4.luku

4.Venäläistä rulettia

Misha istui tietokoneensa ääressä lukemassa sähköpostiaan samalla, kun Joni vielä viimeisteli pakkaamistaan. Nuorempi mies oli jo uhrannut sille edellisen illan, laukkuja oli ollut kolme ja Mishan ihmetellessä määrää, oli Joni saanut karsittua ne kahteen ja nyt kun heidän olisi pitänyt olla jo tekemässä lähtöä oli Joni halunnut vielä tehdä viime hetken tarkistuksen. Misha kytki sähköpostiinsa poissaolo ilmoituksen ja vilkaisi sitten syrjäsilmällä poikaystäväänsä; Joni näytti pohtivat kaksien eri kenkäparien välillä valintaansa. Huokaisten Misha kääntyi ympäri tuolillaan ja tarkkaili hetken hiljaisena poikaystävänsä toimia, ilmeisestikin rajoitus kahteen laukkuun tuotti tälle ongelmia.

”Alkaako kohta olla valmista?” Misha kysyi kohottaen kulmaansa. ”Meillä on pitkä ajomatka edessä”, hän muistutti.

”Olen valmis ihan kohta”, Joni vakuutti ja palasi vaatekaapilleen. Misha nousi ja päätti tarkastaa Jonin laukut itse, mitä ihmettä tämä oikein pakkasi, että se vaati niin monta laukkua?

”Olemme reissussa kymmenen päivää”, Misha muistutti tarkastaen yhtä Jonin laukun sisältöä, joka oli täynnä erilaisia paitoja, alushousuja ja sukkia sentään oli oikea määrä jokaiselle päivälle, mutta Misha epäili tarvitsiko Joni niin monta paitaa, niitä oli varmasti yli kymmenen, housuja oli toisessa laukussa. ”Tarvitsetko oikeasti näin paljon vaatteita?” Joni kääntyi, katsoi häneen ja laukkunsa sisältöä, Mishaa huvitti hölmistynyt ilme Jonin kasvoilla.

”No… En välttämättä tarvitse, mutta kyse ei ole tarvitsemisesta vaan… valinnanvarasta.” Joni nyökkäsi, tuli hänen luokseen, valitsi laukustaan yhden paidan poisotettavaksi jonka korvasi kaapista ottamallaan.

”Ymmärräthän, että oleskelemme enimmäkseen maalla, kai sinulla on jotain ulkoiluvaatteitakin täällä?”

”On, tietenkin on”, Joni vakuutti. ”Mutta tapaammehan me sinun ystäviäsikin…. Ja haluan olla siistin näköinen… ” Mishaa hymyilytti.

”Ja siihenkö tarvitset kolmetoista erilaista paitaa? Monetko housut sinulla on?”

”Hmh, no… muutamia farkkuja, olohousuja, lenkkeilyhousuja…” Joni sanoi ja yritti asetella kenkäpussia toiseen laukuista. Aikansa yritystä katsellessaan Misha pyöräytti silmiään ja haki Jonin aiemmin hylkäämän kolmannen laukun ja asetti sen sängylle Jonin eteen.

”No käytä nyt sitäkin, olemmehan autolla kaipa sinne mahtuu yksi laukku lisää…” Hän tokaisi ja Joni ei voinut olla hymyilemättä; nyt hän voisi ottaa vielä yhden parin lisää kenkiä; varmuuden vuoksi! Misha katsoi paremmaksi alkaa olla kiistelemättä asiasta, luultavammin Jonikin huomaisi perillä ettei tarvitsisi pakkaamistaan vaatteista puoliakaan, mutta jos niiden mukana oleminen helpotti tämän oloa, niin ei kai siitä ollut haittaakaan.

Kello oli  miltei yhdeksän aamulla, Misha oli toivonut heidän pääsevän matkaan jo aiemmin, mutta Jonin kanssa asiat tapahtuivat hitaammalla tahdilla. Jami oli valmistanut heille aamiaisen ja muutaman eväsleivän. Ivo auttoi kantamaan laukkuja autoon.

”Ajattelitteko muuttaa sinne?” Vanhempi mies tiedusteli heidän ahdettuaan takakontin täyteen tavaraa. Misha vaihtoi huvittuneita katseita veljensä kanssa.

”Ei tuosta Jonista tiedä”, Misha vastasi vinoillen. ”Kyllä taisi tulla aikamoinen selviytymisarsenaali mukaan.”

”Ihan tarpeellista tavaraa”, Joni nyökkäsi ja painoi takakontin kiinni. He menivät Mishan ja Ivon autolla, joka oli tilavampi ja vanhempi malliltaan kuin Jonin auto, joka jäi puolestaan Ivon ja Jamin käyttöön.

”No, olkaahan sitten varovaisia”, Ivo vielä muistutti ja taputti veljensä selkää. ”Sano terveisiä äläkä hukkaa Jonia sinne.” Hän virnisti.

”En tietenkään, otin valjaat mukaan.” Misha nyökkäsi ja Joni pyöräytti silmiään tämän surkealle vitsille. Joni halasi Jamia ja Ivoa lyhyesti.

”Nähdään taas pian!” Hän toivotti ja avasi kuljettajapuolen oven, he olivat sopineet, että he vaihtaisivat kuskia ennen rajanylitystä, jotta Misha ei joutuisi olemaan ratissa koko aikaa ja oli helpompi, että tämä ajaisi Venäjän puolella koska tunsi reitin paremmin.

”Nähdään!”

**^^**^^**^^**

He ylittivät rajan Nuijamaalla, josta heillä oli vielä viiden tunnin ajomatka Mishan isoäidin luokse. Ajettuaan kaksi tuntia Venäjän puolella Misha katsoi parhaaksi pysähtyä hetkeksi lepäämään, tankata auto ja juoda kuppi kahvia, lisäksi Joni oli kitissyt jo jonkin aikaa vessataukoa. Paikaksi valikoitui pieni huoltoasema jonka yhteydessä oli myös kahvio.

”Tankataan ensin”, Misha sanoi ja parkkeerasi bensamittarin viereen. Joni astui ulos autosta helpottuneena päästessään jaloittelemaan hetkeksi. ”Odota niin mennään yhdessä sisälle”, Misha lisäsi Jonin katsellessa huoltoasemarakennusta kohden, jonka kyltti olisi kaivannut uutta maalipintaa. Ovien lähettyvillä, oli muutama ulkopöytä joista yhden ääressä istui kaksi noin kolmekymppistä miestä tupakalla ja Misha pisti merkille tavan jolla miehet katselivat heitä, Jonia ja tämän olemusta; varakas, eikä hän halunnut poikaystävänsä menevän yksin harhailemaan minnekään. Paikka ei ehkä ollut paras mahdollinen pysähdykselle. Tankattuaan auton Mishan oli vietävä se parkkiin. ”Odota siinä mistä näen sinut.” Hän sanoi vielä ja Joni nyökkäsi astellen hitain askelin kohti rakennusta, miehet puhuivat keskenään, mutta pitivät katseensa hänessä ja Joni tunsi olonsa hieman vaivaantuneeksi. Hän pysähtyi odottamaan Mishaa.

