nikolle, vaikkakin tämän käsi hänen ympärillään teki kaiken muun vähemmän tärkeäksi. Hän lopetti toisen hieromisen ja yritti pysäyttää omien lanteidensa liikkeet, jotka pyrkivät käymään hillittömiksi. Hän avasi Nikon housut, sujautti kätensä sisään ja alusvaatteiden alle, löysi hänen erektionsa ja hieraisi sitä. ”Ja innokkaita”, hän kikatti.

”Mmmh, olen innokas, innokas saamaan sinut”, Niko kuiskasi, vapautti Kamilin kalun hänen housujensa tiukkuudesta ja katsoi sitä jatkaessaan hieromista. Sitten hän katsoi jälleen Kamilin kasvoja ennen kuin nojautui suutelemaan häntä syvään, nälkäisesti, melkein rajusti.

Niko herätti jotakin hänessä, jotakin, millä ei ollut mitään tekemistä pehmeyden tai hitauden tai varovaisuuden kanssa. Äkkiä Kamil huomasi sisällään halun painaa Niko seinää vasten ja… miksikä ei? Hän irrotti kätensä Nikosta, tarttui hänen ranteisiinsa ja vei ne pois itsestään; vaikka se saikin osan hänestä protestoimaan – mutta ei, hän voisi tehdä sen ja hän halusi tehdä sen, toinen osa halusi kipeästi kontrollin.

Niko tunsi koko vartalonsa värisevän, äkillinen muutos Kamilin käytöksessä oli uskomattoman kiihottavaa, hän puri huultaan.

”Haluan imeä sinua”, Kamil kuiskasi lähellä hänen korvaansa tavalla, joka sai Nikon värisemään kärsimättömyydestä.

”Ole kiltti”, Niko kuiskasi takaisin, nyökäten päätään, silmät vain puoliksi auki.

Kamil virnisti ja nuoli huuliaan; hän ei ollut tehnyt tätä ja lähes kaikki hänen kokemuksensa olivat rajoittuneet niihin kertoihin Nikon kanssa, mutta! Hän tunki oman erektionsa takaisin boksereihin; se olisi vain tiellä! Hän suuteli Nikoa uudestaan; rajusti ja melkein kipeästi. Sitten hän vajosi polvilleen ja vei kätensä Nikon yhä boksereihin vangitulle erektiolle. Ja se pysyisi siellä vielä hetken aikaa; juuri nyt hän vain hieroi sitä kankaan läpi ja toi sitten suunsa sitä vasten, hengitti kuumia henkäyksiä siihen, raapi sitä sitten varovasti hampaillaan.

Niko heitti päätään taakse. ”Kamil…” hän huohotti ja tunsi itsensä kovenevan vielä lisää. Hän vei kätensä Kamilin hiuksiin, kietoi sormensa niihin ja yritti parhaansa mukaan olla työntymättä eteenpäin. Hänen täytyi myös yrittää olla hiljaa; se oli vaikea osuus.

Kamil tunsi itsensä häpeämättömän… häpeämättömäksi. Hän tiesi, että heidän pitäisi pysyä hiljaa, elleivät halunneet jäädä kiinni ja joutua pidätetyksi, mutta… Hän siristi silmiään; hän halusi kuulla Nikon voihkivan ja hän tekisi kaikkensa saadakseen Nikon voihkimaan nautinnosta. Hän raapaisi vielä kerran hampaillaan ja kurotti sitten kohti Nikon boksereiden vyötäröä, veti ne varovasti alas ja paljasti hyvin kiihottuneen ja jo vuotavan elimen. Hän katsoi sitä ja se sai hänet vieläkin kiihottuneemmaksi, aivan kuin hän olisi saamassa suihinottoa, eikä antamassa sitä. Hän työnsi kielensä ulos ja nuolaisi päätä nopeasti, mutta maistettuaan ensimmäisen kerran hän päätti kuljettaa kieltään pitkin koko pituutta, sen alapuolta.

Niko värisi vieläkin kiihkeämmin, epävarmana siitä, kannattaisivatko hänen jalkansa hänen painoaan loppuun asti. Se oli hullua, koko tilanne; he voisivat jäädä kiinni niin helposti ja se sai kaiken tuntumaan vieläkin voimakkaammalta. Hänen vapaa kätensä, joka ei ollut Kamilin hiuksissa, kohosi hänen suulleen; hän yritti yhä tukehduttaa omat voihkaisunsa. Hän halusi enemmän, enemmän kuin pelkän nuolaisun, hän halusi… Kamil kiusoitteli häntä, hän rakasti sitä ja hän halusi enemmän.

”Enemmän”, hän sanoi lopulta ääneen ja katsoi alas Kamilia; näky oli todella innoittava, jotain, mitä hän ei varmasti koskaan unohtaisi.

Kamil hymyili vaatimukselle; oltiinko sitä vähän kärsimättömiä? Mikä tietenkin teki hänet halukkaaksi kiusoittelemaan vielä enemmän; pieni ’enemmän’ ei ollut tarpeeksi, se oli liian lyhyt ja… Kamil halusi kuulla enemmän; hän nuolaisi uudestaan, hitaasti, kuljettaen kieltään tyvestä päähän, painaen Nikon erektion hänen alavatsansa ihoa vasten.

Niko huokaisi turhautumisesta, melkein epätoivoisena, hänen lantionsa liikahti eteenpäin, kiihkeän halun ajamana, tarpeen, Kamilin huulet… Kuinka hän halusikaan tuntea hänen suunsa lämmön ympärillään, kuumuuden…

”Kamil”, hän melkein uikutti, alkaen huohottaa kevyesti. ”Ole kiltti”, hän pyysi.

”Ole kiltti ja mitä?” Kamil mutisi, painaen nyt huulensa tyveä vasten ja kiusoitellen kohtaa, mistä Nikon elin alkoi; pehmeä iho tuntui kuumalta hänen syöksähtelevää, käärmemäisesti liikkuvaa kieltään vasten.

Niko nuoli jälleen huuliaan, hänen suunsa tuntui kuivalta, Kamil tiesi, mitä hän halusi ja vain hetkeä aikaisemmin hän oli…

”Ime minua, ole kiltti, Kamil…” hän vihdoin sanoi ääneen, melkein sihahtaen tuntiessaan kalunsa sykkivän halusta saada enemmän.

