update; Joni&Misha

New chapter is up; You’re still you chapter 2. Would love to hear your thoughts!

I’m sorry it took so long, I’ve been busy editing and real life.

Now I hope our Eastern border will remain calm so I can keep on writing 😂 I read that some American news article, claimed that people near the east border here are panicking and restoring food and checking where the nearest bomb shelters are, I’m sure that there’s always some who are, but most are laid back I assure you. (I checked the bomb shelter issue when the whole thing started 😅) Anyway, there’s lots of dark humor and joking, and exchanging memes about Putin and their war. The Kremlin group is crazy.

I expect some shit from them, but they’re just digging their own grave. Let us hope this war will end soon and that the Russians would find a better and more sane leader…. 🇺🇦❤️💪

Huhtikuun terveisiä

Pahoittelen muutamien viikon hiljaisuutta. Olen päivittänyt Rakkautta ja särkyneitä sydämiä tarinaa, voit lukea sen tästä linkistä; 39.luku.

Tämän luvun jälkeen luvassa on enää yksi tai korkeintaan kaksi lukua kyseiseen tarinaan. Ajatuksena on jokseenkin helpottavaa, saada tuo piakoin käärittyä kasaan.

Nyt olen muokkaillut tarinoita enimmäkseen Englanniksi ja lukenut paljon, joka selittää hiljaisuutta. Muutokset olen tehnyt ”Foolish games tarinaan” Wattpadissa, niiden uudistettujen lukujen siirto tänne on vielä kesken ja sitten sama muokkaus pitäisi tehdä Lapsellisiin. Ne ovat toistaiseksi hyvin pieniä muutoksia ja olen suunnitellut muutamaa isompaa, mutta nyt näitä tarinoita on vähän liikaa työstettäväksi samaan aikaan. 🙈

Vannon, että pian keskityn Jonin ja Mishan uusimpiin käänteisiin. Ja mitä Kamiliin ja Nikoon tulee: odotan inspistä. Myönnettäköön, että nyt on vähän liian monta rautaa tulessa.

Kommentoikaa, reagoikaa jos haluatte piristää päivääni ja ruokkia kirjoitusinspistä ☺️.

Mukavaa vappua kaikille!

You’re still you; Chapter 1

An update available for Joni’s and Misha’s story; Chapter 1

Betad by Charity ❤️

Would love to hear your thoughts on it, I know I keep asking though I rarely get a response, but maybe one day? 😅

You can leave feedback here or at the end of the chapter 😉 So far this story is only published here and later on Wattpad, where I’ve managed to move edited chapters of ”Foolish games” and now moving ”So just pull the trigger” -There’s really been quite horrid amount of spelling and grammar errors, so I am quite touched that you who are still here, have managed to overlook them. Thank you for that!

Perjantai kuulumisia

Kuten varmasti moni jo huomasi, 4.luku on julkaistu ”Olet yhä sinä tarinaan.” Havahduin kuitenkin keskellä yötä ajatukseen, että hetkinen, nyt sinä kyllä sekoilit aikaeroissa ihan huolella! 😅 (Syytän korona eristäytymistäni.)

Tuossa aiemmin julkaisemassa versiossa laiton aikaeron nurinkurin, mutta nyt se on korjattu. Huvittavinta on, että kun aloitin kirjoitusprosessia, muistin ja vielä tarkistin, että kyllä; Lontoo -2 tuntia. Mutta en tiedä, väsyneet aivoni sitten käänsivät sen päinvastoin.🙄 – Kertokaa, jos törmäätte hulluuksiin teksteissäni!🙈

On hassua mitä 6 päivää eristyksissä tekee ihmiselle. Tänä aamuna hieman arastellen jo hiippailin yläkerroksissa miettien, että onkohan tämä nyt sopivaa ja en kai levittele nyt mitään viruksia enää? Nyt huomaan taas istuvani täällä kellarissa koneeni kanssa, kun totuin olemaan täällä.