Toinen miehistä korotti hieman ääntään sanoi jotakin ja kun Joni ei aluksi reagoinut, toisti tämä sanomisensa uudestaan saaden Jonin kääntämään päätään heidän suuntaansa. Mies virnisti, katsoi häntä päästä varpaisiin, puhalsi savua ulos suustaan ja sanoi jälleen jotakin. Joni kohautti olkiaan ja hymyili hieman kyllästyneenä, hänellä ei ollut aavistustakaan mitä mies oli sanonut. Misha kiiruhti paikalle saatuaan autonparkkiin. Hän silmäisi miehiä epäileväisenä, jotka hymyilivät takaisin kummallisesti. ”Mennään sisälle”, Misha mutisi ja Joni seurasi kiltisti perässä.

Misha tuli tiskille ja maksoi bensan, tiedusteli kohteliaasti vessansijaintia samalla kun silmäili tarjolla olevia voileipiä, joita Joni myös katseli arvioivaan sävyyn, onneksi Jami oli tehnyt heille eväät, koska Joni ei luottanut että tarjolla olevat olisi kovin tuoreita. ”Otatko kahvia?” Misha kysyi.

”En tiedä… ” Joni epäröi.

”Otat tai et? Sano nyt.”

”No vaikka”, Joni huokaisi kyllästyneenä. ”Käyn vessassa, missä se on?” Misha osoitti hänelle suunnan ja jäi maksamaan Jonin mennessä vessaan. Siellä haisi, pahalle. Joni nyrpisti nenäänsä, vaikutti kuin vessaa ei olisi hetkeen siivottu, toinen kopinovista repsotti, pisuaareissa oli epäilyttäviä tahroja ja myös lattia tuntui jokseenkin tahmealta. Joni laittoi kätensä suunsa eteen häntä kuvotti, hän ei halunnut koskea mihinkään saati tehdä tarpeitaan tässä paikassa. Ovi avautui ja sulkeutui hänen takanaan ja Joni kääntyi lähteäkseen kohdaten toisen pihalla olleista miehistä. Mies katsoi häneen hieman turhan intensiivisesti ja hymyili. Mies sanoi jotakin, Joni kohautti olkiaan ja vastasi heikolla venäjäntaidollaan ettei ymmärtänyt. Kun mies yritti tarrata häneen, Joni teki nopean väistöliikkeen ja livahti ulos kahvionpuolelle, hän käveli ripein askelin Mishan luokse.

”Okei, lähdetään”, hän sanoi ja suuntasi jo ovelle Mishan jäädessä seisomaan hämmentyneenä kahden kahvikupin kanssa. ”Nyt heti!” Joni kivahti ja Misha laski kupit kädestään pöydälle seuraten poikaystäväänsä.

”Mikä nyt on?” Misha kysyi hieman kireänä ja avasi auton ovet.

”Se paikka oli saastainen….” Joni mutisi vähintäänkin yhtä kireänä. ”Ja sitten se mies tuli sinne ja … en minä tiedä mitä se halusi!” Hän istui pelkääjän paikalle ja laittoi tuohduksissaan turvavyönsä kiinni. Misha istuutui kuskinpaikalle, kiinnitti turvavyönsä ja katsoi Joniin hetken.

”Tekikö se mies sinulle jotakin?” Hän kysyi. ”Yrittikö hän varastaa sinulta jotain?”

”Ei.” Joni vastasi. ”En minä tiedä”, hän lisäsi ja hieroi ohimoaan. ”Äh, mennään nyt vain ja pysähdytään jonnekin syrjään, metsänlaitaan tai jonnekin, se vessa oli ihan kauhea.” Joni otti hansikaslokerosta käsidesiä ja alkoi hieroa sillä käsiään. Misha käynnisti auton sanomatta hetkeen mitään.

”Koskiko hän sinuun?” Misha kysyi lopulta heidän ajaessaan. ”Siksikö olet niin tuohduksissasi?”

”Ei, en tiedä mitä hän halusi, ehkä rahaa tai jotain… en tiedä, unohdetaan koko juttu.”

”Okei…” Misha nyökkäsi ja toivoi ettei välikohtaus ollut huonoa alkusoittoa heidän reissulleen. He ajoivat jonkin aikaa kunnes Misha löysi hyvän levähdyspaikan, Joni oli ollut hiljainen koko matkan heidän lähdettyään huoltoasemalta ja Misha ei voinut olla miettimättä oliko vessassa oikeasti tapahtunut jotakin enemmän. Tummatukkainen marssi puiden taakse tyhjentämään rakkonsa samalla kun Misha etsi Jamin antaman kylmälaukun jossa heidän eväänsä olivat. Kun Joni tuli takaisin Misha katsoi häneen kysyvästi ja avasi tälle auton oven. ”Kaikki okei?” Hän kysyi.

”On”, Joni vakuutti ja istuutui takaisin autoon, otti käsidesin hieron sillä uudestaan kätensä ennen kuin otti vastaan Mishan tarjoamat leivän ja mehun. ”Taisin ylireagoida”, Joni lopulta myönsi. ”Anteeksi, nyt et saanut kahviasi…”

”Ei se mitään, pahaa se varmaan olisikin ollut”, Misha virnisti ja kiersi auton istuutuen omalle paikalleen syömään.

”Se vessa oli oikeasti ihan hirveä…” Joni sanoi ja puraisi pienen palan leivänkulmastaan, Misha laski kätensä hänen reidelleen, silitti hetken ja nyökkäsi.

”Kyllä minä uskon.” Hän sanoi ja hymyili. ”Kunhan et ala liikaa hienostelemaan…”

”Hmh, en minä hienostele, siellä haisi, lattia oli tahmea ja… et sinäkään olisi halunnut olla siellä viittä sekuntia kauemmin.”

”Okei, jos sanot niin…” Misha virnuili ja haukkasi leivästään ison palan. Jonista tuntui ettei hänen poikaystävänsä ottanut häntä vakavasti.