Kamil nauroi synkästi, vallan tunne meni suoraan hänen päähänsä ja nivusiinsa. Hän oli se, jota Niko halusi ja tarvitsi, ei sitä idioottia Ronia! Tämän olisi syytä nähdä se, kuulla se, olisi syytä tajuta, että Niko kuului hänelle, eikä Ronille, eikä tällä siis ollut oikeutta suudella Nikoa ja… Enemmän, Niko oli pyytänyt! Kamil avasi suunsa ja otti Nikon erektion pään suuhunsa, imaisi sitä ja painoi hetken kuluttua kielenkärkensä sitä vasten.

Vihdoin Niko ei voinut olla voihkimatta, saadessaan viimein sen, mitä oli halunnut koko ajan. Hän ei välittänyt, hän halusi tätä, nautti tästä eikä voinut pysyä hiljaa, mutta hän voisi silti yrittää äännellä nautinnosta niin hiljaa kuin mahdollista; jotta vain Kamil kuulisi sen.

”Mmh, hyvä…” hän sulki silmänsä, hänen molemmat kätensä tulivat pitelemään Kamilin päätä, mutta silti pakottamatta mitään, yrittäen olla työntymättä syvemmälle.

Kamil antoi erektion liukua hitaasti ulos suustaan, aivan kuin hän tekisi jos söisi tikkaria, aistillisesti. Sitten hän nuoli huuliaan ja otti Nikon uudestaan, vähän syvemmälle, imien voimakkaammin, mutta sen sijaan, että olisi leikkinyt hänen elimensä päällä, hän toi päätään eteenpäin, mikä vuorostaan vei Nikon syvemmälle hänen suuhunsa. Se tuntui täydeltä ja hänen täytyi levittää huuliaan melko leveälle ja varoa, ettei satuttaisi häntä hampaillaan, mutta hän jatkoi, imien jälleen.

Niko ei voinut olla työntymättä vähän syvemmälle Kamilin suuhun, hyväillen hänen hiuksiaan niin tehdessään, hän avasi silmänsä, hänen täytyi nähdä Kamil nyt.

”Nnh… näytät niin kiihottavalta, tuntuu niin uskomattomalta…” hän vetäytyi taas taaksepäin, yrittäen muistaa antaa Kamilin määrätä tahdin, mutta sitten taas; hänen lantionsa tuntui liikkuvan oman mielensä mukaan. Itsensä hillitseminen tällaisessa tilanteessa osoittautui vaikeammaksi kuin hän oli luullut.

Kamil oli odottanut, että päädyttäisiin tähän. Hän muisti, kuinka oli itse tullut melkein hulluksi halusta hautautua syvemmälle siihen lämpöön… vaikka vastaanottavassa päässä se tuntui erilaiselta. Nikon erektion pää liukui hänen kitalakeaan pitkin kunnes se oli melkein hänen kurkussaan ja hänen täytyi vetäytyä ollakseen yökkäämättä. Tämä oli hänen ensimmäinen suihinottonsa, eikä hän takuulla kyennyt ottamaan sitä kokonaan suuhunsa! Hän voisi ottaa… ehkä puolet Nikosta mukavasti, joten hän tähtäsi siihen. Puoleksi hautautuneena häneen… Hän imaisi voimakkaasti samalla kun hänen kätensä kurottautui kohti tyveä ja alkoi hyväillä sitä sormillaan.

Niko värisi nyt vielä enemmän, nautinnosta, joka tuntui sokaisevan hänet. Lämpö levisi ja hän tiesi, ettei kestäisi enää kauaa, kaikki tämä… esileikki, kiihotus… kuinka hän oli kaivannut Kamilin kosketusta viime päivien aikana. Hän voihkaisi ääneen Kamilin nimen, hänen lantionsa jatkoivat varovaista liikettä edestakaisin, lähempänä ja lähempänä…

”Nnh… lähellä, Kamil, lähellä…” hän varoitti.

Kamil nyökkäsi, tai pikemminkin työntyi hieman lähemmäs Nikoa, ottaen hänet syvemmälle; se oli ainoa keino, millä hän saattoi osoittaa ymmärtäneensä. Hänen kätensä pyörittelivät toisen kiveksiä hellästi; ne tuntuivat lämpimiltä ja raskailta ja samaan aikaan ne tuntuivat tiukentuvan hieman. Hän lopetti imemisen hetkeksi, hän vain liikutti päätään edes takaisin, jäljitellen työntelevää liikettä ja toivoi, että Niko pitäisi siitä.

Nikon kädet kouristuivat Kamilin hiuksissa. ”Ungh… minä tulen… nhg…” hän sulki silmänsä, hänen päänsä nojautui eteenpäin, kihelmöivä tunne alkoi liikkua hänen varpaistaan ylöspäin, ja hän laukesi Kamilin suuhun.

Suolainen maku täytti Kamilin suun, ja se oli… outoa, hän ei tiennyt, mitä oli odottanut tuntevansa, mutta ei todellakaan tätä makua. Hän yritti niellä nopeasti, hänen kätensä liikkuivat yhä Nikon elimen tyvessä saadakseen kaiken tulemaan ulos. Pieni määrä valkeaa ainetta valui hänen suustaan ja alas leukaa pitkin. Hän päästi irti Nikosta ja pyyhkäisi leukaansa kämmenselällään.

”Oletko nyt… vähemmän jännittynyt?” hän virnisti vinosti.

”Hm, todellakin”, Niko hymyili rentoutuneena ja täysin tyydytettynä, hän silitti lempeästi Kamilin hiuksia. ”Kiitos”, hän kuiskasi ja ojensi kätensä auttaakseen toista nousemaan ylös.

Kamil nousi polviltaan ja nuolaisi huuliaan; hän tunsi yhä selvästi Nikon maun suussaan, ja vaikka se ei ollutkaan kovin miellyttävä, ei se tuntunut pahalta. Hän voisi tottua siihen… aivan kuin hän ajatteli voivansa tottua Nikoon, enemmän kuin tottua… Hän nojautui antamaan toiselle pehmeän suukon.