Tämä oli kyllä ihan mielenkiintoinen kokemus. Erikoinen loma, koska minun oireet oli tosi lieviä jo alun alkaen, ja pari päivää olen voinut jo aika hyvin, mutta päätettiin pelata varman päälle, kun jouduin joka tapauksessa tyhjentää työkalenterini. Muu perhe säästyi koronalta! Mieheni toi säännöllisesti ruuat tarjottimella maskin kanssa ja minulla oli täällä oma elokuvateatteri läppärini lisäksi. Lapsille hän välillä huuteli ”Ei saa mennä kellariin, äiti on kipeä!” Tuli vähän ruttoinen olo…. Välillä itse kävin portailla etäisyyden päästä vilkuttelemassa lapsille ja tiedustelemassa heidän päivästään. Tämä oli ihan mukavaa, palvelu pelasi, ai että. Mieheni harmillisesti kuitenkin totesi, ettei mene läpi, jos kerran kuukaudessa sairastun koronaan🤔 😂

Mutta kertokaa toimiiko korjaukset, kivaa viikonloppua! 🙂

Tony (Vaiti)

Terveisiä edelleen täältä kellari karanteenista, jossa vointi on jo aika hyvä, mutta pelataan varman päälle 😅 (muu perhe välttynyt tähän asti.)

Olen kirjoittanut, enimmäkseen kääntänyt ja lukenut muiden kirjoittajien wattpad tarinoita, mutta myös suomeksi on tullut tekstiä ja ”Olet yhä sinä” 4.luku edistyy, kenties saan sen tällä viikolla jo julkaistua.

Päätin julkaista artikkeleihin raakileen Tonyn näkökulmasta, tämä on eräänlainen väliluku, joten se voi nyt aluksi tulla tähän 🙂 Olkaa hyvä ja mielipiteet/ajatukset erittäin tervetulleita! Tuntuuko turhalta tms.?

********

Tony:

Ne muistot kulkivat loputtomana virtana hänen tajunnassaan. Kesäyöt olivat raikkaita ja niillä nummilla tunne oli kuin ketään muuta ei olisi maailmassa. He ratsastivat, Michael oli siinä parempi, hän seurasi. Toisen ylväs muoto hevosen selässä piinasi nyt hänen uniaan. ”Minun puolestani voitaisiin luopua autoista kokonaan, eikö tämä ole parasta ikinä Tony?” Michael oli hymyillyt ja he ratsastivat lähelle kallionkielekettä katsellen kauas merelle.

”Oi mutta kyllä sinä autoja pian kaipaisit!” Tony vakuutti, hänen takamustaan jo jomotti, toki auton kyydissä oli miellyttävämpää istua.

”Kaipaisinko?” Michael oli kääntänyt päätään ja katsonut häneen. ”Kaipaisinko todella? Ajatelle, mikä vapaus, jos voisi olla vain näin!”

Vapaus. Heidän ystävyytensä. Se oli ollut kummallinen symbioosi. Ja se oli tuntunut… Se oli tuntunut luonnolliselta aina siihen asti, kun oli hätkähtänyt niihin ajatuksiin, kun aikuisuuden kynnys oli hiipinyt lapsuuden ja nuoruuden sekaan, hetkenä, jona oli kaikkia niitä ja ei vielä täysin mitään. Muutos, jossa leikin raja hämärtyi.

Lapsina, he olivat leikkineet sotaa, toinen oli vihollinen ja toinen jahdannut. Tai he olivat samaa heimoa ja paenneet näkymätöntä vihollista. Ja viimeinen kesä Irlannissa, lapsuuden leikit olivat jo kauan jääneet.

”Muistatko?” Michael oli kuiskannut. Ketään ei ollut missään ja he olivat juoneet yhdessä, salassa hankittuja juomia.

”Osaatko vielä leikkiä?” Michael oli pohtinut. ”Saisitko minut vielä kiinni?” – Saisiko hän?

Tony oli saanut. Michael oli maannut hänen allaan, hymyillyt. ”Sait minut. Sinä voitit.” Michael oli kuiskannut ja se oli ensimmäinen kerta, kun Tony olisi halunnut suudella ystäväänsä. Ensimmäinen kerta kun hän oli ajatellut sitä, mutta hän oli kieltänyt ajatuksen yhtä nopeasti kuin se oli syntynyt. He olivat nousseet, molemmat kai yhtä hämillään, Tony tiesi sen nyt, mutta siitä ei puhuttu. Katse, Michaelin silmissä, jonka tarkoituksen hän vasta myöhemmin ymmärsi.

Ja se suudelma Michaelin huoneessa… Kuinka se olikaan piinannut hänen ajatuksiaan! Se hetki siellä pihalla, kun Michael oli… Kun… Michael oli sanonut ääneen sen mitä he molemmat olivat ajatelleet, mutta Tony ei ollut valmis myöntämään sitä. Se oli kieroutunutta, väärin! – Toki sen täytyi olla väärin?