Oli jo iltapäivä, kun he viimein alkoivat saavuttaa määränpäänsä. He ajoivat Mishan vanhan kotikaupungin läpi tihkusateessa ja Joni katseli kiinnostuneena ikkunasta ulkopuolella näkyviä rakennuksia. Misha osoitti hänelle koulun jossa oli käynyt ala-asteen ja lupasi myöhemmin näyttää hänelle lapsuuden kotinsa. He ajoivat kaupungin ulkopuolelle kahdenkymmenen minuutin ajomatkan alueelle, joka voitiin luokitella maaseuduksi, vanhoja puutaloja, viljapeltoja ja lehmiä aitauksissaan.

Mishan isoisä oli kuollut kuusivuotta aiemmin ja siitä lähtien nainen oli asunut yksin, suostumatta jättämään kotiaan vaikka Mishan täti ja eno olivat usein ehdottaneet tälle muuttoa heidän luokseen, täti asui Moskovassa jonne isoäiti ei missään nimessä halunnut sillä vannoi inhoavansa Moskovan katkuista ilmaa. Eno puolestaan asui perheineen lähettyvillä, siinä samassa kaupungissa jonka läpi he olivat juuri ajaneet, mutta isoäiti ei yksinkertaisesti ollut vielä valmis luopumaan siitä minkä tunsi kotinaan ja toisaalta, jos nainen pärjäsi omillaan, ei sille ollut vielä tarvetta. Misha arveli serkkujensa juorunneen isoäidille Jonista, muttei ollut vielä udellut josko enokin oli asiasta tietoinen.

Misha parkkeerasi autonsa mutaiselle pihatielle, ulkona tihutti yhä, venytellen ajomatkan aikana jäykistyneitä jäseniään, Misha astui ulos autosta Jonin tehdessä samoin. Tummatukkainen huoahti pian harmistuneena astuttuaan suoraan mutalammikkoon ja Mishaa huvitti hieman tämän tarkastellessa uusia, nyt mudantahraamia kenkiään.

Rakennuksen ulko-ovi narahti hieman auetessaan ja Misha hymyili isoäidilleen, joka oli astunut kuistille, tervehtien heitä iloisesti. Misha nosti muutaman laukun takakontista ja käveli isoäitinsä luokse, laski laukut alas ja halasi naista hellästi ennen kuin kääntyi poikaystävänsä puoleen. ”Isoäiti, tässä on poikaystäväni Joni”, Misha esitteli venäjäksi. ”Joni, tässä on isoäitini, Anna.” Hän jatkoi suomeksi ja Joni hymyili jokseenkin suloisen hermostuneena naisen arvioivan katseen alla. Tummatukkainen lähestyi ja tervehti naista venäjäksi ojentaen tälle tuliaiset jotka oli hankkinut; puuvillaisen hartiahuivin, suomalaista hunajaa ja pullon lakkalikööriä. Mishan isoäiti oli keskipituinen ja rotevarakenteinen jonka elämää nähneet kasvot vaikuttivat ensi alkuun ankarilta,

nainen silmäili Jonia päästä varpaisiin arvioivasti, ennen kuin nyökkäsi hyväksyvästi, hymyili ja kurottautui halaamaan häntä toivottaen samalla tervetulleeksi.

Jonin riisuessa päällystakkiaan eteisessä, nainen seisoi lähettyvillä tarkastellen häntä uteliaana.

”On kyllä kaunis mies”, Anna sanoi tyttärenpojalleen ja hymyili tälle. Misha katsahti Joniin, joka parhaillaan riisui kuraisia kenkiään selvästi pohtien missä voisi siistiä ne.

”Niin hän on”, Misha hymyili ja kohtasi Jonin kysyvän katseen. Nuorempi mies ei vielä osannut kuin muutamia sanoja venäjää, eikä isoäiti puhunut muita kieliä, Mishan olisi toimittava tulkkina.

Anna tarkasteli yhä Mishan poikaystävää. ”Kyllä hän ihan mallilta näyttääkin, hyvän malliset kasvot ja kauniit hampaat.”Joni onnistui harvoin näyttämään yhtä epävarmalta kuin sillä hetkellä seistessään eteisessä, katsellen vuoroin kuraisia kenkiään, sekä Mishaa että tämän isoäitiä, jotka selvästi puhuivat hänestä eikä hän voinut mitenkään ymmärtää mitä he puhuivat. ”No niin, viekää vain laukkunne yläkertaan laitan päivällisen valmiiksi, teillä pojilla on varmasti nälkä.”

”Kiitos”, Misha sanoi ja siirsi huomionsa takaisin Joniin. ”Käydään viemässä laukut ylös, voit jättää kenkäsi siihen niin putsataan ne ruuan jälkeen.”

Joni nyökkäsi ja otti kaksi laukuistaan, Mishan kantaessaan hänen kolmattaan omansa lisäksi. Alkukohtaaminen tuntui menneen ihan hyvin Joni arveli ja katseli seinille ripustettuja kuvia vanhoista sukulaisista seuratessaan Mishaa yläkertaan..

Misha astui sisään huoneeseen, joka oli kuulunut hänen äidilleen ja tämän siskolle, huone ei ollut suuri, se oli yksinkertaisesti sisustettu ja hieman kolea, huoneen molemmilla seinustoilla oli valmiiksi sijatut kapeat sängyt. Joni mietti olisiko ne voinut siirtää yhteen, mutta ehkä se olisi ollut kiusallista, tuskin he tämän katon alla tulisivat harrastamaan mitään kovin intiimiä. Huoneen seinillä oli lisää valokuvia, Mishan äidistä, tädistä ja heidän perheistään. Mishan isällä tuntui kaikissa kuvissa jotka Joni oli nähnyt olevan sama tuima ilme ja tuon ilmeen Joni oli useasti nähnyt myös Mishan kasvoilla, kun tämä oli jostakin asiasta närkästynyt. ”Voit valita kumman vuoteen haluat”, Misha havahdutti hänet ajatuksistaan ja Joni nyökkäsi laskien laukkunsa huoneen oikealla puolella sijaitsevat vuoteen viereen ennen kuin meni katsomaan ulos ikkunasta. Hän näki kanoja käyskentelemässä ulkona aitauksessa, ränsistyneen ladon ja toisen maalaistalon, jonka pihalla juoksi koira pienen lapsen kanssa.

”Kai me käymme kaupungilla huomenna?” Joni kysyi hivenen huolestuneena siitä, että tulisi tylsistymään. Misha hymyili itsekseen ja käveli Jonin taakse, laski kätensä tämän olkapäille ja suuteli hänen päälakeaan.

”Tietenkin”, hän sanoi. ”Käymme enoni luona ja sitten tapaamme muutamia ystäviäni.”