”Nyt ymmärrän, miksi pidät kurkuista niin paljon.”

Se sai Nikon nauramaan ja punastumaan hieman, hän virnisti, veti housunsa ylös ja vetoketjun kiinni ennen kuin nojautui antamaan Kamilille kunnon suukon; hän maistoi itsensä toisen suussa.

”Tuntui todella, todella upealta”, hän kuiskasi, hänen kätensä kulki alas Kamilin vyötäröltä. ”Onko nyt minun vuoroni?”

”Voisi olla muka-” Kamil hymyili odottavasti, mutta jähmettyi kuullessaan askelten lähestyvän. ”Voi hitto, odottamattomat yllätyksen tulevat todella odottamatta”, hän mutisi yrittäessään sulkea nopeasti housunsa.

Nikon sydän alkoi lyödä nopeammin, lähestyvä varjo sai hänen silmänsä laajenemaan.

”Pojat, mitäs te täällä teette, ette ole-” miehen ääni sanoi, ja Niko tarttui nopeasti Kamilin käteen.

”Juokse!” hän kiljaisi vetäen hänet mukaansa, ennen kuin mies saisi heidät kiinni.

Kamil huomasi, että seisokin kanssa juokseminen ei ollut miellyttävä kokemus, mutta kiinni jääminen ja… ei, hän ei halunnut sen tapahtuvan, joten hän juoksi niin lujaa kuin pääsi, naurun kupliessa hänen rinnassaan; he olivat olleet tuhmia julkisella paikalla ja hän nautti jokaisesta hetkestä!

Heidän päästyään ulos Niko kykeni tuskin hengittämään nauraessaan niin kovasti.

”Voi luoja”, hän nojautui lähelle Kamilia, nauraen hänen rintaansa vasten, ennen kuin vihdoin katsoi toista, hänen kätensä lepäsivät Kamilin rinnalla, tarrautuneena hänen takkiinsa. ”Eikös ollutkin hauskaa?” hän kysyi virnistäen, tuntien viileän tuulenpuuskan hyväilevän kasvojaan.

”Se oli virallisesti hulluinta, mitä olen tehnyt koko elämäni aikana”, Kamil läähätti, yhä nauraen ja takertuen Nikoon tukea saadakseen. ”Vaikka se voi osoittautua myös kivuliaimmaksi kokemukseksi…” hän muistutti tilastaan. Hänen erektionsa jomotti, mutta äskeisen juoksun jälkeen se oli hitaasti häipymässä.

”Uh, olen pahoillani, kunpa meillä vain olisi ollut enemmän aikaa”, Niko huokaisi ja suuteli hänen poskeaan pehmeästi. ”Hyvitän sen sinulle”, hän kuiskasi. ”Hyvitän sen sinulle tänä iltana, tavalla tai toisella, lupaan.”

”Ei se ole mikään ’olen velkaa sinulle’ -juttu”, Kamil pudisteli päätään. Totta kai kaikki mitä hän teki Nikon kanssa oli puhdasta nautintoa, mutta hän ei halunnut toisen tuntevan, että tämä oli jotain velkaa hänelle. ”Jos meillä vain on aikaa ja mahdollisuus”, hän nyökkäsi sitten, haluamatta toisen tuntevan itseään myöskään torjutuksi. Hänen vatsansa murahti, ja hän muisti, että heidän oli ollut tarkoitus syödä ensin jossain. ”Mitäs jos syötäisiin jotain nyt?”

Niko hymyili, myös nälkäisenä. ”Joo, mennään vaan”, hän nyökkäsi ja otti Kamilin käden omaansa. Se tuntui oudolta ja hyvältä; hän ei ollut ikinä ollut suhteessa, jossa toinen ihminen olisi tyytyväinen antaessaan hänelle nautintoa ilman, että odottaisi vastapalvelusta.

”Sopiiko eräs italialainen ravintola?” Kamil ehdotti; se oli mukava paikka ja hän oli halunnut mennä sinne siitä asti, kun se oli avattu, mutta hänellä ei ollut koskaan ollut aikaa tai rahaa… No, nyt oli enemmänkin kysymys ajasta, sillä kun Niko oli hänen kämppäkaverinsa, hänen onnistui säästää hieman. ”Haluan jotain todella mausteista ruokaa.”

”Ok, kuulostaa kivalta… en ole tainnut koskaan olla italialaisessa ravintolassa aiemmin…” Niko tunnusti. ”Harkitsin aina sitä, kotona on yksi ravintola, ja ystäväni sanovat, että sen ruuan vuoksi kannattaisi vaikka kuolla, mutta… En koskaan saanut mennyksi sinne… Eli siellä on siis pitsaa ja pastaa? Vai… ei pelkästään sitä? Ja nyt olen tietämätön suomalainen ja… Ja nyt olen vain hölöttäjä”, hän virnisti ja vilkaisi Kamilia sivusilmällä.

”No, siellä on myös pitsaa ja pastaa”, Kamil nyökkäsi ja hymyili sitten. ”Ja siellä on alkuperäistä spagetti Bolognesea, parempaa kuin mikään pasta, ja se odottaa siellä, meidän on parempi mennä ennen kuin siellä on liikaa asiakkaita.”

”Hm, selvä, tiedän, mitä aion tilata”, Niko nyökkäsi. ”Spagetti Bolognese”, ja hänen vatsansa murahti hyväksyvästi, mikä sai hänet kikattamaan. ”Vatsani on samaa mieltä kanssani”, hän sanoi. ”Kuinka kaukana se ravintola on?”

”Kymmenen minuuttia hitaasti kävellen, mutta jos pidetään kiirettä, päästään perille seitsemässä”, Kamil veti häntä ravintolan suuntaan. ”Oli mukavaa tanssia sinun kanssasi”, hän hymyili hetken hiljaisuuden jälkeen.

”Minustakin oli mukavaa tanssia sinun kanssasi”, Niko hymyili, mutta pian hymy muuttui virneeksi. ”Ja se toinen juttu… Kuka olisi arvannut, että suloinen varkaani voisi olla niin villi ja tuhma”, hän kuiskasi. ”Minulla oli hauskaa, on yhä.” Se oli totta, Niko ei uskonut, että hänellä olisi koskaan ollut niin hauskaa kenenkään kanssa.