 ”Olette kuin eri näköiset kaksoset kiinni toisissanne”, hänen veljensä William oli joskus nauranut. ”Siellä missä Michael on ei Tony ole kaukana!” Niin… he olivat aina olleet yhdessä, tehneet kaiken yhdessä, ei siinä ollut järkeä. Niissä tunteissa ei ollut järkeä, olla nyt homo, mutta että vielä ystävän kanssa, jota muut kiusoittelivat veljeksi! Ei, ei Michael koskaan ollut veli… Hän oli… Sielunkumppani? –Hänen humaltunut mielensä oli kerran ehdottanut ja Tony oli kiireesti työntänyt ajatuksen syrjään.

Hän ei ollut valmis, se oli tullut liian äkkiä, liian varhain. Kun muut olivat ihmetelleet, miksi Michael oli lähtenyt kotiinsa niin äkisti niistä juhlista, oli se hämmennys mölähtänyt hänen suustaan. ”Sanoi, että on rakastunut minuun”, Tony muisti naurahtaneensa ja muut pojat näyttivät enemmän tai vähemmän järkyttyneiltä. Epäuskoisilta aluksi.

Täh?” Tom oli kysynyt. ”Rakastunut sinuun, mitä hittoa?”

”En minä tiedä, halusi suudella…” Hän oli ottanut hörpyn ja kuuli moitteen mielessään. ’Minä suutelin Michaelia. Minä tein sen aloitteen…’ Ja Michael oli vastannut siihen, innokkaasti ja se oli tuntunut…. Se oli tuntunut oudolta… hyvältä, liian hyvältä…hän oli tuntenut halua ja se järkytti kaikista eniten.

”Hyi helvetti. Hah. Michael on homo! Vittu Michael on homo!” Tom oli vaikuttanut jotenkin kummallisen riemastuneelta. Eikä Tom ollut tuhlannut aikaa levittää tietoa. Samaan aikaan Tony oli vasta yrittänyt sisäistää asiaa. Hän ei voinut olla kiinnostunut ystävästään, hän ei ollut homo! Se oli iljettävää. Sen täytyi olla iljettävää. Ja niin, ensimmäistä kertaa elämässään hän ei puolustanut ystäväänsä, ensimmäistä kertaa hän oli seurannut tilanteen eskaloitumista hiljaa vieressä. Hän valitsi helpoimman tien.

Michael oli vahvempi, hän oli ajatellut. Michael otti sen järjettömän paskan vastaan hänen petoksensa kylkiäisenä. Ja joka kerta, kun hän muisteli sitä syksyä ja päiviä ja viikkoja hänen petoksensa jälkeen, ennen Michaelin katoamista, Tony vihasi itseään.

Jos olisi aikakone… Hän oli myöhästynyt vain päivän, vain yhden päivän. Ja vaikka hän ei sinäkään päivänä ollut vielä täysin valmis myöntämään rakkauttaan, hän oli ollut valmis asettumaan Michaelin tueksi.

Joitain päiviä katoamisen jälkeen Evelyn oli antanut hänen olla itsekseen Michaelin huoneessa. He kaikki olivat sekaisin huolesta ja yrittivät ymmärtää mitä oli käynyt. Tonya piinasi se katse Michaelin silmissä, niinä viimeisinä päivinä ja se heidän toistaiseksi viimeiseksi jäänyt keskustelunsa tai riitansa oikeammin!

Hän oli seissyt avuttomana ystävänsä huoneessa tietämättä mitä haki sieltä. Jonkinlaista selitystä, vihjettä, jotakin joka kertoisi missä Michael oli? Hänen sielunsa huusi ja sydän… Hän tunsi puristuksen, kuin joku olisi pidellyt sydäntä kämmentensä välissä ja puristanut niin lujaa, että tuntui kuin särkyisi pirstaleiksi. Se oli epätodellista, kuin kävelisi unessa, josta ei voinut herätä ja… Michael tulisi takaisin, pakkohan hänen oli? Ja seistessään siinä huoneessa, hänellä oli jatkuvasti tunne, että pian Michael tulisi ovesta. Hän odotti askelia portaissa, halusi kuulla ne niin kiihkeästi, että säpsähti toiveikkaana kuullessaan kuvitellut narahdukset.