”Ja pitääkö minun heille esittää heteroa?” Joni tiedusteli.

”Enostani en ole varma, soitan tänään serkulleni, kyselen vähän… Galina tietää, Pavel tietää, muille en ole kertonut eli kyllä, huomen illalla meidän on varmaankin esitettävä. Joni nyökkäsi, hän ei pitänyt ajatuksesta esittää muuta kuin mitä oli, mutta ymmärsi tilanteen ja hyväksyi sen. ”No niin, mennään alakertaan syömään, isoäiti varmasti odottaa.”

Ruokana oli lammaskaalia, joka oli lapsena ollut yksi Mishan suosikeista, ruoka tuoksui taivaalliselta ja Misha istui tyytyväisenä pöydän ääreen, Joni hänen viereensä. Isoäiti tarjoili heille melko reilut annokset tuoreen leivän ja maidon kera, jonka oli aamulla saanut naapuriltaan. Kun isoäiti kertoi sen olevan suoraan lehmästä lypsettyä, Misha vilkaisi Joniin joka tuijotti lasiaan epävarmana ja hän tiesi ettei nuorempi mies haluaisi juoda sitä. ”Pitääkö hän maidosta?” Anna, Mishan isoäiti kysyi mennen jo jääkaapilleen arvelleen pojan haluavan jotakin muuta.

”Luulen, että Joni pitäisi enemmän mehusta”, Misha vastasi ja Anna otti jääkapista kannun ja kaapista toisen lasin jonka kantoi sitten pojan eteen ja kaatoi lasin täyteen. Joni kiitti naista venäjäksi ja tämä hymyili ennen kuin istuutui alas.

”Menikö teidän matkanne hyvin?” Anna tiedusteli ja Misha nyökkäsi tungettuaan suunsa jo täyteen ruokaa.

”Meni”, hän vastasi nieleskeltyään. ”Pitkät ajomatkat ovat vain aina rasittavia”, hän myönsi, repi palan leipää ja kastoi sitä ruokaansa. ”Tämä on taivaallisen makuista”, hän ylisti. ”Aivan kuin lapsena.”

”Mukavaa, että pidät.” Anna hymyili ja vilkaisi Mishan kumppaniin, joka söi hillitympään tahtiin ja… siistimmin. ”Maistuuko hänelle?” Anna kysyi ja Misha käänsi kysymyksen, joka sai Jonin nyökyttelemään ja hymyilemään.

”Hyvää”, Joni vastasi venäjäksi ja Anna vastasi Jonin hymyyn. Hän kyseli Jonin perheestä tarkemmin ja Misha vastaili ruokailunsa lomasta, ottaen vielä toisen annoksen lautasensa tyhjennyttyä. Joni hämmästeli Mishan ruokahalua, ei tämä kotona ahminut moisella vahdilla, niin että ruuan jälkeen löysäsi vielä vyötään ja röyhtäisi tyytyväisenä, jota kyllä pyysi anteeksi heti perään. Jonilla oli ollut vaikeuksia saada jo ensimmäinen lautasellisensa tyhjennetyksi, sillä oli jo pitkään tottunut syömään pieniä annoksia usein kuin että söisi kerralla paljon. Hän onnistui kuitenkin tehtävässään lähestulkoon samaan aikaan kuin Misha oli tyhjentänyt toisen annoksensa.

”Ajattelin, että menisimme huomenna käymään enon luona, tietääkö hän Jonista ja minusta?” Misha tiedusteli isoäidiltään, joka nyökkäsi.


”Tietää, olemme puhuneet asiasta, se oli hänelle hieman vaikeampi pala, mutta voitte kyllä mennä heidän luokseen käymään. Minusta on parempi ettei perheen kesken ole salaisuuksia, äitisi olisi ollut samaa mieltä.” Misha nyökkäsi hitaasti, hän toivoi usein, että olisi voinut keskustella äitinsä kanssa, että olisi voinut kertoa tälle totuuden. Ehkä jos isoäiti hyväksyi, olisi äitikin hyväksynyt, isä tuskin olisi, ei ainakaan helpolla.

**^^**^^**

Illalla he vetäytyivät huoneeseensa, Joni kävi makuulle sängylleen ja leikki tabletillaan päättäen tarkistaa facebook sivunsa. Hänelle oli tullut yksi uusi kaveripyyntö ja uteliaana Joni klikkasi pyynnön auki, se oli Kasperilta. ”Kavereita?” oli lyhyt viesti pyynnön mukana ja Joni mietti yllättyneenä kuinka vastaisi.

”Kasper lähetti minulle ystäväpyynnön”, hän sanoi Mishalle, joka parhaillaan riisui farkkujaan vaihtaakseen jotakin löysempää ja mukavampaa ylleen syötyään niin paljon. Misha huokaisi tympääntyneenä, olisihan se pitänyt arvata…

”Miksi?” Hän kysyi ja veti olohousut jalkaansa.

”No, kun me sovimme erimielisyytemme viimeksi, ehkä siksi….”

”Aiotko hyväksyä?” Misha kysyi ja astui lähemmäksi istuen lopulta sängynlaidalle jolla Joni makasi vatsallaan. Joni käänsi päätään hänen suuntaansa.

”Tuntuisi tylyltä olla hyväksymättä”, Joni vastasi tutkaillen Mishan ilmettä, etsien merkkejä mustasukkaisuudesta. Misha ei täysin pystynyt peittämään kasvoiltaan sitä, ettei pitänyt ajatuksesta ja toisaalta tiesi, että tämä oli myös eräänlainen testi Jonin puolelta, mustasukkaisuuden merkit hermostuttivat tätä ja ne oli osattava pitää aisoissa. Jälkiä joita Chris oli jättänyt… Välillä oli muistettava, hillittävä ääntään silloinkin kun ärsytti, äänen korottaminen vähänkin uhkaavasti sai Jonissa selvän pelkoreaktion, joten Misha nieli ensimmäisen reaktionsa, joka oli halu käskeä Jonia hylkäämään pyyntö, loppujen lopuksi…

”Teet niin kuin katsot parhaaksi.” Misha vastasi ja toi kätensä Jonin yläselälle silittäen rauhoittavasti. ”Muistat vaan, että…” Hän aloitti ja Joni katsoi häneen kysyvästi. ”Suhtaudu häneen varauksella.” Misha ei voinut olla lisäämättä. ”Kasper taisi olla melkoisen ihastunut sinuun aikoinaan.” Joni oli hetken hiljaa.