Kamil vain puristi hänen kättään ja käveli hieman nopeammin ravintolaa kohti. Kun he ehtivät sinne ja pääsivät sisään, osoittautui oikeaksi päätökseksi valita se paikka; ilmapiiri oli kotoinen, ei sellainen, joka sai istumaan hermostuneena ja vahtimaan, ettei vain pudottaisi mitään puhtaanvalkoisille pöytäliinoille.

Heidät ohjattiin pieneen pyöreään nurkkapöytään ja odotettuaan hetken, jotta he ehtisivät lukea ruokalistan, tarjoilija tuli ottamaan heidän tilauksensa. Kamil teki päätöksensä heti.

”Minä otan spagetti Bolognesea ja…” hän vilkaisi Nikoa; tämä oli sanonut haluavansa sitä myös, mutta olisi ollut tökeröä olla antamatta hänen valita. ”Entä sinä, Niko?”

”Samaa minulle, kiitos… ja lasi kokista juotavaksi”, Niko vastasi hymyillen tarjoilijalle.

”Kivennäisvettä minulle, kiitos”, Kamil vastasi, kun häneltä kysyttiin, mitä hän halusi juoda.

Tarjoilija lähti, pehmeä musiikki tulvi kaiuttimista, jotka olivat niin hyvin kätketty, ettei Kamil kyennyt huomaamaan niitä.

”No, millainen päivä sinulla oli?” hän kysyi Nikolta; aiemmin he molemmat olivat olleet niin keskittyneitä muuhun kuin vain puhumiseen ja nyt ilmapiiri rohkaisi normaaliin keskusteluun.

”Ihan hyvä, oikeastaan”, Niko sanoi. ”Ihan vaan…” Häneen kohdistunut ikävä tuijotus ja huoli siitä, mitä tehdä Ronin tilanteen kanssa ja… Mutta hän ei todellakaan halunnut puhua siitä nyt. ”Nämä treffit tekivät siitä ihan erityisen”, hän hymyili sitten; sehän oli totta loppujen lopuksi. ”Entä sinä? Miten koulussa meni?”

”Kesti kauan ja oli tylsää, en malttanut odottaa, että pääsisin pois”, Kamil vastasi rehellisesti. ”Ja olen tyytyväinen, että jätin viimeisen tunnin väliin, kulutin sen ajan paljon… antoisammin”, hän virnisti.

Niko vastasi virnistykseen ja oli aikeissa vastata, kun tarjoilija tuli takaisin juomien kanssa, ja he molemmat kiittivät häntä.

”On todellakin ollut antoisa… ilta.” Hän virnisti heidän jäätyään jälleen kahdestaan. ”Hauska ja jännittävä, jotakin… jota voitaisiin kokeilla uudestaan?” Hän katsoi syvälle Kamilin silmiin tuodessaan lasin huulilleen ja otti varovaisen siemauksen, nuollen kosteutta huulistaan.

”Todellakin kannattaa kokeilla”, Kamil virnisti. ”Mutta ensin ruokaa, olen nääntymäisilläni ja tarvitsen hieman… voimia…” Hän sanoi vihjailevasti, katsellen Nikon kielen nuolaisua huulten yli. ”Etkä halua, että meidät heitetään ulos täältä, spagetti Bolognese on tulossa.”

”Voimia sinä tarvitsetkin”, Niko virnisti hänelle. ”Hm, ja olet oikeassa, tämä paikka vaikuttaa ihan liian mukavalta, jotta haluaisin tulla heitetyksi ulos.” Hetkeä myöhemmin heidän ruokansa saapui. ”Hm, tämä näyttää herkulliselta”, hän huomautti katsellen annostaan, mutta yrittäen muistuttaa itseään pöytätavoista ja odottaa ennen kuin kävisi kiinni.

Ruoka oli mausteista ja niin herkullista kuin Kamil oli odottanutkin sen olevan, ja hän alkoi syödä, hiljaisuudessa, sillä tällainen hyvä ruoka ansaitsi hiljaisuuden. Välillä hän otti siemauksen vedestään ja jatkoi syömistä. Kun lautanen oli tyhjä, hän huokaisi tyytyväisenä.

”Her-kul-lis-ta”, hän nuoli huuliaan ja kurotti sitten ottamaan lautasliinan kuivatakseen huulensa. ”Edes äitini ei ole ikinä tehnyt näin hyvää spegettia.”

Nikolla oli yhä vähän jäljellä; annos oli isompi kuin mitä hän oli tottunut syömään. ”Olen samaa mieltä; herkullista”, hän hymyili Kamilille. ”Mitähän äitisi mahtaisi sanoa, jos hän kuulisi sinun sanovan tuon? Minun äitini kannattaisi käyttää enemmän mausteita, kun hän tekee ruokaa, hänen ruokansa on mahtavaa, mutta… ei tällaista.” Niko pisteli haarukallaan jäljellä olevaa spagettia. ”Minun kotimaassani ihmisillä on tapana käyttää liian vähän mausteita, vanhat ihmiset eivät ole tottuneita niihin, kuten isovanhempani… he…” Hän esti itseään jatkamasta. ”Lavertelenko taas?” hän katsoi Kamilia.

”Ei, ei se ole lavertelua. Tykkään kuunnella sitä, ole kiltti äläkä lopeta”, Kamil sanoi asettaessaan kyynärpäänsä pöydälle, varma merkki huonoista tavoista, mutta kuuntelijalle se asento oli mukava.

Niko hymyili. ”No, minun isoisäni nauttii kalastamisesta ja yksi heidän lempiruuistaan on kalakeitto, mikä on periaatteessa pelkkiä perunoita, kalaa, suolaa ja vettä…” Hän kohotti kulmakarvaansa. ”Voit kuvitella, kuinka todella maukasta se on.” Hän nauroi hieman sarkastisesti. ”Ai niin, ja sitten vielä kalakukko. Se on perinteinen ruoka Pohjois-Suomesta, se on kalaa leivottuna ruisleivän sisään”, hän selitti. ”Ja isovanhempani rakastavat sitä, ja minusta se on tosiaan vain outoa. Minulla ei ole mitään ruisleipää vastaan, eikä kalaa, mutta yhdessä? Outoa, sen vain sanon, ja luulen, että he joskus lisäävät porsaanlihaa siihen vain tehdäkseen siitä vieläkin oudompaa… Joka tapauksessa, isoisälläni on vahva usko siihen”, Niko selvitti kurkkuaan ja valmistautui esittämään englantilaisen version isoisästään; hänen karkeasta äänestään ja jatkuvasta kurtistuksesta kasvoillaan: ”’Vielä tulee se päivä, Nikolas, kun sinä nautit kalakukostasi.’”