Mutta Michael ei tullut. Hän otti mukaansa ystävänsä hupparin kaapista, suunnittelematta asiaa, se oli vain jotain mitä hän teki ja havahtui viimein omasta huoneestaan. Hän istui sängylleen, katsoi paitaa sylissään ja nosti sen kasvoilleen; Michaelin tuoksu…. Ja se oli ensimmäinen kerta, kun Tony todella itki. Se oli järkyttävää huuto itkua, sellaista, jota hän oli kuvitellut, etteivät miehet tekisi ja koko sen ajan hänen takaraivossaan jyskytti: ”Tule takaisin, tule takaisin…” Tony olisi antanut mitä tahansa saadakseen ystävänsä viereensä. Hänen äitinsä oli käynyt ovella, mutta antoi hänen itkeä pahimman yli ennen kuin tuli istumaan hänen viereensä ja veti itseään vasten. Äiti ei sanonut aluksi mitään, antoi hänen itkeä rintaansa vasten ja sillä hetkellä Tony ei ollut jaksanut edes hävetä sitä järjetöntä kaipausta.

Häntä piinasi se katse, jolla Michael oli katsonut häntä. Häntä piinasi se tuska, jonka oli aiheuttanut ja häntä piinasi, että oli ajanut Michaelin jonkun saamarin perverssin kynsiin. Se oli sietämätöntä.

Huhut kiersivät kylää. Osa uskoi Michaelin valinneen kadota ja valinneen ettei ottanut perheeseensä yhteyttä. Ensimmäinen osa oli osittain totta, Michael oli valinnut lähteä. Mutta kaikki, jotka tunsivat Michaelin hyvin eivät uskoneet hetkeäkään, että tämä olisi valinnut pitkittynyttä hiljaisuutta. Jotain pahaa oli tapahtunut. Viranomaiset tuntuivat uskovan teorian myös, sillä jäljet oli peitelty niin tehokkaasti. Pariisiin saapumisen jälkeen Michaelista ei tuntunut olevan ainuttakaan havaintoa. Ja se, että miehestä, jonka kanssa hänet oli nähty, ei oikein saatu kaivettua mitään muuta kuin erilaisia tekaistuja henkilöllisyyksiä.

Tomin suhtautuminen oli ollut lapsellista ja sydämetöntä. Hän ruokki huhuja mielellään, naureskeli Michaelin varmaan nauttivan vanhojen pervojen patjana olemisesta. Tony oli tiennyt, että Tom oli kadehtinut Michaelia, tämän ulkonäköä ja huomiota, jota Michael oli saanut. Se miten paljon Tom puhui Michaelista ja tämän homoudesta, perverssien käsissä, tuntui kuitenkin olevan loppupeleissä jotain muuta. Se tunteeton kylmä tapa, jolla Tom oli muille puhunut asiasta, sai Tonyn eräänä iltapäivänä menettämään hermonsa.

He olivat ajautuneet sanaharkkaan ja Tony oli piessyt Tomin koulun pihalla. sillä seurauksella, että Tom oli joutunut sairaalaan tikattavaksi ja hän oli joutunut muutamaksi viikoksi erotetuksi koulusta. Mutta Tom oli osallistunut tappeluun yhtä lailla, yllyttäen Tonya ja ihmiset olivat myötämielisiä Tonyn hermojen menetystä kohtaan; uskottiin että hänen parhaan ystävänsä katoaminen oli iso tekijä. Tom ei lopulta kehdannut nostaa syytteitä.

Tony oli rikki. Hän ei lopulta halunnut palata kouluun. Michaelia ei ollut löytynyt, kuukaudet kuluivat eikä tästä kuulunut pihahdustakaan. Jotain pahaa oli tapahtunut. Se suru tuli aalloittain ja tuntui puristavan rintaa, niin että ajoittain tuntui mahdottomalta hengittää ja selvitä.

Kun Tony täytti kahdeksantoista seuraavan vuoden maaliskuussa, ajatus lähteä merille ja etsiä ystäväänsä voimistui. Hänen äitinsä yritti puhua järkeä, vihjasi Michaelin todennäköisesti olevan jo kuollut. Se nostatti ainoastaan raivon ja päättäväisyyden. Michael ei ollut kuollut ja hän etsisi tämän, hän ei koskaan lopettaisi etsimästä, hän ei koskaan lopettaisi toivomasta.