”Niin… Ja minä en osannut ottaa sitä huomioon, hänen tunteitaan tarkoitan…” Hän lopulta sanoi ja käänsi huomionsa takaisin tablettiinsa, hymyili ja hyväksyi pyynnön.

**^^**^^**

Yöllä Misha ei saanut unta, hämärässä hän katsoi kuvaa vanhemmistaan ja muisteli mennyttä. Hän oli halunnut muuttaa Ivon luokse jo kolmentoista vanhana, alettuaan ymmärtää oman suuntautumisensa. Galina oli ollut keino välissä, jonka avulla Misha oli yrittänyt olla ”normaali”. Sisimmässään Misha oli pelännyt, ei ollut oikein ketään jolle puhua, paitsi Ivo… Hän oli alkanut opiskella suomenkieltä, äiti oli kannustanut hänen opiskeluaan ja ajatusta mahdollisesta muutosta myöhemmin, isä ei asiaa koskaan juuri kommentoinut.

Isä oli ollut jokseenkin etäinen hahmo, pelottavakin, useammin kuin kerran Misha oli lapsena joutunut mennä valitsemaan metsästä risun jolla sai piiskaa, kun oli tehnyt tyhmyyksiä. Isä oli ollut ankara, muttei kuitenkaan julma, noudatti ainoastaan sitä kasvatusperiaatetta jonka oli itse oppinut.

Äiti puolestaan… Heidän äitinsä oli ollut fiksu, tällä olisi ollut mahdollisuuksia vaikka mihin. Hän oli osannut englantia ja oli ollut hyvä matemaattisissa aineissa, ehkä hänestä olisi voinut tulla lääkäri, kuten Dimasta varmasti tulisi. Mutta äidin kohtalo oli ollut tavata poika, rakastua ja huomata kuusitoistavuotiaana olevansa raskaana. Isä oli tehnyt sen mikä oli oikein ja he olivat menneet naimisiin, äidin 17vuotis syntymäpäivänä, kolme kuukautta ennen Ivon syntymää. Rakkaus oli jäänyt arjen alle, isä ei osannut olla kovin romanttinen tai huomioon ottava puoliso ja Misha pohti josko äiti oli koskaan katunut käyttämättä jääneitä mahdollisuuksia.

Lopulta hän nousi hitaasti vuoteesta, hiipi hiljaa Jonin vuoteen ääreen ja polvistui katsellen tätä hymyillen. Joni nukkui rauhallisena ja Misha olisi halunnut hipaista hänen kasvojaan, mutta pelkäsi havahduttavansa poikaystävänsä unestaan, sen sijaan hän korjasi hieman Jonin peiton asentoa ja nuorempi mies ynähti unissaan, kääntyi toiselle kyljelleen ja Misha nousi. Hän hiipi mahdollisimman hiljaa ulos huoneesta alakertaan ja yllättyi löytäessään isoäitinsä hereillä kutomasta.

”Etkö saanut unta?” Anna kysyi tyttärenpojaltaan.

”En, liikaa ajatuksia mielessä…” Misha vastasi. ”Ja mikä sinun syysi on?” Hän tiedusteli hymyillen.

”Olen vanha ja jäseniäni kolottaa”, Anna vastasi, vilkaisi häneen ja hymyili samalla kun korjasi silmälasiensa asentoa. 

”Käyn hakemassa lasillisen maitoa, haluatko sinä jotakin?”

”Ei kiitos”, isoäiti vastasi.

Palattuaan maitolasillisensa kanssa, Misha istuutui nojatuolille lähelle isoäitiään.

”Nukkuuko Joni?” Isoäiti kysyi ja Misha nyökkäsi.

”Hän vaikuttaa suloiselta”, Anna totesi.

”Useimmiten hän onkin”, Misha virnisti.

”Pääasia on, että olet onnellinen, sitä äitisikin olisi toivonut.” Anna jatkoi ja katsoi häneen. ”Uskon, että hän olisi ollut ylpeä teistä kaikista kolmesta.”

Misha nojautui taaksepäin, otti mukavamman asennon ja maistoi lasistaan. ”Ehkä”,hän vastasi, katseli ympärilleen olohuoneessa, talo oli täynnä lapsuudenmuistoja. He olivat usein viettäneet kesänsä mummolassa, Misha oli seurannut Ivoa kuin hai laivaa, Ivoa oli ärsyttänyt ottaa hänet aina mukaan. Misha oli ollut kahdeksan, kun oli nähnyt Ivon suutelevan toista poikaa erään rakennuksen takana. Ivo oli ensin pelästynyt nähdessään hänet, he olivat tuijottaneet toisiaan, Ivon ystävä oli valahtanut kalpeaksi ja sitten molemmat olivat yrittäneet selittää Mishalle kuinka tämä oli vain luultavasti luullut nähneensä suudelman, joka oikeasti ollut vain ystävällinen halaus. Misha oli katsonut heihin ja nyökytellyt, tiennyt nähneensä jotakin kiellettyä, hämmentävää ja samalla kiehtovaa, jotakin minkä ehkä olisi pitänyt häiritä häntä enemmän. Ivo oli muuttanut kaksi vuotta myöhemmin ja Misha oli rohjennut mainita asian siitä kolme vuotta myöhemmin ollessaan Ivon luona käymässä.

”Minäkin pussasin yhtä toista poikaa”, Misha oli tunnustanut peloissaan miten isoveli reagoisi, jos Ivo ei olisikaan enää muistanut sitä episodia viisi vuotta aiemmin. Mutta Ivo oli huokaissut, hymyillyt ja istunut hänen viereensä.

”Tuntuiko se kivalta?” Ivo oli kysynyt ja Misha oli nyökytellyt häpeissään päätään. ”Kivemmalta kuin tyttöjen kanssa?” Ivo oli jatkanut ja Misha oli punastunut. ”Tiedän tunteen, sellaista se välillä on.” Ivo oli kuitenkin sanonut. ”Minullakin on eräs ystävä… mekin välillä pussailemme ja teemme vähän muutakin, hänkin on mies, se on ihan ok.” Misha oli katsonut veljeään hämillään ja tämä oli pörröttänyt hänen hiuksiaan.

”Ethän kerro vanhemmille?” Misha oli kysynyt huolissaan ja Ivo oli nauranut.