Kamil nauroi ja sai muutamat lähellä istuvat ihmiset katsomaan heitä paheksuvasti, mutta se vain oli liian hauskaa. ”No, eihän sitä koskaan tiedä, se päivä saattaa vielä tulla”, Kamil nyökkäsi pahanilkisesti virnistäen. Hän ajatteli, että saattaisi olla mielenkiintoista yrittää joskus valmistaa tuota ruokalajia… mutta hänellä ei ollut aavistustakaan kuinka tehdä sitä ja… ”Haluaisin yrittää sitä joku päivä.”

Niko virnisti. ”Voisin soittaa isoäidille ja pyytää häntä lähettämään tänne yhden, mutta ihmiset lentokentällä saattaisivat luulla sitä joksikin omituiseksi pommiksi tai jotain.” Hän kikatti taas. ”Mutta osaan kuvitella, miten onnelliseksi se tekisi isovanhempani. He olisivat ihan: luojan kiitos, se päivä on vihdoin koittanut!” Hän joi kokistaan. ”Ja kun kerran alkuun päästään, voisin myös…” Sitten hän nauroi pudistaen päätään. ”Ei, en usko, että olet valmis kuulemaan eräästä oudosta jälkiruuasta mitä meillä on, se saattaisi olla liian outo suomalainen juttu sinulle.”

”Mikä se ruoka on?” Nikon tietämättä hänen sanansa olivat tehneet Kamilin uteliaaksi. Hän piti ruokakokeiluista, vaikka jotkut olivatkin melko outoja, kuten kurkut sinapin kanssa ja ketsuppi lisättynä kaikkeen.

”No”, Niko virnisti. ”Se on perinteinen pääsiäisruoka, se on tehty enimmäkseen vedestä, ruisjauhoista ja maltaista… Sitä voisi kai kutsua jonkinlaiseksi vanukkaaksi, me kutsumme sitä mämmiksi”, hän kikatti. ”Minusta se on aina näyttänyt paskalta laatikossa, vihaan sitä sydämeni pohjasta, minusta se on pelkästään inhottavaa, ei niin inhottavaa kuin miltä näyttää, mutta… todella, paskaa laatikossa”, hän virnisti. ”No, onko mitään outoja puolalaisia juttuja?”

”Mhmm”, Kamil nyökkäsi. ”Sian aivot munien kanssa”, hän sanoi virnistäen hieman. Jotkut ihmiset sanoivat sitä yököttäväksi, mutta Kamilista se oli maukasta. ”Oikeastaan pidän siitä.”

”Aivot?” Niko kohotti kulmiaan. ”Sanoitko todella sian aivot?” Hänen oli pakko varmistaa.

”Lehmänkin aivot kelpaa… Tai sitten eräs toinen ruoka, se tehdään sian verestä ja ohrasta”, Kamil muisti, puhuen hiljempaa tällä kertaa, sillä toiset ihmiset saattaisivat kuulla, eikä hän halunnut pilata kenenkään ruokahalua.

”Hm, enpä tiedä, Kamil”, Niko virnisti. ”Aivojen syöntiä ja muuta… Et taida saada minua koskaan maistamaan sitä… mutta se veri ja ohra… tehdäänkö siitä pieniä, litteitä… hm… tavallaan litteitä kakkuja? Minulla ei ole aavistustakaan, mikä se sana on englanniksi, se on niin turhauttavaa, mutta jos se on sitä, mitä luulen, meillä se on verilettu, olen syönyt niitä ja täytyy myöntää, että pidän niistä.”

”Ei, ei se ole ollenkaan niin kuin kakut… se on enemmänkin…” Kamil nauroi hieman, ”paskaa laatikossa, tai pikemminkin paistinpannussa, koska sitä syödään kuumana.”

”Ai, no sitten se ei ole sama asia”, Niko nyökkäsi nauraen ’paskaa laatikossa’ – viittaukselle. ”Pidätkö siitä ruuasta?”

”Vihasin sitä lapsena”, Kamil leikki lasin reunalla ja joi sitten vettä. ”Mutta vanhempana aloin pitää siitä… Olen melko seikkailunhaluinen kun ruoka on kysymyksessä”, hän myönsi.

”Joten ehkä me kokeilemme sitä kalakukkoa jonain päivänä, olen utelias tietämään mitä pidät siitä, ja kuka tietää, ehkä minäkin pidän siitä kaikkien näiden vuosien jälkeen?” Hän nauroi. ”Mutta ihan todella, ne aivot”, hän pudisti päätään. ”No, ehkä jos olisin hyvin, hyvin nälkäinen ja…” Hän joi juomansa loppuun ja asetti lasin pöydälle. ”Voin kokeilla uusia juttuja, en halua olla sellainen ihminen, joka ei kokeilisi…”

”Älä koskaan pakota itseäsi tekemään sellaista, mitä et todella halua”, Kamil sanoi kun tarjoilija tuli hakemaan tyhjät lautaset ja Kamil pyysi häntä tuomaan laskun. Noin kolmen minuutin päästä lasku tuotiin, ja Kamil maksoi heidän molempien puolesta ja nousi sitten ylös. ”Entäs seuraava kohta meidän treffiemme tehtävälistalla? Kävely?”  

”Kyllä, kävely kuulostaa hienolta”, Niko nyökkäsi noustessaan ylös. ”Kiitos illallisesta.” Hän hymyili heidän mennessään hakemaan takit, hän yritti päästä eroon tunteesta, että hän oli jotain velkaa Kamilille. Vanhat tavat istuivat tiukassa; seuraavalla kerralla hän maksaisi illallisen.