Hän haki töihin rahtialukselle ja pääsi, paljolti hänen setänsä suositusten ansiosta. Hän vietti lähes kolme vuotta maailmalla, työskennellen eri aluksilla ja aina vapaa hetkinään eri satamissa hän kiesi, hän etsi, ystävänsä kuva mukanaan, välillä näyttäen sitä ihmisille, joita tapasi, ymmärtäen kuinka epätoivoista hänen etsintänsä oli.

Hänen ensimmäinen kokemuksensa miehen kanssa… Rostockin satamakaupunki, hän oli juonut… ajatukset Michaelista piinasivat päivin ja öin… Hän oli vaeltanut sinne homo clubille ja se nuorukainen… hetken hän oli ajatellut, halunnut sen niin kiihkeästi olevan… Ja hän lähestyi, kosketti toisen olkapäätä ja tämä kääntyi. Utelias hymy toisen nuoren miehen kasvoilla, joka ei ollut Michael… Hän ei ollut Michael… Tony halusi tämän olevan… Halusi niin kovasti ja sinä yönä, tuo nuori mies antoi hänen uppoutua kuvitelmaansa, antoi hänen kutsua itseään sillä nimellä… Motellihuone lähellä sitä klubia. ”Älä käänny…” Tony rukoili painautuessaan toisen selkää vasten, hamuten lämmintä ihoa tämän niskassa huulillaan, sipaisten ruskeita hiuksia pehmeästi sormillaan. Hän halusi niin kovasti. Michael. Toinen mies huokaisi halukkaana, kun Tony kosketti tätä, mutta he eivät puhuneet. Mielessään Tony oli Michaelin kanssa ja kirosi niitä hetkiä omissa toimissaan, jotka olivat vieneet hänen ystävänsä… Jos hän olisi vain… He olisivat voineet… Kesäyöt Irlannissa, nummilla Skotlannissa… Salassa, suojassa… He olisivat voineet… Jos hän olisi myöntänyt ja uskaltanut…

Hän oli saanut mahdollisuuden ja antanut sen lipua sormiensa välistä, hän olisi voinut… Sinä yönä hän harrasti seksiä toisen miehen kanssa ja se oli… Se oli tyydyttävää, hyvää, mutta… Se ei ollut Michael ja se piinasi häntä vain entisestään. Hän oli antanut sielunkumppaninsa lipua sormiensa välistä jonnekin kammottavaan todellisuuteen, kun he olisivat voineet… Luoja! Mitä hän olikaan menettänyt!

Hän oli alkanut jo menettää toivoaan siitä, että Michael koskaan löytyisi ja vaikka hän löytyisi… Olisi epätodennäköistä, että he voisivat saada sitä mitä olisivat saaneet, jos…

Ei Tony vieläkään ollut valmis myöntämään ääneen sitä, että hän oli … tai hän ei ollut… ei kokonaan hetero…  Hän tapaili naisia, ei niistä koskaan tullut mitään syvempää… He olivat jopa yrittäneet Jennyn kanssa, silloin alussa, he molemmat… He kaipasivat. He jakoivat rakkauden Michaeliin ja se tuska, jonka he tunsivat, oli yhteinen. Tony oli tullut kesäksi kotiin, ajatteli, että ehkä oli aika jättää etsinnät, hyväksyä ja löytää toinen tie ja sitten…

Elokuussa, lähes viisi vuotta Michaelin katoamisen jälkeen, tämän vanhemmat olivat viimein kuulleet pojastaan! Kun Evelyn oli soittanut hänelle, kyynelehtien liikutuksesta oli Tony tuntenut… Se oli kummallinen tunne sekoitus ylitsepursuavaa helpotusta ja onnea ja samalla mieltä puristavaa jännitystä ja epäuskoa. Hän oli kaikki ne vuodet miettinyt mitä tekisi ja sanoisi, kun kohtaisi Michaelin ja nyt kaikki se… Mitä ihmettä hän voisi sanoa? Evelyn ei ollut vielä tiennyt enempää missä Michael oli, mutta sen että tällä oli joku… Joten kaikki ne haaveet, että he voisivat… että hän myöntäisi ja Michael haluaisi… Se oli hieman lannistavaa, se oli myönnettävä.