”Voi luoja en, isähän saisi slaagin! Pidetään tämä meidän salaisuutena, toistaiseksi… Eikä sitä tarvitse hävetä Misha, niin kauan kuin molemmat osapuolet tykkää niin se on ihan ok, kaikki eivät sitä vain ymmärrä, mutta minulle voit puhua…”

Misha oli ollut helpottunut, se vierailu Ivon luona oli yksi hänen teini-ikänsä onnellisimpia muistoja, hän oli halunnut takaisin, Ivon luona hänen olonsa oli ollut vapaa. Mutta kun hän palasi kotiin, kaikki se mistä he olivat Ivon kanssa puhuneet tuntui ahdistavan, enää ei tuntunut olevan ok tykätä toisista pojista sillä se ei ollut normaalia, piti olla hetero, piti olla tyttöystävä, piti olla kova. Galina oli ollut hänen ystävänsä jo pitkään, Galina oli kaunis ja Misha teki päätöksen, että alkaisi seurustella tämän kanssa ja ryhtyisi normaaliksi kuten muut, se ei vaan aivan onnistunut niin kuin hän kuvitteli… Edes seksi Galinan kanssa ei tehnyt hänestä heteroa, päinvastoin se oli masentava isku naamaan joka vahvisti hänen pelkonsa; hän oli homo, ei edes bi, vaan homo, sillä koko sen kömpelön ensikerran ajan hän oli ajatellut panevansa heidän luokallaan ollutta tummasilmäistä poikaa….

Galina oli toinen ihminen, joka sai tietää, luonnollisesti tyttö oli aluksi ollut pettynyt, mutta lopulta sanonut ymmärtävänsä. Misha oli ollut kiitollinen, että heidän ystävyytensä oli säilynyt kaikesta huolimatta. Galinalle Misha oli usein puhunut Jonista, myös silloin kun ei vielä pitänyt pojasta. Heidän lapsuutensa oli ollut niukka, he olivat olleet vähästä tyytyväisiä, siksi Jonin hemmoteltu olemus oli ärsyttänyt entistä enemmän. Misha toivoi Galinan ja Jonin tulevan hyvin juttuun keskenään.

”Penni ajatuksistasi?” Anna kysyi lempeästi havahduttaen hänet.

”Muistelin vain mennyttä”, Misha vastasi. ”Lapsuutta…” Hän kohautti olkiaan. Välillä hän mietti miten erilaista hänen elämänsä olisi, jos vanhemmat olisivat yhä elossa. Heidän menetyksensä oli tullut niin kovin yllättäen, liian yllättäen. ”Luuletko, että äiti oli onnellinen isän kanssa?” Misha lopulta kysyi.

”Te pojat teitte hänet onnelliseksi”, Anna vastasi hieman vältellen ja Misha tyhjensi lasinsa hiljaisena. 

”Kertoiko Dima hakeneensa lääkikseen?” Misha vaihtoi aihetta ja isoäiti nyökkäsi.

”Uskon, että hän varmasti pääsee sinne. Äitisi puhui aikoinaan, että olisi halunnut muuttaa Britanniaan ja opiskella sairaanhoitajaksi”, Anna sanoi hieman kaihoisaan sävyyn. ”Hän oli fiksu tyttö, olette kaikki tulleet äitiinne.”

Misha katsahti isoäitiinsä mietteliäänä, hänestä tuntui, ettei isoäiti ollut koskaan liiemmin pitänyt hänen isästään, tai ehkä hän oli ollut vain pettynyt tyttärensä puolesta. Kuin aistien tyttärenpoikansa ajatukset, Anna katsahti häneen ja hymyili. ”Elena ei olisi vaihtanut teitä kolmea mihinkään muuhun maailmassa, teidän saamista hän ei koskaan katunut.” Hän kosketti Mishan kättä. ”Ja minäkin olen teistä pojista niin kovin ylpeä.”
”Kiitos, sinä olet meille hyvin tärkeä”, Misha hymyili ja isoäiti taputteli hänen kättään lempeästi.

”Menisit takaisin nukkumaan”, nainen sanoi. ”Teillä on pitkä päivä huomenna, jos menette enosikin luokse.” Hän jatkoi ja siirsi katseensa takaisin neuletyöhönsä.

”Hm… totta… ” Misha nyökkäsi, nousi ja astui isoäitinsä vierelle suudellen tämän poskea.

”Hyvää yötä, isoäiti.”

”Hyvää yötä poika rakas.”

**^^**^^**

Kasper istui tietokoneensa ääressä, kuunteli hänen bändinsä äänittämää musiikkia kuulokkeilla samalla kun selasi tiedostoistaan lukioaikaisia valokuvia. Kuinka nopeasti aika kuluikaan – hän ajatteli itsekseen ja hymyili hassuttelukuvalle jonka hän ja Eeva olivat ottaneet itsestään neljä vuotta aiemmin. Toisessa kuvassa Eeva istui Diman sylissä sohvalla ja hymyili onnellisen näköisenä. Kasper pysähtyi katselemaan kuvaa hetkeksi, hän ei aina ymmärtänyt ystävänsä mielen vaihteluita, vasta hetki sitten tämä oli haikaillut Diman perään, vannonut ettei voisi olla onnellinen, jos ei pääsisi takaisin tämän syleilyyn ja nyt hän olikin jo löytänyt toisen. Eeva oli tapaillut Akia muutaman viikon ja Kasper oli tavannut nähnyt vain lyhyesti samana iltana kun Eeva oli tavannut tämän klubilla, liian lyhyesti voidakseen muodostaa mielipidettä tästä. Sinä iltana Akin oli kuitenkin tarkoitus tulla Eevan mukana käymään.

Kasper selasi kuvia eteenpäin ja pysähtyi uudemman kerran nähdessään Jonin yhdessä kuvassa Diman kanssa, he olivat olleet joissakin bileissä. Kuvassa Joni hymyili itsevarma virne kasvoillaan, olutpullo kädessään ja Kasper antoi katseensa viipyä toisessa pidempään, kuvia joissa Joni esiintyi oli muutama lisää ja huomattuaan, että oli jo käyttänyt jo useamman minuutin Jonin kuvien katselemiseen hän päätti ryhdistäytyä ja sulki kansion. Toissa iltana hän oli tissutellut yksin kotonaan ja saanut ’loistavan’ idean pyytää Jonia facebook kaverikseen, hän oli melko varma, että toinen olisi kieltäytynyt eikä ollut uskaltanut tarkistaa, hän oli tainnut juoda enemmänkin kuin muutaman sillä ei ollut täysin varma oliko kirjoittanut jotakin typerää pyyntönsä seuraksi.