Naulakon luona Kamil otti Nikon takin ja auttoi sen hänen ylleen, ennen kuin puki oman takkinsa.

He jättivät ystävällisen ja lämpimän ravintolan ja menivät ulos, missä oli kylmää, kylmempää kuin aiemmin ja oli pimeää. Tie oli valaistu katulampuilla ja heidän yläpuolellaan oli taivas, näyttäen aivan tummalta sametilta, missä oli miljoonia pieniä täpliä. Kamil katsoi ylös.

”En muista milloin viimeksi katselin yötaivasta…” hän sanoi hiljaa kurottaessaan kohti Nikon kättä. Niko katsoi myös ylös ja hymyili.

”Nyt on kaunis yö”, Niko huomautti, nauttien Kamilin käden kosketuksesta omassaan; se sai hänet tuntemaan olonsa turvalliseksi ja lämpimäksi jopa kylmässä yössä.

Sitten hän katsoi Kamilin kasvoja, ihaillen hänen piirteitään, hymyillen yhä. ”Sinä olet kaunis”, hän sanoi, hieman peloissaan siitä, mitä tunsi toista kohtaan. Eikö hän ollutkin Ronin jälkeen vannonut itselleen, ettei ihastuisi taas niin nopeasti? Mutta hän oli ja nyt häntä kauhistutti menettää se… Mutta hänen ei pitäisi murehtia sitä, ei nyt, kun se tuntui niin hyvältä.

Kamil ei uskonut olevansa kaunis, hän oli ihan tavallinen… Mutta Nikon ääni kuulosti niin vilpittömältä ja… lämpimältä, se lämmitti häntä sisältä, ja hän halusi kertoa sen toiselle, mutta… jos hän olisi sanonut sen aiemmin, kun he olivat olleet yökerhossa, siellä oli ollut hetkiä, jolloin hän olisi ollut valmis sanomaan mitä tahansa, mutta nyt se oli jälleen käynyt vaikeaksi. Ehkä siksi, että se mitä he olivat tehneet yökerhossa, oli ollut hullua, aivan yhtä hullua kuin kertoa Nikolle tunteistaan… ja ravintola oli ollut jotenkin tasoittavaa, ja se oli lopettanut hulluttelun? ”Pidän sinusta, Niko”, hän sanoi, sen enempää hän ei voinut sanoa, huolimatta siitä, että hän ei uskonut sen olevan enää pelkkää pitämistä.

Niko hymyili ja nyökkäsi, hän ei olisi voinut odottaa mitään enemmän. ”Pidän sinusta myös, Kamil”, hän kuiskasi, päättäen pitää todelliset tunteensa vielä omana tietonaan hetken pidempään; se voisi loppujen lopuksi vain säikyttää Kamilin pois.

Seurasi hiljaisuus, mutta se ei ollut epämiellyttävää hiljaisuutta, se tuntui luonnolliselta ja helpolta, mitä Niko ehdottomasti piti hyvänä merkkinä, kaikkien kanssa ei hiljaisuus voisi tuntua näin mukavalta.

”En ole koskaan suudellut ketään tähtien alla”, Kamil kuiskasi hetken kuluttua ennen kuin veti Nikon lähemmäs kasvokkain ja kietoen käsivartensa hänen ympärilleen. ”Voinko kokeilla, miltä se tuntuu?” Oikeastaan edes odottamatta vastausta hän toi suunsa Nikon suulle, suuteli häntä kylmässä, öisessä maisemassa, ja huomasi, että se tuntui juuri siltä, kuin jotkut sanoivat sen tuntuvan – hienolta.

Niko kietoi käsivartensa Kamilin ympärille, ottaen suudelman innokkaasti vastaan, mutta pitäen sen samalla hitaana ja romanttisena, erilaisena kuin ne nälkäiset suudelmat siellä yökerhossa. Hän tunsi Kamilin ihon lämmön omaansa vasten, hänen huuliensa pehmeyden… Pieni nautinnon inahdus karkasi hänen suustaan ja katosi Kamilin suuhun. ”Sinä maistut herkulliselta”, Niko kuiskasi vetäytyen irti suudelmasta.

”Niin sinäkin…” Kamil kuiskasi, painaen nenäänsä Nikon nenää vasten.

”Taidan tykätä Coloradosta”, Niko lisäsi sitten.

”Colorado ei osoittaudukaan loppujen lopuksi niin pahaksi paikaksi…” Kamil mutisi hänen huuliaan vasten. ”Meille molemmille…”

Niko hymyili yhä ennen kuin vetäytyi vihdoin pois, tarttuen jälleen kerran Kamilin käteen. ”Haluan päästä kuumaan suihkuun ja kietoutua lämpimään peittoon vuoteessa sinun kanssasi”, Niko sanoi, unohtaen sillä hetkellä heidän ei-toivotun vieraansa.

”Kuulostaa siltä, kuin aikoisit vietellä minut”, Kamil virnisti ja suuteli sitten nopeasti hänen poskeaan. He lähtivät kävelemään kotia kohti. ”Ja olen halukas antamaan sinun vietellä minut”, hän lisäsi lämpimästi; tämä tuntui täydelliseltä Nikon kanssa ja hän halusi sen jatkuvan. Kamil oli kaivannut häntä viime päivinä ja…

”Valmistaudu sitten vieteltäväksi”, Niko virnisti ja kurottautui suutelemaan Kamilin poskea. ”Kun pääsemme sisään, myöhemmin makuuhuoneessa, aloitan riisumalla sinut, sitten laitan sinut makuulle, levitän öljyä ihollesi ja aloitan hieromalla niskaasi ja selkääsi… menen alemmas… jaloillesi ja taas ylös…” Niko selitti etsiessään avaimia. ”No, parempi vain näyttää sinulle sitten…” hän virnisti ennen kuin avasi oven.

”Mielenkiintoista”, Kamil hymyili hänelle, odotuksen väreet kulkivat jo hänen vartaloaan pitkin… ja kun he pääsivät sisään, hän kuuli Nikon huoneesta tulevan musiikin, se ei ollut kovin äänekästä, eikä voimakasta, mutta se muistutti häntä heti heidän vieraastaan, vieraasta, jonka olisi pitänyt häipyä jo ajat sitten ja joka… No, hän vain odottaisi, mitä tulisi tapahtumaan, Kamil päätti huokaisten.