Ja sitten se viesti… ”Michael on kadonnut, epäillään että siepattu.” Se oli tullut Michaelin isältä, mies lupasi olla yhteydessä, kun tietäisi lisää. Piinaava vuorokausi ja tieto, että Michael oli tuotu sairaalaan pahasti haavoittuneena. Uutiset asiasta seurasivat pian ja Tony tuijotti tietoja järkyttyneenä. Olihan hän aina tiennyt, että … Mutta tämä… Tämä oli pahempaa kuin hän olisi halunnut uskoa. Se lamaannutti hänet, syyllisyyden tuska laskeutui raskaana hänen harteilleen. Michael oli lähtenyt sen hirviön mukaan vain koska hän… Ja mikään mitä hän oli kuvitellut sanovansa Michaelille, ei tuntunut oikealta enää.

Evelyn päivitti uutisia Michaelin tilasta, hän toipui, fyysisesti hän oli toipumassa hyvin. ”Hän on aikuistunut, mutta näyttää niin samalta…hän…” Evelynin ääni murtui usein heidän puhuessaan, niin murtui hänen omansakin. Tämä oli mielettömän raskasta. Lopulta Tonyn pyöriteltyä asiaa mielessään pitkään, uskoen olevansa valmis puhumaan ystävälleen niin ettei hänen äänensä murtuisi ja sanat eivät katoaisi häneltä, hän pyysi Evelyniltä jos voisi puhua Michaelin kanssa. Evelyn lupasi kysyä. Myöhemmin nainen soitti hänelle. Hänen äänensä kuulosti pahoittelevalta. ”Olen pahoillani Tony, hän ei ole vielä valmis. Hän lupasi puhua kanssasi myöhemmin, kun on valmis.”

Tonyn ei auttanut muuta kuin odottaa. Hän oli odottanut jo viisi vuotta, hän odottaisi lisää. Michael oli hänen paras ystävänsä, hänen sielunkumppaninsa, mikään ei muuttaisi sitä.

Vaiti, uusi luku

Terveisiä koronaeristyksestä! Kyllä, nyt se viimein iski, sain eilen positiivisen tuloksen., Oireet ainakin toistaiseksi hyvin lieviä, kuin tavallinen flunssa, mutta päätettiin että eristäydyn talomme kellariin ja toivotaan ettei muut perheestä sairastu. Kirjoittamisen kannalta tämä on lottovoitto, josta kukaan ei maksa! 😂 Koko ensiviikon asiakkaat piti perua, joten siltä kannalta melko ikävää, mutta koetan suhtautua tähän kirjoitusvapaana, joka toki jatkuu vain sillä ehdolla, että lapset pysyvät terveenä.

Sain tänään kirjoitettua luvun 42 Vaiti tarinaan. Tästä olen tosi hyvilläni, kun tunsin pitkään olevani jumissa tässä kohtaa tämän uuden version kanssa, nyt uskon että edistyy taas helpommin. Mahtavaa, jos jaksatte kommentoida, kaikki epäkohdatkin kuulen mielelläni sillä haluan tehdä tästä parhaan mahdollisen, te voitte auttaa siinä antamalla lukijan näkökulman. ❤️

Silent

The story is progressing nicely, right now I’m writing chapter 32, (and Chapter 41 in Finnish.) I feel I should edit the earlier chapters still, quite a lot in fact! Also really have these self-doubt moments. The internet is filled with great stories, so yeah I’m starting to question whether I can write it good enough. Is it worth the effort to get the story self-published, try another road or just continue like I have thus far…

Well, while I try to figure that one out, I decided to give you chapter 28, which was kindly betad by Charity ❤️

-If you enjoy it, it would be great if you comment too and then you more likely get to read more sooner 😅

Also, please remember that it would really break my heart if someone copied any content of my stories and posted them somewhere without my consent. This has happened to me before, years back, so I’m a little wary of it happening again.

I will try to get the prologue continuing Joni’s and Misha’s story soon!

3.luku Olet yhä sinä.

”When one door closes, another opens; but we often look so long and so regretfully upon the closed door that we do not see the one which has opened for us.” -Alexander Graham Bell-

3.luku on nyt päivitetty kokonaisuudessaan. Seuraavassa luvussa on sitten taas Mishasta 🙂 Olen tällä hetkellä toiveikas, että saan päivitettyä nopeammin seuraavan, kuin mitä väli lukujen välillä oli nyt. Pitäkää peukkuja, että kirjoitusinspis puhaltaa suotuisasti 🙂