Asia ei selvinnyt kuin tarkistamalla. Huokaisten hän kirjautui Facebook tililleen ja totesi yllätyksekseen Jonin hyväksyneen hänet. Kasper hymyili helpottuneen, onnellisena ja tutki hetken tummatukkaisen etusivua ja kuvia joita tämä oli lisännyt. ”Selvinnyt ehjänä Venäjälle! Ja toivottavasti selviää myös ehjänä takaisin ;)” Oli Jonin viimeisin tilapäivitys, josta oli tykännyt jo moni ja Kasper päätti liittyä joukon jatkoksi. Hän hymyili typeränä ja kirosi itsekseen. Oliko siitä jo liian kauan kun hän oli ollut kenenkään kanssa, kun mietti Jonia näin paljon? Hän laski kuulokkeensa, kirjautui ulos tililtään ja päätti hakea jääkaapista kylmän oluen.

Kasper maleksi hitaasti asunnossaan olutpullo kädessään kunnes palasi tietokoneelleen ja päätti vierailla eräällä homosivustolla, hän pohti chattiin menemistä, mutta siellä oli aina riski että puhuisi jonkun huijarin kanssa, näin oli tapahtunut jo muutaman kerran aiemmin. Lopulta hän päätyi selailemaan keskustelupalstaa ja huokaisi tylsistyneenä nähdessään joitakin aloituksia, aina joku hetero tuntui näkevän asiakseen päätyä tälle palstalle saarnaamaan miten sairasta homous oli, sikäli hassua miettiä miksi nämä ihmiset tulivat edes päätyneeksi sivustolle, miksi tulla jos asia niin ahdisti heitä? Kasper maistoi oluttaan ja joi miltei juomansa väärään kurkkuun nähdessään Jonin nimen yhtenä aloituksena; malli Joni Lehto ja kirjoituksen aloittaja oli nimennyt itsensä faniksi.

Kasper ei voinut olla klikkaamatta keskustelua auki, se alkoi kirjoittajan ylistäessä Jonin ulkonäköä ja sitä että tämä oli avoimesti homo, kirjoittaja oli lisännyt alle linkin tekemälleen fanisivulle jonne oli lisännyt kuvia Jonista, toivotti kaikki tutustumaan. Kasper luki muutamia vastauksia, tyypilliseen tapaan muutama negatiivinen ja homovastainen oli päättänyt osallistua lapsellisilla kommenteillaan, joku pohti ottiko Joni perseeseen, toinen kommentoi varmana tietona, että kyllä, kolmas sanoi voivansa vain haaveilla Jonin kaltaisesta, neljäs katsoi asiakseen julistaa, että Joni oli pilannut itsensä olemalla ryssän panopuu, viides mietti voivansa tarjota kotimaista makkaraa, jos Joni ei vaikka vielä ollut päässyt sitä maistamaan, joku taas ehti haukkua kaikki idiootit kommentoijat ja sanoi heidän olevan vain kateellisia, ja yksi jopa kirjoitti rakastuneensa Joniin jo ensisilmäyksellä. Myös Jonin rohkeutta kehuttiin ja joku julisti Jonin ja tämän poikaystävän vuoden kuumimmaksi pariksi. Muutama unelmoi olevansa Jonin asemassa, Mishan poikaystävänä.

Uteliaisuuttaan Kasper päätti käydä katsomassa Jonille tehdyt fanisivut, joille oli jo lisätty aimo annos kuvia. Alusvaatekuvat joissa Joni oli nuorempana esiintynyt oli myös lisätty ja muutama olikin ehtinyt kommentoida jo vieraskirjaan, että toivoivat samankaltaisia kuvia olevan enemmän, tuorein viesti pohti olivatkohan tekijänoikeusasiat nyt ihan kunnossa sivujenosalta. Kasper tunsi ihoaan kuumottavan päätyessään uudestaan ihailemaan Jonin alusvaatekuvia, hänen sykkeensä kiihtyi, kämmenet hikosivat ja tuntui kuin hän olisi tehnyt jotakin kiellettyä.

Samalla hetkellä hänen puhelimensa soi, Kasper miltei säikähti ja kiirehti vastaamaan, Eeva tiedusteli voisivatko he tuoda mitään tullessaan Akin kanssa. Kasper ei juuri sillä hetkellä keksinyt mitään tuotavaa, mutta ymmärsi asuntoaan katsellessaan, että hänen todella täytyi alkaa siivota ennen kuin Eeva ja Aki saapuisivat ja ryhtyessään siivouspuuhaan hän unohti täysin ettei ollut sulkenut katselemaansa sivua koneeltaan.

Tuntia myöhemmin ovikello soi, Kasper pesi nopeasti kätensä pyyhittyään pölyjä ja meni sitten avaamaan. ”Tervetuloa, tulkaa peremmälle”, hän kutsui ja piteli ovea auki pariskunnalle.

”Kiitos”, Aki kiitti ja ojensi Kasperille pullon viiniä. ”Ajattelimme, että voisimme ottaa yhdessä lasilliset.” Hän sanoi ennen kuin auttoi takin Eevan yltä.

”Kiitos”, Kasper nyökkäsi ja katsahti miestä tarkemmin, tämä oli pitkä ja harteikas, nyt kun miehen partakin oli ajettu näytti tämä ihan mukiinsa menevältä, sellaiselta joita oli ennenkin nähnyt Eevan seurassa. ”Onko teillä nälkä? Voisin laittaa patonkia uuniin tai… ” Hän pysähtyi hetkeksi miettimään. ”En muistanut käydä kaupassa joten mitään kovin erikoista minulla ei ole tarjota, valitettavasti.”

”Voi ei tarvitsekaan, me kävimme juuri syömässä.” Eeva kujersi ja loi hymyilevän katseen miesystäväänsä.

”Aivan, viini siis riittää.” Aki myönsi ja laitettuaan heidän takkinsa henkariin he seurasivat Kasperia tämän olohuoneeseen. Sähkökitara oli asetettu aitiopaikalle, muuten olohuone oli melko yksinkertaisesti, mutta hyvällä maulla sisustettu. Työpöytä oli myös sijoitettu olohuoneeseen.

”Käyn vain hakemassa meille lasit keittiöstä”, Kasper ilmoitti ja jätti pariskunnan keskenään hetkeksi. Aki katseli kiinnostuneena ympärilleen asunnossa, kun Eeva keksi kävellä ystävänsä tietokoneelle ja istuutui alas.

”Kasper, tarkistan sähköpostini!” Eeva ilmoitti eikä odottanut vastausta kun jo klikkasi ruudun auki. Eeva katsoi hämillään ruudulle ilmestynyttä sivua. ”Mi-” Hän aloitti ja kurtisti kulmiaan. Joni… Nyt se omahyväinen mies bimbo oli jo tehnyt itselleen ja omille kuvilleen kotisivut. Kasper asteli ripeästi takaisin olohuoneeseen muistettuaan, että oli saattanut unohtaa sivun auki eikä olisi kaivannut Eevan paasausta Jonista. ”Kasper, miksi sinä käyt katsomassa hänen kuviaan?” Eeva tiuskaisi. Aki astui naisen vierelle katsoi kuvia ja olisi halunnut virnistää itsekseen, mutta onnistui pitämään ilmeensä tasaisena.