Roni tuli eteiseen heitä vastaan. Jos häneltä kysyttiin, niin treffit olivat kestäneet ihan liian kauan ja hän oli odottanut heitä rauhattomana, kuunnellut musiikkia ja pelannut Nikon tietokoneella ja… Hänellä oli myös yllätys heille.

”Hei, oliko kivaa?” hän kysyi katsoen Kamilia, sitten Nikoa, ja taas Kamilia; virnistäen Nikon huomaamatta.

Kamil ei silti voinut olla huomaamatta sitä; omituinen virnistys… tietäväinen virnistys? Tiesikö Roni, mitä he olivat olleet tekemässä? Ja jos tiesi, niin miksi… miksi hän virnisteli? Kamil voisi… lyödä häntä… vai voisiko? Oliko hän edes esittänyt vastalausetta nähdessään heidän suutelevan?

”Joo, meillä oli kivaa”, hän vastasi ohimennen, yrittäen olla välittämättä virnistyksestä.

”Meillä oli todella hauskaa”, Niko vahvisti hymyillen, toivoen, että Roni vihdoin tajuaisi vihjeen ja lähtisi; häntä ei tarvittu täällä.

”Hei, haluaisitteko kahvia?” Roni kysyi. ”Tein jälkiruokaa, halusin tehdä jotain mukavaa teille; suklaakakkua… Huomasin, että teillä on vaniljajäätelöä sen kanssa.”

Niko kirosi tuon miehen; tämä tiesi, että se oli hänen lempijälkiruokaansa ja… nyt hän huomasi, että sitä oli hyvin vaikea vastustaa. ”Teitkö?” kysymys karkasi hänen huuliltaan, ja hän kirosi itseään heti sen jälkeen.

”Kyllä, sinun suosikkiasi, eikö?” Roni kysyi hymyillen, vilkuillen Kamilia hädin tuskin kätketty virne kasvoillaan. ”Joten, kahvia ja kakkua, miltä kuulostaa?”

”Ei kiitos”, Kamil vastasi kohteliaasti – jos hän luuli, että hän luovuttaisi Nikon juotavasta ja kakunpalasta… hän oli väärässä. Jos Niko haluaisi niitä, tämä voisi ottaa ne, ne olivat vain kahvia ja kakkua. ”Juon teetä sitruunan kanssa, on joka tapauksessa liian myöhäistä kahville.” Kamil ei odottanut, että Roni tekisi sen hänelle – hän ei halunnut sitä – joten hän laittoi nopeasti kupin teetä itselleen.

Niko istui keittiön pöydän ääreen, ja Roni tarjoili hänelle lautasellisen kakkua ja jäätelöä, kahvia maidon kanssa… Niko tunsi itsensä syylliseksi ottaessaan ne vastaan, hänen ei todellakaan pitäisi myöntyä mihinkään, mitä tuo kusipää tarjosi, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty.

”No, mitä te teitte? Minne te menitte?” Roni kysyi katsoen Kamilia, tietäen, että Niko olisi liian keskittynyt herkkuun edessään. Hän vilkaisi silti eksäänsä, hymyillen autuaalle ilmeelle Nikon kasvoilla; Niko oli aina rakastanut hänen leipurintaitojaan ja hän mietti, olisiko Kamilista ikinä kilpailemaan hänen kanssaan.

”Me menimme… paikkaan, missä kukaan ei voinut nähdä meitä, ja teimme mitä halusimme sillä hetkellä, ja se tuntui mahtavalta”, Kamil kertoi Ronille haastavalla äänellä. Hän virnisti tälle kylmästi.

Ja silloin Niko melkein tukehtui, Roni meni nopeasti hänen luokseen ja läimäytti häntä selkään lapaluiden väliin.

”Hei, älä sentään tukehdu, kullanmuru”, hän sanoi, ja Niko veti ilmaa keuhkoihinsa; kullanmuru? Mitä hittoa? hän ajatteli pyyhkiessään kyyneliä silmistään.

”Öö…?” Kutsuiko Roni häntä todellakin äsken kullanmuruksi? ”Taidan tarvita nyt kylvyn”, hän päätti, kaikki alkoi käydä liian sekavaksi. ”Kylpy”, hän toisti katsoen Kamilia. ”Minulla oli todella hauskaa tänään, nähdään pian”, hän lisäsi ennen kuin pakeni nopeasti kylpyhuoneeseen.

Kamil hymyili Nikolle, joka katosi nopeasti kylpyyn kuten oli sanonutkin ja hän jäi Ronin kanssa keittiöön.

”Kullanmuru?” hän kysyi sarkastisesti. ”Niko ei ole mikään nainen, jota kutsutaan kullanmuruksi. Älä tee hänestä sellaista.”

”Tiedän kyllä, ettei hän ole nainen”, Roni virnisti, huvittuneena jännittyneisyydestä, joka huokui Kamilista. ”Vakuutan sinulle, että tiedän oikein hyvin, ettei hän ole, enkä haluakaan hänen olevan. Vaikka kutsunkin häntä kullanmuruksi, ei se tarkoita, että ajattelisin niin.”

Roni oli hetken hiljaa.

”Joten, hauskat treffit, vai? Kukaan ei voinut nähdä teitä, teitte mitä halusitte?”

”Juuri niin, ME teimme mitä ME halusimme”, Kamil vastasi painokkaasti, katsoen suoraan häneen, koska jos hän katsoisi pois, tuntuisi siltä kuin hän luovuttaisi, vaikka hän ei aikonut tehdä sitä.

”Hän on hauska sillä tavalla, eikö olekin?” Roni kysyi. ”Niin… halukas, kokeilemaan…” hän virnisti, hän ei halunnut mitään niin kovasti kuin työntää Kamil reunan yli.

Kamil puri hampaitaan yhteen; ensin toinen kohteli Nikoa kuin naista ja nyt… ”Miksi minusta tuntuu, että Niko on sinulle pelkkä seksilelu? Hän ei ole”, hän melkein sähisi Ronille. ”Ja minä en kohtele häntä kuin hän olisi sellainen!”