”Satuin vain löytämään yhden viestiketjun jossa oli linkki”, Kasper selitti rauhallisella äänellä ja kaatoi viiniä kolmeen lasiin jotka oli tuonut. Eeva katsoi yhä kuvia, Aki seisoi tämän takana katse suunnattuna myös ruutuun.

”Näin hänet teidän kanssanne sinä iltana, kun tapasimme?” Aki kysyi ja Eeva kurtisti kulmiaan.

”Joni on omahyväinen mulkku”, nainen tuhahti, Kasper pyöräytti silmiään eikä ele jäänyt Akilta huomaamatta tämän tuodessa heille lasit viiniä.

”Älä viitsi Eeva”, Kasper sanoi kyllästyneeseen sävyyn ja nainen katsoi häneen yllättyneenä tämän äänensävystä.

”No tehdä nyt tällaiset sivut omien poseerauskuvien esittelyyn, aika omahyväiseltä se minusta vaikuttaa!” Eeva sanoi ja Kasper laski itselleen lasin viiniä ja huokaisi.

”Ei Joni ole tehnyt noita sivuja, joku muu on…” Hän sanoi ja hetken Eeva oli hiljaa, Kasper nosti lasin huulilleen ja kohtasi Akin katseen, mies hymyili hänelle tavalla joka vaikutti hetken oudolta.

”Mulkku Joni silti on”, Eeva tokaisi ja klikkaili uusia kuvia auki. ”Kasper ja Joni seurustelivat ennen.” Hän selvensi sitten Akille ennen kuin päätti katsoa mitä ihmiset olivat kirjoittaneet vieraskirjaan. ”Ja Joni käyttäytyi törkeästi Kasperia kohtaan.”

”Eeva!” Kasper kivahti. ”Me olemme jo sopineet tämän asian Jonin kanssa ja se ei sinulle enää kuulu eikä varsinkaan kuulu levittää niitä muille!” Kasper onnistui usein pitämään hermonsa Eevan kanssa, mutta viime vuosina ja etenkin Joni aiheen kanssa se oli ollut vaikeaa.

”Minuun voi kyllä luottaa, ja Eeva jo kertoi sinun olevan homo, sekin on ihan OK, minulla on itsellänikin kaveripiirissä homoja, he tosin asuvat kauempana.”

”Niin Kasper”, Eeva hymyili. ”Kaikki on hyvin”, hän jatkoi ja sulki sitten nettisivun. ”Unohdetaan Joni, sinun on jo aika etsiä itsellesi uusi poikaystävä!” Eeva hymyili. ”Sitten voisimme käydä tuplatreffeillä!” Hän hihkaisi ja päätti etsiä hyvän nettitreffisivuston jolle he voisivat tehdä Kasperille profiilin.

”Eeva ihan totta, pidän kyllä huolen omasta rakkauselämästäni.” Kasper istuutui sohvalle ja katsoi ystäväänsä hieman harmistuneena maistaessaan viiniään. Aki päätti istuutua vapaalle nojatuolille.

”No Eeva, kuulit mitä ystäväsi sanoi jätä nyt se kone ja tule istumaan kanssamme”, mies kehotti hymyillen.

”Ihan kohta, tarkistan vain ensin sähköpostini.” Eeva vastasi.

”Kuulin musiikkianne klubilla, soitatte hyvin.” Aki kehui katsoen parhaaksi vaihtaa toistaiseksi puheenaihetta, ehkä hän saisi myöhemmin enemmän irti Kasperilta Joniin liittyen.

”Kiitos, teemme parhaamme”, Kasper vastasi jokseenkin välinpitämättömästi. Hänellä oli vaikeuksia uskoa, että Aki pysyisi Eevan elämässä sen kauempaa kuin kukaan muukaan joka oli tullut Diman jälkeen. ”Eeva puhui jotain, että työskentelet sijoitusten parissa?” Kasper päätti kuitenkin kysyä kohteliaisuuden vuoksi.

”Niin, tein sitä ennen, nyt olen pitänyt taukoa, tiedäthän nähnyt maailmaa, opiskellut ja miettinyt eri vaihtoehtoja, valokuvaus kiinnostaisi minua, mutta sillä on vaikeaa päästä rikastumaan…” Kasper nyökkäsi hitaasti, pyöritteli lasia kädessään ennen kuin maistoi. ”Tässä iässä pitäisi olla kai jo selkeä suunnitelma tulevalle, mutta toisaalta, tykkään jättää vaihtoehtoni avoimiksi.” Mies kohautti olkiaan ja virnisti.

”Vaihtoehtoja on niin paljon, että välillä niistä on vaikea valita”, Kasper myötäili. Eeva nousi ylös tietokonepöydänäärestä ja purjehti istumaan Akin syliin viinilasi kädessään, leveä hymy huulillaan.

”Kasper hyväksyttiin oikeustieteelliseen opiskelemaan, mutta hän ei ole vielä päättänyt ottaako paikan vastaan.” Eeva sanoi.

”Eikös sinne ole aika vaikeaa päästä?” Aki tiedusteli ja Kasper nyökkäsi.

”Vielä neljä vuotta sitten ajattelin päätyväni lääkäriksi, hain sinne vuosi sitten mutten päässyt, nyt ajattelin kokeilla tuuriani ja hämmästyksekseni oikeustieteellinen hyväksyisi minut, en vain tiedä onko se mitä haluan… Hain jotta vanhempani olisivat hetken hiljaa.”

”Ymmärrän tunteen”, Aki hymyili. 

Tyhjennettyään viinipullon, Eeva halusi välttämättä avata toisen ja lopulta vaati, että heidän olisi mentävä kolmistaan jonnekin pubiin. Aki vaikutti mukavalta ja huomaavaiselta Eevaa kohtaan, silti Kasperia yhä mietitytti heidän suhteensa. Hän olisi halunnut kysyä Eevalta, että oliko tämä todella päässyt jo yli Dimasta, oliko se mitä hän tunsi Akia kohtaan aitoa, mutta hän ei tiennyt miten kysyisi sitä, ehkä myöhemmin illalla, jos sopiva hetki ilmaantuisi?

Jatkuu…

5.luku
 kommentoi 

         Web published: 25.joulukuuta 2012.

            My Secret Shore

© KOLGRIM