Roni vain hymyili. ”Vakuutan sinulle, Kamil, en koskaan matkustaisi valtameren yli pelkän seksilelun vuoksi, kuten asian ilmaisit.” Hän vaikeni ja joi rauhallisesti kahviaan. ”Seksileluja löytyy paljon helpomminkin”, hän jatkoi. ”Olen tuntenut hänet melkein kolme vuotta, minä olin se, joka… vei hänen neitsyytensä… Muistatko sinä ensimmäisen kertasi?”

”En näe mitään yhteyttä niiden asioiden välillä, enkä ole kiinnostunut kuulemaan sinun kertomustasi siitä tapahtumasta”, Kamil melkein kivahti. Mikä tuota tyyppiä oikein vaivasi?! Tämä oli niin valtava limaklöntti!

”Minä tunnen hänet, sisältä ja ulkoa”, Roni jatkoi huvittuneena katsellessaan Kamilin vihaista ilmettä. ”Niko tykkää seksistä ulkona, hän rakastaa sitä, kiinni jäämisen vaara, hän on hyvin seksuaalinen… valmis kokeilemaan, hitto, voisinpa lyödä vetoa…” Roni nauroi mielessään, kestäisi vain hetken, ennen kuin Kamil napsahtaisi. ”Lyön vetoa, että hänen salainen fantasiansa on saada meidät molemmat, että me molemmat ottaisimme hänet, tiedäthän…” hän iski silmää Kamilille.

EI HELVETISSÄ! Kamil nousi seisomaan ja edes ajattelematta hän löi Ronia nenään; vetinen rusahdus tuntui hänestä oikein tyydyttävältä.

”Tuo on ainoa tapa, millä olen halukas koskemaan sinuun!” hän sähisi jälleen silmät kaventuneina.

”Hitto!” Roni kirosi tuntiessaan nenänsä alkavan vuotaa verta. ”Vittu!” Hän ei ollut odottanut, että Kamil todella löisi häntä; hän oli aliarvioinut toisen. Vesi lakkasi valumasta kylpyhuoneessa. ”Sinä olet sekaisin päästäsi, helvetti!” Roni huusi.

Niko kuuli Ronin huudon ja tuli nopeasti ulos suihkusta heittäen vain kylpytakin niskaansa; mitä hyvänsä olikin tapahtumassa, se ei kuulostanut hyvältä. Hän meni nopeasti takaisin keittiöön, missä hän näki Ronin kiroavan ja tämän verta vuotavan nenän ja…

”Mitä täällä tapahtuu?” hän kysyi hieman pelästyneenä katsoen Kamilia, joka itse asiassa tärisi vihasta nyt.

”Tuo… tuo… KÄÄRME…” Kamil yritti saada itsensä ja vihansa hillittyä. ”Hän… ehdotti kimppakivaa!”

Niko tuijotti Ronia. ”Voi luoja, et kai?” hän kysyi melko järkyttyneenä siitä, Kamil ei valehtelisi, hän tiesi sen.

”Se oli pelkkä vitsi, helvetti! Tietenkään en olisi tosissani mistään sellaisesta!” Roni huusi. ”Luoja!”

Niko ojensi hänelle paperia, ettei hän valuisi verta kaikkialle heidän keittiönsä lattialle.

”Älä pidä minua idioottina!” Kamil huusi hänelle. ”Helvetti, sinä sanot jatkuvasti asioita minusta ja Nikosta, joiden on TARKOITUS kuulostaa kaksimielisiltä! Sanot, että Niko ei ole seksilelu, mutta sitten väität, että hän ottaisi… meidät molemmat!”

”Okei, Roni, tehdään tämä selväksi”, Niko aloitti kireästi. ”Minä en ottaisi, onko selvä?” Hän katsoi Ronia. ”Minä en halua mitään saamarin kimppakivaa!”

”Niko, sinä tiedät, millainen minä olen, olin aina mustasukkainen sinusta, viimeinen asia, mitä halusin, oli jakaa sinut, on yhä, joten kuulostaako tuo todellakin joltain, mistä voisin olla vakavissani?” Roni katsoi taas Kamilia. ”Anteeksi, tiedän, että minulla on joskus outo huumorintaju, en uskonut, että ottaisit sen tosissasi.”

Se riitti! Kamil oli saanut tarpeekseen hänen valheistaan! Kukaan ei valehdellut niin kuin Roni! Ja jos Niko ei tajunnut sitä… Kuinka sokea täytyi olla, jotta ei näkisi noin ilmiselviä valheita?

”Minä lähden; en voi sietää tuota käärmettä enää!” Kamil ärähti ja meni eteiseen, sieppasi takkinsa ja lähti, jonnekin vain kauas tuosta vehkeilijästä!

Niko räpytteli hämmentyneenä silmiään, kaikki tapahtui niin nopeasti, ovi läimähti kiinni Kamilin jäljessä ja se herätti hänet ja hän meni eteiseen, vain huomatakseen ilmiselvän; Kamil oli lähtenyt.

”Hän lähti! Senkin kusipää!” hän huusi Ronille, joka tuli eteiseen hänen perässään. ”Minun täytyy mennä hänen peräänsä”, Niko mutisi itsekseen.

”Noinko?” Roni osoitti. ”Hiukset märkänä ja kylpytakissa, et ikinä saa häntä kiinni, anna hänen vain rauhoittua, hän tulee varmasti takaisin pian.”

Sillä hetkellä Niko todella vihasi Ronia.

**^^**

Luitko molemmat, kumpi iski paremmin?

Ajattelin tosiaan, että tuo Matt voitaisiin nyt ”kuopata” tästä, jotenkin tuntui tarpeettomalta polulta. Korkeintaan hyvin pienesti enää mukaan, jos sitäkään. Ja omasta mielestä tää klubiseikkailu ei nyt jotenkin istunut näille, hetki meni pohtiessa miten voisin sen korvata, mutta mielellään kuulen ajatuksia, kumpi oli sun mielestä parempi! 🙂

2 vastausta artikkeliin “9. vanha versio

  1. Tämä vanha versio on ihan ok, mutta tykkäsin paljon enemmän tuosta uudesta, jotenkin uusi tuntui sopivan paremmin Kamilille ja Nikolle

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s